*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 51146 ***

SUOMALAISEN TEATTERIN HISTORIA II

Puhenäyttämön alkuvuodet ja suomalainen ooppera, 1872-79.

Kirj.

ELIEL ASPELIN-HAAPKYLÄ






Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1907.




SISÄLLYS:

    I. Ensimäinen näytäntökausi, 1872-73.
   II. Toinen näytäntökausi, 1873-74.
  III. Kolmas näytäntökausi, 1874-75.
   IV. Neljäs näytäntökausi, 1975-76.
    V. Viides näytäntökausi, 1876-77.
   VI. Kuudes näytäntökausi, 1877-78.
  VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.




I.

Ensimäinen näytäntökausi, 1872-73.


Suomalainen teatteri oli siis olemassa.

Sen olemassaolo luettiin siitä hetkestä, jolloin, niinkuin ennen on
kerrottu, sen perustaminen päätettiin 22 p. toukok. 1872. Sillä joskin
monesti aika päätöksen ja toimeenpanon välillä voi venyä pitkäksi, ei
tällä kertaa viivytys tullut kysymykseen. Kuluiko perustamispäivästä
kaksi viikkoa vai kolme ennenkuin teatteriseurue oli koottuna, sitä
emme voi tarkoin sanoa, mutta varmaa on, että jo kesäkuun
keskivaiheilla seisoi Kaarlo Bergbomin ympärillä joukko valmiina
työhön. Ja työhön -- se on harjotuksiin -- ryhdyttiinkin kohta;
kesälomaa ei pyydetty eikä annettu. Suomalainen teatteri oli siis
olemassa.

Ja tämä tosiasia merkitsi paljo. Totta on, että jos tämä taidelaitos,
silloin kun se ainoastaan häämötti toivossa, oli ollut monenlaisten
epäilysten alainen, asianlaita siinä kohden ei piankaan parantunut.
Se osa yleisöä, joka oli halveksinut ja vastustanut yritystä, ei
suinkaan sentähden luopunut kannastaan että teatteri oli muuttanut
mielikuvituksesta todellisuuteen -- päin vastoin se odotti, että
uhkarohkea ja tietenkin taiteelle hyödytön puuha ennen pitkää raukeaisi
mahdottomuuteensa. Mutta toisin oli niiden, jotka vuosikausia olivat
suomalaista näyttämöä ikävöineet. Eivät ainoastaan lähimmät -- Kaarlo
ja Emilie Bergbom -- joiden kannettavaksi tuhansien huolien taakka
itsestään lankesi, ja ne näyttelijänalut, jotka teatteriin liittyivät,
vaan laajat ryhmät suomalaisuuden harrastajia ja ystäviä käsittivät
laitoksen pelkän olemassaolon isänmaalliseksi ilonaiheeksi. Heissä ei
ollut epäilystä eikä toivottomuutta, vaan Suomalainen teatteri tuli
pitkiksi ajoiksi suomalaisuuden lempilapseksi, jonka riemut ja huolet,
menestykset ja vastoinkäymiset olivat päivän tärkeimpiä puheaineita.
Bergbom-sisarusten -- näiden sisarusten, jotka vihdoin olivat saaneet
määrätyn, yhteisen elämäntehtävän -- uhrautuvaisuus ja kaikki kestävä
tarmo, näyttelijäkunnan innostunut harrastus sekä ystävien myötätunto
ja alituinen avustus, nuo teatterin elämän ja edistyksen ehdot, ne ne
lopulta sitten voittivat epäilijät ja vastustajatkin.

Ensiksi luettelemme seurueen jäsenet, sillä joskin harvat niistä
kohosivat taiteilijan kannalle, ovat he kuitenkin, osallisina alkuajan
innostuneihin pyrinnöihin, ansainneet kunnian tulla tienraivaajina
mainituiksi teatterin historiassa:

_Oskari Vilho_[1] (Gröneqvist), 32 v., ylimääräinen kamarikirjuri
senaatissa 1869-72 (kts. I. s. 15);

_Ismael Edvard Kallio_ (Nyberg), 42 v., sepän poika Hartolasta,
ylioppilas 1855, opettaja Helsingin alkeiskoulussa 1857-72;

_Aukusti Korhonen_ (Öhqvist), 21 v., ollut Westermarkin seurueen jäsen
(kts. I. s. 28);

_August Alfred Aspegren_, 26 v., syntynyt ruotsalaisista vanhemmista
Uudessakaarlepyyssä, ollut aliupseeri ruotuväessä ennenkuin meni
Westermarkin teatteriin, jossa alkanut esiintyä suomenkielellä;

_Edvard Himberg_, 19 v., vaunutehtailijan poika Haminasta, Westermarkin
seurueen jäsen;

_Maria Aurora Olivia Toikka_ (Gullsten), 32 v., vääpelin tytär Kurusta,
Helsingin teatterikoulun oppilas ja Westermarkin seurueen jäsen;

_Selma Emilia Heerman_, 19 v., kellosepän tytär Porista, läpikäynyt
Porin naiskoulun, Westermarkin seurueen jäsen;

_Solida Savolainen_ (Rönngren), 36 v., värjärin tytär Kuopiosta;

_Selma Evelina Tötterman_, 19 v., kauppiaan tytär Hämeenlinnasta;
tullut heinäkuulla;

_Lydia Lagus_, 19 v., kanttorin tytär Isostakyröstä, Jyväskylän
seminaarin oppilas; tullut syyskuulla;

_Arthur Alfred Lundahl_, 28 v., kaupunginviskaalin poika Oulusta,
eronnut Kuopion lukion 2:lta luokalta; statistina palvellut ja kerran
esiintynyt W. Åhmanin ja Pousetten teatterissa 1865; niinikään kerran
esiintynyt laulunäytelmässä Alphyddan (Alppimaja) Lindmarkin
teatterissa 1866; toimeenpannut iltahuveja maaseutukaupungeissa
1866-67; sen jälkeen ollut merillä; tullut lokakuulla;

_Amanda Eufrosyne Kaarlonen_ (Glade), 20 v., kauppiaan tytär Porista,
yksityistä koulua käynyt; liittynyt seurueeseen teatterin ollessa
Porissa;

_Bruno Wilhelm Böök_, 20 v., nimismiehen poika Padasjoelta; tullut
maaliskuulla 1873;

_Benjamin Leino_ (Ahlgren), 20 v., kyläkouluttajan poika Lapualta
(synt. Ylistarossa), kauppakirjuri Vaasassa, josta toukokuulla 1873
tullut jalkaisin Hämeenlinnaan ja sieltä rautateitse Helsinkiin.

Tästä luettelosta näkyy, että useimmat uuden teatteriseurueen jäsenet
olivat jo ennen astuneet ainakin jonkun askeleen näyttämöllä. Puhumatta
Vilhosta, jossa Bergbom alusta alkaen sai luotettavan avustajan
harjotusten ynnä muunkin näyttämöllisen toimen järjestämisessä, olivat
enemmän tahi vähemmän kokeneita Lundahl ja kaikki Westermarkin joukossa
olleet -- niin etupäässä nti Toikka ja Korhonen, jotka molemmat olivat
olleet Helsingin teatterikoulun oppilaita, mutta niin myöskin nti
Heerman sekä Aspegren ja Himberg. Toiset olivat korkeintaan esiintyneet
seuranäytännöissä, jollei heitä ollut teatteriin houkutellut yksistään
halu tulla näyttelijäksi, jonka perustuksena tietysti usein, joskaan ei
aina, on luontoperäinen taipumus näyttämötaiteeseen. Edelleen nähdään
luettelosta, että näyttelijänalkuja vastaanotettiin pitkin vuotta,
vaikkei kaikkia tarjokkaita voitu edes koetteeksi hyväksyä.

Teatteria perustettaessa oli ennen kaikkea ajateltu puhenäyttämöä ja
sitä varten oli ylempänä luetellut jäsenet otettu. Poikkeuksen teki
vain nti Lagus. Hän otettiin näet lauluäänensä vuoksi ja tulevia
oopperanäytäntöjä silmällä pitäen. Lydia Laguksen "löytäjä" oli
ruotsalainen sanomalehtimies S. A. Hedlund.[2] Tämä merkkimies julkisen
sanan edustajain joukossa Ruotsissa kävi kesällä 1872 Suomessa ja oli
muun muassa läsnä kansakoulunopettajain kokouksessa Jyväskylässä.
Siellä hän kuuli nti Laguksen laulavan ja ihastui suuresti hänen
ääneensä ja raikkaaseen esitykseensä. Sittemmin Helsingissä, jossa
"mahdikas, suulas, ystävällinen, poskiparrakas, tukkukauppiaanlaatuinen
gööteporilainen leveine nauruineen ja leveine mielipiteineen
talonpoikaisystävänä" seurusteli yksinomaan fennomaanien kanssa,[3] hän
mitä innokkaimmin suositteli nti Lagusta otettavaksi teatteriin.
Syyskuulla uusi "laululintunen" tulikin Helsinkiin ja alkoi harjottaa
opintoja nti Mechelinin johdolla. Bergbomin ensi arvostelu hänestä oli:
hän on kokonaan umppu, josta ei vielä tiedä kuinka kaunis kukkanen
siitä puhkeaa.

"Nuoressa suomalaisessa teatterissa tehdään hartaasti työtä",
Bergbom itse kirjotti heinäkuun lopulla. Huolimatta seurueensa
harvalukuisuudesta johtaja jo kesäkuulla oli pannut harjotukset alkuun,
ja sitte niitä jatkettiin koko kesän ja syyskuullakin niin ahkerasti,
että tuskin ainoakaan päivä kului hukkaan. Eräässä kirjeessä syyskuun
keskivaiheilta tapaamme sanat: "Bergbom harjottelee väsymättömästi
nuorta suomalaista teatterijoukkoa, joka päivä, arki ja pyhä,
harjotellaan!" Mutta tietysti valmistuspuuhat eivät rajottuneet
harjotuksiin. Niiden ohella tuli johtajan ajatella ohjelmistoa, se on
valita ja suomennuttaa sopivia näytelmiä sekä hankkia pukuja y.m.
varustuksia, joita ilman ei vaatimattominkaan teatteri tule toimeen.
Näissä jälkimäisissä puuhissa oli Emilie sisaren käytännöllisyys ja
toimeliaisuus ei ainoastaan tarpeen, vaan onnistumisen välttämättömänä
ehtona, sillä paitse kokemusta puuttui Kaarlolta aikaakin kaikkeen,
hän kun yhä edelleen pysyi Morgonbladetin aputoimittajana.
Teatteriyrityksen ollen näin alulla se näet ei vielä kyennyt turvaamaan
johtajalleen huoletonta taloudellista asemaa, taikka oikeammin Bergbom
ei sitä pyytänytkään.

Kiitollisuuden osotukseksi Suomalaista seuraa kohtaan on katsottava,
että Suomalaisen teatterin ensimäinen esiintyminen lukuisamman yleisön
edessä tapahtui iltamassa 25 p:nä syysk., jolla seura alotti toimensa
syyskaudella. Silloin esitettiin A. Rahkosen suomentama Müller von
Königswinterin _Kukka kultain kuusistossa_ (Sie hat ihr Herz entdeckt)
nti Toikka pääroolissa ja sanotaan siitä: "Iloista oli nähdä, että
vasta-alkavat näyttelijät lyhyellä harjotusajalla ovat saavuttaneet
niin suurta tottumusta kuin he tässä näytelmässä osottivat." Samana
iltana A. Almberg piti esitelmän seuran kolmivuotisesta elämästä ja
tarkastaen seuran eri toimihaaroja hän draamallisiin harrastuksiin
nähden tuli siihen päätelmään, että -- joskin pääansio Suomalaisen
teatterin perustamisesta on Kaarlo Bergbomin -- seura kuitenkin
osaltaan oli vaikuttanut, että tämä taidelaitos viimeinkin oli
syntynyt.[4]

Valmistavat harjotukset päättyivät syyskuun kuluessa umpeen, ja oli
seurueella silloin 27 kappaleen ohjelmisto, millä julkinen toimi oli
alotettava. Se laskettiin riittävän 12 illaksi; mutta tietysti voitiin
useita kappaleita antaa parikin kertaa. Toimen lähtökohdaksi oli
järkevällä harkinnalla valittu _Porin_ kaupunki. Asukasten enemmistö
oli siellä puhtaasti suomalainen ja sen suhde ruotsinkieliseen
yläluokkaan oli ylipäätään sovinnollinen, sillä niillä seuduin
kielitaistelu ei vielä ollut leimahtanut liekkiin. Sitä paitse
tiettiin, että varakkaassa kauppakaupungissa edellisellä
vuosikymmenellä oli harrastettu näyttämöllistä taidetta ja että siellä
sentähden oli jonkinlainen teatterikin. Otavan hotellin ylemmässä
salissa oli näet seuranäytäntöjä varten rakennettu pieni näyttämö.[5]
Kaikki tämä puhui Porin puolesta, ja toivo, että Suomalainen teatteri
siellä vastaanotettaisiin sillä myötätuntoisuudella, joka on
välttämätön jokaiselle laajemmista kansanpiireistä riippuvalle
yritykselle, ei ollutkaan pettävä.

Helsingistä oli päätetty lähteä aamulla 4 p. lokak. Edellisenä iltana
pitivät teatterin suosijat ja ystävät Uuden teatterin ravintolan
yläkerrassa jäähyväiskekkerit näyttelijäseurueelle. Kutsujain puolesta
Yrjö Koskinen lausui suomalaisen näyttämön ensimäisille edustajille
ystävyyden ja kehotuksen sanoja sekä toivotti heille menestystä siinä
tienraivaaja-toimessa, joka nyt oli alkava. Mutta tulevaisuuden tähden
ei unohdettu mennyttä aikaa. Muistettiin näet rva Raatakin, tuota
suomalaisen teatterin harrasta edistäjää, jota ilman tuskin olisi oltu
missä oltiin, ja hänelle sähkötettiin tervehdys.

Ensimäinen näytäntö Porissa oli sunnuntaina 13 p. lokak. ja oli ohjelma
-- Tuokon kirjottama _Alkajaisnäytelmä, Pilven veikko_ sekä Z.
Topeliuksen _Saaristossa_ ja _Sotavanhuksen joulu_ -- kauttaaltaan
kotimainen. Teatterisaliin oli kokoontunut enemmän väkeä kuin koskaan
(puolisataa henkeä seisoi permannolla) eikä sittenkään kaikki pyrkijät
päässeet sisään.

Loppusoinnullisiin jambeihin sepitetty Alkajaisnäytelmä oli
sisällykseltään seuraavan tapainen.[6]

Ensiksi esiintyy Väinämöinen, joka kuultuaan uuden soiton oli palannut
kuolemattomuuden mailta, tiedustellakseen, ken se oli joka kosketteli
hänen kanteleensa kieliä; soitto soi kyllä, hän arveli, Suomen mieltä,
mutta ei se sentään ollut entistä lajia. Näytelmätär neito vastaa
sanoen olevansa lapsi Hellaan, ikuisen runouden ja taiteen maan tytär,
joka voi luoda näkyviin henget ja elähyttää kuolleetkin. Hellaan
kuoltua hän oli harhaillut raakalaisten maissa sytyttäen valoa
jäljissään ja, kuultuaan runouden täällä Pohjolassakin olevan
perisyntyisen niinkuin Hellaassa, hän oli tullut tänne käyttääkseen
suomenkieltäkin soittaessaan. Riemastuen Väinämöinen silloin lausuu:

    Oi tervetullut, tyttö Etelän,
    Perille Pohjan, maahan kylmähän,
    Laps' ihanainen maan sen lämpimän,
    Miss' ihanuutta ilma leimuaa
    Ja taiteen muodon ihmiselo saa!
    Ei mieltäsi se mahda huolettaa,
    Ett' olla vieras maassa siinä voisit,
    Jonk' ilo, murhe lauluks' muodostuu.
    Sen sydämelle tuntuu, niinkuin oisit
    Lihastansa sa liha, luustaan luu,
    Näytelmäsiltaas astu rohkeasti,
    Kuvaile kansalleni hartahasti,
    Mi jaloa on ihmiselämässä,
    Tuo taidetaiallas myös näkyville
    Naurettava se turhuus maassa tässä,
    Mi harvennusta tuottaa ihmisille.
    Siks' haltuus heitän kaunokantelen,
    Luojalta sulle suojaa anelen.

Tämän sanottuaan Väinämöinen katoaa, ja Näytelmätär sulkeutuu katsojien
suosioon, jonka lämmössä hento ja horjuva taide on vahvistuva ja
päättää sanoilla:

    Kevääsi sulle, Suomi, vihdoinkin
    Koittaissa, maattuasi talven alla,
    Ja henkes huokuessa kaikkihin
    Elosi suoniin, armas, suosimalla
    Siipeisi suojaan ota muakin!
    Kukoistukses suo päivä-paistehella
    Ujona kukkana mun kukkiella.

    Ah, armas Suomi! kunnias jos vaan
    Näin alkaneena saapi varttuella,
    Ma kunniasi lasna kerran saan
    Ilossasi sun vielä riemuitella. --
    Kuink' käyneekin mun, toivon' ainiaan
    On, että kunniasi, maa sa jalo,
    Kirkkaammin loistaisi ja henkes valo.

Jollei nti Toikka lausumalla Näytelmättären lämpimiä säkeitä isänmaalle
saanutkaan korkeampaa tunnelmaa viritetyksi (Björneborg lehden[7]
hylkäävästä arvostelusta päättäen jambit kävivät yleisön "horisontin
yli"), niin Pilven veikko ja sitä seuraavat näytelmät sytyttivät
oikean, hetkelle soveltuvan innostuksen. Kun amiraali Ankarstorm
Saaristossa esitti: "Etelän viinamarjasta pisara Pohjan ihanan luonnon
kunniaksi, meidän armaan Suomemme, sen onnen ja tulevaisuuden malja,
kaikkien isänmaatansa lempivien sydänten malja!" niin yleisö aivan
haltioissaan tervehti uutta kansallista yritystä sen astuessa ensi
askeltaan. "Maamme! maamme!" huudettiin, ja esiripun ylhäällä ollessa
soittokunta noudatti vaatimusta ja laulu laulettiin hehkuvin sydämin.
Kaarlo Bergbom, joka oli saapuvilla, saattoi olla mielissään, sillä
joskin hän muita paremmin tiesi mikä ääretön työ oli edessä ennenkuin
suomalainen näyttämö _taidelaitoksena_ kykeni tyydyttämään suurempia
vaatimuksia, oli se isänmaallinen innostus, jolla häntä ja hänen
seuruettaan tänä iltana tervehdittiin, paras mahdollinen todistus että
yrityksellä todella oli se kansallinen pohja, jolle hän tahtoi rakentaa
ja jota sen kehitys ja varttuminen edellytti.

Näytännön jälkeen kaupunkilaiset kutsuivat Bergbomin ja seurueen
jäsenet pitoihin, joissa illan merkitys ja tunnelma puettiin sanoihin.
Puhujina esiintyivät filos. kand. Aksel Malmgren, joka oli teatterin
hartain ystävä ja avustaja paikkakunnalla, suomalaisuuden uskollinen
esitaistelija, tilanomistaja (myöhemmin kunnallisneuvos) Edvin Avellan,
joka jo keväällä, "kihkamustuneena" Bergbomin teatterikirjotuksista,
oli hänelle tarjonnut apuansa suomentajana, ruotsalaisena runoilijana
tunnettu K. G. Rosendahl ja tehtaanisäntä A. Ahlström. Kaikki
iloitsivat siitä että Suomalainen teatteri vihdoinkin oli olemassa,
että nuori, innokas joukko oli muodostunut palvelemaan kansallista
taidetta ja sivistystä ja että se oli alkanut toimensa. Viime mainittu
kiitti erittäin juhlavieraita siitä että teatteri oli ensiksi
julkisesti esiintynyt Porissa, ja samasta ajatuksesta lähti Ainamon
runoilija Rosendahlkin ruotsinkielisessä tervehdysrunossaan, joka alkoi
tähän tapaan:

"Ensimäisen askeleenne taiteen uralla olette astuneet Kokemäenjoen
rannalla, mutta ken meistä voi sanoa taikka aavistaa mitä ihanaa ja
suurta tulevaisuudessa on sukeutuva harrastuksestanne isänmaan hyväksi?
-- Pienestä siemenestä voi, kun kevätaurinko luo lämpöänsä, nousta
taimi, joka kerran puhkeaa rikkaaseen kukoistukseen ja levittää iloa
vielä silloinkin kun istuttaja ei enää ole sitä vaalimassa." -- --

Seuraavana päivänä sähkötettiin Helsinkiin: "Eilen täysi huone. Monta
kunnioituksen ja kiitollisuuden maljaa teatteriyhdistyksen
johtokunnalle. Eläköön suomalainen teatteri!"

Bergbom oli ainoastaan viikon päiviksi lähtenyt Poriin. Kun kaikki oli
saatu järjestykseen ja alkuun, hän uskoi johtajatoimen Vilholle ja
palasi, "hyvin tyytyväisenä matkaansa", Helsinkiin.

Näytäntöjä annettiin kolme viikossa, nimittäin sunnuntaina,
keskiviikkona ja lauantaina, ja oli kolmella ensimäisellä viikolla
kunkin illan ohjelma (yhtä iltaa lukuunottamatta) kokoonpantu kolmesta
kappaleesta. Siten näyteltiin 16/10 _Kukka kultain kuusistossa_, N.
Hauvosen kääntämä Kotzebuen _Suorin tie paras_ ja Hauptnerin
laulunäytelmä _Laululintunen_; 18/10 Vilhon suomentama Holbergin _Don
Ranudo de Colibrados_ ja A. Säfströmin _Marin rukkaset_; 20/10 P.
Hannikaisen suomentama Manuelin _Työväen elämästä_, laulunäytelmä
_Kalatyttö_ ja P. Hannikaisen _Silmänkääntäjä_; 23/10 A. Kiven
_Margareta_, E. Jakobssonin laulunäytelmä _Hääilta_ ja P. Cajanderin
mukailema (H. C. Andersenin tanskalaisen toimitelman mukaan) Varin'in
ja Lefèvren _Yökausi Lahdella_ (Une chambre à deux lits); 25/10 J. A.
Dianan _Kuinka anopeista päästään_, Laululintunen ja A. Kiven
_Kihlaus_; 27/10 Työväen elämästä, _Valtioviisas räätäli_ ja Hääilta;
30/10 A. Elzin _Ei mustasukkainen_, A. Säfströmin laulunäytelmä
_Paratiisi ullakossa_ ja K. G. Rosendahlin _Lemun rannalla_. --
Kolmannella viikolla annettiin vain yksi arkinäytäntö, jotta saatiin
aikaa Preciosan harjottamiseen. -- Marrask. 3 p. näyteltiin ensimäinen
5-näytöksinen kappale, Holbergin _Jeppe Niilonpoika_, Marin rukkaset
jälkinäytelmänä, sekä 6, 10 ja 12 p. toinen samanlainen, Weberin
_Preciosa_. Sen jälkeen tuli jälleen peräkkäin kolme entisentapaista
ohjelmaa: 13/11 Goethen _Sisarukset_, Kukka kultain kuusistossa ja
Yökausi Lahdella; 17/11 Margareta, Ei mustasukkainen ja Suorin tie
paras; sekä 20/11 _Koira ja Kissa, Levoton yö_, edellinen A.
Malmgrenin, jälkimäinen A. Korhosen suomentama, ja Tyko Hagmanin
_Hölmölän maailmanparantajat_. Viimeinen ohjelma Porissa, 29/11 ja 1/12
oli T. J. Dahlbergin suomentama R. Kneiselin 5-näytöksinen
_Viuluniekka_.

Tämmöisellä voimien mukaan valitulla ohjelmistolla Suomalainen teatteri
alotti toimensa, ja eräässä Tampereen Sanomiin lähetetyssä kirjeessä
todistetaan, että "epäilevimmätkin Tuomaat ovat jotenkin hyvällä
mielellä näytäntöiltaansa tyytyneet". Usein näyteltiin täpötäydelle
huoneelle, miltei aina hyvälle. Paitse kaupunkilaisia -- kauppiaita,
käsityöläisiä ja kaikenlaista nuorisoa -- nähtiin salissa monesti
maalaisia ja varsinkin saapui niitä Preciosaa katsomaan ja kuulemaan.
Yleisön mielenkiinto pysyi ylipäätään muuttumatta koko ajan eikä, sanoo
paikkakunnan lehti, kieli estänyt niitäkään käymästä teatterissa, jotka
muutoin olivat valittaneet huonosti osaavansa suomea. Vähimmin väkeä
oli 13/11, jolloin tulot oli määrätty Helsingin suomalaiselle
alkeiskoululle; kumminkin kertyi (muutamia rahalahjoja siihen luettuna)
Smk. 397:60 tarkotusta varten.

Vilhon kirjeiden ja sanomien mukaan on joistakuista kappaleista
erikseenkin sananen mainittava. Kiven Kihlaus -- Vilho Aapelina, nti
Toikka Eevana, Kallio Eenokkina ja Korhonen Jooseppina -- näyteltiin
"oikein con amore", ja "yleisö näytti käsittävän koomilliset käänteet".
Työväen elämästä, kirjotettiin Tampereen Sanomille, "tunki sydämiin ja
ytimiin; samaa kuin 'Turmiolan Tommin elämäkerta' katsojille tarjoo
kuvapaperissa, sen tämä näytelmä kuvailee lihassa ja veressä". Samoin
kuin kerrotaan Amerikan kaukaisen lännen teattereista, että katsojat
siellä usein ääneen ilmaisevat tunteensa, niin tapahtui Porissakin tätä
kappaletta esitettäessä. Liikuttavimmassa kohdassa (missä entinen
juoppo, joka muinoin humalapäissään oli törkeästi loukannut vaimoansa,
parantuneena palaa kotia ja rukoilee häneltä anteeksi) kuului, kun
vaimo ei näyttänyt taipuvan, sydämen pohjasta tulevat sanat: "Saakelin
ämmä, kun ei anna anteeksi!" -- Lundahl, joka vasta myöhemmin oli
tullut Poriin, esiintyi ensikerran 13 p. lokak. huvinäytelmässä Yökausi
Lahdella. Lahjakas ja näyttämöön jotenkin perehtynyt näyttelijä herätti
kohta mieltymystä yleisössä. Viuluniekassa hän sai suuren roolin, jossa
hän aina niitti suosionosotuksia milloin vain näytelmä annettiin. --
Kun Lemun rannalla oli esitetty, huudettiin tekijää, Rosendahlia, esiin
-- Vilho ei tiennyt, "oliko se pilalla vai todella" --; mutta runoilija
pakeni ujosti, ja Vilho astui näyttämölle ilmottamaan, että tekijä oli
mennyt. Kumminkaan yleisö ei ottanut tätä uskoakseen, vaan huusi: "Ei,
kyllä hän on täällä!" siksi kunnes väsyi. -- Preciosa, "etevin helmi
seurueen ohjelmistossa", menestyi loistavasti, nti Toikka nimiroolissa
ja Vilho mustalaisakkana, Viardana. Kööreissä oli parikymmentä
avustajaa paikkakunnalta. "Laulut kävivät", Vilho kirjotti,
"odottamattoman hyvin ja itse näytteleminen vielä paremmin. Ei
yhdessäkään näytelmässä ole yhteisnäytteleminen ollut tasaisempi,
liukkaampi ja sujuvampi. Sanonenko liikaa jos sanon: yleisö oli
lumottu. Huone oli täpö täynnä, tulot vähä yli 500 markkaa. Talonpoikia
oli tullut viiden peninkulman päästä." -- Tänä ensi aikana esiintyi nti
Toikka pikku laulunäytelmäin pääosissa. Hänellä oli kyllä heleä
sopraaniääni, mutta kun se oli kouluttamaton ja hänen draamalliset
lahjansa olivat suuremmat, jätti hän pian lauluosat nuoremmille
kyvyille. Vastanäyttelijänä esiintyi Himberg, jolla oli kaunis ääni,
mutta, niinkuin myöhemmin saatiin nähdä, vähä taipumusta ja vielä
vähemmän intoa edistymään näyttelijänä. -- "Maailmanparantajat teki
furoren. Yleisö käsitti hyvin sukkeluudet ja taputti käsiään rajusti,
kun Kaisar ehdotettiin kouluylihallituksen päälliköksi." Uutisena Vilho
kertoo: "Aspegren ja Toikka näkyvät olevan kihloissa, he kävelevät
käsikynkässä julkisesti."

Viimeisenä iltana "pakkotäysi" huone myrskyisesti huusi esiin kaikki ja
yhteisesti laulettiin Maamme-laulu. Näytännön jälkeen ravintolan
isäntä, hra Carl Stenqvist, kutsui näyttelijät, avustajat ja kaupungin
pormestarin jäähyväiskemuihin. -- Ensimäinen taival Suomalaisen
teatterin vaelluskaudella oli siis onnellisesti suoritettu ja 3 p.
jouluk. lähdettiin "kovalle lumettomalle maantielle", matkalle
Tampereelle.

_Tampereella_ oli ensimäinen näytäntö 8/12, ja oli ohjelma sama kuin
ensi iltana Porissa, paitse että Pilven veikko jätettiin pois
säestyksen puutteesta (kaupungin soittokunta oli häissä!). Paikkakunnan
lehden arvostelu oli laadittu sähkösanoma-tyyliin:

"Suomalainen teatteri on kaupungissa. Eilen oli ensimäiset näytännöt.
Väkeä huoneen täysi. Innostus ravakka. Hyvin se näytti. Käykäätte
katsomaan."

Samana päivänä Vilho valittaa Bergbomille, että teatterilaitokset
kaupungin hotellissa olivat kovin alkuperäisiä -- yksi ainoa
tapettihuone yhdellä ainoalla ovella, siinä kaikki!

"Kyllä tämä teatteri", hän jatkaa, "laimistuttaa näyttelijäintoa, tässä
kun täytyy olla järjestäjänä, näyttelijänä, affisöörskana, masinistina,
timmermannina, maalarina, kassanhoitajana, kynttilänsytyttäjänä, lampun
virittäjänä y.m., y.m. yhdellä kertaa. Teatteriin kuuluva palvelusväki
on melkein enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ehkä asiat kuitenkin
paranevat. Taputettiin käsiä paljon, mutta ymmärtämättömästi.
Näytteleminen hyvää ja vakavaa."

Sen jälkeen annettiin kuusi näytäntöä, joissa esitettiin samoja
kappaleita kuin Porissa. Viimeksi, 20/12, näyteltiin Preciosa. Reippaan
lehden mukaan katsojat olivat muutamina iltoina lähellä "halkaista
huoneen ja tulijoita olisi ollut toinen mokoma". Eikä kumma, sillä
"joutavia kehumatta täytyy sanoa, että tämä on paras näyttelijäseura
mitä Tampereella on koskaan ollut".

Joulukuun 21 p. olivat seurueen jäsenet kutsutut "kaupunkilaisten ja
maalaisten" toimeenpanemille päivällisille. Seuraavana aamuna joukko
lähti Viipuriin. -- Juuri ennen lähtöä eräs tamperelainen kysyi
Vilholta, erosiko näyttelijäkunta yhtä tyytyväisenä Tampereelta kuin
Porista? -- "Meillä ei ole", kuului vastaus, "vähintäkään syytä
muistutuksiin; katsojia on joka kerta ollut odottamattoman paljo, ja
kaikin puolin on meitä kohdeltu ystävällisesti." -- Kysyjä, joka kertoo
tämän U. S:ssa, pitää kuitenkin kiitosta liiallisena, sillä kaupungissa
ei ollut varsinaista teatteria, vaan oli näyteltävä salissa, joka ei
ollut tarpeeksi avara eikä muutenkaan mukava. Sitä paitse olivat
huoneet niin kylmät, että useat jollei kaikki näyttelijät olivat
saaneet yskän joululahjaksi. Mutta varmaa oli, kirjottaja vakuuttaa,
että seura jätti jälkeensä "rakkaita muistoja ja kaipausta sydämiin".

Joulun vietti teatteriseurue siis _Viipurissa_, johon Bergbomkin oli
samalla aikaa saapunut ja jossa se antoi kaksi ensimäistä näytäntöä
vuoden viimeisellä viikolla, 27/12 Ja 29/12. Edellisen ohjelma oli:
Alkajaisnäytelmä, Margareta, Suorin tie paras ja Laululintunen;
jälkimäisen: Työväen elämästä, Ei mustasukkainen ja Hölmölän
maailmanparantajat. Uuden vuoden päivänä näyteltiin Viuluniekka ja
sitte jatkettiin esittämällä ohjelmia, jotka, alempana mainittavat
poikkeukset lukuunottamatta, olivat kokoonpannut niinkuin Porissa ja
Tampereella. Z. Topeliuksen syntymäpäivänä, tammikuun 14, oli
ohjelmassa runoilijan laatimat Saaristossa ja Sotavanhuksen joulu,
Hääilta loppukappaleena. Samoin kuin Suomalainen teatteri täten
olemassaolonsa ensi vuonna kunnioitti Topeliuksen päivää näyttelemällä
hänen omia kappaleitaan, samoin on se myöhemminkin tehnyt. Sitä vastoin
teatterilla ei vielä ensi aikana ollut sopivaa ohjelmaa Runebergin
syntymäpäivän, helmikuun 5, viettämiseksi. Tammikuun 24 ja 26 p.
annettiin täälläkin Preciosa, joka tietysti ei ollut ihastuttamatta
yleisöä. Paitse seurueen omia lauluvoimia oli kööreissä kymmenkunta
laulajaa paikkakunnalta apuna.

Alkuaan ei näy olleen tarkoin määrättynä, kauvanko viivyttäisiin
täällä. Vilhon kirjeistä huomaa olleen puhetta Pietariin menosta, jossa
Bergbom kävi tammikuun alussa, sekä että teatteria oli pyydetty
Lappeenrantaan, missä taattiin 150 mk illasta. Kumminkin jäivät nämä
matkat tekemättä, ja seurue näytteli lähes koko helmikuunkin
Viipurissa. Tällä loppukaudella ilmestyi ohjelmistoon uusiakin, Vilhon
johdolla harjotettuja kappaleita. Ne olivat K. G. Rosendahlin
sepittämä, A. Rahkosen suomentama ja F. v. Schantzin sävellyksillä
varustama, 4-näytöksinen satunäytelmä _Ainamo_ 9/2 ja 18/2; sekä Tuokon
kääntämät R. Gottschallin 1-näytöksinen, Marseillaise laulun runoilijaa
liikuttavasti ylistävä _Rouget de Lisle_ 9/2 ja S. H. Mosenthalin
5-näytöksinen kansannäytelmä _Päivölä_ (Sonnenwendhof), jolla
näytäntöjen sarja päätettiin 21/2 Ja 23/2. Täydellisyyden vuoksi
mainittakoon, että kun 15/2 näytäntö annettiin Lundahlin hyväksi, oli
ohjelmassa Lemun rannalla, Hääilta ja Rouget de Lisle näytelmäin ohella
myöskin kuvaelma, jonka aiheena olivat Runebergin Kulnev-runon säkeet:

    Mon' äiti kertoo kauhuaan,
    kun kursaamatta Kulnev tuo
    kehdolle astui suorastaan
    pienoisen armaan luo --.

Ylipäätään vastaanotettiin Suomalainen teatteri Viipurissa yhtä
ystävällisesti kuin edellisillä paikkakunnilla; mutta silti oli kyllä
huomattavissa, että oli tultu kaupunkiin, jossa olot olivat
kehittyneemmät kuin noissa toisissa. Tottuneempana teatteria näkemään
oli yleisö täällä kärkkäämpi kritiikkiin, jota ennen tuskin nimeksikään
oli kuultu. Itsessään kritiikki tietysti olisi ollut terveellinen
alkavalle taidelaitokselle, mutta valitettavasti se ei ollut vapaa
puolueellisuudesta. Tämä näyttäytyi siinä, että hienosto enimmäkseen
loisti poissaolollaan ja että ruotsalainen äänenkannattaja katseli
outoa ilmiötä kauhean korkealta kannalta. Suomenlehden toimittajassa,
suomalaisuuden vanhassa esitaistelijassa Rietrik Polénissa oli
teatterilla harras ystävä, jonka mielestä se tyydytti kohtuullisia
vaatimuksia ja lupasi hyvää tulevaisuuteen nähden. Mutta toisin
ajatteli Wiborgs Tidningin toimittaja, maisteri Aksel Lille, joka
vuoden vaihteella oli muuttanut tänne Vikingenin leiristä Helsingistä.
Hänen mielestään ei teatterin parhaimmistakaan jäsenistä ollut toivoa,
että he, ilman riittävää koulua ja ilman esikuvia kun olivat, voisivat
kehittyä edes toisen "rangin" taiteilijoiksi -- jopa hän uskoi, että
nykyiseen teatteriin ehkä vastaisuudessa saattaisi ilmaantua kykyjä,
mutta että se itse [kaikessa tulevaisuudessa] olisi kykenemätön
tyydyttämään minkäänlaisia korkeampia vaatimuksia (!) -- Niin sitä sopi
kirjottaa yleisölle, joka ei kaivannut kansallista teatteria. Polén
puolestaan pani muistiin teatterissa kuulemansa talonpojan lauseen: "On
tuota nähty teatteria ennenkin, mutta mitä siitä on ollut, kun sitä ei
ole ymmärtänyt".

Kumminkin oli Viipurissa enemmän kuin muualla suomalaisen
näyttämötaiteen harrastusta. Jo 1840-luvulla Hannikainen ja Lagervall
puhuivat siitä Kanavassa, 1860-luvulta on muistettava, että sikäläinen
kirjallisuusseura julkaisi sarjan pienempiä näytelmiä, joiden joukossa
Kiven Leakin loistaa, ja nyt kun Suomalainen teatteri ensi kerran
näytteli siellä, sama seura otti kustantaakseen nuoren runoilijan J. H.
Erkon tekemät 1-näytöksiset näytelmät Kokkimajuri ja Sotaiset
veljekset, samalla palauttaen kolmannen, Salaviinan polttajat,
neuvomalla tekijää laajentamaan sitä 2-näytöksiseksi. Jo keväällä
edellisenä vuonna seura oli niinikään kustannettavakseen hyväksynyt
Korhosen huvinäytelmän Kosijat. Totta kyllä ei tähän aikaan annettu
runsasta palkkiota tekijöille -- Erkolle esim. maksettiin 20 mk.
arkilta! Mutta ei sentään puuttunut vilpitöntä hyväntahtoisuutta
runoilijaa kohtaan. Seura määräsi näet hänelle 50 mk:n avustuksen,
jotta hän voisi käydä teatterissa oppiakseen pitämään silmällä
näyttämön vaatimuksia kun ryhtyisi uusia näytelmiä sommittelemaan.
Erkko oli tähän aikaan opettajana Rokkalan lasitehtaan yksityisessä
kansakoulussa Johanneksen pitäjässä. Toinenkin draamankirjottaja, Evald
Jahnsson, oleskeli parastaikaa Viipurissa ja hänellä oli tekeillä
näytelmä, joka ennen näytäntökauden loppua esitettiin teatterissa.
Vihdoin on tässä mainittava, että eräs yksityinen seura, joka vähän
ennen oli Viipurissa toimeenpannut näytäntöjä Helsingin suomalaisen
alkeiskoulun hyväksi, lahjotti teatterille silloin hankkimansa, hyvässä
kunnossa olevan puvuston, joka oli maksanut toista tuhatta markkaa.

Suomalaisen teatterin ensimäinen kiertomatka päättyi Viipurissa, josta
se helmikuun viime päivinä palasi Helsinkiin. Nuori näyttelijäseurue
oli saanut ensi kerran kokea kuleksivan teatterin maailmankuuluja iloja
ja suruja, myötä- ja vastoinkäymisiä. Niin ja kuitenkin toisin. Tämä
seurue ei kuleksinut niinkuin tavalliset ainoastaan ansaitakseen
niukkaa toimeentuloansa. Se liikkui korkeampi päämäärä johtotähtenään.
Sen tuli harrastaa ja se harrastikin kansallista taidetta, ja jollei
aluksi käsitys _taiteesta_ ollutkaan taiteilijanaluille varsin selvä,
niin he ymmärsivät kuitenkin yrityksen _kansallisen_ puolen, ja
tositeossa teatteri lieneekin ensi aikoina kiertomatkoillaan ennen
kaikkea tullut vastaanotetuksi ja vaikuttanut kansallistunnon
ja -mielen herättäjänä ja innostajana.[8]

Ennenkuin kerromme teatterimme ensimäisestä esiintymisestä Helsingissä,
on katsaus luotava erinäisiin muihin seikkoihin, joilla on merkitystä
aineeseemme nähden.

Kahdesta Bergbomin kirjottamasta kirjeestä rouva Raalle saamme
joitakuita tietoja hänestä itsestään y.m.

Edellisessä näitä kirjeitä Bergbom valittaa sitä tyhjyyttä, jonka rouva
Raan lähtö (kesäkuun lopulla) oli aiheuttanut hänessä itsessään ja
muissa ystävissä. Vasta kun hän oli poissa, oli käynyt selville mitä se
merkitsi, että hänen "uskollinen, lämmin mielensä ja avunantonsa" ei
enää ollut saapuvilla. "Päiväni kuluvat värittöminä, yksitoikkoisina ja
ilman mitään erikoisesti mieltäkiinnittävää." Paljo huolia tuotti
Bergbomille Morgonbladetin epävarma taloudellinen kanta, joka teki
epäiltäväksi voitaisiinko sitä kauvemmin ylläpitää. Emilie sisar oli
"lahjottanut lehdelle pari, kolme tuhatta markkaa". Sitten mainittuaan
että nuori teatteri teki reippaasti työtä y.m., jota jo tiedämme,
kirjottaja jatkaa:

"Nervander valmistaa teatteriamme varten pientä, sievää satunäytelmää,
Haltia, ja Topeliukseltakin on meillä odotettavana jotakin pientä.
Kunpa sinä vain olisit täällä! Arkadiateatteri tulee näet tulevana
vuonna olemaan vapaa, niin että meillä olisi täysi valta siellä. Olet
kenties kuullut, että Adlerbergiä on kohdannut halvaus ja on hän
sentähden oleskeleva koko syksyn ulkomailla. Siinä syy Arkadian
ylenannettuun tilaan. Voit ymmärtää, että me sen johdosta teemme mitä
laajimpia suunnitelmia. Kunpa vain kahdeskymmenes osa niistä
toteutuisi." (Lopuksi kerrotaan kaksi uutista, jotka koskevat teatterin
esihistoriasta tunnettuja henkilöitä: Ottilia Meurmanin, entisen
Preciosan, ja kamariherra C. G. U. Silfverstolpen [Tukholmasta] sekä
Emmy Basilierin ja Otto Florellin häät vietettiin tänä kesänä.)

Jälkimäisen kirjeen, syyskuun keskivaiheilta, Bergbom alkaa
onnittelemalla rouva Raata hänen loistavaan menestykseensä
Kristianiassa. Taiteilijatar oli näet koko vuodeksi liittynyt W.
Åhmanin näyttelijäseuraan (joka antoi näytäntöjä Norjan pääkaupungissa
ja Göteborgissa) ja esiytyen Kristianiassa Maria Tudorina ja Sirkkana
saanut ratkaisevan voiton, joka teki hänet norjalaisen yleisön
suosikiksi. Tästä johtuu Bergbom puhumaan täkäläisestä ruotsalaisesta
teatterista. Muuan rouva H., jonka piti "korvata" rouva Raata, oli
kaikkien sanomalehtien yksimielisen arvostelun mukaan kerrassaan
epäonnistunut. "Cygnaeus väitti hänen ensimäisen esiintymisensä jälkeen
kuulustelleensa Kaivohuoneella, eikö siellä tarvittu kyökkipiikaa,
sillä hänen mielestään oli semmoinen paikka ainoa mahdollinen hänelle."
Myöskin Fritiofin (Raan) korvaaja Lindberg oli täydellisesti menettänyt
yleisön suosion. "Minun mielestäni aivan väärin. Sillä olematta mikään
erinomainen kyky on hän kumminkin huolekas ja älykäs näyttelijä, jonka
vivahduteltu näytteleminen miellyttävästi eroaa Fehrnström-Albert
Åhmanin lennottomasta totuntataiteesta. Mutta yleisö, joka vain on
huomannut hänen kankean, yksitoikkoisen äänensä ja hänen tyynen
liikuntatapansa, pitää häntä kauheana." (Tämä arvostelu tuottaa
kunniaa Bergbomin tarkkanäköisyydelle, sillä sittemmin on Lindberg
älyllään ja uupumattomalla työllään kohonnut Ruotsin etevimpien
näyttämötaiteilijain riviin.)

Puhuen sitten itsestään Bergbom sanoo eläneensä raskasta aikaa.
Morgonbladetin tuottamat huolet, jotka Forssellin sairauden vuoksi ja
sentähden että August Hagman vielä viipyi Pietarissa enimmäkseen
lepäsivät hänen niskoillaan, "paljo kiittämätöntä työtä", läheisen
sukulaisen (O. af Heurlinin) pitkällinen sairaus -- kaikki on painanut
hänen mieltään ja tehnyt hänet hermostuneeksi. Valtiollisetkin olot
olivat tuskastuttavia. "Kamala uutinen suomalaisen normaalikoulun
lakkauttamisesta on valitettavasti näyttäytynyt todeksi. Taisteltava
on elämän ja kuoleman uhalla, sillä ymmärräthän, että me fennomaanit
emme taivu siinä asiassa. Me ylläpidämme koulun, vaikka viimeinen
ropomme menisi." Näissä oloissa oli iloinen uutinen rouva Raan
riemumenestyksestä ollut virkistävä. "Cygnaeus, joka syvästi ja
vilpittömästi kaipaa sinua, on julkaissut kirjansa Franzénista -- se on
oivallinen. Luulen että ukko lähettää sen sinulle. Muutoin olisit
iloinen, jos tietäisit, kuinka moni sinua kaipaa, jopa moni
semmoinenkin, josta et sitä uskoisi. Agardhkin pusersi esiin muutamia
krokotiilihuokauksia ja sanoi teatterin olevan tyhjän sen jälkeen kun
olit lähtenyt. Tietysti se oli teatterifraasi, mutta kumminkin luulen
että hänessäkin on _joku_ perustus kaipaukseen." -- -- "Olen
suomennuttanut Sirkan, niin että se on valmis sinua varten. Maria
Tudor, Deborah, Mathilda (Vastanaineet), Sven Dyringin koti ovat myös
käännettävät."

Teatterin perustamisaika oli siis Bergbomille kaikkea muuta kuin
valoisa, ja uusia ikävyyksiä oli tulossa niinkuin kohta saamme nähdä.

Tällä näytäntökaudella ei vielä toimeenpantu mitään laulunäytäntöjä,
mutta entisillä, Suomalaisen seuran järjestämillä, oli ollut niin suuri
menestys ja lukuisien kotimaisten laulajakykyjen ilmaantuminen oli niin
kehottava, että lyyrillisen osaston aikaansaaminen ehdottomasti
luettiin uuden teatteriyrityksen ohjelmaan. Tehtävä vaati kuitenkin
pitempiä valmistuksia ja lykkääntyi sentähden oopperan alkuunpano
seuraavaan näytäntökauteen. Kumminkin sopii jo edeltäkäsin pitää
silmällä niitä kykyjä, jotka sitä varten olivat tarjona. Se on sitä
helpompi, kun ne tavallisuuden mukaan olivat kesäksi palanneet
kotimaahan ja, ensin annettuaan laulajaisia maaseutukaupungeissa,
syksyllä miltei järjestänsä esiintyivät Helsingissäkin.

Siten Elis Duncker, joka oli päättänyt ensimäisen opintovuotensa
Milanossa, 19/9 antoi laulajaiset omassa nimessään ja avusti Faltinin
kirkkokonsertissa 21/9. Bergbomin arvostelusta (Morgonbladetissa)
lainaamme seuraavat rivit:

"Hänellä on luonnon lahjottama loistava ääni, samalla kertaa mehevä,
voimakas, paksu ja sympaattinen baritoni, yhtä sovelias pontevaan
paatokseen kuin bel cantoon. Hra Dunckerin esitys on kokonaan
italialaisen koulun oma, hänellä on se avonainen äännäntätapa, joka
tekee laulun kirkkaaksi ja heleäksi. Tasaisuuteen nähden on hänellä
vielä paljo oppimista, korkeammat sävelet ovat erinomaisen täyteläisiä
ja kauniita, mutta alemmilta puuttuu usein taiteellisuutta. Enemmän
kuin ääni, viehätti kuitenkin hra Dunckerin lämmin, eloisa esitys,
jonka mehevä, etelämainen hehku on aivan omansa antamaan italialaiselle
cantabilelle sille omituisen tenhon ja tekemään italialaisen paatoksen
nautittavaksi." --

Ida Basilier taasen antoi laulajaiset 26/9 ja lähti sen jälkeen
Tukholmaan, missä hän kiinnitettynä kuninkaalliseen oopperaan
näytäntökauden kuluessa esiintyi useissa oopperoissa (Sevillan
Parranajaja, Gustaf Wasa, Mignon, Villarsin rakuunat, Martha). Vihdoin
lauloi Emmy Strömer kahdessa omassa konsertissaan, 7/10 la 12/12 ja oli
jälkimäisessä hänen sisarensa, Sofie Strömer, avustajana. Tästä
toisesta konsertista Bergbom lausui (Mbl. n:o 300), että se vahvisti
sen edullisen vaikutuksen, jonka yleisö oli saanut ensimäisestä.

"Ääni on yhtä heleä korkeammassa kuin alemmassa äänikerrassa ja
soveltuu samoin pateettisdraamalliseen kuin aistillisesti
miellyttävään. -- Yhdessä nuoremman sisarensa kanssa laulajatar esitti
paitse kirpaisevaa duettia Kruunujuveeleista, joka nytkin niinkuin ensi
kerralla herätti myrskyistä ihastusta ja laulettiin toistamiseen,
kaksinlaulun Marthasta. Molemmat kauniit, helkkyvät äänet soivat
täyteläästi ja raittiisti ja kirpeän tehokkaat kohdat painostettiin
asianmukaisen sirosti."

Tämän jälkeen nti Emmy Strömer lähti Parisiin jatkamaan opintojaan,
mutta sitä ennen oli sovittu, että sisarukset tulevan näytäntökauden
alusta astuisivat Suomalaisen oopperan palvelukseen. -- Totta puhuen
nti Emmy Strömer ei suinkaan ilman epäilyksiä ollut suostunut asiaan,
joka tuli määrääväksi hänen tulevaisuudelleen. Ensiksikin hän
ruvetessaan lauluopintoja harjottamaan oli ajatellut valmistautua
opettajattareksi ja toiseksi hänen omaistensa ja lähimpien
(helsinkiläisten) ystäviensä piirissä tuskin ainoakaan kehotti häntä
hyväksymään vaan päin vastoin koetti saada hänet hylkäämään Suomalaisen
teatterin puolelta tehdyn tarjomuksen. Muiden muassa kauppias M.
Nylander Oulusta, jonka auliilla avustuksella hän oli päässyt
lahjojansa kehittämään, oli sitä vastaan. Kun näet nti Strömer
marraskuun alussa oli Bergbomille sanonut tahtovansa miettiä asiata
ennenkuin antoi lopullisen vastauksen, oli tämä kirjottanut
Nylanderille ja lausunut toivomuksen että hän, jos hänen holhottinsa
pyytäisi hänen neuvoansa, isänmaallisen taiteen vuoksi puoltaisi
Suomalaisen teatterin asiaa. "Kenties odottaa häntä tällä uralla
enemmän vaivoja, mutta myöskin, mikä on enempi, hänen kansalaistensa
kiitollisuus ja nimi isänmaan aikakirjoissa." Tähän Nylander vastasi
ehdottomasti kieltäen: "Minun täytyy suoraan tunnustaa, että
toivomukseni hänen tulevaisuuteensa nähden eivät siten toteutuisi".
Arvattavasti vaikutti kirje masentavasti Bergbomiin, mutta miten
olikaan antoi nti Strömer hänelle ennen pitkää myöntävän vastauksen ja
ilmotti asian omaisilleen vasta sitte kun se oli ratkaistu. Paitse
teatterin edustajain ja ystävien kehotuksia lienee päätökseen
vaikuttanut se suomalainen henki, jonka etenkin lehtori Länkelä
Jyväskylässä lyhyellä opetusajallaan oli herättänyt tulevassa
taiteilijattaressa, taikka kenties sitäkin enemmän luontainen taipumus
teatteriin. Tämä taipumus oli jo hyvin varhain ilmaantunut, muun muassa
siten että hän tyttötoveriensa piirissä johti näitä teatterileikeissä
määräten kullekin eri luonteenlaadun ja roolin, jonka mukaan hänen tuli
puhua ja näytellä. -- Mikä merkitys Emmy Strömerin liittymisellä
kansalliseen näyttämöön oli, saamme seuraavassa nähdä.

Kun primadonna oli saatu, tuli hankkia muita jäseniä lauluosastoon ja
tässä on mainittava, että Bergbom lähinnä kääntyi L. N. Achtén puoleen.
Vuoden alkupuolella lähtiessään opintomatkalle ulkomaille oli tällä
säveltaiteilijalla ollut aikomus valmistautua kirkollisen laulun ja
musiikin edistäjäksi maassamme. Voidakseen tehokkaammin vaikuttaa
mainittuun suuntaan oli hänessä myöskin herännyt ajatus ruveta papiksi
ja sitä varten hän Berlinissä kuunteli teologisia luentoja. Kuitenkaan
ei kansallisen oopperan aate voinut olla innostuttamatta niin hehkuvaa
taiteilijaluonnetta kuin Achtén, ja sentähden hänkin vastasi
myöntävästi ja lupautui seuraavan näytäntökauden alusta antautumaan
Suomalaisen näyttämön palvelukseen.

