*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40174 ***

HENRIK KUUDES III

Kirj.

William Shakespeare







Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.



N‰ytelm‰n henkilˆt:

Kuningas HENRIK KUUDES.
EDWARD, Walesin prinssi, h‰nen poikansa.
LUDVIG yhdestoista Ranskan kuningas.
SOMERSETin herttua,     |
EXETERin herttua,       |
OXFORDin kreivi,        |  kuninkaan puoluetta.
NORTHUMBELANDin kreivi, |
WESTMORELANDin kreivi,  |
Lord CLIFFORD,          |
RICHARD PLANTAGENET, Yorkin herttua.
EDWARD, MARCHin kreivi, sittemmin       |
   kuningas Edward nelj‰s,              |
EDMUND, RUTLANDin kreivi,               |  h‰nen poikansa.
YRJ÷, sittemmin CLARENCEn herttua,      |
RICHARD, sittemmin GLOCESTERin herttua  |
NORFOLKin herttua,   |
MONTAGUEn markiisi,  |
WARWICKin kreivi,    |  Yorkin herttuan puoluetta.
PEMBROKEn kreivi,    |
Lord HASTINGS,       |
Lord STAFFORD,       |
Sir JOHN MORTIMER, | Yorkin herttuan enot.
Sir HUGH MORTIMER, |
HENRIK, RICHMONDin nuori kreivi
Lord RIVERS, lady Greyn veli.
Sir WILLIAM STANLEY.
Sir JOHN MONTGOMERY.
Sir JOHN SOMERVILLE.
Rutlandin opettaja.
Yorkin kaupungin m‰‰ri.
Towerin linnan p‰‰llikkˆ.
Aatelismies.
Kaksi mets‰nvartijaa.
Mets‰st‰j‰.
Poika, joka on tappanut is‰ns‰.
Is‰, joka on tappanut poikansa.
Kuningatar MARGAREETA.
Lady GREY, sittemmin Edward nelj‰nnen puoliso.
BONA, Ranskan kuninkaan sisar.
Sotureita, kuningas Henrikin ja kuningas Edwardin seuralaisia,
  sanansaattajia, vartijoita, y.m.

Tapahtumapaikka: kolmannen n‰ytˆksen alussa Ranska, muuten Englanti.




ENSIMMƒINEN NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Lontoo. Parlamentintalo.

    (Rummun p‰rrytyst‰. Muutamia Yorkin puolueeseen kuuluvia
    sotamiehi‰ murtautuu sis‰‰n. Sen j‰lkeen tulevat herttua
    York, Edward, Richard, Norfolk, Montague, Warwick ja muita,
    valkoiset ruusut hatuissa.)

WARWICK.
Kuin p‰‰si k‰sist‰mme kuningas?

YORK.
Kun pohjan ratsulaumaa ahdistimme,
H‰n pakoon hiipi, j‰tt‰in v‰kens‰;
Ja silloin suuri lord Northumberland,
Jonk' urhon korva pakoa ei k‰rsi,
Rohkaisi arkaa armeijaa; h‰n itse,
Lord Clifford, ja lord Stafford, rynt‰siv‰t
P‰in meid‰n rintamaa ja, murtain sen,
Hukkuivat miekkaan halpain sotamiesten.

EDWARD.
Staffordin is‰, herttua Buckingham,
Sai joko surman taikka kuolinhaavan:
Kyp‰r‰ns' aimo iskull' iskin halki;
Se totta, is‰, -- tuoss' on h‰nen vertaan.

    (N‰ytt‰‰, verist‰ miekkaansa.)

MONTAGUE (Yorkille, n‰ytt‰en miekkaansa).
Tuo, veli, Wiltshiren on kreivin verta;
Ens' ottelussa h‰neen hyˆkk‰sin.

RICHARD.
Mit' olen min‰ tehnyt, kerro sin‰.

    (Heitt‰‰ maahan Somersetin herttuan p‰‰n.)

YORK.
Tyˆn parhaan pojistani teki Richard. --
Vai h‰nen armons', Somerset, on kuollut?

NORFOLK.
Niin k‰ykˆˆn Gauntin koko sukukunnan!

RICHARD.
Noin viel‰ Henrikinkin p‰‰t‰ puistan.

WARWICK.
Niin myˆskin min‰. -- Voittorikas York,
Siks kunnes sun n‰en tuolla istuimella,
Jonk' anastaa nyt Lancasterin heimo,
N‰‰ silm‰t, jumalaut', ei ummistu.
Tuoss' arkamaisen kuninkaan on linna,
Tuoss' istuimensa: York, se haltuus ota,
Se sun on eik‰ Henrik kuninkaan.

YORK.
Sen teen; mut auta mua, hyv‰ Warwick;
On t‰m‰ sis‰‰nmurto v‰kivaltaa.

NORFOLK.
Kaikk' autamme; ken pakenee, se kuolkoon.

YORK.
Suur' kiitos, jalo Norfolk! -- J‰‰k‰‰, loordit; --
Soturit, j‰‰k‰‰ t‰nne t‰ksi yˆksi.

WARWICK.
Kuningast' ei saa suinkaan loukata,
Pait jos h‰n aikoo v‰kivoimaa k‰ytt‰‰.

    (Soturit vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)

YORK.
Kuningattaren parlamentti t‰‰ll‰
On t‰n‰‰n koolla; tuskinpa h‰n arvaa,
Ett' ollaan siin‰ mekin; oikeutemme
Sanalla taikka miekall' anastamme.

RICHARD.
N‰in varusteissa t‰nne j‰‰k‰‰mme.

WARWICK.
T‰‰ veriparlamentin nimen saa,
Jos York ei tule kuninkaaks ja lˆyh‰‰
Ei Henriki‰ panna pois, jonk' arkuus
On meid‰t vihollisten kaskuks tehnyt.

YORK.
Mua ‰lk‰‰ hylj‰tkˆ siis; lujat olkaa;
Ma oikeuteni aion anastaa.

WARWICK.
Ei kuningas, ei paras yst‰v‰,
Ei uljain Lancasterin puolustaja
Uskalla siipe‰‰nk‰‰n liikutella,[1]
Kun kellojansa Warwick ravistaa.
Plantagenetin min‰ istutan;
Sen irti temmatkoon, ken rohkenee! --
Siis p‰‰t‰, Richard, vaadi p‰‰h‰s kruunu.

    (Warwick taluttaa valtaistuimelle Yorkia, joka istuutuu siihen.)

    (Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Clifford, Northumberland,
    Westmoreland, Exeter ja muita tulee, punaiset ruusut hatuissa.)

KUNINGAS HENRIK.
Kas, loordit, tuoss' on valtaistuimella
Tuo kavaltaja rietas! Aikoo varmaan
Avulla Warwickin, sen viekkaan p‰‰rin,
Anastaa kruunun, nousta valtiaaksi. --
Northumberland, sun is‰si h‰n surmas, --
Sun, Clifford, myˆs; te kostaa vannoitte
H‰nelle, pojilleen ja yst‰villeen.

NORTHUMBERLAND.
Jos sit' en tee, niin taivaan kosto minuun!

CLIFFORD.
Siks mulla murhepuku raudast' on.

WESTMORELAND.
Tuotako siet‰isimme? Alas siit‰!
Vihasta syd‰n hehkuu; moist' en k‰rsi.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, maltu, rakas kreivi Westmoreland!

CLIFFORD.
Tuollaiset pelkurit ne malttukoot!
H‰n tuoss' ei istuis, is‰nne jos el‰is.
Kuningas hyv‰, yorkilaisiin hyˆkk‰ys
Tehk‰‰mme t‰ss‰ parlamentissa!

NORTHUMBERLAND.
Puhutpa oikein, serkku; sen me teemme.

KUNINGAS HENRIK.
Mut, loordit, kaupunkihan heit‰ suosii.
Ja joukkoja on heill‰ vallassaan.

EXETER.
Ne pakoon kiit‰v‰t, kun herttua kaatuu.

KUNINGAS HENRIK.
Se aatos vieras olkoon Henrikille,
Ett' teurashuoneeks tekis parlamentin!
Ei, lanko, sanat, uhka, tuima katse
Se sota on, jot' aikoo Henrik k‰yd‰.

    (L‰hestyv‰t herttuaa.)

York kavaltaja, alas istuimelta,
Ja polvillasi pyyd‰ armoa:
Sun valtiaas min' olen.

YORK.
                        Min‰ sinun.

EXETER.
Hyi! Alas! H‰n sun teki herttuaksi.

YORK.
Sen perin samaten kuin kreivikunnan.

EXETER.
Is‰si oli kruunun kavaltaja.

WARWICK.
Sin' olet itse kruunun kavaltaja,
Kun anastajaa Henrikki‰ kuulet.

CLIFFORD.
Ket‰ siis, jos laillista en kuningasta?

WARWICK.
Niin, oikein; se on Richard, Yorkin herttua.

KUNINGAS HENRIK.
Ja minunko siis t‰ytyy seisoa,
Ja sin‰ istut valtaistuimella?

YORK.
Niin tulee, t‰ytyy olla. Tyydy siihen.

WARWICK.
Ole Lancaster; h‰n olkoon kuningas.

WESTMORELAND.
H‰n kuningas on sek‰ Lancaster,
ja kreivi Westmoreland sen toteen n‰ytt‰‰.

WARWICK.
Ja Warwick valheeks n‰ytt‰‰. Unhotatte,
Me ett‰ teid‰t kent‰lt' ajoimme,
Is‰nne tapoimme ja pystylipuin
Marssimme linnaan kautta kaupungin.

NORTHUMBERLAND.
Niin, Warwick, surukseni muistan tuon;
Sa heimoinesi sit‰ kadut viel‰.

WESTMORELAND.
Useamman otan hengen, Plantagenet,
Sinusta, pojistas ja heimostasi,
Kuin veripisaraa ol' is‰ss‰ni.

CLIFFORD.
Suu kiinni, muuten sanain sijaan, Warwick,
L‰hetin moisen laitan, joka, ennen
Kuin liikahdan, tuon surman sulle kostaa!

WARWICK.
Oo, Clifford-parka, uhkaas halveksin!

YORK.
Nyt n‰yt‰mmekˆ oikeutemme kruunuun,
Vai miekkako sen m‰‰r‰‰ tanterella?

KUNINGAS HENRIK.
Mik' oikeus sulla, petturilla, kruunuun?
Ol' is‰s Yorkin herttua kuin sin‰,
Isois‰s, Roger Mortimer, Marchin kreivi.
Min' olen poika Henrik viidennen,
Mi Dauphinin ja ranskalaiset murjoi
Ja otti heilt‰ kaupungit ja maat.

WARWICK.
Vait Ranskasta, jonk' olet menett‰nyt!

KUNINGAS HENRIK.
Sen protektori menetti, en min‰;
Yhdeks‰n-kuinen olin kruunattaissa.

RICHARD.
Nyt vaikk' on ik‰‰, sent‰‰n menet‰t.
Is‰, riist‰ kruunu anastajan p‰‰st‰!

EDWARD.
Niin, is‰, aseta se omaan p‰‰h‰s!

MONTAGUE (Yorkille.)
Kosk' asetˆit‰, veli, ihailet,
Niin kiista pois, ja miekka ratkaiskoon!

RICHARD.
Kun rumpu soi, niin kuningas jo karkaa.

YORK.
Vaietkaa, pojat!

KUNINGAS HENRIK.
                 Vaikene sa itse,
Puhua anna Henrik kuninkaan.

WARWICK.
Ei, Plantagenet ensin! Kuulkaa, loordit;
Ja tekin tarkatkaa ja olkaa hiljaa;
Ken h‰net keskeytt‰‰, on kuolon oma.

KUNINGAS HENRIK.
Ma valtaistuimeni heitt‰isinkˆ,
Miss' is‰ni ja isois‰ istui?
Ei, ennen sota t‰‰n maan tuhotkoon
Ja liput -- jotka Ranskass' usein liehui
Ja nyt, mun surukseni, Englannissa --
Mun kalmaan k‰‰rikˆˆt! -- Miks kalpenette?
Mun oikeuteni suuremp' on kuin h‰nen.

WARWICK.
Todista se, niin kuningas saat olla.

KUNINGAS HENRIK.
Aseilla Henrik nelj‰s kruunun voitti.

YORK.
Niin, kapinoiden kuningastaan vastaan.

KUNINGAS HENRIK (syrj‰‰n).
Mit‰ ma sanon? Heikko mull' on oikeus. --
Kuningas valita voi perij‰ns‰.

YORK.
No, ent‰ sitten?

KUNINGAS HENRIK.
                 Niin, jos sen h‰n voi,
Niin laillinen ma olen kuningas.
Usean loordin l‰sn‰ ollen Richard
Luovutti kruunun Henrik nelj‰nnelle;
T‰‰n peri is‰ni, ja min‰ h‰net.

YORK.
Kapinaan nousi valtiastaan vastaan,
Pakottain h‰net kruunun j‰tt‰m‰‰n.

WARWICK.
Ja vaikk' ois pakotta sen tehnyt Richard,
Pit‰iskˆ kruunun siit‰ k‰rsi‰?

EXETER.
Ei; sit' ei muille luovuttaa h‰n voinut
Kuin l‰himm‰lle kruununperij‰lle.

KUNINGAS HENRIK.
Oletko meit‰ vastaan, Exeter?

EXETER.
H‰ness' on oikeus; siis anteeks suokaa.

YORK.
Miks kuiskitte, miks ette vastaa, loordit?

EXETER.
H‰n kuningas on, tuntoni sen sanoo.

KUNINGAS HENRIK.
Minusta kaikki luopuu Yorkin puoleen.

NORTHUMBERLAND.
Plantagenet, vaikk' onkin sulla oikeus,
Noin Henrikilt' ei sent‰‰n virkaa vied‰.

WARWICK.
Se, kaikkein uhaksikin, h‰lt‰ vied‰‰n.

NORTHUMBERLAND.
Erehdyt: etel‰ss' ei sotajoukkos,
Joit' Essex, Norfolk, Suffolk, Kent on t‰ynn‰
Ja joista noin sa pˆyhkeilet ja korskut,
Mun uhakseni herttuaa voi nostaa.

CLIFFORD.
Sull' olkoon oikeus tai v‰‰ryys, Henrik,
Niin Clifford lupaa sua miekoin puoltaa.
Maa auetkoon, mun nielkˆˆn el‰v‰lt‰,
Jos is‰n murhamiest‰ kumarran!

KUNINGAS HENRIK.
Oi, Clifford, sanas syd‰nt' ilahuttaa!

YORK.
Kruunustas luovu, Henrik Lancaster. --
Mit‰, loordit, salak‰hm‰‰ mutisette?

WARWICK.
Jalolle Yorkin herttualle oikeus,
T‰‰n talon muuten t‰yt‰n sotureilla
Ja yli istuimen, miss' istuu h‰n,
Sen vaateen piirr‰n anastajan verin.

    (Polkee jalkaansa, sotilaita n‰ytt‰ytyy.)

KUNINGAS HENRIK.
Lord Warwick, sana vain: mun kuninkaana
Suo el‰m‰ni aika hallita.

YORK.
Mulle ja suvulleni kruunu lupaa,
Niin hallita saat rauhass' elinaikas.

KUNINGAS HENRIK.
Ma siihen suostun: Richard Plantagenet,
Mun j‰lkeeni sa haltuus ota kruunu.

CLIFFORD.
Prinssille, pojallenne, mik‰ v‰‰ryys!

WARWICK.
Mtk' oikeus itselleen ja Englannille!

WESTMORELAND.
H‰t‰inen, pelkuri ja halpa Henrik!

CLIFFORD.
Kuink' itse‰si loukkaatkaan ja meit‰!

WESTMORELAND.
Noit' ehtoja en min‰ kuulla sied‰.

NORTHUMBERLAND.
En min‰ myˆsk‰‰n.

CLIFFORD.
                  Tule, lanko, pois,
T‰‰ kuningattarelle kertokaamme.

WESTMORELAND.
Hyv‰sti, kehno, sukupila Henrik,
Min veress' arvon kipin‰‰ ei ole!

NORTHUMBERLAND.
Sa Yorkin suvun joudu saalihiksi,
Ja kuole kahleiss' ep‰tyˆst‰si!

CLIFFORD.
Sun sota julma perin lannistakoon,
Tai rauhass' el‰ hylkyn‰ ja yksin!

    (Northumberland, Clifford ja Westmoreland menev‰t.)

WARWICK.
Heist' ‰l‰ huoli, Henrik, katso t‰nne!

EXETER.
Halaavat kostoa, siks eiv‰t taivu.

KUNINGAS HENRIK.
Ah, Exeter!

WARWICK.
            Miks huokaisette, herra?

KUNINGAS HENRIK.
En itseni, vaan poikaseni t‰hden,
Joit' est‰n luonnotonna perinnˆn.
Mut yht‰ kaikki; iki-omaks sulle
Ja j‰lkeisilles kruunun t‰ss‰ m‰‰r‰‰n
Sill' ehdoll', ett‰ valallasi lupaat
T‰‰n kansaissodan lopettaa ja mua
Ik‰ni kuninkaana kunnioittaa,
Ja ettet v‰ell' etk‰ petoksella
Mua kukista ja itse valtaan nouse.

YORK.
Sen valan mielell‰ni teen ja t‰yt‰n.

    (Astuu alas valtaistuimelta.)

WARWICK.
El‰kˆˆn Henrik! -- Halaa h‰nt‰, York!

KUNINGAS HENRIK.
El‰ˆs sin‰ ja nuo reippaat poikas!

YORK.
Nyt Lancaster ja York on sopineet.

EXETER.
Kirottu se, ken vihan j‰lleen nostaa!

    (Torventoitaus. Loordit astuvat esiin.)

YORK.
Hyv‰sti, valtias! Linnaani nyt l‰hden.

WARWICK.
V‰keni min‰ varaan Lontooseen.

NORFOLK.
Norfolkiin min‰ menen joukkoineni.

MONTAGUE.
Merille min‰, josta tulinkin.

    (York poikineen, Warwick, Norfolk, Montague,
    soturit ja seuralaiset menev‰t.)

KUNINGAS HENRIK.
Ja min‰, suru syd‰mmess‰, hoviin.

    (Kuningatar Margareeta ja Walesin prinssi tulevat.)

EXETER.
Kah, kuningatar tulee; katse h‰ll‰
On vihainen; pois hiivin.

KUNINGAS HENRIK.
                          Samoin min‰.

    (Aikoo menn‰.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei, ‰l‰ mene! Min‰ sua seuraan.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, tyynny, rakas vaimo! Min‰ j‰‰n.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ken tyyni olla voi ja moista kest‰‰?
Mies kurja! Etten impen‰ ma kuollut!
Sua etten koskaan oisi n‰hnytk‰‰n,
En koskaan sulle synnytt‰nyt poikaa,
Kun n‰en, kuink' is‰ks olet luonnoton!
Mit' on h‰n tehnyt, ett‰ perittˆm‰ks
N‰in h‰net teit? Jos puoliks oisit h‰nt‰
Niin hellinyt kuin min‰, tuskaa n‰hnyt
Kuin min‰ h‰nen t‰htens‰, kuin min‰
Verill‰s h‰nt‰ ruokkinut, niin ennen
Valanut oisit parhaat syd‰nveres,
Kuin tehnyt perij‰kses julman Yorkin
Ja oman poikas perinnˆttˆm‰ksi.

PRINSSI.
Et, is‰, voi mua perittˆm‰ks tehd‰;
Kuningas olet, min‰ sinut perin.

KUNINGAS HENRIK.
Margareeta, anteeksi -- Anteeks, rakas poika! --
Mua herttua ja Warwick pakottivat.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Vai pakottivat! Kuningasta pakottivat!
H‰pe‰n tuota kuulla. Pelko raukka!
Tuhonnut itses olet, poikas, minut,
York-suvulle kun annoit moisen vallan,
Ett' armost' itse nyt vain hallitset.
H‰lle ja heimolleen kun kruunun s‰‰d‰t,
Et muuta tee, kuin kaivat omaa hautaas
Ja ryˆmit siihen ennen aikaasi.
Warwick on kansleri ja Calais'n herra;
Faulconbridge julmus raumaa hallitsee;
York pantu valtakunnan holhoojaksi;
Ja nytkˆ turvass' olet? Moisen turvan
Saa tutiseva lammas sutten suussa.
Jos min‰, vaikka olen heikko vaimo,
Siell' ollut oisin, niin ois soturit
Mun ennen saaneet keih‰in l‰vist‰‰,
Kuin moiseen tekoon suostunut ma oisin.
Mut sin‰ hengest' annat kunniasi,
Ja tuon kun n‰en, niin sinust' otan, Henrik,
Nyt asunto- ja vuode-eron, kunnes
Tuo parlamentinp‰‰tˆs kumotaan,
Mi pojaltani perinnˆn on vienyt.
Lipustas luopunehet pohjan loordit
Mua seuraavat, mun lippuni kun liehuu;
Ja liehua sen pit‰‰ pilkaks sulle
Ja Yorkin suvun perih‰viˆksi.
N‰in j‰t‰n sun. -- Pois, poikaseni, tule!
On valmis armeijamme; pois, pois mukaan!

KUNINGAS HENRIK.
J‰‰, rakas Margareeta; mua kuule!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jo liiaks olet puhunut; pois tiehes!

KUNINGAS HENRIK.
Mut sin‰ j‰‰t kai, rakas Edward poika?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, vihamiehiens‰ tapettavaksi.

PRINSSI.
Kun voittajana palaan tanterelta,
K‰yn terveisill‰; ‰iti‰ nyt seuraan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois, poikani! Me liiaks aikailemme.

    (Kuningatar Margareeta ja prinssi menev‰t.)

KUNINGAS HENRIK.
Kuningatar-parka! Kuinka kiukkuun purkaa
H‰n rakkautensa poikaansa ja minuun!
Yorkille vihatulle kostakoon,
Jonk' ylv‰, himon kannustama henki
Vie multa kruunun ja, kuin ahnas kotka,
Lihaamme raataa, mun ja poikani!
Mua kiusaa noiden kolmen loordin ero;
Kirjoitan heille, pyyd‰n kauniisti. --
Tule, lanko, sananviej‰ks sinut laitan.

EXETER.
Ja min‰ heid‰t lepyt‰n, ma toivon.

                        (Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Huone Sandalin linnassa, Wakefieldin l‰hell‰, Yorkshiressa.

    (Edward, Richard ja Montague tulevat.)

RICHARD.
Mun salli, veli, vaikka olen nuorin.

EDWARD.
Ei, min‰ paremp' olen puhujaksi.

MONTAGUE.
Mut mull' on painavat ja vahvat syyt.

    (York tulee.)

YORK.
Mit‰, poikani ja veli? Riidassako?
Mist' on se riita? Kuka ensin alkoi?

EDWARD.
Ei riitaa mit‰‰n, pient‰ kiistaa vain.

YORK.
Ja mist‰ kiista?

RICHARD.
                 Er‰‰st' asiasta,
Jok' armoanne koskee sek‰ meit‰:
Englannin kruunust', is‰, jok' on teid‰n.

YORK.
Minun? Ei ennen kuin on Henrik kuollut.

RICHARD.
Sen miehen kuolosta tai el‰m‰st‰
Ei teid‰n oikeus riipu.

EDWARD.
                        Perillinen
Nyt olette, siis ottakaa se nyt.
Jos Lancasterit saavat hengitt‰‰,
Niin juoksevat he pian sivuitsenne.

YORK.
Saa rauhassa h‰n hallita, sen vannoin.

EDWARD.
Voi kruunust' yhden valan rikkoa;
Sata rikkoisin ma vuoden hallinnasta.

RICHARD.
Varjelkoon luoja! Is‰ valapatto!

YORK.
Se olen, miekall' oikeutta jos hankin.

RICHARD.
Min‰ todistaa voin toista, mua kuulkaa.

YORK.
Sit' et voi, poika; se on mahdotonta.

RICHARD.
Ei vala velvoita, jos sit' ei tehd‰
Todelle, lailliselle vallalle,
Joll' ompi voimaa valallisen yli.
Mut Henrik valtansa on anastanut;
Kun h‰n teilt' otti valan, on siis selv‰‰,
Ett' arvoton on valanne ja tyhj‰.
Aseisiin siis! Ja aatelkaapas, is‰,
Kuink' ihana on kantaa kruunua,
Jonk' ympyr‰ Elysiumin k‰tkee
Ja kaikki runon autuudet ja ilot.
Miks' aikailemme siis? Min' en saa rauhaa,
Ennenkuin valkoruusuni ma kastan
Henrikin syd‰nvereen haaleaan.

YORK.
Jo riitt‰‰! Nousen kuninkaaks, tai kuolen.--
Sa, veli, l‰hde heti Lontooseen
Ja Warwickia toimeen kannusta. --
Norfolkin luokse mene sin‰, Richard,
Ja salaa h‰lle hankkeistamme kerro. --
Sin‰, Edward, sana saata Cobhamille,
H‰n pian kapinaan saa kentil‰iset;
Ma heihin luotan: ovat urhokansaa
Suurhenkist', ylv‰‰, uljast', ‰lyk‰st‰. --
N‰in teid‰n toimiessa, min‰ etsin
Sopivaa tilaisuutta hyˆkk‰ykseen,
Niin ettei aikeitamme huomaa Henrik
Eik' yksin muutkaan lancasterilaiset.

    (Sanansaattaja tulee.)

Mut vait! -- Mit' uutta? Miksi noin on kiire?

SANANSAATTAJA.
Kuningatar ja kaikki pohjan loordit
Teit' aikoo linnassanne piiritt‰‰.
Kakskymmentuhantisen tuo h‰n joukon;
Siis lujittakaa linna.

