The Project Gutenberg eBook of Sydän unhotettu: Komedia yhdessä näytöksessä, by Edler Herr von und zu Gustav Heinrich Gans Putlitz

Willmar, tohtori.
Fransiska, hänen miniänsä.
Evelina, hänen sisaren-tyttärensä.
Osvald Born, hänen holholaisensa.
Bernhard von Lautern, luutnantti.

Puistosali. Perässä lasi-ovet, jotka johdattavat puistoon. Oikealla ja vasemmalla (katsojista lukien) kaksi sivu-ovea. Oikealla piano, vasemmalla kädellä peräpuolella kukkapöytä, tuoleja j.n.e.

Osvald seisoo oikealla ja puhdistaa pyssyä. Vasemmalla Evelina tuolilla, Seinän nojalla seisoo täysikokoinen, univormu-pukuinen miehen kuva, jota hän yrittää ylös ripustamaan. Esiripun kohotessa hän lyöpi naulaa seinään. Vähän ajan perästä ilmaantuu Fransiska puistossa ja jää salavihkaan kohtausta katselemaan.

Osvald. Luulisipa, että me tohtorin syntymäpäiväksi harjoittelemme "Noita-ampujaa". Minä Max'ina ja te Annana, joka suku-isän jälkeen oikeuksiinsa asettaa.

Evelina. Se vielä olisi multa puuttunut kaiken tuskan ja vaivan lisäksi, jota minä jo juhlan vuoksi saan nähdä. Koko talo on minun täytynyt pöyhistää ja siunatuksi lopuksi vielä tässä (viitaten kuvaan) pestä enon pää, jotta hän syntymäjuhlanaan näkisi itsensä siistikkääksi.

Evelina. Ihmekö se? Vuoden 14 ajoista kyllä muuttuu. Ken tietää, minkä näköinen te olette 36 vuoden ikäisenä, Osvald?

Osvald (on saanut pyssynsä kuntoon ja tähtää taulua). Toden totta, paremmin minä olisin tohtorin suhteen osannut, kuin maalari.

Evelina (huudahtaa ja hyppää pois tuolilta). Osvald, mitä hullutuksia, te tähtäilette suorastaan minua murha-aseella.

Evelina. Yksi kaikki, se laukee kuitenkin. Sen sijaan tulisi teidän enemmin auttaa minua eikä jouten katsella, että minä ehtimiseen vaivaan itseäni — te olette kauhean epäkohtelias, Osvald.

Evelina. Nostakaat minulle kuva ylös. Tämä olisi ylimalkaan ollut teidän tehtävänne, mutta kodin-omaisiin toimiin ovat nuoret herrat liian hitaiset. Nono, odottakaa, Osvald, jahka vaimon saatte, kyllä se teidän kasvattaa.

Osvald (ottaa ylös taulun). Luuletteko, että minä enään annan itseäni kasvattaa?

Evelina. Oh, kun te miehet olette rakastuneet, me saamme teidät käärityksi sormen ympäri ja vaimo on kyllä tilaisuudesta vaarin ottava.

Osvald. Oivallista, Evelinaseni, tuon te aina kohta tiedätte. Mutta kuitenkin väärin laskettu — juuri sentähden minä en ikänä ota vaimoa, jos huomaan itseni rakastavan häntä.

Evelina. Alemmaksi! Näetkö, Osvald, se voisi minua ilahuttaa. Jos kerran olette naimisissa, minä avaan rouvanne silmät teidän suhteenne, sanon hänelle kaikki, mitä tässä olette lausunut, ja olen hänen apulaisensa. Oi, hän on teille valmistava helvetin maan päällä, hän on teitä kiusaava, niin häijy vastaanne oleva, ett'ei teille lopuksi jää muuta neuvoa jälelle, kuin päättömästi häneen rakastua.

Osvald. Olisipa se luotettavin keino. Mutta minä koetan, kuu te tulette naiduksi.

Osvald. Tulee kun tuleekin teidän vuoronne. Silloin latelen minä teidän tulevaisellenne kaikenlaisia juttuja, kuinka yhdessä olemme leikkiä lyöneet, kuinka minua suutelitte —

Osvald. Ei sillä väliä ole. Minä teen hänet niin mustasukkaiseksi, että teidän on mahdotoin Othellon kourista päästä.

Evelina (on ottanut kiini taulun yläpuoleen). Nyt olette minun käsissäni. Osvald, ell'ette lupaa luopua näistä konnamaisista aikomuksista, hellitän minä täältä ylhäältä, taulu putoo ja eno lankee niskoihinne.

Osvald. Te tahdotte käyttää väkivaltaa? Sitä sopii minunkin tehdä! Sillä jos te, Evelina, itsepäisesti vaaditte, että minun on vaimoani rakastaminen — vedän minä käteni takaisin ja tohtori makaa jaloissanne.

    (He päästävät yht'aikaa irti, taulu putoo, raami särkyy;
    Evelina hyppää tuolilta, Osvald kiiruhtaa oikealta pyssynsä
    luo, Fransiska astuu ovipielen taa).

Evelina. Särkynyt! Sen olette te tehnyt. Mutta minä kerron tämän kohta enolle, ja myöhemmin kaikki rouvallenne. Siinä on vielä yksi synti lisäksi, jota teidän on sovittaminen.

Osvald. Ja minä sanon teidän tulevaisellenne (osottain taulua), että olen nähnyt erään luutnantin makaavan jalkainne juuressa.

Fransiska (hattu päässä, matkavaatteissa, astuu sisälle ja katselee ympärillensä); sitte Willmar ja Evelina.

Fransiska. Näitten pitää naida toinen toisensa; — Onhan tämä semmoinen ystäväisyys, joka muuten suittaisi häiritä rauhaa kumpaisenkin tulevaisessa avioliitossa. Serkkuseni Evelina — mutta kuka oli tuo nuori mies? Tähän asti se vielä näyttää vaan olevan ystävyyttä, ja (viitaten tauluun) yltäkyllin ovat he vielä yhdessä rikkoneet — mutta se on varmaa heidän pitää saada toinen toisensa.

Evelina (vetää Willmaria oikeasta ovesta) Näetkö, eno, tuossa se makaa. Ilkeä Osvald, minä olen syytön.

Willmar (ottaa palaset ylös). No, noh, no, noh, lapsi, joll'ei mitään muuta ole; se on kauan kyllä pitänyt — vuodesta 14 alkain. Ei ihmettä, että se nyt vähän hajalleen meni. Mutta ole huoleti, kyllä me sen taas kokoon panemme.

Fransiska. Antakaa minun hengittää! — Lemmekäs kärsimättömyyteni, taikka oikeammin kärsimätöin lempeni saattoi minut jo tänäpänä tänne ja ikäänkuin sen liepeenkantajana tulevat huomena onnentoivotukseni ja mieheni perässä. — Siinä koko juttu!

Willmar. Ja terve-tulon riemun olet sinä liepeenkantaja raukalta jo ennakolta riistänyt.

Willmar. Mutta iloisen hämmästyksen aikaansaanti tulee myöskin sinun osallesi.

Fransiska. Mahdotointa, sillä mitä lempiviikkojen ihastus oli hänestä tähteeksi jättänyt, sen ovat oikeuden asiat täksi päiväksi niin anastaneet, ett'ei hänestä ollut mitäkään jälellä. Miehen keräjäpäivät ovat ikävä huvitus vaimolle. Evelina, jos saat ilman olluksi, älä mene naimisiin minkään lainoppineen kanssa. Minä luulin siis paremmin tekeväni, jos sen sijaan, että rouvana ikävissä istuisin — miniänä huvittelisin, ja tässä olen minä nyt! Teinkö oikein, isä? —

Fransiska. Mutta minulla on vielä vieraita ilmoitettavana. Viimeisellä pysähdyspaikalla kohtasin vanhan tanssituttavan menneeltä talvikaudelta — heitä apellinen huolesi, isä, ei tässä ole puhe mistäkään hyväilijästä — luutnantti von Lautern'in. Hän oli kyllä kohtelias hevosmuuton aikana kysymään minulta: matkallako tekin, neito, — hän pitää, näettekö, minua naimattomana, — mihinkä? Tohtori Willmarin luoksi, vastasin minä, ja koska hän sanoi olevansa täällä tuttu, käskin häntä ilman pitkiä puheita päivälliselle.

Willmar. Hän on aina tervetullut, ja kun häntä näin ilmoitetaan, kahdesti.