Edellisen lisäksi mainittakoon, että Turussa 13/8 antoi ensimäiset
laulajaisensa nuori bassolaulaja John Bergholm, joka myöskin oli
liittyvä oopperaan. Hänen ääntänsä sanottiin kauniiksi ja
miellyttäväksi ja sen käytäntöä nuhteettomaksi. -- Lydia Lagus vihdoin
lauloi ensi kerran Helsingissä isomman yleisön kuullen Suomalaisen
seuran iltamassa 20/11. Esittämällä Hellaan lapsi ja Yksin istun hän
herätti yleistä mieltymystä. Toisena joulupäivänä hän esiintyi
Janakkalassa Helsingin suomalaisen alkeiskoulun hyväksi toimeenpannussa
iltamassa.

Sanotusta näkyy että oopperan aikaansaanti varmistui varmistumistaan;
mutta silti eivät Bergbom-sisarukset olleet ehdottomasti iloisia. Sen
jälkeen kun Emmy Strömer oli antanut myöntävän vastauksen, Emilie,
tarkkanäköisesti arvostellen oloja ja aavistaen mitä tulossa oli,
kirjotti sisarelleen:

"En voi ollenkaan iloita siitä. Pelkään näet ottaa oopperaa puheosaston
rinnalle näin varhain. Se tulee tietysti asettamaan draamallisen
näyttämön kokonaan varjoon ja pitkiksi ajoiksi hidastuttamaan ja
tukehduttamaan sen kehitystä. Nyt käy kaikki hyvin, taloudellinen asema
paranee paranemistaan ja näyttelijät ovat tyytyväisiä; mutta ooppera
tuo mukanaan määräämättömiä menoja, melua, touhua ja taistelua. Minä
oikein kammoksun sitä." -- --

Niinkuin viimeisestä otteesta huomaa, ei teatteri nyt alussa tuottanut
Emilie Bergbomille mainittavia huolia. Teatterin poissa ollessa hän
vietti hiljaista kotielämää. -- Kun ylioppilaat 30 p. lokak.
juhlivat Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin ylioppilaaksitulon
50-vuotismuistoa, oli hän kutsuttuna lehteriltä katsomaan ja kuulemaan
juhlanviettoa.[9] "Yleinen mielipide juhlasta on, että se ei ollut
onnistunut; siltä puuttui ylevää tunnelmaa." Syynä oli tietysti
puoluetaistelu. Uusmaalaiset pelkäsivät että Snellman astuisi liiaksi
esiin, kun Runeberg ei voinut olla saapuvilla, ja heidän sanottiin
aikovan olla kokonaan osaa ottamatta, jos Lönnrotkin jäisi pois.
Edelleen katsoivat he "ultra-radikaaliseksi" ehdotusta asettaa kantele
näkyvälle paikalle salin koristuksissa, "eikä kiltti kantele saanut
tilaa (!)" -- "Ei pidä loukata, sanotaan; mutta se ei merkitse mitään
että meitä itseämme loukataan!" Näin mietiskelee Emilie ja helposti
näkee, että kansallisen asian masennustila painoi häntä enemmän kuin
omat yksityiset asiat.

Vielä luemme seuraavatkin tapahtumat Suomalaisen teatterin historiaan.

Se vuosi, jolloin kansallinen näyttämö perustettiin, oli nerokkaimman
näytelmärunoilijamme viimeinen. Aleksis Kivi, Nummisuutarein ja Lean
runoilija, kuoli näet aamulla 31 p. jouluk. 1872. Jos milloinkaan, tuli
kuolema silloin lempeänä vapauttajana kärsivän luokse. Jo kevättalvella
1871 oli Kivi tuotu Helsinkiin hoidettavaksi. Ensiksi hän oli uudessa
klinikassa ja kesäkuun alusta Lapvikin hulluinhuoneessa. Sieltä hän
uuden vuoden alussa parantumattomana toimitettiin kotiseudulleen, missä
hän eli viimeisen aikansa Albert veljensä mökissä Tuusulan järven
rannalla. Kun veli vuoden viimeisenä päivänä toi kuolinsanoman
Helsinkiin, herätti se syvää liikutusta runoilijan ystävissä ja
ihailijoissa, joiden luku silloin ei kumminkaan ollut suuri.[10] Uuden
vuoden yönä Fredr. Cygnaeus kirjotti Morgonbladetiin "hyvästijätön",
joka alkoi seuraavin sanoin:

"Onnellisimpien suloisin toivo on saada kauvan elää maan päällä;
onnettomimmat eivät aina edes itsekään muista, että heillä on jälellä
se lohdutus että voivat kuolla. Mutta ne jotka toivovat onnettomille
hyvää, pitävät kiinni siitä lohdutuksesta ja tervehtivät ystävän
hivuttavan elonkipinän sammumista samoilla tunteilla kuin he katselevat
kotiaan uhkaavan tulipalon sammuttamista."

"Semmoisella tunteella kuulin sanoman, että tämän myrskyisen vuoden
viimeinen päivä oli myöskin erään kovin onnettoman miehen myrskyisen
elämän viimeinen."

"_Runoilija Aleksis Kivi_ on tänä aamuna vapautettu siitä elämän ja
kuoleman välitilasta, jossa hän viimeisinä aikoina on oleillut:
välitilasta, joka on kamala jokaiselle kuolevalle, mutta toki
kamalin yhdelle rikaslahjaisimpia henkiä mitä koskaan on maassamme
syntynyt." -- --

Lauantaina 4 p. tammik. aamupäivällä tapahtui hautaus Tuusulan
kirkkomaalla. Sitä ennen oli Helsingistä saapunut ystäväjoukko,
parikymmentä herraa ja naista, vainajan viimeiselle asunnolle.
Ennenkuin arkku suljettiin, eräs näitä ystäviä, E. A. Forssell,
piirusti ainoan alkuperäisen muotokuvan, joka tiettävästi runoilijasta
on säilynyt. Paitse kasvojen piirteitä hän kuvasi mahdollisen tarkasti
koko pään muodon, joka sitä varten kohotettiin ylös arkusta. Sentähden
tässä muotokuvassa tunnemmekin korkeakaarisen, jalon runoilijaotsan,
mutta kasvojen alaosassa ja varsinkin suun ympärillä on taudin ja
kuoleman kouran jälkiä. Neidit Emilie Bergbom ja Minette Munck olivat
kumpikin lähettäneet laakeriseppeleen ja niistä pantiin toinen
vainajan päähän arkun sisään, jota vastoin toinen kiinnitettiin
kukkien keskelle arkun kanteen pään kohdalle. Kun virren värssy oli
neliäänisesti laulettu (helsinkiläisten joukossa oli yksinkertainen
ylioppilaskvartetti), surusaatto lähti liikkeelle, ja ystävät kantoivat
vuorotellen ruumisarkkua kirkolle saakka. Siunauksen toimitti pitäjän
iäkäs rovasti C. Aspegren, puheen vainajan muistoksi piti tri J. V.
Calamnius, ja laulajat lauloivat Paavo Cajanderin tilaisuutta varten
sepittämät säkeet, jotka alkavat: "Vaipuos, vaivu, Synnyinmaasi
helmaan!"

Jotenkin samaan aikaan kun kuolema vapautti Kiven elämän tuskista, tuli
hänen nimensä toisestakin syystä mieleen saatetuksi semmoisissa
piireissä, joissa se oli ollut sangen vieras jollei kokonaan
tuntematon. Fil. kand. Rafael Hertzberg oli näet ruotsalaista teatteria
varten mukailemalla ruotsintanut Kiven draaman Karkurit ja sen
ensi-ilta oli ilmotettu 13 p:ksi jouluk. Sitä ennen oli Bergbom, joka
viimeisinä vuosina oli hoitanut runoilijan kirjallisia asioita, Kiven
ja hänen omaistensa puolesta vaatinut teatterilta kohtuullista
tekijäpalkkiota draaman näyttelemisestä. Teatterin toimitusjohtaja oli
kuitenkin antanut kieltävän vastauksen, koska muka johtokunta
hyväksyessään kappaleen esitettäväksi oli sopinut Hertzbergin kanssa,
että tämä suorittaisi välin tekijän tai hänen edusmiehensä kanssa.
Tositeossa Hertzberg ei kuitenkaan ollut asianomaisilta pyytänyt
kääntämislupaa, vaan päin vastoin Bergbomille selittänyt, että hän ei
ollut velvollinen mitään maksamaan. Näin ollen Bergbom mainittuna
päivänä julkaisi sanomissa seuraavan "_protestin_" eli vastalauseen:

"Kaupungin sanomissa ilmotetaan, että Uudessa Teatterissa tänä iltana
aiotaan näytellä Aleksis Kiven 'Karkurit' näyttämöä varten mukailtuna
ja käännettynä."

"Min paljo kuin minua ilahuttaakin, että nerokkaan draamarunoilijamme
teos on saava oikeutetun sijan teatterin ohjelmistossa, en voi
olla julkilausumatta syvää hämmästystäni siitä täydellisestä
hienotunteisuuden ja oikeuden vaatimusten laiminlyömisestä, jota
teatterin johtokunta tässä asiassa on osottanut."

"Teatterin johtokunta ja ruotsalainen mukailija ovat omavaltaisesti,
pyytämättä tekijän taikka hänen edusmiehensä lupaa, anastaneet Kiven
teoksen näyttämöä varten. Sen lisäksi ovat he täydellisesti ylenkatsoen
kaikkialla muualla lain ja meilläkin tavan tunnustaman säännön, että
kirjallinen omaisuus on omaisuutena pidettävä ja sen omaksi ottaminen
siis korvattava, kieltäytyneet suorittamasta penniäkään siitä tulosta,
joka heillä on oleva Kiven teoksesta. Tämä vastakohtaisuus teatterin
johtokunnan rahallisen neuvokkuuden ('finansiell förslagenhet') ja
runoilijan voimattomuuden välillä on sitä räikeämpi kuin Aleksis Kivi
elää surkeimmassa kurjuudessa. Eivätkä teatterin johtokunta ja
näyttämöllinen mukailija voi puolustella itseään tietämättömyydellä
taikka unohduksella, sillä yksityisesti on heitä muistutettu kaikista
näistä seikoista."

"Oikeudeton asema, missä tekijä on keinotteluun nähden, on yksi
sivistyselämämme pimeitä pilkkuja, mutta erityisesti on se omansa
hävettämään, että sivistyslaitos semmoinen kuin teatteri käyttää sitä
edukseen. Niinkuin tiedetään sisälsi painolaki vuodelta 1865 säädöksiä,
jotka suojasivat yhteiskunnan lapsipuoltenkin, runoilijan ja
taiteilijan, omaisuutta; samaa suojaa ovat 1872 vuoden säädytkin
anoneet. Teatterin johtokunta on kuitenkin käyttänyt sitä asianlaitaa,
että tämä Suomen kansan toivomus ei vielä ole saanut lainvoimaa,
laillisuuden varjolla kullatakseen tekoansa. Mutta siinäkin, missä
valtion lait eivät mitään määrää, ovat kunnian lait sitovia -- näiden
valvoja on yleinen mielipide ja sen edessä allekirjottanut sekä
runoilijan lähimpien valtuuttamana että ystävänä panee vastalauseensa
Karkurien esittämistä vastaan teatterissa, se kun loukkaa toisen miehen
omistusoikeutta."

Seuraavina päivinä luettiin Morgonbladetissa selvittelyjä, joissa
Herzberg ja Bergbom kertoivat mitä heidän välillään oli tapahtunut.
Edellinen väitti lauseensa, että hän ei ollut velvollinen korvaamaan
tekijää, ei suinkaan tarkottaneen sitä että hän kieltäysi mitään
maksamasta, vaan oli Bergbom muka sanonut ei tahtovansa keskustella
hänen kanssaan; jälkimäinen taasen vakuutti, ettei hän lainkaan ollut
vetäynyt puhumasta Hertzbergin kanssa, vaikka hän kyllä piti teatterin
johtokuntaakin velvollisena vastaamaan draaman näyttelemisestä, sekä
että hän -- mikä oli pääasia -- oli tullut siihen vakaumukseen, että
tekijä olisi jäävä kokonaan osattomaksi. Pari viikkoa tämän jälkeen
(29/12) julkaisi H. D. tiedon, että Ruotsalaisen teatterin
johtokunta -- konsuli N. Kiseleff, professori C. G. Estlander
ja asessori F. Krogius -- olivat haastaneet tohtori Kaarlo Bergbomin
raastuvanoikeuteen "protestin" johdosta, jota he pitivät kunniaansa
loukkaavana. Tositeossa Bergbom sai haasteen aikoja myöhemmin,
palattuansa Viipurin ja Pietarin matkaltaan.

Juttu oli ensi kerran esillä raastuvanoikeudessa 21 p. tammik. 1873, ja
edusti siinä teatterin johtokuntaa asessori Krogius, jonka syytöskirja
jätti oikeuden ratkaistavaksi, eikö Bergbom, joka muka oli toiminut
vastoin parempaa tietoansa, olisi tuomittava kunnianloukkauksesta 26 p.
marrask. 1866 julaistun asetuksen 6 ja 9 §§:ien mukaan ankarimpaan
rangaistukseen (s.o. kuritushuoneeseen!).[11] Sittemmin käsiteltiin
asiaa 11/2, 11/3 ja vihdoin 1/4, jolloin oikeus julisti päätöksensä,
tuomiten Bergbomin _herjauksesta_ (smädelse) 700 markan sakkoihin.

Tässä ei ole paikka oikeusjutun seikkaperäiseen esittämiseen. Olkoon
vain sanottu, että kysymys oikeuden edessä pääasiassa kohdistui siihen,
oliko Bergbomilla ollut aihetta käsitykseensä että teatteri ei aikonut
korvata tekijää vai oliko hän, niinkuin asessori Krogius väitti, hyvin
tietäen asianlaidan olevan toisin kuitenkin julkaissut vastalauseensa.
Bergbom, jonka avustajana koko ajan oli mol. oik. kandidaatti Jaakko
Forsman, vaati puolestaan Kiseleffiä ja Hertzbergiä todistajiksi, johon
oikeus -- kantajan vastustuksista huolimatta -- suostuikin. Edellinen
tunnusti Bergbomin esityksen oikeaksi, mutta Hertzbergin todistus oli
ilmeisesti vastakkainen Bergbomin kertomukselle siitä mitä heidän
välillään oli tapahtunut. Tämä todistus vaikutti epäilemättä
määräävästi jutun ratkaisuun, vaikka vastaajan puolelta huomautettiin,
että Hertzberg ei itsekään pitänyt itseään jäävittömänä sekä että se
seikka että juuri hän (Bergbom) oli vaatinut Hertzbergiä
kuulusteltavaksi selvästi todisti hänen toimineen bona fide. -- Kun
asia sittemmin valituksen kautta oli tullut Turun hovioikeuden
tutkittavaksi, katsoi tämä Bergbomin syypääksi ainoastaan _solvaukseen_
(förolämpning) ja alensi sakkomäärän 200 markkaan. Teatterin johtokunta
puolestaan veti asian vielä korkeimman tuomioistuimen eteen saamatta
muutosta aikaan.

Ymmärrettävää on, että tämä cause célébre antoi runsaasti puheenainetta
hyville helsinkiläisille, eikä se suinkaan ollut omansa lähentämään
puolueita toisiinsa. Parista senaikuisesta kirjeestä otamme seuraavat
sanat:

"Oikeusjutusta väitellään kiihkeästi. Hertzbergin todistus on vähintäin
sanoen selittämätön. Sen mukaan Bergbom olisi lasketellut valheita ja
kuitenkin hän itse vaati Hertzbergiä todistamaan. Eikö se ole paras
todistus Bergbomin viattomuudesta taikka että hän on menetellyt
vilpittömässä mielessä; ei suinkaan hän olisi tahtonut että Hertzbergiä
kuulusteltaisiin, jos hänellä olisi ollut paha omatunto siinä kohden.
Saa nähdä kuinka asia päättyy!" Niin toisessa kirjeessä; toisessa
taasen sanotaan: "Merkillinen oli Hertzbergin selitys. Kun kerran tekee
valan, pitäisi sanoa _kaikki_ eikä _ainoastaan_ mikä on sopusoinnussa
oman edun kanssa."

Tosiasiana voimme lisätä, että tämäkin juttu suomenmielisissä vahvisti
laajalti levinnyttä käsitystä, että suomenmielinen joutuneena Helsingin
raastuvanoikeuden eteen mieluummin tuomitaan kuin vapautetaan. Asiamme
ei ole ratkaista, missä määrin käsitys oli oikeutettu -- että
semmoinen käsitys oli olemassa eikä suinkaan vielä ole hävinnyt on
_historiallista_.

Lopuksi on edellisen yhteydessä kerrottava, että Hertzberg, "protestin"
ilmestymisen jälkeen, todella Bergbomille Kiveä varten suoritti 113
markkaa (s.o. _kaikki_ mitä hän itse oli käännöksestään saanut!). Tämä
maksu tapahtui siis vähän ennen runoilijan kuolemaa, ja Bergbom antoi
rahat vainajan Albert veljelle maahanpanijaisten kustannuksiin.[12] --
Mitä tulee Karkurien ruotsinnokseen -- Flyktingarna -- annettiin se
ruotsalaisella näyttämöllä 13/12 Ja 15/12 1872 saavuttamatta
menestystä; "yleisö vastaanotti sen kylmästi ja myötävaikuttavat
taiteilijat näyttelivät saamatta suosionosotusta". Nämä sanat on otettu
Bergbomin kirjottamasta arvostelusta (Mbl. n:o 296), jossa pääsyynä
huonoon tulokseen pidetään mukaelman kelvottomuutta. "Henkilöt ovat
samat, aiheet samat, mutta silti on toimitelma vähintäin kolmannen osan
alkuteosta lyhempi." Lyhentäminen oli miltei yksinomaisesti toimitettu
pyyhkimällä, josta luonnollisesti kehitys ja luonteet olivat suuresti
kärsineet. Kaiken päälliseksi mukailija oli tehnyt draaman päätöksen
"onnelliseksi" -- kumminkaan muuttamatta traagilliseen ratkaisuun
ajavia aiheita ja luonteita. Arvostelija lausuu lopulta, "että Karkurit
ruotsalaisessa asussaan ei anna mitään käsitystä, ei kyseessä olevasta
näytelmästä eikä tekijän runoudesta ylipäätään". -- Tähän liitämme
ainoastaan sen huomautuksen, että Hertzbergin mukaelma tähän saakka
(35 vuotta myöhemmin!) on _ainoa_ yritys tehdä Suomen suurinta
suomenkielistä runoilijaneroa tunnetuksi maamme ruotsalaiselle
yleisölle.[13] Kaukana täällä eletään toisistaan.

_Sunnuntaina 2 p. maalisk. 1873 Suomalainen teatteri antoi ensimäisen
näytäntönsä Helsingissä_ -- merkkitapahtuma, joka ei suinkaan ole
vähäarvoisimpia kansallisen sivistyksemme historiassa. Ohjelma oli:
Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Hääilta. Huone oli "aika hyvä"
-- siis ei täysi; mutta näyttelijät voittivat yleisön odotukset. Kiven
näytelmässä olivat esiintyjät: Kallio -- Konon, nti Heerman --
Margareta, nti Toikka -- Kaarina, Himberg -- Anian ja Vilho -- Matti;
toisessa kappaleessa esitti nti Toikka Ainaa ja huudettiin esiin;
viimeisessä Lydia Lagus yllätti kuulijoita raikkaalla, heleällä
laulullaan ja oli muutenkin viehättävä näyttämöllä. -- Kun Viuluniekka
oli annettu 6/3, kirjottaa Emilie: "Minä puolestani olen ihmeen
tyytyväinen näyttelijäin edistykseen. Lundahl näytteli hämmästyttävän
hyvin." Yleisö oli erinomaisen mieltynyt.

Tämän jälkeen annettiin maalis- ja huhtikuun kuluessa kaikkiaan 18
näytäntöä, joissa näyteltiin jo tuntemamme ohjelmisto, niin että
toisessa puolessa näytäntöjä esitettiin kolme joskus neljäkin pikku
kappaletta, toisessa puolessa joku isompi koko illan näytelmä. Uusia
olivat ainoastaan Tuokon kääntämä Conradin 1-näytöksinen laulukappale
_Sala-ampuja ja karjatyttö_ sekä E. F. Jahnssonin alkuperäinen,
3-näytöksinen, historiallinen näytelmä _Bartholdus Simonis_, jonka ensi
ilta 30/4 oli näytännöistä viimeinen. Näytännöt tapahtuivat kaikki
Arkadia teatterissa, joka nytkin, niinkuin vuosina 1869 ja 1870, oli
venäläisiltä vuokrattava ja vasta jonkun vuoden päästä kokonaan tuli
Suomalaisen seurueen käytettäväksi. Näytäntöpäivät olivat paitse
sunnuntaita maanantai ja torstai; Ruotsalainen teatteri näytteli
keskiviikkoisin ja perjantaisin. Näytösten väliaikoina soitti
orkesteri, josta enin osa myötävaikuttavia kuului kaartin
soittokuntaan.

Helsingissäkin herätti teatterin ensi esiintyminen suurta tyydytystä,
joskaan ei semmoista naivista riemua kuin maaseuduilla. Alussa oli
yleisö verraten vähälukuinen, mutta sen mielenkiinto kasvoi
kasvamistaan, niin että myöhemmin ja lopulta näyteltiin varsin hyville
taikka täysille huoneille. Että siitä huolimatta ruotsalainen hienosto
vältti suomalaisia näytäntöjä on vähemmän outoa kuin päinvastainen
asianlaita olisi ollut. Emilie kertoo, että semmoisetkin "gens de
qualité", jotka tavattaessa olivat olevinaan erinomaisen
"intreseerattuja", eivät olleet käyneet siellä kertaakaan. Kun joku
yksityinen eksyi Arkadiaan, oli se poikkeus säännöstä. Mitä kritiikkiin
tulee oli se Morgonbladetissa[14] ja U. S:ssa, niinkuin arvata sopii,
myötätuntoinen, ilman että se sentään oli muistuttamatta nuoren
näyttämön puutteista. Myötätuntoisuus osottautui siinä että
ymmärrettiin olot ja ehdot, joista uusi yritys oli riippuvainen. Siten
edellisen lehden ensimäisessä arvostelussa sanotaan:

"Alkava Suomalainen teatteri ei ole enää tyhjä kuvitelma, vaan
tosiasia, millä silmillä sitä katsotaankin. Tiedämme varsin hyvin, että
tämä yritys, niinkuin jokainen muukin, jolla uusi ura on avattavana,
monessa herättää epäilystä ja epäluuloa, mainitsematta muita tunteita.
Suomalaiselle teatterille ei se ole voinut olla odottamatonta, eikä sen
toimella ole lähempää päämäärää kuin voittaa uskottomat epäilijät.
Astukoon se vain eteenpäin sillä voitonvarmuudella, jonka jokainen hyvä
yritys on omansa synnyttämään." -- --

"Ohjelmistoon nähden on nuori teatteri aluksi pääasiassa rajottunut
pieneen huvi- ja laulu- sekä kansannäytelmään. Onhan se aivan
luonnollista, sillä ainoastaan vähitellen voi se edistyä korkeamman
draaman, suuren komedian ja murhenäytelmän alalle. -- -- Kiven
Margareta on tähän saakka annetuista näytelmistä ollut vaikein tehtävä
nuorille näyttelijöille. Siinä näet menestys on riippuvainen lausumisen
ja liikuntojen plastiikan täydellisyydestä, johon katsoen vastaiseksi
ei voida asettaa kovin suuria vaatimuksia näyttelijöihin." -- --

Ymmärrettävästi oli Margareta, vaikkei sitä arvostelussa mainita,
otettu ohjelmistoon sentähden että se oli kotimainen kappale.
Valitessaan näytelmiä Bergbom tietenkin piti silmällä ei ainoastaan
seurueen voimia, kappaleen kirjallista arvoa ja siveellistä
nuhteettomuutta, vaan myöskin mikäli mahdollista sen kansallista
alkuperää. Oman maan kirjallisuudesta hän siis otti mitä vain saattoi
kysymykseen tulla, ja jo ensi vuoden ohjelmistossa kohtaamme
toistakymmentä alkuperäistä suomalaista tahi ruotsista suomennettua
kotimaista kappaletta. -- Näistä oli Kiven Kihlauksella suurin
menestys. Helsingissä se tänä ensi keväänä näyteltiin viisi kertaa ja
jo ensi illan (13/3) jälkeen sanottiin, että se "mitä uskollisimpana
kansanelämän kuvauksena hämmästytti niitäkin, jotka ennestään tunsivat
pienen huvinäytelmän. Useita tottumattomia, jotka pyytävät ainoastaan
sievää ja siroa, saattoi burleskimainen kuvaelma ehkä ensi hetkessä
oudostuttaa, mutta varmaan ei meillä pitkiin aikoihin ole [näyttämöllä]
nähty niin tosieläviä ihmisolentoja. Näyttelijät suorittivatkin
tehtävänsä varsin hyvin. Kalliolla on siinä parhain osansa (eräs
saksalainenkin huudahti 'aber er spielt ja famos!'), mutta oivallisia
olivat toisetkin: Vilho, nti Toikka ja Korhonen." Myöhemmin lisättiin
vielä samasta kappaleesta, että se "näyteltiin todella mainiosti ja
joka kerta oli yleisön mieltymys entistä isompi". -- Muista
kotimaisista näytelmistä oli tavallaan huomattavin Rosendahlin Ainamo.
Täydellisesti menestyäkseen se kyllä olisi vaatinut loistavampia
näyttämöllisiä varustuksia, täydellisempää orkesteria ja suurempaa
taiturimaisuutta esityksen puolesta kuin nuori teatteri kykeni
tarjoamaan, mutta Schantzin musiikki kannatti sitä kuitenkin, niin että
se annettiin kaksi kertaa hyvälle huoneelle.

Ylipäätään on luonnollista, että varsinkin laulukappaleet Helsingissä
esitettiin tyydyttävämmin kuin maaseutukaupungeissa. Se koskee ei
ainoastaan Ainamoa ja Preciosaa, vaan pienempiäkin laulunäytelmiä,
joissa nyt Lydia Lagus ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Oltuaan
muutamia kuukausia nti Mechelinin koulussa nuori laulajatar, jolle
luonto oli "lahjottanut voimallisen, heleän äänen sekä komean
vartalon", suoritti pikku osansa sangen varmasti ja miellyttävästi,
mutta erittäin viehätti hänessä "joku erikoinen raikas ja toivehikas
piirre". Kappaleessa Sala-ampuja ja karjatyttö nti Lagus, Lundahl
vastanäyttelijänä, ilmaisi laululahjan ohella draamallisiakin
taipumuksia. Muutoin hänen varsinainen loistoroolinsa oli Nettchen
näytelmässä Laululintunen, joka sentähden yhä uudestaan esiintyi
ohjelmassa.[15]

Palataksemme puhekappaleisiin olivat suuret kansannäytelmät Viuluniekka
ja Päivölä ensi vuoden vaikeimmat tehtävät. Siitä huolimatta oli esitys
tyydyttävä, jopa edellinen "luultavasti se kappale, joka suoritettiin
parhaiten". Kummassakin näytteli Lundahl pääroolia ja jälkimäisen
näytelmän johdosta tapaamme hänestä seuraavan arvostelun:

"Tässä näyttelijässä on tarmoa ja todellisia taiteilijataipumuksia. Hän
on jo aika lailla tottunut liikkumaan näyttämöllä ja usein on kuin
näkisi edessään vanhan, harjaantuneen näyttelijän. Mathiaksen rooli on
tähän saakka hänen parhaimpansa. Monesti hän liiottelee, m.m.
mimiikissä, mutta melkein aina on hänen esityksessään luonteenomaista
ja erinäisissä kohtauksissa havaitaan todellista innostusta.
Kieltämättä Lundahlilla on tavallista suurempi kutsumus näyttämölle,
mutta hänen äänensä tekee hänelle kuitenkin korkeampien tulosten
saavuttamisen vaikeaksi. Itsessään ääni ei ole vastenmielinen, mutta
lausuminen on niin epäselvä, että katsojat vaivoin ymmärtävät hänen
puhettaan."

Paitse Lundahlin, jolla oli joku luonnonvika puhe-elimissä, oli
muittenkin näyttelijäin lausuminen ylipäätään vähemmän tyydyttävää,
milloin puhuttiin liian hiljaa, milloin liian nopeasti taikka
hätäisesti taikka muuten epäselvästi. Siinä kohden oli siis paljo
toivottavaa, paljo työtä tarpeen.

Toisistakin näyttelijöistä saamme tietoja, jotka luovat valoa teatterin
alkuajan toimeen:

Nti Toikka eli rva Aspegren[16] antoi vähimmin aihetta erikoisiin
muistutuksiin. Hän lausui repliikkinsä ylimalkaan luontevasti ja
virheettömästi. Hänen näyttelemisessään oli tunnetta ja myötätuntoa
herättävää, joskaan ei mitään erittäin silmäänpistävää. Kiihkoisissa
kohdissa nähtävä kohtuuden ja pyörennyksen puute oli varmaan
voitettavissa. Hänen ehdottomat taipumuksensa näyttämötaiteeseen
ilmenivät yhtä hyvin traagillisissa kuin koomillisissa osissa -- niin
Johannana Työväen elämässä, niin Annana Päivölässä, niin Marina Marin
rukkasissa y.m.

Vilhon, apujohtajan ja järjestäjän, suurempi näyttämöntuntemus
havaittiin hänen näyttelemisessäänkin, jossa hän oli suuresti
edistynyt. Hänen käsityksensä tehtävästään oli älykäs ja hänen
pyyteensä oikeat, vaikkei hän aina päässyt niiden perille; hänen
vartalonsa ja äänensä olivat hänelle esteenä kun ylevämpi vaikutus oli
kyseessä. Korjattavissa oli se että hän valmisti roolinsa liian
yksityiskohtaisesti ja heti alussa pani koko voimansa liikkeelle, niin
että nousu kävi mahdottomaksi. Vilhon lausuminen oli selvää ja
kielenkäyttö nuhteetonta. Hänkin näytteli sekä traagillisia että
koomillisia rooleja hyvällä menestyksellä: edellisiä esim. Martti
Työväen elämässä, jälkimäisiä Jeppe Niilonpoika, muita mainitsematta.

Kalliosta saattoi ehkä odottaa kelvollista "père noble'a", mutta
vastaiseksi hän oli kovin särmikäs esiintymisessään ja hän erehtyi
usein pannessaan painoa sanoihin. Hänen suomenkielensä oli sujuvaa ja
sointuvaa. -- Himbergillä oli miellyttävä, mutta heikonlainen ääni. Hän
oli jotakuinkin tyydyttävä Lydia Laguksen vastanäyttelijänä Friedelinä
Laululintusessa ja Vuorisena Hääillassa. -- Aspegren näytteli melkein
yksinomaisesti koomillisia rooleja, joihin häneltä ei puuttunut
taipumusta; mutta hänen menestystään ehkäisi toiselta puolen liiottelu,
toiselta puolen puuttuva kielentaito. -- Korhonen osotti vähemmissä
koomillisissa osissa, esim. Jooseppina Kihlauksessa, hyvää taipumusta
luonnekuvaukseen. --

Naisnäyttelijöistä nti Heerman oli lähinnä nti Toikkaa. Hänen
ulkomuotonsa oli edullinen ja hänen liikunnoissaan oli luontaista
suloa; mutta hän oli vielä tottumaton ja lausui hätäilemällä. -- Nti
Savolainen esitti jotenkin yksitoikkoisesti äkäisiä emäntäpiikoja ja
ämmiä ja puhui selvää Savon murretta. -- Nti Tötterman ei ollut
vapautunut vasta-alkajan ujoudesta ja nti Kaarlonen oli kenties vielä
vähemmän näyttämölle kotiutunut.

On jo mainittu että viimeisenä iltana ensi kerran esitettiin E. F.
Jahnssonin Bartholdus Simonis -- ensimäinen suomenkielellä kirjotettu
historiallinen näytelmä, jonka toiminta tapahtuu Suomessa, ja jonka
suomalaiset näyttelijät ovat näytelleet. Tekijä, joka ennen oli
herättänyt huomiota varsinkin historiallisella kertomuksellaan
"Suomalainen soturi kuningatar Kristiinan ajoilta", on draamassaan
käsitellyt historiallista aihetta Kaarle X Kustaan ajalta. Kun 1656
venäläiset olivat alkaneet sodan Ruotsia vastaan, tarttui Viipurissa
Bartholdus Simonis ynnä muut kymnaasin ja koulun oppilaat aseisiin, ja
kun he eversti Burmeisterin johdolla yhdessä porvariston kanssa olivat
pelastaneet kaupungin vihollisten hyökkäyksiltä, rupesi hän sekä
kaksitoista toveriansa upseeriksi ollakseen mukana retkellä venäläisiä
vastaan. Raudun kirkolla Burmeister joukkoineen hajottikin viholliset,
mutta tappelussa Bartholdus kaatui. Tähän tekijä on liittänyt
romanttisen lisäjuonen. Bartholdus ja Burmeisterin tytär Anna
rakastavat toisiaan, mutta tapausten häiriössä Anna joutuu
tuntemattoman miehen lumouksen valtaan ja hän antaa viekotella itseään
hankkimaan tälle kaupunginportin avaimen. Rikoksen tehtyään hän
kuitenkin toipuu huumauksestaan. Tuntematon oli eräs venäläinen kreivi,
joka toivoi kavalluksen kautta saavansa kaupungin vihollisten haltuun.
Annan onnistuu estää tekonsa seuraukset, ja sovinto palaa hänen ja
Bartholduksen välille sillä hetkellä kun tämä heittää henkensä isänmaan
edestä.

Vaikkei luonnekuvaus ole tarpeeksi syvennetty, eikä toiminnan kehitys
tasaisesti johdettu, eikä vuoropuhelukaan aina sankarillisen ja
traagillisen aiheen tasalla, saavutti teos vaikuttavien yksityiskohtien
ja isänmaallisen hengen kautta katsojain suosion. Olihan se jotakin
että saatiin ensi kerran nähdä näyttämöllä havainnollinen kuvaus kansan
muinoisilta kärsimyksen ja kunnian ajoilta. Olihan siinä ilon aihetta,
että teatteri jo ensi näytäntökaudellaan saattoi esittää uuden
alkuperäisen näytelmän, joka laatuaan oli näyte siitä, mikä on luettava
kansallisen näyttämön korkeimpiin tehtäviin, nimittäin kansakunnan
entisten vaiheiden kuvaaminen. -- Mitä esitykseen tulee oli Vilho
pääosassa vähemmän onnistunut kuin rva Aspegren Annana. Tekijä
huudettiin esiin, mutta ei ollut saapuvilla.

Tähän otamme muutamia piirteitä Emilien kirjeistä, ne kun ainakin
välillisesti kuuluvat aineeseemme:

Kevätkauden suuri tapahtuma Helsingin seuraelämässä oli Suomen
taiteilijain ja kirjailijain eläkerahaston hyväksi toimeenpannut
suuremmoiset taidearpajaiset. Emilie kertoo että Z. Topeliuksen ja
C. G. Estlanderin ehdotuksesta hänetkin pyydettiin johtokunnan
jäseneksi. Arpajaisiltamassa Uudessa teatterissa 26 p. maalisk. piti
arpojen myyjinä esiintyä nuoria naisia, joista kukin edusti yhtä Suomen
maakuntaa. Kun siihen päätettiin pyytää muun muassa ruotsalaisia
näyttelijättäriä, ehdotti Emilie Suomalaisen teatterin puolesta neidit
Lydia Laguksen ja Selma Heermanin, ja nämä nähtiinkin iltamassa,
edellinen Lapinmaana ja jälkimäinen Karjalana. Oli siis Suomen
maakuntien edustajain joukossa joku suomeakin ymmärtävä; useimmat
tietysti olivat siihen nähden mahdottomia (nti Tengmark Ruotsalaisesta
teatterista oli esim. "Suloisen Savonmaan" haltiatar!). --

Samaan aikaan annettiin Ruotsalaisessa teatterissa kotimainen alkuteos,
E. Nervanderin murhenäytelmä Kuninkaanlapset. Teos teki täydellisen
haaksirikon ja kertoo Emilie siitä seuraavaa:

"Olimme ensi iltana teatterissa, enkä ole koskaan nähnyt niin jääkylmää
yleisöä. Oli kerrassaan mahdotonta saada yhtä ainoata apploodia aikaan.
Kaarlo meni toisenakin iltana ja tahtoi minut mukaansa ja minä meninkin
ja olen tyytyväinen että niin tein. Koko ensi rivillä oli 12 henkeä!
kentiesi 20 permannolla ja kuitenkin oli vapaapilettejä annettu. Voiko
kyllin ylenkatsoa Helsingin snobbiyleisöä? Juostaan kymmeniä kertoja
katsomassa kaikenlaista roskaa ja sitte sillä lailla tuomitaan
kotimainen kappale, tietämättä minkä arvoinen se on. Kaarlo sanoi usein
tunteneensa jonkinlaista katkeruutta sentähden että hän niin
täydellisesti oli rikkonut välinsä [ruotsalaisen] teatteriyleisön
kanssa, mutta Kuninkaanlapset huutavat ääneen, että hän on tehnyt
oikein. Kappale on tosin ikävänlainen, mutta se tuntuu paljo paremmalta
kun sen näkee toistamiseen ja toiseksi on sanottava että se näyteltiin
kurjasti. Seurue tahtoi rehellisesti kostaa Nervanderille hänen
arvostelunsa." -- --

Vihdoin on mainittava tapaus uhkaavinta laatua, tulipalon alku
Arkadiassa:

"Affissöörskan huolimattomuuden kautta oli kiristorstaina klo 7 aamulla
valkea päässyt irti naisten pukemahuoneessa ja siellä riippuvat
teatterin ja näyttelijättärien omat vaatteet paloivat tykkänään.
Onneksi [vahtimestari] Wirman ja affissöörska saivat tulen
sammutetuksi, ennen kuin se levisi sisempään huoneeseen, missä koko muu
puvusto säilytetään. Teatterin vahinko nousee ainakin 1,000 markkaan ja
lisäksi tulee näyttelijättärien, joilta paloi kenkiä, sukkia,
kureliiviä, alushameita y.m. Teatterin hameita paloi yhdeksän, Lagus
menetti paljo." -- --

Tietääksemme tämä oli ainoa kerta, jolloin Suomalaisen teatterin aikana
Arkadia, tuo vanha puuhökkeli, jonka tulenarkuus oli melkein
sananlaskuksi tullut, todella oli joutua tulen uhriksi. -- Samassa
kirjeessä lausutaan teatterista:

"Taloudellinen asema on jotenkin hyvä; yksi ainoa ilta on tuottanut
tappiota. Keskimäärin on näytäntö antanut 580 mk (tietysti bruttoa),
niin että meillä olisi voittoa, jollei orkesteri olisi niin kallis.
Musiikki maksaa 100 mk illalta, jota paitse Göhdelle tulee 12,
Moesselille 12 ja Lindgrenille 6 mk kerralta ja erityisesti
harjotuksista. Huono orkesterimme maksaa siis 140 mk illalta! Eikö se
ole kuulumatonta?"

Loppulausunnoksi Suomalaisen teatterin ensi olosta Helsingissä sopii
seuraava ote eräästä Yrjö Koskisen Kirjallisessa kuukauslehdessä
julkaisemasta kirjotuksesta. Huomautettuaan siitä ahdistetusta
asemasta, missä suomalaisuus silloin oli, hän jatkaa:

"Näinä sumeina aikoina[17] katse mielellään kääntyy johonkin
valopaikkaan, joka näyttää lupaavan onnellista päivän koittoa nykyisten
hämäräin perästä. Semmoinen toivorikas ilmiö on mielestämme uusi
_Suomenkielinen_ teatteri. Se tosin vielä on vast'alkuinen heikko
taimi, jonka kasvaminen riippuu yhden ainoan miehen lempivästä,
alttiiksi antavaisesta hoidosta. Mutta semmoisenakin se on puolen
vuosikauden kuluessa varttunut niin kauniilla menestyksellä, että
meidän on syytä kreikkalaisten tavalla 'pelätä jumalien kateutta',
ellemme perustaisi toiveitamme kansallisuutemme edistyksestä korkeamman
johdatuksen nojaan kuin olympolaisten suosioon."

Sen jälkeen huomautettuaan että teatteri vielä on pidettävä jonakin
"teatterikouluna", kirjottaja lausuu: "Yksimielisesti luullaksemme
kuitenkin myönnetään, että tämä yritys jo on osottanut kauniimpaa
edistystä kuin olisi sopinut millään oikeudella toivoa. Kappaleita on
näytelty, joissa näyttämisen sointuisuus on ollut moitteeton, ja vaikka
näyttelijäin joukossa ei sovi ketään vielä taideniekaksi nimittää, ovat
useatkin osottaneet varsin kiitettävää pyrkimystä taiteellisuuteen.
-- -- Se puoli, joka tätä nykyä epäilemättä on toimen heikoin, on
näyttelijäin kieli ja lausunto. Tämä puoli tosin on luonnollinen
seuraus suomenkielen nykyisestä tilasta maassamme; koska ainoastaan
harvoilla sivistyneillä perheillä suomi on varsinaisena puhekielenä, ei
ole kielen ääntämys yleisemmin saanut sitä puhtautta ja hienoutta, joka
on sivistyneen puhekielen tunnusmerkki. Vaan toiselta puolen juuri
teatterin pitäisi antaa tämmöisen jalostetun puhekielen malli." -- --

Koska ohjelmisto oli loppuun näytelty ja kevät niin edistynyt, että
yleisö tuskin olisi kauvemmin samassa määrässä kuin tähän saakka suonut
huomiota näytännöille, lähti seurue kolmeksi viikoksi _Hämeenlinnaan_
palatakseen Helsinkiin toukokuun loppuviikoksi, jolloin
promotsionijuhla oli tapahtuva. Ensimäinen näytäntö Hämeenlinnassa
annettiin 4/5. "Teatteri oli", sanoo Hämäläinen, "täpötäynnään väkeä,
joka ihastuksella katseli Viuluniekkaa ja kättentaputuksilla ja
näyttelijöitä esiinpyytämällä osotti mieltymystään. Katsojat kuuluivat
suurimmaksi osaksi porvari- ja työkansan luokkaan, myös oli
lähipitäjistä tullut sekä herras- että talonpoikaiskansaa, mutta vain
harvoja kaupunkimme 'noblessista'."

Paitse tätä ensimäistä näytäntöä annettiin vielä kahdeksan. Uutta
ohjelmistossa oli Antti Jalavan kääntämä Laurencinin ja Lubizen
1-näytöksinen huvinäytelmä _Ei ollenkaan mustasukkainen_ ja A. Korhosen
_Kosijat_, kumpikin Helsingissä harjotettu. Kuukauden keskivaiheilla
kävi Lydia Laguskin Hämeenlinnassa. Yhtenä iltana hän näytösten välillä
lauloi Hellaan lapsi ja A. Conradin Aamu-akkunani ja toisena Nettchenin
osan Laululintusessa. Viimeksi, 22/5, näyteltiin Päivölä. --
Hämäläinen tunnustaa näytelmäin olleen "sitä laatua, etteivät
loukkaa arkaluontoisimmankaan siveyden tunteita" ja letkauttaa
hämeenlinnalaisia siitä etteivät he, niinkuin kaikissa muissa
kaupungeissa oli tapahtunut, olleet kutsumalla seuruetta pitoihin
osottaneet sille suosiotansa ja näyttäneet ymmärtävänsä antaa arvoa
isänmaalliselle työlle.

Niinä kolmena iltana, jolloin teatteri näytteli _Helsingissä_ toukokuun
lopulla, esitettiin seuraavat ohjelmat: 25/5 Bartholdus Simonis ja
Lemun rannalla; 27/5 Sala-ampuja ja karjatyttö, Kukka kultain
kuusistossa, Kihlaus ja Hääilta; 29/5 Suorin tie paras, Laululintunen,
Kihlaus ja K. S. Suomalaisen kirjottama ja Aug. Tavaststjernan
sävellyksillä varustama, alkuperäinen 1-näytöksinen laulunäytelmä
_Erehdykset eli promotsionimuistoja_.[18] Ensimäinen näytäntö annettiin
Vilhon ja kolmas Lydia Laguksen hyväksi, joka jälkimäinen valmistautui
opintomatkalle ja jolle juurikään oli valtionvaroista myönnetty 1,400
markan apuraha. Suositun laulajattaren resettinäytännössä oli "väkeä
enemmän kuin koskaan ennen ja yleisö osotti mieltymystään vilkkailla
kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla", jota paitse nti Lagus palkittiin
"suurella kukkakiehkuralla". Uutta laulukappaletta sanotaan "sieväksi
ilveilyksi", joka vastaanotettiin mielihyvällä. Enimmän siinä miellytti
eräs neliääninen laulu. Säveltäjä huudettiin esiin.

Näin oli Suomalainen teatteri saapunut ensimäisen näytäntökauden
loppuun. Tosin seurue ei nytkään hajaantunut lomalle, vaan jatkoi
yhtämittaa työtänsä, mutta koska tilivuosi oli päätetty laskettavaksi
kesäkuun alkuun, on kertomuksemmekin soveliaimmin jaettava saman
perustuksen mukaan. Kun edellisessä on tehty selkoa teatterin julkisen
toimen ensi jaksosta, on luku nyt täydennettävä huomioon ottamalla
yrityksen taloudellinen puoli y.m. asiaan kuuluvaa.

Teatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa 10 p. kesäk. 1872 (kts. I. s.
279) valitun johtokunnan ensimäinen tehtävä oli ollut hankkia
vahvistusta yhdistyksen säännöille, joiksi ehdotus hyväksyttiin samassa
kokouksessa. Muodollisista syistä ei senaatti kumminkaan katsonut
voivansa vahvistaa sääntöjä semmoisina kuin ne ensin esitettiin ja,
vaikka niitä noudatettiin, ei vahvistusanomusta[19] uudistettu ennen
kuin 10 p. jouluk. 1873. Päätös on päivätty 9 p. kesäk. 1874; mutta
kumminkin otamme jo tähän:

Suomalaisen Teaterin Takausyhdistyksen säännöt.

1 §. Suomalaisen Teaterin Takaus-yhdistyksen tarkoitus on suomalaisen
teaterin perustaminen ja suomalaisen teateri-kirjallisuuden
edistäminen.

2 §. Jäseneksi pääsee sillä että ottaa suorittaaksensa yhden tai
useamman takaus-osan, joista jokainen sitoo 12:n markan maksuun
vuosittain viiden vuoden kuluessa. Se joka tahtoo, saa myös kerrassaan
suorittaa koko maksun, jossa tapauksessa kultakin takaus-osalta
maksetaan ainoastaan 50 markkaa.

3 §, Vuosimaksuilla kokoon saatu summa on osaksi oleva
takauksena näytteliä-joukon ylläpitämiselle, osaksi käytettävä
näytelmä-kappaleiden teettämiseen ja kilpa-palkintojen antamiseen.

4 §. Näytteliä-joukon tulee näytellä sekä Helsingissä että asianhaarain
mukaan myös maaseutu-kaupungeissa.

5 §. Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta Helsingissä, jossa on 3
jäsentä ja 2 varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan taikka sen
ulkopuolelta toimittavan johtajan, kassanhoitajan ynnä sihteerin, jonka
tulee pitää tarkka huoli siitä että tarpeelliset aineet vastaiseen
suomalaisen teaterin historiaan säilyvät.

6 §. Johtokunta yhdessä toimittavan johtajan kanssa pestaa näytteliät
ja asettaa heitä varten regissörin; johtokunnalla on vielä neuvon
antamisen valta teateri-joukon toimen, näytettävien kappalten y.m.
suhteen, se julistaa kilpapalkintoja, määrää niiden suuruuden ja
päättää palkkiot sisääntulleista dramallisista teoksista.

7 §. Johtokunnan rinnalla tulee olemaan tutkiakunta sisääntulevien
näytelmä-kappalten tarkastamista varten. Tutkiakunnan jäsenet ovat
johtokunnan valittavat.

8 §. Toimittavan johtajan tulee laittaa ja johtokunnalle tuoda esiin
kaava teaterijoukon toimeen sekä näytettävien kappalten laatuun vuoden
kuluessa, pitää huoli soveliaan näytteliä-taidon opetuksen
hankkimisesta teaterijoukon jäsenille, jos semmoinen on tarpeen ja
tilaisuutta siihen on; vielä on hänellä yksinään valta näyttämis-ajan
kuluessa päättää teateri-joukon kaikista asioista, ynnä myös
velvollisuus hankkia sihteerille tarpeelliset tiedot, jotka koskevat
teateri-joukon tointa maaseuduilla.

9 §. Yhdistys kokoontuu kerran vuodessa Helsingissä Toukokuun 10:nä
päivänä. Jos tärkeitä syitä ilmautuu, kutsukoon kuitenkin johtokunta
välikokouksenkin kokoon. Vuosikokouksessa valitaan johtokunnan jäsenet
sekä varajäsenet, tarkastellaan rahavarain tila y.m. Jäsen, joka ei
itse voi kokouksessa olla läsnä, saa lähettää äänensä kirjallisesti. --

Ensimäinen vuosikokous pidettiin Seurahuoneella 16/5 ja avasi sen
johtokunnan puheenjohtaja Yrjö Koskinen. Hän huomautti siitä suosiosta,
joka kaikkialla maassamme oli tullut nuoren teatterin osaksi ja
mainitsi erityisenä todistuksena ne lahjotukset, jotka taidelaitos oli
saanut vastaanottaa. Paitse jo puheena ollutta viipurilaisten lahjaa
oli näet kauppias ja tehtaanisäntä _J. D. Stenberg_ Helsingissä
huhtikuulla teatterille lahjottanut 5,000 markkaa (5 Suomen
hypoteekkiyhdistyksen obligatsionia), jotka johtokunnan päätöksen
mukaan olivat säilytettävät pysyvänä rahastona, josta ainoastaan korot
käytettäisiin "avuksi jonkun näyttelijän taiteellista edistymistä
varten taikka muuhun taiteelliseen tarkotukseen". -- Sitten valittiin
johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin tri K. Bergbom, prof.
Y. Koskinen ja amanuensi B. O. Schauman sekä varajäseniksi eversti
A. Järnefelt ja maisteri A. Almberg. Reviisoreiksi valittiin maisteri
A. Boehm ja kamarikirjottaja K. F. Wahlström, joiden 19 p. marrask.
päivätystä kertomuksesta saamme lähempiä tietoja ensimäisen
toimintavuoden tileistä ja taloudellisesta asemasta ylipäätään.

Tulot ja menot nähdään rahastonhoitajan tekemästä taulusta, joka
ensimäisenä laatuaan ansainnee sijan tekstissämme:

                     Tulot:

  22 näytännöstä Helsingissä     Smk 11,688:90
  17      "      Porissa          "   5,506:70
   7      "      Tampereella      "   2,317:40
  8(? 9)  "      Hämeenlinnassa   "   2,437:90
  21      "      Viipurissa       "  10,379:17  32,330:07[20]
  41 osaketta à 50 markkaa.       "   2,050:-
 434      "   " 12    "           "   5,208:-    7,258:-
  Velkaa: lainattu Stenbergin rahastosta         4,500:-
                                      Summa Smk 44,088:07

                     Menot:

  Päiväkustannukset Helsingissä  Smk  7,725:80
          "         Porissa       "   3,494:64
          "         Tampereella   "     870:78
          "         Hämeenlinnassa "    892:92
          "         Viipurissa    "   5,091:52
  Palkat ja palkinnot             "  14,888:49
  Kirjasto                        "   2,677:82
  Puvusto                         "   4,420:41
  Koristukset                     "     449:92
  Matkakustannukset               "   1,964:29
  Suomalaiselle alkeisopistolle   "     238:-
  Kaikenl. (Sähkösan., posti y.m.)"   1,194:91
  Rahaa kassassa                  "     178:57
                                      Summa Smk 44,088:07

Tilivuoden päättyessä oli siis teatterilla velkaa Smk 4,321:43, mutta
ottaen huomioon että alkuharjotuksiin kului puoli viidettä kuukautta,
jolloin näyttelijät nauttivat palkkaa ilman että mitään saatiin sisään,
sekä että puvusto, koristukset ja kirjasto olivat perustettavat,
arvostelivat tarkastajat asemaa varsin tyydyttäväksi. Heistä oli
onnellinen päätös luettava erinomaisen johdon ja säästäväisyyden
ansioksi, ja he ehdottivat että "toimittajatirehtöörin" s.o.
toimitusjohtajan Kaarlo Bergbomin palkka, joka oli ollut 1,200 mk,
korotettaisiin ja että rahastonhoitajalle, Emilie Bergbomille, joka oli
suorittanut vaivaloisen työnsä ilman mitään korvausta, myönnettäisiin
ainakin kohtuulliset tarverahat. Vihdoin tarkastajat ehdottivat, että
vastedes yhtiökokous pidettäisiin syksylläkin, koska kevätkokouksessa
ei voitu esittää juoksevan vuoden tilejä.

