The Project Gutenberg eBook of Kun piiat ovat lakossa
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kun piiat ovat lakossa
        Ivallinen ilveily 3:na näytöksenä

Author: Martti Wuori

Release date: November 19, 2024 [eBook #74761]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN PIIAT OVAT LAKOSSA ***

language: Finnish




KUN PIIAT OVAT LAKOSSA

Ivallinen ilveily 3:na näytöksenä


Kirj.

MARTTI WUORI



(Näytelty ensi kerran Työväen teatterissa
Helsingissä 27 p:nä tammikuuta v. 1907)





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1908.






          Kaarlo Bergbomin
      unhottumattomalle muistolle
              _Tekijä_.



Henkilöt:

JUUSO KARPÉN, asianajaja Helsingissä.
MAGDA, hänen rouvansa.
TUURE HOLM, virkamies tuuli- ja vesimyllyjen ylihallituksessa.
HERTTA, hänen vaimonsa.
ERKKI SORMUNEN, ent. kauppias, rahatoimikamarin jäsen
   Jänisjärven vastaperustetussa kaupungissa.
HELMI, hänen vaimonsa.

Tapahtuman paikka: Helsinki. Aika: ihan viimeinen.



Ensimäinen näytös.


Uudenaikaisesti sisustettu sali Tuure Holmin asunnossa. Perällä kaksi
ovea, joista oikeanpuolinen (katsojista päin) vie Holmin työhuoneeseen,
vasemmanpuolinen eteiseen. Vasemmassa peränurkassa ovi ruokasaliin
ja samalla puolella, likempänä etualaa, makuuhuoneen ovi. Oikealla
ikkunaseinä.

HOLM (tulee eteisen kautta, käsivarrella iso toripussi täynnä
kaikenlaista ruokatavaraa; paiskaa pussin salin pöydälle.) Puh!
Hitto vieköön! On tämäkin elämää! (Kuuntelee makuuhuoneen ovella.)
Vieläkö sinä makaat, Hertta? — — Ei kuulu mitään. Minun kai tässä
täytyy ruveta perunoita kuorimaan. (Riisuu päällystakkinsa, jonka
ripustaa eteisen naulakkoon.) Aamukahvikin taitaa jäädä juomatta tänä
päivänä. (Eteisessä oleva telefooni soi.) No! Varmaan nyt taaskin
joku lakkolainen tahi palveluyhdistyksen jäsen. (Telefoonin ääressä.)
Haloo! Holm. — — On. — — Ei. Makaa vielä. — — Kukas siellä kiroilee?
— — Vai sinä se olet, Juuso! En tuntenut. Olet kai noitunut äänesi
noin sorruksiin?! — — Jaa, jaa. — — Mitä? Lainatako teille palvelijaa?
— — Tässä rupean kohta itse ruokaa keittämään. — — Minunko vaimoni
syy kaikkeen? — — Tule itse haukkumaan! — — Ha-ha-ha-ha! — — Meillekö
päivälliselle? — — Terve tuloa vain! Vaan eipä taida potaattini mennä
alas kurkustasi — — Kiitos! — — Samoin. — — Hyvästi! — — Saadaan nähdä.
(Soittaa eroon.) Eipä näy olevan elämä parempaa muissakaan perheissä.

HERTTA (tulee ruokasalista.) Kuka se soitti?

HOLM. Vai siinä sinä olet? Luulin sinun makaavan vielä. (Puuhaa
hermostuneena ruokapussinsa ääressä.)

HERTTA. Soittiko joku lakkokomiteasta, vai? — —

HOLM. Ei. — —

HERTTA. Kahvi on valmiina ruokasalin pöydällä.

HOLM. Itsekö sinä sen keitit?

HERTTA. Minä itse. Kukas?

HOLM. Tässä on ruokatavaroita. Kävin ne itse torilta ostamassa.
(Työntää pussin rouvalleen.) Siin' on! Keitä nyt sinä itse!

HERTTA (työntää pussin takaisin miehelleen.) Minä en jouda. Minun on
heti paikalla lähdettävä komiteaan. (Alkaa laitella hattua päähänsä.)

HOLM. Mutta kaikkien ihmeitten nimessä! Minun pitää saada ruokaa, minä
tahdon syödä. Minun pitää saada aamiainen päästäkseni virastoon.

HERTTA. Siihen en minä voi mitään.

HOLM. Mutta me saamme vieraita päivälliseksi.

HERTTA. Jopa! Kenen nyt?!

HOLM. Juuson rouvineen.

HERTTA. Ha-ha-ha-ha!

HOLM. Mitä sinä naurat, Hertta?! Tämä ei ole ollenkaan leikin
asia. Sanon sinulle: se oli Juuso, joka äsken soitti. Hän kiroili
sinua, — sanoipa koko nälkälakon mammaksi! — ja vaati, että sinun
on valmistettava meille kaikille ruoka, koska sitä ei saa enää
ravintoloissakaan.

HERTTA. Soita heille: valmistakoon Magda päivällisen!

HOLM. Tuo on myrkkyä, Hertta, jota saat itse juoda. Jos ei Magda osaa
ruokaa laittaa, niin kyllä se on viheliäisyys suuri sinunkin puolellasi
siinä asiassa.

HERTTA. Siinä tapauksessa ei auta muu kuin että sinä saat laittaa ruoan.

HOLM. Istu ja pala! Luulenpa toden totta, että se luonnistuisi paljoa
paremmin, kuin monelta teidäntapaiselta nykyajan rouvalta, jotka ette
kelpaa muuksi, kuin tyhjäntoimittajiksi. Olisittepa nuoruudestanne
tottuneet kaikkia naisen velvollisuuksia täyttämään, — muun muassa
oppineet ruokaakin laittamaan, — niin ei tämmöiseen pulaan jouduttaisi.

HERTTA. Kuka sen on sanonut, että ruo'an laittaminen on juuri naisen
velvollisuus?

HOLM. Se on itsestään selvä. Se on paljon enemmän hänen ymmärryksensä
mukaista, kuin kaikellaisissa jonnin joutavissa yhdistyksissä
häärääminen. Sitä paitsi se on terveellisempääkin.

HERTTA. Ha-ha-ha-ha! Sinunpa on, näköjään kovin nälkä, koska jo näin
varhain aamulla noin huonolla tuulella olet, Tuure. Mene nyt ja keitä
aamiaiseksi se häränkieli, joka sinulla pussissa on, niin...

HOLM. Kyllä. Sen teenkin. Ja minä aion tarjota sitä sinullekin, mutta
aika hyvin suolattuna.

HERTTA. Kiitos. Meillä on kyllä parempia ruoanlaittajia komiteassamme.

HOLM. Vai niin! Te siis syötte ja mässäätte siellä piikojen kom...

HERTTA. Palvelijattarien, pyydän.

HOLM. Yhdentekevä!... Sillä aikaa kun meitä uhkaa nälkäkuolema?

HERTTA. Siinä näet, ettemme ole niinkään tyhjäntoimittajia.

HOLM. Kaunista väkeä!! Mutta sanoppas: rouvatko ne siellä ruoan
valmistavat vai pii...?

HERTTA. Palvelijattaret, tietysti. Meillä on tärkeämpää tekemistä.

HOLM. Tietysti, tietysti! Rupatatte ja olette jotakin tekevinänne ja
elätte herroiksi.

HERTTA. Luoja ei ole teille mitään monopoolia antanut.

HOLM. Ei, mutta _teille_ on Luoja kyllä antanut yksinoikeuden, vaan
sitä ette te osaa taikka ette tahdo hyväksenne käyttää.

HERTTA. Ja mikä se olisi?

HOLM. Oikein kasvattaa sitä ihmiskuntaa, jota myöskin ainoastaan teille
on suotu kunnia voida lisätä.

HERTTA. Mikä on oikein, mikä väärin, — se on kysymys. (Eteisen kello
soi.) Kas niin. Nyt tullaan minua jo hakemaan. (Menee ja aukaisee oven.)

HELMI (pieni matkalaukku kädessä astuu eteiseen.) Hyvää päivää!

HERTTA. Päivää! Lakkokomiteastako olette?

HELMI. Et näy enää tuntevan minua, Hertta.

HOLM (eteisen ovella.) Helmihän se on. Helmiserkku, päivää!

HERTTA. Helmikö se on? Enpä, totta tosiaan, tuntenut. Siitä kun on niin
monta vuotta...

HELMI. Otetaankohan minut taloon?

HOLM. Olet hyvin tervetullut.

HERTTA. Jos vain pidät hyvänäsi, niin... käy sisään.

HOLM. Milloinkas sinä tänne Helsinkiin tulit?

HELMI. Vast'ikään — postijunassa. Tulen suoraan asemalta. Ja joll'en
vain häiritse, niin pyytäisin iltaan asti...

HOLM. Ethän sinä suinkaan häiritse.

HERTTA. Ole ihan kuin kotonasi vain!

HOLM. Ja niinkö vähäksi aikaa, meidän pääkaupunkiimme, niin monen
vuoden perästä?! Ei se sovi.

HELMI. Mutta minä arvaan, että Hertta oli juuri menossa ulos?

HERTTA. Minulla oli kyllä...

HOLM. Hän tuli juuri torilta. Suo anteeksi! Tähän jäi vielä
toripussikin. Hertta näytti minulle kieltä, oivallista härän kieltä,
jonka hän itse aikoo keittää aamiaiseksi.

HERTTA. Tuure!... Lörppö!...

HELMI. Niin. Teillähän on täällä Helsingissä palvelijain lakko.

HERTTA. Vai jo tiedät sen?

HELMI. Kuulin siitä junassa puhuttavan.

HERTTA. Mitä hauskin lakko. Semmoista ei meillä ole vielä koskaan ollut.

HELMI. Ja sinä iloitset siitä?

HERTTA. Tietysti. Sitä paitsi se oli ihan välttämätön.

HOLM. Herttahan kuuluu itse lakkokomiteaankin. Hän kannattaa lakkoa
sielullaan ja ruumiillaan.

HELMI. Kas, nyt ymmärrän. Sen tautta kysyitkin minulta tullessani,
olinko lakkokomiteasta. Minä siis häiritsen sittenkin?

HERTTA. Toivon, että nyt, asian kuultuasi, suot minulle anteeksi. Minun
täytyy todellakin kohta lähteä sinne.

HELMI. Oo, tee niin hyvin.

HOLM. Hertta toivottavasti kohta palaa takaisin ruokaa valmistamaan.

HELMI. Minua varten ei suinkaan tarvitse mitään. Minä kyllä tulen
toimeen...

HOLM. Ilmanko ruokaa? Sepäs olisi hiton hauska oppia. Minunpa alkaa jo
vatsani tehdä lakon.

HERTTA. Siellähän on kahvi valmiina ruokasalin pöydällä, Tuure. Ja
Helmihän kyllä löytää astiakaapista, mitä tarvitsee.

HELMI. Tietysti, tietysti. Elä nyt, Hertta hyvä, anna minun tuloni
millään lailla...

HOLM. Kahvintarjoilusta pidän minä kyllä huolen. Minä olen, näetkös,
näin lakon aikaan jo tottunut talouden askareihin. (Sieppaa toripussin
ja juoksee ruokasaliin.)

HELMI. Eihän nyt toki. Voi, voi, mitä puuhaa minä nyt olen matkaan
saattanut.

HERTTA. Elä nyt ole milläsikään. Hän tekee sen niin mielellään. Ja
hänelle se tekee niin mainion hyvää.

HELMI. Miksi sinä noin puhut?

HERTTA. Siksi, että niin ajattelen. Näetkös, se tekee miehille
niin hyvää, että saavat kokea, mitä me naiset merkitsemme, että me
todellakin jotakin merkitsemme.

HELMI. Sinä siis kuulut tuohon lakkokomiteaan oikein vakaumuksesta,
Hertta?

HERTTA. Luonnollisesti. Täydestä.

HELMI. Mutta tämähän on palvelijain lakko. Ei suinkaan sillä näytetä
miehille, että me todellakin jotakin merkitsemme.

HERTTA. Samalla kyllä sitäkin. Vaikka se nyt on sivuasia. Minä
olen, näetkös, myöskin palvelijayhdistyksen jäsen. Ja minä kannatan
täydellisesti palvelijain oikeutettuja vaatimuksia. Heidän oleelliset
etunsa ovat tässä kysymyksessä. Heidän asemansa on välttämättä
parannettava.

HELMI. Mutta ei suinkaan tällä keinoin. Lakkoa en kannattaisi koskaan.
Se on suorastaan hyljeksittävä taistelutapa. Se on kamala, sisällinen
veljessota, ulkonaista sotaa paljoa pahempi eikä miltään siveelliseltä
kannalta puolustettavissa.

HERTTA. Semmoinenkin sota voi nykyaikaan käydä välttämättömäksi.

HELMI. Ei, ei. Minä olen rauhan aatteen puolella. Sovittelulla ovat
riidat ratkaistavat.

HERTTA. Se ei ole likimainkaan tässä maailmassa mahdollista. Voima se
asiat ratkaisee.

HELMI. No, sanoppas nyt sitte, mitä vaativat palvelijat? Suurempia
palkkoja, vähemmän työaikaa ja paljon vapaata aikaa, s.o. aikaa
huvitteluun, vallattomuuteen!

HERTTA. Sinulla on väärä ja ylimalkainen käsitys asiasta, Helmi.

HELMI. Niinkö? Minun käsitykseni mukaan olisi esim. kahdeksan tunnin
työaika mahdoton. Mekin teemme enemmän työtä päivässä ja huvittelemme
paljoa vähemmin, kuin palvelusväki. Ja mistä otetaan ne suuremmat
palkat ja erityiset huoneet nykyajan palvelijoille?

HERTTA. Myönnän, että heidän toiveissaan, — en sano vaatimuksissaan,
— on hiukan liioiteltua, vaan paljon on oikeutettuakin. Mutta niistä
asioista puhutaan toiste. Minun täytyy nyt mennä.

