The Project Gutenberg eBook of Sala-kauppa, by Gotthard Corander

Neitsy Julia Kypäri, hovin omistaja.
Hilma, hänen sisarensa tytär.
Hukkanen, nimismies, tätä ennen kapteeni.
Julia, Hukkasen tytär.
Wilho, lainoppinut, Hukkasen veljen-poika.
Tunturi, yli-oppilas.
Urhonen, parran-ajaja.
Anni, neitsy Julian piika.
Paavo, Hukkasen renki.
Kaksi Arkangelilaista.
Kasakoita.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Hukkanen. Wilho (tulee sisään perä-ovesta; hänen jälestänsä)
Kasakka Paavon kanssa.

WILHO. Mielelläni — se on minun velvollisuuteni. Setäni tahtoo varmaankin kysyä! mitä? kuka? kuinka? (antaa hänelle pienen paperi-pussin). Tässä on vastaus.

HUKKANEN. Nuuskaa! (ottaa nuuskaa pussista ja panee nenäänsä.) Ulkomaan nuuskaa! Paavo sano — —

PAAVO. Mutta kiireessäni unhotin nuuskarasian kotiin, ja nuuskatta en voi elää, sentähden ostin vähäisen; vaan puolet ovat jo kuluneet.

HUKKANEN. Tämä nuuskapussi, Paavo, otetaan pois sinulta ja myödään julkisessa huutokaupassa enimmän tarjoovalle (antaa pussin Kasakalle). Ilmoita tästälähin, kun sinulla on jotakuta salatavaraa kerallasi.

PAAVO. En tottamaar sitä tee. Nauraisivathan toverini minulle, enkä tahdo tulla heidän pilkattavaksi.

HUKKANEN. Mutta niin kauan kun olet minun palveluksessani, täytyy sinun totella.

TOINEN KOHTAUS.

WILHO. Aivan oikein setäni; sellaista tulee meidän huonoista kasvatus-laitoksistamme. Kauppa-asetuksien pitäisi olla aapis-kirjassa.

WILHO. Kielto sala-kauppaa pitämästä on. Totisesti hyvin hyvä asetus, joka estää rahvaan ostamasta kaikenlaista joutavaa ja hyödytöntä tavaraa.

WILHO. Sala-kauppaa estämällä pakoittaa rahvaan kohtuullisuuteen ja ahkeruuteen.

WILHO. Hyvin kernaasti. Minä vaan tahdon sanoa, että tämän asetuksen kautta päättyy kaikki siivottomuus ja vallattomuus, jota sala-kauppiaat tavallisesti tekevät.

HUKKANEN (itkusuin). Julma ihminen! Minä tukehdun, et anna minun haastaa ja huokua! Sinä syökset minun hautaan paraimmassa ijässäni!

KOLMAS KOHTAUS.

JULIA (menee hänen luoksensa). Kuinka voitte, isäni? te olette niin vihaisen näköinen.

JULIA. En vielä paljon ole kerinnyt katsoa ympäristöämme, vaan niin paljoa olen kuitenkin jo havainnut, että luonto täällä on paljoa suloisempi, kuin entisessä paikassa.

HUKKANEN. Ovat minulle kauhistukseksi. Pelkkiä sala-teitä ja piilo-paikkoja veitikoille ja varkaille! Olen nyt asunut täällä koko vuoden, ja aina toivottanut vuoret ja laaksot, kuuset ja koivut hitolle. Täällä olen petettynä ja salakauppiaat sekä heidän sukunsa ovat minun naapurissani, ja vielä omassa talossani — —

WILHO (itsekseen). Nyt on sovelias alottaa (ääneensä). No, setikseni, eikö sala-rakkaus myöskin ole sala-kauppaa?

HUKKANEN. Niin kyllä, lapseni, tämä on taas uusi tuska onnettomalle isällesi.

JULIA. Ah, isä kulta, älkää sitä nureksiko! Ken tietää, kuinka kauan tuo lempi kestää?

WILHO. No hyvä, Julia — koska asia kerran on tullut esiin, niin sanon nyt sinulle: että lempeni on totinen, se tulee perustamaan elämäni onnen tahi onnettomuuden.

JULIA. No! mutta sano, kuka sitte on sinun kultasi? Minä toivon, että hän on vähän ehk'edes serkkusi näköinen.

WILHO. Onpa yksi naapureistamme, neiti Hilma Waltokas; hän on hyvin sievä, siveä, sydämellinen ja ymmärtäväinen.

JULIA. Sitä en ymmärrä. Kuinka isäni voisi vihata ketään, tahi joku toinen häntä.

HUKKANEN. Niin, vihata vanhaa neitsy Kypäriä ei ole mikään synti. Ei hän pelkää ihmisien eikä Jumalan lakia, vaan pitää seuraa juutalaisten ja mustalaisten, varkaiden ja rosvojen kanssa.

HUKKANEN. Niin, hän on melkein tullut mielipuoleksi pelkästä romaanien lukemisesta.

HUKKANEN. Niin, kuuleppas! Minuun on hän hirmuisesti suuttunut, kun toivoisin ja tahtoisin hallituksen ottamaan kaikki kirjat takavarikkoon, jotka kehoittavat rosvoamiseen ja salakauppaan.

WILHO. Olkoon vaan, setäseni! Mutta jos minä nyt kysyn, mitä tytön on ämmän hullutuksilla tekemistä? Mitä setäni siihen sanoisi?

WILHO. Kyllä jo edeltäpäin tiedän, että setäni sanoisi: "Ei omena puusta kauas putoa", ja "miten vanhat laulavat, siten nuoret visertelevät", ei höntön ämmän sisaren tytär tädiltänsä hyvää ole oppinut.

WILHO. Epäilemättä setäni sanoisi, ettei ole hupaista tulla tutuksi sen kanssa, jota viran puolestakin täytyy vihata, ja hallitus ei suinkaan suostuisi siihen, että nimismies on sen ystävä, joka suojelee varkaita ja rosvoja.

WILHO. Aivan mielelläni. Mutta te vastaisitte ja teidän täytyisi vastata, ettei voi tietää, eikö vanha neitsy jonakuna päivänä antau mustalaisten viettelyksestä heidän seuraansa ja sillä tavoin tuottaisi häpeätä ja onnettomuutta koko perheelle — —

HUKKANEN. Sinä mulle surman tekoa nalkutat. (Itkien). En hetkeäkään enää malta kuunnella sinun lorujasi. Ota tyttö, jos vaan saat hänet; ota hänet Jumalan nimessä, ryöstä hänet ellei vanha hönttö anna häntä hyväntahtoisesti; ota hänet vaimoksesi kuinka hyvänsä ja milloin mielesi tekee! Sen minä sanon, enkä mitään muuta.

NELJÄS KOHTAUS.

WILHO. Niin kyllä, hyvä serkkuseni. Mutta vasta olemme alussa; jos näytelmiltämme jatkamme, niin sinunkin täytyy saada joku näytelmä-osa. Minä olen luottanut sinuun.

WILHO. Niin kyllä, matkustavaisina näyttelijöinä, jotka etsivät paikkaa. — Mutta elkäämme viettäkö kallista aikaa turhilla puheilla, miettikäämme tuumiamme!

JULIA. Kappas toki, kuinka malttamaton on sun lempesi, joka tuskin lie viikon vanha!

WILHO. Niin nuori se ei ole, Julia. Viime talvena oleskeli minun rakas Hilmaseni kolme kuukautta sukulaisensa luona samassa paikkakunnassa, jossa minä virkaani toimitin. Siellä minä opin häntä tuntemaan sekä lempimään. Mutta kevät, joka kaikille muille olennoille tarjoaa iloa, tuotti meille vaan surua, sillä meidän täytyi erota toisistamme; hänen tätinsä kutsui häntä tänne takaisin, ja minua pidätti siellä ammattini. Viimein pääsin virastani vapaaksi; minä riensin tänne, ja olen nyt jo ollut täällä monta aikaa, mutta kahdesti vaan olen häntä nähnyt ja kerran puhutellut; ja miten tiedät, serkkuseni, lempi on kaikista maltittomin.

WILHO. Niinkuin sanottu, ensimäinen askel on otettu; minulla on setäni suostumus, ja vaikka hän sen antoi vihoissaan, ei hän kumminkaan sanojansa syö.

WILHO. Nyt on myöskin toinen askel otettava. Minun täytyy välttämättä tavata kultani, saadakseni hänen kanssaan tuumitella, kuinka meidän on käyttäminen setäni suostumusta, ja mitä tahdomme sekä mitä emme tahdo jättää sattumuksen huostaan, siis, kuinka vanha neitsy on voitettava. Saadakseni tavata toivottuani, pitää minut saatettaman taloon, ja neitsy talosta ulos.

JULIA. No! eikö löydy helpompaa ja parempaa keinoa? Minä luulisin, että täällä maalla — —

WILHO. Ei, serkkuseni, ei. Armasta Hilmaa vartioitsee ei ainoastaan hänen tätinsä, vaan myöskin vanha palvelija, jolla on haukan silmät päässä. Useasti olen käynyt siellä talossa, vaan harvoin olen tavannut häntä, jota olen etsinyt. Sinne tultuani pyytää vanha neitsy minua aina romaani-kirjojansa lukemaan, eikä mikään puhe häntä enemmin huvita kuin haastelu mustalaisten ja salakauppiaiden urhotöistä. Hän rakastaa, niinkuin sanoo, näiden viehättävää, ihastuttavaa elämää, jota hän kirjoistansa on oppinut tuntemaan. — Mutta tuumani, kuinka ne taas olivat? niin, Hihnan puheille päästäkseni, pitää saaman vanha neitsy pois kotoansa muutamaksi tunniksi; siihen täytyy sinun olla minulle avullinen.