Johtokunnan kokouksista ja toimista puuttuu lähempiä tietoja.
Tiettävästi ei vakinaista sihteeriä valittu, eikä myöskään
säännöllisesti kokouksissa pöytäkirjaa tehty. Alkuaikoina samoin
kuin kauvan myöhemminkin hoidettiin asioita niin sanoaksemme
patriarkalliseen tapaan. Toisin sanoen Kaarlo ja Emilie Bergbom pitivät
yhdessä kaikki johtonuorat käsissään ja johtokunta kutsuttiin kokoon
ainoastaan silloin kun ilmaantui joku erityinen asia, joka oli niin
tärkeä taikka muuten sitä laatua, että sisarukset eivät voineet taikka
tahtoneet yksin olla edesvastuussa sen ratkaisemisesta. Semmoisia
asioita olivat kysymykset teatterin taloudellisesta toimeentulosta ja
suhteesta viranomaisiin, kurinpidosta, milloin pahempi loukkaus
järjestystä vastaan oli tapahtunut, j.n.e. Mitä tulee ainesten
keräämiseen teatterin historiaa varten, josta puhutaan 5 §:ssä, niin
harrasti sitä maisteri A. Almberg -- kumminkin vähemmän virallisesti
kuin sulasta mielenkiinnosta teatteriyritykseen, jonka innostuneimpia
ystäviä ja edistäjiä hän koko elämänsä on ollut. Hänen toimestaan onkin
melkoinen joukko aineksia, paitse hänen tekemiään muistiinpanoja,
säilynyt tämän historian hyväksi. Toinen yhtä harras Suomalaisen
teatterin ystävä oli reviisori K. F. Wahlström. Ja totuuden mukaan on
tunnustettava, että nämä kaksi isänmaallista miestä ovat ansainneet
tulla muitten edellä mainituiksi Bergbom-sisarusten uskollisimpina
apumiehinä heidän suuressa elämäntyössään. Useammin kuin johtokunnan
virallisissa kokouksissa lienee vaikeitten olosuhteitten ahdistus
keventynyt Kaarlon ja Emilien neuvotellessa Almbergin ja Wahlströmin
kanssa, ne kun olivat yhtä alttiita uhrautuvaan toimeen kuin vikkelöitä
keinoja keksimään.

Koska ohjelmiston laatu antaa mahdollisesti luotettavimman käsityksen
teatterin taiteellisista ja sivistyksellisistä harrastuksista, sen
merkityksestä kulttuuritekijänä ja vuosi vuodelta tapahtuvasta
edistyksestä, tahdomme joka luvun loppuun liittää tilastollisen
katsauksen esitettäväksi tulleeseen näytelmistöön. -- Ensimäisenä
näytäntökautena näyteltiin seuraavat 36 kappaletta:

    12 kertaa Laululintunen,
    10   "    _Kihlaus_, Hääilta, Preciosa,
     9   "    Suorin tie paras, Työväen elämästä,
     8   "    Marin rukkaset,
     7   "    _Margareta_, Kukka kultain kuusistossa, Viuluniekka,
     6   "   _Kalatyttö_,
     5   "   _Saaristossa, Lemun rannalla_, Don Ranudo de Colibrados,
             Yökausi Lahdella, Rouget de Lisle, Päivölä,
     4   "   _Sotavanhuksen joulu, Ainamo, Silmänkääntäjä_, Kuinka
             anopeista päästään, Ei mustasukkainen,
     3   "   _Hölmölän maailmanparantajat, Alkajaisnäytelmä_,
             Sala-ampuja ja karjatyttö, Jeppe Niilonpoika,
     2   "   _Bartholdus Simonis_,
     1   "   _Erehdykset, Kosijat_, Sisarukset, Koira ja kissa,
             Valtioviisas räätäli, Paratiisi ullakossa, Salakuljettaja,
             Levoton yö, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä oli 13 -- kaikki kursiivilla painetut -- kotimaisia, ja niistä
neljä viimeistä uusia alkuteoksia. --

Sääntöjen mukaan oli "Takaus-yhdistyksellä" myöskin päämääränä edistää
"teateri-kirjallisuutta". Siinä tarkotuksessa ilmotettiin 11 p. tammik.
1873 kaksi kilpapalkintoa olevan jaettavana alkuperäisistä näytelmistä,
jotka ennen vuoden loppua tarjottaisiin teatterin käytettäväksi. Isompi
palkinto, 500 mk, annettaisiin suuremmasta näytelmästä, joka
"runollisessa tai suorasanaisessa puvussa on näkymölle sovelias" ja
sisältää vähintäin 3 näytöstä; toinen pienempi, 250 mk, jaettaisiin
pienemmästä näytelmästä (joka sai olla ruotsinkielinenkin, vaikka siinä
tapauksessa ainoastaan suorasanainen.)[21]




II,

Toinen näytäntökausi, 1873-74.


On jo ohimennen mainittu, että teatteriseurueelle ei myönnetty
lepoa kun varsinainen näytäntökausi oli päättynyt. Katsottiin
näet suotavaksi, että se käyttäen kesäajan mukavampia kulkuneuvoja
vierailisi sisämaan kaupungeissa, joihin silloin ei vielä
ollut rautateitä. Näillä etäisemmilläkin paikkakunnilla oli
teatterin perustaminen synnyttänyt iloa, sielläkin oli osakkeita
kannatusyhdistykseen merkitty ja haluttiin tutustua laitokseen, josta
jo niin paljo mieltäkiinnittävää oli kuultu. Kun seurue lähti
liikkeelle, se siis tiesi olevansa tervetullut minne saapuikin, ja tämä
tieto antoi matkalle, joka tehtiin vuoden kauniimmalla ajalla Suomen
kauniimmille seuduille, jotakin erittäin houkuttelevaa. Aikaa myöten
oli maaseuduilla kiertäminen muuttuva rasittavaksi, mutta nyt alussa
näyttelijät suoriutuivat matkaansa kuin millekin huvi- tai
seikkailuretkelle.

Ensimäinen määräpaikka oli _Joensuu_, ja tämä kaupunki, jonka
asukasluku juurikään oli saavuttanut ensimäisen tuhatmäärän, näyttikin
ansainneen sen kunnian. Sanomien mukaan oli siellä yksityinen
kansalainen[22] vuoden alkupuolella rakennuttanut "teatterihuoneen",
suuren, ravintolan yhteydessä olevan salin tarpeellisine laitoksineen
teatterinäytäntöjä varten. Sali oli niin tilava, että siihen "mahtui
lähes puolet kaupungin asukkaista" ja koristukset (joskin hyvin
yksinkertaisia) oli hankittu Pietarista. Tämän ohella voidaan
paikkakunnan taideharrastuksista mainita, että siellä kevätkaudella oli
pantu toimeen seuranäytäntöjä ja laulajaisia -- kaikki omin voimin.
Kuinka hartaasti Suomalaista teatteria toivottiin tulevaksi, näkyy
siitä että kauppias Lattusen alotteesta kaupunkilaiset tarjosivat
näyttelijöille vapaan matkan Viipurista, jonka lisäksi näille annettiin
vapaat asunnot ja elatus koko sen ajan kun kaupungissa viipyivät.

Kesäkuun 10 p. klo 11 vaiheilla ehtoolla höyrylaiva Väinämöinen tulla
puhkui Pielisjokea ylöspäin ja saapui kaupungin laituriin. Taajassa
joukossa "Jokelaiset" seisoivat rannalla vastaanottamassa vieraitansa,
jotka laivan lähestyessä lauloivat Maamme-laulun. Rannalta vastattiin
eläköönhuudoilla, ja lämmin tunnelma liitti ennen tuntemattomat
toisiinsa. Seurueen astuttua maalle se oikein käsivoimalla hajotettiin,
isännät kun kilvan ottivat toinen toisen toinen toisen vieraan
haltuunsa.

Näytännöt alkoivat 13/6 ja oli ensi ohjelma: Työväen elämästä, Suorin
tie paras ja Laululintunen. U. S:lle kirjotettiin, että näytäntö oli
"sydämeen koskeva, sai kyynelpisarat silmistä tipahtamaan ja ihastus
oli suuri". Vilho puolestaan kirjotti Emilie Bergbomille: "Ei missään
meillä ole ollut niin harrasta ja innokasta yleisöä kuin täällä; en
missään kaupungissa ole tavannut niin jykevää, eloisaa ja laveaa
suomalaisuutta kuin täällä." -- Laululintusessa esiintyi rva Aspegren,
mutta Vilho ei voinut kiittää hänen lauluaan ja kysyi sentähden: "Eikö
Laguksen sopisi rientää tänne? Häntä kaipaa sekä yleisö että
näyttelijät." Sen johdosta nti Lagus lähtikin Joensuuhun, tuli perille
aamulla 26/6 ja lauloi viimeisissä näytännöissä. Kaikkiaan annettiin
niitä kahdeksan ja huolimatta näyttämön ahtaudesta näyteltiin paitse
pienempiä -- niiden joukossa ohjelmistolle uusikin, K. J. Gummeruksen
suomentama Holbergin _Katsokaa peiliin_-- suuret kappaleet Päivölä,
Viuluniekka ja Preciosa. Viime mainittu esitettiin perjantaina 27/6.
Näytäntö oli aiottu jäähyväisillaksi ja sen vuoksi joensuulaisten
tunteet tulvivat. "Naisille tuli", Vilho kertoo, "paljo kukkia ja mikä
oli sitäkin parempi kultasormuksia ja medaljongeja -- oikein
amerikkalaista! Heerman, Savolainen, Tötterman ja Kaarlonen saivat
sormuksia, Lagus ja rva Aspegren medaljongeja, kun ei oltu saatu mittaa
heidän sormistaan. Sormuksissa on kanta, johon saajan alkukirjaimet on
piirretty ja sisäpuolella on kirjotus: _Muisto Joensuusta 27/6 1873_."
-- Kun lähtö lykkääntyi maanantaiaamuun, näyteltiin vielä pyhäiltana:
Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Laululintunen sekä laulettiin
päälliseksi kvartetti Tavaststjernan operetista.

Tietysti pidettiin näyttelijäseurueelle kemujakin. Jo ensi näytännön
jälkeen oli "pienet tervetulijaiset", juhannusaattona ja yönä oli
iloinen seuranpito muutamalla saarella ja viimeisenä lauantaina
toimeenpantiin "suuremmoiset läksiäiset, joissa melkein koko kaupungin
väestö oli saapuvilla ja joissa ei tarjottu muuta juomaa kuin
samppanjaa(!)". Tässä tilaisuudessa, johon maalaisiakin oli saapunut,
pidettiin hartaita, sydämellisiä puheita teatterin ja poissa olevan
johtajan kunniaksi. Sitä paitse Puhakka julkilausui Bergbomille
omistamansa runon ja ylioppilas Puustinen toisen näyttelijöille.

Kesäkuun 30 p. seurue eläköönhuutojen kaikuessa lähti Joensuu nimisellä
laivalla _Savonlinnaan_. Ja täälläkin, kirjotetaan Morgonbladetille, se
vastaanotettiin "niinkuin on tapa vastaanottaa rakasta ja kallista".
Ravintolan isäntä Struwe antoi seurahuoneen salin maksutta
käytettäväksi, ja joka näytäntöilta se oli täynnä, jotkut ainoat sijat
poisluettuina. Kumminkin sama kirjottaja viittaa siihen, että
Savonlinnassakin oli niitä, jotka eivät suosineet teatterin
harrastuksia.[23] Toiselta puolen hän sanoo puhutelleensa erästä
kerimäkeläistä, jolla ennen tuskin oli ollut aavistustakaan
näyttämöstä, mutta joka nyt oli ollut suuresti ihastunut teatteriin.
"Kyll' on peninkulma matkoo", mies oli päättänyt, "mutta tok tänne
tulla pittää, niin kauan kun hyö ovat teällä."

Savonlinnassa annetun neljän näytännön ohjelmista ei ole tarkkoja
tietoja. Se vain sanotaan, että Työväen elämästä ja Viuluniekka tekivät
syvimmän vaikutuksen. Vilho kertoo Bergbomille seuraavan tositapauksen.
Eräs talonpoika oli viinapullo taskussa ollut teatterissa, kun Työväen
elämästä esitettiin. Näytelmän nähtyään läksi mies ulos, tempasi pullon
taskustaan ja viskasi sen katuun lausuen: "Tuoss' on minunkin
perkeleeni, nyt se on loppu!" -- Tulot olivat noin 220 mk näytännöstä,
jota vastoin Joensuussa oli saatu noin 312 mk illasta. Matka
Savonlinnasta Kuopioon tehtiin 11/7 höyrylaivalla Rauha, jonka kapteeni
(Hellman) maksutta kuljetti teatterin puvuston y.m. tavarat.

Kun Rauha laski _Kuopion_ laituriin, "tunsivat kaikki rehelliset
suomalaiset, jotka sinä iltana seisoivat rannalla, sydämensä tykyttävän
isänmaallisuudesta ja ilosta nähdessään näyttelijäin ensi kerran
saapuvan sinne". Kansaa oli kokoontunut oikein runsaasti ja soittokunta
oli toimitettu saapuville vieraita tervehtimään, mutta "kun samalla
laivalla tuli kotiin eräs täkäläinen murheenalainen perhe,
joka Ruotsinmaassa oli kuoleman kautta menettänyt rakastetun
perheenisäntänsä, niin sopimattomalta näkyi tässä tilaisuudessa tehdä
mitään ilonosotuksia". -- "Hiljaisuus vallitsi kansassa, mutta sitä
enemmän paloivat sydämet ja sädehtivät kaikkein silmät ilosta ja
uteliaisuudesta." Kauppias D. Keinänen ja maisteri A. Lindholm olivat
toimittaneet näyttelijöille valmiit asunnot. Näytäntöjen sarja alkoi
13/7 samalla ohjelmalla kuin Joensuussa ja päättyi 10/8. Kaikkiaan
näyteltiin 11 kertaa, joista kuitenkin ainoastaan 7 Suomalaisen
teatterin nimessä. Näytännöt tapahtuivat kylpylaitoksen salissa
Väinölänniemellä, joka sitä varten oli laitettu tarpeelliseen kuntoon.
Sali oli niin pieni ja ahdas, että ihmiset kerran paikallensa
istuttuaan eivät voineet siitä liikahtaa, mutta huolimatta kauheasta
kuumuudesta oli katsojien huomaavaisuus ja ihastus suuri. Ensi iltana,
jolloin piletit olivat loppuun myydyt, mainitaan katsojien luvun olleen
noin 300. Muutoin yleisö ei suinkaan ollut yksistään kaupunkilaisia,
jotka näin sydänkesällä eivät kaikki olleet kotosallakaan. Niiden
sijasta tulvi maaseutulaisia teatteria katsomaan. "Täällä on ollut
väkeä", kirjotetaan U. S:lle, "Pielavedeltä, Leppävirroilta,
Tuusniemeltä ja Iisalmelta -- vieläpä Nurmeksesta, Rautalammilta ja
Hankasalmelta", ja paikkakunnan oma lehti, Tapio, antaa yhtäpitäviä
tietoja: Teatteri on "melkein joka kerta ollut täynnä innostuneita ja
mieltyneitä kuulijoita, niiden seassa suuri joukko talonpoikia". --
"Jokainen huomaa nyt, että teatteri on parhaimpia keinoja saattamaan
suomenkieltä korkeamman sivistyksen ja säädyllisyyden kieleksi. Suomi
sujuukin hyvästi ja sulosti nuorten näyttelijäin suusta." -- Erittäin
johti Työväen elämästä kansaa tuumimaan, "että nuorukaiset, jotka nyt
viettävät sunnuntai-iltansa turhuudessa jossakin kapakan suojassa tahi
muualla, saisivat opastua teatterissa etsimään huvitusta, koska siellä
on noin opettavaista".

Miten tyytyväisiä kuopiolaiset olivatkaan teatteriin, tapahtui siellä
että nti Lagus sai ankaran muistutuksen sentähden että hänen äänensä
sattui olemaan -- käheä! Alussa täytyi näet eräänä iltana rva
Aspegrenin laulaa hänen sijastaan. Silloin joku äkäinen katsoja, joka
luuli nti Laguksen tulleen käheäksi liiallisesta laulamisesta laivalla
Kuopioon tullessaan, kovasti nuhteli häntä Tapiossa, päättäen oikein
koulumestarin tapaan: "yleisön on oikeus vaatia, että semmoisia esteitä
toiste vältettäisiin, jotta ei yleisö tulisi toivossaan petetyksi!"
Tietysti toinen ritarillisempi savolainen seuraavassa numerossa
puolusti laulajatarta, joka arvattavasti lopulta itse omalla laulullaan
lepytti kiivaan morkkaajan. Tapion mukaan oli näytäntö 23/7 aiottu
viimeiseksi. Sinä iltana annettiin m.m. Kosijat, jonka tekijän yleisö
tiesi kuuluvan seurueeseen. Kappaleen näytettyä tekijä huudettiin
esiin, "ja nähtiin että se oli nuori herra Korhonen(!)". Tositeossa
viimeinen näytäntö, jossa koko seurue oli mukana, tapahtui 25/7;
silloin esitettiin Preciosa. "Ikävä oli keskeyttää näytännöt",
kirjottaa Emilie, "sillä väkeä tuli yhä enemmän, vaikka salongissa oli
36 astetta!" -- Jos luetaan mukaan toinen näytäntö (Viuluniekka), joka
annettiin Kallion hyväksi, olivat tulot seitsemästä näytännöstä 2,558
mk 31 p, joka tekee noin 365 mk illalta -- siis 53 mk enemmän kuin
Joensuussa ja 145 mk enemmän kuin Savonlinnassa. Vilhon päiväkirjasta
päättäen (joka tietysti ei kuitenkaan sisällä kaikkia teatterin menoja
kyseessä olevalla ajalla) seurueen ensimäinen kesämatka tuotti
lähes 2,000 mk voittoa. Tämän vaikutti toiselta puolen yleisön
uteliaisuus, toiselta puolen että kaikkialla päästiin niin vähillä
päiväkustannuksilla.

Mainitun viimeisen näytännön jälkeen oli seurueen jäsenillä vähän
vaille kuukausi vapaata aikaa, mutta kahdeksan jäi vielä Kuopioon ja
pani elokuun alkupuolella toimeen neljä näytäntöä. Kaikkien oli määrä
kokoontua _Helsinkiin_ 26/8 alottaakseen harjotuksia lähestyvää
syyskautta varten. Ja harjotuksia oli kahta lajia. Palattuaan
opintomatkaltaan ulkomailta toukokuulla oli Achté jo heinäkuulla ollut
Kuopiossa ja siellä alkanut harjottaa köörejä ensin näytettävistä
oopperoista ja nyt oli Helsingissä lauluharjotusten ohella
harjotettava sivuosia niissä kappaleissa, joissa rva Raa oli
esiintyvä vierailunäytännöissään. Syyskausi oli näet alkava tämän
taiteilijattaren ensimäisellä esiintymisellä suomalaisella näyttämöllä.

Elokuun 28 p. rva _Raa_ Dagmar laivalla tuli Helsinkiin. Rannalla
vastaanottivat hänet teatteriseurueen jäsenet sekä joukko vanhoja
ystäviä. Edellisestä luvusta tiedämme, että rva Raa oli Åhmanin
seurueen jäsenenä loistavalla menestyksellä näytellyt Kristianiassa ja
tullut uuden yleisön ihailun esineeksi. Sen ohella oli siellä
rakentunut se suhde, joka ennen pitkää oli sitova hänet jollei juuri
Norjaan niin ainakin Skandinaviaan -- tarkoitamme taiteilijattaren
kihlausta norjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa.
Kumminkaan hän ei unohtanut sitoumuksiaan Suomeen nähden. Kun asiasta
ensin oli kirjeitä vaihdettu, Bergbom kesäkuulla kävi Kristianiassa
lähemmin sopimassa näyttelijättären vierailusta. Silloin päätettiin,
että hän täälläkin, niinkuin vuotta ennen Norjassa, alottaisi
esittämällä pääosan V. Hugon _Maria Tudorissa_, jonka Tuokko oli
suomentanut. Kun rva Raa saapui, olivat valmistustyöt niin edistyneet,
että ainoastaan muutamia yhteisharjotuksia enää oli tarpeen.

Ensi näytäntö oli 4/9 ja muodostui harvinaiseksi juhlatilaisuudeksi.

"Kun esirippu toisen näytöksen alkaessa nousi", kerrotaan
Morgonbladetissa, "oli kuningatar ensi kerran näyttämöllä. Hän istui
suosikki Fabiano Fabiani jalkojensa juuressa. Siinä hetkessä, ennen
kuin sanaa kuultiin, remahti kättentaputus salongissa. Näyttelijätär
nousee kumartaakseen yleisölle. Mutta silloin soittokunta virittää
riemutoitotuksen ja taputusten myrskyntapaisesti kiihtyessä hän
kokoilee runsaan kukkasadon, joka heitetään hänen ympärilleen. Tässä
kunnianosotuksessa oli jotakin erikoista. Siinä ilmeni ei ainoastaan
hetken suosio, vaan myöskin innostunut usko suomalaisen näyttämön
tulevaisuuteen. Ettei rva Raa menettänyt mitään tämän tunteitten
kahdenlaisuuden kautta, on varma asia, sillä tuo tulevaisuus on
hänenkin kunniansa." --

E. Nervander lausuu samoin Hufvudstadsbladetissa:

"Harvoin jos koskaan on taiteilija Helsingissä ollut niin sydämellisen
ja vilkkaan kunnianosotuksen esineenä kuin rva Raa tässä tilaisuudessa.
Nähtiin että lukuisa yleisö katsoi itseään osaksi Suomalaisen teatterin
ympäri maata hajaantuneista ystävistä, jotka olisivat tahtoneet olla
saapuvilla kiittämässä taiteilijatarta hänen suosiostaan kansallista
näyttämöämme kohtaan. -- -- Rva Raan taide on viime aikoina
ehdottomasti edistymistään edistynyt. Voimakkaasti ja tarmokkaasti hän
aina on näytellyt samoin kuin hän taiteilijana on ollut täysin
itsenäinen. Mutta hänen esiintymisessään on ilmaantunut kohtia, jotka
mielestämme ovat liian selvästi näyttäneet valmistavien tutkimusten
jälkiä ja sentähden häirinneet illusionia. Mikäli voimme nähdä Maria
Tudoria esiteltäessä, ovat nuo epätasaisuudet nyttemmin kokonaan
kadonneet. Taiteilijan rikkaitten luonnonlahjojen ja älykkäiden
tutkimusten lopputuloksena näyttäytyy nyt tyyliltään suuri ja
erinomaisen voimallinen taide, semmoinen joka on omituinen usealle
Etelän mainioimmalle näyttelijättärelle, mutta joka ani harvoin
tavataan alppein pohjoispuolella." --

Varmaa on että rva Raa kuvaten julmaa kuningatarta vastustamattomasti
lumosi katsojat. Suomenkieli soi täysäänisenä hänen huuliltaan, ja hän
näytti voittaneen kaikki vieraan kielen tuottamat vaikeudet. Muutoin on
sanottava, että yhteistyö suuren näyttelijättären kanssa ilmeisesti
innostutti nuoria näyttelijöitä. Sentähden tapahtuikin, että sanomat
myönsivät heille sen tunnustuksen, että ei yksikään suorastaan
häirinnyt sopusointua -- tunnustus, joka ei ole vähäisenä pidettävä,
kun he kaikki ensi kerran esiintyivät suurisuuntaisessa, lennokkaassa
tragediassa. -- Sama näytäntö uudistettiin kaksi kertaa, 7/9 ja 23/9.

Uusi ohjelma, Tavaststjernan Erehdykset, Lea ja Laululintunen,
esitettiin 12/9 ja 14/9. Siis vakavan Lean rinnalla, jossa rva Raata,
näytellen loistavasti, tervehdittiin entisellä innostuksella ja jossa
hänen ympärillään ensi kerran nähtiin varsinaisia suomalaisia
näyttelijöitä, kaksi iloista laulukappaletta. Sen jälkeen tehtiin
"riemuretki" Hämeenlinnaan, jossa 16/9 annettiin Hääilta, Lea ja
Laululintunen. Charlotte Raan mestaritaide ja Lydia Laguksen raikas
laulu sai Nordinin salongin täyttävät hämäläiset haltioihinsa, ja
näytännön jälkeen he juhlivat rva Raata, Bergbomia, teatteriseuruetta
ja Lean runoilijan muistoa. Kolmas ohjelma 19/9, käsitti Sala-ampujan
ja karjatytön, kohtauksen _Macbethista_(suomentanut Santala), uuden
hupaisen F. Gumbertin säveltämän laulunäytelmän _Lemmenjuoma_ (Die
Kunst geliebt zu werden) ja kohtauksen _Hamletista_ (suomentanut
Tuokko). Tämän illan historiallinen merkitys oli siinä, että silloin
Shakespearen runotar ensi kerran astui Suomalaiselle näyttämölle, ja
Morgonbladet lausuu rva Raan esiintymisestä:

"Keskinkertaisen taiteilijan on arveluttavaa koettaa antaa jotakin
eheää esittämällä katkelman; kypsyneelle se on tehtävä, joka on omansa
oikein näyttämään hänen kykynsä etevämmyyttä. Rva Raan esitys lady
Macbethin unissakävijä- ja Ophelian mielipuolisuuskohtauksesta todisti
jos mikään tämän väitteen. Niin pian kuin esim. edellisessä
kohtauksessa onneton lady Macbeth astui näyttämölle, tuli näytelmän
syvästi traagillinen tunnelma tuntuviin, ja seuraavina hetkinä selvisi
mielikuvituksessa murhenäytelmän toiminta täydessä jylhyydessään.
Katsoja näki kokonaisuuden eikä ainoastaan irtonaisen kohtauksen."

Neljäs ohjelma, 21/9, oli Margareta, Lemmenjuoma ja Kihlaus, jonka
jälkeen 23/9 Maria Tudor annettiin jäähyväisnäytäntönä, mutta
tositeossa tapahtui oikea hyvästijättö vasta kaksi päivää myöhemmin.
Rva Raa toimeenpani näet 25/9 draamallisen iltaman, jossa paitse
Kalatyttöä ja Lemmenjuomaa -- Lydia Lagus kummassakin -- esitettiin
_Daniel Hjortin_ 2:sen näytöksen ensimäinen kuvaelma ja Lea. Katrin,
joka ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä, näyttelijätär
tietysti kuvasi vaikuttavasti kuin muinoin Ruotsalaisessa teatterissa,
mutta vasta lopussa, Lean jälkeen, nousivat tunteet tulvilleen. Yhä
uudelleen taiteilijatar huudettiin esiin, kukkia satoi hänen
ympärilleen ja "eläköön" täytti salongin. Vihdoin ylioppilaskööri
tyynnytti myrskyn Savolaisen laululla. Kun rva Raa lähti teatterista,
saattoi hänet kotia lukuisa osa yleisöä.

Seuraavana päivänä oli läksijäispidot seurahuoneella.[24] Fredr.
Cygnaeus piti kunniavieraalle puheen, josta vain katkelma on
säilynyt.[25]

Siitä päättäen hän ensiksi kiitti rva Raata siitä, että tämä oli
osottanut ymmärtävänsä meitä, että hän väsymättömällä työllä oli
oppinut suomenkieltä "ja jälleen tarjonnut sen mitä hän siten oli
omistanut iloksi ja mielenylennykseksi Suomen kansalle". Sen jälkeen
hän julkilausui ajatuksen, "joka kuultuna tuolla ulkona voisi saada
monen siunailemaan", että näet rva Raa on suorittanut tehtävän, joka
muistuttaa niitä ruotsalaisia, jotka muinoin oppimalla suomenkieltä
tekivät sivistyksen otolliseksi kansallemme. Vihdoin puhuja tunnustaen
kansallisen teatterin äärettömän tärkeyden katsoi "mitä onnellisimmaksi
enteeksi Suomalaisen teatterin tulevaisuudelle, että niin kaikissa
suhteissa mahdikas näyttämötaiteihja-kyky kuin Charlotte Raa
oleellisesti on ollut mukana luomassa sitä elinvoimaa, josta tämä
teatteri on saava elämänsä ja olentonsa". -- --

Näin päättyi rva Raan ensimäinen vierailu. Kreivi Berg laivalla
näyttelijätär lähti Helsingistä 28/9. Kun laiva 29/9 viipyi iltapäivän
Turussa, sikäläiset ystävät pitivät hänelle pienet kekkerit teatterin
lämpiössä, ja 4/10 hän Göteborgista, missä Åhmanin seurue paraikaa
näytteli, kirjoitti Emilie Bergbomille sydämellisen kiitoksensa siitä
ajasta, jonka hän oli ollut Suomessa: "Minulla on siitä rakas ja
iloinen muisto, joka tuntuu hyvältä omistaa."

Yhteistyö rva Raan kanssa vaikutti, miten lyhyt se olikaan,
kehittäväisesti nuoriin näyttelijöihimme. Tämä huomautus on
Morgonbladetista, josta otamme seuraavatkin erikoistiedot:

Maria Tudorissa näyttelivät tärkeimpiä sivuosia: rva Aspegren -- Jane,
Lundahl -- Gilbert ja Himberg -- Fabiano Fabiani. Kaikki suorittivat
tehtävänsä ylipäätään tyydyttävästi. Rva Aspegren, joka jo ennenkin oli
näyttänyt voivansa lämmetä ja antautua esitettäväänsä, osotti tällä
kertaa myöskin huomattavaa hillitsemiskykyä. Se näkyi parhaiten
viimeisessä näytöksessä, missä kuningatar ja Jane vuorottain ovat mitä
kiihkeimpien mielenliikutusten vallassa. Lundahl näytteli Gilbertiä
liikatunteellisuudella, joka näyttää kuuluvan tämän lupaavan
näyttelijän luonteeseen ja jota olisi sitä enemmän ajoissa
vastustettava. Lundahl on tänä syksynä ensi kerran esiintynyt Joaksena
Leassa, jopa tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Muutamissa kohdin,
niinkuin esim. Joaksen kirotessa publikaanin huonetta, esitys oli
sydäntäkouristava. -- Himbergillä oli oikeastaan liian vaikea tehtävä
Fabianina. Kumminkin on hän saava kiitoksen siitä, ettei hän häirinnyt
tunnelmaa. Varsinkin mykkä näytteleminen oli puutteellinen. Parempi hän
oli Aramina (Leassa). Hänen esityksensä oli siinä ilmehikkäämpää,
samalla kuin esitettävät mielenliikutukset olivat yksinkertaisempia ja
luonnollisempia. -- Muista mainittakoon: Aspegren Frankenkrankina
Lemmenjuomassa. Siinä hän huvittaa katsojia, ja jos hän oppisi
tarpeeksi hillitsemään itseään, olisi hänellä varmaan tulevaisuutta
koomillisella alalla. Suomenkielen lausumisessa hän on edistynyt.
Kallio, verraton Aapelina, ei näy kelpaavan vehkeileväksi lähettilääksi
(Simon Renard) eikä kuninkaaksi (Claudius Hamletissa) -- vähintään
olisi rooli tyydyttävästi ulkoa luettava; nti Heerman kuningattarena
(Hamletissa) ja kamarirouvana (Macbethissa) lausui jotakuinkin
repliikkinsä, mutta liikunnot olivat monesti epämääräisiä.

Mainitsemista ansaitsee, että rva Raa tahtoi olla esikuvana muussakin
kuin näyttelemisessä. "Rva Raa on äärettömän kohtelias ja kiltti",
Emilie kirjoittaa sisarelleen, "varta vasten näyttääkseen että
teatterissa täytyy totella." -- Kun Hämeenlinnasta pyydettiin, että rva
Raa kerran esiintyisi siellä ja Kaarlo myöskin tahtoi sitä, mutta
Emilie oli vastaan ja sanoi rva Raalle, että hän hänen asemassaan ei
lähtisi sinne, vastasi rva Raa: "Minä suostun, koska Kaarlo tahtoo,
jollei muun tähden, niin näyttääkseni, että kun hän käskee, on seurueen
toteltava". --

Rva Raan iltama oli myöskin koko suomalaisen näyttämön hyvästijättö
Helsingin yleisölle -- tältä kerralta. Kohta sen jälkeen lähti näet
seurue Viipuriin. Luonnollisesti on kertomuksemmekin muuttava sinne,
mutta sitä ennen on puhuttava oopperavalmistuksista y.m. asiaan
kuuluvasta.

Syyskuulla tiesivät sanomalehdet kertoa, että suomalaisia
oopperanäytäntöjäkin oli tulossa. Sitä varten oli useita
laulutaiteilijoita otettu _Suomalaisen oopperan_, se on Suomalaisen
teatterin lauluosaston, palvelukseen, nimittäin: nti _Emmy Strömer_
ensimäisenä sopranona, nti _Sofie Strömer_ alttona, ruotsalainen
laulaja _Ludvig Ericsson_ tenorina, _L. N. Achté_ baritonina ja _John
Bergholm_[26] bassona. Näistä on ainoastaan Ericsson uusi nimi
lukijoillemme; hän oli kotoisin Tukholmasta, jossa hän myöskin oli
saanut soitannollisen kasvatuksensa.

Rva Raan läksijäisten jälkeisenä päivänä 27/9 antoi Emmy Strömer, joka,
vietettyään kesänsä Norjassa Valassaarilla (Hvalöarne) Glommenvirran
suun ja Singlelahden ulkopuolella, hyvällä menestyksellä oli esiintynyt
konserteissa Frederikshaldin, Kristianian ja Drammenin kaupungeissa,
laulajaiset Helsingissä. Kun kaikki ylempänä mainitut, Achté
poisluettuna, avustivat laulajatarta, tuli konsertti alkavan oopperan
laulukykyjen ensimäiseksi esittelyksi. Morgonbladetissa luetaan siitä
seuraava, luultavasti Bergbomin kirjoittama arvostelu:

"Nti Emmy Strömerin konsertti viime torstaina oli yliopiston
juhlasaliin houkutellut jotensakin lukuisan kuulijakunnan.
Jännityksellä toivottiin kuulla, kuinka laulajatar oli kehittänyt
tavattoman rikkaat luonnonlahjansa, ja voimme sanoa hänen tyydyttäneen
korkeitakin taiteellisia vaatimuksia. Se mikä meistä on arvokkainta nti
Strömerin laulussa, on se että siinä ilmenee sielu: laulaessaan hän
antaa osan itsestään. Siinä ei ole mitään sovinnaista vivahduttamista,
ei mitään viittoilevaa paatosta -- päinvastoin tunkeutuu näissä
säveleissä tunne usein esiin, niin sanoaksemme, pelokkaalla
vaatimattomuudella, mutta hänen äänessään väräjää todellinen eikä
teeskennelty lämpö. Laulajattarella on tarjottavana lyyrillistä
sydämellisyyttä yhtä hyvin kuin draamallista lentoa; vahinko vain että
hänen valitsemassaan ohjelmassa oli niin vähän tilaisuutta
jälkimäiselle näyttäytymään. Teknillisessä suhteessa viehätti meitä
enimmin laulajattaren miellyttävä mezza voce; koloratuuri oli
nähtävästi hyvin huoliteltu. Se olikin loistava, vaikkei aina kyllin
helmeilevä. Siinä huomattiin vielä joskus se hervoton äännäntä, josta
ennenkin on muistutettu. Erikoisesti meitä ilahutti, että laulajattaren
esitystapa oli tullut varmemmaksi ja vapaammaksi; nti Strömer näytti
melkoisessa määrässä voittaneen sen arkuuden, joka ennen vaivasi häntä.
Kaiken kaikkiaan isänmaallisen taiteen ystävät voivat olla mitä
suurimmassa määrässä tyytyväisiä nti Strömerin opintojen tuloksiin
ja kiinnittää mitä iloisimpia toivomuksia hänen tulevaan
taiteilijauraansa."

(Avustajista kirjoittaa arvostelija:) "Nti S. Strömerin voimakas ja
täyteläinen mezzosoprano esiintyi edullisesti Noita-ampujan
kaksinlaulussa, joka yhteislaulunkin puolesta ansaitsee kiitosta. Hra
Ericssonilla on miellyttävä ja heleä tenori, joka selvästi rintaäänellä
laulaa a ja b säveletkin tarvitsematta käyttää falsettia; tässä äänessä
on oikeaa metallia. Esitys oli vilkasta ja lämmintä, mutta ei riittävän
vapaata; varsinkin taipumus kiirehtimiseen allegrossa viittasi
vasta-alkajaan. Hra Bergholmilla on kirkas ja sympaattinen, sävyltään
baritonia lähentelevä bassoääni. Sen erikoismerkkinä ei niinkään ole
voima kuin bassoäänille tavaton pehmeys. Tekniikka on hyvin kehitetty
ja osottaa huolellisia opintoja. Esitys oli vaatimatonta ja
musikaalista."

Paitse näitä laulukykyjä, joiden tuli suorittaa oopperain pääosat, oli
puheosaston jäsenien joukossa laulajia, joita, vaikka olivat vähemmän
kehittyneitä, voitiin käyttää kööreissä ja pikkurooleissa. Semmoisia
olivat Himberg, Aspegren y.m. Jotkut niinkuin esim. nti Kaarlonen
muuttivat kokonaan lauluosastoon. Yhteistyö lyyrillisen ja puheosaston
välillä oli sentähden ainakin aluksi otettu lukuun, ja lauluosaston
jäsenet lähtivätkin Viipuriin samaan aikaan kuin näyttelijät.
Puheosaston antaessa näytäntöjä oli oopperoita harjotettava -- ja
ensiksi Donizettin _Luciaa, Lammermoorin morsianta_. Näiden harjotusten
johto oli uskottu Achtélle, mutta koska hän itsekin oli näyttämöllä
esiintyvä, oli viipurilainen säveltaiteilija H. Wächter pyydetty hänen
avustajakseen. Kaarlo Bergbom sitä vastoin ei yhtämittaisesti ollut
osallinen valmistuspuuhissa; ainoastaan lyhyillä käynneillä hän
järjesti ja valvoi niitä. Hän oli näet yhä edelleen sidottu
sanomalehtityöhönsä, jota paitse hän oli ottanut pitääkseen luentoja
n.s. "Naisakatemiassa", joka tänä syksynä pantiin alkuun Helsingissä.

Jo ennen kuin voitiin ryhtyä harjotuksiin, olivat oopperat antaneet
työtä johtajalle. Kun Tuokko taikka muut olivat suomentaneet tekstin,
täytyi jonkun asiantuntijan, se on enimmäkseen Bergbomin itsensä,
sovittaa sanat musiikin mukaan ja se oli vaivaloista. Elokuulla Emilie
puhuu tästä eräässä kirjeessä sisarelleen: "Kaarlo voi hyvin ja tekee
työtä -- eniten tietysti teatteria varten. Hän sanoo ettei kukaan voi
käsittää, kuinka rasittavaa on kirjoittaa sanat oopperoihin; hänen
täytyy koko ajan ajatuksissaan laulaa sävelmää ja se on erittäin
jännittävää, varsinkin yhteislaulukohdissa. Kyllä hän uhraa
äärettömästi vaivaa ja aikaa teatterille, mutta eihän siitä muutoin
tulisi mitään." --

Juuri mainittu Naisakatemia, johon alote lähti suomenmieliseltä
taholta, oli yksityinen tiedemiesten yhdistys, joka kolmena tai neljänä
talvikautena toimeenpani luentosarjoja naisia varten. Kaarlo Bergbom
piti ainakin kahtena vuotena luentoja kirjallisuushistoriassa.
Luentopaikka oli kemiallinen lukusali laboratoriohuoneessa ja sanotaan
sen olleen täynnä innostuneita kuulijoita kun Bergbom luennoitsi.
Hänen esityksensä oli ollut katkonaista ja kangertelevaa, mutta
sisällykseltään luennot olivat lennokkaita ja neronleimaamia. Niin
kertovat läsnäolleet ja epäilemättä oikein. Bergbom oli näet huono
julkinen puhuja, oli kuin ajatukset olisivat rientäneet kauvas sanojen
edelle; yksityisessä seurustelussa sitä ei huomannut, vaan oli hänen
puheensa sujuvaa ja mieltäkiinnittävää. Jälkeenjääneiden kirjoitusten
joukossa ei ole merkkiäkään näistä luennoista ja tiettävästi hän
puhuikin aivan vapaasti, ammentaen tyhjentymättömästä muististaan.
Erään kuulijan[27] muistiinpanoista näkee, että Bergbom 1874-75
käsitteli Ranskan, Saksan ja Englannin kirjallisuutta 18:lla
vuosisadalla ja 19:n vuosisadan alkupuolella. Selittäessään kirjallisia
ilmiöitä hän pani pääpainoa aatevirtauksiin ja suurten kirjailijain
luonnekuvaukseen tavalla, joka joissakin määrin muistuttaa Georg
Brandesin "päävirtauksia" vaikka Bergbomin esitys oli paljon suppeampaa
ja täsmällisempää.

_Viipurissa_ teatteri alotti 30/9 antamalla laulukappaleen Sala-ampuja
ja karjatyttö sekä kolme pienempää huvinäytelmää. Lokakuun 2 p.
näyteltiin Viuluniekka ja kahden, pikkukappaleista kokoonpannun
ohjelman jälkeen 8/10 Tuokon suomentama Mosenthalin suuri
kansannäytelmä _Deborah_. Syystä kun ohjelmisto enimmäkseen oli
tunnettu, "katsojia ei ollut juuri paljo eikä ihastuskaan niin
innollinen" kuin ensi kerralla, sanoo Suomen Lehti. Mahdollisesti
vaikutti tähän sekin, että odotettiin tulevia oopperanäytäntöjä. Miten
lieneekään, tultuaan Viipuriin Deborah-ensi-illaksi, Bergbom katsoi
parhaaksi lähettää seurueen pariksi viikoksi Haminaan ja se oli
onnellinen tuuma.

_Haminaan_ teatterijoukko saapui Blixten laivalla 10/10. Ilma oli
kolkko ja vastaanottokin tuntui ensin kylmältä, kun markkinoiden tähden
oli vaikea saada asuntoja; mutta näytännöt Meijerin hotellissa
menestyivät oivallisesti. Sali oli miltei joka ilta kukkuroillaan
väkeä, joka tungoksesta ja kuumuudesta välittämättä mitä innokkaimmin
taputti käsiään Lydia Laguksen laululle, Lundahlin Viuluniekalle,
Korhosen koulumestarille kappaleessa Suorin tie paras ("Kyll' oli tuo
koulumestari oikeen aika mestari!" eräs talonpoika huudahti), rva
Aspegrenille Työväen elämässä ja rukkasten jakelijana (Marin rukkaset)
sekä samalle näyttelijättärelle, Kalliolle, Vilholle ja Korhoselle
Kihlauksessa muita mainitsematta. Näytäntöjä annettiin kaikkiaan kuusi
(13-21 p.).

Minkä vaikutuksen nuori teatterimme oli omansa tekemään katsojaan --
jopa kokeneeseen taiteentuntijaankin -- joka sydän myötätuntoisena ensi
kerran näki sen esityksiä, sen saamme tietää eräästä Otto Florellin
herttaisesta kirjeestä Bergbomille (15/10):

"Neljättä vuotta perheenisä, haminalainen, eikä voi olla käyttämättä
nenäliinaa kun Kihlaus näytellään! Itkeä tillittänyt ilosta."

"On jotakin omituista tässä ensimäisessä suomalaisessa
teatteriseurueessa. Minä, joka luulin taikka oikeammin pelkäsin olevani
kyllästynyt teatteriin, koska mielestäni Ristori oli ollut liian vanha
Juliaksi ja rva Raa epätodellinen Reginana (anna anteeksi vanhan
ystävyytemme tähden) -- minä en voi olla näissä näytännöissä ilman että
kyyneleet tunkeuvat esiin. Ensi näytännössä olin vielä kriitillinen,
jopa koko illan, mutta ei se haitannut. Toisena iltana olin jo mennyt
mies, ja tänään -- olen neljä vuotta nuorempi. -- -- Onko se suhteeni
sinuun, joka tekee arvosteluni kieroksi, vai kelpaako seurue todella
johonkin? Mistä Herran nimessä tulevat nämä koronpanot, tämä
täsmällisyys, tämä lämpö ja yksinkertaisuus? Rva Aspegrenista pidän
_paljon_, ja se on enemmän kuin voin sanoa monesta kuuluisuudesta.
-- -- Himberg puhuu liian nopeasti ja teeskennellysti ja on mielestäni
miltei enimmän vasta-alkaja kaikista. Lagus -- myötätuntoisuutta
herättävä, raitis ja luonnollinen. Oivallinen Chrimhilde-vartalo jonkun
vuoden päästä taikka Jeanne d'Arc."

"Mutta ei mitään kritiikkiä, en ole ollenkaan sillä tuulella."

"Kihlausta täällä ei ymmärretä. Minusta se on kerrassaan oivallinen,
esitys niinikään. Jollei Kallio näyttelisi mitään muuta, saattaisi
pitää häntä humoristina. Paitse Porvaria aatelismiehenä Deland
pääosassa ennen muinoin ei mikään burleskimainen komedia ole siinä
määrässä ilahuttanut minua. Mutta niinkuin sanoin, nenäliinatta en
tullut toimeen."

"Ja mitä sanonkaan, kolme päivää peräkkäin täysi huone suomalaisessa
teatterissa Haminassa! -- Tänä iltana oli Emmyllä ja minulla pari
markkinamiestä vieressämme, älykkäimpiä mitä olen tavannut. Toinen oli
markkinoilla ostanut Koskisen historian. Me erosimme kuin neljä hyvää
ystävää. Heidän huomautuksensa kappaleista ja näyttelemisestä y.m.
olivat ymmärtäviä ja selviä. Ja kuinka moni herrasmiehistämme puhuu
puuta heinää!"

"En ole koskaan Uudessa teatterissamme kokenut semmoisia iltoja kuin
nämät, paitse silloin kun Lea näyteltiin ensi kerran. Jumala siunatkoon
sinua."

Tyytyväisenä matkaansa palasi teatteri 23/10 _Viipuriin_. Siellä olivat
laulajat puheosaston poissaollessa antaneet konsertteja 13/10 ja 21/10;
kolmas seurasi myöhemmin 30/10. Ensimäisestä sanottiin W. T:ssä, että
"teatterisali oli, niinkuin saattoi odottaa, melkein reunojaan myöten
täyttynyt". Sen vaikutti etupäässä Emmy Strömerin maine, mutta myöskin
halu oppia tuntemaan muutkin oopperan taiteilijat. Ja "me voimme
vakuuttaa, että arvostelu miltei yksimielisesti oli esiintyjille
edullinen". Toisessa oli vähemmän väkeä, syystä kun kaupungin hienosto
erään kuolemantapauksen johdosta katsoi olevansa estetty menemästä
laulajaisiin; mutta kolmannessa laulettiin jälleen täydelle huoneelle.
-- Sillä välin ja edelleen jatkettiin oopperaharjotuksia, jotka
vaativat paljon aikaa, puhumatta erinäisistä vaikeuksista, joita
ilmaantui milloin minkinlaisia. Niin esim. oli Lucian partituuri vielä
saamatta, silloin kun puheosasto palasi Haminasta. Leipzigistä sitä oli
turhaan kysytty, mutta Räävelistä oli sähkösanomavaihdon kautta saatu
lupaus. Jos partituuri sittekin viipyy, Achté kirjoitti Bergbomille,
niin ei ole muuta neuvoa kuin lähteä sinne noutamaan. Itse asiassa
tavataankin myöhemmin laskuissa erä: "Matka Rääveliin 119 mk 56 p",
joka tarkoittanee samaa asiaa.

Muutoin voimme näistä oopperan valmistuksista kertoa seuraavaa:
Ainoastaan neidit Strömer ja varsinkin Emmy Strömer olivat ennen
perehtyneet rooleihinsa. Viime mainittu oli näet jo Parisissa
opettajansa johdolla laulanut osansa, mutta muuten hän oli tutkinut sen
itsekseen -- niinkuin ylipäätään kaikki oopperaroolinsa -- jopa koskaan
näkemättä sitä taikka niitä näyttämöllä esitettävän. Päästäkseen Lucian
luonteen perille hän oli ostanut Walter Scottin romaanin Lammermoorin
morsian ja sitä lukien harkinnut, miten Lucia oli käyttäytyvä kussakin
mielentilassa ja kohtauksessa. Tämä oli tapahtunut Norjassa
Valassaarilla. Toisin oli herrojen laita, joilla oli roolinsa
opittavana niin lauluun kuin näyttelemiseen nähden. Enemmän kuin muilla
oli Ericssonilla työtä, hänen kun oli laulaminen osansa vieraalla
kielellä. Suomenkielen lausumisessa kaikki toverit parhaimman mukaan
avustivat häntä. Mutta toiseksi oli hänen oppiminen liikkumaan
näyttämöllä ja näyttelemään osaansa, eikä se ollut helppoa miehelle,
joka ei koskaan ollut esiintynyt teatterissa. Tässä kohden kävi opetus
niin että Ericsson ensiksi lauloi seisoen paikallaan ja katsellen
Bergbomia, joka mykkänä, jonkunlaisena laulajan kaksoisolijana,
näytteli hänen osaansa Emmy Strömeriä vastaan. Sen jälkeen tuli
Ericssonin itsensä laulaa ja näytellä yhdellä kertaa. Onneksi sattui
marraskuulla, että Lucia näyteltiin Pietarissa. Kaikki herrat lähtivät
silloin sinne nähdäkseen oopperan, mikä tietysti oli heille erittäin
opettavaista. Emmy Strömer sitä vastoin ei käyttänyt tilaisuutta
hyväkseen ja totta tosiaan hän ei sitä tarvinnutkaan. Säestäjänä
alkuharjotuksissa avusti hartaasti Wächter. Mitä taasen orkesteriin
tulee, niin kuului kyllä oma soittokunta Bergbomin suunnitelmaan, mutta
vastaiseksi ei sitä oltu saatu aikaan. Senvuoksi oli turvauduttava
viipurilaiseen, E. B. Schneevoigtin johtamaan orkesteriin. Se oli
kuitenkin pieni ja vanhassa (s.o. puoli säveltä tavallista
korkeammassa) virityksessä, joka tietysti tuotti vaikeuksia.

Puheosasto esitti, alottaen uutta näytäntöjaksoa, ensiksi 24/10
ja 26/10 kaksi sekaohjelmaa: Erehdykset, N. Karin (Christersonin)
suomentama _Ämmän toruja_ (G. v. Moserin huvinäytelmän
Gardinenpredigten mukaelma) ja Ei ollenkaan mustasukkainen edellisenä
ja Sala-ampuja ja karjatyttö, _Riita-asia_ sekä Kihlaus jälkimäisenä
iltana. Sitten tuli 30/10 Bartholdus Simonis, Lemmenjuoma
jälkikappaleena. Tästä näytännöstä, joka oli erittäin omansa
herättämään viipurilaisten huomiota, Suomen Lehti lausuu:

"Kärkkäämmin mielin kuin tavallisesti riensivät viipurilaiset
teatteriin, sillä jotakin erinomaista oli tuleva esiin -- erinomaista
siinä katsannossa, että kappale oli sotahistoriallinen ja tapaukset
asetetut itseensä Viipuriin. Kun tiedettiin tekijän olevan nuoren ja
suomalaisessa kirjallisuudessa vielä melkein tuntemattoman miehen, niin
vaatimukset eivät olleet niinkään suuren suuria. Tykyttävin mielin
kuitenkin odotettiin esiripun nousua, joka oli aukaiseva nykyiselle
Viipurille näön kalliista muistoistansa aina v:lta 1656 asti. Ja katso!
tuossa nyt ollaan yhtäkkiä muutettuna 200 vuotta takaperin menneeseen
aikaan. Kun sitten kolmen näytöksen kappale oli loppuun näytelty, niin
oli tyytymys sen oivallisuudesta noussut paljon yli mitä alussa oli
uskallettu odottaa. Näyttäminenkin alusta loppuun asti kulki ylimalkaan
vilkkaasti ja tasaisesti. Yleisön suosionosotus oli innollinen. Toisen
näytöksen lopussa huudettiin rva Aspegren esille ja kappaleen loputtua
tekijä, joka ei kuitenkaan ollut näillä maillakaan. Kappaleen
viehättäväisyyttä enensi paljon sekin, että näkymön koristaminen
tilaisuutta varten oli sangen hyvin onnistunut, ja on siitä erittäin
saapuva kiitos kaupungin arkkitehti Odenvallille, joka ei ollut
säästänyt vaivojansa muodostellessaan Viipurin vanhaa linnaa näkymön
perälle ja vallit niin samaan muotoon, että sekin näkö oli
romantillista(!). Ylipäätään sanoen tulee Bartholdus Simonis
mielestämme aina olemaan arvollisena, suosittuna kappaleena suomalaisen
teatterin repertoarissa."

