The Project Gutenberg eBook of Ihminen uusimpien tieteellisten ja salatieteellisten tutkimusten valossa, by Willie Angervo

Osota tie — vaikkapa hämärästi ja joukon huomaamatta niinkuin iltatähti niille, jotka pimeässä vaeltavat.

SISÄLLYS:

Eri tutkimustapoja ja ajatussuuntia, jotka käsittelevät ihmistä.
Fyysillisillä aisteilla havaittu ihminen.
Stellan silmä ja sillä nähty ihminen.
Järjen synty.
Ihmisen jälleensyntyminen.

    "Daran erkenn' ich den gelehrten Herrn
    Was ihr nicht tastet, steht euch meilenfern,
    Was ihr nicht fasst, das fehlt euch ganz unÖ gar;
    Was ihr nicht rechnet, glaubt ihr, sei nich wahr:
    Was ihr nicht wäget, hat euch kein Gewicht,
    Was ihr nicht münzt, das meint ihr gelte nicht."

Ennenkuin voi ryhtyä käsittelemään ainetta ihmisestä eri tutkimusten valossa, on tarpeen mainita muutama sana itse tutkimus-metoodeista, sillä nähtävästi niistä johtuvat ne erilaisuudet, jotka ilmenevät kahdenlaisten tutkijain, havainnollisen tieteilijän, empiristin, ja salatieteilijän eli okkultistin esiintuomissa ihmiskuvauksissa. Tavallisesti on totuttu erikoisemmin kunnioittamaan niitä henkilöitä, jotka kulkevat havainnollisen tieteilijän nimellä, sekä on lievimmin sanoen syrjäytetty kaikki ne, jotka harjottavat niinkutsutuita "okkultisia eli salaisia tieteitä". Asiaan perehtymättömyys on siis ollut syynä, että on yleisesti korkeammiksi arvioitu edellisten kuin jälkimäisten tutkimusten saavutuksia.

Sanan laajemmassa merkityksessä on kumminkin kaikki tieto salaista. Nykyaikaiset suuret keksinnöt ovat kerran olleet keksimättömiä, salattuja aikansa ihmisille, ja kaikkien tieteilijöiden ansioksi on luettava, että ne ovat tulleet tuoduiksi julkisuuteen, yleiseksi omaisuudeksi. Tiedon etsijät ovat, käyttämällä hyväkseen entisten kokeilijoiden ja uskaliasten yrittelijöiden saavutuksia, askel askeleelta vallanneet alaa tietämättömyydeltä. Kumminkaan ei pidä luulla, että salattu maailma koskaan loppuu rajotetulta ihmistakunnalta.

Sillä kuinka voitaisiin otaksua, että rajalliseen olioon koskaan mahtuisi rajaton, jommoiseksi täytyy edellyttää ikuisen olemassaolon perusolemus? Rajaton täydellinen Viisaus eli absolutinen Tieto ei koskaan voi supistua mihinkään rajotettuun. Personallinen olento, Jumala tai ihminen, ei voi edustaa Ehdotonta, sillä silloin Se lakkaisi olemasta absolutinen, rajaton ja täydellinen. Siksipä ihmisellä, niinkauankuin hän on ihmis-verhoon pukeutunut tai ylimalkaan on olemassa Kaikkeudessa eristettynä oliona, tulee aina olemaan salattu maailmansa, johon hän ikävöitsee luoda katseensa.

Kun ihminen erikoisemmin suuntaa toimintansa siihen vallotustyöhön, jonka tarkotus on hälventää verhoa, mikä on olemassa jo tunnetun ja vielä tuntemattoman välillä, niin on hän sanan laajemmassa merkityksessä salatieteilijä. Semmoisia ovat tavallaan kaikki todelliset tiedemiehet, jotka yksinomaan tiedon — ja yhä laajemman tiedon — alttarille uhraavat elämänsä.

Näin silmällä pitäen vain tutkimuksen esinettä, on selvä, ettei minkäänlaista jyrkkää rajaa voida tehdä havainnollisen tieteilijän ja salatieteilijän välillä, sillä havainnollinen tieteilijäkin tutkimuksineen liikkuu kyllä jo tavalliselle ihmiselle salatussa maailmassa. Voitaisiinpa sanoa hänen astuneen askeleen, joka tavallaan on hänestäkin tehnyt salattujen asioiden tutkijan, vaikka hän ei millään muotoa tahdo lukeutua salatieteilijöiden joukkoon.

Sen vuoksi — jos tahtoo saada selville, miksi kumminkin todellisten totuudenetsijäin välillä niin syvä juopa on olemassa, että ne muodostavat kaksi eri leiriä — onkin tarpeen etsiä syitä aivan toisaalta, ja noudattaa jonkun aikaa kumpaisenkin leirin työsuunnitelmaa ja työtapoja. Silloin alkaa myöskin selvästi näkyä aiheet erilaisuuksiin, sillä ne ovat silmiinpistävimmät näiden eri leirien työkoneistossa.

Tavallisen tiedemiehen työaseet ovat yksinomaan hänen viisi aistiansa, joiden avuksi hän on keksinyt joukon koneita, täydentämään ja tarkistamaan aistien tekemät havainnot. Minne tiedemiehen silmän kantovoima ei riitä, siinä on hänellä apunansa kaukoputki, etäälle kantava teleskopi, jonka avulla hän voi mittailla maailman avaruuksia. Missä hänen silmänsä ei ole kylliksi tarkka erottamaan elämän pienempiä ilmauksia, siinä häntä avustavat suurennuslasit ja mikroskopit, joita hän on koettanut parantaa ja täydentää mahdollisimman tarkoiksi ja hienoiksi työaseiksi. On tietysti aivan luonnollista, että tämänkin huolellisen työn ja tarkan koneiston avulla saadut tulokset ovat puutteellisia, sillä kun kerran aistimetkin, verrattoman hienoine mekanismineen osottautuivat riittämättömiksi, niin eikö silloin se koneisto, jonka karkea ja kömpelö ihmiskäsi on aikaan saanut, täydy yhä olla epätäydellinen tulostensa tarkkuuteen nähden.

Hän ei ole — a priori — hyväksynyt empiristien tekemää otaksumaa, että ihmisaistit todellakin olisivat niin puutteelliset ja vaillinaiset, kuin ne ensi silmäyksellä näyttävät. Hän väittää, että tuo puutteellisuus riippuu aistikoneiston huonosta hoidosta. Sillä jokainen tutkija tietää, kuinka mahdotonta on käyttää parhaintakaan mikroskopia, jonka linssiputkien välille on kerääntynyt paksu tomu- tai lika-kerros. Johdonmukaisuuden lain nojalla esittävät salatieteilijät, että ihmisruumiinkin aistikoneistolla on kyllä erinomaisen suuria mahdollisuuksia kehittyä mitä parhaimmaksi työaseeksi, kun vaan sen eri koneosasista poistetaan lika ja kuona, mikä estää sen toimintamahdollisuuksia. Sälätieteilijä on sen vuoksi pannutkin päähuomion seikkaan, miten saada itse huomioiden tekijä — ihminen — mahdollisimman tarkaksi työaseeksi. Ollen vailla tieteilijän keinotekoista fyysillistä koneistoa, alkaa hän työnsä kehittämällä aistejansa entistään herkemmiksi. Hän pitää tärkeänä totuttaa kuuloansa tajuamaan äänten väreilyjä, jotka ennen olivat outoja hänen kuulohavainnollensa, sekä saada tuntoaistinsa äärimmäisyyksiin saakka herkäksi kosketuksille. Näköaistiansa hän tarkistaa eetteriväreilyille, jotka jo ulottuvat kaukonäköisyyden alkuasteille, siten uhraten sen ajan, jonka tavallinen tiedemies tarvitsee koneistonsa laatimiseen, ruumiinsa eri aistinten perinpohjaiseen korjaukseen.

Tämä valmistustyö vaatii mitä suurinta kärsivällisyyttä ja voimakasta tahtoa, joka esiintyy vain harvoissa. Tahdonvoima kyllä yhä vielä vahvistuu kehityksen aikana riippuen siitä, miten vakavat ja lujat tietoon pyrkivän neofyytin pyyteet ovat, mikä onkin tarpeen, sillä ruumiin koneiston puhdistaminen merkitsee sanalla sanoen: koko ruumiin uudestaan luomista. Kaikilla mahdollisilla keinoilla, kuten ruokajärjestelmällä, hengitysharjotuksilla, himoluonnon hillitsemisellä j.n.e. — eri kouluissa hiukan eri tavalla — tuo hän ruumiinsa soluille aivan uusia rakennusaineita, joista sitten muodostuu organismi, kelvollisempi täyttämään tehtävänsä niitä tarkotusperiä varten, joiden herraksi salatieteilijä pyrkii. Tätä valmistustyötä tehdessään tekee hän myös yhden uuden havainnon. Samalla kuin hänen aistimensa, ruumiin uuöesta-muovauksen ohella, todellakin tarkistuvat, ilmaantuu ruumiin soluissa uusia aisteja, jotka avaavat tajunnalle uudet työaseet käytettäväksi. Nämä uudet aistit vastaavat salatieteilijällä fyysillisen tieteilijän lisäkoneistoa, ja niitä hänen on harjaannuttava ottamaan avukseen. Ja samoin kuin tottumusta, kärsivällisyyttä ja tarmoa vaaditaan tavalliselta tiedemieheltä, ennenkuin hän on täydellisesti koneittensa herra ja tietää milloin niillä tehtyjen tutkimusten tulokset alkavat lähennellä etsittäviä totuuksia, samoin on myöskin salatieteilijän suurella huolella totuttauduttava käyttämään näitä uusia aistejansa, ennenkuin hän niihin voi luottaa ja hänen tutkimuksillaan on mitään arvoa.

Mitä sitten tulee itse tutkimusten tuloksiin, niin ovat ne asetettavat yhtä tarkan ja järkiperäisen pohdinnan alaisiksi, kuin tieteelliset saavutukset konsanaankin — ja vasta sitten kun useampien salatieteilijöiden eri olosuhteissa tehdyt monet tutkimukset todentavat saman asian, on saavutuksilla oikeus vaatia itselleen se pätevyys, mikä yleensä annetaan tieteellisen tutkimuksen tuloksille.

Menneinä aikoina, jolloin teknillinen kehitys ei ollut kohoutunut siihen täydellisyyteen, mikä on saavutettu meidän aikanamme, oli kaikki syvempi tieto yksinomaan salatieteilijöiden hallussa. Salatieteilijöitä löytyi silloin enemmän kuin meidän päivinämme ja aivan vanhimpina aikoina löytyi myös erityisiä, osittain julkisia, salatieteellisiä koulujakin. Näitä kutsuttiin mysterio-opistoiksi ja niissä totuudenetsijät olivat tilaisuudessa tyydyttämään tiedonhaluansa. Opistoissa oli eri asteita, ja korkeampi kehitys kohotti oppilaan tilaisuuteen saavuttamaan yhä suurempia ja suurempia tietoja. Useat meidän nykyisen tieteemme saavutukset olivat silloin tunnetut mysterioiden alimmilla asteillakin, mutta elämän kaikkein syvimpiin salaisuuksiin sallittiin silloin, niinkuin tänäkin päivänä, vain sen pilkistää, jonka sydän oli itsekkyydestä ja eristäytymisen harhasta puhdistunut.

"Mutta miksi ei tuota suurta tietoa ole tuotu julkisuuteen ja anneta kaikille?" kysyttiin muinoin ja kysytään vielä tänäkin päivänä. "Eikö ole itsekästä, että Tiedon Vartijat — jos semmoisia kerran on — pitävät nuo aarteet kätkössä, ihmiskunnan katseelta tietämättömissä?" Siihen vastataan:

Suurempi tieto tuopi mukanansa aina suuremman voiman, jonka käyttöä ei voida uskoa itsekkäiden ihmisten mielivaltaan. Eikä ole pidetty sopivana julkaista salaista tietoa kehittymättömälle kansalle siitäkään syystä, että se ei ole osannut antaa sille mitään arvoa, vielä vähemmin sitä oikealla tavalla käyttää. Olipa myöskin tiedon julkaiseminen vaarallista itse julkaisijalle. Tunnettu on länsimailla esim. tieteilijä Galilein kohtalo, kun hän ensi kerran senaikuisille sivistyneille opetti avaruuden heliosentristä järjestelmää, mikä opetus aina on ollut tunnettuna salatieteilijöiden keskuudessa. Kirkon miehet vangitsivat hänet ja vaativat peruuttamaan mielipiteensä. Sillä jos olisi totta, ettei maapallomme olisikaan maailman keskus ja että maa todellakin liikkuisi auringon ympäri eikä päinvastoin, niin silloin — arvelivat kirkonmiehet — ei raamatun luomiskertomus pitäisikään palkkaansa. Kukapa taas ymmärtäisi raamatun totuudet paremmin kuin kirkon korkea-arvoiset virkamiehet, etupäässä paavi, jonka erehtyväisyyttä ei kenkään uskaltanut edes ajatellakaan? Olihan siis päivän selvää, että Galilei oli erehtynyt, ja ellei hän peruuta erehdystään, niin on hän ehdottomasti harhaoppisena poltettava roviolla. Kun hän sitten kidutuksista tunnottomana, olematta enää ajatustensakaan herra, peruutti opetuksensa, niin oli hän tajuihin tultuansa kumminkin kylliksi rohkea edelleen väittämään: "e pur si muove", — liikkuu se kumminkin.

Meidän aikamme on saapunut aivan kuin käännekohtaan. Empirisen eli havainnollisen tieteen hallussa on nykyisin useita niistä totuuksista, joita ennen opetettiin vain salaisissa mysterioissa. Näyttää siltä kuin olisi lähestynyt aika, jolloin ihmiset vastaanottavampina ollen kykenisivät yhä enemmän ja enemmän kohottamaan — tai hälventämään — tietoa peittävän aineen vaippaa, ja kuin salaisen tiedon Vartijat sallisivat ihmisten löytää Heidän aarteistaan yhden toisensa jälkeen. Siitä huolimatta pysyy edelleenkin ennakkoluulojen juopa ylipääsemättömänä "eksaktisen" tieteen ja salatieteen välillä. Kuten keskiaikana pidettiin heliosentristä oppia noituutena ja pimeyden hengen villityksenä, koska se ei ollut sen ajan yleisen katsantokannan mukainen, samoin meidän aikanammekin löytyy empirisen tutkimuksen piirissä ennakkoluuloja, joiden kannattajat sokeasti, asioihin perehtymättä, ovat asettuneet sotakannalle oudommalta kajahtavia salatieteellisen tutkimuksen tuloksia vastaan. Pidetään ennen kaikkea mahdottomana salatieteilijäin tutkimustapaa. Ei hyväksytä ihmisruumiin koneistoa tutkimus-välikappaleeksi, paitse siinä ahtaassa merkityksessä, jossa sitä on totuttu käyttämään.

Noituudeksi kirkon puolelta ja petokseksi materialististen tieteilijöiden puolelta on viime aikoihin saakka luettu myöskin kaikki ne tutkimusten tulokset, joita salatieteilijät ovat esittäneet. Syynä siihen lienee ensiksikin, että useat salatieteellisen tutkimuksen saavutukset tosin jo uutuudellaan ja erikoisuudellaan ovat liiaksi hämmästyttäneet maailmaa, mutta toiseksi se surullinen tosiseikka, että salatieteilijöidenkin piiriin on päässyt hiipimään itsekkäitä onnenetsijöitä, jotka personallisten pyyteidensä saavuttamiseksi eivät suinkaan ole kammoneet harjottaa petosta. Heidän takiansa hylätään sitten koko okkultinen tutkimushaara. Mutta tuommoisia loisilmiöitä ilmenee aina kaikkienkin liikkeiden yhteydessä. Missä kerran laiva uskaltaa laskea ulos valtameren ulapalle, siellä haikalat uiskentelevat sen vanavedessä. — Pettureita esiintyy kaikkialla totuutta etsivien kintereillä. Ovatko heistä vapaat kirkkokunnat tai tieteelliset koulukunnat? Voidaan kysyä, ovatko empirisen koulun kaikki jäsenet sillä henkisyyden asteella, että he arvioivat ja rakastavat tietoa yksinomaan vaan tiedon takia, välittämättä niistä yhteiskunnallisista tai personallisista eduista, jotka seuraavat tiedon saavutuksen mukana? Totuuden etsijän silmissä ovat kaikki semmoiset yksilöt, jotka asettavat oman hyötynsä etusijalle, luettavat niiden loiskasvien joukkoon, jotka eivät vielä kykene juurtumaan tiedon etsinnän kovaan maaperään. Nämä ovat useimmiten pahimpia parjaajoita, ja huolimatta siitä, että he saavat kaiken personallisen etevämmyytensä vain toisten hankkimasta tiedosta, ovat he suuriäänisimpinä ja kiihkoisimpina alttiit soimaamaan ja ivaamaan tosi tieteilijöitä niin omassa, kuin salatieteilijöidenkin leirissä.

Jos siis tehdään tarkka ero todellisten tieteilijöiden ja todellisten salatieteilijöiden, ynnä itsekkäiden, oman edun takia tieteilijöiden piiriin lukeutuvien nousukkaiden välillä, niin ehkäpä erottava juopa ei itse asiassa olekaan niin suuri, kuin se ensi silmäyksellä näyttää.

Paitse työtavoissa, löytyy vielä näiden kahden leirin tutkimuksissa eroavaisuuksia, jotka ovat enemmän oleellista laatua. Kun tavallisen tieteilijän tutkimukset jo työtapansa perusteella ovat rajotetut yksinomaan karkeimpien aistimusten piiriin, niin siitä seuraa, että tutkimusaiheittenkin täytyy mitä ahtaimmassa merkityksessä olla rajotetut ilmenneeseen eli fenomeni maailmaan. Korkeampi tajuttava totuus on taas löydettävissä syiden maailmassa eli ulkopuolella aistittavan aineen rajoja. Vaikkapa salatieteilijänkään tutkimuksista ei voida sanoa, että ne aina liikkuisivat syiden korkeassa ja ihmeellisessä maailmassa, niin kuitenkin, koska ne tutkimukset, joita tehdäkseen salatieteiliä on muovaillut ruumiinsa herkäksi eetterin hienoimmille värähtelyille, tapahtuvat jo paljon hienommissa aineen ilmennysmuodoissa, voidaan liiottelematta sanoa semmoisen tutkijan astuneen pitkän askeleen likemmäksi näkymätöntä, salattua maailmaa.

Kun on lähemmin tarkastettu ihmistä sen eri ruumiissa, niin näkyväisissä kuin näkymättömissäkin, selvenevät helpommin sekä tavallisen tieteilijän että salatieteilijän erilaiset menettelytavat heidän totuuden etsinnässään. Samalla tulee myöskin näkyviin ja arvostelun alaisiksi kummaltakin taholta saavutetut tutkimusten tulokset.