YORK.
                       Kyll‰, miekoin.
Luuletko, ett‰ heit‰ pelk‰‰mme? --
Edward ja Richard, luokseni te j‰‰k‰‰;
Montague veli menkˆˆn Lontooseen;
Ylev‰ Warwick, Cobham ja ne muut,
Jotk' annan kuninkaalle holhoojiksi,
He oveluuden taidoss' olkoot vahvat:
Ei houkon Henrikin saa valaan luottaa.

MONTAGUE.
Ma menen, veli; heid‰t kyll‰ voitan;
Ja nˆyrimm‰t nyt sanon j‰‰hyv‰iset.

    (Menee.)

    (Sir John ja sir Hugh Mortimer tulevat.)

YORK.
Set‰ni, John ja Hugh, te parahiksi
Tulette Sandaliin: meit' aikonee nyt
Kuningattaren sotavoima saartaa.

SIR JOHN.
Ei vaaraa; kent‰ll‰ sen yhdyt‰mme.

YORK.
Viidell‰tuhannella miehell‰kˆ?

RICHARD.
Viidell‰sadalla, jos tarvis, is‰.
Heit' akka johtaa; mit‰ pelk‰isimme?

    (Marssi kuuluu et‰‰lt‰.)

EDWARD.
Jo rummun kuulen; joukot j‰rjestykseen,
Ja matkaan mars, ja suoraa p‰‰t‰ taistoon!

YORK.
Yks viitt‰ vastaan! -- suuri ylivoima;
Mut voitosta en, set‰, ep‰ile.
Sain Ranskass' useiss' otteluissa voiton,
Vaikk' oli yht‰ vastaan kymmenen;
Miks onni nyt ei oisi yht‰ suuri?

        (Sotamelskett‰. Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Tasanko l‰hell‰ Sandalin linnaa.

    (Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Rutland ja h‰nen
    opettajansa tulevat.)

RUTLAND.
Ah, minne p‰‰st‰ heid‰n k‰sist‰‰n?
Oi, n‰hk‰‰s, tuossa verinen on Clifford!

    (Clifford tulee soturien kanssa.)

CLIFFORD.
Pois tielt‰, pappi! Kaapus sinut turvaa.
Mut kirotun tuon herttuan sikiˆ,
Jonk' is‰ tappoi is‰ni, -- h‰n kuolkoon.

OPETTAJA.
Ja min‰ h‰lle seuraa teen, mylord.

CLIFFORD.
Soturit, viek‰‰ h‰net pois!

OPETTAJA.
Ah, Clifford, syytˆnt' ‰l‰ lasta tapa,
Siit' ihmisten ja Jumalan saat vihat.

    (Sotamiehet viev‰t h‰net v‰kisin pois.)

CLIFFORD.
Mit‰? Onko kuollut jo? Vai pelostako
On silm‰ns' ummistanut? Ma ne avaan.

RUTLAND.
Noin ahnas jalopeura katsoo uhriin,
Jok' aihkaa julmissa sen k‰p‰liss‰;
Noin ilkkuen se kiert‰‰ saalistaan,
Ja l‰henee ja kappaleiks sen raataa. --
Oi, hyv‰ Clifford, miekkas minuun iske,
ƒl‰ tuota julmaa uhkakatsettas.
Ennenkuin kuolen, kuule, rakas Clifford:
Vihalles olen liian halpa uhri,
Sa miehiin kostos k‰‰nn‰, mun suo el‰‰.

CLIFFORD.
Laps-parka, turhaan puhut: sanoiltasi
Tien sulkenut mun is‰ni on veri.

RUTLAND.
Mun is‰ni veri avatkoon sen taas;
H‰n mies on; vaadi h‰net taistoon, Clifford.

CLIFFORD.
Vaikk' oisi t‰ss‰ veljeskin, niin sinun
Ja niiden henkeen kostoni ei tyytyis.
Vaikk' esi-is‰is haudat auki loisin
Ja lahot kirstut vitjaan ripustaisin,
Ei lientyis vihani, en rauhaa sais.
Jos Yorkin suvust' ainoankin n‰en,
Niin on kuin mielt‰ riivais raivotar.
Ja kunnes sukupuuttoon juuritan
Sen hornan heimon, el‰n helvetiss‰.
Siis -- --

    (Nostaa k‰tens‰.)

RUTLAND.
Rukoilla suo mun, ennenkuin ma kuolen!
Sua rukoilen: mua s‰‰li, rakas Clifford!

CLIFFORD.
Niin s‰‰lin, niinkuin miekan k‰rki s‰‰lii.

RUTLAND.
En loukannut sua ole; miks mun tapat?

CLIFFORD.
Mua is‰s loukkas.

RUTLAND.
                  Ennen kuin ma synnyin.
On poika sulla: s‰‰li h‰nen tauttaan,
H‰n ettei sais -- vanhurskas kun on luoja --
Mun-kaltaistani surmaa kostoksi.
Oi, elinkaudeks minut tyrm‰‰n kytke,
Ja jos ma aihett' annan suuttumukseen,
Vie silloin henki; nyt ei sulla syyt‰.

CLIFFORD.
Vai mull' ei syyt‰?
Is‰si tappoi is‰ni: siis, kuole!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

RUTLAND.
Dii faciant, laudis summa sit ista tuae!

    (Kuolee.)

CLIFFORD.
Plantagenet, Plantagenet, ma tulen!
Tuo poikas veri, joka miekkaani
Nyt tahrautuu, se siin‰ ruostukoon,
Siks kuin sun veres yhteen siihen hyytyy
Ja kummankin saan pest‰ pois yht'aikaa.

                              (Menee.)


Nelj‰s kohtaus.

    Sama paikka.

    (Miekankalsketta. York tulee.)

YORK.
Kuningattaren joukot saivat voiton;
Set‰ni kaatuivat mua suojellessaan,
Ja tuiman vihollisen alta v‰istyy
V‰keni, paeten kuin laivat tuulta,
Tai lampaat, joita ahnas hukka vainoo.
Ties luoja, kuinka poikaini on k‰ynyt;
Sen tied‰n vain, ett', el‰en tai kuollen,
He puoliansa pitiv‰t kuin miehet,
Jotk' ovat mainetˆihin syntyneet.
Kolmasti luoksi raivas Richard tiens‰,
Kolmasti huusi: "Rohkeutt', is‰! Kest‰!"
Tul' yht‰ usein Edward vierelleni
Ja miekka purppurainen kahvaan asti
Punattu vastustajain verill‰.
Ja rohkeimmatkin sankarit kun taantui,
Huus Richard: "P‰‰lle! Tuumaa ei saa v‰ist‰‰!"
Ja huusi: "Kruunu, taikka kuulu hauta!
Valtikka, taikka kuoppa-paha maassa!"
N‰in taaskin p‰‰lle hyˆk‰ttiin, mut, ah!
Taas v‰istyttiin; niinkuin n‰et joutsenen,
Mi turhaan ponnistelee virtaa vastaan
Ja ylen tuimaan uupuu aallokkoon.

    (Lyhytaikaista h‰ly‰ ulkona.)

Haa! Kuule! Turkka vainolainen saapuu:
Olen heikko, sen en vimmaa pakoon p‰‰se;
Jos vahva oisin, sen en vimmaa v‰ist‰is.
Jo el‰m‰ni lasist' uupuu hiekka;
Mun t‰h‰n t‰ytyy j‰‰d‰, t‰h‰n kuolla.

    (Kuningatar Margareeta, Clifford, Northumberland,
    nuori prinssi tulevat sotureineen.)

Tule, julma Clifford -- verinen Northumberland --
Vihaanne sammumatont' yh‰ kiihd‰n.
Kas, t‰ss' on pilkka, laukausta varron.

NORTHUMBERLAND.
Heitt‰ydy armoon, korska Plantagenet!

CLIFFORD.
Niin moiseen armoon, jota julma Richard
K‰teisin maksuin tarjos is‰lleni.
Nyt PhaÎton on syˆssyt vaunuistaan
Ja keskip‰iv‰st‰ on tehnyt illan.

YORK.
Mun tuhkani se, niinkuin Phoenix, siitt‰‰
Voi linnun, joka teille kaikin kostaa.
N‰in toivoen ma silm‰‰n taivaaseen
Ja siit' en huoli, mit‰ mulle teette.
No, tulkaa! Noinko monta -- pelkuria?

CLIFFORD.
Noin pelkur' raivoo, jok' ei pakoon p‰‰se;
Noin kyyhky nokkii haukan kynsi‰;
Noin rosvo, el‰m‰st‰‰n toivotonna,
Oikeuden-palvelijaan herjaa syyt‰‰.

YORK.
Oi, Clifford, ajattele taap‰in hiukan
Ja johda mielees entisaikojamme!
Jos h‰pe‰lt‰ voit, mua silmiin katso,
Ja pure kielt‰si, kun pelkuriks se
Minua soimaa, jonka tuima katse
Sun usein lannisti ja pakoon ajoi.

CLIFFORD.
En aio sulle sanaa sanast' antaa,
Vaan iskust' iskun, kaksi yhdest‰.

    (Paljastaa miekkansa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Seis, uljas Clifford! Tuhannesta syyst‰
Pident‰‰ tahdon el‰m‰‰ sen konnan. --
H‰n kuuro kiukusta on; puhu sin‰,
Northumberland!

NORTHUMBERLAND.
                Seis, Clifford! Liian arvon
Sa h‰lle suot, jos sormesikin nirhaat,
Kun syd‰mmen sa h‰lt‰ l‰vist‰t.
Ei uljaan miehen tyˆt‰ pist‰‰ k‰tt‰‰n
Vihaisen koiran hampahien v‰liin,
Jos voi sen luotaan tyˆnt‰‰ potkulla.
Kymment‰ yht‰ vastaan mies ei pelk‰‰.

    (K‰yv‰t k‰siksi Yorkiin, joka ponnistelee vastaan.)

CLIFFORD.
Noin pyristelee kurppa satimessa.

NORTHUMBERLAND.
Noin kanikin se potkii verkossa.

    (York otetaan vangiksi.)

YORK.
N‰in riemuitsevat varkaat saaliistaan;
N‰in kunnon mies se rosvovoimaa v‰ist‰‰.

NORTHUMBERLAND.
Kuink', armo, menetell‰ h‰nen kanssaan?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Northumberland ja Clifford, urhot jalot,
Mies tuokaa t‰h‰n myyr‰nm‰tt‰h‰lle;
H‰n oikok‰sin vuoriin kurkoitteli,
Mut k‰dell‰‰n vain jakoi varjoa.
Sin‰kˆ, sin‰, aiot kuninkaaksi?
Sin‰kˆ parlamentiss' ‰‰nt‰ pidit
Ja suurta sukuper‰‰s saarnasit?
Miss' on nyt poikalaumas, auttajasi?
Se hurja Edward ja se hauska Yrjˆ?
Ja ihmelaps, se uljas kyss‰selk‰,
Se Riku-poika, joka k‰rein ‰‰nin
Kapinaan is‰-taataa houkutteli?
Ja miss‰ Rutland-lemmikki ja muut?
Kas, York! Tuon liinan min‰ kastoin vereen,
Jot' uljas Clifford miekank‰rjell‰‰n
Herutti pojan povesta. Jos silm‰s
Voi h‰nen surmastansa vetty‰,
Niin ota t‰m‰ posken pyyhkimeksi.
York-parka! Verivihalta jos voisin,
Niin surkeata tilaas itkisin.
Syd‰nny, York, mua sill‰ hauskuttaisit!
Mit‰? Niinkˆ tulisyd‰n tuntos poltti,
Ett' ei j‰‰ kyynelt‰k‰‰n Rutlandille?
Miks levollinen noin? Jos hurjistuisit!
Ja jotta hurjistuisit, n‰in sua ilkun.
Hammasta pure, riehu, jalkaa polje,
Min' ett‰ tanssia ja laulaa saisin!
Vaan -- palkkaa, n‰en ma, vaadit hauskutteestas.
Ei puhu York, jos h‰ll' ei kruunua. --
Yorkille kruunu! -- Polvistukaa, loordit! --
Pidelk‰‰ h‰nt‰, ett‰ saan sen p‰‰h‰n.

    (Asettaa paperisen kruunun h‰nen p‰‰h‰ns‰.)

Kas noin! Nyt n‰yt‰t oikein kuninkaalta!
Niin, tuo se istuimen vei Henrikilt‰,
Ja tuo se h‰nen perij‰kseen tehtiin! --
Mut kuinka suur' Plantagenet n‰in v‰leen
Nyt kruunataan, ja kalliin valan rikkoi?
Minusta h‰n ei kuninkaaks sais tulla,
Ennenkuin kuololle lyˆ Henrik k‰tt‰.
Henrikin s‰teikkˆˆnkˆ pist‰t p‰‰si
Ja ryˆst‰t virveen h‰nen kulmiltaan
El‰iss‰‰n viel‰, vastoin pyh‰‰ valaa?
Oo, se on anteeks antamaton synti! --
Pois, kruunu pois, ja kruunun kanssa p‰‰!
P‰‰ pois, ma muuten en voi hengitt‰‰!

CLIFFORD.
Se mun on teht‰v‰ni, is‰n t‰hden.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei viel‰! Kuullaan kuinka rukoilee h‰n.

YORK.
Oo, sin‰ em‰susi Ranskanmaan,
Pahempi viel‰ kuin sen koirassudet,
Kyyn hammasta on kieles myrkkyisempi!
Kuink' alentavaa sukupuolellesi
Iloita, niinkuin amatsooni-naikko,
Sen tuskista, jonk' onni kahlehtii!
Jos ei ois muuttumattomat kuin toukka
Sun kasvosi ja ilkitˆist‰ riettaat,
Niin yritt‰isin, ylv‰ kuningatar,
Sua punastuttaa; jos ma sanoisin,
Mist' olet tullut, mist‰ sukus juurrat,
Niin h‰peisit, jos h‰py‰ sull' ois.
Is‰ll‰s Napolin ja Sisiliain
Ja Jerusalemin kuninkaan on nimi,
Mut rikkaamp' Englanniss' on talonpoika.
Noin kˆyh‰st‰kˆ herrast' opit korskas?
Ei siihen auta mik‰‰n, ylv‰ rouva,
Ett' ei k‰y toteen vanha sananlasku:
"Kun kerj‰‰j‰ saa juuston, niin sen paistaa."
Somuus se usein ylv‰ks tekee naisen,
Mut v‰h‰n sit' on, taivas n‰hkˆˆn, sulla.
Hyve se h‰net ihailtavaks saattaa,
Sinussa vastakohtaa ihmetell‰‰n.
Siveys se h‰nen tekee taivaalliseksi,
Sen vajaus sinut inhottavaksi.
Niin vastakkaist' on sulle kaikki hyv‰,
Kuin antipodit ovat meihin n‰hden
Tai niinkuin pohjaan n‰hden etel‰.
Tiikerin syd‰n naisen nahkassa!
Kuink' elinveren lapsest' ottaa voit
Ja is‰lle sen silm‰in pyyhkeeks antaa
Ja sent‰‰n olla hahmoltasi nainen?
Nainen on hyv‰, laupias, hell‰, vieno;
Sin' olet tyly, kova, turta, raaka.
Mun k‰skit riehua: on k‰skys kuultu.
Mun tahdoit itkem‰‰n: on tahtos tehty.
N‰et, riehka rajutuuli vett‰ kaivaa,
Ja kun on myrsky laannut, alkaa sataa.
N‰‰ kyyneleet ne rakkaan Rutlandini
On peijaiset, ja joka pisar huutaa
Kostoa h‰nen kuolemastaan teille,
Kavala ranskatar ja julma Clifford!

NORTHUMBERLAND.
Niin, totta vie, mua liikuttaa tuo tuska,
Ett' tuskin pid‰tt‰‰ voin itkuani!

YORK.
Tuon kasvoja ei ahnaat ihmissyˆj‰t
Ois koskeneet, ei veriin tahranneet.
Mut sin‰ kymmenesti kovemp' olet
Ja julmempi kuin Hyrcanian tiiker'
Oi, katso is‰-raiskan kyyneleit‰,
Tunnoton kuningatar! Liinan tuon
Sa armaan poikaseni vereen kastoit,
Ja min‰ kyynelin sen huuhdon pois.
Tuoss' ota liinas, ylv‰stele sill‰!

    (Antaa takaisin nen‰liinan.)

T‰‰n synk‰n tarinan jos oikein kerrot,
Niin, totta, virroin virtaa kyyneleit‰;
Niin, vihamiehenikin saineest' itkee
Ja sanoo: "Ah, mik' inhottava teko!"
Tuoss', ota kruunu! Kiroukses se olkoon,
Ja h‰d‰ss' auttakoon sua sama lohtu,
Mink' ilkik‰tesi nyt mulle tarjoo! --
Nyt, julma Clifford, korjaa minut t‰‰lt‰;
Taivaaseen sielu, veri teid‰n p‰‰h‰n!

NORTHUMBERLAND.
Vaikk' olis sukuni h‰n surmannut,
Niin, jumaliste, itke‰ mun t‰ytyy,
Kun n‰en, mi painaa syv‰ suru h‰nt‰!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuin? Lord Northumberlandko itkusuin?
Vain muista mit' on pahaa meille tehnyt,
Niin kyll‰ hell‰t kyyneleesi kuivuu.

CLIFFORD.
Valasta tuo, tuo is‰n surmasta!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuo hell‰n kuninkaamme oikeudesta!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

YORK.
Vanhurskas Herra, armos portit avaa!
Haavoista n‰ist‰ sielu luokses lent‰‰.

    (Kuolee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
P‰‰ poikki! Naulatkaa se Yorkin porttiin,
York ett‰ katsella saa kaupunkiaan.

          (Torventoitaus. Menev‰t.)




TOINEN NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Tasanko Mortimerin-ristin l‰hell‰ Herefordshiressa.

    (Marssi. Edward ja Richard tulevat sotajoukkoineen.)

EDWARD.
Miten lie ylv‰ is‰ pakoon p‰‰ssyt?
Ja onko pakoon p‰‰ssyt h‰n, vai eikˆ,
Northumberlandia ja Cliffordia?
Jos vangittu h‰n on, se olis kuultu;
Jos kaatunut h‰n on, se olis kuultu;
Jos pakoon p‰‰ssyt on, niin minust' oisi
Siit' ilosanoma jo meille tullut. --
Mik' on sun, veli? Miks noin olet synkk‰?

RICHARD.
Iloita en voi, kunnes varmaan tied‰n,
Mitenk‰ uljaan is‰mme on k‰ynyt.
N‰in h‰nen tappelussa hyˆriv‰n
Ja huomasin, kuink' etsi Cliffordia.
H‰n seisoi taajimmassa ahdingossa
Kuin jalopeura nautalaumassa
Tai niinkuin karhu koirain saartamana, --
Se naappaa jonkun, joka huudon nostaa,
Mut toiset seisoo kaukana ja haukkuu.
N‰in ottel' is‰ vihollisen kanssa.
N‰in uljast' is‰‰ vihollinen v‰isti.
On kunniaksi olla moisen poika!
Kas, kuinka kultaporttins' avaa koitar
Ja ylv‰‰ aurinkoa hyv‰stelee!
Se kuinka nuoruutensa loistoss' ent‰‰
Kuin siro sulho armastansa vastaan!

EDWARD.
Hourinko? Kolme aurinkoa n‰en!

RICHARD.
Niin, kolme t‰ytt‰, kirkast' aurinkoa;
Ne hattarain ei ole katkaisemat,
Sekeell‰ taivaall' ovat erill‰‰n.
Kas, -- yhtyv‰t, halaavat, suutelevat,
Ik‰‰nkuin vannoisivat pyh‰n liiton!
Nyt yks on valo vain, yks aurinko.
Jotakin n‰m‰ taivaan merkit tiet‰‰.

EDWARD.
Ihmett‰, kummaa! Moist' ei ole kuultu.
Se meit‰, veli, varmaan taistoon kutsuu:
Me, pojat uljaan Plantagenetin,
Jotk' omillamme loistamme jo kukin,
N‰in yhdist‰mme valomme ja, niinkuin
Tuo maailmaa, me maata valaisemme.
Mut mit‰ tiet‰neekin, kilvess‰ni
Ma vasta pid‰n kolme aurinkoa.

RICHARD.
Auringotarta, tarkoitit kai? Anteeks,
Sinulle naaras rakkaamp' on kuin koiras!

    (Sanansaattaja tulee.)

Ken sin‰, jonka synkk‰ katse tiet‰‰,
Ett' onnettomuus pyˆrii kielell‰s?

SANANSAATTAJA.
Mies olen, joka surkutellen n‰in,
Kuink' ylv‰ Yorkin herttua surmattiin,
Jalo is‰nne ja rakas is‰nt‰ni.

EDWARD.
ƒl' en‰‰ puhu: liiaksi jo kuulin.

RICHARD.
Ei, puhu: min‰ tahdon kuulla kaikki.

SANANSAATTAJA.
Vihollisjoukon oli saartamana
Ja sit‰ pid‰tti kuin Trojan toivo
Kaupunkiin tunkeuvat kreikkalaiset.
Mut Herkuleskin ylivoimaa v‰istyy,
Ja taajat iskut, vaikk' on kirves pieni,
Kovimman tammen alistaa ja kaataa.
Is‰nne kukistivat monet k‰det,
Mut julmin k‰sin h‰net tappoivat
Tuo raaka Clifford sek‰ kuningatar,
Jok' ivaks herttuan kruunasi ja h‰nt‰
Suun sis‰‰n nauroi; h‰n kun tuskast' itki,
Niin julmus posken pyyhkeeks antoi liinan,
Jok' oli kastettuna nuoren, kauniin
Rutlandin vereen, jonka Clifford tappoi.
N‰in rumasti ja kauan ilkuttuaan
P‰‰n ottivat ja Yorkin portin p‰‰lle
Sen panivat; ja siin‰ se on viel‰,
Kamalin n‰ky, mink‰ olen n‰hnyt.

EDWARD.
Oi, kallis York, jok' olit tukemme!
Poiss' olet nyt, ja meill' ei nojaa, turvaa.
Oi, Clifford! julma Clifford! sin‰ tapoit
Euroopan ritariston kaunistuksen;
Vilpill‰ h‰net voitit; sill‰ h‰n,
Mies miest‰ vastaan, voittanut ois sinut.
Nyt tyrm‰ks sieluni on linna tullut;
Oi, murra kahlees, sielu, ett‰ ruumis
Maan poveen k‰tkett‰isiin lepohon!
On ilo multa mennyt ij‰ksi,
Iloita en voi en‰‰ koskaan, koskaan.

RICHARD.
Pois itku! Kaikki nesteet ruumiissani
Ei sammuttaa voi syd‰mmeni lieskaa,
Ei kieli kevent‰‰ voi poven taakkaa;
Se henki, jolla puhuisi, se lietsois
Vain hiilosta, mi povess' ylt‰‰n hehkuu
Tuleksi, jonka kyynel sammuttaisi.
Itkusta laakenee vain surun syvyys.
Lapsille itkut; kosto, miekka mulle!
Richard, mull' on sun nimes; kuolos kostan
Tai kuolen kunnialla yritykseen.

EDWARD.
Nimens‰ uljas herttua j‰tti sulle,
Mun herttuakuntans' on ja istuimensa.

RICHARD.
Ei, jos tuon valtakotkan poika olet,
T‰hyst‰‰ voinet suoraan aurinkoon.
Vai herttuakunta? Sano: valtakunta;
Jos sit' et saa, et h‰nen poikans' ole.

    (Marssi. Warwick ja Montague tulevat sotajoukkoineen.)

WARWICK.
No, loordit; mit‰ kuuluu?

RICHARD.
                          Suuri Warwick,
Jos hirmusanomamme kertoisimme,
Ja kertomamme joka sanasta
Lihaamme tikareilla raadeltaisi,
Niin sanat vihlois pahemmin kuin haavat.
Oi, loordi, herttua York on surmattu!

EDWARD.
Oi, Warwick, Warwick! Se Plantagenet,
Mi sua helli niinkuin sieluansa,
Tylylt‰ Cliffordilt' on surman saanut.

WARWICK.
Tuon tiedon kymmenen jo p‰iv‰‰ sitten
Hukutin kyyneliin, ja tulen nyt
Lis‰‰m‰‰n tuskianne uusill' yh‰.
Wakefieldin verilˆylyn j‰lkeen heti,
Miss' uljaan heitti henkens' is‰nne,
Sain surmastaan ja tappiostanne
Niin joutuun tiedon kuin voi viesti lent‰‰.
Kuninkaan vartijana Lontooss' ollen
Kokosin yst‰v‰ni, miehet katsoin,
Ja riensin uhkein voimin, niinkuin luulin,
Kuningatarta vastaan Sanct-Albansiin,
Kuninkaan ottain hyˆdykseni mukaan;
Sill' urkkijani kertoivat, ett' aikeet
Kuningattarell' oli kumota
Viimeinen s‰‰typ‰‰tˆs, joka koski
Kuninkaan valaa, teid‰n perimyst‰.
Lyhyesti: Sanct-Albansiss' yhdyimme
Ja kahden puolen tuimast' ottelimme;
Mut kuninkaanko kylmyys, h‰n kun katsoi
Niin hell‰st' urhokasta puolisotaan,
Se miestemmekˆ kuuman innon kylm‰s,
Vai huhu Margareetan voitosta,
Vai pelko Cliffordinko julmuudesta,
Jok' uhkas vangituille verta, surmaa,
En tied‰ sanoa; mut se vain varma,
Ett' iski salamoina noiden miekat,
Kun meid‰n -- niinkuin huuhkan vitka lento
Tai niinkuin laiskan puimamiehen varsta --
Suhahti hiljaa niinkuin yst‰viin.
Kehoitin asiamme oikeudella,
Lupasin lahjoja ja suurta palkkaa,
Mut turhaa: heiss' ei taistomielt‰, meiss‰
Ei voiton toivoa. N‰in pakenimme,
Kuningattaren tykˆ kuningas,
Veljenne Yrjˆ, Norfolk sek‰ min‰
Riensimme kiirein teihin yhtym‰‰n,
Kun n‰ill‰ mailla teid‰n kuulimme
V‰ke‰ ker‰ilev‰n uuteen taistoon.