Marraskuun 2 p. näyteltiin Deborah toisen kerran ja 4/11 Kosijat ja
Lemmenjuoma, joiden välillä Emmy Strömer, Ericsson ja Bergholm
suorittivat konserttiosaston. Korhonen huudettiin esiin, mutta jäi
"luultavasti kainoudesta" tulematta. Seuraava näytäntö 7/11 annettiin
Lydia Laguksen hyväksi, jonka ulkomaanmatka, arvatenkin puheosaston
etua silmällä pitäen, oli lykätty tähän saakka, mutta joka vihdoinkin
joulukuulla oli lähtevä. Ohjelma käsitti uuden kotimaisen kappaleen,
rva Th. Hahnssonin 3-näytöksisen _Ainoa hetki_, sekä Ämmän toruja ja
Laululintusen, jossa laulajatar jo oli esiintynyt toistakymmentä
kertaa. Teatterissa oli runsaasti väkeä, ja resetinsaajalle ojennettiin
"kukkaterttuja", joista yksi sisälsi kultaisen rannerenkaan "ja ehkäpä
muutakin aineellista(!)" -- Tämän näytännön johdosta eräs läsnä ollut
(E--m) Wiborgs Tidningissä purkaa sydämensä sanoihin, jotka sallivat
luoda katseen kaupungin seurapiireihin:

"Minä en kuulu ultrafennomaniseen puolueeseen, joka taivaita
tavottelevilla titaaniaskeleilla(!) luulee voivansa asettaa
suomenkielen siihen asemaan, mikä sillä kieltämättä ja oikeudella tulee
isänmaassa olla, mutta en myöskään voi tyyneesti kärsiä, että nuorten
taiteilijaimme kunnialliset ja menestykselliset harrastukset niin
ilmeisesti ylenkatseellisella vaitiololla ja välinpitämättömyydellä
jätetään huomaamatta kuin tähän saakka on tapahtunut Viipurin
ruotsalaisen sanomalehdistön puolelta." (Sitten kirjoittaja erittäin
lausuu näytännöstä 7/11:) "Lagus teki parastaan tyydyttääkseen
_puolueettoman_ yleisön _kohtuullisia_ vaatimuksia; varmaan hän on ja
tulee edelleenkin olemaan herttainen ilmiö suomalaisella näyttämöllä.
-- Ämmän toruja esitettiin todellisella taiturimaisuudella. Nti
Savolainen, Kallio ja Vilho, ja varsinkin viimemainittu, saivat
luonnollisesta ja teeskentelemättömästä lystillisyydestään vastaanottaa
hyvin ansaittuja suosionosotuksia. Mutta muutkin myötävaikuttavat
pitivät hyvin puoliansa." --

Kun Bartholdus Simonis, Hääilta jälkikappaleena, oli näytelty
toistamiseen, esitti seurue 11/11 ja 16/11 ensi kerran omin voimin
_Haria Tudorin_. Tietysti tämä ei olisi tullut kysymykseenkään, jollei
draama ennen olisi annettu rva Raan kanssa, ja ymmärrettävästi nti
Heerman päähenkilönä oli ainoastaan varjokuva hänestä, mutta sittenkään
yritys ei ollut kokonaan onnistumatta. Intohimoisessa runoteoksessa on
näet paitse julmaa kuningatarta kansanvaltainen aines (käsityöläisen
Gilbertin taistelu morsiamestaan kuningattaren kelvottoman suosikin
kanssa), joka on omansa herättämään todellisempaa mielenkiintoa kuin
runoilijan ylenpalttinen romanttisuus, ja se puoli oli Lundahlin ja rva
Aspegrenin tulkittavana. Maria Tudor näytäntöjen välissä oli huomiota
ansaitseva premiääri: 14/11 näyteltiin ensi kerran J. R. Danielsonin
suomentama A. Denneryn 5-näytöksinen _Marianne_ eli ylhäiset ja
alhaiset, joka, rva Aspegren nimiroolissa, kaikkialla suosittuna kauvan
pysyi ohjelmistossa.

Viimeinkin oli Lucia valmistunut esitettäväksi ja oli ensi näytäntö
_21 p. marrask._, josta siis Suomalaisen oopperan olemassaolo on
luettava. W. T., joka niin ylhäiseltä kannalta oli katsellut
puheosastoa, ei kieltänyt myötätuntoisuuttaan oopperalta, ja me
tapaamme siinä innostuneita arvosteluja itse päätoimittajan, Lillen,
kädestä. Jo ensi illan jälkeen hän sekä solistien että köörien
esitysten johdosta kiittää "hyvää ja huolellista harjotusta", jota
vastoin orkesterin säestys hänestä olisi kaivannut hillitsemistä.
Päähuomio suodaan tietysti Emmy Strömerille:

"Suomalaisen teatterin ensimäinen oopperanäytäntö oli perjantaina
reunojaan myöten täyden, mitä innostuneimman salongin edessä. -- Nti E.
Strömer oli ensi kerran esiintyessään näyttämöllä saanut vaikean
tehtävän osakseen, Lucian roolin, ja sentähden me sitä suuremmalla
tyytyväisyydellä voimme merkitä, että laulajatar kaikin puolin tyydytti
ne toivomukset, jotka yleisö oli kohdistanut häneen. Nti Strömer
menestyi täydellisesti ei ainoastaan yleisön suosionosotuksiin nähden,
vaan etupäässä siinä tavassa, jolla hän kuvasi onnetonta, viimein
mielipuolisuuteen saatettua Lammermoorin morsianta. Tietysti ei ollut
odotettavissakaan, että hänen antamansa kuva olisi ollut täysin
kehittyneen taiteilijan luoma, mutta nti Strömer omistaa epäilemättä
kaikki ne ominaisuudet, jotka yhdistettyinä muodostavat taiteilijan.
Draamallista eloisuutta, tunteen lämpöä ja hillitsemiskykyä, joka
hylkää raivoisat tenhovaikutuksen tavottelut, antaakseen draamallisen
kuvan esiintyä luonnollisessa yksinkertaisuudessa ja totuudessa sekä
ennen kaikkea äänessä, jonka rikkaus ei saa loukata tunteen puhtautta.
Varmaankaan emme ole ainoat, jotka tällä hetkellä lämpimästi
onnittelemme nti Strömeriä sille uralle, joka ruusuineen ja
ohdakkeineen avautuu hänelle. Tie ihanteiden taivaaseen vaatii
vaeltajan kaikki voimat; mutta kannattaapa asettaa päämääränsä
korkealle, kun tuntee olevansa voitosta varma."

Kun näytäntö oli annettu 27/11, sama kirjoittaja lausuu:

"Harvoin on arvostelijalle suotu tyydytys saada kokonaan unohtaa
kielteinen puoli ja sen sijaan yksistään tuoda esiin ja painostaa
ansiopuolia. -- Tyyni, sopusointuinen esitys oli entistä varmempi ja
pyöristetympi, yksityiskohdittain harkittu, älykkäästi ja hienosti
suoritettu sekä varsinkin eräissä kohtauksissa semmoisen innostuksen
leimaama, josta jokainoa katsoja lämpeni. Ei mitään kirkuvia,
loukkaavia soraääniä. Nti Strömerissä ainoastaan jolloin kulloin katse
taikka joku sävel laulussa ilmaisee sielunelämän häiriön, ja vain
joskus, kun hillitsemättömän fantasian kuvat esiintyvät onnettoman
hämärtyneessä hengessä, kuuluu viiltävä helähdys sen katkenneista
jänteistä. Siten oikea taiteellinen käsitys, siten se kyky näyttäytyy,
joka ei tarvitse lainata, vaan ammentaa oman sielunsa runsaudesta." --

Koska myöhemmin kohtaamme seikkaperäisempiä arvosteluja Lucian
esityksestä, tyytykäämme tähän todistukseen suomalaisen oopperan ensi
askeleen onnistumisesta. Erittäin merkillistä on, että Emmy Strömerin
harvinainen draamallinen kyky jo ensi hetkessä esiintyi niin
mahdikkaana ja taiteellisesti kehittyneenä kuin arvostelijan
ehdottomasta tunnustuksesta nähdään. Vastedeskin tulemme monesti
huomaamaan, kuinka hän sai arvostelijan kokonaan luopumaan
tavallisista, enemmän tai vähemmän sovinnaisista hyväksymislauseista.
-- Kolmas kerta annettiin ooppera 30/11 ja neljäs 2/12. Näistä
näytännöistä tuotti täysissä markoissa ensimäinen 935, toinen 992,
kolmas 853 ja neljäs 498, jota vastoin suurin tulo puhenäytännöistä oli
ollut 581. -- Joulukuun ensi päivinä antoi puheosasto viimeisen
näytäntönsä Viipurissa. Siinä näyteltiin kaksi uutta huvinäytelmää:
P. Hannikaisen 4-näytöksinen _Lapsuuden ystävät_ ja Tyko Hagmanin
suomentama Poly Henrionin _Suuria vieraita_ (Grosse Gäste) ja niiden
välissä _Noita-ampujan_ 2:sen näytöksen ensi kuvaelma, joka oli varta
vasten harjotettu.

Tämän jälkeen alkoi lauluosasto harjottaa _Trubaduria_, jota vastoin
puheosasto matkusti Pietariin, johon sitä nyt on seurattava.

Marraskuun lopulla Vilho oli käynyt _Pietarissa_ valmistamassa
teatterin tuloa sinne. Rovasti Johannes Öhqvistissä hän sai hartaan
neuvojan ja vuokrattuaan "Palmu" klubin salin hän luopui aikeestaan
hankkia kannatusta, sillä Öhqvistin mielestä se olisi alentanut
teatterin arvoa Pietarin suomalaisen väestön silmissä, joka varmaan
mitä lämpimimmin vastaanottaisi näyttelijäseurueen. Tämä arvelu
näyttäytyikin oikeaksi. Seurueen saapuessa asemalle oli siellä hevoset
tilattuina ja jäsenet vietiin niinikään valmiiksi tilattuihin
kortteereihin. Ja, mikä oli sitäkin parempi, jo ensi iltana 6/12
tulvasi teatteriin niin paljo väkeä, että "satoja palasi kotiin
saamatta tilaa". Ohjelma oli: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja
Laululintunen -- siis tuo sama, jolla monesti ennenkin oli alotettu.
Kaksi edellistä kappaletta meni erittäin hyvin, mutta huono
pianonsoittaja hutiloi vähän laulunäytelmän loppupuolella, mikä
kumminkaan ei estänyt Lydia Lagusta miellyttämästä kuulijoita. Vilho,
Korhonen ("joka näytteli, vaikka hän oli kovin sairas"), rva Aspegren
ja nti Lagus huudettiin esiin ja lopuksi kaikki. "Arvaappas", Vilho
huudahti kirjeessään Bergbomille, "vaikuttaako lämmin vastaanotto hyvin
näyttelijöihin!" U. S:lle kirjoitti joku pietarilainen samasta
näytännöstä:

"Suorin tie paras huvitti kovasti kuulijoita, hrat Kallio ja Korhonen
sekä nti Savolainen tekivät tehtävänsä oivallisesti. Laululintusessa
kuulimme ensi kerran suureksi ihastukseksemme kunnon Suomen neidin
laulua, jota ei moni täkäläinen aavistanutkaan. Esiinhuutoa ja
käsientaputusta kesti muutamia minuutteja. -- Hiukan oudolta kuuluu
tuokin, kun ennen näytännön alkua ei kuulunut tuskin yhtään suomen
puhetta ensimäisillä tuoliriveillä, mutta jälestä tuntuivat kaikki
ikäänkuin suomalaisilta(!)."

Tulot ensi näytännöstä nousivat 260 ruplaan ja koko ajalta laskettuna
tuottivat näytännöt, 8 luvultaan, n. 200 ruplaa s.o. 670 mk puhdasta
rahaa illalta (päiväkustannukset tekivät noin 40 r. illasta).
Viipurissa oli 17 näytäntöä tuottanut keskimäärin 380 ja Haminassa 6
näytäntöä 385 mk illalta.

Toisen näytännön jälkeen (Laululintunen, Ämmän toruja ja Lemmenjuoma)
Vilho oli vielä tyytyväisempi. "Suomalaisella teatterilla ei vielä ole
ollut niin innollista ja ystävällistä yleisöä kuin nykyään." Huone
aivan ahdettu -- tulot 290 ruplaa -- ja kuitenkin suuret laumat
palasivat pääsemättä sisään. Riemastuskin oli suurempi kuin ensi iltana
ja suuriakin vieraita oli ollut saapuvilla ja ilmoittaneet
tyytyväisyytensä. Lydia Lagus sai kauniin kukkakiehkuran ja siihen
kätkettyinä kultaiset hohtokiviset korvarenkaat ja rintakoristeen.
Viimeisen kerran laulajatar esiintyi 12/12, jolloin ohjelmana oli
Kalatyttö, Kuinka anopeista päästään, Hääilta ja Kihlaus. Kolmannessa
kappaleessa täytyi Lydia Laguksen ja Himbergin toistaa joka laulu --
niin oli yleisö mielissään. Samana päivänä näyttelijät olivat kutsutut
päivällisille Öhqvistin luokse, jossa teatterin tulevaisuuden malja
juotiin samppanjassa. Siellä oli arveltu, että teatteri voisi olla
Pietarissa vähintäin kolme kuukautta vuosittain! -- Lydia Lagus erosi
seurueesta 13/12 ja lähti insinööri O. Bergbomin suojissa ensimäiselle
opintomatkalleen, Wieniin.

Tämän jälkeen annettiin vielä viisi näytäntöä: Viuluniekka kaksi
kertaa, 16/12 ja 25/12, jälkimäinen suomalaisen ja virolaisen
seurakunnan turvattomien lasten hyväksi; Marianne 23/12 sekä vihdoin
kaksi ohjelmaa, joissa kummassakin oli neljä pikku kappaletta 20/12 ja
27/12. Bergbom oli määrännyt Th. Banvillen Gringoiren harjotettavaksi
ja näyteltäväksi, mutta pitkät välit ja muut pietarilaiset olosuhteet
pakottivat Vilhon rajoittamaan harjotukset kaikkein välttämättömimpään.
Viimeisissä näytännöissä jouluviikolla oli vähemmän väkeä kuin
edellisissä, mutta sittekin tuli yleisön suosio huomattavasti näkyviin.
Nti Heerman sai näet kauniin emaljoidun kultakellon ja nti Tötterman
kultaiset korvarenkaat ja rintakoristeen, sekä rva Aspegren helmillä
koristetun kultasormuksen. Seurue saattoi siis palata kotimaahan
tyytyväisenä käyntiinsä rajan toisella puolella. Se tapahtui vuoden
viime päivinä, ja matka suunnattiin suoraan Turkuun, minne
oopperaosastokin oli vähän myöhemmin saapuva. -- Kääntykäämme jälleen
sen puoleen.

Trubadurin harjotuksiin ei ollut paljo aikaa käytettävänä, sillä joulu
lähestyi ja _Viipurissa_ ei aiottu viipyä kauemmin kuin vuoden loppuun.
Ensimäinen näytäntö tapahtui Bergbomin ollessa saapuvilla 19/12 ja
toinen 21/12. Totta kyllä oli erinäisiä numeroita jätetty pois ja
esityksessä huomattiin paikottain että kiirettä oli pidetty, mutta
siitä huolimatta oli menestys varsin tyydyttävä. W. T:ltä saivat
tunnustuksia ei ainoastaan Emmy Strömer -- Leonora ja Sofie Strömer --
Azucena, vaan myöskin Ericsson -- Manrico, Achté -- Luna ja Bergholm --
Fernando. Ensin mainittu sai sitä paitse ensimäisessä näytännössä
vastaanottaa erikoisesti pätevän todistuksen siitä ihailusta ja
kunnioituksesta, jonka hänen taiteensa oli synnyttänyt yleisössä. Erään
kukkakimpun ohella annettiin hänelle yksi 500 Thalerin obligatsioni
(lähes 2,000 mk.).

Vietettyään joulunaaton Strömer-neitien luona, joita nyt niinkuin koko
ooppera-aikana heidän äitinsä seurasi, ja koko toisen joulupäivän
rovasti Forsténin perheessä (nti Anna Forstén oli ollut Strömer-neitien
ystävällinen opas ja avustaja vieraalla paikkakunnalla), lauluosasto
antoi vielä 30/12 yhden näytännön, jossa esitettiin Trubaduri (II ja
IV) sekä Noita-ampuja (II. 1). Varsinainen hyvästijättö oli kumminkin
2/1 toimeenpantu konsertti seurahuoneen salissa, jonka aiheutti
viipurilaisten usein lausuma toivomus saada kuulla taiteilijain
laulavan tässä kaupungin parhaimmassa musiikkihuoneessa. Ohjelma oli
pääosissa kokoonpantu laulunumeroista, jotka oopperanäytännöissä olivat
herättäneet enimmin suosiota. Säestäjänä avusti Richard Faltin, joka
näinä päivinä oleskeli Viipurissa.

Seuraavana päivänä lähdettiin Turun matkalle, aavistamatta mitä
seikkailuja oli tulossa. Hämeenlinnaan asti meni kaikki hyvin, sillä
sinne päästiin rautatietä; mutta siitä alkaen oli palattava
alkuperäisemmälle kulttuurikannalle, toisin sanoen oli matkustettava
kyytihevosilla. Matkatoverit jakaantuivat kahteen Helsingistä
lähetettyyn kuomirekeen, niin että toisessa istuivat Strömer-neidit
baritoni ajajana ja toisessa rva Strömer basson ja tenorin seurassa;
tavarat ladottiin kolmanteen rekeen. Alussa sujui matka mainiosti,
mutta mitä etemmäs tultiin sitä huonompi oli keli. Jos olisi ollut
lunta, olisi voitu yölläkin matkustaa ja pian olla perillä, mutta mitä
tehdä kun reet eivät luistaneet, oliko jäätävä majataloon odottamaan
lunta, vai jatkettava kurjilla maalaisrattailla? Silloin Achté ehdotti,
että seurue poikkeaisi noin peninkuorman päässä valtamaantieltä olevaan
Kiikkalan pappilaan, hänen lankonsa ja sisarensa kirkkoherra Oskar
Grönholmin luokse. Olisihan keliä odottaessa mukavampi oleskella
pappilassa, jonka vieraanvaraisuudesta hän meni takaukseen. Toiset
suostuivat mielellään ja niin poikettiin Kiikkalaan päin. Mutta ennen
kuin sinne saavuttiin, oli myöhäinen ilta käsissä. Oli pimeä kuin
säkissä, sillä tähtiäkään ei näkynyt ja tie oli paljas. Achté ajoi
muitten edellä ja eteenpäin liikuttiin askel askeleelta, siksi kunnes
yhtäkkiä kuului voimakas hämmästyksen huuto baritonin suusta; reki
seisoi kuin naulattu ja hevoset loittonivat tasaista astuntaa. Hevosten
kiskoessa raskasta rekeä hiekassa olivat valjaat jotenkin irtaantuneet
siitä. Ilman muuta valaistusta kuin mitä hetkisen palavat tulitikut
antoivat, oli siinä kova edessä ennen kuin hevoset saatiin kiinni ja
valjaat miten kuten kuntoon, niin että jälleen päästiin eteenpäin.
Onneksi oltiin vain noin kilometri pappilasta kun vastoinkäyminen
tapahtui ja perille sitä vihdoin tultiin -- Achté puolestaan kävellen
ja taluttaen hevosia.

Oudot vieraat olivat tietenkin tervetulleet, eivätkä ne jääneet sinne
ainoastaan yöksi. Keliä odotettiin kokonainen viikko. Minkä
tavallisuudesta eroavan sävyn elämä pappilassa sai oopperaseurueen
kautta, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Loppiaispäivänä
oli kutsut ja silloin kuuluu tanssitunkin, mutta sitä kummempi oli että
Lucian ja Trubadurin intohimoiset sävelmät kaikuivat suomalaisen
pappilan rauhaisissa huoneissa. Lunta vaan ei satanut, ja lopultakin
täytyi ajatella lähtöä. Turvattiin kesä-ajoneuvoihin ja eteenpäin
kuljettiin, joskaan ei seikkailuitta. Olihan kyllä uhkaava tapaus se,
kun rva Strömer tenorin ja basson kanssa pimeässä ajoi kumoon, mutta
onneksi säilyivät jäsenet ehjinä, ja viimein koko seurue terveenä,
äänet heleinä ja muuten hyvällä tuulella ajoi Turun seurahuoneen
pihalle. Siellä Bergbom riemuisesti vastaanotti heidät avoimin sylin.
Eikä ihme että hän oli iloinen, sillä oopperaseurueen häviämisestä
tietymättömiin oli jo sanomissakin puhuttu!

Tässä vuodenvaihteella on taas vähä huomiota suotava henkilöille, jotka
piilevät teatterin toimen takana. Sentähden otamme seuraavat rivit
eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä Florellille (18/1):

"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti
päätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä
päivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä
siellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja
esiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä
Lemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä
näyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä
Flotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin
jälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse].
-- -- Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin
Pietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä
olon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on
onnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse
ollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén
kanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. -- Kolmas ooppera täällä on
oleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä
näyteltäväksi. -- Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin
alkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. -- On
lystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee,
huudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja
kelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa,
oli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin
olivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt
alaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta,
kuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat
ajaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt
että päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia
korkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat
mielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut
häntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja
hänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka
saadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt,
Pinello y.m., mutta ei niistä yksikään ole Kiseleffin vertainen.
Muistaako Maisteri, kuinka epäkohteliaasti ukko Cygnaeus tuupattiin
pois? 'Kaikki on maksettava', on tapa sanoa. -- Ukko Cygnaeus on ihmeen
reipas; uuden vuoden päivänä aamupuolella me ynnä melkoinen joukko
suuren teatterin nuoria daameja olimme kutsutut hänen luokseen
kahville, suklaalle y.m. Ei voinut ollenkaan huomata, että hän oli
ollut niin sairas kuin oli muutamia vuosia sitten. -- -- Mitä kuuluu
Idasta [Basilier]? Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää
Tukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän
viipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin
otettaisiin Mignon[28] esitettäväksi -- hän, Strömer ja Duncker
yhdessä." -- --

Tämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset
kohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen
mitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle
sama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä
tuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa
avustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun
sieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä
uuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa
henkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa
toivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen
soittokunnan aikaansaamista varten. -- Samoissa kirjeissä Achté sanoo
Emmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli
L. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt
perustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi.
"Saatuani kuulla tämän", Achté kirjoittaa, "pyysin hänen kerta
kaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös
näytti olevan taipuvainen." Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin
kansallisen oopperamme tähdeksi.

Keskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto
matkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä,
Korhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen
mainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, "vaikka hän oli
kovin sairas". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen
näyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain
oli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa
olikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus
tapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella
kirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle
seuraavat muistosanat:

-- "Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle
näyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää
silmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on
tuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen
oli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan
uralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja
näyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti
toivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan
suomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen
teatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia
(Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää,
räätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä
Sipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän
myötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen,
hänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa
kaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden
tai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin
itseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. -- Korhosella oli kauniita
kirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus
pakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia
teoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että
tämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt
tyydyttävän muodon -- tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan
lupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin
ohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2:ssa
näytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa pitivät".[29]

Kertoessamme Suomalaisen teatterin Turussa olosta, voimme nojata
E. Nervanderin arvosteluihin, joka 1873 v:n lopulla oli sinne muuttanut
ruvetakseen uuden lehden, Åbo Postenin, toimittajaksi. Hänen
kirjoituksissaan kohtaamme sekä asiantuntemusta että myötätuntoista
ymmärtämystä, mikä ansaitsee sitä enemmän mainitsemista kuin tavallista
oli että toista tai toista puuttui.

Puheosaston näytännöt alkoivat 2/1. Yleisö, joka sinä iltana oli tullut
katsomaan Viuluniekkaa, ei riittänyt täyttämään teatteria, mutta silti
se lämpimästi tervehti kansallista taidelaitosta. "Ylipäätään tuntui
siltä, että suomalainen näyttämö meidänkin paikkakunnallamme puhui
kotimaan kieltä yleisölle, joka täysin oivalsi onnen ja kunnian että
maallamme on kansallinen teatteri." Enimmät suosionosotukset sai
Lundahl, jonka "sympaattinen, taiteellisesti harkittu esitys ensi
hetkestä kiinnitti yleisön huomion".

Sitten seurasi kolmen viikon aikana näytäntö näytäntöä, joissa
tuntemamme ohjelmisto esitettiin. Kymmenestä ensimäisestä näytännöstä
olivat tulot keskimäärin 578 mk, mutta nousivat Topeliuksen
syntymäpäivänä (14/1) 916 markkaan. Silloin olivat piletit loppuun
myydyt ja yleisö "hienoa". Syynä oli paitse päivän merkitystä se, että
nti _Aura Avellan_[30] silloin esiintyi ensi kerran: Ohjelma oli:
Saaristossa, Sotavanhuksen joulu ja Lemmenjuoma, jossa viimemainitussa
kappaleessa 18-vuotias vasta-alkaja astui näyttämölle. Ja debyytti
"muodostui miellyttäväksi yllätykseksi". Reipas, viehättävä laulajatar
ja näyttelijätär valloitti kohta yleisön ja huudettiin esiin kaksi
kertaa. Ohjelman ensi näytelmää arvosteltiin vähemmän suosiollisesti;
Nervanderin mielestä esityksessä ei ollut tarpeeksi historiallista
ajanväriä ynnä siihen kuuluvaa suloa ja siroutta. Mitä nti Avellaniin
tulee, arvosteltiin häntä seikkaperäisemmin, kun hän oli laulanut
Laululintusessakin. Hänellä on, sanoo Å. P., "raikas ja miellyttävä ja
jotenkin harjotettu ääni ja jatkettuaan opintojaan hän toivottavasti on
saava kunnioitetun sijan operetin alalla. Nti Avellan osaa jo sangen
vapaasti liikkua näyttämöllä ja lausuu sanottavansa puhtaasti ja
ilmehikkäästi, joskin liian nopeasti". -- Maria Tudor näyteltiin 16/1
ja nti Heermanista sanotaan, että "hänen käsityksensä oli selvä ja
varma ja että näytteleminen oli odottamattoman voimakas". Muutoin
tietysti rva Aspegren täälläkin tunnustetaan ensimäiseksi naisten
rivissä, samoin kuin Lundahl miesnäyttelijäin. Muista mainitaan ensi
kerran Benj. Leino, hän oli, Å. P:n mukaan, muita parempi
huvinäytelmässä Suuria vieraita. --

Saavuttuaan Turkuun oopperaosasto oli alkanut ahkerasti harjottaa
Trubaduria. Köörit olivat näet täydennettävät paikkakunnallisilla
lauluvoimilla ja koko ooppera saatava käymään uuden orkesterin kanssa,
jonka johtaja oli ruotsalainen professori O. Byström. Noin puolentoista
viikon päästä 23/1 oli ensi näytäntö. Esitys oli silloin vielä
raskaanlainen ja lennoton, mikä ei estänyt yleisöä suomasta vilkkaita
suosionosotuksia esiintyville ja esiinhuutamasta Bergbomia, mutta jo
toisella kerralla myönnettiin siinä olevan eloisuutta ja reippautta,
loistoa ja varmuutta, jotka ansiopuolet sitten kasvamistaan kasvaen
tuottivat sävelteokselle sille ominaisen, kauniin, etelämaisen hohteen.
Niin sanoo Nervander, joka, kun ooppera oli näytelty viisi kertaa,
laajasti eritteli esitystä. Trubaduri annettiin näet paitse mainittuna
päivänä 25/1 ja 27/1 sekä 6/2, 8/2 ja 12/2. Arvostelusta, jossa ensi
kerran huomautetaan samoista loistokohdista, jotka myöhemmin
Helsingissäkin herättivät ihastusta, teemme seuraavat otteet:

(Mainittuaan missä kukin oopperaosaston laulajakyvyistä oli saanut
musikaalisen kasvatuksensa, arvostelija jatkaa:) "Joskin, niinkuin
edellisestä näkyy, Suomen ensimäisellä lyyrillisellä näyttämöllä ei
puhtaasti dramaattiseen puoleen nähden ole ollut varsinaista pohjaa, on
sillä kumminkin musikaalisessa suhteessa sangen otollisia edellytyksiä
ansiokkaaseen toimintaan. Kaikissa tapauksissa on meillä, kiitos olkoon
useille edullisille asianhaaroille, joihin etupäässä luemme näiden
taiteilijain sivistyksen, ollut ilo nähdä, että nuori laulunäyttämömme
jo kykenee aikaansaamaan kaikissa suhteissa esiintymiskelpoisen
kokonaisuuden. Että äärettömän paljo voisi dramaattisessa suhteessa
olla parempaa, sitä ei kenkään tahtonut kieltää, mutta todellisesti
sietämättömiä liiotteluja ja puutteita ei suinkaan nähdä näiden
vasta-alkajain esiintymisessä näyttämöllä. Päinvastoin voivat useat
näistä taiteilijoista näyttämölliseenkin esitykseen nähden tyydyttää
hyvin suuria vaatimuksia."

"Kun luo katsauksen niihin sattumuksiin, jotka niin merkillisellä
tavalla ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen teatterin syntyyn, niin
näyttää varsinkin laulunäyttämö olleen suotuisan kohtalon vaalima. Eikä
ole vähimmin merkillistä, että joitakuita vuosia ennen tämän oopperan
alkua nuori tyttö Pohjan periltä, mitä rikkaimpien lahjojen omistaja,
lähtee tuonne maailman pääkaupunkiin parahimman opettajan johdolla
antautuakseen laulajattareksi. Kun hän sitten palaa kotimaahansa,
suomalainen ooppera ensi hetkestä tervehtii hänessä primadonnaansa, ja
ilolla ja ylpeydellä myöntävät kaikki oopperan loistavan menestyksen
etupäässä olevan Emmy Strömerin ansion. Laulajatar on tähän saakka
oikeastaan esiintynyt vain kahdessa roolissa, nimittäin Leonorana
Trubadurissa ja Luciana samannimisessä oopperassa. Ne laakerit, jotka
hän on niittänyt näiden osien vastustamattoman ihastuttavalla ja
jalolla esittämisellä, tulevat aina Suomalaisen teatterin historiassa
säilyttämään muiston sen ensimäisestä, sielukkaasta laulajattaresta,
Emmy Strömeristä."

"Siinä tavassa, millä nti Strömer esittää Leonoraa, havaitaan joka
hetkessä sama hieno ja sama, kehittynyttä makua ilmaiseva ranskalainen
käsitys, joka on vallalla Parisin oopperanäyttämöllä. Siihen tulee
suomalaisessa laulajattaressa kaikessa yksinkertaisuudessaan syvä ja
lämmin tunne. Yksityisissä kohdissa hän yllättää niin sanoaksemme
italialaisklassilliseen suurtyyliin kehitetyllä odottamattoman
voimakkaalla esityksellä: muistutamme ainoastaan kuinka mahtavasti,
sydäntä kouristavasti ja dramaattisesti hän tulkitsee sanat: 'Kun
sydämeni saat -- se kylmä on jo', sekä erinäisistä kohdista
misererekohtauksessa, ennen kaikkea laulusta: 'Se tuntuvi niinkuin'
j.n.e."

"Mitä puhtaimmaksi helmeksi, joka todellakaan ei tummenisi monen
maailmankuulun laulajattaren kruunussa, on nti Strömer laulullaan
luonut Leonoran viimeiset sävelet. On jotakin hurmaavan ylevää siinä
yksinkertaisessa tavassa, millä hän laulaa sanat:

    "'Käyn _sulle_ ... ennen kuolemaan...
    Kuin hälle ... elämään.'

"Leonoran osan alkupuolen, johon m.m. kuuluu loistava aaria ensimäisessä
näytöksessä, laulaa nti Strömer suloisesti ja hienosti, mutta ilman
sitä voimallista hehkua, joka kenties olisi siinä paikallaan. Tuntuu
siltä kuin laulajattaressa oikea innostus nousisi vasta oopperan
intohimoisimmissa kohtauksissa. Niinikään lisättäköön että
laulajattarella ei näy olevan taipumusta koristelemaan suuria
aarioitansa, jonka tähden ne näyttävät vähemmän loistavilta kuin ehkä
on odotettu. Kumminkin esiintyy hänen kaunis, puhdas ja oivallisesti
kehitetty sopranonsa erinomaisesti näissä bravuurikohdissakin."

"Itse näytteleminenkin osottaa lukuisissa yksityiskohdissa kuinka
hänellä on dramaattisia lahjoja ja kuinka hän älykkäästi on tutkinut
parhaimpia ulkomaalaisia esikuvia.[31] Erinomainen luontainen aisti saa
hänet liikkumaan näyttämöllä vapaasti ja varmasti niinkuin tavallisesti
vain vuosien kuluessa opitaan. Kasvojen ilmeeseen nähden haluaisimme
tehdä muistutuksen, joka ei koske yksistään nti Strömeriä, vaan
useampia Parisin laulajattaria Adelina Pattista alkaen. Tarkoitamme
sitä hienoa hymyn piirrettä, joka kenties liian harvoin haihtuu
laulajattaren kasvoilta. Tuossa hymyssä on paljo suloa ja
naisellisuutta, mutta pohjoismaisesta yleisöstä se tuntuu ehkä
vähän vieraalta, varsinkin jos näyttelijätär käyttää sitä
tuhlaavaisesti." -- --

"Nti S. Strömerin tapa esittää Azucenan voimia vaativaa roolia on hyvin
ansiokas ja on herättänyt vilkasta suosiota. Osa on erittäin sopiva
nuoren laulajattaren voimakkaalle, komealle altto-äänelle. Sitä paitse
on hänen esityksessään aitodraamallinen sävy, muistutamme vain
odottamattoman onnellisesta tavasta, jolla hän laulaa resitatiivin
toisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Azucenan vangitsemiskohtauksen
jälkeen kolmannessa näytöksessä on nti S. Strömer joka kerta huudettu
esiin. Yhteiskohdissa hän erinomaisella tavalla myötävaikuttaa
menestykseen, ja parhaimpiin senlaatuisiin numeroihin luemme aivan
oivallisesti lauletun kolminlaulun Leonoran, Azucenan ja Manricon
välillä kolmannessa sekä kaksinlaulun kahden viimemainitun välillä
toisessa näytöksessä. Kun nti S. Strömer tässä roolissa kieltämättä on
näyttänyt omistavansa draamallisia lahjoja, olisi syytä pitää huolta
todenmukaisemmasta naamioituksesta nyt uskomattoman nuorelle
Azucenalle."

"Hra Ericsson on oppinut Manricon osan vaikealla ja hänelle vieraalla
suomenkielellä. Hän on niin onnistunut, että lausumisesta usein tuskin
tuntee ulkomaalaisen. Siihen nähden hra Ericsson ansaitsee erityisen
kiitoslauseen musikaalisestikin varsin kauniista tavasta, millä hän
laulaa romansin 'Jos taistelussa muistelen' kolmannen näytöksen
jälkimäisessä kuvaelmassa. Sama tunnustus tulee hänelle kauttaaltaan
huolellisesta lausumisesta sekä taitavuudesta millä hän seuraa
myötänäyttelijöitä. Ääni on voimakas ja heleä, vaikkei vielä täysin
kehittynyt. Taiteilijan nuoruus näyttäytyy levottomuudessa taikka
kiireessä millä hän laulaa. -- --"

"Hra Achté on mielestämme oikein ja taitavasti välttänyt liiottelun,
joka niin usein vaivaa vasta-alkajaa. Hän esiintyy levollisesti ja
yksinkertaisesti, hänellä ei ole monta liikettä ja hän käyttää niitä
harvoin, mutta aina oikein ja hätäilemättä. Joskin intohimoisen kreivi
Lunan kuva sen kautta tulee jotenkin hervottomaksi ja näytteleminen
supistuu kaikkein vähimpään, niin on mielellään moittimatta sitä, kun
häiriintymättä liiallisuuksista saa nauttia hra Achtén miehekkäästä,
kauniista baritonista ja tukevan musikaalisen sivistyksen leimaamasta
esityksestä. Todella etevästi hra Achté laulaa suuren resitatiivin ja
aarian, joka alkaa toisen näytöksen jälkimäisen kuvaelman; mutta
ensimäisenkin resitatiivin suoritus ansaitsee erikoista mainitsemista.
Kenties olisi suotavaa, että hra Achté puhtaasti kielellisessä
suhteessa enemmän huolehtisi lausunnosta, joka yksityisissä, varsinkin
lyhemmissä lauseissa tuntuu hieman jokapäiväiseltä."

Hra Bergholm esittää nuhteettomasti Fernandon verraten vähäpätöisen
osan. Hänen kaunis bassoäänensä ei ole ollut herättämättä huomiota. --
[Lopuksi puhutaan kööreistä, jotka Turussa olivat heikoin puoli
oopperaa. Avustajista oli puute ja harjotusaika oli ollut lyhyt].

Trubadurin jälkeen ruvettiin valmistamaan Luciaa ja voimme sillä aikaa
palata puheosastoon. -- Oopperanäytäntöjen välillä oli ollut kolme
puhenäytäntöä: Päivölä 30/1, Jeppe Niilonpoika ja Lemmenjuoma 1/2 sekä
Bartholdus Simonis ja Laululintunen 3/2. Tuli sitten Runebergin 71
syntymäpäivä ja silloin puhe- ja lauluosasto yhdessä suorittivat
seuraavan tunnelmallisen juhlaohjelman: Pilven veikko; Noita-ampuja
(II. 1); Rouget de Lisle; Torpan tyttö, F. v. Schantzin säveltämänä;
sekä "Taistelumme päiviltä". Edellisessä näitä loppukuvaelmia oli Emmy
Strömer Torpan tyttönä ja Sofie Strömer hänen äitinänsä, jälkimäisessä
nähtiin runouden nuori haltia seisovan Runebergin seppelöidyn
rintakuvan vieressä ja viittaavan talvimaisemaan, missä esiintyi sarja
Vänrikin tarinain henkilöitä: Munter nuotiotulella, Lotta Svärd, N:o 15
Stolt, Pilven veikko, Luutnantti Zidén, Vilhelm von Schwerin,
Sotilaspoika ja Hurtti ukko. Kuvaelmassa myötävaikutti joukko kaupungin
naisia ja herroja ja oli se Nervanderin järjestämä. Emmy Strömerin
sydäntä kouristava laulu Torpan tyttönä ja suuri runoilijan
ylistyskuvaelma sai tunnelman korkeimmilleen, ja juhla päättyi
Maamme-lauluun.

Luulisi kaikkien olleen tyytyväisiä siihen tapaan, jolla Suomalainen
teatteri oli viettänyt kansallista merkkipäivää, mutta seuraavana
aamuna paikkakunnan pää-äänenkannattaja, Å. U, näytti että oli niitä
tyytymättömiäkin, se kun silmittömällä hyökkäyksellä palkitsi
kotimaista näyttämöä edellisen illan juhlasta.

"Säädytöntä, joskin 'tshudilaiselle itsetunnolle' kuvaavaa", lehti
lausuu, "oli että tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa
suurta runoilijaa, joka ruotsinkielellä on niin oivallisesti kuvannut
maamme kansallista elämää ja omituisuuksia, hänen omista runoistaan
otetuissa laulukappaleissa ei käytetty runoilijan omaa kieltä --
ruotsia -- vaan mieluummin kehnoja suomennoksia, vaikka kaikki
täkäläisellä näyttämöllä esiintyvät tuskin vielä ovat voineet unohtaa
ruotsalaista äidinkieltään." -- Marseljeesi (Rouget de Lisle
näytelmässä), huomautetaan lisäksi, oli laulettu ranskankielellä
(joskin puutteellisella!), mutta Runebergin laulut suomeksi!

Olemme maininneet tämän yhtenä esimerkkinä useista samanlaatuisista,
kuinka puoluehenki oli (ja on) omansa supistamaan arvostelukykyä. Se
tosiasia, että suomalainen osa kansaamme -- jota Suomalainen teatteri
edusti näyttämöllisen taiteen alalla -- on ottanut innostunein mielin
laulaakseen Runebergin runoja omalla kielellään, on tietysti mitä
suorin tunnustus hänen suuruudestaan, sillä _jollei_ niin olisi
tapahtunut, vaan hänen vaikutuksensa rajoittuisi yksistään maamme
ruotsinkielisiin, niin hän ei suinkaan olisi Suomen kansallisrunoilija.

Noita-ampuja (II. 1) annettiin vielä kaksi kertaa, 12/2 Bartholdus
Simonis näytelmän jälkikappaleena sekä 15/2 Riita-asian ja Kihlauksen
kanssa. Sitte näyteltiin 16/2 Työväen elämästä kahden viimeksi mainitun
pikku kappaleen mukana, joista jälkimäinen, Kihlaus, Turussakin
vastaanotettiin yhtä suosiollisesti kuin muualla. Viimeinen
puhenäytäntö oli 25/2, jolloin ensi kerran esitettiin A. Oksasen
suomentama Schillerin, näyttämölliseen vaikutukseen katsoen erinomainen
nuoruuden tragedia _Kavaluus ja rakkaus_. Tämä murhenäytelmä --
ensimäinen minkä teatteri otti niin sanoaksemme itsenäisesti
esittääkseen -- menestyi melko hyvin, vaikka se pituudellaan pani
yleisön mielenkiinnon koetukselle. Näytäntö alkoi näet klo 6,30 ja
päättyi 12,15 yöllä! Pääosien esittäjät huudettiin esiin ja rva
Lundahl[32] (lady Milford) mainitaan erittäin.

Lucia meni ensi kerran 18/2, ja näytäntö oli "yhtämittainen voitto Emmy
Strömerille sekä kunniapäivä Suomalaiselle näyttämölle". -- "Esitys oli
kauttaaltaan taiteen leimaama, ja lakkaamattomat suosionosotukset ja
kukkien heittäminen laulajattarelle todistivat ihastusta, jonka
vertaista harvoin on nähty paikkakunnalla ja joka sai aavistamaan mikä
myrskyinen menestys Lucialla on oleva Helsingissä." Sen jälkeen
annettiin ooppera vielä 20/2 ja 22/2; 27/2 oli jäähyväisnäytäntö, jossa
esitettiin Lucia, jättämällä pois erinäisiä numeroita, ja täytteeksi
Trubadurin misererekohtaus. Laulajien esitys, sanoo Å. P., oli sinä
iltana erittäin ansiokas. Achtén ääni oli parhaimmillaan, Bergholm
lauloi Raimondin suuren aarian toisessa näytöksessä erinomaisesti ja
hänet palkittiin myrskyisellä esiinhuudolla, ja Emmy Strömer voitti
itsensä ja oli koko illan yleisön riemastuneen ihailun esineenä.
Lucian suuren loppukohtauksen jälkeen, jonka nti Strömer tulkitsi
sanomattoman kauniisti, sai laulajatar ilmaisuna yleisön lämpimästä
myötätuntoisuudesta vastaanottaa 2,800 markan osotuksen. Näytännön
loputtua nousi ihastuksen myrsky, jonka laatuista Turun teatterissa
tuskin oli nähty. Yhtämittaisten suosionosotusten kaikuessa huudettiin
useat kerrat esiin sekä ne taiteilijat, jotka tänä iltana olivat
esiintyneet, että koko nuori suomalainen seurue, ja teatterista
lähdettiin vasta sitten kun yleisön ehdoton suosikki nti Emmy Strömer
yksin oli astunut näyttämölle vastaanottamaan mitä sydämellisimmän
kunnianosotuksen. "Suomalainen teatteri ja [Turun] yleisö tuntevat
tästä lähtien toisensa ja iloisella toivolla katsotaan sitä aikaa
kohti, jolloin tämä näyttämö on palaava paikkakunnallemme."

Tämä Suomalaisen teatterin ensimäinen käynti Turussa oli onnellisempi
kuin yksikään seuraava, niin varsinkin oopperaan nähden. Näyttää
siltä kuin etenkin hienommalle turkulaiselle yleisölle vieras
suomalaiskansallinen innostus silloin olisi sielläkin lämmittänyt
sydämiä. Kun myöhemmin vastatuuli Helsingissä alkoi, oltiin Turussa
liian valmiita asettumaan sen mukaan. Tällä ensi kerralla nousivat
tulot 25:stä näytännöstä 19,420:30 markkaan, joka tekee 776 illalta;
Helsingissä, johon nyt muutettiin, oli keskimääräinen tulo vain 5
markkaa suurempi.

Niistä ystävistä, jotka nyt ja vastedeskin Turussa väsymättömästi
avustivat teatteria, mainittakoon maisteri A. Malmgren, sama mies joka
teatterin alkaessa tointaan Porissa oli uhrautuvaisesti suonut sille
apuansa, ja neiti _Betty Elfving_, joka, niinkuin myöhemmin tulemme
näkemään, kieltämättä oli Bergbom-sisarusten uskollisin liittolainen
Auran rannalla. Runsaimpia ja mieltäkiinnittävimpiä lähteitä, mitä
meillä on käytettävänä ollut, ovat Emilien lukuisat kirjeet tälle
uskotulle ystävälle. Ainoastaan omalle veljelleen hän yhtä
vilpittömästi on avannut sydämensä ja kertonut iloista ja suruista,
myötä- ja vastoinkäymisistä, joita teatteri tuotti. Näistä kirjeistä
näkyy myös kuinka harras nti Elfving oli edistämään ystäviensä
elämäntyötä, se oli hänelle ei ainoastaan ylipäätään tärkeä kansallinen
yritys vaan sydämen asia.

Samoin kuin muuallakin esiintyi _Helsingissäkin_ puheosasto ensin,
sillä lauluosastolla oli aina köörien ja orkesterin tähden pitempiä
valmistuksia tarpeen. Ensi vuonna oli alotettu pikku kappaleilla, nyt
annettiin ensiksi 3/3 Marianne ja toiseksi 5/3 Kavaluus ja rakkaus.
Edellisestä illasta sanotaan, että seuruetta tervehdittiin ilolla ja
että näyttelijät olivat niin edistyneet, että voivat kunnialla
suorittaa vaikeampiakin tehtäviä: varsinkin rva Aspegren osotti
kiitosta ansaitsevaa dramaattista voimaa, mutta myöskin rva Lundahlin
ja Aspegrenin esitykset olivat tunnustuksen arvoisia. Jälkimäinen ilta
tuotti yleisölle oikean yllätyksen. Sekä käsitykseen että
näyttelemiseen nähden esitys voitti kaikki odotukset, ja vaikka
näytäntö kesti klo 11:een (näytelmää oli paljo lyhennetty Turussa
tapahtuneen ensi näytännön jälkeen), katsojain mielenkiinto ja jännitys
pysyivät loppuun asti, jolloin yleisö lämpimästi ilmaisi mielihyvänsä.
"Jos tahdotaan nähdä mihin teatteri kykenee, nähtäköön sen esittävän
Kavaluutta ja rakkautta."

Seikkaperäisessä arvostelussa lisätään, että jos luetaan pois
burleskimainen komedia, farssi, ja kappaleet, joissa kuvataan
koomillisia maalaistyyppejä, niin ei mitään ole esitetty "niin
tyydyttävästi ja hyvin kuin Schillerin Kavaluus ja rakkaus, ei mitään
joka olisi herättänyt enemmän yleistä mielenkiintoa". Rva Lundahl
suoritti osansa ei ainoastaan hyvällä aistilla, vaan myöskin
dramaattisella totuudella kyeten ilmaisemaan lady Milfordin äkkiä
vaihtelevat mielenliikutukset. Näyttelijätär antoi enemmän kuin häneltä
osattiin pyytää. Vähemmän odottamatonta oli että rva Aspegren hyvästi
näytteli Louise Milleriä. Vilho esitti oikein ja taitavasti
vivahdutetun kuvan konnamaisesta Wurmista ja vältti menestyksellisesti
liiottelua. Lundahl presidentti von Walterina ansaitsi niinikään
tunnustusta, joskin valtiomiehen olisi tullut liikkua vapaammin ja
sirommin sekä olla vähemmän yksitoikkoisen ankara ja synkkä kasvojen
eleiltään. Aspegren oli sangen onnistunut narrimaisena hovimarsalkkana
ja näyttäytyi pystyvänsä hienompaankin koomillisuuteen. Himberg
Ferdinandina oli hänkin aika tyydyttävä, vaikka hänen lausumisessaan
havaittiin teeskentelyä. Hänessä oli lämpöä ja kiihkoisissa
kohtauksissa draamallisuutta, joka on sitä mieluummin merkittävä kun
tämä näyttelijä usein hutiloi vähemmissä tehtävissä. Kallion ukko
Miller oli hyvänlainen hiljaisemmissa kohtauksissa, mutta
traagillisissa hän ei osunut oikeaan. Yhteisnäytteleminenkin oli
ylipäätään hyvä.

Puheosaston kolmas ohjelma: Rouget de Lisle, Lemmenjuoma ja Remusen
kotiripitykset (Ämmän torujen uusi nimi) annettiin 10/3 ja esiintyi
silloin nti Aura Avellan keskimäisessä kappaleessa yhtä onnellisesti
Helsingin yleisön edessä kuin ennen Turussa. Nuori laulajatar niitti
miellyttävällä ja kirkkaalla äänellä esittämänsä laulun palkinnoksi
vilkkaita kättentaputuksia.

Tällä aikaa oli Trubaduria harjotettu. Kööreihin oli kerätty mitä
saatavissa oli niistä laulajista ja laulajattarista, jotka olivat
olleet mukana syksyllä 1870, sekä uusia voimia, ja Richard Faltin oli
koonnut soittotaiteilijoita orkesteriksi niinkuin silloin. Ensimäinen
näytäntö 12/3 onnistui loistavasti.

"Näytäntö teki mitä ilahduttavimman, jopa mahtavan vaikutuksen",
sanotaan Morgonbladetissa, "ja tuotti kerrassaan tavattoman nautinnon.
Emme epäile lausua, että se menestys, millä Trubaduri esitettiin, oli
jokaiselle yllätys. Kuulumiset Turusta ja Viipurista olivat kyllä
saaneet odottamaan paljo, mutta olemme sitä mieltä että useimpain
odotukset voitettiin. Kaikki pääosat suoritettiin musikaalisuuteen
nähden erittäin kiitettävästi ja ilmaisivat meidän oloissamme
harvinaisia äänivaroja ja soitannollista kehitystä. Ensimäinen palkinto
tulee tietysti nti Emmy Strömerille, jonka draamallinen laulu tunki
sydämestä sydämeen. -- Ihastuneen yleisön suosionosotukset olivat
voimakkaita ja innostuneita. Ja jo ensi aariansa jälkeen huudettiin nti
Strömer esiin ja sitten seurasi toinen esiinhuuto toisen perästä
kohdistettuna milloin nti Strömeriin milloin toisiin taiteilijoihin. --
Tarpeetonta on sanoa että teatteri oli täynnä. Jo eilen aamupäivällä
olivat kaikki paremmat paikat myydyt ja ainoastaan muutamia harvoja
korkeimmilla riveillä tarjona niille, jotka päivällisaikana kysyivät
pilettejä."

Toisessa kohdassa samaa lehteä lausutaan vielä tästä ensi-illasta:

"Se oli kotimaisen taiteen juhla, eikä ole liiallista kiitosta sanoa,
että Trubadurin esitys suomalaisella näyttämöllä on korkeinta mitä
siihen suuntaan tähän saakka on omin voimin aikaansaatu Suomessa.
Yleisön ihastus näytti täydellisesti, että pääkaupungin taiteenystävät
ovat yhtyneet niihin innostuneihin ihailijoihin, jotka nti Emmy Strömer
jo on saanut Viipurissa ja Turussa. Arvosteluissa nti Strömerin
konserteista Helsingissä on jo useat kerrat julkilausuttu se ajatus,
että hänen lahjansa vasta näyttämöllä olisivat oikealla paikallaan.
Mutta tuskin on kukaan uskaltanut odottaa, mitä nti Strömer nyt näyttää
kykenevänsä. Hänen laulunsa on sen puhtaan taiteellisuuden ja jalon
ilmehienouden läpitunkema, jotka ovat oikean taiteilijattaren
tunnusmerkkejä. Jätän arvostelemisen arvostelijoille. Eikä tarvitsekaan
olla arvostelija onnitellakseen suomalaista oopperaa nti Strömerin
laatuisesta uranaukaisijasta. Eikä hän ole ainoa suomalainen
laulajatar, jonka säveleitä kuulemaan kannattaa kutsua vieraskin. Ennen
pitkää on se hetki tullut, jolloin Suomi uudella perusteella on
ylläpitävä vanhaa nimeänsä: _Laulun maa_."

Toiseen näytäntöön, sunnuntaina 15/3, myytiin piletit loppuun jo
lauantaina aamupäivällä; kolmas 17/3 annettiin samoin täydelle
huoneelle, ja Emmy Strömer sai laakeriseppeleen ja kukkia; neljäs 19/3
oli yhtä loistava -- huone täysi, vaikka rouva Essipoff ja Raab samana
iltana olivat houkutelleet yliopiston juhlasaliin niin paljo kuulijoita
kuin sinne mahtui -- ja sen jälkeen tapaamme Morgonbladetissa pitkän
kirjoituksen oopperasta, jonka alla on nimimerkki _Si_.[33] Siitä
tehtäköön muutamia otteita.

"Kansallinen suomalainen ooppera on nyt olemassa!" Siinä arvostelijan
lähtökohta. Trubadurin esitys käy kaiken yli mitä on voitu odottaa.
"Laulu on oivallista, näytteleminen osittain niinikään. Suuremmissakin
oloissa kuin meidän on aivan tavallista, että oopperataiteilijat ovat
hyvin heikkoja näyttelemisessä. Sentähden ei kannata puhuakaan siitä,
että miespuoliset laulajat siinä kohden eivät tyydytä korkeampia
vaatimuksia. Sitä vähemmän kuin he suorittivat tehtävänsä
liiottelematta, yksinkertaisesti ja arvokkaasti, pyytämättä muuta kuin
olla dramaattisia _laulussaan_. Pääansio on nti Emmy Strömerin, joka ei
ainoastaan ole erinomainen laulajatar, vaan kenties yhtä suuri
näyttelijätär. Draamallinen elämä hänen laulussaan on niin oleellinen,
että on välttämätöntä kuulla hänen laulavan näyttämöltä, missä hänen
luonteenlaatunsa pääsee vapaasti esiintymään, oikein nauttiakseen hänen
laulustaan ja saadakseen siitä oikean käsityksen."