Paitsi empiristä ja okkultista aatesuuntaa on ihmisaihe tavallaan ollut kolmannenkin suunnan tutkimuksen esineenä, nimittäin kirkollisen, ylimalkaisesti puhuen voidaan näitten aatesuuntien merkitys määritellä siten, että materialistinen suunta pääpiirteissään edustaa havainnollista tutkimustapaa ja näkyväisen ihmisen tutkimista, kirkollinen suunta sielullisen eli näkymättömän ihmisen tutkimista ja salatieteellinen tutkimus yrittää tunkeutua vieläkin syvemmälle: henkisen ihmisen salaisuuksiin, koettaen samalla johonkin määrin täydentää niitä puutteellisuuksia, joita se on havainnut edellämainituiden suuntien työssä.

Länsimainen kirkollinen katsantokanta täytyy kumminkin jäädä toisarvoiseen asemaan jo siitäkin syystä, että sen väitteet ja todistelut sielullisesta ihmisestä eivät missään suhteessa asettaudu etsivälle kannalle tai kanna tieteellisen tutkimuksen leimaa. Se vaatii jo heti uskottavaisuutta yksinomaan auktoritetiuden perusteella, ollen muka suoranainen Jumalan ilmestys. Tällainen katsantokanta tietysti leimaa itsensä epätieteelliseksi. Tieteelliset saavutukset eivät näet vaadi uskoa ilman todisteluita, mutta kirkko vaatii sokeata uskoa, käyttäen todistelunsa tueksi sitä tuntematonta, joka pätevien tutkimuksien nojalla olisi toteennäytettävä. Kun vielä lisäksi monet niistä ilmestyksistä, joita kirkko jumalallisina totuuksina saarnaa, ovat kirkkojen esittäminä siihen määrin lapsellisia, että niinhyvin materialistin kuin salatieteilijänkin niihin uskoessaan olisi asetettava "järkensä uskon kuuliaisuuden alle", niin täytyy kirkon katsantokanta jättää ehdottomasti syrjään epätieteellisenä.

Tämä on sitäkin ikävämpää kun ihminen on aihe, jonka käsittelyyn kyllä olisivat tarpeen kaikkien kyvyt, tähänastiset saavutukset kun ovat sittenkin pidettävät ehdottomasti suhteellisina, milloin onnistuneempina milloin epäonnistuneempina. Ei ole suotta verrattu ihmistä erämaan sfinksiin, joka vielä on esiinkaivamatta hietakehdostaan. Monen työase on tylsistynyt sfinksin, erämaan ihmeen, kiviseen jalustaan, ja tuhoisa sirokko-tuuli on usein jo tehdyn työn tyhjäksi tehnyt, peittämällä uudelleen hienoon hiekkaan esiinkaivetut osat, mutta yhä uudelleen löytyy väsymättömiä tutkijoita, jotka tahtovat ratkaista tuon kummallisen arvotuksen ja keksivät keinoja, joilla voittaa esiintyvät vaikeudet.

Samoin on ihmisarvotuksenkin ratkaisussa moni työ näennäisesti hukkaan mennyt, kun vanhan käsityskannan sijalle ovat puhaltaneet uusimpien tutkimusten tuulahdukset, joiden taas on vuorostaan jätettävä sija täydellisemmille käsityskannoille. Mutta semmoinen on edistyksen polku. Ja väsymätöntä kulkijaa elähyttää varma toive, että ihmissalaisuuskin kerran tulevaisuudessa on tuleva täydelleen paljastetuksi. Vuosi vuodelta, aikakausi aikakaudelta, onkin päästy lähemmäksi totuutta ja meidän aikanamme näyttää siltä, kuin häämöttäisi jo saavuttamisen mahdollisuutena Delfoin orakelin käsky: "ihminen tunne itsesi."

Lyhyt katsaus empirisen aatesuunnan kulkuun osottaa, että sekin on saanut läpikäydä kehityksen vaihdosten nousu- ja lasku-ajat.

Alkeellisimpana esiintyi materialististen tiedemiesten kanta viime vuosisadan vaihteessa. Mikäpä heidän mielestään ihminen muu olisi, kuin miltä se näyttää aistimille? Ainekasautuma, jota kutsutaan lihaksi, luuksi, vereksi ja hermoiksi — ja tämä on tulos luonnon sokeiden, mekaanisia lakeja tottelevien voimien vuorovaikutuksesta. Äärettömien aikojen kuluessa oli muka tähtiusvan eetteriäkin hienompi aines tiivistynyt tiivistymistään siihen karkeaan muotoon, jota me aineella ymmärrämme, ja sitten vähitellen samojen mekaanisten voimien vaikutuksesta, muodostunut orgaaniseksi aineeksi, jonka toiminta näkyy ihmisruumiin solujen elinilmauksina.

Tuntemattomat tekijät aine ja voima, ne muodostavat materialistien dualistisen maailmankatsomuksen kaksi vastakkaisuutta; aine, voima ja eetteri materialistien tuntemattoman kolmiyhteisen Jumalan. Tämä Jumaluus olisi itsestään, Aineesta, siinä löytyvien sokeiden voimien vaikutuksella, sukelluttanut esiin aistivan, s.t.s. toimivan, tuntevan ja ajattelevan ihmisolennon.

Näin materialistinen maailmankatsomus identifioi eli teki samaksi ihmisen ja ihmisruumiin. Sen kannalta ihminen ei ole muuta kuin hieman korkeammalla asteella oleva eläin ja se henkinen etevämmyys, mikä ihmisessä esiintyi eläimen rinnalla, oli vain kehittyneempien aivosolujen ansio. "Niinkuin maksa erittää sappinestettä, niin erittävät aivot ajatuksia", väittivät senaikuiset materialistiset ajattelijat.

Niinkuin näkyy, pysytteli tämä aatesuunta alkuaan yksinomaan aistien rajojen sisällä. Se ei hyväksynyt ihmisen olemukseen muita tekijöitä kuin mitä voitiin havaita ihmisen viidellä aistilla. Siinä oli sen erehdys ja kompastuskivi. Sillä miksi ihmiskysymyksen ratkaisussa kiellettäisiin johdonmukaisuuden laki, joka hyväksytään toisten tieteellisten kysymysten käsittelyssä? Eikö ääniaaltojen asteikko sisällä värähdyksiä äärettömyyksiin saakka, joita ei ihmisen viisi aistia voi tajuta? Eikö ole todistettu, että ihminen viidellä aistimellaan kykenee vastaanottamaan vain pienen määrän auringon valoilmiöitä? Niin hyvin auringon spektrin punaisen kuin sen sinivihreänkin värin ulkopuolella löytyy värähtelyltä, joidenka vaikutuksista jo on päästy tekemään huomioita, vaikkakin itse värähtelyiden luonne, ulkopuolella ihmisen tavallista havaintokykyä, on vielä ihmiselle tuntematon. Olisi jo pitänyt olla tieteellisesti todistettu, materialistien omien huomioiden perusteella, että meidän havainnoita tehdessämme ei ole luotettava fyysillisiin aisteihimme, sillä ne, jos mitkään, ovat epäluotettavat johtopäätösten tekemisessä. Galilei väitteineen maan liikunnasta auringon ympäri oli heillä aina varottavana esimerkkinä siitä, kuinka paljon aisteihin voi luottaa.

Näin jätettiin ihmis-probleemin ratkaisu keskeneräiseksi ja kiellettiin todistelussa kaikki mahdollisuudet, jotka muualla olivat vieneet uusiin keksintöihin. Materialistinen koulukunta nousi paavin asemaan, esitti opinkappaleensa, joihin se vaati ihmisiä uskomaan tiedemiesten personallisen auktoriteetin perustalla, samoin kuin kirkkokin vaati uskoa dogmeihinsa. He pitivät pyhyyden loukkaamisena, jos joku uskalsi tehdä tutkimuksia ulkopuolella heidän asettamiansa rajoja ja epäillä heidän väitteittensä todenperäisyyttä. Tällä toimenpiteellä he allekirjottivat oman tuomionsa.

Ihmishengen sisäistä tiedonhalua ei voida kytkeä millään mahtikeinoilla. — Materialistien omasta leiristä nousi esitaistelijoita, jotka tahtoivat vapaan tutkimuksen tiellä avata uusia uria löytääkseen ikävöimänsä totuuden, ja heidän ensi työnänsä oli kaataa kumoon aikaisempien materialistien kolmiyhteinen aine-jumala, samoin kuin materialistit olivat aikoinaan tehneet kirkon kolmiyhteiselle personalliselle Jumalalle. Nämä totuuden etsijät olivat suuria sieluja, jotka mistä hinnasta tahansa tahtovat kokeellista tietä päästä ihmissalaisuuden parille. He alkoivat laajentaa tutkimusmenetelmiensä puitteita: eivät ensin rakennelleet teorioja, joita piti todistella ilmiöiden ja havaintojen perustalla, vaan ryhtyivät suurella innolla ja tarkkaavaisuudella tutkimaan itse ilmiöitä voidakseen niistä saada paikkansa pitäviä teorioja. Näin luonnon kanssa käsi kädessä työtä tehtäessä, ovat tämän suunnan saavutukset olleet suuremmoiset. — Sielutieteelliset ilmiöt ihmiselämässä ovat saaneet omat puitteensa — sittenkun tieteen on onnistunut vapauttaa ne fyysillisten solujen vankeudesta, johon materialistit aikoinaan olivat ne kahlehtineet.

Viime vuosien kuluessa on sielullisten ilmiöiden tutkiminen vihdoin viimeinkin päässyt niin pitkälle, että on täydelleen tunnustettu niiden ilmenemismahdollisuus ulkopuolella fyysillisen ruumiin solujen toimintaa.

Näkyy siis, että tieto on todellakin vaikeasti löydettävissä. Sen etsimiseen on ehdottomasti käytettävä kaikki ihmiselle tarjona olevat voimat. Ei ole syytä sysätä luotaan mitään asetta, kutsuttakoonpa sitä sitten joko havainnolliseksi tai salatieteelliseksi, mikä vain auttaa ihmistä löytämään tiedon jalokiven aineen raskaasta maaperästä. Vieläkin tärkeämpää olisi, että kaikki tieteilijät ja totuuden etsijät löytäessään totuuden sirpaleen ojentaisivat toinen toisellensa veljeyden käden, sillä suurta kykyä ja voimaa tarvitaan kun on kysymyksessä tuon jalokiven hiominen sen luonnollisiin kulmioihin, jotta sen kirkkaus näkyisi niin ihanana ja valoa taittavana kuin mahdollista.

Täten saataisiin ihminenkin pikemmin luonnolliseen kehykseensä ja alkaisi loistaa tutkijalle aivan uudessa valossa. Ne jotka jo näin ovat onnistuneet näkemään todellisen ihmisen, eivät enää vertaa sitä eläimeen, vaan näkevät hänessä "jumalan ainosyntyisen Pojan."

FYYSILLISILLÄ AISTEILLA HAVAITTU IHMINEN.

Oli aika, jolloin materialistinen maailma ei hyväksynyt ihmisessä löytyvän muita aineen muotoja kuin mitkä senaikuinen tiede tunsi kiinteän, juoksevan ja kaasumaisen aineen nimellä. Taivaankappalten valoilmiöiden todisteluun tarvittiin kyllä tuo hypoteettinen eetteri — mutta ei juolahtanut kenenkään mieleen ajatella, että sitä olisi missään suhteessa tarvittu ihmisruumiin rakenteessa. Mutta salatieteilijät väittävät, että ihmisruumis on käyttänyt rakennukseensa ei ainoastaan eetteriä vaan myöskin aineksia jotka kokoonpanokseltaan ovat eetteriäkin hienompia. He eivät voi yhtyä niiden materialistien väitteeseen, jotka kieltävät ihmisen näkymättömien ruumisten olemassaolon, sillä salatieteilijän sisäinen näkö on hänelle sen asian todentanut.

Seuraavassa esityksessä koetan esiintuoda seikkoja, joiden nojalla voidaan ottaa ratkaistavaksi, josko tuo alkuperäinen materialistinen väite enää meidän aikanamme pitää paikkaansa edes havainnollisenkaan tutkimuksen valossa.

Uusimmat tieteelliset tutkimukset ovat jo saavuttaneet siksi suuria tuloksia kokiessaan saada näitä silmälle näkymättömiä ihmisruumiin osia näkyviin myöskin tavalliselle ihmiselle, joka ei ole vähintäkään kaukonäköinen, että useat tiedemiehet pitävät asian melkein jo ratkaistuna. Lienee siksi tarpeen erikoisesti kosketella niitä asianhaaroja, joilla nämä merkilliset saavutukset ovat havainnolliselle tieteelle hankitut. Etualalla esiintyvät silloin niinkutsutut hypnotiset ja somnambuliset ilmiöt, joilla eniten ovat kokeilleet ranskalaiset Salpetrièren ja Nancyn koulukunnat.

Nimitykset hypnotismi ja somnambulismi johtuvat kreikkalaisista ja latinalaisista sanoista hypnos ja somnus, jotka merkitsevät uni, ja ihminen, joka on hypnotisoitu tai somnambulisti, on silloin jonkinmoisessa unitilassa, jolloin hänen elimistössään ilmenee ilmiöitä aivan erikoista laatua. Näyttää, kuin kokeiltavasta henkilöstä olisi joko osittain tai kokonaan karkottunut pois sen entinen asuja. Kokeiltava ei näet tässä tilassa enää voi itsenäisesti tahtoa, tuntea tai toimia, — mitkä ovat inhimillisen yksilön pääominaisuudet — vaan kaikki hänen elinilmauksensa ovat toisen ihmisen vallassa ja käytettävinä. Tätä ilmiötä semmoisenaan voitaisiin pitää jonakin hetkellisenä vitaliteetti-häiriönä, sairaalloisena ilmiönä, ellei olisi samalla kertaa todettu, että tuo tahtova, tunteva ja toimiva kyky, poistuessaan kokeessa olevasta ihmisestä, voi esiintyä ulkopuolella ihmistä, tavalla, joka edellyttää, että jokin aineosa on näiden kykyjen keralla poistunut ihmisruumiista. Kun siis huomattiin, että tämän ruumiista ulonneen aineen mukana poistuivat myöskin ne elonilmaukset, jotka oli pidetty sielulliseen toimintaan kuuluvina, niin alkoi näyttää jo hyvin todennäköiseltä, etteivät sielulliset ilmiöt kuuluisikaan fyysilliseen solutoimintaan. Varma oli ainakin se seikka, että sielulliset tunne- ja tahto-ilmiöt. voivat syntyä ja ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin orgaanista solukoneistoa.

Kun näistä saavutuksista alettiin julkisesti puhua ja pohtia, niin hajautui materialististen empiristien joukko kahteen leiriin. Kävi selville, että samanlainen ahdasmielisyys, joka vallitsee kirkollisissa piireissä kaikkea vapaampaa, dogmatisista kahleista irtautunutta ajattelutapaa kohtaan, oli vallalla myöskin vanhoillisissa tieteellisissä piireissä. Oman aikakauden saavutuksia oli siihen määrin arvotettu ja kunnioitettu, ettei uskottu enää kehityksen mahdollisuuksiin uusilla ennen polkemattomilla urilla. Siksipä niiden tutkijoiden, jotka uskalsivat astua rintamaan raivaamaan laajempaa tietoa ihmisestä kuin minkä tavallinen ammattitieteilijöiden joukkue oli hyväksynyt, täytyi taistella kuumaa ottelua niiden tutkimuksien puolesta, jotka he monien aikojen pitkällä ja vaivalloisella työllä olivat löytäneet. Usein he jättivät oman personallisuutensa maalitauluksi, johon heidän vastustajansa saivat ampua vapaasti vihaiset syytöstensä nuolet. Näin ovat he voineet säästää löytämänsä totuudet jälkimaailmalle, joka ehkä paremmin arvoittaisi niitä, kuin heidän aikalaisensa. Täten voi myös ymmärtää, miksi aikaisempia tämän suunnan miehiä, kuten Paracelsusta, St. Germainea, Cagliostroa ja Mesmeriä on syytetty ja vieläkin syytetään petoksista, taikuudesta ja tiesi mistä. Nykyisten tiedemiesten on usein täytynyt ristiä näiden edelläkävijöiden keksinnöt uudella nimellä, jotta ei maailmalle näkyisi niin suurelta se vääryys, jota aikoinaan on osotettu noille salattujen tieteiden rohkeille esitaistelijoille. Uusi nimitys haihduttaa myöskin ennakkoluuloiselta asian pohtimisen. Niin on animalinen magnetismi eli mesmerismi uudempana aikana saanut hypnotismin nimen, ja vaikkei sen ilmiöitä enää kenkään niihin perehtynyt tiedemies epäile, niin ovat useat sen tutkijat vielä meidän päivinämmekin saaneet olla rintamassa asiaa puolustamassa tietämättömän joukon edessä. Niinpä Reichenbach ja englantilainen Braid ainoastaan muutamia vuosikymmeniä sitten saivat otella monta kiivasta taistelua, ennenkuin heidän väittämillensä ihmisruumiista ulkoneville "oodillisille" virtauksille annettiin tieteellinen tunnustus.

Näiden oodillisten virtausten havaitsemisella on nähtävästi suuri yhteys niiden ilmiöiden kanssa, joita myöhemmin tehtiin Salpetrièressä, Parisissa. Reichenbach itse tekee selkoa havainnostaan jokseenkin seuraavaan tapaan:

"Viekää tarkka-aistinen pimeään, niin hän selittää heti näkevänsä teidät. Kiinnittäkää hänen huomionsa käsiinne, niin ne ensin häämöittävät heikosti kuin harmaa savu, sitten ne näyttävät muodostavan varjokuvan heikosti valaistulla taustalla, lopuksi näkyvät sormet selvään omalla valollaan, ja joka sormella näyttää olevan valoisa pidennys, joka voi olla yhtä pitkä kuin itse sormi.

"Kun ensi hämmästys tästä valo-ominaisuudesta, joka on ollut tuntematon näihin aikoihin saakka, on haihtunut ja tahdotte ohjata kokeiltavanne huomion näiden valoilmiöiden yksityisseikkoihin, kuulette te hänen kenties sanovan uudestaan hämmästyneenä, että valot eri puolilla eivät olekaan samanlaiset; että oikeasta kädestä lähtee sinertävä ja taas vasemmasta kädestä keltasen-punainen ja siis heleämpi valo kuin edellinen; että sama ero on olemassa jalkoihin nähden; että koko ruumiinne oikea sivu on vihertävä, siis tummempi kuin vasen sivu, jonka keltaisenpunainen valo loistaa kirkkaammin."