WILHO. Sen saat sitten. Mene vaan ja hanki itsellesi kometiaamme sopiva puku. Mene nyt!

WILHO. Kuinka olisi mahdollista hänen sinua tuntea? Eipä hän vielä ole kerinnyt sinua nähdä. Pait sitä olin vielä tänä aamuna hänen luonaan ja juttelin yhtä ja toista mustalaisista, jotka muka olisivat täällä likellä.

VIIDES KOHTAUS.

WILHO (yksinään). Seikka on muutoin hyvästi kokoon keitetty ja voipi onnistua; mutta minä tahdon vielä panna jotakin lisäksi (ottaa esiin kirjeen). Tämän lempikirjeen olen kirjoittanut vanhan neitsyen nimessä hullulle Urhoselle; neitsyen käsikirjoitus on oivallisesti apinoitu, hänen sinettinsä samoin, ja poika, joka kirjettä viepi, on jo paikallansa. Neitsy kun saadaan määrätylle paikalle mustalaisia katsomaan, tapaa siellä heidän asemestaan Urhosen, joka häntä puheillansa viivyttää; ja sillä aikaa minä voin Hilmani keralla puhella. Tämä seikka voipi vaikuttaa verrattoman huvituksen, joka jälkeensä jättää mieluisan muiston pitkäksi ajaksi.

KUUDES KOHTAUS.

WILHO (itseksensä). Ihan kuin kutsuttu! (Kovempaa.) Jumal' antakoon,
Urhonen! (Itsekseen.) Alan siinäpaikassa yritykseni.

WILHO. Hänellä on ollut vastoin-käymistä, ja silloin hän tavallisesti pyrkii ulos.

URHONEN. Mutta parta hänen leuassansa! se on minulle häpeäksi. Jos se ei ole minulle häpeäksi, niin kärpäseltä lennossa pistän silmän puhki.

URHONEN. Kylläksi partaa ajaneet. Mitä on tapahtunut? Minä pelästyn! minä olen niin pahoilla mielin.

URHONEN (yhä kiinteällä tarkastuksella, mutta ymmärtävinään Wilhon puhetta). Mitä?

SEITSEMÄS KOHTAUS.

URHONEN (yksinään). Voi ihka ja kumma! tahdon jänikseltä juoksussa leikata villat, jos oikein olisin ymmärtänyt tuota kummallista herraa! Vaan kun yleisesti ymmärsin hänen puheensa, niin voin sanoa häntä ymmärtäneeni; mutta kun tämä asia on minulle synkkä, niin minun täytyy tunnustaa sen ei olevan oikein selvän. Malttia! ei mikään muu auta. Loistavia toivoja — tuolla — leikki ja leimu! — sen hiton herra!

TOINEN NÄYTÖS.

(Lehto, lähellä neitsy Kypärin taloa; oikealla kädellä turvepenkki puun alla.)

WILHO. Kaikki mikä elää ja huokuu, menee pyydyksiin, kunhan vaan syötti kelpaa. Mutta ei rastaalle saa panna läskiä eikä hiirelle pihlajan marjoja. Muuten luotan sinuhun.

JULIA. Elä pelkää! tarpeellisimman olen kirjoittanut tähän (näyttää hänelle paperin).

TOINEN KOHTAUS.

JULIA (yksinänsä. Hän istuikse penkille, ja katsoo paperiin.) Ah! kaikki on hyvä, ja tässä puvussa pidetään minua kyllä mustalais-tyttönä. Ihastuttava olisi, jos Tunturi olisi täällä ja näkisi minut; kukaties saisin hänet nauramaan — ensi kerran hänen elämässään. Ei, se on hyvä, että hän tulee vasta huomenna; muutoin en olisi uskaltanut tätä ilvettä tehdä. — Kummallista on! minä iloluonteinen, naurava aina unissanikin, minä lemmin tuota totista Tunturia, joka pitää naurua melkein puoli syntinä. Ja kumminkin lemmin häntä. Kunhan vaan voisin vieroittaa hänet pois tuosta liika varovaisuudesta — se on aivan rajaton. Ja kuitenkin lemmin häntä! Kumma on! Hist! hiljaa, joku tulee — varmaankin minun mustalais-ystäväni. Nyt täytyy pitää ajatukset ko'ossa (pistää paperin poveensa).

KOLMAS KOHTAUS.

NEITSY (itseksensä). Niin, minä tahdon tietää, missä mustalais-joukko nyt asuskelee. Ihana ja lysti kuitenkin lienee viettää joku hetki näiden hyvien ihmisten parvessa.

JULIA (lähenee häntä ja haastaa matalalla äänellä). Jumala teitä varjelkoon, hyvä rouva, kaikesta pahuudesta!

JULIA. Minä olen köyhä tyttö ja pyydän apua ihmisiltä, jotka eivät sulje rahakukkaroansa tarvitsevilta.

NEITSY. Elkäätte pelätkö! Jos joku teille hyvää suopi, niin ainakin minä, (ottaa kukkaron ja antaa hänelle rahaa).

JULIA. Mitä nä'en? Kultaa! Tuhat kiitosta! Paljon kiitoksia! hyvä rouva. Te olette laupias ja armollinen; tietäkää sitte, että olen niitä ihmisiä, joiden savu ei nouse uunin-piipusta, mutta, ikäänkuin syksyn utu, honkien latvoista, ja jotka makaavat sammalilla kettujen ja tetrien kanssa!

NEITSY. Kettujen ja tetrien kanssa! Hyvin ihastuttavaa! Varmaankin olette sitä joukkoa, joka nyt asuskelee tuolla toisella puolella rajaa. Tulkaat tänne! Minussa löydätte hyvän ystävän!

JULIA. Ei, hyvä rouva, ei! Täällä on silmä terävämpi, ja käsi aina valmis pyssyn hanaa jännittämään.

NEITSY. Se on tosi! Mutta minä tahdon tulla teille, enkä suinkaan tyhjillä käsillä.

JULIA. Ah! silloin armon aurinko pilkistäisi meihin hyljätyihin ihmisiin. Mutta tulkaa yöllä; sillä huomen-aamuna lähdemme pois. Saisittekin nähdä juhlan, jota mielimme viettää.

JULIA. Meillä pidetään kihlajaiset, sillä Gaurila Durak, päämies Mustan-meren rannoilta, naipi päämiehemme tyttären! Vieraita on tullut joka ilman haaralta ja lahjoja on laitettu joka heimokunnastamme.

NEITSY. Ah, kuinka ihastuttavaa. Niin, minä tulen katsomaan juhlaanne.
Mutta sanokaa, milloin ja missä?

JULIA. Kuulkaa, hyvä rouva! tunnetteko metsässä, puolen tunnin matkaa täältä, kallion, jota nimitetään Kissan kiveksi?

JULIA. No, hyvä! Kun ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia, niin antakaa jalkanne jättää jäähyväiset talonne kynnykselle ja lähtekää hiljaa ja sievästi, ikäänkuin olisitte oma varjonne, Kissankivelle! Mutta tulkaa ihan yksinänne. Siellä, vanhan tammen luona, tapaatte minut taikka jonkun toisen minun asemestani, ja kun tämä sanoo: Nyt on pöllö lentänyt tiehensä, kuningatar on astunut sisään, niin voitte pelotta seurata häntä.

JULIA. Voikaa hyvästi, hyvä rouva! ja paetkaa nyt! Sillä ette saa nähdä minne käännyn.

JULIA. Hi suinkaan; mutta jos joku teiltä kysyy, niin voitte tehdä valan, ei tietävänne mihinkäpäin minä läksin.

NEITSY. Olkoon menneeks'. Kun ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia — —

NELJÄS KOHTAUS.

JULIA (yksinään). Kävi hyvästi. Ja tuo oli hyvä, että laitoin pois hänet, on tohdi tässä puvussa mennä takaisin kankaan yli. (Riisuu päähänsä kapotin, jonka panee kokoon, mutta pudottaa samassa paperinsa.) Hiljaa! kuulen jonkun tulevan. Pois! pois! (Menee sukkelasti ulos oikealta puolelta.)

VIIDES KOHTAUS.

TUNTURI (tulee sisään perältä). Todella, tunnit kulkevat tänä päivänä ikäänkuin olisin tutkinnossa, ja aurinko on naulittu taivaan kanteen kuin maalitaulu kankaasen. Mutta kukapa siihen on syypää? Ainoastaan turhamainen maltittomuuteni. Miksikä olen tänne tullut tänäpäivänä? Miksi en ole, Julian tahtoa myöten, odottanut huomiseen? Jos minua täällä nähdään tänään, niin luulevat minun häntä tänne saattaneen. Ei se käy laatuun! Olisi kovin outoa, jos minä jo tänäänkin, Julian tuskin kotiin tultua, menisin hänen isältänsä kättänsä pyytämään. Ei muu auta, kuin kärsivällisyys ja odottaminen huomiseen. (Huomaa paperin, jonka Julia pudotti, ja ottaa sen ylös.) Ha! mitä? Julian kirjoittama! (lukee) "Kun ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia Kissan kivellä metsässä". — Ah, Jumalani! joku yhteen-tulo! — Voi sinua petturia! (Kääntää paperin.) Tämä on kirjeenlehti; päällekirjoituslehti on pois revitty. Tässä on tää hempeä kirje tullut hänen käsiinsä; tässä hän on sen kadottanut. (Lukee eteenpäin.) "Makaa kettujen ja tetrien kanssa". Kirottu! Tämä osoittaa minua, sillä mielelläni kävelen metsissä kasveja etsimässä ja lintuja ampumassa. Antaa minun maata revon ja tetrien kanssa, sill'aikaa hän — — — voi petturia! voi petturia! (Lukee eteenpäin.) "Tunnus-sanat: Pöllö on lentänyt tiehensä, kuningatar astunut sisään — Päämiehen tytär Gaurila Durakin kanssa." — Hävyttömän väärä nimi — pelkkiä poikkinaisia sanoja, ett'ei joku toinen sitä ymmärtäisi! Mutta minä ymmärrän; ymmärrän kylläkin! — Mutta eipä Julia täällä ennen ole ollut koskaan — kuinka Julia jo täällä olisi saanut tuttavan. — Ah! Julia on tuonut hänet tänne kerallansa! Sentähden en voinut saattaa häntä, sentähden olisi minun tänne tuloni sopinut vasta huomenna tahi vielä myöhemmin. Kaikki on päivän selvä! Tahdon etsiä hänet, sanoa hänelle, että ylenkatson, hylkään hänet, että kiroon sitä hetkeä. — Ei, minä tahdon tavata hänet määrätyllä yhtymys-paikalla — ainakin saan tietää, missä tuo Kissan kivi on.