EDWARD.
Mut miss' on herttua Norfolk, hyv‰ Warwick?
Ja milloin Yrjˆ tuli Burgundista?

WARWICK.
Kuus virstaa t‰‰lt' on Norfolk joukkoineen;
Ja veljell‰nne taas vast'ik‰‰n laittoi
T‰tinne, jalo herttuatar Burgund,
H‰t‰‰mme t‰nne oivan apujoukon.

RICHARD.
Siis ylivoimaa varmaan Warwick v‰istyi:
H‰nt' aina vainoojaksi ylistettiin,
Ei ennen pakenijaks soimattu.

WARWICK.
Ei h‰nt‰ nytk‰‰n siksi soimata;
Se tied‰: t‰m‰ vahva k‰si voi
Henrikin heikon p‰‰st‰ riist‰‰ kruunun
Ja v‰‰nt‰‰ kourast' ylv‰n valtikan.
Vaikk' yht‰ urhea h‰n sodass' oisi,
Kuin rauhass' on h‰n laupias ja hurskas.

RICHARD.
Tuon hyvin tied‰n, Warwick; ‰l‰ toru;
Rakastan mainettasi, siksi puhuin.
Mut, t‰ss‰ pulassa nyt mit‰ tehd‰?
Pois rautapaitammeko heit‰mme
Ja mustaan murhevaippaan pukeumme,
Lukien helminauha-rukouksia?
Vai vihamiestemmekˆ kyp‰riin
Kostomme hartautta harjoitamme?
Jos niin, niin sano pois, ja toimeen, loordit!

WARWICK.
Niin, siksi tulinkin sua tapaamaan,
Ja siksi veljenikin, Montague.
Mua kuulkaa, loordit! Korska kuningatar,
Ja Clifford, ja Northumberland, se pohva,
Ja muutkin pˆyhk‰t linnut samaa maata,
Kuningas-pahaa vatkaavat kuin vahaa.
H‰n valall' otti teid‰t perij‰kseen,
Se vala parlementin kirjoiss' on;
Ja nyt on Lontooseen se joukko mennyt
Tehd‰kseen valan tyhj‰ksi ja muuten
Lancaster-suvun haitaks toimiakseen.
Kolmekymment‰tuhatta on miest‰ heill‰;
Jos Norfolkin ja minun apujoukot
Ja, kreivi March, ne yst‰v‰iset, jotka
Uskollisesta Walesista saat kokoon,
Viiskolmattakin-tuhatt' oisi vain,
Niin, mars! Me miehin menn‰‰n Lontooseen,
Vaahtoisen ratsun selk‰‰n taaskin nousten
Ja taaskin huutain: "hakkaa, hakkaa p‰‰lle!"
Mut emme koskaan en‰‰ pakoon k‰‰nny.

RICHARD.
Nyt Warwick-urhon kuulen puhuvan!
Se ‰lkˆˆn aurinkoista p‰iv‰‰ n‰hkˆ,
Ken huutaa: "pois!" kun Warwick sanoo: "seis!"

EDWARD.
Lord Warwick, min‰ hartiaasi nojaan,
Ja jos sa kaadut -- Jumal' est‰kˆˆn! --
Myˆs Edward sortuu, josta kaitkoon taivas!

WARWICK.
Et en‰‰ kreivi March, vaan herttua York;
Ens porras Englannin on valtaistuin.
Joka kyl‰ss‰, mist' ohi kuljemme,
Englannin kuninkaaks sun julistamme;
Ja ilosta ken lakkiaan ei huiskaa,
Se p‰‰ll‰‰n rikoksensa maksaa saa.
Kuningas Edward! Richard! Montague!
ƒlk‰‰mme mainett' en‰‰ uneksiko!
Ei, torvet soimaan vain, ja joutuin toimeen!

RICHARD.
Ter‰st‰ vaikk' ois syd‰mmesi, Clifford,
Niinkuin se tˆist‰s kivikovaks n‰htiin,
Niin l‰vist‰n sen, tai vie omani.

EDWARD.
Soi, r‰ikk‰! Jumala ja pyh‰ Yrjˆ!

    (Sanansaattaja tulee.)

WARWICK.
No mit‰? Mit‰ uutta?

SANANSAATTAJA.
Mun herttua Norfolk laittoi sanomaan,
Ett' uhkein voimin kuningatar saapuu,
Ja pyyt‰‰ heti kuulla neuvojanne.

WARWICK.
Se sopii; tulkaa, kelpo soturit!

                      (Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Yorkin edustalla.

    (Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
    Walesin prinssi, Clifford ja Northumberland tulevat
    rumpujen ja torvien soidessa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
No, tervetultuanne hyv‰‰n Yorkiin!
Kas, tuoss' on verivihollisen p‰‰,
Jonk' aikoi kaunistaa h‰n kruunullanne:
Se n‰ky eikˆ syd‰nt' ilahuta?

KUNINGAS HENRIK.
Kuin luoto haaksirikon pelk‰‰j‰‰:
Tuo n‰ky syd‰nt‰ni ihan vihloo. --
Pid‰t‰ kostos, Herra! Mun ei syy,
Valaani rikkonut en ehdoin tahdoin.

CLIFFORD.
Tuo liika hellyys, arvon majesteetti,
Tuo v‰‰r‰ s‰‰li t‰ytyy teid‰n heitt‰‰.
Kehenk‰ leijona luo hell‰n katseen?
Ei petoon, mi sen luolan aikoo ryˆst‰‰.
Kenenk‰ k‰tt‰ mets‰n karhu nuolee?
Ei sen, ken suoraan silt‰ pennun tappaa.
Ken luihun k‰‰rmeen kuolinpiston v‰ltt‰‰?
Ei se, ken astuu jalkansa sen niskaan.
Matokin kiemuroi, kun sit‰ poljet,
Ja kyyhky nokkii, kun se poikaans' suojaa.
York vallanahnas kruunus aikoi ryˆst‰‰:
S‰ hymyilit, kun rypisti h‰n otsaa.
H‰n, pelkk‰ herttua, tahtoi kuninkaaksi
Poikansa saada ja, kuin hell‰ is‰,
Sukunsa nostaa; sin‰, kuningas
Ja kauniin pojan is‰, sin‰ suostuit
Tekem‰‰n t‰m‰n perinnˆttˆm‰ksi,
N‰in n‰ytt‰in, ett‰ tyly olet is‰.
Poikaansa el‰in j‰rjetˆnkin ruokkii,
Ja, vaikka pelk‰‰, ihmisen kun n‰kee,
Niin katsos, kuinka pienoistensa suojaks
Samoilla siivill‰, joit' usein on
Se arkamaiseen pakoon k‰ytt‰nyt,
Sit' ahdistaa se, joka pes‰‰n kiipee,
Ja henkens' antaa sikiˆns‰ suojaks!
H‰pe‰, Henrik! Opiks ota n‰m‰.
Oi, mik‰ s‰‰li, jos tuo kaunis poika
Menett‰is is‰n t‰hden perintˆns‰
Ja joskus vasta sanois pojalleen:
"Mit' iso-is‰ ja sen is‰ voitti,
Sen is‰ antoi heikkoudessaan pois!"
Oi, sit‰ h‰pe‰t‰! Katso poikaa;
Tuo katse miehek‰s, jok' onnen suosin
H‰nelle lupaa, mieles karaiskoon,
Ett' omas pid‰t, omas h‰lle j‰t‰t.

KUNINGAS HENRIK.
Kyll' oiva puhuja sa olet, Clifford,
Ja p‰tevi‰ syit‰ esiin tuot.
Mut sano, Clifford, etkˆ koskaan kuullut,
Ett' onneksi ei ole v‰‰rin saatu?
Ja pojalleko hyv‰ks aina oisi,
Ett' is‰ itsens' itaroisi hornaan?
Ma j‰t‰n pojalleni hyv‰t tyˆni;
Josp' is‰ muut' ei j‰tt‰nyt ois mulle!
Muu kaikk' on joutavaa; sen s‰ilymisest'
On huolta tuhat kertaa enemm‰n
Kuin ilon rahtua sen nautinnosta.
York-lanko, oi, josp' yst‰v‰si tiet‰is,
Kuin surettaa mua, ett' on p‰‰si tuossa!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Rohkeutta, Henrik! Vihollinen saapuu;
Tuo hempeys heikontaa vain v‰ke‰nne.
Ritariks pojan lupasitte lyˆd‰;
Siis miekka maalle, ja se oiti tehk‰‰!
Polvistu, Edward!

KUNINGAS HENRIK.
Edward Plantagenet, nouse ritarina,
Ja miekallas vain oikeutta puolla.

PRINSSI.
Ylev‰ is‰, teid‰n luvallanne
Ma sill‰ kruunun perimyst‰ puollan
Ja t‰ss‰ k‰yt‰n sit‰ hamaan kuoloon.

CLIFFORD.
Se vasta puhetta on uljaan prinssin!

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Kuninkaan sotaherrat, olkaa valmiit!
Kolmekymmen-tuhantisen joukon kanssa
York-herttuan puoltajana tulee Warwick,
Ja joka kaupungissa Yorkin huutaa
H‰n kuninkaaks, ja monet h‰nt‰ seuraa.
Koht' ovat t‰‰ll‰; rivit j‰rjestykseen!

CLIFFORD.
Suvaitkaa, majesteetti, j‰tt‰‰ tanner;
Poiss' ollessanne kuningattarella
On onni parempi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
                 Niin, kuninkaani,
Soisimme j‰‰d‰ oman onnen nojaan.

KUNINGAS HENRIK.
Mun onneni on teid‰n; siksi j‰‰n.

NORTHUMBERLAND.
Mut tehk‰‰ luja p‰‰tˆs taistella.

PRINSSI.
Karkaiskaa, is‰, n‰m‰ jalot loordit
Ja kaikki, jotka sotii puolestanne.
Miekkanne maalle, huutain: "pyh‰ Yrjˆ!"

    (Marssi. Edward, Yrjˆ, Richard, Warwick, Norfolk,
    Montague ja sotureita tulee.)

EDWARD.
Valapatto Henrik, antautko armoon
Ja panet kruunusi mun p‰‰h‰ni,
Vai miekan varaan henkesikˆ heit‰t?

KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰vytˆn poika, hempujasi hauku!
Noin rˆyhke‰sti sun ei sovi haastaa
Esivaltasi ja kuninkaasi kuullen.

EDWARD.
Min' olen h‰nen kuninkaansa; h‰nen
Pit‰isi polvistua; perilliseks
Ma tulin h‰nen suostumuksellaan.
Mut vala rikottiin; te, niinkuin kuulin,
Te, joll' on valta, vaikk' on h‰ll‰ kruunu,
Uudessa parlamentiss' yllytitte
H‰nt' erottamaan minut sek‰ sijaan
Panemaan poikansa.

CLIFFORD.
                   Ja syyst‰ kyll‰:
Ken is‰n perij‰ on muu kuin poika?

RICHARD.
Sin‰kˆ, tappuri! -- Oh! Tukehdun!

CLIFFORD.
Niin, v‰‰r‰selk‰! T‰ss‰ vastaan sua
Ja ket‰ vain sun-laistas ˆyhk‰ri‰.

RICHARD.
Sin‰h‰n nuoren tapoit Rutlandin?

CLIFFORD.
Ja vanhan Yorkin, niin, ja viel' en tyydy.

RICHARD.
Nyt taiston merkki, loordit, jumalauta!

WARWICK.
Mit‰ sanot, Henrik? Luovutatko kruunun?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Suupaltti Warwick! Sin‰ tohdit haastaa?
Kun viimein Sanct-Albansiss' yhdyttiin,
Sua auttoi koivet enemm‰n kuin kourat.

WARWICK.
Mull' oli silloin pako, nyt on sulla.

CLIFFORD.
Niin kerskuit silloinkin, ja v‰istyit vain.

WARWICK.
Cliffordin uljuus ei mua karkoittanut.

NORTHUMBERLAND.
Eik' oma miehuutesi pid‰tt‰nyt.

RICHARD.
Northumberland, ma sua kunnioitan.
Lopeta puhe; hillit‰ voin tuskin
Syd‰mmen katkeruutta purkaumasta
Cliffordiin, julmaan lapsenmurhaajaan.

CLIFFORD.
Is‰si tapoin; oliko h‰n lapsi?

RICHARD.
Kuin arka, luihu pelkuri sen teit,
Niinkuin sa tapoit nuoren Rutlandinkin.
Mut ennen iltaa tyˆt‰s viel‰ kiroot.

KUNINGAS HENRIK.
Heretk‰‰, loordit; kuulkaa minua!

KUNINGATAR MARGAREETA.
No, n‰yt‰ kovaa siis, tai ole vaiti!

KUNINGAS HENRIK.
Ma pyyd‰n, ‰l‰ suista kielt‰ni;
Kuningas olen, mull' on puhevalta.

CLIFFORD.
Kuningas, sanat sit' ei haavaa sido,
Mink' iski t‰m‰ kohtaus: vaiti siis!

RICHARD.
Siis miekkas paljasta, sa pyˆveli!
Sen kautta, joka meid‰t loi, ma vannon,
Ett' uljuus Cliffordin on kielen p‰‰ss‰.

EDWARD.
No, Henrik, saanko oikeutta, vai enkˆ?
Tuhannet t‰n‰‰n murkinoineet eiv‰t
Syˆ lounatta, jos kruunuas et anna.

WARWICK.
Jos kiell‰t, niin sun p‰‰h‰s niiden veri!
Sill' oikeus Yorkin aseitten on puolla.

PRINSSI.
Jos oikein se, min Warwick siksi sanoo,
Ei v‰‰rin ole mik‰‰n, kaikk' on oikein.

RICHARD.
Ken sinut siittik‰‰n, niin tuoss' on ‰itis:
Sinull' on, toden totta, ‰itis kieli.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mut sin' et tule is‰‰n etk‰ ‰itiin,
Vaan inhaan, kuvattomaan hirviˆˆn,
Jonk' onni merkki, sit' ett' osais karttaa
Kuin myrkkysammakkaa tai varkaan kielt‰.

RICHARD.
Napolin rauta, Englannissa kullattu,
Jonk' is‰‰ puhutellaan kuninkaaksi --
Niinkuin jos mereks sanois l‰t‰kˆn --
Sin' etkˆ h‰pe‰, kun syntys tied‰t,
Halpuuttas viel‰ kielin ilmaista?

EDWARD.
Sata puntaa olkihuiskasta,[2] jos sill‰
Tuon riettaan itsetuntemukseen saisi!
Sua kauniimp' oli Helena, vaikk' onkin
Sun miehes Menelaus;[3] tuo viekas nainen
H‰n Agamemnonin ei velje‰
Niin h‰v‰issyt kuin kuningastas sin‰.
T‰‰n is‰ Ranskan syd‰mmess‰ telmi,
Kuninkaan suisti, taltutti Dauphinin;
Ja s‰‰dyst‰‰n jos olis Henrik nainut,
Niin viel‰kin se s‰ilyis sama loisto.
Mut kerj‰‰j‰n kun otti vuoteeseensa
Ja kˆyh‰n is‰s nosti apekseen,
Auringon silloin peitti sadekuuro,
Mi Ranskast' is‰n maineen huuhtoi pois
Ja kotimaassa kapinan sai aikaan.
T‰‰n riidan syyn‰ mik‰ muu kuin korskas?
Jos siivoll' oisit, nukkuis oikeutemme
Ja hell‰‰ kuningasta s‰‰lien
Vaateemme j‰tt‰isimme toiseen aikaan.

YRJ÷.
Mut kun me n‰imme, ett‰ aurinkomme
Kev‰imen sulle toi, ja ettei kes‰s
Hedelm‰‰ meille tuonut, silloin kirveen
Me tunkeilevaan juurees iskimme;
Ja vaikka meit‰kin sen ter‰ repi,
Niin tied‰, -- iske‰ kun alamme,
Me emme lakkaa ennen, kuin sa kaadut
Tai kuuma veremme sun kasvus kastaa.

EDWARD.
N‰in lujass' aikeessa sua taistoon vaadin,
Enk' en‰‰ suostu keskusteluun, koska
Hyv‰lt‰ kuninkaalta puheen kielsit. --
Soi, torvi! -- Verilippu liehumaan!
Se voittoon meid‰t vie tai kuolemaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, viivy, Edward!

EDWARD.
Ei, torahammas! Nyt ei viipy auta:
T‰‰ riita t‰n‰‰n tuhanten on hauta.

                         (Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Tappelutanner Towtonin l‰hell‰.

    (Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Warwick tulee.)

WARWICK.
V‰synyt olen niinkuin kilparatsu;
Hetkeksi tuohon lasken heng‰ht‰m‰‰n.
Mont' iskua ma sain, ja monta annoin,
Se j‰ykist‰kin j‰nteist' otti voiman,
Ja pakostakin lev‰t‰ mun t‰ytyy.

    (Edward tulee juosten.)

EDWARD.
Hymyile, sulo taivas, taikka iske,
Suloton surma! Maailma on musta
Ja Edwardin on p‰iv‰ pilveen mennyt.

WARWICK.
No, miten onnen k‰y, ja kuink' on toivon?

    (Yrjˆ tulee.)

YRJ÷.
Vei onnen hukka, toivon ep‰toivo:
Rivit on rikki, tuho meit‰ vainoo.
Nyt mik‰ neuvoks? Mihin pakenemme?

EDWARD.
Ei pako auta; vainoojill' on siivet;
Me heikot olemme, heit' emme kest‰.

    (Richard tulee.)

RICHARD.
Ah, Warwick, miksi sin‰ j‰tit meid‰t?
Janoinen maa on juonut veljes veren,
Cliffordin peitsenter‰n vuodattaman;
Ja kesken kuolontuskiaan h‰n huusi
Kuin kaukaa kumiseva torven ‰‰ni:
"T‰‰ kosta, Warwick; kosta surmani!"
N‰in vatsan alla sotaratsuin, joiden
Kaviot tiukkui h‰nen kuumaa vertaan,
Ritari jalo heitti henkens‰.

WARWICK.
Maa juopukoon siis meid‰n verest‰mme!
Heponi tapan, paeta en tahdo.
Miks t‰ss‰ seist‰‰n, hukkaa vaikeroiden
Kuin vennot vaimot, vihamies kun riehuu,
Ja katsellaan kuin murhen‰ytelm‰‰,
Jota n‰yttelij‰t ratoks n‰yttelev‰t?
T‰ss' eess‰ taivaan polvillani vannon
Ett'en ma lep‰‰ enk‰ seisahdu,
Ennenkuin kuolo sulkee silm‰ni
Tai onni mulle t‰yden koston hankkii.

EDWARD.
Ma kanssas polvistun ja samaa vannon,
N‰in kiint‰in sieluni sun sieluus, Warwick!
Ja ennenkuin maan kylm‰n kasvoilta
Taas nostan polveni, niin k‰det, silm‰t
Ja syd‰mmeni nostan Sinun puolees,
Jok' ylenn‰t ja kaadat kuninkaat,
Rukoillen, -- jos on tahtos, ett‰ t‰ytyy
T‰‰n ruumiin vihamiehen saaliiks tulla, --
Ett' avaat toki taivaan vaskiportit
Ja sis‰‰n p‰‰st‰t sielun syntisen. --
Nyt eroon, loordit, kunnes tavataan,
Miss' ik‰n‰ns‰, taivaassa tai maassa!

RICHARD.
K‰tesi, veli! -- hyv‰ Warwick, salli
Mun k‰sin v‰synein sua syleill‰.
On vierast' itku mulle, nyt se valuu,
Kun talvi kauniin kev‰h‰mme kaluu.

WARWICK.
Pois, pois! Hyv‰sti, loordit, viel‰ kerran!

YRJ÷.
Kaikk' yhten‰ nyt joukkojemme luo!
Sen suokaa menn‰, jok' ei j‰‰d‰ tahdo,
Ja pylv‰‰ks sit‰ sanokaa, ken pysyy;
Jos hyvin k‰y, h‰n palkan moisen saakoon,
Kuin voittaja Olympin voitteloissa;
Se rohkeutt' arkaan poveen vuodattaa;
Viel' el‰m‰ on toivossa ja voitto.
Pois viipy nyt, ja toimeen yhteisvoimin!

                              (Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Toinen kohta tappelutannerta.

    (Hyˆkk‰yksi‰. Richard ja Clifford tulevat.)

RICHARD.
Nyt, Clifford, tapasin sun vihdoin yksin!
T‰‰ k‰si herttua Yorkin puolest' on,
T‰‰ Rutlandin, ja kumpikin ne kostaa,
Vaikk' ymp‰rˆisi sua vaskimuurit.

CLIFFORD.
Nyt, Richard, olen t‰ss‰ yksin kanssas.
T‰‰ k‰si, t‰‰ se is‰s Yorkin tappoi,
T‰‰ k‰si surmas veljes Rutlandin;
T‰‰ syd‰n, noiden surmast' ilakoiden,
Kehoittaa n‰it‰ k‰si‰, jotk' is‰n
Ja veljen sulta tappoi, samaan tekoon
Sun suhtees ryhtym‰‰n. Siis, pid‰ puoltas!

    (Taistelevat. Warwick tulee; Clifford pakenee.)

RICHARD.
Ei, Warwick, valikoi sa toinen otus;
Ma itse t‰m‰n suden surmaan ajan.

                       (Menev‰t.)


Viides kohtaus.

    Toinen kohta tappelutannerta.

    (Sotamelskett‰. Kuningas Henrik tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
T‰‰ tappelu on niinkuin aamun taisto:
Yˆ raukea ja virkku valo sotii,
Ja paimen, puhallellen kynsiins‰,
Ei tied‰ oikein, onko yˆ vai p‰iv‰.
Se huojuu t‰nne, niinkuin vahva vesi,
Jot' ajaa virta taistoon tuulta vastaan;
Se huojuu tuonne, niinkuin sama vesi,
Jot' ajaa tuulen vimma v‰istym‰‰n.
Ja v‰liin voittaa virta, v‰liin tuuli;
Tuo milloin voimakkaampi, milloin t‰‰;
Molemmat rynn‰tysten voittoon pyrkii,
Ja kumpikaan ei voita eik‰ v‰isty:
N‰in tasapainoss' on t‰‰ julma sota.
Ma t‰h‰n m‰tt‰h‰lle istuudun.
Jumala voiton suokoon kelle tahtoo!
Margareeta, vaimoni, ja Clifford minut
Pois taistost' uhittivat, vannoen
Ett' onni heill‰ on, kun olen poissa.
Oi, kuolla soisin, jos sen Herra soisi!
T‰‰ maailma on pelkk‰‰ tuskaa, vaivaa.
Oi, Jumala! Kuink' onnellinen oisin,
Jos en ois parempi kuin halpa paimen
Ja kummull' istuisin, kuin t‰ss‰ nyt,
Ja tiimalautaan juonteit' uurteleisin,
Jotk' osoittavat, kuinka hetket lent‰‰,
Kuin monta minuuttia menee tuntiin,
Kuin monta tuntia on p‰iv‰n mitta,
Kuin monta p‰iv‰‰ tekee t‰ydeks vuoden,
Kuin monta vuott' on ihmiselon m‰‰r‰.
Kun tied‰n sen, niin sitten ajan jaan:
Niin monta tuntia ma karjaa kaitsen,
Niin monta tuntia ma lev‰hd‰n,
Niin monta tuntia ma rukoilen,
Niin monta tuntia ma huvittelen;
Niin mont' on p‰iv‰‰ lampaat olleet tiineet,
Niin monta viikkoa, niin raukat poikii,
Niin monta vuotta, niin on villa-aika.
N‰in hetket, tunnit, p‰iv‰t, viikot, vuodet,
Kun m‰‰r‰n p‰‰h‰n ovat kulkeneet,
Lepoisaan hautaan viev‰t harmaan p‰‰ni.
Oi, el‰m‰t‰ suloist', autuasta!
Sulompi orapihlajankin varjo
On kaitsijalle lauman laupiaan
Kuin kaunis kultakatos kuninkaalle,
Jok' alamaisten pelk‰‰ petosta;
Niin totta, tuhat-, tuhat-kertaisesti!
Ja vihdoin, huono piim‰ paimenen,
V‰etˆn, nahkaleiliin pantu juoma,
Puun viile‰ss‰ varjoss' ettoneensa,
Kaikk' ilot, joista huoletonna nauttii,
Paremmat ruhtinaan on herkkuja
Ja kultamaljoiss' uhkuilevaa juomaa
Ja unta taidokkaalla vuoteella,
Miss' suru, ep‰ilys ja petos v‰ijyy.

    (Sotamelskett‰. Er‰s poika, joka on tappanut is‰ns‰,
    tulee vet‰en ruumista per‰ss‰‰n.)

POIKA.
Se tuuli paha, jost' ei ole hyv‰‰.
Tuon miehen k‰sik‰hm‰ss' ‰sken tapoin;
Sill' ehk‰ kolikoit' on taskussa,
Ja min‰, joka nyt ne h‰nelt' otan,
Ehk' ennen iltaa henkeni ja ne
Toiselle annan, niinkuin t‰m‰ mulle.
Ken on h‰n? -- Herran t‰hden! Is‰n kasvot,
Jonk' erheess‰ ma tapoin taistelussa!
Oi, inhaa aikaa, moisen tyˆn kun siitt‰‰!
Mun Lontoost' ajoi t‰nne kuningas;
Is‰ni, jok' on Warwick-kreivin mies,
Tuo Warwick ajoi Yorkin puolueeseen.
Ja min‰, joka h‰lt‰ hengen sain,
Nyt k‰dell‰ni hengen h‰lt‰ riistin. --
Anteeksi, taivas! Mit‰ tein, en tiennyt. --
Anteeksi, is‰! En sua tuntenut. --
Nuo verihaavas pesen kyynelin;
Nyt vaiti, kunnes kyyneltulva suupuu.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, kauhun n‰ky‰! Oi, verist' aikaa!
Kun jalopeurat sotii pesist‰‰n,
Niin syyttˆm‰t saa lampaat riidan maksaa.
Mies-parka, itke! Kyynel kyyneleelt‰
Ma tahdon sua auttaa itkem‰‰n,
Siks ett‰ silm‰mme ja syd‰mmemme,
Kuin k‰visiv‰t keskin‰ist‰ sotaa,
Sokenee kyyneliin ja tuskaan murtuu.