Evelina. Mutta siinä tapauksessa täytyy minun kohta laittaa ruoka-listani laidallensa. Kaksi odottamatointa vierasta lisäksi ja päälliseksi vielä toinen matkalla, toinen univormussa; matkat vaikuttavat nälkää ja luutnantit käyvät aina vankasti päälle, sodassa vihollisten joukossa tappelussa ja rauhan aikana ystävien parissa pöydän ääressä.

Fransiska. Ai, ai, isä! hän sulkee minun ulos rakkaudestasi. Sinä teet minun kateiseksi.

Willmar. Juuri kuin et sinä tuntisi apellisen sydämmeni hempeyttä. Minulla on tyttäressäni aika veitikka.

Fransiska. Veitikkyys on rakkauden leppeäs pilantekosen "humori". Mutta kuka on se nuori mies, jota Evelina niin kovin syyttää?

Willmar. Aivan vallatoin kappale galant-homme'n viimeistä painosta — muuten minun holholaiseni, Osvald Born, rikas perillinen, joka opintonsa ja matkustelunsa päätettyään, kaikenlaisten kevytmielisten kujeitten perästä, jotka minä olen anteeksi antanut, ja monta velkaa tehtyänsä, jotka minä olen maksanut, tuli takaisin huoneeseni, viipyäksensä täällä puolen vuotta, siksi että hänen kartanonsa arenti on loppunut. Minä olen aivan iloinen, lapseni, kun pääsen vapaaksi kaikista näistä hurihaitun menoista.

Willmar. Mutta ei mikään rakkaus. — Muuten hän olisi enemmän näkyvissä kotona, ja me nautimme hänen seuraansa tuskin aterioillakaan. Muun ajan ampuu hän multa varpuseni pois puistosta, ratsastaa hevoseni rammaksi, unhottaa illalla puiston-avaimen, kiipee yli muurin, jolloin pari kiveä ja tusina kukkas-astioita sen kyllä tietävät. Jos portti on kiinni hän lyö rikki jonkun ruudun, astuu ikkunasta sisään, ja näitä kaikkia on minun kärsiminen, sentähden olen minä holhoja.

Willmar. Ett'ei hän suinkaan ole Evelinaan rakastunut, muuten pysyisi hän kotosella.

Fransiska. Nämät ovat kaiken nuoruuden ystävyyden onnettomat seuraukset. Tässä nyt pari ihmistä, jotka erinomaisen hyvin sopisivat toinen toisellensa, — sillä olisihan tuo Evelinalle mainio naimiskauppa —

Fransiska. Tässä nyt pari ihmistä sulasta ystävyydestä ei joudu rakkauteen. Mutta, isä, sinun on holhojana ja enona velvollisuutesi perustaa keskinäistä onnea, sinun tulee asiaa sovitella —

Willmar. Ällös, lapsi, semmoista puhukaan, minunko pitää avioliittoja aikaansaattaa?

Fransiska. Jos et sinä sitä tee, niin minä, miniänä, pelastan kunniasi, otan sen toimekseni —

Willmar. Siinä sen nyt kuulee. Tuskin te naiset olette itse pääsneet kotoristin hienon kruunun — tavallisella nimellä myssyn — alle, niin kohta jo tahdotte vetää sen muittenkin korville.

Willmar. Mutta Osvaldissa on uhkea naipa-mies, ja hän tietää itse siitä. Hänellä on vaatimuksia —

Fransiska. Ankaran suuria, kuten kaikilla naima-hankkeisilla, niin kauan kuin ei sydän mitään suunvuoroa saa, sen minä tiedän. Sinä et voi uskoa, kuinka miehet tässä kohden ovat röyhkeät. Kaiken sen ohessa, mitä he meiltä naisilta vaativat, unhottavat he usein peräti, kuinka vähän he itse meille tarjoovat. Minä saattaisin sormillani luetella sinulle koko litanian, mutta anna hänen itse laatia tämä sinulle, tuolla tulee hän. Minä en todellakaan tietäisi, mitä hänen sopisi vaatia, jota ei Evelina runsaasti hänelle tarjoisi. — Isä kultani, ole viisas, saata kerta koko rätinki ilmi — perästäpäin tahdomme katsoa, mitä siitä käy pyyhkiminen. Mutta kokoo ajatukses, ja muista, että minä seison oven takana.

Willmar. Siinä se nyt on. Jos tahdoit taikka ei, minä saan osan naittamis-komediassa. Noh, jopa minunkin kerran tekee mieli näyttelyä kulissien takaa katsella ja tämä menestyy parhaiten, kun itsekin näyttelyyn ryhtyy. Vaan jos kappaletta ei hyväksytä, — on vika (viitaten oveen päin oikealle) tekijän.

Osvald (tulee pyssy kädessä puistosta ja yrittää Willmarin sivutsi vasemmalle ovelle).

Osvald. Kah, te tohtori! Taas et hituakaan tavattuna, varpuset eivät enään pidä paikkaansa, ja heti kuin minä tulen, on koko parvi — niin että hui vaan — naapurilla. Minä olen teille paras linnunpeljätys, tohtori, ja hernemaanne on jahtini koko vuodeksi lintusilta varjellut —

Willmar. Saati vaan jääkäri ei olisi sitä pahasti sotkenut. Mutta mihinkä nyt?

Osvald. Pyssyä pois viemään ja kannuksia ottamaan, ratsastamaan, tohtori, ruskonne ei pysy enään alallaan tallissa —

Willmar. Etkä sinä enää kotosella. Aina huikenteleva, aina jotakin muutosta; mutta mitä tästä tullenee, kun kerran omaa talouttasi pidät?

Willmar. Osvald, niin käy kaikki nurin kurin; kun omaan majaasi tiloitut, täytyy sinun rakkauden ruususiteillä kiinnittää itsesi siihen.

Willmar. Kaikki vertausten hakarat siksensä. Oikein todella, sinun täytyy mennä naimisiin.

Osvald. Tpruu, tohtori, sehän on perinjuurinen parannuskeino. Olisin luullut teitä varovammaksi lääkäriksi. Tunnusmerkit olkoot oikeat, mutta parannuskeino on vaarallinen. Helpoista verenkuohuista minua parantaaksenne, tahdotte sysätä minua rakkauden kuume-setkien kautta avioliiton pitkällisiin tuskiin. —

Osvald. Toisinaan on vaimo niin hellittämätöin kiusa että, jos sen kerran niskoihini saan, ei koko teidän lääkeopillinen taitonne voi minua siitä taas päästää.

Willmar. Rakas poikani, naimisen on sama laita, kuin tuhkarupulin. Tauti rupee meihin kaikkiin, ennemmin tai myöhemmin, ja mitä ennemmin sen saamme, sitä helpompi se on.

Fransiska (ovessa). Jos hän sentään jättäisi lääketieteen, ja kävisi itse asiaan.

Osvald. Ei minullakaan ole mitään sitä vastaan, monessa suhteessa toivon paljonkin naimisesta hyötyväni — on vaan pikkuriikainen este —

Osvald. Kuu saa valita, miks'ei? Ja enhän minä sitä tahdo ainoastaan itseäni varten. Minä tahdon pitää kestejä, aina nähdä vieraita talossa —

Osvald. Tietty se. Mutta tuo vaatii taas koko joukon hyviä avuja rouvalta. Sievä, siistikäs käytösparsi, korkeamman seura-elämän mieluisat tavat. Tämä on salongia varten, vaan kyökin tarpeeksi huolenpitoa ja kokemusta. Ruokaa hänen täytyy osata keittää, ja ymmärtää omin neuvoin toimeen tulla; sillä minä en tiedä mitään miehelle hirmuisempaa, kuin että hän odottamatta vieraita rualle tuotuaan näkee viheliäisen päivällisen edessänsä ja saa alkajaisiksi katsella rouvan hämmentynyttä naamaa sekä päättäjäisiksi kuulla akan-toreita.

Osvald. Hyvää ruokaa silloinkin, tohtori, sillä huono perheen-ruoka kentiesi kyllästyttäisi minun koto-oloon, vieläpä vaimoonkin. Jos nyt ateria on näyttänyt, että rouva tuntee kokkikirjansa, täytyy hänen haastelonsa osottaa, että hän myöskin on perehtynyt kirjallisuudessamme. En minä mitään oppinutta tahdo, mutta välttämätöintä on, että hän on runouttamme älyllä lukenut, jonka lisäksi hänen on Englannin, Ranskan ja Italian kieltä osaaminen, jos ulkomaalaisia tulee luoksemme tai jos matkustamme.