KUUDES KOHTAUS.

TUNTURI (itseksensä). Tuo näkyy olevan vähäsen typerämäinen; häneltä voin kysyä. — Antakaatte anteeksi, asuuko herra näillä seuduilla?

TUNTURI. Suokaa minun kysyä! Täällä on muuan paikka, jota kutsutaan
Kissan kiveksi.

WILHO. Vai niin, Kissan-kivi. Miksikä tuota harmaata kalliota niin kutsutaan, on vaikeata selittää; olen kirjoittanut ainekirjoituksen siitä.

WILHO. Mielelläni. Käytyänne tämän lehdon loppuun (osoittaa oikealle kädelle) tulette ajo-tielle, jota kulette siksi kun näette jalka-tien, joka viepi teidät, herrani, suoraan metsään ja Kissan kivelle.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

WILHO (yksinään). Vai niin. Vieras, kulkien metsässä, ja Kissan-kiveä kysyen — tää on epä-luulon alaista! Oli hyvä ett'en sanonut, kuka olen. Tuo mies pitää varmaankin salakauppaa. Sentähden sanon kasakoille, että pitävät silmänsä auki. Vaan neitsyen ja Urhosen yhtymistä eivät saa häiritä — no, sitä eivät teekkään. Kaikki käypi oivallisesti. Neitsy on jo paulassa, ja Urhonen taitanee tähän aikaan saada lempi-kirjeensä; ja että hän tarttuu onkeen, siitä olen varmaa.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

URHONEN. Kaikkia on tapahtunut. Olen iloinen kuin harmaa hevonen.
Suuri, jumalattoman suuri onni kohtaa minua.

URHONEN. Ihan sama, josta tän' aamuna haastoitte. Outoa etten jo ole hulluksi muuttunut. Voi tok', että minun täytyy vaieta! Muutoin juoksisin jok' ainoan ystävän luo ja huutaisin täydellä kurkulla: onni on minua kohdannut!

WILHO. Hänestä, jota tän' aamuna osoitin, meidän lempeätä kestkievarin mamselia.

URHONEN. Kestkievarin mamselia? Minä ottaisin semmoisen? Ei, hänet lahjoitan teille. Ja häntäkö te siis osoititte?

WILHO. Niin kyllä. Olettehan äskettäin leikanneet hänen varpaan kynsiänsä, ja kiitollisuus viepi rakkauteen.

URHONEN (pitää häntä kiini). Teidän täytyy kuulla minua minä en laske teitä, minä juoksen perästänne, minä riipun teissä kiini, kunnes kuulette minua. Minulla ei ole ketään muita kuin te, jolle juttelisin tämän asian, ja sellaisesta ei kukaan voi olla haastamatta, ei mitenkään.

URHONEN. Vallesmannin partaa ajettuani läksin teiltä parran-ajo-kapineet käsivarrellani, hiljakseen kotiini. Tultuani suurelle maantielle, pistäikse poika pensaikosta, ikäänkuin käärme, antaa minulle kirjeen ja sanoo: "Se on teille, herraseni", ja pötkii paikalla tiehensä. Minä vähän hämmästyin, vaan tunnethan nerollisuuteni — minä avasin kirjeen ja lui'n — (antaa hänelle kirjeen). Tässä se on — tässä on! Lukekaa, lukekaa, mutta, Jumalan tähden, älkää yht'ainoaakaan sanaa jättäkö pois!

URHONEN. Minä olen Niilo. Tiedättehän, että nimeni on Niilo. Minä vaikka näytän papin-kirjan — — —

WILHO. Kyllä tiedän, (lukee) "Kauan on järkeni taistellut sinun rakasta kuvaasi vastaan, joka oleskelee sydämeni pohjassa. Täydyn tunnustaa, että lemmin sinua kuolemaan asti. Kuitenkaan ei saa vielä ihmisten silmät, ei päivänkään, nähdä minua voitettuna. Siis, kun ihana yö levenee maan yli, ja kellon ääni yhdeksän kertaa kaikuu, löydät minut metsässä, ontelon tammen vieressä Kissan-kiven luona. Rintasi ei ole ontelo kuin tammen sisus; hellä sydän tykkii rinnassasi; elä sentähden anna minun odotella turhaan. Sinun lemmittysi Julia Kypäri."

WILHO (lukee). "Tunnus-sana, pimeässä toinen toistamme tunteaksemme, on: Nyt on pöllö lentänyt tiehensä, kuningatar astunut sisään." — Neitsy Kypäri!

WILHO. No, no, ryökinä Kypäri; mutta minä olen ikäänkuin pilvestä pudonnut.

URHONEN. Oh! minä olen vielä korkeammalta pudonnut. — Mitäs siihen sanotte?

WILHO. Saan toivottaa onnea. Kyllä hän kaiketi jo on täydessä ijässä; vaan hänellä on paljon ymmärrystä, ja on mahdottoman rikas.

WILHO. Asiata tarkasti katsoen, en voi ymmärtää minkätähden tuo niin outoa olisikaan. Olettehan — no no, elkää luulko ystävänne teitä imarrella tahtovan —

URHONEN (katsoo peiliinsä, joka on hänen muiden kapineittensa seassa).
No — ja, Jumalan kiitos! saanpa olla tyytyväinen.

WILHO. Sukkela ja lystillinen miespä vielä olette, sitä ei kukaan voi kieltää.

URHONEN. Niin, tiedättekö? Nuoruudestani asti on sukkeluus ollut heikko puoleni. Mitäpä siihen taidan. Onpa sukkeluuskin Jumalan lahja. Toverini nimittivät minua aina Lysti-Niiloksi, ja niin pian kun jalkani pistin ravintolaan, kiljasivat kaikki: "No, Lysti-Niilo on tässä." Sitten sanoivat: "Nyt saamme nähdä kometiaa", ja minä vastasin: "Niin, nyt saamme nähdä kometiaa", ja sillä tavoin kävi haasti ja leikki puheesta toiseen.

WILHO. Sen kyllä uskon. Ja pait sitä, on koko olennossanne jotakuta miehuullista, rohkeaa ja ylevää. Nuoruudessanne taisitte olla aika veitikka.

URHONEN. Niin, sen sanon ja tunnustan: jos en nuoruudessani ole ollut aika veitikka, niin olen nyt aika koira. Helsingissä lukiessani, tieteellistä oppia harjoittaessa —

URHONEN. Ymmärtäkää minua oikein, hyvä ystäväni! Koska Helsingissä olen ollut parran-ajon opissa, ja juonut paljon olutta yli-oppilaisien kanssa tahi seurassa, niin voinpa sanoa tieteellistä oppia harjoittaneeni Helsingissä. Minä vakuutan, niin pian kuin tappelua syntyi, olin heti siinä.

WILHO. Semmoinen huimapää! Entäpä neidot! Sitäpä taisi olla jyrinä heidän seurassa!

URHONEN. Oikein, nyt tulitte asialle. Minä vannon, että naisväet vielä juttelevat minusta siellä, missä olen ollut.

WILHO. Ja kuitenkin tämä kirje teitä hämmästyttää! Kuitenkin olette hulluksi tulevinanne, siitä että neits — ryökinä Kypäri teitä lempii!

WILHO. Teidän sijassanne näkyisin ikäänkuin asia olisi hyvin joutava. Mitä kauemmin vaimon annetaan odotella ja huokaella, sitä enemmän lempi nousee, ja minä en kuulisi häntä ennenkun lankeisi jalkoihini.

URHONEN. Ei, ei. En voi pysyä neljän seinän sisässä; minun täytyy olla ulkona, metsässä ja pellolla.

WILHO (itsekseen). Ihan hyvästi kaikki asiat käyvätkin (Ääneensä).
No, saan toivottaa hyvää yötä.

URHONEN. Hyvää yötä — ha ha ha! — En huoli koko asiasta, minä; en ollenkaan. Mutta kuitenkaan en tiedä selvästi, parran-ajo-astianiko taivaalla loistanee, ja pidänkö aurinkoa käsi-varrellani, vai liekö toisin.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

NEITSY (itsekseen). Jaa, hyvin lystiä sekä ihanata yötä tulen viettämään!

NEITSY (hämmästyen ja vähän vaiettuansa). Kovin on vari tänä iltana, vaikka jo olemme syyskuussa.

URHONEN. Vari? Todellakin? Onko vari? Niin, niin, eräs tuli ja liekki, joka kuumentaa. Minä puolestan' — huh! siihen olen tottunut ja minä olen ihan kylmä.

NEITSY. Niin, vari ei jokaista yhdellä tavalla kuumenna. Taidamme saada ukkosen ilmaa yöksi.