HELMI. Niin väinkin. Sittenkin tuli näin pitkältä laverrelluksi.

HERTTA. Ja silloin toivon, että tulet asian oikeudesta vakuutetuksi,
yhdyt meihin ja rupeat yhteistä asiaamme omalla paikkakunnallasi
innokkaasti ajamaan.

HOLM (kantaa tarjottimella kahvia.) Kas niin! Tässä on nyt talon uusi
piika ... palvelijatar, piti minun sanoa.

HERTTA. Minä lähden nyt sitte. Suo nyt epäkohteliaisuuteni anteeksi,
Helmi! Tuure pitää sinulle kyllä seuraa. (Menee.)

HOLM. Hyvästi, hyvästi! Kahvia me kyllä osataan juoda ominneuvoin, jos
se vain hyvää on. Mutta sitäpä minä en osaa edeltäpäin vakuuttaa, sillä
se ei ole minun keittämääni. — Tee nyt kuitenkin niin hyvin!

HELMI. Kiitos! — Hauska on nähdä sinut näin hyvällä tuulella, Tuure.

HOLM. Hyvän tuulen toit mukanasi sinä, rakas Helmi serkku.

HELMI. Sinäpä nyt osaat...

HOLM. Kuule! Tiedäthän itse, — ja vakuutan sen myös minä, — että
sydämmeni oli ja on vieläkin hyvin kallellaan sinuun päin, vaikka
silloin olosuhteet veivät minut tänne ja sinun sormuksesi Erkki
Sormusen sormeen.

HELMI. Joko sinulla on sokuria kupissasi?

HOLM. Kun sinä olet tässä, sokuripalaseni, niin on kahvini makeata,
kuin hunaja, ilmankin.

HELMI. Me puhelimme tässä äsken Hertan kanssa lakosta, vaan minä en
päässyt vielä selville, mikä palvelijain tarkoitus oikeastaan on.

HOLM. Vai niin, vai sinnepäin. — No. Siitä en minäkään vielä ole
selvillä. Luulenpa kuitenkin, että heidän viimeinen vaatimuksensa
on, että Suomen kaarti muodostettaisiin uudelleen ja että jokainen
palvelija saisi oman kaartilaisensa ynnä oman erityisen kamarinsa. Ja
tuo kaikki on meidän heille hankittava.

HELMI. Ei, mutta! Sinunpa kanssasi nyt ei voi puhua vakavasti.

HOLM. Elähän toki. Jos tahdot, että sanon vakavankin sanan,
niin se kuuluu: soisin, että hallitus antaisi matkarahan meidän
palvelijoillemme, jotta pääsisivät ulkomailla käymään, niin silloinpa
saisivat nähdä, miten siellä työtä tehdään eikä napista.

HELMI. Sen minä uskon On siis totta, että olette ilman palvelijaa?

HOLM. Tietysti, etkö sitä jo kaikesta huomaa? Kun meidän Miina ilmoitti
yhtyvänsä lakkoon, niin minä ajoin hänet paikalla pellolle.

HELMI. Ja Hertta saa itse tehdä kaikki?

HOLM. Ja minä saan olla syömättä.

HELMI. Mutta sehän on julmaa.

HOLM. Se _oli_ julmaa. Vaan nyt minä elän jälleen. Kun sinä tulit,
Helmi! Ihan kuin Luojan lähettämänä.

HELMI. Mutta minun täytyy nyt lähteä.

HOLM. Mitä? Minnekä?

HELMI. Asioilleni.

HOLM. Asioillesi?! Milläs asioilla sinä täällä olet? Sitähän en ole
vielä tullut kysyneeksikään.

HELMI. Onpahan vain vähän toimitettavaa.

HOLM. Vähän toimitettavaa! Moneen vuoteen et ole Helsingissä käynyt ja
nyt tulet vain yhdeksi päiväksi! Jänisjärveltä asti! Ei. Se ei passaa.
Minä en sinua laske.

HELMI. Ei, ei. Kyllä minun täytyy.

HOLM. Täytyy? Sinulla on jotakin hampaan kolossa. Kas niin. Istu nyt
ja juo vielä toinen kuppi. Kyllä tästä sinulle vielä tilkka heruu. Ja
kerro, mitä sinne teidän kyläänne kuuluu. — Hitto vie! Tässähän minä
olen hätäisessä ilossani ja iloisessa hädässäni aivan unohtanut kysyä,
miten se sinun Erkki mökösi jaksaa?

HELMI. Kiitos, kyllä hän jaksaa.

HOLM. Eikö hän terveisiäkään lähettänyt?

HELMI. Kyllä... tuota... enkö minä jo taannoin... tullessani... sanonut
häneltä terveisiä?

HOLM. Etpä. Vai taisit sanoa. — Kuule onko hän vieläkin yhtä
silmittömästi sinuun rakastunut, kuin ennen, ja yhtä silmittömästi
mustasukkainen, ettei kukaan saa sinuun vilkaistakaan.

HELMI. En tiedä. Lieneeköhän hän sitä koskaan ollutkaan?

HOLM. Ai-ai-ai! Minua kummastuttaa, että hän ollenkaan laski sinun
yksin tänne pääkaupunkiin tulemaan. Miksikäs hän ei tullut mukaan?

HELMI (pikaisesti.) Etkö ole häntä täällä nähnyt, Tuure?

HOLM. Häh? Onko hän...? Hän on sittenkin. No, arvasinhan sen.

HELMI. Luulin, että hän on täällä teillä. Eikö hän siis ole käynytkään
teillä?

HOLM. Meillä? Ei. Ei minun tietääkseni ainakaan.

HELMI (itku kurkussa.) Mutta kyllä hänen pitäisi olla Helsingissä. Minä
tiedän ihan varmaan, että hän on täällä. Etkö sinä vain, Tuure, salaa
minulta? Ehkä hän sittenkin on täällä teillä. (Itkeä tillittää.)

HOLM. Voi, Herran terttu! Mitäs ihmettä tämä on?! Mitä salaperäisyyttä
tämä nyt on?! — Kuule, Helmi, ellet sinä nyt ihan paikalla kerro
minulle kaikkia suoraan ja selvään, niin rupean minäkin itkemään ja
silloin nostan minä paljoa pahemman möjäkän kuin Sinä. Kas niin!
(Pyyhkii Helmin silmät ja istuu hänen viereensä.) Kaikki! Suoraan ja
selvään nyt!

HELMI. Mitä minä kerron?

HOLM. Te olette rii'assa?

HELMI (nyyhkyttäen.) Niin — rii'assa.

HOLM. Mistä syystä?

HELMI. Erkki sanoo, että minä olen niin proosallinen, etten ole
ollenkaan mikään nykyajan rouva, että puhun vain ruoasta ja lapsista,
etten lue sanomalehtiä, enkä kuulu naisyhdistykseen, etten, sanalla
sanoen, ole mikään ihannevaimo ja että hänen täytyy seurassa hävetä
minun tähteni.

HOLM. Tahtoisinpa mielelläni vaihtaa minun ihannevaimoni sinuun. — No,
entä sitte?

HELMI. Ja nyt hän puuhaa avioeroa minusta.

HOLM. Sika! — Suo anteeksi!

HELMI (itkee täyttä kurkkua.)

HOLM. No, no, no! So, so, so! Serkku hyvä, elä nyt pane sitä juttua
niin pahaksesi! Kyllä se selviää. Omasta puolestani kyllä soisin, että
sinä saisit eron Erkistäsi, — hänelle se olisi mitä sopivin rangaistus,
— ja jos, tuota, minäkin saisin matkapassin Hertaltani, niin ihan
varmaan minä tuossa paikassa rupeaisin niinkuin kosasemaan sinua. Ja
jos onnistuisin, niin olen varma, etten sinun kanssasi tarvitsisi
ainakaan nälkää nähdä. — Mutta leikki sikseen. Miehesi siis uhkaa
avioerolla ja on tullut Helsinkiin?

HELMI. Niin.

HOLM. Milloin?

HELMI. Eilen hänen olisi pitänyt saapua kaupunkiin.

HOLM. Asiankoajajan pakeille!

HELMI. Niin hän sanoi lähtevänsä.

HOLM. Ahaa! Varmaankin Karpénin luo. Se on hänen erikoisalansa, avioero!

HELMI. Niin minä luulen. Ja kun tiesin, että sinä tunnet hänen
ja luulin, että Erkki ehkä oli käynyt täällä, niin tulin sinulta
tiedustelemaan.

HOLM. Nyt olen jäljillä. Voit olla huoleti, serkku. Minä otan asiasta
selvän.

HELMI. Kiitos, Tuure hyvä. En tiedä miten sinua palkitsisin.

HOLM. Minäpä tiedän.

HELMI. No?

HOLM. Sinä jäät nyt meille etkä liiku minnekään. Minäkin teen lakon.
Soitan ylihallitukseen, että olen sairas: — olen nälkälakon tähden
saanut vatsakipuja — —

HELMI. Ja minä parannan kipusi: valmistan sinulle ruoan...

HOLM. Mainiota! Ja syömme aamiaista kahden kesken. Sen häränkielen,
jonka Hertta...

HELMI. Ja sitäpaitsi minä paistan sinulle oivallisen bifstekin.

HOLM. ja huolet huuhdomme alas paremmalla kahvilla, kuin tämä oli, —
sinun keittämälläsi. (Eteisen kello soi.)

HELMI. Herra jesta! Kuka nyt tulee?

HOLM. Kas tässä matkalaukkusi!

HELMI. Mistä sitä kyökkiin mennään?

HOLM. Tuosta, — ruokasalin kautta.

HELMI. Minä ryhdyn heti työhön. (Juoksee pois.)

HOLM (menee ja aukaisee eteisen oven.)

SORMUNEN (tulee.) Eikös se ole Tuure Holm itse?

HOLM. Niin on. Mutta minäpä taidan nähdä kummituksia keskellä päivää: —
Erkki Sormunen itse!

SORMUNEN. Etpä tainnut osata odottaa?

HOLM. E... e... en. Käypä sisään ja paina puuta! Olin sanoa, että tulet
kuin pilvistä pudonneena, mutta silloin olisin valehdellut. Vihiä
olostasi täällä ihanassa Gomorrhassamme minulla kyllä jo vähän oli.

SORMUNEN (istuutuu nojatuoliin selin ruokasalin oveen päin.) Ka! Kuinka
niin?

HOLM. Kuule: toissapäivänähän sinä jo kaupunkiin tulit? Vai eilenkö se
vasta oli?

SORMUNEN. Eilenhän minä... Vaan mistä sinä sen tiedät?

HOLM. Mistäkö? Poliisilta kuulin.

SORMUNEN. Häh? — — Valehtelet. Enhän minä ole liikkunut missään.

HOLM. Vai et? No sitte se on ereys. Ell'et sinä valehtele?

SORMUNEN. En, jukoliste, muualla kuin muutamassa ruokapaikassa.

HOLM. (rykäsee.)

SORMUNEN. Ihan totta. Mutta eihän täällä näy saavan ruokaa enää missään.

HOLM. Vai syömään sinä olet tänne Helsinkiin tullutkin?! Täällä
tapetaan nälällä sekä aviomiehet että aviottomat.

SORMUNEN. Elä nyt! Eiköhän se sinun rouvasi kuitenkin olisi niin hyvä
ja tarjoaisi vähän aamiaista.

HOLM. Se nyt ei anna palastakaan.

SORMUNEN. Mutta kun hiukasee niin armottomasti.

HOLM. Sinun- ja minuntapaisten miesten on kuoltava ihan ensimäisiksi.

SORMUNEN. Onpas tämä herttaista vastaanottoa!

HOLM. Semmoinen se on minun Herttani. Mutta kukas käski tähän aikaan
sieltä Jänisjärveltä tänne lähtemään.

SORMUNEN. Kukas tämän aavisti.

HOLM. Vai onko sielläkin lakko?

SORMUNEN. Eikö joutavia!

HOLM. Vai eikö sinun rouvasi osannut ruokaa laittaa? Tai eikö tahtonut
antaa?

SORMUNEN. Nälissäsikö sinä näin kiusaa teet, vai?! — Kuule: eikös
sieltä kotoa ole tullut minulle teidän kautta mitään sähkösanomaa?

HOLM. Ettäkä sinua jo kotona kaivattaisiin?

SORMUNEN. Eikä, vaan kun sinä taannoin puhelit poliisilta kuulleesi
minun olevan Helsingissä, niin luulin kotona jotakin tapahtuneen.

HOLM (rykäisten.) Jaa, jaa. Ei. En minä ainakaan tiedä. Onko se sinun
rouvasi ollut terve? Ethän ole hänestä maininnut mitään.

SORMUNEN. Kiitos! Niin, tuota, kyllähän se jotensakin. Toisinaan vähän
päänkivistystä on, valittanut. Käskihän se sanomaan hyvin paljon
terveisiä sinulle ja... Ne tahtoo aina unohtua, nuo terveiset.

HOLM. Niinhän ne tahtoo.

SORMUNEN. Ja rouvallesi. Rouvaasihan en ole vielä nähnytkään. Mitenkäs
hän jaksaa?

HOLM. Mainiosti. Valitettavasti hän nyt ei ole kotona.

HELMI (puettuna palvelijattareksi pistäytyy sisään ruokasalin ovesta,
mutta pyörähtää heti takaisin.)

HOLM (viittaa kädellään Helmiä poistumaan.)

HOLM. Kas, kun nuo koit rupee lentelemään.

SORMUNEN. Saitkos kiinni?

HOLM. Sain. — Miksi sinä et ottanut Helmiä mukaasi? Sehän olisi hänelle
ollut pieni virkistysmatka päästä Helsingissä käymään.

SORMUNEN. Eihän tuo tahtonut tulla.

