Title: Häväistys
Kolminäytöksinen näytelmä
Author: Kaarle Halme
Release date: May 6, 2025 [eBook #76036]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Kust.jOy Kirja, 1913
Credits: Tapio Riikonen
language: Finnish
Kolminäytöksinen näytelmä
Kirj.
Helsingissä, Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, 1913.
MATTI MAKKOLA, tehtailija
ANNA, hänen vaimonsa
INKERI, heidän tyttärensä
SAKARI VALKAMA, tehtaan mestari
RISTO VIIDANOJA, osuuskaupan hoitaja
PARILA, talollinen
Ohjeita esiintyjille:
Matti Makkola on talonpoikainen mies. Luonteeltaan hän on leikillinen. Hänen kiivastumisensa on kyllä rajua, mutta helposti ohimenevää. Hän on hyvin älykäs ja selväjärkinen. Käytökseltään hän on varma, vapaa ja luottamusta herättävä. Ikä n. 50 v.
Anna on pitkän yhdyselämän ajalla muodostunut hyvin miehensä kaltaiseksi. Voimakkain piirre on herttaisuus. Ikä n. 40 v.
Inkeri on rivakka neitonen, mutta vaikuttaa alkupuolella vähän lapselliselta. Hän kasvaa vasta tapausten mukana saaden isänsä tarmokkaisuutta ja päättäväisyyttä. Mutta osalle on tietysti eduksi, jos esittäjä saa esitykseen silloin tällöin lapsellisen piirteen vielä tapahtumain loppuaikanakin. Ikä n. 20 v.
Risto Viidanoja on puettu herramaisesti, puhuu ja liikkuu vilkkaasti.
Silmissä nopea välähdys ja vähän luihu katse. Ikä n. 30 v:
Sakari Valkama on reipas, mutta vakava nuorukainen. Hän on hellä ja hieno-luonteinen. Käyttää työpuseroa takin alla. Ikä n. 27 v.
Parila on tavallinen, rehti talonpoika. Ikä n. 50 v.
Ensimäinen näytös.
Makkolan arkihuone. Perällä oikealla ovi eteiseen.
Vasemalla ovi muihin huoneisiin. Oikealla seinällä akkuna, vasemalla uuni. Kalustus vanhanaikainen, enemmän talonpoikainen kuin herrasmainen.
ANNA tulee kamarista. Asettaa kahvitarjoitimen pöydälle.
Tule nyt tänne juomaan kahvisi! (Katsoo taakseen kamariin). Voithan täälläkin lukea kirjeitäsi. Siellä on vielä siivoamatta.
MATTI paitahihasillaan — tulee.
Kuules Anna! Muija hoi! (Osottaa avattua kirjettä). Arvaas mikä tämä on?
ANNA kaataa kahvia. Istuu sitten tuolille pöydän ääreen.
Enpähän tuota osanne. Ota nyt kahvia!
MATTI tyytyväisenä.
Sitä myöten se on nyt selvä. (Istuu keinutuoliin).
No — mikä?
No — tuo kansakoulujen tilaus — Minä jo pelkäsin — — Ai, ai, sentään!
Se on aikamoinen tilaus —
Minäkin jo pelkäsin kun sinä panit niin korkeat hinnat —
MATTI alkaa juoda kahvia.
No, sitähän minäkin — — Mutta kyllä ne tuntevat minun vanhan puutavarani — ja — (hörppii kahvia) — ja hyvän työni —
ANNA leikillisesti naureskellen.
Sinun työsi —
Niin juuri — sen he tuntevat —
Sinun hyvän mestarisi he tuntevat. Ethän sinä enään vuosikausiin ole —
MATTI hauskasti.
No, no — muija!
Jos sanot muijaksi, niin —
Mamma — mamma! Älä nyt!
ANNA nauraa.
Senjälkeen kun Inkeri syntyi, niin —
Niin — niin — tiedän — tiedän —
Etpäs tiedäkään. Senjälkeen et sinä vahingossakaan ole enään muistanut minun nimeäni. Ja siitä on jo kaksikymmentä vuotta.
Älä helkkarissa! Joko se letukka on niin vanha! (Panee kupit pois ja katselee taas kirjettä). Ajatteles! Tällainen ylimääräinen tilaus!
ANNA naureskellen.
— jonka sinä teet. Meidän pappa tekee —
MATTI nyökyttää päätään, hymyillen.
Sano vaan papaksi! Kyllä se käy.
Juotkos vielä?
Tästä tulee — no, kaada nyt sitten — tästä tulee hyvä juttu, tästä — (Ottaa kahvin). Oli sekin onni, että saimme niin hyvän mestarin. Sakari on mies paikallaan —
Älä sinä aina sano häntä Sakariksi. Työväki alkaa samalla tavalla —
No, en minä tehtaalla — tässä meidän kesken — tehtaalla sanon mestariksi ja mestari Valkamaksi —
Kyllä sinä vaan sielläkin päästelet sekä »Sakarit» että »muijat» ja »letukat» — ja jos mitkä —
MATTI viattomasti.
Kuka se »letukka» on?
No, Inkeri tietysti. Häntähän sinä aina letukoit —
MATTI katselee ympärilleen.
Inkeri — niin! Missä hän nyt on? On ollut jo koko aamun —
ANNA nousee katsomaan akkunasta.
Hän meni osuuskauppaan ostoksille. Pitäisihän hänen, jo —
Osuuskauppa! Hm! — (Asettaa kuppinsa pöydälle). Aina te vaan siellä osuuskaupassa asioitsette. Vaikka on toinenkin puoti —
ANNA tulee akkunan luota.
Siellä on kalliimpaa. Osuuskaupasta saa halvemmalla.
Sitä minä en usko.
Ole uskomatta! Mutta niin se on. Ja Inkeri saa aina —
Niin — Inkeri! Kuules! Onko niillä jotain koklamenttiä keskenään?
Kellä?
Inkerillä ja osuuskaupan hoitajalla?
ANNA kokoilee kahvikuppeja.
En minä tiedä. Herra Viidanoja on aina kyllä hyvin kohtelias —
MATTI sytyttää tupakan.
Taitaa riiastella letukkaa —
ANNA arkaillen ja ikäänkuin tutkiakseen Matin ajatuksia.
Ei suinkaan siinä mitään pahaa olisi. Johan Inkeri on siinä iässä — ja — ja herra Viidanoja —
Mikä herra?
Viidanoja.
No, niin! Viidanoja. Ei siinä mitään herrottelemista ole. — No, mitä hänestä?
ANNA hymyillen.
Hän on toimelias mies ja —
MATTI mutisee.
No, no! Ei ole vielä nähty mitä siitä seuraa.
Mistä niin?
MATTI nousee.
Siitä osuuskaupasta ja siitä toimeliaisuudesta.
ANNA poismenossa, leikillisesti.
Sinä olet kovin vanhanaikainen, pappa-kulta! Sinä et pidä mistään, mitä ei ollut sinun nuoruudessasi. (Aikoo mennä).
MATTI ottaa Annaa leuasta.
Pidänhän minä sinustakin —
No, olinhan minä —
Olit. Mutta olit vähän toisellainen. Tuppaat tulemaan niin herrasmaiseksi —
ANNA työntää pois Matin käden.
Kyllä sinäkin vaan tarvitsisit vähän höyläämistä — ja voisit vähän värvätä noita vanhanaikaisia ajatuksiasikin — sekä osuuskaupasta — että — (Menee nauraen).
MATTI huutaa hänen jälkeensä iloisesti.
Mutta minä en varvaa oksan paikasta. Ja tämä meidän osuuskauppa on hasupuuta — ja siinä on paha oksa — se Viidanoja — (Istuu keinutuoliin ja alkaa lueskella kirjettään). Hm! Hm!
SAKARI tulee reippaana ulko-ovesta.
No, nyt se on kunnossa, se uusi varvikone.
MATTI iloisena.
Onko?
On. Ja käy kuin ihmisen ajatus.
MATTI tyytyväisenä.
Nyt kysy täänkin tehtaamme kuntoa ja kelpoisuutta. (Osottaa kirjettä).
Arvaas, poika, mitä tässä on!
SAKARI istuu.
En arvaa. Ehkä uusi tilaus.
Juuri niin. Olemme saaneet nuo koulutyöt.
SAKARI viheltää.
Jaah! Kyllä kannattaakin viheltää.
Ja alentamatta hintoja?
MATTI nauraa.
Tietysti.
ANNA tuo kädessään kahvikupin Sakarille.
Kuulin, että tulit —
Kiitos! — Siinä kaupanteossa oli sekä taitoa että onnea.