"Nti Strömer", jatketaan sitten, "osaa teknillisesti hyvin hallita
rikkaita äänivarojaan, hänen äänensä on tasainen, korkeat äänet ovat
merkillisen täyteläiset ja tulevat päivä päivältä pehmeämmiksi ja
pyöreämmiksi; koloratuuri on sangen tyydyttävä. Mutta ken on ollut
ihastumatta tuosta ylen sympaattisesta puolesta hänen sielukkaassa
esityksessään? Niin _sielukas_ -- se on oikea sana. Yksityisissä
huudahduksissa, joka sävelessä sielu välähtää esiin. Kuulkaa vain
kuinka paljo hän voi sulkea esim. huudahtukseen: Manrico! ja mitä
vaihtelevia tunteita hän ilmaisee yhä uudesti vivahduttaen tuota
huudahdusta! Jos hän jo pelkällä laulullaan vetää kuulijan -- jopa
epämusikaalisenkin -- mukaansa, miten onkaan hänen vaikutuksensa
ehdoton, kun sitä tukee niin suuret dramaattiset ominaisuudet kuin
esim. nti Strömerin kasvojeneleet, joiden vertaista hienoudessa ja
kauneudessa harvoin näkee. -- -- Hyvällä aistilla nti Strömer ensi
näytöksissä näyttelee hillitysti keskittääksensä voimansa
draamallisesti tärkeään neljänteen näytökseen, loppukohtaukseen. Sillä
hänen esityksensä kohoo kohoamistaan, kiinnittäen katsojan mieltä saa
se hänet unohtamaan monet oopperan heikot kohdat, jotka meistä
pohjoismaalaisista näyttävät melkein mielettömiltä. Onnistuneimpia
kohtia taiteilijattaren esityksessä ovat mielestämme ensimäinen kohtaus
Manricon ja Lunan kanssa, misererekohtaus, kreivin ja Leonoran
kaksinlaulu tyrmän edustalla ja loppukohtaus vankilassa."

"Se, joka ennen on kuullut nti Sofie Strömerin laulavan, ei voi olla
hämmästymättä kuullessaan hänet Trubadurissa -- niin tavattomasti hän
on edistynyt laulajattarena; mutta tuskin vähemmän hän hämmästyttää
näyttelijättärenä. Azucenan osa vaatii sekä lauluun että näyttelemiseen
nähden melkein yhtä paljo kuin Leonoran, mutta kumminkin hän voittaa
kaikki toivomukset. Hänen menestyksensä on sitä merkillisempi kun hän
ei ole tehnyt ulkomaille opintomatkaa. Hänellä on runsaita äänivaroja,
joita hän joskus osaa käyttää erinomaisen hyvin. -- Loistokohtia ovat
erittäin toisen näytöksen alku (esim. vastaus köörin lauluun: 'Laulus
on kamala!' -- sitä vastoin sanat: 'sä kosta mua!' esiintyönnetään
liian kiihkeästi), loppuduetti (n:o 17) ja lopputersetti (n:o 18)."

"Hra Achté on yhdistänyt kaksi tehtävää, laulajan ja johtajan,
näytellyt Lunan roolia ja ohjannut musikaalista harjotusta. Kumpikin
tehtävä on ollut vaikea, varsinkin kun hän on nuori näyttämöllä.
Menestyminen edellyttää, eritotenkin olevissa oloissa, suurta rakkautta
asiaan ja lannistumatonta uutteruutta. -- Toden totta hra Achtén ansiot
ovat suuret, joskin muutamia puutteellisuuksia olisi voitu tasottaa,
jos olisi ollut kokemusta enemmän. -- Yleiseen näkyy kumminkin että
hänellä on sekä musikaalista aistia että oivallinen soitannollinen
sivistys. Hra Achtélla on suuri, metallisointuinen ääni. Kuitenkin hän
laulaa naturalistisesti, käyttää usein soinnultaan liian valoisia
säveleitä, vokaalisoi hieman epäselvästi ja jouduttaa tempoa. -- Hän
laulaa ylipäätään hyvin voimakkaasti, hänen crescendonsa aina
täyteläisimpään fortissimoon on kiitettävä ja leveä legatonsa sangen
hyvä hitaassa säveljaksossa. Mainitsemme vain esim. sulavan aarian n:o
10, jossa hra Achtén laulu esittäytyy varsin edullisesti.
Näytteleminenkin on paljo edistynyt syksystä 1870."

Mitä Ericssoniin ja Bergholmiin tulee arvostelu ei sisällä mitään
uutta. Köörejä kiitetään, joskin mustalais- ja miserere-köörit olisivat
voineet olla hienommin vivahdutetut. Erityinen kiitos annetaan Richard
Faltinille siitä erinomaisesta tavasta millä hän oli suorittanut
tehtävänsä. Hänen oli näet onnistunut lyhyessä ajassa kovin
erilaatuisista aineksista kokoonpanna ja harjottaa orkesteri, niin että
se täytti paikkansa. Totta on että hän jo syksyllä 1870 oli tehnyt
saman asian, mutta tuskin se silti oli paljonkaan helpompi, semminkin
kun vaatimukset olivat melkoisesti kohonneet. Ainoastaan puhdas
innostus saa semmoista aikaan, ja sentähden tulee suuri osa ansiota
kokonaisuuden menestyksestä Faltinille.

Seuraavat Trubaduri-näytännöt olivat alati yhtä menestyksellisiä.
Viides oli 22/3, kuudes oli ilmoitettu 25 p:ksi mutta lykättiin
Ericssonin sairauden tähden ja annettiin 29/3 -- viimeisenä näytäntönä
ennen pääsiäisjuhlaa. Väliin pistettiin herrasväki Lundahlin hyväksi
annettu näytäntö 26/3, jossa esitettiin: _Gringoire_ (ensi kerran);
Noita-ampuja (II. 1); aaria Ernanista ja suomalainen kansanlaulu
Bergholmin laulamina; sekä Kihlaus. Toisena pääsiäispäivänä 6/4 oli
myös puhenäytäntö, Kavaluus ja rakkaus; mutta 7/4 annettiin Trubaduri
seitsemännen kerran -- ja sinäkin iltana olivat piletit loppuun myydyt.
Vasta kahdeksantena kertana 9/4 oli huone "sangen hyvä" -- siis ei
täysi -- ja määrättiin kai sentähden yhdeksäs näytäntö 12/4
viimeiseksi. Olihan jo aika ajatella Lucian vuoroa.

Pääsiäisviikolla kävi Otto Florell Helsingissä ja kuuli Trubadurin.
Palattuaan hiljaiseen Haminaan hän kirjoitti kälylleen, Ida
Basilierille, Tukholmaan kirjeen, joka kenties paremmin kuin mitkään
sanomalehtien arvostelut ilmituo näytäntöjen laadun ja tunnelman. Siitä
otamme seuraavat rivit:

-- -- "Trubaduri -- mitä sanonkaan siitä? Kun esirippu oli laskenut
ensimäisen näytöksen jälkeen, istuin hetken aivan hämmästyksen
valtaamana, semmoista en todellakaan ollut odottanut. Sanomalehdet ja
sen lisäksi suulliset ja kirjalliset tiedonannot olivat puhuneet
Strömerin oivallisuudesta Leonorana. Se on totta, hän on lämmin,
sielukas ja draamallinen ja viehättää kohta. Se mikä kumminkin enemmän
hämmästytti minua oli yhteisesitys. Kohta ensi näytöksestä käytiin
asiaan käsiksi riemulla ja eloisuudella, joka sai minut pelkäämään että
nousu olisi vaikea jollei mahdoton. Pelkoni oli turha. Tämä esitys
olisi kelvannut missä tahansa. Ja kuulla suomalaisten taiteilijain
laulavan tätä sävelmikästä mutta hurjaa Verdi-musiikkia hehkulla, niin,
suoraan sanoen, italialaisella vimmalla, jota se vaatii, -- non, je ne
reviens pas de mon étonnement.[34] Siitä dilettanttimaisesta, jota
vähän olin peljännyt, ei näkynyt jälkeäkään. Sanalla sanoen:
suomalainen ooppera on olemassa ja hyvä. Luulen vain, päättäen siitä
mitä olen nähnyt, että vakava ooppera on sopivampi suomalaiselle
taiteilijaluonteelle kuin koomillinen ja buffa. Sinä olet vastaiseksi
poikkeus. Tule ja luo henkeä koomilliseen oopperaan, suurin tehtäväsi
taiteilijattarena on tehdä se mahdolliseksi, luoda se, mutta jos
sinusta niinkuin von Konowista 'halpaa se kunnia ois', niin on se sinun
asiasi. Jos tahdot ihastuttaa veltostunutta, kosmopoliittista
pääkaupunki-yleisöämme, joka maksaa kolmemarkkasensa, saa saatavansa ja
syö illallista sen jälkeen ennen kuin panee maata, niin laula Uudessa
teatterissa. Näen hengessäni ukko Trappin loikahtelevan nojatuolissaan
ja hänen vanhan armonsa Mellinin esiinpuhaltavan äänekkään _charmant!_
Rouva X. ei ole jättävä hiuskarvaakaan tukkalaitteestasi ihailematta ja
neiti Z. on joutuva tyydytyksen huumaukseen nähdessään sinulla
dentelles et chaussure de Paris.[35] On kai siellä niitäkin, jotka
sydämellisesti sanovat sinut tervetulleeksi, mutta minä kiitän tätä
yleisöä Arkadiassa, joka liikuttavalla uskollisuudella rientää
Truhaduria kuulemaan ja joka lapsen uteliaisuudella odottaa Luciaa
hajottaakseen koko teatterihökkelin. Siellä osataan kaikki ulkoa,
alkaen sanoista 'Herätkää! herätkää! jo salot koittaen herättää kirkas
valo' Azucenan viimeiseen huutoon asti: 'Nyt koston saat sä äiti';
siellä säteillään ilosta, vaikkei liverrys olisikaan niin loistava
taikka säveljuoksut niin tasaisia ja siellä ollaan niin naivisia että
sinä hetkenä iloitaan sen ajan tulosta, joka vihdoin on koittanut.
Riemuitaan nykyisyydestä sentähden että uskotaan tulevaisuuteen. Taikka
mistä johtuu tämä tulviva eloisuus, tämä virkeys ja lämpö, joka on
vallalla suomalaisella näyttämöllä. Semmoista vuorovaikutusta näyttämön
ja salongin välillä kuin täällä en ole koskaan nähnyt, enkä saa koskaan
nähdä. Tämän kaiken tiedät toki paremmin kuin minä, mutta kenties et
ole käsittänyt että yhteisesitys nyt on pääasia; 1870 se oli Leonora,
-- kumminkin tunnustan, ettei se nytkään ilman Strömeriä olisi mitä se
on. Mutta minä huomaan olleeni lämpenemäisilläni, jota kunnioitettavan
perheenisän mieluummin tulee karttaa." -- --

Tämä paikottain humoristinen kuvaus on siksi oikea, siksi sattuva, että
siihen on tuskin mitään lisättävää. Jos voidaankin hymyillä semmoisille
musiikki-intoilijoille, jotka eivät laiminlyöneet ainoatakaan
Trubaduri-näytäntöä, jotka ihailuksensa huumauksessa vain puhuivat
"meidän Emmystä" ja "meidän Idasta" tarkoittaen oopperan primadonnia,
ylioppilaille, jotka yhtäkkiä muuttuivat italialaisen musiikin
yltiöpäisiksi harrastajiksi, niin että heidän seurapiireissään
Bellmanin y.m. perinnäisten laulujen oli väistyminen mustalaisköörin
y.m. Trubaduri-sävelmäin tieltä ja että he lemmen liikuttamina eivät
enää purkaneet tunteitaan kansanlaulujen avulla vaan turvausivat
aariaan: "Katkera nyt on kuolemain" j.n.e. -- jos voidaankin kaikelle
tälle hymyillä, niin oli kaiken tämän pohjana kuitenkin puhdas ilo
siitä, että uusi kauneusmaailma oli auennut suomalaisille, ja tunto
siitä, mitä ymmärtävät arvostelijat todistivat, että se mitä
näyttämöltä tarjottiin, huolimatta yksityiskohtaisista puutteista, oli
tositaidetta. Vuorovaikutus näyttämön ja salongin välillä, josta
Florell puhuu, oli todella yksinäinen laatuaan. Sen myöntänee
epäilemättä jokainen mukana ollut, ja se joka ennen tai myöhemmin on
ulkomailla kuullut maailman mainioimpia oopperataiteilijoita, tietää
että siellä suurimmaltakin taiteelliselta nautinnolta on puuttunut
jotakin erikoista, jotakin sanomattoman lämmittävää, jota hän
ainoastaan täällä kotona on kokenut.

Sillä aikaa kun oopperaa viimeisteltiin, annettiin puhe- taikka
oikeammin sekanäytäntöjä. Siten esitettiin 15/4 K. S. Suomalaisen
kääntämä A. Wilbrandtin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Ensi lempi_ (nti
Aura Avellan pääroolissa) sekä Remusen kotiripitykset ja niiden välillä
Noita-ampuja (II. 1), jossa Strömer-sisarukset lauloivat erittäin
kauniisti; 16/4 Lapsuuden ystävät, joka oli uusi Helsingissä ja joka
hyvin näyteltynä, huolimatta tarkoitusperäisyydestään, koomillisten
piirteittensä ja onnistuneen juonen tähden vastaanotettiin
suosiollisesti, Lemmenjuoma, jossa nti Avellan menestyi oivallisesti,
ja Suuria vieraita, josta taas Vilho, Aspegren ja Kallio saivat
kiitoksia; sekä 19/4 Viuluniekka.

Lucia ilmoitettiin annettavaksi 21/4, mutta sairaussattuman tähden oli
ensi näytäntö vasta 24/4 ja se muodostui "uudeksi riemuhetkeksi
Suomalaiselle teatterille". Ooppera onnistui, pikku epätasaisuuksia
lukuunottamatta, erinomaisesti, kiitos olkoon Emmy Strömerin, joka
nerokkaasti tulkitsi pääroolin. Sydäntä kouristava, ylevä sekstetti ja
mielipuolisuuskohtaus vastaanotettiin myrskyisellä suosiolla. Ericsson
(Edgardo) lauloi lämpimästi ja eloisasti. Achté (Ashton) oli
voimallinen laulussaan ja näyttelemisessään ja Bergholmilla (Raimond)
oli hyvä tilaisuus näyttää kauniita äänivarojaan. Köörit olivat
ylipäätään nuhteettomat. Näyttämölle-järjestely niinikään kaikin puolin
hyvä. -- Toinen näytäntö 26/4 oli vielä loistavampi. Salonki niinkuin
ihastuskin kukkuroillaan. Sekstetti pyydettiin ja laulettiin da capo.
Emmy Strömer huudettiin kaksi kertaa riemuisesti esiin, ja Ericsson
kohosi kirouskohtauksessa draamalliseen voimaan nähden korkeammalle
kuin koskaan ennen. -- Kolmannella kerralla 28/4 oli "hyvä huone",
mutta menestys entisellään. Edelleen annettiin ooppera vielä 1, 3, 7 ja
10 p. toukok., siis kaikkiaan seitsemän kertaa, ilman että yleisön
suosio olisi tuntuvasti laimentunut. Kuudentena iltana lauloi Lundahl
Raimondin osan, syystä kun Bergholm oli sairas, ja teki sen sangen
tyydyttävästi.

Nimimerkki Si:n pitkästä arvostelusta teemme seuraavan supistelman:

Lucian esitys osotti ilmeisesti yleistä edistystä esiintyjissä. Eri
iltoina saattoivat eri kohdat onnistua erilaisesti, mutta kokonaisuuden
kanta oli kohonnut, ja niin oli yleisön mielenkiinnonkin laita,
päättäen miltei täysistä huoneista näytäntökauden lopulla. Varsinaisten
loistokohtien -- sekstetin, mielipuolisuuskohtauksen sekä Lucian aarian
ensi näytöksessä -- jälkeen olivat kiitoksella mainittavat Lucian ja
Edgardon duetti ensi näytöksessä, Lucian ja Ashtonin toisessa,
Raimondin aaria n:o 7 ynnä osittain Edgardon tehtävä viime kuvaelmassa.
Suuremmoiseen sekstettiin keskittyi niin runsas määrä sulosointua,
sulavat sävelmät, jotka kukin puolestaan ilmaisevat osallisten
erilaisia tunteita, olivat niin sydäntä kouristavia vaikutukseltaan,
että yksistään sentähden ooppera ansaitsi yhä uudistettua kuulemista.

Emmy Strömerin Lucia oli häikäisevä todistus hänen ylevästä
taiteellisuudestaan. Tämän tehtävän, joka oli täydessä sopusoinnussa
hänen voimainsa kanssa, hän näet suoritti tositaiteilijan
itsenäisyydellä ja selvyydellä. -- Mitä enemmän tutustui
yksityiskohtiin, sitä enemmän täytyi ihailla hänen lahjojaan. Hänen
resitatiivinsa esim. olivat erinomaisesti lausuttuja ja korostettuja;
oivallinen korostaminen tuotti lausunnalle laulussa mitä hienoimpia
vivahduksia ja teki sen harvinaisessa määrässä dramaattisesti
ilmehikkääksi. Varmasti vivahdutetut huudahdukset eivät tässä kohden
olleet vähimmin vaikuttavat. Ihastuttava pianissimo korkeilla sävelillä
ansaitsisi vain tulla useammin käytetyksi. Erinomaisen vaikuttavia
olivat myös supistetut, korkeat sävelet sekstetissä. -- Laulajattaren
draamallinen esitys oli kohoamassa yhä enemmän musikaalisen kannalle.
Luciana hänen näyttelemisensä oli mitä parhaimmin harkittua. Liikunnot
olivat yleensä pehmoisia ja plastillisia, ja todellisella tyydytyksellä
oli huomattu kuinka joskus vielä näyttäytyvät särmikkäisyydet
käsivarsien liikunnoissa ilta illalta tasaantuivat ja pyörentyivät. --
Ei voi sanoa, että kasvojen eleissä totuus ja kauneus aina (esim.
kertoessa näöstä lähteellä) olivat mahdollisen täydellisiä, mutta
niissä esiintyi niin runsaasti erinomaisen onnistuneita kohtia (esim.
mielipuolisuuskohtauksessa), että lupaukset olivat mitä parhaimmat. --
Onnistuneimpia ansiopuolia viime mainitussa kohtauksessa oli paitse
laulua silmien ilme, josta yksistään näki että nti Strömer esitti
mielipuolisuutta.

Ericsson onnistui paremmin Edgardona kuin Manricona. Luciassa hän
todella näyttäytyi oopperan toiseksi päähenkilöksi, jota vastoin hän
Trubadurissa luovutti tämän kunniasijan Lunalle. Kauniilla äänellään
hän oikein loisti kaksinlaulussa Lucian kanssa, sekstetissä ja viime
kuvaelmassa. Näyttelemisessäkin huomattiin edistystä. -- Achtékin
lauloi paljo etevämmin Luciassa. Kumminkin tulisi hänen, niinkuin on
näyttänyt osaavansakin, kiihkeissäkin kohtauksissa laulaa enemmän
legato, sitomalla sävelet toisiinsa eikä työntämällä ne esiin, niinkuin
usein tapahtuu. Parhaiten hän lauloi sekstetissä ja erittäin
onnistuneita kohtia oli hänellä duetissa Lucian kanssa. -- Bergholmin
ansiokkaimmat kohdat olivat paitse hänen osaansa sekstetissä, kaunis
cantabile: 'Ah salli äänen soida sydämeesi' ja tuo vähän jokapäiväinen:
'Uhriksi olet pannut'. -- Himberg suoritti kaksi pientä roolia:
Normanin ja Arthurin. Hänellä on heleä, miellyttävä ääni, joka
ansaitsisi kehittämistä. -- Köörit menivät, pari pientä poikkeusta
lukuunottamatta, tarkasti ja reippaasti, vaikka ne salongin tähden
eivät tuntuneet erittäin voimakkailta. Orkesteri oli Faltinin johdolla
yhä edistynyt varmuudessa ja vivahduttamiskyvyssä.

Lucia-näytäntöjen jälkeen puheosasto 14/5 ja 17/5 esitti uuden
alkuperäisen, E. F. Jahnssonin kirjoittaman murhenäytelmän, _Lalli_,
joka vähän ennen oli ilmestynyt kirjakauppaan. Ensi näytännön jälkeen
sanotaan, että kappale teatterissa nähtynä oli vaikuttavampi kuin
luettaessa, joskaan se ei ollut niin mahtava kuin aiheeseen katsoen
olisi odottanut. Näytelmältä ei puuttunut tehoisia, kenties liiankin
tehoisia kohtauksia. Ylipäätään olivat molemmat viimeiset näytökset
heikoimmat, niissä kun liiottelu ja riittävän perustelun puute oli
tuntuvin. Kieli oli kyllä kevyttä ja sujuvaa, mutta olisi voinut olla
lennokkaampaa. Näyttämöllepanoon nähden herättivät ensi kerran
käytäntöön otetut muinaissuomalaiset puvut erityistä huomiota. Väkeä
oli aika paljo, eikä suosionosotuksia säästetty. -- Myöhemmässä
seikkaperäisessä arvostelussa mainitaan, että tekijä ei ollut osannut
luoda henkilöitä yksilöllisiksi luonteiksi ja että näyttelijät
puolestaan eivät myöskään pystyneet täydentämään tätä puutetta.
Sentähden Lundahl Lallina ja Vilho Henrik piispana eivät tyydyttäneet
odotuksia, vaikka he olivat teatterin parhaimpia. Sitä vastoin
kiitetään rva Aspegrenia Lallin vaimona ja rva Lundahlia Nyyrinä sekä
myöskin Himbergiä ja Leinoa parissa pienemmässä osassa.

Vaikka jo oltiin toukokuun keskivaiheilla, oli vielä kolmas ooppera
esitettävä, nimittäin Auberin _Fra Diavolo_ ja kahdessa viikossa se
saatiin valmiiksi. Ensi näytäntö oli 29/5, toinen 31/5 ja kolmas 2/6.
Näissäkin kesän kynnyksellä annetuissa näytännöissä oli melkein täydet
huoneet ja suosionosotukset mitä vilkkaimmat. Varsinkin oli niin laita
viimeisessä, jossa yleisö esiintoi kiitollisuutensa ensimäisestä,
kauttaaltaan hämmästyttävän menestyksellisestä oopperasesongista.
Runsain osa suosionosotuksia tuli tietysti Strömer-neitien osaksi. --
Niin teatterissa ja niin myöskin toukokuun viime päivänä Hesperian
ravintolassa toimeenpannuissa pidoissa, jossa teatterin ja varsinkin
oopperan ystävät lukuisasti kokoontuneina sanoin ja maljoin ylistivät
taiteilijoita ja Kaarlo Bergbomia; rva Raalle lähetettiin
tervehdyssähkösanoma, niinkuin teatterijuhlissa oli tavaksi tullut.

Fra Diavolonkin esitystä nimimerkki Si arvosteli seikkaperäisellä
tavallaan. Hänestä oli ymmärrettävää ja oikein, että oli alotettu
helpommista italialaisista oopperoista ja että sen jälkeen oli otettu
ranskalainen ooppera, joka oli vaikeampi esittää, -- vasta sen jälkeen
voitaisiin ajatella saksalaista. Totta kyllä, hän arveli, olisi tuskin
mahdollista valita joku Wagnerin oopperoita näyteltäväksi, mutta jos
lähimmässä tulevaisuudessa kävisi päinsä esittää esim. jokin Mozartin
ooppera, "niin on äärettömän suuri tehtävä suoritettu, ja
oopperanystävä on oleva täysin tyydytetty". -- Fra Diavolon
harjottamisesta tavattoman lyhyessä ajassa tuli kunnia Faltinin
taidolle ja hartaudelle. Esitys luonnistui varsinkin toisena iltana
oivallisesti -- ensimäisenä kun näet vielä oli huomattavissa jälkiä
kiireellisestä valmistustyöstä.

Emmy Strömerillä oli Zerlinana entisiä pienempi rooli, mutta silti
hänen esityksensä veti puoleensa päähuomion. Hän lauloi yhtä
erinomaisesti kuin ennen, mutta hänen käsityksestään saattoi olla eri
mieltä. Hän oli kenties liian tunteellinen ja hiljainen roolissa, joka
oikeammin olisi esitettävä vilkkaasti, vallattomasti ja keimailevasti.
Mutta laulajatar noudatti luontoansa ja lahjojaan, jotka ovat suunnatut
vakavaan ja traagilliseen, ja se selittää ja puolustaa hänen
esitystään. -- Nti Sofie Strömer näytteli oivallisesti ja
tarpeellisella huumorilla lady Pamelaa. -- Achté, joka ulkomuodoltaan
oli erittäin sopiva Fra Diavoloksi, vaikka näytteleminen oli
puutteellista, lauloi musikaalisesti samoin kuin Bergholm, joka
koomillisena loordina oli aivan paikallaan ladynsä rinnalla. Ericssonin
(Lorenzo) laulussa oli monta kaunista kohtaa. Ravintolan isäntänä
esiintyi Aspegren sekä rosvoina Lundahl ja Himberg, kaikki sangen
tyydyttävästi. Yleiseen suureen mieltymykseen vaikuttivat vihdoin
ansiokkaasti köörit, joissa erittäin kauniita ääniä oli osallisina.

Tähän päättyi oopperaosaston ensimäinen toimikausi. Menestys oli ollut
niin loistava, että rohkeita suunnitelmia tehtiin lähintä tulevaisuutta
varten: uusia voimia oli kiinnitettävä lyyrilliseen näyttämöön, jonka
ohella ajateltiin mahdollisuutta saada esiintyä soitannollisesti
edullisemmassa salongissa kuin Arkadian, jossa köörit tuntuivat
heikoilta, vaikka muuten olivatkin riittävän voimakkaita, ja laulaminen
rasitti ja väsytti yksinlaulajia. Tämän tähden johtokunta kääntyi
Ruotsalaisen teatterin johtokunnan puoleen pyynnöllä, että Suomalaisen
oopperan sallittaisiin seuraavana syksynä näytellä Uudessa teatterissa
kuuden viikon aikana kaksi kertaa viikossa semmoisina päivinä, jolloin
ei ollut ruotsalaista näytäntöä. Pyyntöä puolusti nimimerkki O(tto)
D(onner) Morgonbladetissa (16/5) kirjoituksella, josta otamme seuraavat
rivit:

"Tavallista suuremmalla mielenkiinnolla kysytään, onko Ruotsalaisen
teatterin johtokunta antava myöntävän vai kieltävän vastauksen?
Varmaankin on ilmaantuva niitä, jotka huomauttavat harjotuksista ja
yhteisten pukukammioiden käytännöstä syntyviä vaikeuksia. Ja onhan
luonnollista että vaikeuksia ilmaantuu, kun samassa teatterissa
annetaan kuusi näytäntöä neljän sijasta, mutta käyhän se päinsä
kaikkialla suuremmissa kaupungeissa. Erikielisiäkin näytäntöjä annetaan
joissakuissa teattereissa eri viikonpäivinä. Mahdotonta se siis ei ole,
varsinkaan jos huoneuston käytäntö harjotuksia y.m. varten on
edeltäkäsin määrätty. Jos on hyvää tahtoa ja jotain totta usein
kuullussa puheessa, että toivotaan kaikkea edistystä suomalaiselle
kulttuurityölle, mikäli se vaan ei polje ruotsalaista sivistystä
maassamme, niin ei liene kovinkaan vaikea saada toivottua sopimusta
aikaan."

"Taloudellisesti luulisi tämän järjestyksen tuottavan hyötyä
kummallekin seurueelle. Nyt tapahtuu usein että molemmat näyttelevät
samana iltana kilpaillen keskenään. Niin ei tulisi silloin olemaan
laita, ja tietty on kuinka teatterissakäynnit lisääntyvät näytäntöjen
luvun mukaan. Merkillistä on ollut huomata, että ruotsalaisella samoin
kuin suomalaisella teatterilla on ollut muutamia erikoisen innokkaita
ystäviä, jotka niinkuin näyttää periaatteellisesti ovat käyneet
ainoastaan toisessa teatterissa. Kenties olisi toivottavissa että
tällainen yksipuolisuus katoaisi, jos Ruotsalainen teatteri myöntymällä
mainittuun pyyntöön osottaisi rakkautta kotimaiseen taiteeseen yleensä.
Että etenkin Suomalainen ooppera ansaitsee semmoisen tunnustuksen,
myöntänee jokainen puolueeton. Puhutaan niin usein jalosta kilpailusta,
jonka tulee vallita suomalaisen ja ruotsalaisen sivistyksen edustajain
välillä maassamme. No niin! koettakaa tehdä ulkonaiset ehdot
kummallekin mahdollisen tasaiseksi; siitä on vain syntyvä sitä jalompi
tulos. -- -- Jokainen kotimaisen laulunäyttämön rehellinen ystävä olisi
mielipahalla kuuleva, että Suomalainen ooppera on kielletty puhumasta
yleisölle etevimmältä näyttämöltämme."

Jo seuraavana päivänä H. D. tiesi, että Ruotsalainen teatteri _ei_
voinut suostua pyyntöön -- käytännöllisistä syistä. -- "Ojennetaan
kättä!" lisäsi U. S.

Olojen valaisemiseksi mainittakoon, että, niinkuin Emilie Bergbom oli
kertonut kirjeessään Florellille, ruotsalaisissa piireissä todella oli
alettu ankarasti arvostella monivuotisen hartaan toimitusjohtajan
Kiseleffin tointa. Kevätpuolella tämä tyytymättömyys tuotiin
julkisuuteenkin, varsinkin nuorten kynäilijäin kirjeissä
maaseutulehtiin. Valitettiin ruotsalaisen teatterin huonontumista,
etevien näyttelijäkykyjen puutetta ja ohjelmiston mitättömyyttä sekä
vaadittiin, että -- ruotsalainen lyyrillinen näyttämö oli perustettava.
-- Tämän johdosta huomautettiin Morgonbladetissa (16/4), että Charlotte
ja Fritiof Raan vertaisia näyttelijöitä tosin ei enää ollut, mutta
silti oli teatterilla aika hyviä ja lupaavia nuorempia kykyjä eikä
ohjelmistokaan ollut huonompi kuin edellisinä vuosina, jolloin siihen
oli tyydytty, vaan osaksi parempikin. Mitä vihdoin viimeiseen
vaatimukseen tulee, niin oli "mitä ajattelemattominta nykyään huutaa
ruotsalaisen lyyrillisen näyttämön välttämättömyyttä. Ja tämän huudon
takana piilee ilmeisesti jotakin muuta kuin taideharrastusta.
Suomalainen teatteri tarjoaa ja on tulevanakin näytäntökautena tarjoava
etevän laulunäyttämön, ja se kai pitäisi voida olla yhteinen
sivistyneelle yleisölle niin laajalti kuin tämä näyttämö ulottuu.
Vastaiseksi riittänee maallemme yksi lyyrillinen näyttämö, ja se
joka nyt vaatii toista ei tarkoita muuta kuin olemassa olevan
tukehduttamista."

Nämä viimeiset sanat olivat profeetallisemmat kuin kirjoittaja saattoi
aavistaakaan. Vastedes saamme nähdä että ruotsalainen lyyrillinen
näyttämö todella pantiin toimeen ja että sen tarve lakkasi niin pian
kun suomalainen ooppera oli vaiennut!

Kustannusyhdistyksen vuosikokous oli 11/5 Arkadiateatterin lämpiössä.
Valitsemaan johtokuntaa sekä edellisen vuoden tilintarkastajain
ehdotuksen mukaan (kts. ylemp. s. 54) määräämään korotettua palkkaa
toimitusjohtajalle kokous asetti lautakunnan, jonka jäseniksi tulivat
O. Donner, J. Krohn, J. F. Perander, A. Hagman ja A. Almberg. Tämä
lautakunta kokoontui 14/5 ja valitsi johtokuntaan entiset jäsenet, K.
Bergbomin, B. O. Schaumanin sekä -- Yrjö Koskisen sijaan, joka
vuosikokouksessa oli ilmoittanut tahtovansa luopua -- J. Krohnin.
Varajäseniksi otettiin niinikään entiset: A. Järnefelt ja A. Almberg.
Edelleen määrättiin toimitusjohtajalle palkaksi 3,000 ja rahaston
hoitajalle kulunkirahoiksi 800 mk vuodessa.

Syksyllä (kokouksessa 18/11) esiintuoduista tileistä otamme seuraavat
tiedot. Tulopuolella on suurin erä tulot 122:sta näytännöstä 76,503:84
mk (se on keskimäärin 627 mk illalta -- edellisenä vuonna, jolloin ei
ollut oopperaa, 431 mk), jonka ohella on huomattava: suoritettuja
osakkeita 5,474, lahja Leppävirroilta 193 sekä valtioapu 8,000 mk.
Vuoden alussa sisäänjätetyn anomuksen johdosta oli teatterille
myönnetty 16,000 markkaa avustusta ja oli siitä puolet otettu kuluneen
näytäntökauden puolelle.[36] Menopuolella huomataan seuraavat
tärkeimmät erät: palkkoja ja palkkioita 38,788:99, päiväkustannuksia
23,677:69, orkesteri 13,440:27, puvusto 7,721:42, kirjasto 3,445:15,
matkakustannuksia 6,638:88 mk. Koko menojen summa tekee 94,739:65 mk ja
on sen suoritus tuottanut 4,390:24 mk:n vaillingin. Kun edellisen
vuoden velka 4,500 mk. oli maksamatta, oli siis velkakuorma kasvanut
8,890:24 mk:si.

Tileissä ei teatterin osastoja oltu toisistaan erotettu, mutta
likimääräisen laskelman mukaan olivat puheosaston menot nousseet
49,300 ja lauluosaston 45,500 mk:aan; jota vastoin edellinen oli
näytännöistään saanut 41,200 ja jälkimäinen 35,300 mk. Tämän mukaan
olisi ooppera tuottanut tappiota 10,000 ja puheosasto 8,000 markkaa.

Puhenäytännöissä (86 luvultaan) esitettiin 45 kappaletta, nimittäin:

    14 kertaa Laululintunen;
    12   "    Lemmenjuoma;
    11   "    _Kihlaus_;
    10   "    Viuluniekka;
     9   "    Työväen elämästä;
     8   "    Marin rukkaset;
     7   "    Marianne, Remusen kotiripitykset (Ämmän toruja);
     6   "    Kukka kultain kuusistossa, Riita-asia, Suorin tie paras,
              Maria Tudor;
     5   "    Kuinka anopeista päästään, _Kalatyttö_;
     4   "    _Sotavanhuksen joulu, Erehdykset, Bartholdus Simonis,
              Margareta, Lea_, Rouget de Lisle, Ei ollenkaan
              mustasukkainen, Hääilta;
     3   "    Suuria vieraita, Yökausi Lahdella, Sala-ampuja ja
              karjatyttö, Katsokaa peiliin, Päivölä, Kavaluus ja
              rakkaus;
     2   "    _Saaristossa, Lemun rannalla, Silmänkääntäjä, Kosijat_,
              _Lapsuuden ystävät, Lalli_, Preciosa, Deborah;
     1   "    _Ainoa hetki_, Ensi lempi, Valtioviisas räätäli, Koira
              ja kissa, Gringoire, Jeppe Niilonpoika, Macbeth
              (unissakävijä-kohtaus), Hamlet (Ofelia-kohtaukset),
              _Daniel Hjort_ (mestauslavakohtaus), [sekä kuvaelmat:
              _Taistelumme päivinä, Torpan tyttö ja Pilven veikko_].

Kotimaisia oli 14 täydellistä kappaletta ja niistä kolme (Ainoa hetki,
Lapsuuden ystävät ja Lalli) uusia alkuteoksia sekä 1 kohtaus (Daniel
Hjort) ja kolme kuvaelmaa.

Ohjelmistolle uusia oli 16: Lea, Ainoa hetki, Lapsuuden ystävät, Lalli,
Katsokaa peiliin, Remusen kotiripitykset, Suuria vieraita, Riita-asia,
Ensi lempi, Lemmenjuoma, Gringoire, Maria Tudor, Kavaluus ja rakkaus
sekä kohtaukset Macbethista, Hamletista ja Daniel Hjortista.

Oopperanäytäntöjen tilasto tavataan alempana yhdessä kohden 7:nnen
luvun lopussa.

Huhtikuulla johtokunta valitsi A. Ahlqvistin, K. Bergbomin, K. Slöörin,
K. S. Suomalaisen ja V. Löfgrenin kilpalautakuntaan, jonka tuli antaa
lausunto edellisenä näytäntökautena ilmoitetun kahden palkinnon
jakamisesta (kts. ylemp. s. 57), ja pari kuukautta myöhemmin lautakunta
julkaisi yksimielisenä päätöksenään, että ei yksikään kilpailuun
lähetetyistä kappaleista ansainnut palkintoa, vaan ehdotti se kuitenkin
johtokunnalle, että P. Hannikaiselle ja E. F. Jahnssonille annettaisiin
kummallekin kehotukseksi 200 markkaa niistä heidän teoksistaan, jotka
teatterissa oli näytelty.




III.

Kolmas näytäntökausi, 1874-75.


Ulkoa katsoen luulisi puheosastolla lauluosaston näytellessä olleen
helpot päivät, mutta tositeossa sen jäsenillä ei sentään ollut vähemmän
työtä. Silloin näet harjotettiin uusia näytelmiä, ja kun oltiin
Helsingissä, saivat näyttelijät samalla yhtämittaisesti nauttia
Bergbomin johtoa. Tämä oli kaikille tarpeen, mutta ymmärrettävästi
enimmän nuorimmille, jotka olivat teatteriin tulleet ennen saamatta
vähintäkään ohjausta esiintymistaidossa. Semmoisia vasta-alkajia olivat
tätä nykyä paitse ennen mainituita, ensi näytäntökauden loppupuolella
ilmoittautuneita:

_Kaarlo Edvard Törmänen_, 19 v., maakauppiaan poika Lohjalta;
helmikuulla 1873 eronnut ruotsalaisesta normaalilyseosta ja "koetusajan
kuluttua" otettu teatterin palvelukseen joulukuulla s.v.;[37]

_Taavi Pesonen_, n. 25 v., käsityöläisen poika Savonlinnasta, käynyt
Kuopion koulussa; tullut laulajana oopperaan tammikuulla 1874;
myöhemmin muuttanut puhenäyttämölle;

Nti _Amanda Wilhelmina Hellstén_, 19 v., laivanrakentajan tytär
Turusta, Heurlinin koulun oppilas; tullut maaliskuulla 1874;

_Juhana Aukusti Tervo_ (Rosenqvist), 20 v., lukkarin poika
Janakkalasta, käynyt Jyväskylän alkeisopistossa ja ollut kolme vuotta
koulunopettajana Hauhossa; tullut kesäkuulla 1874;

Nti _Hilda Cecilia Heerman_, 17 v., Selma Heermanin (rva Lundahlin)
sisar (kts. ylemp. s. 3); tullut huhtikuulla 1874, mutta eronnut jo
1875;

Rva _Emmy Stenberg_ (omaa sukua Eklöf), 23 v., nimismiehen tytär
Tammelasta; tullut 1874 ja eronnut 1876.

Koska Bergbom aikoi olla koko kesän kotona Helsingissä, määrättiin että
näiden näyttelijänalkujen yhdessä Böökin ja Leinon kanssa tuli jäädä
pääkaupunkiin, jossa "tohtori" oli johtava heidän harjotuksiaan.
Varsinaisen teatterikoulun puuttuessa saisivat he siten ainakin vähän
tietoa näyttämötaiteen alkeista. Elokuun alussa nämä nuorimmat jälleen
yhtyivät tovereihinsa Kuopiossa.

Pääosa seuruetta antoi tänäkin kesänä -- paitse heinäkuulla --
näytäntöjä maaseutukaupungeissa.

Ensimäinen olopaikka oli _Hämeenlinna_, jossa ensi näytäntö oli 5/6 ja
neljäs, viimeinen, 12/6; viides peruutettiin palosammutuskunnan
vuosijuhlan tähden. Menestys oli yleensä huono, vaikka nti Aura Avellan
esiintyi ensi kerran täällä ja kappaleet (paitse Laululintunen) olivat
paikkakunnalla tuntemattomia, jopa kaksi ohjelmistolle uutta: T.
Hagmanin suomentama Mélesvillen 3-näytöksinen huvinäytelmä _Michel
Perrin_ Vilho nimiroolissa 10/6 ja Tuokon suomentama H. Herzin
4-näytöksinen murhenäytelmä _Sven Dyringin koti_ 12/6 ("meni paljo
paremmin kuin harjotuksista olisi voinut aavistaakaan, yleisö hyvin
tyytyväinen; nti Tötterman [Regissa] huudettiin esiin"). Tulot eivät
tehneet täyttä 150 mk illalta.

Ilman kaipauksen tunnetta seurue 15/6 erosi Hämeenlinnasta ja matkusti
_Lappeenrantaan_, johon sitä jo aikoja ennen oli pyydetty tulemaan.
Valitettavasti oli kuitenkin teatteria varten tarjona oleva sali niin
pieni, että ainoastaan yksi näytäntö (Työväen elämästä, Remusen
kotiripitykset ja Laululintunen) annettiin 17/6 ja tuotti se lähemmäs
200 mk. Päivänä sen jälkeen matkustettiin Lauritsalaan, jossa
näyttelijöille suotiin hyvitystä. "Herra M. Pöyhiä antoi", Vilho
kirjoittaa, "koko seuralle vapaan matkan Lauritsalaan sekä yösijan ja
rattoisat pidot kodissaan. Tästä kiitos ja kunnia sinulle, jalo
kansalainen. Sinun menetyksesi suuresti elähytti meitä. Se oli
jonkunmoinen korvaus siitä typeryydestä, jota ylipäänsä saimme kokea
Hämeenlinnassa" (!).

Virkistynein mielin astuttiin 19/6 laivaan, joka oli vievä seurueen
_Joensuuhun_. Matkan hupaisuutta enensi se että teatterin suosija ja
ystävä eversti A. Järnefelt perheineen oli mukana laivalla. Kun 20/6
ehtoolla laskettiin laituriin, oli taas niinkuin ensi kerrallakin suuri
joukko kaupunkilaisia rannalla vastaanottamassa, ja tulijat tervehtivät
heitä laulamalla Mun muistuu ja Tuoll' on mun kultani. Joensuu oli siis
entisellään, ja Vilho todistaa: "Yleisö on niinkuin ennenkin harras,
ystävällinen ja innokas. Tämä vaikuttaa paljon näyttelijöihin, ja
jokainen tekee parastansa. 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä', sitä
vähemmän näyttelijä." -- Nämä sanat on kirjoitettu ensimäisen näytännön
jälkeen 21/6, jonka ohjelma oli: Työväen elämästä, Kotiripitykset ja
Yökausi Lahdella. Mutta menestystä oli seuraavillakin näytännöillä,
joissa esitettiin 21/6 Marianne, 26/6 Lemun rannalla, Suorin tie paras
ja Marin rukkaset, 28/6 Kavaluus ja rakkaus sekä l/7 Lapsuuden ystävät
ja Hääilta. Varsinkin herättivät Marianne ja Lapsuuden ystävät suurta
mieltymystä; mutta Schillerin murhenäytelmä tyydytti nähtävästi
vähemmän, vaikka näytteleminen onnistui oivallisesti. "Galleri nauroi
usein traagillisimmissa kohdissa, ja kumminkin muuan talonpoika oli
valittanut että hänen markkansa meni hukkaan kun ei saanut nauraakaan."
-- Tulot tekivät noin 266 mk illalta, se on 46 mk vähemmän kuin ensi
kerralla, mutta toista sataa enemmän kuin Hämeenlinnassa. Oloja
kuvaavana on mainittava, että teatterilla ei ollut painetuita ohjelmia.
Syynä siihen oli tietysti se että paikkakunnalla ei ollut kirjapainoa.
Edellisellä kerralla oli seurueella ollut valmiita ohjelmia mukanaan,
mutta nyt oli tultu ilman siinä luulossa että kaupunkiin oli --
niinkuin huhu oli kertonut -- hankittu kirjapaino, mutta huhu oli
perätön. Tähän päättyi työ tällä kertaa, sillä heinäkuu oli määrätty
lepoajaksi. Käytämme tahallamme sanaa _työ_, sillä päiväkirjasta, johon
Vilho tänä kesänä merkitsi mitä seurue kunakin päivänä toimitti, näkee
että ainoastaan varsinaiset matkapäivät olivat vapaita; muina päivinä
olivat harjotukset lakkaamatta käymässä. Vanhatkin ja monesti näytellyt
kappaleet harjotettiin säännöllisesti kerran tai pari tai useamminkin
ennen kun ne uudelleen esitettiin ja sillä välin valmistettiin uusia.
Siitä johtui että näyttelijöillä, jotka tahtoivat tunnollisesti täyttää
tehtävänsä, oli sangen vähän aikaa turhiin huvituksiin, sillä kun ei
ollut yhteisiä harjotuksia teatterissa, täytyi kotona lukea ulkoa
rooleja sekä harkita niiden esitystä ja harjotella itsekseen.
Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.

Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla _Kuopiossa_. Useimmat
olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko
kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä
saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli
toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut
kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut
Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja
muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin
toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti
Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta;
saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen
mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun
muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.

Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden
että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo
Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen
ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että
siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu
pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos
oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi
näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta
(à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa
(à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä
(à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut
hyvin lukea.

Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p:ksi.
Syynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat
matkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista[38] ja
sieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne
olivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun
koristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan
välttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään
olivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä
näytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin
koti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä
näytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana
lahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät
"äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan". Vanhemmista kiitetään
erityisesti Vilhoa, joka "puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu
varmasti". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että "Sven Dyringin koti"
näyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean
näyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei
osannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren
(Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla
rykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin
tehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi
tunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva
Aspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa
Vilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: "Koko seurueesta
ainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä."
Viuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön
lempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni "erinomaisen hyvästi" ja sen
jälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin
teatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi
vihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi
juhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen "hyvä puhe"
teatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja
tanssit. --

Paikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua
näytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan:

"Että Kuopiossa suositaan teatteria ja varsinkin suomalaista, voipi
päättää siitä että jokaisessa tähän asti annetussa näytännössä on aina
ollut useita satoja ihmisiä. Pyhäksikin [14/8] olivat kaikki piletit
myödyt, ja kuitenkin täytyi monen kääntyä kotiin, koskeivät enää sisään
päässeet. Teatterisali olikin silloin niin täpötäynnä, ettei monta
katsojaa lisää olisi sopinut, ei edes käytäville. Sivumennen
mainittakoon demokraatillisen hengen(!) todistukseksi Kuopiossa, että
puolen tusinaa nuoria miehiä istui paitahihasillaan ristikoilla parven
yläpuolella. Eräs harras katsoja oli kattoa pitkin kulkevaa ortta
myöten kavunnut aina näyttämön lähelle sekä istui siinä korkealla
paikallaan jalat suorana ja muista huolimatta kuin amerikkalainen.
Luultavasti oli tällä katsojalla mukava istumapaikka ylhäällä katossa,
koska hän näytti tyytyväiseltä, mutta jotkut muut katsojat heittivät
ehtimiseen levottomia silmäyksiä häneen. Sellaiset kapuamiset
katto-orsia myöten pitäisi poliisin tykkönään kieltää, sillä emme ole
Amerikassa vaan Suomessa. Sunnuntain näytäntö tuotti noin 900 mk."

"Kun Kavaluus ja rakkaus näyteltiin, moni säätyihminen ei mennyt
teatteriin peläten muka Suomalaisen seuran(!) esityksellään pilaavan
koko sen tunteen, jonka tämä suuri murhenäytelmä lukijoissa vaikuttaa;
mutta siinä suhteessa pettyivät nuo ylen viisaat; sillä -- kehumatta --
väitämme me Suomalaisen seuran ehkä ei koskaan näyttäneen mitään
kappaletta niin hyvästi kuin tällä kertaa." -- --

Mainitun Maria Tudor näytännön jälkeen esitettiin 16/8 Jeppe
Niilonpoika aivan täydelle huoneelle. "Näytteleminen onnistui", Vilho
sanoo tyytyväisenä itseensä, "paremmin kuin koskaan ennen", yleisö oli
innostunut ja niin Tapiokin. Muutamat maalaiset kutsuivat miespuoliset
näyttelijät seuraansa purkaakseen heille sydämensä. Valtiopäivämies
Pelkonen piti "oivan, miehuullisen puheen Bergbomin kunniaksi" ja tälle
lähetettiin tervehdyssähkösanoma. -- Harvemmalle yleisölle annettiin
19/8 Saaristossa ja Laululintunen sekä 21/8 Lapsuuden ystävät ja
Lemmenjuoma, joista viimemainituista edellinen ei miellyttänyt
kuopiolaisia niinkuin joensuulaisia, mutta jälkimäinen kävi
niin hyvin, että Vilho ennustaa nti Töttermanille tulevaisuutta
operettilaulajattarena. Runsaasti kokosi väkeä 23/8 Maria Tudor, kun se
annettiin toistamiseen (rva Lundahlin hyväksi). "Vaikka oli sunnuntai",
Vilho huomauttaa, "seurasi yleisö hyvin hartaana ja hiljaisena
näytelmän kulkua. Kenties on jo sunnuntaiyleisökin tottunut
murhenäytelmiin. Kättentaputukset olivat kuitenkin laimeat; mutta ne
kuuluvatkin enemmän 'blaseeratulle' yleisölle." -- Uusi Karin
(Christerson) suomentama huvinäytelmä G. von Moserin _Yhdistysjuhla_
26/8 antaa Vilholle aihetta huomauttamaan, että seurueen jäsenet eivät
vielä olleet kypsyneet puhelunäytelmää esittämään; ainoastaan rva
Aspegrenia hän kiittää (Tapio kiittää Vilhoa -- Schumrich -- itseään).
Toisen näytöksen jälkeen huudettiin Vilho esiin ja lopussa kaikki. --

Kallion hyväksi näyteltiin 28/8 Rouget de Lisle, Erehdykset ja Kihlaus,
joista varsinkin kaksi jälkimäistä miellytti katsojia. Ensimäisen
kappaleen nimiosaa näytteli resetinsaaja, joka tosin oli siinä huonompi
kuin Lundahl (jonka varsinainen osa se oli), mutta selvemmän kielensä
kautta kuitenkin teki yleisölle helpommaksi ymmärtää näytelmää.
Ohimennen mainittakoon että roolinesittäjäin vaihdos aiheutti Kallion
ja Lundahlin kesken pitkällisen kinastelun, joka laatuaan ei ole
harvinainen kulissien takana. -- Päivölä (30/8) esitettiin vähän
paremmalle kuin puolelle huoneelle. Vilho luuli että se vetäisi
paremmin, jos nimi olisi runollisempi(!) --

Syyskuun 2 p. meni Michel Perrin, ja Vilho todistaa että ranskalaisia
huvinäytelmiä ymmärrettiin Kuopiossa paremmin kuin Hämeenlinnassa.
Mariannella (4/9) oli niinikään hyvä, jopa erinomainen menestys.
"Yleisö ei ole milloinkaan ollut niin innostunut ja ainoastaan
Pietarissa olivat kättentaputukset yhtä tiheitä." Neiti Hellsténistä
(Cecile de Bussières) Vilho sanoo, että hän näytteli hyvin: "hänestä
tulee varmaan näyttelijä". Sama kappale annettiin vielä kaksi kertaa.
Toinen näytelmä, joka samassa määrässä saavutti suosiota, oli Jeppe
Niilonpoika, sillä kun se 11/9 esitettiin toisen kerran, oli ihastus
vielä suurempi kuin ensi iltana. Jeppe -- Vilho huudettiin esiin neljä
kertaa. "Näytelmän loppu oli niin muutettu, että kun Jeppe on kertonut
kummalliset onnenvaiheensa Jaakko suutarille ja tämä nauraa hänelle,
Jeppe totisena viskaa pois lasinsa ja lausuu: 'Vai unta? Ovatko nämäkin
[4 riksiä] unta? Juo itse viinasi. Hauku minua konnaksi, jos enää
maistan tippaakaan!'" -- Kolmas suuri menestys oli Viuluniekka 15/9.
"Näytteleminen kävikin oivallisesti. Harvoin kirkossakaan olen
huomannut semmoista äänettömyyttä ja hartautta kuin sinä iltana
teatterissa." -- Muista näytännöistä mainittakoon vielä, että Bruysin
ja Palapratin 3-näytöksinen huvinäytelmä, keskiaikaisen farssin
mukaelma _Pekka Patelin eli sukkela asianajaja_ näyteltiin ensi kerran
20/9, Preciosa kaksi kertaa 23/9 ja 27/9, ensi iltana Suorin tie paras,
toisena Suuria vieraita jälkikappaleena.

Kaksi viimeksi mainittua ohjelmaa -- näytäntösarjan viimeiset --
miellytti katsojia muun muassa senkin tähden että avustamassa oli
joukko kaupunkilaisia.[39] "Kuopiossa olomme päättyi loistavasti",
Vilho kirjoittaa, "Bartholdus Simonis valloitti kokonaan yleisön
sydämet, ja Suuria vieraita näkyy olevan kuopiolaisten lempinäytelmiä."
Tulot tekivät keskimäärin noin 376 mk illalta. Syyskuun 30 p.
kaupunkilaiset pitivät seurueelle uljaat pidot, joissa maisteri A.
Lindholm esitti maljan Suomalaiselle näyttämölle ja maisteri G. Händell
sen naisille. Sairauden tähden Vilho ei ollut näissä läksijäiskemuissa.