Osvald. Hyvä jumala, otanhan minä hänen kanssani. Nyt olen, luullakseni, jotenkin päähän pääsnyt.

Osvald. Eikö niin? Ja kuitenkin, tohtori, jos löydätte minulle vaimon, jossa kaikki nämät avut ovat, totisesti minä nain hänen.

Osvald. (vasemmalle poismennessään). Te ette häntä niin helposti löydä, maitta kyllä sukkelan-muotoiselta näytätte.

Osvald (tulee takaisin). Vielä jotakin, hänen täytyy soitantoa harjoitella ja osata laulaa. Ei juuri kuin Jenny Lind —

Osvald. Mutta pikku laulu tiiruttaa ja jonkun valssin kitkuttaa. Se ette usko, kuinka tämä sopii ikäänkuin aukon tukkeeksi seura-elämässä, ja emännän täytyy edes osata panna asia alkuun. — Näettekö, tähän loppuvat vaatimukseni.

Fransiska. Ei sanaakaan ole haihtunut. Mutta vastoin lääke-opillista viisauttanne oli puheenne päätös kuitenkin kovin kipeä.

Fransiska, Suuresti. Niinkuin viisas tohtori ainakin sinä pian olet saattanut taudin selville, mutta minä olin sen jo kauan arvannut. Näitten nuorten herrain virren jokainen osaa ulkoapäinkin soittaa, sillä kaikki he kantavat vaatimuksensa rihmaan puetettuina, ikäänkuin munkit pater noster'insa.

Fransiska. Mutta me annamme hänelle enemmän. Näetkö, isä, minä voisin hänelle näyttää hänen ihanteensa koko irvikuvan; minä voisin osottaa hänelle, että kaikki hänen vaatimansa hyvät avut tohtivat olla yhtä monta tyhmyyttä, että nuori vaimo on — kokematoin, kaunis — turhanaikainen, rikas — tuhlari, että somaan käytösparteen usein kaupanpäälliseksi liittyy teeskenteleväisyys, että talouttansa hoitavat rouvat suittavat olla ikäviä ja oppineet kynästeleviä sinisukkia; ett'ei rahtunen musikia vielä suinkaan aina tuota menetyksen taitoa ja että koko piirakan yli kentiesi saisi semmoisen oikku-kastimen kaadetuksi, että se tuolle viisaalle vieraalle, joka luuli niin oivallisesti ruokasetelin ymmärtävänsä, osottaa, kuinka pahasti hän on laskunsa laskenut isännän mieltä kuulematta. Mutta koska hän oli niin kohtelias, että hän ennalta otaksui meissä naisissa tuhansia muita välttämättömiä avuja, tahdomme tarjota hänelle nämät kaikki ilman irvikuvatta ja nurjan puolen näyttämättä, niin hän varmaan itse vian huomaa. Sinulta toivon saavani apua, isä kultani.

Willmar. Määrää minä mihin vitkaan tahansa. Hyvin mielin minä kohta annan sinulle, mitä rukouksillasi minulta kuitenkin houkuttelisit.

Fransiska. Tuota sopii minun viisaaksi perheen-isäksi sanoa. Olenko minä nuori, isä?

Willmar. Jos tämä harmaa pää saa sitä punnita, lentävät ikävuotesi höyhenen kevyisinä ilmaan.

Fransiska. Oi eihän toki — rakkaus on tullut uudenaikaiseksi ja käy nenäklasit päässä, joilla se näkee paljon tarkemmin, kuin penseys. Rikas olen myöskin, jos pidän Edvardini tavaraa omanani ja siihen vielä luen sen suuren aarteen, joka minulla hänessä on. Auttavaa soppaa ja syötävää torttua saanen myöskin aikaan — (käydessään edes takaisin huoneessa). Onko käytösparteni herkkä ja soma tarpeeksi?

Fransiska. Ranskaa puhuin jo des ma plus tendre enfance, Englannin kieltä, some years ago, and tolerably well, I dare say, ja Italian, "caro padre mio", täytyi minun oppia laulamaan ruvetessani.

Willmar. Oi, Fransiskani, minä huomaan hyvin, että olisin löytänyt kaikki, mitä Osvald vaatii, jos löytyisi maailmassa vielä toinen nais-olento, semmoinen kuin sinä, tai jos ei sinulla olisi miestä.

Willmar. Täytyy minun hakea sinun vertaistasi, sillä sinä annat minulle todistuksen siitä, että Osvald'in vaatimuksia käy täyttäminen.

Fransiska, Sillä todistuksella minä en pitänyt väliä. Tahdoin vaan näyttää, että koko luettelo ei ole mitäkään muuta, kuin uuden-aikaisen hengellisen pukujuriston löyhämäinen hullutus, ja että te miehet kaikessa viisaudessanne ymmärrätte meitä naisia niin vähän, että kaikkein pöyhkeäin vaatimustenne ohessa unhotatte pää-asian.

Fransiska. Jollei Osvald sitä Evelinassa hoksaa, jollei hän ennen iltaa itse tunnusta sen olevan suuremman arvoisen, kuin kaikki, mitä hän pyysi — olen minä voitettu. Mutta nyt alkaa sinun osasi. Minä tahdon nauttia satunnaista lesken tilaani ja taas kerran tuntea naimattoman tunteita, (Seuraavan puheen aikana ottaa hän pois myssynsä, taittaa kukkapöydältä yhden kamelian ja pistää sen hiuksiinsa.) Sinä esität minua Osvaldille neito Fransiska Winterinä, Evelinan ystävänä, paitsi sitä semmoisena tyttönä, jossa olet tavannut kaikki ne hyvät avut, joita hän vaatii. (On pukemisensa päättänyt.) Kuten näet, ihannekuva on valmis.

Fransiska. Sitä minä en tahdo, mutta minä ponnistan kaikki voimani, jotta hän illalla olisi rakastunut — Evelinaan. Mitenkä tässä olen menettelevä, saa sattumus määrätä; sinä, minun haltijani, ja kentiesi myöskin tuo univormua kantava Puck-tonttu, jonka minä päivälliselle kutsuin, teidän täytyy uskollisesti totella käskyjäni, — sinä lupasit sen ja tuota toista varten on mulla myöskin eräs loihtoluku valmiina — teidän täytyy minua auttaa.

Fransiska. Ei ensinkään. Oi, tuhansia keinoja löytyisi. Minun sopisi esm. valloittaa hänen sydämensä ja antaa hänelle rukkaset, joilla hän sitte kiukussaan syöksähtäisi Evelinan jalkain juureen, mutta se olisi vaarallista ja saattaisi lopuksi hänen runneltu sydämmensä, niinkuin viheliäisen kerjäläisen, tämän haltuun. Parempi, että teen ikäänkuin peilin Evelinan asioista, näytän hänelle vastatusten, mitä hän ylpeästi vaati ja mitä hän kevytmielisesti unhotti, ja lyödään vetoa hän taipuu jälkimäisiin. Tuossa on hän, nyt toimeen.

Willmar. Minun täytyy pyytää sinua, rakas Osvald, täksi päiväksi luopumaan ratsastamisestasi. Meillä on vieraita ja minä jätän sinulle isännän viran, koska minun on lähteminen erään sairaan luo ja Evelina on kiinni askareissaan kyökissä. Päivälliseksi tulee ystäväsi, herra von Lautern, ja tässä esitän sulle toisen rakkaan odottamattoman vieraan, neito Fransiska Winterin. (Fransiska katselee Osvaldia lornetilla.) Evelinan pensionikumppani, nuoruuden-ystäväni tytär. Neito Fransiska — Osvald Born, holholaiseni.

            Jumalat yksin
            Ei ilmesty koskaan —
            Ei ikinään! —
        Bacchus jos saapuvi vaan hupapäinen,
        Rientävät Amorkin hymyileväinen,
        Ylevä Phoiboskin lähenemään.

Fransiska. Minä luotan runoilijoihimme — sentähden että pidän heitä rakkaana.

Osvald (vähän ilkkuisesti). Ja koska heitä pidätte rakkaana, osaatte heidät ulkoa.

Fransiska (kylmäkiskoisesti). Ei sentähden, vaan siitä syystä, että minulla on hyvä muisti.