Tämän saman ilmiön ovat kokeiluillaan todentaneet Deleuze Durville ja Pietarin lääketieteellisen institutin jäsen N. Jodko, jonka on onnistunut sitä paitse valokuvata näitä valoilmiöitä eli valunnoksia yli 1500 eri tapausta.

Tohtori Luys kokeili Charitéssa erään tarkkanäköisen kanssa, joka oli saavuttanut kyvyn nähdä päivänkin valossa noita yllämainituita ihmisruumiista lähteviä valunnoksia, ja samoinkuin Jodko on Luys'kin valokuvannut erityisen menetelmän mukaan näitä valunnoksia ja yrittämättä erikoisemmin määritellä niiden luontoa sanoo:

"Sanalla sanoen voimme tieteellisesti todeta magnetisoijan fluidumin, jota Reichenbach kutsuu nimellä Od, Barety nimellä neurillinen voima. Me voimme osottaa tämän erityisen fluidumin olemassaolon, fluidumin, joka näyttää olevan yksi elämän oleellisia ilmestysmuotoja."

Todisteluja tämän ihmisruumista ympäröivän ainekerrostuman olemassaolosta löytyy jo tarkasti tieteellisissäkin piireissä siksi paljon, että ennakkoluuloton ja puolueeton tutkija ei vähintäkään epäile asian olevan ratkaistun. Mutta niiden takia, jotka vielä jonkinmoisella epäluulolla katselevat yllämainitun psyykillisen tutkimuksen saavutuksia, lienee tarpeen mainita saavutuksista, joissa kokeet ovat tehdyt yhtä havainnollisesti kuin esim. mikroskopiset tutkimukset. Nämä julkaisi noin pari vuotta sitten (1911—1912) tohtori Walter Kilner, St. Thomasin sairaalan lääkäri Lontoossa, teoksessaan "The Human Atmosphere". Hän näyttää siinä, että nämä valunnokset, joita myöskin on kutsuttu ihmisen "auraksi", ovat mahdolliset tehdä näkyviksi tavallisellekin näölle, kun tutkijalla on vain siihen tarvittava koneisto. Hän oli näet kokeillessaan "N" säteillä fosforoivalle kalkkisulfiöille tullut panneeksi merkille joitakin merkillisiä kerrostumia ihmisruumiin ympärillä, jotka hän sitten, käyttämällä apunansa erikoisia väriaineita, onnistui saada havaittaviksi tavalliselle silmälle. Siihen hetkeen saakka vakuuttaa hän olleensa tietämätön okkultistien tutkimuksista, ja vasta sitten, kun hän oli tehnyt yli 60 koetta, oli hän ensi kerran ryhtynyt tutkimaan okkultistien havainnoita samasta aineesta. Hän terottaa siksi nimenomaan ettei hän kuulu okkultistien joukkoon, eikä hänen tutkimuksillaan ole mitään yhteyttä näiden viimeksimainittujen tutkimusten kanssa, vaikkakin hän on heiltä lainannut muutamia nimityksiä, jotka hänen mielestään ovat hyvin sopivia, kuten esim. eetterinen kaksoispuoli eli eetteriruumis.

"Tuskinpa yksi ihminen tuhannesta on tietoinen siitä tosiasiasta, että häntä ympäröi autereinen ainekerros, joka on mitä kiintonaisimmin yhdistetty hänen ruumiiseensa, olkoonpa hän sitten valveilla tai nukuksissa, kylmässä tai lämpimässä, ja joka tavallisissa oloissa on näkymätön, mutta voidaan saattaa näkyväksi, kun olosuhteet ovat suotuisat. Tämä usva — alkumuodostuma siihen sädekehään, joka aina kuvataan pyhimysten pään ympärillä — on ollut näkyväinen eräille selvänäköisyyden lahjalla varustetuille ihmisille, joita on kutsuttu 'selvänäkijöiksi' eli 'clairvoyanteiksi', mutta aivan viime aikoihin saakka ei kenellekään muille.

"Huomautan vielä erikoisesti, ettei minulla ole vähintäkään selvänäköisyys-kykyjä enkä ole okkultisti, vaan että tutkimukset ovat yksinomaan fysikalista laatua, ja niillä voi kokeilla ken hyvänsä, joka vain omaa kylliksi innostusta aineeseen.

"Niinkauankuin ihmisen auran näkeminen on rajottunut vaan muutamien erikoisten yksilöiden yksityiskyvyiksi eikä tavallisella ihmisellä ole ollut mahdollisuuksia joko vahvistaa tai hylätä heidän ilmotuksiansa, niin on aina ollut ovi avoinna petoksellekin. Ja näin on ollut asian laita aina meidän päiviimme asti. Sitä on katseltu epäilyksellä, mutta tosiseikaksi jää nyt, ettei ole enempää taikuruutta ihmisauran tutkinnassa niillä keinoilla, jotka tuomme esille, kuin basillien tarkastelussa mikroskopisesea preparaatissa.

"Ei ole vähintäkään epäilyksiä ihmisauran olemassaolosta eikä tule kestämään kauan, ennenkuin se tulee olemaan hyväksytty tosiasia, koska niitä kerran voidaan tutkia tavallisella normaalinäöllä. Kun on vielä huomattu, että aura vaihtelee muodoltaan eri fysiologisissa olosuhteissa, niin on hyvin uskottavaa, että nämä eri vaihtelut tulevat olemaan suuresta merkityksestä diagnosia tehtäessä."

Menettelytapa, jonka hän sitten jättää yleisön käsiin, on kovin yksinkertainen. Pieniin lasisäiliöihin on hän tiivisti sulkenut keksimiänsä väriliuoksia, joita hän nimittää spectouraniniksi eli dicpaniniksi, ja kokeilija niiden läpi katsomalla, tarkotukseen sopivassa valaistuksessa, voi harjaantua näkemään tämän inhimillisen auran, jonka Kilner kuvaa seuraavasti:

"Ihmisen auraa on pidetty vain yksinkertaisena ilmiönä, vaikka se todellisuudessa onkin yhdistetty.

"Ensiksi näkyy siinä kapea läpinäkyväinen osa, kumminkin synkempi muuhun auraan verraten, joka usein hälvenee ulompaan auran osaan. Silloin kun se on huomattavissa, näyttää se tummalta nauhalta, noin neljännes engl. tuumaa leveydeltään, ja likinnä ruumista se kiertää ruumiin ympäri, muuttamatta kokoaan millään kohdalla. (Eetterinen kaksoispuoli.)

"Toinen eli tästä ulompi osa on sisä- eli keskusaura. Se on auran tiivein osa ja vaihtelee verrattain vähän tai ei ollenkaan laajuudeltaan etu- ja takapuolella tai sivulla, sekä seuraa niin miehellä kuin naisellakin kokonaan ruumiin piirteitä. Tämä ilmenee heti ulkopuolella eetterisen kaksoispuolen, mutta näyttää usein siltä kuin olisi se suoranaisessa kosketuksessa itse ruumiin kanssa.

"Kolmas osa eli ulkopuolinen aura, alkaen sisäauran ulkoreunasta, on kooltaan hyvin erilainen, ja sen ulkoreunaa on tähän asti pidetty auran rajana. Kun auraa kokonaisuudessaan tarkastetaan spectouranisen levyn eli vaalean sinertävän levyn läpi, niin näyttävät kaikki osat sulautuvan yhteen ja lähinnä ruumista oleva osa on auran kaikkein tiivistynein osa."

Selvemmäksi käy auran sekä muoto että väri, kun mainitsen yhden niistä lukuisista esimerkeistä, joita tohtori Kilner tuo esille teoksessaan:

"(Tapaus 11). Tarkastettavana oli 30-vuotinen terverakenteinen naishenkilö, joka koko elämänsä iän oli ollut terve ja voimakas. Luonteeltaan oli hän erinomaisen tasainen. Hänen auransa oli sinertävä väriltään, rakenteeltaan hienoimpia mitä koskaan olen nähnyt, näyttäen katsojalle munanmuotoiselta. Ulkopuolinen aura oli suunnilleen kaksitoista tuumaa leveä pään ja ruumiin kohdalla, sekä pieneni asteettain säännöllisesti viiden tuuman levyiseksi jalkanivelten kohdalla. Ulkopuolisen auran rajaa oli vaikea määrätä, koska senkin ulkopuolella olevasta kerrostumasta ulkoni jonkinmoinen pilvimäinen sädehdys, joka ei suinkaan ollut optillinen valohäiriö, koska se huomattiin muissakin tapauksissa. Tälle säde-ilmiölle olemme antaneet nimeksi 'Ultra eli ulkopuolisin ulko-aura'. Kun koehenkilö seisoi sivuttain, niin ulko-aura edestä oli viisi tuumaa leveä ylhäältä alas asti. Selkäpuolella oli se viisi tuumaa hartiain tienoilla, laajeten kahdeksaksi tuumaksi lantion tienoilla, ja vähentyen edelleen neljäksi tuumaksi jalkanivelten kohdalla. Sisempi aura oli yli koko ruumiin noin kolmen tuuman levyinen. Eetterinen kaksoispuoli oli niukasti neljännestuuman laajuinen."

Kun tekee yhteenvedon niistä useista kymmenistä kokeista, jotka tohtori Kilner julkaisee teoksessaan, niin saapi jokseenkin selvän kuvan ihmisen auran yksityisseikoista, ja tämä kuva on melkein samanlaatuinen kuin salatieteilijöiden esittämät kuvaukset ihmisen eetteriruumiista ja astraliruumiista. Viittauksia löytyy myöskin (ultra ulko-aura) salatieteilijöiden ajatus- eli älyruumiiseen. Hyvin mieltäkiinnittäviä ovat myöskin Kilnerin huomiot niistä muutoksista, jotka hän pani merkille näissä tavallisille silmälle näkymättömissä ruumiissa, ihmisen ollessa sairaalloisessa tilassa. Ei siis olekaan mikään ihme, jos monen tutkijan huomio onkin tämän johdosta suuntautunut etsimään useiden sairauksien syitä näistä näkymättömistä ruumiista. Näkyväisen eli fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi siinä tapauksessa ainoastaan näiden patologisten tilojen esiin tuominen ihmisen itsetietoiseen päivätajuntaan. Näin opettavatkin kyllä muutamat salatieteilijät, ja tulevien havainnollisten tieteilijöiden tehtäväksi jää ratkaisu, mihin määrin salatieteilijöillä on ollut oikein tai väärin.

Mutta vieläkin syvemmälle on tieteellisen tutkimuksen onnistunut tunkeutua. On onnistuttu ei ainoastaan havaitsemaan näiden näkymättömien ruumisten olemassaolo, vaan myöskin tekemään havaintoja niissä esiintyvistä ominaisuuksista. Näistä saavutuksista tulee kunnia psyykkisten tutkimusten harrastajille, jotka tieteellisen tarkasti ovat todentaneet nämä ilmiöt. Useiden kokeilijain havaintojen joukosta otan mainitakseni ainoastaan ranskalaisen oppineen Rochas'n tutkimukset, jotka mielenkiintoisuudellaan ja selvyydellään eniten kiinnittävät arki-ihmisen huomiota. Teoksessaan "Raskaasta hypnotisesta unesta" lausuu hän seuraavasti:

"Kun kokeiltava magnetisoidaan (s.o. nukutetaan hypnotista menetelmää käyttäen), häviää tunto hänen ihonsa pinnasta. Tämä ilmiö on jo huomattu kauan sitten, mutta ei ole tiedetty, että ihmisen tunto ulkoilee ruumiin ulkopuolelle. Sen ympärille muodostuu näet tuntokerros, joka ulottuu ihosta muutamia sentimetrejä. Jos magnetisoija tai kuka tahansa pistää tai hivelee kokeiltavan ihoa, ei tämä tunne mitään, kun sitävastoin hän heti ilmaisee kosketuksen tai kivun tunteen, jos kosketellaan ruumiin ympärillä olevaa tuntokerrosta.

"Vielä on havaittu, että samassa kuin hypnosi syventyy, muodostuu sarja yhtäläisiä tuntokerroksia melkein yhtä etäälle toisistaan. Näiden kerrosten tunto vähenee suhteellisesti niiden etäisyyden mukaan ruumiista."

Tämän väitteen ovat tieteellisesti todistaneet kokeillaan de Rochas ja
Luys Charité sairaalassa (Tri E. Dupoy).

Tohtori Sicaro de Plauzolles kirjottaa aikakauskirjassa Annales de
Psychiatre de Rochas'in kokeilusta:

"De Rochas oli jo huomannut, että riittävään hypnosi-asteeseen joutuneet kokeiltavat tunsivat hänen kosketuksensa, kun hän heitä lähestyi, vaikkei hän heitä koskettanutkaan.

"Ja todella, jos de Rochas pisti neulalla sitä tuntopiiriä, joka ympäröitsi kokeiltavaa, niin kohta tuntui pistoa jossakin paikassa ruumiissa.

"Olemme nähneet de Rochas'n tekevän Charitéssa seuraavan kokeen eräällä kokeiltavalla, jonka hän näki ensimmäistä kertaa. Kokeiltava ei ensinkään tiennyt minkälainen koe hänellä aiottiin tehdä.

"Marguerite J… oli valveilla; de Rochas teki kädellään muutamia magnetisia liikkeitä ja kosketuksia hänen oikeaan käteensä, jonka iho pian menetti tunnon kokonaan. Kosketuksia jatkettiin; sitten de Rochas äkkiä pisti ilmaa noin 12 cm päässä kokeiltavan kädestä, jolloin neiti J. kiljahti ja äkkiä peräytyi."

Nämä esimerkit olen valinnut lukemattomista kokeista sillä alalla, ja niistä käy jo selvästi ilmi, että tavalliset sensatsionit, jotka materialistinen tiede oli ehdottomasti sitonut orgaanisen solutoiminnan yhteyteen, voivat ilmetä ulkopuolella ihmisruumiin solurakenteen. Ei näytä myöskään olevan mitään epätieteellistä siinä otaksumassa, että niin hyvin tavallisen tunnon, kuin sielullisten tunne-ilmiöidenkin välittäjänä ihmisen fyysilliselle ruumiille ihminen käyttää eetterin hienoimpia tiivistymiä, jotka tieteellinen maailma tuntee, nimittäen niitä eri nimillä joko auraksi, inhimilliseksi atmosfääriksi, tai — niinkuin salatieteilijät — eetteri- ja astraliruumiiksi.

Näin pitkälle on havainnollisen tieteen onnistunut ratkaista ihmisruumiin todellakin salaperäistä mysteriota. Jos havainnollinen tutkimus vielä lisäksi olisi hyväksynyt julkisesti ne tutkimusmenetelmät, jotka spiritistinen suunta on avannut maailmalle, — vaikka tosin suurimmat nykyaikaisista tieteilijöistä yksilökohtaisesti ovat antaneetkin niille täyden tunnustuksensa, ollen itse personallisesti varmasti vakuutettuja mediumistisuusilmiöiden todenperäisyydestä (Crookes, Lombroso, Aksakoff, Lodge y.m.) — niin olisi havainnollisen tieteen pitkä taival asian lopulliseen ratkaisuun melkoisesti lyhentynyt. Salatieteellisellä tutkimuksella on vieläkin vähemmän mahdollisuuksia tulla hyväksytyksi tieteen ottolapseksi, — kunnia, johon se ei suinkaan pyrikkään — kuin spiritistisellä koululla, mutta sen tehtävä läpi aikakausien onkin ollut vain pitää vireillä tiedon liekkiä, josta se jakaa kipinän sinne, toisen tänne. Tietoa on ihmisen sitten omilla ponnistuksillaan liehdottava suureksi tuleksi, jotta se voi olla jostakin merkityksestä koko ihmiskunnalle.

Näin on havainnollinen tiede vähitellen raivannut itselleen tien näkymättömän maailman rajamaille, ehkäpä jo astunut rajan ylikin. Mutta ilman opasta ei "rajan" tuolle puolen ole hyvä mennä, eikä ole tarviskaan, sillä Vartijat, jotka rajaa vartioivat, tarjoovat kyllä uskaliaalle tiedon etsijälle tarvittavan oppaan — kun etsijän mieli vain siksi nöyrtyy, että hän tarttuu ojennettuun käteen, vaikkakin opasta nimitettäisiin halveksitulla nimellä "sälätieteilijä". Nämä oppaat ovat jo vanhimpina aikoina puhuneet näkymättömien maailmoiden olemassaolosta, joissa ihmisten on liikuttava näkymättömien ruumiiden välityksellä, ja saman totuuden toistavat meidän päiviemme salatieteilijät.

Heille näet näkyy koko ilmennyt aine yhtenä ainoana suurena kokonaisuutena, alkuaineena, jota he kutsuvat akaashaksi, ja se moninaisuus, jonka luonto aistimuksien kautta tuo ihmiselle, on heidän mielestään vain tämän alkuaineen eri tiivistymiä. Ihmisen fyysillinen ruumiskin olisi siten yksi tämän aineen tiivistyneimmistä muodoista, saaden elinkykynsä eli vitalitetinsa tämän saman aineen hienoimmista virtauksista, kuten kasvi ravintonsa auringon valosäteistä. Nämä akaashan hienommat ainekset muodostavat ihmisruumiin ympärille laajentuneen ruumiin, hienon kehän muodossa, jonka kautta kaikki vaikutukset, niin suotuisat kuin vastenmielisetkin, virtaavat ihmisen fyysilliseen ruumiiseen.

Kun tämä hieno aine samalla läpäisee koko fyysillisen ruumiinkin, niin on helposti ymmärrettävissä, että se toiminta, mitä tavallisissa oloissa kutsutaan hermotoiminnaksi, onkin vain eetterin värähtelyä eetteriruumiissa, mikä värähtely hermoverkon avulla tuo vitalisen elonvoiman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen. Eetteriruumiin eheydestä riippuu, mihin määrin fyysillinen ruumis on kykenevä toimimaan fyysillisellä tasolla; jos se joutuu epäkuntoon, ilmenee heti sairaalloisia muutoksia fyysillisen ruumiin hermotoiminnan alalla. Nuo omituiset ilmiöt hypnotisessa ja somnambulisessa tilassa johtuvatkin yksinkertaisesti siitä epänormaalisesta seikasta, että sairaalloisten henkilöiden eetteriruumis on eristetty pois johonkin määrin fyysillisen ruumiin yhteydestä. Tämä eristyminen näkyykin selvänäköiselle katseelle esim. silloin kuin ihminen nukutetaan joko magnetisesti tai joillakin narkoosilla aineilla, kuten tapahtuu leikkauksissa. Jos joko hypnotista tai tavallista narkotista unta pitkitetään kovin kauan tai jos uni saatetaan liian syväksi, niin saattaa tapahtua, että eetteriruumiin yhteys fyysillisen ruumiin kanssa tulee kokonaan katkaistuksi, jolloin seuraa se ilmiö, jota kutsutaan kuolemaksi, s.o. ihminen jää vaille fyysillistä ruumistaan.