URHONEN. Se olisi hyvin paha, varsin paha. Säästäköön taivas ukkosen ja nuolet sopivammaksi ajaksi. Vaan jos raju-ilma kohtaisi — niin surkuteltava se leimu olisi, jota sade sammuttaisi! ja eräs hellä sydän voipi luottaa erääsen urholliseen sydämeen, vissisti en voi sanoa, mutta onpa kuitenkin toden mukaista.

NEITSY. Te olette hyvin leikillinen tän' iltana. Paha vaan, etten ymmärrä leikki-puhettanne. Enpä juuri ukkosta pelkää; vaan voisihan ukkosen nuoli sytyttää —

URHONEN. Sytyttää. Hahaha! Minä luulen sen jo sytyttäneen tulen. —
Hahaha! Olisi hirmuista, jos ukkosen nuoli kohtaisi erääsen tammeen.

URHONEN. Niinpä niin. Vaan eräs henki siitä ei huolikaan. Epätietoista on, huoliiko eräs henki koko tammesta ollenkaan. Ja mitäpä siihen taidetaan. Tänään on se tammi, huomenna koivu, ylihuomenna kataja, ah! jokaisella päivällä on oma vaivansa. (Hän menee monjaita askeleita taaksepäin ja seisahtaa hyvin ylpeänä tahi käskevänä). Mutta ettekö lankee polvillenne minun eteheni. (Hän osoittaa kädellänsä, että neitsyen on lankeeminen polvilleen, he katsovat muutamia hetkiä toisiansa, neitsy hyvin hämmästyneenä, Urhonen odottaen.) Ei vähempi auta.

NEITSY (itsekseen). Hän on juovuksissa (vähän kovempaa.) Hyi! (käännäiksen lähtemään pois oikealle.)

URHONEN. Hyi! teeskentelemistä! Sinun nimesi on Kypäri! (Hän käännäiksen vasemmalle.)

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Neitsy Kypäri. Hilma. (Molemmat istuvat pöydän ääressä.
Hilmalla on kirja kädessä.)

HILMA. Ei, tätä jo lu'in. Tässä olemme: (lukee) "Vastausta odottamatta, alkoi hän":

    "Suolaheinä suolta tuotu,
    Apilas ja rauta-lehti
    Aina aivan estelevät
    Noidan juonet, noidan tuumat,
    Pyhä Mikko miekkoinensa,
    Kolumpakin kissoillensa
    Sinut aina suojelkohon,
    Talot, tuvat varjelkohon!

"Hän lauloi tämän siunauksen raivokkaalla tavalla, kimakalla, huikealla äänellä, jonka lopetettua hän hyppäsi kolme kertaa ylös, vähältä ettei päälakeen jyrähtänyt. No, jatkoi hän, ylevä herra, tahdotteko nyt antaa minulle viinaryypyn?"

NEITSY. Millä tavoin sinä luet, tyttö! Ilman mitäkään myötätuntoisuutta, tykkänään tunnotta!

NEITSY. Vai niin, niinkuin ei tuon suuren tuntemattoman teos voisi liikuttaa meitä viisi ja viisikymmentä kertaa!

NEITSY. Onpa niinkin. Kun joku haastaa, niin täytyy lukea samaten kuin hän on haastanut. Niin tekevät suuret puhelijat; he matkittavat kaikkia ääniä, ukkojen, naisien, lapsien, myöskin henkien, ja väikkyvät edes takaisin ilmassa, vaikka istuvat hiljaa.

NEITSY (nousee ylös). Voi sinua tyttö hölmöä! Anna tänne! (Ottaa häneltä kirjan.) Ja kuuntele tarkkaan! (asetaiksen keskelle teateria ja lukee kimakalla äänellä, liikuttaen ruumistansa ja jäseniänsä naurettavalla tavalla:)

    Suolaheinä suolta tuotu,
    Apilas ja rautalehti,
    Aina aivan estelevät
    Noidan juonet, noidan tuumat.
    Pyhä Mikko miekkoinensa,
    Kolumpakin kissoillensa,
    Sinut aina suojelkohon,
    Talot, tuvat varjelkohon!

HILMA. Oivallisesti, täti kulta! Mutta nyt ei täti kuitenkaan voi hypätä ilmaan niin, että pää lakeen koskee, eikä täti viinaakaan taida tahtoa.

NEITSY. Kuinka on mahdollista olla niin typerä, niin yksinkertainen?
Tunnoton olento! sinun nimesi pitäisi olla mikä tahansa, vaan ei
Hilma; sillä Hilma Roile oli ylpeä tyttö, jolla oli ihanuuden-tunto ja
kauneuteen rakkaus.

HILMA. Mutta, täti-kulta, pitäisikö minun sitte, niinkuin Hilma Roile, rakastua merirosvoon ja nostaa kapinaa hallitusta vastaan?

NEITSY. Pidä suusi kiini! Me pienet ihmiset emme tohdi emmekä voi apinoida muinais-ajan jättiläisiä; mutta ihanuutta ja rakkautta he meille tarjoavat. Ja kuinka sinä uskallat, pieni tyttö, antaa sanan rakastua tulla huulillesi? Elä koskaan enää anna minun semmoista kuulla! (Pyssyn pamauksia kuuluu kaukaa.) Mitä kummia? Pyssyn pamauksia kuului kaukaa! Kyllä oli pyssyn pamauksia. (Hilmalle.) Tahi kuinka, etkö sinä kuullut?

HILMA. Ehkä nimismiehen kasakat ovat tavanneet sala-kauppioita metsässä, ja nämät nyt tekevät vasta-rintaa.

HILMA. Ja antaisi ainetta kauniisen kertomukseen, jos meillä olisi
Walter Scott.

NEITSY. Siitä syntyisi kaunis kertoelma, niinkuin kaikki hänen kirjoittamansa.

NEITSY. Niin, todella. Eikö hänen nimensä suju hyvin somasti ja viehättävästi, niinkuin esimerkiksi Dunrossness ja Drumsbourloch.

HILMA. Mutta totta haastaen, täti-kulta, niin minun korvissani sujuvat Kalevalan urojen nimet kauniimmilta, samaten Kantelettaren laulut. Sukulaisieni luona ollessani luimme siellä paljon suomalaista kirjallisuutta, ja rakasta se olikin, sillä "oma maa mansikka, muu maa mustikka".

NEITSY. Ole nyt jo vaiti. Mikä onni meillä on, että löytyy ulkomaata! Miten hirmuista olisi, jos ympäri maailmata olisi pelkkää Suomenmaata! — Nyt en enempää tahdo lukea, sinä voit mennä huoneesesi (antaa hänelle kirjan). Minä lähden ulos vähän kävelemään (syrjään). Ketuille ja tetrille!

NEITSY. Ei ole mitään vaaraa. Hyvää yötä? (tarjoo hänelle kätensä suudeltavaksi. Hilma suutelee sitä ja menee ulos ovesta vasemmalle.) Kohta ajan kieli yhdeksän kertaa suutelee vasken huulia; minun täytyy lähteä noihin viehättäviin häihin.

TOINEN KOHTAUS.

ANNI. Armollinen ryökinä! — voi meitä poloisia! nyt on meidän viimeinen päivämme! — rosvo tahi murhaaja, mikä hän lienee, on ryntäynyt huoneesen!

ANNI. Hän ryöpsähti sisään ja tahtoo tavata armollista ryökinää. Voi, voi!

NEITSY. Sinä hönttö! Koska hän minua kysyy, niin ei hän mikään rosvo ole.

KOLMAS KOHTAUS.

(Wilho tulee sukkelaan sisään perä-ovesta; häntä eivät tunne, sillä hänellä on rosvo-vaatteet päällänsä, pitkä parta ja väriä kasvoillansa; hänellä on myös sapeli ja lyhyt pyssy.)

WILHO. Olen — minä näen jalomielisyyden loistavan kasvoistanne; te ette voi minua pettää — niin, minä olen se, jonka nimititte.

NEITSY. Nouskaa ylös! Olkaa huoletta! Minun talossani voitte olla turvassa! (Wilho nousee ylös.) Nimenne on Maklo.

WILHO. Ei! meidän työmme eivät ole urhotöitä eikä meidän maineemme ole hyvä maine. Ensimäiset eivät vielä ole tehtyinä, jälkimäinen ei ansaittu kunnian kentällä.

WILHO. Kymmenkunta kasakkaa riensi metsässä yht'äkkiä minun ja kahden kumppalini päälle. Kauan aikaa tappelimme me menestyksellä; mutta tulimme viimein eroitetuiksi toisistamme, minä yksinäni jäin kuutta seitsemää vastustamaan. Mutta moisiin tappeluihin olemme tottuneet; kaksi kasakkaa löin minä kuoliaaksi.

WILHO. Taistellessani toisia vastaan, täytyi minun aina vähitellen peräytyä metsästä ja tulin siten avonaiselle kankaalle. Tässä olisivat hyvästi voineet minut piirittää, ja voittoa en enempää voinut toivoa. Minä pakenin, minua ajettiin takaa; takanani kuulin kasakkain huudot ja ympärilläni luotien vinkumisen — — —

WILHO. Vihdoin viskausin metsikköön kylän takana, tulin teidän puutarha-muurillenne, hyppäsin yli —

WILHO. Oh! me olemme tottuneet hyppäämään kallioitten ja vuorten laaksojen yli. Kun minä tulin puutarhaan, niin tiesin missä olin, ja päätin antautua teidän huostaanne.