    (Is‰, joka on tappanut poikansa,
    tulee kantaen ruumista syliss‰‰n.)

ISƒ.
Sa, joka vastarintaa teit kuin mies,
Pois anna kultas, jos on kultaa sulla:
Sadoilla miekaniskuilla sen ostin.
Mut mit‰? Nuoko vihamiehen kasvot?
Ah! Ei, ei! Ainut poikani se on!
Oi, laps! Jos sinussa on hengen h‰iv‰‰,
Niin silm‰s avaa: katso, mink‰ ryˆpyn
Syd‰mmeni myrsky valaa haavoillesi,
Jotk' ovat syd‰mmen ja silm‰in surma. --
Armahda, Herra, t‰t‰ kurjaa aikaa! --
Oi, mitk‰ petomaiset teurastyˆt,
Soaistut, villityt ja luonnottomat,
T‰‰ verivaino p‰ivitt‰in saa aikaan! --
Is‰lt‰s, laps, sait henkes liian varhain,
Ja liian myˆh‰‰n h‰n sen sulta otti.

KUNINGAS HENRIK.
Voih voihkinaa ja kaiken tuskan tuskaa!
Oi, kuoloni jos vois n‰‰ kauhut est‰‰!
Armahda, taivas, armahda! -- Tuon kasvoill'
On ruusu punainen ja valkoinen,
Riitaisten sukujemme turman-v‰rit:
Verens‰ purppurainen toista kuvaa,
Ja toista kalvas poski muistuttaa.
Yks kuihtukoon, ja toinen kukkikoon!
Tuhannet ihmishenget muuten kuihtuu.

POIKA.
Oi, kuinka ‰iti is‰n kuolemasta
Nyt mua soimaa, eik‰ lepy koskaan!

ISƒ.
Oi, pojan surmasta nyt puolisoni
Menehtyy itkuun, eik‰ lepy koskaan!

KUNINGAS HENRIK.
Oi, kuinka n‰ist‰ tˆist‰ kuningastaan
Nyt kansa moittii, eik‰ lepy koskaan!

POIKA.
N‰in is‰‰ns' onko kukaan poika huollut?

ISƒ.
N‰in poikaans' onko kukaan is‰ surrut?

KUNINGAS HENRIK.
N‰in kukaan kuningasko alaisiaan
On surkutellut? Suur' on teill‰ suru,
Vaan mulla kymmenesti suurempi.

POIKA.
Pois kannan sun, enk' itkem‰st‰ lakkaa.

    (Kantaa pois ruumiin.)

ISƒ.
Sylini t‰‰ sun k‰‰rinliinas olkoon!
Laps rakas, syd‰mmeni on sun hautas,
Ei kuvas siit‰ l‰hde ik‰n‰;
Poveni huokaus on sun kuolinkellos;
N‰in hautiaisiasi is‰s viett‰‰,
Enemm‰n surren poikaans' ainoaa
Kuin Priamus koko urhopoikuettaan.
Pois vien sun; taistelkoon, ken tahtoo, nyt!
Sen surmasin, jot' ei ois pit‰nyt.

    (Kantaa pois ruumiin.)

KUNINGAS HENRIK.
Oi, murheellisia ja s‰rkyneit‰!
Kuningas t‰ss' on vaivatumpi teit‰.

    (Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Kuningatar Margareeta,
    Walesin prinssi ja Exeter tulevat.)

PRINSSI.
Pois, is‰! Kaikk' on paoss' yst‰v‰mme,
Ja Warwick raivoo niinkuin hurja h‰rk‰.
Pois! Surma meit‰ seuraa kannoilla.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ratsaille, kuningas! Pois Berwickiin!
Edward ja Richard, niinkuin parihurtat,
N‰hdess‰‰n pakenevan j‰nisraukan,
Palavin, vimmaa s‰kenˆivin silmin,
K‰dess‰ raivokkaassa veriase,
Ajavat meit‰ takaa; pois, pois joutuin!

EXETER.
Pois! Kosto kulkee heid‰n seurassaan.
Ei mit‰‰n verukkeita, joutuin pois!
Tai mua seuratkaa, niin n‰yt‰n tiet‰.

KUNINGAS HENRIK.
Exeter hyv‰, minut mukaas' ota:
En j‰‰d‰ pelk‰‰, mutta tahtoisin
Kuningatarta seurata. Siis, matkaan!

                          (Menev‰t.)


Kuudes kohtaus.

    Sama paikka.

    (ƒ‰nek‰st‰ rym‰kk‰‰. Clifford tulee haavoittuneena.)

CLIFFORD.
Jo loppuun palaa kynttil‰ ja sammuu,
Jok' aina Henrikki‰ valaisi.
Tuhoas enemm‰n, Lancaster, pelk‰‰n
Kuin ruumiistani sielun l‰htˆ‰.
Pelolla, rakkaudella sinuun liitin
Mont' yst‰v‰‰; kun kaadun nyt, niin laukee
Tuo vahva liitos, heikent‰en sun
Ja vahvistaen ylen ylv‰‰n Yorkin.
Aurinkoon p‰inh‰n lent‰‰ hyttyset,
Ja aurinkona nyt on vihamiehes.
Oi, Phoibos, jos et olis PhaÎtonin
Sallinut tulivaljakkoas suistaa,
Ei panuvaunus polttanut ois maata!
Ja, Henrik, kuningas jos oisit ollut,
Niinkuin ol' is‰si ja isois‰s,
Ja Yorkeille et jalanalaa suonut,
Niin eiv‰t hyˆris nyt kuin k‰rp‰set;
Mua ja tuhansia t‰ss‰ maassa
Ei olis j‰‰neet vaimot suremaan,
Ja rauhass' istuisit sa istuimellas.
Mut lauha s‰‰ se rikkaruohon ruokkii,
Ja liika suopeus rosvon rohkaisee.
On nurku turhaa, haava auttamaton;
Ei voimaa paeta, ei pakotiet‰;
Ja vihamies on tyly, eik‰ s‰‰li;
Ja s‰‰li‰ en h‰lt‰ ansaitsekaan.
On ilmaa mennyt syviin haavoihini,
Mun suur' on verenvuoto rauaissut.
York, Richard, Warwick, kaikki saapukaa:
Is‰nne tapoin, minut surmatkaa!

    (Pyˆrtyy.)

    (Sotamelskett‰ ja per‰ytymist‰. Edward, Yrjˆ,
    Richard, Montague, Warwick ja sotureita tulee.)

EDWARD.
Heng‰isk‰‰, loordit; onni k‰skee malttaa,
Ja sodan vihat rauhan katsein lient‰‰.
Kuningatarta verenahnast' ajaa
Yks joukko takaa; lauhaa Henrikki‰,
Kuningas-raiskaa, mukanaan h‰n hinaa.
Kuin raivon myrskyn pullistama purje
Pakottaa rahtilaivaa vasta-aaltoon.
Paennut liekˆ Clifford heid‰n kanssaan?

WARWICK.
Ei mitenk‰‰n h‰n ole pakoon p‰‰ssyt:
Veljenne Richard -- t‰lle vasten partaa
Sen sanon -- haudan omaks h‰net merkki.
Miss' olleekin, niin varmaan on h‰n kuollut.

    (Clifford huokaa syv‰‰n ja kuolee.)

EDWARD.
Kenenk‰ sielu se niin raskaat teki
J‰‰hyv‰iset?

RICHARD.
             Se syv‰ oli huokaus,
Ik‰‰nkuin el‰m‰n ja kuolon ero.

EDWARD.
Ken on se? Yst‰v‰ tai vihollinen,
H‰n armon saakoon, nyt kun tappo p‰‰ttyi!

RICHARD.
Peruuta armonsanas: se on Clifford,
H‰n, jok' ei kyltynyt, vaikk' oksan silpoi
Ja veljes kaatoi kesken lehtimist‰,
Vaan veriveitsens' iski viel‰ juureen,
Jost' alkuns' otti t‰m‰ hento lehv‰, --
Is‰‰mme, Yorkin herttuaa, tarkoitan.

WARWICK.
P‰‰ Yorkin portilt' alas ottakaa,
Is‰mme p‰‰, min Clifford siihen nosti,
Ja tyhj‰‰n paikkaan pankaa t‰m‰ p‰‰:
N‰in annettakoon verta verrasta.

EDWARD.
Esiin se Yorkin pahan onnen huuhka,
Jok' aina meik‰l‰isten surmaa lauloi!
Sen pahan enteen suun nyt kuolo tukkii
Ja uhkaavan sen ‰‰nen vaientaa.

    (Muutamat seuralaiset raastavat esiin ruumiin.)

WARWICK.
Tajunsa, luulemma, on menett‰nyt. --
Hoi, Clifford, kuuletko, ken sulle haastaa? --
Elonsa p‰iv‰ kuolon pilveen peittyy;
Ei n‰e h‰n, ei kuule puhetta.

RICHARD.
Oi, jospa kuulis! Ehk‰ kuuleekin;
Se viekkautt' on vain, h‰n teeskentelee,
V‰ltt‰‰kseen samaa pilkkaa katkeraa,
Joll' is‰‰mme h‰n kuolemassa herjas.

YRJ÷.
Jos luulet sen, niin karvast' ivaa k‰yt‰.

RICHARD.
Ano, Clifford, armoa, mut tyhj‰‰n ano!

EDWARD.
Kadu, Clifford, mutta katumalla turhaan!

WARWICK.
Synneilles mieti puoltosyit‰, Clifford!

YRJ÷.
Me niille piinan valmiiks mietimme.

RICHARD.
Yorkista pidit, min' oon Yorkin poika.

EDWARD.
Rutlandin s‰‰stit, min‰ sinut s‰‰st‰n.

YRJ÷.
Kapteeni Margareetaa turvaks huuda!

WARWICK.
Ivaavat, Clifford; kiroo tapas mukaan!

RICHARD.
No kiroust' eikˆ? Huonosti on laita,
Kun Cliffordill' ei kiroust' yst‰villeen. --
Nyt n‰en, ett' on h‰n kuollut. Jumal' auta,
T‰‰ oikea jos k‰si h‰lle ostaa
Vois kahden tunnin el‰m‰n, ett' oikein
Ivata h‰nt‰ saisin, niin sen tuolla
Ma poikki lˆisin ja sen verell‰
Tuon konnan tukeuttaisin, jonk' ei janoon
Rutlandin riitt‰nyt ja Yorkin veret.

WARWICK.
H‰n kuollut on. Lyˆ poikki konnan p‰‰
Ja siihen, miss' on is‰s p‰‰, se nosta!
Lontooseen sitten riemusaatossa
Englannin kruunu ohimoilles saamaan!
Meritse sielt‰ Warwick Ranskaan k‰y
Ja kosii neiti Bonaa vaimoksesi.
N‰in yhteen sidot n‰m‰ kaksi maata:
Liitossa Ranskan kanss' on turhaa pelko,
Ett' yhtyis vihollisen hajajoukot;
N‰et, vaikk' ei kovin pistell‰ ne voiskaan,
Niin korvias ne vaivais surinallaan.
Siis, ensin tahdon n‰hd‰ kruunauksen,
Ja sitten meren poikki Bretagneen
Kosiotoimiin, jos niin suvaitsette.

EDWARD.
Niin, Warwick; tapahtukoon niinkuin tahdot.
Harteilles istuimeni rakennan,
Ja mihink‰‰n en toimeen koskaan ryhdy,
Jos en saa neuvoas ja suostumustas. --
Glosterin herttuaks, sun, Richard, teen, --
Sun, Yrjˆ, Clarencen; -- ja Warwick tehkˆˆn
Mit' ik‰‰n tahtoo, meid‰n nimess‰mme.

RICHARD.
Yrjˆlle Gloster anna, mulle Clarence;
Glosterin herttuakunta tiet‰‰ pahaa.[4]

WARWICK.
Pah! hullujahan, Richard, haastelette.
Te olkaa Gloster vain. Nyt Lontooseen
Haltuumme ottamaan n‰‰ uudet arvot.

                         (Menev‰t.)




KOLMAS NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Mets‰styspuisto pohjois-Englannissa.

    (Kaksi mets‰nvartijaa tulee, jousi k‰dess‰.)

1 METSƒNVARTIJA.
Nyt t‰h‰n tiheikkˆˆn k‰tkeymme:
Tuost' ahon poikki hirvi varmaan kulkee;
Varulla tuossa viidass' olkaamme,
Niin saamme parhaan paistin valikoida.

2 METSƒNVARTIJA.
K‰yn tuonne kunnaalle, niin ampua
Me saamme kumpikin.

1 METSƒNVARTIJA.
                    Se ei k‰y p‰ins‰;
Sun jouses kalske karkoittaa vois lauman,
Ja min‰ j‰isin ampumaani paitse.
T‰ss' olkaamme ja hyvin t‰hd‰tk‰‰mme;
Ja jott' ei aika tulis pitk‰ksi,
Niin kerron sulle, mit‰ mulle tuonnoin
Tapahtui juuri t‰ll‰ paikalla.

2 METSƒNVARTIJA.
Ei, varro, kunnes tuo mies menee ohi.

    (Kuningas Henrik tulee valepuvussa, rukouskirja k‰dess‰.)

KUNINGAS HENRIK.
Skotlannist' ajoi minut karkuun halu
Terveht‰‰ rakkain silmin omaa maata.
Ei, Henrik, Henrik! Sull' ei ole maata:
On kruunus viety, paikkas t‰ytetty,
Pois p‰‰st‰s huuhdottu on pyh‰ voide!
Ken polvillaan nyt Caesariks sua sanoo?
Ken nˆyr‰ anoja sult' oikeutt' anoo?
Ei, kukaan puoltoas ei pyyd‰! Enh‰n
Voi itse‰ni auttaa, kuinka muita?

1 METSƒNVARTIJA.
Kah, tuoss' on hirvi, jonka nahka maksaa
Entinen kuningas! Hei k‰yd‰‰n kiinni!

KUNINGAS HENRIK.
Ma tahdon raskaan kohtaloni kantaa.
Se viisaint' on, niin viisaat sanovat.

2 METSƒNVARTIJA.
Mit' aikailemme? K‰yd‰‰n k‰sin kiinni!

1 METSƒNVARTIJA.
Ei varro v‰h‰n; kuullaan viel‰.

KUNINGAS HENRIK.
                                Ranskaan
L‰ks avunpyyntiin puoliso ja poika,
Ja sinne, kuulemma, on myˆskin mennyt
Kopea, suuri Warwick anomaan
Kuninkaan sisart' Edwardille vaimoks.
Jos totta t‰‰, niin -- kuningatar-raukka
Ja poika-parka! -- vaivanne on turhaa.
N‰et, Warwick ovela on puhuja,
Ja Ludvig herkk‰luontoinen on prinssi.
N‰in ollen h‰net voittaa vois Margareeta,
Kosk' on h‰n sangen s‰‰litt‰v‰ nainen:
Ludvigin poveen hyˆkk‰is huokauksin,
Sulattais marmor-rinnan kyynelin.
Surullaan lepytt‰is h‰n tiikerinkin,
Ja itse Neero heltyisi, kun n‰kis
Nuo suola-kyyneleet ja nyyhkytykset.
Mut Margareeta kerj‰‰, Warwick antaa:
Tuo vasemmall' on, t‰m‰ oikealla;
Tuo pyyt‰‰ Henrikille apua,
T‰‰ kosii Edwardille puolisoa;
Tuo itkee, sanoo: "kruunuton on Henrik";
T‰‰ nauraa, sanoo: "kruunukas on Edward";
Ja vaimo-parka tuskasta on vaiti,
Kun Warwick kaunistellen voimasyill‰
Edwardin oikeutta kruunuun n‰ytt‰‰
Ja puolelleen n‰in voittaa kuninkaan,
Mi lupaa sisarensa ynn‰ muuta,
Jok' auttaa Edwardin voi asemaa.
Niin, Margareeta, viel‰ k‰y: sa, raukka,
Saat menn‰, niinkuin tulit, avutonna.

2 METSƒNVARTIJA.
Ken sin‰? Puhut kuningattarista
Ja kuninkaista?

KUNINGAS HENRIK.
                Enempi kuin luulet,
Ja v‰hempi, kuin mit‰ synnylt' olen;
V‰hint‰‰n ihminen; sen v‰hemp' olla
En voisikaan: ja ihmiset ne saanee
Puhua kuninkaista, miks en min‰?

2 METSƒNVARTIJA.
Mut puhut, niinkuin oisit kuningas.

KUNINGAS HENRIK.
Se mielelt' olenkin, ja siin‰ kyllin.

2 METSƒNVARTIJA.
Mut, kuningas jos olet, miss‰ kruunus?

KUNINGAS HENRIK.
Se syd‰mmess‰ni on, eik‰ p‰‰ss‰,
Timantit siin' ei hohda eik‰ kivet,
Ei sit‰ n‰y; sen nimi tyytyv‰isyys,
Se kruunu kuninkaiss' on harvinainen.

2 METSƒNVARTIJA.
Jos tyytyv‰isyyden oot kuningas,
Niin tyytyv‰isyys-kruunuines kai tyydyt
Kanssamme k‰ym‰‰n: liet se kuningas,
Jolt' otti viran Edward kuninkaamme;
Me, h‰lle alamaisiks vannouneina,
Sun vangitsemme vihollisenaan.

KUNINGAS HENRIK.
Ettekˆ koskaan vannomaanne valaa
Lie rikkoneet?

2 METSƒNVARTIJA.
               Ei moista valaa koskaan,
Ei liioin nytk‰‰n.

KUNINGAS HENRIK.
                Miss‰ olitte,
Kun min‰ olin t‰‰ll‰ kuninkaana?

2 METSƒNVARTIJA.
Asuimme t‰ss‰ maassa, miss‰ nytkin.

KUNINGAS HENRIK.
Yhdeks‰n-kuisena jo min‰ olin
Kruunattu kuningas; ol' is‰ni
Ja isois‰nikin kuninkaita;
Alamaisvalan vannoitte te mulle;
Sit' ettekˆ siis ole rikkoneet?

1 METSƒNVARTIJA.
Olimme alamaisinas niin kauan,
Kuin olit kuningas.

KUNINGAS HENRIK.
                    Olenko kuollut?
Niin enkˆ hengit‰ kuin ihminen?
Mies-raukat, ette tied‰ valoistanne.
Pois, n‰hk‰‰s, puhallan tuon hˆyhenen,
Ja tuuli puhaltaa sen taas mua kohti;
Kun puhallan, se henk‰yst‰ni noutaa,
Kun toinen puhaltaa, se siihen s‰‰tyy,
Kovinta puuskaa aina noudattain;
Niin h‰‰lyv‰ on rahvaskin. Tok' ‰lk‰‰
Valaanne rikkoko: ei siihen syntiin
Teit' aio saattaa nˆyr‰ pyyntˆni.
No, viek‰‰ minne vain: nyt k‰skett‰v‰
On kuningas; te olkaa kuninkaita,
Vain k‰skek‰‰, ja min‰ tottelen.

1 METSƒNVARTIJA.
Kuninkaan alamaisia me ollaan,
Kuningas Edwardin.

KUNINGAS HENRIK.
                   Niin Henrikinkin,
H‰n Edward-kuninkaan jos sijass' oisi.

I METSƒNVARTIJA.
Me, Herran nimess‰ ja kuninkaan,
Virastoon sua vaadimme.

KUNINGAS HENRIK.
                        No, viek‰‰
Siis Herran nimeen! Kuninkaanne nimi
Arvonsa saakoon! Mit‰ Herra tahtoo,
Kuningas tehkˆˆn; mit‰ t‰m‰ tahtoo,
Ma siihen nˆyryydell‰ alistun.

                    (Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Kuningas Edward, Gloster, Clarence ja lady Grey tulevat.)

KUNINGAS EDWARD.
Niin, veli Gloster, t‰m‰n rouvan mies,
Sir Richard Grey, sai surmans' Albansissa
Ja voittajalle maansa menetti.
Nyt maita leski pyyt‰‰ takaisin,
Joit' emme oikeudella voine kielt‰‰,
Kosk' ottelussa Yorkin suvun eest‰
Menetti henkens' oiva ylimys.

GLOSTER.
Kuninkaan tulee t‰ytt‰‰ moinen pyyntˆ;
Sen hylk‰‰minen h‰pe‰ksi ois.

KUNINGAS EDWARD.
Niin kyll‰, niin; mut mietin viel‰ hiukan.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Hoo! Niinkˆ onkin laita? Kyll‰ huomaan:
Jotakin t‰ytyy lesken ensin myˆnt‰‰,
Ennenkuin pyynnˆn myˆnt‰‰ kuningas.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
H‰n tuntee ajon; j‰lke‰ ei hukkaa!

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Vait!

KUNINGAS EDWARD (Lady Greylle.)
Tahdomme pyyntˆ‰nne mietti‰,
Siis tulkaa toiste saamaan vastausta.

LADY GREY.
En saata, majesteetti, odottaa,
Suvaitkaa heti antaa mulle vastaus;
Ja mik‰ mieleen teille, siihen tyydyn.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Haa, leski! Takaan sulle kaikki maasi,
Jos mieleen sulle, mik‰ mieleen h‰lle.
Varuillas ole, muuten piston saat.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Ei h‰t‰‰ h‰ll‰, jos ei vain h‰n lankee.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Varjelkoon taivas! Edward katsoo puoltaan.

KUNINGAS EDWARD.
Sanokaa, kuinka monta teill' on lasta.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Hei vain! H‰n aikoo lasta h‰lt‰ k‰rtt‰‰.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Ei, hitoss', ennen antaa h‰lle kaksi.

LADY GREY.
On niit‰ kolme, armollinen herra.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
H‰n nelj‰ saa, jos h‰lle antaa vallan.

KUNINGAS EDWARD.
Ois s‰‰li, is‰n maat jos menis heilt‰.

LADY GREY.
Kuningas, s‰‰list‰ ne heille suokaa.

KUNINGAS EDWARD.
Pois k‰yk‰‰, loordit; lesken mielt‰ tutkin.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Pois k‰ymme: kuinka nuoruutesi k‰ynee?
Jos hyvin k‰y, k‰yt sauvoill' ehk‰ pian.

    (Gloster ja Clarence vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)

KUNINGAS EDWARD.
Sanokaa, pid‰ttekˆ lapsistanne?

LADY GREY.
Niin heit‰ rakastan kuin itse‰ni.

KUNINGAS EDWARD.
Ja tekisitte paljon niiden vuoksi?

LADY GREY.
Niin, niiden vuoksi vaikka vaivaa k‰rsin.

KUNINGAS EDWARD.
Miehenne maat siis heille voittakaa.

LADY GREY.
Siks tulinkin ma majesteetin luo.

KUNINGAS EDWARD.
Ne kuinka voittaa voitte, teille sanon.

LADY GREY.
N‰in teille palveluksen velkaan j‰‰n.

KUNINGAS EDWARD.
Ja mink‰ palveluksen mulle teette?

LADY GREY.
Sen, mink‰ k‰skette ja mink‰ voin.

KUNINGAS EDWARD.
Mut pyynnˆst‰ni ehk‰ loukkaannutte.

LADY GREY.
Jos loukkaannun, sit' en voi silloin tehd‰.

KUNINGAS EDWARD.
Sa voit sen tehd‰, mit‰ aion pyyt‰‰.

LADY GREY.
No, teen siis, mit‰ kuninkaani k‰skee.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
K‰y tiukkaan! Sade rankka kiven uurtaa.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Kuin tuli punainen! Nyt sulaa vaha.

LADY GREY.
Miks vaiti? Saanko tiet‰‰ teht‰v‰ni?

KUNINGAS EDWARD.
Se kevyt on: vain lemmi kuningasta.

LADY GREY.
Helposti tehty: olen alamainen.

KUNINGAS EDWARD.
Siis puolisosi maat sa heti saat.

LADY GREY.
Tuhannet kiitokset, ja hyv‰sti!

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
On kauppa tehty: rouva siihen niiaa.

KUNINGAS EDWARD.
Seis! Lemmen hedelmi‰ tarkoitin.

LADY GREY.
Niin, lemmen hedelmi‰ min‰kin.

KUNINGAS EDWARD.
Mut, varon, toisess' ehk‰ mieless‰.
Mik', arvaas, on se lempi, jota halaan.

LADY GREY.
Alamaisen lempi, kiitos, esirukous;
Mit' anoo siveys ja siveys myˆnt‰‰.

KUNINGAS EDWARD.
En tarkoittanut moista lempe‰.

LADY GREY.
Siis ette tarkoittanut mit‰ luulin.

KUNINGAS EDWARD.
Mut nyt kai osaks mieleni sa arvaat.

LADY GREY.
En koskaan siihen suostu, mit‰ arvaan
Nyt teid‰n mieliv‰n, jos oikein arvaan.

KUNINGAS EDWARD.
Jos suoraan sanon, mielin luonas maata.

LADY GREY.
Jos suoraan sanon, tyrm‰ss' ennen makaan.

KUNINGAS EDWARD.
No, sitten miehesi et maita saa.

LADY GREY.
Siis siveys olkoon myˆt‰j‰iseni;
Sen h‰viˆll‰ niit' en ostaa tahdo.

KUNINGAS EDWARD.
N‰in lapsillesi kovin v‰‰rin teet.