Sama on suhde myös mediumisissa ilmiöissä. Mediumit ovat henkilöitä, joilla on tavallisesti synnynnäisenä se sairaaloinen ominaisuus, että heillä tavattoman herkästi, usein vastoin heidän tahtoansa, eetteriruumis erkanee fyysillisestä toveristaan. Tämän tietäessämme on helposti ymmärrettävissä ne ilmiöt, joista kerrotaan spiriritistisessä kirjallisuudessa. Sivumennen olkoon mainittu, että tuommoinen mediumistinen tila on todellakin sairaaloinen tila, johon ei kenenkään tule erityisesti pyrkiä koettamalla tavalla tai toisella edistää mediumistisia taipumuksia, sillä asiaan perehtymätön ja sen lakeja tuntematon voi joutua mitä suurimpien vaarojen alaiseksi, joista kuolema useinkin on vain pienin seuraus.

Ken kaukonäkevän silmällä katselee ihmisruumista ja sitä valtavaa elonvirtausta, joka kaikkeuden akaashisesta aineesta virtaa ihmisen olemukseen, ei suinkaan pidä ihmeenä, että moni näkijä on puhjennut sanomattoman riemun valtaamana vertaamaan ihmistä enkeleihin, Jumalan lähettiläisiin maan päällä, sillä se voiman keskitys, jonka ihmisen näkymättömien kirkkaiden ruumisten välityksellä jätetään ihmisen käytettäväksi, tekee ihmisestä kerran olennon, josta voidaan sanoa, kuten ennen heprealainen runoilija lauloi:

Kun minä katselen taivaita Sinun kättesi töitä, kuuta ja tähtiä, jotka olet luonut (niin kyselen): mitä on ihminen, että häntä ajattelet ja ihmisen poika, että hänestä huolehdit; olethan tehnyt hä- net enkelten kaltaiseksi ja kruunannut hänet kunnialla ja kirkkaudella? Sinä sallit hänen tulla kättesi töitten valtiaaksi ja olet kaikki alistanut hänen jalkojensa alle.

SIELUN SILMÄ JA SILLÄ NÄHTY IHMINEN.

Kuten edellisestä näkyy, on kokemusperäisen tieteen onnistunut murtaa ahdasmielisten materialistien rakentamat etuvarustukset ihmisruumiin melkein luoksepääsemättömän ja voittamattoman linnotuksen ympäriltä, vallottamalla tutkimuksiensa esineeksi paitsi fyysillistä ruumista, myöskin sen eetterisen kaksoispuolen. Tällä vallotuksella oli myöskin toinen suurenmoinen seuraus: aineen ääriviivojen laajentuessa nähtiin, ettei suinkaan vielä oltu päämaalia saavutettu, vaan että vallotustyö oli saanut uuden suunnan, joka tarmokkailla ponnistuksilla voisi vihdoin viedä tarkotuksenmukaiseen tulokseen. Olihan nähty vilahduksia vielä hienompiaineisistakin ruumiista ihmisruumiin valunnoksissa: eetteri- ja astraliruumiista, ja nyt tuli kysymys, kuinka olisi saatava tutkimuksen alaisiksi nuo uudet aine-yhdistelmät, joiden olemassaoloa ei enää voitu epäillä. Mutta jo tieteilijöiden antamat pintapuoliset nimitykset: "sisäinen aura", "ulkoinen aura" ja "ultra-ulkoinen aura" tuo ilmi seikan, ettei havainnollinen tiede tähänastisissa tutkimuksissaan ollut voinut tunkeutua ulkokuorta syvemmälle. Korkeintaan oli se määritellyt näkymättömien ruumisten ulkonaisen aseman ihmisen fyysilliseen ruumiiseen nähden.

Työn rajottuminen on nähtävästi aiheutunut siitä, ettei yhdellekään havainnollisen tieteen harrastajalle ole onnistunut löytää työasetta, jolla hänen olisi ollut mahdollista tutustua tämän uuden aineen hienoon kokoomukseen, vaikkakin hän on todennut sen olemassaolon ja useita sen ominaisuuksista.

Ainoat tiedonannot, joita löytyy tältä alalta, ovat yksinomaan salatieteellisen tutkimuksen kautta saatuja. Mutta ennenkuin tarkemmin tuodaan esille tämän viimeksimainitun tutkimustavan tuloksia ihmiseen nähden, on tarpeen hiukan tarkastaa sitä maaperää, josta nämä totuudet ovat esiinkaivetut, ynnä työasetta, jolla tutkimuksen tulokset saatiin tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle.

Joudumme silloin heti tekemisiin aineen kanssa, jolle havainnollinen tiede ei ole antanut nimeäkään ja jota salatieteelliset tutkijat kutsuvat astraliaineeksi ("tähtiaineeksi") sen erinomaisen kirkkauden ja läpikuultavaisuuden takia.

Tämän aineen laatu, sen hienous, läpikuultavaisuus ja suuri molekylivärähdysten nopeus vaatii aivan erikoisen aistin ihmisessä tutkimuksia varten. Ja salatieteilijät väittävät, että heidän keskuudessaan löytyy henkilöitä, joiden on onnistunut kehittää ruumiissaan tuo aisti, minkä he erikoisesti harjottamalla ovat voineet sovelluttaa tekemään havainneita astraliaineessa. Tämänkin aistin olemassaolo on jo tavallaan havainnollisen tieteen hyväksymä. Se on näet ilmennyt kokeilujen sivutuloksena edellämainituissa patologisissa hypnoosissa ja somnabulisissa ilmiöissä. He kutsuvat sitä eri nimillä: milloin "lucidite'ksi", milloin "sisäiseksi autoskopiaksi" j.n.e. Jokapäiväisessä kielessä on se tunnettu nimellä kuudes aisti, ja sillä tarkotetaan silloin henkilön kykyä nähdä tavallisen fyysillisen aineen läpi aineeseen, joka on rakenteeltaan aivan toisenlaista kuin fyysillinen aine. Tämä vastaa juuri salatieteilijöiden kuvaamaa astraliainetta. Ja samoinkuin tavallisella näkemyksellä täytyy olla elin, jolla se vastaanottaa ulkomaailmasta eetterin värähdykset, jotka se sitten kehittää erityisissä aivo-osasissa subjektivisiksi näkösensatsioneiksi, niin väittävät salatieteilijät myöskin astralisella näkemyksellä olevan elimensä, jonka toiminnan avulla astralivärähtelyt voidaan saada personallisesti tajutuiksi ihmisen päivätajunnalle. Nämä elimet olisivat heidän väitteensä mukaan aivoissa löytyvät pienet rauhasen tapaiset lisäkkeet: hypophysis cerebri eli "alapuolinen aivolisäke", ja glandula pinealis eli "käpyrauhanen", jotka nyt ovat näennäisesti surkastuneessa tilassa. Näistä edellinen välittää alempaa ja jälkimäinen ylempää astralista näkemystä — riittäen aina mentaalitason piireihin saakka. Mainituiden elinten enemmän tai vähemmän kehittyneestä toimintakyvystä riippuu tietysti astralisen näön terävyys ja astralisten näkemysten arvo.

Voi näet usein niinkin käydä, että luonnottomilla menettelyillä on saatu nämät elimet toimimaan. Silloin henkilön näkemykset ovat yhtä sekavat ja epäluotettavat kuin sairaalloisen silmän tai minkä väärin asetetun optillisen koneiston tahansa.

Ettei tämä salatieteilijäin esiintuoma väite käpyrauhasen toiminnasta ole niinkään tuulesta temmattu, käy selville, kun luodaan lähempi silmäys käpyrauhasen merkitykseen, mikäli siitä on ylimalkaan tietoa.

Anatomi L. Testut kirjottaa siitä anatomisessa teoksessaan "Neurologie" seuraavasti:

"Vasta viimeisinä aikoina on vihdoinkin onnistuttu löytämään tutkimustapa, joka heittää valoa tähän niin pimeään ja viime aikoihin saakka tuntemattomaan elimeen. On käännytty vertailevan anatomian puoleen, joka tähänastisilla saavutuksillaan tarjoaa asian ratkaisua varten ennen huomaamattoman asianhaaran. Muutamilla alempien ryhmien luurankoisilla, etenkin sisiliskolla, näemme käpyrauhasen kehittyvän pitkään kannakkeeseen, jolla se ohjaa itselleen tien ihon pintaa kohti. Lävistäen pääkopan seinämän, kehittyy se sitten ihon pinnan alla munamaiseksi elimeksi. Tämän elimen histologinen tutkimus osottaa, että käpyrauhasen solurakenne on aivan sama kuin silmän."

Kun oppinut anatomi sitten seikkaperäisen selityksensä lopulla, josta yhä selvemmin käy ilmi käpyrauhasen ja silmän yhtäläisyydet — antaaksensa piiskan iskun salatieteilijöille — puhkeaa sanomaan: "kuinka kaukana onkaan, kuten näkyy, tämä nykyinen tieteellinen tutkimus naurettavasta Descartesin ja Magendie'n hypoteesista" (että muka käpyrauhanen olisi sielun silmä), — niin tuntuu tuo isku kokonaan epäoikeutetulta. Salatieteilijöiden mielestä päinvastoin nämä havainnollisten tieteilijöiden tutkimukset yhä enemmän antavat tukea salatieteen väitteille. Onhan salatieteilijöiden otaksumalla ollut jo todennäköisyyden leima, kun he käpyrauhasessa ovat tienneet olevan jonkinlaista näköaistia, jota he nimittävät sielun näöksi eli sielun silmäksi, koska se elin jo ulkonaisessakin suhteessa osottaa yhdenlaisuuksia tavallisen fyysillisen silmän kanssa. Kun sitäpaitsi otetaan huomioon että salatieteilijät ovat tätä väittäneet jo aikoja ennen vertailevan anatomian saavutusten julkaisua, niin on asia painunut vaa'assa melkoisesti salatieteilijöiden puolelle eikä heitä vastaan. Ja kun filosofi Descartes aikoinaan lausui, että käpyrauhanen olisi sielun asunto, tarkotti hän sillä samaa, mitä nykyaikainen ihminen sanoo silmästä, että siinä on näkemisen asunto, eli että samoinkuin silmä on ihmiselle tavallisen fyysillisen näkemisen välikappale, on käpyrauhanenkin sielullisten ilmiöiden toimintaväline.

Vieläkin varmemmalle pohjalle astuvat salatieteelliset "hypoteesit" tuon vertailevan anatomian tekemän havainnon kautta, kun otetaan huomioon, että tämä merkillinen keksintö käpyrauhasen fysiologisesta merkityksestä tehtiin sisiliskolajissa Hatterin punctata, joka löytyy Uuden Seelannin eläinkunnassa. Tämä maa on jäte siitä suuresta kadonneesta maanosasta, joka sekä tiedemiesten sekä salatieteilijöiden piirissä on tunnettu Lemurian mantereen nimellä. Nyt salatiede opettaa, että tuona kaukaisena aikana, joka kulkee lemurisen kehityskauden nimellä, eläinkunnan näköaistimus oli niin sanoakseni vaistomaista eli epämääräisesti intuitivista laatua, ja että heiltä puuttui näköaisti kokonaan siinä merkityksessä kuin nykyään näköaistilla ymmärretään. Kun fyysillinen maailma ei ollut tiivistynyt ainelaatuunsa nähden siihen asteeseen, joka olisi edellyttänyt karkean fyysillisen näkemyksen tarpeellisuutta, olivat fyysilliset näköelimet silloin ihmisellä kehittymättöminä, rudimentarisina orgaaneina, ja sen sijaan käpyrauhanen toimitti näköelimen tehtäviä. Miljonia vuosia kestäneen kehityskauden aikana, ainemaailman tiivistyessä alkoi eläinkunta tarvita uutta elintä, joka vastaisi tarkotustansa uudessa ympäristössä. Silloin ihmiselle, joka ulkonaiseen muotoonsa nähden muodosti korkeimman jakson senaikuisesta eläinkunnasta, kehittyi vähitellen näköaisti siihen suuntaan, jommoisena se nykyään esiintyy, samalla kuin hänen entinen "silmänsä" yhä enemmän ja enemmän toimettomana kuihtui, tullen tarpeettomaksi uudessa kehityksessä. Tuona kaukaisena aikana, jolloin käpyrauhanen oli ihmisellä silmän asemasta, vastasi akaashan tiivistymisaste sitä ainetilaa, jota salatieteellisissä teoksissa kutsutaan astraliaineeksi. Ihmisen silloinen päivätajunta liikkui luonteenomaisesti astralimaailmassa, joka vastasi meidän nykyistä alitajuntaamme eli uni-maailmaa. Meidän päivätajuntamme taas oli heille yhtä hämärä kuin unitila nykyään meille. Vieläkin opettaa salatiede, että luonto ei koskaan rakenna mitään turhan takia. Kaikilla elimillä ihmisruumiissa on alkuansa löytynyt vain niiden perustyypit, joiden tulee vihdoin kehittyä mitä suurimpaan täydellisyyteen. Mutta sitä astralista näkemistä, joka esiintyi Lemurian aikuisella ihmisellä, ei suinkaan voida pitää käpyrauhasen toiminnan huippuna. Ihmisen yksilöllinen kehitys oli silloin siksi alhainen, että hän ei kyennyt personalliseen tietovarastoonsa liittämään niitä kokemuksia, joita tuon elimen käyttö hänelle tarjosi. Olihan yksilöllisyys vasta hiljakkoin astunut inhimillisen muodon asujaksi ja käpyrauhasen tehtävä rajottui siis toimimaan korkeintaan vain hänen välttämättömimpänä elämän ohjaajanaan silloisissa oudoissa olosuhteissa. Siksipä sanovat salatieteellisten koulujen opettajat, että tulevaisuudessa, elämän ylöspäin kohentuvalla kaarella, on ihmiselle vielä kerran koittava aika, jolloin tuo sama elin kehittyy uudelleen toimintaan. Silloin ne kokemukset, jotka lemurisena aikakautena vierivät pois jättämättä jälkeä ihmisen yksilöllisyyteen, uudistuvat ja kätketään pysyväisesti itsetietoisen ihmisen tietovarastoon. Ihmisen on sitä ennen tultava astralisen tajuntatason herraksi, samoin kuin hänen on saavutettava täydellinen yliherruus myöskin fyysillisessä maailmassa.

Löytyy useita menettelytapoja, joilla on mahdollista nykyaikaiselle ihmiselle saada nuo muinaisten aikojen elimet, aivolisäke ja käpyrauhanen, toimintaan, mutta näistä on hyväksyttävä ainoastaan ne ohjaukset, jotka tottunut salatieteellinen opettaja sovelluttaa erikseen kuhunkin oppilaaseen. Opettajan on tunnettava oppilaansa perinpohjin ja oltava perehtynyt hänen sieluelämänsä pienimpiinkin vivahduksiin.

Tämmöisissä olosuhteissa alkaa opettaja jouduttamaan oppilaansa kehitystä saattaakseen hänet jo aikaisemmin sille asteelle, jolloin astralinen näkö luonnostaan alkaisi puhjeta esille. Menettelytapa on sama, millä tottunut puutarhuri vaalii kukkaa ansarissa, antaen auringon sille helakasti paistaa, jolloin nuput pian aukaisevat uinuvat terälehtensä. Toisin sanoen hän erikoisissa suotuisissa olosuhteissa kiihottaa oppilaansa kehitystä ennen aikaansa, samoin kuin kasvin hoitaja hyötää kukan puhkeamaan ennen sen tavallista kukinta-aikaa. Muut menettelytavat johtavat päinvastoin taantumiseen. Koetetaan tavalla tai toisella, joko huumaavien narkotisten aineiden käyttämisellä tai ruumista raatelemalla askeesilla eli itsekidutuksella kuolettaa ihmisen nykyinen päivätajunta ja saada hänen tajuntansa taannutetuksi siihen entisyyden tilaan, jolloin astraliset toimintavälineet olivat sen ainoana silmänä. Tämä viimeksi mainittu menettely on kaikin puolin hyljättävä, sillä onneton on se nykyaikaisen kehityskauden ihminen, jolle astralinen maailma avautuu hänen ollessaan alhaisella sielullisella ja henkisellä asteella. Helposti muotoja luova astraliaine kuulakkaana ja nopeasti värähtelevänä synnyttää silloin ihmisen tajunta-piiriin sen alhaista astetta vastaavia mielikuvia, joiden laatu erikoisuudellaan ja outoudellaan saattaa ihmisen helposti pois tasapainostaan. Tavallisimmin joutuu ihminen silloin mielipuolisuuden kovaonniseen tilaan.

Minkälainen on sitten näky, kun ihmisen astralinen näkemys avautuu oikealla tavalla ja oikeaan aikaan?

Yksi aikamme suurimmista selvänäkijöistä C.W. Leadbeater teoksessaan
"Selvänäköisyys" kirjottaa seuraavalla tavalla:

"Toisilla ihmisillä se alkaa aivan yhtäkkiä, ja jonkun tavallisuudesta poikkeavan tapauksen vaikutuksesta he kerran näkevät hämmästyttävän näyn. Sellaisessa tapauksessa näkijä hyvin usein, kun ei kokemus uudistu, alkaa aikaa myöden luulla, että hän siinä tilassa on ollut hallusinatsionin vallassa. Toisilla se herää siten, että he satunnaisesti alkavat nähdä ihmisen auran kirkkaita värejä ja värähtelyjä. Muutamat huomaavat yhä useammin alkavansa nähdä ja kuulla jotakin, jolle heidän ympärillään olevat ovat sokeita ja kuuroja. Toiset taas näkevät silmäinsä edessä ihmiskasvoja, näköaloja tai värikkäitä pilviä pimeässä, ennenkuin he laskeutuvat levolle. Ja ehkä kaikkein tavallisin kokemus on, että ihmiset alkavat muistella yhä selvemmin ja selvemmin mitä he ovat nähneet ja kuulleet toisella tasolla unensa aikana."

