The Project Gutenberg eBook of Ah, Oskar!, by Eugène Scribe

Oskar Ponteva, konsuli.
Maria, hänen puolisonsa.
Gideon Ponteva, heidän setänsä, kauppaneuvos.
Armas Tiainen, nuori kanslisti.
Loviisa, palvelijatar.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS

Hienosti kalustettu huone. Taustan keskellä ovi; samoin molemmilla sivuilla. Pöytä, tuoleja ja nojatuoleja. Kirjoituspöytä, jolla on kirjoja, papereita ja kirjoitustarpeita.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Maria. Herra kanslisti! Näin aikaisin minun luonani… Se on ihastuttavaa, mutta samalla vaarallista! Kaupungissa on paljon kielikelloja, ja näin aikainen vierailu voi antaa heille aihetta turhiin juoruihin.

Tiainen. Teistäkö, rouva?… Oh, te tiedätte varsin hyvin, että se on mahdotonta. Tähän saakka ainakaan ei kukaan ole rohjennut kieltää, että te olette koko kaupungin rakastettavin ja suloisin nainen.

Tiainen. Niin, rouva, kaunis maatalo, joka teitä niin kovin miellyttää… kaksi peninkulmaa kaupungista…

Tiainen. Hän on itse sen minulle sanonut… Ja kun olen teidän usein kuullut puhuvan tästä tilasta…

Maria. Minä uneksin jo siitä! Minä teen siitä jotakin ihanaa. Mutta ensin meidän täytyy saada mieheni suostumus.

Tiainen. Hänen, konsulin, ja rikkaan tukkukauppiaan pojan, ei toki tarvinne laskea joka penniä antaakseen rahojensa liikarunsaudesta…

Tiainen. Hän rakastaa teitä niin suuresti, että täyttää kaikki teidän toivomuksenne.

Maria. Ei aina. On päiviä, jolloin saan ostaa mitä haluan, mutta myöskin päiviä, jolloin minun täytyy…

Maria. Minä odotan… Mutta se on surkeata… Ei mikään ole pitkäveteisempää kuin odottaminen.

Tiainen. Oh, minä tiedän sen, rouva, ehkäpä paremmin kuin moni muu… Katsokaas, jo kauan olen odottanut tilaisuutta puhuakseni kanssanne eräästä, joka kuuluu perheeseenne. Mutta rohkeuteni on aina pettänyt!

Maria. Kuinka?… Te, joka olette käynyt luonani asioissa… aivan yksinkertaisesti…

Maria. Kas niin! Hyvä, minä uskon, muutoin hän ei olisi suvainnut teitä, kanslistia… Siis: te rakastatte serkkuani?

Tiainen. Olen rakastanut siitä saakka kun hän vietti lomaansa täällä teidän luonanne.

Maria. Oi, oi, kuinka ihastuttavaa! Mutta te ette tietäne, että serkullani on omaisuutta vain nimeksi. Hänen myötäjäisensä ovat vain parikymmentätuhatta markkaa.

Maria (nauraen). Tiedättekö, hyvä herra, te olette minun silmissäni sankari. Ottaa rouva, jolla on vähän omaisuutta, kun itsellään ei ole kerrassaan mitään…

Maria. Varmasti… Minä tahdon… minun täytyy… Niin, jos asia riippuisi yksin minusta, niin saisitte jo huomenna sanoa häntä omaksenne.

Maria. Olen kyllä, mutta kolme kuukautta sitten määrättiin mieheni noiden kahdenkymmenentuhannen markan vuoksi, joista teille mainitsin, hänen holhoojakseen… Eräs rikas kauppias, setä, joka hänellä oli New-Yorkissa…

Maria. Kyllä, on vielä olemassa Amerikan-setiä, vaikkakin ne ovat tulleet jokseenkin harvinaisiksi. — Tällä sedällä oli siis kaksi perijää, kaksi sukulaista, ja sensijaan että olisi mieluummin kuollut ilman testamenttia, hän sääsi testamentissaan toiselle perijälle kaikki ja minun serkku-raukalleni vaivaiset 20,000 markkaa, joiden vuoksi hänelle, kuten äsken sanoin, määrättiin holhooja… Vaali osui minun mieheeni, ja hänen puoleensa, ymmärrättehän, on teidän käännyttävä.

Maria. Saatte kyllä. Vieläpä lupaan pitää huolen siitä, että mieheni lisää myötäjäisiä.

Maria. Olkaa huoleti, ei siitä kovin paljon heru, sillä hän on ankara talonhaltija, järjestyksen mies, jonka periaatteet ovat yhtä täsmällisiä ja tarkkoja kuin hänen kirjanpitonsa… Oivallinen mies muuten… mutta hänessä on säästäväisyyden hyve kehittynyt niin pitkälle, että jos hänet pakotetaan olemaan antelias, niin hän häpeää, sillä hän luulee siten jotenkin poikenneensa säännöllisyyden tieltä. Mutta ennenkuin voin ajatella teidän asiaanne, tulee minun saattaa omani järjestykseen.

Maria. Ensiksikin suunnittelen valmiiksi kaikki hyökkäyskeinoni maatilan valtaamiseksi. Kaksi peninkulmaa täältä… Silloin on mahdotonta kulkea joka päivä tuota matkaa jalkaisin; auto, jota niin kauan olen toivonut, on sentähden välttämätön, kuten kaikki, mikä minulta on kielletty, on minulle välttämätöntä. Kas niin, kolme asiaa minä tahdon, ja ne minun täytyy myöskin saada. Teidän avioliittonne on niistä kolmas.

TOINEN KOHTAUS.

Oskar. (tulee kiihoittuneena; itsekseen). Hyväinen aika, vaimoni! (Marialle.) Luulin, että sinä olisit poissa.

Oskar. Sinähän jätit minut äsken mennäksesi ottamaan vastaan setä Gideonia, joka tulee seuraavassa pikajunassa.

Maria. Niin aioin kyllä tehdä, mutta sitten tuli ystävämme, herra Tiainen. Hänellä on kerrottavana sinulle tärkeä asia.

Oskar (hämmentyneenä). Minä kiitän häntä. (Levottomasti tarkastellen oikealla olevaa pientä ovea.) Jos hän nyt tulisi! (Ääneen.) Puhumme siitä toisella kertaa, sillä meidän setämme ansaitsee huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta… Kauppaneuvos, jota minä saan kiittää nykyisestä hyvästä asemastani..,

Maria. Toivon, ettei hänen tulonsa ole pitänyt sinua paria viimeistä päivää levottomuuden vallassa.

Oskar (itsekseen). Hän aavistaa jotakin… (Ääneen.) Oh, ei mitään syytä, ei yhtään mitään… mutta on hetkiä, jolloin on sellaisessa mielentilassa, sellaisessa…

Maria. Ihmeellisessä mielentilassa… Silloin on ajateltava iloisia asioita, jotka karkoittavat kaikki huolet… Muistathan tehtailijan ihanan maatilan, jonka niin mielelläni haluaisin saada… ja jonka sinä myöskin haluaisit ostaa minulle…

Oskar (yhä tuskallisena tarkastellen oikealla olevaa ovea). Niin, niin… kaikkea, mikä vain tuottaa sinulle iloa… Mutta miksi ajatella sellaisia asioita? Tehtailijan pitäisi myydä tila. Mutta sellainen ei pälkähdä milloinkaan hänen päähänsä. Vielä aivan äskettäin hän sanoi minulle…

Oskar (hämillään). Silloin… silloin en voi todennäköisesti kieltää… mutta en myöskään myöntää.

Maria. Tietysti, ja tässä on herra Tiainen, joka voi kysellä ja hankkia tietoja.

Oskar (kärsimättömästi). Hinta ei pidätä minua kauppaa tekemästä… Sillä jos kerran on lujasti päättänyt (syrjään) olla ostamatta… (Ääneen.) Mutta me unohdamme kokonaan sedän, ja jos hän ei tullessaan tapaa ketään…

Maria. Olet oikeassa. (Soittaa: Loviisalle, joka astuu sisään.) Loviisa, hattuni ja päivänvarjoni. (Loviisa poistuu, mutta palaa pian tuoden hatun ja päivänvarjon.)

Maria. Aika pitkä… varsinkin kun saa kulkea jalkaisin… Katsoppas, jos meillä olisi auto, josta olemme jo niin kauan puhuneet!… (Oskar liikehtii levottomana.) Ei nyt juuri, kun olet aikeissa ostaa maatilan… Silloin en toki voi odottaa mitään sellaista. En ajattele enää ollenkaan autoa, Oskar. — Nyt olen valmis ja voin lähteä.

Oskar. Mitä ajattelet!?… Tänään on maksupäivä… Ja minun kassani, minun laskuni!

Maria. Hyvä, hyvä, en siis vaadi sinua mukaan. Herra Tiainen, käsivartenne. (Oskar liikehtii levottomana.) Niin, täytyyhän olla kavaljeeri, kun joutuu, kuten minä, naimisiin paljopuuhaisen miehen kanssa… eikä autoa eikä muutakaan ajoneuvoa ole käytettävissä.

KOLMAS KOHTAUS.

Oskar. Vihdoinkin yksin, Jumalan kiitos. (Kääntyy ja huomaa Loviisan, joka seisoo levollisena taustalla höyhenhuiska kädessään.) Mitä sinä täällä teet?

Loviisa. Siivoan huoneita, kuten kaikkina muinakin päivinä tähän aikaan. Mutta jos herralla on tänään erikoisia syitä…

Loviisa. Sitä minä en tiedä… Ajattelin vain, kun te tänään halusitte päästä eroon rouvasta… Hän voi, muuten, tulla takaisin millä hetkellä tahansa…

Oskar (itsekseen). Tuo palvelustyttö on vakoilemassa. Onpa tässä joutunut naisten silmälläpidon alaiseksi. (Ääneen.) Sinä olet hullu, Loviisa, ja olisin varmaankin jo aikoja sitten erottanut sinut palveluksesta, jos sinun edesottamisesi olisi voinut ottaa toden kannalta…

Loviisa (laskee höyhenhuiskan tuolille ja astuu lähemmäs). Te ette siis odota ketään? Ette siis puuhaile mitään?