(Ilman teeskentelemistä, mutta sievällä luottavaisuudella astuu hän askelen takaisin, Osvald kumartuu liinaa ottamaan, jääpi polvelleen ja katsoo häneen.)

Osvald (hymyillen). Kohteliaisuuden oikeus salli minun maata jalkainne juuressa.

Fransiska (hymysuin astuen syrjään). Kohteliaampi työ olisi, jollette kauemmin minua odotuta.

Fransiska (hiljaan Willmarille). Evelina! Nyt toimeen, isä, taikka kaikki mun tuumani menevät tyhjiin.

Fransiska. Kuule Evelina — (hiljaan Willmarille). Kiitä minua, isä, oikein ylimäärin, se synnyttää vastaansanomista ja vaikuttaa varmemmin kuin moittiminen.

Willmar. Tutki itse — oikea helmi tyttöjen joukossa, kaikkien täydellisten avujen esikuva, kaikki, mitä vaadeit, kaikki, mitä suinkin miehen sopii toivoa yleistettynä tapaavansa.

Osvald. Te liioittelette, tohtori. Kohtuullinen kiitos vahvistaa ajatuksen, liian iso määrä on myrkkyä — minkätähden ette itse pyydä tätä helmeä? Olettehan leskimies —

Willmar. Osvald, ei mitään leikkiä, sillä toden totta on nyt puhe naimisesta.

Willmar. Mahdotonta — taikka lupaan sinulle ruveta hänen ensimäiseksi mieheksensä. Hyvästi!

Osvald (itsekseen.) Kyllä minä sen heti huomasin, että tuolla vanhalla vilkkurilla oli jotakin mielessä. Mutta niin helposti ei minua pauloihin saa.

Fransiska (hiljaan Willmarille). Evelina on neuvottu, tietysti sen verran kuin vaadittiin.

Fransiska (ääneen, oudon-omaisella somalla kumarruksella). Hyvästi, rakas tohtori, tulkaa pian takaisin.

Evelina (itsekseen). Rakas tohtori, ja tuommoiset temput? — Vai niin, leikin tekoa. Mutta miellyttää se ei voi minua, Osvald Fransiskan jatkain juuressa, ja koko tämä ilveilys. Oi, jollen vaan olisi antanut lupaustani, saattaisin hänet pian tolalle.

Osvald (on katsellut Fransiskaa koko ajan). Käytöspartta hänellä ei puutu, mutta hän saisi olla sydämellisempi vanhaa miestä kohtaan, isänsä nuoruuden ystävää ja isäntäänsä kohtaan.

Osvald (kääntää silmänsä toisaalle, itsekseen). Hän on viehättävä, mutta hänen kasvoissansa ilmaantuu jotakin varsin pilkallista, kylmää.

Fransiska (yhä vielä ilkkuisesti). Tohtori on käskenyt teitä olemaan hupilaisenani. Te ette rupee suuriin vaivoihin, te olette mykkä.

Osvald. Sulous ja kauneus saavat syyttää itseänsä, jos heitä katsellessamme unhotamme itsemme ja puhekykymme.

Fransiska. Oh, herra Born, imarrus ei kuulu tehtäviinne eikä sen tarvitsisi alottaa semmoista tuttavuutta, joka oikeastaan ei ole mikään uusi.

Fransiska. Niinkuin semmoisen tuntee, jonka usein näemme kuvana edessämme. Itsekuhunkin muotokuvaan painaa maalarin omituinen käsitys merkkinsä, ei mikään kokonansa vastaa.

Fransiska. Minä oleskelin paljon tohtorin huoneessa siihen aikaan, kun te olitte yliopistossa ja matkoilla. Te olitte keskustelujen pää-aineena tohtorin ja Evelinan välillä. Minä kuulin nimenne joka päivä —

Fransiska. Vaihetellen. Evelina oli aina sama, aina sula kiitos, aina lepyttelevä, jos tohtori —

Fransiska. Kirjeitten muoto, joita hän teille lähetti, oli ilmapuntarini. Jos ne olivat kuvertissa, arvattavasti herttaisia mielenpurkauksia, pitkiä, mutta ystävällisiä puheita, silloin oli kaikki erittäin hyvin. Yhteen-taitetut kirjeet, minun nähdäkseni vaarallista sisältöä, lyhyesti ja kiiruusti laaditut, näitten tämmöisten ohessa aleni ilmapuntari ja viidellä sinetillä lukitut ennustivat melkein aina myrskyä, joka nousi sitä rajummaksi, mitä raskaampi kirje oli ja mitä useammin nuot viisi sinettiä jälleen olivat käytettävät. — Te itse kai parahiten tiedätte, kuinka monta kuverttia ja kuinka monta sinettiä teillä on näytettävänä.

Osvald. Ja tämän teidän tarkan vaarin-ottonne kestäissä, saanko minä toivoa, että ajatuksenne minusta noudatti Evelinan sanoja ja päästi minun vapaaksi ilmapuntarin vaiheista ja sen metallipatsaan painosta?

Fransiska. Minä en maksa paljon nuoruuden ystävien päätöksestä. Se muodostuu, vaikka enimitten huonommaksi, kuin mitä toivomme, kumminkin tavallisesti paremmaksi, kuin mitä ansaitsemme.

Fransiska. Ja teidän avo-sydämisyyteenne. Sanokaa itse, kummoisena palasitte takaisin? niinkuin Hamlet Wittenberg'istä vai niinkuin Laertes Parisista?

Fransiska. Täytyykö minun opettaa teitä Shakespearea ymmärtämään? Opitteko ajattelemaan niinkuin edellinen, vai miekkailemaan ja ratsastamaan niinkuin jälkimäinen?

Osvald (iloisesti). Minä tiedän vaan, ett'ei minussa ole mitään jälkeäkään Hamletista.

Fransiska. Hamlet, ennenkuin hän sai tietää isänsä murhasta ja äitinsä vihkijäisistä, oli myöskin Hamlet.

Fransiska. He made her believe it, ken sen tietää, oliko laita niin? Luultavasti leikkiä, sentähden että hänen oli ikävä Helsingörissä erinänsä Wittenbergin kumppaneistaan ja opettajistaan.

Fransiska. Lahjoja, ja että Hamlet oli sananseuloja, words of so sweet breath composed, as make the things more rich. Kaikissa tapauksissa paljas mielikuvitus.

Osvald (syrjään). Ääntää oivallisesti Englannin kieltä, on lukenut Shakespearea, mutta ei ymmärrä hituakaan. (Ääneen) Entä Ophelia?

Fransiska. Oli liian hyvin kasvatettu, sillä kasvatuksen ymmärsi tuo kelpo Polonius, rakastaaksensa ilman avioliiton toiveitta.

Osvald. Siinä tapauksessa se oli suuri hulluus, että hän tuli hulluksi. Teidän käsityksenne on tytön käsitykseksi hämmästyttävä —

Fransiska. Teidän, miespuolten, mielestä, jotka luulette, että meidän tulee kaikissa uskoa runoilijoita, ja teitä, kun olette rakastuneita; että me tulvailemme kyyneliä, kun nuori lyriikimme näpähyttelee vienosti kielitettyjä kanteleitansa; ett'emme huomaa, että Byron synkkämielikön virassaan myöskin on bon vivant'i, että Lamartine, runoilija, lisäksi on valtioviisas, ja että me Mathisson'ista Giebel'iin asti vannomme kaikkiin riimitettyihin huokauksiin, niinkuin orakeleihin. Ei niin, ymmärryskin kaunistaa naista, arvostelukin, "kritiki" on meidän pyrintöjämme —

Osvald (syrjään). Kuinka epä-naisellinen, ja tuota julkeni tohtori ylistää pilviin saakka.

Fransiska. Liiallinen mieltymys runouteen, liiallinen herkkätunteisuus tekee päätöksillemme haittaa, vaan tyvenmielinen päätös on ennen kaikkia suotava.

Osvald (syrjään). Hän pusertaa ulos kaiken viisautensa, oikein niinkuin hän tietäisi, että minä häntä aion tutkia. Mutta hän ei kestä, onneksi tein suuria vaatimuksia. Jos tohtori ottaisi sanoistani kiinni —

Osvald (syrjään). Nyt puhuu hän ranskaa kuin vettä. (Ääneen). Mademoiselle —

Fransiska. Eh bien, Monsieur, c'est en vain que j'attends une réponse. Vous oubliez que c'est à vous que l'on a confié l'agréable devoir de faire les honneurs de la maison.