Tämän tapaisena alkaa oppilaalle astralisen tajuntatilan havahtuminen, jonka tietoisuuden hän on välittänyt päivätajuntaansa yllämainituiden aivoissa löytyvien elinten avulla, ja kuta huolellisemmin ihminen on tehnyt työtä oppilaan asteella ruumiinsa uudeksi luomiseen nähden, sitä selvemmiksi kehittyvät vähitellen hänen astraliset havaintonsa. Korkeammalle kehittyneenä tämä näkö esiintyy täydellisenä käyttökuntoisena työaseena, joka avaa näkijälle aivan uuden ja ihmeellisen maailman. Siellä ihminenkin esiintyy aivan toisenlaisessa valossa kuin ennen. Edellämainittu kaukonäkijä kuvaa tätä seuraavaan tapaan:

"Hämmästyen katselee hän elementalisen elonaineen alati liikkuvan meren proteusmaisia muotoja, jotka aina pyörivät hänen ympärillään, usein uhkaavina, mutta aina väistyen tahdon ponnistuksen tieltä. Hän ihmettelee niiden olentojen suunnatonta paljoutta, jotka tästä valtamerestä nousevat hetkeksi elämään eristettyinä olioina, ihmisen joko hyvien tai pahojen ajatusten ja toivomusten vaikutuksesta. Hän katselee luonnonhenkien monilukuisia heimoja niiden liikkuessa työssään tai leikeissään. Toisinaan kykenee hän kerta kerralta suuremmalla ilolla tarkastamaan kristillisen sanaston enkelilaumoja…

"Mutta ehkä näitä kaikkia vielä mielenkiintoisemmat ovat hänelle astralimaailman ihmisasukkaat, joiden hän huomaa jakautuvan kahteen suureen luokkaan — niihin, joita sanomme eläviksi, ja niihin, joista useimmat ovat paljon enemmän eläviä, mutta joita niin typerästi ja väärin nimitämme kuolleiksi…

"Hän kykenee näkemään ihmisen auran astraliruumiiseen asti, ja vaikka ihmisen korkeampi puoli vielä pysyy näkymättömänä hänen katseelleen, niin hänen on kuitenkin mahdollista havaintoja huolellisesti tekemällä oppia hyvin paljon ymmärtämään korkeampaa osaa sen avulla, minkä hän nyt näkee. Kyetessään tutkimaan eetteristä kaksoispuolta, hän osaa määrätä kaikkien hermoston vikojen ja tautien paikan ja laadun, ja astraliruumiin ulkomuodosta hän taas heti osaa nähdä edessään olevan ihmisen tunteet, intohimot, halut ja harrastukset ja paljon hänen ajatuksiaankin.

"Katsoessaan ihmistä, hän näkee sen ympärillä astralisen auran loistavan utumuodon, jossa kaikenlaiset kirkkaat värit hehkuvat ja jonka värit ja loisto yhtämittaa muuttuvat ihmisen ajatusten ja tunteiden mukaan. Hän näkee, kuinka tässä aurassa vuoroin ovat vallalla puhtaan rakkauden ihana ruusunväri, hartauden tunteen kirkas sini, itsekkyyden kolkot, samean ruskeat, suuttumuksen tulipunaiset, aistillisuuden kaameat tummanpunaiset ja pelon lyijynharmaat värit tai vihan ja pahuuden mustat pilvet ja sadat muut merkit, joita harjaantunut silmä niin helposti osaa lukea. Ja senvuoksi ei kukaan ihminen voi häneltä salata, mitä hän todellisuudessa tietää jostakin asiasta."

Tämäntapaisesti yleis-katsauksellisesti kuvaavat salatieteilijät ihmistä, nähtynä astralisella näöllä, ja tämä heidän antamansa kuva ei kovinkaan paljon poikkea siitä kuvasta, joka on tuotu jo esiin esim. Kilnerin havainnollisissa tutkimuksissa paitsi ₋siinä, että salatieteilijöiden esitys osottaa enemmän varmuutta auran värien selittämiseen nähden. Salatieteilijälle on onnistunut tunkeutua syvemmälle tutkimuksissaan, kun hän ei ainoastaan ole havainnut tieteilijöidenkin todentaman auran olemassaolon, vaan on myöskin kyennyt tekemään havaintoja siitä, miten nuo eri värit suhtautuvat ihmisen eri kehitysasteissa tai eri sielunilmauksissa. Siksi monta kerta on näitä huomioita tehty ja siksi useat kaukonäkijät ovat vakuuttaneet samaa, että jos ollenkaan pannaan huomiota heidän tutkimuksiinsa ja uskotaan, että he havainnoissaan ovat olleet rehellisiä, niin täytyy näitä saavutuksia pitää yhtä pätevinä kuin konsanaan muidenkin tieteilijöiden tutkimusten tuloksia.

Auraa salatieteilijöiden mukaan ei ole pidettävä vain valunnoksena eli heijastuksena, jonka aiheuttajana olisi ihmisen fyysillinen ruumis, vaan aura sisältää hienompiaineisen koneiston, joka on ihmiselle yhtä oleellinen ja tärkeä kuin hänen fyysillinen ruumiinsa, vaikka ainoastaan viimemainittu aineen enimmin kiteytyneenä osana on näkyväinen fyysillisille aisteille ja välttämätön työase ihmiselle ulkonaisella toiminnan tasolla. Aurassa sitä vastoin löytyvät ne aineosaset, jotka muodostavat ihmisen käyttövälineet eli ruumiit, sieluelämän ilmauksia ja tajunnan toimintaa varten. Koska salatieteelliset tutkijat näkevät näissä käyttövälineissä eri kehitysasteita sekä säännöllisen niille ominaisen elimistön, voivat he täydellä syyllä kutsua niitä ruumiiksi, astrali- eli tunneruumiiksi ja mentaali- eli ajatusruumiiksi. Näillä tutkimustensa johdosta syntyneillä nimityksillä he samalla ovat tuoneet ilmi sen väitteen, että ne ilmiöt, jotka ovat kulkeneet tunne-elämän ja aatteilun nimellä, eivät ollenkaan tapahtuisikaan ihmisen näkyväisessä ruumiissa vaan että niiden toiminnan ahjo löytyisi näissä näkymättömissä ruumiissa. Fyysillisen ruumiin tehtäväksi jäisi silloin vain se toimeenpaneva fyysillinen työ, joka aiheutuu mentaaliruumiin aatteilusta ja tunneruumiin värähtelyistä, mikä kiihotus eetteriruumiin välityksellä on saapunut ihmisen fyysilliseen hermostoon.

Alkuperäisellä sielullisesti alhaisella ihmisellä ovat nämä ruumiit hyvin vähän kehittyneet ja kerrassaan kykenemättömät ilmaisemaan mitään korkeampaa sielullista toimintaa, yhtävähänkuin kapalolapsen ruumis kykenee täyttämään aikuisen tehtäviä. Tällä asteella oleva astrali-ruumis, joka epämääräisenä utuna ympäröitsee ihmisen fyysillistä ruumista ja on väriltään synkkä, ei voi vähintäkään vastata hienompiin värähtelyihin, vaan yksinomaan semmoisiin, jotka ovat tekemisissä fyysillisen tajunnan karkeimpien ja alkeellisimpien viettien, kuten nälän, janon tai sukupuolihimon tyydyttämisen kanssa. Silloin ovat astraliruumiin värivivahdukset mitä alkeellisimmat ja verrattuaan eri henkilöiden astraliruumista toisiinsa voi tottunut katsoja nähdä ja määritellä kysymyksessä olevan henkilön sielullisen kehitysasteen. Sillä ihmisen yhä enemmän kehittyessä joutuu hänen astraliruumiinsa suuren muovauksen alaiseksi. Tuo entinen muodoton, utuinen ainekerros saa enemmän eloisuutta ja sen atomit joutuvat mitä kiihkeimpään värähtelyliikkeeseen. Tämä liikunto sekä se seikka, että entisten kolkkojen värien sijalle on ilmennyt uusia helakampia, antaa kehittyneemmälle astraliruumiille loistavan kirkkauden, joka täydellä syyllä vastaa nimitystään astralinen eli "tähtikirkas". Tämmöinen kirkas sielullisten ilmausten käyttöväline kehittyy yhtärinnan ajatusruumiin kanssa, mikä viimeksimainittu muodostaa astraliruumista ulompana olevan osan ihmisen aurasta, vaikkakin se sitäpaitse täydellisesti lävistää kaikki alemmat ruumiit. Ihmisen oppiessa itsenäisesti ajattelemaan eikä vain märehtimään toisten luomilla ajatuksilla, kasvattaa hän itselleen aina voimakkaampaa ja kehittyneempää ajatustensa ilmaisukoneistoa, joka soveltuu niin hyvin itsenäisempään älyntoimintaan kuin suurempaan vastaanottavaisuuteen, kun aatemaailman värähdykset pyrkivät laskeutumaan alas fyysilliselle, päivätajunnan tasolle.

Kun kaukonäkevän silmällä katsellaan korkealle kehittyneen ihmisen ruumista, niin astuvat ehdottomasti etualalle nämä luonnon silmälle näkymättömät ruumiit. Silmää häikäisevästi näkyy silloin ei ainoastaan niiden värien loisto ja sopusuhtainen järjestys, vaan myöskin näihin kuuluva organismi. Sillä samoinkuin fyysillisessä ruumiissa löytyy elimiä kutakin erikoista ruumiin toimintaa varten, samoin löytyy myöskin näissä näkymättömissä ruumiissa kutakin toimintaa varten tarpeelliset elimet, jotka kehittyvät sitä mukaa kuin ihmisen henkinen tarve vaatii niiden käyttöä. Voimakkaina pyörteinä eri paikoissa astraliruumiissa, kukin eri tehtävineen, ne avaavat ihmiselle yhä laajemman ja laajemman tajuntapiirin ja kehittyneen ihmisen ruumiissa ne loistavat kuin kirkkaimmasti hehkuvat tulikehät. Tämmöisen pyörteen säteily se on, joka pyhimyksen tai korkean tietäjän silmäkulmilla heijastuu ihmeellisenä sädekehyksenä.

Nämä yllämainitut ruumiit luetaan ihmisen alempiin eli kuolevaisiin ruumiisiin. Mutta vieläkin korkeammista ihmisruumiista puhuvat kaukonäkevät Tietäjät.

He kertovat semmoisistakin ruumiista, jotka eivät ole alistetut kuoleman lain alaisiksi. Alinta näistä ruumiista nimittävät he syyruumiiksi, joka ainelaadultaan on jo siksi hienoa ja puhdasta, että sen värähtelyissä voipi säilyä inhimillisen tiedon kaikki saavutukset, jotka on hankittu maaelämän aikana. Tähän ruumiiseen pukeutuu ihminen, kun hän lähestyy jumaluutta, ja siihen pukeutuneena alkaa hän myöskin jälleensyntymisen pyhiinvaelluksen aineen karkeampiin kerroksiin.

JÄRJEN SYNTY.

Jumala sanoi käärmeelle: Minä panen vihan sinun ja vaimon siemenen välille, vaimon siemen on rikki polkeva sinun pääsi ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.

Lapsena oli ihminen taipuisa uskomaan raamatun kertomuksiin kirjaimellisesti ja näkemään niissä historiallisia tapahtumia, joiden todenperäisyyttä ei millään ehdolla saanut epäillä, koska se oli, niinkuin sanottiin "Jumalan sanaa". Pidettiin suurena syntinä, jos ken uskalsi viitatakin siihen mahdollisuuteen, että noilla kertomuksilla voisi olla vertauskuvannollinen merkitys, ilman historiallista sanatarkkaa pohjaa.

Mutta aikuiseksi tultua ilmenivät epäilykset — mieli ryhtyi arvostelemaan, ja lohdullinen oli yllätys, kun huomasi kirkonkin piirissä esiintyneen miehiä, jotka olivat asettuneet taisteluun raamatun kirjaimellista tulkintaa vastaan.

Niinpä ensimäiset kristityt, niiden joukossa useat kirkkoisät, kuten Klemens Aleksandrialainen ja Origenes, ovat jättäneet jälkeensä kirjotuksia, joista käy selville, millä tavoin ensimäisten vuosisatojen kristityt ajattelivat pyhien kirjojen ymmärtämisestä. Etenkin Origenes on selvään lausunut, että on tehtävä tarkka ero raamattua tutkittaessa, missä milloinkin on tarkotettu historiallista, missä eetillistä, mystillistä tai salatieteellistä seikkaa, eli toisin sanoen: raamattu, niinkuin kaikki muutkin pyhät kirjat, sisältää kolmenlaatuisia asioita: historiallisia, siveysopillisia ja salatieteellisiä. Jää sitten kunkin lukijan varaan omaksua sieltä se tieto, mihin hänellä löytyy edellytyksiä. Usein on siinä hämärälle historialliselle taustalle kummallisin värein maalattu mitä suurimpia salatieteellisiä totuuksia, joilla on sitäpaitsi arvaamaton merkityksensä myöskin siveellisessä suhteessa, niinkuin tiedolla ainakin.

Yksi semmoinen valtava kuvaus on kertomus syntiinlankeemuksesta. Kirjaimellisesti tulkittuna ei sillä ole suurtakaan kantavuutta, — tuskinpa kelpaisi se edes luettavaksi arvokkaan legendan piiriin, vielä vähemmin sanallisesti uskottavaksi todellisena historiallisena tapahtumana -— mutta salatietieteilijälle on sen merkitys arvaamaton.

On ohi aika — viimeiset vuosikymmenet ennen tätä nykyistä vuosisataamme — jolloin kielteinen skeptillinen suunta oli siihen määrin valloilla, että ei myönnetty raamatun syntiinlankeemus-kertomukselle minkäänlaista sijaa ajattelevan ihmisen ajatus-piirissä, vaan hyljättiin kovin lapsellisena muka ymmärtämättömien yksityisomaisuudeksi. Loppunut varmaan on materialistisen ajan yö, koska uudelleen ryhdytään tutkimaan noita vanhoja hämäriä allegorisia kuvauksia ja aletaan antaa niille ennen aavistamatonta arvoa.

Siitä yksinkertaisesta syystä, että kokemuksen nojalla on huomattu todeksi Origeneen huomautus pyhien kirjojen eri lukemistavoista. On nähty kallisarvoisen jalokiven kimallus vanhan vertauskuvannollisen vaipan alla — välähdys totuuksista, joilla on ollut oleellinen merkitys ihmisen henkisessä kehityksessä.

Mutta onko mahdollista, kysynee joku, että syntiinlankeemiskertomuksella ja etenkin sen dramaatisella käärmekohtauksella, olisi jotakin historiallista pohjaa?

Vastaus on ehdottomasti kielteinen, jos pidetään kiinni nykyisistä vallallaolevista historiallisista käsitteistä. Kirjaimellisessa merkityksessä ei tiedetä mitään Edenin paratiisista eikä ajanjaksoista, jolloin tuo ensimäinen ihminen Adam olisi elänyt. Raamatunkin kertomuksista voidaan päinvastoin tehdä johtopäätöksiä, että Adam ja Eva ei suinkaan ollutkaan maan ensimäinen ihmispari, koska Adamin vanhimman pojan Kainin sanotaan muuttaneen Nodin maalle, siis asuttuun seutuun, ja perustaneen siellä kaupungin, sekä perheytyneen. Vieläkin enemmän luonnottomalle, melkeinpä lapselliselle, tuntuu se vanhojen jumaluusoppineiden väite, että paratiisin historiallinen näytelmä olisi tapahtunut niin myöhäisellä ajalla kuin 4,000 vuotta ennen meidän ajanjaksomme alkua eli noin 6,000 vuotta sitten. Tuommoisiin tuloksiin joudutaan kun kirjaimellisesti ilman avainta ryhdytään selittämään salatieteellisiä kirjotuksia.

Kokemusperäiset historialliset tutkimukset, jotka perustuvat muinaisaikuisten esineiden ja kirjotusten tutkimiseen, ovat jo useilla tuhansilla vuosilla siirtäneet "Edenin" tapahtumat ajassa taaksepäin ja vieläkin kauemmaksi ovat ehtineet luonnontieteitten tutkijat: geologit ja orgaanisen kehitysopin tutkijat, kuten Darwin ja Haeckel, jotka laskevat elimellisen kehityskulun ikää sadoissa miljonissa vuosissa. Ja mikä on sitten näiden tutkimusten lopullinen tulos? Se kummallinen totuus, että ihmiskunta kerran, elämänkehityksen kaukaisessa lapsuudenajassa, on elänyt kuvannollisesti puhuen "Edenin" paratiisissa, jolloin sen kehitys oli siihen määrin lapsen tilassa, että se ei tiennyt erotusta hyvän ja pahan välillä, yhtävähän kuin eläinkunta nykyisin. Ihmiskunnan korkein vaisto tuona aikana esiintyi sen tunne-elämässä ja oli kehittynyt korkealle erikoisiksi vietti-ilmauksiksi kuten eläimillä. Nämä vietit sitten vaistomaisesti, ilman ajatuskykyä, määräsivät eläinihmisen elintehtävät.

Näin on havainnollinen tiede tälläkin tutkimusalalla vähitellen astunut totuuksien piiriin, jotka ovat luettavat kuuluviksi salatieteen alaan — niiden metafyysillisen luonteen takia.

Mitä näkee sitten salatieteilijä noilla pyhän kirjan hämärillä lehdillä?

Niistä avautuu tutkijan silmien eteen ihmeellinen tapahtumien sarja, jossa punaisena lankana esiintyy suuren Elämän monipuolinen kehityskulku. Ihmisen kehitys muodostaa vain yhden silmuksen tuossa ketjussa, mikä alkaa Elämän hienoista henkisistä lähteistä ja sitten tiivistyy fyysilliseksi ainemaailman karkeammissa kerroksissa. Luomiskertomuksen päivät venyvät suunnattoman laajoiksi kehityskausiksi, ja kertomuksen huippuna ilmenee ihminen, maaplanetan kehittynein fyysillis-orgaaninen ilmiö. Raamatun luomiskertomus lopetetaan merkilliseen syntiinlankeemuksen tapahtumaan, jolloin ihminen karkotetaan ulos Edenin paratiisista. Hänen vastaisen kehityksensä voittokulkua viittaa vain tuo kummallinen arvotuksen tapainen lause: "vaimon siemen on kerran rikki polkeva käärmeen pään."

Mutta kuinka hämärä ja peitetty raamatun kertomus onkin, voidaan siitä kumminkin saada selviä viittauksia, mihin salatieteelliseen aikaan "syntiinlankeemus" tähtää. Kun kerrotaan vaimon luomisesta miehen kylkiluusta vähää ennen lankeemusta — jonka jälkeen "Jumala teki heille nahkavaatteet", niin on helppo ymmärtää, että kuvaus tarkottaa sitä lemurisen aikakauden osaa, jolloin ihmiskunta vielä oli kaksineuvoinen eli hermafrodiitti, josta se sitten itsetiedottomasti "unen" aikana vähitellen jakautui kaksineuvoiseksi eli eri sukupuoliin. Toisin sanoen, ihmiskunta silloin oli muodollisesti samalla kehitysasteella kuin meidän päiviemme kaksineuvoiset eläimet.