NEITSY. Teitte oikein, ylevä Maklo! Talossani saatte asua huoletta, niin kauan kuin sen pidätte tarpeena. (Kello lyöpi yhdeksän.) Nyt täytyy minun vältteettömästi käydä erästä sairasta katsomassa. Näissä huoneissa ei kukaan teitä häiritse (osoittaa sormellansa oikean-puoleista ovea). Me näemme toisiamme taas.

NEITSY. Minä menen; jo on aika. Voi kuinka paljon viehättävää nyt ilmaantuu tänä yönä! Täällä Maklo, siellä Gaurila Durak! Vielä ei ole meidän aika niin köyhä kauneudesta ja ihanuudesta, kuin luulin!

NELJÄS KOHTAUS.

HILMA. Jumalalle kiitos, ettei tätini tuntenut häntä! Vähäistä puuttui, etten minäkin pettynyt, vaan minä tunsin hänet äänestänsä. Minä olen kärsinyt hirveän tuskan. Ah! nyt, nyt näen minä kuinka vaarallinen lempi on: kun vaan annamme miehen havaita, yhdellä sanalla taikka vaan silmäyksellä, ettemme ole hänelle kylmäkiskoiset, niin heti on hän valmis kaikkiin hullutuksiin, ja luulee, että lempi suopi hänelle kaikki anteeksi.

VIIDES KOHTAUS.

(Hän lankee polvillensa Hilman eteen, ottaa hänen kätensä ja suutelee sitä.)

HILMA. Pois, pian! nouskaa ylös! Minä en ole teidän armas Hilmasenne. Jos olisin, niin ette olisi syösneet minua tähän julmaan kauhistukseen ja tuottaneet minulle tätä suurta tuskaa.

HILMA. Pois, pois! Koetelkaa toki tehdä teidän hullu yrityksenne vaarattomaksi siten, että paikalla menette tiehenne!

WILHO. Ei, ainoastaan väkivoimalla minut tästä pois viedään. Mitä meillä on pelkäämistä? Olisitte vaan nähneet kuinka tätinne otti minua vastaan — —

HILMA. Minä olen kaikki nähnyt. Mutta tätini meni vaan vähäisen kävelemään, hän voipi palata takaisin tuokiossa.

WILHO. Eipä voi palatakaan. Hän on lähtenyt metsään mustalais-häitä katsomaan toisella puolen rajaa.

WILHO. Se on pelkkä tosi. Tuon asian olen minä niin toimittanut, ja kahteen tuntiin tätinne ei suinkaan tule kotiin.

HILMA. Jumalani! Ihan yksinään — yönaikana — jos joku vahinko tapahtuu hänelle! Kuinka te olette voineet sitä tehdä?

WILHO. Ah, Hilmaseni, elkää minua toruko! Kuinka te sitä voitte tehdä? Kuinka minä kauemmin olisin voinut kärsiä tuskaa, olla niin likellä teitä, ja olla näkemättä teitä, haastamatta teidän kerallanne, sanomatta: minä rakastan teitä!

HILMA. Ah! useasti olen minäkin teitä muistellut. Niin — miksipä sitä salaisin? Niin pian kuin olin yksinäni, en muuta muistellut kuin teitä; kun jonkun kerran sain tilaisuutta olla yksinäni kävelemässä, etsin minä suloisista paikoistani aina jotakin jonka tahdoin näyttää teille ensin, vaikka en luullut koskaan siihen tilaisuutta saavani.

WILHO. Oi, armas Hilmaseni! Te haastatte niin surullisella äänellä; minulla sitä vastoin on nyt enemmän toivoa kuin muulloin milloinkaan.

WILHO. Setäni on antanut suostumuksensa meidän liittoomme; ja jos nyt uskaltaisin kääntyä teidän tätiinne — —

HILMA. Ah! mitä se hyödyttäisi? Niin, sen voin jo edeltäpäin sanoa: ei muuta, kuin rukkaset. Viha teidän setänne ja minun tätini välillä — —

WILHO. Kuulkaa, armas Hilma! Onni tuottaa rohkeutta. Yritykseni on onnistunut, ja se minua on kehottanut vielä rohkeampaan yritykseen. Voimmeko näkymättä päästä puutarhaan?

WILHO. No sitte olen arvannut oikein. Tämä avain on antanut minulle ajatuksen tuumihini. Paetkaamme yhdessä!

HILMA. Houreksitteko, vai tahdotteko tällä anomuksella rangaista minua heikkoudestani?

WILHO. Kuulkaa! Minä vien teidät serkkuni luokse; siellä viivytte hänen luonaan, siksi kunnes tätinne on takaisin palannut; silloin tuon teidät taas takaisin tänne.

WILHO. Salakauppias, jota tätinne niin varottomasti suojeli, on vienyt teidät pois; minä, vieraista tullen, olen temmannut teidät rosvon käsistä, ja vien teidät takaisin hyvälle tätillenne. Kas! se kuuluu engelskanmaiselta ja viehättäväiseltä, ja sentähden sitä uskotaan! Siten saan tätinne kiitollisuuden ja saan myös tulla teitä tervehtimään. Ja, luottakaa minuhun, sitte minä niin ahkerasti kiitän hänen tapojansa, että hän kohta suostuu toivoihimme.

HILMA. Voipi olla mahdollista — mutta — Ei, en uskalla, minulla ei olo urhollisuutta siihen.

WILHO. Oi Hilmaseni! elkää olko vastaan minun tuumiani! Ne perustavat onnellisuutemme. Te suostutte, eikö niin? Ja minä vannon, ensin itse muserrun, ennenkuin syöksen teidän kunnianne vähimpäänkään vaaraan!

(Hän viepi Hilman, joka tekee vähän vastusta, huoneesen vasemmalla puolella.)

KUUDES KOHTAUS.

(Kaksi arkangelilaista, jotka kantavat sala-tavaratukkuja.
He tulevat oikealta kädeltä).

ENSIMÄINEN. Njut oljimme vihdoin piäsneet perille. Tässä on se ontelo tammi. No, kiettärästi tukut tammeen!

TOINEN. A, jensi meidän pitjää lukea tjukut, jettci barischnikka, joka tulee njäitä hakemaan, sanoisi samote kuht viimen, että juksi tukku on vaijaa.

ENSIMÄINEN. Se on oikein; sheitsemän ja kahdjeksan tekee viisitoista, sillä kaksi kjertaa sheitsämän on neljätoista, i juksi lisäksi tekee viisitoista. Läkkämä njut pois!

TOINEN. Kuulepa brat, Jumala itse siunaa yrityksemme. Vaikka vallesmannilla on paljo kasakoita, niin emme kuitenkaan tällä kertaa ole tuljeet kiini.

ENSIMÄINEN. Kasakoita, haa! Jos eivät seiso mies miehessä kiini koko rajaa myöten, sekä yöllä että päivällä, elji jos eivät ragenna bolshoi muuria, joga vähimmittäin on 100 kiynärää korkea, niin aina sala-tavaraa kuletamme, ja sitä aika lailla.

(Menevät samalta puolelta, mistä tulivatkin. Sittemmin tulee Urhonen näkyviin vasemmalta puolelta, ja neljä tahi viisi askelta hänen jälestä Tunturi.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

URHONEN. En tiedä oikein — vaan metsään tultuani olen kuulevinani jonkun hiipivän perästäni; vaan jos seisahdun, en kuule mitään. (Hän astuu monjaita askeleita eteenpäin. Tunturi seuraa häntä. Kun hän seisahtuu, tekee Tunturi samalla lailla. Urhonen hyvin tuskallisena:) Nyt on se tässä taas! (Kuuntelee.) Voi minua poloista! minä kuulen sen huokaavan — varmaankin lie peto — Ei, ei ole mitään. Taisi olla oman huokaukseni kaiku — sillä henkeäni välistä ahdistaa. — Ah! nyt vasta tiedän missä pulassa olen. — Parasta lienee kääntyä takaisin. Vaan kääntyä takaisin on yhtä vaarallista, kuin jäädä tänne; todella joku on takanani, ja jos käännyn, niin olenhan heti roiston kurkussa. Voi minua, mikä paatunut huimapää olen!

URHONEN. Jumalan tähden, minä rukoilen, elkää surmatko minua! Minulla ei ole muuta rahaa kuin markan seteli.

URHONEN. Todellako? No sepä kristillistä on. Minä luulin teitä rosvo-joukoksi, ja koska sen luulin, niin säikähdyinhän vähäisen: sillä rosvojoukko, näettehän, se on sata — yhtä miestä vastaan; jos vaan kymmenen olisi, niin en huolisi.

URHONEN (itsekseen). Oh, tätä miestä ei ole pelättävä! (ääneensä) Mutta mitä te minusta tahdotte?

TUNTURI. Vaan nyt juuri se pitää tapahtuman. Te odotatte neitsy Juliaa tänne tulevaksi.

URHONEN. Ah Jumalani! En minä puhu miltäkään kannalta. Minä en puhu ensinkään.

TUNTURI. Voi riemua! Ja minä olen aivojani vaivannut, tätä epäilläkseni — —

TUNTURI. Ja nyt näen armottoman totuuden — en enempää voi epäillä! Minun puhdas, uskollinen rakkauteni on petettynä, murrettuna, murhattuna! (Ottaa taas Urhosesta kiini.) Lurjus! sinä, joka minulta olet varastanut elämäni autuuden — —

URHONEN. Armollinen hyvä herraseni! En minä ole mitään varastanut; ryökinä on itse antanut. Hän kirjoitti minulle kirjeen, tunnusti minulle lempensä, heittäysi minun käsihini — —

TUNTURI. Lurjus! Ja tuommoisen heittiön tähden olen minä uhrattu!
Ei se voi olla mahdollista!

TUNTURI. Ja kuitenkin se on totta! Hyvä on, että hän on valinnut tämmöisen ryökäleen, onpa se toki lohdutukseksi; tästä nähdään, miten ylenkatsottava hän on.

TUNTURI. Ja te, kelvoton! Ken minun estää teidät ampumasta paikalla, niinkuin susi ammutaan?

URHONEN. Armollinen, kaikkivaltias herra! teenhän minä kaikki mitä käskette: sen kun vaan käskekää! Minä heti juoksen kotihini ja käyn makaamaan, enkä koskaan enää pidä mielessäni tuota hylky-ryökinätä; sillä hirmuistahan tuo on, että minun tähden annetaan rukkaset niin jalomieliselle ja urhoolliselle herralle.

TUNTURI. Odota! Te jäätte tänne, odottelette Julian tuloa, ja koettelette paraalla tavallanne saada hänen ilmoittamaan rakkautensa.

TUNTURI. Vaikeasti tahi helposti, yhtä kaikki; vaan hänen omasta suustansa tahdon kuulla häpeällisen ilmoituksen. Minä olen tästä vähäisen etempänä. Vaan elä koettelekaan juosta pakoon, muutoin on luotini niskassasi. Eläkä anna vähintäkään viittausta kolmannen hengen läsnä-olosta; muutoin viittaus vastataan luodillani.

TUNTURI. Jo tullaan; se varmaankin lie hän. Te'e vaan mitä olen käskenyt, ja elä unohda, että pyssyni hana aina on vireessä!

URHONEN (itsekseen). Ah! tuon herran niskat tahtoisin vääntää nurin!
Voi minua, miksikä tulin tänne?

(Sillä aikaa on neitsy Kypäri tullut sisään vasemmalta
puolelta ja astunut muutamia askeleita eteenpäin.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

TUNTURI (itsekseen). Tuo roisto taisi kuitenkin antaa hänelle viittauksen, sillä hän vääristää äänensä. Yhtä kaikki! minä kyllä tiedän, kuka hän on.

NEITSY. Kyl, kyllä. Vaan eipä niin kiirettä ole, onhan vielä huomennaki tahi ylihuomenna aikaa — — —

NEITSY. Mitä te sanotte. Ettekö sitte tiedä, että mustalais-joukko huomenna lähtee pois? Heidän leirinsä ei taida olla kaukana tästä?

URHONEN (itsekseen). Mustalais-joukko? Aha! hän on huomannut kolmannen hengen olevan läsnä, ja häntä hän tahtoo karkoittaa pois. Nyt täytyy minun auttaa häntä (ääneensä). Mustalais-joukko — kyllä, eipä se ole kaukana täältä, tuskin tuhat askelta — ja hirmuinen joukko kuitenkin, sapeleilla ja pistoleilla, vähintäin tuhat miestä.

URHONEN (estää häntä menemästä). Lähteä? Ei, ei suinkaan! No kaikkea mokomaa! Lähteä. Saadakseni jotakuta niskoihini, tuommoisen pienen makean lyijy-linnun, jota jäniskään ei voi juosta pakoon, sitä vähemmin köyhä ihmisen lapsi. Ei millään tavoin se käy laatuun. Vaan miksikä liukastella? 'Te olette kerran ilmoittaneet minulle lempenne ja minä olen pitänyt sen hyvänä, muutoin en olisi täällä. Miksipä vielä juosta metsät läpi? Sanokaa nyt vaan, mutta kovasti ja selvästi: minä lemmin sinua! Te ette pääse vähemmällä. Puhukaa vaan ulos!

TUNTURI. Paljastakaa kasvonne, neitoseni; kyllä te olette naamarittakin pettelijä!

TUNTURI. Minä olen kyllä ollut hulluna, kun olen luottanut teidän sydämeenne, joka on täynnä viekkautta ja petosta.

TUNTURI. Minä olen parannettu. Elkää pelätkö minua; minä teitä ylenkatson!

URHONEN. Minä myöskin hylkään teidät! (Neljä kasakkaa on nähtävänä, kaksi molemmilta puolilta.) Tarjottu tavara ei ole minun tavarani; etenkin vanhettunut tavara.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

    (Urhonen tahtoo pötkiä pakoon oikealle puolelle, vaan nähtyään
    molemmat siinä seisovat kasakat, vetäikse hän takaisin tammeen,
   jonka sisään hän kämpii.)

KASAKKA. Sitä ette tee. Aika ja paikka näyttävät, että olette sala-tavaran kulettelijoita; saatte seurata kanssamme nimismiehen luo.

TUNTURI. Ah! mikä erhetys! — Minä olen ylioppilas, Hämeenlinnasta kotoisin.

(Sillä aikaa on toinen kasakka oikealla puolella, huomattuansa Urhosen, lähtenyt häntä etsimään ja tultuaan tammen luo, pistää hän kätensä tammeen ja saapi Urhosen tukasta kiini.)

TOINEN KASAKKA. Hola! Täällä on vielä yksi. Ylös sieltä veitikka! (Auttaen häntä ylös, huomaa hän tukut, jotka ovat tammessa.) No voi tuhannen tulimmaista! Sala-tavaraa, sala-tavaraa!

(Ensimäinen kasakka tulee avuksi; he ottavat tukut tammesta ja panevat ne kokoon.)

URHONEN. Minä juuri, vaan laskekaa minut tästä, niin minä mielelläni tästä-lähtein ajan partanne puolesta hinnasta!

TUNTURI (ensimäiselle kasakalle). Minä sanon teille, että meillä tästä ei ole ollut aavistusta ollenkaan, ja te saatte katua — —

ENSIMÄINEN KASAKKA. Niinkuin sanottu on, me teemme velvollisuutemme, ja te tulette kerallamme nimismiehelle, kruunun korkeassa nimessä.

NEITSY (joka yksvakaisesti on tapausta katsellut). Ei mitään viehättävää onnistu tällä inhalla ijällä!

URHONEN. Voi lempo tätä lemmen seikkaa! Minä nyt olen kuorma-hevosena, ja vieläpä kruunun korkeasta käskystä — ei, täm' on varsin liiammaista!

NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

HILMA. Te olette hyvin hyvä, minun uusi ja kuitenkin jo rakas ystäväni. Te tahdotte auttaa minua puolustaimaan lyhytmielisyyttäni. Mielelläni tahtoisin uskoa teitä; mutta sydämeni, tuskallisesti tykkien, sanoo minulle, ettei minun olisi pitänyt tehdä tällä tavoin.

JULIA. Ah! meidän sydämemme on jotain varsin kummallista, ei koskaan uskottavaa. Kuka koko maailmassa pettää meitä enemmän, kuin sydämemme.

JULIA. Sitä minä riitelen vastaan. Kun mies jalkojemme vieressä vannoo, meitä lempivänsä palavalla innolla, mitä silloin järki sanoo? "Se on valetta — pelkkää valetta". Mutta mitä sydän sanoo? Ah! sanoo se ja on olevinaan tykkänään liikutettuna, ah! usko sitä hyvää nuorukaista; hänen sanansa ovat puhtaat kuin kulta. Siten, sydämen meitä petettyä, uskomme ja lemmimme vannojaa.

JULIA. Niin, minä lemmin ja ketä? Miestä, joka on totinen kuin kivestä tehty kuva hauta-kummulla, harvasanainen kuin kartusiani-munkki, vaan kumminkin vilkas kuin tuulenpuuska, ja varova kuin Moori Venetsiassa. Joka aamu sanoo järkeni: hm — hm, ja joka ilta ai — ai!- mutta minä lemmin häntä kumminkin; ja siihen ei ole kukaan muu syypää kuin hullu sydän. — Niin, kuka on pakoittanut teitä seuraamaan serkkuani tänne? Ei kukaan muu kuin sydän.

TOINEN KOHTAUS.

WILHO. Ei, kultaseni! mutta tätinne ja Urhonen ja vielä joku kolmas henki ovat metsässä kiini otetut sala-tavaran-kuljettajoina, ja ovat nyt tänne tulossa. Yksi kasakoista on juosnut edeltäpäin, ilmoittamaan heidän tuloa. Setäni on käskenyt tuomaan tätinne tänne saliin, niin kohta kuin hän tulee.

WILHO. Mennä piiloon vaan, kun aika tulee, herttaseni! niin voimme tässä pelata loppu-kohtauksemme; olkaa huoletta, kyllä minä kaikki laitan selvälle.

JULIA. Minä luulen todella, paras Hilmaseni, että tämä tapaus ei hämmennä tuumiamme, vaikkapa kaikki olisikin totta, ja tätinne tänne tulossa. Menkää nyt minun kamariini niin kauaksi, ja olkaa pelotta! Me kyllä saatamme asiat hyvään loppuun.

KOLMAS KOHTAUS.

WILHO. Minä en ensinkään ai'o tarttua asiaan, vaan annan sen itsestänsä selvitä: sepä juuri on maailman suuri salaisuus. Ehkä sattumus tällä kertaa saattaa kaikki parempaan loppuun kuin minä olisin voinut tehdä. — Vaan nyt toivoisin, ett'et koko asiasta huolisi mitään; kyllä minä, tarvittaessa, annan tiedon aikanansa.

JULIA. No olkoon niin! minä olen tyytyväinen. Vaan elä taas häpäise kehuttua viisauttasi!

NELJÄS KOHTAUS.

WILHO (yksinään). Kun sattumus on osallisena tuumissani, niin saanhan minäkin puuttua sattumukseen. Vaan niin myöhään kuin mahdollista, sillä (hieroo käsiänsä) tämä on hyvin naurettava hämmennys, ja minä olen sen keskessä, niinkuin kulku-poika lumi-hangessa. — Nyt tahdon panna toimeen tuomio-istuimen, vaikka vaan näytelmäksi, ett'ei tarvittaisi kutsua palvelijoita; sillä sellaisia, jotka vaan tulevat sisään tuolia ja pöytiä kantamaan esiin, en vähääkään voi suvaita. Tällaisiin töihin pitäisi, meidän kone-rikkaassa ajassa, myöskin löytyä koneita. (Hän kantaa pöydän oikealta puolelta keskemmälle salia, ja panee kaksi tuolia pöydän viereen.) Minäpä sittenkin taidan olla syypää sekoitukseen, kun käskin kasakkojen pitämään tuosta vieraasta herrasta vaarin. Vaan sepä juuri on suuri seikka tässä maailmassa, että ihminen pantuansa yö-lakin päähänsä, ei tiedä vaikka hän siitä syystä sortaa maailman koko tavallista kulkua.

VIIDES KOHTAUS.

(Neitsy tulee sisään. Wilho tervehtii. He puhuvat hiljaa keskenänsä. Urhonen on tunkeutunut sisään, Hukkasen selän taakse.)

HUKKANEN (Urhoselle). Kyllä minä annan kutsua sisään: odottakaa ulkona niin kauan!

URHONEN. Ei, hyvä herra vallesmanni, ei ulkona. Kasakat pitävät siellä sellaista jyrinää, että luulisi heidän olevan piruja, jotka helisyttävät kahleitansa.

HUKKANEN. Niin, niin, lähetä sanoma! (Wilho lähtee ulos.) Ryökinä, olkaa niin hyvä, käykää istumaan.

(Hän osoittaa sormellansa tuolin. Neitsy istuiksen. Hukkanen istuupi pöydän ääreen, ja panee pöydälle papereja, jotka hän on tuonut kerallansa. Wilho tulee takaisin, istuikse Hukkasen viereen, vasemmalle puolelle.)

HUKKANEN (Wilholle näyttäen paperit). Tässä on kasakkojen ilmoitus; pane nyt kaikki protokollaan. No, ryökinäni, olkaa hyvä ja sanokaa, miksikä te yöllä olitte metsässä ja siinä paikassa, josta salatavaraa on löydetty?

HUKKANEN. Jos ette voi antaa parempaa selitystä, niin teidän luullaan pitävän sala-kauppaa, ja teitä syytetään sala-kaupan pidosta.

WILHO. Minä kuulin sen kulkevalta käsityöläissälliltä, vaan lieneekö totta, en tiedä.

NEITSY. Kyll' on totta. Kerran kävelemässä ollessani tapasin vaimon siitä joukosta. Olin kärkäs oppia tuntemaan mustalaiset paremmin, ja kun heidän oli huomenna lähteminen pois, niin tein hänen kanssansa välipuheen, että hän laittaisi minulle saattajan Kissankivelle, minua johtamaan heidän leiriinsä.

NEITSY. Minä tapasin hänet siellä ja luulin ensimältä hänen olevan saattajani, sillä hän tiesi tunnussanat: hän näytti olevan hyvin tuttava joukon kanssa.

URHONEN. Minä? Hyvin tuttava? Minä en ole tuttava minkään kanssa koko maailmassa, sitä vähemmin jollekulle joukolle.

NEITSY. Kuinka? Ettekö sanoneet minulle joukon olevan hyvin likellä, ja että se on hyvin suuri ja hyvästi varustettu?

URHONEN. Kylläpä niin sanoin; vaan minä luulin tahtonne olevan karkoittaa pois kosioveljeni, ja siitä syystä tahdoin auttaa teitä, ymmärrättehän. Nyt kyllä näen, mitenkä seikka on. Te olette vietelleet minua paulaan, päästäksenne itse vapaaksi, Vaan ei siitä synny mitään. Kaikki tahdon tunnustaa. Niin — niin, minä olen astunut vääriä teitä; vaan syypää en ole; se on hän, joka on vietellyt ja pettänyt minua.

URHONEN. Sama ryökinä on rakastunut minuun, kuollaksensa, rakastunut minuun, ilman vähintäkään viittausta minun puoleltani. Hän kirjoitti minulle ja ilmoitti minulle lempensä ja viekasteli minua Kissan-kivelle, ja minä olin niin tyhmä että menin.

NEITSY. Herra vallesmanni! Jo pari kertaa tätä ennen olen tänäpänä huomannut tuon ihmisen olevan hullun — —

URHONEN. Vai niin, nyt hän nimittää minua ihmiseksi ja hulluksikin! Haha! Niin, hullu olinkin, kun annoin teidän kauniit sananne pettää minua (Hukkaselle.) Olipa vielä toinen mies, joka yhä tahtoi ampua minua kuoliaaksi, siitä syystä että ryökinä minun tähden on pettänyt hänen lempensä.

NEITSY (nousee ylös). Herra vallesmanni, jos ette käske tuon hullun pitämään suunsa kiini, niin en kauempaa voi olla täällä.

HUKKANEN. Pyydän nöyrimmästi ryökinäni! — Ole vaiti, Urhonen! (Itsekseen.) Kohta en tiedä, onko pääni tallella (ääneensä). Urhonen, haasta vaan sala-kaupasta, eläkä mistään muusta! Kasakat ovat ilmoittaneet teidän haastaneen tavaroista — —

URHONEN. Niinpä niin, minä tulin sanomaan: vanhettunut tavara; sillä ryökinä oli siellä — ja — —

WILHO. Urhonen: mikä teidän on? Onpa teitä aika sievä ja naisväkeä hyvin kohtelias mies — — —

URHONEN. Sievä ja kohtelias olen kyllä; vaan ei silloin kosioveli saa seista takanani, valmis ampumaan minua paikalla.

URHONEN. Ei, ei ollenkaan (etsii jotakuta taskustansa). Onhan minulla todistus taskussani (ottaa kirjeen ja antaa sen Hukkaselle). Tässä on kirje, jonka sain ryökinältä. Oli poika, joka antoi minulle tämän kirotun kirjeen, ja minäpä olen narri, sillä minä olisin pojalle antanut markan rahaa, jos ei hän olisi juossut pois.

NEITSY. Tämä on yhtä paljon naurettavaa kuin hävytöntäkin! (Antaa hänelle kirjeen takaisin.) Kirjoitus on kyllä minun käsikirjoitukseni kaltainen, vaan en ole kirjoittanut sitä kirjettä.

NEITSY. Tämä on pelkkä petos. Herra vallesmanni, te ette ole ystäväni, vaan kuitenkin kunniallinen mies, ja ette suinkaan voi luulla rouvas-ihmisen kirjoittavan tuollaista kirjettä millekä miehelle tahansa, sitä vähemmin tuolle pöllö-päälle.

URHONEN (vihoissansa). Voi sinun saakeli! äsken oli "minun armas
Niiloni ja sinun armas kuvasi", ja nyt —

URHONEN. Ei, nyt en voi vaieta! nyt on malttini loppunut. Vapisten olen kävellyt metsässä; minun kosioveljeni milt'ei ampunut minua, niinkuin jänis ammutaan; tuskalla täytyi minun kuhertaa lemmestä niinkuin kyyhkynen; kasvot ja kädet olen särkenyt ontelossa tammessa; kruunun nimessä olen kiini otettu ja määrätty kuorma-hevoseksi, sala-tavaraa kulettamaan!

Kaikki nämä vaivat olen hänen tähden kärsinyt, ja nyt hän palkinnoksi kutsuu minua hulluksi, ja antaa haukkumanimiä toisensa perästä! — Vaan metsässä oli toista; siellä haastettiin häiden-pidosta ja nyt paikalla.

HUKKANEN. Pyydän tuhannesti. — Minä saatan hänet vaikenemaan (kiljaisee). Kasakka!

URHONEN. Siitä Jumal' avita en tiedä, en niin mitäkään, vaikkapa herra vallesmanni huutaisi tänne miljonittain kasakoita.

KUUDES KOHTAUS.

TUNTURI. Herra vallesmanni, olen hyvin pahoilla mielin, että tällä tavalla saan tulla tuttavaksi teille.

HUKKANEN. Olettepa, kuin oletteki. Mutta sittemmin saadaan jutella.
Kuinka te tulitte näiden molempien ihmisten seuraan metsässä?

TUNTURI. Kummallisella sattumuksella. Minä pidin tätä tuntematonta nais-ihmistä ihan toisena, jota hyvin paljon olen lempinyt, ja tämän miehen kosioveljenäni.

HUKKANEN. Kas! joko sinäkin olet mieltä vailla? (Tunturille.) No mitenkä sitte?

TUNTURI. Sitä en tohdi päättää. He eivät ymmärtäneet, tahikka eivät tahtoneet ymmärtää toinen toistansa. He haastoivat — —

TUNTURI. Voipi olla, ett'eivät haastaneet kumpaistakaan, kuka ties ehkä myös kaikesta kolmestakin. Minä en ymmärtänyt heidän puhettansa.

HUKKANEN (Wilholle). Anna minun kirota loppuun asti! Sattumus ja yhtymys, ja mustalaisia ja kosioveljiä, ja lemmen-kauppaa ja sala-tavaraa — hitto suorittakoon tämän asian, mutta ei mikään nimismies! Minä en aiokaan sitä tehdä. Tutkinto on päättynyt. Pöytä pois! (Wilho kantaa pöydän seinän viereen.) Minä lähetän paperit kaupunkiin, siellä tutkikoot kanselissa asian, miten vaan voivat, ja langettakoot tuomion siellä.

URHONEN. Ah, herra vallesmanni, eikö olisi paras jättää koko asia viimeiseen päivään asti, jolloin kuitenkin kaikki selvenee?