LADY GREY.
Te v‰‰rin teette minulle ja heille.
Mut, suuri herra, t‰m‰ hauska pila
Mun pyyntˆni ei vakavuuteen sovi.
Suvaitkaa antaa myˆntˆ taikka kielto.

KUNINGAS EDWARD.
Saat myˆnnˆn, jos s‰ myˆnnyt pyyntˆˆn,
Mut kiellon, jos saan min‰ sulta kiellon.

LADY GREY.
No, kielto siis; se on sen jutun loppu.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Ei taivu leski: otsaa rypist‰‰.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Noin tˆrke‰‰ ei kosijata toista.

KUNINGAS EDWARD (syrj‰‰n).
Katseesta p‰‰tt‰in, siveys h‰ness' asuu,
Sanoista p‰‰tt‰in ‰ly verraton;
H‰n lahjoiltaan on luotu valtiaaksi;
Niin taikka n‰in, h‰n sopii kuninkaalle:
H‰nest‰ lemmityn ma saan tai vaimon. --
Mit‰, jos Edward vaimokseen sun ottais?

LADY GREY.
Sanottu helpommin kuin tehty, herra;
Pilaksi kelpaa kyll‰ alamainen,
Mut kuningattareks ei laisinkaan.

KUNINGAS EDWARD.
Kautt' istuimeni vannon, armas leski,
Vain sit‰ puhun, mit‰ sielu halaa,
Ja se on: saada sinut lemmitykseen.

LADY GREY.
Se enemp' on kuin min‰ myˆnt‰‰ voin:
Kuningattareks olen liian huono,
Mut liian hyv‰ jalkavaimoksi.

KUNINGAS EDWARD.
Sanoja seulot: vaimoks, tarkoitin.

LADY GREY.
Ois armollenne loukkaavaa, teit' is‰ks
Jos sanois poikani.

KUNINGAS EDWARD.
                    Ei enemp‰‰,
Kuin jos teit' ‰idiks sanois tytt‰reni.
Sin' olet leski, monta sull' on lasta;
Ja totta maarin, mull' on niit‰ myˆskin,
Vaikk' olen poikamies: oi, ihanaa
On sent‰‰n olla monen lapsen is‰!
Ei muuta siis; sa tulet vaimokseni.

GLOSTER (syrj‰‰n Clarencelle).
Nyt hengenmiehelt‰ jo p‰‰ttyi rippi.

CLARENCE (syrj‰‰n Glosterille).
Ei rippi niink‰‰n mieless‰ kuin hippi.

KUNINGAS EDWARD.
Mit' ihmeksitte meid‰n jutelleen?

GLOSTER.
Ei lesken mieliks: n‰ytt‰‰ synkenneen.

KUNINGAS EDWARD.
Kai teist‰ kummaa ois, jos h‰net naisin?

CLARENCE.
Ken, valtias?

KUNINGAS EDWARD.
              He, min‰ itse, Clarence.

GLOSTER.
Siin' ihmett' oisi kymmeneksi p‰iv‰ks.

CLARENCE.
P‰iv‰ksi kauemmin, kuin ihme kest‰‰.[5]

GLOSTER.
Niin loppumaton oisi ihmettely.

KUNINGAS EDWARD.
Pilailkaa, veikot, vain; mut sanon teille,
Ett' anomus on h‰lle myˆnnetty.

    (Er‰s aatelismies tulee.)

AATELISMIES.
Majesteetti, Henrik Lancaster on kiinni
Ja vangittuna linnan portilla.

KUNINGAS EDWARD.
Siis laita, ett‰ Toweriin h‰n vied‰‰n. --
Nyt kiinniottajalta tiedustamme,
Mitenk‰ vangittiin h‰n. -- Mukaan, rouva! --
Pit‰k‰‰, loordit, rouvaa arvossa.

    (Kuningas Edward, Lady Grey, Clarence ja aatelismies menev‰t.)

GLOSTER.
Niin, naista kyll‰ arvoss' Edward pit‰‰.
Luut, lihat, kaikki jospa h‰lt‰ hivuis,
Ett' uutta vesaa h‰nen lanteistaan ei
Kultaisten toiveitteni tielle nousis!
Mut mun ja mielintˆni v‰lill‰ --
Kun haudass' irstaan Edwardin on oikeus --
On Clarence, Henrik sek‰ nuori Edward,
Ja n‰iden arvaamaton j‰lkipolvi,
Jotk' anastavat multa kaikki paikat;
Tuo pahaa hankkeilleni ennustaa.
N‰in t‰ss‰ valtaa siis vain uneksin,
Kuin mies, jok' ulkokalliolla seisoo
Ja kaukaa n‰kee ik‰vˆidyn rannan
Ja toivoo, ett‰ jalka noutais silm‰‰,
Ja noituu merta, joka sulkee tien,
Ja uhkaa, ett‰ kuiviin h‰n sen kuivaa.
N‰in min‰i kaukaa halaan kruunua,
N‰in min‰i noidun noita esteit‰,
N‰in min‰i sanon: pois ne kaikki karsin,
Ja mahdottomill' itse‰ni mairin.
Ylen on silm‰ virkku, syd‰n ylv‰,
Jos k‰si ei ja voima niit‰ vastaa.
Mut, ent‰ jos j‰is kruunuttomaks Richard,
Mit' iloa ois muuta maailmassa?
No, taivastani naisten sylist' etsin,
Ruumiini kiiltokoruin koristan,
Lumoan kauniit naiset suin ja silmin.
Oh, kurja toivo! Ennenkuin sen tapaan,
Sadoittain voitan kultakruunuja.
Jo ‰idin kohdussa mun lempi j‰tti,
Ja, etten sais sen riemuist' osaa, lahjoi
Se lahja-pahaisella raihnaan luonnon
K‰teni kuivaamaan kuin lahon korren.
Latomaan vuoritˆnk‰n selk‰‰ni,
Miss' istuu rumuus, ruumistani ilkkuin;
Tekem‰‰n ep‰pariks s‰‰reni
Ja suhteettomaks joka ruumiin-osan,
Kuin mink‰ mˆhk‰leen tai karhunpennun,
Jot' em‰ viel' ei ole valmiiks nuollut.[6]
Min‰kˆ oisin lemmitt‰v‰ks luotu?
Oo, rˆyhkeytt' inhaa, aateliakin moista!
Siis, kun ei maa suo mulle muuta hupaa
Kuin sortaa, lannistaa ja polkea
Jokaista, jok' on mua muodokkaampi,
Niin taivaani on kruunust' uneksia
Ja t‰t‰ mailmaa helvettin‰ pit‰‰,
Siks kunnes t‰m‰n ruman ruhon p‰‰t‰
Ylt' ymp‰rˆitsee kruunun kultavanne.
Mut kuinka voittaa kruunu, viel' en tied‰,
Kun kodist' erottaa mun monen henki;
Ja min‰ -- niinkuin okamets‰‰n j‰‰nyt,
Joka repii okaita ja okaat h‰nt‰,
Ja tiet‰ etsii, mutta tielt‰ eksyy,
Ei tied‰, miten selv‰‰n ilmaan p‰‰st‰,
Mut toivotonna sinne pyrkii vain, --
Niin min‰i kruunun t‰hden tuskaa k‰rsin
Ja t‰st‰ tuskast' irti p‰‰st‰ tahdon,
Tai verisell‰ kirveell' avaan tieni.
Hymyill‰ voin ja tappaa hymyillen
Ja huutaa: hyv‰! vaikka syd‰n s‰rkyis,
Ja pakkovesin kastaa poskiani
Ja muotoani muutella jos kuin.
Enemm‰n purjeit' upotan kuin Ahti,
Salamoin surmaan niinkuin basiliski,
Niin oiva olen puhuja kuin Nestor,
Ja pet‰n viekkaammin kuin Ulysses,
Ja, niinkuin Sinon valtaan toisen Troijan;
Kameleontin voitan v‰lkynn‰ss‰
Ja Proteuksen muodon muunnossa
Ja Macchiavellin otan murhan-oppiin.
Kun tuon voin, kruununkin voin voittaa hevin;
Kuink' ylh‰‰ll' olkoonkin, sen alas revin.

                                  (Menee.)


Kolmas kohtaus.

    Ranska. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Torventoitauksia. Kuningas Ludvig ja Bona tulevat seurueineen.
    Kuningas asettuu valtaistuimelle. Sen j‰lkeen tulevat sis‰‰n
    kuningatar Margareeta, prinssi Edward ja Oxfordin kreivi.)

KUNINGAS LUDVIG.
Englannin arvo kuningatar, istu
Viereemme t‰h‰n, kaunis Margareeta;
Ei s‰‰tys eik‰ syntys arvoist' ole,
Sin' ett‰ seisoisit, kun Ludvig istuu.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Suur' Ranskan valtias, ei! Margareeta
Nyt laskee purjeens', oppii palvelemaan,
Kun k‰skee vallat. Hyv‰‰n entis-aikaan
Ma Albionin olin kuningatar,
Mut oikeuteni alas polki turma
Ja maahan minut painoi h‰pe‰‰n;
Siin' onnineni istua mun t‰ytyy
Ja halpaan asemaani taipua.

KUNINGAS LUDVIG.
Mik' ep‰toivoos syyn‰, kaunis sisko?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Se syy, mi silm‰t t‰ytt‰‰ kyynelin,
Syd‰mmen suruun sortaa, kielen salpaa.

KUNINGAS LUDVIG.
Mik' olkoonkin, niin pid‰ tapas aina:
Viereeni istu; (Istuttaa h‰net viereens‰.) onnen ikeen alle
Et nˆyrist‰‰ saa niskaas; uljas mieles
On joka vauriosta riemuitseva.
Surusi suoraan kerro, Margareeta;
Se autetaan, jos Ranska auttaa voi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Rohkaisee hell‰ puhees synkk‰‰ mielt‰
Ja myk‰n surun panee haastamaan.
Siis tietkˆˆn jalo Ludvig, ett‰ Henrik,
Mun syd‰mmeni ainut valtias,
On kuninkaasta tehty henkipatoks
Ja maanpaossa nyt on Skotlannissa,
Kun Edward, Yorkin pˆyhk‰ herttua,
On valtikan ja vallan anastanut
Englannin voidellulta kuninkaalta.
Se syy, miks min‰, kurja Margareeta,
Ja Henrikin t‰‰ poika, Edward-prinssi,
Kohtuullist' apua sult' anomme.
Jos sin‰ kiell‰t, mennytt‰ on kaikki.
Skotlanti tahtois auttaa, mut ei voi;
On p‰‰rej‰ ja kansaa eksytetty,
Varat on viety, v‰ki paoss' on,
Ja oma tilamme on toivoton.

KUNINGAS LUDVIG.
Sa k‰rsinn‰ll‰ lienn‰ myrsky‰,
Niin min‰ mietin, miten myrskyn tyynn‰n.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos aikailemme, kasvaa vihollinen.

KUNINGAS LUDVIG.
Jos min‰ aikailen, niin kasvaa apu.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Surua suurta maltittomuus seuraa.
Kas, tuossa synnytt‰j‰ suruni.

    (Warwick tulee seurueineen.)

KUNINGAS LUDVIG.
Ken se niin rohkeasti esiin astuu?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Edwardin paras yst‰v‰, lord Warwick.

KUNINGAS LUDVIG.
Terveeksi; uljas Warwick! Mit‰ tahdot?

    (Astuu alas valtaistuimelta. Kuningatar Margareeta nousee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Nyt alkaa uusi myrsky riehua:
H‰n tuossa myrskyt nostattaa ja tulvat.

WARWICK.
Englannin majesteetti, arvon Edward,
Vannottu yst‰v‰s, mun herrani,
L‰hetti minut tosirakkaudesta
Ensinkin tervehtim‰‰n korkeuttasi,
Sitt' yst‰vyyden liittoon pyyt‰m‰‰n
Ja vihdoin t‰m‰n liiton vahvistamaan
Aviositeill‰, jos suonet antaa
Sive‰n sisaresi, neiti Bonan,
Englannin majesteetin avioksi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos niin k‰y, Henrikin on toivo mennyt.

WARWICK (Bonalle).
Ja kuninkaani puolest', arvon neiti,
Mun tulee, luvallanne, nˆyrimm‰sti
Suudella k‰tt‰nne ja kielin teille
Julistaa julki kuninkaani syd‰n,
Johonka maine, t‰ytt‰in valppaan korvan,
On puhtaan, kauniin kuvas pystytt‰nyt.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua kuulkaa, Ranskan Ludvig, Bona neiti,
Ennenkuin vastaatte. Tuon miehen pyyntˆ
Edwardin tosirakkaudest' ei l‰hde,
Vaan pakon siitt‰m‰st‰ petoksesta.
Tyranni kuink' ois maassaan turvattu,
Jos h‰n ei vahvaan ulkovaltaan liittyis?
Ja tyranniks se h‰net osoittaa,
Ett' yh‰ el‰‰ Henrik; ja jos kuolis,
Niin t‰ss' on h‰nen poikans', Edward prinssi.
Siis varo, Ludvig, ettei liitto t‰‰
Sinua h‰pe‰‰n ja vaaraan saata.
Valtaaja hetken hallitsee; mut taivas
Vanhurskas on, ja aika v‰‰r‰t kaataa.

WARWICK.
Herjaava Margareeta!

PRINSSI.
                     Miks ei kuningatar?

WARWICK.
Siks ett' ol' is‰s, Henrik, valtaaja;
Ei kuningatar h‰n, et prinssi sin‰.

OXFORD.
Siis Warwick tekee tyhj‰ks suuren Gauntin,
Jok' Espanjasta valtaosan otti;
Ja Gauntin j‰lkeen Henrik nelj‰nnen,
Jonk' ‰ly ‰lyjen ol' esikuva;
Ja t‰m‰n j‰lkeen Henrik viidennen,
Jok' urotˆill‰‰n voitti koko Ranskan;
Juur' n‰ist‰ meid‰n Henrik polveutuu.

WARWICK.
Miks, Oxford, sulavassa puheessasi
Et maininnut sa, kuinka kuudes Henrik
Menetti kaiken, mink‰ viides voitti?
N‰‰ Ranskan p‰‰rit saisi sille nauraa.
Mut muuten kaksiseitsem‰tt‰ vuotta
Tuon sukupuun on ik‰: turha aika,
Kun valtakunnan nautintaa se koskee.

OXFORD.
Noin puhut, Warwick, ruhtinaasta, jota
Kuusnelj‰tt' olet vuotta palvellut,
Ja petoksestasi et punastu!

WARWICK.
Oxfordko, joka oikeutt' aina puolsi,
Nyt v‰‰ryytt' aikoo sukupuulla peitt‰‰?
Hyi! Henrik heit‰, Edward tunnusta!

OXFORD.
Kuin? H‰nt‰, jonka v‰‰r‰ tuomio
Vanhimman veljeni, lord Aubrey Veren,
Vei kuolemaan? Ja lis‰ks, is‰nikin,
Kun vuotens' oli varisemaan kyps‰t
Ja tuonen ver‰j‰‰ h‰n l‰henteli?
Ei, ei! Niin kauan kuin t‰‰ k‰si kest‰‰,
Niin kauan kest‰‰ Lancasterin huone.

WARWICK.
Ja Yorkin myˆs, niin kauan kuin t‰‰ k‰si.

KUNINGAS LUDVIG.
Te, Edward, Oxford, ja te, Margareeta,
Suvaitkaa syrj‰‰n k‰yd‰ siksi aikaa,
Kuin lis‰‰ puhuttelen Warwickia.

KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰nt' ettei Warwick sanoillaan vain tenhois!

    (Kuningatar, prinssi ja Oxford vet‰ytyv‰t syrj‰‰n.)

KUNINGAS LUDVIG.
No, sano, Warwick, tuntos puolesta,
Edwardko oikea on kuninkaanne?
Sen kanss' en mielell‰ni ryhtyis liittoon,
Jok' ei ois laillisesti valittu.

WARWICK.
Nimeni, kunniani siit‰ annan.

KUNINGAS LUDVIG.
Mut onko h‰n myˆs kansan lempilaps?

WARWICK.
Sit' enemm‰n, kuin turman laps on Henrik.

KUNINGAS LUDVIG.
Nyt suoraan sano, teeskentelem‰tt‰.
Mihink‰ m‰‰r‰‰n sisartani Bonaa
H‰n rakastaa.

WARWICK.
              Niin rakastavan n‰ytt‰‰,
Kuin h‰nen-laisen sopii valtiaan.
Ma usein kuulin h‰nen vannovan,
Ett' ikuisuuden puu on rakkautensa:
Siveyden maassa juurtuu se, ja lehtii
Ja heitii rakkauden auringossa,
Kateutt' ei pelk‰‰, halveksintaa vaan,
Jos Bona h‰nt' ei p‰‰st‰ tuskistaan.

KUNINGAS LUDVIG.
No, sisar, anna kuulla p‰‰tˆksesi.

BONA.
Sun myˆntˆs tai sun kieltos on myˆs minun.
(Warwickille.) Mut tunnustan, ett' usein t‰t‰ ennen,
Kun kuninkaanne ansioista kuulin,
Rakkauteen korva kiusas j‰rke‰.

KUNINGAS LUDVIG.
Siis, Warwick: Edward sisaremme saakoon.
Ja heti m‰‰r‰ys teht‰kˆˆn, mit' antaa
Kuninkaan tulee h‰lle el‰kkeeksi,
Jok' oisi myˆt‰j‰isten mukainen. --
Margareeta todistakoon, ett‰ Bona
Englannin kuninkaan on kihlattu.

PRINSSI.
Edwardin, -- Englannin ei kuninkaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kavala Warwick! Viekkahasti tahdoit
Mun pyyntˆ‰ni t‰ll‰ liitoll' est‰‰.
Henrikin yst‰v‰ ol' ‰sken Ludvig.

KUNINGAS LUDVIG.
On h‰nen viel‰kin ja Margareetan.
Mut heikko jos on oikeutenne kruunuun --
Edwardin menestys sit' osoittaisi --
Niin kohtuullist' on, ett‰ min‰ p‰‰sen
Vapaaksi avun-lupauksestani.
Mut kaikki hyv‰t teill' on tarjona,
Mit' anotte ja min‰ vain voin antaa.

WARWICK.
Skotlanniss' el‰‰ Henrik mukavasti.
H‰n tyhj‰ on, ei menett‰‰ voi mit‰‰n;
Teill', entisell‰ kuningattarella,
On is‰, joka voi teit' el‰tt‰‰,
Ja n‰in te ette Ranskan vaivoiks ole.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Vait, sin‰ h‰vytˆn ja rietas Warwick,
Jok' ylenn‰t ja kaadat kuninkaita!
En l‰hde, kunnes kyynelin ja sanoin;
Joiss' asuu totuus, Ludvigille n‰yt‰n
Sun juonesi ja herras valhe-lemmen:
Molemmat olette te yht‰ maata.

    (Postitorvi kuuluu ulkoa.)

KUNINGAS LUDVIG.
Sanoma meille, taikka sulle, Warwick.

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
T‰‰ kirje teille, herra l‰hettil‰s,
Markiisi Montaguelta, veljelt‰nne; --
T‰‰ kuninkaalle meid‰n kuninkaalta; --
T‰‰ teille, rouva: kelt‰, sit' en tied‰.

    (Kaikki lukevat kirjeit‰‰n.)

OXFORD.
Hymyilee kuningatar uutisilleen,
Mut Warwick otsaa rypist‰‰; hyv' on!

PRINSSI.
Kas, Ludvig polkee jalkaa maltitonna;
K‰y kaikki viel‰ hyvin, toivon ma.

KUNINGAS LUDVIG.
Millaiset sinun uutisesi, Warwick?
Ja ent‰ teid‰n, kaunis kuningatar?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Minun tuo arvaamatont' iloa.

WARWICK.
Ja minun mieliharmia ja tuskaa.

KUNINGAS LUDVIG.
Kuninkaas onko nainut lady Greyn,
Ja, sun ja omaa juontaan kaunistaakseen,
T‰‰n kirjelapun mulle lohduks laittaa?
Sekˆ se h‰nen Ranskan liittons' on?
Noin rohkeneeko pilkata h‰n meit‰?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanoinhan ennalta jo, mit' on maata
Edwardin rakkaus, kunto Warwickin.

WARWICK.
Kuningas Ludvig, taivaan kuullen vannon,
Niin totta autuaaks kuin tulla tahdon,
Ett' olen puhdas vilpist' Edwardin.
Mun kuninkaani ei h‰n en‰‰ ole,
Kun n‰in mua h‰p‰isee, viel' enemm‰n
Tok' itse‰‰n, jos h‰pe‰ns‰ n‰kis.
Ma unohdinko, ett‰ Yorkin heimo
Is‰ni varhaan surmaan vei ja salli
Sisaren-tytt‰reni raiskattavan?[7]
Kuninkaan kruunun h‰nellekˆ hankin,
Ja perinnˆst‰‰n tyˆnsin Henrikin,
Ja h‰pe‰nkˆ n‰in saan palkakseni?
H‰pe‰ h‰lle! Kunnia on mun.
Ja saadakseni j‰lleen kunniani,
Min h‰nen t‰htens‰ ma menetin,
Pois luovun h‰nest‰ ja palaan j‰lleen
Luo Henrikin. -- Siis, jalo kuningatar,
Pois vanhat salavihat heitt‰k‰‰;
T‰st' edes olen nˆyr‰ palvelijanne.
Ma neiti Bonan loukkauksen kostan
Ja j‰lleen Henrikin ma valtaan nostan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanasi, Warwick, vihan lemmeks k‰‰nt‰‰:
Syyt vanhat anteeks suon ja iloitsen,
Ett' yst‰v‰ taas olet Henrikin.

WARWICK.
Niin yst‰v‰, niin tosi yst‰v‰,
Ett' armosta jos Ludvig kuningas
Valiojoukon sotureita antais,
Lupaisin Englantiin ne sotaan vied‰
Ja istuimeltaan syˆst‰ tyrannin.
Uus morsian ei h‰lle turvaks liene;
Ja Clarence puolestaan -- niin kertoo kirje --
H‰nest' on varmaan luopumaisillaan,
Kun himo h‰net naimaan vei, eik' arvo
Eik' is‰nmaamme pelastus ja turva.

BONA.
Kuink', armas veli, Bona kostetaan,
Jos sin' et kurjaa kuningatart' auta?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuink', arvon prinssi, Henrik saattaa el‰‰,
Jos sin' et toivotonta pelasta?

BONA.
Min' anon samaa, mit‰ kuningatar.

WARWICK.
Ja min‰ teihin yhdyn, neiti Bona.

KUNINGAS LUDVIG.
Ja min‰ h‰neen, sinuun, Margareetaan.
Siis vihdoin vakaast' olen p‰‰tt‰nyt
Teit' auttaa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
              Kiitokset nˆyr‰t kaikkein puolesta!

KUNINGAS LUDVIG.
Englannin airut, sin‰, rienn‰ heti
Sanomaan tuolle valhekuninkaalles,
Viekkaalle Edwardille, ett‰ Ludvig
L‰hett‰‰ naamioita tanhumaan
H‰nen ja uuden morsionsa h‰ihin.
N‰et, kuink' on laita; h‰nt‰ s‰ikyttele.

BONA.
Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan[8]
Toivossa, ett on taas h‰n pian leski.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sano, ett‰ min‰ surupuvun heit‰n
Ja pukeudun pian panssariin.

WARWICK.
Sano, min‰ h‰nen solvauksensa kostan
Ja pian h‰nen p‰‰st‰‰n kruunun nostan.
Kas tuossa palkkas! Mene!

    (Sanansaattaja menee.)

KUNINGAS LUDVIG.
                          Warwick, sin‰,
Ja Oxford, viisituhat miest‰ viek‰‰
Meritse sotaan Edwardia vastaan.
T‰‰ jalo kuningatar ja t‰‰ prinssi
V‰ke‰ uutta ajan tullen tuovat.
Mut ensin, poista multa ep‰ilys;
Uskollisuudestas mink' annat takuun?

WARWICK.
Uskollisuuttani mun taatkoon t‰m‰:
Jos kuningatar suo ja nuori prinssi,
Niin heti tytt‰reni vanhimman,
Iloni, annan t‰lle avioksi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sen hyvin suon, ja tarjostasi kiit‰n. --
Niin, Edward, h‰n on sive‰ ja kaunis;
Siis rienn‰, k‰tt‰ anna Warwickille
Ja k‰tes kanssa anna ikilupaus,
Ett' aino-omaksesi h‰net otat.

PRINSSI.
Ma h‰net otan, h‰n sen ansaitsee;
Ja tuossa k‰teni ma pantiks annan.

    (Antaa k‰tt‰ Warwickille.)

KUNINGAS LUDVIG.
Mit' aikaillaan? Nyt v‰en pestaukseen
Ja sin‰, Bourbon, yliamiraali,
Saat sotalaivoilla ne saattaa yli.
Ma varron vain, ett' Edward koston saa
Siit', ett‰ ilkkui Ranskan prinsessaa.

    (Kaikki menev‰t, paitse Warwick.)

WARWICK.
Ma l‰hettin‰ tulin Englannista,
Mut palaan verivihollisena.
Mull' oli naimakaupat toimenani,
Mut julman sodan vastaukseksi vien.
H‰ll' eikˆ muita ilveens' esineeksi?
Mut min‰p‰ sen ilveen murheeks k‰‰nn‰n.
Min‰ ensimm‰isn‰ kruunun h‰lle annoin,
Min‰ ensimm‰isn‰ pois sen h‰nelt' otan:
Ei, ett‰ Henrikki‰ s‰‰lisin,
Mut pilkat tahdon kostaa Edwardin.

                          (Menee.)




NELJƒS NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Gloster, Clarence, Somerset ja Montague tulevat.)

GLOSTER.
No, veli Clarence, miten miellytt‰‰
Tuo uusi naiminen Greyn lesken kanssa?
Veljemme arvokkaan kai teki kaupan?