Tämän kehityskauden sanovat kaikki salatieteilijät olleen noin puolivälissä lemurista aikaa, ja sen ajan ulkonaiset olosuhteet muodostavat täten taustan syntiinlankeemuksen draamalliselle tapahtumalle, jota täydellä syyllä voidaan kutsua "järjen synnyksi". Henkilöinä siinä esiintyy sukupuoliin jakautunut ihmismuodon perustyyppi, esi-ihmiskunta, joka juuri oli muodoltaan noussut siksi paljon senaikuista eläinkuntaa korkeammalle, että se odotti Jumalaa "puhaltamaan häneen elävän hengen". Muut tekijät ovat hyvän ja pahan tiedon puu ja käärme.

Järjen valon ensimäinen välähdys näkyi olleen suoranainen seuraus itse syntiinlankeemuksesta, sillä silloin ihminen ensi kerran ymmärsi erotuksen hyvän ja pahan välillä, jonka jälkeen Jumala "lähetti hänet ulos paratiisista" nahkavaatteissa s.o. fyysillisesti tiivistyneempänä.

"Käärme", järjen tuoja, syntiinlankeemusnäytelmässä on siksi hämärä käsite, että on tarpeen luoda silmäys salatieteelliseen käärme-mysterioon.

Pienestä pitäen on kirkko meille opettanut, että tämä paratiisin käärme oli ja on edelleenkin pimeyden valtojen pääruhtinas, langennut enkeli Lucifer (joka merkitsee "valon tuoja"). Tämä Lucifer sitten jollakin ihmeellisellä viekkaudella pimitti Jumalan kaikkitietäväisyyden siihen määrin, että sai tilaisuuden hiipiä Edenin paratiisiin ja onnistui siellä viekottelemaan ihmisen lankeemukseen Jumalan tietämättä. Jos lapsellinen, mutta uskollinen, kirkon jäsen uskalsi vähääkään omintakeisesti ajatella ja kysyä kirkon jumaluusoppineilta, mikä oli sitten se synti, johon ihminen syntiinlankeemuksessa lankesi, niin vastattiin tyyneellä varmuudella: tottelemattomuus tietysti, koska kerran Jumala oli kieltänyt maistamasta hyvän ja pahan tiedon puusta. Mutta miksi Jumala oli kieltänyt ihmistä saamasta tietoa hyvästä ja pahasta? Uskaltaisiko joku ehkä väittää, että Jumalan tarkotus oli ollut kasvattaa ihmisestä jonkinmoinen koneellinen olio, joka sokeasti, ilman vähintäkään itsetietoista toimintakykyä, olisi kyennyt olemaan Jumalan aseena taistelussa Jumalasta langenneita pimeyden valtoja vastaan? Vai tahdotaanko uskotella, että Jumala tahtoi panna ihmisen koetukselle, muka nähdäkseen, josko se kykenisi kestämään pahan hurmaavaa viekotuskykyä. Mistä arvosta olisikaan noiden otaksumien ohella Jumalan kaikkitietäväisyys ja hyvätahto? Tuommoiset sofistiset viisastelut ovat kai jonakin aikana olleet tarpeen tukemaan kirkollisten jumaluusoppineiden maallista valtaa, tai ehkäpä niillä on ollut merkityksensä estämässä harhaan johdettuja ihmisiä joutumasta epätoivon kamalaan kuiluun, kun kirkolla ei ollut parempaakaan tietoa jaettavana noille ihmisille niin tärkeistä henkisistä kysymyksistä. Toisaalta varma tosiasia on myöskin, että moni, estyäkseen epätoivosta, on jättänyt kokonaan harkitsematta nuo pulmalliset asiat, poistunut kirkon helmasta ja — mikä vielä surullisempaa — hyljännyt nuo vanhat pyhät kirjat muka epäluotettavina ja siten jäänyt vaille parhainta tietoa, mikä julkisesti on saatavissa ihmisen henkisestä kehityksestä.

Siksipä niin hyvin kirkkojen, jotka ovat edustamassa henkisen elämän vaalintaa ihmisten keskuudessa, kuin myöskin kaikkien henkisiä asioita harrastavien ihmisten pitäisi tervehtiä ilolla kaikkea valoa, joka voipi tuoda selvityksiä noihin hämäriin pyhien kirjojen opetuksiin eikä ryhtyä sotaan uusia aatteita vastaan, ennenkuin ovat vakavasti ja puolueettomasti arvostelleet, mistä arvosta ne ovat sekä järjen että korkeimman siveellisyyden mittapuun vaatimuksiin nähden.

Kuten mainituista viittauksista näkyy, ei salatieteellinen tutkimus hyväksy kirkon selitystä valon eli järjen tuojasta, Luciferista personallisena langenneena enkelinä, ja ehdottomasti kielteiselle kannalle asettuvat kaikki salatieteilijät kirkon selityksiin "käärmeestä" pahan iankaikkisena pääruhtinaana.

Jo se seikka, että salatiede ei tunne ehdotonta, absolutista pahaa, tekee mahdottomaksi olettamuksen, että pahalla voisi olla mitään "pääruhtinasta" jumaluuden rinnalla. Taas suhteelliselle, relativiselle pahalle on heidän mielestään käärme sopimaton vertauskuva, koska sitä ammoisista ajoista on käytetty merkitsemään ikuisuutta, milloin ehdottomassa, milloin taas ihmistajunnalle rajotetussa muodossa.

H.P. Blavatsky, aikamme suurin salatieteilijä, kirjottaa teoksessaan "Secret Doctrine" (suomennettu nimellä Salainen Oppi) käärmeestä, — alkaen toistamalla Da Chateaubriandin lauseen: "helvetissä raivottaret käyttävät sinua ruoskanaan, taivaassa Ikuisuus ottaa sinut vertauskuvakseen" — seuraavasti:

"Ofitit eli käärmeenpalvelijat väittävät, että on monenlaisia haltijoita Jumalan ja ihmisen välillä: että niiden keskinäisen arvoaseman määrää se valomäärä, mikä kullekin on suotu; ja väittävät, että käärmettä on alituisesti kutsuttava avuksi ja sitä kiitettävä sen ihmiskunnalle tekemistä erinomaisista palveluksista. Sehän näet opetti Adamille, että hän, jos söisi hyvän ja pahan tiedon puusta, voisi suunnattomasti kohottaa olemustaan näin saavuttamallaan opilla ja viisaudella. Tämän he ilmoittivat syyksi ulospäin maailmalle.

"Helppo on nähdä mistä on johtunut ensimäinen käsitys siitä, että käärmeen luonto on kaksinainen, Januksen kaltainen, — hyvä tai paha. Tämä vertauskuva on mitä vanhin, koska matelijat esiintyvät ennen lintuja ja linnut ennen nisäkkäitä. Siitä syystä syntyi villikansoissa se usko, että heidän esi-isäinsä sielut muka elävät käärmeen muodossa; siitä syystä myös yleisesti yhdistettiin käärme ja puu. Lukemattomia taruja on sen edustamista eri merkityksistä, mutta koska useimmat näistä ovat allegorisia, ovat ne nyt siirtyneet samaan luokkaan kuin ne sadut, joiden pohjana on tietämättömyys ja musta taikausko. Niin esim. kun Philostratus kertoo, että Indian ja Arabian alkuasukkaat söivät käärmeen sydäntä ja maksaa, oppiakseen kaikkien eläinten kieltä, hän varmaankaan ei tarkottanut, että sanansa olisivat käsitettävät kirjaimellisesti.

"Niinkuin edempänä tulemme näkemään, annettiin käärmeen ja lohikäärmeen nimi muinaisaikojen Viisaille, vihityille Adepteille. Heidän viisauttansa ja oppiansa söivät ja sulattivat heidän seuraajansa, ja siitä johtui tuo allegoria. Kun kerrotaan, että skandinaavilainen Sigurd paistoi ja söi tappamansa lohikäärmeen Fafnerin sydämen ja tuli siitä viisaammaksi kaikkia muita ihmisiä, merkitsee tämä samaa…

"Epiphanius laskee ilmoille erään gnostikkojen salaisuuden, koettaessaan toteen näyttää heidän 'vääräoppisuuttaan' kun hän sanoo:

"Gnostilaisilla ofiteilla oli syy käärmettä kunnioittaakseen; Se näet opetti ensimäisille ihmisille mysteriot. (Adv. Hæres.) Hindulaisten ja tibetiläisten Naagat olivat inhimillisiä Naagoja (käärmeitä) eikä matelijoita. Sitäpaitsi on käärme aina ollut yhä uudistuvan eli jaksottaisen nuortumisen, Ajan ja Kuolemattomuuden tyyppi."

Toinen kuolemattomuuden vertauskuva, jota käytetään niinhyvin raamatussa, juutalaisten ja kristittyjen pyhässä kirjassa, kuin myöskin n.k. pakanakansojen pyhissä kirjoissa, on puu. Se on niin sanoaksemme kuolemattoman aineen symboli. Edenin puutarhan keskellä kasvoi Elämän puu, ja joka sen hedelmää maistoi, s.o. oppi tuntemaan aineen perusolemuksen, tuli sen kautta kuolemattomaksi. Tästä symbolista kirjotetaan Salaisessa Opissa seuraavasti:

"Siitä asti kuin puuta ja käärmettä ensiksi alettiin käyttää yhteisesti Kuolemattoman Olemassaolon merkkinä, olivat ne totisesti jumalallisia kuvia. Puu oli ylösalaisin ja sen juuret syntyvät taivaassa ja kasvoivat Kaikkiolon Juurettomasta Juuresta. Sen runko kasvoi ja kehittyi; kulkien yli Pleerooman tasojen se levitti sinne tänne tuuheat oksansa, ensiksi vastaeristyneen aineen tasolle ja sitten alaspäin, kunnes ne koskettivat maista tasoa. Niinpä sanotaan Bhagavadgiitassa, että Ashvatta, elämän ja olemassaolon puu, jonka hävittäminen yksin viepi kuolemattomuuteen, kasvaa juuret ylhäällä ja oksat alhaalla. Juuret edustavat Korkeinta olemusta eli Ensimäistä syytä, Logosta, mutta ihmisen on mentävä niiden juurten taakse yhdistyäkseen Krishnaan, joka Arjunan sanojen mukaan on suurempi Brahmania ja Ensimäistä Syytä… häviämätön olevainen ja se, mikä on näidenkin takana — — —

"Vasta silloin kun tämän puun oksat ovat kosketelleet Edenin puutarhan maallista mutaa meidän aikamme adamilaisessa rodussa, tahrautui se tästä kosketuksesta ja kadotti alkuperäisen puhtautensa, ja silloin Ikuisuuden käärme, taivaassa syntynyt Logos, turmeltui. Vanhoina aikoina, jolloin jumalalliset hallitsijat vielä olivat maan päällä, pidettiin tuota niin pelättyä matelijaa sinä ensimäisenä valon säteenä, joka oli loistanut Jumalallisen Salaisuuden syvyydestä. Moninaisiin muotoihin se puettiin ja lukuisia luonnon vertauskuvia käytettiin sitä merkitsemään, sen kulkiessa läpi aioonisten aikojen — sen Äärettömästä Ajasta (Kaalasta) lähdettyä ja langettua aikaan ja paikallisuuteen, mitkä ovat aatteilusta kehittyneet…

"Käärme tuli pahan ja Perkeleen tyypiksi ja symboliksi vasta keskiajalla. Vanhemmilla kristityillä, samoin kuin ofitilaisilla gnostikoilla oli kaksinainen Logoksensa: hyvä ja paha käärme, Agathodaimon ja Kakodaimon. Tämän todistavat Markuksen, Valentinuksen ja monien muiden kirjotukset ja varsinkin Pistis Sophia, joka varmasti on kristinuskon ensimäisiltä vuosisadoilta."

Ylläolevista otteista voidaan saada ääriviivat vanhojen kansojen ja salatieteilijöiden käsityksille käärmeestä. He käsittivät sitä sekä kosmillisena, maailmankaikkeudellisena että mikrokosmillisena, ihmiseen kuuluvana, vertauskuvana. Kosmillisesti se merkitsi sekä tuntematonta jumaluutta että henkisyyttä yleensä kaikkialla maailmassa, ja mikrokosmillisesti: ihmisessä löytyvää jumaluutta, joka joissakin ihmisissä voi esiintyä niin täydellisenä, että näille ihmisille annettiin nimeksi Naga eli käärme. Ihmisen kolminaismaailmassa: toiminta-, tunne- ja ajatusmaailmassa vastasi tätä käärmesymbolin edustamaa henkisyyttä: järki, tajuavan ihmisen jumalallisin ominaisuus. Lemurian aikuiselta ihmiseltä puuttui järki. Ihminen, "maan tomusta" rakennettu, oli muotoonsa nähden jo sen tarpeessa, jonka vuoksi häneen, — raamatun puhetapaa käyttäen — puhallettiin "elävä henki", s.o. hänelle annettiin järjen valo. Kristus kuvaa tätä tapahtumaa kaukonäkijän sanamuodolla: "minä näin saatanan taivaasta putoavan alas niinkuin salaman" (Luk. 10:18).

Jotta tämä tulisi selvemmäksi, on seurattava salatieteellistä ajatussuuntaa yhä väljemmille väylille, ulkopuolelle maapalloamme, maailman yleiseen kehitykseen. Silloin kysymyksessä olevan tapahtuman kuvaus saa täydellisemmän valaistuksen.

On luovuttava siitä keskiaikaisesta käsityksestä, että maailmanavaruus olisi jonkun personallisen Jumalan luoma, joka avaruuden keskipisteeksi olisi asettanut tämän meidän maamme, ja että auringot, kuut ja tähdet olisivat olemassa vain sen hyödyn takia, minkä ne aikaansaavat tämän maan pinnalla asuvalle ihmiskunnalle. On uskottava tieteilijöiden kertomuksiin avaruuden äärettömistä ihmemaailmoista, miljonista auringoista, jotka suurempina kuin meidän aurinkomme elähyttävät avaruuden pienempiä kappaleita, planettoja. Johdonmukaisuuden lain nojalla täytyy näillä löytyä luomakuntia, joista useat todennäköisesti ovat meidän orgaanista maailmaamme korkeammalla. Luonnollisin on tämä otaksuma ainakin niiden taivaankappaleiden suhteen, jotka meidän aurinkokunnassamme, meidän aurinkoomme nähden, ovat suotuisammissa olosuhteissa kuin maapallomme, ja tieteilijät eivät näekään mitään luonnotonta siinä otaksumassa, että esim. planetta Venuksella löytyisi ihmiskunta, joka on kehityksessä paljon edellä maapallon ihmiskuntaa.

Tätä samaa väittävät salatieteilijät. Ihmiskehitys kuuluu kyllä maaplanetalle ja sen tarkotuksena on saavuttaa täydellinen, kirkastettu ihminen, "Kristuksen täyden mitan jälkeen", jota astetta ihmiskunta hitaasti mutta varmasti lähestyy. Mutta miljonia vuosia ajassa taaksepäin, mainitun lemurisen aikakauden keskivaiheilla, tarvitsi lapsi-ihmiskunta apua ja opastusta ulkoapäin. Silloin toisista kehitysketjuista, sanottakoon Venuksesta, tuli maan päälle korkealle kehittyneitä olentoja, jotka sitten jäivät ihmisten opettajiksi, kunnes ihmiskunta omasta kohdastaan synnyttäisi opettajansa. Nämä suuret opettajat ovat kansojen tarustoissa saaneet nimekseen "käärme" ja "viisauden lohikäärme".

Tämä suurenmoinen tapahtuma on ensimäinen kohtaus syntiinlankeemus-näytelmässä. Ihmiselämän näyttämölle astui suuria henkiolentoja, viisauden lohikäärmeitä, joiden tehtävänä oli opettaa ihmistä käyttämään vasta sarastavaa järjen valoa.

Samoihin aikoihin kuin nämä "käärmeet" tulivat ihmisten keskuuteen, oli näet maan ihmisten kehitys saanut melkoisen sysäyksen ylöspäin. Likinnä maata olevalla kehitysketjulla — kuuketjulla — oli näet kehittynyt järkiolentoja, jotka taas olivat vailla astralista, eetteristä ja fyysillistä työasetta. Kun maan ihmiskunnassa oli tarjolla heille tuo heidän kehitysastettaan vastaava ja kaivattu käyttöväline, niin astuivat he silloin näiden maisten olioiden henkisiksi minuuksiksi — jolloin ihmisen mielessä ensikerran välähti järjellinen ajatus.

Vähitellen, pitkien ajanjaksojen aikana, johtivat sitten opettajat eli käärmeet esi-ihmiskunnan kehitystä, johtaen sen vihdoin sille asteelle, että oli mahdollista yhä enemmän antaa ihmisen itsetietoisesti syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, s.o. paljastaa hänen yksilöllinen järkeilynsä eli individualitetinsa, Tätä kehityksen kolmatta suurenmoista aikakautta tarkottaa Jeesuksen lauselma "saatanasta, joka salaman tavoin tuli taivaasta alas", koska se tapaus vielä nytkin salatieteilljäin silmälle näkyy salaman tapaisessa valokehyksessä.

Vasta näin yksilöityneen ihmisen kanssa voi hänen sisäinen Jumalansa keskustella — huutaa hänelle: "Adam missä olet" ja tehdä hänet edesvastuulliseksi toiminnastaan.

Tämä järjen lisäys kuvasti ihmiselle ilmenneen elämän ihanana puuna, jonka hedelmät olivat todella "kauniit nähdä ja hyvät syödä" ja hän ymmärsi, että ainoastaan syömällä sen hedelmää, s.o. käyttämällä ainetta hänelle kerran onnistuisi oppia tuntemaan sen ominaisuudet. Ja kerran aineen maljasta maistettuaan, syntyi ihmisessä himo saada tyhjentää se pohjaan saakka. Näin sitoo hän aikakausiksi itsensä ilmenneeseen maailmaan ja ulkonee Edenin taivasmaailmasta. Tämä elämänhalu "Tanha" se on, joka sitten "Cherubimina" vartioitsee tulevaisuuden taivasmaailman häämöittävää ovea ja järjen kaksiteräisellä miekalla ehkäisee ihmistä enää astumasta takaisin siihen eläimelliseen Edeniin, jossa hän eli varhaisemmalla lapsi-asteellaan.

Syntiinlankeemisen kosmillisen kuvan täydentämiseksi mainittakoon sivumennen, että todellakin syttyi "viha" vaimon ja käärmeen siemenen välille.

Vaimon siemen salatieteellisessä ajattelussa kuvaa nimittäin vieläkin korkeampaa tajunnantasoa kuin järki, nimittäin itsetietoisen rakkauden buddhista tasoa, jolle eristäytyminen on vaarallisin pahe.

