The Project Gutenberg eBook of Matin, Kaisun ja kissan retket

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Matin, Kaisun ja kissan retket

y.m. lastenrunoja

Author: Antti Rytkönen

Release date: May 20, 2025 [eBook #76125]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Otava, 1926

Credits: Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MATIN, KAISUN JA KISSAN RETKET ***

language: Finnish

MATIN, KAISUN JA KISSAN RETKET Y.M. LASTENRUNOJA

Kirj.

Antti Rytkönen

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1926.

SISÄLLYS:

MATIN, KAISUN JA KISSAN RETKET:

Matti ja Kaisu ja kissa.
Kissa ehdottaa lapsille, että lähdettäisiin hiihtämään.
Retkeilijät varustautuvat matkalle.
Matka alkaa.
Retkeilijät löytävät pajupensaan, jossa on pieniä kissoja.
Hirveän jännittävä hetki.
Matti ja kissa pelastavat Kaisun.
Matti ja Kaisu ja kissa tutkivat kummallista kuilua ja kiittävät
   sydämessään hyvää sallimusta.
Kukin retkeilijä saa oman kissakimpun.
Mainio mäki.
Kissan sankarityö.
Taistelun jälkeen.
Kissa saa kotona kahvia ja hoitoa.
Kissa vähitellen toipuu rauhallisessa kotielämässä.

TUULIKKI JA TOPI:
 Tarina alkaa.
Kesä kuluu liian pian ja kouluaika saapuu.
Tuulikki lähtee koulumatkalle, ja Topi seuraa mukana.
Saapuu tulisilmäinen juna, jota Topi arvelee hirveäksi pedoksi.
Tuulikki käy kotona ja antaa Topille neuvoja vastaisen varalle.

MATIN, KAISUN JA KISSAN RETKET

Matti ja Kaisu ja kissa.

    Oli kerran kaksi lasta,
    toinen tietystikin Matti,
    toinen Kaisu, kolmantena
     oli vielä kaunis katti.

    Matti oli poika uljas,
    seistä taisi niinkuin seinä;
    Kaisu oli varreltansa
    niinkuin hento kesäheinä.

    Kissa oli kiiltomusta,
    kaunis niinkuin kissa harva,
    nenässä ja hännänpäässä
    jokunen vain valkokarva.

Kissa ehdottaa lapsille, että lähdettäisiin hiihtämään.

    Taittunut on juuri maasta
    talven ankaran nyt valta,
    senpä vuoksi eivät lapset
     suojissansa olla malta.

    Kissimirristäkin, joka
    nukkui talvet pankon alla,
    tuntui kuin ei kulkis enää
     yhtä ankarana halla.

    Siksi lapsille se haastoi:
    »Kuulkaas, nythän hanki kantaa;
    eikö tehtäis hiihtoretki
     kohti kauniin metsän rantaa?»

    Tuumi Matti: »Kyllähän se
    virkistäisi mieltä vähän»,
    mieluisasti myöskin Kaisu
     kohta suostui tuumaan tähän.

Retkeilijät varustautuvat matkalle.

    Matti jalkaan pisti pieksut,
    hartioilleen sarkatakin,
    kiskoi rukkasetkin käsiin,
     painoi päähän karvalakin.

    Pani päähänsä myös Kaisu
    oman oivan naapukkansa,
    veti ylleen villatakin,
     narskukengät jalkahansa.

    Kissa taasen turkkiansa
    aina piti yhtä samaa,
    oman äitivainaan sille
     lapsena jo lahjoittamaa.

Matka alkaa.

    Matti ynnä Kaisu sitten
    jättivät jo omat ukset,
    halki hangen liitämähän
     sujahuttivat he sukset.

    Mirrille taas sopivia
    suksia ei ollut missään,
    senpä vuoksi vierellä se
     juoksi karvatöppösissään.

Retkeilijät löytävät pajupensaan, jossa on pieniä kissoja.