HOLM. Vai ei tahtonut?!

SORMUNEN. Ei häntä huvita mikään.

HOLM. Sepä on kumma!

SORMUNEN. Ei mikään muu kuin koti ja talous.

HOLM. Eikös se ole mitään?! Ollapa minulla semmoinen muija tähän
aikaan, niin voisin sinulle aamiaistakin tarjota. Eiköhän vaihdettaisi!

SORMUNEN. Ka! Vaihdetaan vain. Ha-ha-ha-ha!

HOLM. Ha-ha-ha-ha! Sepä olisi hauskaa.

SORMUNEN. Ei, kyllä minun nyt sitte täytyy lähteä.

HOLM. Jokos?! No, en tahdo pidättää. Sinulla on varmaankin paljon
asioita toimitettavina?

SORMUNEN. Onhan niitä.

HOLM. Pankeissa ja — ostoksia rouvallesi?

SORMUNEN. Vähän jos mitä! — Kuulehan: milloinka luulet parhaiten
voitavan tavata asianajaja Karpénia kahden kesken? Minulle on sieltä
Jänisjärveltä annettu toimeksi neuvotella hänen kanssaan eräästä
sekavasta riita-asiasta.

HOLM (rykäisten.) Ja-ha, jaa. Minä luulen että hän parhaiten on
tavattavissa tuossa yhden tienoilla päivällä. Ne makaa aina niin kauan,
nuo asianajajat, — illat myöhään istuvat kapakoissa.

SORMUNEN. Eikös sitä pidetä taitavana asianajajana?

HOLM. Karpénia? — Kyllä. Varsinkin "sekavissa riita-asioissa." — Hän
asuukin, sitäpaitsi, tässä ihan vastapäätä.

SORMUNEN. Kiitos. — Kyllä minä löydän. — Pitää koettaa sitä ennen
jossakin saada edes pikku voileipä.

HOLM. Ota ryyppy ainakin, ell'et muuta saa. — No, morjens! Käy nyt
kuitenkin vielä talossa ennenkuin kotia lähdet.

SORMUNEN. Kiitos. Terveisiä vielä rouvallesi. (Menee.)

HOLM (saatettuaan Sormusen ulos, palaa ja näpäyttää iloisesti
sormiaan.) No, nyt tulee hauska. (Ruokasalin ovelta.) Helmi hoi!

HELMI (tulee.) Jokos hän meni?

HOLM. Sinä siis näit? Se oli ukkosi.

HELMI (nyökkää myöntävästi.) Mutta näkikös hän minut?

HOLM. Onneksi, ei.

HELMI. Mitä hänellä oli sanomista?

HOLM. Sinä olet oikeassa. — Kautta rantain sain selville, että hän on
menossa Karpénin puheille. Yhden aikaan on hän siellä.

HELMI. Voi, voi, mitenkä ihmeesti minä saisin tietää, mitä se siellä
sotkee!?

HOLM. Ole huoleti! Minä otan vieläkin valvoakseni asiaa.

HELMI. Oi, sitä sinä et enää voi. Eihän asianajajatkaan saa ilmaista
semmoisia asioita.

HOLM. Tosin ei. Mutta minä puhuttelen Karpénia sitä ennen ja...
(Eteisen kello soi.) No, kukas nyt vielä...?

HELMI. Aamiainen on kohta valmis, Tuure. Katan paikalla pöydän, että
sitte pääset ulos. (Juoksee takaisin.)

HOLM (aukaisee eteisen oven.)

MAGDA JA KARPÉN (tulevat.)

KARPÉN. Mies, onko vaimosi kotona?

HOLM. Onneksi, — ei.

KARPÉN. Valitettavasti, sinun kai piti sanoa?

MAGDA. Todellakin vahinko, etten saanut antaa hänen kuulla kunniaansa.

HOLM (katsellen Magdan pukua.) Ah, kuinka kaunis, kuinka komea! Varmaan
taaskin uusi puku? Uskaltaakohan edes pyytää istumaan?

KARPÉN. Sekös on lipeväkielinen!

MAGDA. Turha sekoittaa pois asiaa! Imartelu ei tässä auta.'

HOLM. Mitäs hittoa minä sitte olen tehnyt?

KARPÉN. Koska mies on vaimonsa pää ja sinä olet vaimosi mies ja sinun
vaimosi on lakon johtajia, niin olet sinä pääsyyllinen lakkoon.

HOLM. "Ex ungve leonem!" Minä tunnen sinussa paikalla maamme
terävinjärkisen juristin. — (Magdan puoleen.) Saanen varmaan kohta
onnen onnitella teitä senaattorin rouvaksi, rouva Karpén?!

MAGDA. Minä lähden tänä iltana Hangon kautta Ruotsiin. Tämä elämä käy
sietämättömäksi.

HOLM. Ja luovutte noin lupaavasta elämän urasta, jätätte noin loistavan
pään?

MAGDA. Oo, Ruotsissa niitä on paljon loistavampia.

KARPÉN. Minä olen itse hänelle matkarahat antanut.

HOLM. Siis erp sovussa? — (Karpénille.) Olet kai taaskin iskenyt
silmäsi johonkin?

KARPÉN (tekee kaksimielisen liikkeen.)

HOLM. Sen se lakko saa aikaan. Herrasväki on siis tehnyt meille kunnian
tulla jäähyväisille?

MAGDA. Aivan oikein.

HOLM. Arvoisa rouva tietysti ei matkusta yksin?

KARPÉN. Tietysti ei. Ihailija odottaa jo Hangon laiturilla.

MAGDA. Useampikin.

HOLM. Oo, arvattavasti! Vahinko, etten minäkin voi olla — saattamassa.

MAGDA. Mikäs estää? Eikös laske Hertta?

HOLM. Lakko, lakko, tietysti.

KARPÉN. Kuule! Eikö sinulla sitte ole mitään tietoa, millä kannalla
lakko nyt on? Onko mitään sovintoa odotettavissa?

HOLM. En tiedä mitikään. Sitäpaitsihan olen syrjässä koko sotkusta.

MAGDA. Silloin ei maksa vaivaa sen enempää aikaa tuhlata. Me lähdemme.

HOLM. Totisesti: kaikki ihmiset ovat äkäiset, kuin ampiaiset, tätä
nykyä.

KARPÉN. Tjah! Minkäs sille sitte mahtaa. Ei tässä auta muu kuin lähteä
kärsivällisesti odottamaan elämänsä loppua.

HOLM. Sitä ennen pari sanaa, Juuso. — Sallitko, Magda, että puhuttelen
miestäsi silmänräpäyksen kahden kesken?

MAGDA. Sallin.

HOLM. Mennään minun huoneeseeni! — (Magdalle.) Tee niin hyvin ja
peilaile sillä aikaa kaunista muotoasi, niin ei aika tule pitkäksi!

HOLM JA KARPÉN (menevät.)

MAGDA (selailee ensin pöydällä olevia kirjoja, menee sitte kuvastimen
eteen ja laittelee hiuksiaan, hattuaan, pukuaan.)

HELMI (rientää sisään.) Ja Ruoka on pöyd... (pysähtyy yht'äkkiä
hämmästyneenä Magdan eteen.) Kuka... Mistä...

MAGDA. Ei, mutta... Kukas te olette?

HELMI (aikoo mennä takaisin.) Ei... ei... ei... ei kukaan. En minä ole
mikään. Suokaa anteeksi!

MAGDA (pidättää Helmiä käsivarresta.) Ei! Te ette saa mennä. Ette te
saa. (Asettuu ruokasalin oven eteen.) Minä en laske. Sanokaa ensin,
kuka olette! Te olette palvelija talossa, eikö niin?

HELMI. E... en.

MAGDA. Kukas te sitte olette?

HELMI. Kyllä... kyllä minä kuitenkin olen. Mutta satunnainen... ihan
satunnainen vain.

MAGDA. Sepä oivallista! Panevat toimeen palvelijain lakon ja pitävät
itse salaa palvelijan toimessaan. Mainiota! Mainiota! Mutta kyllä minä
tästä jutun nostan.

HELMI. Saankos minä luvan kysyä, kuka rouva on?

MAGDA. Kukako minä olen?! Kyllä. Sen sanon mielelläni. Minä olen rouva
Karpén.

HELMI. Jassssoo! Asianajaja Karpénin rouva?

MAGDA. Juuri niin.

HELMI. Sepä varsin hauskaa.

MAGDA. No? — Kuinka niin?

HELMI. Niin, minä olen niin paljon kuullut puhuttavan rouvasta; —
teidän kauneudestanne, koreista puvuistanne ja kuinka paljon rahaa
te... kuinka rikas te olette.

MAGDA (istuutuu hyvillään sohvaan.) Ah, joutavia! — Mutta sanokaapas
minulle, mistä te olette? Helsingistä varmaan?

HELMI. En. Maalta minä olen. Tänään vasta tulin kaupunkiin.

MAGDA. Ja heti saitte paikan? Olitte ehkä tilattu?

HELMI. En ollenkaan. Ihan sattumalta tulin tähän paikkaan.

MAGDA. Vaikea uskoa. Nuo silmät eivät puhu totta.

HELMI. Kyllä, rouva, ihan totta.

MAGDA. Mutta ettekös tiedä, että Helsingissä nyt on palvelijain lakko?

HELMI. Kyllä, rouva.

MAGDA. No, miks'ette ole siihen yhtynyt?

HELMI. En ole vielä — joutanut, rouva. Ensin en sitä hyväksynyt. Mutta
nyt siihen yhdyn, ihan varmaan yhdyn.

MAGDA. Siinä teette oikein. Ja lähdette heti paikalla talosta pois.

HELMI. Niin teen, rouva. Minä lähden heti. Minä lähden paikalla
korjaamaan kamssuni. Hyvästi rouva!

MAGDA (itsekseen.) Ah, mikä ajatus! (Helmille.) Ei. Kuulkaahan vielä;
se on ihan oikein, että tekin nyt teette lakon. Mutta ainoastaan tässä
talossa. Ylimalkaan on lakko hylättävä. Eikö niin?

HELMI. Kyllä, rouva. Minä olen aivan samaa mieltä.

MAGDA. Minulla on teille siis pieni esitys. — Me olemme, tietysti,
myönkin ilman palvelijaa. Te lähdette pois täältä ja tulette
palvelukseen meille?

HELMI. Herrasväenkö luo?

MAGDA. Niin. Miksi epäröitte?

HELMI. Jos siitä seuraa pahaa?

MAGDA. Siitä vastaan minä.

HELMI (itsekseen.) Kello yksi on Erkki siellä.

MAGDA. Kas tässä teille kymmenen markkaa. Se on päätetty? Te siis
tulette? (Antaa setelin.)

HELMI (ottaa epäröiden vastaan.) Kiitoksia hyvin paljon, mutta tokkohan
minä nyt... Milloinka minä saisin tulla?

MAGDA. Paikalla. Sinun on tultava nyt heti.

HELMI. Hyvä on. Minä tulen. Ihan paikalla minä tulen. Rouva on hyvä ja
menee edeltäpäin vain kotia.

MAGDA. Me asumme tässä vastapäätä.

HELMI. Hyvä on, rouva.

MAGDA. Sinä tulet siis ihan varmaan?

HELMI. Kyllä, rouva. Ihan varmaan. Kun minä kerran lupaan, niin se on
varma. — Hyvästi, rouva, niin kauaksi. (Juoksee pois.)

MAGDA. Niin miellyttävä tyttö. Ja siisti käytökseltään. — Kas, kun
en tullut hänen nimeänsäkään kysyneeksi. — Mutta onpas tämä yllätys
Hertalle ja Tuurelle. (Taputtaa ilosta käsiään.) Ja oiva kosto heille!
— —

KARPÉN JA HOLM (palaavat.)

KARPÉN (Holmille.) Hyvä, hyvä. Hauska saada kuulla. — (Magdalle.) Siis
lähdetään?

MAGDA. Mistä salaisuuksista te nyt niin kauan puhelitte?

HOLM. Ne saat kuulla Ruotsista palattuasi. — Toivotan onnea matkalle!

MAGDA. Ja sinulle hauskaa nälkäkuolemaa. Terveiseni myöskin Hertalle, —
jos hänet vielä eläessäsi näet. (Kaikki nauravat.)

MAGDA JA KARPÉN (menevät.)

HOLM. Hyvä, että menivät. Nyt sitä pääsen serkkupiikani kanssa
aamiaista nauttimaan. (Aikoo mennä ruokasaliin.)

HELMI (tulee vastaan, jälleen entisessä puvussaan ja matkalaukku
kädessään.)

HOLM. No?

HELMI. Ruoka on pöydässä. Pyydän syömään.

HOLM. Mitä tämä merkitsee? Entä sinä?

HELMI. Minä lähden pois.

HOLM. Miksi nyt? Minkä tähden?

HELMI. Minä en voi enää tässä talossa palvella.

HOLM. Ymmärtääköhän kukaan tässä enää mitään?!

HELMI. Kyllä se on ihan mahdotonta. Minä en voi. Minun täytyy lähteä.

HOLM. Joko heti?

HELMI. Ihan paikalla.

HOLM. Mikä hiton käry on nyt tämänkin nokkaan pistänyt?! — Mutta minäpä
en laske. (Kiertää Helmin käsiinsä.) Kuuletko? En laske, en. Syödään
yhdessä aamiainen. Sinä et pääse.

HELMI. Herranen aika! Minä en voi. Päästä! Minun täytyy päästä!
(Riuhtaisekse irti.)

HOLM. Mutta selitähän, hyvä ihminen, toki syy! Mitä nyt sitte on
tapahtunut? Onko sinulla paljon työtä ja vähän palkkaa, vai mikä ihme
on sinut villinnyt?

HELMI. Minua on pakoitettu lähtemään.

HOLM. Pakoitettu?!