Kuulepas vaan, mamma, mitä Sakari sanoo! Ei riitä, että osataan tehdä — täytyy osata myöskin myydä — ja minä —
ANNA naureskellen.
No, no! Älä nyt taas rupea kehumaan. (Leikillisesti Sakarille). Se ukko on sitten koko päivän — (keskeyttää, ja katsoo ulos akkunasta). Siellä tulee joku veräjästä —
Se on kai se Parila. Kävi tehtaalla ja lupasi käydä täällä — (Panee kupit pöydälle).
Parila se onkin — mutta siellähän tulee Inkerikin — ja — ja eikös se ole osuuskaupan hoitaja?
SAKARI hypähtää ylös katsomaan.
Niinkö? (Nopeasti Matille). Siksi aikaa kun Viidanoja on täällä — pistäyn ulkona —
ANNA ottaa Sakarin kupit ja menee.
Ja minulla kun on vielä siivoomatta —
Minä tulen sitä tietä — (Matille). Juttelen niin kauvan Parilan kanssa -— ulkona —
MATTI nauraa.
Aivanhan sinä pelästyit —
Enkä, mutta meillä on kyllä keskusteltavaa Parilalla ja minulla —
(Menee kamarin ovesta).
MATTI nousee, pukee takin päälleen ja alkaa ottaa kaapista esille sikaareja ja paperosseja.
INKERI ja RISTO tulevat kantaen erilaisia kääröjä.
Mennään tänne tupaan — (Ottaa kääröt Ristolta). Minä otan nyt kaikki haltuuni. — Kiitos kantamisesta —
RISTO vapauduttuaan kääröistä.
Hyvää päivää taloon!
Päivää, päivää! Onpas teillä —- aivan kuin majan muuttajaisissa —
RISTO nauraa ja tervehtii.
Niin tosiaankin — majanmuuttajaisissa —
Istu nyt, Risto! Minä vien nämä — (Menee kamariin).
Istumaan, istumaan! — Tässä olisi tupakoita —
Kiitos, kiitos! (Istuu).
Minulla ei paljon ole aikaa — puotiin jäi vain poika — tulin saattamaan
Inkeriä —
MATTI istuu keinutuoliin.
No, hyvinkö luistaa kaupat?
RISTO ottaa tupakan.
Kyllä menee -— aikalailla. Ostajapiiri laajenee yhä —
Ja voittoja tulee?
No, mitenkä lie näin alussa. Viime vuoden tilintarkastus on parhaillaan käynnissä. Siellähän on yhtenä tämä teidän mestari —
Niin aina, niin aina! Sakari on tilintarkastajana —
RISTO katsoo kelloaan.
Kesken kiirein — minulla oli oikeastaan vähän asiaa tehtailijalle —
Vai niin, vai niin!
Eihän se nyt oikeastaan sopisi tällaisessa hopussa —
MATTI hymyillen.
Niin — ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi —
Ei ole — ei! Mutta kun on tottunut liikemiehen nokkelaan toimintaan, niin — tuota — ja Inkerikin arveli, että —
Inkeri? Mitäs hänestä?
Inkeri ja minä olemme —
ANNA aikoo hilla sisään..
Pysykääpäs nyt huppukuurussa siunaaman hetki! Meillä on täällä asioita.
ANNA vetäytyy takaisin..
No?
Inkeri ja ininä olemme keskenämme suostuneet — että — että — me pidämme toisistamme ja — ja olemme ajatelleet mennä kihloihin ja —
Soo?!
Niin — oikeastaan me jo olemme kihloissa —
MATTI vielä hämmästyneempänä.
Soo?!
Niin, me äsken päätimme —
MATTI nousee.
Muija! (Menee ja aukasee kamarin oven). Muija! Tulehan nyt ihmisten ilmoille! Tule! Täällä kuulet ihmeitä —
ANNA tulee.
Kyllä minä jo —
Tuossa on sinulla vävypoika. Sanoo olevansa kihloissa Inkerin kanssa —
Minä tiedän — Inkeri kertoi — (Ristolle). Onnea vaan!
RISTO nousee.
Kiitän! Minä kiitän!
Mitä peijakasta tämä on! Ei kysytä, ei puhuta — sanotaan vain: nyt se on tehty —
INKERI tulee, menee isänsä luo.
Isä!
Vai niin, letukka! Naimisiin vaan, ilman että kotona mitään tiedetään — ja muija on mukana jutussa! Olettepas te uudenaikaisia. Tämä on kai sitä uudenaikaista osuustoimintaa. Otetaan vaan mistä saadaan —
INKERI pyytäen.
Isä!
ANNA hymyillen.
No, mutta, Matti! Älä nyt loukkaa nuoria ihmisiä, jotka pitävät toisistaan!
MATTI katselee vähän nolona ja hämmästyneenä vuoroin kutakin, istuu.
Hm! No, niin! Voi olla! — Hm! Annetaan nyt asian olla tähän asti tällänsä! Täytyyhän nyt kotiväenkin keskustella ja miettiä — ja tulla johonkin yhteiseen — yksimieliseen — johonkin yksimielisyyteen tarkotan. — Ja kaupanhoitajalla on kiirekin, niin että —
Niin — minulla on kyllä kiire — mutta saanen pian tilaisuuden uudelleen —
Illalla, kun puoti suljetaan —
Minä siis vain pyydän, että Inkeri ja minä saisimme mennä naimisiin — ja — ja jätän asian —
INKERI menee ja ottaa Ristoa kädestä.
— meidän asiamme Inkerin vanhempain harkittavaksi ja päätettäväksi.
Harkittakoon miten päin vaan, mutta ei tässä enään mitään päätetä. Te olette jo tehneet päätöksen, eikä siinä ole muilla sanan sijaa. Kahden kauppa ja kolmannelle korvapuusti.
MATTI mutisee itsekseen.
Hm! Hm!
No, hyvästi vaan — näkemiin! (menee).
INKERI hiljaa.
Minä vähän saatan — (Menee arasti perässä).
Sinähän vasta epeli olet, sinä!
ANNA istuu pöydän ääreen, hymyillen.
Olenko?
MATTI katsoo äkäisesti Annaa.
Sinustahan on tullut niin uudenaikainen ihminen, etten edes minä sinua enään tunne.
Etkö?
Ennen maailmassa toki puhuttiin asiasta vanhemmillekin ja — kysyttiin kauniisti ja —
Kuka niin teki?
MATTI kiivaasti.
Kuka? Kaikki!
ANNA rauhallisesti.
Kaikki — paitsi sinä.
MATTI hämmästyy.
Minä!
Juuri sinä et kysynyt ollenkaan. Tulitkin vasta hääpäivän aamuna ja heti vihkituolilta veit minut —
MATTI hämmentyen.
Niinkö? (Tulee huvitetuksi asian hauskasta käänteestä, myhäilee tyytyväisenä). Olinpas minä vaan aika poika silloin. Kas, kas, vaan — sellaista veitikkaa! (Ottaa Annaa korvalehdestä). Ja muija oli rakastunut tuohon lurjukseen — korvanipukoita myöten. Mitä?
Oli kai — koska seurasi —
MATTI poikamaisen ylimielisesti.
Koskako seurasi? Aivan kuin minä olisin siihen aikaan sellaista kysellyt. Minä tietysti otin sen minkä omakseni tiesin. Otin ottavan oikeudella.
Niin kai muutkin tekevät.
Muut? (Joutuu hämilleen). Ettäkö tuo osuusmieskin —
Hän ei ole käyttäytynyt niinkään omavaltaisesti kuin sinä.
MATTI kimmastuen.
Hän? No, se nyt vielä puuttuisi!
ANNA hymyillen.
Miksi ei muut kuten sinä?
Ei! Siinä on suuri ero. Minä tiesin mitä minä tein. Minä tunsin oman kykyni ja kuntoni — ja tiesin, että muut tunsivat sen myöskin.
Ehkä tämäkin —
Tämä! Mies maitten ja merien takaa. Kuka hänestä tietää onko hän kala tai lintu — Huomenna on kauppa kellellään — ja hoitaja maantiellä. Entäs sitten?
ANNA nousee, taputtaa Mattia olalle.
Minä luulen, ettei sinulla ole mitään miestä vastaan, vaan —
Vaan mitä?
Sinä et siedä osuuskauppaa —
MATTI nousee.
Siinä sinä erehdyt. Minähän siinä olin ensimäisiä puuhamiehiä, mutta erosin heti kun sitä alettiin ajaa lapsellisesti — päin mäntyä.
ANNA nauraa.