CLARENCE.
Niin, Ranskaanhan on matkaa; h‰n ei voinut
Warwickin palaamista odottaa.

SOMERSET.
Vait, loordit: tuossa tulee kuningas.

GLOSTER.
Ja hyvin valikoitu nuorikkonsa.

CLARENCE.
Ma sanon suoraan h‰lle arveluni.

    (Torventoitauksia. Kuningas Edward seurueineen, Lady Grey
    kuningattarena, Pembroke, Stafford, Hastings y.m. tulevat.)

KUNINGAS EDWARD.
No, Clarence, kuinka naimiseeni tyydyt?
Niin mietteiss' olet, kuin ei ois se mieleen.

CLARENCE.
Niin tyydyn, niinkuin Ludvig taikka Warwick,
Joill' ymm‰rrys ja miehuus on niin heikko,
Ett' eiv‰t suutu t‰st‰ loukkauksesta.

KUNINGAS EDWARD.
He syytt‰ suuttuisivat; he vain ovat
Ludvig ja Warwick; min' oon Edward, herra
Teid‰n ja Warwickin; teen mit‰ tahdon.

GLOSTER.
Niin, kuningas saa tehd‰ mit‰ tahtoo,
Mut hoppu-naiminen on harvoin onneks.

KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kin, veli Gloster, loukkaannutko?

GLOSTER.
En min‰: en, Jumala varjelkoon,
Ett' erottaisin min‰, mit' on yhteen
Jumala yhdist‰nyt; oiskin s‰‰li
Erottaa paria noin sopivaa.

KUNINGAS EDWARD.
Pois ilkut nuo ja n‰rk‰stymiset!
Sanokaa syy, miks lady Grey ei sopis
Englannin kuningattareks ja minun. --
Ja tekin, Somerset ja Montague,
Sanokaa suoraan mit‰ luulette.

CLARENCE.
Ma luulen, ett‰ Ludvig kuninkaasta
Vihamiehen saatte, h‰n kun pilkaks joutui
Tuon neiti Bonan naimajutun t‰hden.

GLOSTER.
Ja Warwick, joka ajoi asiaanne,
T‰‰n uuden liiton kautt' on h‰v‰isty.

KUNINGAS EDWARD.
Mut mit‰, jos ma jonkin keinon keksin,
Mill' ehk‰ hyvitt‰‰ voin kummankin?

MONTAGUE.
Kuitenkin t‰m‰ liitto Ranskan kanssa
Ois voinut ulkomyrskyilt' yhteiskuntaa
Enemm‰n varjella kuin kotikauppa.

HASTINGS.
Montague eikˆ tied‰, ett‰ maamme
On itse turvanaan, jos itseens' uskoo?

MONTAGUE.
Mut Ranskan turviss' on se turvatumpi.

HASTINGS.
Voi Ranskaa k‰ytt‰‰, vaan ei Ranskaan luottaa.
Jumal' on turvamme ja valtameret,
Jotk' on H‰n meille vahvaks linnaks suonut;
Me niiden apuun luottakaamme vain:
Niiss' on ja itsess‰mme paras turva.

CLARENCE.
Puheesta tuosta Hastings ansaitsee
Avioks saada neiti Hungerfordin.

KUNINGAS EDWARD.
No, ent‰? Min‰ tahdon sen ja sallin,
Ja t‰ss‰ minun tahtoni on laki.

GLOSTER.
Mut minusta ei ollut oikein tehty[9]
Lord Scalesin perij‰ ja tyt‰r antaa
Tuon rakkaan nuorikkonne veljelle;
H‰n mulle sopisi tai Clarencelle;
Mut morsiosta unhotitte veljet.

CLARENCE.
Niin, muuten lord Bonvillen tyt‰rt' ette
Ois suonut nuorikkonne pojalle
Ja veljet j‰‰neet aivan paljahille.

KUNINGAS EDWARD.
Oi, Clarence-parka! Puolisonko t‰hden
Noin tyytym‰tˆn? Hankin sulle vaimon.

CLARENCE.
Makunne n‰ytti oma valintanne,
Se oli kehno; suokaa siis mun itse
Omia k‰yd‰ asioitani;
Sen vuoksi pian teid‰t j‰t‰nkin.

KUNINGAS EDWARD.
J‰‰ tahi mene; kuningas min' olen,
En veljieni tahdon alainen.

KUNINGATAR ELISABET.
Ennenkuin majesteetti suvaitsi
Kuningattaren arvoon minut nostaa, --
Oikeuden mukaan myˆnt‰k‰‰ se, loordit, --
En sukuper‰‰ ollut alhaista.[10]
On alhaisemmill' ollut sama onni.
Mut niinkuin minua ja sukuani
T‰‰ arvo kunnioi, niin tylyytenne,
Te, loordit, joille tahdoin mieliks olla,
Surulla, vaarall' iloani uhkaa.

KUNINGAS EDWARD.
Yreit‰ noita ‰l‰ liehi, armas.
Mik‰ suru, mik‰ vaara sua kohtais,
Kun Edward ainainen on yst‰v‰s
Ja herra, jota noiden tulee kuulla?
Niin, mua kuulla, sua rakastaa,
Jos eiv‰t vihaani he tahdo nostaa;
Ja jos niin k‰y, niin kyll‰ sua suojaan,
Ja vihani he koston saavat maistaa.

GLOSTER (syrj‰‰n).
Ma puhun v‰h‰n, mietin enemm‰n.

    (Sanansaattaja tulee.)

KUNINGAS EDWARD.
No, airut, Ranskast' uutta, kirjeit‰kˆ?

SANANSAATTAJA.
Ei kirjeit‰, ja niukoin sanojakin.
Mut ilman erityist‰ lupaanne
En rohkene ma niit‰ kertoa.

KUNINGAS EDWARD.
Lupani saat: siis lyhyesti kerro
Nyt niiden sanat, mink‰ verran muistat.

SANANSAATTAJA.
N‰‰ h‰nen sanans' oli l‰hteiss‰ni:
"Mene ja sano valhekuninkaalle,
Viekkaalle Edwardille, ett‰ Ludvig
L‰hett‰‰ naamioita tanhumaan
H‰nen ja uuden morsionsa h‰ihin."

KUNINGAS EDWARD.
Noin uljas? Luulee kai, ett' olen Henrik.
Mit‰ sanoi Bona-neiti naimisista?

SANANSAATTAJA.
N‰‰ sanat lausui lempein ylenkatsein:
"Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan
Toivossa, ett' on taas h‰n pian leski."

KUNINGAS EDWARD.
En h‰nt‰ moiti: v‰hemp‰‰ ei voinut
H‰n sanoa, kun v‰‰ryys koski h‰nt‰.
Mut mit‰ sanoi Margareeta-rouva?
H‰n myˆskin l‰sn‰ oli, kuulin ma.

SANANSAATTAJA.
"Sano", h‰n sanoi, "surupuvun heit‰n
Ja pian pukeudun panssariin."

KUNINGAS EDWARD.
H‰n n‰ytt‰‰ sotanaiseks aikovan.
Mut mit‰ sanoi Warwick loukkaukseen?

SANANSAATTAJA.
ƒkeiss‰‰n enemm‰n kuin kaikki muut
H‰n oli majesteettiinne ja sanoi:
"Sano, ett‰ h‰nen solvauksensa kostan
Ja pian h‰nen p‰‰st‰‰n kruunun nostan."

KUNINGAS EDWARD.
Noin uhkailla se petturiko tohti?
Aseisiin siis, kun varotetaan n‰in!
He sodan saavat, ylpeydest‰‰n palkan.
Mut Warwick Margareetan yst‰v‰kˆ?

SANANSAATTAJA.
Niin likeisess‰ yst‰vyydess' ovat,
Ett' Edward Warwickin nai tytt‰ren.

CLARENCE.
Vanhemman kai; ma tahdon nuoremman.
Veli kuningas, voi hyvin: lujass' istu!
Warwickin toista tyt‰rt‰ nyt min‰
K‰yn kosimaan: vaikk' en saa valtakuntaa,
En tahdo huonomp' olla naimisessa. --
Warwickin yst‰v‰t, ja minun, tulkaa!

    (Clarence menee, ja Somerset seuraa h‰nt‰.)

GLOSTER (syrj‰‰n).
En min‰ vain!
Mun mieleni se t‰ht‰‰ kauemmaksi;
En Edwardin, vaan kruunun t‰hden j‰‰n.

KUNINGAS EDWARD.
Warwickin puolta Somerset ja Clarence!
Siis t‰ytyy pahinta mun varoa;
Nyt h‰t‰ suuri on ja kiire tarpeen. --
Pembroke ja Stafford, v‰en v‰rv‰ykseen
Ja kaikki sotakuntoon laittamaan!
Ma tulen itse oiti j‰ljest‰.

    (Pembroke ja Stafford menev‰t.)

Montague, Hastings, ep‰ilyksest' ensin
Minut p‰‰st‰k‰‰. Te veren, heimon puolest'
Olette Warwickia l‰himm‰t;
Minua rakkaampiko Warwick teille?
Jos niin on, menk‰‰ h‰nen puolelleen:
Parempi vihamies kuin viekas veikko.
Mut teill‰ mieli jos mua palvella,
Niin valall' yst‰v‰n se vahvistakaa,
Ett' ij‰ks poistuis ep‰luuloni.

MONTAGUE.
Montague taattu, totta Jumal' auta!

HASTINGS.
Niin, totta Jumal' auta, Hastings myˆs!

KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kin, veli Richard, meid‰n puolta?

GLOSTER.
Uhaksi kaikkein, jotk' on teit‰ vastaan.

KUNINGAS EDWARD.
No niin, nyt olen varma voitosta.
Siis matkaan vain, ja, joutuin tehden tyˆmme,
Warwickin ulkomaiset joukot lyˆmme.

                         (Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Tasanko Warwickshiress‰.

    (Warwick ja Oxford tulevat, mukanaan
    ranskalaisia ja muita sotajoukkoja.)

WARWICK.
Ei, loordi, t‰h‰n saakka kaikk' on hyvin.
Alhaiso meihin liittyy joukoittain.

    (Clarence ja Somerset tulevat.)

Kas, tuossa tulee Somerset ja Clarence!
Sanokaa suoraan: yst‰vi‰kˆ?

CLARENCE.
                            Ei pelkoa, mylord!

WARWICK.
Siis, jalo Clarence, terveeks Warwickiin!
Somerset, terveeks! -- Pelkuruutta oisi
Nyt ep‰ill‰, kun yst‰vyyden merkiks
Avoimen k‰tens' antaa jalo syd‰n;
Edwardin velje‰ vois muuten luulla
Vain teko-yst‰v‰ksi hankkeillemme;
Siis, terveeks, Clarence; tytt‰reni saat.
Ei muuta nyt, kuin ett‰ peitoss' yˆn, --
Kun huoletonna leiriss‰‰n on veljes,
Soturit kaupungeissa hajallaan,
Ja jotkut vain on vartiona h‰ll‰ --
H‰net yll‰t‰mme sek‰ vangiks teemme.
Vakoojat sanoo helpoks teht‰v‰n.
Kuin Diomedes-urho ja Ulysses,
Uljas ja viekas, Kheson leiriin hiipi
Ja sielt‰ ryˆsti Thrakian ihmeratsut,
Niin mekin, peitoss' ˆisen mustan vaipan,
Edwardin vahdin pian kellist‰mme,
Ja h‰net vangitsemme, -- emme tapa,
T‰‰ kun on oleva vain yll‰tys. --
Ken mua seuraa t‰h‰n seikkailuun,
Huutakoon johtajansa kanssa: "Henrik".

    (Kaikki huutavat "Henrik!")

Mars, hiljaa! Jumala ja pyh‰ Yrjˆ
Avuksi Warwickin ja meid‰n miesten!

                         (Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Edwardin leiri l‰hell‰ Warwickia.

    (Muutamia vahtisotureita kuninkaan teltan edustalla.)

1 VAHTISOTURI.
No, miehet, asemaansa joka sorkka.
Kuningas on jo mennyt nukkumaan.

2 VAHTISOTURI.
H‰n eikˆ mene vuoteeseen?

1 VAHTISOTURI.
Ei, h‰n on tehnyt pyh‰n lupauksen
Ei ennen nauttiakseen rauhan unta,
Kuin Warwick tai h‰n itse joutuu alle.

2 VAHTISOTURI.
Huomenna kai se p‰iv‰ on, jos Warwick
Niin l‰hell' on, kuin sanotaan.

3 VAHTISOTURI.
                                Mut sano,
Ken on tuo ylh‰ herra, joka makaa
Kuninkaan kanssa h‰nen teltassaan?

1 VAHTISOTURI.
Kuninkaan paras yst‰v‰, lord Hastings.

3 VAHTISOTURI.
Vai niin! Mut miksi k‰skee kuningas
P‰‰miesten pit‰‰ majaa kaupungeissa,
Kun kylm‰ll‰ h‰n kent‰ll' itse v‰rjyy?

2 VAHTISOTURI.
Se vaarallisempaa, siis maineikkaampaa.

3 VAHTISOTURI.
Minusta kunnialla rauhass' el‰‰
On parempaa kuin vaarallinen maine.
Jos Warwick tiet‰is h‰nen tilansa,
Niin her‰tt‰isi h‰net; se on varma.

1 VAHTISOTURI.
Jos meid‰n peitsemme ei h‰nt‰ est‰is.

2 VAHTISOTURI.
Miks t‰ss‰ vahdiss' ollaan, jos ei h‰nt‰
Suojella yˆllisilt‰ hyˆkk‰yksilt‰?

    (Warwick, Clarence, Oxford, Somerset tulevat
    sotajoukknjensa kanssa.)

WARWICK.
Tuoss' ompi teltta, tuossa, miss' on vahti
Miehuutta vain! Nyt mainetta, jos milloin!
Mua seuratkaa, ja Edward koht' on meid‰n.

1 VAHTISOTURI.
Ken siell‰?

2 VAHTISOTURI.
            Seis, tai olet surman oma!

    (Warwick ja kaikki muut huutavat: "Warwick! Warwick!" ja
    hyˆkk‰‰v‰t vahtisoturien p‰‰lle, jotka pakenevat ja huutavat:
    "Aseisiin! Aseisiin!" Warwick ja muut ajavat heit‰ takaa.)

    (Torvien ja rumpujen soidessa palajavat Warwick ja muut,
    tuoden mukanansa kuninkaan nojatuolissa yˆvaippaan k‰‰rittyn‰.
    Gloster ja Hastings pakenevat n‰ytt‰mˆn poikitse.)

SOMERSET.
Nuo keit‰ ovat, jotka pakenevat?

WARWICK.
Richard ja Hastings; menkˆˆt; t‰ss' on herttua.

KUNINGAS EDWARD.
Kuin? Herttua! Kun viimeks erottiin,
Mua sanoit kuninkaaksi.

WARWICK.
                        Ajat muuttuu.
Kun mua l‰hettin‰ solvasitte,
Niin kuninkuuden otin teilt‰ pois,
Ja nimit‰n nyt teid‰t Yorkin herttuaks.
Kuin voisi valtakuntaa johtaa mies,
Jok' airuttaan ei osaa kohdella,
Ei osaa yhteen vaimoon tyyty‰,
Ei osaa veljein kanssa veljiks olla,
Ei osaa kansan parast' aatella,
Ei vihamiehilt' itse‰ns‰ kaita?

KUNINGAS EDWARD.
Sin‰kˆ, myˆskin t‰‰ll‰, veli Clarence?
Nyt n‰en, ett' Edwardin on vaipuminen.
Mut, Warwick, kovan onnen uhallakin,
Uhalla sun ja koko liittokuntas,
Ain' Edward kuninkaana k‰ytt‰ytyy.
Vaikk' onnen nurjuus herrauteni kaataa,
Sen pyˆr‰‰ henkeni on ylempi.

WARWICK.
Siis hengess' Edward olkoon kuningas.

    (Ottaa Edwardin p‰‰st‰ kruunun.)

Mut Englannin on kruunup‰‰ nyt Henrik,
Ja tosikuningas: vain varjo sin‰. --
Lord Somerset, sun pyyd‰n toimittamaan,
Ett' Edward herttua heti saatetaan
Veljeni, Yorkin arkkipiispan, luokse.
Kun Pembrokea ensin lˆylyt‰n,
Niin tulen j‰ljest‰ ja Ludvigin
Ja Bona-neidin vastauksen kerron. --
Hyv‰sti siksi, hyv‰ herttua York!

KUNINGAS EDWARD.
Se kest‰‰ t‰ytyy, mik' on sallimaa;
Ei auta tuulta, virtaa vastustaa.

    (Kuningas Edward vied‰‰n pois. Somerset seuraa h‰nt‰.)

OXFORD.
Nyt mit‰ muuta teht‰v‰n‰, loordit,
Kuin menn‰ joukkoinemme Lontooseen?

WARWICK.
Niin kyll‰, se on ensi teht‰v‰mme:
Kuningas Henrik p‰‰st‰‰ vankeudesta
Ja nostaa valtaistuimelle taas.

                     (Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Kuningatar Elisabet ja Rivers tulevat.)

RIVERS.
Mist' on tuo ‰kkimuutos teiss‰, rouva?

KUNINGATAR ELISABET.
Ah, veli Rivers, etkˆ ole kuullut,
Kuink' ‰sken Edward-kuninkaan on k‰ynyt?

RIVERS.
Hukannut tappelunko Warwickille?

KUNINGATAR ELISABET.
Ei, mutta oman suuren persoonansa.

RIVERS.
Mit‰? Onko majesteetti kaatunut?

KUNINGATAR ELISABET.
On, melkein kaatunut: h‰n vanki on,
Joko sitte uskottomat vahdit petti,
Tai vihollinen h‰net yll‰tti.
Ja lis‰ks kuulin, ett‰ halluss' on h‰n
Tuon Yorkin piispan, joka Warwick-pedon
On veli ja siis meid‰n vihamies.

RIVERS.
Surkeita uutisia todellakin!
Mut, arvon rouva, kaikki t‰ytyy voittaa,
Voi Warwickinkin tuhon p‰iv‰ koittaa.

KUNINGATAR ELISABET.
Siis meit' ei ep‰ilys saa katkeroittaa.
Ma ep‰toivon torjun rakkaudesta
Edwardin lapseen, jok' on kohdussani;
Se k‰skee vihani mun hillit‰
Ja nˆyryydell‰ kantaa risti‰ni.
Sen vuoks niin monta kyynelt' alas nielen,
Vert' imev‰iset huokaukseni salpaan,
Ne ettei hukuttais tai tuhois t‰t‰
Edwardin lasta, kruununperij‰t‰.

RIVERS.
Mut, rouva, miss' on Warwick?

KUNINGATAR ELISABET.
                              Lontooseen,
Kuulemma, marssii, asettamaan kruunun
Henrikin p‰‰h‰n j‰lleen. Lopun arvaat:
Edwardin yst‰v‰t on kaadettava.
Mut est‰‰kseni julman v‰kivaltaa --
Sill' ei saa luottaa valanrikkojaan, --
Ma heti pyh‰n turvapaikan etsin,
Niin ett‰ Edwardin ma oikeuksista
Ainakin perillisen pelastan.
Siell' ei mua v‰kivalta, juonet tapaa.
Siis paeta kun voimme, paetkaamme;
Jos Warwick meid‰t saa, niin surman saamme.

                                 (Menev‰t.)


Viides kohtaus.

    Mets‰styspuisto Middlehamin linnan l‰heisyydess‰ Yorkshiress‰.

    (Gloster, Hastings, sir William Stanley y.m. tulevat.)

GLOSTER.
Lord Hastings ja sir Stanley, ‰lk‰‰ en‰‰
Ihmeeksi panko, miks toin teid‰t t‰nne
Tiheimp‰‰n puiston viitaan. N‰in on laita:
Veljeni, kuninkaamme, niinkuin tietty,
On t‰‰ll‰ piispan vankina ja nauttii
Hyv‰n‰-pitoa ja vapautta.
H‰n usein, pieni joukko vartiona,
Huvikseen tulee t‰nne riistan-ajoon.
Ma h‰lle salaa tiedon laitoin, ett‰,
Jos syyksi tuoden urheilunsa, t‰nne
H‰n t‰h‰n aikaan tulee, niin h‰n tapaa
T‰‰ll' yst‰v‰t ja hevoset ja miehet,
Jotk' ovat valmiit pelastamaan h‰net.

    (Kuningas Edward ja er‰s jahtimies tulevat.)

JAHTIMIES.
T‰nne, mylord: se t‰‰ll‰ piilee riista.

KUNINGAS EDWARD.
Ei, t‰nne: t‰‰ll‰, n‰et, on jahtimiehet.
No, veli Gloster, Hastings, ja te muut,
N‰in piispalt' aiotteko riistaa ryˆst‰‰?

GLOSTER.
Tila ja aika kysyy kiirett‰.
Veli, puiston poskess' odottaa sua ratsu.

KUNINGAS EDWARD.
Mihink‰ sitten matka?

HASTINGS.
Lynniin, mylord, ja sielt‰ Flanderiin.

GLOSTER.
Osasit oikein; samaa min‰ tuumin.

KUNINGAS EDWARD.
Sun intos, Stanley, viel‰ palkitsen.

GLOSTER.
Miks aikailemme? Nyt ei aikaa juoruun.

KUNINGAS EDWARD.
Tuletko mukaan, jahtimies, vai mit‰?

JAHTIMIES.
Sen ennen teen, kuin j‰‰n ja joudun hirteen.

GLOSTER.
No, tulkaa; ‰lk‰‰ siin‰ jaaritelko!

KUNINGAS EDWARD.
Hyv‰sti, piispa! Warwick lepyttele;
Takaisin mulle kruunu rukoele.

                    (Menev‰t.)


Kuudes kohtaus.

    Huone Towerissa.

    (Kuningas Henrik, Clarence, Warwick, Somerset,
    nuori Richmond, Oxford, Montague, Twmerin linnan
    p‰‰llikkˆ ja seuralaisia.)

KUNINGAS HENRIK.
Nyt, p‰‰llikkˆ, kun yst‰v‰t ja Luoja
Edwardin ovat syˆsseet istuimeltaan,
Vapaudeks muuttaneet mun vankeuteni,
Suruni iloks, toivoks pelkoni,
Mit' olen sulle huolenpidon velkaa?

PƒƒLLIKK÷.
Ei alamainen velo valtiastaan;
Mut nˆyr‰ rukous jos sallitaan,
Niin anteeks anon teid‰n armoltanne.

KUNINGAS HENRIK.
Mist' anteeks? Hyv‰n‰kˆ-pidostasi?
Hyvyytes palkitsen, siit' ole varma,
Kun vankeuteni muutit mulle huviks,
Sellaiseks huviks, mit‰ lintu tuntee
H‰kiss‰, kun se, kauan tuskailtuaan,
Kotoisen sulolaulun raikuessa,
Unohtaa vapautensa. -- Sin‰, Warwick,
L‰hinn‰ Jumalaa, mun vapautit,
Ja siit‰ Jumalaa ja sua kiit‰n:
H‰n oli tekij‰, sin' olit ase.
Siis, jotta onnen vihat voittaisin,
El‰en halpana, sen iskuist' erin,
Ja jotta minun turmant‰hteni
Ei kohtais t‰m‰n armaan maani kansaa,
Niin sulle, Warwick, vaikka itse kannan
Ma valtikkaa, nyt hallituksen annan:
Sinulla toimissas on aina onni.

WARWICK.
Olitte aina avuistanne kuulu,
Nyt teiss' on viisaus yht‰ suur' kuin avut,
Kun onnen juonet taiten v‰lt‰tte:
Vain harvat t‰htiens‰ johtoon tyytyy.
Mut yht‰ seikkaa moitin, majesteetti:
Mun valitsette, vaikk' on Clarence l‰sn‰.

KUNINGAS HENRIK.
Ei, Warwick, sin‰ vallan ansaitset:
Sinulle taivas syntym‰ss‰s antoi
Jo laakerseppeleen ja ˆljypalmun
Sodan ja rauhan valtamerkiksi;
Siis sulle mielist' annan ‰‰neni.

WARWICK.
Min' annan Clarencelle ‰‰neni.

KUNINGAS HENRIK.
Warwick ja Clarence, t‰nne k‰tenne!
Ne yhdist‰k‰‰, samoin syd‰mmenne,
Ett' eripura hallintaa ei haittais;
Teen kummastakin teist‰ protektorin,
Ja itse viet‰n hiljaist' el‰m‰‰
Ik‰ni lopun k‰ytt‰in hartauteen
Ja synnin syyttˆˆn, Herran kiitokseen.

WARWICK.
Mit‰ vastaa Clarence valtiaansa tahtoon?

CLARENCE.
H‰n siihen suostuu, jos vain Warwick suostuu;
Sun onneesi ma luotan kokonaan.

WARWICK.
Siis suostun, vaikka vastenmielisesti.
Henrikin ruumiiseen, kuin kaksoisvarjo,
Nyt liitymme ja h‰nt‰ edustamme,
Tarkoitan hallituksen vaivoissa;
H‰n arvoss' itse rauhaa nauttikoon.
Mut, Clarence, nyt on enemm‰n kuin tarvis
Julistaa heti Edward petturiksi
Ja panna maansa, tavaransa kiinni.

CLARENCE.
No tietenkin; ja s‰‰t‰‰ perimys.

WARWICK.
Ja siin' ei Clarencea unhoteta.

KUNINGAS HENRIK.
Mut ensin, ennen muita teht‰vi‰,
Mun suokaa pyyt‰‰ -- en nyt en‰‰ k‰ske --
Ett' oiti Margareeta kuningatar
Ja Edward prinssi tuodaan Ranskasta:
Siks kunnes heid‰t n‰en, peitt‰‰ puoliks
Ep‰ily, pelko vapauteni ilon.