Kun nuori ihmiskunta kulki oman järkensä teitä, hyljäten käärmeiden opettaman viisauden polun, oli siitä seuraus, että heidän kehityksensä päättyi mitä vaarallisimpiin tuloksiin. Eristäytyneinä korkeasta johdostaan, neljännen eli atlantilaisen rodun ihmiset käyttivät järkensä apua löytääkseen itsekkäälle himoluonnolle mitä julkeimmat tyydytyskeinot. Silloin "käärmeen pisto" osui heille kantapäähän ankaran karmillisen rangaistuksen, "vedenpaisumuksen" muodossa, joka tuhosi silloisen ihmiskunnan melkein sukupuuttoon. Saman "piston" karmillinen seuraus on myöskin, että nykyinen ihmiskuntamme, atlantilaisen rodun lapsi, on vielä eristäytymisen myrkyttämä ja maistaa sen katkeria hedelmiä sekä menneisyydestään että nykyisyydestään.

Tällä kosmillisella kuvalla on myöskin vastaavaisuutensa mikrokosmoksessa eli ihmisessä. Valo, joka "taivaasta salaman tavoin" laskeutui maan päälle ihmisten sydämiin, koettaa valaista ihmiselle eroa hyvän ja pahan välillä, ihmisen alinomaa syödessä hyvän ja pahan tiedon puusta jokapäiväisessä elämässään. Järki ihmisessä on Viisauden käärmeiden liehtoma tuli, ja hänen kallein omaisuutensa. Jota korkeammalle järjen liekki ihmisessä kohoaa, sitä suurempia mahdollisuuksia hänelle ilmaantuu erottaa hyvää ja pahaa — ei ainoastaan personallisen hyödyn mukaan vaan niiden mahdollisimman henkisessä, yleisessä merkityksessä. Joskin hän aluksi personallisia etujansa silmällä pitäen eristetyn minuuden hyväksi seuloo pois "pahan", niin tulos seulonnasta on kumminkin vain suhteellinen "hyvä". Kun ihminen sitten elämän pitkässä koulussa oppii näkemään personallisuuden, epäoleellisuuden, niin kohoutuvat hyve-käsitteetkin aina korkeammalle ja korkeammalle, kunnes ne vihdoin häipyvät Suuren Elämän abstraktisiin piireihin, aatemaailmaakin korkeimmille tasoille. Hetkisen aikaa tuntuu silloin ihmisestä kuin olisi koko hänen olemassaolonsa uhattu — kuin sammuisi hänen järkensäkin liekki. Silloin on hetki lyönyt, jolloin buddhinen intuitioni, "vaimon siemen", ihmisessä "tallaa rikki käärmeen pään", s.o. alistaa järjen toiminnan buddhisen tason tajunnan alaiseksi. Uusi työase, jolle tieteellinen maailma on antanut nimeksi intuitioni, alkaa silloin itsetietoisesti toimia ihmisessä ja hän huomaa, että sen käyttö avaa hänelle taas uudet maailmat, samoin kuin järjen valo avasi hänelle aatteiden maailman.

Ennenkuin vaimon siemen rikki polkee käärmeen pään, sanotaan: on käärme pistävä sitä kantapäähän. Merkityksensä on tälläkin lauseella. Se viittaa siihen tosiasiaan, että luonto ei tee turhaa työtä. Sillä mitä hyötyä olisi ollut, jos luonto, kehitettyään järjen sen korkeimpaan huippuunsa, olisi sitten sen kokonaan kuolettanut? Olisihan silloin yhdellä iskulla tyhjäksi tehty koko tähänastisen kehityksen saavutus. Niin ei kuitenkaan ole asianlaita. Ei järjen syttyessä kuoletettu himoluontoa, vaan se jää järjen hallinnon alaiseksi, samalla kun himoluonnon kautta valtavia ainesjoukkoja virtaili järjen mahtavan työpajan jalostettavaksi. Sama suhde on myös järjen ja intuitionin välillä, järki ei kykene Khristosmaailman eli buddhisen tason työaseeksi, yhtävähän kuin tunne eli emotioni kelpaa ajatustasolle, mutta järjellä on ääretön tehtävänsä, olla välittäjänä havahtuneelle intuitiviselle kyvylle. Täytyy löytyä yhdysside inhimillisten eri tajuntatasojen välillä. Siten ainoastaan on mahdollista tuoda päivätajuntaan ne kokemukset ja havainnot, jotka ihminen on tehnyt noissa korkeammissa henkisissä piireissä. Tätä yhteyttä näiden korkeampien kykyjen välillä kuvaa allegorinen kertomus käärmeen pistosta vaimon siemenen kantapäähän, jolloin rakkauden ja viisauden neste käärmeen myrkyn tavoin läpäisee ihmisen olemuksen ja korkeamman maailman tieto siten saa vuotaa hänen kauttansa ihmisveljien keskuuteen.

Itsekkäisyydestä vapautunut puhdas järki on ihmisen yhdysside siihen maailmaan, missä Kristuksen herrauden piirissä asustavat Viisauden vihityt Nagat eli Käärmeet. Ja kun viimeinen itsekkyyden hitunen haihtui pois ihmistajunnasta, niin lakkasi hän himoitsemasta hyvän ja pahan tiedon hedelmää. Tanhojen — Cherubimin — varjo katosi silloin paratiisin portilta, ja auenneet taivaat paljastivat onnellisen ihmislapsen silmien eteen Elämän puun — jonka hedelmän mehua hänen nyt sallittiin maistaa.

IHMISEN JÄLLEENSYNTYMINEN.

Aina siitä ajasta saakka, jolloin ihmisjärki alkoi esiintyä siksi toimintakykyisenä, että se saattoi luoda yksilöityneen, näennäisesti itsenäisen olion maailmankaikkeudessa, kuihtui sielun silmä, jolla ihminen lapsuusaikanansa näki elämänsä kuolemattomuuden ja sen identisyyden kaikkeuden elämän kanssa. Sen näön häviämisen mukana himmeni ihmiseltä hetkeksi myös hänen elämänsä päämaali ja hän jäi ikäänkuin pimeään yöhön, missä hänen oli järjellänsä etsittävä valo, joka selvittäisi hänelle ihmiselämän alun ja lopun, sen tarkotuksen maailmankaikkeudessa. Siksipä ei meidänkään päivinämme ole lakannut huuto, joka on kaikunut kautta aikojen: "mistä olemme tulleet, keitä olemme, ja mihin matkaamme?" Ja vaikka huuto onkin satojen tuhansien ehkä miljonien vuosien aikoina väreillyt ihmisten huulilla ja useita vastauksia on koetettu tuolle polttavalle kysymykselle antaa, niin ei ole voitu keksiä ainuttakaan, joka olisi ehdottomasti tyydyttänyt kaikkia.

Meidän aikanamme voidaan nuo vastaukset jakaa kolmeen, kolmesta eri tutkimus-suunnasta lähteneeseen ryhmään: materialististen epäilijöiden, kirkollisten ja salatieteilijöiden. Epäilijät eivät tahdo nähdä silmänkantamaa kauemmaksi — kun silmä on sammunut, niin on kaikki lopussa, sanovat he. Kirkollisen katsantokannan mukaan alkaa ihmiselämä äidin kohdussa, jolloin Jumala luo ihmisen ikuiseksi olennoksi tulevaisuuteen nähden. Salatieteilijät taas väittävät, että ihminen on ikuinen olento niinhyvin menneisyyteensä kuin tulevaisuuteensakin nähden ja maaelämä muodostaa vain tuon katkeamattoman elämän yhden kehitysjakson.

Epäilijöiden kanta on helposti ymmärrettävissä. Useinkin ovat he hyvin rehellisiä ihmisiä, jotka kylläkin ostaisivat totuuden melkein mistä hinnasta tahansa, jos vaan totuuden todistelu täyttäisi heidän vaatimansa ehdot. Elämän kuolemattomuus on todistettava heille silminnähtävällä ja kouraantuntuvalla tavalla, eli toisin sanoen fyysillisillä aisteilla tajuttavilla keinoilla. Mutta elämän lakisiteisyys ei ole asettunut tottelemaan heidän määräämiänsä vaatimuksia. Päinvastoin osottaa Elämä epäilijälle lakiensa loukkaamattomuuden ja samalla tien, kuinka hänelle on mahdollista niiden lakien sisällä oppia tuntemaan elämänsä salaisuuksia. Eihän valokuvaajakaan voi esiintuoda ottamaansa kuvaa päivän valossa vaan tarvitsee sitä varten pimeän huoneen, jossa jotkut kuvaukselle haitalliset valonsäteet ovat ehkäistyt; samoin vaatii henkisen ihmisen olemassaolon todistelu aivan erikoiset edellytykset. Ja niinkauankuin ei olla halukkaita totuuden ilmisaamiseksi hyväksymään ja käyttämään kaikkia tarjolla olevia keinoja, ei ole syytä odottaa, että totuutta verhoava peite saataisiin täysin poistetuksi. Yhä laajempaa totuuden näkemystä varten tarvitaan ehdottomasti ennakkoluuloton mieli, mikä ei kammoksu ottaa käteensä työasetta, joka uutuutensa takia ensin näyttää oudolta, vaan tarttuu siihen rohkeasti, voidakseen vihdoin tottuneella käytöllä huomata, mihin se kykenee ja millaisia saavutuksia sillä on voitettavissa.

Niinpä ovat psyykilliset kokeilut tiedemiesten käsissä johtaneet aivan erikoisiin tuloksiin ihmisen kuolemattomuus-kysymyksen ratkaisussa. Ei siinä kylliksi, että olisi keksitty ihmisen näkymättömät ruumiit eli ainakin useita niistä, vaan on myöskin saatu selville johonkin määrin näiden ruumiiden merkitys, kuinka fyysillinen tunto on toiselle niistä ominainen ja tunne eli sieluelämän ilmiöt toiselle, ja vielä kuinka ajatuskin vaatii itselleen erityisen "aineellisen" käyttövälineensä. Mutta vieläkin syvemmälle on kokeellisen tieteen onnistunut tunkeutua. Tuntuu uskomattomalta — mutta on epäämätön totuus — että ihmiskokeilu on voinut muuttaa ihmisessä asuvan personallisuuden aivan toiseksi, eli toisin sanoen näyttää todeksi sen ihmeellisen seikan, että samoin kuin ihmisen eri ruumilla on määrätyt vitaliset tehtävänsä erilaisia elonilmauksia varten, niin personallisuuskin on vain suurempi käyttövälineiden kollektivinen kokoelma, mutkikkaampi koneisto, jota ihminen eli jokin henkinen minuus käyttää tarpeidensa mukaan.

Tällä saavutuksella on tiede astunut mahtavan askeleen eteenpäin lähentyäkseen niitä väitteitä, joita salatieteilijät kannattavat ihmisestä, nim. että hän monen syntymän kautta vähitellen kohoutuu alemmalta asteelta ylemmäksi inhimillistä täydellisyyttä kohden, käyttäen todellakin vain eri personallisuuksia välikappaleinaan.

Niistä laajoista tutkimuksista, joita on julkaistu psyykillisen seuran aikakauskirjassa 'Proceedings' toistan erään otteen, jonka maailmankuulu kirjailija Maurice Maeterlink on teoksessaan "Kuolema" tuonut esille seuraavasti:

"Tyydyn vaan lyhyesti mainitsemaan tulokset muutamista hyvin hämmästyttävistä kokeista, jotka on tehnyt eversti Rochas.

"Olkoon heti alussa pantu huomio siihen, että eversti Rochas on oppinut, joka tieteellisellä tarkkuudella ja kaiken epäilyksen yläpuolella olevalla rehellisyydellä on tutkinut objektivista totuutta. Nukuttamalla erikoisesti tarkotukseen sopivia henkilöitä magnetismia sivelyillä, saa hän nukutetun kertomaan koko menneen elämänsä. Siten viedään henkilö vähitellen takaisin nuoruuteensa ja aivan aikaisimpaan lapsuutensa aikaan. Kussakin näistä hypnotisista tiloista esiintyy tuossa henkilössä se tajunta-aste, se luonteen ja mielen tila, mikä hänellä oli kysymyksessä olevalla kehitysasteella. Hän elää uudelleen niiden aikojen tapahtumat iloineen ja suruineen. Jos hän oli sairastellut, niin kävi hän läpi sairausajan ja tervehtymisajan täydelliseen parantumiseen saakka. Jos oli esim. kysymyksessä vaimo, joka oli ollut äitinä, niin sai hän uudelleen kokea äitiyden tyypilliset erikoisuudet, vieläpä synnytyksen ahdistuksen ja tuskan. Kun henkilö vietiin takaisin aikaan, jolloin hän opetteli kirjottamaan, niin kirjotti hän kuin lapsi, ja hänen käsialaansa voitiin verrata hänen kouluaikaiseen kirjotukseensa silloisten kouluvihkojen mukaan."

Tämäkin on jo kovin ihmeellistä, mutta — kuten eversti Rochas sanoo — tässä on kumminkin asteltu lujalla maaperällä; on tehty havaintoja vaikeasti selitettävästä fysiologisesta ilmiöstä, jota usean kokeilun ja tarkistelun nojalla voidaan pitää varmana. Mutta joudumme vähitellen alalle, missä yhä suuremmat arvotukset meitä yllättävät.

"Asian selvittämiseksi otettakoon yksinkertaisin koe tarkastuksen alaiseksi. Koehenkilönä on 18-vuotias tyttö nimeltä Josephine, joka asuu Voiron Iseressä. Magnetisten sivelyjen kautta on hänen tajuntansa siirretty pienen sylilapsen tilaan. Sivelyjä jatketaan ja tarina etenee. Josephine ei voi enää puhua. Hänet verhoo kapalo-ajan suuri hiljaisuus, jota seuraa vieläkin salaperäisempi ja syvempi vaikeneminen. Josephine vastaa nyt ainoastaan merkeillä, sillä hän ei ole vielä syntynytkään vaan häilyy synkeässä pimeydessä. Kokeilua jatkettiin, uni tulee yhä syvemmäksi, ja äkisti puhkeaa tästä unesta esiin toisen olion ääni. Tälle tehdään kysymyksiä. Aluksi kieltäytyy hän vastaamasta, selvittäen, 'että hän tosin on läsnä, koska hän kerran voi vastata kysymyksiin, mutta hän ei näe mitään tässä häntä ympäröivässä pimeydessä.' Sivelyjä jatketaan ja vähitellen saadaan luotettavia vastauksia. Hänen nimensä on Jean Claude Bourdon, on vanha mies ja jo kauvan aikaa ollut sängyn omana sairaana, mutta kertoo silti elämänsä vaiheita. Hän on syntyisin Champvent'ista Pollitin kunnasta v. 1812, käynyt koulua 18 vanhaksi, suorittanut sotapalveluksensa 7:ssä tykistörykmentissä Besanconissa. Kertoo sitten poikamaisista vehkeilyistään ja kisailuistaan samalla kun syvässä unessa makaava tyttönen tekee kädellään liikkeen kiertääkseen viiksiään sormiensa välissä.

"Sotapalveluksesta kotiin palattuaan ei hän mene naimisiin vaan elelee yhdessä rakastajattaren kanssa ja — kertomuksen lyhentämiseksi — kuolee 70-vuotisena taudin jälkeen."

Yllä olevan vainajan kertomus haudan tuolta puolen ei ole missään suhteessa erikoinen, mutta se ei suinkaan vähennä sen todenperäisyyden arvoa. "Hän tuntee kuinka hän lähtee ulos ruumiistansa", mutta pysyy siihen kiintyneenä jokseenkin kauan. Hänen hienompi-fluidinen ruumiinsa, joka ensimmältä oli kovin hienoaineista, saa vähitellen tukevamman muodon. Hän elää pimeydessä, joka alussa tuntuu kovin vastenmieliseltä, mutta kärsittävältä ja siedettävältä. Vihdoin hälvenee yönpimeys muutaman valonsäteen läpäisystä. Hän saa sisäisen aavistuksen siitä, että hänen on jälleensynnyttävä, ja hän lähestyy henkilöä, joka hänet on maailmaan synnyttävä, nimittäin Josephinen äitiä. Hän on alinomaa tämän tulevan äitinsä seutuvilla, aina synnytyshetkeen asti, ja astuu viimein sisälle tämän lapsen ruumiiseen. Aina seitsemänteen ikävuoteen saakka oli lapsen ruumiin ympärillä jonkinmoinen haihtuva kehys, missä hän erotti useita asioita, joita hän ei koskaan sittemmin ole nähnyt.

Mutta vieläkin kauemmaksi kuin Jean Clauden personallisuuteen voitiin tunkeutua. Noin kolme neljännestuntia kestävän magnetisoimisen jälkeen vaihtuu tuon vanhan mieshenkilön ääni ilman mitään väliaikaa uudelleen pienen lapsen ääneen. Uusi hiljaisuus, uusi "limbus infantun", "lasten tuonela", sitten äkillisesti toinen ääni ja toinen personallisuus. Tällä erää on se vanhan naisen, joka on ollut kovin ilkeä ja on sen vuoksi saanut kärsiä paljon. Nykyisin, kun hän on kuollut, esiintyvät tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä, alkaen kokeilussa siis elämän lopulta. Hänkin on pimeydessä, pahojen henkiolentojen ympäröimänä. Hän vastailee heikolla äänellä mutta aina selvään ja seikkaperäisesti kaikkiin hänelle tehtyihin kysymyksiin, eikä hän jankkaile kuten Jean Claude teki. Tämän uuden henkilön nimi on Philomène Carteron.

"Yhä syventämällä nukkuvan unta, sanoo Rochas, saadaan ilmennyksiä Philomènen elinkaudesta. Näyttää kuin kärsivä tila haihtuisi; hän on tyyni ja vastailee aina selvällä, joskin jäykällä tavalla. Hän tietää, ettei hänestä ole pidetty kotiseudullaan, ja sen hän tahtoo tilaisuuden tullessa kostaa. Hän oli syntynyt v. 1702 ja hänen syntymänimensä oli ollut Philomène Charpigny. Hänen äitinsä isä oli Pierre Machon, joka asui Ozan'issa. Vuonna 1732 oli hän Chevroux'issa mennyt naimisiin Carteron nimisen miehen kanssa, jonka yhteydessä saadut kaksi lasta olivat kuolleet.

"Ennen tätä syntymäänsä oli Philomène ollut tyttö ja kuollut pienenä lapsena. Sitä ennen oli hän ollut mies, tehnyt murhan ja sen takia saanut kärsiä kauan 'pimeydessä', mikä pimeys jatkui hänen lapsena kuolleen elämänkin jälkeen, vaikka hän ei silloin ollut ennättänyt mitään pahaa tehdä.

"En voinut pitkittää unitilaa pitemmälle, sanoo Rochas, sillä Josephine oli kovin uupunut, ja oli sangen säälittävää nähdä häntä näiden kriisien eli vaihdosten aikana.