Loviisa. Te luette joka päivä sanomalehtiä… Onko totta, että tykistörykmentti on tulossa tänne?

Loviisa. Tahtoisin tietää sen niin mielelläni, koska Jaakko palvelee siinä rykmentissä ja meidän pitäisi mennä naimisiin heti hänen palattuaan.

Oskar. Kyllä, tieto on oikea; rykmentti tulee tänne muutaman päivän kuluttua. Ja jos olet kunnollinen, uskollinen, ja jos ennen kaikkea et ole utelias…

Loviisa. Suokaa anteeksi, hyvä herra… en voi sille mitään. Oikeastaan en ole ollenkaan utelias, pikemminkin se on jonkinlaista tiedonhalua… ja vaikka minulta sentähden vedettäisiin osa palkasta pois, en voi siitä tavasta luopua… se on voimakkaampi kuin minä. Ja sitten, kun herralla on todellisia salaisuuksia, — jollaista usein sattuu parhaimmissakin perheissä,— niin voitte uskoa ne minulle ilman pelkoa. Olen tiedonhaluinen ainoastaan niin kauan kuin minulle ei ole mitään sanottu, mutta jos minulle on jotakin sanottu, olen minä itse vaiteliaisuus.

Oskar (itsekseen). Hän aikoo vain urkkia minulta jotakin. (Ottaa rahakukkaron taskustaan.) Mutta jos annan hänelle rahaa, olisi se melkein kuin tunnustus… ja niin tulisin riippuvaiseksi hänestä. (Ääneen.) Mene!

Loviisa. Hm!… (itsekseen.) Näyttipä siltä kuin hän olisi tavoitellut rahakukkaroa, mutta taskuun se meni takaisin sittenkin… Samantekevä! Hän on puhunut kauniisti, jotakin on tekeillä… ja lopulta minä saan sen kuitenkin tietää…

Loviisa. Otan vain pölyhuiskan mukaani. (Menee keskiovesta. Oskar juoksee vasemmalla olevalle ovelle ja panee sen lukkoon. Loviisa avaa ovea hieman.) Hän pani oven lukkoon! (Oskar astuu kohti keskiovea, jolta Loviisa nopeasti poistuu. Oskar lukitsee oven.)

VIIDES KOHTAUS.

Oskar (yksin). Oi, mikä tuska ja vaiva, ennenkuin pääsee irti kaikista! Kirotut nuuskijat! Jos nyt sattumalta on jotakin salattavaa, niin ei niillä ole muuta tekemistä kuin koettaa ottaa selvä siitä… tällä kertaa erittäinkin! (Oikeanpuoliselle ovelle koputetaan.) No, jopa oli aikakin! Hetkistä myöhemmin meidät olisi yllätetty. (Avaa oven varovaisesti.)

VIIDES KOHTAUS

Gideon. Rakkahin veljenpoikani!… Sinähän täällä vain olet? — Niin paljon varovaisuutta, niin salaperäinen vastaanotto! Toivon oikeastaan pientä virkistävää seikkailua.

Gideon. Niin totta kuin elän, en! — »Astukaa junasta alas asemaa aikaisemmin, ottakaa auto esikaupunkiin saakka, tulkaa sitten salaa puutarhaportin kautta, joka on auki, ja sitä tietä pieneen alakerrassa olevaan salonkiin.» — Kaikki on tapahtunut täsmälleen sillä tavoin, ja tässä minä nyt olen… Loppujen lopuksi on tässä kai sentään kysymys vain tavallisesta perheselvittelystä… Toivoin parempaa!

Gideon. Sinun rouvasi esimerkiksi, kuinka hurmaava hän on! Niin, niin, hän on sangen soma, tuo sinun pikku vaimosi… ja tuo aina mieleeni tanssijatar Outokummun, ensimmäisen heilani… ja sitten muita, jotka…

Gideon. Muutamia… varsinkin silloin, kun olin ratsuväessä upseerina. Oh, se oli vasta aikaa, valloitusten kultaista aikaa! Mutta sellaiseen tarvitaan ikävä kyllä paljon rahaa. Suuri osa omaisuudestani on siten mennyt kaiken maailman tietä. No, minulla ei ole syytä valittaa… mitä olen rahassa menettänyt, sen olen kokemuksissa voittanut.

Oskar. Sinun kokeneisuuteesihan minä juuri tahdon vedota. Eräs seikkailu, josta minun vaimoni ei mitään tiedä, eikä saa tietää…

Gideon. Ahaa! Jokin kunnia-asia, minä ymmärrän. Tahdot minut tietenkin sen selvittäjäksi…

Oskar. Te tiedätte, että otin puolisokseni kunnollisen, sievän tytön, joka minua rakasti, helli…

Oskar. Minä… Minä rakastan häntä enemmän kuin omaa elämääni ja olen ihmisistä onnellisin.

Oskar. Kärsivällisyyttä, odottakaahan vain. Olen viettänyt koko nuoruuteni konttorissa ja laskupulpetin ääressä… Maria tuli vaimokseni, ja minun ensimmäinen rakkauteni…

Gideon. Hitto vieköön, lausuinhan sinulle vain kohteliaisuuden. Se oli hyvä alku.

Oskar. Jumaloin vaimoani, ja kaksi ja puoli vuotta vietin jokaisen hetken, jolloin minun ei tarvinnut olla kassani ääressä, hänen luonaan. Minua pidettiin aviomiehen ja virkamiehen esikuvana. Aina minä olin Marian seurassa, vierailuilla, kävelyretkillä. Joka ilta tulin kotiin niin aikaisin kuin mahdollista, ja kun ei aina voinut lörpötellä, luimme kirjoja. Ennen naimisiinmenoani en ollut paljoakaan puuhaillut kirjojen kanssa, tunsin vain joitakuita klassikkoja sekä kirjanpitoni. Senvuoksi pidin kiirettä tutustuakseni kirjallisuutemme uusimpiin tuotteisiin. Luin joka ilta, mitä käsiini parasta — tarkoitan, kauheinta! — sain. Luin sydämen myrskyistä, hulluista intohimoista, nykyaikaisen draaman sankareista, jotka, poljettuaan ensin jalkoihinsa kaikki sovinnaisuudet ja yhteiskunnalliset kahleet, lopuksi ampuvat kuulan kalloonsa. Kaikki tuollainen miellytti minua, lukuunottamatta traagillista loppua. Kun luin sellaisista järjettömyyksistä, mietiskelin niitä, ja kuta enemmän niitä mietiskelin, sitä enemmän sain himoa niihin.

Oskar. Ja vaiston tai moraalin tähteen avulla valitsin noista kevytmielisyyksistä sen, joka tuntui minusta kunniallisimmalta ja mukavimmalta…

Oskar. Niin, setä… Maria oli ihastuttava, mutta hän oli minun vaimoni. Hän oli paratiisi, mutta maallinen ja tuttu, kun sensijaan toiset rouvat olivat minulle uusi, outo maailma — paratiisi ja helvetti yhtaikaa! Näiden synnillisten ajatusten voimasta lainehti rintani, uneni häiriintyi, ja minä huusin vihdoin itselleni: Tuollaisen draaman sankariksi tahdon minäkin tulla! — Toivomukseni täyttyi aivan liian pian, minä löysin romaanini sankarittaren…

Oskar. Mahdollisesti. Mutta pyydän, älkää vaatiko mitään yksityiskohtia! Henkilöt, aika… kaiken täytyy jäädä salaisuudeksi.

Gideon. Myöskin minuunko nähden? Niin, enpä olisi sitä paljoakaan levitellyt, mutta kun kerran et tahdo…

Oskar. Riittää, kun saatte tietää, että minä kerran kirjeellisesti pyysin häntä suomaan minulle kohtauksen… Sillä minulla ei ollut rohkeutta tehdä hänelle tunnustustani henkilökohtaisesti… Kirjeeni päättyi sanoihin: »Tänä iltana kello 10 puistossa hetkinen onnea, tai minun on kuoltava!» Johon hän vastasi: »Ah, Oskar, odotan sinua!»

Oskar. Odotan sinua! Niin. Nyt oli mahdoton perääntyä. Kunnia oli kysymyksessä. Mitä te olisitte tehnyt, jos teille olisi siten kirjoitettu?

Gideon. Mitäs sitä kyselet? Jos kerran joku nainen meitä siinä määrin houkuttaa…

Oskar. Mutta minä en tuntenut itseäni houkutelluksi… minä rakastin vain vaimoani, ja kuitenkin… Oh, te ette ymmärrä sitä?

Oskar. Myöskin minä olin hämmästynyt, huumaantunut onnestani; en luullut, että asiat kehittyisivät niin nopeasti.

Oskar. En, söin illallista muutamien hauskojen veikkojen kanssa saadakseni rohkeutta ja intoa. Mutta juuri kun minun piti lähteä, tuli hirmuinen rankkasade, ja minun täytyi odottaa, kunnes rajuilma oli mennyt ohi.

Oskar. Sitä se olisi voinut olla ehkä teille, setä, mutta minä, minä vannoin sisimmässäni, että tämä ensimmäinen harha-askel saisi jäädä myöskin viimeisekseni… ja taivas kuuli minua, sillä minun uuden rakkauteni täytyi matkustaa pois seuraavana päivänä minua näkemättä.

Oskar. Ei suinkaan… En tiedä, miten se on tapahtunut, mutta tuosta ajasta alkaen on minun vaimoni, joka aikaisemmin ei ollut milloinkaan suhtautunut epäluuloisesti tekoihini ja toimiini, käynyt sangen epäluuloiseksi.