Valitettavasti kyllä Vilhon sairaus ei ollut tilapäistä laatua, vaan
niinkuin sanotaan alku loppuun. Totta on että kuolema vielä säästi
hänet kauvan ja että hänellä oli kauniimmat taiteelliset ennätyksensä
saavuttamatta, mutta kuitenkin on syytä jo ottaa huomioon millainen
hänen terveytensä tila oli, jotta voisimme oikein arvostella hänen
työtänsä Suomalaisen teatterin palveluksessa. Elokuun 8 p:nä Vilho
kirjoitti Bergbomille: "Olen sangen heikko terveydeltäni. Joka päivä on
tullut verta oikeanpuolisesta keuhkosta, jossa lääkäri sanoo olevan
kroonillisen tulehduksen." Kumminkin hän väsymättä pysyi toimeliaana,
ahkerasti johtaen harjotuksia ja näytäntöjä ja kaikkea muuta asiaan
kuuluvaa, puhumatta siitä että hän itsekin esiintyi näyttämöllä yhtä
usein kuin toiset. Kuopion teatteri ei ollut laisinkaan varustettu
syys- taikka talvi-ilmoja vastaan, ja kun tänä vuonna ilmat varhain
muuttuivat kolkoiksi, näyttelijät kärsivät siitä paljo. Kerrankin oli
harjotus tykkänään keskeytettävä kylmän sään tähden. Missä tilassa
Vilho oli, kun Kuopiosta lähdettiin, näkee seuraavista riveistä
(Savonlinnasta 4/10):

"Kuopiossa olo loppui, mutta samassa loppui voimanikin. Varmaan
vilustuin kun Preciosa annettiin ensi kerran; sinä iltana oli melkoinen
pakkanen, meitä oikein värisytti. Viime näytäntöpäivänä olin jo sangen
heikko, mutta näytellä piti; yleisö odotti kiivaudella Bartholdusta ja
Suuria vieraita. Mitään muuta ei olisi kelvannut antaa. Seuraavana
päivänä syljin verta ja siitä lähtien olen koettanut, lääkärin neuvon
mukaan, olla hiljaisuudessa niin paljon kuin mahdollista. Hän kielsi
minua näyttelemästä niin usein: saisin, kun paranisin, esiintyä ensi
aluksi vain kerran, korkeintaan kaksi kertaa viikossa. 'Mutta mikä
auttaa täällä köyhän?' Huomenna näyttämölle taas. Olen sentään
kuitenkin niin terve, ettei enää tule verta. Vähän enemmän voimia vaan!
Kyytirattaille minun ei ole hyvä nousta. Ne tappaisivat minut jo
peninkulman päässä." --- --

Tällä olemme tulleet näyttelijäin yksityiselämän alalle ja erään
Kuopiossa sattuneen tapahtuman johdosta on meillä syytä lisätä vähän
siihen kuuluvaa.

Olemme kertoneet millä hartaudella nuori teatteriseurue ryhtyi
toimeensa ja millä innostuksella sitä kaikkialla tervehdittiin, mutta
ei kenkään joka vähänkään tuntee teatterielämää sentään oudoksune, että
tällä kaikella oli varjopuolensakin. Itsestään on selvää että tässäkin
seurueessa välttämättömästi ilmaantui semmoisia sisällisiä kinastuksia
ja rettelöltä näyttelijäin kesken sekä heidän ja johtomiesten välillä,
jotka niin sanoaksemme kuuluvat ammattiin ja joiden psykoloogisena
perusteena ovat toiselta puolen inhimillinen heikkous ja puutteellisuus
ylipäätään ja toiselta puolen taiteilijaluonnolle omituinen
herkkätuntoisuus, joka kun kukin pitää arvonsa riippuvana ulkoa päin
tulevasta arvostelusta aina on loukkauksille altis. Senlaatuiset
pikkuseikat eivät kuitenkaan ansaitse teatterin historioitsijan
huomiota, joskin lähteet tekisivät mahdolliseksi esittää esimerkkiä
niistä. Mutta sen ohella ilmaantui ikävämpiäkin seikkoja, jotka, kuinka
mielellään ne sivuuttaisikin, ehdottomasti ovat luettavat
taidelaitoksen historiaan.

Se seikka, joka tässä on lyhyesti mainittava, oli lähimmässä yhteydessä
yrityksen päämäärän, se on suomenkielisen näyttämön perustamisen
kanssa. Tämän päämäärän merkityksen ja siitä johtuvia velvollisuuksia
näyttelijät yleensä oivalsivat, mutta kumminkin oli niitä, jotka siitä
vähän välittivät. Seurueen jäsenet kun olivat kotoisin eri osista maata
ja enimmäkseen perusteellisempaa koulusivistystä vailla, on
luonnollista että heidän puhekielensä oli kaikkea muuta kuin
yhdenmukaista. Pääkeino tämän asianlaidan parantamiseksi oli tietysti
se että näyttelijät puhuivat keskenään suomea, sillä hyvä kielenkäyttö
ei suinkaan riipu yksistään ulkoalukemisesta taikka tiedoista vaan
_tottumuksesta_. Mutta tähän eivät kaikki olleet halullisia.
Näyttelijäin joukossa eräät -- etupäässä Lundahl, Himberg ja Böök --
muodostivat jonkunlaisen ruotsinmielisen puolueen itse Suomalaisessa
teatterissa, juljeten väittää täyttävänsä kaikki mitä heiltä sopi
vaatia kun puhuivat suomea näyttämöllä, ja tietysti he esimerkillään ja
kehotuksillaan koettivat saada toisiakin kannalleen. Noissa mainituissa
asui, vaikkeivät lainkaan olleet korkeista kodeista lähteneitä,
tuo ruotsalaisen yläluokkahengen herättämä ja syvälle kansan
itsetiedottomiin kerroksiin syöpynyt käsitys että suomi, _kansan_
kielenä, oli ruotsia halvempi. Kun toiset taas rakastivat suomenkieltä
omana ja oman kansansa kielenä ja lisäksi oivalsivat, että
suomalaisella näyttämöllä oli erikoinen kunniakas tehtävä tämän kielen
käytännön ja viljelyksen edistämisessä, niin ymmärtää miten
erimielisyys näin tärkeissä asioissa oli omansa häiritsemään seurueen
sisällistä elämää. Kaikkein pahinta oli kumminkin että eripuraisuus
tuli sen ulkopuolellakin tunnetuksi, jopa siinä valitettavassa muodossa
että nuo toismieliset usein esiintymisellään loukkasivat teatterin
parhaimpia ystäviä. Varsinkin maalaiset hämmästyivät kun teatterissa,
joka muka varta vasten edusti suomalaista kansallisuutta ja kieltä,
tapasivat jäseniä, jotka heidänkin seurassaan käyttivät heille
tuntematonta kieltä. Sitä paitse samat näyttelijät kullakin
paikkakunnalla tapasivat itselleen hengenheimolaisia, jotka
antoivat heille "moraalista" kannatusta heidän "liberaalisissa"
mielipiteissään.[40] Tähän suuntaan käyvä kehitys saavutti Kuopiossa
huippunsa ja vei ratkaisukohtaukseen, joka kuitenkaan ei aiheutunut
yksistään ruotsinmielisyydestä. Himbergillä oli näet myöskin se heikko
puoli, että hän kiihtyessään ja varsinkin juotuansa ei enää tyytynyt
sanoihin todistuskeinoina. Kun hän siten eri tiloissa oli esiintynyt
kovin loukkaavasti, ei Vilholla ollut muuta neuvoa kuin ilmoittaa asia
johtokunnalle Helsingissä. Tämä antoi hänelle oikeuden erottaa Himberg
joko kohta taikka vuoden kuluttua umpeen, jos toverit suostuivat
pitämään hänet seurassaan. Säälistä enemmistö oli taipuvainen
jälkimäiseen vaihtopuoleen, mutta kun asia esitettiin Himbergille,
tahtoi hän ylpeästi kohta erota, johon Vilho tietysti suostui. -- "Tämä
erottaminen on meille", Vilho mietiskeli tapauksen johdosta,
"käytännölliseltä kannalta katsoen hyvin suuri vahinko, mutta vielä
suurempi on voittomme kansalliselta kannalta. Etenkin näyttelijän pitää
kaikesta sydämestään rakastaman ja kunnioittaman sitä kansaa, jonka
palveluksessa hän on; sillä näytelmätaide ei ole kosmopoliitillinen; se
on ihan arvoton, jos ei kansallinen henki sitä elähytä, kansan rakkaus
sitä virvoita." -- Siihen juttu ei kuitenkaan päättynyt. Kaupungissa
alkoi huhuja käydä, kuinka Himbergiä oli teatterissa, sentähden muka
että hän kerran oli uskaltanut laulaa ruotsalaisen laulun, kohdeltu
niin pahoin, että hän oli pakotettu eroamaan seurueesta. Näin tulleena
säälin esineeksi Himberg toimeenpani tanssi-iltaman saadakseen varoja
millä lähteä paremmille maille. Kuopiosta hän lähti Savonlinnaan ja
koetti sielläkin, vaikka turhaan, aikaansaada iltaman. Vihdoin saapui
hän Helsinkiin ja loppu oli, että hän "katuvaisena lapsena" 8 p.
marrask. otettiin takaisin teatteriin. Syynä tähän ei ollut se että
hänet olisi huomattu viattomaksi, vaan toiselta puolen Bergbomin
hyväsydämisyys, toiselta hänen kykeneväisyytensä pienempiin lauluosiin.
-- Tarpeetonta on meistä lähemmin kertoa mitä tästä tapahtumasta
luettiin sisämaan lehdissä ja kuinka se tuskastutti kivuloista Vilhoa.
Luonnollista on ettei se heikko puoli seurueen sisällisessä elämässä,
josta olemme puhuneet, piankaan parantunut, olihan se teatterin
pikkuyhteiskunnassa heijastus siitä mitä nähtiin isommassa sen
ympärillä.

Viettäen kesänsä Helsingissä Bergbom-sisarukset niin sanoaksemme päivä
päivältä seurasivat puheosaston tointa maaseudulla ja valmistivat mitä
valmistettavaa oli lauluosaston jatkuvaa toimintaa varten. Tämän
osaston jäsenten tuli syyskuun lopulla kokoontua Helsinkiin, jotta
näytännöt voisivat alkaa lokakuun alusta. Siksi he saivat käyttää ja
nauttia vapauttaan kukin mielensä mukaan.

Viimeisen Fra Diavolonäytännön jälkeen neidit Strömer olivat lähteneet
Ouluun antaen matkalla laulajaisia Jyväskylässä ja Kokkolassa, jota
vastoin Ericsson ja Bergholm olivat esiintyneet Turussa,
Uudessakaupungissa ja Porissa, josta olivat matkustaneet Ruotsiin.
Kaikkialla kohtasivat oopperan laulajattaret ja laulajat suurta
suosiota, sillä heidän konserteissaan saivat maaseutulaisetkin jotain
käsitystä siitä kauniista, josta sanomalehdet olivat niin innostuneesti
puhuneet. Neidit Strömer antoivat sitte vielä kesäkuulla kaksi
menestyksellistä konserttia Oulussa (toisessa oli 300 kuulijaa), sekä
syyskuulla Turussa, Porvoossa ja Viipurissa. -- Ericsson taasen
kirjoittaa Bergbomille, että hän otti tuntia plastiikassa rva Martinin
luona, joka sanoi että hän jo hyvin hoiti käsivarsiaan, mutta että
hänen jalkansa vielä juonittelivat. Edelleen hän opetteli rooliaan
Bellinin Normassa, joka ooppera oli määrätty esitettäväksi alkavalla
näytäntökaudella. Lopuksi hän kertoo olleensa Antti Almbergin oppaana
Tukholmassa ja nimittää itseään "fennomaaniksi". --

Edelliseen lisäämme seuraavat tiedot. Lydia Laguksesta, joka Wienissä
harjotti opintoja rva Caroline Prucknerin johdolla, oli jo
kevätpuolella tullut hyviä uutisia, hän oli menestyksellä laulanut
eräässä kirkkojuhlassa ja opettajattaren toimeenpanemassa
iltamassa.[41] Syksympänä mainitsivat sanomat kolme taiteilijanalkua
lähteneen ulkomaille, jotka myöhemmin tulivat esiintymään suomalaisella
laulunäyttämöllä. Ne olivat ylioppilas Bruno Holm, joka jo oli
nauttinut erään italialaisen opettajan johtoa Pietarissa ja syyskuulla
matkusti Italiaan, sekä ylioppilas N. Kiljander ja nti Mathilda
Lagermarck, jotka molemmat opettelivat taidettaan Tukholmassa. --
Vihdoin on tässä muistettava eräs teatteria lähellä oleva henkilö,
nimittäin rva Raa, joka syyskuun 3 p. Kristianiassa vietti häitään
norjalaisen kirjailijan Kristian Winterhjelmin kanssa. Suomalainen
teatteriseurue lähetti silloin Kuopiosta seuraavan sähkösanoman
morsiamelle: "Charlotte Raa, Suomalaisen teatterin jäsenet toivottavat
Sinulle sydämellisesti onnea avioliittoosi. Kiitollisuudella
muistelemme Sinua aina." --

Paitse Normaa -- ja sitä ennenkin -- oli Rossinin Parranajaja annettava
ja oli sitä varten sopimus tehty _Ida Basilierin ja Elis Dunckerin_
kanssa. -- Ida Basilier, joka yhä oli oleskellut Tukholmassa koko
viimeisenkin näytäntökauden esiintyen viidessä eri oopperassa (m.m. 16
kertaa Philinenä Mignonissa) ja loistavassa jäähyväiskonsertissa saaden
vastaanottaa mitä lämpimimmät suosionosotukset yleisön puolelta, oli
tällä aikaa vaihtanut kirjeitä Emilie Bergbomin kanssa ja usein
julkilausunut halunsa palvella Suomalaista oopperaa. Toukokuulla hän
oli lopullisesti sitoutunut vierailemaan Rosinana, lisäten siihen:
"sydämestäni iloitsen saada laulaa ja puhua rakasta kieltämme
näyttämöltä". Kesäkuun alkupuolella laulajatar matkusti Turun kautta
Ouluun, syyspuoleen paluumatkallaan antaakseen konsertteja Vaasassa,
Tampereella, Hämeenlinnassa, Haminassa, Turussa ja vihdoin Helsingissä.
-- Elis Duncker jälleen oli jatkanut opintojaan Milanossa maestrojen
Lampertin ja Vanuccin johdolla. Kirjeistä Bergbomille näkyy että tämä
viime aikoina oli avustanut häntä rahalähetyksillä ja jo maaliskuulla
Duncker oli luvannut esiintyä Figarona. Laulaja palasi kotimaahan
heinäkuulla ja 17/9 hän ensi kerran (kahden vuoden päästä) antoi
laulajaiset Helsingissä. Tästä konsertista, jossa avustajina
esiintyivät Suomalaisen oopperan jäsenet, sanotaan Morgonbladetissa:

"Hra Elis Dunckerin laulajaiset eilen oli juhlahetki
musiikinystäville. Kukkuroillaan täysi salonki tervehti hra Dunckeria
sekä myötävaikuttavia taiteilijoita ensi hetkellä vilkkailla
kättentaputuksilla, ja joka numeron jälkeen puhkesi yleisön ihastus
ilmi uudistetuissa suosionosotuksissa. Ja hra Dunckerin yhtä
teeskentelemätön kuin varma esitys kaikissa laulamissaan kappaleissa
näytti todella kuinka etevässä koulussa hän oli kehittänyt kauniin ja
sympaattisen äänensä. Enimmän viehättivät kenties Mattein romanssi ja
ihmeen kaunis hengellinen sävelmä Gounodin Gresu Nazareno. Ne kaksi
suomalaista kansanlaulua, jotka hra Duncker lauloi, olivat luullaksemme
täällä uusia. -- Että Lucian sekstetti, jonka neidit Strömer sekä hrat
Ericsson, Achté ja Bergholm lauloivat, kuunneltiin suurimmalla
ihastuksella, lienee tarpeetonta sanoa. Se synnytti mitä myrskyisimpiä
kättentaputuksia ja bravohuutoja, jotka vaikenivat vasta kun ihana
sävelteos toistettiin. -- Konsertti jätti ylipäätään jälkeensä hienon
ja aitomusikaalisen nautinnon vaikutelman."

Oopperanäytännöt alkoivat Ida Basilierin vierailulla -- Arkadiassa,
sillä kun Ruotsalaisen teatterin johtokunta, niinkuin ennen on
mainittu, oli kieltänyt avata oviansa kansalliselle oopperalle, oli
ollut pakko jälleen kääntyä myöntyväisempien venäläisten puoleen.
_Sevillan Parranajaja_ oli niin valmistettu, että laulajattaren ei
tarvinnut odottaa, vaan annettiin ensimäinen näytäntö jo tiistaina 29/9
ja sitten vielä neljä peräkkäin (2, 3, 5 ja 6 p. lokak.) täpötäysille
huoneille. Ensi iltaa sanotaan "uudeksi riemuhetkeksi kaikille, jotka
nauttivat säveltaiteesta ja joille musiikin tulevaisuus maassamme on
rakas". Ilolla tervehdittiin taiteilijatarta, jonka avulla ensi kerran
[neljä vuotta varhemmin] oli voitu esittää ooppera suomenkielellä, ja
kiitollisella ihastuksella tutustuttiin rakastettavaan Rosinaan, josta
nähtiin kuinka erinomaisesti hän oli edistynyt sekä musikaalisessa että
näyttämöllisessä suhteessa. Kättentaputukset ja kukat ja esiinhuudot
ilmaisivat yleisön sydämelliset tunteet. Miespuoliset laulajat
esiintyivät niinikään kaikella kunnialla ja varsinkin Elis Duncker --
Figaro sai odottamattoman varmalla ja miellyttävällä laulullaan
kuulijoitten suosion. -- Morgonbladetin arvostelusta (nimimerkki **)
otettakoon seuraava:

Ne vaikeudet, jotka semmoinen etelämaalainen sävelteos kuin Rossinin
Sevillan Parranajaja luonnollisesti tarjoaa suomalaisille
taiteilijoille, voitti ainakin yksi esiintyjä loistavalla tavalla. Nti
Ida Basilierin Rosina on piirteiltään kenties enemmän ranskalainen kuin
italialainen, mutta kaikissa tapauksissa erinomaisen kietova ilmiö.
Hänen häikäisevä, loistava koloratuurinsa viehättää etupäässä suurta
yleisöä; suurempiarvoisena pidämme kuitenkin säihkyvää suruttomuutta,
jolla taiteilijatar täysin kourin sirottelee ympärilleen musikaalisia
helmiään ja hohtokiviään. Laulukohtaukseen sovitettu ja lopussa
uudistettu pintapuolinen, mutta siro Venzanovalssi herätti
suosionmyrskyn. -- Nti Basilierin jälkeen tuli suurin huomio hra
Dunckerin osaksi. Tilapäinen pahoinvointi on estänyt hänen paksua,
ytimekästä ääntänsä esiintymästä täydessä vapaudessaan, mutta hänen
sympaattinen, yksityiskohdiltaan rikas esityksensä on hankkinut tälle
Figarolle paljon ystäviä. Luullaksemme on hra Dunckerilla kuitenkin
oleva kiitollisempi ura traagillisen oopperan kuin buffan alalla, sillä
jälkimäinen vaatii sujuvampaa tekniikkaa kuin hänen omistamansa. -- Hra
Ericssonin kaunis ääni on ollut hyvin paikallaan niissä sulavissa
sävelmissä, jotka kuuluvat Almavivan osaan. Joskus epätasaisella, mutta
usein kevyellä koloratuurillaan laulaja tuotti yleisölle mieluisen
yllätyksen. Näytteleminenkin oli entistä vapaampi. Sitä vastoin ei
tempon jouduttaminen ole kadonnut. -- Hra Bergholmin Bartholo näytti
laulajan tavalliset ansiopuolet: yksityiskohtien huolellista
suoritusta, äännännän varmuutta sekä myötätuntoa herättävää
hyvänluontoisuutta esityksessä. Koomillisemmissa kohdissa oli väritys
liian vaaleahko. -- Hra _Emil Genetzin_[42] kaunis, täyteläinen ääni
oli sangen vaikuttava yhteislauluissa. Basilion päänumero, suuri
'parjaus-aaria', oli kumminkin jätetty pois, joten rooli oli muuttunut
vähäpätöiseksi. -- Vihdoin on huomioon otettava, että Richard Faltin
nyt niinkuin ennenkin oli kokonaisuuden johtajana. Orkesteriin oli
hänen onnistunut hankkia uusia voimia, ja kiitos olkoon taitavan,
varman johdon se suoritti tehtävänsä aika tyydyttävästi. Ida Basilierin
oli 7 p. lokak. lähteminen. Sentähden pidettiin hänelle maanantaina 5
p., näytännön jälkeen, läksijäiset, jossa tilaisuudessa professori
Z. J. Cleve julkilausui kansalaisten kunnioituksen ja kiitollisuuden
etevälle taiteilijattarelle. Seuraavana iltana hän viimeisessä
näytännössä sai täysin määrin vastaanottaa suuremman yleisön lämpimiä
tunteenilmaisuja. --

Samana päivänä kun "diva" lähti, Emilie Bergbom kirjoitti sisarelleen
rva Heurlinille kirjeen, josta emme voi olla ottamatta seuraavaa:

"-- -- Parranajaja on mennyt ja mennyt suurella loistolla, viisi kertaa
yhdessä viikossa! Aina täysille huoneille ja ylen mieltyneelle
yleisölle, vaikka Wahlström ei tahdo myöntää, että ihastus nyt olisi
verrattava Trubaduri-ihastukseen. Ida on ollut aivan ihastuttava:
iloinen, ystävällinen ja rakastettava, niin että hän on voittanut
kaikkien sydämet. Sitä paitse hän lauloi oivallisesti ja näytteli
sievästi ja vilkkaasti. Kaikki muutkin olivat sangen hyviä, varsinkin
Duncker. Hän liikkuu luontevasti ja hyvin ja on ulkonäöltään soma
näyttämöllä; ikävä kyllä on hänen äänensä ollut vähän käheä, niin ettei
se muuta kuin yhden ainoan kerran esiintynyt koko täyteläisyydessään ja
kauneudessaan. Julman rasittava on tämä aika ollut, mutta kyllä
teatterin henkinen voittokin on erinomainen, etenkin kun Ida ääneen ja
hiljaa on julkilausunut tyytyväisyytensä sekä lupauksensa palata,
kenties jo ensi keväänä laulaakseen yön kuningattaren osaa
Taikahuilussa. En voi kertoa suuren teatterin ponnistuksia saada
hänet esiintymään, vaikka vain yhden ainoan kerran ja laulamaan
näytösten välillä, mutta onneksi hän oli lujamielinen. Emanuel[43]
piti hänelle komeat aamupäivä-kahvit ja samppanjapäivälliset
ja niissä oli rva Bolin, Elin Trapp y.m. julmasti käyneet hänen
kimppuunsa ja koettaneet saada hänet uskomaan, että Kaarlo ei
hituistakaan välitä itse taiteesta, vaan tarkoittaa kaikki
yksistään kielikysymystä, ja hän käyttää taiteilijoita ainoastaan
kuin nukkeja sen edistämiseksi".[44] --

"Kaiken tämän äärettömän puuhan keskellä olen ollut kovin levoton
Kaarlon terveyden tähden: hän on ollut liiaksi rasitettu ja
hermostunut, että hän useimmiten ei ole nukkunut kahtakaan tuntia
yössä, vaan noussut ja pukeutunut ja kävellyt edestakaisin salissa.
Eräänä yönä kääntyi hänen hermostumisensa niin vaikeaksi, että hän sai
jonkunlaisen pyörtymyskohtauksen, jota seurasi kauhea levottomuus ja
tuskantunto, niin että meidän keskellä yötä täytyi lähettää noutamaan
lääkäriä. Onneksi hän nyt taas on melkoisesti voimissaan ja on nukkunut
jotenkin hyvin, mutta oikein terve hän ei suinkaan ole. Hän oli jo
heikko ennen Rääveliin lähtöänsä ja sen jälkeen on hänellä ollut
kuulumattoman paljo puuhaa ja vaivaa. Therese [Hahl] on totta kyllä
ollut erinomainen ja auttanut kaikessa missä on kyennyt; palvellut
säestäjänä y.m., mutta hän onkin ollut Kaarlon ainoa turva." --

Lauluosaston varsinainen toimi syyskaudella oli määrätty tapahtuvaksi
Turussa; mutta ennen lähtöä sinne annettiin kumminkin kaksi
Trubaduri-näytäntöä pääkaupungissa, 16/10 ja 19/10. Kumpanakin iltana
oli huone kukkuroillaan ja yleisön innostus samoin. Varsinkin toisella
kerralla ilmaistiin ihastuksen ja erohetken tunteet myrskyisesti, ja
kaikki saivat osansa. Erittäin mainittakoon, että yhteen Emmy
Strömerille ojennettuun kukkakimppuun oli kätketty tiedonanto, että
joukko hänen ystäviään ja ihailijoitaan pyysi saada yhteisesti
lahjoittaa hänelle pianon muistoksi hänen heille tuottamastaan
taidenautinnosta. Lopuksi yleisö huusi esiin orkesterinjohtajan Richard
Faltinin ja koko yrityksen päällikön Kaarlo Bergbomin, ilmaistakseen
heillekin kiitollisuuttaan.

Kaksi päivää tämän jälkeen kerrottiin sanomissa, että nti Emmy Strömer
ja hra Achté olivat kihloissa.

Teatterin olo _Turussa_ -- puheosastokin oli myöhemmin sinne tuleva --
kehittyi tällä kertaa sekä taloudellisesti että muutenkin yhtä
vastukselliseksi kuin edellinen oli ollut myötäinen. Tilattavaksi
tarjottiin 26 näytäntöä, nimittäin 18 lauluosaston, 6 puheosaston ja 2
sekanäytäntöä; tilauksen ulkopuolella olivat muun muassa kaikki
sunnuntainäytännöt. Tämä oli liiaksi, sillä se sai leväperäiset
ajattelemaan että "ennättäähän siellä käydä" ja lykkäämään käyntinsä
päivä päivältä, viikko viikolta. Tähän tuli kaikenlaista odotettua ja
odottamatonta lisäksi, niinkuin tapa on vastatuulen puhaltaessa.
"Suomalaisella teatterilla on ollut kestettävänä vaikeita aikoja,
vihollisia ulkopuolella, sairautta ja muita vastoinkäymisiä omassa
piirissään", saattoi sentähden eräs asioihin perehtynyt turkulainen
nainen oikeudenmukaisesti kirjoittaa. Tämä lämminsydäminen nainen,
kamreerin rouva Augusta Landell, kertoi näet parissa kirjeessä
teatterista ystävättärelleen nti Betty Elfvingille, joka silloin
oleskeli jossain maaseudulla, ja hänen kertomukseensa nojaamme
seuraavassa kun ei muita lähteitä mainita.

Näytännöt alkoivat Trubadurin esittämisellä kolme kertaa peräkkäin
(4, 6 ja 8 p. marrask.). Ensi illasta Å. P. sanoo, että huone oli täysi
ja vastaanotto lämmin. Mutta vaikka niinkin, oli orkesteri soittanut
huonosti ja Byström johtanut vielä huonommin, eivätkä esiintyjätkään
näytä olleen voimissaan. Toisissa näytännöissä oli vähä väkeä ja sekin
laimeaa, niin että Trubaduri jätettiin sikseen. -- Sitte tuli Sevillan
Parranajajan vuoro, jossa Emmy Strömer oli esiintyvä Rosinana. Ooppera
harjotettiin huolellisesti, Achté orkesterin johtajana, ja ensi
näytäntö oli 13/11. Siitä Nervander antaa seuraavat tiedot:

"Eilen ilo vallitsi näyttämöllä ja salongissa. Rossinin iäti nuori,
riemusta säihkyvä nerontuote valloitti kerrassaan yleisön ja mitä
vilkkaimmilla suosionosotuksilla seurattiin kaikkien taiteilijain
onnistunutta esitystä. Oli juhlapäivä suomalaiselle näyttämölle ja sen
lukuisille täkäläisille ystäville. Saatiin nähdä yleisön suosikin, nti
Emmy Strömerin, samalla menestyksellä millä hän ennen oli tulkinut
traagilliset roolinsa, nyt luovan viehättävän, verrattoman raittiin ja
miellyttävän kuvan iloisesta, kujeellisesta Rosinasta, saatiin tehdä
ensimäinen tuttavuus hra Elis Dunckerin kanssa, joka Figarona jo ensi
esiintymisellään ja aariallaan vaikutti erittäin edullisesti yleisöön,
ja vihdoin huomattiin ilolla, että hrat Bergholm, Ericsson ja Genetz
esittivät muut pääosat draamallisestikin odottamattoman hyvin. Väärin
olisi kieltää orkesteriltakaan suoraa tunnustusta, se kun hra Achtén
johtamana täytti tehtävänsä tavalla, jota harvat olisivat voineet
aavistaa. -- -- Kaikesta päättäen oli näytännöllä suuri ja,
lisätkäämme, ansaittu menestys."

Valitettavasti menestys pitkiksi ajoiksi pysähtyi siihen. Kuulkaamme
mitä rva Landell kertoo Parranajaja-näytännöistä:

Ensi iltana "oli huone täynnä ja yleisö innostunut. Dunckerin luonteva
näytteleminen ja miellyttävä esiintymistapa viehätti suuresti, Emmy oli
mitä rakastettavin Rosina, joskaan ei niin keimaileva ja vallaton kuin
moni olisi toivonut, mutta kaikista paras oli Bergholm Bartholona, hän
lauloi ja esiintyi niin täydellisesti kuin suinkin voitiin toivoa ja
jokainen myönsi sen paitse Åbo Underrättelser, joka ei katsonut
oopperan ansaitsevan mainitsemistakaan. Toisena iltana [15/11] oli
huone vain puolillaan. Oli tietysti katsottu lehdestä mitä oli tarjona,
ja kun ei siinä nähty sanaakaan, arveltiin ettei kannattanut vaivata
itseänsä. Kolmantena iltana, kun huhu oli levinnyt että kuitenkin oli
syytä käydä kuulemassa, olivat piletit melkein loppuun myydyt, mutta
silloin Dunckerin ääni tuli käheäksi, ja kaksi näytäntöpäivää
menetettiin hänen tähtensä. Sunnuntaina oli sitte näyteltävä, ja vielä
ehtoolla myytiin pilettejä; silloin tulee sana, että Emmy on sairas
eikä voi esiintyä. Poliiseja asetetaan sisäänkäytävän eteen ja torille
ilmoittamaan tulijoille, että näytäntö oli lykätty maanantai-illaksi,
ja maanantaina taasen saadaan kuulla että se on vasta tiistaina.
Silloin [24/11] se olikin, mutta edestakaisin houkuteltu yleisö oli
väsynyt, niin että kaksi seuraavaa kertaa [27/11 ja 29/11] laulettiin
hyvin harvalle salongille. Kuudes näytäntö oli jälleen lykättävä
Ericssonin äänen käheyden tähden, ja silloin oli Rönnbäckin mielestä
sopiva hetki tullut kirjoittaa: 'Italialainen ooppera kärsii
ilmanalastamme, hra Ericsson on vilustunut, syystä kun harvalukuinen
yleisö ei ole voinut lämmittää teatteria'. Siihen ilkkuvaan tapaan hän
kirjoitti, eikä hänellä ollut muuta sanottavaa Suomalaisesta
teatterista. Kuinka olinkaan vihainen; jos minulla olisi ollut tuhat
suuta, millä viheltää hänet ulos teatterista! Mutta onneksi hän ei
tullut, kun Parranajaja annettiin viimeisen kerran [8/12], vaan
Edelsköld istui hänen paikallaan, sen jälkeen istuakseen oikeutta
kotimaisten taiteilijaparkojen yli. Ja kun Parranajajan näytteleminen
oli lakkautettu, silloin tuli kritiikki Å. U:ssä palauttaakseen
järkiinsä ne, joita liiallinen ihastus vaivasi, ja kiinnittääkseen
huomion siihen, että Bartholo oli liian hoikka ja Figaro liian paksu,
että Emmy esiintyi roolissa, joka ei ollut sopusoinnussa hänen
luonnonlaatunsa kanssa j.n.e., j.n.e. oikeassa tuomiontapaisessa
tyylissä. Se oli kumminkin nyt yhdentekevää, sillä oopperaa ei voitu
enää näytellä, kun Genetz oli matkustanut pois." --

Todistukseksi että Turussa kuitenkin oli niitä, jotka osasivat antaa
arvoa näille näytännöille, jotka toimeenpantiin niin tavattoman
vastuksellisissa oloissa, otamme tähän Nervanderin lämpimästi ja
kauniisti kirjoitetusta arvostelusta sattuvia huomautuksia ja kohtia.

Ylipäätään sanotaan esityksestä, että taiteilijat pyytämättä jäljitellä
maailmankuuluja suuruuksia ovat yksistään luottaen innostukseensa
teeskentelemättä antaneet mitä heidän vallassaan oli ja siten
säilyttämällä eurooppalaisen perusvärin ja hetkeäkään luopumatta
taiteellisuuden kannasta hyvässä merkityksessä kansallistuttaneet
beaumarchaislaiset tyypit. Yritys on yksi niitä monia, rohkeita ja
mieltäkiinnittäviä, joihin nuori Suomalainen teatteri on näyttänyt
pystyvänsä. Duncker, ainoa esiintyjistä joka on tutkinut taidettaan
laulun kotimaassa, osottaa italialaisilta oppineensa liikunnoilla
säestämään esitystään, mutta hän tekee sen samalla kiitettävällä
maltillisuudella, jolla hän yleensä näyttelee osaansa ja joka parhaiten
todistaa hänellä olevan näyttämöllistä katsomusta. Jos hän esiintyisi
etelämaisesti eloisammin, on tuskin epäiltävää että taiteellinen
tasapaino häiriintyisi; Figaro on niitä osia, joissa taiteilija vain
aikaa voittaen kypsyy. Hänen hieno, siro ja kuitenkin perin rehellinen
esityksensä kirjekohtauksessa Rosinan kanssa toisessa sekä kenties
etupäässä hänen oivallinen, lämmin käsityksensä viime näytöksen
ryöstökohtauksessa tekisivät kaikkialla mitä parhaimman vaikutuksen.
Siinä välkähtää Figaron päivänpaisteinen, iloinen sydän esiin
loistolla, joka ennustaa tositaiteilijaa. Puhekohdissa hänen
suomenkielensä soi niin somasti, että hänen huoliteltu ja miellyttävä
puhetapansa kelpaisi malliksi näyttämöllemme. -- Emmy Strömerin Rosinaa
arvostelija sanoo onnistuneeksi harjotelmaksi hänen taiteelleen
vieraalla alalla. Hänen Rosinansa on kerrassaan itsenäinen luoma: nuori
tyttö, täynnä suloa, mutta "omapäinen", joka ei välitä espanjalaisesta
manttiljastaan eikä etelämaisesta hehkustaan. Erinomaisen viehättävä on
nti Strömer kirjekohtauksessa ja Bartholon laulaessa suurta aariaansa
on hänen kasvojensa eleily hämmästyttävän onnistunut. Tarpeetonta
on lisätä että taiteilijattaren ihana ääni nyt niinkuin aina
on ihastuttanut yleisöä. Kauneimmin se esiintyy suurissa
yhteislaulukohdissa, joissa hänen laulunsa ihmeen kirkkaana ja
voimakkaana virtaa äänijoukkoon antaen sille loistoa ja väriä. --
Vilpitön tunnustus annetaan Bergholmille ja Ericssonillekin. Edellinen
on koomillinen, joskin suurempi määrä huumoria ja enempi lemmenintoa
olisi paikallaan, ja laulaa vaikuttavasti; jälkimäinen taas on
huomattavasti edistynyt. -- Genetzillä vihdoin on hyvä ääni,
musikaalinen esitys ja näyttämöllisiä lahjoja. Kolmannessa
näytännössä laulaja yllätti yleisöä laulamalla siihen asti
poisjätetyn parjausaarian ja esitti hän sen sangen draamallisesti.
Parranajaja-näytäntöjen jälkeen hän lähtee ulkomaille harjottamaan
lauluopintoja.

Vähä vaille neljä viikkoa oli Parranajajaa näytelty ja samalla aikaa
ahkerasti harjotettu Bellinin _Normaa_, jonka ensi ilta oli 16/12 ja
joka sen jälkeen vielä esitettiin kolme kertaa (18, 20 ja 22 p.) ennen
joulua. Å. P:n mukaan tämä ooppera vastaanotettiin "kenties
vilkkaammilla suosionosotuksilla" kuin yksikään edellisistä,
ja erittäin mainitaan toista näytäntöä "nuoren näyttämömme
kunniapäiväksi". Emmy Strömer, jolla Normana oli hänelle täysin sopiva
tehtävä, oli mitä innostuneimpien kunnianosotusten esineenä ja
huudettiin esiin seitsemän kertaa. Oopperan näyttämöllejärjestelyäkin
kiitetään huolelliseksi ja oli dekoratsionimaalari K. K. Hellstén
(silloin Turussa asuva, myöhemmin Helsinkiin muuttanut) sitä varten
maalannut uusia koristuksia. -- Rva Landell sanoo kumminkin näistä
ensimäisistä Normanäytännöistä, "etteivät nekään voineet herättää samaa
innostusta kuin Trubaduri mennä vuonna, ja kuitenkin on Emmy niin
suloinen ja viehättävä, että häntä kannattaa sekä nähdä että kuulla.
Mutta täälläkin on niitä, jotka eivät jalallaankaan astu Suomalaiseen
teatteriin ja toisia, niiden joukossa [laulajatar, rva] Emma Engdahl,
jotka muka eivät tahdo nähdä Normaa sentähden, että he ennen ovat
nähneet sen annettuna niin paljo paremmin(!)"

Mainittujen näytäntöjen jälkeen lauluosasto vaikeni pariksi viikoksi ja
sijaan astui puheosasto, joka jouluksi oli saapunut Turkuun. --
Täydentääksemme kertomuksemme syyskauden teatteritoimesta katsokaamme
nyt mitä jälkimäinen oli kokenut Kuopiossa olonsa jälkeen.

Kuopiosta oli seurue siirtynyt _Savonlinnaan_, johon tultiin 2/10
parhaaseen markkina-aikaan. "Ikävältä tuntuu", Vilho kirjoittaa, "alkaa
näytellä täällä. Ei mitään ole järjestetty. Teatterissa ei ole
muita koristuksia kuin huonosti maalattu metsä ja tavallisesta
tapettipaperista tehty huone; teatterisalin permanto on vallan
likainen; katsojille ei ole istuimia.[45] Ja kuitenkin kirjoitin noin
neljä viikkoa sitten tulostamme, pyytäen niitä ja niitä dekoratsioneja.
Mutta nyt ei muu auta kuin 'help your self!' Kaupungissa ei näy olevan
yhteishenkeä. -- Suomalaiset nukkuvat, ruotsinmieliset puuhaavat
etenkin ravintoloissa." Käyttääkseen markkina-aikaa teatterin hyväksi
Vilho tarmokkaasti määräsi näytäntöjä annettavaksi neljä iltaa
peräkkäin (4-7 p. lokak.): kaksi pikkukappaleista kokoonpantua ohjelmaa
ja kaksi kertaa Viuluniekka, joka näytelmä toisena iltana tuotti koko
434 mk. Kuvaavaa on, että tänä viimemainittuna iltana oli teatterin
ravintolassa "muutamia ruotsalaista sivistystä harrastavia herroja"
jotka lauloivat laulujaan, niin että joka kerta kun ovesta kuljettiin,
kuului laulu saliin! Sitte seurasi kolmen päivän päästä Jeppe
Niilonpoika, mutta komedia, jota Kuopiossa oli suuresti suosittu, ei
kelvannut Savonlinnassa. "Niin sanottua fiinimpää väkeä ei ollut juuri
ollenkaan; kappale oli muka 'raaka', oikein 'häpeä' suomalaiselle
teatterille! Sen kuulin jo ennen näytäntöä. Sitä paitse oli näytelmä jo
ennen esitetty täällä. Koska? Vuonna 1864 tai 1865!" -- Samassa
kirjeessä Vilho tekee huomautuksen, joka koskee kiertomatkoja yleensä:

"Nämä pienet näyttämöt ovat meille turmiollisia. Sen verran kun
edistymme ja vaurastumme suurilla näyttämöillä, sen verran teemme
taka-askeleita pienillä. Mikä hirveä erotus Kuopion ja tämän näyttämön
välillä. Kiitettäköön vain ruotsalaisten suurta tekniikkaa siellä
suuressa kiviteatterissa, mutta koettakoot näytellä esim. Savonlinnan
näyttämöllä, ja minä en maksa viittä penniä heidän tekniikastaan. Ennen
astuin siinä tai siinä kohtauksessa esim. kolme askelta eteenpäin,
sivulle tai taaksepäin, nyt saan tyytyä yhteen askeleeseen, vieläpä
pysyä paikallani kuin naulattu. Liikunnot, ääni, kaikki on
sovellutettava näyttämön laatuun. Kuljeksivan teatterin on paljo
vaikeampi edistyä kuin paikallaan pysyväisen. Pienet näyttämöt ovat
paljo haitallisemmat kuin pienet arvostelijat. -- Melkein yhtä vaikea
on muuttaa suurelle näyttämölle, jos enemmän aikaa on näytellyt
pienellä. Kaikkien teatterein pitäisi oleman niin yhdenkokoiset kuin
mahdollista."

Kaikkiaan annettiin Savonlinnassa 11 näytäntöä. Ohjelmistosta lisäämme
vain, että Tuokon suomentama K. Tóthin 1-näytöksinen laulunäytelmä
_Mustalainen_, A. Lundahl Petinä, oli uusi ja herätti yleistä
mieltymystä sekä että viimeksi, 23/10 ja 25/10 näyteltiin Preciosa.
Tästä Vilho kirjoittaa: "Köörit käy hyvin; rva Emilie Korhonen säestää
ja hyvästi; [nti] Savolainen Viarda. Olen korottanut istumapaikkain
hinnan 50 ja seisomapaikkojen 25 pennillä, syystä että savonlinnalaiset
jo aikoja sitte rupesivat säästämään itseään Preciosaan".[46]

Savonlinnasta oli seurueen muuttaminen Hämeenlinnaan. Se oli
näyttelijöille hyvin vastenmielistä, sillä heidän mielestään oli yleisö
siellä kuivakiskoisempi kuin missään muualla. Mieluummin olisi lähdetty
Tampereelle; mutta kun tietenkin teatterisali jo oli vuokrattu, ei
Vilhon muistutukset muuttaneet asiaa. Aika olikin jo erota
Savonlinnasta, jos mieli päästä vesitse Lappeenrantaan. Vilho vuokrasi
siis 100:sta markasta laivan, joka sitte kun kaupunkilaiset edellisenä
iltana olivat pitäneet seurueelle rattoisat läksijäiset Shatalovan
ravintolassa, 27/10 vei teatterijoukon kaikkineen päivineen Saimaan
vesien etelärantaan. Siten säästyi sekä aikaa että rahaa. --
Ilmisaattaaksemme mitä kaikkia huolia kiertävän teatteriseurueen
johtajalla saattoi olla, otettakoon Vilhon kirjeistä sekin tieto, että
Lundahlin herrasväki Savonlinnassa oli saanut perillisen, jota
pidettiin liian hentona liittymään matkaan. Perhe tahtoi sen vuoksi
jäädä jälkeen, vaikka talven läheisyyskin pelotti. Samassa mainittakoon
toinenkin seikka, joka vielä oli salaisuus, mutta josta Bergbom sai
tiedon seurueen tultua Hämeenlinnaan. Nti Hilda Heerman oli
Savonlinnassa tehnyt tuttavuutta insinööri R. Munsterhjelmin kanssa ja
siitä oli seurauksena kihlaus ja avioliitto, joka vei teatterilta
lupaavan näyttelijättären alun. Tämänlaisia ryöstöjä täytyi teatterin
vastaisuudessa monesti kärsiä, mutta ei ole tiettynä, että ne huolet,
joita tämmöiset tapahtumat olivat omansa tuottamaan teatterin
johtajalle, olisivat vähääkään painaneet neitokaisten mieliä.

Teatterin alkutointa _Hämeenlinnassa_ häiritsi Lundahlien ja nti
Heermanin viipyminen Savonlinnassa. Mutta ylipäätään oli menestys
parempi kuin oli osattu odottaa ja arvattavasti sentähden oltiin siellä
lähes kaksi kuukautta. Kumminkin Vilho tekee seuraavan huomautuksen,
kun Marianne toisella kerralla sai vähä väkeä: "Kaupungin 'noblessi'
halveksii meitä, eivätkä suomalaiset ole tarpeeksi varakkaita
nähdäkseen samaa näytelmää useammin. Ei Hämeenlinnan ympäristöönkään
ole luottamista. Kuinka toisin onkaan Itä-Suomessa!" -- Näytäntöjä
annettiin 19, joista ensimäinen 1/11 ja viimeinen 18/12. Ohjelmisto oli
pääasiassa sama kuin Kuopiossa, paitse seuraavia uusia kappaleita,
jotka vähitellen Vilhon johtaessa olivat valmistuneet: Bayardin
1-näytöksinen huvinäytelmä _Haapaniemen hanhenpoika_ ja Halmin
samanlaatuinen _Toinen tai toinen naimaan_ (molemmat 26/11). Z.
Topeliuksen tekemä, Suonion suomentama 1-näytöksinen näytelmä _Anna
Skrifvars_ (alkunimi "Brita Skrifvars", 28/11); sekä Törmäsen ("Vieno")
kääntämä, Mélesvillen kirjoittama 2-näytöksinen laulunäytelmä
_Kultaristi_ (16/12). Tavaksi oli näet otettu ensin esittää uusia
näytelmiä maaseutukaupungeissa, jotta näyttelijät olisivat varmempia
esiintyessään pääkaupungissa, jossa tietysti vaatimukset olivat
suuremmat. -- Ohjelmiston vanhemmista kappaleista tuo soma Ensi lempi
ei pystynyt yleisöön; "näytelmä on muuten", Vilho sanoo, "liian
psykoloogisesti hieno nuorille näyttelijöille". Ei Mustalaisestakaan
pidetty niinkuin Savonlinnassa; sitä vastoin Ainoa hetki [jonka tekijä
rva Th. Hahnsson oli teatterin toimeliaimpia ystäviä Hämeenlinnassa]
miellytti enemmän kuin Gringoire. Kihlaus oli täälläkin hyvä, niinkuin
aina; ja Yhdistysjuhla oli kovasti mieleen, n.s. ymmärtäväistenkin --
kumminkaan ei näytteleminen sujunut tasaisesti. Anna Skrifvars, Z.
Topeliuksen luonnekuvaus Pohjanmaan ruotsalaisesta kansasta, jonka
nimirooli oli uskottu rva Aspegrenille, ei näy ensi kerralla
herättäneen suurempaa huomiota.[47]

Tämä Hämeenlinnassa olo on muita merkillisempi sentähden, että
silloin seurueeseen liittyi myöhemmin niin kuuluisaksi tullut
näyttelijättäremme _Ida Aalberg_. Annamme tässä taiteilijattarelta
itseltään ja muilta[48] saamiamme tietoja hänen kotioloistaan ja kuinka
hän ohjautui uralle, jota varten lempeä luonto oli varustanut hänet
mitä runsaimmilla lahjoilla. Nti Aalberg on syntynyt 3/12 1858 ja
kasvanut Janakkalan Leppäkoskella.[49] Kodin pääkieli oli suomi, mutta
ruotsiakin osattiin, ja ruotsinkielinen oli tietysti se yksityisopetus,
jota Ida (ensin käytyään 3 vuotta koulua Helsingissä) sai läheisyydessä
asuvilta nti Mickwitziltä ja rva Selma Qvistiltä. Ensimäisen hämärän
aavistuksen teatterista sai kasvava tyttö äitinsä maitokamarissa, jonka
seiniin tämä oli liisteröinyt ruotsinkielisiä sanomia. Niissä hän näki
teatteriohjelmia henkilöluetteloineen, joissa muun muassa mainittiin
hra ja rva Raa kuninkaana ja kuningattarena. Se herätti tytön mielessä
outoja unelmia. Tapahtui sitte Suomalaisen teatterin perustaminen ja
toukokuulla 1873 se ensi kerran tuli Hämeenlinnaan. Ida taivutti
silloin äitinsä tulemaan hänen kanssaan kaupunkiin katsomaan tuota
ihmettä ja he näkivät yhdessä ensimäisen näytännön, jossa Viuluniekka
esitettiin. Ymmärrettävästi tyttäressä kytevä halu teatteriin tästä
kiihtyi, mutta vanhemmat olivat taipumattomia, sillä varsinkin äidillä
oli heränneissä yleinen käsitys teatterista, että se oli turmeluksen
portti ja pesä, ja hän rukoili Jumalaa varjelemaan tytärtään joutumasta
sinne. Seuraavana vuonna kun Ida Aalberg oli täyttänyt 15 vuotta,
toimeenpantiin paikkakunnalla seuranäytäntö Helsingin suomalaisen
alkeisopiston ja kansakoulun kirjaston hyväksi. Puuhaajat olivat
parhaasta päästä ylioppilaita, joilla oli tapana viettää joululomansa
Janakkalassa, ja ne pyysivät nti Aalbergia avustamaan. Näyteltävä oli
Yökausi Lahdella, Kassan avain ja Silmänkääntäjä ja piian rooli
kummassakin jälkimäisessä kappaleessa tarjottiin tulevalle
"tragédiennelle".[50] Tietysti hän suostui, mutta odottamaton pyynti
aiheutti semmoisen mielenliikutuksen, että hän ei saanut unta koko ensi
yönä. Näytteleminen luonnistui hyvin ja sen jälkeen hän vielä samana
vuonna esiintyi kahdessa seuranäytännössä, teatteriunelmien
kiihtymistään kiihtyessä. Viimeinen näitä näytäntöjä sattui tuskin
viikkoa ennen kuin teatteri uudestaan alkoi antaa näytäntöjä
Hämeenlinnassa, ja se veti häntä puoleensa semmoisella voimalla, että
hän voimatta malttaa mieltänsä rohkeasti ratkaisi kysymyksen
elämäntiestään. Eräänä päivänä vanhempien ollessa poissa kotoa hän
itkien sanoi hyvästi hämmästyneille pikku veljilleen ja lähti omin
luvin Hämeenlinnaan. Siellä hän meni Vilhon luokse ja tarjoutui
teatteriin. Vilho neuvoi häntä käymään Helsingissä tohtori Bergbomilla
ja sinne hän kohta matkustikin kotinsa ohitse. Tohtori ja nti Bergbom
vastaanottivat hänet ystävällisesti, ja kun edellinen oli antanut hänen
lukea ja lausua ääneen, hänet hyväksyttiin otettavaksi teatteriin.
Helsingistä hän jälleen palasi Hämeenlinnaan jäädäkseen sinne
seurueen jäsenenä. Luonnollistahan on, että pikku karkulainen
Bergbom-sisaruksilta salasi, kuinka hän oli kodistaan eronnut
sekä että hänellä ei ollut omia varoja. Niin oli todellakin laita.
Kodista hän ei voinut pyytää eikä odottaa mitään, sillä siellä häntä
pidettiin ijäksi menneenä ja vasta vuosien päästä hän uskalsi sinne
palata. Näin ollen hän pienellä palkallaan kenenkään tietämättä kärsi
suurta puutetta, ei ainoastaan ensi aikoina kotimaassa, vaan
ensimäisellä ulkomaanmatkallaankin. Ei hän myöskään ennen tätä matkaa
saanut muuta opetusta kuin mitä yhteisissä harjotuksissa ja
kokeneempien esimerkistä liikeni; palava halu ja tarve oppia pysyi vain
muuttumatta. Porissa hän sattumalta tutustui erääseen merikapteenin
tyttäreen, joka opetti hänelle saksaa, ja niin hän valmistui
ensimäiselle opintomatkalleen.

Hämeenlinnasta puheosasto matkusti Turkuun, jossa se vietti joulunsa ja
oli näyttelevä lauluosaston rinnalla.

       *       *       *       *       *

Kummassakin edellisessä luvussa olemme vuodenvaihteella hetkeksi
keskeyttäneet näytäntöjen loppumattoman jonon puhuaksemme muustakin, ja
nytkin on aihetta tehdä samoin. Koska ulkomaalaisen arvostelu
oloistamme on mieltäkiinnittävä ja valaiseva, mikäli se näet nojaa
puolueettomaan ja ymmärtävään asiantuntemukseen, katsomme olevan syytä
ottaa tähän pääkohdat eräästä kirjeestä Tukholman Nya Dagligt Allehanda
lehdessä, jossa Helsingin teatterioloja käsitellään.