CLARENCE.
Se kiireimmiten tehd‰‰n, majesteetti.

KUNINGAS HENRIK.
Lord Somerset, ken on tuo nuorukainen,
Jost' on niin hell‰ teill‰ huolenpito?

SOMERSET.
Se Richmondin on kreivi, nuori Henrik.

KUNINGAS HENRIK.
K‰y t‰nne, sin‰ toivo Englannin![11]

    (Laskee k‰tens‰ h‰nen p‰‰ns‰ p‰‰lle.)

Jos totuutt' ennustavan hengen mulle
Salaiset voimat suo, niin tulee tuosta
Kauniista pojast' is‰nmaamme siunaus.
Katseessaan asuu rauhan majesteetti,
P‰‰ luotu kruunua on kantamaan
Ja k‰si valtikkaa; h‰n vastaisuudess'
On valtaistuimelle kaunistus.
H‰n suuren saakoon arvon: h‰n taas saattaa
Sen nostaa, mink‰ min‰ olin kaataa.

    (Sanansaattaja tulee.)

WARWICK.
Mit' uutta, yst‰v‰ni?

SANANSAATTAJA.
                      Ett‰ Edward
Veljenne huostasta on p‰‰ssyt pakoon
Ja mennyt, kuten kuuluu, Burgundiin.

WARWICK.
Ik‰v‰ seikka! Kuinka p‰‰si pakoon?

SANANSAATTAJA.
Glosterin herttua Richard ja lord Hastings,
Jotk' odottivat v‰ijyin puiston p‰‰ss‰,
N‰‰ piispan jahtimiesten k‰sist‰
Pois h‰net ryˆstiv‰t ja vapauttivat:
H‰n riistan-ajoss' oli joka p‰iv‰.

WARWICK.
Ei tarpeeks tarkka ollut veljeni.
Mut tulkaa, majesteetti, varatkaamme
L‰‰kett‰ haavaan, jonka ehk‰ saamme.

    (Kaikki menev‰t, paitse Somerset, Richmond ja Oxford.)

SOMERSET.
Edwardin pako mua huolettaa:
Apua saa h‰n varmaan Burgundista,
Ja silloin meill' on sota ennen pitk‰‰.
Kun Henrikin t‰‰ viime ennustus
Nuoresta Richmondista mielt‰ nosti,
Niin nyt jo painaa pelko, ett‰ voisi
N‰iss' otteluissa jotain sattua,
Jok' oisi h‰lle haitaksi ja meille.
Siis, Oxford, pahint' est‰‰ksemme, heti
Bretagneen paras h‰net l‰hett‰‰
Siks kun t‰‰ kansaismyrsky herke‰‰.

OXFORD.
Niin kyll‰, kruununsa jos Edward voittaa,
Niin Richmondin ja meid‰n paha koittaa.

SOMERSET.
Niin, Bretagneen me h‰net laittakaamme.
Pois tulkaa, kiirett‰ nyt pit‰‰ saamme.

                             (Menev‰t.)


Seitsem‰s kohtaus.

    Yorkin edustalla.

    (Kuningas Edward, Gloster ja Hastings tulevat sotajoukkoineen.)

KUNINGAS EDWARD.
Niin, veli Gloster, Hastings ja te muut,
Sen verran sent‰‰n korvaust' onni soi,
Ett' alhaisen ma asemani taaskin
Henrikin valtakruunuun vaihtaa saan.
Onnella menin, tulin meren poikki,
Burgundist' avun tuoden toivotun.
Nyt mit‰ muuta, n‰in kun Ravensburgist'
Olemme tulleet Yorkin porteille,
Kuin k‰yd‰ sis‰‰n omaan herttuakuntaan.

GLOSTER.
Kiinnikˆ portti? -- Se ei mulle mieleen:
Monelle kompastus jo kynnykseen
Varoittaa vaarasta sen sis‰puolla.

KUNINGAS EDWARD.
Loruja! Nyt ei pelj‰tt‰‰ saa taiat.
Sis‰h‰n hyv‰ll‰ tai pahalla!
On t‰nne yst‰v‰imme m‰‰r‰ tulla.

HASTINGS.
Ma viel‰ kerran porttiin kolkutan.

    (Yorkin m‰‰ri ja h‰nen neuvoksensa ilmestyv‰t muurille.)

MƒƒRI.
Tiesimme, loordit, teid‰n tulostanne,
Ja varanpiteeks portit suljimme:
Nyt Henrikin me ollaan alamaiset.

KUNINGAS EDWARD.
Jos, m‰‰ri, Henrik kuninkaanne on,
Niin Edward ainakin on Yorkin herttua.

MƒƒRI.
Niin totta olettekin, hyv‰ loordi.

KUNINGAS EDWARD.
No, herttuakuntaani nyt vaadin vain,
Ja olen siihen yksin tyytyv‰inen.

GLOSTER (syrj‰‰n).
Mut kuononsa kun kettu vain saa sis‰‰n,
Niin kyll‰ pian ruumiinsakin saa.

HASTINGS.
No, m‰‰ri, mit‰ ep‰ilette? Auki!
Olemme yst‰vi‰ Henrikin.

MƒƒRI.
Vai niin! No silloin portti avataan.

    (Alenevat alas muurilta.)

GLOSTER.
ƒlyk‰s p‰‰llikkˆ ja helppo k‰‰nt‰‰!

HASTINGS.
Se kunnon vanhus kaikkeen mukautuu,
Kun itse s‰‰styy vain. Kun sis‰‰n p‰‰st‰‰n,
Niin kyll‰ pian h‰net k‰‰nn‰mme
Ja kaikki neuvoksetkin j‰rjilleen.

    (M‰‰ri ja kaksi neuvoskunnan vanhinta tulevat ulos kaupungista.)

KUNINGAS EDWARD.
Ei t‰t‰ porttia saa sulkea
Pait yˆksi sek‰ sota-aikaan, m‰‰ri.
Mies, pelko pois, ja t‰nne avaimet!

    (Ottaa h‰nelt‰ avaimet.)

Min‰ kaupunkia puolustan ja sua
Ja joka miest‰, joka seuraa mua.

    (Marssisoitto. Montgomery tulee marssien sotajoukkoineen.)

GLOSTER.
Se John Montgomery on, veliseni,
Ja varma yst‰v‰, jos en ma pety.

KUNINGAS EDWARD.
Terve, sir John! Mut miksi asevoimin?

MONTGOMERY.
Kuningast' auttamaan, kun myrsky riehuu,
Niin kuin on velvollisuus alamaisen.

KUNINGAS EDWARD.
Kiitos, Montgomery! Mut kruunun pyyteet
Nyt syrj‰ss' on; vain herttuakuntaa vaadin,
Siks kunnes Jumal' antaa muutkin meille.

MONTGOMERY.
Hyv‰sti! Pois siis l‰hden: kuningasta
Vain tahdoin palvella, en herttuaa.
No, rummut soimaan! Marssikaamme pois!

    (Rummut lyˆv‰t marssia.)

KUNINGAS EDWARD.
Ei, sir John, hetkeks j‰‰k‰‰; tuumaillaan,
Miten on parhain saatavissa kruunu.

MONTGOMERY.
Vai tuumaillaan! Ei, lyhyeen, jos ette
Nyt julistaudu kuninkaaksemme,
Niin j‰‰k‰‰ omaan onneenne; ma menen
Niit' est‰m‰‰n, jotk' avuks aikoo teille.
Miks taistella, kun ette mit‰‰n vaadi?

GLOSTER.
Miks noita estelˆit‰, veli Edward?

KUNINGAS EDWARD.
Kun vahvistumme, teemme vaatimukset;
On siihen saakka viisaint' olla vaiti.

HASTINGS.
Pois arvelut! Nyt miekka hallitsee.

GLOSTER.
Peloton mieli ensin sieppaa kruunun.
Kuninkaaks paikalla sun huudamme;
Se huuto yst‰v‰‰ tuo monta sulle.

KUNINGAS EDWARD.
Siis tehk‰‰ tahtonne: mun oikeus on,
Ja Henrik vain on kruunun anastaja.

MONTGOMERY.
Nyt valtiaani haastaa niinkuin pit‰‰.
Nyt olen soturi ma Edwardin.

HASTINGS.
Torvet soimaan! Edward kuninkaaksi! --
Soturi, sin‰, lue julistus!

    (Antaa er‰‰lle soturille paperin. Torventoitauksia.)

SOTURI (lukee).
"Edward nelj‰s, Jumalan armosta, Englannin ja Ranskan kuningas,
Irlannin herra, j.n.e."

MONTGOMERY.
Ken oikeutt' ei myˆnn‰ Edwardille,
Sen t‰ss‰ haastan kahden-aseisille.

    (Viskaa maahan hansikkaansa.)

KAIKKI.
El‰kˆˆn Edward nelj‰s!

KUNINGAS EDWARD.
Kiitos, Montgomery! Kiitos, loordit kaikki!
T‰‰n hyv‰n maksan, jos mua onni auttaa.
Nyt t‰ksi yˆksi j‰‰mme t‰nne Yorkiin;
Mut aamuauringon kun kultavaunut
Tuolt' ilman rannan takaa nousevat,
Niin Warwickin ja kumppanien kimppuun!
Ah, tyly Clarence! Henrikki‰ mairit
Ja veljes petit -- huono teko sulta!
Mut sua k‰yn ja Warwickia vastaan. --
Mars, uljaat joukot! Voittoon luottakaa!
Ken voiton saa, se voiton palkan saa.

                           (Menev‰t.)


Kahdeksas kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Warwick,
    Clarence, Montague, Exeter ja Oxford tulevat.)

WARWICK.
Nyt mit‰ teht‰v‰ on, loordit? Edward
On Belgiasta raisuin saksalaisten
Ja tyls‰in alankomaalaisten kanssa
Turvassa tullut kautta kanaalin
Ja marssii v‰kineen nyt Lontooseen,
Ja h‰neen yhtyy huimat kansajoukot.

KUNINGAS HENRIK.
V‰ke‰ kokoon, h‰nt‰ torjumaan!

CLARENCE.
On pieni kyven pian tukeutettu,
Mut yltyneen‰ se ei virroin sammu.

WARWICK.
Mull' yst‰vi‰ Warwickshiress' on:
Rauhassa tyynet ovat, sodass' uljaat;
Ne kokoan; -- sun, Clarence poika, tulee
Kentist‰, Suffolkista, Norfˆlkista
Ker‰t‰ ritarit ja ylimykset; --
Sa, veli Montague, saat miehi‰
Northampton-, Buckingham- ja Leicester-shirest‰,
Jotk' alttiit kuulemaan on k‰skyj‰si; --
Sa, uljas Oxford, ylen rakastettu,
Ker‰ile Oxfordshirest' yst‰v‰si. --
Kuningas taattuin kansalaisten kesken,
Kuin t‰m‰ saari meren vyˆtt‰m‰n‰
Tai nymphain ymp‰rˆim‰n‰ Diana,
Lontoossa asu, kunnes sinne saamme. --
Pois, loordit! Nyt ei vastaamiseen aikaa. --
Hyv‰sti, majesteetti!

KUNINGAS HENRIK.
                      Hyv‰sti,
Sa, Hektorini, toivo Troiani!

CLARENCE.
K‰delle muisku luottamuksen merkiks!

    (Suutelee Henrikin k‰tt‰.)

KUNINGAS HENRIK.
Ylev‰ Clarence, ollos onnekas!

MONTAGUE.
Pois huoli; se mun j‰‰hyv‰iseni.

OXFORD (suudellen Henrikin k‰tt‰).
T‰‰ mun on uskollisuuteni tunnus.

KUNINGAS HENRIK.
Sa, rakas Oxford, hyv‰ Montague,
Ja kaikki muut, hyv‰sti viel‰ kerran!

WARWICK.
Siis, loordit, Coventryssa tavataan,

    (Warwick, Clarence, Oxford ja Montague menev‰t.)

KUNINGAS HENRIK.
Ma hetken lep‰‰n t‰‰ll‰ linnassa.
Mit' arvelette, lanko Exeter?
Minusta sotavoima Edwardin
Ei kest‰ minun joukkojani vastaan.

EXETER.
Se varma, ellei viettele h‰n muita.

KUNINGAS HENRIK.
En sit‰ pelk‰‰; kuntoni on tietty.
En korvaa ummistanut rukouksilta,
Anojaa estelyill' en viivytellyt,
Haavoille l‰‰kett' oli s‰‰lini,
Surkeutta suurta lempeyteni liensi,
Armolla kyynelvirrat kuivasin;
En heilt‰ tavaroita tavoitellut,
Veroja suuria en kiskonut,
En hevin kostanut, jos erehtyiv‰t.
Miks Edward heille rakkaampi kuin min‰?
N‰‰ lemmet vaatii vastalempe‰;
Ja, leijona kun vuonaa hyv‰ilee,
Niin vuona sit‰ lakkaamatta seuraa.

    (Ulkona huudetaan: "El‰kˆˆn Lancaster! El‰kˆˆn Lancaster!")

EXETER.
Kuningas, kuulkaa! Mik‰ huuto tuo?

    (Kuningas Edward, Gloster ja sotureita tulee.)

KUNINGAS EDWARD.
Kiinni tuo kehno Henrik! Viek‰‰ pois!
Ja meid‰t huutakaa taas kuninkaaksi! --
Sin' olet n‰iden pikku-ojain l‰hde;
Nyt tukin sen, ja mereni ne nielee
Ja suuremmaks vain paisuu, ne kun kuivuu. --
Pois Toweriin viek‰‰! Puhua ei saa h‰n.

    (Henrik vied‰‰n pois.)

Nyt, loordit, rient‰k‰‰mme Coventryyn:
On sinne asettunut julma Warwick.
Nyt paahtaa p‰iv‰, vaan jos aikailemme,
Voi talven kylm‰t j‰‰t‰‰ toivehemme.

GLOSTER.
Pois, ennenkuin h‰n joukkonsa on koonut;
Ja mahtava tuo pettur' yll‰tt‰k‰‰!
Nyt, urhot uljaat, joutuin Coventryyn!

                            (Menev‰t.)




VIIDES NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Coventry.

    (Muurille tulevat Warwick, Coventryn m‰‰ri,
    kaksi sanansaattajaa y.m.)

WARWICK.
Miss' uljaan Oxfordin on l‰hetti?
Kuink' et‰‰ll‰ on, hyv‰ mies, sun herras?

1 SANANSAATTAJA.
Dunsmoren luona, t‰nne marssissa.

WARWICK.
Ja veli Montague kuink' et‰‰ll‰?
Miss‰ se Montaguen on l‰hetti?

2 SANANSAATTAJA.
H‰n vahvan joukon kanss' on Daintryn luona.

    (Sir John Somerville tulee.)

WARWICK.
Kuink' armaan poikani on, Somerville?
Kuink' et‰‰ll‰ on arviolta Clarence?

SOMERVILLE.
Southamiin j‰tin h‰net joukkoineen;
H‰n t‰‰ll' on kahden tunnin kuluessa.

    (Rummun p‰rrytyst‰.)

WARWICK.
Se Clarence on, jo rumpunsa ma kuulen.

SOMERVILLE.
Ei h‰nen ole nuo: Southam on tuolla;
Nuo rummut tulee Warwickista p‰in.

WARWICK.
Ken se siis lienee? ƒkki-yst‰v‰kˆ?

SOMERSET.
Jo l‰hell' ovat; kohta saatte kuulla.

    (Marssi. Torven toilauksia. Kuningas Edward
    ja Gloster tulevat sotajoukkoineen.)

KUNINGAS EDWARD.
Mies, muurille ja soita keskusteluun!

GLOSTER.
Kas, tuima Warwick muurill' astuu tuolla.

WARWICK.
Kirottu harmi! Hauska Edward t‰‰ll‰?
Vakooja nukkuiko vai lahjottiinko,
Kun h‰nen tulostaan ei hiiskunut?

KUNINGAS EDWARD.
Kaupungin portit, Warwick, avaatko?
Kauniisti puhu, nˆyr‰st' alas polvi,
Kuninkaaks sano, pyyd‰ armoa,
Niin t‰m‰n loukkaukses anteeks annan.

WARWICK.
P‰in vastoin, sin‰ t‰‰lt‰ joukkos vie,
Tunnusta, kuka nosti sun ja kaasi,
Mua sano suosijaks, tee katumus,
Niin yh‰ saat sa olla Yorkin herttua.

GLOSTER.
Kuningas olis ollut v‰hin sana;
Vai suottaileeko vasten tahtoaan?

WARWICK.
Mut onhan herttuakunta oiva lahja.

GLOSTER.
On kyll‰, kˆyh‰n kreivin antimiksi.
Noin oiva lahjast' oisin vasallisi.

WARWICK.
Min‰h‰n veljellesi kruunun annoin.

KUNINGAS EDWARD.
Siis on se mun, vaikk' anti Warwickin.

WARWICK.
Et ole Atlas, se on raskas sulle;
Sa hempu, lahjans' ottaa Warwick pois;
Nyt Henrik Warwickin on kuningas.

KUNINGAS EDWARD.
Mut kuninkaas nyt Edwardin on vanki;
Siis, uljas Warwick, vastaa mulle t‰h‰n:
Mit' ompi ruumis, kun on poissa p‰‰?

GLOSTER.
Ai, ett‰ Warwick on niin varomaton:
H‰n tahtoi voittaa kympin, eik‰ n‰hnyt,
Ett' oli kuningas jo pakkaan pantu!
N‰it viimeks piispan linnassa sen raukan,
Nyt varmaan h‰net kohtaat Towerissa.

KUNINGAS EDWARD.
Niin kyll‰; silt‰ olet yh‰ Warwick.

GLOSTER.
No, Warwick, ota vaari; polvi maahan!
No, joutuin! Tao, kun on rauta kuuma.

WARWICK.
Tuon k‰den ennen poikki lyˆn ja viskaan
Sen tuolla toisella sun silmillesi,
Kuin sinun etees lasken lippuni.

KUNINGAS EDWARD.
Niin, laske tuulen vain ja virran mukaan!
T‰‰ k‰si, kiertyin sysitummaan tukkaas,
Kun l‰mmin viel' on poikkilyˆty p‰‰s,
Verell‰s piirt‰‰ hiekkaan n‰m‰ sanat:
"Ei tuuliviiri Warwick en‰‰ pyˆri."

    (Oxford tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

WARWICK.
Riemuisat liput! Tuossa tulee Oxford!

OXFORD.
Oxford, Oxford, Lancasterin puolta!

    (Oxford sotajoukkoineen menee kaupunkiin.)

GLOSTER.
On auki portti, menn‰‰n mekin sis‰‰n.

KUNINGAS EDWARD.
Vois takaa tulla toinen vihamies.
T‰‰ paikka hyv‰: pian hyˆkk‰yksen
He tekev‰t ja k‰yv‰t tappeluun.
Jos ei, niin huono kaupungin' on turva,
Pelottaa voimme sielt‰ pian heid‰t.

WARWICK.
Oi, terve, Oxford! Apusi on tarpeen.

    (Montague tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

MONTAGUE.
Montague, Montague, Lancasterin puolta!

    (Menee sotajoukkoineen kaupunkiin.)

GLOSTER.
Sin‰ ja veljes, syd‰nverill‰nne
Kalliisti saatte petoksenne maksaa.

KUNINGAS EDWARD.
Jot' ankarampi vastus, sit‰ suuremp'
On voitto; sieluni jo aavistaa
Minulle onnea ja menestyst‰.

    (Somerset tulet liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

SOMERSET.
Somerset, Somerset, Lancasterin puolta.

    (Menee sotajoukkoineen kaupunkiin.)

GLOSTER.
Kaks herttuaa, Somersetia kuin sin‰,
Henkens‰ Yorkin suvulle on myynyt;
Sin' olet kolmas, jos t‰‰ miekka tepsii.

    (Clarence tulee liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

WARWICK.
Kas, tuossa Clarence tulee uljain voimin
Veljelleen taistelua tarjoomaan:
H‰nest' on kalliimp' oikeuden voitto
Kuin veljenrakkaus ja luonnon siteet.

    (Gloster ja Clarence kuiskuttelevat.)

Tule, Clarence! Tulethan, kun Warwick kutsuu.

CLARENCE.
Tied‰tkˆ, is‰ Warwick, mit' on t‰m‰?

    (Ottaa pois punaruusun hatustaan.)

Kas tuossa, h‰pe‰ni sinuun viskaan!
Kukistaa is‰n huonetta en tahdo,
Miss' oma veri yhteen kivet juotti,
Ja nostaa Lancasterin. Luuletko,
Ett' on niin luonnottoman julma Clarence,
Ett' omaan veljeens‰ ja kuninkaaseen
Kamalan sota-aseen viritt‰‰?
Mua pyh‰st' ehk‰ valastani soimaat?
Jos pid‰n sen, niin olen turkkaisempi
Kuin Jephta uhratessaan tytt‰rens‰.
Niin suren t‰t‰ hairaustani,
Ett', armon saadakseni veljelt‰ni,
Sun veriviholliseks julistan,
Ja lupaan, miss‰ ik‰n‰ sun tapaan, --
Ja sinut tapaan, jos vain liikkeell' olet --
Sinulle kostaa ruman viettelysi.
Niin, suurellinen Warwick, sua uhmaan
Ja punastuen k‰‰nnyn veljeeni. --
Suo anteeks, Edward, parannusta teen;
Ja, Richard, ‰l‰ virheist‰ni suutu:
T‰st'edes n‰in en horjuvainen ole.

KUNINGAS EDWARD.
No, terveeks! Kymmenesti rakkaamp' olet,
Kuin jos et koskaan ansainnut ois vihaa.

GLOSTER.
Terveeksi, Clarence! Tuo on veljen tyˆt‰.

WARWICK.
P‰‰kavaltaja, kirottu ja halpa!

KUNINGAS EDWARD.
No, Warwick, kaupungista pois ja taistoon,
Tai korvissas sen kivet sinkoilee!

WARWICK.
En turvakseni t‰nne salpautunut.
Barnetiin heti l‰hden, siell‰ vaadin
Sua, Edward, taisteluun, jos uskallat.

KUNINGAS EDWARD.
Kyll' Edward uskaltaa, ja n‰ytt‰‰ tiet‰. --
Nyt taistoon, loordit! Pyh‰ Yrjˆ! Voittoon!

                         (Marssi. Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Tappelutanner Barnetin l‰hell‰.

    (Sotamelskett‰ ja hyˆkk‰yksi‰. Kuningas Edward tulee,
    raastaen haavoittunutta Warwickia.)

KUNINGAS EDWARD.
Tuoss' ole! Kuole pois, ja pelko kuolkoon!
Tuo Warwick meid‰n kaikkein oli kammo. --
Nyt varro, Montague: nyt olet teuras,
Warwickin luille sopiva sun seuras.

    (Menee.)

WARWICK.
Ah, l‰hell' eikˆ ket‰‰n? Tule t‰nne,
Vihamies tai yst‰v‰, ja kerro mulle
Ken voittanut on, Warwick vaiko York?
Miks kysyn? Ruhjottu jo ruumiini,
Veri, raukeus ja sairas syd‰n n‰ytt‰‰,
Ett' antaa t‰ytyy t‰m‰ ruumis maalle
Ja voitto vihamiehelle, kun sorrun.
N‰in kaatuu kirveen tielt‰ setripuu,
Jonk' oksat ylv‰‰ kotkaa suojeli,
Jonk' alla varjoss' uinui jalopeura,
Jonk' ylti latvan lakka laajemmalle
Rutimoraitaa ja jok' alhaat pensaat
Kylmilt‰ myrskys‰ilt‰ suojeli.
T‰‰ silm‰, min nyt kuolon huntu kaihtaa,
Maailman kaikki salajuonet urkki;
N‰‰ otsan rypyt, vertyneet nyt aivan,
Kuninkaan haudoiksi ne verrattiin:
Voi Warwick hautaa kaivaa kuninkaille;
Kun otsaa rypistin, ei mieli nauraa.
Nyt tomu, veri tahraa kunniani.
Maat, mannut, puistot kaikki j‰tt‰‰ saan;
Ja tiluksistani ei mulle muuta
J‰lelle j‰‰ kuin t‰m‰n ruumiin mitta.
Mit' arvo, loisto, valta? Multaa, maata.
Kuink' el‰tkin, et surmaa v‰ltt‰‰ saata.

    (Oxford ja Somerset tulevat.)

SOMERSET.
Ah, Warwick, jos nyt oisit niin kuin me,
Niin korjattaviss' oisi tappiomme!
Sotavoiman vahvan kuningatar kuuluu
Ranskasta tuoneen. Paeta jos voisit!

WARWICK.
En tahtois paeta. -- Ah, Montague,
K‰teeni, veli, k‰y, jos t‰‰ll‰ olet,
Ja sieluani huulin pid‰t‰.
Et mua rakasta; sa muuten, veli,
Pois kyynelill‰s huuhtoisit tuon hurmeen,
Jok' istuu huuliini ja puheen est‰‰.
Oi, rienn‰, Montague, ma muuten kuolen.

SOMERSET.
Ah, Warwick! Montague jo l‰hti pois;
Viimeiseen huusi nime‰s, ja sanoi:
"Tervehdi urhoollista velje‰ni."
Viel' oisi puhunut, ja puhuikin,
Mut niinkuin laukaus holvissa se kaikui,
Ei selv‰‰ siit‰ saanut; viimein toki
Ma kuulin huokausten lomasta:
"Hyv‰sti, Warwick!"

WARWICK.
                    Rauha sielulleen! --
Paetkaa, loordit, pelastukaa! Warwick
Hyv‰sti sanoo: taivaass' yhdyt‰‰n.

                         (Kuolee.)

OXFORD.
Pois! Kuningatarta nyt vastaan menn‰‰n.

    (Menev‰t, kantaen pois Warwickin ruumiin.)


Kolmas kohtaus.

    Toinen kohta samaa tappelutannerta.

    (Torventoitauksia. Kuningas Edward tulee riemusaatossa;
    Clarence, Gloster y.m.)

KUNINGAS EDWARD.
N‰in pitk‰lt' onni tekee nousua:
Nyt voiton seppeleet mua kaunistavat.
Mut keskell' ihanata p‰iv‰‰ t‰t‰
Uhkaavan, mustan pilven n‰en, jok' aikoo
Kilpailla kirkkaan aurinkomme kanssa,
Ennenkuin vaipuu l‰nnen vuoteeseen.
Nuo sotajoukot, jotk' on kuningatar
Ranskasta tuonut, nousseet ovat maihin
Ja marssivat, niin kuulin, meit‰ vastaan.

CLARENCE.
Tuon pilven pian leyhk‰ haihduttaa
Ja puhaltaa sen sinne, mist‰ tuli,
Sun s‰teesi jo kuivaa huurut nuo;
Ei kaikki pilvet rajuilmaa nosta.

GLOSTER.
Kolmekymment‰tuhatta on h‰ll‰ miest‰,
Ja Somerset ja Oxford h‰neen yhtyy.
Jos hengen-aikaa vain h‰n saa, niin joukkons'
On varmaan yht‰ mahtava kuin meid‰n.

KUNINGAS EDWARD.
Sain taatuilt' yst‰vilt‰mme ma tiet‰‰,
Ett' ohjaa matkansa h‰n Tewksburyyn.
Me, jotka voiton saimme Barnetissa,
Rienn‰mme sinne: into raivaa tien;
Ja joka kreivikunnasta, min kautta
Vain marssimme, me lis‰voimaa saamme.
Nyt rummut soimaan! Miehuutt'! Eteenp‰in!

             (Torventoitauksia. Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Tasanko Tewksburyn l‰hell‰.

    (Marssi. Kuningatar Margareeta, prinssi Edward,
    Somerset, Oxford ja sotureita tulee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei vitsas tappiotaan p‰ivittele,
Vaan korvata sit' ilomielin koittaa.
Vaikk' onkin meilt‰ masto mereen syˆssyt,
Ankkuri mennyt, kˆysi katkennut,
Ja puolet miehistˆst‰ meri niellyt,
Viel' el‰‰ luotsi; pit‰isikˆ h‰nen
Per‰sin heitt‰‰ ja, kuin pelko poika,
Lis‰t‰ meren vett‰ kyynelin
Ja liian vahvaa viel‰ vahvistaa?
Kun n‰in h‰n voihkii, kaatuu ehk‰ laiva,
Jot' into ois ja miehuus auttaa voinut.
Ah, mik‰ h‰pe‰! Mik' erhetys!
Ol' ankkurimme Warwick: mit‰ siit‰?
Montague isomastomme: no ent‰?
Tapetut veikot taakelimme: niin?
Mut eikˆ Oxford toinen ankkurimme?
Somerset toinen kelpo mastomme?
Ja taakelimme Ranskan yst‰v‰t?
Ja miksi, vaikka tottumattomia,
Min‰ ja Edward emme voisi kerran
K‰tev‰n per‰miehen tointa pit‰‰?
Per‰sint' emme j‰t‰ itkun vuoksi,
Vaan haahden turvaamme -- vaikk' eitt‰is tuuli --
Luotoihin sek‰ s‰rkkiin s‰rkym‰st‰.
Laineita uhmaa, ‰l‰ liehakoi!
Ja Edward eikˆ ole raivo meri?
Ja Clarence petollinen pˆlyhiekka?
Ja Richard ryhmyllinen turmaluoto?
Kaikk' alus-raukan vihamiehi‰?
Jos uida voit, ah! se ei paljon auta;
Jos hiekkaan jalkas panet, vaivut oiti;
Jos astut luodolle, sun virta vie;
Tai kuolet n‰lk‰‰n, kolmin kerroin n‰lk‰‰n.
Ma t‰ll‰, loordit, tahdon osoittaa,
Ett', ykskin teist‰ paeta jos aikoo,
Nuo veljekset h‰nt' enemp‰‰ ei s‰‰li
Kuin raivot aallot, luodot taikka s‰rk‰t.
Miehuutta siis! Vain lapsen heikkoutta
On sit‰ valittaa, jot' ei voi v‰ltt‰‰.

PRINSSI.
Oi, moinen urhoollinen nainen voisi,
Jos n‰m‰ sanat kuulis pelkuri,
Niin t‰m‰n rinnan miehuudella t‰ytt‰‰,
Ett' aseittakin voittais asemiehen!
En t‰t‰ puhu ep‰luulosta;
Jos ep‰ilisin ket‰‰n pelkuriksi,
Niin heti tiehens‰ h‰n menn‰ sais,
Jott' ei h‰n t‰‰ll‰ pelkuruuttaan voisi
Kehenk‰‰n saastuttaa. Jos t‰‰ll' on moista --
Jost' armon Herra varjelkoon! -- niin menkˆˆn,
Ennenkuin apuansa tarvitsemme.

OXFORD.
Vaimot ja lapsetko noin uljaat ovat,
Ja urhot pelk‰is! -- Mik‰ h‰pe‰!
Oi, kelpo prinssi! Kuulu esi-is‰s
Sinussa el‰‰; kauan el‰ sin‰;
Kuvansa ole, maineens' elvytt‰j‰!

SOMERSET.
Ken moisesta ei toivost' ottele,
H‰n menkˆˆn maata ja, jos her‰‰, tulkoon,
Kuin huuhka p‰iv‰ll', ivaksi ja kummaks.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jalo Somerset ja kelpo Oxford, kiitos!

PRINSSI.
Min‰kin kiit‰n; muut' ei mulla antaa.

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Aseisiin, loordit! Edward l‰hestyy,
Valmiina taistoon; siis vain rohkeutta!

OXFORD.
Sen arvasin: sen miehen temppuja
On rient‰‰ noin, meit' yll‰tt‰‰ksens‰.

SOMERSET.
Mut erehtyy: olemme varusteissa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua ilahuttaa n‰hd‰ intoanne.

OXFORD.
T‰ss' asemamme on, t‰st' emme v‰isty.

    (Marssi. Kuningas Edward, Clarence, Gloster
    tulevat et‰‰lt‰ sotajoukkoineen.)

KUNINGAS EDWARD.
Tuoss', sotaveikot, on se okamets‰,
Jonk' oman voimamme ja taivaan avull'
Aiomme ennen iltaa juuria.
Tuleenne sytykett' ei en‰‰ tarvis,
Se kyllin lieskaa k‰rvent‰‰kseen nuo.
Nyt taistonmerkki vain ja tyˆhˆn, loordit!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ritarit, loordit, ylimykset, puheen
Mult' itku kielt‰‰: joka sanaan, n‰hk‰‰s,
Mun t‰ytyy silmieni vett‰ juoda.
Siis t‰‰n vain sanon: Henrik kuninkaanne
On noiden vankina, pois h‰lt' on kruunu,
Maa tappotalona, kansa teuraana,
Lait poljettuina, aarteet h‰viˆss‰;
Ja tuossa susi, joka ryˆstˆn teki.
Teiss' oikeus on; siis, Herran nimeen, loordit!
Rohkeutta vain! Nyt merkki taisteluun!

          (Molemmat armeijat menev‰t.)


Viides kohtaus.

    Toinen kohta samaa tasankoa.

    (Solamelskett‰; hyˆkk‰yksi‰; per‰ytymist‰.
    Sitten tulevat kuningas Edward, Clarence,
    Gloster sotajoukkoineen: kuningatar
    Margareeta, Oxford ja Somerset vankeina.)

KUNINGAS EDWARD.
Nyt loppu melskeisen on taistelun.
Pois Oxford heti Hamin linnaan viek‰‰,
Ja syyp‰‰n Somersetin kaula poikki!
Pois viek‰‰, pois! En tahdo kuulla heit‰.

OXFORD.
En min‰ aio sanoin vaivaks olla.

SOMERSET.
En min‰ myˆs; ma kohtaloni k‰rsin.

    (Vartijat viev‰t pois Oxfordin ja Somersetin.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Surulla surun laaksoss' erit‰‰n,
Mut iloll' ilotarhass' yhdyt‰‰n.

KUNINGAS EDWARD.
No, onko julistettu, ett‰ se,
Ken lˆyt‰‰ Edwardin, saa hyv‰n palkan,
Ja ett‰ h‰n saa pit‰‰ henkens‰.

GLOSTER.
On; vaan kas tuossa nuori Edward tulee.

    (Sotamiehi‰ tulee ja Edward prinssi heid‰n kanssaan.)

KUNINGAS EDWARD.
Se hempu t‰nne! H‰nt‰ kuulkaamme.
Haa! Voiko noinkin pieni oka pist‰‰?
Mink' annat meille hyvityksen, Edward,
Siit' ett‰ miekkaan tartuit, kansan nostit,
Ja kaiken t‰m‰n tuhon aikaan sait?

PRINSSI.
Puhu kuin alamainen, pˆyhk‰ York!
Oleta, ett‰ is‰ni nyt puhuu:
Kruunustas luovu, tuohon polvistu,
Niin samat sanat esit‰n ma sulle,
Kuin sin‰ mulle, sin‰ kavaltaja.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, noin jos luja oisi is‰s ollut!

GLOSTER.
Niin hameessa sa viel‰ saisit k‰yd‰,
ja Lancaster sais pit‰‰ housunsa.

PRINSSI.
Aesopus[12] talviˆisin tarinoitkoon,
Sen jutut tˆrke‰t ei sovi t‰‰ll‰.

GLOSTER.
Sanastas tuosta kidutan sua, poika.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oletkin ihmiskiduttajaks luotu.

GLOSTER.
Pois, hiiteen pois tuo h‰ijy torapussi!

PRINSSI.
Pikemmin pois tuo h‰ijy kyss‰selk‰!

KUNINGAS EDWARD.
Vait, poika ynse‰, tai kieles salpaan!

CLARENCE.
H‰vytˆn vesa, liiaks olet suulas.

PRINSSI.
Min‰ tied‰n teht‰v‰ni, te vain ette.
Haurelias Edward, -- valapatto Clarence --
Ja ep‰luoma Richard, -- kaikki tietk‰‰:
Min' olen herranne, te petturit! --
Mult' oikeuden ja is‰lt‰ni ryˆstit.

KUNINGAS EDWARD.
Kas tuossa saat, tuon herjan ilmikuva!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

GLOSTER.
V‰rvitkˆ? Tuossa, tuskain lievikkeeksi!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

CLARENCE.
Ja tuossa, mua kun valapatoks s‰tit!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Minutkin tappakaa!

GLOSTER (l‰vist‰m‰isill‰‰n h‰net).
                   Sen kyll‰ teemme.

KUNINGAS EDWARD.
Seis, Richard, seis! Jo teimme liikaakin.

GLOSTER.
Miks torall' en‰‰ maailman h‰n t‰ytt‰is?

KUNINGAS EDWARD.
H‰n pyˆrtyy! Tuntoon h‰net saattakaa!

GLOSTER.
Mua puolustele veljelleni, Clarence;
Lontoossa t‰rkeiss' asioissa k‰yn.
Te kohta saatte sielt‰ uutta kuulla.

CLARENCE.
Mit‰ sitte? Mit‰?

GLOSTER.
                  Tower! Tower!

    (Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, Edward! Haasta ‰idillesi, lapsi!
Oi, etkˆ voi? Oo, murhaajat! Te, konnat!
Caesarin murha veren vuodatusta
Ei ollut eik‰ moitittava rikos,
Jos t‰t‰ murhaa siihen verrataan.
H‰n oli mies, t‰‰ sit‰ vastoin laps,
Ja miehet raivoaan ei tuhlaa lapseen.
Murhaajaa pahempaako? Sanokaa!
Ei, ei, ei! Syd‰n s‰rkyy, jos ma puhun,
Ja puhun siksi, ett‰ syd‰n s‰rkyy. --
Te teurastajat, konnat, verikoirat!
Ihanan taimen kesken taitoitte.
Ei lasta teill‰, tappurit! Jos oisi,
Jo aatellessa niit‰ syttyis s‰‰li.
Mut laps jos teille suodaan, olkaa varma,
Se nuorena jo teilt‰ riistet‰‰n,
Niinkuin te t‰m‰n nuoren prinssin teitte.

KUNINGAS EDWARD.
Pois h‰net viek‰‰, v‰kivalloin viek‰‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei, ‰lk‰‰ viekˆ; t‰h‰n tappakaa!
No, tuohon iske! Tyˆsi anteeks annan.
Kuin? Etkˆ? Sitten sin‰ tee se, Clarence.

CLARENCE.
Sit‰ hyv‰‰ en tee sulle, jumalauta!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tee, hyv‰ Clarence! Rakas Clarence, tee se.

CLARENCE.
Kuulithan valani, sit' en ma tee.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin, mutta tapaat tehd‰ pattovalan.
Nyt laupeutt' ois se, mik' ol' ennen synti.
Siis et? Miss' on se hornan teurastaja,
Se ruma Richard? Richard, miss‰ olet?
Et ole t‰‰ll‰; murha sun on almus,
Sa veren anojaa et koskaan hylk‰‰.

KUNINGAS EDWARD.
Pois h‰net viek‰‰'

KUNINGATAR MARGAREETA.
                   Niinkuin t‰m‰n prinssin,
Niin teid‰n k‰ykˆˆn sek‰ teik‰l‰isten!

    (Menee.)

KUNINGAS EDWARD.
Mihin on Richard mennyt?

CLARENCE.
                         P‰‰t‰ pahkaa
Lontooseen, valmistamaan Towerissa
Verist‰ illallista, niinkuin luulen.

KUNINGAS EDWARD.
Pikainen on h‰n, kun saa p‰‰h‰npiston.
Nyt matkaan! Rahalla ja kiitoksella
P‰‰st‰mme joukot; sitten Lontooseen
N‰kem‰‰n, miten rakas vaimo jaksaa:
Jo varmaan laittanut on pojan mulle.

                          (Menev‰t.)


Kuudes kohtaus.

    Lontoo. Huone Towerissa.

    (Kuningas Henrik istuu kirje k‰dess‰. Towerin linnan
    p‰‰llikkˆ seisoo h‰nen vieress‰‰n. Gloster tulee.)

GLOSTER.
Huomenta, mylord! Kirjassako kiinni?

KUNINGAS HENRIK.
Niin, hyv‰ herra: oikeammin, herra;
Imarrus syntist' on, ja hyv‰ samoin;
Hyv‰ Gloster yht‰ ois kuin hyv‰ piru,
Ja yht‰ tuhmaa; siis, ei: hyv‰ herra.

GLOSTER.
Mies, mene! Meill' on puhuttavaa kahden.

    (Linnan p‰‰llikkˆ menee.)

KUNINGAS HENRIK.
Noin sutta veltto paimen pakenee;
N‰in leikkaa teurastajan veitsi ensin
Lakean lampaan villat, sitten kurkun. --
Mit‰ kuolinkohtaus!' aikoo Roscius
Nyt n‰ytell‰?

GLOSTER.
              Ain' ounoo syyp‰‰ pahaa;
Poliisiks varas luulee joka pensaan.

KUNINGAS HENRIK.
Se lintu, jok' on liimasaitass' ollut,
Se joka pensast' aroin siivin karttaa;
Ja min‰, pienen linnun kurja is‰,
Nyt edess‰ni n‰en sen turman tuojan,
Mi poikaseni kiehtoi, vei ja tappoi.

GLOSTER.
Mik' oli houkkio se Kreetan mies,
Kun houkutteli lentoon poikansa,
Ja t‰m‰ houkka siten mereen hukkui!

KUNINGAS HENRIK.
Daedalus min‰; poikani Icarus;
Is‰ni Minos, pakomme jok' esti;
Aurinko, joka pojan siivet poltti,
Sun veljes, Edward; sin‰ itse meri,
Min pahansuopa kuilu h‰net nieli.
Ah, surmaa minut miekoin, ‰l‰ sanoin!
Tikarin piston ennen syd‰n k‰rsii
Kuin korva t‰t‰ murhetarinaa.
Mut miksi tulit? Henke‰ni tahdot?

GLOSTER.
Luuletko, ett‰ olen teloittaja?

KUNINGAS HENRIK.
Vainooja olet, sen ma varmaan tied‰n;
Ja syyttˆm‰in jos murha teloitusta,
Niin olet sin‰ teloittaja myˆs.

GLOSTER.
Sun poikas tapoin pˆyhkeilyns‰ t‰hden.

KUNINGAS HENRIK.
Jos sinut oisi tapettu, kun ensin
Sa pˆyhkeilit, niin sin' et en‰‰ el‰is
Etk' oisi voinut tappaa poikaani.
Ennustan, ett‰ monet tuhannet,
Jotk eiv‰t viel‰ aavistakaan vaaraa,
Ja monen ukon, monen lesken huokaus,
Ja monen orvon itkettyneet silm‰t --
Poikaansa is‰ suree, leski miest‰‰n,
Ja orpo vanhempainsa ‰kkisurmaa --
Pahovat p‰iv‰‰, jolloin sin‰ synnyit.
Syntyiss‰s huuhka huusi, -- paha merkki;
Kehr‰‰j‰ kirkui, ennustaen turmaa;
Ja koirat ulvoi, myrsky kaatoi puita,
Harakat nauroi virtt‰ vihlovaa,
Ja korppi kyyristihe savutorveen.
Enemp' ol' ‰idill‰s kuin ‰idin tuska,
Mut v‰hemm‰n h‰n sai kuin ‰idin toivon,
Sai h‰ijyn, kuvattoman mˆhk‰n vain,
Puun kauniin hedelm‰n ei kaltaistakaan.
Kun synnyit, oli sulla hampaat suussa:
Tulithan maailmata puremaan.
Ja, jos on totta, mit‰ lis‰‰ kuulin,
Niin tulit --

GLOSTER.
Vait! -- Kuole kesken puhettas, profeetta!

    (L‰vist‰‰ h‰net.)

Muun muass' oli teht‰v‰ni t‰m‰.

KUNINGAS HENRIK.
Ja viel‰ monet muutkin murhat. -- Herra,
Suo anteeks syntini, suo anteeks h‰lle!

    (Kuolee.)

GLOSTER.
Mit‰? Lancasterin ylh‰isveri laskee
Maan sis‰‰n aivan? Luulin ett‰ nousis!
Kas, kuinka miekka raukan surmaa itkee!
Noin purppuraiset noreet tihkukoot
Jokaisesta, ken huonettamme uhkaa! --
Jos viel' on elon kipin‰‰, niin mene
Alas helvettiin ja sano, ett‰ min‰
Sun l‰hetin,
    (L‰vist‰‰ h‰net viel‰ kerran.)
             niin, min‰, jok' en tied‰
Pelosta, s‰‰list' enk‰ rakkaudesta.
Niin, se on totta, mit‰ Henrik sanoi:
Ilmoille tulin jalat edell‰;
Siis eikˆ minun syyt‰ kiirehti‰
Ja oikeutemme anastajat kaataa?
K‰tilˆ ihmetteli, naiset huusi:
"Heresta varjelkoon! On hampaat sill‰!"
Niin olikin; siis p‰iv‰nselv‰‰ on,
Ett' ‰r‰hd‰n ja puren niinkuin koira.
Kun taivas t‰llaiseks on ruumiin tehnyt,
Niin horna sielun painakoon sen mukaan!
Ei mulla velje‰, en tule veljeen;
Ja halliparran taivaallinen rakkaus
Niiss' asukoon, jotk' ovat toisiinsa,
Ei minussa; min' olen yksin min‰. --
Varo, Clarence; valon multa h‰mmenn‰t,
Mut hankin sulle pikimustan p‰iv‰n:
Levit‰n kansaan moisen ennustuksen,
Ett Edward peloissaan on hengest‰‰n,
Ja pelon poistaakseni surmaan sinut.
Henrik ja Edward-prinssi ovat poissa:
Nyt, Clarence, sun on vuoros; muitten sitten.
Ma nousta tahdon parhaaks parahitten.
Vien tuonne piiloon, Henrik, ruumis-r‰iv‰s,
Mun riemup‰iv‰n' on sun kuolinp‰iv‰s.

    (Menee, raastaen per‰ss‰‰n ruumista.)


Seitsem‰s kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Kuningas Edward istuu valtaistuimella, kuningatar Elisabet
    ja pikku prinssi Clarence, Gloster, Hastings y.m. seisovat
    h‰nen ymp‰rill‰‰n.)

KUNINGAS EDWARD.
Englannin valtapaikall' istun taas,
Vihollis-verin j‰lleen voitetulla.
Kaadoimme urhoolliset vastustajat
Kuin syksyn viljan t‰ydess' uljuudessaan:
Somersetia kolme, kolmin kerroin
Rohkeiksi sankareiksi tunnettua;
Kaks Cliffordia, is‰n sek‰ pojan;
Kaks Northumberlandia, joiden vertaist'
Ei ollut sotaratsun kannustajaa;
Nuo uljaat karhut lis‰ks, Warwickin
Ja Montaguen, jotk' omiin kahleisiinsa
Kuninkaallisen leijonan on panneet
Ja mets‰‰ j‰rist‰neet ‰rjynn‰ll‰‰n.
N‰in kruunust' ep‰luulon ehk‰isimme
Ja astinlaudaks saimme luottamuksen. --
Tule, Betty, ett‰ suudella saan poikaa. --
Sun t‰htes, lapsi, set‰si ja min‰
Valvoimme aseet yll‰ talviˆit‰,
K‰vimme jalan kes‰n helteess‰,
Ett' oisi turvattuna sulle kruunu,
Ja vaivoistamme sadon korjaisit.

GLOSTER (syrj‰‰n).
Tuon sadon t‰rvelen, sun p‰‰s kun kaatuu:
Huomattu viel' en ole maailmassa.
T‰‰ selk‰ taakkoja on varten kˆyry;
Ja taakan viel‰ nostaa se, tai taittuu. --
Sa tiet‰ tee, -- ja sin‰ t‰yt‰ tyˆ!

KUNINGAS EDWARD.
Clarence ja Gloster, kuningattarelle
Nyt alamaisuusvala tehk‰‰, veljet,
Ja nuorta prinssi‰nne suudelkaa.

CLARENCE.
Alamaisuuteni kuningattarelle
T‰‰n nuoren prinssin huuliin kiinnit‰n.

KUNINGATAR ELISABET.
Jalo Clarence, kiitos! Kiitos, hyv‰ veli!

GLOSTER.
Ja merkiks, ett‰ sukupuutas arvon,
T‰‰n painan suudelman sen hedelm‰‰n. --
(Syrj‰‰n.) N‰in antoi Juudas suuta mestarilleen,
Ja huusi: "El‰kˆˆn!", kun mietti: "Kuolkoon!"

KUNINGAS EDWARD.
Nyt hallitsen ma niin kuin syd‰n toivoi:
Maan rauhaan sain ja yst‰viksi veljet.

CLARENCE.
Mit' aiotte nyt tehd‰ Margareetan?
Is‰ns‰ Ranskalle on pantiks pannut
Sisiliat ja Jerusalemin
Ja l‰hett‰‰ ne t‰nne lunnahiksi.

KUNINGAS EDWARD.
Pois viek‰‰, Ranskaan h‰net laivatkaa. --
Ei muuta nyt, kuin nauttikaamme aikaa
Remuilla, juhlilla ja n‰ytelmill‰,
Niinkuin on hovin ratoks sopivaa. --
Nyt rummut, torvet soimaan! Pois nyt huoli!
Nyt alkaa hallintamme riemupuoli.

                       (Menev‰t.)




SELITYKSIƒ:


[1] _Uskalla siipe‰‰nk‰‰n liikutella_. Haukkajahdista otettu kuvaus.
Haukkain kaulaan sidottiin kelloja, jotta pyydett‰v‰t linnut eiv‰t
tohtisi l‰hte‰ lentoon.

[2] _Sata puntaa olkihuiskasta_. Toraisiin tai irstaisiin naisiin
kiinnitettiin h‰pe‰rangaistukseksi olkihuiska. Sen n‰ytt‰minenkin
naiselle oli jo loukkaus.

[3] _Menelaus_ oli aisankannattajain klassillinen perikuva.

[4] _Glosterin herttuakunta tiet‰‰ pahaa_. Thomas Woodstock ja
Humphrey, kumpikin Glosterin herttuoita, olivat tulleet murhatuiksi.

[5] _P‰iv‰ksi kauemmin kuin ihme kest‰‰_. Viittaa englantilaiseen
sananlaskuun: ei ihme kest‰ yhdeks‰‰ p‰iv‰‰ kauemmin.

[6] _Jot' em‰ viel' ei ole valmiiks nuollut_. Rahvaan
luulon mukaan em‰karhu synnytti muodottoman lihamˆhk‰leen,
jota se sitten nuolemalla valmiiksi muodosteli.

[7] _Salli sisarentytt‰reni raiskattavan_. T‰h‰n tekoon oli Edward
tehnyt itsens‰ syyp‰‰ksi Warwickin omassa kodissa.

[8] _Sano, ett‰ min‰ pajunoksaa kannan_. Pajunoksa tai pajuseppel oli
hylj‰tyn lemmen vertauskuva.

[9] _Minusta ei ollut oikein tehty_ j.n.e. Rikkaat ja ylh‰iset
perij‰tt‰ret olivat kuninkaan holhouksen alaiset.

[10] _En sukuper‰‰ ollut alhaista_. Elisabetin ‰iti oli
naimisissa Bedfordin herttuan kanssa ja siis Henrik viidennen k‰ly.

[11] _K‰y t‰nne, sin‰ toivo Englannin_. Nuori Richmond tuli
myˆhemmin kuninkaaksi Henrik seitsem‰nnen nimell‰
ja teki lopun ruusujen sodasta.

[12] _Aesopus_ oli kyss‰selk‰ niinkuin Glosterkin.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40174 ***