Kun ei seurattu sinun neuvojasi —
MATTI tuimasti.
Niin juuri! Kun ei seurattu minun neuvojani. Ei otettu tunnettua oman paikkaista miestä hoitajaksi, vaan valittiin vieras, tuntematon.
Voihan hän olla hyväkin. Ehkä parempikin kuin se toinen.
MATTI rauhallisemmin, melkein mietiskellen.
Miksipä ei. Kaikki on mahdollista. (Istuu rauhallisesti). Mutta tässä jätettiin asia sattuman varaan, kun valittiin tuntematon mies vieraalta paikkakunnalta. Näetkös! Useata ihmistä ei vieras ympäristö velvoita mihinkään. Kun sen sijaan taas tuttava ympäristö velvoittaa melkein kaikkia. Siinä on salaisuus. — Ja sentähden en tahtoisi Inkeriä sattuman varaan — sentähden en pidä tästä kihlauksesta —
Jätetään nyt tämä — sieltä tulee joku — (Menee kamariin).
SAKARI ja PARILA tulevat ulkoa.
Hyvää päivää! (Tervehtii). Terveisiä sieltä meiltä päin.
Kiitos vaan! Istumaan! — No, mitäs sille Parilalle kuuluu?
PARILA istuu.
No, ei entistä enempää — tuossahan tuo. Minä tässä vaan pistäysin sivumennen kysymään onko tehtailija huomenna kotosalla. Minä tulisin maksamaan sen lainani —
Soo? No, mitä varten? Saako Parila muualta halvemmalla korolla?
Enkä — mutta myin vähän metsää ja —
Vain niin!
Tulin ajatelleeksi, että paras on maksaa heti. Ja tarvitsee kai tehtailijakin nyt kun se koulutilauskin — Kuulin Sakarilta —
Niin, se tuli meille — (Katsoo Sakaria). No, Sakari! Mitä siinä seisot mykkänä? Miksi et istu?
PARILA naurahtaa.
Mitä lie nuorten tautia. Tuollaiseksi se tuli äsken yht'äkkiä kun tyttärenne ja Viidanoja menivät tuosta lehtimajan ohi — istahdimme siinä sen aikaa —
SAKARI lähtee äkkiä kamariin.
No, mitäs tämä on? Mikäs poikaa vaivasi? Hän, joka aina on ollut niin iloinen ja reipas.
Nuorilla on aina omat ilonsa ja surunsa.
MATTI katsoo Parilaan ja sitten miettii.
Hm! (Irtautuen ajatuksistaan). Tässä olisi tupakoita! Minä en edes älyä tarjota. (Ajatellen muita asioita). Vai niin! Vai on Parila metsää myynyt?
PARILA ottaa tupakan.
Sattui siihen hyvänmoinen ostaja — ja — kun oli se velkakin tänne — niin —
No, ei tällä olisi ollut kiirettä —
Ajattelin, että tulee paljon menoja nyt kun se suuri tilauskin —
Tulee kyllä. Tuleehan niitä. Mutta se Inkerin perintökin — sen tätivainaan jälkeen — kolme ja puolituhatta maksettiin viime viikolla — ja rahat ovat vielä kotona.
Kyllä minä sentään mielelläni huomenna — sopisi niin hyvin, kun on tänne kaupallekin tultava —
Niin, noh! Miksi ei! Täytyyhän sen sopia. Parila tulee vaan. — Jaahah!
Parila on kai siinä osuuskaupan hallinnossa puheenjohtajana —
PARILA raapii korvallistaan.
Sellaisenahan minä —
No, miten menee?
Hm! — Tiedä — — Tarkastustahan nyt tehdään —
Niin aina — minä kuulin —
(Äänettömyys).
MATTI vilkaisee levottomana Sakarin jälkeen.
No, se saa nyt rikkaan vaimon se meidän kaupanhoitaja —
Sitäkö juttua te Sakarin kanssa kuulitte äsken tuolla ulkona?
Sitähän ne puhuivat mennessään —
Ja sekö se noin vaikutti Sakariin?
Siihenhän se lopetti heti koko keskustelun. Liekö poika ehkä pikiintynyt. Jos on, niin eipä kummaa jos äimistyi, kun tyttö noin tepsutteli nokan ohi toisen kanssa — ja kun vielä kuuli —
Kuka se Parilan ehdokas taas olikaan tähän kaupanhoitajan toimeen?
PARILA rykäsee, ei tiedä miten sanoisi.
Minä ja tehtailija kannatimme sitä omanpaikkaista — sitä —
Niin, niin — kyllä muistan —
Mutta nähtävästi me molemmat olimme väärässä.
MATTI naputtelee sormillaan pöytään ja murisee.
Hm!
SAKARI tulee.
Jos ei teillä ole mitään tärkeätä niin —
Ei ole, ei ole!
SAKARI on kalpea ja puhuu vaikeasti.
Minulla vaan olisi vähän sanottavaa — —
No, istu alas ja —
Minä vain ilmoitan Parilalle, etten minä enään jatka tilintarkastusta osuuskaupassa.
PARILA hämmästyy.
No, mikä nyt?
MATTI hämmästyneenä.
No, mikä nyt on tullut — (Katsoo Sakaria). Mutta miksi sinä et istu?
Tämähän on vakava asia — eihän sitä noin —
SAKARI vetää tuolin keskipöydän luota vähän taaemmaksi ja istuu.
Ja nyt juuri, kun olette jo loppupuolella. Eikö sen jo huomiseksi pitänyt loppua?
Kyllähän se huomiseksi —
Ja vara-tarkastajan pitäisi alkaa kaikki alusta —
Niin kai —
No, mikä siihen on syynä, että —
Niin — sanopas syy!
Minun ei sovi —
Sanoako?
Ei — tai ehkä niinkin — minun ei sovi tarkastaa —
Eihän se ole mikään syy! Kun kerran tähän asti on sopinut. Ja sopihan se vielä eilen illalla — vai mitä? Ja äsken vielä siitä puhuimme tehtaalla — kuinka nyt yht'äkkiä —
Älkää kysykö! Minä en enään tarkasta.
Mutta minun täytyy sanoa, että se on sopimatonta ja lapsellista tällaisissa asiallisissa asioissa.
SAKARI nousee.
Hm!
Asia ei kyllä kuulu minuun, mutta onhan oikeus edes saada tietää järjellinen syy ennenkuin —
SAKARI tuskassa.
Minun ei sovi — eikö se riitä —
Ymmärräthän sinä järkimiehenä, ettei se riitä. Ellei vielä olisi alettukaan, niin olisi toista —
Muuta syytä minä en sano.
PARILA heittää neuvottomana pöydälle tupakkansa, katsoo vuoroin kumpaakin.
MATTI levollisesti mutta paheksuvasti.
Tämä on minullekin ikävää. Kaikki tehtaamme työmiehet ovat jäseninä osuuskaupassa — ja se voi synnyttää tehtaalla häiriötä ja selkkauksia, kun mestari heidän luottamusmiehenään — käyttäytyy näin yliolkaisesti.
Koska tehtailija niin arvelee niin — niin —
Tämä ei ole ainoastaan arvelua — se on totta.
Sitten olen pakoitettu — tekemään syyn.
Tekemään syyn?
Mitä tekemään?
SAKARI vaikeasti.
Minä matkustan pois.
MATTI hypähtää ylös.
Matkustat?
Niin. Minä sanon nyt itseni irti — ja olen valmis lähtemään huomenna — jos sallitte —
Lähtemään? Nyt juuri kun meillä on työtä yli äyräitten. Mitä tämä on?
Mitä ihmettä tämä on?
Jos ei kerran muuten käy, niin —
PARILA nousee.
Koska asia on tällä kaimalla, niin minun täytyy mennä heti kokoamaan hallinto — Onko se nyt sinun viimeinen sanasi?
On.
MATTI ihan ymmällä.
Mitä ihmettä tämä on? Tällaista ei vielä ikinä ole tapahtunut! Se kun tämän ymmärtäisi —
INKERI tulee ulkoa.
SAKARI kääntyy katsomaan.
INKERI katsoo ihmetellen kaikkia vuoron perään, kun ollaan niin hiljaisia ja hämmentyneitä.
Minä menen heti — (Katsoo vielä pitkään Sakaria, menee).
SAKARI on tuijottanut Inkeriin aivan kuin olisi tahtonut kysyä häneltä jotakin, vaipuu sitten tuolille pää käsiin.
MATTI ottaa päästään aivan kuin hän saisi uuden ajatuksen.
Hm!