HELMI. Ja ell'en minä ihan paikalla lähde, niin pannaan tässä
ikkunoiden edessä toimeen suuremmoinen mielenosotus, oikein
jättiläismielenosotus. Ihmisiä tulee tuhansittain, kiljutaan ja
räyhätään, huudetaan "alas" ja "ulos", revolverit paukkuu ja aidat
särkyy, ja lopulta tulevat sisään ja ajavat meidät kaikki pellolle. Oi,
se olisi kauheata!

HOLM. Mene, Herran nimessä, sitte!

HELMI. Hyvästi! (Juoksee eteisen kautta ulos.)

HOLM. Jaa-a! Näin käy, kun piiat ovat lakossa. Vaan ruokapa jäähtyy.
(Rientää ruokasaliin.)




Toinen näytös.


Asianajaja Karpénin työhuone. Vasemmalla puolella, etualalla,
kirjoituspöytä. Samalla puolella ovi konttoriin ja nurkassa uuni.
Perällä sohva. Oikeassa peränurkassa ovi eteiseen ja keskellä oikeata
seinää ovi saliin. Sisustus uhkeata.

HELMI (siistii huonetta, pyyhkii tomua.)

MAGDA (tulee salista.) Kas, joko sinulla on huone siistittynä?

HELMI. Jo, rouva.

MAGDA. Sepä sukkela tyttö! Yks'kaks oli tuli uunissa, padat ja pannut
tulella, ja sillä aikaa kun ruoka kiehuu, niin on huoneet siivottuina.
Semmoista palvelijaa minulla ei ole vielä koskaan ollut, se minun
täytyy tunnustaa sinulle suoraan. Olet kahden veroinen.

HELMI. Kyllä rouva nyt turhaan kehuu.

MAGDA. Ja mieheni kirjoituspöytä! Mikä järjestys! Semmoista ei hän ole
siinä koskaan nähnyt. Kyllä hänkin kummastuu kotia tultuaan.

HELMI. Tämäkö se on, rouva, herra asianajajan vastaanottohuone?

MAGDA. Niin. Tuolla on konttorihuone. Mutta täällä hän aina neuvottelee
klienttiensä kanssa.

HELMI. Jassoo. Onpas tämä muhkea huone! Niin rikkaasti sisustettu!
Herra asianajaja mahtaa tienata tavattoman paljon rahaa?

MAGDA. Oo-ja. Aina sen mukaan, minkälainen juttu.

HELMI. Monta tuhattakin?

MAGDA. Hyvin usein.

HELMI. Ai-ai! Senpä tautta kannattaakin rouvalle noin kauniita pukuja
laittaa. (Hypistelee Magdan hihaa.)

MAGDA. Ha-ha! Oletpa sinä naiivi.

HELMI. Mutta herrapa taitaa rouvasta paljon tykätäkin?

MAGDA. Vielä paremmin! — Mutta nytpä sinä näyt tässä liika paljon
viehättyvän.

HELMI. Niin tosiaan. Herra jesta! Kun ei vain palaisi pohjaan?!
(Juoksee hätääntyneenä ensin eteisen, sitte konttorin ovelle.) Minnekä
minä nyt? Enhän minä tästä tiedä kyökkiinkään mennä.

MAGDA (osoittaa salin ovea.) Tuosta, tuosta, salin kautta mene!

HELMI (juoksee ulos.)

MAGDA. Se on oikea aarre. Mistä kummasta ne Holmit olivat sen kaivaneet
esiin?!

KARPÉN (tulee konttorin kautta.) Saakeli! (Riisuu palttoonsa eteiseen.)

MAGDA. No? Mitä uutta sait kuulla?

KARPÉN. En mitään.

MAGDA. Eikö mitään muutosta asemassa?

KARPÉN (ottaa sikarin.) Yhtä uppiniskaisesti näkyvät pitävän kiinni
vaatimuksistaan.

MAGDA. Hertta, tietysti, siellä panee parastaan. Tahtoisinpa nähdä ja
kuulla, miten hän siellä intoilee ja pauhaa. Hänestä olisi pitänyt
myöskin tulla asianajaja.

KARPÉN (heittäytyy nojatuoliin.) Kuolee tässä, — ilman
naiskilpailijoita, — nälkään jo muutenkin, — rouviensa tähden.

MAGDA. Et siis saanutkaan voileipiä?

KARPÉN. Sainpas. Leikkelekaupasta löytyi vielä kaksi — kuivettunutta
tosin — ja ne söin paikalla itse.

MAGDA. Pidä hyvänäsi sitte!

KARPÉN. Vaan tänä iltana aion lähteä maaseudulle asioilleni ja —
syömään.

MAGDA. Etpäs.

KARPÉN. Mitä sinä tarkoitat?

MAGDA. Minä aion pyytää meille vieraita illalliselle.

KARPÉN. Elä lörpöttele!

MAGDA. Tiedätkö kenen? Hertan ja Tuuren.

KARPÉN. Äsh! — Joko olet laittanut tavarasi kuntoon Ruotsin matkaasi
varten?

MAGDA. Sen olen lykännyt tuonnemmaksi. — Minä puhun vakavasti: aion
pyytää Holmit meille illalliselle.

KARPÉN. Kuule, Magda, minä puhun myöskin vakavasti: — sinun lorusi
alkaa minua hermostuttaa.

MAGDA. Etkö sinä huomaa, Juuso, huoneessasi mitään?

KARPÉN. Mitä nyt? Että se on...?

MAGDA. Siistitty. Niin. Ja kuinka sinun kirjoituspöytäsi on hyvässä
järjestyksessä?

KARPÉN (suutelee Magdaa poskelle.) Kiitos! Se on ääretön edistysaskel.

MAGDA. Sen on tehnyt meidän uusi palvelijamme.

KARPÉN. Vielä kerran: kii... (Aikoo uudelleen suudella Magdaa poskelle.)

MAGDA (sysää Juuson luotaan.) Se on hävytöntä! — Minä sanon, että sen
on tehnyt meidän uusi palvelijamme.

KARPÉN. Palvelijamme? Mistä sinä sen olisit saanut?

MAGDA. Varastin.

KARPÉN. Kuule! Mene nyt esplanaadille tuulettamaan itseäsi.

MAGDA. Pitääkö minun todellakin vannoa saadakseni sinut uskomaan?

KARPÉN. Jos se on totta, niin minä ajan paikalla sen uuden palvelijan
ulos samaa tietä kuin hän on tullut.

MAGDA. Jonka minä olen hiellä ja vaivalla taloon hankkinut?!

KARPÉN. Vaikka vain!

MAGDA. Mutta minä en sitä salli.

KARPÉN. Vaan minä teen sen sittenkin. Minun täytyy se tehdä. Minun
täytyy ja minä tahdon kannattaa tätä lakkoa, vaikka se vähän
kiusallinen onkin. Ammattini vuoksi on se tehtävä. Asemani vaatii sitä.
Minä en tahdo erota muista ja... ja...

MAGDA. Raukka!

KARPÉN. Ja aikaan saada skandaalia ynnä muuta.

MAGDA. Vaan yhdyt liittoon Hertan ja muiden samanlaisten
kansanvillitsijäin kanssa?

KARPÉN. Selitä sinä niin. Minä sanon: kansan oikeuksien puoltajien
kanssa.

MAGDA. Pietari Patelin oli sukkela asianajaja, — todellakin!

KARPÉN. Kiitän arvosanastasi!

MAGDA. No. Siinä tapauksessa minä jätän talon oman onnensa nojaan.

KARPÉN. Sen nojassa se on pysynyt hyvin tähän saakka ja pysynee
vastedeskin.

MAGDA. Tällä kertaa ainakin olen tehnyt voitavani. Elä siis syytä
minua. — Lähden kuitenkin Ruotsiin. (Menee.)

KARPÉN. Siinä teet oikein. (Kävelee, ensin hermostuneesti edestakaisin,
menee sitte kirjoituspöytänsä luo, naputtelee sormillaan sitä vastaan,
selailee joitakin papereita, kävelee taas ja viheltelee, ja istuu sitte
nojatuoliin lukemaan sanomalehteä.)

HELMI (tulee.) Hyvää päivää! Rouva käski minun tulla herran luo.

KARPÉN (luomatta silmiään sanomalehdestä.) Sinä saat mennä tiehesi.

HELMI (vetäytyy verkalleen ja kummastellen ovelle päin.)

KARPÉN. Minä sanoin: mene mat... (Katsahtaa Helmiin.) Ei. Odota!
(Nousee seisomaan.) Kuka sinä.... kuka te olette?

HELMI. Minä... minä olen herrasväen palvelija, uusi palvelija. Onko
se... oletteko te... herra.

KARPÉN. Olen. Herra minä olen.

HELMI. Jassoo! (Seisoo, kuin kuvapatsas, tuijottaen Karpéniin.)

KARPÉN (katselee Helmiä pitkään, viheltelee ja silmäilee joka puolelta,
istuutuu tuoliin ja ihailee häntä päätään pyöritellen.)

HELMI (kääntyy kainostellen ovellepäin, tehden hitaan liikkeen
mennäkseen ulos.)

KARPÉN. Sinä saat... te saatte jäädä.

HELMI. Ei, kyllä minä menen tieheni.

KARPÉN. Minä sanoin: jääkää!

HELMI (seisattuu ovelle.)

KARPÉN (menee ja kättelee Helmiä.) Minä olen asianajaja Karpén.

HELMI (niiaa.) Kiitoksia. Sen minä näen.

KARPÉN. Entäs te?

HELMI. Minä olen vain yks palvelija... yks satunnainen.

KARPÉN (hipaisten Helmiä sormella leuan alle.) Hi-hi! Todellakin
satu-nainen.

HELMI (vakavasti.) Herra!! — —

KARPÉN. Mutta nimi?

HELMI. Jos herra herrassyötinki tahtoo minua Maijaksi nimittää...

KARPÉN. Joo, kyllä, hyvin mielelläni.

HELMI. Niin, minä sitten lähden kyökkiin.

KARPÉN. Ei se nyt passaa. Eikös Maija tiedä, että nyt on palvelijain
lakko?

HELMI. Juu, kyllä minä sen tiedän.

KARPÉN. Ja että kaikkien palvelijain pitää, tahtokootpa taikka ei,
yhtyä lakkoon, muuten käy ohraisesti.

HELMI. Senpä tautta minä nyt sitte lähdenkin tieheni.

KARPÉN. Senpä tautta minä nyt sitte pyytäisin Maijan tekemään niin
hyvin ja painamaan puuta.

HELMI. Mitä herra nyt meinaa?

KARPÉN. Ja olemaan minun vieraanani.

HELMI. En minä nyt, todellakaan ymmärrä...

KARPÉN. Minä tarkoitan vain, että olisitte niin hyvä ja riisuisitte
pois naamarin ja olisitte se, joka todellakin olette.

HELMI (hämmästyen.) Te tie...?

KARPÉN. Minulla on asianajajana terävä silmä, eikö niin?!

HELMI. Tuure on kertonut teille kaikki!

KARPÉN. Sitä en tiedä. Vaan sen suhteen, minkä tiedän, saatte olla
huoleti.

HELMI. Kunpa nyt vain serkkuni ei aavistaisi minun olevan täällä.

KARPÉN. Ettekö siis puhunut hänelle kepposestanne mitään?

HELMI. En, — tietysti.

KARPÉN. Silloin on kaikki hyvä. Rouvani ei tunne teitä. Voitte jatkaa!
Te olette ovela tyttö, Maija. Saadaanpa nähdä, mikä hauska ilveily
tästä syntyy.

HELMI. Mutta mitä ihmettä pitää minun nyt tehdä?

KARPÉN. Menette sanomaan rouvalleni, että minä sallin teidän jäädä
toistaiseksi meille palvelukseen.

HELMI. Kiitos!

KARPÉN. Ja kaikki ihmeet jätän teidän keksittäviksenne. Kekseliäisyyttä
teissä kyllä on mitä suurimmassa määrässä. Olen todellakin iloinen,
että sain nähdä teidät, ennenkuin miehenne tulee puheelleni.

HELMI. Enköhän minäkin saisi olla siinä neuvottelussa läsnä?

KARPÉN. Ei se nyt oikein sovi.

HELMI. Mutta minä tiedän, että hän puhuu puita heiniä. Se ei ole
totta, mitä hän sanoo. Se on pelkkää hassutusta, jonkinlaista
suuruudenhaaveilua tahi miksi sitä sanoisin.

KARPÉN. No, no! Ei nyt kiirehditä edelle! Elkääkä olko huolissanne,
hyvä rouva!

HELMI. Oi, minä tunnen hänet niin hyvin. (Eteisen kello soi.)

KARPÉN. Kas niin!

HELMI. Taivas, joko se on hän?!

KARPÉN. Menkää nyt pois. Minä aukaisen itse oven.

HELMI (menee salin oven kautta.)

KARPÉN (menee ja aukaisee Sormuselle eteisen oven.)

SORMUNEN. Saisinkohan tavata asianajaja Karpénia?

KARPÉN. Minä olen. Tehkää niin hyvin ja käykää huoneeseni.

SORMUNEN (riisuttuaan päällystakkinsa, tulee.) Minun nimen on Sormunen.

KARPÉN. Varsin hauskaa. (Istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen ja pyytää
Sormusta istumaan lähellä olevaan nojatuoliin.) Olkaa niin hyvä ja
istukaa.

SORMUNEN. Kiitoksia, kiitoksia. (Istuutuu. Pitkänlainen vaitiolo.)

KARPÉN. Siis, herra Sormunen?

SORMUNEN. Niin. Minä olen Jänisjärveltä.

KARPÉN. Vai niin!

SORMUNEN. Minä tulin eilen kaupunkiin.

KARPÉN. Soo-o! Vai eilen?

SORMUNEN (painellen vatsaansa.) Täällä on lakko — Helsingissä.

KARPÉN (naurahtaen.) Tjah!