"Se innostus, joka Suomessa on kohdistunut teatteriin, on yksi monista
nuoren kansan kevättunteitten ilmaisuista. -- Vaikka suomalaisen
pääkaupungin yleisö ylipäätään -- luonnollisesti fennomaaneja
lukuunottamatta -- pitää Helsingin ruotsalaista teatteria
kansallisasiana, ovat kuitenkin kaikki harrastukset näyttämöllä
kotiuduttaa suomalais-ruotsalaista murretta osottautuneet turhiksi, ja
nyt on luovuttu kaikista teatterikoulu-kokeiluista y.m. Lahjakkaille
ruotsalaisille näyttelijöille tämä teatteri suo edullisemman
kehityskoulun kuin heillä kotimaassa on tarjona. Syystä voi epäillä
olisiko mikään ruotsalainen näyttämö voinut antaa Fritiof Raalle
korkeamman kutsumuksen kuin sen, jonka hän täytti Suomessa, ja varmaa
on ettei yksikään samanaikuinen taiteilija Ruotsissa ole saanut
semmoista kiitollisuuden osotetta kuin se muistopatsas, joka Helsingin
hautausmaalla näyttää paikan, missä elämän myrskyissä haaksirikkoon
joutunut taiteilija on löytänyt sataman." -- "Oopperanäyttämökin on
muodostumaisillaan Helsingin ruotsalaisessa teatterissa. Noita-ampuja,
jonka lähinnä ennen olin nähnyt Milanon La Scala teatterissa, annettiin
mielestäni paremmin Suomessa. Tämä ei merkitse niin paljo kuin
kuulostaa, mutta ei aivan vähääkään. Mitä italialaisilla oli enemmän
tekniikkaa ja totuntataitoa, puuttui heiltä henkeä ja kunnioitusta
tehtävää kohtaan." Synnyltään suomalainen nti Liljeroos, joka on
harjottanut lauluopinnolta Tukholmassa "voitti ehdottomasti yleisön
myötätuntoisuuden teeskentelemättömyydellään ja sydämmellisyydellään",
ja semmoisen tunnelman vallitessa ei kielletä sitä anteeksiantoa, jota
vasta-alkaja aina vaatii.

"Sata vuotta on kulunut siitä kun Kustaa III oopperan avulla kotiudutti
ruotsinkielen näyttämöllä, jonka oli rakentanut kotimaisille
runottarille. Samanlaatuinen ajatus on herättänyt nykyaikaiset
harrastukset suomalaisen oopperan aikaansaamiseksi Suomessa. Tällä ei
tarkoiteta Helsingin ruotsalaisen teatterin lauluosastoa, josta on
puhuttu, vaan _suomalaista_ teatteria, joka laulaa oopperaa
suomenkielellä."

"Saattaa ehkä näyttää siltä kuin olisi suomalainen ooppera suomenkielen
nykyisellä kehitysasteella jotakin kerrassaan merkityksetöntä ja
humbuugintapaista, ja monet ovatkin ne muutoin lämpimät isänmaanystävät
fennomaanisen puolueen ulkopuolella, jotka ovat sitä mieltä, että se
tarmo, joka on yrityksen synnyttänyt, ja että ne taiteelliset voimat,
jotka siinä myötävaikuttavat, olisivat ansainneet paremman päämäärän.
Mutta eiköhän semmoinen käsitystapa ole sangen pintapuolinen ja eiköhän
juuri se ennakkoluuloinen epäilys, jolla yritystä kohdellaan, itsessään
ole jotakin, jonka voittaminen merkitsee paljo ja johon semmoinen
harrastus pyrkii."

"Suomenkielen laulettavaisuus on kaikkien epäilyksien yläpuolella
ja on melkein tullut sananparreksi. Todistaakseen arvoansa ja
kelpaavaisuuttaan kielen ei tarvitse viitata _Il Trovatoren_
suomennokseen. Mutta ne jotka luulevat, että nuorella suomalaisella
kieliharrastuksella on ainoa tehtävänsä kansakoulussa sen vuoksi että
se on tärkein, jättävät huomaamatta, että jos kerran yksi elon ilmaisu
lähtee todellisesta sisällisestä elämästä, niin on tämä elämä
ilmaantuva kaikenpuolisesti, ja niille, jotka innostuksella harrastavat
tätä päämäärää, ei suinkaan ole merkityksetöntä että he omalla
kielellään laulavat sävelteoksen, joka on koko sivistyneen maailman
oma." --

"Se näytäntö, jolla suomalainen oopperaseurue viime lokakuun
keskivaiheilla erosi Helsingissä (seurue lähti silloin Turkuun), oli
yksi mieltäkiinnittävimpiä mitä koskaan taikka missään olen kokenut.
Että kokonaisuus tuntui erittäin onnistuneelta seuranäytännöltä, ei voi
kummastuttaa eikä häiritä sitä, jolla on jonkunlainen vaisto mitata
kutakin asiaa sen oikealla mittapuulla. Näyteltiin Trubaduri, joka
erittäin hyvin näyttää soveltuvan lahjakkaille dilettanteille, koska ei
kukaan tosi musiikinystävä voi pitää yhteisnäyttelemistä siinä kovin
tärkeänä. Näissä oloissa on hyvin paljo voida useimpiin rooleihin
nähden suoda tunnustusta sangen onnistuneille harrastuksille; mutta
enemmän kuin paljo on semmoisessa ympäristössä voida tervehtiä yhtä
tositaiteilijatarta 'Jumalan armosta'. Nti Emmy Strömer, seurueen
'primadonna assoluta', joka esitti Leonoran osan, oli tuota oikeaa,
jaloa metallia, jota joskus tapaa paljon teatterikullan joukosta, eikä
suinkaan aina niissä, jotka muodin oikku on tehnyt auktoriteettiuskon
yksinkertaisen jumaloimisen esineiksi, vaan sattumalta nimettömänä ja
huomaamattomana jossakin maailman sopukassa. Missä italialaisessa
teatterissa tahansa voi kohdata primadonnan, joka melko suuremmalla
erehtymättömyydellä suorittaa Verdilaulun stereotyyppisesti kehitettyjä
lausunto- ja säveltehoja; mutta en missään teatterissa ole kuullut
Leonoran osaa ja tuskin ylipäätään mitään osaa esitettävän
voimakkaammalla ja välittömämmällä draamallismusikaalisella
innostuksella. Huolimatta gallopadipoljennosta tuntui minusta
tositeossa ensi kerran, että Leonora oli juonut myrkkyä ja
vapaaehtoisesti meni kuolemaan armaansa tähden. Ja tähän mahtavaan
traagilliseen intomieleen yhdistyy nti Strömerissä suuri ja helkkyvä
ääni sekä miellyttävä ja valtavasti vaikuttava teatterihaamu."

"Nti Strömer, joka on harjottanut opintoja Parisissa, osottaa saaneensa
hyvän, joskaan ei täysin loppuun saatetun koulutuksen. Kuulee usein
valitettavan, että niin lahjakas laulajatar uhrautuu suomalaiselle
teatterille ja menee hukkaan maailmalta. Minä liityn ehdottomasti
niihin, jotka Suomessa arvioivat hänen taidettaan toisen, paljo
korkeamman vaihtoarvon mukaan kuin sen, jonka mukaan se määrättäisiin
maailmanmarkkinoilla, ja luulen, että nekin, jotka perusjohteellisesti
eivät tahdo yhtyä tähän, eivät voi olla vastaanottamatta tärkeäarvoista
vaikutusta siitä tavasta, millä nti Strömer on kohottanut suomenkielen
myötävaikuttamaan todella suuremmoiseen näyttämölliseen tekoon."

"Mainitussa jäähyväisnäytännössä oli yleisön innostus rajaton, eikä
esiinhuudoista tahtonut loppua tulla. Viimeksi huudettiin useat kerrat
esiin tri Kaarlo Bergbom, yrityksen tarmokas alkuunpanija. Kaikesta
sydämestäni yhdyin tähän suosionosotukseen." --

Niin kirjoittaa ulkomaalainen, joka tyynellä, harkitulla esityksellään
herättää meissä kunnioitusta; hänkin todistaa Emmy Strömerin taiteen
suuruutta ja tenhovoimaa ja tunnustaa kuinka se innostus, joka elähytti
teatteriamme ja sen yleisöä, oli mukaansa tempaava. -- Kirjoituksesta
näemme muutoin, että Ruotsalaisellakin teatterilla nyt oli
lauluosastonsa, niinkuin eräät sen ystävät kevätpuolella olivat
vaatineet. Eikä ollut mikään salaisuus, että yritys oli tähdätty
suomalaista oopperaa vastaan. Muutamassa poleemisessa kirjoituksessa
L. M(echeliniä) vastaan A. M(eurman) Morgonbladetissa (6/11 1874)
repäisevällä tavallaan koskettelee asiaa: "Valtio uhraa useina vuosina
musiikin ja draamallisen taiteen edistämiseksi 24,000 mk; yksityiset
antavat vielä lisää. Mitä sillä aikaansaadaan? Palkataan varojen mukaan
näyttelijöitä Ruotsista. Silloin eräs tarmokas mies luo -- tyhjästä,
saattaisi sanoa, -- kotimaisen oopperan, jonka sanotaan tyydyttävän
suuriakin vaatimuksia. Vasta nyt herätään toisella puolella -- ei uutta
luodakseen, vaan alas repiäkseen -- tuotetaan maahan muutamia
musikaalisen akatemian oppilaita, ja niin on heilläkin ooppera. 'Kun
ukko hakkasi itselleen akkunan, niin akka teki samoin'!" -- Samaan
aikaan kun suomalaisella näyttämöllä esitettiin Parranajaja, näyteltiin
ruotsalaisella Noita-ampuja; mutta kun suomalainen lauluosasto oli
muuttanut Turkuun, silloin annettiin Uudessa teatterissa puhenäytelmiä
-- uutta oopperaa, Paciuksen Kaarle kuninkaan metsästystä, harjotettiin
kevääksi, jolloin suomalainen seurue oli palaava antaakseen
oopperanäytäntöjä Arkadiassa! Niin oli kilpajuoksu käymässä. Tietysti
oli siitä vahinkoa Suomalaiselle teatterille, mutta kostuiko
Ruotsalainen? Ei suinkaan. Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen
kokouksessa näet ilmoitettiin, että asiat eivät olleet entisestä
parantuneet, vaan päin vastoin. "Syyttää johtokuntaa tästä", lausuu
eräs 'Uuden teatterin osakas' (Mbl. 16/2) "on meistä väärin. Unohdetaan
kokonaan, että nykyinen johtokunta voimakkaan, etupäässä Vikingenin
ajaman mielipiteen vaikutuksesta päätti à tout prix perustaa oopperan,
joka voisi, jollei kilpailla Suomalaisen kanssa, kumminkin tehdä sille
haittaa. Että yritys on ollut haitaksi teatterille itsellensä lienee
nyt, liian myöhään, huomattu. Sillä selvää kai on, että oopperaosasto
on tuottanut tappiota koko teatteriyritykselle." Kirjoittaja neuvoo
luopumaan oopperapuuhista ja puoltaa O. Donnerin vuotta ennen tekemää
ehdotusta, että Ruotsalainen ja Suomalainen näyttämö ryhtyisivät
yhteistyöhön; mutta luonnollisesti hän puhui kuuroille korville. --

Vielä mainittakoon tässä eräs Martin Wegeliuksen kirje Bergbomille
(31/12 1874). Siitä näkyy että Bergbom oli tarjonnut 6,000 mk
Ruotsalaiselle teatterille saadakseen käyttää sen orkesteria kolmen
kuukauden aikana. Wegelius ilmoittaa johtokunnan kieltävän vastauksen.
Orkesteri maksaa muka 30 à 32 tuhatta, ja sen mukaan tulisi Suomalaisen
oopperan suorittaa ainakin 10,000! [Aivan niin, jos se olisi luovutettu
tykkänään, mutta tuskin oli Bergbom tarkoittanut, että Ruotsalainen
teatteri koko kolme kuukautta olisi ilman orkesteria].

Loppupuoli samaa kirjettä näyttää, että Bergbom oli kehottanut
Wegeliusta säveltämään jotakin Suomalaista näyttämöä varten. Asiasta ei
tullut mitään, mutta se osottaa kuinka harras Bergbom oli käyttämään
kotimaisia kykyjä:

"Lähetä mitä pikemmin sen parempi Graziellan ranskalainen laitos.
Tahdon luonnollisesti nähdä sen ja tehdä suunnitelmani, ennen kuin sitä
edelleen mukaillaan. Oikeastaan on epätoivoista työtä musikaalisesti
käsitellä kieltä, jonka sisällinen olemus on vieras, ja jonka
yksitoikkoinen korko yhdessä alituisesti vaihtelevan laajuuden kanssa
tarjoo niin paljo vaikeuksia hyvälle lausumakäsittelylle kantileenassa
(resitatiivissa se on yhdentekevä). Mutta minä ikävöin nyt oikealla
kiihkolla jotakin, jossa saan koettaa voimiani; olen kyllästynyt
luomaan musiikkia, jota saan kuulla ainoastaan fantasiassani, ja
ottaisin vaikkapa egyptiläisen tekstin, jos sijaiskuningas suvaitsisi
kunnioittaa minua tilauksella." --

       *       *       *       *       *

On aika palata _Turkuun_, missä Suomalainen teatteri molempine
osastoineen nyt oli koettava korjata syyskauden tappioita. Joulun ja
uuden vuoden välillä (26, 27 ja 29 p.) annettiin kolme puhenäytäntöä
(Marianne; Lapsuuden ystävät ja Lemun rannalla; Maria Tudor); mutta
uuden vuoden päivänä sekanäytäntö, jossa Haapaniemen hanhenpoikaa
seurasi konserttiosasto, missä Emmy Strömer sekä Duncker, Bergholm ja
Ericsson esiintyivät. Kun 3/1 Päivölä oli näytelty, tuli 6/1 jälleen
sekanäytäntö: Konserttiosasto, Toinen tai toinen naimaan, Noita-ampuja
(II. 1) ja Kihlaus sekä niinikään 10/1 Noita-ampuja ja Yhdistysjuhla.
Sillä välin oli 8/1 Norma esitetty viides kerta ja sen jälkeen tapaamme
Å. P:ssa Nervanderin laajan arvostelun tästä nuorena kuolleen,
nerokkaan sisilialaisen Vincenzo Bellinin säveltämästä oopperasta ja
sen esityksestä näyttämöllämme.

Tässäkin oopperassa oli Emmy Strömerin esitys merkityksellisin, vaikkei
hänen Normassaan loukattu druidilainen papitar ja kostonhimo tulleet
yhtä täydellisesti kuvatuiksi kuin luonteen suloinen, kieltäymyksessään
ylevä, naisellinen puoli. Kohtauksissa, joissa Norman puhdas
naisellisuus ilmenee, taiteilijatar tulkitsi roolinsa iki-ihanasti ja
unohtumattomasti. Se jolla on ollut onni nähdä ja kuulla nti Strömer
_Casta diva_ kohtauksessa, on saanut katoamattoman muiston siitä
sielunaateluudesta, joka leimaa hänen ihanan laulunsa ja runollisen
esityksensä ja koko hänen olentonsa, ei ainoastaan andantessa vaan sitä
seuraavassa allegrossakin, jossa Norman rakkaus ja kaipaus
aaveentapaisesti kuni pilvenhattarat leijaavat loistavien sävelten ja
kansan kostonhuutojen ylitse. Tässä allegrossa näkee mitä taiteilija
voi tehdä Bellinin musiikista. Yhtä syvä ja lämmin on nti Strömerin
käsitys ensimäisestä Norman ja Adalgisan välisestä kohtauksesta, missä
Norman kadonneen onnen muisto kuvastuu autuudessa, joka nyt on
Adalgisan osana. Liikuttava, yksinkertainen tapa, jolla hän laulaa
sanat: 'Mi muinaismuisto ajoista autuaista', asettaa taiteilijattaren
jaloimpaan valoon, samoin kuin samassa kaksinlaulussa laulajattaren
ihana ääni helkkyy hopeankirkkaana kehotuksessa: 'Riemuitse Adalgisa'
j.n.e. Tämän duetin ja niin myös suuren kaksinlaulun kolmannen
näytöksen ensi kuvaelmassa suorittavat neidit Strömer erinomaisen
tasaisesti ja huolellisesti, ja kuulijain mieltymys on joka kerta ollut
mitä vilkkain. -- Toisen näytöksen tersetissä: 'Julmasti vietellyt hän
on', joka on oopperan kauniimpia kohtia ja jossa kukin osallinen varsin
ansiokkaasti pitää puoliaan, näyttäytyy nti Emmy Strömerin jalo käsitys
Norman roolista kenties kaikkein miellyttävimmin. -- -- Traagillisessa
loppukohtauksessa huomaa, että Normalla, siitä hetkestä kun hän syyttää
itseään rikoksesta, rooli on kerrassaan selvillä ja innostuksella
kuulija antautuu hänen yksinkertaisen ja syvän tulkintansa
viehätykseen. Äärettömän rakkauden vapisuttamana tulla hiipii hänen
nuhteensa: 'Nyt vihdoin tuntenet, roomalainen', ja tunkee kuin sävel
toisesta maailmasta lauluun, jolla Pollion rukoilee anteeksi ja
Orovisto pyytää häntä peräyttämään tunnustuksensa. Emme edes tältä
rikaslahjaiselta kyvyltä olisi odottaneet sitä draamallista voimaa,
jonka nuori taiteilijatar sulkee valittavaan rukoukseen lapsiensa
puolesta: 'Armahda, isä lapsi-raukkoja' -- rukoukseen, joka
turvattomuudessaan mahtavana ja täynnä suloisinta naisellisuutta murtuu
kansan uhkaa vastaan. Tämän loppukohtauksen tenhovaikutus kohoaisi
vielä, jos Norma sen jälkeen tyynenä ja kohtaloonsa tyytyen astuisi
kuolemaan. --

Bergholm -- Orovisto, nti S. Strömer -- Adalgisa ja Ericsson -- Pollion
saavat hekin tunnustusta, joskaan ei yhdenkään esitys ollut erittäin
merkillinen. Klothildan ja Mavion sivuroolit suorittivat nti _Anna
Rinman_[51] ja Taavi Pesonen täysin tyydyttävästi. --

Norma esitettiin vielä 19/1 ja 28/1, siis kaikkiaan seitsemän kertaa,
ja Trubaduri 12/1 ja 17/1 joten se tällä Turussa ololla nähtiin
yhteensä viisi kertaa. --

Z. Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) annettiin Anna Skrifvars,
Mustalainen ja Ei ollenkaan mustasukkainen. Ensimäisestä näytelmästä,
joka silloin vielä painamattomana oli yleisölle tuntematon, sanotaan
että se pituudestaan huolimatta alusta loppuun jännitti katsojain
huomaavaisuutta.

"Rva Aspegren vaikeassa nimiroolissa osotti yhtä syvää ja todenperäistä
kuin hienoa käsitystä tehtävästään. Hän ymmärsi jalosti saada näkyväksi
luonteen suurpiirteisen perustuksen samalla kuin ulkonainen
näytteleminen oli korutonta ja yksinkertaista sekä ankaruudessaan että
lämmössään. Ei mikään liioittelu häirinnyt taiteellisesti varmaa ja
kaunista esitystä, joka mielestämme ehdottomasti on parhainta mitä
olemme rva Aspegrenilta nähneet. -- Erik Skrifvarsina esiintyi hyvällä
värityksellä ja varmanäköisesti hra Lundahl, joka myöskin varsin
ansiokkaasti suoritti mieltäkiinnittävän pääosan unkarilaisessa
laulunäytelmässä Mustalainen, saaden osakseen yleisen mielihyvän
osotuksen salongilta. Ohjelman kolmannessa kappaleessa esiintyi hra
Pesonen hyväluontoisena patruuna Bergströminä ensi kerran
puhenäytelmässä ja menestyi aika hyvin. Kasvojeneleihinkin nähden hän
ilmaisi hyviä taipumuksia."

Seuraavalla viikolla oli markkinat ja silloin näyteltiin neljä iltaa
peräkkäin: sunnuntaina 17/11 niinkuin jo on mainittu Trubaduri,
maanantaina Työväen elämästä, Riita-asia ja Mustalainen, tiistaina
Norma ja keskiviikkona Sven Dyringin koti. Sen jälkeen tuli Lucian
vuoro, joka jo oli paikkakunnalla hyvin tunnettu, mutta silti viisi
kertaa kokosi ihastuneen kuulijakunnan teatteriin (22/1 ja 24/1 sekä
10/2, 12/2 ja 14/2). Ericssonia kohdannut sairaus jakoi nämä näytännöt
kahteen ryhmään ja välissä oli seitsemän puhenäytäntöä. Näiden
ohjelmista näkyy, että Mustalainen annettiin kolmannenkin kerran, että
Brachvogelin suuri draama _Narcisse Rameau_, joka aikoinaan oli tehnyt
niin suuren vaikutuksen Bergbomiin, oli Paavo Cajanderin suomentamana
otettu esitettäväksi (ensi ilta 5/2, Lundahlin hyväksi) sekä että tämän
ohella näyteltiin seuraavat suuremmat kappaleet: Viuluniekka, Deborah
ja Jeppe Niilonpoika. Nervander sanoo puheosastosta ylipäätään, että
kotimaisissa näytelmissä, niinkuin Kihlaus ja Kosijat, ja Holbergin
komediassa se jo "näyttelee todella ansiokkaasti". Narcisse Rameau
näytelmän luonteet olisivat sitä vastoin vaatineet kypsyneempää
tulkitsemista kuin mitä mahdollista oli. Kiitosta ansaitsevat etupäässä
hra ja rva Lundahl päähenkilön ja madame Pompadourin vaikeista, voimia
kysyvistä rooleista. Jeppenä, jossa Vilholla oli yksi parhaimpia
roolejaan, oli tämä näyttelijä huomattavasti edistynyt. Esityksessä oli
enemmän reippautta ja koko käsityksessä todellista taiteellisuutta,
jota paitse hän myöskin entistä paremmin hallitsi tehtäväänsä.
Suosionosotukset olivatkin lämpimiä. -- Puheosaston viimeinen näytäntö
oli 9/2, mutta se jäi vielä Turkuun, jotta eräät sen jäsenet --
Lundahl, Aspegren ja Himberg -- voisivat avustaa Fra Diavolossa, joka
oli esitettävä Lucian jälkeen.

Lucian esityksestä tällä kertaa Turussa ei ole muuta sanottavana kuin
se, että Achté, joka johti orkesteria, oli luovuttanut loordi Ashtonin
osan Elis Dunckerille. Nervanderin mielestä oli tehtävä kyllä
musikaalisessa, mutta vähemmän draamallisessa suhteessa tälle
laulajalle soveltuva. Vaikka Duncker siis, kiitos olkoon kauniin
äänensä ja hyvän koulunsa, sangen tyydyttävästi suoritti roolin, ei
hänen esitystään voinut pitää erittäin ansiokkaana. -- Fra Diavolo meni
sitte neljä kertaa (17, 19, 21 ja 23 p. helmik.). Tästä oopperasta
sanotaan, että se miellytti yleisöä vähemmän kuin toiset tähän saakka
annetut. Siihen näyttää osaltaan kapellimestari Byström vaikuttaneen.
Å. P:ssa mainitaan hänen herättäneen "yleistä kummastusta" sillä
huolimattomalla tavalla, millä hän johti oopperaa ja kohteli
taiteilijoita, laulaen itse mukana ja ääneen huutaen heille
muistutuksiaan(!) -- Lähinnä viimeisen näytännön ohjelma käsitti osia
kolmesta oopperasta: Noita-ampuja (II. 1), Sevillan Parranajaja (II)
ja Donizettin _Lucresia Borgia_(I). Viimemainittu oli ihan
uusi ja viehätti suuresti yleisöä. Ei suinkaan ollut vähimmän
mieltäkiinnittävää, että siinä -- Maffio Orsinin roolissa -- ensi
kerran astui näyttämölle 18-vuotias, Turusta kotoisin oleva laulajatar,
lehtorin tytär nti _Fanny Tallgren_. Ja debyytti oli onnellinen.
"Vasta-alkajan miellyttävä, joskin heikonlainen ääni sekä soma
esiintymis- ja odottamattoman vapaa näyttelemistapa herätti iloista
huomiota, ja reippaasti laulettuaan juomalaulun hänet palkittiin
lämpimillä kättentaputuksilla ja esiinhuudolla." -- Jäähyväisnäytäntönä
annettiin vihdoin Lucia sunnuntaina 28/2. Teatteri oli täynnään
yleisöä, joka tuhlaavasti ilmisaattoi kiitollisuutensa kaikesta
kauniista, jonka oopperaseurue oli sille tarjonnut. Runsain osa kukkia
ja laakereita tuli tietysti Emmy Strömerin osaksi, hänet kun huudettiin
esiin toistakymmentä kertaa, vaikkeivät toisetkaan jääneet tyhjin
käsin.

Turussa olo oli siis päättynyt. Loppuaika oli ollut myötäisempi, mutta
ainoastaan viimeisinä iltoina huone oli täpötäynnä. A. Malmgren, joka
oli hoitanut teatterin raha-asioita, laski kirjeessä nti Bergbomille
(12/3), että puheosaston häviö oli 4,500 ja oopperaosaston voitto noin
2,000 mkaa. "En ole koko elämässäni ollut niin monien vastuksien
saartamana kuin tänä aikana, vaan luja toivoni on, että asiat
Helsingissä menestyvät paremmin." -- Eräästä rva Landellin kirjeestä
(3/3) teemme muutamia otteita, jotka koskevat teatterin ja Turun oloja:

Edellisessä kirjeessä oli mainittu, että Kaarlo ja Emilie Bergbom
olivat käyneet Turussa, mutta eläneet niin incognito, ettei heitä
missään nähty. Uutena vuotena olivat he kuitenkin eräänä ehtoona olleet
Landellilla, ja rouvasta se oli ollut oikea juhlailta. Muita vieraita
ei ollut paljo, mutta kaikki samoin ajattelevia. Landell oli pitänyt
lämpimän puheen ja esittänyt kiitollisuuden maljan Emilielle, johon
kaikki täydestä sydämestään yhtyivät. -- Silloin, kirjoittaja sanoo,
hän ei aavistanut että Turussa saataisiin toimeen mitään yleisiä pitoja
teatterille; mutta miten kävi, niin rva V. Malmin ja hänen
alkuunpanostaan semmoiset syntyi. Osanottajia oli 60 herraa ja 40
naista ja kutsutuita 13. [Varatuomari Erik] Stadigh oli ensimäinen,
joka merkitsi nimensä toiselle listalle ja [kauppias Aug.] Silén
toiselle, ja sitte ne menivät kädestä käteen useimpien hovioikeuden
nuorempien jäsenten piirissä ja muittenkin, jotka eivät pidä hengen
asiana olla ylinnä korissa. Ja hauskaa meillä olikin; kaikki olivat
kuin sähkötettyjä, kaikkia puheita seurasi yhteinen hurraa.
[Kaupunginlääkäri] tri Hahlin puhe teatterin jäsenille oli sydämellinen
ja melkein juhlallinen, sitte tuli [toimittaja] Ernst Rönnbäckin puhe
Emmy Strömerille, hieman runoutta mukana, lämpimästi ja hyvästi
lausuttu; hän puhui Franzénin syntymäkaupungista satakielten
kotipaikkana, josta ne ovat tulleet sävelillään ihastuttamaan meitäkin;
niinkuin Väinämöinen muinoin oli saanut kontionkin laulua ihailemaan,
oli Emmy Strömer innostuttanut vähemmänkin musikaaliset kuulijat.
Siihen tapaan hän puhui ja minä annoin hänelle paljon anteeksi tämän
siivon puheen tähden ja olin tyytyväinen päähänpistostani valita juuri
hänet puhumaan Emmylle. -- Sen jälkeen Landell puhui Sofie Strömerille,
joka luopuu yleisöstä hoitaakseen pyhää tulta kodin alttarilla,[52] ja
uusi lääninsihteeri [N.] Schlüter esitti innostuneesti tri Bergbomille
maljan, jota seurasi loppumaton hurraa. -- Vihdoin tahtoi [lehtori]
Schoultzkin puhua, mutta kun tanssi oli alkamassa, myönnettiin hänelle
ainoastaan 5 minuuttia. Sen sijaan että olisi lausunut jotain lyhyesti,
alkoi hän kreikkalaisten ja roomalaisten teatterista eikä kukaan
aavistanut mihin hän tähtäsi, kun 5 minuuttia oli kulunut ja
soittokunnan toitotus remahti. Silloin puhuja äkkiä päätti
toivomuksella, että Suomalainen teatteri astuisi -- Ruotsalaisen
sijaan! Näitä sanoja seurasi kumea murina yleisön puolelta, mutta
silloin rva Malm virkkoi, että 5 minuuttia olikin ollut kylliksi
puhujalle, sillä 6:tena hän jo lausui tyhmyyden, ja tämä sai murinan
taukoamaan. -- Läksijäiset olivat teatterin lämpiössä viimeisen
näytännön jälkeen. Kaikki puheet olivat ruotsalaisia ja turhaan olivat
toimeliaat rouvat koettaneet saada edes Bergbomille suomenkielisen
puheen. -- Vaikka oopperaa juhlimassa oli semmoisiakin, jotka rva
Landell edellisessä kirjeessä oli lukenut sen vihollisiin, on varmaa
että oli toisia, jotka eivät myöntyneet sovintoon. Siten hän mainitsee
käyneensä eräässä perheessä, jossa hänelle vakuutettiin, "että
Suomalainen ooppera oli niin peräti ala-arvoinen, että sitä oli
mahdoton kuunnella, ja -- koska jäsenet kuitenkin olivat ruotsalaisia,
olisi heidän pitänyt laulaa ruotsiksi! Voi, isänmaa parka, ajattelin
minä, poikasi ja tyttäresi eivät saa enää kantaa nimeäsi ja vielä
vähemmän laulaa kielelläsi!" -- Suomalaisen teatterin vastustajia oli
myöskin kuvernööri, kreivi Creutz. Puhuessaan mahdollisuudesta saada
lupaa arpajaisiin teatterin hyväksi rva Landell suuresti epäilee sitä
-- "niin kauvan kuin Creutz on johdossa. Siinä valitettavasti ei mikään
auttane, ei polville lankeeminen eikä liikuttavat puheet, sillä hän on
yhtä paljo oopperaa kuin suomenkieltä vastaan, hän ei kärsi
kumpaakaan." -- --

Turusta läksi lauluosasto Helsinkiin, jota vastoin puheosasto jo vähän
ennen oli matkustanut _Poriin_, ja jälkimäistä tulee kertomuksemme
ensin seurata. Teatterin toimi Porissa, jossa se ei ollut käynyt sen
jälkeen kun seurue syksyllä 1872 siellä alkoi uransa, oli tapahtuva
epäilyksiä herättävillä edellytyksillä. Vilhon heikontunut terveys
vaati ehdottomasti lepoa ja hänelle myönnettiin sentähden vapautta
ulkomaanmatkaa varten. Hänen paikkansa -- johtajan tai järjestäjän --
oli Kallio täyttävä; mutta ymmärrettävää on, että tämän näyttelijän
pedagooginen kokemus ei korvannut mitä häneltä puuttui näyttämötaiteen
tuntijana. Siinä hän ei ollut läheskään Vilhon vertainen. Mutta kun
Bergbom edeltäkäsin määräsi ohjelmiston ja tarkoitus oli näytellä
ainoastaan hyvin tunnettuja ja usein esitettyjä kappaleita, niin
toivottiin kaiken menevän hyvin. Ja verraten hyvin kaikki menikin,
vaikka niillä, joiden tuli täyttää Vilhon sija eri kappaleissa, oli
paljo työtä, eikä muitakaan vastuksia puuttunut.

Näytännöt alkoivat Otavan salongissa 28/2 Viuluniekalla ja jatkuivat
lähes kaksi kuukautta; viimeksi annettiin Deborah 20/4. Paitse näitä
kappaleita, joista jälkimäinen näyteltiin kaksi kertaa, esitettiin
seuraavat koko illan näytelmät: Marianne, Päivölä ja Maria Tudor, kukin
kaksi kertaa, sekä Kavaluus ja rakkaus ja Preciosa, kumpikin yhden
kerran. Muutoin annettiin pienempiä kappaleita, joista olivat uusia
(vaikka ennen harjotettuja) kaksi 2-näytöksistä huvinäytelmää: _Vangin
pidot_ (29/3) ja _Natalia ja Nadeschda_ (7/4), edellinen ranskalainen
(Le bal du prisonnier), jälkimäinen tanskalainen (A. Andersen: Rosa og
Rosita), Törmäsen kääntämä. Suurista näytelmistä pidettiin enemmän kuin
pienistä ja pienistä olivat laulunäytelmät mieluisimmat. -- Vanhemmissa
näytelmissä, joissa Vilholla oli ollut rooleja, täytyi muiden --
pääasiassa Leinon -- täyttää hänen sijansa. Siitä oli nuoremmille
lisätyötä, mutta luonnollisesti hyötyäkin.

Tietoja seurueen oloista lähetti Bergbomille aluksi Kallio, mutta sitte
Törmänen ja Leino. Kävi näet niin hullusti, että ensinmainittu enimmän
ajan oli sairas. Ensiksi hän loukkasi kätensä (Törmänen mainitsee,
että Kallio sairasti "marttyyriviikolla"), niin ettei voinut
kirjoittaa, ja kun se oli parantunut, hän teatterissa vilustui ja sai
keuhkotulehduksen. Näin ollen täytyi Törmäsen, jolle jo alusta alkaen
rahavartian tehtävä oli uskottu, Leinon y.m. avulla hoitaa asioita.
Eräät toiset, joiden olisi luullut paremmin kyenneen siihen, elivät
herroiksi välittäen viisi aseman vaikeuksista. Kumminkin meni kaikki
niinkuin jo sanottiin sangen hyvin. Teatterin ystävät ja paikkakunnan
ruotsalainen lehtikin tunnusti seurueen suuresti edistyneen ensi
esiintymisensä jälkeen. "Kaupungin ylhäiset (raha-aristokraatit)"
loistivat tosin poissaolollaan ja sentähden oli varsinkin arkipäivinä
vähä väkeä, mutta pyhinä oli tungos sitä suurempi. Erittäin mieltyneitä
teatteriin olivat maalaiset kaupungin ympäristössä; kerrankin tuli
Karviasta yhdessä seurassa 16 talonisäntää emäntineen. Kun Kavaluus ja
rakkaus näyteltiin, olivat maalaiset ostaneet istumasijat, niin että
kaupunkilaisten oli tyytyminen seisomapaikkoihin. Parhaimmat iltatulot
tuottivat siis maalaiset, mutta huhtikuulla kun keli kävi huonoksi, ei
niitä enää paljo nähty teatterissa. Loppuaikana ilmaantui kelirikon
ohella toinenkin vastus, nimittäin kaksi kilpailijaa, amerikkalainen
luistelijataituri Jackson Haines ja ruotsalainen harpunsoittaja Sjödén.
Edellisen taholta uhkaava vaara vältettiin siten että ruvettiin
yhteistyöhön. Jackson, joka oli erinomaisen ketterä pyöräluistimillaan
(eräs porilainen sanoi hänestä: "Se liikkui pää ja jalat ilmassa!"),
esiintyi kaksi tai kolme kertaa yhdessä teatterin kanssa, suorittaen
puolestaan luistintansseja (esim. Naamiohuvien jälkeen ja
Savoijalaispoika) ja näytännöistä oli meikäläisillä 200 mk puhdasta
tuloa; sitä vastoin oli seurueemme turvaton Sjödéniä vastaan. Sinä
sunnuntai-iltana, jona harpunsoittaja antoi konsertin kirkossa, oli
näyttämöllä halla. -- Kaikkiaan nousivat tulot 7,866 markkaan, se on
noin 374 mk illalta, ja ainakin kolme kertaa Törmänen toimitti 1,000
markan rahalähetyksen Helsinkiin. -- Jättäen sikseen muut pikku jutut,
lisäämme vain, että kaupunkilaiset -- joista Törmänen rikkiviisaasti
kirjoitti: "ohdakkeita on paljo nisun seassa" -- eivät laiminlyöneet
kutsua seuruetta tavallisiin läksijäisiin. Niissä luonnollisesti
juotiin Suomalaisen teatterin ja Bergbomin maljat; vähemmän tavallista
oli että pormestari Molander esitti Runeberginkin maljan ("tietysti
ruotsiksi", sanotaan kirjeessä).

Porista matkustettiin _Tampereelle_. Kallio jäi kuitenkin sairaana
jälkeen ja toiset, etupäässä Törmänen hoitivat asioita miten parhaiten
osasivat. Ensi näytäntö uudella olopaikalla oli 25/4 (Haapaniemen
hanhenpoika, Ensi lempi ja Mustalainen) ja sali oli täynnä yleisöä,
joka suosiollisesti tervehti vieraitaan. Näytännöt annettiin samassa
salissa kuin 1872, mutta nyt oli siinä lehteri, joten "teatteriin"
mahtui lähes 500 henkeä. Yhteensä annettiin tällä kertaa Tampereella 20
näytäntöä ja toisessa puolessa niitä koko illan kappaleita. Oli näet
tultu siihen päätökseen, että suuret näytelmät ylipäätään onnistuivat
paremmin samalla kun ne enemmän miellyttivät katsojia. Uusia
ohjelmistossa olivat P. Hannikaisen kirjoittama alkuperäinen,
5-näytöksinen näytelmä _Neitsyt Siiri_, jonka ensi ilta oli 20/5,
L. Heibergin _Eroamattomat_ (23/5), Auvrayn _Orposisarukset_ (6/6),
molemmat viimemainitut 2-näytöksisiä huvinäytelmiä, ja Törmäsen juuri
nyt suomentama rva Birch-Pfeifferin _Sirkka_, joka näyteltiin ensi
kerran (Leinon hyväksi) 8/6 -- viimeinen näytäntö Tampereella.

Tietoja tältä ajalta on vähänlaisesti. Kallio tuli 8/5. "Se oli
iloista", Törmänen kirjoittaa (10/5), "sekä yleisesti että yksityisesti
minulle. Melkeinpä sain jo kylliksi tästä lyhyestä ajasta -- en
suinkaan toimista, vaan mieliharmista, joita yhä oli tarjona, ja sepä
aivan luonnollistakin." -- "Tulot", hän jatkaa samassa kirjeessä, "ovat
pysyneet entisellään -- tietysti verrannollisesti pienempinä kuin
Porissa. Yleisö täällä on erinomaisen innostunut; kuumuutta vain
alkavat jo valittaa." Kirjeen ohella hän lähetti Helsinkiin 1,000 mkaa.
-- Tampereen Sanomien arvosteluista ei ole paljo otettavaa. Nti Hilda
Heermania, joka kihloissa ollen oli pian eroava, kiitetään; hän oli
Adelheidina Ensi lemmessä ynnä parissa muussa roolissa "oikein sievä
näpsykkä". Sitä vastoin Himbergiä moititaan "ymmärtämättömästä
papattamisesta" -- hän "päästää puhetta kuin papuja vierittäis". --
Yllä mainituista uusista näytelmistä ensimäinen menestyi huonosti.
Törmänen kirjoittaa myöhemmin (22/6), että Neitsyt Siiri oli onneton
alusta loppuun. Näytelmän toiminta tapahtui Suomessa Pietari Brahen
aikana, mutta ei näy olleen enemmän näyttelijäin kuin katsojain mieleen
eikä sitä ole toistamiseen näytelty. Sen henkilöistä mainittakoon:
Siiri -- nti Hellstén, Pietari Brahe -- Lundahl, Kristina Stenbock --
rva Lundahl, vouti Trolle -- Kallio, ritari Jöns Leiongap -- Aspegren
j.n.e. -- Toisin onnistui Sirkka, se "kävi yli toivojen". Rva Aspegren
nimiroolissa herätti yleistä tyydytystä; nti Savolainen -- muori Fadet
näytteli odottamattoman hyvin eikä Tervokaan, jolle Kallio omin päin
oli luovuttanut ukko Barbeaun osan, ollut moitittava. Edelleen oli rva
Lundahl Madelonina "aika somasti schnippisch", jota paitse Leino ja
Törmänen tekivät parastaan veljeksinä, nuorina rakastajina. Että
yhteisnäytteleminen tällä ensi kerralla ei voinut olla nuhteeton, on
ymmärrettävissä, mutta siitä huolimatta olivat katsojat mielissään, ja
näytäntö, kun oli viimeinen, muodostui sydämelliseksi eronhetkeksi,
jolla ei suosionosotuksia eikä esiinhuutoja säästetty. Viimeiset
jäähyväiset lausuttiin sitten kaupunkilaisten toimeenpanemissa
"ilopidoissa" Viikin saaressa.

Kirjeistä näkyy, että Bergbom ainakin kerran oli käynyt Tampereella
seurueen luona, mutta lähempiä tietoja siitä ei ole. Kun näytännöt
Tampereella päättyivät, pääsi rva Aspegren vapaaksi tehdäkseen
opintomatkan ulkomaille. Samalla aikaa myönnettiin Aspegrenillekin
pyynnöstä vapautta kesäksi, mikä herätti mielipahaa tovereissa, joiden
tuli "uhrautua" ja jatkaa kiertomatkaansa.

Se vastatuuli, joka tänä näytäntökautena oli vaivannut oopperaa, jatkui
_Helsingissäkin_.[53] Ericssonin ääni oli koko kevätkauden niin
sorroksissa, että näytäntöjen antaminen kävi joko aivan mahdottomaksi
taikka häiriintyi. Aikomus oli ollut alottaa maaliskuun 10 p.
vaiheilla, mutta tositeossa ensimäiset näytännöt olivat vasta 18/3 ja
21/3 ja silloinkin täytyi Luciasta jättää pois erinäisiä kohtauksia ja
täydentää ohjelma kohtauksilla Noita-ampujasta. Eheänä Lucia esitettiin
29/3. Nämä kolme näytäntöä olivat ainoat koko maaliskuulla. Siihen
katsoen oli vähän lohdutusta kiitoslauseista, että taiteilijain esitys
oli voimallisempi ja pyörennetympi, että kööritkin voiman ja
huolellisen harjotuksen puolesta olivat etevämmät kuin ennen sekä
vihdoin että orkesteri tyydytti kaikkia kohtuullisia vaatimuksia. Kun
ei tenorin terveyteen voitu luottaa, olivat kaikki laskelmat turhat.

Huhtikuun 2 p. meni Norma ensi kerran Helsingissä. Huone oli ihan täysi
ja suosionosotukset innostuneita. Emmy Strömer ihastutti suuresti
yleisöä, mutta nti Sofie Strömerkin herätti mieltymystä; köörit olivat
oivallisia ja orkesteri, Achtén johtamana, suoritti tehtävänsä
kunnialla. Sama näytäntö uudistettiin 4/4 mutta sitten surkeus jälleen
alkoi. Seuraavissa näytännöissä 7/4 ja 11/4 ei voitu antaa kuin
erinäisiä kuvaelmia ja kohtauksia Normasta ja Luciasta.

Vähän myöhemmin oli Morgonbladetissa 14/4 arvostelu oopperan siihen
saakka antamista näytännöistä. Dunckerin ääni, sanotaan siinä, oli nyt
täysin toipunut, kun se oli uudestaan tottunut kotimaan ilmaan, ja hän
lauloi virheettömästi, sävelet virtasivat esiin lämpiminä, täyteläisinä
ja aistillisesti soinnukkaina, hänen draamallinen koronpanonsa oli
sattuva ja teeskentelemätön ja näyttämöllinenkin esiintymisensä
tuotti hänelle kunniaa. Ilahuttavinta oli kumminkin, että hänen
huolellisuutensa ja kunnioituksensa tehtävää kohtaan oli sitä laatua,
että hän alati oli edistyvä taiteessaan. -- Emmy Strömer antoi kauniin
ja plastillisen kuvan ylevämielisestä gallialaisesta tietäjättärestä,
hänen hehkuvasta intohimostaan ja sielun suuruudestaan. Erinomaisen
jalosti hän lauloi mainion casta diva aarian kuutamolla, pyhän tammen
juurella; mutta muulloinkin hänen laulunsa Normana tunki luihin ja
ytimiin. -- Köörit vetävät vertoja parhaimmille mitä täällä oli
näyttämöltä kuultu. Että suuri joukko nais- ja miespuolisia laulajia
oli siihen uhrannut aikaa ja vaivaa, todisti heidän harrastavan
kansallista sivistystä innolla, joka ansaitsi mitä ehdottominta
tunnustusta. -- Orkesterissa oli paitse seurueen omia soittajakykyjä
myötävaikuttanut suomalaisen kaartin soittokunnan jäseniä sekä
joitakuita täkäläisiä soittoniekkoja niinkuin hra Niemann; olipa näiden
lisäksi viime aikoina hra Schneevoigtinkin soittokunta Viipurista ollut
avustamassa; mutta nyt oli kuitenkin Schneevoigt soittajineen palannut
kotiin ja oopperan täytyi tulla toimeen sillä mitä täällä oli tarjona.
Achté oli johtajana odottamattoman hyvin suorittanut tehtävänsä.

Kun Norma Ericssonin äänen käheyden tähden oli jätettävä, otettiin Fra
Diavolo esille. Siinä on näet tenoriosa vähemmän vaativa. Ooppera
annettiin neljä kertaa peräkkäin 18-25 p. huhtik. Ensi iltana esiintyi
Lorenzona eräs amatööri (maisteri W. O. Gottlund), joka kuitenkin erään
läheisen kuolemantapauksen johdosta oli estetty useammin esiintymästä;
seuraavina iltoina lauloi Ericsson osan niin hyvin kuin taisi.
Ravintolanisännän rooli oli Dunckerilla sekä rosvojen osat Genetzillä
ja Pesosella. Huoneet olivat hyvät, joskaan ei aivan täydet. Ylipäätään
oli yleisö Helsingissäkin samoin kuin Turussa vähemmän mieltynyt Fra
Diavoloon, mutta mitä useammin se esitettiin sitä enemmän se saavutti
suosiota. Eikä outoa että niin kävi: "hienojen, sulavien sävelmien ja
loistavien köörien _täytyy_ vaikuttaa, kun ne esitetään sillä
tasaisuudella ja varmuudella, johon myötävaikuttavat nyt ovat
päässeet". -- Tällä aikaa Ericsson vihdoin oli niin parantunut, että
jälleen voitiin ryhtyä Normaan, ja tämä ooppera annettiin 27/4 ja 30/4
sekä 2/5 Ja 4/5. Menestys oli suuri ja sisarukset Strömer saivat
runsaasti kukkia y.m. suosionosotuksia. Sen jälkeen ilmoitettiin, että
7/5 oli Lucia annettava Emmy Strömerin hyväksi, mutta todellisuudessa
näytäntö lykkääntyi 14:een. Tästä illasta, loistavin koko
kevätkaudella, kirjoitetaan Morgonbladetissa:

"Eilen oli innostuksen ja taiteilijariemun juhla Arkadiassa. Ensi
kerran astuessaan sisään vastaanotettiin innostuttava taiteilijatar
voimakkailla kättentaputuksilla ja näytännön jatkuessa kuului niitä yhä
uudestaan sekä innokkaita hyvä- ja esiinhuutoja. Viimeksi nousi myrsky,
johon nuoret ja vanhat [n.b. vuosiltaan; näitä puoluenimiä ei vielä
ollut olemassa!], naiset ja herrat yhtä kiihkoisesti yhtyivät ja josta
ei tahtonut loppua tulla. Tämän ohella ojennettiin laulajattarelle
isoja, siroja kukkakimppuja sekä laakeriseppele, jonka jälkeen
näyttämölle satoi kukkasia, jotka illan sankaritar esiripun yhä
uudestaan noustessa vaivoin sai kootuksi talteen. Astuessaan
ulos teatterista taiteilijatarta verannalla tervehdittiin
ylioppilaslaululla, ja laululla hänet siitä saatettiin asuntoonsa."

Näytti siltä että Ericsson viimeinkin oli saanut äänensä takaisin ja
sentähden päätettiin 19/5 esittää Trubaduri, jolla aina oli varma
kuulijakuntansa. Tenori lauloikin niin hyvin, että häntä useissa kohdin
tervehdittiin suosionosotuksilla. Mutta kun sama ooppera oli ilmoitettu
annettavaksi 23/5, täytyi -- yhä tenorin tähden -- jälleen esittää Fra
Diavolo!

Paitse jo mainituita vaikeuksia oli Ericssonin pitkällinen kurkkutauti
pakottanut Bergbomin kokonaan luopumaan kevätaikaa varten tekemästään
suunnitelmasta. Ida Basilier oli näet luvannut tulla vierailemaan
suomalaisella näyttämöllä, ja aikomus oli hänen avullaan näytellä ei
ainoastaan Sevillan Parranajaja vaan Mozartin Taikahuilukin, jossa
neidit Basilier ja Emmy Strömer olisivat esiintyneet rinnakkain.
Mahdotonta oli kuitenkin hankkia tenoria, vaikka sitä kuulusteltiin
kaikilta ilmansuunnilta. Vapaaherra Johannes Gripenberg Pietarissa
puhutteli turhaan sekä italialaisia että venäläisiä oopperalaulajia,
Ida Basilier koetti parastaan Ruotsissa ja vihdoin tiedusteltiin
tenoria Itävallan teattereista. Viimemainitulta taholta tuo harvinainen
lintu vihdoin saatiinkin, mutta vasta syksyksi; keväällä ei voinut
ketään saada, sillä silloin olivat kaikki kiinni. Näin ollen
Ida Basilier lykkäsi vierailunsa tulevaksi näytäntökaudeksi,
herttaisimmalla ystävyydellä tarjoutuen kaikessa noudattamaan
Bergbom-sisarusten toivomuksia. Rahallista tappiota muutos ei hänelle
tuottanut, sillä hän oli vapaaehtoisesti tarjoutunut ilmaiseksi
laulamaan Taikahuilussa ja toiseksi hänet avoimin sylin vastaanotettiin
Tukholman kuninkaallisella näyttämöllä, jolla hän jälleen esiintyi
Rosinana. "Neiti Basilierin esiintyminen Rosinana, la ragazza bella e
spiritosa",[54] professori Wilh. Rauck kirjoitti, "oli juhla, jonka
vertaista harvoin on teatterissa nähty: kaikki tehtiin mitä mahdollista
on mitä innostuneimman tervehdyksen julkilausumiseksi ja mitä
lämpimimpien tunteitten osottamiseksi etevälle taiteilijalle.
Kunnianosotus olikin oikeutettu: nti Basilier on aina ollut erinomainen
Rosina, mutta hän ei ole koskaan ennen laulussa eikä näyttelemisessä
niin täydellisesti suorittanut hienoimpiakin yksityiskohtia -- --
ilmeisesti on laulajatar suuresti edistynyt ulkomaanmatkallaan". --
Lähdettyään lokakuulla Helsingistä Ida Basilier oli ensin käynyt
Wienissä, sitten oleskellut Münchenissä, jossa hän lauloi eräässä
symfoniakonsertissa, ja vihdoin Parisissa, jossa hän myöskin
esiintyi parissa laulajaisissa ja josta hän keväällä oli palannut
Pohjoismaihin antaakseen konsertteja Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.
Helsinkiläisiltä jäi hän tänä keväänä kuulematta.

Viimeksi johtui Ericssonin sairaudesta sekin, että _Lucrezia Borgia_,
jonka ensimäinen näytös jo oli esitetty Turussa, Helsingissä kuultiin
vasta näytäntökauden päättyessä, nimittäin 28/5 ja 30/5 sekä 1/6. Ensi
illasta sanotaan, että oopperan esitys oli sangen kunniakas. Emmy
Strömerin draamallinen näytteleminen oli sydäntäkouristava ja laulu
erinomainen niinkuin ainakin. Hän kuvasi julmuutta ja itsekkäisyyttä
yhtä oivallisesti kuin ennen jalompia luonteenominaisuuksia. Erittäin
hyvin onnistui Dunckerkin Ferraran herttuana, hänen laulussaan
oli voimaa ja hänen esiintymisessään draamallista vauhtia ja
taiteellista vapautta, jota tuskin olisi voinut odottaa niin nuorelta
näyttämötaiteilijalta. Ericssonin äänen käheys teki, että Gennaron osa,
joka olisi ollut hänelle edullinen, meni hukkaan. Nti Tallgren oli
miellyttävä Maffio Orsinina, joskin hänen mezzosopranonsa vielä oli
kehittymätön. Kokonaisuuden vaikutusta heikonsi tietysti tenorin
kykenemättömyys. Orkesteri, jota Achté johti, suoritti asiansa sangen
hyvällä menestyksellä, ja oopperan näyttämöllepanokin oli onnistunut;
varsinkin olivat puvut loistavia. Viimeisen näytöksen aikana olivat
Emmy Strömer ja Duncker vilkkaiden suosionosotusten esineinä ja heidän
ohellaan huudettiin Bergbomkin esiin.

Huomautettuaan oopperan vastoinkäymisistä päättyneellä näytäntökaudella
eräs nimetön arvostelija Morgonbladetissa (19/6) kumminkin päättää,
että se, joskaan ei oltu saavutettu niitä voittoja, joita valmistukset
antoivat aihetta odottaa, kaikesta huolimatta oli edistynyt. Etevät
solistit olivat kieltämättä saaneet enemmän näyttämöllistä tottumusta
ja taiteellista kypsyyttä, joka nyt jo on tullut näkyviin ja varsinkin
lupaa hyvää tulevaisuuteen nähden. Ja tämä tulevaisuus on sitä
lähempänä kun Arkadiateatteri nyt oli vapaasti käytettävänä [kts. tästä
alempana], jota vastoin ennen kaikki suunnitelmat ja valmistukset
olivat riippuvaiset siitä saadaanko ja milloin saadaan näyttämö
näytäntöjä varten. -- Taiteilijoista sama kirjoittaja ilmoittaa, että
nti Emmy Strömer vielä tulisi esiintymään syksyn alkupuolella, jonka
jälkeen hän (marras- ja joulukuulla) tekisi ulkomaanmatkan, että Ida
Basilier astuisi hänen sijaansa uuden vuoden alusta ja että Lydia Lagus
palaisi Wienistä. Sitä vastoin ooppera kadottaisi nti Sofie Strömerin,
joka oli menevä naimisiin ja muuttava Norjaan -- suuri tappio, jonka
korvaamisesta ei ollut tietoa. Edelleen sanotaan uuden tenorin tulevan
Pragista, jonka ohella Ericssonkin pidettäisiin oopperan palveluksessa.
Ne oopperat, joiden esittämistä lähinnä ajateltiin, olivat Taikahuilu,
Stradella, Rykmentin tytär ja Faust.