Niin, noh! Hyvästi nyt sitten —
Odottakaas! Tässä on jotakin — Tästä pitäisi vielä vaieta (Ajattelee). Hm! Hm! — Odottakaa minua hetkinen tuolla ulkona! Tulen aivan heti — tai —
SAKARI nousee ja aikoo lähteä.
Kuulehan Sakari! Minä puhuisin mielelläni sinun kanssasi kahdenkesken.
Istu täällä hetkinen! Minä saatan Parilan tuohon veräjälle — (Katsoo
Sakaria). Tulin ajatelleeksi — jos minä ehkä ottaisin tarkastaakseni —
Tekö?
No, ehkä en — ajattelin vain — odotahan minua — mennään nyt, Parila!
(Menevät).
SAKARI vaipuu taas tuolille pää käsiin.
INKERI tulee kamarista.
Kuulin, että menivät jo — (Pysähtyy).
Mitä täällä on tapahtunut? Sakari! Mikä sinua vaivaa?
SAKARI nousee.
Ei mikään.
Älä nyt kiellä! Jotakin teillä on. Ja sinä olet niin kummallinen —
Sakari! (Menee lähemmäs). Mitä sinä tuijotat?
SAKARI kääntyy vähän syrjään.
Tuijotanko minä?
Ja äänesi vapisee — ja isä oli niin hämmästyneen näköinen — sano mitä on tekeillä —
Ei mitään! Minä vaan matkustan huomenna —
Poisko meiltä? Miksi?
On asioita — asiat vaativat niin — (Kääntyy). Toivotan sinulle onnea — kihlauksesi johdosta — (tarjoa kätensä). — sydämeni pohjasta —
INKERI antaa hitaasti kätensä, katsoen yhä Sakaria silmiin.
Tule onnelliseksi — en mitään — en mitään niin sydämeni pohjasta toivo — ja — ja voi hyvin —
INKERI pitkän katseen jälkeen painaa vähitellen päänsä alas, riuhtaisee itsensä irti ja juoksee kamariin.
SAKARI tuijottaa hetken hänen jälkeensä, vaipuu sitten tuolille istumaan. Pää painuu taaksepäin ja hän peittää toisella kädellään silmänsä.
MATTI tulee.
Jahah! No, nyt me olemme kahden kesken —
SAKARI asettuu istumaan kyynärpää pöydälle.
MATTI menee keinutuoliin.
Katsohan, Sakari! Minä tahdon sanoa sinulle yhden asian tämän sinun lähtösi johdosta. — Minä olen pitänyt sinusta aivan kuin omasta pojastani; siksi otin sinut tänne luoksemme asumaankin. Emmehän me voi erota aivan kuin ventovieraat ihmiset — tietämättä edes miksi me eroamme —
Minä en voi sanoa syytä —
Minulle sinun täytyy voida sanoa — isällesi — ja minä pidän sen yhtä salassa kuin jos olisin oikea isäsi —
Ei — ei! Minä en voi!
Hm! No, jos minä autan — jos keskustelemme asiasta — ehkä sitten —
SAKARI pää painuu.
Älkää — älkää!
Kyllä, poikani! Selvä ilma on kaikkein terveellisintä. — Sinä rakastat
Inkeriä — eikö niin —
SAKARI hieroo tuskasta otsaansa.
Eikö niin? — Tai etkö ehkä —
SAKARI hiljaa.
Kyllä —
No, yhden kynnyksen yli pääsimme. Sitten sinä et voi sietää kaupanhoitajaa, kun kuulit, että hän ja Inkeri ovat kihloissa. Sentähden et voi jatkaa siellä kaupassa tilintarkastusta —
SAKARI nousee.
Ei — ei!
MATTI hämmästyy.
Eikö sentähden?
Ei.
MATTI nousee.
Kuules nyt, poika! Sinun pitää tietää, että tämä on vakava juttu, ja tässä pitää olla selvä peli. Mikä on sitten syy? Häh!
Älkää kysykö! Minä en sitä voi sanoa.
MATTI lyö nyrkkinsä pöytään.
Valehtelija!
SAKARI pelästyen.
Mitä?
Sinä valehtelet — kun sanot rakastavasi Inkeriä — sinä valehtelet!
Tässä piilee jotakin, jota en tiedä, enkä siis voi Inkeriä puolustaa —
(Kävelee edestakaisin). Olen tekemisissä epärehellisten valehtelijoiden
kanssa —
Älkää!
Tunnusta heti valheesi, tai —
En, en! En tunnusta valheeksi — se on totta —
Mikä?
SAKARI hetken kuluttua hyvin vaikeasti.
Minä rakastan Inkeriä ja sentähden en voi jatkaa tarkastusta, sillä —
No?
SAKARI raskaasti
— Tapahtukoon nyt sitten mitä tahansa — sillä —
Sillä?
— sillä siellä — on — on ilmennyt — vajaus —
MATTI hiljaa.
Tavallinenko vajaus?
SAKARI raskaasti hengittäen.
Ei, vaan — petos — kavallus —
MATTI kauhistuneena.
Kavallus!?
Niin. (Tuskin kuuluvasti vaipuu tuolille).
Esirippu.
Toinen näytös.
INKERI tulee kamarista, kurkistaa jälkeensä ja vetää varovaisesti oven kiinni, — sitten ottaa hän esiliinansa alta pääliinan, heittää -päähänsä ja aikoo hiipiä ulos.
ANNA tulee kamarista.
Inkeri!
INKERI pysähtyy paikalleen.
Mihin sinä aiot mennä?
INKERI kääntyy äitiinsä päin, itku kurkussa.
Minä en tätä enään kestä — (Heittää liinan pöydälle ja istuu sohvalle). Koko eilisen päivän täällä supateltiin ja kuiskuteltiin — kaikki minun selkäni takana. — Ainoa mitä sain tietää oli se että Sakari lähtee pois ja että — että asia jotenkin koskee Ristoa — sen kuulin sattumalta — mutta mitä se on — sitä ei kukaan sano — ja minua ei päästetä osuuskaupalle ottamaan selvää — enkä koko yönä ole yhtään nukkunut — (Purskahtaa itkemään).
ANNA istuu tuolille hänen viereensä.
Inkeri-kulta! Koeta nyt rauhoittua! Kyllähän minä puolestani laskisin sinut menemään, mutta kun isä on niin ankarasti kieltänyt —
Miksi minulle ei sitten sanota mitä täällä on tekeillä —
Sanoihan isä, että vielä tänään saat sen tietää —
Vielä tänään? Jotakin siis on, joka estää heti sanomasta. Mitä tässä odotetaan? Jotakin odotetaan tapahtuvaksi —
ANNA tuskassa.
Älä nyt hyvä lapsi kysele minulta — kun kerran isä on niin ankarasti kieltänyt sanomasta.
(Äänettömyys).
Kuule äiti! Mitä sinä tekisit — jos kiellosta huolimatta menisin —
ANNA hätäisenä.
Älä herran tähden tee sitä —
Mutta mitä sinä tekisit, sano?
Mitä minä voisin tehdä! En suinkaan sinua väkivallalla voisi pidättää, mutta ajattele sitten isän vihastumista.
Isän oma oma syy — ja teidän syynne, kun ette sano — (Nousee). Minä menen.
Älä, Inkeri-kulta! Älä! (Nousee).
INKERI ottaa huivinsa.
Minun täytyy kysyä Ristolta —
Ei, ei! Ennemmin sitten — (ei jatka).
Mitä?
Ethän mene — kun minä pyydän —
Sano isälle, että menin — sinun kiellostasi huolimatta — (Aikoo lähteä).
ANNA toivottomuudella.
Silloin voi tapahtua häväistys —
INKERI pysähtyy hämmästyneenä.
Häväistys!
ANNA istuu vaikeroiden sohvaan.
Juuri silloin se voi tapahtua — juuri silloin kun sinä menet — ja kaikki saavat tietää, että sinä olet kihloissa hänen kanssaan. Ota edes tuo sormus pois sormestasi! Piilolta se, ettei kukaan sitä näe!
INKERI käsittämättä mitään.
Häväistys — minulle — kihlojen tähden? (Istuu päättäväisesti tuolille). Kuule, äiti! Nyt minä vaadin, että kerrot kaikki! Tai muuten minä teen hetipaikalla tuon häväistyksen, jota näyt pelkäävän. Nyt sinä kerrot — tai minä menen — — ja silloin se on sinun syysi.
Kun minä edes tietäisin mitä minä kerron — ja kuinka kerron —
(Eteisestä kuuluu kolinaa). Jumalan kiitos! Isä tulee. (Nousee).
MATTI tulee.
Eikö Sakari ole vielä tullut?