"Olen myöskin tehnyt kokeen, joka näkyy todistavan, että näiden medioiden havainnot ovat objektivista todellisuutta. Voiron'issa on minulla ollut kokeiluissani alituisesti mukana eräs nainen, luonteeltaan rauhallinen ja harkitseva, mutta ei ollenkaan suggestionille vastaanottavainen, nimeltään mademoisille Louise. Tällä nuorella neidolla on melkoinen kyky havaita ihmisruumiista ulosvirtaavia valunnoksia, siis myöskin eetteri- ja astraliruumiita (mikä kyky joka ihmisessä on enemmässä tai vähemmässä määrässä ja on jokseenkin tavallinen). Kun Josephinen muistoon heräsi hänen menneet elämänsä, niin näkyi mademoiselle Louisen silmälle hänen ympärillään vaaleahko värikehä eli aura, mikä aura heti muuttui tummaksi, kun oli kysymyksessä välitila kahden elämän välillä. Joka tapauksessa reageerasi Josephine kiihkeästi, kun kosketeltiin sitä paikkaa huoneessa, jossa aura oli nähtävissä, olipa se sitten vaalea tai tumma."

Nämä ylläolevat kokeilujen tulokset pitää Maeterlink todistuksena jälleensyntymisopista, joskaan ne eivät hänen mielestänsä ole vielä täysin riittävät.

Kun hän sitten harkitsee jälleensyntymisteorian siveellisiä edellytyksiä ja vertaa sitä muihin sen rinnalla esiintyviin maailmankatsomuksiin, lausuu hän:

"Ei ole koskaan löytynyt kauniimpaa, vanhurskaampaa, puhtaampaa, siveellisempää, enemmän siunausta tuottavaa, lohdullisempaa ja vieläpä jossakin määrin todennäköisempää uskonoppia kuin jälleensyntyminen. Se on nykyisin ainut oppi, joka puhuessaan järjestelmällisistä perättäisistä parannuksista ja puhdistuksista, ottaa huomioon kaikki inhimillisen elämän niinhyvin fyysilliset kuin myös älylliset erilaisuudet, siten tasottaen näennäiset yhteiskunnalliset vääryydet ja kohtalon epätasaisuudet."

Epäjohdonmukaisin ja epäfilosofisin on kirkollinen kanta ihmisestä. Sen väite, että Jumala kullekin syntyvälle ihmiselle loisi kuolemattoman sielun, joka olisi tulevaisuuteensa nähden ikuinen, ei voi saada jalansijaa vähänkään ajattelevammassa yksilössä. Sillä kuinka iankaikkista olentoa voitaisiin luoda? Luomistapahtuma jo semmoisenaan sisältää alkamisen käsitteen — ja kaikella, jolla on kerran ollut alku, täytyy myös olla loppu. Ainoastaan ikuinen, aina olemassa oleva, aluton ja loputon — niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin nähden — voi ilmentää iankaikkisuusolennon. Siksipä ovatkin ajattelevammat ihmiset kirkonkin helmassa kaikkina aikoina kannattaneet niinkutsuttua pre-eksistensi oppia, joka edellyttää ihmissielujen olemassaolon ennen heidän syntymistään maan päälle. Onpa vielä todettu, että itse jälleensyntymis-oppikin on alkuansa ollut kristillisten kirkkojen omaisuus, koska historialliselle tutkimukselle on onnistunut toteen näyttää, että tuo oppi julistettiin pannaan, poistettiin kirkon oppijärjestelmästä keisarillisella mahtisanalla kirkolliskokouksessa Konstantinopolissa v. 553 keisari Justinianuksen hallitessa.

Ryhtymättä arvostelemaan seikkaperäisemmin kirkollista maailmankatsomusta myönnettäköön, että silläkin on ollut suuri tehtävänsä terottaissaan fyysillisen, personallisen elämän tärkeyttä, joskin se lyhytnäköisyydessään on määritellyt sen ihmisen ainoaksi elämäksi. Yksi seikka on kumminkin länsimaiselta kirkolliselta maailmankatsomukselta pois riistettävä, joka ei sille kuulu, nimittäin sen nimilipusta sana "kristillinen". Kristillinen maailmankatsomus on jälleensyntymisopin niinkuin monen muunkin opin suhteen aivan vastakkainen kirkollisen käsityksen kanssa, ja olisi todella alentavaa kristinuskon arvolle, jos se tehtäisiin samaksi dogmatisen kirkonopin kanssa. Alkuperäinen kristinoppi eli Kristuksen oppi on aatteellisessa ylevyydessä toisten suurten maailmanuskontojen hinduismin ja buddhalaisuuden tasalla, ja niinkuin jälleensyntymisoppi on jälkimäisille aivan oleellinen, niin se on myöskin perustana ja pohjana Kristuksen opetuksissa. Sen opin edellyttäminen tekee mahdolliseksi käsittää Kristuksen vuorisaarnan huippukohdan: "olkaa täydelliset niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Sillä kuinka voisikaan matalalla oleva ihmislapsi yhdessä lyhyessä maaelämässä saavuttaa Jumalan täydellisyyden, vallankin jos Jumala olisi sattunut luomaan hänet epätäydelliseksi niinhyvin ruumiin, sielun, kuin ymmärryksenkin puolesta, jommoisia epäilemättä on suurin joukko ihmiskunnastamme. Eikä kenkään voine väittää, ettei Kristus olisi tarkottanut sitä, mitä hän sanoi, sillä siksi ylevä ja aatteellisesti korkea on se opetuksen tausta, jolle hän piirsi tuon mainitun lauseen. Se muodostaa äärimmäisen saavutuksen siinä suunnattoman korkeassa kehitysjaksossa, jonka tietä ja asteita hän kuvaili vuorisaarnan ihanissa autuudenlupauksissa. Niissä hän askel askeleelta kohottaa ihmisen tajunnan korkeammalle ja korkeammalle hyvyyden maailmaa "taivasten valtakuntaan", jonka hän sanoo kuuluvan niille, jotka "kerjäävät henkeä". Tämä hengen kerjäläisen tajunnantila on ensimmäinen aste sillä tiellä, joka avaa ihmiselle todellakin taivasten valtakunnan, missä isoova ravitaan, laupiaalle tapahtuu laupeus, sävyisä saa periä maan, ja rauhottunut ihmisolento kutsutaan vihdoin "jumalan pojaksi" [alkutekstin mukaan Matth. 5:9]. Silloin hänen puhdas sydämensä alkaa avautua näkemään Jumalaa sekä itsessään että kaikkialla luonnossa ja paikallansa on Kristuksen opetus: "autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan". Tämä näkemäsi Jumala, Hän on sinun päämääräsi, ole siis täydellinen niinkuin on sinun taivaallinen Isäsi, jota katselet nyt sielusi avautuneella silmällä.

Tämä suuremmoinen opetus kadottaisi kaiken todennäköisyytensä ja luonnollisuutensa, jos ei sen opetuksen takana olisi ollut edellytyksenä jälleensyntymisoppi, joka takaa ihmiselle mahdollisuuden jatkuvaan kehitykseen. Vasta sen opin valossa on Mestarin opetus aivan luonnollinen. Ja ettei tämä olettamus ole mikään mielivaltainen yritys anastaa tukea jollekin subjektiviselle mielipiteelle, käy selville kun seuraa Kristuksen muissa tilaisuuksissa antamia opetuksia. Hän nimenomaan omaksuu silloin vallalla olevat käsitykset ihmisen pre-eksistensistä kertomuksessa sokeana syntyneestä (Joh. 9:2) ja sairaan parantamistapauksessa Bethesdan lammikolla, ja selvemmin hän ilmaisee kantansa puheissaan Johannes Kastajasta, josta hän sanoo: "hän on Elias, jonka tuleman piti" (Math. 10:7—15 ja 17:10—13, Marc 9:11—13).

Ellei pre-eksistensi ja jälleensyntymisoppi olisi ollut aivan yleinen senaikuisten juutalaisten keskuudessa, niin ei profetta Jeremias olisi myöskään Jahven suun sanoina käyttänyt seuraavaa lauselmaa, jossa viitataan Jeremiaan kutsumuksen pätevyyteen: "Ennenkuin minä sinut siitin sinun äitisi kohdussa, niin minä sinut tunsin, ja ennenkuin tulit ulos äitisi helmasta, niin minä sinut jo pyhitin sekä määräsin kansojen profetaksi" (Jer. 1:5).

Useita muitakin raamatun paikkoja voitaisiin tuoda tueksi sille väitteelle, että jälleensyntymisoppi muodosti niinhyvin juutalaisuudessa kuin myöskin ensimäisten kristillisten seurakuntain opetuksessa tärkeän sijan ja oli tavallaan sille aivan oleellinen. Siksipä useat kirkkoisät aikakautemme ensimäisellä ja toisella vuosisadalla opettivatkin sitä julkisesti, josta todisteena on muun muassa Origeneen lauselma kirjassaan "Contra Celsum": "voipi näet tapahtua, että israelilainen jälleensyntyy skythien sekaan ja egyptiläinen joutuu juutalaisten joukkoon."

Kun lännen eri kirkkokunnat uudelleen ottavat opinkappaleidensa joukkoon ne kalliit opetuksen helmet, muiden muassa jälleensyntymisopin, joita jumalallinen Kristus kerran opetti ihmisille ja jotka kirkko sittemmin hylkäsi, silloin, mutta vasta silloin, on kirkolla oikeus käyttää nimenänsä Kristin usko, ja silloin on se astunut ulos siitä alennuksen tilasta, jossa se on yli vuosituhannen nukkunut. Samalla kertaa on se astunut arvoasemaansa tasa-arvoiseksi niiden maailmanuskontojen rinnalla, joiden ääni ei koskaan ole sortunut saarnaamasta ihmisille jälleensyntymisopin lohdullista hyvääsanomaa.

Silloin on maailmalle koittava uusi päivä. Aletaan oikealla tavalla ymmärtää veljeyden aatetta ja selvenee käsitys, että koko luomakunta muodostaa Elämän suuren perheen, jonka jäsenet kukin oikeutetulla tavallaan esittävät eri-ikäisten lasten osaa.

Kehittyneelle kaukonäkevälle salatieteilijälle on jälleensyntymisoppi selviö, jolle hän ei kaipaa järjestelmällisiä todisteluja. Sen avulla ryhtyy hän ratkaisemaan pulmallista kysymystä ihmisen elämästä ja kuolemasta. Se tehtävä on hänelle sitäkin helpompi, kun hänen avautunut sielunsilmänsä näkee ihmisen eri ruumiit ja niiden merkityksen ihmiselle. Kuolema, joka ennen niin kaameana näytti uhkaavan katkaista kaiken tajuavan elämän, on nyt kadottanut pelottavaisuutensa, kun silmä voi erottaa elämän loppumattoman jatkuvaisuuden. Itse kuoleman tapahtuma ei näytä sen erikoisemmalta kuin hetki, jolloin uupunut työntekijä laskee väsyneen ruumiinsa lepoon, ottaakseen sen taas seuraavana aamuna työaseeksi uuden päivän toimintaan. Erotus on vaan siinä, että kuoleman uneen nukkuvan yö on verrannollisesti pitempi, ja että siitä heräävä ihmislapsi ei tyydy enää vanhaan kuluneeseen ruumiiseen vaan rakentaa itselleen uuden. Näet kumpaisessakin tilassa, niin unitilassa kuin kuolemassakin, jättää ihminen fyysillisen ja eetteriruumiinsa niitä vastaavilla tasoilla vallitsevien voimien huostaan, samalla kuin ihminen itse hienommissa ruumiissansa asustaa näitä hienompia ruumiita vastaavissa tajuntatiloissa. Tavallisen unen jälkeen, jolloin fyysillinen ruumis on virkistynyt uusien ponnistusten varalle, ottaa ihminen asuntonsa siihen uudelleen, käyttääkseen sitä työhönsä fyysillisellä tasolla, mutta kuolemassa jättää ihminen fyysillisen ruumiinsa kokonaan, sillä vanhuudesta heikontuneena, tautien ja syntien seurausten turmelemana, se ei enää kelpaa ihmisen työaseeksi. Tällöin sen aineosat jäävät hajaantumaan fyysillisen tason ainevarastoon.

Hetken aikaa fyysillisestä ruumiista erottuaan viipyy ihminen, eetteriruumiiseen verhoutuneena, fyysillisen ruumiinsa läheisyydessä, mutta kun hän on senkin yltään riisunut, niin on hän täydelleen jättänyt fyysillisen tason ja astunut siihen maailmaan, jota ahtaammassa merkityksessä kutsutaan haudantakaiseksi maailmaksi eli astralimaailmaksi.

Tässä olotilassa käyttää ihminen sitä ruumistaan, jonka opimme tuntemaan astraliruumiin nimellä. Ihmisellä on jälellä vielä kaikki entiset tunteensa ja viettinsä, kuten konsanaankin hänen maailmassa eläessään, kumminkin sillä erotuksella, että ne nyt esiintyvät monta vertaa palavampina ja tulisempina, kun niiden väreilyä ei ole enää ehkäisemässä ihmisen karkeampi-aineiset ruumiit. Ihmisen tunne-elämän laatu, sen vietteiden ja pyyteiden voimakkuus ja karkeus, ovat ne tekijät, jotka määräävät, minkälaiseksi ihmisen elämä tässä astralimaailmassa muodostuu. Jos vietit ovat kovin alhaiset ja eläimelliset, niin voidaan täydellä syyllä semmoisen henkilön olotilaa astralimaailmassa kuvata helvettien räikeillä ja kauhistuttavilla väreillä, sillä julmempaa olomuotoa tuskin voidaan ajatella kuin himojen kiihkoisten tulien palo. Ei ole näet enää tilaisuutta niiden tyydyttämiseen sillä karkealla tavalla, jolla ihminen oli oppinut niistä nauttimaan fyysillisessä ruumiissa eläessään. Mutta kaiken sen kurjuuden ja pimeyden ohella, jota tämmöinenkin tila tarjoo, voidaan myöskin siellä nähdä päivänpaistetta, mikä syntyy niiden jalojen lähettiläiden läsnäolosta, jotka työskentelevät tässä himojen piirissä. He ovat "astuneet alas helvettiin", ollakseen opettajina näille onnettomille, jotka eivät vielä ole oppineet alkeellisempia perusteita hyvän kaidalla polulla, ja kuinka mahdottomalta tuo työ näyttäneekin, niin tuskinpa löytyy himoa, jonka voima ei vaimenisi heidän rakkautensa lauhduttavasta kasteesta tässä himojen kiirastulessa.

Sitä mukaa kuin sielu puhdistuu ja kirkastuu, sitä mukaa vaihtuvat myöskin hänen astraliset verhonsa ja hänen on vähitellen mahdollista kohoutua korkeampiin tajuntamahdollisuuksiin astralimaailman valoisimmille seuduille, joille jo heijastuu taivasmaailman kirkkaus siksi kuulakkana, että useat pitävät tätä tilaa sinä taivaana, jota he ennen ajatuksissaan unelmoivat. Todellinen taivasmaailma on kumminkin vasta niinkutsutulla ajatustasolla, puhtaassa aatteen maailmassa, missä himoilla ei ole jalansijaa. Siksipä ihmisen ennen sinne pääsöänsä on vielä kerran "kuoltava" s.o. riisuttava yltänsä astraliruumiin puku, joka estää hänen nousuaan taivaallisen kirkkauden ihanaan asuinsijaan. Hienoon älyruumiiseensa vetäytyneenä astuu ihminen sitten todelliseen taivasmaailmaan, jonka kuvaaminen käy yli kaiken mahdollisen maisen kuvaamiskyvyn. Siellä kaikki ne hyveet, joita ihminen maaelämänsä aikana ajatteli ja harjotti, tulevat esille ja puhkeavat täyteen kukoistukseensa, niinkuin nupussaan oleva kukka nopeasti avautuu, odoteltuaan kauan auringon lämmittäviä säteitä.

Tiedäthän, että kukka sitä varten avaa kupunsa auringolle, että sen säteet vuodattaisivat elinvoiman uuden henkäyksen siemenen idulle, joka piilee kukan hennoimpien ja kauneimpien terälehtien alla. Niin on ihmisenkin laita: sen kauneimman verhon, taivasmaailman älyruumiin verhon alla on se säilyttänyt siemenensä sitä uutta muotoa varten, jossa hänen on tehtävä uusi yritys fyysillisessä maailmassa onnistuakseen voitollisemmin ponnistuksissaan kuin edellisellä kerralla. Hän vei muassaan tämän ihmismuodon idun aurinkoiseen taivasmaailmaan, jotta se kypsyisi elinvoimaiseksi uutta kylvöä varten.

Tätä kypsynyttä ihmismuodon siementä kutsutaan salatieteellisissä teoksissa nimellä älyruumis. Siihen verhoutuneena astuu ihminen maan luomakunnan Herruuden eteen — Korkeimman istuimen juurelle polvistuu ihminen, huulillansa rukous: "Oi Herra, kun tästä ihanuuden asuinsijasta katson maailmaa, näen uuden kuvan heijastuvan aineen ihmeelliseen mereen. — Se kuva onkin minun oma varjoni, uuden personallisuuteni heijastus. Salli Herra minun ruumistua uudelleen, sillä näen, että minun tuleva ruumistukseni on vievä minut suurempaa täydellisyyttä kohden, — jolloin olen kelvollisempi olemaan huoneesi asujamena kuin mitä nyt olen."

Jos ihminen syyruumiinsa tajuntamaailmassa edelleen kyselee, mikä on sitten itse ihminen, niin saa hän vastauksen, valtavan näyn muodossa. Hänet ympäröi ihmeellisin valon kirkkaus mitä eristetty tajunta koskaan voi ajatella ja hän ymmärtää, että hänen on sallittu välähdykseltä nähdä heijastus meidän aurinkokuntamme Jumaluuden Herraudesta. Sen suunnaton valorikkaus tekee hänelle mahdottomaksi ryhtyä tavalla tai toisella määrittelemään tämän Olennon suhteita, ja ainoa, minkä hän voi tajuta, on se, että hän itse on yksi säde tuossa kirkkaudessa. Mutta polttavampana kuin koskaan ennen palaa yhä hänen hengessään kysymys, johon hän ei ole saanut vastausta, ja totuuden jano pakottaa hänet yhä vain tunkeutumaan korkeammalle löytääksensä Tiedon. Kuta lähemmäksi Jumaluutta hän näin nousee, sitä enemmän haihtuu hänen ympäriltään harha, vihdoin häämöittää hänelle Tiedon säilytysaarre itse Jumaluuden Herrauden Sydämellä. Ja kun uskalias ihmislapsi astuu sinne — niin haihtuu hänen tajunnastaan viimeinen mainen vaippa, ja hänen uppoutuessaan Jumaluuteen kuuluu hänen huuliltansa sanat: Tat tvam asi — Minä olen Hän.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK IHMINEN UUSIMPIEN TIETEELLISTEN JA SALATIETEELLISTEN TUTKIMUSTEN VALOSSA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.