Osvald (syrjään tuskistuneena). Hän kestää, hän kestää. (Ääneen.) Neito, minä näen, että rakastatte vieraita kieliä.

Fransiska. Niitä on harjoittaminen, se on muodin asia ja välttämättömän tarpeellista matkoilla.

Fransiska (menee kukkapöydän luo ja pitää silmällä Osvaldia, joka tuskissaan käy edes takaisin näyttämön etupuolella).

Osvald (syrjään). Hän taitaa kaikki, mitä olin vielä vaatinut — (lyö päähänsä.) Italian kieltä? (aivan iloisesti) jos ei hän ollenkaan osaisi Italian kieltä! Varmaan, sitä hän ei osaa.

Fransiska. Ei mikään, piikki pisti sormeeni. Minä olin unohtanut, che ogni rosa ha le sue spine.

Osvald (kovin peljästyneenä). Te ymmärrätte Italian kieltä? (Syrjään). Minä olen hukassa!

Fransiska. Minä rakastan sitä kieltä, sillä se soi kuin musiiki ja laulaessani laulan mieluisimmin Italian kielellä.

Osvald (syrjään). Nyt hän vielä lisäksi laulaakin — tohtori on kietonut minun.

Osvald. Minä en soita, en ollenkaan. (Syrjään.) Minua itseä tässä soitatetaan, nauruna pidetään.

Fransiska. Hyvin arvattava, miehillä ei siihen ole aikaa, sillä ennenkuin oppii edes jotakuta valssia kitkuttamaan, saa jo monet tunnit harjoitella. Meidän tyttö parkain täytyy jokaisen ymmärtää soitantoa, täyttääksemme vajautta, jos seuroissa haastelo väjähtyy.

Fransiska. Se ei vielä ole mikään taide. Esimerkiksi meiltä väsähtyy haastelo. Ei mikään ole helpompaa, kuin että minä laulan teille pienen laulun.

Fransiska (avaa nuotit ja laulaa jonkun hellätunteisen laulun, esm. "Komm" Meyerbeer'ilta, "Abendstille" Gumbert'ilta, "Sehnsucht" Mendelsohn'ilta, "Heimlich" Schäffer'iltä tai jonkun muun, niin innottomasti ja tarkkamääräisesti kuin suinkin).

Osvald (hervahtaa alas tuolille). Nuora on kiinnemmäksi vedetty, hän taitaa kaikkia, kaikkia — Jumala, hän laulaa. —

Evelina. Laulusi houkuttelee minua ulos kyökistä, en ole pitkään aikaan kuullut sinun laulavan, Fransiska.

Osvald (puoli hiljaan Evelinalle). Saiko tämä teitä houkutetuksi, tämä laulanto?

Osvald. Mutta tämä laulu, niin ilman tunteen syvyyttä, tässä puuttuu (sydäntänsä osoittain.) Evelina, te laulatte sen laulun paljoa paremmin.

Fransiska (kesken laulantaa). Herra Born, ettekö tahtoisi kääntää minulle nuotteja?

Osvald. Kohta! (Tarttuu nuotteihin, lyö koko kirjan kiinni niin että nuotit putoovat telineiltä). Anteeksi! (Notkistuu nuotteja ylös ottamaan.)

Fransiska (on hypähtänyt ylös, iloisesti). Älkää vaivatko itseänne! Tyhmä laulu, täynnä äitelää sentimentaliteetiä —

Fransiska. Minä unhotin, jos tahtoo laulaa, pitää myöskin löytymän kuulijoita. Minä en tiedä mitään typerämpää, kuin että vaimo itsekseen hoilottaa laulujansa, tai istahtaa iltahämärässä herra puolisollensa vierettelemään hänen mielisäveliänsä ja tämä luulee, että joka sävelessä vaimon koko rakkaus suhisee hänen ympärillään. —

Fransiska. Perin ikävää. Jos mies pitoja pitää, sillä sehän naimisen viimeinen päämäärä kuitenkin on, että vieraissa käydään tai vieraita vastaanotetaan, silloin on rouvan laulaminen, vaikka vaan sen verta, että alku soittamiseen tehdään, sillä se on emännän velvollisuus.

Evelina (joka hämmästyen on kuunnellut). Mutta Fransiska! — (Malttaen mieltänsä). Vai niin. (Hiljaan Fransiskalle.) Mitä mielitkään sinä tehdä hänen?

Fransiska. Annan hänelle käytännöllisen osoituksen vaimon valitsemiseen. Todistus tuotu päinvastaisista kohdista. Tule Evelina.

Osvald (joka tällä aikaa seisoi äänetönnä tuskissaan). Jumalan kiitos, hän on poissa! Hän taitaa kaikkia! Olisi vaan vielä puuttunut, että hän olisi köydellä hyppinyt, minä luulen hän osaa sitäkin. Hän laulaa, niinkuin positivi, — mutta hän laulaa. Hän puhuu kaikkia kieliä — mutta mitä tämä maksaa? Tytöille tämmöinen asia tehdään aivan huokeaksi. (Lyö jalkaansa lattiaan). Se on inhoittavaa! Nuot bonnit, nuot pensionit — tämä olisi tiedettävä. Nyt puuttuu vaan, että tohtori tulee ja ottaa sanoistani kiinni — totta tosiaan, tuossa on hän jo.

Willmar (keski-ovesta). Noh, Osvald, oletko oppinut tuntemaan kaunista Fransiskaa? Olenko liikoja lausunut?

Willmar (syrjään). Rakastuneelta hän ei näytä? (Ääneen). Asia on siis laidallansa?

Osvald. Mikä asia? Tohtori, minun täytyy teille ilmoittaa, ett'en ikinä voi rakastaa tätä tyttöä.

Willmar. Älä haaraite asiasta, Osvald, ken puhuu rakastamisesta? Olenko sinulle luvannut, että sun piti rakastaman? Sinä määräät lääkkeet, minä hankin nämät, ja vaikutus ei ole rakastaminen — vaan naiminen.

Willmar. Sinä lupasit naida sen tytön, jolla oli ne hyvät avut, jotka vaadeit, minä lupasin toimittaa sen. Minä olen puheeni pitänyt, nyt on sinun —

Willmar. Voitko mulle näyttää ainoatakaan vikaa? Fransiska on kaunis, nuori, rikas —

Willmar (puhettansa kesken heittämättä). Sivistynyt, hän laulaa, puhuu Ranskan, Englannin, Italian kieliä —

Osvald (pidättää häntä). Jumalan tähden, tohtori, mikä kiiru? Odottakaa toki —

Osvald (jotakin äkkiä mietittyänsä). Tohtori, te ette vielä ole voittanut, Fransiskalla ei vielä ole kaikkia —

Osvald. Hänellä on kaikki hyvät avut seura-elämää varten, mutta ei taloutta varten. Minä olen ihan selvillä sanoilla määrännyt, hänen pitää osata keittää — sitä ei hän osaa. —

Osvald. Ei siitä mitään, kohta pitää hänen sitä osata, jo tänäpänä — tällä hetkellä — taikka koko kaupasta ei tule mitään.

Edelliset. (Keskeltä tulee Fransiska, kyökki-esiliina edessä, iso vati kädessä, häntä seuraa Evelina, samate kyökki-esiliinalla, ja tarjinlautasella kantain erilaista ainetta tötteröissä, mortteleissa j.n.e.)

Fransiska (on istuutunut tuolille oikealle kädelle, vetänyt esiin pienen pöydän, jolle Evelina laskee lautasensa, Evelina seisoo hänen takanansa). Herrat antakoon anteeksi! Talouden askareita. Liekkosputinki, tohtori, oman keksintöni mukaan.

Osvald. Niin, kokkikirjan avulla, se ei ole mitään, siihen pystyn minäkin. —

Willmar (samate). Sinä et ole säästänyt häntä, lapsi, katsoppas kuinka tuskistuneelta hän näyttää.

Fransiska. Mutta jo kylläksi kirpelää, pistävää, karvasta; nyt, Evelina, lienteät lisikkeet, jotakin laimentavaa, sovittamaa; munia, rusinoita ja makeita manteleita.

Willmar (Fransiskalle). Mutta pääsemmekö määrän päähän? Mitä tästä lopuksi syntyy?