Ei ole.
MATTI huomaa Inkerin.
Mistä Inkeri tulee? Tai oletko lähdössä?
Eihän Inkeri mene. Aikoi lähteä ulos, mutta minä kielsin.
Ei sovi mennäkään — (Menee istumaan keinutuoliin).
INKERI kylmän levollisesti.
Minä olin juuri lähdössä osuuskaupalle —
MATTI jyrkästi.
Et mene!
Minä menen sinne heti — ellette kerro mitä on tapahtunut.
MATTI hämmästyneenä.
Menetkö vaikka minä kiellän?
INKERI varmasti.
Menen.
MATTI katkerasti.
Mitäs tähän sanot, äiti-muori?
ANNA istuu.
Onhan Inkerillä oikein. Niin sinäkin olisit mennyt —
Niin — minä —
Niin — ja minä myöskin.
(Äänettömyys).
MATTI ottaa nyt vasta lakin päästään ja pyyhkii tukkaansa.
No, istukan nyt — Inkeri! (Ottaa tupakan). Mitä sinä sitten tahtoisit tietää?
Kaikki.
MATTI hermostuneesti.
Kaikki — merkitsee sitä, että häväistys on astumaisillaan — (osottaa ovelle) — tuon kynnyksen yli — ja minun velvollisuuteni on se estää —
Eikö myöskin minun — meidän kaikkien?
ANNA ihastuen.
Ajatteles, pappa! Inkeri on oikeassa. Meidän kaikkien — Inkerin myös — mutta jos hän ei tiedä mitään, niin —
Milloin nuoriso tietää mitään! Mitä tiesi Inkeri — ottaessaan tuon sormuksen —
ANNA tyytymättömänä.
Älä nyt riitele menneen talven lumesta! Äläkä säti Inkeriä — ellet hänelle sano totuutta —
MATTI tuskastuneena.
Kun ei tässä vielä tiedetä totuutta — lopullisesti.
INKERI naurahtaa katkerasti.
No — sitten — (Aikoo ulko-ovelle).
MATTI kiivaasti.
Sinne sinä et saa mennä!
INKERI pysähtyy; katsoo pitkään ja moittivasti isäänsä.
MATTI lauhtuen.
No, tule nyt istumaan. Istu nyt — tuohon tuolille. — Katsos — kun valittiin tuo kaupanhoitaja —
Älä nyt ala historioita kertoa! Näethän, että Inkeri ihan vapisee — (Nousee ja vie Inkerin tuolille). Istu tuohon lapseni — ja kysy mitä tahdot tietää — isä kyllä vastaa —
INKERI istuu väsyneesti.
Miksi Sakari sanoi lähtevänsä meiltä?
MATTI tupsahtaen.
Jaah! Siinäpä se! Se alkaa sellaisesta pykälästä, etten minä sellaista
— (Nousee). Äitisi saa vastata. (Kävelee).
ANNA istuu ja ottaa Inkeriä kädestä.
Sakari on — Sakari pitää sinusta — on rakastunut sinuun — ja ollessaan osuuskaupan tilien tarkastuksessa on hän huomannut siellä virheitä —
Väärennyksiä.
INKERI sävähtää.
Mitä?
No, kaikki ei ole kai aivan oikein tullut kirjoitetuksi. Ja Sakari sanoi, ettei hän tahdo jatkaa. On aivan kuin hän tuottaisi sinulle onnettomuutta — kun olet kihloissa Riston kanssa —
MATTI istuu.
Ja sitten kun minä häntä pakotin — tahtoi hän kernaammin lähteä —
Mutta jos Sakari valehteli?
Niin minäkin sanoin hänelle. Ja se sai hänet jatkamaan tarkastustaan.
Isä sanoi, että hänen on todistettava sanansa —
Ja nyt?
Tarkastajat ovat parastaikaa lopettamassa työtään —
INKERI henki kurkussa.
Mutta jos on erehdyksiä — väärinymmärryksiä — joku virhe, joka —
Ei, ei! — On kysymyksessä suoranainen kavallus —
Ja jos niin olisi — niin — mitä siitä seuraa?
Siitä seuraa vankila — häväistys —
INKERI nousee.
Ei, ei!
Mitä ei?
Se ei voi olla totta.
Ehkä ei — eihän sitä nyt tiedä —
Minä menen sinne — (Aikoo ulos).
MATTI hypähtää ylös.
Mutta sitähän juuri olen koettanut estää. Ajatteles — jos se on totta — ja sinä menet sinne ehkä juuri silloin kun hän vangitaan —. ajatteles sellaista häväistystä itsellesi ja meille, vanhemmillesi — kun siellä ehkä paljastuu kihlauksesi —
ANNA on myös noussut.
Kukaan ei vielä tiedä siitä —
Ei muut kuin Sakari ja Parila. Eivätkä he kerro —
INKERI irroittaa sormuksen sormestaan ja pistää taskuunsa.
Ei tämäkään sitä ilmaise. Mutta ymmärrättehän, että minun täytyy mennä — täytyyhän minun tavata Risto —
SAKARI tulee.
No, siinä on Sakari! Miten on?
SAKARI hämmästyy, kun Inkeri on häntä vastassa ovella.
No?
Ei sitä — en minä —
Joko loppui?
SAKARI katselee ympärilleen hämillään.
Ei se — eihän se — ei varsin —
INKERI menee nopeasti ovesta.
No, miten kävi? Miksi et sano?
ANNA vaipuu istumaan, melkein itsekseen.
Inkeri meni —
MATTI äkäisenä.
Inkeri meni — ja Sakari ei sano mitään —
SAKARI matalasti.
Enhän minä Inkerille —
MATTI aikoo ulos.
Huudetaan Inkeri takaisin!
SAKARI estää.
Antaa mennä! Ei siellä mitään vaaraa ole. Keskustelevat kaikessa rauhassa. Pari hallinnon jäsentä puuttui. Parila lähti niitä hakemaan.
No, entä sinä? Miksi sinä lähdit?
SAKARI istuu väsyneesti.
Kun olin kirjoittanut nimeni lausunnon alle ja hallinnon jäseniä alkoi kokoontua, niin mitäs minä siellä enään —
Ja lausunto?
Sen annoimme sihteerille.
Niin, niin! Mutta minkälainen se oli?
Oliko vajausta?
Oli — kolmatta tuhatta.
MATTI istuu raskaasti.
Vai niin! Kavallus?
Niin.
Herra armahtakoon!
(Äänettömyys).
MATTI melkein veltosti.
Ja se oli selvästi havaittavissa?
Selvä — ja kömpelösti tehty —
ANNA alkaa itkeä, hiljaa ja menee kamariin.
No, entä Viidanoja?
Emme me ole hänelle mitään sanoneet —
Hän tietysti luulee, ettei ole huomattu mitään?
Niin kai.
MATTI yskii, ei tiedä mitä sanoisi.
Tämä asia on nyt sitten tätä myöten selvä. — Et suinkaan sinä nyt enään aio lähteä pois? (Odottaa hetken vastausta). Vai mitä?
En tiedä —
Mitä syytä sinulla nyt enään olisi! Syynähän oli tuo tilintarkastus. Ja eiköhän se ollutkin liikaa hentomielisyyttä, kun et tahtonut olla paljastuksen aiheuttajana. Eihän sinun poistumisesi olisi kavallusta pimittänyt. Joku olisi astunut sinun tilallesi —
SAKARI tuskallisesti.
Mutta minä — minä! — Nyt Inkeri voi vihata minua koko ikäni. Ja ainoastaan teidän hirveä syytöksenne sai minut taipumaan. — Sanokaa nyt, olinko valehtelija!
Mitä sinä hassutuksia! Minä en hetkeäkään sinua epäillyt. Uskoin varmasti, että asia oli kuten sanoit —
Miksi siis —?
Onhan juttu ihan selvä. Heti kun kieltäydyit tarkastuksesta, aavistin minä pahaa. Sinut oli saatava jatkamaan millä hinnalla tahansa. Muuten olisi asia jäänyt roikkumaan jumala ties miten pitkälle. Ja kai sinä sen ymmärrät, että Inkeri oli saatava irti häväistyksestä niin pian kuin suinkin. Nyt on kaikki selvä. Sinä olet tehnyt kuten kunnian miehen tulee ja —
— ja hankkinut itselleni Inkerin vihan —
Päinvastoin! Inkerin kiitollisuuden kun vapautit hänet onnettomasta avioliitosta.
Vapautin?
MATTI tiukasti.
No, ymmärrät kai sen, että tämä naimisjuttu päättyi tähän.
SAKARI ihmeissään
Ettekö te sitten aio —?
Mitä niin —?
SAKARI hämillään.
Minä vain ajattelin — minä luulin —
MATTI naurahtaa katkerasti.
Että minä maksaisin vävypoikani vaillingin!
Niin.
MATTI nousee.
Ei, ystäväiseni!
SAKARI vaikeasti.
Mutta jos Inkeri häntä rakastaa —
MATTI kävelee.
Ensiksikään — minä en ole siinä huomannut minkäänlaista rakkautta — ehkä jonkun verran lapsellista mielistelyn tarvetta — — Ja toiseksi — (pysähtyy vakavana Sakarin eteen) — luuletko sinä, että minä antaisin tuollaisen rikollisen aineksen — tuollaisen rikollisen miehen jatkaa sukuaan minun tyttäreni kanssa. En ikinä! (Kävelee kiihtyneenä). Minä kyllä en ole mikään aatelismies, enkä mikään sukuylimys — olen vain talonpoikainen mies — mutta minulla on järkähtämätön — (Kuuluu askeleita eteisestä).
Hiljaa! Inkeri ehkä tulee —
PARILA tulee.
Päivää taas taloon!
MATTI vilkkaammin.
No, terve, terve! Istumaan! (Istuu). Noo — ja mitä uutta asiassa?
Ei mitään enempää — Sakari kai jo on kertonut —
Entä hallinto?
Sitä en saa täysilukuiseksi ennen kuin puolen tunnin kuluttua. Tulen juuri kylältä — ja poikkesin ohimennen — ajattelin — yksi tie ja kaksi asiaa — (istuu).
Ja kaupanhoitaja — mitä hän tuumii?
Eipä tuo mitään näytä tuumivan. Hyvällä tuulella — juttelee ja polttelee — ja kertoilee — (pyyhkii otsaansa) — sitä nyt ei tarvitsisi sanoa — mutta luulisitte muuten ehkä, että minä olen kertonut —
Minä arvaan.
Mitä sitten? Mitä hän sanoo?
Hän sanoo juuri menneensä kihloihin teidän Inkerin kanssa.
MATTI lyö nyrkillä polveensa.
Eikös —!
Sen minä arvasin. Minäkin kuulin, että hän vähän viittaili sinnepäin.
Eikös tuo pannahinen! Häpäisee minun tyttäreni — minun perheeni. Ja kun se Inkerikin vielä meni sinne — (nousee). Olisi heti haettava takaisin — (menee kamarin ovelle). Anna! Anna!
SAKARI nousee.
Älkää sentään haettako —!
Ei minunkaan mielestäni — se vaan herättäisi enemmän huomiota —
MATTI tuskassa.
Onhan se niinkin — elikä on niinkin — (tulee takaisin istumaan). Mutta kun sattuikin menemään aivan kuin kihlaustaan vahvistamaan —
Hm! Ehkä meni myöskin sitä purkamaan —
SAKARI iloisesti pulpahtaen.
Luuleeko Parila niin?
Mitäs minä luulisin — mutta onhan Inkeri järkevä tyttö —
MATTI lohdutettuna.
Niin, onhan Inkeri järkevä tyttö — (ajattelee). Nythän minä muistan — hän otti kihlasormuksen sormestaan ja pisti taskuunsa lähtiessään —
Niinkö?
Niin teki — sormestaan otti ja sanoi, että tämän johdosta ei mitään häväistystä synny —
Selvähän se sitten —
Kunpa olisikin! Olisihan se vähän niinkuin valkenemaan päin — höh! höh!
— Tässä onkin tullut pilviä sekä idästä että lännestä —
Oli tämä aika tulema meillekin — ja koko osuuskauppa-aatteelle — tällä paikkakunnalla — kyllä tämä löi lamaan koko yrityksen.
MATTI ottaa tupakan -ja tarjoa Parilalle.
No, ehk'ei sentään niin. Mutta opiksi tämä oli. Eihän parhainkaan aate ole minkään arvoinen jos se hutiloidaan ja taitamattomasti ajetaan ojaan.
Taitamattomia kyllä on oltu. Eihän sitä pidä ruveta yrittämään yhteisiä asioita, ellei ole kykyä ja kypsyyttä.
MATTI saa yhä enemmän takaisin iloisen luonteensa sävyn.
Eipä vielä tiedä — kun tästä pääsemme entisille poluillemme takaisin — vaikka alkaisimme kaikki yhteen hiileen puhaltaa. Minullakin ehkä olisi aikaa yhteen ja toiseen — (katsoo Sakaria) — jos vaan tuo Sakari jää paikoilleen — eikä pidä kiini eilisestä päätöksestään.
Ettäkö eroaisi paikastaan tämän vuoksi ja lähtisi mailmanrannalle mokomien maankiertäjien tähden —
Kuuletkos nyt, mitä muutkin sanovat!
SAKARI yhä synkkänä.
Kun nyt nähdään miten asiat päättyvät. (Menee kamariin).
MATTI puoliääneen Parilalle.
Koko solmu on siinä, että Sakari on pikiintynyt Inkeriin — ja —
Minä olen kyllä ollut huomaavinani jotakin sellaista. Siinä se olisikin toisempi mies!
Kyllä — varmasti! Jos hän nyt itsepäisyydessään ei lähtisi pois.
PARILA kuuntelee.
Jokohan minua nyt tullaan hakemaan. Ja minun kun piti maksaa se velkani —
ANNA tulee ulkoa kiireesti ja hengästyneenä.
MATTI hauskasti.
No, no! Mistä sinä porhallat tuota kyytiä?
Minä tulen suoraa päätä osuuskaupasta.
Sinäkin? Kuinka sinä sinne? Inkeriäkö hakemaan?
En minä Inkeriä nähnytkään. Minä kävin vain puodissa j a pyysin sinne puheilleni yhtä hallinnon jäsentä —
Ketä?
Meidän seppää tietysti — tuttavaa miestä — ja — ja — (painavasti) — tiedättekö mitä on tapahtunut!
Onko taas jotakin tapahtunut? Älähän nyt! (Huutaa). Sakari! Tulepas tänne! Tulehan kuulemaan —
SAKARI tulee.
Hyvä, että Sakarikin kuulee — tarkastajia se juuri koskeekin — (Istuu pöydän ääreen).
No, annahan nyt tulla!
Minä sanon niinkuin seppä sen kertoi —
MATTI jännitettynä.
Niin — niin —
Seppä sanoi, että Risto tuli istumaan saliin — (Parilalle) — sinne missä hallinto oli —
PARILA kiihkeästi.
Niin — niin —
— ja sanoi ihmettelevänsä tarkastajain taitamattomuutta, kun eivät olleet huomanneet kirjanpidossa mitään virheitä —
Soo!
Sanoi ajatelleensa eroamistaan liikkeen hoidosta ja sitä ennen tahtovansa nähdä millä tavalla tätä liikettä valvotaan.
Oh! Pentele!
Sepäs!
ANNA voitonriemulla.
Sitten hän sanoi itsensä irti — ja sanoi, ettei hän tahdo palvella isännistöä, joka ei sen huolellisemmin hoida asioitaan, eikä tarkasta liikettään. Mutta — että tämä ehkä olisi opiksi vastaisen hoitajan toimikaudelle —
Mitenkäs sitä niin vaan erotaan —
Tämähän vasta —!
Silloinhan asia on yksinkertainen, kun hän itse on tunnustanut —
Entäs sitten?
PARILA nousee.
Sinne pitää —
Siihenkö sitten loppui —?
ANNA tyytyväisesti.
Ei. Sitten kaupanhoitaja laski vajauksen summan — ja maksoi sen —
Maksoi?
Niin — maksoi. Kolmatta tuhatta markkaa.
KAIKKI katsovat toisiinsa ja ovat hämmästyksestä ihan ymmällä.
INKERI tulee, pysähtyy ovensuuhun katsomaan.
ANNA nousee, menee Inkerin luo.
Joko sinä tiedät, Inkeri —
Jo.
— että Risto maksoi koko vaillingin? Tiedätkö?
Tiedän.
Eikä se mikään vaillinki ollutkaan —
MATTI sivelee otsaansa.
Olehan nyt vaiti, muija! Meihin nähden se yhtähyvin —
Asiassa ei sitten enään ole paljon tekemistä. Minun täytyy kiirehtiä sinne. Mutta kyllä minä nyt maksaisin —
MATTI omissa mietteissään.
Jahah, jahah! Inkeri! Tuo se kassalaatikko tänne!
INKERI menee kamariin ja Anna seuraa häntä.
PARILA istuu sohvalle.
Merkillinen historia!
Oli se — kerrakseen! (kääntyy Sakariin). Mitäs tuumaat, Sakari? — Et sano mitään.
SAKARI hiljaisesti.
Mitäpäs siihen! Asian voi haudata.
PARILA tiukasti.
Haudattakoon vaan minun puolestani. Mutta uusi hoitaja — tai minä eroan heti. (Nojaa pään käteensä).
INKERI tuo kassalaatikon ja panee pöydälle.
MATTI ottaa avaimen taskustaan ja avaa laatikon, etsii ja löytää velkakirjan.
Jahah! — Pääoma on kaksituhatta. Istupas, Sakari, tuohon pöydän ääreen ja laske korot!
SAKARI ottaa velkakirjan ja alkaa laskea.
PARILA nostaa päänsä.
Eroan minä sellaisesta pelistä — (huomaa asiansa). Jahah! Niin! Korkoja pitäisi olla yhdeltä kuukaudelta ja kolmelta päivältä —
Niin kai.
Se tekee yksitoista markkaa.
Juuri niin minäkin — (pistää kätensä povitaskuun). No? (Pistää toiseen povitaskuun). No!? Mitä nyt? (Hypähtää ylös ja koettaa sivutaskujaan). Tämähän — (Koettaa vielä varmuuden vuoksi housun laskujaan). Herra jesta!
INKERI on koko ajan äärimmäisellä ‘jännityksellä seurannut Parilan hommaa.
No?
Mikä on?
PARILA kauhistuen.
Lompakkoni on poissa!
Pudonnutko?
MATTI hämmästyen.
Kadonnutko?
PARILA ottaa päästään kiinni.
Tämähän on aivan ihmeellistä! (Kirkastuen). Olisinkohan minä erehdyksessä pistänyt sen palttooni taskuun!
Missä palttoo sitten on? (Katselee ympärilleen).
Minä jätin sen osuuskaupalle — hoitajan kamariin — kun lähdin kokoamaan niitä johtokunnan jäseniä —
Nyt pitää sitten heti —
INKERI henkeään pidättäen ja silmät kauhusta tuijottaen.
Minkälainen lompakko se oli?
Tummanruskea nikkelihakasella — minun täytyy heti — (syöksyy ulos).
INKERI alkaa vapista kovin — ottaa nopeasti päästään kiinni — kiljahtaa hiljaa ja putoaa hervottomasti lattialle.
MATTI hypähtää ylös.
Mitä?
SAKARI syöksyy esille.
Inkeri!
MATTI ja SAKARI tuijottavat hetken Inkeriin, katsovat sitten toisiinsa kauhistuksen ilme kasvoillaan.
Esirippu.
Kolmas näytös.
INKERI istuu keinutuolissa.
ANNA seisoo hänen vieressään, käsi Inkerin otsalla.
Onko pääsi vielä kovin kipeä?
Onhan se?
Jos panisimme siihen kylmän kääreen?
Ei, ei! Antaa olla! Kyllä se menee ohi. Ota kätesi pois vaan — ja mene askareillesi! Minä istun tässä vähän aikaa.
ANNA ottaa kätensä otsalta.
Ehkä meneekin ohi. — Onhan kaikki nyt taas hyvin. Eihän kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun kerran Risto kaikki maksoi.
INKERI raskaasti.
Niin.
Etkö ole vielä ottanut sormusta taskustasi? Voit vielä hukata. Otetaan pois — (aikoo ruveta etsimään).
Ei, ei!
Mitä — ei?
Ei se ole siellä.
Missä se on sitten?
Minä annoin sen hänelle takaisin.
ANNA hämmästyneenä.
Annoit Ristolle? Niinkö?
Niin — annoin.
Hyvä isä! — Sinä olet siis purkanut kihlauksen! Minkätähden?
Älä nyt kysele minulta!
ANNA päivitellen.
No, mikä kiire sillä nyt —
Kuule, äiti hyvä! Mene nyt askareillesi — ja anna minun olla hetkinen rauhassa!
Annanhan minä. Minulla onkin hommia —
INKERI huomaa kääntyessään kassalaatikon pöydällä, tuijottaa siihen ja ottaa päästään kiinni.
Mutta etkö menisi oikein lepäämään —
INKERI kiihkeästi.
Ei, ei!
No, ole siinä sitten! (Menee kamarin ovelle).
INKERI nopeasti.
Kuule äiti! Missä sinulla on hommia?
Menen pesutupaan — siellä on —
Vai niin! — Missä isä on?
Hän meni tehtaalle Sakarin kanssa.
Vai niin! Hyvä on. — Mene nyt vaan!
Huuda sitten, jos tarvitset minua! (Menee kamariin).
Kyllä, kyllä!
* * *
INKERI jäätyään yksin, katselee ympärilleen aivan kuin tullakseen varmaksi, että äiti jo meni ja ettei huoneessa ole muita. Alkaa sitten tuijottaa kassalaatikkoa. Nousee hiljaa, menee kamarin ovelle, kuuntelee, menee sitten akkunaan ja siitä ulko-ovelle. Hetken kuunneltuaan panee oven salpaan. Rientää sitten nopeasti kassalaatikolle, aukasee sen, katsoo vielä ympärilleen, ottaa sieltä kaksituhatta markkaa. Pistää rahat taskuunsa, lukitsee laatikon, avaa ulko-oven salvan, tulee etu-alalle, hengittää raskaasti ja ottaa molemmilla käsillään päästään kiinni. Seisottuaan hetken, kääntyy hitaasti akkunaanpäin, sävähtää, katsoo tarkemmin akkunasta, rientää sitten nopeasti keinutuoliin istumaan.
RISTO tulee. Avattuaan oven, pysähtyy hetkeksi, katsoakseen ketä huoneessa on. Astuu sitten vasta sisään.
Inkeri!
INKERI istuu liikkumattomana.
RISTO tulee pöydän ääreen.
Inkeri! Nukutko sinä?
INKERI nousee hitaasti seisomaan kääntymättä Ristoon.
Minun täytyi tulla puhuttelemaan sinua — ja selittämään asia tarkemmin.
Olit niin kiihkeä äsken siellä käydessäsi — ja minullakin oli kiirettä
— (Ojentaa kätensä). Inkeri!
Mistä nyt vielä on kysymys?
Mistäkö kysymys? Sinusta ja minusta on kysymys. — Sinähän tuon mokoman, typerän jutun tähden annoit kihlasormuksesikin takaisin. (Ottaa sormuksen taskustaan).
Niin minä annoin.
Tässä se on — (Aikoo kiertää pöydän ja viedä sormuksen Inkerille).
INKERI astuu askeleen syrjään, kuitenkaan kääntymättä Ristoon -päin.
Ei! Minä en ota.
RISTO on pysähtynyt.
Et ota?
En.
RISTO kiertelee viiksiään hetken.
Hm! Mutta tämähän on peräti hassua. Minä rakastan sinua. Sen olen sinulle sanonut — ja sinä olet kai myöskin rakastanut, koska otit minulta sormuksen — — Ja nyt? Kaikki loppuisi tähän tuon tarkastusjutun tähden! Kuulithan, että olin tahallani niin järjestänyt — tein sen erityisellä tarkotuksella — tahdoin huolehtia — tahdoin kiihoittaa johtokuntaa pitämään silmänsä auki — (Keskeyttää ja tarjoo taas kättään). No, mutta, Inkeri! Mitä tekemistä meillä enään on sen asian kanssa. Minä olen poissa kaupasta — kauppa on sulettu vastaiseksi — se asia on siis loppunut siihen — nyt on kysymys vain meistä — (Tarjoo taas kättään). Inkeri! Mikä sinua vaivaa?
(Äänettömyys).
RISTO sivelee viiksiään. Työntää sitten hermostuneesti kädet taskuihin.
Etkö sinä ollenkaan käsitä koko juttua! Etkö sinä tiedä, että minä maksoin heille tuon — oletetun vaillingin?
INKERI kääntyy, katsoo tiukasti Ristoa, mutta ei sano mitään.
Etkö tiedä sitä? Minähän maksoin heille jok'ainoan pennin.
INKERI vitkaan, koleasti.
Maksoit —
Niin, kaikki — tilien mukaan —
Millä sinä maksoit?
RISTO hermostuneesti.
Äsh! Mitä sinä sellaisia tyhmyyksiä kyselet! Millä ylipäänsä maksetaan — rahalla!
Mistä sinä rahaa sait?
RISTO kääntyy poispäin, kiihtyneesti.
Varkaalta niin kysytään.
Niin juuri! Varkaalta minä kysynkin.
RISTO kääntyy nopeasti Inkeriin, huudahtaa.
Inkeri!
INKERI astuu askeleen Ristoa kohti.
Sano, mistä sait rahat!
RISTO yrittää naurahtaa.
Eiväthän ne tietysti olleet minun rahojani —
Kenen sitten?
Osuuskaupan rahoja, ymmärrettävästi — kirjojen mukaan —
Eipäs!
RISTO yrittää olla levollinen.
Kysy heiltä itseltään — ellet usko! He kyllä sanovat sinulle —
En kysy heiltä. Sinun on se sanottava —
RISTO kiivaasti.
Sanoinhan jo —
Mutta sinä valehtelit!
RISTO hätkähtää kuin neulan pistosta, kädet pusertuvat nyrkkiin, jää tuijottamaan Inkeriä.
INKERI kylmän levollisesti.
Niin — sinä valehtelit. — Sano minulle totuus!
RISTO saa tuskin puhutuksi.
Mitä sinä tarkotat?
Kenen lompakon sinä poltit?
RISTO horjahtaa, ottaa pöydästä kiinni.
Mi — minkä —
Kun minä tulin sinun kamariisi, oli sinulla tuli takassa —
RISTO yrittää sanoa jotakin, mutta ei voi.
Kesäkuumalla — tuli takassa —
RISTO vaipuu istumaan.
Huonon ilman tähden —
Sinä seisoit takan edessä — otit rahoja lompakosta — ja heitit lompakon tuleen. Sitten aloit kohennella tulta, ja heitit ahjoon nikkelisen kiinnitysvieterin. Mikä lompakko se oli — jonka poltit?
RISTO pyyhkien otsaansa.
Tämähän on aivan hullua! (Pakottaa itsensä naureskelemaan). Oli tietysti vanha —
Ehkä olikin vanha — mutta kenen se oli?
RISTO hypähtää ylös raivossa.
Sinä olet aivan hävytön — solvaat kysymyksilläsi — ja häpäiset —
INKERI ankarasti.
Tämä onkin kauhea häväistys — ainakin minulle. — Tuo ruskea lompakko, jonka sinä poltit, oli Parilan oma. Sinä otit sen Parilan palttoon taskusta ja —
RISTO kähisten.
Kuka sinulle — mistä sinä —?
Parila oli unohtanut lompakkonsa palttoonsa taskuun —
Vaiti sinä — älä huuda!
Minä huudan sen julki — ja todistan oikeudessa, ellet sinä —
RISTO läkähtymäisillään.
Ethän — ethän —
SAKARI ja PARILA tulevat.
— ellet sinä vielä tänä päivänä poistu paikkakunnalta.
Minä en miestä laske. Hänen on tehtävä ensin selvä mihin katosi minun lompakkoni puotikamarista. Palttoo on nyt tässä ylläni, mutta sen taskut ovat tyhjät. Enkä minä asiaa jätä tähän. Minä olen nyt täällä velkaani maksamassa — mutta miehellä ei olekaan pennin pyöryläistä.
RISTO katselee ympärilleen aivan kuin apua etsien.
PARILA kiivaasti.
Pakoa ei ole ajatteleminenkaan! Kyllä me Sakarin kanssa —
INKERI nopeasti.
Kuulkaa Parila! Antakaa minä puhun teille pari sanaa —
Vaikka parikymmentä, mutta minun ei kannata tällaisia asioita katsella sormien lomitse —
En tahdokaan — (Toimekkaasti). Herra Viidanoja! Olkaa hyvä ja menkää hetkeksi tuonne kamariin —
Ja kamarista pellolle! Ei —
Sakari-hyvä! Mene sinäkin!
No, jos Sakarikin — niin kyllä sitten säilyy —
Teetkö, Sakari, niin hyvin? Minä pyydän —
SAKARI hiljaisesti.
Kyllä. (Menee kamariin).
INKERI Ristolle.
Olkaa hyvä! Vähäksi aikaa —
RISTO aivan masentuneena menee kamariin.
INKERI vaipuu väsyneenä keinutuoliin.
No?
Sanokaa nyt vielä — minkälainen se teidän lompakkonne oli!
Vanhahkohan se oli. Väriltään ruskea — ja sitten siinä oli sellainen nikkelivieteri, joka pantiin sitä kiinnipitämään.
Juuri niin! Minä näin kun kaupanhoitaja otti rahat teidän lompakostanne ja poltti lompakon.
No, eikös! No, herra jesta!
Nyt hän joutuisi tästä kiinni —
No, se on selvä.
Mutta sellaista häväistystä en minä tahdo.
Mitä?
Jos te saatte rahanne takaisin, niin, ettekö tekin sitten anna asian jäädä?
Mistä minä ne saisin?
Mutta annatteko sitten jäädä?
PARILA miettien.
No, voisi kai tuon sitten jättääkin, jos saisi edes —
Paljonko sitä oli?
Oli kai sitä vähän yli kahdentuhannen — mutta jos saisi edes kaksikaan —
INKERI ottaa rahat taskustaan.
Tästä saatte sen summan —
PARILA hämmästyy.
Mitä?
Mutta luvatkaa varmasti, että pidätte sananne!
Lupaanhan minä — mutta mistä Inkeri on saanut noin paljon —
Älkää välittäkö! Isä kyllä sitten selittää teille —
Niinkö? No, sitten —
INKERI antaa rahat.
Tuossa! — (Ajattelee, sitten äkkiä). Sanokaa sitten kaikille ihmisille, että taskun vuori oli rikki — ja rahat olivat pudonneet liepeeseen! Sanotteko?
PARILA ihastuen.
Niin tosiaan! Niinhän sopii —
Sanotteko myös niin?
Tietysti sanon, kun kerran lupaan.
Hyvä on! (Menee avaamaan kamarin oven). Tulkaa nyt!
SAKARI ja RISTO tulevat kamarista.
MATTI ja ANNA tulevat ulkoa.
Kas, kas! Täällähän on väkeä enemmänkin! Ja kaupanhoitajakin! Teitä minä en luullut täällä tapaavani.
INKERI sydän kurkussa.
Tässä on — on —
SAKARI reippaasti.
Niin — minä kuulin tuonne kamariin, että Parilan rahat eivät olekaan hukkuneet.
Vai niin! Ne olivat palttoon taskussa?
Olivat rikkinäisestä taskun reijästä pudonneet tuonne liepeeseen —
(Näyttää palttoon helmaa).
INKERI melkein itku kurkussa.
Mutta nämä rahat löytyivät sillä ehdolla, että kaupanhoitaja vielä tänään poistuu paikkakunnalta.
(Äänettömyys).
MATTI ei ymmärrä tarkatusta. Katselee vuoroin kutakin — jää sitten tuijottamaan Inkeriin.
Inkeri! (Menee Inkerin luo). Mitä sinä —?
INKERI katsoo isäänsä rukoilevasti, viittaa sitten kassalaatikkoon.
MATTI katsoo ensin laatikkoon, sitten Inkeriin, kysyy melkein hellästi.
Sinäkö —?
INKERI ei voi puhua, nyökkää.
ANNA on myös tämän ymmärtänyt, menee Inkerin luo.
Inkeri! Rakas lapseni!
MATTI ankarasti Ristolle.
Ja ellei kaupanhoitaja poistu tänään, niin sitten — vankilaan. Onko selvä?
RISTO yrittää puhua, mutta ei voi.
MATTI kiivaasti.
Onko?
RISTO pakotetusti.
On.
MATTI menee ja työntää ulko-oven auki.
Selvä tie —
RISTO menee sanaa sanomatta ulos.
INKERI menee isänsä luo, rukoilevasti.
Isä! Rakas Isä! Muuten olisi tullut häväistys — (Vaipuu isänsä rinnoille).
Niin, lapseni — pahoin kyllä teit — mutta ei hätä lakia lue —
Ja Inkerin omia rahojahan ne olivat —
PARILA on katsellut akkunasta.
Siellä se mennä hoipertelee — sääli miestä!
MATTI ja ANNA menevät akkunaan.
INKERI melkein kuiskaten.
Sakari!
SAKARI menee Inkerin luo.
Niin —?
Ethän lähde meiltä? Jos lähdet, niin on se minun syyni — minun tähteni — (Ojentaa kätensä Sakarille). Minä olen syypää tähän onnettomuuteen — tähän kaikkeen—-Ethän lähde? Sano!
SAKARI tarttuu tulisesti Inkerin käteen.
En, Inkeri — en lähde.
INKERI painaa päänsä alas, melkein kuiskaa.
Kiitos!
Esirippu.