SORMUNEN. Se ei taida olla ollenkaan lystiä?

KARPÉN. Tuossahan tuo menee.

SORMUNEN. Ei—käh!

KARPÉN. Eikös siellä Jänisjärvelläkin jo alkanut lakko?

SORMUNEN. Eikö mitä! Ja jos tämän olisin tiennyt, niin olisin käskenyt
panemaan eväitä völjyyn.

KARPÉN. Saanko luvan kysyä, mikä on herra Sormusen ammatti!

SORMUNEN (taas painellen vatsaansa.) Peeveli kun puree! — Jaa, niin,
minä olin ennen kauppias, (hiukan pöyhkeillen.) — nyt minä olen
rahatoimikamarin jäsen. — Se johtuu nälästä, kun ei saa ruokaa.

KARPÉN (katsoo kelloaan.) Teillä on varmaankin, herra rahatoimikamarin
jäsen, joku vekselijuttu, vai, josta tahdotte neuvotella?

SORMUNEN. Kyllä se ei ole kuin perheasia, (katselee ovia) jos siitä
tässä uskaltaa haastaa.

KARPÉN. Tehkää niin hyvin. (Nousee ja panee eteiseen vievän oven
kiinni.) Olkaa huoleti. Saatte puhua ihan vapaasti. — Siis aviojuttu?

SORMUNEN (huoahtaen.) Jopa se taas vähän helpotti. — Niin. Jos saan
luvan kysyä, millä lailla sitä parhaiten saa eron vaimostaan? Se taitaa
olla hyvin vaikeata?

KARPÉN. Eipä. Jos vain painava syy on...

SORMUNEN. Kah, eihän sitä ilman syytä.

KARPÉN. No, ei sitte hätää mitään.

SORMUNEN. Minkälainen syy sen pitäisi olla?

KARPÉN. Tjah! Parantumaton tauti, sanokaamme esim. kaatuvainen,
pahemmasta puhumattakaan, — — uskottomuus...

SORMUNEN. Kenenkä puolella se saisi lupa olla?

KARPÉN (naurahtaen.) Luonnollisesti sillä puolella, josta ero haetaan.

SORMUNEN. Jaa, jaa. Niin oikein.

KARPÉN. Onkos näitä syitä, esim., olemassa, vai?

SORMUNEN. E.. ei, ei minun tietääkseni. — (Painaa yht'äkkiä vatsaansa.)
Jokos se taaskin otti!

KARPÉN. No, mainitkaa te sitte ne syyt, jotka aiheuttavat teitä
pyytämään avioeroa. Minähän en voi ruveta niitä kaikkia luettelemaan.
Teidän on selitettävä asianne eikä minun se arvattava.

SORMUNEN. Jaa, jaa. Niin oikein. Se on, tuota, sillä viisiä, ett'ei me
ollenkaan passata toisillemme.

KARPÉN. Se on ihan liika vähän sanottu.

SORMUNEN. Mutta se on pääasia. Siinä on kaikki sanottu.

KARPÉN. Kyllä, — ylimalkaisesti. Mutta avioeroa pyydettäessä se on
perusteltava paljoa enemmän yksityiskohtaisesti, niinkuin minulla jo
taannoin oli kunnia huomauttaa.

SORMUNEN. Niinkuin esimerkiksi!

KARPÉN. Tjah! Se olisi nyt taaskin teidän itsenne tehtävä.

SORMUNEN. Mitäs varten minä sitte olen asianajajan puoleen kääntynyt?!

KARPÉN. No! Onkos herrasväki tapellut keskenään, lyönyt toinen
toistaan, esim., halolla tai hiilikoukulla tahi jotakin siihen suuntaan?

SORMUNEN. Ky... kylläpäs te nyt teette mahdottomia kysymyksiä.

KARPÉN. No, mitäs sitte? Erikoistapauksia voi olla niin äärettömän
paljon, ett'en laajasta praktiikistanikaan millään lailla hetikään voi
löytää sitä, joka mahdollisesti soveltuisi teihin.

SORMUNEN. Ehkä minä nyt sitte saan auttaa herra asianajajaa?

KARPÉN. Tehkää se, Herran nimessä! Sanokaa suoraan vain kaikki. Elkääkä
turhaan tässä kallista aikaa kuluttako!

SORMUNEN. Nähkääs; se on nyt niin, ett'ei minun vaimoni, — kuinka minä
sanoisin, — osaa minua oikein räpresenteerata.

KARPÉN. Soo, soo!!

SORMUNEN. Niin, hän ei oikein vastaa minun asematani.

KARPÉN. Sen minä uskon. — Mutta sanokaapas: kuinka ette tullut sitä
huomanneeksi, kun hänet naitte?

SORMUNEN. Sanokaapas muuta! — Hän on vähän niinkuin liian tavallinen,
jokapäiväinen, tuota, — jokapäiväinen, niin.

KARPÉN. Kyllä, kyllä, kyllä minä ymmärrän.

SORMUNEN. Esimerkiksi: puhua muitten rouvien seurassa vain ruo'ista,
sukkien parsimisesta, lapsista, pesusta, kasvatuksesta j.n.e.

KARPÉN. Ah! Se on kauheata! — Vaan sanokaapas vielä: pistääkö hän
pöydässä ruokaa veitsellä suuhunsa, vai? Ja kaivaako hän hampaita
kahvelilla?

SORMUNEN. Kah! Eiköpähän tuo sitä tee. Vaan en minä ole sitä huomannut.
Miksi te sitä kysytte. Niinhän ne tekee meillä kaikki muutkin.

KARPÉN. Sivistymättömät! Kellä semmoiset tavat on, se ei saa istua
sivistyneiden kanssa samassa huoneessakaan.

SORMUNEN (taaskin äkisti painaen vatsaansa.) Tämä on ihan sietämätöntä!

KARPÉN. Mikä teitä vaivaa?

SORMUNEN. Se johtuu nälästä, kun ei saa ruokaa täällä Helsingissä. —
Saakeli, kun puree!

KARPÉN. Ei se ole vaarallista. Ei se tee mitään. Jatkakaa vain! Onkos
teillä sitte vielä muitakin syitä, minä tarkoitan, avioeron pyyntöönne?

SORMUNEN. No, eikös se jo riitä?

KARPÉN. Esiintuomienne syitten joukossa ei ole vielä yhtään semmoista,
joita laki mainitsee.

SORMUNEN. En minäkään niitä tiedä muita mainita. Sen tiedän vain, ettei
hän ole semmoinen, kuin olla pitäisi: istua reilusti salin sohvassa ja
konserveerata, kuulua yhdistyksiin ja pitää esitelmiä, sanalla sanoen...

KARPÉN (kiusaantuneena.) Sanalla sanoen, te nyt poikkeatte yhä
etemmäksi kaikista laeista ja pykälistä, joihin voitaisiin nojautua. Te
ette ollenkaan esitä mitään tosiasioita vaimonne syyllisyydestä, vaan
latelette kaikellaisia toivomuksia ja vaatimuksia hänen suhteensa, Ja
niiden perusteella...

HELMI (tulee puettuna pitkään sadekaapuun, kasvot melkein
huppupäähineen peitossa, ja kantaa kahvia tarjoimella; seisattuu oven
suuhun.)

KARPÉN (hoksattuaan asian.) Jassoo! Vai kahvia minulle?!: (Sormuselle.)
Elkää kummastuko: näin lakon aikaan täytyy olla hyvin varovainen.
(Helmille, joka aikoo tarjota hänelle kahvia.) Minä en huoli.
Ehkä tarjoat vieraalle. Minulla tosin ei ole tapana... mutta näin
harvinaiselle...

SORMUNEN. No, kiitoksia! Se maistuu!...

HELMI (aikoo tarjota Sormuselle, vaan kompastuu ja kaataa kaikki
kahvikojeet hänen syliinsä.)

KARPÉN. Noh! — Ha-ha-ha-ha!

SORMUNEN. Voi, saakuri! Sinne se nyt meni, kuin Mähösen viina pitkin
Kuittisen kujia.

HELMI (oudolla äänellä.) Suokaa, hyvä herra, anteeksi!

KARPÉN. Olitpa sinä nyt kömpelö!

SORMUNEN. Ja minun housuni! Ihan kahvissa ja kermassa!!

HELMI (pyyhkii Sormusen housuja.)

SORMUNEN (ottaa maahan pudonneen vehnäsen, jota rupeaa ahnaasti
popsimaan, ja kerää muutamia muita kahvileipiä taskuunsa.)

KARPÉN. Ei se taida teidän rouvanne näin tuhmasti käyttäytyä, herra
Sormunen?

SORMUNEN (suu täynnä vehnästä.) Ei ole sattunut vielä tähän asti,.
Jumalan kiitos, hänelle tämmöistä vahinkoa.

KARPÉN. Mutta sepä onkin taitava rouva, — siitä olen vakuutettu teidän
puheestanne. Jospa minulla olisi semmoinen!

HELMI (keräilee lattialta kahviastiat tarjoimelle.)

SORMUNEN. Vai siihen päätökseen te, herra asianajaja, nyt sitte olette
tullut?

KARPÉN. Siihen. Eikä muuhun tässä sekavassa asiassa voi tullakaan.
Siitä ette pääse irti millään mokomin.

SORMUNEN. Kas niin!!

HELMI (poistuu.)

SORMUNEN (huudahtaen.) Ai, ai, ai! Huuu!! (kouraisten vatsaansa.) Nyt
tulee loppu.

KARPÉN. Elkää, Herran nimessä, toki noin huutako.

SORMUNEN (kävellen rajusti edestakaisin.) Ai, ai, ai! Oi, oi, oi!

KARPÉN. Käykää tuohon sohvalle vähäksi aikaa pitkäksenne! Tuohon noin!
(Survaisee Sormusen sohvalle.)

SORMUNEN (kiemurrellen.) Ihanhan se käpristää, kuin tuli tuohta!

KARPÉN. Pitää kai käydä lääkäriä hakemassa, vai?

SORMUNEN. Eikä tarvitse. Ei se ole muuta kuin nälästä, kun ei saa
ruokaa. Jos edes saisin vaikka yhden piffin!

KARPÉN. Valitettavasti ei meillä ole puoltakaan antaa.

SORMUNEN. Voi, kun en ole kotona nyt!

(Koputus konttorin ovella.)

KARPÉN. Kuka siellä?

HOLM (ulkoa.) Minä, — Holm.

KARPÉN. Sisään!

HOLM (tulee.)

KARPÉN. Tulit ihan parahiksi. Tässä muuan vieras yht'äkkiä pahasti
sairastui enkä tiedä, mitä miehelle tehdä.

HOLM. Kuka se on? — Kas! Sormunenhan se on?

KARPÉN. Sehän oli hyvä. Herrat siis tuntevat toisensa?

HOLM. Kyllä. — Täällähän sitä tavataan. Kuinka sinä jaksat?

SORMUNEN (heikolla äänellä.) Minä kuolen.

HOLM. Elä joutavia. — Mikäs sinua vaivaa.

SORMUNEN (äkäisesti tiuskaisten ja hypähtäen istualleen.) Nälkä!
Ettekös työ jo oo kuullu? Johan min' oon sen sanonut tuhat kertoo:
näläkä! (Lopulta itku kulkussa.)

HOLM. Voi, mies parka! Elä nyt itkemään rupea! Lähdetään pois minun
luokseni! Ehkä sieltä nyt jo jotakin syötävää löytyy.

KARPÉN. Kyllä se on parasta, että viet hänet pois. Tänne voi tulla
muitakin vieraita asialle.

SORMUNEN (tyynesti.) Pois me lähdetäänkin. (Holmille.) Saankos ihan
varmaan teillä ruokaa?

HOLM. Ell'ei sitä vain joku ole varastanut poissaollessani.

SORMUNEN (kiireesti paiskaten kättä Karpénille.) Hyvästi nyt sitte! Ja
kiitoksia.

KARPÉN. Kiitoksia käymästä!

SORMUNEN. Ei kestä kiittää. Käykää nyt joskus Jänisjärvelläkin.

KARPÉN (Holmille.) Se kävi mainiosti.

SORMUNEN. Mennään jo! (Rientää pois käsikkäin Holmin kanssa.)

MAGDA (tulee.) Mikä kummallinen mölinä täällä oli?

KARPÉN. Mielenosotus ja oikein raivoisa, jommoista en ole koskaan vielä
nähnyt.

MAGDA. Mitä? Meitäkö vastaan?

KARPÉN. Ketäs?! Varoitinhan minä sinua. Sanoinhan, ett'emme saa
palvelijaa pitää.

MAGDA. Miks'et ajanut häntä pois?

KARPÉN. Miks'et?! Se oli sinun asiasi. Sinähän hänet otitkin
palvelukseen.

MAGDA. Mutta minä lähetin hänet sinun luoksesi siinä tarkoituksessa. Ja
sinä sallit hänen jäädä.

KARPÉN. Se oli vain siksi, kunnes sinä Ruotsiin lähtisit.

MAGDA. Vaan nytpä minä en lähdekään. Minä jään ja pidän palvelijani
sittenkin.

KARPÉN. Se on mahdotonta. Hän on nyt lähetettävä pois sittenkin,
muuten...

(Eteisen kello soi.)

KARPÉN (aukaisee oven.)

HERTTA (tulee hengästyneenä ja vihaisena.) Hyvä, että tapasin teidät
kotona. Ja Magda! Se on vieläkin parempi. Saan puhutella teitä molempia
yht'aikaa.

KARPÉN. Mikä on hätänä?

MAGDA. Mitä nyt on tapahtunut?

HERTTA. Vielä kehtaatte tässä viattomia näytellä! Minä sanon, että
se on hävytöntä, se on suurimmassa määrässä hävytöntä! Pilata koko
asiamme! Matkaansaattaa tämmöinen skandaali!... Äsh! Tuommoinen rouva!

MAGDA. Ei, mutta tämä menee jo liian pitkälle. — Juuso! Puolusta minua!
Aja hänet ulos!

KARPÉN. Mutta Herran nimessä, ole toki hyvä ja selitä, mistä on
kysymys, Hertta hyvä?

HERTTA. Mistäkö on kysymys?! — (Juhlallisesti.) Lakkokomitean tietoon
on tullut, että asianajaja Karpénin rouva, Magda Karpén, on tänään
pestannut itselleen palvelijan ja että hän, vastoin komitean selviä
vaatimuksia, pitää luonaan tätä palvelijaa, sallimatta hänen yhtyä
lakkoon.

MAGDA (purskahtaa hillitsemättömään nauruun.)

KARPÉN. S'ei ole totta! Minä vakuutan: s'ei ole totta!

MAGDA. Tämäpä on oivallista!

HERTTA. Ja sinä vielä naurat?! — Vai ei ole totta?! Siinä tapauksessa
sallitte kai, että minä paikalla panen toimeen perinpohjaisen, ankaran
kotitarkastuksen?

KARPÉN. Sitä minulla ei ole valta estää. Lakkokomiteahan on ylempänä
kaikkia lakeja ja lakien ylintä valvojaakin!

MAGDA. Mutta minä sen estän. Minä en salli sitä. Eikö kotirauhaakaan
enää pyhänä pidetä tähän raakaan maailman aikaan?! (asettuu salin oven
eteen.)

HERTTA. Ahaa! Se on siis totta sittenkin. Tiesinhän, että se on totta.
— Meidän miehillä, — naisilla, piti minun sanoa, — on varmat tiedot.
— Ja minä näytän, että se on totta. Siis, teidän luvallanne, herra
asianajaja... (Syrjäyttää Magdan voimakkaasti ja ryntää saliin.)

KARPÉN. Nyt on kaikki hukassa!

MAGDA. Nytpä minä vasta saan hänet oikein nolata!

KARPÉN. Vaan ehkäpä palvelijamme jo itsekin on kerinnyt lähteä tiehensä.

MAGDA. Sepä olisi ääretön vahinko.

HERTTA (palaa, vetäen perässään käsiranteesta Helmiä, joka on puettu
samaan kaapuun ja päähine silmillä.) Vai ei ole totta? Mikäs otus
tämä sitte on, joka valepukuun verhottuna oli oven takana piilossa?
— (Juhlallisesti.) Lakkokomitean nimessä vangitsen minä tämän teidän
palvelijanne? Vai uskallatteko vieläkin vakuuttaa, ettei tämä ole
palvelijanne.

KARPÉN. Minä vannon, ett'ei ole.

MAGDA. Juuso, aukaise pelti!

HERTTA (heittää päähineen Helmin silmiltä.) — No?!

HELMI (puettuna oikeaan pukuunsa, antaa kaavun pudota maahan.)

HERTTA. Mitä katalaa peliä!

MAGDA. Oma palvelijanne!

KARPÉN. Rouva Sormunen!

HERTTA. Se Tuure heittiö, joka minut tänne narrasi!

MAGDA. Sinä, — Juuso! Tällä lailla minut puijasit!

KARPÉN. Magda sinä! Toisen rouvia palvelijanasi käytät!

HERTTA. Ja sinä, Helmi, kehtaat!! Mitä sanon minä lakkokomitealle?!

HELMI. Vie terveiset minulta ja sano, että minäkin nyt yhdyn lakkoon.
(Naurua.)

HERTTA (lähtee vihaisena ulos.)

KARPÉN. Mainiosti! Tämä on epäilemättä käänteen tekevä tapahtuma
lakkoasiassamme.

MAGDA. Minun täytyy todellakin pyytää anteeksi, rouva Sormunen...

HELMI. Ja minun — kiittää teitä, rouva Karpén.

HERTTA (palaa tuiskuna.) Minä unhotin sanoa sinulle, Helmi,, että sinun
miehesi on tullut kaupunkiin ja on kovin sairas. Hän oli kalpea, kuin
palttina, kun tuli vastaani Tuuren taluttamana. Mene ja pidä huoli
miehestäsi! (Rientää pois.)

KARPÉN. Niillä on myöhäiset tiedot siellä lakkokomiteassa.

HELMI. Niin, kyllä minun täytyy lähteä pois tästä talosta.

MAGDA. Ja takaisin entiseen. Sitä en tahdo nyt enää estää.

KARPÉN. Mutta me tavataan vielä, rouva Sormunen. Minulla on asiaa
miehellenne. Toivon, että hän siksi paranee teidän hoidossanne.

HELMI. Näkemään asti siis! (juoksee pois.)

MAGDA. Ja nyt minun _täytyy_ lähteä Ruotsiin.

KARPÉN. Taaskin.

MAGDA. Sinä pilasit kaikki, — koko minun iloni.

KARPÉN. Nythän olette kuitit — molemmilta puolin.

MAGDA. Emme. Holmit ovat meille velkaa tämänpäiväisen ateriamme.

KARPÉN. No, sen menemme syömään heidän luoksensa — sittenkin.

MAGDA. Hyvä. Siihen suostun.

KARPÉN. Ja matka Ruotsiin...?

MAGDA. Jää tuonnemmaksi. (Menee.)

KARPÉN. Ha-ha-ha-ha!




Kolmas näytös.


Ruokasali Tuure Holmin asunnossa. Perällä leveä ikkunansyvennys, jossa
on pieni pyöreä pöytä kasvien keskellä. Oikea seinä muodostaa keskellä
taitteen, että niin siinä etualalla on ovi saliin ja peremmällä ovi
eteiseen. Samallaisen taitteen muodostaa vasen seinä, jossa etualalla
on ovi makuuhuoneeseen ja taitteen toisella puolella ovi kyökkiin.
Vasemman seinän taitteessa ruokakaappi, oikean — uuni. Etualalla
makuuhuoneen oven luona, seisoo syrjittäin leposohva. Keskellä huonetta
ruokapöytä tuolineen. Katossa lamppu.

SORMUNEN (tulee eteisen ovesta Holmin taluttamana.)

HOLM. Kas niin! Käy nyt tuohon sohvalle loikomaan!

SORMUNEN (istuutuu ja katselee ympärilleen.) Mikäs huone tämä on?

HOLM. Meidän ruokasalimme.

SORMUNEN. Vai tämmöinen!

HOLM. Rupea nyt pitkäksesi niin kauaksi, (asettaa tyynyn Sormusen pään
alle ja nostaa hänen jalkansa sohvalle.)

SORMUNEN. Kuinka kauaksi?

HOLM. No, siksi, että panen sinulle ruo'an pöytään. Katsotaan, mitä
kaapista löytyy.

SORMUNEN. Hu-hu-hu-huu!

HILMA. Vieläkö sinua vilustaa?

SORMUNEN. Vielähän tuo puistuttaa.

HOLM (ottaa eteisestä koko joukon päällysvaatteita, joilla peittelee
Sormusta.) Noin. Eiköhän se kohta taukoa.

SORMUNEN. Voi turkanen! Ihanhan sinä hoidat minua, kuin oma eukkoni.

HOLM. Sinäpä taidatkin olla liiaksi hyvyydellä pilattu siellä kotonasi
Jänisjärvellä.

SORMUNEN (oikaisekse mukavasti.) Pitäähän sitä toki sen vertaa,
lähimmäistään rakastaa.

HOLM. No, jo! Totisesti! (Rupeaa panemaan kaapista ieikkelelautasia
pöytään.) Etköhän sinä ollut viftillä, eilen?

SORMUNEN. Hä?

HOLM. Syötkös sinä silliä?

SORMUNEN. Elä kysy, — pane vain pöytään!

HOLM. Minä sanoin, että kyllä sinä taisit eilen vähän ryypiskellä? Olit
viftillä?

SORMUNEN. En, jukoliste.

HOLM. Vaan siltä se vähän näyttää.

SORMUNEN. Se oli vahinko, ett'en ollut. Eihän sitä tiedä,, milloin taas
pääsee Helsingissä käymään.

HOLM. Maitoako sinä juot vai tahdotko puolikkaan olutta?

SORMUNEN. Ell'ei heti kokonaista ole niin piisaa se aluksi puolikaskin.

HOLM. Kas niin! Tässäpä jo alkaakin kaikki olla, mitä talo kykenee
tarjoamaan. Ei. Odotapas; vielähän sinne taisi ruokasäiliöön jäädä yksi
biffi minun aamiaisestani. Mutta sen saat syödä kylmänä.

SORMUNEN. Vaikka raakana. Elä kursaile ollenkaan!

HOLM. Minä käyn heti hakemassa. (Menee kyökkiin.)

SORMUNEN (nousee sillä välin nopeasti ylös ja käy pöydän ääreen
ahnaasti syömään.)

HOLM (palaa, tuoden biffin ja olutpuolikkaan) Kah, joko sinä...?

SORMUNEN. Minä olen täällä ihan kuin kotonani.

HOLM. Tee niin hyvin. Jatka vain!

SORMUNEN. Jo minua vähän hävettää tämä nälkä.

HOLM. Tee puhdasta vain, veliseni, noista leikkeleistä!

SORMUNEN. Mistäs sinä oikeastaan olet nämä saanut, kun ei sinulla
aamulla käydessäni ollut tarjota?

HOLM. Taivaasta tipahti ja vähän olen itsekin hankkinut.

SORMUNEN (rähähtää nauruun.) Ha-ha-ha-ha! — En minä tavallisesti syö
kotonakaan näin paljoa.

HOLM. Jaksat kai kuitenkin vielä tuon pienen biffin poskeesi pistää?

SORMUNEN. Koetetaan. Eiköhän se painu.

HOLM (kaataa hänelle olutta.) No? Maistuuko se?

SORMUNEN. Oikein mainiolta! Niin on pehmeä! Ja niin hyvin paistettu!
Ihankuin meidän mamman oma laittama.

HOLM. Vai niin! Vai osaa sekin niin hyviä paistaa?!

SORMUNEN (juoden olutta.) No, morjens! Olkoon onneksi!

HOLM. Samoin sinulle. Ja Helmin malja myös!

SORMUNEN. No, kaada pois! (Juo toisen lasin)

HOLM. Sinä taisit saada sen sekavan riita-asian siellä Karpénin kanssa
selvitetyksi, vai?

SORMUNEN. Hä? Minkä riita-asian?

HOLM. Minkäkö? Sen, josta aamulla puhuit. Joka sinulla oli toimena,
sieltä Jänisjärveltä, selvittää.

SORMUNEN. Jaa, niin väinkin. — Eikö mitä.

HOLM. Kuinka niin?

SORMUNEN. Se on huono juristi.

HOLM. Karpénko?

SORMUNEN. Niin juuri. Ei se kelpaa mihinkään. Sotkee ihan selvän asian.

HOLM. Sehän se hyvä juristi onkin. Niinhän ne parhaimmat asianajajat
tekevätkin. Se, joka sukkelimmin saa asian myttyyn, se on etevin.

SORMUNEN. Niinpä näkyy... tosiaankin.

HOLM. Kuule: nyt kai voit kertoa sen jutun minullekin, vai?

SORMUNEN. Ka, miks'ei. Olethan sinä vapaa tänä iltana?

HOLM. Mitenkä niin?

SORMUNEN. Minulla olisi sinulle pieni esitys.

HOLM. No?

SORMUNEN. Kun sinä nyt olet ollut niin vieraanvarainen... Uh, kun jo
alkaa tuntua hyvältä, kun on maha täysi!... Niin, kun sinä nyt olet
ollut niin vieraanvarainen, niin minä puolestani tahtoisin pyytää sinua
kanssani tänä iltana jonnekin juomaan lasin totia.

HOLM. Mitä joutavia. Voidaanhan sitä juoda täällä kotonakin.

SORMUNEN. Eikös se sinun rouvasi laske sinua ulos?

HOLM. Kyl-lä. Sinun seurassasi varsinkin.

SORMUNEN. Niin, no! Mentäisiin johonkin hauskaan kapakkaan, hä-hä-hä
hä-hä!, istuttaisiin ja tarinoitaisiin lasin ääressä. Onhan niitä
kapakoita täällä Helsingissä?

HOLM. Niitäkö?! Niissähän se Helsinki elääkin!

SORMUNEN. Niin, no! Saakuri, kun se olisi hauskaa, kerran kun sitä on
tänne tullut! Hä-hä-hä-hä-hä! Juotaisiin totit ja syötäisiin päälle
pikku illallinen!

HOLM. Olisi se hemmetin hauskaa, vaan sinä olet tässä jo, veliseni,
kerinnyt unhottaa, ettei Helsingissä nyt ravintoloissa ruokaa saakaan.

SORMUNEN. Juuttaan kaupunki!

(Eteisen kello soi.)

HOLM. Minä luulen, että on parasta, että sinä nyt syötyäsi vähän
lepäät, veliseni. Eikö niin?

SORMUNEN. Ei se pahaa tee. Se on hyvä tuuma.

HOLM. Mene tästä sitte, salin kautta, minun huoneeseni. Siellä on hyvä
sohva.

SORMUNEN. Mennään, mennään. Kiitoksia nyt vain paljon! (Menee.)

HOLM (avaa eteisen oven ja saattaa Helmin sisään, pannen salin ja
eteisen ovet kiinni.) Vai niin! Näppärä palvelijamme tulee takaisin
karkuretkeltään.

HELMI. Jos herrasväki ottaa minut takaisin?

HOLM. No, olkoon menneeksi! Annetaan anteeksi tämä kerta, lieventävien
asianhaarain vallitessa. Mutta se on ensimmäinen ja viimeinen.

HELMI. Kyllä se on. Kiitoksia tuhannet! Minä koetan nyt tästä lähin
tehdä parastani...

HOLM. Miehesi hyväksi, jonka mieliala nyi jo alkaa kokonaan olla sinun
puolellasi.

HELMI. Onko hän vielä täällä? Kuinka hän jaksaa?

HOLM. Lähetin hänet juuri lepäämään. Jaksaa nähtävästi jo aika hyvin.
Tarjosin hänelle tässä aamiaistähteitä ja hän söi hyvänlaisella
ruokahalulla. Kaikki johtui vain ärtyneestä mielentilasta, jonka nälkä
hyvään ruokaan tottuneessa vatsassa oli synnyttänyt. Toivon, että hän
herättyään avosylin on valmis vastaanottamaan pikku rouvansa, jos vain
sen syli nyt enää on avoin hänelle.

HELMI. Jokos Erkki tänä iltana aikoi matkustaa kotiin?

HOLM. Eipäs se siltä tuntunut. Eikä siitä nyt saa puhetta ollakaan. Kun
kerta on saatu näin kaukaisia vieraita, mutta iäheisiä omaisia, niin
koetetaan viettää ilta yhdessä. Toivotaan, ett'ei sitä enää tarvita
kauan kuivin suin olla.

HELMI. Kiitos, kiitos. Vaan ehdolla, että sallitte minun pitää
huolta aineellisesta puolesta. Se on nyt, sitäpaitsi, suoranainen
velvollisuutenikin rikkomusteni tähden teitä vastaan.

HOLM. Jos nyt niin välttämättä tahdot taitoasi vielä näyttää.

HELMI. Välttämättä. Muuten lähden pois.

HOLM. Joko taaskin?! Vaan vielä ehto minun puoleltani.

HELMI. Ja se on?

HOLM. Että pyydämme Karpénitkin meille.

HELMI. Vallan kernaasti minä siihen suostun.

HOLM. Sitte on kaikki hyvin.

HELMI. Ja minä lähden paikalla toimeeni. (Juoksee kyökkiin.)

HOLM (rupeaa pöytää kattamaan.) Minkätähden tässä maailmassa pitää olla
niin paljon vääryyttä? Miksi täällä tapahtuu niin paljon nurinpäin?
Tuommoinen kultaomena, kuin tuo Helmi serkku, — siinä on nimi sattunut
oikealle omistajalleen, — ja kenen käsissä!! — Missä lie se oikea
onnensopukka? Ei sitä ole Helsingissä eikä Jänisjärvelläkään. Lieköhän
missään?!

HELMI (tulee.) Kuulehan, Tuure!... Siinäkö sinä jo pöytää katat?

HOLM. Koetanpahan edes vähän olla apuna minäkin.

HELMI. Tuo kyllä keritään. — Tänne tuli juuri keittiöön palvelija, joka
sanoo olevansa teidän entinen Miina.

HOLM. No? Mitäs sillä on sanottavaa?

HELMI. Että lakko alkaa loppua.

HOLM. Joko? Sepä hauska uutinen. Ja kenen puolelle voitto kallistuu?

HELMI. Kummallekin. Tai oikeammin: molemmilta puolilta tehdään
myönnytyksiä. Palvelijat tyytyvät,, kun saavat pyytämänsä vapaat ajat.

HOLM. Siinähän se pääasia näyttää Olleenkin. Ja kaikesta tämmöinen melu.

HELMI. Otatte kai Miinanne takaisin?

HOLM. Eiköpähän. Hyvähän se oli palvelija. (Eteisenkello soi.)

HELMI. No, se on oikein. (Juoksee pois.)

HOLM (avaa oven Karpénille.) Käydään tänne. En voi pyytää sinua
työhuoneeseeni: siellä lepää Sormunen.

KARPÉN. Joko se kuoli?

HOLM. Ei minun tietääkseni. Söi elääksensä ja pani maata.

KARPÉN. Hääpöytääkös täällä valmistetaan — läksiäisiksi?

HOLM. Ja tuliaisiksi. Lakko on loppumaisillaan. Aioimme pyytää sinutkin
rouvinesi meille aterioimaan.

KARPÉN. Minä tulin sinulle ilmoittamaan, että lakko jo on lopussa. Ja
aterioimaan luonanne aioin minä rouvineni tulla pyytämättäkin. Siihen
meillä on täysi oikeus.

HOLM. Jokopahan? Minkä lakipykälän nojalla?

KARPÉN. Sen, joka kohta kirjoitetaan. — Muita minä tulin yksin vähän
aikaisemmin. Minulla oli asiatakin tähän taloon.

HOLM. Sen minä uskon. Taisit pahasti mieltyä lyhytaikaiseen
palvelijaanne?

KARPÉN. Vielä enemmän hänen erottamattomaan mieheensä. Kuule: hänhän on
klassillinen! Oikea kansallismuseon nurkkapyhimys!

HOLM. Taisipa panna sinutkin pussiin?

KARPÉN. Vähällä, totta tosiaan! Minä nyt olen tullut yhä enemmän
vakuutetuksi, että meidän sisämaan ukot ovat maailman nokkelimpia
jutun-käyttäjiä. — Minun täytyy välttämättä saada tavata tuota
Sormusta. Minulla on hänelle tärkeätä asiaa.

HOLM. Jokohan minä uskallan mennä herättämään häntä? Eihän se ole vielä
puoltatuntiakaan maannut.

KARPÉN. Ravista pois valveille! Jo se sille riittää.

HOLM. Syytä itseäsi, jos se äissään viskaa kalossin niskaasi. (Menee.)

KARPÉN (kävelee vihellellen pöydän ympäri.)

HELMI (tulee pöytää kattamaan.) Pyydän anteeksi.

KARPÉN. Meidän Maija! Täydessä talouden touhussa!

HELMI. Nyt on tulinen kiire: saadaan vieraita! Karpénin herrasväki on
pyydetty päivälliselle.

KARPÉN. Ja Sormusen herrasväki. Siitäpä tulee hauska yhtymys! —
Kuulkaapas, arvoisa rouva: te ette saa jättää herraanne aivan
rankaisematta. Pieni, viaton pila on terveellinen, kuin ruokaryyppy, ja
hän ansaitsee sen täydellisesti.

HELMI. Vai on teilläkin semmoinen tuuma?

KARPÉN. Siis teilläkin? No, sitte hyvä tulee. Teemme parastamme
yhdessä. Tuure meni juuri ukkoanne herättämään.

HELMI. Herranen aika! Hän tulee siis jo paikalla tänne. Kyllä nämä
laitokset tässä kiireessä nyt tulevat vähän niin ja näin.

KARPÉN. Siitä vähät! — Mutta tuollapa ne jo kuuluu tulevankin.

HELMI. Minulla on vielä työt kesken keittiössäkin.. (Juoksee pois.)

SORMUNEN ja HOLM (tulevat.)

SORMUNEN (makeasti haukotellen.) Varhainpa sinä herätitkin. Se olisi
maistunut niin makealta vielä, uni.

KARPÉN. Iltaa, herra Sormunen.

SORMUNEN (paljoa välittämättä Karpénista.) Iltaa, iltaa. (Hieraisee
silmiään.) Minä olen näin vähän uninen vielä. Olinkin niin turkasen
väsynyt. (Haukottelee.)

KARPÉN. Kaikista päivän vaivoista. Sen käsittää.

SORMUNEN. Niin juuri. — Sinulla onkin, Tuure, niin mainio vieterisohva.
Nukuin, kuin Abrahamin helmassa, niin että oikein vesi valui
suupielistä. (Vielä pitkä haukotus.)

HOLM. Vielä kerran: elä nyt pane pahaksesi, että minun täytyi herättää.

KARPÉN. Se on oikeastaan minun syyni. Minulla on teille vähän asiaa,
herra Sormunen.

SORMUNEN. Tehkää niin hyvin ja istukaa! (istuu itse mukavasti
huokusohvaan.) Mistä olisi kysymys?

KARPÉN. Te kyllä pyysitte minun käymään Jänisjärvelläkin, mutta asiata
on vähän vaikea lykätä tuonnemmaksi.

SORMUNEN. Herrassyötinki taitaa tahtoa puhutella minua, kahden kesken?

HOLM. Niin, ehkä häiritsen?

KARPÉN. Eipä suinkaan. Päinvastoin, päinvastoin. Olisipa parempi, että
tässä olisi vielä useampi henkilö läsnä.

SORMUNEN. Mitäs se sitte oikeastaan olisi? (Hieroo unta silmistään.)
Minun on yhä vielä vähän vaikeata päästä selviämään.

KARPÉN. Kyllä minä selvitän. — Tässä, nähkääs, on ensin pikkuinen
lappu, joka minulla on kunnia esittää teille, koska se asia näkyi
jääneen teiltä päivällä unohduksiin. (Antaa Sormuselle laskun.)

SORMUNEN (panee silmälasit nenälleen, tarkastaa kauan laskua, katsahtaa
väliin Karpéniin, väliin laskuun, nousee sitte istualtaan, ottaa Holmia
käsivarresta ja vie hänen toiselle puolelle huonetta.) Se, roisto,
vaatii viisikymmentä markkaa tämän päiväisestä keskustelustamme.

HOLM. Siitäkö sekavasta riita-asiasta?

SORMUNEN (tiuskaisten.) Mikä sekava? Ihan selvä juttu.

HOLM. Etkös kysynyt edeltäpäin, paljoko neuvottelu tulisi maksamaan?

SORMUNEN. Enkö mitä!

HOLM. Ei sitte muuta, kuin maksa pois vain.

SORMUNEN (luo Holmiin pitkän, halveksivan katseen.) Luuletko, että
tässä ollaan eilispäivän penikoita, joilla ei ole vielä Silmätkään
auki?! (Ottaa ja vie laskun Karpénille, tokaisten sen, sanaakaan
sanomatta, hänelle käteen.)

KARPÉN (ottaa laskun, mutta tarjoaa sen vielä kerran Sormuselle.) Minä
pyydän.

SORMUNEN. Pyytäkää vain, vaan siitä ei lähde mitään.

KARPÉN. Ette siis hyvällä tahdo suorittaa minulle maksua neuvottelusta
luonani?

SORMUNEN. Mistä hyvästä? Ettehän te osannut neuvoa mitään.

KARPÉN. Hyvä. Tahdotte siis, että tämän laskun sisällys joutuu teille
virallista tietä perittäväksi. Silloin saatte nähdä, miten ne pienetkin
kasvaa.

HOLM (Sormuselle.) Kyllä se on parasta, että sinä nyt maksat tuon
laskun. Elä viitsi ruveta joutavia rettelöimään.

SORMUNEN. Sehän se rupee rettelöimään enkä minä. Vielä ilkiää
tulla vieraaseen taloon tuommoisissa jonkin joutavissa asioissa.
(Karpénille.) Antakaa lasku tänne!

KARPÉN. Tehkää niin hyvin: rahat pöytään ensin! Lasku on jo kuitattu.

SORMUNEN (lyö viisi markkaa pöydälle.) Tuoss' on, — enemmän, kuin
liikaa, — teidän pakinoistanne.

KARPÉN. Olette todellakin Jänisjärveltä, hyvä herra. Unhotitte, että
laskussani oli viitosen jälessä vielä nolla.

SORMUNEN. Nollia minulla ei ole teille antaa. Meidän puolella ei niitä
käytetä, sillä ne ei merkitse mitään.

KARPÉN. Mutta mitä ne meidän puolella merkitsevät, sen saatte, kuten
sanottu, vielä nähdä. Tässä on rahanne takaisin ja laskun pistän
toistaiseksi taskuuni. (Antaa viisimarkkasen takaisin Sormuselle.)

SORMUNEN. Kun ette huoli, niin olkaa ilman. Nämä paperit kelpaa meille,
vaan te saatte kohta taskuunne minulta samanlaisen lisäksi, kuin minkä
sinne jo pistitte.

HOLM. Vieläkö sinä nyt höpiset unissasi, hyvä veli, vai? Pitäähän sinun
asianajajan vaivat suorittaa.

SORMUNEN. Mitkä hiton vaivat?! Minullahan ne vaivat on olleet.
Vaivat ja vastukset. Teidän talossanne, herra Karpeni, töhrättiin ja
tärveltiin kahvilla ja kermalla minun ihka uudet housuni. Niistä vaadin
minä maksun teiltä. Ja ell'ette maksa hyvällä, niin laitan minä teiltä
myöskin virallista tietä laskun sisällyksen perittäväksi. Housuni
maksavat myöskin viisikymmentä markkaa.

HOLM. Tokkopahan?!

SORMUNEN. Maksavat hyvinkin. Parasta eskeliskan verkaa.

KARPÉN. No, no, hyvin mahdollista. Olkoon sitte. Jos niin on, että
teillä on vastalasku, niin on ainakin oikeus ja kohtuus, että se maksaa
housunne, joka ne turmeli.

SORMUNEN. Sama se minulle. Siihen minä kyllä suostun... Sitte ollaan
kuitit.

HOLM. Se oli oikea Salomonin tuomio.

SORMUNEN (yIvästellen.) Hä-hä-hä-hä! Näithän nyt että olen sitä vähän
miestä rninäkin.

KARPÉN. Niin ollen saadaan teidän asianne, herra Sormunen, selvitetyksi
hyvin yksinkertaisesti ja aivan heti paikalla. Asianlaita on, näette,
se, että housujenne tärvelijä sattuu tällä haavaa olemaan tässä talossa.

HOLM. Ett'ei ehkä tarvitse oikeuteen mennä.

SORMUNEN. Sehän on oikein hauskaa. Ha-ha-ha-ha.

KARPÉN. Parasta on siis, että pyydetään syyllinen tänne. Eikö niin?

SORMUNEN. Mitä pikemmin, sitä parempi, — minun puolestani.

KARPÉN. Ole niin hyvä, Tuure, ja kutsu sisään se Maija, joka koko tämän
ikävän jutun kaikkine rettelöineen on aikaan saanut.

HOLM. Mielelläni. — (Keittiön ovelta.) Maija hoi! Tuleppas sisään nyt!

HELMI (tulee ja asettuu kysyvän näköisenä oven suuhun seisomaan.)

SORMUNEN (seisoo toisella puolella huonetta, tuijottaa Helmiin
hämmästyneenä ja hieroo sitte ikäänkuin unta pois silmistään.)

KARPÉN. Maija kai tuntee tuon herran tuossa?

HELMI. Kyllä, — vähän.

KARPÉN. No, seikka on se, että hän nyt vaatii Maijan maksamaan hänelle
viisikymmentä markkaa hänen nimettömistään, jotka Maija tänään tärveli.

SORMUNEN. Mitäs saakurin ilvettä tämä on?! — Kuulkaapas nyt: tämä on
Helmi, minun oma vaimoni Jänisjärveltä.

KARPÉN. Ha-ha-ha-ha! Kaikkia se juonittelija keksiikin! Meidän Maijan
tahtoo vaimokseen omistaa!

SORMUNEN Kuule, Tuure, eikö ole? Todistahan sinä, että on.

HOLM. Minä olen jäävi, esteellinen. En minä...

SORMUNEN (aikoen syleillä Helmiä; hellällä äänellä.) Milloinkas Sinä,
Helmi...? Helmihän sinä olet? Minun vaimonihan sinä olet? Pikku...?

HELMI (peräytyen.) Hyvä herra!

KARPÉN (estäen Sormusta.) So, so, so, herra Sormunen! Minä pyydän:
jättäkää tuo liika hellyytenne! Ei se sovi naineelle miehelle. Tässä
kaikkien läsnäollessa! Sitä paitsi se ei ollenkaan sovi yhteen sen
asian kanssa, josta tänään kävitte minun luonani neuvottelemassa.
Lisäksi olette nyt itse omalla käytöksellänne selvästi todistaneet
asianne aivan vääräksi joka suhteessa.

SORMUNEN (tarttuen molemmin käsin päähänsä.) Tulenkohan minä hulluksi,
tulenkohan minä hulluksi?!!

HOLM. No, hyvä veli, nyt sitä taidetaan olla ihan umpikujassa?

SORMUNEN (äkäisesti tiuskaisten ja polkien jalkaansa.) Te olette
salaliitossa kaikki minua vastaan. Te teette tahallanne vain kiusaa
minulle vanhalle, naineelle, ristitylle miehelle. Senkin juuttaat,
Helsingin herrat, naiset ja palkolliset! Pois, sanon minä, luotani,
pois, pois! Taikka lyön minä teidät mäsäksi joka sorkan! Kuulitteko,
joka sorkan?!

HERTTA (tulee eteisestä, hedelmäpussi kädessä.) Mikä ihmeen huuto ja
hälinä täällä on? Lakkohan jo on lopussa.

HOLM. Ja pöytä jo katettu.

KARPÉN. Ja vieraat odottavat vain kärsimättöminä päästäksensä pöytään.

HERTTA. Tässä on sitte jälkiruo'aksi hedelmiä. Miinapa näkyy jo
kerinneen tulla takaisin ja valmistaa ruo'an.

KARPÉN. Yhdessä tämän meidän Maijan kanssa.

HERTTA. Vai Helmi Sormusenko se on työtä?

SORMUNEN. He... He... He... Helmi Sormunen?' Kuulitteko, kuulitteko te
nyt, hyvät ihmiset? Nyt se on todistettu, että se on Helmi. Tässä on
nyt todistaja. (Halailee Herttaa.) Minä kiitän sinua, rakas taivaan
enkeli, joka minua pelastamaan tulit. — (Karpénin puoleen.) Kuulitteko
tekin nyt, te maailman mainioin asianajaja? (Aikoo riemuissaan syleillä
Karpéniakin.)

HOLM JA HERTTA (ovat vilkkaassa äänettömässä keskustelussa keskenään.)

KARPÉN (sysää Sormusen luotaan.) Yksi nainen ei kelpaa todis...

SORMUNEN. Mutta minä olen mies ja minä kelpaan. (Syleilee Helmiä.)
Helmi, Helmi, olethan sinä Helmi, minun rakas, oma, pikku vaimoni?

HELMI (kylmästi.) En tiedä.

SORMUNEN (pompahtaen takaperin.) Hä? Mitä sanot?

HELMI. Minun mieheni aikoi ottaa minusta eron.

SORMUNEN. Ei puhuta siitä. Siitä ei tullut mitään.

KARPÉN. Vielä. Mutta voi tulla hyvinkin pian. Ja tällä kertaa tulee ero
vaimonne puolelta, jos nimittäin tämä meidän Maija todellakin sattuu
olemaan entisen kauppiaan ja rahatoimikamarin jäsenen Erkki Sormusen,
Jänisjärveltä, vaimo. Minun täytyy siis ensin kysyä: onko niin, Maija?

HELMI. Kyllä minun täytyy se tunnustaa.

KARPÉN. Tjah, no! Valitettavasti, — täytyy minun lisätä.

SORMUNEN (vakavasti.) Mutta eiköhän herra asianajaja Karpeni nyt ole
niin hyvä ja selitä sanojaan, muuten täytyy minun nostaa teitä vastaan
juttu ja oikein jyrisevä.

KARPÉN. Kyllä. Hyvin mielelläni. Varsinkin koska teidän vaimonne sanat
ja käytös teitä kohtaan täysin oikeuttavat minun sen tekemään. — Herra
Sormunen toi, näet, neuvotellessaan tänään minun kanssani, epäsuoraan,
itseään vastaan semmoisia todisteita esiin, että hänen vaimonsa voi
kohtakin saada eron hänestä, jos tahtoo.

SORMUNEN. Elä usko, Helmi! Se valehtelee, se valehtelee ihan vasten
silmiä. (Karpénille.) Tehkääpäs niin hyvin ja näyttäkää syytöksenne
toteen, herra asianajaja.

KARPÉN. Jos niin välttämättä tahdotte. Minulla sattui tietämättäni, —
mutta onnekseni, — olemaan todistajat kummallakin puolella huonettani
ja nyt ne ovat lähempänä, kuin luulettekaan, herra Sormunen. (Vilkaisee
Holmiin ja Helmiin.) Nyt riippuu siis asia vain meidän Maijasta elikkä
rouva Sormusesta, tahtooko hän, että minä ajan hänen asiansa perille.
Minä puolestani lupaan tehdä kaiken voitavani ja vakuutan myöskin, että
hän voittaa ja varmasti. Tahdotteko siis eron miehestänne?

SORMUNEN (kädet ristissä kurotettuina Helmiä kohti.) Nyt se... nyt se
paukahtaa.

HELMI. Kyllä se taitaa olla parasta...

KARPÉN. Oikein! Sitä minäkin.

HELMI. ... että minä annan anteeksi.

HERTTA. Oikein!

HOLM. Jalosti!

KARPÉN. Voi se olla oikein sekin, vaikka en minä tiedä oikein, miksi.

SORMUNEN (joka on saanut kyyneleet silmiinsä, niistää päräyttää isolla
punaisella nenäliinalla nenäänsä.) Tunsinhan minä sinut paikalla, Helmi
muruseni! Minä olin hullu, minä olin kuollut, mutta minä elän jälleen.
(Syleilevät toisiansa.)

HERTTA. Nyt minä ymmärrän kaikki. Sinä Tuure, vekkuli!

KARPÉN. Tjah! Valitettavasti meni minulta tällä lailla oiva juttu
hukkaan. —

(Eteisen kello soi.)

KARPÉN. Se on kai minun eukkoni..

HOLM (joka on avannut oven.) Niin onkin.

MAGDA .(tulee.) Minua on kai jo odotettu?

HOLM. Tietysti — kauan.

MAGDA (astuu sisään konvehtilaatikko kädessä.) Mikä juhlallisuus!
Pyydän anteeksi, että hiukan viivähdyin, mutta poikkesin Fazerille.
(Antaa Hertalle laatikon.) Tahdon kiittää sinua, rakas Hertta,
kaikesta, mitä nyt lakolla olet aikaan saanut.

KARPÉN. Sepä makea sovinto!

HERTTA. Kiitän itseni ja — kaikkien puolesta, joiden katkeruutta
nämä meidän päivällisissämme voivat sulostaa. Toivon kuitenkin, että
seuraava lakko voi vieläkin enemmän aikaan saada.

HOLM. Ihanat ovat toteutumattomat tulevaisuuden unelmat, mutta ihanin
on todellinen nykyisyys. Sen tautta voinemme nyt käydä syömään, vai?
(Kääntyy Helmin puoleen.)

HELMI. Kaikki on valmista.

KARPÉN. Ja nyt saamme siis nauttia meidän entisen Maijan valmistuksista.

MAGDA. Ja hän käypi itse meidän kanssamme pöytään.

HELMI. Jos rouva ensin sallii, että minä tässä esitän mieheni.

MAGDA. Se on totta! Olette naimisissa! — Te siis olette herra Sormunen!

SORMUNEN (puistaa rajusti Magdan kättä.) Minä justiin se olen. Varsin
hauska tutustua.

HELMI. Mutta sitä paitsi minun pitää vielä pyytää rouvalta anteeksikin.

MAGDA. Mistä niin? En minä tiedä teidän mitään tehneen, rouva Sormunen.

HELMI. Kyllä. Minä unhotin tänään kiireessä, teiltä lähtiessäni, antaa
takaisin nämä pestausrahat. (Antaa Magdalle kymmenen markan setelin.)

MAGDA. Ha-ha-ha-ha! Sen minä olin unhottanut kokonaan. Siitä pitäisi
muuten oikeastaan minun pyytää teiltä anteeksi.

KARPÉN. Tämän oivallisen rahan (sieppaa setelin Magdan kädestä.) otan
minä ja lahjoitan palvelijataryhdistyksen lakkokomitean hyväksi.

HOLM. Kylläpä oli asiasi täpärällä, veli Sormunen, kun jo
pestausrahakin oli otettu.

SORMUNEN. Elä sano muuta, elä sano muuta!

HERTTA (joka sillä välin on tuonut salista kandelaaberit ruokapöydälle
ja sytyttänyt kaikki kynttilät.) Kas niin, hyvä herrasväki! Kun ruoka
lienee valmista, niin ei saa antaa sen jäähtyä.

HOLM. Jaha! Totuus on lausuttu. Minunkin emäntäni on siis valmis. —
Tehkää niin hyvin: herra ja rouva Sormunen tähän keskelle.

MAGDA. Niin, kunniasijalle!

KARPÉN. Ja me muut ympärille. — (Kaikki istuutuvat paitsi Karpén, joka
jää paikalleen seisomaan.) Ennenkuin minä istuudun ja voin nielaista
yhdenkään palasen, täytyy minun vielä saada lausua sananen ja vierittää
kivi sydämeltäni.

MAGDA. Mitä nyt vielä?

HOLM. Alku on kaunis ja lupaa äärettömän paljon.

KARPÉN. Yksi asia on vielä jäänyt sovittamatta. — Rouvani, joka
pestasi Maijan, jonka me näin ikävällä tavalla, inhimillisesti
nähden, liian lyhyen palvelusajan kuluttua olemme kadottaneet, on
jättänyt Maijalle hänen palkkansa maksamatta. Semmoinen huolimattomuus
on anteeksiantamaton niin kunniallisessa talossa, kuin meidän on,
olletikin koska se voisi tietämättömässä tulevaisuudessa antaa aihetta
uuteen lakkoon. Minä pyydän siis saada käyttää tätä ylen harvinaista
tilaisuutta, joka ei uudistu edes joka mies- eikä naispolvenakaan,
hyväkseni suorittaakseni arvoisan herrasväen läsnä ollessa tuon
velan. — Korkeasti kunnioitettu nyt entinen Maijamme! Arvoisa rouva
ja herra Sormunen! Kaikki ne rikkomukset, jotka me, rouvani ja minä,
tämän päivän kuluessa, aivan tahtomattamme, olemme teille tehneet,
pyydän minä samalla kertaa yhdellä iskulla ja niin hienotunteisesti,
kuin mahdollista, saada sovittaa. Koska, nimittäin, tavallaan on
minun syyni, että herra Sormusen kulkuneuvojen verhot ovat minun
talossani hänen rouvansa taitavan käden kautta vahingossa tulleet
turmelluiksi, niin muodoin, ja ottaen huomioon sen laskun sisällyksen,
joka erehdyksestä, nyt loppuneen lakon tähden, on syntynyt ja tullut
maksettavaksi esitetyksi, sekä sen johdosta tehdyn vastavaatimuksen,
tahdon minä nyt kuitata meidän kaikkien kulut ja jalkavaivat repimällä
hou... (rykäisee: hm!) tämän laskun rikki ja ojentaa käteni herra ja
rouva Sormuselle. (Repii laskun ja puristaa Sormusta kädestä).

MUUT. Hyvä! Hyvä!

MAGDA. Tämän loistavan puheen jälkeen jätän minä Ruotsin matkani —
ainiaaksi.

HOLM (nousten ylös.) Koska me nyt olemme kokoon tulleet ottamaan
ensimäisen ryypyn, hyvät herrat, pidän minä isäntänä velvollisuutenani
kiittää kaikkia rouvia, mutta etupäässä meidän ihanne-emäntäämme siitä
ravinnosta, henkisestä ja aineellisesta, joka meille tänäpäivänä
valmistettu on, — kun piiat ovat olleet lakossa. Eläköön jokainen
ihanne-emäntä!

HERRAT. Eläköön!

SORMUNEN (pyyhkii suunsa ja nousee verkalleen ylös.) Minäkin puolestani
uskallan vielä pyytää suunvuoroa, hyvä herrasväki.

MUUT. Sh! — Hiljaa! — Puhe!

SORMUNEN (suudella maiskauttaa Helmiä keskelle suuta.)

KAIKKI. Eläköön!








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUN PIIAT OVAT LAKOSSA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.