Fransiska. Oivallinen liekkosputinki, tohtori, odottakaa vaan — (nousee ylös). — Te saatte ihmetellä, ennenkuin teitä aavistaakaan — palaa tuo ilmitulessa!

Willmar. Nyt, Fransiska, liikuttanut, ruhtonut olet häntä tarpeeksi, mutta voi sinua, jos hullusti käy — (kääntyy lähteäksensä.)

Evelina. Selitä mulle vihdoinkin, sillä kauemmin en todellakaan voi olla katselijana, mitä sinä vehkeilet Osvaldin suhteen?

Fransiska (on huomannut hänen; itsekseen). Tuolla on hän, hyvä! (ääneen). Osvaldinko suhteen? Tahdoin oppia häntä tuntemaan, itse oppia tuntemaan — sinun liiallisten ystävällisten kertomustesi perästä —

Evelina. Minä en ole liioitellut — ja voitko ihmeteliä, että pidän nuoruuden ystävää rakkaana?

Fransiska. Noh, minä olin odottanut jotakin omituista ja näen nyt edessäni aivan tavallisen lajin nuorta miestä — mutta, Evelina, aviomieheksi erittäin soveliaan.

Fransiska. Hän on aivan täynnä oikkuja ja hullunkurisia mielipiteitä; lisäksi on hän niin itsehyväinen, ettei hän oikkujansa huomaakaan.

Fransiska. Tästä syntyy aviomiehen esikuva. Joka oikku on yksi sää lisäksi niihin vahvoihin ohjaksiin, joilla me häntä hallitsemme. Paras oikku on — että hän olisi kovin ylpeä rouvansa puolesta. Tuolla saisi kaikki aikaan. Jos vaimo uhkaa olla seuroissa uljastelematta, myöntää hän kaikki. —

Fransiska. Mutta rikas tarvitsee hänen rouvansa olla. Se tuottaa itsenäisyyttä. Rikkaan rouvan ei koskaan tarvitse pelätä miehen hirmuvaltaa. Jos tämä on köyhä, viljelee vaimo rahan-annon kieltoa pakoituskeinoksi, vaan jos mies onkin rikas, ei hän kumminkaan sillä saa vaimoansa masennetuksi.

Fransiska. Lyhyeltä puhuen — Osvaldin voisi kokonaan hallita — hänen kanssansa tulisi varsin onnellisessi.

Fransiska. Tietysti. Hallitsematonna oleminen on onnellista. Hallitseminen on itse autuus.

Evelina. Minä olen luullut, että varmin keino onnelliseksi pääsemiseen on onnelliseksi tekeminen. Peräti toisenlaiseksi minä ajattelen rakkauden onnea. Minä en kysy, saanko hallita vai itse olla hallittuna — minä kysyn ensiksi, rakastanko minä. Jos rakastan —

Fransiska. Suu poikki! ei mitäkään saarnaa, rakennettu rakkauden mielihairaukselle. Älä soita teemaa loppuun — odota, kunnes kerran saat sitä ylkämiehelle selvittää. Variationein pitää kestämään andantesta allegron kautta hautaan trioon asti.

Evelina. Fransiska! Minä en ymmärrä sinua — mutta minä tunnen sen hyvin itsessäni, vaimo ei saa pitää rakkautta pilkkana, sillä hänen ainoa oikeutensa, hänen ainoa valtikkansa on rakkaus — ainoa, jossa meidän täytyy olla miestä etevämmät, on sydän.

Fransiska. Sievän sievää — Evelina on tyttö, jota tekisi mieli suudella. Kuinka minua pahoitti, etten uskaltanut antaa hänen päättää puhettansa, mutta kuuntelijan ei ollut määrä saada kuulla mitäkään, joka olisi hänelle ollut liian mieluista ja lopuksi helleyttänyt minua, niin että olisin tehtävästäni hairahtanut. Jos nyt vaan tuo Puck-tonttuni univormussa ilmaantuisi. Tämän pitää herralle osoittaman, että hänen läheisyydessään kukoistaa kukkanen, joka ansaitsee hänen täydellisintä arvon panemistansa. Mutta tuo ei näe metsää puiden tähden. No, kyllä Puck varmaan tiputtaa niin makeata nestettä hänen korvaansa, että side putoo hänen silmiltänsä, ja Lysander painuu Hermian jalkain juureen.

Osvald (astuu esiin). Näin tullaan asian taa. Minä en ota ketäkään rikasta. Rouvani pitää käymän jääharmaissa vaatteissa, seurassa aina oleman ääni sorruksissa, mutta kotona koristavan itseänsä minua varten ja laulavan — oi, me vietämme jumalallista elämää à deux. Evelina on enkeli, Evelinalla on sydän. Mutta tohtori, tuolla heiskuvalla myrkkykasvilla, tuolla bella donna'lla, minä en anna elämäni onnea kuolettaa.

Lautern. Minä olin peräti ihastunut siitä onnesta, että taas tapasin teidät —

Fransiska. Sanokaa se kernaasti, minä tiedän kyllä, minkä verran saan näistä mielityspuheista lukea omaksi osakseni. Orpanani Laura, joka minun kanssani oli paikalle saapunut, hänen suloisiin silmäyksiinsä nuori herra oli kiintynyt, ja tämä —

Fransiska. Hoiti tarkalla huolella niitä ihastuttavia kotiljongin kukkakiehkuroita, joita te hänelle toimititte; enempää en uskalla ilmaista.

Lautern. Kuulkaa siis. Eräs virkamatka temmasi minun pois talvijuhlista, jotka vasta juuri olivat minun silmissäni arvoa saaneet, minä tulin takaisin, etsein näitten juhlien tähtiä — turhaan.

Fransiska. Tähdet matkustivat rautatiellä tätinsä kanssa takaisin kotipaikoilleen.

Lautern. Tässä näen minä taas teidän, sopineeko minun toivoa, että minun puolestani lausutte hyvän sanan?

Fransiska. Olkoon menneeksi, minä olen nyt kerran naimis-kauppain puuhassa, pari uhria lisäksi ei siis tee mitään. Mutta minä teen ehtoja —

Lautern. Mitä voisin teille myöntää semmoista, joka ei olisi halpaa sen elämän-onnen rinnalla, josta saanen teitä kiittää?

Fransiska. Vaiti! Tuon niinkutsutun elämän-onnen on teille kuitenkin toinen käsi jakava. Minä vaadin ainoastaan toista hyvää työtä toisen edestä. Minun armauteni, minun puheliaisuuteni ovat teille altisna. Siitä vaadin vaan hetkeksi teidän armauttanne, teidän puheliaisuuttanne. Onko se kohtuutonta?

Fransiska. Hyvitelkää tuokion aikaa kaunista Evelinaa, tohtorin sisaren-tytärtä —

Fransiska. Olkaa huoletoinna omasta, niinkuin Evelinankin levosta. Ennen kaikkia pyytäkää Osvaldia auttamaan teitä ja Evelinan sydäntä tutkimaan; asettakaa kaikki Evelinan etevyys oikiaan valoon, teidän sopii tässä tilassa ajatella Lauraa —

Fransiska. Minun ehtoni. Sanokaa Osvaldille kaikki, mitä minä suostuvaisuudellani teiltä keskeytin, puheenparret olivat oikeastaan jo minun, ja minä vaan määrään niitä toistamiseen käytettäväksi. Ellette tahdo, — jään minä mykäksi, ihana Laura antaa kätensä toiselle —

Fransiska. Mikä vahinko noitten kaunisten kotiljonginkiehkurain suhteen. Ja te saatte sitten, toisena Petrarkana, sepittää sonetteja hänestä. Tuolla tulee Osvald, tehkää päätöksenne.

Lautern, Mitä minun on tekeminen? Se on häijyyttä — sen minä näen — mutta ei minua ja Lauraa vastaan. Hänen tähtensä kaikki! Minä noudatan Fransiskan käskyjä.

Lautern. Osvald, sinua minä ha'in. Anna minun käyttää tätä hetkeä, jona voin sinua puhutella kahden kesken. Minä tarvitsen ystävyyttäsi. (Syrjään). Se on totta.

Lautern. Nyt on peto. (Ääneen). Etkö ole sitä huomannut? Oi, sinä arvaat sen — viehättävää Evelinaa.

Lautern. Tämä vieno naisen luonto, tämä syvätunteisuus, joka kaikissa hänen sanoissaan astuu esiin —

Osvald. Todesti? Kyllä hän on herttainen. (Syrjään). Tuonko virka oli minua siitä huomauttaa?