TUNTURI (Hukkaselle). Herra vallesmanni, eikö totuuden perille jollakulla sopivammalla tavalla voisi päästä — —

HUKKANEN. Mitä nyt? Mitä nyt? — Wilho! minun tyttäreni! tuo sukkelasti tänne tyttäreni.

WILHO (itsekseen). Ah lempo! mikä kummallinen sattumus! nyt lienee aika lopettaa kometia.

NEITSY (Hukkaselle). Herra vallesmanni, oikeinko todella aiotte laittaa nämät kauhistavat kertomukset maankanseliin?

HUKKANEN. Minä teen velvollisuuteni. Sala-kauppaa tässä on; sillä tavarat ovat takavarikkoon pantu.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

HUKKANEN (menee Juliaa vastaan ja tarttuu pikaisesti hänen käteensä kiini). Tule likemmä! (Taluttaa hänet Tunturin luo.) Tunnetko tämän herran?

HUKKANEN. Julia, mitä tämä merkitsee? (Tunturille.) Herra, sanokaa missä ja minkälaisessa yhteydessä olette tyttäreni kanssa?

TUNTURI. Minä lemmin tytärtänne, ja luulin hänen lempineen minua, vaan olen erhehtynyt; hän lempii toista. Minä luulin, — ja jos oikein mietin asiat, jotka tapahtuivat metsässä, niin vieläkin luulen tuon sankarin (osoittaa sormellansa Urhosta) olevan kosioveljeni.

URHONEN. Minäkö? Eikö minulla, Jumalan kiitos, jo ole ollut kylläksi yhdessä lemmityssä, vieläkö minun niskoilleni pannaan toinenki? Täytyykö minun sitte tänyönä ehdottomasti aina edelleen olla kuorma-hevosena?

HUKKANEN. Ole hiljaa, lapseni! Hänellä on minun kanssani tekemistä. (Tunturille.) Herra! minä vaadin teiltä selitystä siitä, että soimasitte tytärtäni.

JULIA. Ah! antakaa minun puhua muutama sana herra Tunturille; suvaitkaa se, hyvä, kulta, isäseni! suvaitkaa!

HUKKANEN. En ensinkään, sitä et saa; hän on hirmuisimmalla tavalla loukannut kunniatasi, sanoen, — parran-ajajan, tuon riimu-kissan — —

URHONEN (raivossa). Riimu-kissako? Herra, tietäkää mun olevani haava-lääkäri! Voipi olla mahdollista, että jonkun kerran olen leikannut teitä. Vaan raapia! Sitä ei tee muut kuin kissat, naiset ja nimismiehet, ymmärrättekö? nimismiehet!

(Hän on ulos juoksemaisillaan, vaan Anni tulee samassa sisään ja lankee hänen syliinsä. Sillä aikaa ovat Julia ja Tunturi astuneet perälle, oikealle puolelle. He puhuvat hiljaa keskenänsä. Tunturi näkyy kohta suuttuvan.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

ANNI. Kammarin ovi on auki, porstuvan ovi on auki, puutarhan portti niin myöskin, ja neiti on ryöstetty pois! varmaankin se ruma sala-kauppias hänet vei.

HUKKANEN (ottaa Annia kädestä kiinni; jyrisevällä äänellä). Seis' paikallasi! Sala-kauppiasko? Olet kuoleman lapsi, jos et tunnusta!

ANNI. Ah, armollinen herra, minä olen viaton! Mitä minä siihen taidan, että minun emäntäni on suojellut sala-kauppiasta.

NEITSY. Niin, sitä en kiellä, minä olen suojellut onnetonta, jota teidän julmat kasakat ajoivat takaa.

HUKKANEN (hieroo käsiänsä). Vai onnettomanako te pidätte sala-kauppiasta! Sala-kauppias onneton!

JULIA (katsahtaa paperiin ja nauraa). Sekö se vaan olikin? eikö muuta olekaan kuin se!

(Hän yhä puhuu Tunturille, ja sormellansa osoittaen
neitsyttä selittää hän kirjoituksen paperissa.)

HUKKANEN (neitsyelle). Vai onneton? No, tuo onneton on hyvästi palkinnut teitä!

ANNI. Kyl', kyllä; hän on mennyt tiehensä. Tulkaa pois, hyvä neitsy!
Varmaankin heitä vielä saadaan kiinni.

HUKKANEN. Ei paikalta pois! Ei ollenkaan. Luuletteko nimismiehen olevan mykränä! Lemmen seikkoja — Malta! — Ei, tämä on sala-liittoa, hävytön liitto! minä käsken hevosta valjastamaan ja laitan koko seuran kaupunkiin ja arestiin! (kiljaisee) kasakka!

HUKKANEN. Kaikkia annetaan anteeksi, rosvoaminen ja murhakin, vaan ei koskaan sala-kauppaa!

ANNI (Urhoselle), Sanokaa minulle, herra Urhonen, mitä tämä kaikki merkitsee?

URHONEN. No, ole sitte vaiti! Minä olen vannonut, etten koskaan enää haasta nais-ihmisen kanssa; ja jos sen teen, niin joka päivä tahdon ajaa partaa koko pataljoonalta ihan ilman maksutta.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Entiset. Wilho. Hilma. (Hänen vaatteensa ja hiuksensa ovat vähäisen hajallaan.)

HILMA. Hyvä täti! Oletko täällä? — Mitä on tapahtunut! — Sitä tuskin itsekään tiedän! — Pari rosvoa ryöpsähti kammariini, köyttivät minun käteni, tukkesivat suuni, kulettivat minut pois puutarhan kautta, hyppäsivät hevosiensa selkään — ja lensivät siten pois minun kanssani. Toisen rosvon hevonen pelästyi; me seisatuimme, ja minä sain hetken vapautta; minä tempasin vaatteen pois suustani ja huusin apua. Kohta tuli kaksi kasakkaa; nyt syntyi tappelu, rosvot olivat voitolla, siksikuin herra Wilho tuli minua pelastamaan.

WILHO. Taannoin kun läksin Juliaa tänne kutsumaan, kuulin metsässä rätinän. Minä hyppäsin hevosen selkään ja riensin sinne. Rosvot minun nähtyänsä säikähtyivät ja vähän vielä tapeltuansa heittivät meidät ja läksivät pakoon metsään.

HUKKANEN (istuiksen tuolille keskellä teateria). Täm' on kovin paljoa yht'aikaa! (Itkusuulla.) Hyvä Jumala! kuinka tälläinen päivä on sopiva nimismiehen elämään.

NEITSY. Hävytön Maklo! Tok' ei; ainoastaan onneton lempi on voinut vietellä hänet semmoiseen rikokseen; ja kuka voipi vihata tätä viehättävää himoa?

WILHO. Todella ei kukaan. Tämä himo löytyy yleisesti joka paikassa, myöskin tässä meidän seurassa. Tietäkää siis, että minä lemmin — —

WILHO. Pois nyt kaikki viha ja kiukku tänä tärkeänä hetkenä! Minä lemmin neiti Hilmaa, ja tiedän että hänenkin sydämensä on syttynyt samasta liekistä; minun anomukseni olisi siis, että te, neitsy Kypäri, ja te, minun setäni, panisitte meidän kätemme yhteen, sydämelliseen sovintoon. (Saarnaten ja itkusuin.) Viha ja vaino on pahaa, se on hirmuista. Vihaa on jo kauan kestänyt naapurien välillä, ja useaa syytöntäkin on vainottu tässä seurakunnassa. Hyvät ystävät! antakaa nyt kaikkein vanhain vihain sammua, karkoittakaa pois ijäksi päiväksi vihan paha henki, ja me kaikki hypimme niin iloisesti kuin pienet, viattomat lampaat viheliäisellä niityllä. Kerran tulee, viimeinen, kaikkein viimeinen, kauhistuttava viimeinen hetki — ja kuinka kohta se tullee? — ehkä jo huomenna — sekä kruunun rehellisille palvelijoille (Hukkanen ottaa nenä-liinansa taskustansa ja pyhkäisee pois kyyneleitänsä), että mustalaisten ja kaiken viehättäväisen jalo-mielisille ystävillekin (neitsy Kypäri tekee samaten kuin Hukkanen) sekä kunnioitetuille, vaikka väärin tunnetulle haava-lääkerille (Urhonen tekee samate kuin neitsy), että taitamattomille laki-herroille (hän tekee samaten kuin Urhonen), ja myöskin kukoistavalle, kasvavalle nuorisolle, joka vielä luulee näkevänsä edessänsä vuosi-sadan täynnä kukkasia (Anni tekee samaten kuin Wilho). — — Siis sovintoa!

HUKKANEN (itkein). Minun ryökkinäni — minä en voi — nousta ylös. (Hän ojentaa kätensä neitsyelle. Wilho nostaa tuolin viereen, ja pyytää neitsyen istumaan. Neitsy istuiksen. Hukkanen antaa hänelle kättänsä.) Sovintoa!

TUNTURI. Mekin pyydämme teidän siunausta. Julia on kaikki minulle anteeksi antanut.

URHONEN (katsoen ylös lakeen). O! Te siellä ylhäällä, mitkä lienettekään, raatajoita tahi työntekijöitä! luokaa silmänne tähän joukkoon! vaikka minä jäin ilman, ehkä onnekseni!

WILHO. Myydään julkisessa huutokaupassa (hiljempää hänelle). Kaikki läsnä olevat henget ovat viattomat; sen voin näyttää toteen, sillä oikeat sala-kauppiaat ovat kartanolla ja rukoilevat tavaroitansa takaisin.

WILHO. Haastaako? Ei, en mitenkään. Matkustavaiset siellä alhaalla odottavat. Jos me nyt käymme kauemmin juttelemaan, niin he menevät matkoihinsa.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SALA-KAUPPA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.