MAALAISIA NEUVOMASSA

Kolminäytöksinen komedia

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1908.

HENKILÖT:

JURVA, |
RANTATUOMAS, | talokkaita.
LUIKESUO, |
TÖRMÄ, lautamies.
HILJA, Jurvan tytär.
JUSTIINA, Jurvan emäntä.
MAILMAN-HEIKKI, Jurvan kesämies.
ILOLA, | agronoomeja.
SÖDERQVIST, |
NYRKKISEN EMÄNTÄ, rikkaan talokkaan leski.
ISO-LIVARI, |
MUSTA-PEKKA, | Rantatuomaan niittomiehiä.
VESLA, |
ÖKMAN, karjanhoidonneuvoja.
MUKKALAN VILLE, kylän lehmäkeksi, vanha nuorimies.
Muuta kansaa.

Ensimäinen näytös.

Kookas pirtti Jurvan talossa. Oikealla penkkejä. Vasemmalla pöytä vesikarahvineen ja laseineen, sen takana ja sivuilla tuolia. Penkkien päässä on sänky, jonka kohdalla nauloissaan riippuu miehen vaatteita. On kesä. Esitelmää apulannotusaineista on aije pitää. Sunnuntaiehtoo. Esiripun noustessa asettaa Mailman Heikki viimeistä penkkiä paikalleen.

MAILMAN HEIKKI.

Mahtuu heitä nyt. Ja onkin sellaisia istuimia, että kestävät.

(Jurva ja Ilola tulevat perältä vasemmanpuoleisesta ovesta).

JURVA.

Kas niin Heikki! Oletpa toimittanut penkkejä oikein kivasti. Hyvä on!
Eikö jo ala väkeä karttua?

MAILMAN HEIKKI.

Näkyi siellä pihalla Rantatuomas haukottelevan.

JURVA.

Haukottelevanko? No käske tulla sisälle.

MAILMAN HEIKKI.

Joutaapa tuo siellä tuultumaan. Ei suinkaan sitä yhtä miestä varten kuitenkaan esitelmää ruveta pitämään.

JURVA (Ilolalle).

Niin. Se on tavallista täällä, etteivät saavu mihinkään kokoukseen tai esitelmään ilmotettuun aikaan. Sinun pitää Heikki käydä kylällä ilmottamassa, että agronoomi vartoo. Elähän ja'a ilveitäisi eläkä viisastele, mutta koeta kerrankin olla niinkuin muutkin ihmiset.

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin muutkin ihmiset! Joo'o. Jokohan nämä nyt riittävät seurakunnalle, vai pitääkö vielä tuoda lisää penkkejä?

JURVA.

Jo riittävät, jo riittävät.

MAILMAN HEIKKI.

Olla niitä pitää istuimia, ettei taas pehnata minun sänkyäni niinkuin viime esitelmän aikanakin.

JURVA.

Ole nyt! Ja sano jos ihmisiä pihalle tulee, että tulevat pirttiin.

MAILMAN HEIKKI (Menee oikeanpuolisesta ovesta ulos. Laulaa mennessään):

    Ja Hilla se antoi Kallellelee
    Muiskua kaksi huulillelee.

JURVA.

Mene nyt lojuamasta!

ILOLA.

Tuo on sama hulivili, joka teillä oli viime kesänäkin kesämiehenä!

JURVA.

Sama mies. Suustaan se on niin paha, ettei sitä tahdo jaksaa kuunnella. Mutta on erinomainen heinäntekijä, vireä ja virkku ja aina katsoo talon parasta. Täytyy sietää.

ILOLA.

Hänellä oli joku omituinen nimikin, muistaakseni?

JURVA.

Kutsutaan Mailman Heikiksi.

ILOLA.

Aivan niin. Vanha tukkilainen?

JURVA.

Tietenkin. Mutta keskikesällä hän kuitenkin tekee maamiehen työtäkin. Vaimoväki häntä ei tahdo sietää, mutta minun täytyy olla Heikin puolesta. Eihän hän tahdo sopia toistenkaan palvelijoiden kanssa. (Menee akkunan luo ja katselee ulos). Ei vaan näy isäntiä liikkeellä, vaikka varmaan lupasivat tulla.

ILOLA.

Ehkä sentään tulevat. Varromme vielä. Tämmöistä odottamista se tahtoo olla joka paikassa.

JURVA (Katselee yhä ulos).

Luulen tuolla sentään Kierimäen laidassa olevan tulossa…

ILOLA.

Minulla nyt ei juuri ole kiirettä, mutta toverillani, agronoomi Söderqvistillä tuntuu olevan hirveä hätä. Hän onkin muuten ensikertaa esitelmämatkalla…

JURVA.

Kyllä minustakin näyttää liian herrasmaiselta ollakseen oppimattoman kansan opettajana. Ei hän juuri ota puhuakseen mistään asiasta.

ILOLA.

Kyllä niin on. Tuolla naapuripitäjässä ihan suuttuivat ukot. Mutta kyllä hän siitä tasaantuu ja oppii jahka jonkun vuoden elää ja toimii kansan parissa. Kyllä kansa taivuttaa.

JURVA.

Luultavasti. Niin on käynyt muillekin. Oppiapa on täytynyt tämän meidän forstmestarinkin. Kun tänne tuli niin komenteli talonpoikia kuin rakkikoiria, jalkaansa polki ja ajoi ulos huoneestaan, kun asialle meni. Mutta neuvottu on mies. Ja siivosti on nyt.

ILOLA.

Niinpä se tahtoo käydä. (Katselee ulos eri akkunasta kuin Jurva). Tuossakin ihan vieressä on sellaisia ketoja, joissa ensiksi sopii niittokonetta koettaa. Ja sellaiset leveät ja tasaset luonnonniityt, joita tälläkin talolla on! Voitte olla varma, että jo tänä kesänä maksaa niittokone hintansa.

JURVA.

Minä hyvin uskon, sillä olenhan nyt viime kesänä omin silmin ollut näkemässä kuinka nopeaan ja sievää ja sileää jälkeä niittokone tekee.

ILOLA.

Parin viikon päästä on kone täällä. Ja silloin saavat kyläläiset nähdä miten heinää tehdään.

JURVA.

Kyllähän ne vielä ovat hyvin epäuskosia. Kun vaan tulee puhe niittokoneesta, niin ei yksikään usko sitä semmoiseksi kuin se on. Tämä lähin naapurini Rantatuomas väitti ettei niittokoneella ehdi enempää niittää kuin kolme kelpo niittomiestä.

ILOLA.

Ohoh! Kahdeksasta kaikkein tottuneimmasta niittomiehestä voi niittokoneella niittää. Minä muistan kuinka minunkin isäukkoni tenäsi vastaan silloin kun niittokonetta oli aije ostaa. Mutta nyt! Nyt hän vakuuttaa, ettei heinänteosta ilman koneita enää tulisi mitään.

JURVA.

Vai niin isä uhkasi! Joko on hänellä monta vuotta niittokone ollut?

ILOLA.

Ainakin vuosikymmenen. Olin silloin vielä lyseossa. Silloin isäkin alkoi tuumailla, että alkaa tutkia maanviljelystä. Ja paatinkin ylioppilaaksi tultuani mennä Mustialaan.

JURVA.

On suuri asia ja merkitys minun mielestäni siinä, että kansan omista lapsista tulee virkamiehiä. He tuntevat kansansa paremmin ja tietävät paremmin sen tarpeet kuin herrasperheistä lähteneet. Ja heti sen näkeekin erotuksen. Niinkuin tuonkin toverisi. Aivan sopimaton mies kansaa neuvomaan… Niin, mutta kesken asian taas! Luuletko ehtiväsi takasin siksi kun heinään alan, jotta olisit opastamassa, kun niittokoneella alamme niittää.

ILOLA (Katsellen taskualmanakkaansa).

VartokaapaS nyt! Joo, aivan hyvästi ehdin siksi… aivan hyvästi. Parin viikon kuluttua saapi täälläkin ketoja alkaa niittää, silloin ne kukkivat parhaallaan.

JURVA.

Eiköhän ole liian aikasta!

ILOLA,

Siinä on juuri eräs seikka, josta aijoin teitäkin huomauttaa. Yleensä on täälläkin se paha vika eli paha tapa, että heinä tehdään liian myöhään — useinkin vasta sitten kun heinä on kukkinut. Heinät kadottavat siten suuren osan arvostaan.

JURVA.

Kyllä niinkin. Mutta kovin ne kuivuvat vähäksi ja kokoon kun ylön varhain niitetään…

ILOLA.

Niin, niin. Se on teilläkin samaa uskoa kuin kaikilla muillakin. Mutta vähitellen mennään oikeaan. Olenpa varma, että jonkun vuoden kuluttua olette tekin eri mieltä kuin nyt.

JURVA.

Voipi niin käydä. (Katselee ulos). Tuolla näkyy tulevan aika liuta miehiä. (Menee ulos oikeanpuolisesta ovesta).

ILOLA (Yksin).

Kunnon ukko hän on. Teräväjärkinen ja ottaa huomioonsa kaikki seikat. On oikein ilo puhella tuonlaisten maanviljelijäin kanssa. Saisi nähdä mikä tästä esitelmän pitämisestä tulee? Näyttää kuin ei tulisi kuulijoita lainkaan. Harmittaa vähä tuo Söderqvist. Tylyllä käytöksellään pilaa hän monta hyvää alkua. "Tietämättömiä raakalaisia", "haisevia sikoja". Kumma mies kun ei hän saa päähänsä, että kansalla on yhtä terve ymmärrys kuin hänellä itselläänkin. (Katselee ulos akkunasta oikealle). Kuinka tämä kuitenkin on kaunista tämä Perä-Pohjola! Kas kuinka kauniilta hohtavat vaarat tuolta joen toiselta puolelta kun illan rusko kultaa vuorien kylkiä. Ei ikinä tämä ole köyhä eikä hallan arka maa! Kun viljelykset laajenevat, kun vaarojen rinteet kasvavat terästä viljaa ja heinävät joenrannat työntävät maaheinää kuin taikinaa niin… hätäkö on tällä kansalla elääkseen. Hyvällä ollaan jo alulla. Vuosikymmenen perästä…

HILJA (Tulee nauraen vasemmanpuolisesta ovesta. On sievä ja siro.
Ainopuvussa).

Mutta et usko Akseli! Minä ihan tahdon katketa naurusta.

ILOLA (Mennen Hiljan viereen ja ottaen häntä molemmista käsistä kiinni).

No mikäs sinua niin huvittaa? (Hellästi ja rakastamalla). Mikä pulmaani naurattaa?

HILJA.

Kun tuo Mailman Heikki on nyt ottanut agronoomi Söderqvistin huiputtaakseen. Aivan hullutuksia se mies on täynnä…

ILOLA.

Kun antaa itseään huiputtaa, niin hommatkoon Heikki. Mitä se sitten tuumaa?

HILJA.

Se on niin hassua, etten tiedä viitsinkö kertoakaan…

ILOLA.

Kerro pois vaan! Tuo Heikkinne näyttääkin todella olevan… Onko hän oikein täysijärkinen?

HILJA.

Liiaksikin on järkeä. Tiedätkö mitä täällä tarkotetaan sillä kun sanotaan että mennään taloon kaivon paikkaa katsomaan eli hakemaan?

ILOLA,

Kaivonpaikkaa katsomaan! Tietysti että koetetaan missä vesi lähinnä olisi…

HILJA.

Sillä on täällä toinenkin merkitys.

ILOLA.

Mikä niin?

HILJA.

Kun kosija käy talossa sanotaan: hän on käynyt kaivon paikkaa katsomassa.

ILOLA.

En ole sitä kuullut. No mitä siitä? (Istuvat ensimäiselle penkille).

HILJA.

Ja muistathan Nyrkkisen emännän, sen rikkaan lesken, joka sinuakin viime kesänä hännitti!

ILOLA.

Hyvin muistan tuon kiiluvasilmäsen kerskailevan emännän.

— HILJA.

No niin. Hänestä nyt kyllä puhutaan, että hän on hirveästi naimahaluinen ja tahtoisi välttämättömästi nuoren ja pulskan miehen. Eikös ollutkin Mailman Heikki miettinyt mokoman jutun. Kun herra Söderqvist aivan äsken istui tuolla vieraskamarissa sanomalehteä lukien, meni Heikki hänen puheilleen, sanoi terveisiä Nyrkkisen emännältä — ja pyysi että Söderqvist tulisi Nyrkkiseen "kaivon paikkaa katsomaan". Lopun osaat kuvitella… (Nauravat molemmin).

ILOLA.

No lupasiko Söderqvist käydä "kaivon paikkaa katsomassa"?

HILJA.

Lupasi jo tänä iltana tai huomenna kuitenkin. Jos hän nyt menee Nyrkkiseen ja sanoo emännälle, että hän on tullut "kaivon paikkaa katsomaan", niin on varmaa että emäntä uskoo hänen tulleen kosimaan…

ILOLA (Nauraa).

Hauska juttu, hauska juttu. Antaa mennä niinkuin on menemässä. Antaa Heikin hommata! Hullumpaa miestä en ole koskaan nähnyt. Hauskaa nähdä mikä tuosta tulee! (Sytyttää paperossin ja nousee kävelemään).

HILJA.

Ethän vielä tänä iltana lähde matkalle!

ILOLA.

En tiedä varmaan. Yön aikana olisi kyllä viileämpää matkustaa. Ja minulla on kiire takasin. Saavun tänne siksi kun niittokone tulee… ja silloin…

HILJA.

Silloin puhut isälleni asiastamme?

ILOLA.

Niin. Kuitenkin olen varma, että hän tietää suhteemme. Sen olen huomannut. Ja sitten julkasemme kihlauksemme. (Istuu Hiljan viereen, kietoen kätensä Hiljan vartalon ympäri). Eikö niin lemmittyni?

HILJA.

Niin.

(Justiina tulee vasemmanpuolisesta ovesta. On tukeva, lempeän näkönen emäntä. Hilja hyppää seisomaan).

JUSTIINA.

Hilja paras! Tule vähä minua auttamaan tänne keittiöön. Piiat ovat jok'ikinen menneet raitille.

HILJA.

Minä tulen, äiti! (Menee äitinsä jälessä).

ILOLA (Yksin. Kävellen lattialla).

En koskaan olisi uskonut, että häneen niin voisin kiintyä. Tosin hän minua jo silloin miellytti kun olin opettajana kansanopistossa ja hän oppilaana, mutta en minä silloin ajatellut näin pitkälle… Kerrassaan kelpo tyttö ja lahjakas! Parempaa kumppania en mistään saisi jos hakisinkin. Ensi jouluna siis häämme! Mutta minun täytyy lähteä veli Söderqvistiäkin katsomaan… mahtanee hänen esitelmänsä apulannoitusaineista valmistua… (Menee samasta ovesta kuin Hiljakin).

(Oikeanpuolisesta ovesta tulevat, Rantatuomas, Luikesuo ja Törmä. Asettuvat istumaan etumaiselle penkille, ottamatta lakkia päästään. Rantatuomas on lyhyt ja paksu).

LUIKESUO.

Eipä täällä vielä ole ketään. (Kaivaa tupakkakojeensa käsille).

RANTATUOMAS.

Eipä näy olevan.

        (Kaksi muuta miestä tulee samasta ovesta.
        Äänettömyyttä jonkun aikaa).

RANTATUOMAS.

Sitä minä en saa päähäni sitä apulanta-asiaa! Kun kuuluu säkillinen höystävän enemmän kuin viisikymmentä kuormaa hyvää sontaa.

    (Tupakoivat. Väkeä karttuu lisää, naisia joukossa. Yksikään mies ei ota
    lakkia päästään. Miehet tupakoivat).

LUIKESUO.

Kummalta se kuuluu. Vaan kukapa ne herrain konstit tietää.

TÖRMÄ.

Mutta niin sanovat oppineet, että se, joka apulantaa käyttää niin sen miehen maa se vasta kasvaa. Kuuluu olevan erinomainen höystö vanhoille kedoillekin…

RANTATUOMAS.

Vaan kun on pellot jo ennestään liian lihavat isoissa karjataloissa niinkuin meilläkin, niin pitääkö siihen vielä lisää ostaa. Minä kysyn vaan.

LUIKESUO.

On niitä teidänkin talossa vielä laihoja paikkojakin. Ylirannan kedot esimerkiksi.

RANTATUOMAS.

Mitäpä sinä huolit, olivatpa minun maani lihavia tai laihoja.

LUIKESUO.

Saman vaan minulle tekee. Sanonpahan vaan, että laihoja nurmia niitä on joka talossa.

TÖRMÄ.

Sen olen kuullut agronoomien selittävän, että juuri vanhoille nurmille on apulanta erinomaista höystöä.

RANTATUOMAS.

Vaan minä sanon, että pian tulee ulos kujasta lähtö sille isännälle, joka sontaa rupeaa ostamaan. Saapi lyödä kintaansa pöytään että läiskähtää.

LUIKESUO.

Eivät ole joutuneet puulle paljaalle ne, jotka apulantaa ovat käyttäneet. Sen olen kuullut niiltä, jotka tietävät.

RANTATUOMAS;

Vaan kyllä minusta on talossa muitakin rahanreikiä kun sonnan ostaminen. Kun verotkin pitää ulosoton kautta periä niin…

TÖRMÄ.

Sehän on aivan eri asia. Ja sitä varten kai sitä koetetaan edistyä ja kehittyä maanviljelyksessä, että varallisuus enenisi…

RANTATUOMAS.

Silläkö luulet rikastuvasi, että sontaa alat ostaa! Minusta teidänkin talossa tarvittaisiin ensiksi vähä muutakin kun sontaa.

TÖRMÄ.

En minä ole sanonut, että minä kykenen ostamaan. Mutta puhun vaan, kun olen kuullut että ne eivät ole kauppojaan katuneet jotka apulantaa ovat käyttäneet. Oppihan on aina oppia.

RANTATUOMAS.

Joo, mutta sen minä sanon, että semmosessa karjatalossa kuin meillä…
Ei ole pojat sonnan puutetta… olisi kylläkin antaa…

TÖRMÄ.

Välipä semmosesta karjasta…

RANTATUOMAS.

Minkälaisesta karjasta? Sanopa! (Kiivastuu, huitoen piipullaan sinne tänne).

TÖRMÄ.

Konttaavanhan kuuluvat joka kevät…

RANTATUOMAS.

Meillä on mistä eletään eikä oteta meiltä kruununveroja pakkohuutokaupan kautta…

TÖRMÄ (Kiivastuu hänkin).

Eikä meillä tehdä luokolla heinää…

RANTATUOMAS (Nousten kävelemään).

Sanotko minua heinän varkaaksi? Häh?

TÖRMÄ.

Arvaa! (Nousee ja menee ulos).

RANTATUOMAS.

Vastaatko puheesi?

TÖRMÄ (Ei vastaa. Menee).

RANTATUOMAS.

Vielä se tuokin velkateiri puhuu apulannan ostosta!

LUIKESUO.

Saa siitä puhua yks' niinkuin toinenkin. Eikä tässä saa yksi enempää huutaa kuin toinenkaan.

RANTATUOMAS.

Et sinä ole minun neuvonantajani.

LUIKESUO.

Kyllä sinä tarvitset neuvoa niinkuin muutkin. Et suinkaan sinäkään koko maailmaa olallesi pane, vaikka olisit puolta paksumpi.

(Nyrkkisen emäntä ja eräs toinen vaimo tulevat. Vähän jälempänä miehiä. Nyrkkisen emäntä kävelee ylpeästi penkkien sivu ja istuu sänkyyn, johon toinenkin vaimo seuraa. Tupakansavua karttuu kovasti).

RANTATUOMAS.

Tuossapa muistan nyt kun näen tuon emännän. No joko on niittokone tuotu?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Ei ole vielä renki Matti palannut kaupungista. Huomenna pitäisi saapua.

LUIKESUO.

Teeringinkö tilasitte?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Teeringin. Sitä ne ovat kehuneet keveäksi ja hyväntapaseksi.

RANTATUOMAS.

Se on nyt ensimäinen niittokone tässä kylässä — ensimäinen ja viimeinen luulen.

LUIKESUO.

Ensi kesänä tilaan minäkin.

RANTATUOMAS.

Mitä sinäkin teet niittokoneella. Ketoja ei ole kuin nimeksi ja saariniityt luhikoita. Eikä sillä niitä kun korkeintaan kolmesta miehestä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Puhuu kovalla äänellä, tehden miesmäisiä liikkeitä).

Se vain on pitkä vale. Viime kesänä näin, kun Alakylässä ajettiin Teeringillä. Oli sataa syltä pitkä sarka ja kuutta leveä ja niin vankka heinä, että lakoon oli lyönyt, niin puolessa tunnissa oli kumossa. Ja niin siistiä jälkeä teki, että nauratti.

RANTATUOMAS.

Ja sittenhän ne särkyvät ne koneet aina vähä väliä. Vetoa minä sen päälle lyön, ettei niitä kun kolmesta miehestä.

LUIKESUO.

Sinä se tiedät kaikki niin hyvin, vaikket ole koskaan koneella niittänytkään.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tilattu se on ja huomenna se nähdään. Elää tuon takaa, vaikka väylään veisi.

LUIKESUO.

Sen minäkin sanon. Mitä se teidänkin varoissanne tuntuu — yhtä kuin nappi lähtisi takista.

RANTATUOMAS.

Tuskinpa tuota tarvitseisi kylään lähteä rahaa hakemaan jos tuon ostaisikin. Eiköhän sitä sen verran löytyisi hyvin likeltä isäntää. (Lyö povelleen).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Jolla on, se ostaa. Enkäpä minä ole "förmyntärin" hoidettavana. Jopa tuo kuuluu tämänkin talon isäntä tilanneen niittokoneen.

LUIKESUO.

Niin kuuluu. Kyllä nyt kohta nähdään kuinka alkaa luonnistua.

RANTATUOMAS (Nousee seisomaan, pyyhkii hikeä kasvoiltaan).

Ohoh. Kuumapa tässä tulee. Jopa tässä nyt alkaa kuulijoitakin olla. (Aikoo lähteä ulos. Töksähtävät vastakkain Mailman Heikin kanssa, joka tulee vauhdissa ulkoa).

MAILMAN HEIKKI.

Elä päälle tule! Pois liljalta, sanoi Mörtperi.

RANTATUOMAS.

Tuo rakki se On aina jaloissa. (Kuuluu naurua. Rantatuomas menee ulos.)

MAILMAN HEIKKI.

Siinä se on komea isäntä. Jopa täällä nyt on Suomen kansaa yhdellä koolla. Sitä jaloa Suomen kansaa. Mutta kuka perkele on uskaltanut mennä minun sänkyyni! (Rientää sängyn luo ja vetää Nyrkkisen emännän ja hänen vieressään istuvan vaimon pois sängystä). Pois harakat herneistä! Minun vuoteeni ei ole "arvoisaa yleisöä" varten. Pönteriä ja perkeleitä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta miestä tuo Jurva viitsi nähdä! (Menevät vaimon kanssa aivan pöydän luo istumaan. Joku nauraa takapenkillä. Mailman-Heikki järjestelee vuodetta).

MAILMAN HEIKKI

Vanhoja akkoja minä en vuoteellani salli. Se on vissi se, sanoi Utterströmi. Laitan tähän ensi esitelmän ajaksi pommin, niin eiköhän tästä ala emännät pienetä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tuommosta hunsvottia minä en talossani sallisi tuntiakaan.

MAILMAN HEIKKI.

Tietääkö emäntä mitä tarkotetaan isäntä- ja emäntäkoululla?

(Ilola, Jurva ja Söderqvist tulevat vasemmanpuoleisesta ovesta. Söderqvist, hieno herra, kaulus kaulassa, rillit nenällä, paperikäärö kädessä.)

JURVA.

Onpa tänne jo karttunut väkeä.

ILOLA (Tervehtii).

Hyvää iltaa!

SÖDERQVIST (Tehden ylpeän liikkeen päällään. Ensimäisellä rivillä istuvat yrittävät ottamaan lakkeja päästään, jokunen ottaakin, jokunen vaan koettelee, kohottaa hiukan ja panee takaisin. Samoin tekevät takarivin miehetkin).

SÖDERQVIST (Tuimalla, moittivalla äänellä).

Pitäsipä nyt tarjeta lakittomin päinkin. Se on hävitöntä, ettei huoneelle anneta sen vertaa kunniaa…

(Mailman-Heikki paiskaa lakkinsa sänkyyn.)

MAILMAN HEIKKI.

Tuoss' on minun… ensimmäinen pääkappale…

(Kuuluu naurua. Useimmat ovat ottaneet lakin päästänsä. Rantatuomas tulee ulkoa, istuu penkille, antaen lakin olla päässään.)

MAILMAN HEIKKI.

Pois pormestariltakin ensimmäinen pääkappale.

(Raiskaa Rantatuomaalta lakin lattiaan.)

RANTATUOMAS.

Huuti poika siinä! (Ottaa lakin laattialta ja panee päähänsä.)

    (Naurua. Söderqvist on vihasen ja totisen näkönen.
    Lähestyy pöytää, menee sen taka).

SÖDERQVIST (Moittivalla äänellä.)

Onko tässä ihmisten oltava! Savua pirtti täynnä, että keppi pystyssä pysyisi! Tämä on sikamaista! Lakki päässä tupakoidaan kuin missäkin hollituvassa. Ja tämä haju… ush… Mikä tämä on?

MAILMAN HEIKKI.

Se on "kansallishenki", joka haisee, herra agronoomi.

(Jurva ja Ilola nauravat henkimenossa. Söderqvist ei ole Mailman Heikkiä kuulevinaankaan.)

SÖDERQVIST.

Mitä tästä kaikesta saattaa uskoa ja ajatella, kun…

MAILMAN HEIKKI.

Tämä kaikki on "kansamme hyvinvointia", herra agronoomi.

SÖDERQVIST.

Aukaskaa edes akkuna siellä. (Viittoo käsillään akkunoihin päin).

MAILMAN HEIKKI.

Niin, reijät auki, röörit puhtaaksi!

SÖDERQVIST (Vihasella äänellä.)

Aukaskaa akkunat siellä… siat!

ÄÄNI AKKUNAN LUOTA.

Ei näissä ole saranoita.

SÖDERQVIST.

Sen minä arvasin.

MAILMAN HEIKKI.

Reikä täälläkin On! (Pukkaa oven auki, jolloin oven takaa kuuluu valittava ja kiljuva koiran vinkuminen.)

SÖDERQVIST.

Tämäpä vasta elämää on! Mikä siellä nyt oli? Koirako?

MAILMAN HEIKKI.

Ei täällä mitään ole. Se oli ensimmäinen soitto, että kohta alkaa.

SÖDERQVIST (Itsekseen, äreällä äänellä.)

Sablars följe! Sakramenskadt pack!

MAILMAN HEIKKI.

No, nyt tulee verestä ilmaa. Mutta pankaapa piippu-kärsänne taskuunne.
(Jääpi ovelle seisomaan.)

SÖDERQVIST.

Toivon, että kansalaiset tämän lyhyen esitelmäajan voivat olla tupakoimatta ja istuvat lakittomin päin.

    (Rantatuomaskin ottaa lakin päästään ja
    asettaa sen polvensa nokkaan).

SÖDERQVIST (Asettuu pöydän taakse, selaillen tuomaansa paperikääröä. Jurva, Ilola, Nyrkkisen emäntä ja toinen nainen asettuvat lähelle pöytää tuoleille istumaan).

RANTATUOMAS.

Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?

SÖDERQVIST (Ei vastaa. Silmää tuimasti Rantatuomaaseen.)

MAILMAN HEIKKI (Kuiskaamalla Rantatuomaalle.)

Tällä agronoomilla on kuulossa vähä vikaa. Kysykää lujemmasti, kysykää uudestaan, isäntä.

RANTATUOMAS (Katsellen vuoroon Heikkiin, vuoroon agronoomiin.)

MAILMAN HEIKKI.

Tiedänhän minä, että vähäkuulonen se on.

RANTATUOMAS (Kovanlaisella äänellä.)

Minä pyytäsin kysyä, että tuleeko tässä puhetta apulannotuksesta?

SÖDERQVIST.

No, no, malttakaa nyt siellä! Mikä härkä te olette, kun ette malta odottaa.

RANTATUOMAS (Kiivaana.)

Härkäkö? Mitä tämmönen puhe merkitsee! Härkä! Olen minä ennenkin nähnyt ihmisiä. (Panee lakin päähänsä ja lähtee kiivaasti ulos. Kynnyksellä kompastuu hän Mailman Heikin jalkaan ja rojahtaa pitkäkseen porstuan lattialle).

SÖDERQVIST (Alottaen esitelmän.)

Niinkuin on edeltäpäin ilmotettu, tulen nyt lyhykäisyydessä puhumaan niistä apulannotusaineista, joita…

(Oven suusta kuuluu järeä kiroaminen ja kova poru.)

Väliverho.

Esitelmän ajan voi esirippu olla laskettuna joko pitemmän tai lyhemmän aikaa.

Kun esirippu nousee, poistuu Söderqvist ylpeänä pöydän takaa ja kävelee vasemmanpuolisosta ovesta pois. Osa kuuntelijoistakin poistuu.

MAILMAN HEIKKI.

Sissoo! Nyt kylvämään kainiittia ja luujauhoja.

JURVA.

Heikki siellä! Olepa hiljaa nyt!

MAILMAN HEIKKI.

Isäntä käskee kunkin mennä kotia.

(Jurva ja Ilola puhelevat hiljaa keskenään.)

LUIKESUO (Yrittää panna piippuunsa, mutta Törmä huomauttaa häntä siitä, jolloin hän pistää palavan piipun taskuunsa.)

MAILMAN HEIKKI (On mennyt pihalle, josta kuuluu hänen laulunsa):

    Mataringin mamsellia teki sen junnan mieli juu;
    Hei, juu ja illalla, teki sen junnan mieli juu.

JURVA (Rientää ulos, josta kuuluu hänen puheensa Mailman Heikille. Enin osa yleisöä on poistunut.)

ILOLA.

Niin. Minun pitää vielä ilmottaa, että syyskuun lopussa pidetään tässä kylässä karjanäyttely. Siitä tullaan tietysti aikanaan sanomalehdissä ilmottamaan, samoin kuin tarkemmin päivästä, jona se pidetään sekä niinikään paikasta. Tahdoin vaan siitä tässä lyhyesti nyt jo mainita, niin että asia tulee pitäjäläisten tietoon. Palkintoja jaetaan useita kymmeniä. On siis kunkin karjanomistajan harrastettava karjanäyttelyyn parhaat lehmänsä.

(Jurva tulee ulkoa. Hänen jälessään Rantatuomaskin, hirmusen kiukkusen näkösenä).

LUIKESUO.

Oli tarkotus kysyä saapiko siihen näyttelyyn tuoda sonnia?

ILOLA.

Tietysti. Mullikat ja sonnit ovat juuri tervetulleita.

NYRKKISEN EMÄNTÄ. n

Vissimmästi, koska Alakylän näytelmässäkin olivat puolet sonneja.

RANTATUOMAS (Silmäillen ympäri pirttiä.)

Eipä sitä kaitanaamasta agronoomia nyt näykään. Kyllä minä hänet opetan härittelemään… tässä…

ILOLA.

Niinikään oli tarkotukseni puhua hiukan lehmäroduista, mutta aika näkyy nyt jo kuluneen niin myöhäksi, ettei… ja sitä paitse on jo yleisöä poistunutkin…

RANTATUOMAS.

Eivät ne olleet kun mökkiläisiä ja itsellisiä…

ILOLA (Jatkaen puhettaan).

Mutta mainitsen kuitenkin lyhykäisyydessä, että tulevassa karjanäyttelyssä tuskin tullaan palkitsemaan muita kuin kotimaisrotusia lehmiä eli n.s. maatiaislehmiä. Tämän puolen karja on ylipäänsä sekarotusta, mutta onhan melkein joka talossa kuitenkin maatiaisrotusiakin.

(Mailman Heikki tulee ulkoa.)

RANTATUOMAS.

Hyvistä maitolehmistä palkinnot annetaan eikä huonoista, arvaan ma.

ILOLA.

Tietysti, mutta…

    (Luikesuon taskusta nousee paksu sauhu. Kuuluu huuto:
    Luikesuon isännällä on tuli plakkarissa.)

MAILMAN HEIKKI.

Tulinen peeveli! Ammoniakkihöyryä! Vettä, vettä! (Juoksee kahakäteen,
hakien vettä. Sieppaa vesikarahvin pöydältä, josta aikoo kaataa
Luikesuon taskuun. Luikesuo menee ulos, takoen taskuansa ja hokien:
Sepä nyt oli, sepä nyt oli!)

ILOLA.

Tuliko oli taskussa?

TÖRMÄ.

Taisi äsken panna palavan piipun taskuunsa.

ILOLA.

Se piippu, se piippu! Se on tehnyt monta kommerrusta ihmisille. — Niin. Esitelmä on siis lopussa. Toivotan hauskaa kesää ja uskon, että tapaamme toisemme syksyllä karjanäyttelyssä! (Kumartelee.)

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Agronoomi taitaa itsekin silloin tulla?

ILOLA.

Jos eletään niin tullaan.

    (Kaikki muut menevät, paitse Jurva ja Ilola.
    Nyrkkisen emäntä kättelee Ilolaa hyvästellessä.)

JURVA.

Olipa se!

ILOLA.

Mitä tarkotatte?

JURVA.

Oli vähä pahasti, kun tuo Söderqvist sillä tavalla puhutteli Rantatuomasta, joka on koko pitäjän ylpeimpiä isäntiä. Se on vimmastunut nyt niin että…

ILOLA.

Olihan se vähä tyhmästi.

JURVA.

Sinä et tunne oikein tämän puolen kansaa. Ne ovat hyvin ylpeitä.

ILOLA.

Mutta minusta näytti juuri tämä Rantatuomas, suoraan sanoen, leuhkalta.

JURVA.

Sen vuoksipa häntä ei ole hyvä härnäillä.

ILOLA.

Eihän tuo nyt kuitenkaan niin kovin suuri loukkaus ollut.

(Avonaisesta ovesta näkyy Nyrkkisen emäntä ja Söderqvist, jotka puhelevat keskenään. Nyrkkisen emäntä niiailee ja nauraa. Söderqvist tulee sisälle.)

SÖDERQVIST.

Sinä et taida malttaa tänä iltana lähteä. Täytyy haaveksia kultansa kera, ha, ha, ha.

ILOLA.

Ajattelin, että lähtisimme vasta huomen aamulla, ani varhain.

SÖDERQVIST.

Minä olen päättänyt nyt jo lähteä — minulla on sitäpaitsi pieni toimituskin täällä kylässä — tapaamme seuraavassa kestikievarissa, johon jään yöksi.

JURVA.

Olisi ollut tässäkin talossa yösijaa.

SÖDERQVIST.

Kiitos vaan! Mutta niin olen päättänyt.

ILOLA.

Mikä toimitus sinulla näin sunnuntai-iltana on?

SÖDERQVIST.

Täällä on eräs Nyrkkisen emäntä, joka on pyytänyt minun tulla kaivonpaikkaa katsomaan. Voin sen hyvästi vielä tänä iltana toimittaa. Muuten on hän hevosella liikkeellä — odottaa tuolla pihalla. Lupasi myöskin kyyditä ensi majataloon, joten… Mitä sinä naureskelet…? Niin, että minulla ei siis ole muuta kun… (Hyvästelee ja kiittelee isäntää ja poistuu vasemmasta ovesta.)

ILOLA (Ratkeaa nauramaan.)

No, hullumpaa juttua en ole kuullut! Mikä siitä tulleneekaan!

JURVA.

Sanoiko hän menevänsä kaivon paikkaa Nyrkkiseen katsomaan? Sehän on…
Nyrkkisessähän on kaivoja… Meinaako hän tuota leskeä, vai…

ILOLA.

Hullu juttu. Mailman Heikin keksimä! Söderqvist ei osaa aavistaakaan että Nyrkkisen emäntä luulee hänen tulevan kosimaan…

JURVA.

No sitä Heikkiä! Se mies on taas kaiken iltaa jakanut piruuttansa.

ILOLA.

Antaapas Heikin hommailla. Hauskaa on nähdä millä mielellä Söderqvist palaa "kaivon paikkaa katsomasta".

JURVA.

Jo se on täynnä konnuutta tuo Heikki.

(Törmä tulee vauhdilla sisälle.)

TÖRMÄ.

Onko agronoomi Söderqvist täällä?

ILOLA.

Hän on juuri pois lähdössä. Mitä olisi isännällä asiaa?

TÖRMÄ.

Olisipa vähä.

ILOLA.

Ehditte vielä häntä puhutella. (Menee vasemman puoIen oven luo ja huutaa Söderqvistiä.)

JURVA (Itselleen.)

Minä aavistin ja pelkäsin tätä. Rantatuomas haastaa agronoomi Söderqvistin käräjiin. Tämä vielä lisäksi. Olisi se Rantatuomaskin voinut antaa anteeksi.

SÖDERQVIST (Tulee palttoo yllään, pienonen kapsäkki kädessä.)

Mitä täällä nyt vielä oli?

ILOLA,

Tällä isännällä oli jotakin kysymistä.

TÖRMÄ (Rykien ja ottaen juhlallisen asennon.)

Ei ole kysymistä. Mutta talokas Aapo Rantatuomas haastaa teitä käräjiin "sopimattomasta kohtelusta"…

SÖDERQVIST (Vimmastuen ja poikasten jalkaa).

Mitä helvettiä minä kuulen!

TÖRMÄ.

Käräjät alkavat tässä Heinärannan kylässä ensi tulevan syyskuun 28 päivä, Ylitörmän talossa.

SÖDERQVIST.

"Sopimattomasta kohtelusta!" Tulinen helvetti! Jos oikein olisin tehnyt, olisin ajanut teidät pellolle jok'ikisen. Semmosia hunsvottia…

ILOLA.

Tämä nyt vielä!

TÖRMÄ.

Minä olen tehnyt tehtäväni!

SÖDERQVIST (Vimmassa.)

Jävla tuppar! Satans barbarer! Sanokaa Rantatuomaalle… ei… minä tiedän… antaa olla… Kyllä minä käräjissä näytän…

ILOLA.

Bli inte häftig… bäste bror.

SÖDERQVIST (Mennen kiivaasti ulos. Mennessään.)

Du ä, just en skön kamrat! Tuppen sticker fram!

TÖRMÄ.

Jopa koski veriin.

ILOLA.

Hävitöntä on Rantatuomaan tuollaisesta ruveta haastattamaan.
Pikasuudessa tulee sanotuksi.

TÖRMÄ.

Mutta hän kutsui Rantatuomasta häräksi, kaiken kansan kuullen. Ja eikö se teillekin mongertanut jotakin mennessään…

ILOLA.

Rantatuomas käyttäytyi myöskin tyhmästi, kun kysyy ja kysyy mistä esitelmä pidetään, vaikka on viikkoja ennen siitä kirkossa kuulutettu.

TÖRMÄ.

Vaan ei sitä sen vuoksi saa toista häritellä ja nimitellä.

JURVA.

Paras tuommonen asia olisi sopia eikä lähteä vaivaamaan oikeutta jonnin joutavan jutun takia.

TÖRMÄ.

Parasta tietenkin olisi sopia. Minä jo kieltelin Rantatuomasta, ettei haastaa ollenkaan. Vaan siihenkö se tyytyy, joka on semmonen härkäpää.

ILOLA.

No nyt tekin nimittelette samaa miestä härkäpääksi… Niin käy…

TÖRMÄ (Kovasti hämmästyen.)

Minä en… minä tietenkin tarkotin, että Rantatuomas on ylpeä…

ILOLA.

Niinpä niin. Sitä tulee sanotuksi minkä mitäkin. Härkäpääksi tekin sanoitte.

TÖRMÄ (Hämillään).

Ei tässä osaa enään puhuakaan.

(Ulkoa kuuluu rattaiden kolua ja hevosen hirnuntaa.)

ILOLA.

Nyt he menevät.

(Hilja tulee ja rientää ikkunaan.)

HILJA.

Tuossa menevät. Nyrkkisen emäntä ohjaa orittaan kuin taitavin hevosmies.

ILOLA.

Todellakin. Onkin komea hevonen ja siistit kiesit.

(Törmä ja Jurvakin menevät akkunasta katsomaan.)

ILOLA

Kas noin vaan! Tuohan näyttää komealta!

(Hilja purskahtaa nauruun, nykäsee Ilolaa takin hiasta ja kuiskaa jotakin korvaan. Kiirehtii pois.)

TÖRMÄ.

Se onkin polkijansa puolelta juoksijasukua tuo Nyrkkisen liinikko ja emäkin oli niin hyväntapanen hevonen, että sitä ei uskos.

ILOLA

Siltä näyttää. Pian loittonevat. (Hyräilee, sytyttää paperossin ja vilahtaa menemään vasemmalle.)

TÖRMÄ.

Sakkoon se joutuu agronoomi.

JURVA.

Mikäpä sen tietää. Ottaa asianajajan tuo agronoomi niin menee mistiin koko juttu. Saapi parhaassa tapauksessa Rantatuomas maksaa kulut, että paukkuu. Ketä tulee todistajiksi?

TÖRMÄ.

Kymmenen todistajaa on haastettava.

JURVA.

Semrnosia jupakoita sillä on Rantatuomaalla ollut ennenkin. Muistat kai sitäkin asiaa vallesmannin kanssa. Kun kulutti monta tuhatta markkaa käräjänkäynnillä eikä saanut sittenkään syyhyn vallesmannia. Entäs forstmestarin kanssa?

TÖRMÄ.

Miks'en muistaisi. Istuinhan jo silloin lautamiesten penkissä. Joo, niinhän se kyllä on, että parempi laiha sovinto kuin lihava riita. Eikä hän tästäkään jutusta tule hyötymään se on viljanen vissi. Jos vaan vanha tuomari itse tulee käräjille, niin pian alkaa komentaa hän Rantatuomaan ulos ovesta. On se äijä sen tehnyt ennenkin Rantatuomaalle ja muillekin.

JURVA.

Kehota sinä nyt Rantatuomasta heittämään pois. Häpäsee koko kylän tuommosella jutulla.

TÖRMÄ.

Ei sitä miestä auta kehottaminen. Hän tekee oman kallonsa mukaan, vaikka puukkoja satasi.

(Mailman Heikki tulee, sanomalehtikäärö kainalossa.)

MAILMAN HEIKKI.

Rantalan Ville oli käynyt postissa ja toi meidänkin lehdet. (Menee pöydän luo ja laskee kääreen pöydälle. Hakee lehtien välistä kirjeitä. Jurva seisoo vieressä katsellen.)

JURVA.

Näkyykö siellä minulle mitään?

MAILMAN HEIKKI.

Tuoss' on yks'. Tässä Hiljalle kirje ja postikortti. (Ottaa ne ja lähtee vasemmalle.)

JURVA (Katsellen kirjettä. Lukee.)

Tuominen & Ranta, Rautakauppa. Tämä näkyy olevan sieltä niittokoneen kaupasta.

TÖRMÄ.

Jokohan ilmottavat koneesta?

JURVA.

Saapa nähdä. (Avaa veitsenkärjellä kirjekuoren, ottaa silmälasit povitaskustaan ja aikaa lukea.) Sieltäpähän näkyy olevan. (Lukee ääneensä.) Saamme ilmottaa että olemmekin tilaisuudessa nyt jo tänään lähettämään agronoomi Akseli Ilolan Teille tilaaman Dering-niittokoneen. Kone on tänään lähetetty rautateitse…

TÖRMÄ.

Se on siis asemalla jo!

JURVA.

Niin on. No sitä parempi. Heikki saapi lähteä huomenna noutamaan.

(Rantatuomas ja Luikesuo tulevat ulkoa.)

RANTATUOMAS.

Oletko saanut haasteeni toimeen?

TÖRMÄ.

Vastikään olen haastanut.

RANTATUOMAS.

Olipa hyvä että ehdit haastamaan ennenkun kerkisi lähteä. Siitä tulee herralle kallis asia, kun minä toimitan todistajiksi pitemmän matkan takana asuvia. Opetetaan puhuttelemaan ihmisiä tässä. Mitä minä olen velkaa haastepalkasta?

TÖRMÄ.

Maksaakohan vaivaa ruveta käräjöimään niin joutavan asian takia?

RANTATUOMAS.

Joutavan asian! Siinä on asiaa liiaksikin. Minä näytän, ett'ei minua saa puhutella niinkuin kukin tahtoo. Semmonen hoikkasäärinen herranhuiskale. Olen minä herroja opettanut ennenkin.

TÖRMÄ.

Tee tahtosi. Minä olen sanonut ajatukseni.

RANTATUOMAS.

Itse minä vastaan huutoni. Sano paljonko haastepalkka tekee?

JURVA (Joka on lueskellut kirjettään.)

Eiköhän olisi parasta sopia tuommonen asia.

RANTATUOMAS.

Miks'ei, kun maksaa sovinnolla viisisataa markkaa.

JURVA ja TÖRMÄ.

Viisisataa markkaa!

RANTATUOMAS.

Vähempään en sovi! Mutta jos sen maksaa niin en lähde käräjiin.

JURVA.

Oletpa vallan suunniltasi mies!

RANTATUOMAS.

Siihen sovin.

TÖRMÄ.

Sanon minä sen verran että semmoseen sovintoon ei kukaan suostu.

RANTATUOMAS.

Mitäpä siitä. Paljonko olen velkaa? (Ottaa lompakkonsa, josta näkyy seteleitä.)

TÖRMÄ.

Ehdithän sen maksaa sitten kun olen todistajatkin haastanut.

RANTATUOMAS.

No saman tekevä. Mutta ketä oli läsnä, kun haastoit?

TÖRMÄ.

Kaksi todistajaa. Tämä talokas Jurva ja agronoomi Akseli Ilola.

RANTATUOMAS.

Ettei tämä Ilola vaan ole sukulainen vastaajalle?

JURVA.

Ei sukua, ei syntyä. Ilola on kotosin Oulun läänistä, Söderqvist
Uudenmaan läänistä.

RANTATUOMAS.

Asia on siis hyvällä alulla. (Istuu ja panee piippuunsa.)

JURVA.

Jahah. Huomen aamulla saapi Heikki lähteä asemalta konetta noutamaan.
(Nousten kävelemään ja pannen kirjeen taskuunsa.)

RANTATUOMAS.

Mitä? Joko niittokone on tullut?

JURVA.

Asemalla on.

LUIKESUO.

No sitten alkavat kukat katketa.

TÖRMÄ.

Jo rupes' luokoa tulemaan. Eikä tarvitse passata kalliita niittomiehiä.

JURVA.

Tosi. Ja mistä niitä tänä aikana enään niittomiehiä saapikaan. Parhaat miehet ovat tukkitöissä ja ne, joita suurella rukoilemisella saapi työhön, vaativat niin korkeaa palkkaa, ettei sitä tavallisen talollisen kannata maksaa. Niittomiehet varsinkin.

LUIKESUO.

Monelta jäi viime kesänäkin heinänteko syksyyn, kun heinäntekijöitä ei saanut millään hinnalla.

TÖRMÄ.

Sama se tulee tänäkin kesänä. Jos ensi kesään elän, niin viimeisen pennini panen, että niittokoneen saan.

LUIKESUO.

Samaa ajattelen minäkin.

TÖRMÄ.

Ja nytpä tuon näkee oikein kuinka sillä alkaa hurista, kun kotikylään kone tulee.

LUIKESUO.

Niin saavat heinämiehet kuin pyhää pitää, kun kone niittää.

RANTATUOMAS.

Se on samanlaista sen koneenkin laita kuin apulannan: tuuleen nakeltuja rahoja. Eikähän sillä saa valmista enempää kuin kolme kelpo niittäjää niittää.

JURVA.

Sinä se aina panet vastaan jos mitä uutta yritetään. Jahkasit sen meijerin hommassa viimeseen asti.

RANTATUOMAS.

Olenhan minä nähnyt minkä verran niittokone… Ja sitä paitse pitää olla niin vauras hevonen, että tuskinpa tällä perällä onkaan. Ja rikki sitten aina vähän päästä. Ja koneöljyä kuluu ja terää pitää vähä väliä terottaa… Eri lähtö tulee kun kolme oikein taitavaa viikatemiestä pääsee voimainsa takaa heilumaan.

JURVA.

Erehdyt veikkonen!

RANTATUOMAS.

Veikkaa minä panen, että kolme miestä riittää…

LUIKESUO.

Kun oikein roima hevonen on konetta vetämässä?

RANTATUOMAS.

Niin.

TÖRMÄ.

Kun vaan Luikesuon isorusko valjastetaan koneen eteen, niin sanon minä sen verran, että jo alkaa valmista tulla.

LUIKESUO.

Kyllä sillä hevosella kuorma pakenee, vaikka itse olen sanomassa.

RANTATUOMAS.

Pankaa vaikka kaksi ruskoa valjaisiin…

JURVA (äkäsenä).

Sinä olet kumma mies, kun aina panet vastaan!

RANTATUOMAS.

No veikkaa minä panen…

JURVA.

No pannaan sitten! Mitä pannaan?

RANTATUOMAS (Nousten seisomaan ja innostuen.)

Emme pane rahaa, vaan pannaan niin, että joka vedon menettää, hänen täytyy laittaa hyvä niittymies voittajalle ja maksaa palkka miehelle. Eikö sovi?

JURVA.

Saman tekevää. Tuoss' on käsi!

RANTATUOMAS.

Tässä minun!

TÖRMÄ.

Puhukaa ehdot tarkoin ennenkun panette veikkaa, ettei jälestäpäin tule tiukkoja.

RANTATUOMAS.

Niin vain. Se on oikein. Pannaan niin, että yhdenlaiset kedot molemmille, yhtä isot ja yhtä heinävät. Ja yht'aikaa aletaan niittää. Minä saan valita kolme parasta niittomiestä mistä tahansa. Jurva puolestaan saapi hankkia pitäjän vankimman hevosen ja ajaa itse jos tahtoo. Eikö sovi niin?

TÖRMÄ.

Ja se, joka ensiksi ketonsa on saanut niitetyksi, se on voittaja?

RANTATUOMAS.

Niinpä tietenkin. Jolla ensiksi on sarka kunnossa, se on voittaja.

LUIKESUO.

On tässä talossa vaan sieviä ja sileitä sarkoja tuossa vieressä, kasvaen timoteitä kuin seinää. Siinä sopii koettaa.

RANTATUOMAS.

Asia on siis selvä.

JURVA.

Selvä on.

RANTATUOMAS.

Kuka kädet erottaa? Törmä erota sinä!

(Törmä erottaa.)

TÖRMÄ.

On kumma nähdä kuinka tuossa käypi, kumpiko pääsee voitolle?

LUIKESUO.

On se kumma nähdä!

RANTATUOMAS.

Kyllä minä puoleni vastaan. Mutta koska koetetaan?

JURVA.

Heti kun heinään aletaan. Ja vaikkapa vaan koetetaankin tuossa rannempana, noilla timoteikedoilla. Ne ovat yhtä isoja sarkoja kaikki.

RANTATUOMAS.

Se sopii. Mutta sen minä sanon, että jos sinä tappaat — niinkuin tietenkin tappaat, — niin minä en huoli Mailman Heikistä, vaan sinun pitää toimittaa joku muu mies minulle koko kesäksi heinäntekoon.

JURVA.

Mies kun mies. Ja Heikki on hyvä heinäntekijä. Mutta Heikki ei toki teille lähtisikään.

RANTATUOMAS.

Enkä minä hänestä huolisikaan. Tyhjää toimittaa ja rallattelee. Vaan kenen aijot laittaa?

JURVA.

No ethän sinä nyt vielä ole voittanut!

RANTATUOMAS.

Niin, niin, mutta olisi jo hauska tietää.

JURVA.

Hauska tietää! Ethän sinäkään ole ilmottanut kenen sinä minulle toimitat!

RANTATUOMAS.

Kyllä minä miehen hankin, vaikka Jerikosta asti.

JURVA.

Tännenpänäkin niitä on.

(Justiina tuopi kahvivehkeet ja asettaa pöydälle.)

JURVA.

Kas sepä hyvä. Juodaanpa nyt kahvit tämän veikan päälle. Miehet olkaa hyvät!

(Justiina laskee kannusta kahvia kuppeihin.)

Esirippu alas.

Toinen näytös.

Jurvan talon pihamaa. Vasemmalla navettarakennus, jonka päästä lähtee kujalle maantiehen. Oikealla asuinrakennus. Perällä ulkohuonerivi, jonka päitse vie tie rantaan. Pihalla kaivo, jonka kannelle yönaikana on pantu kaloja. Ulkohuonerivin takana timoteiketoja. — On aamu varhainen.

Mailman Heikki tulee navettarakennuksesta päin. On paitahiasillaan, tullen nukkumasta.

MAILMAN HEIKKI.

Jopa sieltä nousee savua keittiöstä, kello käykin jo viidettä. Taitaakin tulla pouta, niinpä se on selvänä tuokin lännen taivas. (Haukottelee ja oikoo käsiään, silmäillen taivaalle.) Ja heinänteko alkaa. No, niittää sitä nyt ei enään paljoa tarvitse, kun pistetään kone pärisemään. Vietävä kun onkin sentään hyvä kapine! Enpä olisi uskonut! Kun eilen isännän kera koettelimme, niin vihasesti katkesi heinä ja hyvää jälkeä teki… Kyllä taitaa Rantatuomaan maatiaisrotunen tapata! Olenpa kuullut että on hän niittomiehikseen ottanut Ison-Iivarin, Mustan Pekan ja Veslan. Kaikki hyviä niittomiehiä eipä sillä, mutta eri "Jaari" se on tuo meidän koneemme. No tänäänpä tuo nyt nähdään! (Haukottelee.) Piru kun ei enään tässä mailmassa Saanut aamuryyppyä! (Huomaa kalat ja uistimet kaivonkannella). Kas kyyttiä, sanoi Kaski! Nuori pari on käynyt uistimassa, näemmä. Eikä olla tyhjänä tultukaan, näemmä. Ainakin neljän kilon painonen taimen ja hauin luikkia ja onpas siinä leveä ahvenkin. (Päästeiee kalat uistimista ja vie uistinreivit navetan seinälle kuivamaan.) Soma mies tämä vävypoika, mutta se kirottu raittius, joka nyt on niin mallissa! Ei ryyppyä kihlauspäivänäkään! Hiljakin se on niin vihanen viinamiehille kuin piru.

(Musta-Pekka, lyhyt ja paksu mies tulee vasemmalta kujasta hirveän pitkä viikate olalla.)

MAILMAN HEIKKI.

Onpas siinä komea poika!

MUSTA-PEKKA.

Rantatuomas on käskenyt tänne varhain tänäaamuna — siihen kilpaniittoon.

MAILMAN HEIKKI.

Iltahan nyt on.

MUSTA-PEKKA.

Iltako? (Nauraa niinkuin löylynlyömät nauravat.)

MAILMAN HEIKKI.

Mutta jopa on sinulla liian raju viikate. Ketä muita tulee?

MUSTA-PEKKA.

Iso-Iivari ja Vesla. Isolla-Iivarilla on vielä julmempi viikate. Mistä sinä noin paljon kaloja olet saanut? Viikon vihollinen kun on iso… iso… Mikä tämä kala onkaan?

MAILMAN HEIKKI

Valaskala.

(Musta-Pekka nauraa niin että kartano kaikuu.)

MAILMAN HEIKKI.

Minä sanon sinulle yhden asian Pekka, mutta et saa sanoa kenellekään. Ja jos teet niinkuin minä neuvon, niin minä ensi jouluna laitan kannun viinaa.

MUSTA-PEKKA.

Kannun viinaa! Ha, ha, ha. Olisi vielä sitä Norjan viiniä, jota oli ennen ja sitten kartuusi tupakkaa.

MAILMAN HEIKKI.

Minä toimitan Norjan viiniä ja kartuusitupakkaa. Tästä saat jo pikanellia suuhusi. Nämä ovat niitä hyviä, niitä puolen markan rullia. Otapas siitä aika mälli aamu tuimaan.

MUSTA-PEKKA (Ottaa, purasee pitkän palasen ja tukkii poskeensa).

Onpa kyllä, on tuorettakin kuin fläski.

MAILMAN HEIKKI (Syrjään).

Mielinpä laittaa tässä oikein hauskaa Rantatuomaalle ja vähä muillekin.

(Justiina ja piika alkavat liikuskella pihasalla).

JUSTIINA.

Heikki, tulepa aamukahville.

MAILMAN HEIKKI

Pekka, mene sinä ryyppäämään aamukahvit! Minulla on tässä nämä kalatkin vielä… Menehän vaan… Jätä viikatteesi siihen kaivoa vasten… Juuri niin.

MUSTA-PEKKA (Menee oikealle).

MAILMAN HEIKKI (Rientää sukkelaan navetan puolelle, palaa sieltä kädessä viila, jolla alkaa viilata Pekan viikatetta poikkivikaan juuren puolesta).

Hyvä tulee. Nyt kun se pari kertaa sillä lyödä suhahuttaa, niin silloin se katkeaa kuin korte. Nyt on parhaiksi.

    (Panee sukkelaan viikatteen entiselle paikalle
    ja ottaa kalat kaivon kannelta).

MUSTA-PEKKA (Tulee).

Hyvää oli kahvi. Mikä se oli se sinun asiasi äsken, josta Norjan viiniä lupasit?

MAILMAN HEIKKI.

Ei muutakuin että kun alatte, niittää niin jos sattuu että sinua vastustaa, jos käy viikate kiveen tai muuten viottuu, niin nakkaa viikate heinikkoon ja huuda: siinä on maatiaisrotunen! Se on taika.

MUSTA-PEKKA.

Vaan muistankos minä…

MAILMAN HEIKKI.

Sano nyt minun perässäni: siinä on maatiaisrotunen.

MUSTA-PEKKA.

Siinä on maatiaisrotunen!

MAILMAN HEIKKI.

Sano vielä kerta!

MUSTA-PEKKA.

Siinä on maatiaisrotunen! Onkos oikein?

MAILMAN HEIKKI.

Oikein on. Muista nyt tehdä niinkuin olen sanonut, niin saat nähdä, että tulee Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa.

MUSTA-PEKKA.

Kyllä minä nyt! Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… maatiaisrotunen…

MAILMAN HEIKKI (Vie kalat navetan puoleen. Mennessään.)

Oikein Pekka! Mutta elä sano että muut kuulevat.

MUSTA-PEKKA.

Norjan viiniä ja kartuusia. Ha, ha, ha.

    (Rantatuomas, Iso-Iivari ja Vesla tulevat vasemmalta kujasta.
    Isolla-Iivarilla ja Veslalla viikatteet olalla.)

RANTATUOMAS.

Pekka on jo täällä, näenmä.

VESLA.

Täällä näkyy pyörivän.

RANTATUOMAS.

Ja nyt pojat! Muistakaakin, että lyötte miehen lailla! Pekka, tule tänne sinäkin!

(Pekka menee viikatteineen joukkoon).

RANTATUOMAS.

Viikatteet on Alakylän seppä terottanut ja pajottanut. Ne pitäisivät olla maailman parhaita. Ja sen minä sanon vielä kerran pojat, että jos voitamme, niin ei viinoja jouluna puutu. Onhan viikatteenne kunnossa ja muutenkin sopivat?

NIITTOMIEHET.

Hyvät nämä ovat.

RANTATUOMAS (Pannen kiinni takkiaan, jonka alta pullottaa pullon mallista).

Eilen olemme sarat mitanneet todistajain läsnäollessa. Tuossa ne ovat alangossa saunan vieressä. Timoteitä pystää kuin seinää ja sileät kedot muutenkin. Lähdemme katsomaan.

(Menevät rantaan päin, Rantatuomas edellä, miehillä viikatteet olalla).

VESLA.

Annapas tulla koneen rämpyttämään…

ISO-IIVARI.

No kaatuu sitä meilläkin.

(Katoavat rantatielle).

JURVA (Tulee paitahihasillaan ja menee juoksujalassa navetan puoleen).

Nyt se jo on täällä miehineen.

LUIKESUO ja TÖRMÄ (Tulevat vasemmalta kujasta).

LUIKESUO.

Tuonnepa taisi Rantatuomas miehineen mennä saralle.

TÖRMÄ.

Sinne menivät.

LUIKESUO.

Tämä kilpaniitto luulen tekee tuon miehen vielä villimmäksi. Jos nyt voittaa noilla kolmella miehellä koneen, niin sen voipi arvata, että jo saapi vettä myllyynsä.

TÖRMÄ.

Toivomme, ettei voita. En ymmärrä mitä Jurvakin ajatteli, kun meni tuon hölmön kanssa vetoa lyömään. Joutavana sitä tuntui pitävän agronoomikin, Ilola.

LUIKESUO.

Minusta oli aivan oikein, että Jurva löi vetoa. Siitä se olisi jahkassut lakkaamatta jos ei kukaan olisi uskaltanut vetoa lyödä.

TÖRMÄ.

Onhan se niinkin. Oletko muuten kuullut mistä hän nyt vimmastuu? Kuuluu emännälleenkin eräänä iltana ärjyneen kuin metsällinen.

LUIKESUO.

Kyllä minä tässä eräänä päivänä kuulin, kun meidän renkipojat puhelivat
Rantatuomaasta ja kutsuivat maatiaisrotuseksi… Sitäkö sinä…?

TÖRMÄ.

Se on alkujaan tapahtunut kuulema niin, että kun oli kirkolla tullut puhe, että minkä näkösiä ne maatiaisrotuset lehmät oikeastaan ovat joita näyttelyynkin vaadittiin, niin oli lukkari, joka on semmonen konna, selittänyt sen Rantatuomaalle.

LUIKESUO.

Miten oli selittänyt?

TÖRMÄ.

Oli sanonut, että ne maatiaisrotuset lehmät ovat semmosia matalajalkasia ja leveitä löpsiä… ja katsonut Tuomaaseen ja väliin naureskellut… Sen olivat siinä likellä seisovat pojanhuijarit kuulleet… Ja kun Rantatuomas oli suuttunut ja käskenyt kanttorin helvettiin, niin… Nyt kuuluvat kutsuvan aivan maatiaisrotuseksi… Siitä kuuluu vimmastuvan kun tulinen hiisi. Mutta kyllä minä uskon, että Mailman Heikilläkin on osaa siinä jutussa…

LUIKESUO.

Sen minäkin uskon. Heikki ei saata unhottaa sitä, että häntä huutolaisena huonosti kohdeltiin Rantatuomaalla.

TÖRMÄ.

Voipi hyvinkin niitä aikoja muistella. Karvas mieli sillä näkyy olevan
Rantatuomaalle, — sen kaikesta näkee.

JURVA (Tulee aika vauhtia navetan puolesta).

Kas, jopa ovat miehet paikalla! Terve! (Kättelevät).

(Mailman Heikki tulee navetasta).

JURVA.

Kuules Heikki! Kun olet kauroja vienyt tuonne niitylle, Luikesuon Ruskolle, niin hommaa niittokone sinne sarkain päähän… Naapurit olkaa hyvä… Lähdemme tästä aamukahville. Rantatuomas niittomiehineen meni sarkoja tarkastelemaan.

(Lähtevät verkalleen menemään oikealle).

LUIKESUO.

Kuinka tuntui kone hyvältä? Kuulin että olitte eilen koettaneet.

JURVA.

No sillä katkeaa heinä kuin partaveitsellä. Ja meidän Laukkikin, vaikka on semmonen pienonen hevonen, veti aika kyytiä konetta. Tavallinen hevonen sen näkyy vetävän.

LUIKESUO.

Kyllä se sitten on paljoa keveämpi kuin se Aspoorini-kone, joka tässä takavuonna oli Antinjuntilla. Sitähän ei vetänyt kenenkään hevonen.

JURVA.

Aivan erimallinen tämä on. Tuota noin… itse kai sinä ajat?

LUIKESUO.

En missään nimessä. Enhän ymmärrä koko koneesta mitään…

JURVA.

Ei sinun tarvitsekaan muuta kuin ajat vaan hevostasi ja annat mennä minkä jaksaa. Tämä agronoomi Okmanni on luvannut nostaa ja laskea terän.

LUIKESUO.

No ajaa minä kyllä osaan ja otin minä ruoskan varaksi jos Rusko alkaisi vintturoida.

JURVA.

No hyvä tulee sitten.

TÖRMÄ.

Saisi nähdä kuinka tuossa käypi? Oikein tässä innostuu, vaikkei asia kuulukaan minuun.

JURVA.

Oletpa todistajana kuitenkin.

(Justiinan ääni kuuluu).

JUSTIINAN ÄÄNI.

Tulkaapa nyt sieltä aamukahville.

JURVA.

Miehet, lähdemme nyt. (Menevät).

MAILMAN HEIKKI (Ottaa viikatteen ja lähtee rantaan).

JUSTIINA (Tulee).

Heikki! Mene sinä ja käske Rantatuomaan isännänkin tulla kahville. Ja tule itsekin!

(Menee takaisin).

MAILMAN HEIKKI (Menee viheltäen rantaan).

ÖKMAN (Tulee oikealta, haukottelee ja katselee taivaalle).

Taitaapa tulla pouta monesta aikaa. Sopiihan pitää esitelmä pihalla.

(Rantatatuomas tulee rannasta, johon hänen niittomiehensä ovat jääneet. Tervehtii Ökmania, kohottamatta lakkiaan).

ÖKMAN.

Hyvää huomenta! Ellen väärin muista on se talokas Rantatuomas tästä kylästä?

RANTATUOMAS.

Niin olen.

ÖKMAN (Käy kättelemään).

Ja teillä on tänään kilpaniitto! Kaikki siis näkee ennenkuin kuolee.
Mitä vaan ajattelitte ruvetessanne kilpaa niittämään koneen kanssa!
(Nauraa).

RANTATUOMAS.

Niitetyt ne ovat niityt täälläkin vaikka ei ole yhtään konetta ollut.

ÖKMAN.

Onpa tietenkin. Mutta toista on kuitenkin koneen niitto. Tappaatte vedon!

RANTATUOMAS.

Sittenhän tuon uskoo kun näkee.

ÖKMAN.

Se on sitä ennakkoluuloa! Sitä sitkeätä, itsepäistä suomalaisuutta, härkäpäisyyttä ja…

RANTATUOMAS.

Mitä te sanotte?

ÖKMAN.

Sanonpahan vaan että kaikenlaisia teille täällä johtuu mieleenkin! En ole muualla kuullut moisesta kilpaniitosta puhuttavan.

RANTATUOMAS (Ylpeästi).

Tämä on meidän asia eikä siihen pitäsi olla puhumista teillä enempää kuin muillakaan…

JUSTIINA (Tulee).

Rantatuomaan isäntä! Tulkaa käymään täällä sisällä! (Rantatuomas menee).

ÖKMAN (Yksin).

Siinä on yksi jästipää! Eiköhän hän vähä taltu jahka tässä aletaan niittää. Jahaa! Herttanen aamu nyt vaan on! Veli Ilola taitaa vielä olla unettaren helmassa. Illalla läksi hän uistille morsiamensa kanssa. Liekö tullut uistituksi! Taisi mennä yö kurttiseeraamisessa. Sievän tytön hän löysi. Eipä täälläpäin ole toista semmostakaan. No onneksipa olkoon hänelle. Hyvä mies on Ilolakin, kunnon vaimon kannattaakin.

MAILMAN HEIKKI (Tulee rannasta).

ÖKMAN.

No moron Heikki! Mitä Heikille kuuluu?

MAILMAN HEIKKI.

Eipä muuta kun paljasta hyvää.

ÖKMAN.

Vai paljasta hyvää! Eikös Heikkiä vähä naurata kun niittokone tuli taloon.

MAILMAN HEIKKI.

Vähemmästäkin sitä tavallinen ihminen on byvillään.

ÖKMAN.

Heikkikö se on ollut puhemiehenä Nyrkkisen emännälle!

MAILMAN HEIKKI.

"Minä ja muut", sanoi Päivärinta.

ÖKMAN.

Heikki taitaakin olla hyvä puhemies. Niinpä on kuulunut, että Nyrkkisen emäntä ottaa miehen niinkuin… niinkuin…

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin apulantaa säkistä…

ÖKMAN (Nauraa).

No vaikkapa niinkin. Se on rahakas leski. Kerrotaan hänellä olevan ainakin viisikymmentätuhatta pankeissakin.

MAILMAN HEIKKI.

Ja siihen kaksi taloa… ja tämmönen emäntä…

ÖKMAN.

So, so. No, no!

(Iso-Iivari, Musta-Pekka tulevat pihaan. Viikatteet ovat he jättäneet niitylle, ovat hienosti nousuviinassa. Ökman menee kujan taakse vasemmalle).

ISO-IIVARI.

Jo me konetta katselimme. Onpa pirussa sentään se terä kirkas ja pitkä ja semmoset hampaat kuin… niinkuin…

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin lohikäärmeellä.

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin. Olla pitääkin.

VESLA.

Niin ilmankin, että heinä katkeaa.

MUSTA-PEKKA.

Niin vain, jo vain! Hohoo sentään!

ISO-IIVARI.

Ja siinä on niitä koukkuja, käyriä, rattaita ja ruutinkeja niinkuin… niinkuin…

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin masiinissa.

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin. Olla siinä pitääkin.

VESLA.

Niin ilmankin. Kuinkapa muutoin!

MUSTA-PEKKA.

Jo vain, niin vain. Hih!

ISO-IIVARI.

Ja koko rustinki on niinkuin… on niin juuri kuin…

MAILMAN HEIKKI.

Niinkuin mikä juuri…

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin.

VESLA.

Niin ilmankin.

MUSTA-PEKKA.

Niin Vain, jo vain. (Pyörähtää Leveästi ympäri, lyö näppiä ja laulaa):

    Ja Harsin Pekka se Jarhoisessa,
    hän se paljon hommaa:
    Sahaa käyttää ja viinaa myypi.
    Kenen ne lienevät omaa?

VESLA.

Lähe panemaan hevonen valjaisiin ja rupeamme koettamaan!

ISO-IIVARI.

Helvettiinkö se nyt meni? Tässä haihtuu paras humala ja mikä siitä niitosta sitten tulee.

MUSTA-PEKKA.

Onpa lasissa vielä tuolla saunan alla. Hei pojat! Hei pojat noita pitkiä pieksunvarsia ja tuota luhtaa kuin taikinaa!

ISO-IIVARI.

Niinpä tietenkin.

MAILMAN HEIKKI.

Niinpä tietenkin, niin ilmankin, niin vain, jo vain. Pekka on näenmä, laiskimmillaan.

RANTATUOMAS (Tulee sisältä, höyryävä sikaari suussa).

Nyt pojat lähdemme jo valmiiksi työpaikkaan!

(Musta-Pekka pyörähtelee kantapäällä ympäri ja lyö näppiä).

MUSTA-PEKKA.

Noin vaan!

RANTATUOMAS.

Mies! olethan jo humalassa.

MUSTA-PEKKA.

Haista nyt! (Lyö näppiä ja rallittaa).

RANTATUOMAS (Syrjään).

Kahdesta ryypystäkö tuo nyt tuli hutikkaan! (Houkutteievalla äänellä). Miehet, lähdemme nyt! Pekka tule pois! (Hän menee itse edellä, toiset perässä, Pekka jälkimmäisenä näppiä lyöden ja rallattaen).

MAILMAN HEIKKI (Katsellen heidän jälkeensä).

Siinä menee yhteiskunnan miehiä! Oikein pulska sakki. Antaisi nyt vaan sitä viinaansa noille pöllöille pari ryyppyä mieheen vielä, niin kyllä tulee niittomiehistä nahkapoikia.

ÖKMAN (Tulee sisältä, johon äsken meni).

Kävivätkö nuo miehet tässä pihalla?

MAILMAN HEIKKI.

Kävivät. Sanoivat katselleensa meidän niittomiestämme.

ÖKMAN.

Tosi tästä taitaa tulla ainakin. Ovatko ne hyviäkin niittomiehiä nuo
Rantatuomaan miehet?

MAILMAN HEIKKI.

Parhaimpia ne täällä päin ovat, varsinkin Iso-Iivari ja Musta-Pekka. Veslä nyt ei ole juuri miesten parhaita, vaan on niittomieheksi hänkin melkonen.

ÖKMAN.

Tosi tästä tulee. Tässä pitää alkaa hommata. Sekö se on se vankka rusko, jota Luikesuo äsken etehen talutti?

MAILMAN HEIKKI.

Se se on.

ÖKMAN.

Jahaa, jahaa. Missähän isäntä on?

MAILMAN HEIKKI.

Eikö liene pirtissä.

ÖKMAN.

Mutta Ilola? Hänenhän piti myöskin olla läsnä. Onko häntä näkynyt liikkeellä tänä aamuna?

MAILMAN HEIKKI.

Nukkumassa varmaan. Koko yön ovat olleet uistelemassa.

ÖKMAN.

Ovatko saaneet kaloja?

MAILMAN HEIKKI.

Saapihan pyytäjä aina. Siitä tuli Ilolasta vävy taloon. Niinkauvan hän kulki täällä neuvomassa, että otti tyttären palkakseen.

ÖKMAN.

Saikin hyvän palkan. Saisin minäkin semmosen ylimääräisen palkkion!

MAILMAN HEIKKI.

Katselkaa kaivon paikkaa tekin. Osasipahan oikeaan Söderqvistkin…

ÖKMAN (Nauraa).

Jaa, jaa, se se oli, se se oli! Kun en ole muistanut miten sitä sanotaan kun kosimaan mennään, vaikka Ilola minulle sitä jutteli. "Kaivon paikkaa katsomaan", ha, ha, ha. Vaan tuskin niitä enään olisikaan kaivon paikkoja katseltavanakaan.

MAILMAN HEIKKI.

On niitä vielä.

ÖKMAN.

Taitaa olla!

MAILMAN'HEIKKI.

On niitä. Tässä naapurissakin, Luikesuolla on saakelin leveä tyttö ja komea…

(Jurva, Törmä ja Luikesuo tulevat sisältä).

JURVA.

Jaa. Agronoomi on jo hommassa. Tulivat niin varhain nuo Rantatuomaan miehet että… Kuinka olette hyvin nukkunut?

ÖKMAN.

On nukuttu. Hyvin olen nukkunut. Kilpaniitto tulee siis ainakin?

JURVA.

Tosi tässä on. Ei se usko tuo Rantatuomas muuten enkä minäkään anna tällä kerralla myöten. Kävipä sitten kuinka kävi!

ÖKMAN.

Oikein! Semmoselle härkäpäälle pitää näyttää. Ei muuta kuin menkää valjastamaan hevonen! Minä hiukan vaihdan pukuani! (Menee oikealle).

MAILMAN HEIKKI.

Tästä tulee lystiä kohta.

JURVA.

Onko se noille hupsuille antanut viinaa?

MAILMAN HEIKKI.

Kuinkas muuten! Luonto pitää olla kovana. Kyllä ne nyt niittävät kuudesta miehestä.

JURVA.

Ei se viina kauvaa auta.

LUIKESUO.

Viinat sillä on aina niityllä mukanaan.

(Iso-Iivari, Vesla ja Musta-Pekka tulevat pihaan paitahihasillaan ja viikatteet olalla. Rantatuomas vähä jälempänä).

ISO-IIVARI.

Valmiina ollaan. Nyt niityn laitaan pian eli me lähdemme alottamaan.

VESLA.

Niinpä tietenki. Tulkaa panemaan mäsiini käymään!

JURVA.

Juuri heti. Malttakaa yks' viis' minuuttia.

ISO-IIVARI.

Saakeli kun tästä päästään… (Tekee niittoliikkeitä viikatteellaan).

MUSTA-PEKKA (Veisaavalla äänellä: Ja pois makia mailma jää. Ökman tulee pieksujalassa ja paitahihasillaan).

RANTATUOMAS (Saapuen miesten luo).

Onko teillä tahkot tallella?

VESLA.

Tallella on tarvitessa. (Ottaa pieksun varresta tahkon).

MUSTA-PEKKA.

Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa… Ojan äijä raukka ja pappilan
Samppi… hih ja haa! (Pyörähteiee kantapäällään).

ÖKMAN.

Nyt lähdemme. Onko koneöljyä riittävästi?

JURVA.

On.

(Mailman Heikki kuiskaa Pekalle korvaan ja tarjoaa pikanellia).

ISO-IIVARI.

Poutapäivä ja hyvä ruoka! Nyt kukka katkeaa! (Tekee rohkeita liikkeitä).

VESLA.

Jo nyt masiinikin pikiä lykkää…

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… Iivari! katsopa tuota lännen taivasta… (Lähtevät kaikin rantaan).

MAILMAN HEIKKI.

Lyökää pojat että maailma laulaa! Näyttäkää kuinka oikeat niittomiehet niittävät! Että tuo agronoomikin saapi viedä kotipuoleensa terveisiä täältä, kuinka täällä kolme komeaa miestä niittää enemmän kuin kaiken maailman Teeringit ja Ospuurnit. Lykkyä pojat!

ISO-IIVARI (Kääntyen taakseen katsomaan).

Nyt varekset heräävät ja kaakkurit kirkuvat, kun…

VESLA.

Ja Luikesuon Ruskolta patit pienenevät!

MAILMAN HEIKKI.

Nyt urheilijat menevät… Hellerei!

JURVA (Kävellen kahakäteen).

Sais nähdä, sais nähdä!

MAILMAN HEIKKI.

Hyvä tulee, hyvä tulee, sanoi Vuopion Alpetti. Katsokaas vaan kuinka ne hutikoissaan pyörähtelevät…

JURVA.

Kyllä minä muuten uskon hyvin käyvän, mutta jos osuisi kone menemään rikki…

MAILMAN HEIKKI.

Kyllä niillä niittomiehilläkin siksi joku paikka neuvoissa särkyy…

JURVA.

Ei sitä tiedä. Saisi nähdä… saisi nähdä.

LUIKESUO (Huutaen pihalle).

Jurva hoi! Tulkaa pois jo aletaan!

JURVA (Huutaen Luikesuolle).

Kyllä minä näen täältäkin! Antakaa mennä vaan!

MAILMAN HEIKKI (Huutaen).

Painuu vee! Lekoo! Huiluvee! (Koneen ääni alkaa kuulua. Hetken kuluttua kuuluu Rantatuomaan julma huuto): Sinä helvetin mustilainen, kun katkasit viikatteen!

MUSTA-REKKA (Juoksee pihaan, katkennut viikate olalla).

Vai pärepuuta kun päälle tulee… (Pihaan tullessa). Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa… Piru kun meni viikate poikki. Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen. (Hän juoksee pihan poikki ja katoaa kujasta vasemmalle).

JURVA

Mitä tämä nyt on!

MAILMAN HEIKKI.

Nämä ovat Olympialaiset kilpailut. Tämä oli suomalainen juoksija joka jo vihkasi sivu… kyllä siellä vielä tulee muitakin… iirlantilaisiakin… (Nauraa ja menee katsomaan kujalle, johon Pekka katosi). Tuolla Pekka mennä vihmoo niinkuin piru olisi perässä.

JURVA.

Oliko se katkassut viikatteensa?

MAILMAN HEIKKI.

Vissimmästi, koska poikki näkyi olevan.

JURVA.

No eihän siitä sitten… No sepä nyt oli…

MAILMAN HEIKKI.

Te olette voittanut vedon.

(Rantatuomas tulee täyttä vauhtia, läähättäen ja paitahihasillaan).

RANTATUOMAS.

Tuo mustilainen kun katkasi viikatteen… Eihän tästä… En minä… Uusi yritys… Menikö se tästä pihan lapi lurjus… Saisin hänet kämmeniini… Hohoo…

MAILMAN HEIKKI.

Turha vaiva juosta enään Pekan perässä. Hän meni kuin lentävä lintu, viikate pyrstönä perässä, pelkäsi tietysti selkäsaunaa ja tukan jauhatusta, jonka hän hyvin on ansainnut. Katkasee ensin viikatteen ja sitten lähtee lujaa vielä pakoon juoksemaan. Olisi saanut minulta viikatteen lainaksi…

RANTATUOMAS.

Ja niin hyvä viikate! Mitä tuolle kelvottomalle nyt teen? Ja miten minä nyt? Ei, pois minä heitän…

MAILMAN HEIKKI.

Te tappaatte vedon, — ei muuta. Menetätte niinkuin Hermansonni kortilla…

RANTATUOMAS.

Minäkö? (Hätäilee ja hoppuaa. Yrittää juoksemaan Pekan jälkeen, mutta palaa samaa vauhtia takasin. Huomaa Mailman-Heikin nauravan).

RANTATUOMAS.

Mitä perkelettä sinä naurat poika! Häh? Minä opetan sinut… (Hätäilee yhä enemmän. Niittymiesten joukosta kuuluu naurua).

RANTATUOMAS (Viittailee niitylle ja huutaa.)

Iso-Iivari ja Vesla! Heittäkää pois! Heittäkää pois! En minä ole vielä millekään.

ÄÄNI NIITYLTÄ.

Kone on niittänyt kohta puoli sarkaa.

RANTATUOMAS.

Niittäköön vaikka neljä. Haukkui vielä riivattu…

JURVA.

Mitäs otit lyhytjärkistä miestä niittomieheksi! Siinä se nyt oli.

RANTATUOMAS.

Siinä se nyt oli. Mutta en minä ole vetoa menettänyt! Vasa?

JURVA.

En tiedä, sillä sarka ei ole vielä kumossa.

RANTATUOMAS.

Tulinen helvetti kuitenkin… (Lähtee juoksemaan niitylle päin).

JURVA (Menee kujalle). Jopa tuli ukolle hätä. Mielinpä häntä vähä kiusotella! Katsos vaan Heikki! Nyt on kohta sarka niitetty. Onpa lemmon vankka hevonen tuo Luikesuon Rusko.

MAILMAN HEIKKI (Mennen Jurvan viereen).

Ja tuo Ökmanni näkyy olevan hyvä hevosen ohjaaja ja koneenhoitaja.
Niinhän tuo käy, että viheltää.

JURVA.

Minä en ymmärrä miten Pekka viikatteensa katkasi! Noilla saroilla ei pitäisi olla yhtään kiveäkään.

MAILMAN HEIKKI.

Se oli sallimus. Ottakaa ukko lujalle vaan! Tuolta se nyt juoksee vihasta vauhtia viikate-kappale kädessä.

(Rantatuomas edellä Iso-Iivari ja Vesla perässä saapuvat pihaan. Törmäkin joukossa. Mailman Heikki menee sisälle, taakseen silmäten).

RANTATUOMAS (Näyttäen Jurvalle katkennutta viikatetta).

Katsokaas… katsokaas… Tämä on selvästi viilattu poikki vikaan. Katsokaa hyvät ihmiset: poikki vikaan on viilattu. Kummako sitten on, että katkeaa?

JURVA.

Ei vähääkään kumma.

RANTATUOMAS.

Siinäpä se onkin pykälä…

TÖRMÄ.

Mitäs panit poikki vikaan viilatun viikatteen?

RANTATUOMAS.

Viikate terve ja sileä kuin timantti-puikko, kun minä varteen köytin…
Mutta kenen on työtä tämä viilaus?

TÖRMÄ (Menee Jurvan viereen).

Mahdoton minun on tietää. Mutta luultavasti on Pekka itse sen tehnyt. (Kuiskaamalla Jurvalle). Anna hänen olla alallaan. Jos pääsee suuttumaan, niin hän ei anna Aitamännikköä karjanäyttelyä varten. Elä ärsytä häntä!

JURVA.

Aivan oikein. En ollut sitä muistaakaan.

RANTATUOMAS.

Tämä on harmillista… Ja sen Pekan mänttään ruomaksi loukkoon…

ISO-IIVARI.

Tahallaan löi viikatteen poikki…

VESLA.

Mitä sitä hullua ottikaan niitylle!

RANTATUOMAS.

Pääasia on, ettei kumpikaan ole voittanut. Eikö niin Jurva?

JURVA.

Sanokoon tuo Törmä, joka tuntee lakia!

TÖRMÄ.

Kyllä se tavallaan on niinkin, mutta miks'eivät nämät toiset niittäneet?

RANTATUOMAS (Kääntyen kiivaasti Ison-Iivarin ja Veslan puoleen). Niin, miks'ette niittäneet? Sanokaapa!

ISO-IIVARI.

Huusitte itse, että heittää pois!

VESLA (Kuiskaa Rantatuomaan korvaan).

RANTATUOMAS.

Ei puhettakaan enään! Viinat minä vielä teille kelvottomille…

VESLA.

Kyllä muistamme tämän asian!

RANTATUOMAS.

Niin tehkää! Mitä Törmä arvelee?

TÖRMÄ.

Arvelenpa, että on parasta että et toista kertaa enää lähde niittokoneen kanssa kilpaa niittämään. Katsopa tuonne. Nyt on yksi sarka jo niitettynä…

RANTATUOMAS (Katsellen äänetönnä niitylle päin).

ÖKMAN (tulee.)

Yks' sarka on niitetty! Ja hyvästi lähtee. On kerrassaan vankka ja hyvä konehevonen tuo Luikesuon Rusko. Vaan nyt pitää antaa vähä levähtää ennenkuin alotamme toista sarkaa. (Kääntyen Rantatuomaaseen päin). Mutta mihinkä isäntä karkasi miehineen. Mitä minä näen? Täällähän niittomiehet seisovat, aseet olalla kuin sodasta palaavat soturit. Jätitte taistelutantereen…

MAILMAN HEIKKI (Joka on tullut sisältä. Puhuu juhlallisella äänellä kuin runoa lausuen).

Ei niin. Heitä päällikkönsä kutsui pois rintamasta ankarasta. Sillä kolmas mies nousi pilviin… ja palaa sieltä valkosena herran enkelinä.

ÖKMAN (Nauraa).

Vai jo nousi taivaaseen! Entäs nämä toiset miehet?

MAILMAN HEIKKI.

Niistä tehdään apulantaa… superfosfaattia… kainiittia ynnä muuta…

RANTATUOMAS (Vihasena Heikille).

Sinä suukko lurjus siinä!

(Heikki vilahtaa väkijoukon läpi navettaan päin. Iso-Iivari ja Vesla tarjoavat viikatteita Rantatuomaalle ja jättävät ne lopulta kaivoa vasten nojalleen).

ISO-IIVARI.

Siinä olkoon, koska ei isännälle kelpaa.

VESLA.

Olkoon siinä ikänsä ja viisi päivää.

ÖKMAN.

Jaa, jaa Rantatuomaan pappa! Vieläkö tekee mieli lähteä minun kanssani kilpaa niittämään? Menetitte vedon, että paukahti.

RANTATUOMAS.

Minäkö?

(Iso-livari ja Vesla poistuvat vasemmalle).

MAILMAN HEIKKI (Huutaen, että kuuluu kovemmalta kuin muiden poru).

Menettänyt on Rantatuomas vedon, sehän on selvää. Laittakoon tähän taloon nyt kesämiehen, että minä pääsen maailmalle.

ILOLA (Tulee unisena oikealta). Mikä kansankokous täällä on? Ja mikä tämä huuto ja poru?

MAILMAN HEIKKI.

Tässä on vähä yhteistoimintaa.

(Ökman nauraa ja selittää ruotsiksi Ilolalle miten Rantatuomaalle on käynyt ja selittäessään viittoo käsillään).

ILOLA (Nauraa ja menee joukkoon).

JURVA.

No me annamme asian olla. Ei ole voittanut eikä ole tapannut kumpikaan.

RANTATUOMAS.

Juuri niin.

TÖRMÄ.

Mutta koska yritätte toisen kerran kilpasille paremmalla onnella?

ILOLA.

Ei semmosia hullutuksia enään, Rantatuomas tilaa koneen hänkin, niin ei tarvitse yhtään Isoa-Iivaria eikä Veslaa…

MAILMAN HEIKKI.

Eikä Mustaa Pekkaa…

ILOLA.

Niin, eikä Mustaa Pekkaa. Vaan mitä arvelette Rantatuomas?

RANTATUOMAS.

No saanpa miettiä.

LUIKESUO (Huutaen niityltä).

Agronoomi hoi! Tulkaa niittämään! Rusko on jo kylliksi levähtänyt.

ÖKMAN (Huutaen takaisin). Pankaahan piippuunne ja vartokaa vähäsen.

JURVA (Katsellen taivaalle ja lännelle päin).

Niinpä se vetää nuoskeaksi nuo pilvet ja länsikin lientelee. Kun nyt ei vaan tulisi sade. Heikki! alapa hommata liiterin ullakosta rihmoja, että saamme heinämme haasioihin, jos tässä näyttäisi pouta käyvän epävarmaksi. (Ilolalle). Tulitko katsoneeksi paromeetteriä?

ILOLA.

En ole tänä aamuna katsonut!

(Ökman ja Jurva kuiskailevat keskenään. Ilola menee sisälle).

ÖKMAN (Menee ja lyö tuttavallisesti Rantatuomasta olkapäälle).

No, miten se on isäntä…? Annatteko Aitamännikköä karjanäyttely-kentäksi? Teille kai on Jurva siitä puhunut! Se olisi erittäin sopiva paikka: kuiva, sileä kangas ja kylliksi puita, joihin lehmiä voi sitoa kiinni.

MAILMAN HEIKKI.

No antaapa tietenkin… (Menee perälle ulkohuoneisiin).

RANTATUOMAS.

Onhan siitä Jurva puhunut. — No miks'en. — Onpa siinä sijaa… on sijaa vaikka koko kylän karjalle.

ÖKMAN.

Minä kiitän kaikkien osanottajien puolesta! Ensi syyskuussa siis… noin loppupuolella kuuta, ehkä viides- tai kuudeskolmatta päivä on näyttely päätetty pitää. Onko muuten jo tietona yleensä että karjanäyttely on päätetty pitää?

TÖRMÄ.

On kyllä kuulunut.

RANTATUOMAS.

Ja paljon siitä on puhuttu ja tingattukin. Ja lienee noita jo "näytelmään" aijotuita lehmiä kukin karjastaan katsellutkin, että minkä veisi… Vaan niitähän on niin vähä Mikkeliksi poikivia lehmiä…

ÖKMAN.

Eivät ne tarvitse olla Mikkeliksi poikivia lehmiä…

RANTATUOMAS.

Ei kai niitä ummessa olevia lehmiä palkita?

ÖKMAN.

Kaikki hyvämerkkiset lehmät palkitaan, osaksi rahalla, osaksi diploomeilla.

RANTATUOMAS.

Vaikka ummessakin ovat?

ÖKMAN.

Vaikka olisivatkin ummessa.

(Luikesuo kävelee niityltä piippuaan poltellen).

RANTATUOMAS.

Sepä minusta kummaa on. Mistä sen sitten tietää minkä verran on maitoa, kun ne ovat ummessa…

ÖKMAN.

Tietää sen.

LUIKESUO.

No jopa se minulta herra karkasikin. Tuli ikäväksi yksin olla, kun muut kaikki täällä tuumailevat.

ÖKMAN.

Kyllä me niitetyksi saamme, kyllä luokoa tulee tuolla koneella ja tuommosella hevosella. — Levähdämme!

    (Hilja juoksee poikki pihan navettaan ja hetken kuluttua Justiinakin,
    vati kädessä).

LUIKESUO.

On peto sentään semmonen niittomies, tuo kone, että olisi siinä kummasti käynyt Rantatuomaan niittomiehille, vaikkei Pekalla olisi viikate katkennutkaan…

RANTATUOMAS.

Mistäpä tiedät sen summia sanoa!

LUIKESUO.

Hyvinkin tiedän. Jos elän vielä tulevaan kesään, niin koneen ostan.

ÖKMAN.

Ostakaa nyt jo täksi kesäksi. Vastahan heinänteko alkaa!

LUIKESUO.

Ensi kesäksi ostan.

JURVA.

Tuskin minä enään niitänkään ennenkun pannaan entiset niitokset haasioille.

TÖRMÄ.

Tosi. Tuolla kyllä pian poikki saapi kunhan vaan ehtisi saada haasioille.

JURVA.

Ei ole varmaa poudastakaan…

LUIKESUO.

Joo, ja liian hyvää heinikkoa tuo on sateen pilattavaksi.

JURVA.

Lientelee tuo länsi…

TÖRMÄ.

Ja itään kääntyi tuuli.

(Ilola tulee sisältä pyöreä paromeetteri kädessä).

JURVA.

Kas sitä! Sepä oli hyvä, että toit. Onko se laskenut tai noussut sitten eilen illan?

ILOLA.

On hiukan nossut. Jos vähä nyt sataakin niin ei ainakaan sada pitkälti, sillä tämä näyttää kaunista ilmaa.

(Kaikki kokoontuvat paromeetteria katsomaan).

RANTATUOMAS.

Herrain hullutuksia tuokin.

TÖRMÄ.

Tuo näkyykin olevan isompi ja vähän erilaisempi muutenkin kuin pappilan ilmantietäjä, jonka olen nähnyt.

ILOLA.

Tämä onkin ihan uudenaikainen.

RANTATUOMAS.

Seinäänpä se löi Piippulin patruunikin ilmantietäjänsä viime kesänä. Ha, ha, ha. Poutaa oli luvannut monta päivää ja patruuni niitättää, että monen lehmän heinät parhaita ketoja… niin alkaakin sataa ja sataa melkein viikon… Silloin oli patruuni kiivastunut ja vienyt "tietäjän" räystään alle… että eikö ala sadetta tietää, kun vesi päälle valoaa. Vaan ei ollut riivattu totellut sitäkään. Mutta jo totteli kun patruuni läiskäytti kivijalkaan, että vieterit ja renkaat pirskailivat kuin pakkastähdet taivaalla… ha, ha…

ILOLA (Erikseen).

No tuo mies on tolvana loppuun asti.

ÖKMAN (Nauraen).

Onpa kiivasta miestä se Piippuliinin patruuni. Kyllä tekin vissiin löisitte seinään!'

RANTATUOMAS.

Epäilemättä, mutta minulla ovatkin omat sateenmerkit, jotka eivät petä.

ILOLA (Menee oikealle paromeeteri kädessään. Mailman Heikki käy silloin tällöin näyttämöllä ja hommailee. Tuo ison köysikimpun olallaan ja menee niitylle päin. Hilja ja Justiina kulkevat myös pihan läpi).

ÖKMAN.

Minkälaisia sateen merkkejä isännällä on?

RANTATUOMAS.

Niitä on monenlaisia. Mutta nyt minä taidan lähteä. Heinäntekoon tästä pitää minunkin alkaman. Vaan eipä se taida tulla pouta vielä tänä päivänä…(Kääntyen jurvaan päin). Asiat ovat siis niinkuin ennenkin?

JURVA.

Niin ovat.

TÖRMÄ ja LUIKESUO.

Niin ne ovat, ettei maksa vaivaa ruveta koneen kanssa kilpailemaan.

RANTATUOMAS.

Ei sitä vielä niin varmaan tiedä.

ÖKMAN (Lyö Rantuomasta olalle).

Pois vanhat ennakkoluulot pappa! Ja ostakaa kone tekin!

RANTATUOMAS.

Saanen miettiä.

ÖKMAN.

Ja terve tulemaan karjanäyttelyyn!

RANTATUOMAS.

On se tuuma tulla. Ehtineeköhän siksi poikia meidän "KulIankukka?"

ÖKMAN.

Tuokaa pois vaan "Kullankukka", poiki eli ei.

RANTATUOMAS.

On se "Reesanttikin" lehmien lehmä.

ÖKMAN.

Reesantti tuokaa myös.

(Rantatuomas hyvästelee Ökmania ja on aikeessa lähteä).

TÖRMÄ.

Unehutathan takkisi!

RANTATUOMAS.

Ka niin, ka niin.

(Mailman Heikki tulee, Rantatuomaan takki kainalossa).

MAILMAN HEIKKI.

Tunsin takin leveydestä, että tämä on Rantatuomaan papan… Tuoss' on leiviskäsi, jos et usko niin punnitse. Niin leveää takkia ei ole monella talon Jussilla.

RANTATUOMAS (Hyvästelee ja menee).

MAILMAN HEIKKI.

Nolonpana oli härkä lähtiessään kuin tullessaan. (Menee perälle).

ÖKMAN (Nauraa).

Härkä! Härkä! Nyt muistan. Hänhän se juuri on haastattanut Söderqvistin siitä kesällisestä… "härittelemisestä".

TÖRMÄ.

Sama mies. Mutta kuuluu nyt sanoneen, ettei hän viitsi kuitenkaan alkaa käräjöidä.

JURVA.

Niin on kuulunut. Mutta kummasti hän nolostui ja meni vähäpuheiseksi.
Näin nolona en muista häntä koskaan nähneeni.

TÖRMÄ.

Häpeissään hän näytti olevan. Tietenkin olisi hän menettänyt vedon, vaikkei Pekan viikate olisi katkennutkaan.

LUIKESUO.

Epäilemättä. Eihän siinä kolme miestä riitä, olkoot kuinka hyviä niittäjiä tahansa.

ÖKMAN.

Myönnätte sen!

LUIKESUO.

En minäkään sitä noin mukavaksi uskonut ennenkun itse näin. Mutta lähdemmekö niittämään toista sarkaa?

JURVA.

Annamme olla nyt. Pane sinäkin hevosesi sinne kedolle syömään. Tässä tulee heti aamiaisen aikakin.

ÖKMAN.

Pian sillä niitetään vaikka koko talon kedot

LUIKESUO.

Kyllä sillä vaan kukka katkeaa. (Menee niitylle).

TÖRMÄ.

Oli minulla aije kysyä tuleeko sitä tänä iltana pidetyksi esitelmä karjaroduista?

ÖKMAN.

Sitä varten kyllä olen nyt matkalla. Alakylässä pidin tullessani joka kylässä esitelmän. Jos väkeä karttuisi puhuisin mielelläni.

TÖRMÄ.

Luulisi ainakin jonkun verran karttuvan.

ÖKMAN.

No saamme nähdä. Minun tarkotukseni tällä matkalla on vaan yleensä käydä neuvomassa niin maanviljelyksessä kuin karjanhoidossakin.

TÖRMÄ.

Niin on kuulunutkin.

JURVA

Pitääpä minunkin nyt lähteä tästä katselemaan minkälaista jälkeä siellä niittokone on tehnyt.

(Lähtee niitylle Törmän kanssa).

ÖKMAN.

Jaa, jaa. On tämä hommaa neuvoa maalaisia! Mutta on se peijakkaan hauskaakin välisti. Tuommonen ukkokin kuin tuo Rantatuomas… ne semmoset ne vissiin ovat niitä tosi suomalaisia. (Kävelee ja pistää paperossin palamaan). Mutta on se hullua jos se Söderqvist… Naida nyt talonpojan leski! Ei, kyllä se on Maailman Heikin valetta… Merkillinen hunsvotti hän näkyykin olevan… Johan hän lupasi minullekin toimittaa eukon… Joudumme tässä naimisiin joka sorkka.

(Ilola tulee).

ILOLA.

Jopa täältä ovat ukot menneet.

ÖKMAN.

Meni isäntäkin tuonne saralle.

ILOLA.

Tästä kilpaniitosta kannattaisi panna juuri uutisen sanomalehteen.

ÖKMAN.

Vähäpätösempiä asioita kertovat sanomalehdet. Mutta kyllä minä luulen, että tämä juttu kuuluu muutenkin. Tuota noin… Oletko kuullut missä veli Söderqvist nyt majailee?

ILOLA.

Olen kuullut, että hän toissa päivänä olisi tullut Nyrkkiseen.

ÖKMAN.

Kaivon paikkaako vielä katselee?

ILOLA

Kuuluu jo katselleen?

ÖKMAN.

Mutta eiköhän se lopultakin ole juorupuhetta, että Söderqvist?

ILOLA.

Huhuna minäkin pidin, mutta tosi taitaa olla. Ei sitä olisi uskonut Söderqvististä, joka yleensä ei ole voinut sietää maalaisia… ja muutenkin semmonen hieno mies…

ÖKMAN.

Niin, mutta viisikymmentätuhatta!

ILOLA.

Sehän siinä taitaa painaa. Eikähän Nyrkkisen leski ole mikään epämiellyttävä ihminen. Liiaksi ylpeä, mutta muuten tavallinen maalainen. Ei hullumpi ollenkaan. Semmonen rahasto ja kolme taloa.

ÖKMAN.

Söderqvist saa kiittää onneaan. Itse on hän köyhä rotta eikä muutenkaan mikään "nero". Eläähän hän tästä puolin maaten ja mässäten…

ILOLA.

Nyrkkisen emäntä on kiivas ja toimelias ihminen. En minä usko että hän sallii herransa seljällään makailla ja kattoon syljeskeliä. Kiivas eukko.

ÖKMAN.

Ei haittaa jos välisti kohentelee tuulluttelemaan. Vai on asia jo varma?

ILOLA.

Niin olen kuullut. Lähde sinäkin uimaan! Aijon juuri lähteä ennen aamiaista.

ÖKMAN.

Enpä minä ole niitä uimamiehiä.

ILOLA.

Et usko kuinka äärettömän hauskaa on vedessä… tämän talon rannassa varsinkin, jossa on kova hiekkapohja eikä yhtään kiveä! Tule pois vaan!

(Aikoo mennä rantaan).

HILJA (Rientää Ilolan jälkeen).

Ota veikkonen pyheliina! Onko sinulla saippuaa?

ILOLA.

Kiitos! On minulla saippua taskussa.

HILJA.

Eikö agronoomi Ökmankin mene uimaan?

ÖKMAN.

Ehkä keskipäivällä käyn.

    (Hilja menee sisälle, Ilola rantaan.
    Mailman Heikki tulee niityltä päin).

MAILMAN HEIKKI.

Tosi kuuluu olevan, että tulee siitä agronoomi Söderqvististä Nyrkkisen isäntä.

ÖKMAN.

Sinä vaan toimitit ne mieheksi ja vaimoksi, että paukahti. Se se nyt jotakin on. Mainio sinä puhemies kuulut olevan.

MAILMAN HEIKKI.

Viheliäinen heidät olisi yhteen toimittanut jos tiesin, että siitä tosi tulee. Vaan kyllä minä hyvin ymmärrän kuinka on kosiminen käynyt eli miten kaivonpaikkaa on katsottu. Emäntä on kehuskellut tavaroitaan ja sanonut paljonko on pötyä pankissa… Akka siinä on kosinut, se on selvää.

ÖKMAN.

Vai on peevelillä niin paljon rahaa pankissa, että viisikymmentätuhatta! Se on jo iso läjä ja maalaisoloihin verraton summa…

MAILMAN HEIKKI.

Niin sanotaan. Mutta sen minä kyllä tiedän, että aisoissa siinä miehen pitää olla, kun emäntä silmäparillaan kilistelee… Mutta mikä kärryn päry sieltä nyt kuuluu?

(Menee kujalle katsomaan).

Piru vie onkin Nyrkkisen ori… ja Nyrkkisen emäntä ja agronoomi… tänne tulevat… Nuori pari tulee…

ÖKMAN (Rientäen hänkin kujalle).

Ne ne ovat! He nousevat rattailta tiehaarassa.

MAILMAN HEIKKI.

Minä taidan ottaa ja lähteä niitylle tästä.

ÖKMAN.

Elä mene! Ota ja huuda hurraata nuorelle parille.

MAILMAN HEIKKI.

Ei sovi sortille, että pannaan leipää kortille. (Lähtee niitylle). Minua ne saisivat kiittää! Hyvät ryypyt saisi tuo agronoomi pestouvata puhemiehelleen.

ÖKMAN.

Hyvänkin humalan ja uuden paidankin.

(Agronoomi Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä tulevat kujasta. Emäntä venyy agronoomin käsivarressa. Juhlapuvussa kumpikin).

ÖKMAN.

Mitä minä näen! Veli Söderqvist…

SÖDERQVIST.

Sama mies. Ja tässä morsiameni… tunnetteko toisianne…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tämähän pitäsi olla se Ökmanni.

(Ökman kättelee ja toivottaa onnea).

SÖDERQVIST.

Näin saattaa käydä maailmassa…

ÖKMAN (Katselee Nyrkkisen emäntää, joka kumartuu kengännauhojaan solmiamaan).

Niin saattaa käydä. Kun katselee teitä niin… Tehän sovittekin erinomasen hyvin pariksi… Pulska pari onkin…

SÖDERQVIST.

Mitäpä siitä on nuoruudesta ja kauneudesta… se katoaa ja kuihtuu…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Joo. Eikä sitä ole köyhän kanssakaan niin hauska olla. Kun alkavat rahat käydä lantiksi, niin hätä ja tora tulee.

ÖKMAN (Syrjään).

Kylläpä taitaa olla aika akka! Silmätkin kiiluvat kuin pirulla…

SÖDERQVIST.

Talonväki ja nuori pari on tietysti kotosalla?

ÖKMAN.

Ovat. Ilola meni uimaan. Tässä on ollut koko aamun semmosta hommaa sen kilpaniiton kanssa…

SÖDERQVIST.

Aivan oikein. No kuinka luonnistui niitto?

ÖKMAN.

Ei siitä mitään tullut.

SÖDERQVIST.

Ei tullut mitäänkö?

(Emäntä silmii pukuaan).

ÖKMAN.

Niin. Eräs Rantatuomaan miehistä katkasi viikatteensa heti alussa, joten niittäminen keskeytettiin.

    (Emäntä tirkistelen niitylle ja oikealle.
    Hilja ja Justiina tulevat sisältä).

HILJA.

No mutta Nyrkkisen emäntä! Saako toivottaa onnea? Ja herra Söderqvist!
Terve tulemaan!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Saapi toivottaa.

(Hilja kättelee ja toivottaa onnea).

HILJA.

Käykää sisälle! Käykää sisälle!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me tulemme. Teillä on, näemmä, heinäntekoon ruvettu. Huomenna aletaan meilläkin.

HILJA.

Vasta tänään on niitetty. Me kuulimmekin jo eilen kihlauksestanne!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Me palasimme eilen kaupungista kihloja ostamasta. Agronoomille minä ostin kultakellon… (Menee ja ottaa Söderqvistin liivintaskusta kellon). Tulesta Hilja katsomaan oikein pulskaa miehen kultakelloa!

(Söderqvist koettaa estää, mutta emäntä vetää väkisten kellon taskusta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Kyllä tätä kelloa viitsii näyttää, tämmöstä ei ole koko seurakunnassa. Tulkaapa katsomaan… Justiina tule sinäkin. Se kello näkyy ja tuntuu myöskin miehen taskussa, mutta kyllä sillä on hintaakin…

ÖKMAN.

Joko kuinkakin kallis on?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

On niin kallis, ettei semmosta vaan mökin miehet osta.

(Kaikki kokoontuvat katsomaan. Söderqvist näyttää olevan kovin hämillään).

ÖKMAN.

Kelpaa olla sulhasmiehenä, kun morsian tuollaisia lahjoja ostelee.
Semmosia morsiamia ei monta ole…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mainio kultaseppäkin. Ja olen minä vähän muutakin…

SÖDERQVIST (KärsimättÖmästi ja kävellen loitommaksi).

Niistä nyt ei vielä kannata puhua!

HILJA.

Vieraat ovat hyvät ja käyvät sisälle!

JUSTIINA.

Niin olkaa hyvä.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Läksimme vaan katsomaan teidän kilpaniittoanne, mutta emme ehtineetkään.

(Söderqvist ja Nyrkkisen emäntä menevät Hiljan perässä oikealle).

ÖKMAN (Nauraa).

No jo siinä on vakka kantensa valinnut.

JUSTIINA.

Kuka olisi uskonut! Herroista se on emäntä puhunutkin siitä saakka kun leskeksi jäi…

ÖKMAN.

No nyt sai herran. Saapa kuulua onko emäntä alamainen miehellensä niinkuin Saara ennen…

JUSTIINA.

Jos entisellään vielä on niin tuskin kutsuu herrakseen. (Mailman Heikki tulee). Siinäpä Heikki kuin kutsuttu. Mene nyt Heikki tuonne saunan luo ja käske miesten tulla aamiaiselle.

MAILMAN HEIKKI.

Käsken kaikki?

JUSTIINA.

Isännän, Luikesuon ja Törmän.

MAILMAN HEIKKI.

Elkää vaan ravitko Nyrkkisen emäntää! (Menee).

JUSTIINA.

Agronoomi on hyvä ja käy aamiaiselle.

ÖKMAN.

Minä kiitän.

Menee emännän perässä. Samalta päin tulevat Luikesuo ynnä muut.

Esirippu alas.

Kolmas näytös.

Rantatuomaan talon takana oleva männikkö. Kirkas syyskuun päivä.

Oikealla Rantatuomaan kartano. (Rakennuksia ei kuitenkaan näy). Vasemmalta lähtee polkuja maantiehen. Kellojen kalketta ja ammumista kuuluu männiköstä. Väkeäkin näkyy liikkuvan taaenpana.

(Rantatuomas, Luikesuo ja Törmä).

RANTATUOMAS.

Jaahah! Lehmiä alkaa karttua. Voipi tulla tästä isompi näytelmä kuin
Alakylässä.

LUIKESUO.

Jos vaan kaikki tuovat, jotka ovat aikoneet, niin kyllä karttuu lehmiä.

TÖRMÄ.

Osui näin hyvä ilmakin…

RANTATUOMAS.

Kullankukka ja Reesantti meiltä tuodaan ja jos eivät ne saa palkinnoita niin sitten ei yksikään. Olen katsellut noita lehmiä, jotka jo ovat tänne tuodut! Lamassa kaikki ja pieniä kuin muurahaisia! Mutta meidän kullankukka! Peto kun on takaakin leveä kuin varsova tamma ja lihava, että on pehmeäkin kuin polsteri. Siinä on kokoa ja siinä on näköä!

LUIKESUO.

Kuulut koko kesän lihottaneen… paljasta apetta ja kylvöheiniä syöttänyt…

TÖRMÄ.

Ja navetassa pitänyt. Kummako on että on lihava.

RANTATUOMAS.

Se ei tule täällä kysymykseen millä se on lihotettu ja missä sitä on pidetty. Pääasia on, että se on komea ja korkeamaitonen.

LUIKESUO.

Mutta jos se ei olisikaan pääasia. Sen mukaan kuin Ökmanni minulle selitti niin… lihavuutta ei pidetä välttämättömänä, vaikka kiitoksen sekin tietysti ansatsee.

RANTATUOMAS.

Se on sama mitä Ökmanni sanoo. Ei hänen äänensä yksin kuulu. Niin sanoi tämä toinen — Söderqvist — kun meillä kävi, että eipä hän ole nähnyt noin kaunista lehmää muualla kuin eräässä rusthollissa etelä-Suomessa.

LUIKESUO.

Vai niin sanoi Söderqvist?

TÖRMÄ.

No jo te olette heittäneet sen käräjäasianne sikseen? Vai kuinka?

RANTATUOMAS.

Jo minäkin lepyin, kun tulivat yhdessä Nyrkkisen emännän kanssa sovintoa hieromaan… ja lupasi käydä ilmaseksi neuvomassa luujauhon kylvöäkin…

TÖRMÄ.

Se nyt oli oikein, että sovitte. Parempi se on laiha sovinto kuin lihava riita.

LUIKESUO.

Paljoakin parempi.

RANTATUOMAS.

Joo. Ja ajattelin sitäkin, että kun tulee palkintotuomariksi, niin voipi sortaa kun ollaan vihoin. Vaan nyt sen on pakostakin pitää minun puoltani: minun maani päällä on tämä näytelmä ja voin minä käräjäasian ottaa vielä kysymykseen…

TÖRMÄ.

Tuskin vaan tulee persoonallisista syistä sinun lehmillesi palkintoa panemaan!

RANTATUOMAS.

Pakosta se nyt on.

TÖRMÄ.

Ole joutavia!

RANTATUOMAS.

Ole sinä! (Menee vasemmalle).

TÖRMÄ.

Uskonpa että pappa pahoin pettyy luuloissaan.

LUIKESUO.

Epäilemättä. Agronoomi Okman sanoi varmaan ettei palkita muita kuin maatiaisrotusia lehmiä.

TÖRMÄ.

Siinäpä se on. Ja Rantatuomaan lehmistä ei kumpikaan, jotka tänne tuodaan, ole maatiaisrotusia. Sen verran minäkin pääsin käsitykseen minkälaiset ne maatiaisrotuset lehmät ovat.

LUIKESUO (Nauraen).

Lyhytjalkasia ja suoraselkäsiä… kallipää töpsiä…

TÖRMÄ.

Juuri niin.

(Nyrkkisen emäntä tulee juoksujalassa hengästyneenä vasemmalta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Hyvä isä mieskullat! Tulkaa apuun pian! Hoi, hoi! Meiltä pääsi irti…
Mutta tulkaa! Joutukaa!

TÖRMÄ.

Mikä on hätänä? Mikä pääsi irti?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No kun Mailman Heikki lähti meidän "Mattia" tänne taluttamaan, niin ryöstäytyi irti juuri tuossa kun polkua tänne käännytään… Tulkaa hyvät miehet, että saataisiin kiinni!

LUIKESUO.

Karkasiko se metsään?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Metsään pani, että risut poukkivat.

TÖRMÄ.

Pelästykö se?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Omia aikojaan se lähti hyppyyn.

LUIKESUO.

Eikö Mailman Heikki lähtenyt takaa-ajamaan?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Juoksimme me Heikin kanssa perässä minkä sielu sieti… Mutta mihin lie joutunut Heikkikin.

TÖRMÄ.

Eiköhän tuolla ole nuorempia miehiä vasikkaa hakemaan. Emme me, vanhat miehet kuitenkaan saa laukkaavaa sonnivasikkaa kiinni.

LUIKESUO.

Siinä on tekemistä nuoremmallakin, jos metsään kerkiää. Minusta äsken
Veslakin tuolla pyörähteli. Tahtokaa häntä, hän on hyvä juoksija!

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Lähtee perälle huutaen):

Vesla hoi! Onko Veslaa täällä näkynyt?

TÖRMÄ.

Luulenpa, että on Mailman Heikki taas konstaillut…

LUIKESUO.

No sen nyt arvaa, että Heikki sen tahallaan päästi irti. Kestää sitä hulliaisen härkävasikan perässä juosta. Sattuu niin meni ikupäiväksi…

(Nyrkkisen emäntä katoaa männikköön).

TÖRMÄ.

Heikkihän se kuului kesälläkin Mustan-Pekan viikatteen viilanneen poikkivikaan, silloin kilpaniiton aikana.

LUIKESUO.

En ole kuullutkaan.

(Söderqvist tulee oikealta. Tervehtii katellen Luikesuota ja Törmää).

SÖDERQVIST.

Luikesuon isäntä on hyvä ja tulee tänne taloon. Teidät on valittu palkintotuomariksi ja meillä on yhteinen keskustelu ennen näyttelyn alkua. Teidänkin läsnäolonne on tarpeellinen.

LUIKESUO.

En minä juuri ole mikään lehmäin tuntija ja…

SÖDERQVIST.

Niin ovat kuitenkin paikkakuntalaiset sanoneet ja sen nojalla on teidät valittu. — Näyttääpä tänne karjaa karttuvan. — No tuopiko Törmä yhtään lehmää?

TÖRMÄ.

Kyllähän se eukko on nimikkonsa aikonut tuoda, vaikka tuskin kannattaisi: on pienenlainen ja laihakin.

SÖDERQVIST.

Ei se mitään. Jaa, mutta me lähdemme Luikesuo! Toiset vartovat meitä!

(Nyrkkisen emäntä tulee vauhdissa vasemmalta, huivi valuneena hartioille).

SÖDERQVIST.

Matilda mitä sinä juoksentelet?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No hyvä ihminen kun Matti pääsi irti ja juoksi metsään enkä saa ketään hakemaan. Vesla vihollinenkin nauroi vaan…

SÖDERQVIST.

Antaa mullikan mennä! Kuka sitä sitten talutti, kun se irti pääsi?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

No Mailman Heikki! Tuli tiellä vastaan niin…

SÖDERQVIST.

Sitten se lurjus on sen tahallaan päästänyt irti! Olisipa sinun pitänyt tuntea Mailman Heikin!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin sinä sanot, mutta luuletko olevan helppoa talutella nuorta sonnia, joka hyppii ja teutaroipi… ja toisia lehmiä minun täytyi ajaa Marin perässä…

SÖDERQVIST.

Minkäpä sille nyt tekee! Tottapa se sieltä kotiintuu…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mutta nythän se juuri pitäsi olla… näyttelyssä… Lähe sinä nyt hyvä
Hyyky juoksemaan… Tuonne päin se karkasi…

SÖDERQVIST (Suuresti kummeksuen).

Minäkö?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Niin juuri. Enhän saa ketään kumppanikseni..

SÖDERQVIST.

Minä en missään tapauksessa jouda ja muutenkin…

TÖRMÄ.

Niin ja muutenkin… Eihän emäntä nyt raaskisikaan nuorta, tulevaa aviomiestään panna juoksemaan vasikan perässä!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Olkoon sitten siellä.

(Lähtee perälle. Söderqvist ja Luikesuo oikealle).

TÖRMÄ.

Mitähän lie ajatellut agronoomi?

(Jurva ja Justiina sekä Ilola käden mutkassa taluttaen Hiljaa tulevat vasemmalta).

JURVA.

Onhan täällä jo karjaa mitä hyvänsä. Ja toisia näkyi tuolla tiellä olevan tulossa.

ILOLA.

Toden totta! Tästähän tuleekin oikein mahtava näyttely. Enpä olisi uskonut.

TÖRMÄ.

Ellen väärin muista on Jurvan emäntäkin valittu palkintotuomariksi.
Saatte joutua nyt toisten joukkoon, he pitävät neuvottelua
Rantatuomaalla.

JUSTIINA.

Joko lienee Luikesuon isäntä mennyt?

TÖRMÄ.

Vasta meni. Söderqvist kävi jo hoputtamassa.

JURVA.

Parasta että lähdet sitten heti.

JUSTIINA.

Niin taitaa olla. (Menee oikealle).

ILOLA.

En minä vaan nähnyt yhtään maatiaislehmää vielä äsken.

JURVA (Osottaen perälle).

Siellä oli ison männyn tyvellä pieni valkonen lehmä. Luulen että se on
Kariojan Jaakon Hillonhukka. Lähdetäänpäs katsomaan!

ILOLA.

Lähdemme vaan!

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

(Mailman Heikki tulee juosten vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Tuusan jääveli kun Nyrkkisen Matti karkasi metsään ja emäntä kiroaa ja itkee tuolla tienvieressä… Tuusan jääveli… Emäntä lupasi antaa sen kultakellon, jolla on kihlannut agronoomin sille, joka saapi Matin kiinni ja tuopi tänne näyttelyyn… Minä parastani panin, mutta vikkelämpi oli minua nuori sonni. Meni metsään, että risut paukkuivat… Tuota Tuomasvaaraa kohden se pani… Eikö lie tuolla vaaran laella jo?

JURVA.

Mitä sinä nyt taas horiset poika?

'ILOLA.

Pääsikö todellakin sonni irti?

MAILMAN HEIKKI.

Pääsi tietenkin, kun laho köydenpätkä on josta taluttaa, niin eihän se semmonen kestä… Emäntä itkee ja kiroaa tuolla tienvieressä… Armahtakaa hyvät ihmiset… Matilda… Matilda… niin se huutaa agronoomikin… Mutta tuollahan näen Mustan Pekan! Pekka kyllä on pikajuoksija. Pekka hoi! Vänta lite! Ormenkurmon… se on että kärme rattaassa. (Juoksee perälle Pekan jälkeen).

JURVA.

Mitähän tämä nyt on taas!

HILJA.

Tuo Heikki häpäsee lopulta meidätkin niin kauvan isä sitä työssään pitää.

ILOLA.

Emme häntä nyt Heikki parkaa kovin kovasti tuomitse.

TÖRMÄ.

Totta siinä kuitenkin se on, että Nyrkkisen emännältä sonni on irti päässyt. Vasta kävi emäntä tässä ja pyyteli Söderqvistiä hakemaan sonnia.

ILOLA (Nauraa).

No mitä Söderqvist vastasi?

TÖRMÄ.

Ei sanonut olevan hänellä aikaa, arveli, että antaapa sonnin juosta vihmoa.

ILOLA.

No ei hullunpaa!

TÖRMÄ.

Luulenpa, että saapi Söderqvist vielä, tultuaan isännäksi Nyrkkiseen, useamman kerran lähteä sinne, johon emäntä käskee.

ILOLA.

Sitäpä minä en usko.

TÖRMÄ.

Vanhemmasta miehestä se on hopun saanut kuin Söderqvist on.
Olli-vainaja kuoli aivan rääkkäykseen…

ILOLA.

Sepä kamalalta kuuluu.

TÖRMÄ.

Niin se on ja sillapa se onkin miehen saanti nyt toisen kerran ollut lujassa. Vaan lämpenee sen emännän kanssa vielä Söderqvistkin.

ILOLA.

Sehän on aivan hassua! Noin pieni vaimoihminen? Eihän se voi olla mahdollista! Olli-vainaja oli nahjus mieheksi.

JURVA.

Ei ollut kovinkaan nahjus.

TÖRMÄ.

Miesten vankinpia. Mutta mikäs auttaa kun emäntä komentaa että sisoo…

(Musta-Pekka ja Mailman Heikki tulevat juoksujalassa perältä).

MAILMAN HEIKKI.

Tännepäin Pekka! Tuolta tienvierestä se oikasr metsään, että koivet vilkkuivat. Tänne näin!

MUSTA-PEKKA.

Kultanen plakkarikello… Norjan viiniä ja kartuusi tupakkaa… Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… Jäävelin saksa, se on Mänty-Heikki…

(Juoksevet polkua vasemmalle. Kaikki nauravat).

ILOLA.

Nyt sai Heikki Pekan sonnia hakemaan.

HILJA.

Saadaan nähdä vaan, että Heikki vielä tänäpäivänä tekee jonkun verrattoman hävittömyyden. Niinkauvan isä onkin…

ILOLA.

Eihän tuossa nyt mitään erinomaista ollut. Ilman aikojaan ilvehtii
Pekan kanssa.

JURVA.

Minkäpä sille tekee. Se on täynnä konsteja ja piruutta. Ollut semmonen lapsesta asti. Olisi Heikkiäkin huutolaisena paremmin kohdeltu niin Myrkkisessä kuin Rantatuomaallakin, niin tuskin hän letkauksiansa noin jakelisi. Eipähän ole minulle mitään yrittänytkään, vaikka nyt on jo viisi kesää ollut kesämiehenä…

TÖRMÄ.

Ei vaan ole minullekaan mitään yrittänyt.

ILOLA (Nauraen).

Tässä kesällä kerran, kun tiesi, että lähtisimme Hiljan kanssa uistille, teki hän meille aika kepposen…

TÖRMÄ.

Minkä teki?

HILJA.

Viitsit vielä kertoa!

ILOLA,

Minusta se oli aika sukkela teko. Minä kävin juuri rannassa, vein airot ja panin tapin paikoilleen ja läksin kartanosta noutamaan uistimia ja kiirehtimään Hiljaa, niin sillä välin tämä konna ehti vilahdukselta käydä venevalkamassa ja näppäsi tapin paikaltaan…

TÖRMÄ.

Kuules vihollista!

HILJA.

Rakas Akseli! Elä viitsi kertoa.

ILOLA.

Mahtoi Heikki nauraa partaansa, kun näki meidän työntävän veneen vesille… Emmekä siinä puhellessamme ensinkään huomanneet, että tappi on auki… Olimme jo hyvän matkaa joella ennenkun Hilja alkoi huu…

HILJA.

Enhän minä huutanut. Sinä! Sinä!

ILOLA.

Huusitpahan ja meillä tuli tulinen kiire rantaan. Vene oli jo silloin puolillaan vettä…

TÖRMÄ.

Ha, ha, ha.

JURVA.

Et ole minulle siitä kertonutkaan.

ILOLA.

Ei ole tullut kerrotuksi.

HILJA.

Ja kun minä sitten Heikkiä siitä nuhtelin, naureskeli hän vaan ja arveli että hän tahtoi "herättää meidät todellisuuteen".

ILOLA (Nauraen).

Aivan niin. "Herättää todellisuuteen".

TÖRMÄ.

Kas tuolla nyt taluttavat Rantatuomaan majesteettilehmiä: Kullankukkaa ja Reesanttia.

(Mailman Heikin laulu kuuluu vasemmalta ja erottaa sanat:)

        Kurnaalista ja meijeristä se on tehty laulu,
        josta on tullut maailmalle suurenlainen nauru
           (rallatuksia)
        ja suurenlainen nauru.

ILOLA.

Heikkipä siellä laulelee…

JURVA.

Lähdetäänpä tässä miehissä katsomaan tuota Kullankukkaa ja Reesanttia ja Kariojan Jaakon Hillonkukkaa.

TÖRMÄ.

Joutaapa tästä.

    (Miehiä ja naisia kulkee kaha käteen.
    Joukossa näkyvät Iso-Iivari ja Veslakin).

HILJA.

Tuollapa näkyvät olevan Viialan tyttäret Heinärannalta. Minä lähden heitä puhuttelemaan. Parhaita tuttaviani. Tunnetko heidät Akseli?

ILOLA.

Muistelen nähneeni Heinärannalla.

HILJA.

Totta kai muistat Olgan kuitenkin. Hän oli samaan aikaan kansanopistossa kuin minäkin.

ILOLA.

Aivan niin. Nyt muistan. Semmonen rengassilmänen, pallinaamanen tyttö.

HILJA.

Hyi sinua miten puhut. Minä menen. (Menee perälle).

JURVA.

Eräs asia minua on ruvennut mietityttämään nyt juuri.

TÖRMÄ.

Mikä niin?

JURVA.

Tulin ajatelleeksi, kun äsken kuulin, ettei palkita muita kuin maatiaisrotusia lehmiä, että taitaa myrsky nousta, jolleivät Rantatuomaan lehmät saa palkintoa…

TÖRMÄ.

Samaa olen ajatellut minäkin. Pitäsi antaa kuitenkin tiplomi…

JURVA.

Luuletko Rantatuomaan tyytyvän tiplomiin!… Huihai!

ILOLA.

Siitä oli minulla ja Ökmanilla puhe tänä aamuna. Mutta Ökman on omantakeinen mies, joka tekee niinkuin oikeaksi näkee. Niin että kyllä minunkin uskoni on, etteivät Rantatuomaan lehmät tule saamaan palkintoa. Mutta lähdemme tästä kävelemään ja katselemaan.

JURVA.

Kello näkyy jo olevan kymmenen. Ei kai ole enään pitkää aikaa ennenkun palkintotuomaritkin tulevat.

    (Lähtevät kävelemään perälle päin, ja poistuvat näyttämöltä.
    Palkintotuomarit: Ökman, Söderqvist, Luikesuo, Justiina ja
    Mukkalan Ville tulevat oikealta. Viimeksi mainittu on puettu
    mustaan siipitakkiin ja näyttää peräti koomilliselta).

ÖKMAN.

Jaa, nyt alkaa tarkastuksemme. Kuten olen neuvonut, on jokaisen numeron kohdalle annettava arvolause… niinkuin olen sanonut…

LUIKESUO.

Me ymmärrämme.

(Ottavat esille muistikirjansa. Mukkalan Ville kumartelee).

ÖKMAN.

Ja muuten on noudatettava kaikkia niitä sääntöjä ja määräyksiä, joista puhuin ja määräsin. Tämä on nimittäin suoraa peliä eikä persoonallinen tuttavuus saa tulla kysymykseen. Muistakaa se!…

SÖDERQVIST.

Eikä ole otettava huomioon mitä omistajat tahi hoitajat lörpöttelevät.

LUIKESUO.

Ei ilmankaan.

(Mukkalan Ville kumartelee).

RANTATUOMAS (Tulee vauhdissa oikealta).

Mitä helvettiä tämä on, että tuommonen knapsu otetaan palkintotuomariksi! (Osottaa Mukkalan Villeä). Minä en kärsi maani päällä tuommosta lentävää varesta…

ÖKMAN.

Isäntä on hyvä ja tyyntyy! Ei hänen sanansa tule palkinnoita pilaamaan.
Ville on taitavana lehmän tuntijana palkintotuomariksi valittu.

(Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Olkoon sitten joukossa, mutta mitä se tuolla kirjalla tekee.

ÖKMAN.

Komeutena se on voirasia niityllä.

(Ville kumartelee).

RANTATUOMAS.

Siipitakissa ja patineissa se vielä kummittelee…

ÖKMAN.

Siivethän variksellakin toki ovat.

RANTATUOMAS.

Kyllä minä tunnen tämän hännänheiluttajan. Se on kiukkunen minulle, kun en antanut hänelle torpan paikkaa…

ÖKMAN.

No mitäs isäntä nyt joutavia jaarittelee. Katsokaa te vaan, että kaikki käy laillisesti.

RANTATUOMAS.

Laillisesti se pitää käydäkin…

ÖKMAN.

Kyllä me tunnemme lain.

SÖDERQVIST.

Ja asetukset.

RANTATUOMAS.

Minä tunnen myöskin ne molemmat ja saan vielä muistuttaa, että koko hoito on minun maani päällä…

ÖKMAN.

Senkin me tiedämme. Ja nyt lähdemme!

    (Lähtee edellä kävelemään vasemmalle, toiset perässä.
    Mukkalan Ville jälkimmäisenä).

RANTATUOMAS (Ottaen Villeä takinliepeestä kiinni).

Muista sinä vaan Ville, että panet hyvät merkit meidän Kullankukalle ja
Reesantille.

MUKKALAN VILLE (Puhuu akkamaisella äänellä, tehden vaimoväen tapaan liikkeitä). Hyvä isä kulta kun repii mun ponksuurini. Laske irti heti!

RANTATUOMAS.

Minä halkasen sinun takkisi niskaan asti, joll'et pane hyviä merkkejä…

MUKKALAN VILLE.

Hyvä isä… Löysää irtil Jumalaton mies!

RANTATUOMAS.

Mene sitten vietävän hankisääski!

(Ville rientää toisten perään ja katoaa näyttämöltä).

RANTATUOMAS.

Pakosta niitten nyt on antaa ensimmäinen palkinto meidän lehmille! On se hauskaa sitten nähdä sanomalehdessä, että talokas Aapo Rantatuomaan lehmät Kullankukka ja Reesantti ovat saaneet ensimmäisen palkinnon. Mahtanee se kaivella näitä hyviä naapureita. Pakosta on antaa. Söderqvist pelkää vielä käräjäasiaa, jonka voin nostaa vielä pystyyn ja muistakoot, että minun maani päällä on koko homma. (Sytyttää sikaarin). Sinne kuuluu Kariojan Jaakkokin tuoneen lehmänsä… laiha kuin krapa ja pieni. Eivätkä ne näyttäneet minusta Nyrkkisen lehmätkään paljon paremmilta. Entä Törmän? Ikäloppu lehmä! Liekö lypsänyt koskaan. (Kävelee edestakasin). Heidän maatiaisrotusensa! En viitsi kuunnella. Kariojan Jaakolla kuuluu mukamas olevan maatiaisrotunen lehmä… Ja Törmällä toinen… Kantänka! Vaan kysyn heti, että myydäänkö Törmän talosta voita enempi kuin meiltä! Siinä taitaa tulla umpi eteen herroilla…

(Mailman Heikki tulee vasemmalta).

MAILMAN HEIKKI.

Eikös isäntä olekaan palkintotuomarina?

RANTATUOMAS.

Minä olen jäävi, minulla on kaksi lehmää näytelmässä. Joko siellä lehmiä tunnusteltiin?

MAILMAN HEIKKI.

Siinä näkyivät pyörivän Kariojan Jaakon lehmän ympärillä.

RANTATUOMAS.

Eipä siinä ollut minusta tunnustelemista eikä katselemista. Laiha ja pikkanen kuin saivar.

MAILMAN HEIKKI.

Kummalta minustakin näytti, kun paljon komeampia oli vieressä…

RANTATUOMAS.

Jaa, niinpä minäkin luulen. Näitkö meidän lehmiä…?

MAILMAN HEIKKI.

Kaukaa ne jo teidän lehmät erotti. Nyrkkisen lehmätkin olivat kuin hiehoja vieressä. Vaan pahoin minä pelkään, että tekevät vääryyttä, kun Nyrkkisen uusi isäntäkin on palkintotuomarina…

RANTATUOMAS.

Vaan tiedätkö Heikki, että tämä männikkö on minun ja käräjäasia agronoomin kanssa on vielä keskissä…?

MAILMAN HEIKKI.

Kyllä teillä on hyvä puoli päällä! Ottakaa kovasti maanvuokraa jos eivät palkitse Kullankukkaa ja Reesanttia.

RANTATUOMAS.

Pois minä ajan maani päältä Mukkalan Villen, sen harakan, olivat palkintotuomariksi valinneet. Mutta minä olen semmonen poika, joka en hätäile…

MAILMAN HEIKKI.

Teidän on tämä Aitamännikkö… Ajakaa kaikki pois!

(Nyrkkisen emäntä tulee oikealta).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Missä palkintotuomarit ovat. Minulla olisi asiaa Hyykylle… No täällähän tuo Heikki onkin. Menikö Musta-Pekka Mattia hakemaan?

MAILMAN HEIKKI.

Matin perään lähti, metsikköön katosi… jäljille pääsi. Kyllä Pekka
Matin näyttelyyn tuopi.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minun pitää tavata Hyykyä… minä vaadin että Matti tarkastetaan sitten jälestäpäin.

RANTATUOMAS.

Ketäs Hyykyä emäntä meinaa?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Agronoomia tietenkin…

MAILMAN HEIKKI.

Tuolla Hyyky on lehmäin keskellä… Huudanko minä tänne?

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Elä sinä… Kyllä minä itsekin… (Menee vasemmalle ja huutaa). Hyyky hoi! Hyyky hoi!…

RANTATUOMAS.

Antakaa palkintotuomarien olla rauhassa!

(Hetken kuluttua tulee Söderqvist).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minulla on vähän kahdenkeskistä asiaa… tule tänne syrjään!

SÖDERQVIST (Kärsimättömänä).

Mitä sinä täällä lojuat! Etkö osaa sanoa Hugo… Ei minulla nyt ole aikaa… (Menee takasin).

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Syrjään).

Hän kiukkuilee ja on olevinaan, kun on minun kelloni ja minun rahaani taskussaan… Mutta kyllä minä vielä…

MAILMAN HEIKKI.

Näyttää siltä kuin herra agronoomi ei sallisi itseään häirittävän…

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Suulaasti).

Mitä tämä asia sinuun kuuluu! (Menee Söderqvistin perässä).

RANTATUOMAS.

Taisipa muori suuttua.

(Iso-Iivari ja Vesla tulevat oikealta).

ISO-IIVARI.

Läksimme pyytämään palkkaamme siitä kesällisestä kilpaniitosta.

VESLA.

Meni koko päivä siinä hommassa.

RANTATUOMAS.

Mistä hyvästä teille palkka pitäsi tulla? Siitäkö, että häpäsitte itsenne ja minut, kun luulin teitä niittomiehiksi. Sitäpaitse saitte litran viinaa ja aamiaisen, kun taloon tultiin. Siinä on palkkaa semmosille niittomiehille juuri kyllä. Vasa?

VESLA.

Palkkani minä vaadin. Ja jos en muuten saa niin vaadin käräjille. Se on vissi se.

ISO-IIVARI.

Niin minäkin.

RANTATUOMAS.

Tehkää niin hyvät herrat. (Kiivaana). Mutta kävelkää pois minun maani päältä! Ja sukkelaan!

MAILMAN HEIKKI (Iskien silmää).

Mitä tässä töllistelette?

RANTATUOMAS.

Niin. Mitä töllistelette tässä!

ISO-IIVARI.

Katselemme näitä maatiaisrotusia lehmiä…

VESLA.

Niin, ja isäntiä…

RANTATUOMAS.

Parasta olikin, että menitte hyvän sään aikana.

(Vasemmalta kuuluu Mustan-Pekan ähkiminen ja kiroileminen).

MAILMAN HEIKKI.

Pekka on varmaan saanut Nyrkkisen Matin kiinni…

MUSTA-PEKAN ääni.

Kyllä pysyt! Koeta parhaasi! Vai jakelet sinä yhä piruuttasi. Näin vaan minä sonnia komentelen. Koreasti poika!

MAILMAN HEIKKI.

Se on saanut Matin kiinni… Köyttää sitä puuhun…

(Menevät vasempaan. Rantatuomas perälle).

Väliverho.

Esiripun noustua tulevat palkintotuomarit näyttämölle, taskukirja käsissään. Mukkalan Ville pyörähtelee, kirja kädessä hänelläkin.

ÖKMAN.

Olemme siis kaikki jo tarkastaneet. Kuinka monta numeroa on Mukkalan
Viljellä?

MUKKALAN VILLE.

Sata neljä numeroa lehmiä, kahdeksan numeroa sonneja, herra agronoomi.

ÖKMAN.

Aivan oikein. Onko muillakin niin?

MUUT.

Saman verran on.

ÖKMAN.

Lähdemme siis taloon, vertailemme, jotta saadaan palkinnot selville.

(Nyrkkisen emäntä tulee perältä).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Näytäpäs Hyyky saapiko Matti palkintoa?

SÖDERQVIST.

Kyllä kuulet sen kohta.

(Mailman Heikki ja Musta-Pekka tulevat vasemmalta).

MUSTA-PEKKA.

Ja nyt on plakkarikello minun.

MAILMAN HEIKKI.

Elä sinä hätäile vielä.

ÖKMAN.

Ilmottakaa sinne yleisölle, että palkinnot jaetaan aivan heti ja että sen jälestä puhutaan maatiaisrotusten lehmäin tuntomerkeistä.

(Rantatuomas tulee perältä, keppi kädessään).

RANTATUOMAS.

Minä tahdon tietää saavatko Kullankukka ja Reesantti palkintoa.

ÖKMAN.

Kohta saatte tietää.

(Palkintotuomarit menevät oikealle).

RANTATUOMAS.

Tästä tulee helvetin hoppu kaikille, ellei meidän lehmiä ole palkittu.

MUSTA-PEKKA (Menee Nyrkkisen emännän viereen. Naurussa suin).

Ja nyt se on plakkarikello minun.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mikä plakkarikello?

MUSTA-PEKKA.

No se, joka on agronoomilla, se kihlakello…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä sinä nyt hulluttelet…

MAILMAN HEIKKI.

Pekka sanoi teidän luvanneen plakkarikellon jos hän saa Matin kiinni…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä Pekka horisee.

MUSTA-PEKKA.

Kello tänne!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Tiedä huutia!

MUSTA-PEKKA.

Kyllä minä…

    (Mailman Heikki vie Pekkaa syrjään. Jurva,
    Törmä, Isola ja Hilja tulevat).

JURVA.

Kummaa on minusta kun ei agronoomi Ökman sanonut olevan kuin yhden maatiaisrotusen lehmän koko näyttelyssä…

ILOLA.

Jaa. Kyllä niin on.

RANTATUOMAS.

Ja kenen on se lehmä?

JURVA.

Kariojan Jaakon Hillonkukka…

RANTATUOMAS.

Semmonen… pieni kuin jaara…

JURVA.

Se on maatiaisrotunen kuitenkin…

MUSTA-PEKKA (Kävelee edestakasin ja hokee):

Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen.

RANTATUOMAS.

Olkoon mikä hyvänsä, mutta semmosta lehmää ei vaan sovi palkita. Eihän se kuulu lypsävän kuin sen verran että kissalle kuppiseen…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Ei se ollut minusta lehmän näköinenkään…

TÖRMÄ.

Väärin se taas on. Koettelin minäkin sitä Kariojan Jaakon Hillonkukkaa ja kyllä sillä minusta hyvät maitolehmän merkit ovat…

JURVA.

Niin minustakin…

RANTATUOMAS.

Vaan jos semmonen palkitaan, niin minä kysyn: Sitä vartenko tätä näytelmää pidetään, että palkitaan kaikki lamassa olevat ja huonosti hoidetut ja nälällä piinatut lehmät? Ja lihavat, parhaat maitolehmät jätetään palkitsematta?

JURVA.

Ei se niin ole käsitettävä…

ILOLA.

Ei ole tietysti kysymys lehmän lihavuudesta, vaan muutoin sen hyvistä ominaisuuksista.

RANTATUOMAS.

Teistä ei saa selvää: yksi puhuu yhtä, toinen toista. Yksi kieltää, toinen neuvoo niin tekemään.

MAILMAN HEIKKI.

Niin, ei ole kysymys lihavuudesta eikä leveydestä, vaan maatiaisrotusista…

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen…

RANTATUOMAS.

Sinulla ei ole tässä näytelmässä mitään tekemistä. Voisit mennä matkoihis.

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Sen minä vaan sanon, että jos Kariojan Jaakon lehmä palkitaan ja Törmän vasikat, niin en tuo ikäpäivänä lehmiäni näyttelyyn…

RANTATUOMAS.

Enkä minä.

(Söderqvist tulee yksin oikealta, pinkka papereita kainalossa. Hänellä on takki auki joten komeat kellon vitjat sopivat välkkymään liivin päältä).

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Saapiko meidän Matti palkintoa? Entä Kirjo ja Leijona? Saavatko nekin.

SÖDERQVIST.

Ei saa yksikään…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mitä se merkitsee? Hulluko sinä olet kun et omia lehmiäsi palkitse…

SÖDERQVIST.

Niin se on. Mitäs toitkaan niitä tänne. Minähän kielsin…

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Ylpeänä).

Toitko? Omiani saan tuoda ja viedä mihin tahdon…

MUSTA-PEKKA (Syrjään).

Tuosta minä pian nappaan tuon kellon ja juoksen tieheni.

SÖDERQVIST.

Jaa se ei kuulu minuun. Niin ovat palkintotuomarit numerot panneet

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Mennen aivan Söderqvistin nokan alle. Vihassa ja ylpeänä).

Muistatko sinä mitä lupasit! Vai sillä lailla, ettei yhtään palkintoa. Mikä häpeä! Mikä häpeä! Koko kylä nyt minulle nauraa, kun ei yhtään palkittu ja minä kolme toin…

SÖDERQVIST.

Niin, minkäs minä sille voin! Ökman on konsulentti…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Mikset olisi voinut! Mokomakin nahjus!

SÖDERQVIST.

Punnitse sanasi ihminen! Ettäs viitsit väkijoukon keskellä…

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Minä se juuri viitsinkin! Jopa tämä oli päivä! Herrajesta!

SÖDERQVIST.

Ole vaiti siinä! Eläkä siunaile!

NYRKKISEN EMÄNTÄ.

Elä komeile siinä! Muista, että minun on kelloni.

SÖDERQVIST (Vimmastuen. Heittää kellon perineen syrjään, josta
Musta-Pekka juoksee sen ottamaan ja katoaa vasemmalle).

Siinä on kellosi sinä äimäsilmänen tolvana… Luuletko minua komentavasi niinkuin kuuluit komentaneen miesvainajaasi… Anna pois minun sormukseni!…

NYRKKISEN EMÄNTÄ (Viskaa sormuksen Söderqvistin silmille, pui nyrkkiään ja juoksee rääkkyen vasemmalle).

SÖDERQVIST.

Tuommonen tolvana… Pippuripussi.

MAILMAN HEIKKI.

Meni viisikymmentä tuhatta…

RANTATUOMAS.

Tämäpä vasta elämää on…

(Ilola ja Hilja poistuvat, keskenään puhellen, oikealle.)

MAILMAN HEIKKI.

Jo tuli ero perheestä ja riita tavarasta…

SÖDERQVIST.

Siinä olkoon! Minä annan palttua koko hommalle!

(Lähtee oikealle. Palkintotuomarit tulevat, Mukkalan Ville kävellen Ökmanin vieressä. Ökmanilla on papereita kädessä. Väkeä tulee perältä ja vasemmalta).

ÖKMAN.

Nyt ensiksi ilmoitetaan kenenkä lehmät ovat palkitut, sitten tahdon lyhyesti selittää maatiaisrotusten lehmäin tuntomerkeistä…

MAILMAN HEIKKI.

Niinpä tietenkin.

ÖKMAN.

Muuten pyydän näyttelyyn osaaottaneita tyynesti kuuntelemaan… tarkotan, ettei tietysti ole voitu palkintoja jakaa kaikille… ja etupäässä ovat palkintotuomarit huomioon ottaneet puhtaat maatiaisrotuset lehmät… Tietysti ei ole jätetty huomioon ottamatta hyvin hoidetuita sekarotulehmiäkään, mutta palkintoa ei niille nyt, sääntöjen mukaan voida antaa…

MAILMAN HEIKKI.

Eipä tietenkään.

(Rantatuomas käy levottomaksi. Silmii tuimasti Mukkalan Villeä ja Ökmania.)

ÖKMAN.

Niin. Rahapalkinnot saapi sitten tänä iltana käydä perimässä Jurvalla, jossa minä ne näyttelyn johtomiehenä maamiesseuran puolesta maksan. Olisiko joku hyvä ja ilmottasi tuonne etemmäksikin, että palkinnot nyt ilmotetaan.

RANTATUOMAS.

Minä tahdon tietää onko meidän lehmiä palkittu tai ei?

MUKKALAN VILLE.

Elkää häiritkö agronoomia…

(Mailman Heikki huutaa vasemmalle, että palkinnot jaetaan).

RANTATUOMAS.

Pidä sinä suus' kiinni vares… Tietääkseni minä olen isäntä talossani…

ÖKMAN.

Olkaa hiljempää siellä!

MUKKALAN VILLE.

Tulisit päälle, kun tietäsit, ettei lehmiäsi ole palkittu…

RANTATUOMAS (Lyö kepillään Mukkalan Villeä).

Tuosta saat… Mene pois minun maani päältä…

(Ville pakenee Ökmanin selän taa).

TÖRMÄ (Yksin).

Kyllä tämä taitaa mennä potuiksi koko näyttely!

ÖKMAN.

Elkää nyt hitossa siellä ruvetko tappelemaan!

JURVA (Koettaa tyynnyttää Rantatuomasta).

Maltahan mielesi nyt!

ÖKMAN.

Merkillistä kyllä ei tässä näyttelyssä ollut kun yksi ainoa puhdas maatiaisrotunen lehmä, joka muutenkin merkeistään on kerrassaan hyvä. Kun näiden näyttelyjen tarkotus juuri on palkita yksinomaan maatiaisrotusia lehmiä, niin… Sillä siihen on jokaisen karjanomistajan pyrittävä, että hän koko karjansa saapi puhtaaksi kotimaiseksi roduksi…

RANTATUOMAS.

Vaan mihinkäs entiset lehmät joutuvat… Vasa?

ÖKMAN.

… Sillä siitä ollaan nykyjään oppineitten kesken yksimielisiä, että juuri tämä rotu…

(Mailman Heikki tulee Mustan-Pekan kanssa aivan Ökmanin viereen).

ÖKMAN.

… niin tämä kotimainen rotu, jonka etevämmyydestä jälempänä tulen puhumaan, on sopivin rotu meidän oloihimme ja ilmanalaamme. Tämä n.k. maatiaisrotu…

MUSTA-PEKKA.

Maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… maatiaisrotunen…

(Kuuluu naurua).

ÖKMAN.

Oleppas nyt Pekka hiljaa siinä…

RANTATUOMAS.

Minä saan huomauttaa, että tämä on minun maani päällä tämä näytelmä ja minun on valta ajaa jokaikisen katajikkoon… niin herrat kuin narritkin…

MUKKALAN VILLE (Ökmanin selän takana).

Kas vaan kun löisi kepillään, mutta ei uskalla!…

ÖKMAN (Kiivaasti).

Hiljaa! sanon minä. Kuten äsken sanoin ei tässä näyttelyssä ollut kuin yksi maatiaisrotunen lehmä ja ensimäinen palkinto annetaan siis sen omistajalle torppari Jaakko Kariojalle…

RANTATUOMAS.

Jopa meni joutavaksi koko näytelmä… (Kiivaasti ja huitoen kepillään). Helvettiin joka sorkka minun maani päältä! Viekää hiiteen lehmänne ja härkänne…

(Osa ihmisiä pakenee vasemmalle ja perälle).

MAILMAN HEIKKI (Huutaen).

Se on oikein isäntä! Noin se maahenki on mahtava…

(Juoksee vasemmalle. Musta Pekka perässä, kello kädessä hokien: plakkarikelio… Norjan viiniä… kartuusi tupakkaa… maatiaisrotunen… maatiaisrotunen… Rantatuomas hyökkää Pekan jälkeen ja ehtii iskeä kepillä selkään. Ökman, Jurva, Luikesuo ja Törmä lähtevät keskenään puhellen vasemmalle. Mukkalan Ville pakenee oikealle, mutta palaa toisten perään vasemmalle. Rantatuomas ehtii häntäkin kepillä hätyytellä.)

MUKKALAN VILLE (Juostessaan oikealle).

Herrajesta tuota härkää, kun tappaa…

RANTATUOMAS.

    Kintut poikki ja päät mäsäksi… Eikä käy minun talossani enää kukaan
    agronoomi neuvomassa… (Söderqvist menee näyttämön poikki vasemmalle).
    Vai täällä sinäkin vielä olet… Ei olekaan asiamme vielä sovittu…
    Käräjille vaadin…

SÖDERQVIST.

Perkele teitä tuli neuvomaan enään koskaan… Näin hullua pitäjästä ei ole missään koko Suomessa…

RANTATUOMAS (Puistaa keppiään Söderqvistin nokan alla).

    Tietäkää joka ikinen hunsvotti, että minä vaadin käräjiin kaikki… ja
    näytän teille mitä se maksaa, että…

    (Perältä kuuluu kellojen kalketta ja
    äänekästä puhelua. Mailman Heikki laulaa.)

Esirippu alas.