Oskar. Karkoittaakseni hänen epäluulonsa täytyy minun joko hyvällä tai pahalla täyttää kaikki hänen toivomuksensa ja mielitekonsa. Vain sen vuoksi muuttuu kotini päivä päivältä yhä ylellisemmäksi, järjestän päivällisiä, illallisia, vieläpä…

Oskar. Tosin minä voin, mutta vaimoni oikullisuus… epäluulo, aioin sanoa… kasvaa päivä päivältä. Hän on haaveillut nyt jonkun aikaa maatilasta ja autosta.

Oskar. Minun vaimoni on, jumala paratkoon, nuori ja sievä… häntä liehakoidaan… Tehtailija itse — tilan myyjä — mielistelee häntä… on olemassa tehtailijoita, joilla ei ole mitään muuta tekemistä. Olen täydellisesti vakuutettu siitä että Maria on järkevä, että hänellä on periaatteita… mutta jos hän huomaisi… Ja tällä hetkellä voi kaikki tulla ilmi, ellette te, rakas setä, tule minulle avuksi.

Oskar (kuuntelee). Vaimoni kamarineito on niin utelias… Jos hän kuulisi, mitä me puhumme… (Avaa oikeanpuolisen oven.) Ei, ei ketään. Mutta varmemmaksi vakuudeksi. (Panee oven lukkoon.) Näettehän, setä, mikä levottomuus, mikä tuska… ja sellaista aamusta iltaan. Oh, on kauheata pettää vaimoaan.

Oskar. Tehtailijat, maatilat… auto… Ah, vaimo, jota mies pettää, tuottaa paljon huolta.

Gideon. Taitaapa olla miltei parasta, että sinäkin annat pettää itseäsi, sittenpähän on kaikilla huolta ja vaivaa. Mutta minä en oikein käsitä… Oletko sinä sitten jollakin tavoin pettänyt vaimoasi?

Oskar. Puolittain, kyllä… mutta… jos te tahdotte, setä, niin te voitte minut pelastaa ja palauttaa rauhani.

Oskar. Kun rajuilma oli mennyt ohi tuona pahanonnen iltana, menin kaikesta huolimatta puistoon. Kaunokainen oli tosiaankin siellä, mutta kun hän kuuli minun tulevan, lensi hän tiehensä ja jätti minun käteeni, kun tahdoin pidättää häntä, nauharuusukkeen. Heti kun pääsin kotiin, pistin tämän kallisarvoisen pantin hänen kirjeeseensä, sinetöin sen huolellisesti ja suljin sen kaappiini.

Oskar. Niin… Toissapäivänä piti Marian ja minun syödä päivällistä tehtailijan luona… en ollut vielä pukeutunut, kun vaimoni jo tuli minua noutamaan. Hänen täytyi odottaa minua, se hermostutti minua… tahdoin kiirehtiä, mutta en löytänyt mistään kaulanauhaani; se hermostutti minua vielä enemmän… Minua auttaakseen hän avaa kaapin… heittää kaikki lattialle…

Oskar. Niin juuri. Hän näyttää sitä minulle epäluuloisena ja uteliaana, pilkallisesti kysyen, mitä se paketti sisältää, kun se on niin huolellisesti sinetöity… Minä vastasin hämilläni: Rakas lapsi, en tiedä sitä. — Oh, onpa olemassa keino, miten saa sen tietää, — sanoi hän ja aikoi murtaa sinetin… Silloin pälkähti päähäni oiva tuuma! — Pysähdy, — huusin. — Se on sedän… Gideon-sedän… hän jätti paketin minulle viimeksi täällä käydessään ja pyysi, että minä uskollisesti ja huolellisesti vartioisin sitä…

Oskar. Mutta tiedättekö, mitä hän siihen vastasi? — Kun Gideon-setä ylihuomenna tulee, annan minä itse hänelle tämän salaperäisen aarteen, kuitenkin ehdolla, että hän ensin sanoo minulle, mitä paketissa on.

Oskar. Tuo nyt ei olisi vielä mitään. Te ette tunne hänen ilkeyttään. Kun te viime kerralla saavuitte pikajunassa, tahtoi hän mennä teitä vastaan estääkseen minua aikaisemmin sopimasta teidän kanssanne. En tietysti puhunut mitään siitä että te tulisitte postijunassa… En näyttänyt Marialle kirjettänne, vaan annoin hänen mennä asemalle. — Nyt; setä, ymmärrätte ilman muuta, mitä palvelusta teiltä pyydän.

Gideon (tarjoaa hänelle kätensä). Suoja- ja turvaliitto, mikäli sinun onnesi ja rauhasi on kysymyksessä.

Gideon. Kesken kaiken: olen tuonut sinulle Helsingin-talosi vuokrarahat… kymmenentuhatta markkaa, jotka ovat kirjelaukussani.

Oskar. Enkös minä sanonut? (Gideonille.) Menkää te, setä. (Kutsuen hänet takaisin.) Ah, minä unohdin! Ruusunauha oli punainen ja sininen. Älkää nyt sekoittako!

Gideon (hiljaa). »Punainen ja sininen alkusyy on huolien.» Niin, niin, minä tunnen tällaiset tilanteet.

Oskar. Nopeasti… Menkää puutarhan kautta… Ottakaa ajuri… Ja tulkaa sitten komeasti, suurella melulla, piiskaniskujen saattamana!

KUUDES KOHTAUS.

Oskar. Minulla oli sellainen hirmuinen laskeminen… ja sinä tiedät, että kun minä olen numeroitten kimpussa…

Maria. Kuvittelin mielessäni, että olit sulkeutunut tänne lukkojen taa jonkun kanssa…

Maria (tarkastelee häntä epäluuloisena). Siinä ei ole mitään järkeä, eikö totta?

Maria. Tämä päivä on minulle ylimalkaan harmin päivä. Tulen asemalta, missä odottelin setää…

Oskar (teeskennellen hämmästystä). Mitä sinä sanoit? — Eikö hän tullutkaan?

Oskar. Minäkö! Sanon sen kuten ihminen, joka on hämmästynyt… koska tämä myöhästyminen ihmetyttää minua… ja harmittaa sinua, mikäli voin huomata..

Maria (kovasti). Minä sanon, että hän naurettavaisuudestaan huolimatta on sinun setäsi ja että minä tahdoin ensiksi tervehtiä häntä.

Oskar (itsekseen). Sen olen unohtanut; minun tulee pitää häntä siinä luulossa… (Ääneen ja iloisesti.) Onnettomuus… niin, niin, epäilemättä jokin onnettomuus…

Oskar (Marialle). Älä ole levoton… Etkö kuule?… Ajoneuvojen kolinaa!…

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Loviisa (syöksyy sisälle). Ajuri tuli pihaan… Se on herra setä!… Hän voi hyvin… ei ole vähääkään muuttunut. Kun hän hyppäsi alas, syleili hän minua… ja aikamoista melua hän piti. Se ei ole niin salaperäistä kuin miltä…

Loviisa. Ei kukaan… tahdoin vain sanoa… Siinä hän onkin… Tuossa hän tulee!…

KAHDEKSAS KOHTAUS.

    »Ah, missä, miss' on paremp' olla
    kuin kotinurkissa?
    Ei vierahalla permannolla…»

Hahahahaa! Hyvää päivää, rakkaani, hyvää päivää! Kuinka voit, veljenpoikani, ja kuinka voitte kaikki, pikku Maria? Tiedättehän, että minä pidän sukulaisista…

Gideon. Olkaa levollisia… Se vika pienenee päivä päivältä, ja pian täytyy minua rakastaa vain minun itseni vuoksi.

Maria. En toivo mitään parempaa. Täysi luottamus ja täysi avomielisyys sillä ehdolla, että te tahdotte antaa meille esimerkin…

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Maria (noutaa sillä välin pienen kirstun, laskee sen pöydälle, avaa sen ja ottaa siitä sinetöidyn paketin).

Maria (Gideonille, näyttäen hänelle pakettia). Tunnetteko tämän, rakas setä?

Gideon (ollen hämmästyvinään). Minäkö en tuntisi? (Tarkastellen Oskaria moittivaisesti.) Kuinka, veljenpoikani… Sinä, joka lupasit minulle säilyttää tämän kalliin muiston koskemattomana…?

Maria. Hetkinen vielä!… Olen hyvin epäluuloinen… (Gideonille.) Sanokaahan minulle, setä, mitä tämä salaperäinen paketti sisältää!

Gideon. No, hyvä… tässä paketissa on nauharuusuke… ja se on, ellen väärin muista, punainen ja sininen…

Maria. Se, mitä muuta minä siinä näen, on mielestäni varsin merkillistä, ja minä pyydän teitä selittämään, mitä merkitsevät sanat: »Ah, Oskar, minä odotan sinua!»

Gideon. Totta kyllä, mutta se ei estä jotakuta toista sitä käyttämästä… esimerkiksi minua.

Gideon. Se on niin kaunis ja romantillinen nimi, ja minä olen käyttänyt sitä sangen usein pikku seikkailuissani… ja kun siihen liittyy niin paljon muistoja, sain veljeni antamaan sen nimen myöskin pojallensa, teidän miehellenne, jonka kummi olen.

Maria (antaa hänelle kirjeen, ystävällisesti). Oulu on hieman kaukana… ja pidän edullisempana uskoa teidän sananne. (Ojentaa kätensä miehelleen.) En epäile enää ollenkaan.

Oskar. Ah, lapsukaiseni!… (Itsekseen.) Naisparka, kuinka minä häntä petän!

Maria (Gideonille). Rakas setä, annattehan minulle anteeksi nämä kysymykset, eikö totta?

Gideon. Oh, teille mielelläni, mutta veljenpojalleni en voi antaa anteeksi hänen varomattomuuttaan… Jos aikoo säilyttää salaisuuden…

Maria. Minähän olen hänen vaimonsa… Mies ja vaimo ovat yksi… Salaisuuttanne ei ole kerrottu muille… Tosin olen pohjimmaltaan ansainnut rangaistuksen ja jään teille kiitollisuudenvelkaan… Koetan mahdollisuuteni mukaan korvata virheeni… Te jäätte meille toki muutamiksi päiviksi?

Maria. Sen parempi, sillä järjestän teille, samoin kuin miehelleni, yllätyksen…

KYMMENES KOHTAUS.

Maria. Niin, Ester-serkku, joka sinun mielestäsi oli aika soma niin kauan kuin hän ei ollut sinun holhokkisi.

Maria. Tuo kiitos on hieman laimeahko, siksipä käännynkin sedän puoleen, joka on nähnyt hänet Helsingissä ja ymmärtää kauneutta.

Maria (iloisesti). Näetkös! Siispä, hyvä herrasväki, ilmoitan teille, että odotan Esteriä.

Gideon. Minulle se ei ollut mikään yllätys, sillä minulle sanottiin Helsingissä, että tapaisin teidät täällä yhdessä…

Maria. Mutta ehkäpä tunnette itsenne hieman yllätetyksi, jos sanon juuri saaneeni kirjeen, jossa hän ilmoittaa saapuvansa tänään.

Oskar. Minulle? Ei mitään… (Itsekseen.) Nähdä hänet jälleen vaimoni läsnäollessa… Hän arvaisi hämilläolostani kaikki!

Oskar (aivan edessä, itsekseen). Jos voisin, lähettäisin itseni hiiden kattilaan!… Mitä minun on tehtävä?… Mitä minun on sanottava?… Nyt, kun hän on minun holhokkini… Eikä minulla ole aikaa kysyä neuvoa Gideon-sedältä…

Oskar (vilkkaasti). Onhan minun nälkä, minä aivan kuolen nälkään! (Itsekseen.) Kirotut palvelijat! (Gideonille ja Marialle ovenraosta.) Odottakaa toki minua, minä tulen myöskin. (Pois.)

TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Loviisa. Niin, Jaakko on nyt tullut takaisin. Ajatelkaahan! Minä tarjoilin kaikessa rauhassa ruokaa herrasväelleni, joka tänään syö setänsä seurassa, kun äkkiä kuului kadulta: pum, pum, pum! Rummut ja torvet! Minä ikkunaan! Katsoin ulos. Siellä väkeä mustanaan ottamassa vastaan rykmenttiä. Odotin hetkisen. Silloin ne tulivat nurkan takaa näkyviin. Pelkkiä nuoria miehiä, joukon edellä uljas lippu… Se oli minun Jaakkoni rykmentti! Ilossani minä pudotin lautasen kädestäni lattialle ja juoksin ulos…

Loviisa. Minä en tuntenut häntä, mutta hän tunsi minut heti ja lensi kaulaani. Oh, hän oli niin komea, niin sotaisen näköinen. Hiukan ruskettunut hän tosin on, mutta hän on minulle yhä uskollinen. Hän syleili minua, syleili niin rajusti ja tulisesti!

Tiainen. Mutta vielä iloisemmaksi hän varmaankin tulee, kun Loviisa sanoo hänelle, että hänen rahansa, jotka hän uskoi lähtiessään huostaani — hänen kaksituhatta markkaansa — ovat eräässä liikeyrityksessä kaksinkertaistuneet, niin, vähän enemmänkin kuin kaksinkertaistuneet.

Loviisa. Voi, hyväinen aika, hänestä tulee loppujen lopuksi vielä miljonääri! Ja minä saan aina vain tehdä työtä sadan markan kuukausipalkasta… Meistä tulee perin eriarvoinen pari!

Loviisa. Ehkä rouva maksaisi minulle enemmän… mutta herralla on rahakirstun avain… Kuulkaa, ehkäpä te voisitte sanoa hänelle…?

Loviisa. Sanokaa! Sillä täällä ei saa koskaan kuulla mitään! Ja äskettäinkin aterialla herra oli niin merkillinen. Hän vuoroin punastui ja kalpeni, pyysi juotavaa, vaikka hänen lasinsa oli täynnä… sanoi rouvaansa sedäksi ja setäänsä rouvaksi… Mitähän se merkitsee?

TOINEN KOHTAUS.

Gideon. Eläkööt kaikki konsulit! Teidän luonanne syö hienosti kuin ministerin luona!

Maria. Ah, herra Tiainen. (Esittelee hänet Gideonille.) Saanko esitellä: kanslisti, herra Tiainen.

Maria (hymyillen). Te pidätte koko maailmasta silloin kun olette vastikään noussut pöydästä.

Gideon (poistuvalle Loviisalle). Sopivan lämmintä! Sillä kahvin ja (tarttuu Oskarin käteen) hyvän ystävän tulee olla sopivan lämpimiä. Mutta hitto tietäköön, mikä sinun on… Sinä olet niin kylmä ja äänetön. Olet aivan kuin kassakirja: avoin ja kuitenkin mitään sanomaton.

Oskar (itsekseen). Jo kokonaisen tunnin minä olen pelännyt, että Ester sattuu tulemaan! (Gideonille.) Pyytäisin teiltä neuvoa eräässä asiassa, rakas setä.

Tiainen. Minulla on mukanani tilusten kartta ja muut tarpeelliset asiapaperit.

Gideon. Oh, kahvi! — Minullakin on tärkeätä puhuttavaa teille… minua koskevaa… ja kun me nyt olemme perhepiirissä… (Tiainen nousee kuin lähteäkseen.) Jääkää te vain, herra kanslisti… Te ette häiritse… päinvastoin tarvitsen teitä…

Gideon. Oh, ei, parempaa minulla on mielessä! (Kaikki istuutuvat.) Kuulkaa siis. Olen kyllästynyt tähänastiseen elämääni ja tunnen vihdoinkin tarvetta sanoa jäähyväiset…

Gideon (juo kahvia). Jäähyväiset seikkailevalle, valloituksia tavoittelevalle elämälleni. Minä… minä aion mennä naimisiin.

Gideon. Filosofin tavoin. Maailmaa ymmärtävän miehen tavoin. Omaisuutta minä en valitultani vaadi.

Gideon. Korkotuloistani, jotka, kuten tiedätte, eivät ole varsin pienet, on… hm… on vallaton elämäni niellyt kutakuinkin puolet… ne rahat ovat menneet suoraan sanoen ihan hukkaan… mutta nyt aion muuttaa elämäntapani, aion pyytää omakseni köyhää, mutta hyvää ja herttaisen kaunista tyttöä…

Maria (tarttuen hänen käteensä). Hyvä, setä! Oikein hyvä! Sitä minä en olisi ikinä odottanut.

Gideon. Ei lainkaan myötäjäisiä. Minä en niistä välitä. Mitä ovat kulta ja hopea, setelit ja arvopaperit? Niitähän kyllä saa nähdä kuka tahansa ja melkeinpä missä tahansa, mutta viattomuus ja sydämen puhtaus, se on nykyään harvinaista, voipa sanoa, että se on uutta, omalaatuista ja odottamatonta… No, ettekö ole samaa mieltä?

Gideon. Te saatte nähdä hänet vielä tänään… ja te jo tunnettekin hänet.

Gideon. Puhuakseni oikein selvästi, hän on teistä riippuvainen, tai vieläkin oikeammin sanoen, riippuvainen Oskarista, sillä Oskar on hänen holhoojansa.

Gideon (jää istumaan, katsoo heitä). No, tehän näytätte kaikki kolme hyvin ällistyneiltä!

Gideon. Tapasin hänet hiljakkoin Helsingissä, ja hän oli mielestäni kerrassaan suloinen…

Gideon. Jonka kanssa minä aion mennä naimisiin ja jonka kättä minä pyydän!

Oskar. Minulta? (Itsekseen.) Ei, tämä on liian paksua! Ja kuitenkin… hän on minun setäni (Ääneen.) Mutta minä en voi… minä en voi suostua…

Oskar (itsekseen). Hän ei näe… hän ei ymmärrä… vaikka tekisin minkälaisia merkkejä… (Ääneen.) Siksi, että ikäero ja luonteiden erilaisuus varmaankin tekisivät avioliiton onnettomaksi.

Gideon. Se ei kuulu sinuun… se on minun asiani. Ja jos sinä kieltäydyt niiden palvelusten jälkeen, joita olen sinulle tehnyt…

Oskar (Marialle). Ei minkäänlaisten. (Gideonille.) Tahdoin vain teidän takianne saada sanotuksi… tehdä teille ymmärrettäväksi… (Vetää Gideonin syrjään.)… että se oli hän.

Oskar (hiljaa). Hyväinen aika! Hän joka oli siellä puistossa — jonka se sininen ja punainen ruusuke on!

Gideon. Ei laisinkaan. Ei laisinkaan! Mutta… miehenne, joka tietysti erehtyy… väittää, että… tai pikemminkin antaa minun ymmärtää, että…

Gideon. Että mainittua nuorta naista saattaa syyttää eräästä ajattelemattomuudesta… jonkinlaisesta kevytmieli…

Tiainen (Oskarille). Se ei ole totta! Tahtoisinpa nähdä, voiko herra konsuli tai kukaan muukaan esittää vähintäkään tosiasiaa…

Oskar (itsekseen). Nyt se vielä tuokin alkaa! (Ääneen.) Anteeksi, minä sanoin arvelevani…

Tiainen. Siinä tapauksessa, hyvä herra, teidän on esitettävä minulle, ja ihan heti, todistuksia…

Oskar (itsekseen). Hyvä isä, mikä tilanne! (Ääneen.) No niin, minä en tiedä mitään, en kerrassaan mitään. Naikaa hänet, setä, naikaa hänet!

Oskar. Minä itse, omalta osaltani, en tiedä mitään, mutta minä olen kuullut puhuttavan… tosin vain epämääräisesti ja katkonaisesti… että joitakuita kuukausia sitten… jossakin puistossa… jokin kohtaus… joku viaton sattuma…

Maria (hymyillen). Sekö se vain on?! Ole levollinen… minä tiedän sen asian.

Maria. Minä luulin, ettei tuo pilanteko koskaan tulisi kenenkään tietoon…

Maria. Niin juuri, Mutta kun siitä nyt näyttää tulleen hiukkasen vakava juttu, niin minä kerron sen herroille kokonaisuudessaan…

Maria. Ester sanoi minulle eräänä päivänä, että hän oli löytänyt neulomakoristaan…

Maria. … rakkauskirjeen… kirjeen, jossa joku uskalsi pyytää häntä kohtaukseen.

Maria. Minä en saanut sitä nähdäkseni. Ester oli sen heti luettuaan heittänyt suuttuneena uuniin…

Maria. Ja jostakin syystä… ehkä hienotunteisuudesta… hän tahtoi salata minulta sen lähettäjän nimen…

Maria. Mutta minä, minä tahdoin, että se mies oli paljastettava ja häväistävä! Ja puhumatta Esterille asiasta mitään minä lähetin erään uskottuni kohtauspaikalle määrättynä hetkenä.

Maria. Niin, hyvät herrat. Mutta ilma oli sinä iltana niin kamala, ettei viettelijä saapunutkaan kohtauspaikalle. Loviisa tuli pois tapaamatta ketään… ainakin hän sanoi, ettei ollut tavannut ketään.

Gideon (oikaisten puhettaan ja yhä nauraen). Joka luuli, että hänen on… kieltäydyttävä antamasta suostumustaan… minulle, sedälleen… perheen kunnian takia… Hyvä on, oikein hyvä… erinomainen veljenpoika! Mutta nyt on kaikki saanut selityksensä… rajuilma ja luultu ajattelemattomuus ja… Mitään esteitä ei enää ole olemassa, siis ei mitään kiertelyjäkään… Sinä et enää holhoojana voi olla antamatta minulle suostumustasi ja siunaustasi.

Gideon (hiljaa Oskarille). Tule, lähdetään panemaan asiaa kuntoon. Aikaani seuraavana miehenä minä tietysti valitsen siviiliavioliiton — ja siihen minä tarvitsen tuon nuoren juristin apua, vaikka hän tuntuukin minusta perin epäilyttävältä apurilta tässä asiassa.

Gideon (hiljaa). Minä ymmärrän tällaisia asioita paremmin kuin… (Ääneen.) Mennään huoneeseesi sopimaan asiasta.

Oskar (hypähtää pystyyn). Mitä! Mitä!? (Puoliääneen.) Perin sopimatonta pilaa…

Gideon. Olenhan sanonut sinulle, että minulla on kiire… paljon asioita toimitettavana… Näkemiin, rakas Maria, tulen pian takaisin… Ja sinä, holhooja ja veljenpoikani, sinä kunnianarvoisa holhooja, tulehan nyt nopeasti!

KOLMAS KOHTAUS.

Maria. Kenen syy? Teidän… sillä aluksi hän kieltäytyi… mutta te, tehän vaaditte todistuksia…

Tiainen. Saatoinko olla sitä tekemättä? Saatoinko antaa vähimmänkään epäluulon varjon langeta henkilöön, jota rakastan?

Maria. Ette. Se on totta. Tarkoitus oli jalo ja kiitoksen arvoinen. Mutta maailmassa vievät hyvät tarkoitukset pelkästään turmioon.

Maria. Olitte, kaikesta huolimatta. Mutta minun kunnioitukseni teitä kohtaan lisääntyi tuon menettelynne johdosta.

Tiainen. Olettepa kovin hyvä. Mutta sillä aikaa kun minä odotan, toimii kilpakosijani…

Tiainen. Mutta hänellä on suuret tulot, hän on rikas… Ja hän on epäitsekäs ja jalomielinen…

Maria. Sellaiselta hän nyt näytti. Mutta sitä minä en ymmärrä. Ei hän ennen ole osoittanut sellaisia ominaisuuksia… Meillä on huono onni pelissä…

Tiainen. Niin, minä joudun nähtävästi pelin maksamaan, sillä teidän herra miehennehän antoi hänelle sanansa…

Maria. Hänen oli mahdoton olla sitä antamatta. Mutta sillä ei ole sanottu, ettei hän voisi ottaa sitä takaisin.

Maria. Älkää uskoko siitä sanaakaan… Loviisa on kelpo tyttö eikä lähde mihinkään kohtaukseen, ei edes valtuutettuna.

Maria. Miksikö?… Siksi että valhe usein kantaa paremman hedelmän kuin totuus… Sen saatte kohta nähdä.

NELJÄS KOHTAUS.

Maria (nauraen). Kuten näette, on rouvillakin sankarilliset hetkensä… Tulehan tänne, Loviisa … Onko sinun mukava olla talossani ja tahdotko jäädä tänne?

Loviisa. Kuinka sellaista voi kysyäkään! Koko kaupungin parhain talo. Ja te olette niin antelias ja hyvä, rouva, ette koskaan ole huonolla tuulella ettekä itsepäinen, vaikka teillä olisi enemmän oikeutta siihen kuin kaikilla muilla…

Maria (nauraa). Kiitän sinua. (Kylmästi.) Luuletko, että minä todellakin olen valtiatar?

Loviisa (ojentaen nopeasti kätensä). Kyllä… vaikka ei siltä näytäkään… sillä herra, jolla on valta ja voima käsissään, vain käskee, mitä rouva haluaa.

Loviisa. Niin hyvin, että meilläkin täytyy olla niin… kun minä Jaakkoni kanssa olen aviosäätyyn astunut.

Maria. No, no!… Mutta päästäksesi Jaakkosi kanssa aviosäätyyn täytyy sinun tänään totella minua kaikessa, kuuletko! Vastaansanomatta, nurisematta…

Loviisa. Se on vaikeampaa, sillä minä olen hyvin tiedonhaluinen. Mutta siitä huolimatta…

Maria. Mene työhuoneeseen, missä ovat mieheni ja hänen setänsä, jotka juuri laativat avioliittosopimusta. Hiivi mieheni luo ja kuiskaa hänen korvaansa: »Tahdon, ettei tästä avioliitosta tule mitään, kiellän sen teiltä!»

Loviisa. Pitääkö minun herralleni, herra konsulille, jota minä kunnioitan, sanoa…?

Loviisa. Mutta jos minulla olisikin siihen rohkeutta… kuinka minä voin kuvitella, että hän kuuntelee minua, ajamatta minua paikalla tieheni?

Maria. Niin, sinun vuoksesi. Mutta jos hän kuitenkin aikoo vastustella, lisää silloin: »Minä kiellän sen teiltä tai sanon kaikki.»

Loviisa. Oi, ei se ole mitään uteliaisuutta, minä kysyin vain teidän vuoksenne, rouva. Se, mitä te annoitte minun sanottavakseni…

Loviisa. »Tai sanon kaikki!»… Se edellyttää, että minä tiedän jotakin… ja kun en mitään tiedä…

Loviisa (lähestyy työhuonetta). Kyllä, rouva… Kuitenkin on tämä hyvin merkillinen tehtävä, ja minusta olisi ollut mieluisampaa, että rouva olisi yksin ottanut sen huolekseen. (Ovi avautuu, Loviisa rientää nopeasti entiselle paikalleen.) Siinä hän jo on!

Maria. Sen parempi… Sano vain se, mitä sinulle sanoin, ei enempää eikä vähempää… äläkä petä minua… (Tiaiselle.) Meillä, hyvä herra, on tärkeämpää tehtävää.

Maria. Emmehän ole vielä puhelleet maatilasta… ja sehän on toki tärkeintä.

(Molemmat istuutuvat vasemmalla olevan pöydän ääreen ja tarkastelevat maatilan asiakirjoja ja karttoja.)

VIIDES KOHTAUS.

Tiainen ja Maria (pöydän ääressä). Loviisa (taka-alalla). Oskar (tulee oikealta työhuoneesta).

Oskar (puhuu työhuoneeseen). Niin kyllä, niin, rakas setä… Olkaa vain rauhassa, kaikki järjestyy mielenne mukaan. (Itsekseen.) En ole milloinkaan nähnyt mokomaa kiirettä. (Huomaa Loviisan.) Taivas! Loviisa!… Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin minä näen hänet senjälkeen, kun minä, voimatta epäillä, tiedän, että … että se oli Loviisa… Ja seisoa näin häntä vastapäätä!…

Oskar (itsekseen). Voi, hyväinen aika, hän tulee lähemmäksi! Ja vaimoni on täällä!

Oskar (itsekseen). Hän tahtoo epäilemättä sanoa minulle jotakin. (Katsoo häntä.) Ja kuinka hämmästynyt, kuinka liikutettu!… En ole koskaan ennen huomannut sellaista. (Ääneen.) Minulla on työtä.

Oskar (itsekseen). Jos kieltäydyn, saattaa hän panna toimeen kohtauksen. (Menee kauas oikealle etualalle ja viittaa Loviisaa tulemaan luokseen.) Tule tänne.

Loviisa (itsekseen). Nyt on suuri hetki käsillä! Miten minä sanon sen hänelle?

Loviisa. Minä tahtoisin vain… (Itsekseen.) En luota itseeni. (Ääneen.) Minä… minä tahtoisin vain sanoa, herra, että eräs herra odottaa konsulia vierashuoneessa.

Oskar. Hyvä… (Itsekseen.) Minä hengitän taas! (Ääneen.) Tulen heti. (Astuu muutaman askeleen.)

Loviisa. Kyllä… Mutta uskokaa, armollinen herr että minä kunnioitan teitä… Te tiedätte, olenko minä koskaan puhunut…

Oskar (puoliääneen ja nopeasti). Et, Loviisa, et, sen minä myönnän… ja minä kunnioitan vaiteliaisuuttasi… Mutta tällä hetkellä, näetkös, minulla on eräitä liikeasioita herra Tiaisen kanssa suoritettavina… mutta avioliittosopimus…

Loviisa. Niin, herra. (Itsekseen.) Nyt rohkeutta! (Puoliääneen.) Se ei saa tulla voimaan, minä kiellän sen teiltä!

Loviisa (itsekseen). Nyt se on sanottu!… Kuinkahan mahtaakaan ruveta raivoamaan!

Oskar (hiljaa). Sinä kiellät sen minulta? Loviisa… Mitä merkitsevät nämä uudet vaatimukset, tämä petos, tämä kuulumaton julkeus? Ja mitä varten, mistä syystä…

Loviisa (samoin). Siitä syystä, siitä… Lyhyesti ja mutkattomasti: minä kiellän sen teiltä, en suostu sellaiseen!

Loviisa (itsekseen). Oho… alanpa miltei uskoa, että hän pelkää enemmän kuin minä.

Oskar. En toivo itse mitään parempaa… mutta setäni… ja olen hänelle luvannut…

Oskar (hiljaa ja ystävällisesti). Hyvä on, annan sinulle mielelläni myöten… mutta vaikene! (Itsekseen.) Ei uskalla heittää häntä ovesta ulos… Nähdä olevansa palvelustytöstä riippuvainen!… Mikä häpeä!

Oskar (osoittaa Tiaista). Niin, minä… minä pyytäisin herra kanslistilta apua, juristina hän…

Oskar (katsoen Loviisaan). Kyllä, sillä minä huomaan, että oikeastaan olen tehnyt sedälleni ajattelemattoman myönnytyksen… Hän on varallisuudestaan huolimatta siinä iässä, että hän vain saattaa vaaraan Esterin onnen…

Oskar. Jos sinä voisit auttaa minua, että saataisiin setä käsittämään kaikki tämä… Ah, sitä minä oikeastaan vain kaipaan… (Yhä Loviisaa silmäillen.) Siten olisi kaikki hyvin ja huomiota herättämättä ratkaistu… että me kaikki voisimme olla tyytyväisiä.

Maria. Oivallista! Minä käyn myös asiaan käsiksi… Mutta sinua odotetaan.

Oskar. Minä menen. (Lähestyy Loviisaa, Tiaisen ja Marian kokoillessa papereita, jotka he olivat jättäneet pöydälle.) Oletko tyytyväinen, sinä tyranni?

Loviisa (itsekseen). Oh, sainpa aatteen! (Oskarille.) En aivan… Jos minun palkkaani lisättäisiin sadalla markalla…

Oskar (nopeasti). Hyvä… saat sen, mutta ole vaiti! (Itsekseen.) Oi, minun miehinen arvoni!… (Marialle, joka katselee häntä.) Minä menen vierashuoneeseen. (Pois keskiovesta.)

KUUDES KOHTAUS.

Maria. Kunhan te vain olette onnellinen, vaikkette kaikkea ymmärräkään! Mutta jokainen minuutti on kallis, menkää sentähden nopeasti mieheni jäljessä ja antamatta hänelle aikaa tointua hämmästyksestään pyytäkää hänen holhottinsa kättä.

Maria. Kilpailijanne täytyy, kun hän palaa, löytää paikkansa miehitettynä.

Tiainen. Miten?… Minähän voin kyllä esiintyä kosijana… mutta pakottaa herra konsuli hyväksymään minut…

Maria. Se on minun asiani; minä ryhdyn heti toimeen… lyömättä laimin tilaisuutta.

Maria. Pian, pian! Pitäkää kiirettä! (Tiainen suutelee hänen kättään ja menee.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Maria (istuu oikealle pöydän ääreen kirjoittamaan). Niin, vain muutamia sanoja väärennetyllä käsialalla, jonka hän helposti tuntee!

Maria. Mahdotonta… Olenhan kieltänyt sinua kyselemästä. (Nousee.) Mutta kuulehan nyt.

Loviisa (avaa kirjeen, joka on vain taivuteltu kokoon). Se ei ole vaikeaa, ja niin pian kuin te ette ole läsnä…

Loviisa. Minun uskollisuuteni, se vasta sitten on luja! Jospa te sanoisitte minulle vain vähän…

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Oskar (vihoissaan). Näyttää siltä kuin kaikki tämä olisi ennakolta järjestetty!

Oskar. Ne näyttävät kaikki sopineen siitä, että tulevat pyytämään Esterin kättä.

Oskar. Sinä et voisi sitä koskaan arvata… Tiainen, kanslisti! Mitä sinä sanot tästä pyynnöstä?

Maria (kylmästi). Minäkö? En mitään… se on sinun asiasi. Mitä olet vastannut?

Oskar. Mitä vastaa, kun ei tiedä, mitä pitäisi vastata… kun ei ole mitään ajatusta ja odottaa sitä tulevaksi!

Oskar (kärsimättömästi). Taasko? (Loviisa näyttää hänelle kirjettä, Marian seisoessa selin.)

Oskar. Sanon, että minä, menköön syteen tai saveen, vastaan herra Tiaiselle.

Loviisa (lähestyy häntä, puoliääneen). Panin kirjeen kirjoituspöydällenne.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Oskar (istuu kirjoituspöydän ääreen ja kätkee kirjeen paperien, alle). Onneksi ei vaimoni ole mitään nähnyt… Jumala suojelee aviomiehiä!

Oskar (hämmästyneenä). Minä… minä etsin juuri sopivaa johdantoa… ja kynänvartta.

Maria (antaa hänelle kynänvarren). Tässä on. (Nojautuu hänen olkapäätään vastaan.) Häiritsenkö sinua?

Maria. Tahdoin vain sanoa sinulle, sillaikaa kun kirjoitat, tehtailijan maatilasta, ettei kukaan muu kuin hän itse ole saattanut minua ajattelemaan sen ostoa… hän on yleensä hyvin rakastettava… hyvin kiltti minulle…

Oskar (yrittää nauraa). Niin, voisi miltei luulla, että hän mielistelee sinua…

Maria (nauraa). Sitä hän tosiaan tekeekin… mutta hän tuhlaa suotta aikaansa, sillä minä sanoin heti hänelle: »Rakastan puolisoani, ja niin kauan kuin hän rakastaa minua, niin kauan kuin hän on minulle uskollinen…»

Maria. Jos kaikki muuttuu… sitten kyllä… Onneksi ei tässä suhteessa ole mitään pelättävää, vaan nyt on puhe ennen muuta maatilasta, joka sijaitsee hyvin terveellisellä paikalla, kuten hän sanoo… ja sinun heikontuneen terveytesi vuoksi…

Maria. Et, et, minä olen samaa mieltä kuin hänkin, sillä jo jonkun aikaa… Etkä sinä tänäänkään näytä aivan terveeltä.

Maria. Sinä tarvitset raitista ilmaa. Meillä pitää olla maatila, jolle sinä joka ilta voit lähteä lepäämään toimistasi. Niin, sinä tarvitset sitä… ja koska hyvinvointisi riippuu siitä… ja sinä pidät minusta, rakas mieheni…

Oskar (itsekseen). Hän näyttää valitsevan sellaiset hetket, jolloin en voi häntä vastustaa. (Ääneen.) No, hyvä sitten, niin… minä suostun… ostan sen sinulle… lahjoitan sen sinulle…

Maria. Ah, kuinka hyvä, kuinka rakastettava sinä olet! Minä kerron sen koko maailmalle… ja ensin kanslistille, joka on vielä täällä, koska hän odottaa sinun vastaustasi.

KYMMENES KOHTAUS.

Oskar (hengähtäen). Vihdoinkin! (Etsii kirjeen paperien alta.) Nyt voin katsoa, mitä tuo onneton minulle kirjoittaa.

Gideon (tulee keskiovesta). Tässä minä olen. Tulen maistraatista, jossa kävin ottamassa selkoa siviliavioliiton solmiamisesta.

Oskar (antaa hänelle kirjeen). Lukekaa, setä… lukekaa tämä Loviisan kirje.

Gideon. »Ah, Oskar! Herra Tiainen, nuori kanslisti, lupaa minulle kolmetuhatta markkaa, jos hän saa Ester-neidin vaimokseen.» — Ahaa, enkö minä heti sanonut, että Tiainen on rakastunut häneen!

Gideon. »Antamaan hänet jo tänään Tiaiselle… Jos ette… silloin sanon kaikki rouvallenne!»

Oskar. Hän sanoo kaikki, kuten kuulette! Mikä kohtaus… mikä melu… mikä häväistys!

Oskar. Ei, mutta jos te välttämättä tahdotte mennä naimisiin, niin onhan niin paljon muita naisia! Miksi te tahdotte juuri tämän, jonka tuskin tunnette ja joka on varaton?

Gideon. Niin, hänen serkkunsa sai… Mutta anna kuolleiden olla rauhassa, nyt perii Ester!

Gideon. Noin kolme viikkoa sitten joutui serkku auto-onnettomuuteen ja kuoli tekemättä testamenttia…

Gideon. Olin eilen ulkoasiainministeriössä, kun tieto juuri saapui… Ei ole ketään muita sukulaisia eikä perillisiä kuin Ester…

Gideon. Sinä olet luvannut minulle… No, kerta kaikkiaan, jos et pidä sanaasi, ei minunkaan tarvitse pitää… minun ei tarvitse olla puhumatta vaimosi läsnäollessa…

Oskar. Mitä te tahdotte minun tekevän?… Miten minä voin päästä vapaaksi tuon tyrannimaisen palvelustytön ikeestä, tuon palvelustytön, joka niin kylmästi käyttää hyväkseen heikkouttani?

Gideon. Ei mikään ole yksinkertaisempaa! Tämän kirjeen käsiala osoittaa, että hän toimii vain ylempää tulleen määräyksen mukaan.

Gideon. Kuten kaikissa luottamustehtävissä! Kolmetuhatta markkaa liittää hänet vastapuolueeseen. Jos hänelle annetaan neljätuhatta, kuuluu hän meikäläisiin… ja on vaiti…

Oskar. Ah, setä, kuinka kiitollinen olenkaan! Minua vain säälittää tuottaa teille kustannuksia.

Gideon. Oho, sitä en tarkoittanut. Kustannukset saat sinä osallesi… ja rahasi, jotka minulla on…

Gideon. Tietysti. Mutta kuka on syntipukki? Sinä! Kenen siis täytyy kärsiä? Sinun!

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Loviisa. Ester-neiti on saapunut. Hän on rouvan kanssa, ja rouva pyysi minua ilmoittamaan teille…

Gideon (hiljaa Oskarille). Näet, ettei ole hetkeäkään hukattavissa. (Ääneen.) Hyvä Loviisa, tule tänne.

Gideon. Kyllä. (Hiljaa Oskarille, katsellen samalla tarkkaavaisena Loviisaa.) Enpäs ole ennen huomannut, että hän on soma, tämä pienokainen. Sinä lurjus, kyllä sinun kelpaa, kyllä vain kelpaa!

Oskar (Gideonille). Setä, voitteko ajatella sellaista!? (Katsoo Loviisaa.) Hän ei todellakaan ole hullumpi. Astu lähemmäksi, Loviisa, setäni tahtoo sanoa sinulle jotakin.

Gideon. Mutta sitä sinä et tee… sillä sinä tahdot mennä naimisiin Jaakon, komean korpraalin kanssa.

Loviisa (ojentaen kätensä). Ah, niin paljon tällaisesta… Mutta se ei ole mahdollista…!

Oskar (puoliääneen). Lupaatko nyt olla vaiti?… Käsitätkö kuinka tarpeellista se on?

Gideon. Hän käsittää sen paremmin kuin me… sillä hän tahtoo päästä mahdollisimman pian naimisiin. Siis ei sanaakaan!

Oskar (iloissaan). Suutele minua. (Työntäen hänet pois). Ei… suutele setääni…

Oskar. Ja minä rauhastani… minulla ei ole enää mitään pelättävää. Nyt minulla taas on miehinen arvoni, ja minä olen vaimoni herra… Mutta, setä, te olitte oikeassa sanoessanne valloitusten maksavan paljon. Se on kuitenkin yhdentekevää, sillä minulla on taas rauhani, minä olen hallitsija!

Gideon. Mutta sinun pitää osata käyttää hyväksesi uudestaan voittamiasi oikeuksia!

Gideon. Ja minä jonkun juristin luokse… mutta en perheystävänne, herra kanslistin luokse. Sitä varon tekemästä!

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Loviisa (yksin, seisoo liikkumatta keskellä näyttämöä). Ei ymmärtää tästä mitään… ei käsittää… ei älytä! Se ei tee mitään! (Pitäen rahoja ilmassa.) Oi, Jaakko! Sinun luoksesi kertomaan kaikki prikulleen… kaikki mitä minä tiedän. (Pois.)

KOLMAS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Loviisa. Niin, rouva, niin, he olivat oikeassa, kun he sanoivat minulle, että minä tulen rikkaaksi ja menen Jaakon kanssa naimisiin.

Loviisa. Te, rouva, ja myöskin herra, koska hän nosti palkkani kaksinkertaiseksi.

Loviisa. Mutta myöskin herra setä, joka, luettuaan minun kirjeeni, tai oikeastaan teidän kirjeenne, lahjoitti minulle neljätuhatta markkaa… että minä pitäisin tietonani sen, mitä te annoitte tehtäväkseni.

Maria. Ei… uusia ohjeita vastausten suhteen, joita sinä tästä lähtien…

Loviisa. Teille minun pitää puhua, heille en saa puhua. Te kai ymmärrätte, että minä, saadakseni korotetun palkkani, en voi enää tehdä mitään muuta… kuin olla vaiti. Se kuuluu palvelukseen.

Loviisa. Olen kertonut Jaakolle neljästätuhannesta. Hän oli hyvin ihmeissään, sillä nyt minä olen rikkaampi kuin hän, ja nyt hän toivoo vain hartaasti saada heittää päältään sotilastakin ja yhdessä minun kanssani saada palvella rouvaa.

Loviisa. Armollisen herran kanssa en ole siitä vielä puhunut. Se käy kuitenkin ilman muuta päinsä.

Loviisa. Mutta asia riippuu teistäkin, rouva. Ja jos sanoisitte hyvän sanan Jaakkoni puolesta…

Maria. Ei, näetkös, minun käy niinkuin sinunkin, minä olen päättänyt olla vaiti… ja siitä syystä.

Loviisa. Rouva on niin hyvä, että te varmasti suostutte. Jos ette… silloin täytyy minun vasten tahtoani…

Loviisa (reippaasti). Oh, ei, rouva, sillä minä olen uskollinen, kiitollinen… mutta… (Peloissaan luoden katseensa maahan.) Minä sanon kaikki.

Maria. Mene nyt!… (Itsekseen.) Olen joutunut omaan loukkuuni. (Ääneen.) Mutta mitä sinä sitten oikeastaan aiot sanoa?

Loviisa. Minä ilmaisen herralle, että se olette te… että te käskitte minun hänelle sanoa: »Minä sanon kaikki, kaikki.»

Maria (itsekseen). Hän on oikeassa… tuo yksin ilmaisee kaikki. (Ääneen.) Kovin viisasta, Loviisa… Missä Jaakko on?

Loviisa. Kasarmissaan… puolen tunnin matkan päässä täältä… mutta minä haen hänet tänne.

Maria. Annan sinulle siihen luvan. Mene nyt, tänä iltana saatte molemmat tiedon.

Loviisa. Lähden viivana matkaan. (Nyyhkyttäen.) Tiesinhän, että rouva ymmärtää…

Maria (Loviisalle, joka lähtee). Kyllä, kyllä minä ymmärrän. (Itsekseen.) Minä ymmärrän, että minun täytyy kiiruhtaa lyömään valttini pöytään, muuten loppujen lopuksi Loviisasta tulee talon valtiatar.

TOINEN KOHTAUS.

Tiainen. Surullisia… Menin miehenne luo saamaan hänen vastauksensa. Hän ei ollut yksin. Hän, setänne ja muuan virkatoverini, notaari, keskustelivat hyvin vilkkaasti, ja juuri kun minä avasin työhuoneeni oven, kuulin hänen sanovan: »Kyllä, setä, Ester kuuluu nyt teille! Minä olen luja, minulla on rohkeutta, en pelkää enää mitään!» Tuloni esti hänet jatkamasta, mutta niin hän sanoi.

Maria. Ja valitettavasti se on totta. Onni jättää meidät, kaikki pettää meidät… (Nauraen.) paitsi Ester, jonka juuri näin ja joka on aina meidän puolellamme… Loviisakin, jonka uskoin toimivan minua paljastamatta ja pitävän vastustajamme lämpiminä…

Maria. Hän on siirtynyt vastustajamme puolelle, enkä enää tiedä mitä tehdä.

Tiainen. Näinhän minä tänä aamuna teidän merkillisellä taikavoimalla muuttavan miehenne päätöksen oman tahtonne mukaiseksi! Tässä tarvitaan vain yksi sana!

Maria (miettien). Mahdollisesti. Jos sanoisin tuon sanan, voisi se pakottaa mieheni tottelemaan… ja vielä tänään… Kuitenkin se olisi silloin viimeinen kerta. Ei, tuo salaperäinen sana, joka on voimani ja jonka avulla olen hallinnut puolen vuoden ajan, ei saa tulla julki eikä tunnetuksi, ennenkuin petos häviää ja taikakalu murskautuu! Lyhyesti, hyvä herra: minun täytyy luopua vallastani, ja kuitenkin siihen yhä luotetaan.

Maria. Sen teen mielelläni… ja kuitenkin… (Vitkastellen.) En tiedä… en voi taata mitään… mutta koetan. Menkää, menkää pian!

KOLMAS KOHTAUS.

Oskar (puhuu ovesta). En ymmärrä, miksi niin pitää olla! Ja miksi Loviisa ei tule, kun minä huudan häntä? Hän on lähtenyt luvattani tiehensä!

Maria (itsekseen). Mikä päättäväisyys soinnahtaakaan äänestä. Tiainen on oikeassa! Hän ei enää pelkää, hän on saanut takaisin lujuutensa ja voimansa.

Oskar (tyytyväisenä). Olen kuin uudestisyntynyt! Minä hengitän taas! Olenpa niiden kaikkien antanut kuulla kunniansa… ja sitä en ole tehnyt pitkiin aikoihini (Huomaa Marian.) Ah, Maria sinä täällä!

Oskar (itsekseen). Aivan vasten minun tahtoani. Jospa sen saisi vielä peruutetuksi. (Istuutuu; ääneen.) Mitä toivot, aarteeni? Sano vain heti, sillä odotan setää. Hän tuo avioliittoasiakirjat, joista puuttuu vain minun allekirjoitukseni.

Oskar. Täytyyhän se kerran kuitenkin ratkaista! Hän on setäni… Ester kuuluu myös sukuun… ja sitten on vielä useita muita syitä, jotka saivat minut…

Oskar. Juuri niin. Veisi liian pitkän ajan, jos alkaisin niitä sinulle luetella. Kerta kaikkiaan: sille ei mahda mitään.

Maria. Eräs seikka olisi kuitenkin otettava huomioon, koska se mielestäni on kyllin tärkeä… nimittäin se, että Tiainen rakastaa Esteriä.