    Siitä sitten hiihdetähän
    halki hangen, poikki pellon,
    tullaan viitaan, missä kuului
     kesäll' ääni karjankellon.

    Viidassa on koivunvirvet
    vielä aivan alastomat,
    mutta pajupensahill' on
     pienet valkokissat somat.

    Taasen musta kaunis kissa
    virkkaa: »Näitä ottakaamme,
    kevään ensi tunnun silloin
     kotisuojihimme saamme.»

    Toimia ei musta kissa
    silti taida enempää nyt,
    koska hältä itseltänsä
     oli puukko kotiin jäänyt.

    Lapsukaiset sitävastoin
    puukoll' oksia nyt taittaa,
    joista kukin itsellensä
     kissakimpun aikoo laittaa.

Hirveän jännittävä hetki.

    Näin kun kissoja jo olla
    lapsill' alkoi tarpeheksi,
    Kaisu etäämpänä oksan
     vielä viehättävän keksi.

    Sydänsopukassaan silloin
    jotain kummaa aavistusta,
    jot' ei oikein ymmärtänyt,
     tunsi katti kaunis, musta.

    Tuntui niinkuin jollain lailla
    olis viekas viidan rinne;
    lausui kissa: »Lapsikulta
     varo rientämästä sinne.»

    Mutta myöhään. — Kaisu parka
    kirkas' aivan kauheasti;
    tuota pikaa hangess' oli
     rintaan, kaulahankin asti.

Matti ja kissa pelastavat Kaisun.

    Vaan kuin salama, mi halki
    avaruuden välkähtävi,
    Matin sydämessä silloin
     välähdys myös kumma kävi.

    Luo hän lensi nuolen lailla,
    eikä kestänytkään kauan
    ennenkuin ol' ojentanut
    Kaisulle hän suksisauvan.

    Hetkisessä tuossa Matti
    mieheksi jo aivan varttuu,
    vetää Kaisua nyt, joka
     tarmoin suksisauvaan tarttuu.

    Kiivahasti myöskin kissa
    iskee hihaan Kaisun takin,
    siinä ankara ja tuiki
     tuima työ on kummallakin.

    Vihdoin jälkeen monen kovan
    ponnistuksen ynnä vaivan
    Kaisu hangell' uupuneena
     mutta ehjänä on aivan.

Matti ja Kaisu ja kissa tutkivat kummallista kuilua ja kiittävät sydämessään hyvää sallimusta.

    Näin kun Kaisu vedetyksi
    hangest' oli ylös saatu,
    käytiin tuosta tutkimahan
     mikä oli vaaran laatu.

    Hangessa nyt nähtiin kuilu,
    kuilun pohjalta taas esiin
    lähde pulpahti, mi varmaan
     väljempihin riensi vesiin.

    Ja kun hankea se kalvoi
    yhä kalvamistaan alta,
    ja kun yltä ohenteli
     tuota auringon nyt valta,

    niin jo hanki hauras petti,
    kestänyt ei työtä kevään,
    osa voimista sen suli
     aurinkohon säteilevään.

    Ja kun kissa ynnä lapset
    katsoi kuilua niin syvää,
    kiittivät he sydämessään
     silloin kohtaloa hyvää,

    joka, joskin heidät saattoi
    vaanivaista vaaraa kohti,
    suopeudessaan myöskin siitä
     ulos ystävykset johti.

Kukin retkeilijä saa oman kissakimpun.

    Kiskoi sitten kädestänsä
    Kaisu kumpaisenkin kintaan,
    sitoi kissat kolmeen kimppuun,
     yhden pisti omaan rintaan.

    Omansa ja kissan kimpun
    taskuhunsa Matti pisti;
    sitten taas he hiihtää alkoi
     halki hangen kaunihisti.

Mainio mäki.

    Matkamiehiämme vastaan
    mainio jo tuli mäki,
    mäenlaskupaikaksi sen
     oivaks' ystävykset näki.