Lautern. Hänen silmiensä tuli, poskien vienot ruusut, joita mustankiiltävien hiuskäheräin tumma yö varjostelee.

Lautern (syrjään). Voi, minä ajattelin Lauraa! (Ääneen). Ei juuri mustat — mutta tummat. Ei aivan tummat — mutta minä tarkoitan sitä, ei kokonaan vaaleat. Rakkaus kuvaa tukevilla väreillä.

Lautern. Osvald, sinä olet hänen ystävänsä, olet minunkin. Puhuttele häntä, kysy häneltä, mitä tunteita hän pitää minun suhteeni — perusta minun onneni.

Osvald. Kuule Bernhard — tämmöiset toimitettavat — en todellakaan voi sulle mitään luvata.

Lautern. Ja mihin jääpi ystävyytesi? — Tuolla tulevat naiset. Vielä kerran —

Fransiska. Herra von Lautern? Teitä ei pitkään aikaan nähty, mutta tätä kutsumusta (viitaten Evelinaan) noudatitte nopeasti.

Fransiska (hiljaan Lautern'ille). Innokkaammin, lemmekkäämmin — muistakaa Lauraa!

Lautern. Niin, paha kyllä, minä teen sitä. (Evelinalle). Jos tietäisitte, mitä kärsein, kun en niin isoon aikaan nähnyt teitä! Tuo kaunis käsi ei kohoisi uhkaavaisena.

Evelina (astuu takaisin, hymyillen). No mitä nyt mielitte, mitä tämä tarkoittaa?

Fransiska (itsekseen). Luutnantit ovat oivalliset, komantoon perin tottuneet. Hän tekee hyväily-temppunsa komannon mukaan, juuri kuin sotamiehen pyörähyksensäkin.

Osvald (on tuskallisesti katsellut Evelinaa ja vetää Lautern'in syrjäpuoleen). Annapas, minä tuon toimitan, Bernhard, minä puhuttelen häntä, mutta älä sinä asiaa hölmäse. (Syrjään). Saan sillä edes aikaa.

Fransiska. Hyvä, että tapaamme herrat. Me tarvitsemme apuanne. Huomispäivän juhlaksi koko sali koristetaan, tässä ovat aloitetut kukkaköynnökset, meillä on vielä paljon tekemistä. (Istuu tuolille vasemmalle puolelle, Evelina oikealle). Me, Evelina ja minä, sidomme, herrat antavat meille kukkaset käteen.

Fransiska. Herra Born? Tänne työhön. Tässä jalkaini juuressa, ottakaa tämä pallistuoli —

Osvald (syrjään). Belladonna on takiaisten sukua. (Menee toiselle puolelle ja istuu aivan nyreissänsä Fransiskan jalkain viereen).

Lautern (asettuu Fransiskan taa). Te teette asian minulle hirveän vaikeaksi. — Oletteko tyytyväinen?

Fransiska (Lauternille). Minä kiitän seppelettä, kuu se on valmiina. (Osvaldille). Yksi narcissi! viheriöistä. Tiedättekö mitä narcissi merkitsee? Narcissi oli eräs kovin itserakas, turhaluuloinen mies, — sentähden muutettiin hän kukkaseksi.

Fransiska. Hyvä, ettei se uudistu. Jos omahyväiset nuoret miehet vielä kaikki muuttuivat kukiksi, emmepä paljailta kukilta tietäisi, mistä saisimme miehiä. — Orvokkeja!

Fransiska (lyö häntä viheriäisellä oksalla sormille). Koettakaas vaan niin varomattomasti menetellä orvokkien kanssa — Näettekö, tämä tulee tähän, aivan likelle narcissia, joka ei ole sitä huomaavinansakaan. Se tulee kainoudesta, minkätähden pistää orvokki päänsä aina lehtien alle.

Fransiska. Antakaa se tänne, se tulee narcissin ja orvokin väliin. Tulpani tähän likinnä.

Fransiska. Erhetys! Kylmä loisto vetää meitä vaan puoleensa, huomauttaakseen meitä orvokin hyvästä hajusta. Näettekö, nyt kumartuu narcissi heti orvokkia päin. (Osvald ei ole kääntänyt silmiänsä Evelinasta, joka teeskentelemättä sitoo sitomistaan).

Fransiska (nivoo sitä kiinni). Kuinka kankea, kuinka kömpelö. (Erityisellä äänen koroituksella Lauternille). Hänen tulisi tässä pujottauta orvokin ääreen ja siitä hyvästä minä tahtoisin yhdistää hänen granati-kukkaan — mutta jos hän on noin taipumaton —

Lautern (mennessään Evelinan luo toiselle puolen). Älkää luovuttako hänestä granatia. — Se olisi liian hirmuista.

Lautern (Evelinalle). Nyt olen tuolla oppinut seppeleitä sitomaan, saanko auttaa teitä?

Evelina. Jos tahdotte. (Lautern istuutuu hänen jalkainsa viereen). Mutta minä teen työn itselleni paljon huokeammaksi, minä otan kukkaset ilman merkityksettä, niinkuin ne eteeni sattuvat, ruusuja!

Osvald (Fransiskalle). Heillä on tuolla ruusuja, paljon kauniimpia kukkia, kuin meillä.

Osvald (hyppää ylös). Myrttiä myöskin! Ei, tämä ei käy laatuun — he ovat paremmalla edulla, kuin me. (Evelinan luona). Teidän seppeleenne tulee paljon kauniimmaksi kuin tuo, paljon kauniimmaksi. Ruusuja ja myrttejä!

Fransiska (syrjään). Nyt olen yksinäni. (Ääneen). Hei, herra Born, te jätätte paikkanne. Pysykäät täällä, täytyy minun pyytää, nyt juuri tarvitsen apuanne. Näettekö tuota sopimatointa jasminin-oksaa, ottakaa tämä veitsi, leikatkaa se poikki.

Osvald (syrjään; toiselle puolen astuissaan). Belladonna ja takiaisia! ja tuolla ruusuja ja myrttejä! (ottaa veitsen ja leikkaa oksaa, mutta pitää silmänsä yhä Evelinan puoleen kääntyneinä).

Evelina (Lauternille). Seppele on valmis, ruusu jäi jälelle, tässä saatte sen napinläpeen, vaivastanne.

Osvald. Kävi syvältä käteeni! (viitaten Evelinaan päin syrjään) ja sydämeen.

Fransiska (nousee ylös kovasti nauraen). Ha, ha, ha, ja tuosta parkaisee uros. Kuinka taitamattomat miehet ovat, ha, ha, ha, ei edes veistä he osaa käyttää.

Evelina (nousee ylös). Mutta Fransiska! Osvald, minä toivon, ett'ette ole pahasti haavoittaneet itseänne, näyttäkää tänne. (Tunnustelee kättä). Oi syvältä, kovin syvältä — Osvald parka. —

Evelina. Nyt kohta jotain tukkoa ympärille, että haava menee kiinni eikä ilma siihen pääse — noin — (ottaa nenäliinansa ja sitoo sillä haavan).

Fransiska. Minä tarvitsen vielä kukkasia, auttakaa te minua, herra von Lautern, apulaiseni on joutunut invalidiksi. Me menemme hakemaan Adonis-ruusuja, noita kukkia jotka syntyivät purpurapisaroista, kun suloiselta Adoniilta veri kuiviin vuoti. (Osvaldille). Lohduttakaa mieltänne, tämä juttu on yhtä vanha kuin narcissin, kukkaset kukoistavat jo — te ette Jumalan kiitos ole mikään Adonis eikä verennekään siis voi juosta kuiviin. Tule Evelina.

Osvald (lyö jalkaansa lattiaan). Belladona, hulluruohoa ja isojuurta! (Ääneen). Evelina, älkää menkö pois — älkää seuratko häntä, hän myrkyttää sydämenne viatonta naisluontoisuutta. Minä vihaan tuota Fransiskaa.

Evelina. Se olisi liiallista. — Mutta todellakin, teitä menetellään pahasti, Osvald — jos tietäisitte —

Osvald. Te olette luvannut! Mitä? Evelina? Olettenko luvannut Bernhardille mitäkään?

Osvald (suutelee hänen käsiänsä ja katsoo häntä silmiin). Evelina, olkaa vilpitön nuoruuden ystäväänne kohtaan, parasta ystäväänne kohtaan maan päättä.