Maria. Ei tosin tällä hetkellä, jolloin intohimo estää hänet järkevästi ajattelemasta, mutta myöhemmin hän varmasti katuu sitä, että on mennyt naimisiin varattoman tytön kanssa.

Oskar (istuu yhä edelleen, rummuttaen sormillaan pöytään). Tästä näkyy, kuinka umpimähkään naiset päättelevät. (Ylimielisesti.) Ester on päinvastoin hyvin rikas.

Oskar (kuten edellä). Hänellä on tavaton omaisuus. Serkku on kuollut, hän perii yksin viisisataatuhatta markkaa.

Maria (itsekseen). Ja setäkö saisi hänet siepatuksi?! Ja minun holhotti-parkani, joka on niin rakastunut ja epäitsekäs, saisi lähteä tyhjin toimin!? Ah, se ei ole oikein! Eteenpäin, rohkeutta vain! Minä pelastan hänen rakkautensa, vaikka valtani menisi. (Lähestyy Oskaria, joka yhä edelleen istuu nojatuolissa. Ääneen.) Rakas Oskar…

Oskar (edelleen pilkallisesti). No, tulemmeko vihdoinkin siihen, mitä aiot minulle kertoa?

Oskar. Teille naisille, jotka ette ymmärrä mitään ja jotka kauhistutte heti kaikesta pienestä! Sitävastoin me…

Maria. Juuri sentähden käännyn sinun puoleesi, sillä sinä ratkaiset sen nopeammin kuin minä.

Maria. Minähän kerroin sinulle tänä aamuna hullun jutun… sinä tiedät… jutun, missä puhuttiin salaperäisestä kohtauksesta.

Maria (itsekseen). Aha, valtani alkaa vaikuttaa! (Ääneen.) Ja minä sanoin sinulle myös, että lähetin Loviisan sinne…

Maria. Hyvinkin mahdollista. Minulla on todistuksia siitä. Hän näet sai tänään, juuri tänään, viettelijältään ei enempää eikä vähempää kuin… neljätuhatta markkaa.

Maria. Ja kaiken todennäköisyyden mukaan pakotti Loviisan sulhasen, joka on sotamies, hänet tunnustamaan, miten hän oli saanut tuon summan. Ja Loviisa onkin luullakseni uhkauksien pelottamana ilmaissut hänelle kaikki… myös viettelijänsä nimen…

Maria. En vielä. Viettelijä ei kuitenkaan voi kauan pysyä tuntemattomana, sillä Loviisan sulhanen on raivon ja mustasukkaisuuden vallassa päättänyt tappaa sen miehen. Niin kertoi minulle Loviisa, ja on enää vain yksi keino lauhduttaa tuo hurjistunut, se nimittäin, että hänelle selitetään kaikki syyt. Ja minä… mitä sanoisin tuolle mustasukkaiselle ja raa'alle sotamiehelle? Sensijaan sinä, Oskar…

Maria (kylmästi). Pidät hänelle siveyssaarnan, sanot hänelle, että pitää antaa anteeksi ja olla armelias jokaiselle, joka sitä tarvitsee. Sitäpaitsi, niinkuin äsken sanoit, on vain miehillä oikeata älyä ja taitavuutta… (Heittää hänelle lentosuukon.) Minä jätän sinut yksin hänen kanssaan.

NELJÄS KOHTAUS.

Gideon. Tässä minä olen. Ja minulla on kaikki asiakirjat, jotka sinun on allekirjoitettava.

Oskar (ottaa asiakirjat käteensä). Heti, setä hyvä, heti. Minulla on vain ensin vähän puhumista vaimolleni.

Gideon. Hyvä on! Niitä tulee minullekin huomisesta lähtien. Mutta sattuipa oivallisesti, kun olette yhdessä. Joku haluaa puhutella teitä. Eräs sotamies!

Oskar (hiljaa Gideonille, Marian mennessä taka-alalle). Pidättäkää häntä, estäkää hänet pääsemästä sisälle, tai kaikki on hukassa!

Oskar. Hän tietää kaikki. Kamala kohtaus on edessä ja minun täytyy valmistaa vaimoani siihen…

Gideon. Minä menen, minä menen! (Menee keskiovesta, jolloin Maria tulee jälleen etualalle.)

VIIDES KOHTAUS.

Oskar (etualalla; itsekseen). Minulla ei ole mitään muuta pelastusta! Täytyy tunnustaa vaimolleni kaikki. Se täytyy tehdä, sillä ellen sitä tee, saa hän kuitenkin sotamieheltä kohta kuulla koko jutun. (Marialle, joka aikoo lähteä.) Rakas vaimoni…

Oskar (hämmästyneenä). En vielä. Tahtoisin ennen muuta kuulla sinun neuvosi ja mielipiteesi…

Maria (näyttäen papereita, jotka Oskarilla on yhä kädessään). Sopimuksenko, noiden paperienko johdosta, jotka setä juuri sinulle toi?

Oskar (yhä suuremman hämmästyksen vallassa). Niin… Maria… sinun mielipiteesi ensin…

Oskar. Minäkö? Eikö sinun jokainen toivomuksesi ole minulle yhtä tärkeä kuin omani!? Eikö maatilan osto jo sitä kyllin todista?! Enkö ollut ylenmäärin onnellinen, kun voin sen heti sinulle lahjoittaa?! Ostin sen pitkittä puheitta. Ja mitä tulee tuohon nuoreen mieheen ja hänen avioliittoonsa…

Maria. Onko se mahdollista? Ah, kuinka hyvä ja huomaavainen sinä olet minulle!

Oskar. Ah, sehän juuri on vaikeinta! Näetkö, kallis aarteeni… minä menin rakkaudesta sinun kanssasi naimisiin. Aika ei ole rakkauttani vähentänyt… päinvastoin.

Oskar. Epäilemättä ei… Se, että olen rakastanut sinua mielettömästi ja yli kaiken, se yksin sai aikaan… Sellainen määrätön intohimo oli ehkä vääryys…

Oskar. Mutta… mutta… Mies, joka aina vain jumaloitsee vaimoaan… joutuu naurunalaiseksi.

Oskar. Ja pilkan pelosta, itserakkaudesta… muuta se ei ole… sillä minä voin vannoa sinulle, että häntä minä en koskaan ole rakastanut!

Oskar (nopeasti). Erehdyksen ja unohduksen hetkenä… se oli vain yksi silmänräpäys… mutta se riisti minun rauhani… niin että minä tänään itsestäni, ilman mitään pakkoa… heittäydyn jalkojesi juureen, ja tunnustan sinulle kaikki, mikä minua kiusaa ja kiduttaa. (Lankeaa polvilleen.)

Maria (kuten edellä). Tämä anteeksianto on minulle sitäkin helpompi, koska sinun avomielisyytesi ei pakota minua olemaan vaiti, vaan voin nyt puolestani pelotta sanoa sinulle: minäkin olen syyllinen.

Maria. Ilman tekemääsi tunnustusta et olisi koskaan saanut tietää minun onnetonta salaisuuttani! En olisi uskaltanut tunnustaa sinulle, että olin pettänyt sinua… jo aikoja sitten…

Maria. Että on perheitä, joissa ymmärretään toisia vastoin tahtoakin. Ja meidän kesken, kuten näet, on vielä olemassa myötätuntoa!

Maria. Minä ansaitsen suuremman rangaistuksen kuin sinä… sillä sinä, senhän sinä tunnustit, et rakasta henkilöä, jonka vuoksi minut petit… mutta minä, minä tein sen hänen vuoksensa, jota rakastin ja jota vieläkin rakastan!

Oskar (heittäytyy hänen kaulaansa). Olen maailman onnellisin ihminen! Mutta Loviisa?…

Oskar (laskeutuu hänen jalkoihinsa ja huudahtaa). Ah! Vaadi, käske! Tästä alkaen tottelen ja seuraan sinua umpimähkään. Yksin sinua!

KUUDES KOHTAUS.

Gideon. Rouvansa jalkojen juuressa! Ajattelematon! (Hiljaa Oskarille.) Vaiti! Vaiti!

Oskar (puoliääneen, osoittaen vaimoaan). No, hyvä… »Ah, Oskar, odotan sinua»…

Maria (uhaten sormellaan). Ai, ai, setä, te olitte minua vastaan… mutta rangaistus seuraa! Taistelun jälkeen palkitsee voittaja liittolaisensa vihollisen kustannuksella, sen te kai vanhana sotilaana tiedätte? (Tiaiselle.) Herra Tiainen, te saatte mennä Esterin kanssa naimisiin, sillä mieheni antaa täydestä sydämestään suostumuksensa.

Maria. Ja tekin, rakas setä… Suokaa herra Tiaiselle ja Esterille tämä onni!… Mitä haittaa niin monen valloituksen ja voiton jälkeen pieni tappio? (Tiaiselle.) Olen teille luvannut myös sotakustannuksien korvaukseksi myötäjäiset. Te saatte viisisataatuhatta markkaa!

Maria. Oh, ei teidän sentähden tarvitse ruveta kapinoimaan. Myötäjäiset eivät tule mieheltäni.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Loviisa. Rouva, rouva. Tässä minä olen ja Jaakko, minun kultaseni myös. Hän odottaa alhaalla.

Loviisa (rohkeasti). Ja mitä tulee paikkaan, jota pyysin hänelle, niin on itsestään selvää…

Loviisa (hämmästyen). Silloin… jos niin on… (Käsittäen, hiljaa Oskarille.) Silloin sanon kaikki.

Loviisa (hämmästyneenä). Todella! Näyttää siltä, että minä tässä oikeastaan tiedän kaikkein- vähimmin.

Oskar (kääntyen vaimonsa puoleen). Ja todellisuudessa minä en kuitenkaan ollut rikollinen…

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AH, OSKAR! ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.