    Laski tuosta monta kertaa
    Kaisu kera Matti veikan,
    kunnes ankaran he aivan
    teki kerran kuperkeikan.

    Huu ja huu, tää seikkailua
    oli valtavata vasta;
    hangessapa mullin mallin
     kieriskeli kaksi lasta.

    Ja kun tuosta sitten pystyyn
    pyörähtivät lapsukaiset,
    oli muodoltansa aivan
     lumiukkojen he laiset.

    Veikeätä mielest' oli
    tämä Kaisun ynnä Matin,
    hauska lasten myllerrystä
     katsella myös oli katin.

    Nuorten iloilu niin oli
    siitä viehättävää, somaa,
    ja se kaihomielin muisti
     lapsuus-aikaansa myös omaa.

Kissan sankarityö.

    Mutta muistella ei saanut
    kissa kauan lapsuus-aikaa,
    iälle mi myöhemmälle
     on kuin pelkkää tarun taikaa.

    Syöksyi näet rakki raisu
    kohta niitty-aidan yli,
    kitaa sillä varmahankin
     oli kokonainen syli.

    Siitä sitten suoraa päätä
    matkamiehiämme kohti
    leveöinä leukapielet
     juoksunsa se julma johti.

    Tuli lapsosille silloin
    hätä ankara jo käteen;
    melkeinpä jo menettivät
     jokaisen he toivonsäteen.

    Mutta taasen sydämessään
    kissa tunsi kummaa jotain,
    oli kuin ois muistanut se
     ajat esi-isäin sotain.

    Sylki, sihisi ja nosti
    kohta pystyyn kaikki karvat,
    urotyön se teki, johon
     pystyvät vain kissat harvat.

    Raivoin rakkia se vastaan
    kohta lensi lailla nuolen,
    puri, raapi, kamppailussa
     kauheassa piti puolen.

    Rakki raisu surkeasti
    tuskasta jo tuossa parkas,
    kissan ravisti ja ulvoin
     tantereelta kauas kärkäs.

Taistelun jälkeen.

    Kuinka on nyt kissan laita?
    Kangistuupa melkein kieli
    tuota kertoissa, ja myöskin
     murheiseksi käy jo mieli.

    Eipä kamppailussa tuossa
    päässytkään se ehjin nahoin.
    Musta, kaunis kiiltokarva
    runneltu ol' aivan pahoin.

    Purrut oli rakki raisu,
    jolle oli tullut hätä,
    pahoin kissan kylkeä ja
     myöskin toista käpälätä.

    Runneltu on toinen korva,
    puhki viilletty on poski;
    kipeästi kumppaneihin
     kissa-paran kohlut koski.

    Matka-ajoit' ei halu vienyt
    uusiin seikkailuihin, sotiin,
    senpä vuoksi suoraa päätä
     kolmisin he riensi kotiin.

Kissa saa kotona kahvia ja hoitoa.

    Kotiin ystävät kun saapui,
    kupposestaan kahvikullan
    kissa litkiä sai kohta
     kera kerman, kahvipullan.

    Kaksi kuppiakin saanut
    olisi se, vaan ei juonut;
    oli kuin ois haava moni
     sille tuskia nyt tuonut.

    Senpä vuoksi lapset sille
    aulihisti avun toivat,
    jalan sitoivat ja kaulan,
     nenän päätä laastaroivat.

    Tuskaakin se tuotti kyllä,
    mutta kissa kaunis kesti
    kivut kaikki kiltisti ja
     varsin kärsivällisesti.

Kissa vähitellen toipuu rauhallisessa kotielämässä.

    Kääreet kaulass' istui sitten
    kissa usein ikkunalla,
    katseli kuin teki kevät
     tuloansa kaikkialla.

    Halu harras useasti
    heräs siinä kissimirriin
    laulamaan ja karkeloimaan
     päästä muuhun kissapiiriin.

    Mutta tuosta kohta tunsi,
    että ankarat nuo haavat
    rauhallisess' elämässä
     yksin parannusta saavat.

    Siksi taltutella taisi
    sydämensä kevätkaihon,
    unohdella hiiret, jotka
     kohta pesii peittoon laihon.

    Pajukissat pienet, jotka
    ikkunan on pantu pieleen,
    myöskin lohdutusta toivat
     hälle murheelliseen mieleen.

    Mutta ennen muuta antoi
    tyydytystä hälle tunto
    siitä, mitä aikaan saanut
     oli oma uljuus, kunto.

TUULIKKI JA TOPI

Tarina alkaa.

    Oli kerran Tuulikki ja Topi,
    jotka mainiosti yhteen sopi.

    Tuulikki ken oli? — Pienokainen,
    isän, äidin oma tyttö vainen.

    Entä Topi? — Tuulikin se oiva
    oli leikkitoveri ja hoiva.

    Joskin koira vain se oli harmaa,
    harvoin nähtiin ystävää näin varmaa.

    Vietti hauskan kesän toverukset;
    milloin kauas jättäin kodin ukset

    samoili he metsiin metisihin,
    petäjäistä pihkaa tuoksuvihin.

    Milloin paimensivat karjaa haassa,
    väliin kellivät myös pihamaassa.

Kesä kuluu liian pian ja kouluaika saapuu.

    Sitten toteutui se vanha juttu,
    lapsille kyll' ennestäänkin tuttu.

    Kului näet kesä loppuun asti,
    kului aivan liian nopeasti.

    Kesän jälkeen taasen syksy alkaa;
    silloin kouluun mennään täyttä jalkaa.

    Tuli Tuulikillekin näin hetki,
    jolloin täytyi alkaa kouluretki.

Tuulikki lähtee koulumatkalle, ja Topi seuraa mukana.

    Kerran syksypäivänäpä sitten
    hepo seisoi eessä portahitten.

    Tuulikki nyt hyvästinsä heitti,
    huivin kulmaan kyyneleensä peitti.

    Nousi kohta rattahille tuosta,
    Virkku vinhasti jo alkoi juosta.

    Pekka, kokenut näät ajomiesi,
    hyvin tuota ohjaella tiesi.

    Metsätietä rattahat näin vieri,
    mutta Topi keränä jo kieri

    myöskin jäljessä ja lähti mukaan,
    sit' ei tottelemaan saanut kukaan.

Saapuu tulisilmäinen juna, jota Topi arvelee hirveäksi pedoksi,

    Ajettiinpa näin nyt asemalle,
    josta valot välkkyi kaikkialle.

    Hiljaa näet joutunut on ilta;
    Tuulikki käy alas rattahilta.

    Lipun ostaa, odottelee junaa:
    valonvälke metsänlaidan punaa.

    Juna saapuu, tulisilmät kiiltää,
    Tuulikin tuo mieltä melkein viiltää.

    Topi ulvomaan, kun täynnä uhkaa
    moinen outo peto tulla puhkaa.

Tuulikki käy kotona ja antaa Topille neuvoja vastaisen varalle.

    Tuulikill' on kaksi päivää lupaa,
    siksi kotona on käydä hupaa.

    Kotikynnykselle kun hän palaa,
    kohta Topia jo nähdä halaa.

    Mutta, ah, tää tover' armahainen
    aivan sodasta on tulleen lainen.

    Tuskin tuota katsoo silmin kuivin:
    pää on melkein peitossa nyt huivin.

    Siteissä on myöskin jalka toinen,
    katse kärsivä ja sairaalloinen.

    Katsoi surkeutta Topi-paran
    Tuulikki ja virkkoi: »Vasta varan

    totta tiennet pitää paremmasti,
    ettet vaaraan syöksy sokeasti.

    Muista maailmalta saamas oppi:
    turvaisin on tuttu kotisoppi.»