Osvald (suutelee hänen käsiänsä, joita hän nostaa ylöspäin). Oi, minä tahtoisin suudella teitä siitä. Evelina, armas Evelina kultani, sinä et rakasta häntä?

Osvald. Ymmärrä! Älä mitään ymmärrä, tyttö, mutta tunne. Sinulla on sydän; oi, maailmassa ei löydy montaa sydäntä, jotka hellästi sykkivät — varjele sinä sinun sydäntäs maailman kylmältä henkäykseltä. — Minä en tiedä mitään kauheampaa, kuin sydämmettömän naisen.

Osvald. Mutta nainen, joka tuntee — hennokas sielu, katsanto, mielen väräys äänen soinnussa; hellä sydämen sykkinä — koko olennon kompassi — semmoisen tytön omistaminen — semmoisen kuin sinä olet, Evelina. —

Osvald (hänen jalkainsa juuressa). Katso, tässä sinun edessäsi tahdon minä sen katumalla tunnustaa, kuinka pahasti rikoin rakkauden onnea vastaan, kuinka minä tahdoin kiiltävää kuorta päättää naisen olennoksi, vaan unhotin sydämen — voitko sen mulle anteeksi antaa?

Evelina (irtautuu, kyyneliin puhjeten). Minä en voi sitä vielä käsittää.

Fransiska (joka viimeisten sanain aikana seisoi ovessa). Herra Born! Mihinkä? Kummoiselta näytätte! Todellakin, teillä on haava-kuume.

Lautern (astuu Osvaldin luo). Osvald, sinä olit yksin hänen kanssansa — sinä olit mulle luvannut. —

Osvald (syrjään). Oi, Jumala! Hän, joka tahtoo Evelinaa, ja Evelina, joka tahtoo minua!

Lautern. Oih, neito Fransiska, minun tuttavani, jolta ei tarvitse mitään salata — puhu suoraan.

Osvald. Noh, niin, jos sitä vaadit: Evelina ei rakasta sinua, ei ole sinua rakastava — luovu toiveistasi.

Fransiska. Lohduttakaa mieltänne, herra von Lautern, minä olen vahinkonne palkitseva.

Fransiska. Ei niin, — sillä minun kättäni — minun ei enää käy omin valloin antaminen — siitä on tohtori jo määrännyt.

Osvald (peljästyneenä). Tohtori? (syrjään). Hän on tullut hulluksi, semmoinen kiiru!

Osvald. Niin oikein, minä tahdon puhua — mutta me emme ole yksinämme. (Syrjään). Riivattu tohtori saa itse jälleen laittaa asiat laadullensa.

Fransiska. Emme yksinämme? Oih, herra von Lautern, se on minun tuttavani, teidän ystävänne — jolta ei tarvitse mitään salata.

Osvald (pakenee toiselle puolelle). Neito — minä en tiedä mitä tohtori on sanonut — kaikissa tapauksissa liiallista hätäisyyttä — hän on teille selkoa tekevä.

Fransiska (helleyttä teeskennellen.) Mutta miksi välittäjää, Osvald? Miks'ei pikaista selitystä?

Osvald (on vetäytynyt ovelle saakka vasemmalle). Sanalla sanoen — minä olen jo kihloissa.

Fransiska. Me olemme voittaneet! herra von Lautern! (tarjoo hänelle kätensä.) Me olemme kumpikin rukkaset saaneet.

Lautern. Mutta minä saan vahingon palkkion. Te yksinänne, armas Fransiska, jäätte tyhjin käsin istumaan.

Fransiska. Todestansa? Ken tietää? — Lopuksi minä olen ennättänyt ennen teitä kaikkia.

Willmar (oikealta). Fransiska, sen olet nyt matkaan saattanut, Evelina kyynelissä —

Fransiska. Huomenkaste, joka kiiltää rakkauden aamuruskossa. — Nämät kyynelet, isä, olen minäkin itkenyt — eikä ne ole poskiani vaaleammaksi tehneet.

Fransiska. Että nyt olemme määrän päässä. Sinun avullasi, oiva haltija, ja tämän minun univormu-vaatteisen Puck-tonttuni avulla on toinen toisensa löytänyt, mikä oli toinen toiselleen aivottu. Sinä isä saat kihlajaiset syntymäpäiväksesi.

Fransiska. On kohta näkyviin tuleva ja sinulle ilmoittava, että hän repii rikki koko tämänpäiväisen rätingin, ja että hän — niinkuin jo ennalta arvelin sinulle — luopuu siitä tuon yhden asian tähden — joka on kaikista tärkein, jonka hän unhotti, ja jota et sinäkään voinut hoksata.

Willmar. Mutta Evelina? Äsken vielä iloinen ystävyys, ja nyt, kuten sanot, rakkauden itkevässä aamussa? Niin väleen?

Fransiska. Täytyykö minun sitä levitellä — se on oikeastaan naisten salaisuus, mutta kiitokseksi saatte sen tietää. (Vetää heidät molemmat likemmälle, puoli-hiljaan). Naisen sydän on ihmeellinen kappale, niin rikas rakkaudesta ja niin rakkautta tarvitseva, että, jos tulette ja näytätte sille jonkun alan sen tulvia, sen kaipausta varten, jos siihen koskette todellisen lemmen Moseksen sauvalla, se ei talville noustakseen tarvitse, kuin yhden ainoan silmänräpäyksen. Meidän sydämemme rikkaus, ei teidän täydellisyytenne, te tyhjänpystyt herrat, on syynä pikaiseen voittoonne.

Lautern. Oi te tiedätte sen, Fransiska, ainoastaan yhtä, yhtä, jossa koko elämäni riippuu.

Fransiska. Ha, ha, ha, kättäkö? Osvald, minä lyön vetoa, on oppeliaampi koulupoika, hän saattaa teidät häpeään. Mutta antakaat, minä katson, joko päivä (viitaten oikealle) koitti ja kaste katosi.

Willmar. Ymmärrättekö, herra von Lautern? Kukaties rakastunut helpommin jäljille pääsee.

Lautern. Tosin olen minä niin rakastunut, kuin suinkin mahdollista, herra tohtori, mutta minä en tiedä, mitä hän tarkoittaa.

Osvald. Tohtori, hyvä että tapaan teidät. Minä otan tämän-aamuiset sanani takaisin, kaupasta ei tule mitään — rätinki oli väärä.

Osvald. Enemmän ja vähemmän. Repikää koko luettelo palasiksi, uudella, ja sen olen minä itse keksinyt, seisoo ainoastansa yksi vaatimus, mutta tulisilla kirjaimilla.

Willmar. Sano suusi puhtaaksi, lapsi, meillä on jo kylläksi arvoituksia. — Mitä pitää hänen osata, mitä vaadit valitultasi?

Fransiska. Ja sen hän tekee. Kaikkein niitten kiusausten sovitukseksi, joita olette saanut minun puoleltani kärsiä, minä tuon teille morsiamen.

Lautern ja Osvald (yht'aikaa). Tyttäryenne? — Teidänkö tyttärenne, tohtori?

Lautern ja Osvald (yht'aikaa). Te, Fransiska, ja sen te salasitte? Te kovanluontoinen!

Fransiska. Ja koska mieheni vasta huomenna tulee perässä, ja tuo myötänsä sydämeni, joka kokonaan on hänen tykönänsä — ei teidän syytöksenne ollut aivan väärä, Osvald — ett'ei minulla ollut mitään sydäntä. Mutta sanokaapas pilan vuoksi näille herroille, mitä ennen kaikkia pitää vaimollanne olla, teitä onnelliseksi tehdäksensä? Teidän ei tarvitse ylpeillä tästä tiedosta, olittehan te itsekin sen tänä aamuna pahasti unohtanut.

Fransiska. Kyllä — jos teidät nenästä siihen taluttaa, tiedätte sen kohta. Se on Columbus'en muna, hyvät herrat. Mutta liekkosputinki (osoittaen Osvaldia) palaa ilmitulessa. Narcissi ja orvokki ovat toinen toisensa löytäneet. Granati-kukka odottaa kurjen-miekkaa — ja ruusuja ei, ei myrttejäkään nyt seppele puutu.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYDÄN UNHOTETTU: KOMEDIA YHDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

The Project Gutenberg eBook of Sydän unhotettu: Komedia yhdessä näytöksessä

SYDÄN UNHOTETTU

JÄSENET:

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE