The Project Gutenberg eBook of Sirkan kosijat

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Sirkan kosijat

Author: Eva Hirn

Release date: May 11, 2025 [eBook #76067]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: WSOY, 1922

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SIRKAN KOSIJAT ***

language: Finnish

SIRKAN KOSIJAT

Kirj.

Eva Hirn

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1922.

HENKILÖT:

KUSTAA TAIMELA, maanviljelijä
SIRKKA TAIMELA, edellisen tytär
MAUNO KEVÄTHENKI, kirjailija
ARVO VIRTANEN, talonomistaja.

Toimelan työhuone, kirjoituspöytä, kirjahylly, jossa on vähän kirjoja, alahyllyillä työkaluja ja piippuja.

TAIMELA lukee puutarhalehteä. "Laaduista huomattakoon venäläinen Muuromin kurkku, taimilavakurkuista Turun porsliini- ja kiipijäkurkuista japanilainen kiipijä."

MAUNO tulee. Japanilainen kiipijä. Mikä sointu! Mieleen tulee itämainen, pakanallinen, valtamerensuolainen kimonotuoksu.

TAIMELA. Hyvää päivää, herra Keväthenki! On kaunis ilma tänään.

MAUNO. En voi kiinnittää huomiotani ilmaan, sillä sieluni on raatelevien henkien temmellyspaikka.

TAIMELA. Olkaa nyt vaan iloinen, kun meillä on näin hyvä heinäpouta.

MAUNO. Minun henkeni ei viihdy maan tomussa. Korvani ovat luodut sulosointuja kuulemaan, ja nyt minun täytyy sortua epäsointuihin.

TAIMELA. Mikäs teitä vaivaa nyt taas?

MAUNO. Olen hermokimppu, olen sähkökeskus.

TAIMELA. Onko joku vasta-alkava viulunsoittaja asettunut asumaan lähellenne? Luen tästä opettavaisen selostuksen salaojista, niin rauhoitutte.

MAUNO. Salaoja synnyttää kuvan salaisista, liejuisista kuiluista ihmissielussa. Esimerkiksi isäntäni sisusta. Tämä herra Arvo Virtanen on saanut kuusi vuotta vuokransa säännöllisesti, aito porvarillisella täsmällisyydellä. Nyt toivoin, että hän voisi odottaa jonkun aikaa rauhallisena rahojaan, muistellen pitkää, pilvetöntä yhdyselämäämme, mutta luuletteko että niin on?

TAIMELA. Mutta miksi lopetitte maksamasta vuokraanne säännöllisesti?

MAUNO. En ole sitä ennenkään tehnyt, setäni maksoi sen tarkasti joka kerran. Hänellä oli omituisia periaatteita.

TAIMELA. Väsyikö hän sitten edelleenkin seuraamasta periaatteitaan?

MAUNO. Hän ei ole enää käyttökelpoinen.

TAIMELA. Mitä?

MAUNO. Hän kuoli ja jätti minut perinnöttömäksi, säädettyään omaisuutensa yhdistykselle, joka on perustettu varisten sukupuuttoon hävittämistä varten.

TAIMELA. Varikset tuottavatkin enemmän tuhoa, kuin kirjailijat hyötyä.
Isänmaalliselta kannalta katsottuna.

MAUNO. En oikein kuullut, mitä sanoitte.

TAIMELA. Sanon vain, että varikset eivät ole suosikkejani. Mitä siis isäntänne tekee?

MAUNO. Hän ahdistaa minua maksamaan vuokran. Minun, joka olen aikamme nerokkain runoilija, täytyy ajatella rahoja ja kurjinta aineellista toimeentuloa. Kun on pakko huolehtia asuntopulasta, niin henki vaipuu lokaan.

TAIMELA. Ettekö saa runoistanne maksua?

MAUNO. Minä olen tulevan vuosisadan runoilija. Tämän ajan ihmisistä ymmärtävät ainoastaan valiohenget kirjojani, ja hengenaatelilla ei ole koskaan rahaa.

TAIMELA. Mitenkä sitten aiotte järjestää sekavat asianne?

MAUNO. Neroni on keksinyt ratkaisun. Olin syömättä päivällistä, paastosin ja mietin, kunnes pääsin varmuuteen.

TAIMELA. Siis?

MAUNO. Nainen on luotu miehelle avuksi, opetettiin minulle jo pienenä.
Otan siis vaimon auttamaan ja järjestämään vaikeudet.

TAIMELA. Oivallista ja epäitsekästä!

MAUNO. Niin onkin. Tämä nainen saa elää leimuavan sieluni sähköittävässä valossa. Jos hän kykenee, saa hän seurata minua rajattomiin sydämen ja sielun nautintoihin.

TAIMELA. Samanlainen maaperä ei sovi perunoille ja tomaateille.

MAUNO. Olen löytänyt sopivan naisen. Hänellä on oma koti ja varoja tarpeeksi. Hän on käytännöllinen ja järkevä, terve ja virkistävä. Hän on hymni elämälle, puhdas ja voimakas ja sopii järjestämään sellaiset asiat, kuin elatuksen, asunnon y.m., jotka turmelisivat minussa henkisen joustavuuden. Nainen on sentään kivitavaraa, mies jaloa porsliinia.

TAIMELA. Olette siis löytänyt tämän naisen.

MAUNO. Kyllä, mutta hänellä on vain se heikko puoli, että hänen isänsä elää ja asuu kotona. Mutta hän on verraten siivo mies, niin ettei se liikaa haittaa.

TAIMELA. Kenen siis olette valinnut uhriksenne?

MAUNO. Tyttärenne Sirkka neidin.

TAIMELA hypähtää seisoalleen. No jopa jotakin! Se on julkeaa! Jos olisitte täysjärkinen, saisitte vastata äskeisistä sanoistanne.

MAUNO. Jaa, se on totta, tehän olette Sirkan isä, en tullut ajatelleeksi, kenelle puhuin.

TAIMELA. Te olette syyntakeeton, muuten kävisikin teille ohraisesti. Vai Sirkka, minun tyttäreni, saisi antaa teille kodin, rahoja ja huolenpitonsa! Viisaan miehen Sirkka valitsee, se on selvä.

MAUNO. Teidän mittapuunne on poroporvarillinen, vanhentunut mittapuu.
Täysin normaalit ihmiset saavat vähiten aikaan tässä maailmassa. Kaikki
todella nerokas ja ylevä työ on epänormaalien henkien suorittamaa.
Saanko siis tavata Sirkka neitiä?

TAIMELA. Mitä varten?

MAUNO. Täytyyhän minun kosia saadakseni asian alulle. Sirkka neiti luultavasti vaatii, että vanhanaikaiset muodollisuudet täytetään.

TAIMELA. Minun puolestani saatte kosia vaikka heti. Sirkan terve järki ei vie häntä tuollaiseen avioliittoon.

MAUNO. Olen valmis. Tahdotteko, että luen teille tilaisuutta varten sepittämäni runon?

TAIMELA. Ei, taivaan nimessä! "Arvaas kuinka peltomiesi" on ainoa runo, jonka hyväksyn. Lähetän Sirkan tänne. Ehkäpä hän sulattaa runonne. (Menee).

MAUNO. Olenpa hermostunut, aineellinen maailma tunkee hienostuneeseen elämääni. Minä, jonka sielu väreilee tunteellisesti elon meren kuohuissa, vaadin vapautta leipä- ja rahahuolista. Sirkkani auttakoon minua niin, että voin nousta yläilmojen puhtaaseen eetteriin. Kas tuossapa hän onkin. (Sirkka tulee). Tervehdän teitä, neiti Aamurusko, neiti Silmän ruoka, neiti Hengenlohdutus!

SIRKKA. Hyvää päivää, herra Keväthenki. Istukaa, olkaa hyvä ja suokaa anteeksi arkinen pukuni. Olin hilloamassa mansikoita. Mutta mitä te teette nykyään?

MAUNO. Olen tutkinut hengen syvimpiä ongelmoita. Kuta normaalimpi ihminen on, sitä vähemmin kehittynyt hänen erikoisneronsa on. Useimmilla suurilla hengillä on ollut joku ruuvi irti.

SIRKKA. Tekin olette varmaan suuri henki.

MAUNO. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että niillä, joilla on useimmat ruuvit irrallaan, mahtaa olla suurin erikoisnero, kunhan sen perille pääsee.

SIRKKA. Niin voi ollakin, sillä meidän keittäjätär ei ole oppinut yhteenlaskua ja leipoo kuitenkin taiteellista vehnäleipää ja keittää nerokkaita keittoja.

MAUNO. Olen antautunut tutkimaan tätä seikkaa. Seuraan nyt muutamien mielisairaiden eli erikoisnerojen sielunelämää.

SIRKKA. Kamalaa! Missä pidätte niitä?

MAUNO. He asuvat luonani. Olen jo oppinut paljon heistä. Eräs on esimerkiksi keksinyt, että parittomat luvut tuottavat iloa, jotavastoin parilliset luvut tuovat surun tai alakuloisuuden tunteen mieleen.

SIRKKA. Tuota en ymmärrä.

MAUNO. Voi myöskin sanoa, että parittomat luvut käyvät duurissa ja parilliset mollissa. Hurmaannuin niin tästä, että kirjoitin runon näistä luvuista. Yks, kolme, viisi, seitsemän! Mitä tunnette nyt?

SIRKKA. Ajattelen, että värjäämäni langat riittävät varmasti seitsemään metriin kangasta.

MAUNO. Kohottakaa henkenne minun tasalleni ja kuulkaa runoani.

SIRKKA. Ymmärtäisin varmaan paremmin, jos kirjoittaisitte runon uudesta vahapapulajistani.

MAUNO. Kuunnelkaa hartaudella:

    Yks', kolme, viisi ja viisi,
    Pilvihin henkeni kiisi,
    Yhdeksän, seitsemäntoista,
    Löydänkö henkeni moista?
    Lukuja lasken ja laadin,
    Elolta onnea vaadin.
    Pariton luku hurmaa.
    Rajaton riemu se surmaa.

Sillä korkein riemu on ruumiin perikato. Henki ja ruumis ovat alituisessa taistelussa ja toistensa vastakohtia.

SIRKKA. Saanko tarjota Martan hilloamia päärynöitä? Minun henkeni ei sulata enempää.

MAUNO. Nauttikaamme nyt hengen ateriaa, ruumis saa paastota. Ehkä runo parillisista luvuista saisi henkemme sopusointuun ja virittäisi ruosteisen sielunne uuteen ihanuuteen?

SIRKKA. Vai ruosteinen sielu! Alkaa jo harmittaa. Eikö teilläkin jo ole päivällisaika?

MAUNO. Nyt on henkemme päivällinen, edellinen runo oli voileipäpöytä, nyt tarjoan teille paistin.

    Kahdesta neljään, kuuteen,
    Surujen ihanuuteen,
    Sieluni tuskaan uuteen,
    Vaipuu jo kahdeksaan,
    Toivu ei konsanaan.
    Lausua loppua ennen
    Tahdon mä kymmenennen.

SIRKKA. Kuulkaa, hyvä herra Keväthullu, parasta, että palaatte kotiin, siellä teitä odottaa sopiva seura.

MAUNO. Kuinka uskallatte väärentää säkenöivää nimeäni, neiti Maanmato?
Te olette maaliejuisen isänne oikea peruna, tai oikeammin turnipsi.

SIRKKA. Ettekö häpeä pilkata rehellistä työtämme ja rientojamme — te, joka tärvelette ihmiset hassuilla runoillanne?

MAUNO. Ettekö näe, että herkät hermoni vapisevat? Minua on kohdeltava hellävaroen, sillä olen luotu jalommasta aineesta kuin te, multakansa.

SIRKKA. Vai multakansa, multakansa! Teidän säärenne ovat kierot.

MAUNO. Kaikkien aikojen suuret henget ovat saaneet kestää solvauksia alhaisolta.

SIRKKA. Kierot!

MAUNO. Te olette hirmumyrsky, olette lanttu. Vuoret kaatukoot päällenne! Missä hattuni? Menen ikiajoiksi. Hyvästi, neiti Maanmato. (Menee).

SIRKKA. Multakansa! Eikö puutarhanviljelys ole jalompaa kuin mokomakin runous? Enpä ole tuollaista ennen kuullutkaan.

TAIMELA tulee. No, missä herra Keväthenki on?

SIRKKA. Hän loukkasi minua. En tahdo koskaan nähdä häntä?

TAIMELA. Arvasinhan heti, ett'et huolisi tuollaisesta pähkähullusta miehestä ja rupeisi hänen sekavia asioitaan selvittämään. Parasta, että pysyt naimattomana ja hoitelet puutarhaamme ja kotiamme.

SIRKKA. Mitäs tämä asia naimista liikuttaa?

TAIMELA. Kosimaanhan se Keväthenki tänne tuli. Eikö hän sitä tehnytkään?

SIRKKA. Ketä sitten? Sano taivaan nimessä ketä?

TAIMELA. Sinua tietysti.

SIRKKA. Minua kosimaan? Mutta miks'et sanonut sitä heti? Sehän muuttaa koko asian. Voi minua onnetonta! Mene noutamaan hänet takaisin! Ota hevonen ja joudu!

TAIMELA. Mutta ethän sinä tahtonut nähdä koko miestä enää.

SIRKKA. Luuletko että kosijoita on kimpussani niinkuin kärpäsiä sokeripalan ympärillä. Harva uskaltaa nykyään mennä naimisiin, ja minä olen luotu perheen emännäksi. En tahdo jäädä naimattomaksi, en, en.

TAIMELA. Mutta hän on velkaantunut, hermostunut, huonosti ruuvattu kaunosielu.

SIRKKA puolittain itkien. Älä kuluta aikaa turhaan, mene nyt pian ja tuo hänet tänne. Minä tulen sairaaksi muuten. Tuo hänet takaisin, takaisin.

TAIMELA. Hän tahtoo rahojasi ja — — —

SIRKKA kädet korvissa. Takaisin, takaisin!

TAIMELA. No, no, menenhän minä. Älähän nyt, menen, menen. Naisia, tuulimyllyjä ja rakeita vastaan ei auta taistella. (Menee).

SIRKKA järjestää hiuksiaan. Hän sopii kyllä miehekseni, joskin ruuvit ovat hiukan valloillaan. Hento ja runollinen! Hoidan häntä hellästi kuin tomaattejani ja leikkaan turhat oksat ja liikahedelmät pois. Minun taloni täytyy olla täydellinen, isäntä ja emäntä, lapsia ja eläimiä, kukkia, hedelmiä, kyökkikasveja, runsautta ja hedelmällisyyttä joka puolella. Tahdon elää ja työskennellä tulevien sukupolvien hyväksi. Keväthengestä saan miehen, joka ei puutu minun talouteeni, runoilkoon hän vapaasti omalla puolellaan.

(Taimela ja Keväthenki tulevat).

TAIMELA. Tässä hän nyt on. Istui puutarhassa vähän pökerryksissä.
Istukaahan nyt.

MAUNO näyttää Sirkkaa. Onko hän vielä myrskyn vallassa?

TAIMELA. Ei, ei, hän on nyt rauhoittunut. Pelkkää auringonpaistetta.
Miksi ette mennyt kotiin?

MAUNO. Enhän minä uskaltanut, sillä ne nerot siellä kotona käyttäytyvät niin omituisesti. Taitavat olla nälissään, kun minulla ei ole ollut rahaa ostaa ruokaa tänä päivänä.

TAIMELA. Mitkä nerot?

MAUNO. Yönlapset, koekaniinit!

TAIMELA syrjässä Sirkalle. Sirkka, koeta pitää häntä rauhallisena vähän aikaa, minä menen hakemaan pari vahvaa miestä ja nuoraa.

SIRKKA. Herra Keväthenki puhuu vain muutamista vieraista, jotka asuvat tilapäisesti hänen luonaan. Et ole tottunut hänen kirjalliseen puhetapaansa. Mene sinä vaan istuttamaan kurkkuja.

MAUNO. Älkää jättäkö minua yksin myrskyn kanssa.

SIRKKA. Kaikki on unohdettu! Istukaa vain rauhassa.

TAIMELA Sirkalle. Älä vaan härnää häntä. Usko isääsi, jos henkesi on sinulle rakas, älä härnää. (Menee).

SIRKKA. Olin äsken väärällä tolalla. Teidän kantanne on tietysti ainoa oikea.

MAUNO. Sä-ääret?

SIRKKA. Sen suorempia sääriä ei ole koko kirjailijaseurassa, jonka suurin henki te olette.

MAUNO. Todellako? Emmeköhän löytäisi alaa, jolla henkemme ovat sopusoinnussa?

SIRKKA näyttää kangasmalleja. Katsokaa näitä värikkäitä kangasmalleja, eivätkö ne vaikuta kauneusaistiinne?

MAUNO. Tosiaankin

    Värit ne hehkuu ja kiiltää,
    Valoa silmissä viiltää,
    Välillä keltaista kultaa,
    Juovina synkin musta.
    Kaikki on katoovaa multaa.
    Henki tuo lohdutusta.
    Ruumis on tomua, tuhkaa,
    Yksin se sortua uhkaa.
    Jätätkö elosi harmaan?
    Riennä jo sylihin armaan.
    Sirkkani, tyttöni kallis,
    Ehkä mun toivoa sallis?

SIRKKA. Onko tarkoituksenne kosia?

MAUNO. Se on sydämeni ja järkeni yhteinen päätös.

SIRKKA. Lyödään sitten kättä päälle.

(Seisovat ääneti käsikädessä).

MAUNO. Mitä ajattelet tällä kullalle hohtavalla hetkellä?

SIRKKA. Ajattelin, että nyt täytyy ostaa uusi matto sänkykamariin ja että kurkut ovat peitettävät yöksi.

MAUNO. Kuinka voit hetkellä, jolloin elämän kellot soivat juhlavirttä, ajatella matoisen maailman rientoja?

SIRKKA. Ajattelin myöskin, että tokkohan sinä elätät minua?

MAUNO. Sinun kauttasihan juuri toivon pääseväni ajattelemasta toimeentuloa. Ainoastaan silloin voi henkeni kehittyä täyteen loistoon.

SIRKKA. Eiköhän se loista jo tarpeeksi?

MAUNO. Aineelliset huolet ovat pimentäneet sen valon.

SIRKKA. Kyllähän minulla on koti ja toimeentulo, mutta luulin vaan, että mies aina elättää vaimonsa.

MAUNO. Minä en ole mies. Olen hehkuva hengenliekki, olen äärimmäisyyksien olento, aatekudos. Voiko sellainen ansaita rahaa?

SIRKKA. Naimisiin tosin joudun, mutta aviomies — aatekudos! Kuule, oletko koskaan ollut hermolääkärin luona?

MAUNO. En, sillä en tahdo, että hermoni parannetaan tai tehdään tylsiksi ja karheiksi. Hermostuminen on juuri neron merkki. Oletko koskaan nähnyt ensiluokan runoilijaa, jolla olisi hermot kunnossa?

SIRKKA. En ole juuri seurustellut runoilijain kanssa, mutta jos hermostuminen kuuluu virkaan, niin kyllä sinä sitten olet kompetentti siihen. Olemmeko nyt kihloissa?

MAUNO. Kyllä varmasti, mutta leimaaminen puuttuu. (Suutelee Sirkkaa).

SIRKKA. Kyllä sinä kuitenkin olet mies etkä vain aatekudos.

MAUNO. Etkö sinäkin panisi leimaasi alle?

SIRKKA. Mitä melua ulkoa kuuluu?

MAUNO. Kuulen isäntäni Virtasen äänen.

(Taimela ja Virtanen tulevat).

VIRTANEN. Vihdoin saan teidät käsiini. Nyt on kärsivällisyyteni loppunut, mitta on täysi, ruukku halkeaa, armon aika päättyy. Häädän teidät asunnostanne poliisin avulla. Saatte asua kadulla tai Nikolainkirkon rappusilla, tai asemalla odotussalissa, silloin ei teidän tarvitse huolehtia vuokranmaksusta. Mikä mies te olette, joka ette maksa vuokraa?

TAIMELA. Hän on hermokimppu, sähkökeskus.

VIRTANEN. Tulkaa kotiin järjestämään asianne, muuten vangitutan teidät.

MAUNO. Teidän sydämenne riippuu halvassa mammonassa. Ettekö ymmärrä, että pieninkin henkinen nautinto vastaa monen kuukauden vuokraa.

VIRTANEN. Mitä nautintoa te minulle annatte?

MAUNO. Annoinhan teille sonettini viime viikolla, omakätisellä omistuksella päälle päätteeksi. Eikö sitäpaitsi se, että saatte antaa asunnon aikamme etevimmälle runoilijalle, korvaa kurjaa tappiotanne?

TAIMELA. Te saatte elää hänen leimuavan sielunsa sähköittävässä valossa.

MAUNO. Aika, jolloin asuin luonanne, on kerran oleva teidän ylpein muistonne.

VIRTANEN. Kun olette häädetty kadulle, voitte korvata asunnonpuutteen runoillanne ja ostaa hapanta leipää maineellanne.

MAUNO. Nyt en siedä enempää. Tässä on morsiameni, neiti Taimela. Hän saa tästä lähin järjestää tällaiset asiat.

TAIMELA. Mitä tämä merkitsee?

MAUNO. Kosiminen on onnellisesti suoritettu.

SIRKKA. Me olemme kihloissa.

TAIMELA. Entäs minä?

MAUNO. Minä annan teille siunaukseni.

TAIMELA. Periköön teidät pahus! Mitä minä siunauksella teen? Tunnen miehen, jolle se olisi tarpeen.

SIRKKA. Rakas isäpappa, älä nyt ole penseä. Saat helposti johdettavan vävypojan ja olet edelleenkin isäntä täällä.

MAUNO. Sovitaan pois, isäpappa. Kyllä me tullaan toimeen täällä kolmekin.

TAIMELA. Järkevinkin nainen on hullu naima-asioissa.

VIRTANEN. Nyt minä olen saanut tarpeeksi toisten puhekohtauksista. Tämä mies on minun.

(Ottaa Keväthenkeä käsivarresta).

SIRKKA. Mitä tämä merkitsee? Olkaa hyvä ja selittäkää asia, herra
Virtanen. Te ette siis ole saanut vuokraanne?

VIRTANEN.

En ole saanut muita setelejä, kuin vanhoja verokuitteja, joille on sepitetty runoja. Näitä hän tarjoaa maksuksi.

TAIMELA. Huononpuoleista valuuttaa.

VIRTANEN. Pahinta on, että hän on ottanut omituisia olentoja asumaan luoksensa. Tänään koko talo häiriytyi, sillä suljetusta huoneesta kuului huutoja. Vuokralaiset vaativat, että ovi murrettaisiin. Se tehtiinkin, ja vastaamme ryntäsi mies, joka sanoi paastonneensa 8 kuukautta.

MAUNO. Kaksi päivää vain. Luulin, että he kestäisivät, kunnes olin ehtinyt kosia. Annoin heille Koskenniemen ihanat elegiat, etteivät he ajattelisi vatsaa. Faust on kerran auttanut minua kestämään parin päivän paaston.

SIRKKA. Tämä asia on heti järjestettävä. Mauno parka on sotkenut elämänsä perinpohjin.

VIRTANEN. Kuulkaahan vielä. Lattialla makasi mies nukuksissa. Hän oli tyhjentänyt yskänlääkepullon, Tiilemannin tippoja 200 grammaa, 15 risiiniöljykapselia ja mustepullon sisällön.

MAUNO. Siinä näette neron leimahduksen. Nyt hänen henkensä nauttii taivaallisia unia, joita ruumis ei häiritse.

SIRKKA. Entäs ne toiset?

VIRTANEN. Yksi oli karannut alusvaatteissaan akkunasta ulos ja tyydytti nälkäänsä läheisessä maitokaupassa, kunnes poliisi vei hänet. Neljäs itki pöydän alla ja söi kenkämustetta, samalla kuin pää heilui samassa tahdissa kuin seinäkellon heiluri.

TAIMELA. Sano minulle, minkälaiset ystäväsi ovat, niin minä sanon, minkälainen itse olet.

VIRTANEN. Vuokralaiset uhkaavat haastaa minut oikeuteen, vaimoni makaa kouristuksissa ja talonmies siivoaa huonetta ja sanoo muuttavansa huomenna. Tästä saatte vastata, herra Keväthenki, herra Pahahenki.

MAUNO.

    Nyt, Sirkkani, pelasta aatteen henki,
    Ei sulhostas' koskaan tuu rahan renki,
    Pahuuden voimat ne uhkaa mun niellä,
    Armaani, apuas mult' älä kiellä.

SIRKKA. Herra Virtanen. Näen, että olette tunteellinen ja sivistynyt mies, ymmärrän hyvin suuret harminne.

VIRTANEN. Vihdoinkin ihminen, joka puhuu järkeä.

SIRKKA. Vuokran maksan heti.

MAUNO. Vuokran maksamme heti.

SIRKKA. Menemme pian naimisiin, jolloin sulhaseni muuttaa tänne.

MAUNO. Häät ovat ensi viikolla.

TAIMELA. Vasta jouluna ja ilman sulhasen ystäviä.

SIRKKA. Mutta ei ilman hänen ystävällistä, valistumitta isäntäänsä.

VIRTANEN. Olette liian ystävällinen. Sellaisesta naisesta minä pidän.

MAUNO. Elkää vaivatko itseänne.

SIRKKA. Pyytäisin, että te, joka olette rohkea ja vahva mies, lähettäisitte sulhaseni hoidokit parantolaan, josta ovat tulleetkin. Minä maksan kustannukset.

VIRTANEN. Teen mitä tahdotte, taistelen vaikka koko Lapinlahtea vastaan. Te ette varmaan koskaan saa kouristuksia?

SIRKKA. En toki, silloinhan voisin polttaa mehuni. Tässä onkin parasta hilloa rouvallenne, kyllä hän sitten toipuu. Toivon, että lepytätte muut vuokralaisenne, kun he ovat rauhoittuneet. Ja tässä on lämpimät tohvelit talonmiehellenne, että hän jäisi paikalleen.

VIRTANEN. Te olette taivaan lahja. Selvitätte kaikki sekavat asiat.
Mutta enkö minä saa mitään muistoa?

MAUNO vetää kirjan povitaskusta. Tässä on viimeiset runoni. Olen kirjoittanut esihistoriallisesta aiheesta pienen kirjan, jonka nimi on: "Luolaihmisten helkähdelmiä".

VIRTANEN. "Luolaihmisten helkähdelmiä!" Laiha muisto. En käsitä, mitenkä noin selväjärkinen nainen ottaa pähkähullun miehen.

TAIMELA. Ei hän ole hullu. Ruuvit vain ovat irrallaan, niin että erikoisnero pääsee kehittymään.

SIRKKA. Oletko, isäpappa, antanut suostumuksesi?

TAIMELA. Kuka sitä tarvitsee?

SIRKKA. En muuten ole hetkeäkään onnellinen.

MAUNO. Taivas on katsonut teidän huoneenne puoleen ja lahjoittanut teille pojan, joka…

VIRTANEN. Joka elää Faustilla.

SIRKKA. Joka tekee talomme täydelliseksi. Siis isä?

TAIMELA. Olen voitettu. Ottakaa toisenne.

MAUNO. Nyt olen tyytyväinen. Näen, Sirkka, että sinun käytännöllinen kykysi saa suurempia aikaan, kuin minun pilviä tavoitteleva henkeni.

SIRKKA. Kumpaisellakin meillä on tehtävänsä tässä talossa.

MAUNO.

    Nyt saavutan ilon ja ihanuuden,
    Oot tyttöni mulle kuin aamunkoi.
    Tuot lahjaksi tarmon ja uskon uuden,
    Kun hehkuvan elämän kellot soi.