Luonnollista on että näytäntövuoden tilinpäätös (joka esitettiin
tavallista myöhemmin pidetyssä yhtiökokouksessa 28/1 1876) tuli
melkoista huonompi kuin edelliset. Näytäntöjen luku oli tosin suurempi
kuin koskaan ennen, 175, mutta tulot niistä olivat vain 91,761:35
markkaa, joten keskimääräinen tulo illalta oli ollut 524 mk, se on 103
mk vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osakkailta oli saatu hiukan
enemmän, 5,578 mk ja lahjana (annettavaksi palkintona komediasta) 500
ja valtioapua 16,000 mk; mutta menojen summa oli 130,332:61 markkaa, se
on 16,493:26 suurempi kuin tulojen. Suurimmat erät menopuolella olivat:
palkkoja ja palkintoja 57,363:26, päiväkustannuksia 30,982:83,
orkesteri 19,299:83 ja matkakustannuksia 5,387:88 markkaa. -- Kun
muistamme että kahden ensimäisen vuoden tappio teki 8,890:24 mk,
huomaamme velkojen summan todellisuudessa nousseen 25,383:50 markaksi.

Puhenäytännöissä (luvultaan 120) esitettiin 49 kappaletta:

  13 kertaa Marianne;
  10   "    Mustalainen;
   8   "    _Kihlaus_, Viuluniekka, Suuria vieraita;
   7   "    Maria Tudor, Deborah, Remusen kotiripitykset;
   6   "    Päivölä, Preciosa, Ensi lempi, Marin rukkaset, Kultaristi;
   5   "    _Lemun rannalla_, Kavaluus ja rakkaus, Työväen elämästä,
            Riita-asia, Yökausi Lahdella, Haapaniemen hanhenpoika,
            Lemmenjuoma;
   4   "    _Anna Skrifvars, Lapsuuden ystävät, Erehdykset_, Sven
            Dyringin koti, Gringoire, Hääilta, Laululintunen, Toinen
            tai toinen naimaan;
   3   "    _Saaristossa, Kosijat_, Suorin tie paras, Natalia ja
            Nadeschda, Salakuljettaja, Jeppe Niilonpoika, Yhdistysjuhla,
            Pekka Patelin;
   2   "    _Bartholdus Simonis, Ainoa hetki, Kalatyttö_, Michel
            Perrin, Narcisse Rameau;
   1   "    _Margareta, Hölmölän maailmanparantajat, Neitsyt Siiri_,
            Kukka kultain kuusistossa, Vangin pidot, Eroamattomat,
            Rouget de Lisle, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä on kotimaisia 13 ja niistä yksi uusi alkuteos (Neitsyt Siiri).

Ohjelmistolle uusia 10: Pekka Patelin, Anna Skrifvars, Neitsyt Siiri,
Vangin pidot, Haapaniemen hanhenpoika, Natalia ja Nadeschda,
Eroamattomat, Mustalainen, Kultaristi, Narcisse Rameau.

Huolimatta teatterin vastoinkäymisistä ratkaistiin juuri tähän aikaan
taidelaitoksen tulevaisuudelle erittäin tärkeä kysymys. Tänä keväänä
kului näet umpeen se 5-vuotiskausi, joksi venäläiset olivat vuokranneet
Arkadiateatterin, ja sen johdosta syntyi ajatus ostaa se suomalaista
näyttämöä varten. Helmikuulla Emilie Bergbom kirjoitti asiasta eversti
(sittemmin kenraali) J. Lindforsille, joka omisti melkoisen osan yhtiön
osakkeita, ja tämä vastasi Ribinskistä 3/3, että hän puolestaan oli
halukas myymään teatterin ja kehotti tekemään kirjallisen tarjouksen
yhtiön johtokunnalle, joka oli kutsuva kokoon ylimääräisen
yhtiökokouksen. Tämän mukaan toimittiin. Suomalaisen teatterin
lähimmissä piireissä perustettiin osakeyhtiö, jonka puolesta K.
Bergbom, senaatinkanslisti E. Boehm, kamreeri A. V. Helander ja V.
Löfgren tekivät ostotarjouksen, ja 23 p. huhtik. teatterirakennuksen
omistajat päättivät myydä sen näille herroille 90,000 markasta ja oli
kauppasopimuksen mukaan Arkadiateatteri kaikkineen päivineen 1 p.
toukok. jätettävä uusien omistajien haltuun. Ja niin tapahtuikin.
Kesäkuulla senaatti vahvisti uuden "Suomalaisen Teatterihuoneen
osakeyhtiön" säännöt, jonka "tarkoituksena oli hankkia Suomalaiselle
teatterille sovelias näytäntöhuone Helsingissä". Näin oli siis
kansallinen näyttämö päässyt oman katon alle, saanut kodin, joka tosin
ei tyydyttänyt korkeita vaatimuksia, mutta jossa se ei enää ollut
riippuvainen kokonaan vieraista taikka sen harrastuksille
välinpitämättömistä henkilöistä. -- Että tämä asia ei selvinnyt juuri
niin helposti kuin lyhyestä kertomuksesta saattaisi luulla, se lienee
ymmärrettävissä. Olivathan uudenkin yhtiön perustajat yhä tuota samaa
pientä fennomaaniryhmää Helsingissä, jonka täytyi kaikkeen riittää ja
pystyä. Kumminkaan emme katso aineeseemme kuuluvan seikkaperäisemmin
kertoa siitä. Mainitsemme ainoastaan, että 31 p. heinäk. pidettiin
perustava yhtiökokous, jossa varsinaiset perustajat jättivät yhtiön
haltuun ostamansa Arkadiateatterin. Yhtiön johtokunnan jäseniksi
valittiin: A. Kihlman, O. Donner, A. V. Helander, E. Boehm ja K. F.
Wahlström sekä varajäseniksi A. Boehm, K. Slöör ja A. Almberg.
Näistä tuli (nykyään lääninkamreeri ja valtioneuvos) Helander
toimitusjohtajaksi ja on hän lähes 30 vuotta hoitanut tointa. Vielä
saman kesän kuluessa toimeenpantiin erinäisiä välttämättömiä korjauksia
ränstyneessä teatterissa.

Joku kysynee, miksi pantiin rahoja vanhan rakennuksen ostamiseen ja
korjaamiseen, eikö olisi ollut parempi ryhtyä uuden rakentamiseen?
Kieltämättä olisi se ollut parempi, mutta siihen eivät varat
riittäneet. Toiselta puolen ei tähän aikaan vielä kokonaan ollut
haihtunut toivo, että suomalainen näyttämö ennemmin tai myöhemmin saisi
jalansijaa Uudessa teatterissa, joka ei lainkaan alusta alkaen ollut
aiottu yksistään ruotsalaiselle. Ainoa paikka, jossa olemme nähneet
julkilausuttuna, että Suomalaisen teatterin tulisi hankkia itselleen
oma talo, on eräs Martin Wegeliuksen kirje Kaarlo Bergbomille. Siinä
kirjoittaja nähtävästi Arkadian ostopuuhan johdosta ilmoittaa
kuulleensa, että rakennusta luultavasti ei kauvankaan saataisi käyttää
ja että se kaikissa tapauksissa vaatisi perusteellisia korjauksia:

"Ole siis valmis kuulemaan mitä pahinta. Oikeammin sanoen valmistaudu
parhaimpaan! Hanki Suomalaiselle oopperalle nykyistä pysyvämpi
tyyssija. Niin tehden on sinulla oleva kaikkien musikaalisten ihmisten
myötätunto puolellasi. Sillä syksyn näytäntöjen jälkeen lienee se
ajatus yleinen, että jos musiikki meillä koskaan on saava kodin, niin
saa se sen Suomalaisessa oopperassa. Minäkin vanhana 'verisenä'
svekomaanina olisin valmis sen asian tähden uhraamaan -- ei rahoja,
sillä niitä minulla ei ole -- mutta parhaimman aikani ja parhaimmat
voimani."




IV.

Neljäs näytäntökausi, 1875-76.


Ennen kun seuraamme teatteria kesäiselle kiertomatkalle, on mainittava
kahden näyttelijän ulkomaanmatkat -- ensimäiset laatuaan. Oli näet
katsottu ajan tulleeksi ruveta hankkimaan seurueen etevimmille
jäsenille tilaisuutta nähdä suurten sivistysmaiden näyttämötaidetta.
Ensimäinen, joka teki tämmöisen opintomatkan, joskin samalla
hoitaakseen terveyttään ja virkistyäkseen liiallisesta rasituksesta,
oli Vilho, jolle niinkuin ennen on kerrottu myönnettiin vapaus kun
puheosasto Turusta lähti Poriin.

Matkustettuaan Pietarin, Berlinin, Dresdenin ja Frankfurtin kautta ja
viivyttyään jonkun ajan kussakin näistä kaupungeista Vilho toukokuun
alussa saapui Parisiin. "Samassa kun Parisin näin, katosivat ennen
näkemäni paikat muististani. Tuntui kuin olisin tähän saakka asunut
hiljaisen, tyynen järven rannalla ja nyt muuttanut kohisevan kosken
partaalle. Paljon olen nähnyt, paljon havainnut. Jumal' armahda meidän
köyhyyttämme. Teatteriin nähden meillä on melkein Molièren ajat
käsissä." Luetellen näkemiänsä hän muun muassa mainitsee Michel
Perrinin Gymnase-teatterissa, Mr Bouffé nimiroolissa (jonka Vilho itse
oli näytellyt). -- "Usko pois! juhlallisia hetkiä olen viettänyt
etenkin Théâtre-français'issa Coquelinin näytellessä. Toiss'iltana näin
hänen Gringoirena; eilen näin Mariannen Théâtre lyrique'ssä. Minusta
oli kaikki, varsinkin Marianne (M:me Laurent), hyvät paitse Rémy (René
Luguet), joka oli liian hampuusimainen." -- Tästä huomaamme, että
nuoren teatterimme ohjelmistoon oli otettu kappaleita, joita
parastaikaa näyteltiin Parisin näyttämöillä.

Hoikka kukkaro ja liiallinen valvominen (kun näytännöt Parisissa
päättyvät vasta keskiyön jälkeen) ajoi Vilhon paluumatkalle,
viipyäkseen jonkun aikaa Kööpenhaminassa ja sitten asettuakseen
Visbyhyn kylpemään. Voinnistaan hän kirjoittaa:

"Terveyteni on sangen hyvä. Olen yskinyt sangen vähän. Sen jälkeen kun
Helsingistä läksin, ei ole tullut verta rinnastani kuin kerran
Berlinissä. Kauniit kesäpäivät täällä ovat tehneet hyvää. Päivä
päivältä tunnen itseni terveemmäksi. -- Kyllä sinunkin pitäisi levähtää
hiukan. Ei mikään ole terveydelle vaarallisempi kuin huolet ja murheet.
Elä terveenä! Jos väsyttää, levähdä hieman." --

Toinen teatterin jäsen, rva Aspegren, pääsi ulkomaanmatkalle
kesäkuulla. Kirjeessä (25/6) Emilie Bergbomille hän ilmoittaa
onnellisesti tulleensa Parisiin, johon jäi koko kesäksi. Alkuajan hän
asui laulajattaren nti Naëmi Ingmanin kanssa, jota ilman hänen olisi
ollut vaikea tulla toimeen. Pian hän kuitenkin niin perehtyi
ranskankieleen, ettei hän apua tarvinnut, mutta tietysti hän olisi
enemmän hyötynyt teattereista, jos hän olisi täysin osannut kieltä.
Otettuaan tavaksi lukea näytelmä ennen kun meni sitä katsomaan, hän
kumminkin kykeni tarkoin seuraamaan esitystä, eritoten liikuntoihin
nähden ja yhteisnäyttelemiseen katsoen. M:me Croizetteä hän piti
oikeana mallikuvanaan. Tämän ohella hän harjotteli laulua, ensin nti
Ingmanin ja myöhemmin erään nti Greenin johdolla. Syyskuun
keskivaiheilla rva Aspegren muutti Kööpenhaminaan, koska Parisissa
oleskelu kävi liian kalliiksi. Mitä matkan vaikutukseen tulee, hän
kirjoitti tuntevansa, että hän taiteessaan seisoi vakavammin
jaloillaan. -- Vilho palasi teatteriin elokuulla (Oulussa); rva
Aspegren lokakuulla (Porissa).

Johtokunta oli täksi kesäksi suunnitellut retken Pohjanmaalle, jossa
teatteria ei vielä oltu nähty. Aluksi seurue ei lainkaan ollut
mielissään tästä, vaan olisi kernaammin hajaantunut lomalle. Saattoihan
menestyksestäkin olla epäilystä, kun näyttämön kaksi pylvästä, Vilho ja
rva Aspegren, oli poissa ja johto Kallion käsissä, jonka kykyyn ei
mainittavasti luotettu ja jota ei toveripiirissä muutoinkaan suosittu.
Kallio oli tosin kunnon mies, mutta muita vanhempi ja olennoltaan
jäykänlainen sekä koulumestarillisine totuntatapoineen hieman
ahdasjärkinen ja melkoisessa määrässä itsetietoinen tilapäisestä
johtaja-arvostaan. Ennen pitkää tyytyväisyys kuitenkin palasi,
seuruetta kun kaikkialla kohdeltiin mitä suurimmalla ystävällisyydellä.

Varsinainen päämäärä oli Oulu, mutta mennessä oli käytävä
Kristiinankaupungissa ja Vaasassa. Syy miksi pieni, aitoruotsalainen
Kristiina otettiin lukuun, oli se, että sikäläinen harras
suomenmielinen kauppias W. Parmanen jo teatterin ollessa Porissa oli
kysynyt Bergbomilta, eikö seurue voisi sieltä pistäytyä Kristiinaan.
Kun sitte Pohjanmaalla käynti oli päätetty, Bergbom kirjoitti hra
Parmaselle ja lupasi lähettää seurueen Kristiinaan antamaan kolme
näytäntöä, jos taattaisiin 250 markan puhdas tulo kultakin illalta.
Vastaus oli myöntävä ja sen johdosta teatterijoukko -- 8 herraa ja 7
naista -- matkustaen Tampereelta kyytihevosilla poikkesi _Kristiinaan_
ja näytteli siellä 13, 15 ja 17 p. kesäk. "Yleisö näkyy varsin
lempeästi suosivan teatteria", kirjoitti Törmänen, joka edelleen hoiti
seurueen raha-asioita, ensi-illan jälkeen, "esiripun ensi kerran
noustessa tervehdittiin sitä kaikuvilla kättentaputuksilla, joita
sittemmin kuului useammat kerrat näytännön aikana. Huone oli hyvä."
Annetuista kappaleista mainitaan ainoastaan Yhdistysjuhla,
huomautuksella että se ei miellyttänyt katsojia. Valitettavasti se
esitettiin viime iltana, jonka tähden erohetki oli viileä
tunnelmaltaan. Kumminkin Törmänen lausuu: "Vallan mainiosti on meitä
täällä kohdeltu. Erittäinkin kauppias Parmaselle on Suomalainen
teatteri suuressa kiitollisuuden velassa. Hän niin sanoakseni,
toimittaa kaikki meille käteen, suurimmasta pienimpään. -- -- Täällä
ovat rahatoimetkin, Jumalan kiitos, varsin helpot, kun ei tarvitse
mistään huolta pitää -- ottaa vain vastaan taatun summan." --

Vaasa-laivalla seurue saapui _Vaasaan_, jossa sen kävi niin hyvin, että
siellä olo yhdestä viikosta, joka oli paikkakuntaa varten laskettu,
pidentyi kahdeksi. Toisen näytännön jälkeen kirjoitettiin
Morgonbladetiin:

-- -- "Tähän saakka on annettu kaksi näytäntöä: pyhänä 20/6 ja
tiistaina, edellisessä Viuluniekka, jälkimäisessä Kiven Margareta,
Yökausi Lahdella ja Mustalainen. Kumpanakin iltana oli huone --
jotenkin odottamatta -- hyvin hyvä ja suosionosotukset lämpimiä. --
Vaasa on kieleltään ruotsalaisimpia kaupunkeja maassamme. -- Sentähden
ei olisi ollut outoa, jos Suomalainen teatteri olisi saanut lähteä
tiehensä haluamatta palata. Mutta onneksi on olemassa toisiakin
tekijöitä, jotka vaikuttivat tulokseen."

"Epäillen menivät useimmat ensi näytäntöön, mutta ennen kun esirippu
laski viimeisen kerran oli epäilys haihtunut. Jokainen huomasi, että
Suomalainen teatteri ei olekaan ainoastaan nuorten intoilijain hautoma
harhaluulo. Nähtiin että jo koko joukko työtä oli tehty aatteen
toteuttamiseksi, ja heikkouskoistenkin täytyi havaita vilahdus siitä
tärkeästä isänmaallisesta taidelaitoksesta, jonka mahdollisuuteen
teatterin tarmokas perustaja oli luottanut ennen kun kukaan muu. Toinen
katsoja toisensa perästä huomasi ymmärtävänsä enemmän suomea kuin oli
aavistanutkaan ja nekin, joille sanat olivat vain helkkyviä ääniä,
tunsivat että siinä kuitenkin oli jotakin _omaa_, joka koski salassa
olleita jänteitä sydämen sisimmässä. -- Sanalla sanoen: Suomalainen
teatteri on voittanut yleisömme ystävyyden ja kunnioituksen -- ja
sentähden arvattavasti ensimäinen käynti ei ole viimeinen. --
Juhannusaattona oli joukko kaupunkilaisia, naisia ja herroja, kutsunut
seurueen jäsenet vaatimattomiin kekkereihin Hietalahden ravintolaan.
Oikeusneuvosmies Svanljung tervehti vieraita miellyttävillä
suomenkielisillä sanoilla. -- Sitte seurasi iloinen kisailu ja tanssi
vanhassa puistossa, valoisana kesäyönä." --

Näytäntöjä annettiin vielä 26, 27 ja 29 p. Kahden edellisen ohjelmat
oli kokoonpantu pikkunäytelmistä, joista Kihlaus herätti semmoista
suosiota ("niinkuin ei missään muualla"), että se seuraavana iltana
näyteltiin toistamiseen. Viime iltana esitettiin Maria Tudor ja
huolimatta näyttämölaitosten puutteellisuudesta ja 25 tai 30° lämmöstä
salongissa yleisö kiihtyvällä osanotolla seurasi jännittävän näytelmän
kulkua. Rva Lundahlin (Maria), nti Töttermanin (Jane) ja Lundahlin
(Gilbert) esitys saavutti varsin suurta tunnustusta. Suosionosotukset
lopussa olivat "myrskyisiä". -- Kallion ja Törmäsen kirjeetkin
todistavat, että teatterilla Vaasassa oli hartaita suosijoita. Vanha
teatterin ystävä O. Toppelius ei laiminlyönyt ainoatakaan näytäntöä ja
hänen ohellaan mainitaan Bergbomin tädin, rva L. Gummeruksen, laamanni
Björkelundin, asessori Qvickströmin, oikeusneuvosmies Svanljungin,
tuomarien Erlinin ja Bouchtin y.m. kutsuneen näyttelijöitä luokseen ja
kohdelleen heitä aivan toisin kuin tapa oli menetellä kuleksivien
teatterijoukkojen suhteen. -- Kaikesta näkyy, että ruotsinmielisyys ei
tässäkään kaupungissa 1870-luvulla ollut läheskään niin kehittynyt kuin
myöhemmin. Monet kehotukset tulla toistenkin ja onnentoivotukset
matkalle lausuttiin seurueelle, kun se Suomi-laivalla 2/7 lähti
pohjoseen päin. _Oulussakin_ sanotaan yleisön olleen täynnä
ennakkoluuloja teatteria kohtaan ja ystävällisen vastaanoton merkkejä
oli tuskin nähtävissä, mutta jo ensi iltana 7/7 Viuluniekka valloitti
täyden huoneen. Joka kerta kun esirippu laski, kuului kättentaputuksia
ja hyvähuutoja. Lundahl ja Kallio, rva Lundahl ja nti Tötterman
huudettiin esiin useita kertoja; lopussa vaadittiin kaikkia
esiintymään. -- Näytännön jälkeen joukko ylioppilaita ja nuoria
kauppiaita kutsui "ainoastaan herrat" tulijaiskekkereihin. Siellä
kerrottiin erään ruotsikiihkoisen rouvan tulleen varta vasten näkemään
"suomalaista raakuutta ja kömpelyyttä", mutta mennessään tunnustaneen
näytelmän sujuneen niin hyvin, ettei hän ollut sentapaista
aavistanutkaan.

Niinkuin muualla pidettiin Oulussakin enimmän koko illan kappaleista ja
miltei kaikki sentapaiset näyteltiin kaksi kertaa. Muutoin toivottiin
että ei näyteltäisi useammin kuin kahdesti viikossa (sunnuntaina ja
yhtenä arkipäivänä), jotta ei teatterin ystäviltä "ryöstettäisi
herttaisia valoisia iltoja ja öitä". Heinäkuulla olikin vain 9
näytäntöä, mutta elokuulla 14 ja syyskuulla 13 -- yhteensä siis 36.
Ohjelmistossa uusia olivat Kiven pikku idylli _Yö ja päivä_ 23/7,
Benedixin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Kassan avain_ 13/8, B. F. Salosen
suomentama Erckmann-Chatrianin 3-näytöksinen näytelmä _Puolan
juutalainen_ 17/9 ja Kiven _Nummisuutarit_ 24/9.

Elokuun 8 p. Vilho hyvissä voimissa tuli Ouluun ja ryhtyi toimeensa;
kumminkin olivat raha-asiat kuukauden loppuun Törmäsellä, joka silloin
vuorostaan pääsi ulkomaanmatkalle. Vilhon kirjeistä saamme jälleen
yksityistietoja. Ensimäisen näytännön, jonka hän näki palattuansa
seurueeseen, oli Preciosa 8/8 "nti Ahlberg" se on Ida Aalberg
nimiroolissa. Hän oli "mielestäni sangen viehättävä", Vilho sanoo,
"etenkin ensimäisessä näytöksessä, jossa oli ehtinyt paremmin kypsyä;
epätasaiset liikuntonsa tulevat varmaan aikaa voittaen sulavammiksi".
Näin kuuluu ensimäinen tapaamamme arvostelu näyttelijättärestä, jonka
tulevaa suuruutta tietysti ei aavistettu. -- "Yhdistysjuhla [10/8]
sujui paremmin kuin koskaan ennen. Ihmiset nauroivat täyttä kurkkua.
Väkeä oli kumminkin vähän. Oli pidot kahdessa eri paikassa ja se
vaikuttaa paljon pikku kaupungissa. -- Näyttipä minun tulonikin
jonkunmoiselta yhdistysjuhlalta, sillä toverit olivat siitä sangen
mielissään." -- "Benedixin Kassan avain [13/8] meni melkoisesti.
Tötterman oli siinä hyvänpuolinen; mutta näytelmän luonne vaatii
enemmän psykologiaa kuin Himbergillä ja rva Lundahlilla on. --
Aspegrenia ei ollenkaan kaivata, Böök ja Pesonen ovat hyvin täyttäneet
hänen roolinsa." -- "Viime aikoina ovat tulot olleet huononlaiset,
mutta ystävämme lohduttavat meitä sillä, että syyskuulla tulemme
näyttelemään täysille huoneille. -- Raaheen ei päästä. Siellä on
keskusteltu annettaisiinko raastuvan sali meidän käytettäväksemme vai
ei, ja sveesit ovat voittaneet. Huonetta ei saada ja muuta soveliasta
ei ole." -- Elokuun 18 p. kaupunkilaiset pitivät kemut seurueelle.
Kuvernööri Nyberg esitti vieraitten maljan kiittäen heitä heidän
tuottamastaan taidenautinnosta. Bergbomille lähetettiin sähkötervehdys.
-- Nummisuutareita oli alettu harjottaa, mutta tietämätöntä oli vielä
saataisiinko kaupunkilaisia avustamaan. Vilho epäilee Leinon
sopivaisuutta Eskoksi. --

Suvi oli tänä vuonna tavattoman kaunis ja ymmärrettävää on, että
kuumana sydänkesänä huoneet olivat huonoja. Heinäkuun viime päivänä
sanotaan O. W. S:ssa:

"Suomalainen teatteri on tapannut riidassansa tukehduttavasti kuuman
ilman kanssa. Katselijain rivit ovat harvenneet harvenemistaan. Eikä
kumma! talonpojalla on ankara heinänteko ja niitä, joilla aikaa olisi,
ajaa kuumuus tuulta etsimään." Elokuulla pysyivät ajat muuttumatta ja
valitettavasti ei syyskuukaan kääntynyt suotuisaksi. Aina ilmaantui
joku uusi syy yleisön harvalukuisuuteen. "Ida Basilier ja Ina Försten",
Vilho kirjoittaa (19/9), "ovat olleet täällä tekemässä meille vahinkoa,
sillä ihmiset tulvasivat konserttisaliin ja teatteri oli melkein
tyhjä." -- Kun sitten Puolan juutalainen oli tehnyt "mahtavan
vaikutuksen", niin että "salongista lähetettiin terveisiä ja
onnentoivotuksia", ja Vilho luuli näytelmän toisena kertana antavan
täyden huoneen, kävi päin vastoin -- ja syynä olivat kuuluutuskalaasit
samana iltana. -- Eikä Nummisuutaritkaan, jonka merkkiteoksen ensi ilta
oli 24 p. syysk., saanut aivan täyttä huonetta, sillä edellisenä
päivänä oli "suuret häät, joihin oli kutsuttu 600 henkeä ja muun muassa
Suomalainen teatterikin(!)" Onhan luonnollista että häiden jälkeen
oltiin väsyksissä, jos edes teatterissakäynti oululaisten mielestä
silloin oli comme-il-faut. Omituinen sattumus oli, että Nummisuutarit
ensi kerran esiintyessään näyttämöllä joutuivat näin sopimattomasti
häitten keskelle aivan niinkuin kunnon Esko itse näytelmässä. Kumminkin
"komedia herätti vilkasta suosiota", Vilho sähkötti Helsinkiin. --
Vihdoin Vilho kenties arvasi oikean syyn siihen, että teatteri ei enää
vetänyt. "Päävika on mielestäni se, ettei oululaisilla enää ole rahaa!
Me olemme viipyneet täällä liiaksi kauvan." --

Syyskuun viimeisinä päivinä oli markkinat. Sentähden annettiin 27/9 ja
28/9 kolme näytäntöä (jälkimäisenä päivänä kaksi) ja niissä oli paljo
maalaisia, jotka ensi kerran tutustuivat teatteriin. Minkä vaikutuksen
he saivat, voi päättää seuraavasta Vilhon kertomuksesta:

"Noin 15 talonpoikaa Oulun lähitienoilta piti meille komeat päivälliset
toisena markkinapäivänä. Useissa teatteripidoissa olen ollut, mutta en
ole kohdannut hartaampia isäntiä enkä juhlallisempia pitoja viettänyt
kuin silloin. Mikä kiitollisuus nykyisyydestä, mikä luottamus
tulevaisuuteen kaikkien heidän sydämissään! Me erkanimme toisistamme
kyynelsilmin."

Vilhon ehdotuksesta ja Bergbomin suostumuksella annettiin viimeinen
näytäntö 29/9 Oulun suomalaisen koulun hyväksi. Samana päivänä ehtoolla
oli suuret arpajaiset samaa tarkoitusta varten. Näytäntö, jossa
Preciosa esitettiin, alkoi klo 12 päivällä ja tuotti koko 680 markkaa
puhdasta rahaa -- "suurin tulo siitä teatterista". Rahat menivät
koululle, mutta toivottavasti tuotti näytäntö teatterille, niinkuin
Vilho oletti, "suuremman summan suosiollisia sydämiä". -- Keskitulo
näytännöstä nousi 316 markkaan, siis 60 mk vähemmän kuin Kuopiossa
edellisenä vuonna.

Vielä lisättäköön Vilhon kirjeistä, että hänellä oli aihetta täältäkin
kertoa että eräät seurueen jäsenet tapansa mukaan olivat lyöttäytyneet
paikkakunnan ruotsinmielisten parhaiksi ystäviksi. Heille luulotellaan,
että he, jos näyttelisivät ruotsinkielellä, olisivat paljo suurempia
taiteilijoita, ja näitä ajatuksia "kylvetään rouvien ja naisten
mieleen" ja suomenkielen viljeleminen laiminlyödään. "Korviani viiltää,
kun harjotuksissa ja näytännöissä kuulen heidän virheellistä
kieltänsä." -- "Joka hetki ajattelen keinoa, kuinka nämät epäkohdat
saataisiin poistetuksi, kuinka saataisiin heidät ymmärtämään että
heillä on suuri lähetystoimi suoritettavana!" -- Samassa kirjeessä
Vilho kertoo tutustuneensa erääseen hienoon ja sivistyneeseen,
suomenmieliseen ja tarmokkaaseen naiseen, nti Flanderiin, jolla oli
hyvä lauluääni, kauniit teatterikasvot ja vallan suuri halu tulla
teatteriin. Isä, joka on lääninkamreeri, oli kuitenkin vastaan ja
turhaan Vilho koetti taivuttaa häntä antamaan suostumustaan. Semmoinen
jäsen lisää olisi aarre teatterille, Vilho arvelee, sitte vain hyvä
rakastaja (Himbergin sijaan) ja suomalaisen näyttämön loistavasta
tulevaisuudesta ei olisi epäilyksiä! -- -- Vaikkei Vilhon, niin
innokkaasti julkilausuttu, toivomus täyttynytkään, liittyi tällä ajalla
seurueeseen uusi jäsen, joka on luettava sen arvokkaimpiin. Tarkoitamme
nti _Emilie Stenbergiä_, Turussa syntynyt, papin tytär, teatteriin
tullessaan 35 v. Ikä ja alussa vaillinainen suomenkielen taito
rajoittivat hänen kehitysmahdollisuuttaan, mutta äly ja sivistys
tekivät kuitenkin, että hän aikaa voittaen erittäin karakteristisesti
kuvasi vanhempia naishenkilöitä ja sitä paitse vakavalla olennollaan
ylläpiti seurueen sisällisessä elämässä hyvää henkeä ja ryhtiä. -- Nti
Stenberg esiintyi jo Oulussa ensi kerran näyttämöllä -- Guldborgina
Sven Dyringin kodissa 10/9.

Oulusta teatteri muutti _Poriin_, jossa ensi näytäntö oli 10/10.

"Matka tänne", Vilho kirjoittaa, "oli kassalle hirveän tuntuva. Paitse
hukkaan menneitä kalliita työ- ja näytäntöpäiviä, meni kustannuksiin
vähä yli 1,000 markkaa. Kolme päivää odotettiin laivaa. Matkalla oltiin
kokonainen viikko. Kun saavuimme Reposaareen, ei ollut miehellä muuta
kuin 11 mk ja joku kuparilantti. Kohdistin siis toivoni tulevaisuuteen,
s.o. lähinnä ensi näytäntöön täällä. Mitä vielä! Älä lähetä noita
oopperalaisia riistämään ansiot rehellisiltä ihmisiltä heidän nokkansa
edestä. Basilier-Forstén Oulussa, Duncker-Ingman Porissa! Tuhat markkaa
vähemmän meille, olen arvellut."

Porissa viipyi seurue lokakuun loppuun, näytellen 9 kertaa ja saaden
keskimäärin ainoastaan 296 mk illalta. Tuntui niinkuin olisivat
porilaiset itsekseen ajatelleet: mitä se teatteri taas tekee täällä,
saimmehan jo siitä kylläksemme keväällä! -- Ainoa uutuus, joka
esitettiin, oli 1-näytöksinen laulunäytelmä _Sinua vaan!_ -- Kun rva
Aspegren palattuaan ulkomailta 22/10 ensi kerran esiintyi (Työväen
elämästä), häntä tervehdittiin kättentaputuksilla. -- Viimeinen
näytäntö oli 27/10. Silloin oli huone ensi kerran ihan täysi. Ohjelmana
oli Sven Dyringin koti; rva Aspegren, joka ennen oli näytellyt
Guldborgia, oli nyt Ragnhildina. Nti Stenbergistä -- jonka debyytti
herätti mielenkiintoa Porissa, missä hän oli tunnettu -- sanoo
paikkakunnan lehti että hän Guldborgina osotti oikeaa käsitystä
tehtävästään ja kieltämättömiä lahjoja, mutta puhui staccato eikä
näyttäytynyt oikein perehtyneeksi kieleen. Regissana kiitetään nti
Töttermania, joka myöskin oli ollut reipas ja naivinen Mariana ylempänä
mainitussa uudessa laulukappaleessa. -- Viime näytännön jälkeen oli
Otava-ravintolassa jäähyväiskemut, joissa maisteri Tamsén piti puheen
seurueelle.

Ainoastaan semmoiset lukijat, jotka ovat läheisesti tutustuneet
teatteriin, ovat ehkä voineet oikein kuvitella Bergbom-sisarusten
elämää näinä vuosina, kuinka heidän on täytynyt uhrata kaiken aikansa
ja voimansa niille kahdelle näyttämölliselle yritykselle, joista heidän
oli yhtä haavaa huolehtiminen. Mahdotonta on ollut antaa siitä
seikkaperäisiä tietoja, syystä kun he enimmäkseen ovat toimineet
yhdessä Helsingissä eikä siis mitään kirjeenvaihtoa ole syntynyt.
Silloinkin kun Kaarlo on matkustanut, milloin Viipuriin, milloin
Turkuun, milloin Tampereelle, milloin Kuopioon, tavatakseen puhe- tai
oopperaosastoa ja ollakseen saapuvilla tärkeimmissä harjotuksissa tai
näytännöissä, hän on viipynyt niin lyhyen ajan ettei hänen ole ollut
tarpeen kirjoittaa. Sentähden me tositeossa monelta ajalta tiedämme
enemmän alijohtajasta, Vilhosta, kuin varsinaisesta johtajasta. Nyt
tarjoutuu meille kumminkin ensi kerran tilaisuus nostaa se verho, joka
on kätkenyt sisarukset silmistämme. Kesällä 1875 näet Kaarlo noin kuusi
viikkoa oleskeli Lappeenrannan kylpylaitoksessa ja siltä ajalta on
sisarusten kirjeenvaihto säilynyt. Siinä me näemme heidät tosin ei
"palavan sesongin-" vaan loma-aikana, mutta kuitenkin niin hartaasti ja
yhtämittaa ajamassa teatterin asioita, että lukija hämmästyen käsittää,
mitä Suomalaisen teatterin johtajatoimi tällä aikaa merkitsi ja mitä
tarmoa ja innostusta se kysyi. Tahdomme sen vuoksi tehdä selkoa tästä
kirjeenvaihdosta, joskin se on yksipuolinen siinä että useimmat kirjeet
ovat Emilien kädestä.

Mikä Kaarloa oikeastaan vaivasi, sitä emme saa tietää, mutta
arvattavasti hän vain oli peräti väsynyt ja hermostunut "huolista ja
murheista", niinkuin Vilho kirjoitti Parisista neuvoen häntä
levähtämään. Tiedämmehän että hän jo syksyllä oli arveluttavasti
kiihtynyt ja luonnollista on, että vastoinkäymiset Turussa ja sitten
yhä jatkuva vastatuuli keväällä Helsingissä eivät muuta voineet kuin
enentää hänen hermostumistaan. Lisäksi voi vielä mainita hänen lankonsa
Oskar af Heurlinin kuoleman Roomassa, joka ei ollut syvästi
vaikuttamatta hänen tuntehikkaaseen mieleensä. -- Kaarlo lähti
Helsingistä luultavasti 1 p. heinäk. ja kaksi päivää myöhemmin Emilie
jo kirjoittaa ensimäisen kirjeensä.

(3/7) Rakas Kaarloseni! En voi kieltää olevani kovin levoton sinun
tähtesi, tänä kesänä kun sinun tulee oikein hoitaa itseäsi. Pelkään
ettet voi olla niin varovainen kuin pitää ja välttämätöntä on
kylpyparannuksilla ollessa. -- Lähtiessäni annoit minulle niin paljo
pikkuasioita, että pelkään unohtavani puolet. Sentähden täytyy minun
kirjallisesti kerrata kaikki. Vilho [Visbyssä] on saanut Nummisuutarit,
Hrimalylle[55] 500 mk [etumaksua Pragista tilatulle tenorille],
[ylioppilas Nikolai] Christersonille (Kari) [käännettäväksi] Mein
Leopold, [nti M.] Grapelle Svend Dyring [rva Raata varten] ja huomenna
lähetän Vaasa-laivalla mytyn Törmäselle. Oliko muuta? Emmylle kirjoitan
ja kysyn, minkä verran [suomalaista tekstiä] on kirjoitettu Faustiin,
ja muistutan Achtéta saksalaisesta kappaleesta. -- Samana päivänä kun
lähdit, tuli kirje rva Aspegrenilta [Parisista], joka näyttää olevan
tyytyväinen. -- -- Eilen sähkösanoma Kalliolta [Vaasasta]: "Tänään
lähdetään. -- Nettoa 800 vain, mutta herttainen yleisö." -- Onhan hyvä
että yleisö on 'herttainen', mutta parempi olisi, jos kassa paremmin
täyttyisi. Huomenna kirjoitan Törmäselle ja pyydän häntä koettamaan
säästää päiväkustannuksissa Oulussa. Myötäseuraavista kirjeistä on
toinen Leinolta sinulle, toinen [nti] Alma Flomanilta minulle;[56] mitä
sanot? -- Ikävä kyllä unohdin tilata Alppimajan [Bruno] Niskalta
[Pietarista], pitääkö minun tehdä se ja sitte lähettää se Tuokolle?
Onko hänellä nykyään työtä? -- Slöör kertoi Ruotsalaisen teatterin
aikovan ensi vuonna [s.o. alkavana näytäntökautena] ottaa esitettäväksi
Mustan Dominon ja Rykmentin tyttären [siis samat oopperat kuin
Suomalainen teatteri!]. Hertzberg kuuluu olleen Parisissa
pääasiallisesti tutkiakseen teattereita ja kehittyäkseen
"regissööriksi" ja aikomuksensa lienee vakavasti antautua teatterin
alalle. -- Hyvästi, Kaarloseni. Hoida itseäs hyvin ja ennen kaikkea:
kerro tarkoin [tri] Björksténille, mikä sinua vaivaa, äläkä tee
itseäsi, niinkuin tavallista on, terveemmäksi kuin olet. Jumalan
haltuun. Emilie.

(5/7) Kaarloseni! Olen kirjoittanut tänään 8 kirjettä ja lisäksi rva
Aspegrenin pyynnön kenraalikuvernöörille [saada suositusta vapaaseen
pääsöön valtioteattereihin Parisissa], niin että saat antaa anteeksi,
jos tämä kirje on vähän hutiloitu. Kaikki asiasi toimitettu, paitse
että Faust on lähettämättä [K. E.] Pahlmanille [ensimäinen
viulunsoittaja oopperan orkesterissa]; hän ei ole vielä saanut
nuotteja, vaikka Emmy ja Sofie ovat luvanneet lähettää. -- -- Ikävä
että olet voinut huonosti. Kerro tarkoin Björksténille kuinka voit,
äläkä tee itseäsi terveemmäksi kuin olet. Se olisi tyhmää ja
yksinkertaista ylpeyttä; joskaan ei itsetuntomme salli meidän näyttää
haavoja, jotka ihmiset ovat iskeneet meihin, Jumalan käden alle täytyy
meidän kumminkin alistua ja pystyssä voimme kantaa mitä hän laskee
päällemme. -- Tänään sain erittäin rakastettavan kirjeen Betty
Elfvingiltä, mikä rakkauden ja rauhan lapsi hän kuitenkin on! Hän on
jälleen suorittanut 1 osakkeen 5:ltä vuodelta (ennen 2) ja sen ohella
hän lähetti lahjana 196 mk. eräältä vanhalta nti Marie Eschneriltä[57]
matkastipendirahastoon. Lahjoittajan nimeä ei saa panna sanomiin, sillä
tuttavansa luultavasti eivät jättäisi häntä rauhaan sentähden! Olen
kuitenkin pyytänyt Morgonbladetia ja Suometarta kiittämään johtokunnan
puolesta. -- Olen myös kirjoittanut ja kiittänyt häntä, sillä jollei
summa olekaan iso, tulee se kumminkin lämpimästä ja rakastavasta
sydämestä. Kenties joku toinenkin noudattaa esimerkkiä. -- Olen
kirjoittanut [kaartin kapellimestarille] Leanderille, ettei hän saa
luvata pois musiikkia syksyksi niinä päivinä kun meillä on ollut tapa
näytellä.

(8/7) Huomispäivän junalla olen lähettänyt Rykmentin tyttären ja
Faustin, s.o. ne nuotit, jotka tänään sain Niskalta. Tuli toinenkin
kappale Rykmentin tytärtä, mutta arvatakseni et tarvitse sitä; 2 kpl
Unissakävijää on myöskin mukana. -- Niska on ihmeen toimelias ja
säntillinen mies. -- -- Kuinka sinä voit, Kaarlo? Olen koko päivän
ollut levoton sinun tähtesi ja pelkään että olet sairas, kun en saanut
vastausta viime kirjeeseeni ja kysymyksiini Hamletista ja Rosvoista
[kirje näyttää kadonneen]. Vaikkei vastaukses tulisikaan tän'iltana,
täytyy minun huomenna lähettää maksu Blochille [tanskalainen
kirjakauppias]. Olisi mukava samalla tilata muutakin. Kirjoita nyt,
armahani, säntilleen, kuinka voit ja mitä määräyksiä sinä noudatat. --

Sain kirjeitä Leontine ja Sofie tädeiltä [Vaasasta], jotka sanovat,
että seurue on jättänyt hyvin edullisen vaikutelman ja että sitä oli
pyydetty palaamaan pitemmäksi ajaksi syksyllä. Jos niin tapahtuu, on
välttämätöntä ensin sopia [ravintoloitsija] Ernstin kanssa
päiväkustannuksista [hän oli kiskonut 50 mk illalta; Oulussa päästiin
puolella], mutta paras on olla mitään päättämättä, ennen kun näkee
miten asiat käyvät Oulussa ja rva Raan lopullinen vastaus tulee. --
Käyn vielä Grapella, ennen kun hän lähtee. -- Eilen tuli Oulusta
Ainamon nuotit, Orposisarukset, Karhu ja Pasha sekä Deborahn 1 ja 3
näytös! Mihin ovat muut näytökset joutuneet? -- Päivän postissa
kirjoitin Törmäselle ja pyysin häntä kaikin voimin etsimään Deborahn
sekä lähettämään Narcisse Rameaun. Kalliolta sain ystävällisen, mutta
naivisen kirjeen. Lähetän sen sinulle niin pian kun olen vastannut. --
Muistatko kenties missä Tuokon Deborah-suomennoksen alkukirjoitus on,
en ole löytänyt sitä. -- -- En voi matkustaa mihinkään, ennen kun
Hrimaly vastaa. Olen kovin levoton tenorimme tähden ja pelkään, ettei
meillä tule olemaan mitään hyötyä Ericssonista. -- Hyvästi, jumalan
haltuun. Kirjoita, kun jaksat. Emilie. [Lisälehdellä Emilie kertoo Mein
Leopold näytelmän sisällyksen].

(9/7) Vaikka kirjoitin eilen i.p., täytyy minun ilmoittaa sinulle
ehtoolla saamani iloinen sähkösanoma Kalliolta (Oulusta): "Eilen
teatteri täpötäysi, 616. Yleisö innostunut, illan menot vähäiset:
salonki 25; yhteensä kenties 70. Dekoratsioneja puuttuvaisesti." --
Kunpa kaikki edelleenkin kävisi hyvin Oulussa!

Juuri kun eilen olin sulkenut kirjeeni, tuli O. Toppelius. Hän oli
rakastettavaisuus ja lempeys itse ja selitti, että teatterin ei
ollenkaan tarvinnut hävetä itseään. [Emilie koetti taivuttaa
Toppeliusta, jolla oli "moraalinen oikeus" määrätä entisen
teatterikoulun rahoista, luovuttamaan ne Suomalaiselle teatterille,
jonka jäsenet kaipasivat koulua.] Hän luuli asiamme olevan loistavalla
kannalla ja, vaikken sanonut, että ooppera oli vienyt meidät vararikon
partaalle, hän kuitenkin moitti meitä kovasti, että jatkoimme sitä.
[Kumminkin Toppelius ylipäätään oli myöntyväinen, ja Emilie jätti
Kaarlon asiaksi enemmän puhua siitä, koska Toppeliuskin oli matkalla
Lappeenrantaan.] -- Ericssonin pyyntö saada loman pidennystä on
kohtuuton. Älä ainakaan kohta suostu. Saiko hän Rykmentin tyttären
nuotit? -- Juuri sain kirjeen Augustalta, mutta en sinulta! Olen
kauhean levoton. Etkö jaksa kirjoittaa? -- Hyvästi, Jumalan haltuun.
Emilie.

(10/7) Oli kovin hauskaa kuulla että voit hyvin, että sinulla on
ruokahalua ja unta; kunpa olisi niin edelleenkin. -- Tuokolta tuli
tänään Sinua vaan! jonka kohta annoin Antonoffille puhtaaksi
kirjoitettavaksi. Mitä vastaat Ericssonille? Minä en suostuisi,
sillä 2 1/2 kuukauden loman pitäisi riittää. Hyvä olisi että hän ja
Bergholm saisivat roolinsa; voiko Kiljander ollenkaan auttaa sinua?
Mimmoinen hän muutoin on? Hrimalylta ei kuulu mitään; en lähtene sitä
ennen. -- Blochille olen tänään kirjoittanut. Et sanonut, oliko kysymys
koko Shakespearen [tanskalaisesta] käännöksestä vai ainoastaan
Hamletin? Slöör on oikein viehättynyt Hamletista. Hän on joskus
alkanutkin kääntää näytelmää, ja Hamletin suuri monoloogi on valmis;
sen hän mielellään pysyttäisi runomittaisena, kaikesta syystä,
arvatakseni. Niinikään saattaisi Ofelian loppumonoloogi-kohtaus olla
runomuotoinen, eikö niin? -- Kyllä minä kehotan Slööriä kiirehtimään.
Hänen rouvansa on kuitenkin heikonlainen eikä hän itsekään ole oikein
terve, mutta toivon hänen voimalla käyvän työhön käsiksi. Hän luuli
kuitenkin ettei Hamlet valmistuisi ennen kun jouluksi. -- Achtélta ei
ole tullut mitään, ei nuotteja eikä muuta. -- Grape on saanut kirjeen
rva Raalta, joka ei voi tulla jouluksi. Hän ehdottaa itse huhti- taikka
helmikuuta; kuitenkaan hän ei silloin ollut saanut kirjettäni, jossa
ehdotan marraskuuta -- Ajatteles kuinka ihanaa olisi, jos oululaiset
alkaisivat harrastaa teatteria; sali antaa jotenkin paljo, ja
päiväkustannukset ovat pienet. -- Pitääkö minun lähettää käännöstyötä
Tuokolle? Olen aivan unhottanut kysyä, pitääkö sotilailla Rykmentin
tyttäressä olla kypäriä vai lakkia niinkuin Rouget de Lislessä? Älä
unohda vastata tähän? -- Hyvästi, Kaarloseni. Jumala varjelkoon sinua
ja antakoon sinulle terveyttä ja voimia! Emilie.

(11/7) Melkein näyttää kuin tulisin kirjoittamaan sinulle joka päivä,
oma Kaarloni! Sain juuri kirjeen Betty Elfvingiltä, että [nti] Tallgren
ei palaa teatteriin. Kun kiitin nti Eschnerin lahjasta, pyysin Bettyä
tiedustelemaan, kuinka Tallgrenin oli laita. Kiltti Betty, joka asuu
maalla, lähti kohta sentähden kaupunkiin. [Nti Tallgrenin] kihlaus on
rakettu tulevaisuuden varalle (noin 2 v.) ja on vastaiseksi salainen.
Kuitenkaan hän ei luovu laulustaan, vaan lähtee nti Mechelinin neuvosta
ensi talvena Tukholmaan. Tahdotko että kirjoitan ja pyydän häntä sitä
ennen laulamaan täällä ainakin Lucreziassa? Mistä kaikessa kiireessä
saataisiinkaan toinen Maffio, jota paitse olisi ikävää uudestaan
harjottaa vanhaa oopperaa. -- Sen ohella Betty kirjoitti jotakin, joka
kenties on vaan juorua, mutta jossa saattaa olla perääkin, että muka
saksalaisen tenorin hankinta on mennyt myttyyn. -- -- Eikö ole syytä
sähköttää Hrimalylle ja kysyä, kuinka asian laita on? Heinäk. 3 p.
lähetin hänelle 500 markan vekselin (florinia 213:68); kirjoitin että
se on puolet pyydetystä etumaksusta, toinen puoli tulee kohta kun
saamme välikirjan hra Trochlilin allekirjoittamana. -- Kyllä täytyy
sähköttää, teetkö sinä sen, vai minäkö? Onhan mahdotonta jälleen
kamppailla koko talven Ericssonin kanssa; vaikka hän kauniisti
kehuskelee ääntänsä, en siihen usko. -- Hufvudstadsbladet kertoo tänään
[Lydia] Laguksen viime keskiviikkona tulleen Tukholmasta Turkuun ja
sieltä matkustaneen kotipuoleensa [Isoonkyröön]. Jos hän edes voisi
laulaa Maffion, niin että voitaisiin antaa Lucrezia syksyllä. Kirjoitan
nyt kohta Milille ja kysyn mitä hän on tehnyt Tammisaaren laulajattaren
suhteen. -- Kyllä se ooppera kuitenkin tuottaa kovin paljo vaivoja ja
ikävyyksiä! -- Hyvästi, rakas Kaarlo. Emilie.

(14/1) [Kaarlo oli nähtävästi kylpyvieraitten puolesta pyytänyt
tietoja, oliko Helsingissä saatavana taulumaalausta, joka sopisi
kunnialahjaksi kylpylaitoksen lääkärille tri J. J. Björksténille ja sen
johdosta Emilie luettelee ja kuvaa useita semmoisia]. -- Kalliolta
sähkösanoma: "Perjantaina 455, eilen vain 433; suuri huvimatka Raaheen
lienee vaikuttanut. Suuria kappaleita vaaditaan." Siis ei yhtä hyvin
kuin ensi kerralla.

(Lappeenranta 13/7) Rakas sisareni! Kuinka ikävä onkaan tuo Tallgrenin
asia! Päivä päivältä on minusta oopperan olemassaolo epätietoisempi,
sillä ei se seiso vankalla pohjalla. Hänen täytyy kuin täytyykin laulaa
Maffio Orsini syksyllä, tahtokoon tai ei; sillä kun hän lupasi tulla,
luotimme siihen niin varmasti, että olisi petosta, jos hän kokonaan
olisi tulematta. -- Proosaksi on vain Hamlet käännetty [tanskankielellä
nimittäin], eikä koko Shakespeare. Ehdotukseni suomentaa se
suorasanaisesti on siten korjattava, että ylhäistunnelmalliset kohdat,
esim. monoloogit, Ofelian kuolema, haamun kertomus y.m. käännetään
runomittaan, mutta kuitenkin vapaasti, niin että ennen kaikkea
selvyyttä pidetään silmällä. -- Tuokko ei kaipaa käännöstyötä, sillä
hänellä on Domino noir. -- Kirjoita, armas siskoni, Hilma Zinkille,
että hän tulee Helsinkiin noin 10 p. elok. -- Sähkötä myös Hrimalylle
ja kysy, miksei Trochlil ole allekirjoittanut välikirjaa?

Minä säälin sinua äärettömästi kaikkien toimien tähden, jotka lykkään
päällesi, mutta täältäpäin voin niin vähän tehdä. En ole ollut yhtä
terve kuin alussa. -- Tohtorin arvelun mukaan on tilani kuitenkin
normaali eikä anna aihetta valitukseen. Mutta se ikävä! Sotilailla
Rykmentin tyttäressä tulee mielestäni olla lakkeja. Kypärejä olemme
käyttäneet niin usein, että ne lopulta tulevat perinnäisiksi. --
Ystäväsi ja veljesi Kaarlo.

(14/7) Saithan kirjeeni tauluista -- savolaista maisemaa ei ole. Hyvä
jos saisin varman vastauksen huomenna, sillä mielelläni lähtisin
Augustan luokse. Olen pyytänyt Ossianilta lainaksi 1,000 markkaa. -- --
Rva Aspegrenkin tarvitsee välttämättömästi rahaa. -- Tenorikysymys on
huonolla kannalla. Varhain aamulla sähkötin Hrimalylle ja pari tuntia
sen jälkeen tuli Niemann kirjeen kanssa, jonka oli saanut häneltä. Hän
on erittäin ihastunut Trochliliin, jolla on hyvin korkea, kaunis ääni,
musikaalinen esitystapa, laulaa lehdestä y.m. erinomaisia ansiopuolia,
mutta se suuri vika -- että hän luultavasti ei saa passia sentähden
että hän vielä on "kontraktpflichtig", sanoo Hrimaly. Hän kysyy etkö
sinä voisi hankkia Trochlilille jotain passia taikka jonkunlaista lupaa
tulla ilman passia, mutta se kai ei ole mahdollista eikä semmoista voi
millekään virkakunnalle ehdottaakaan. Kaikeksi onnettomuudeksi Hrimaly
on Karlsbadissa, eikä hän siis ole saanut sähkösanomaani eikä
vakuutettua kirjettänikään. Noin 20 p. heinäk. hän kuitenkin palaa
Pragiin. Minä istuin kohta kirjoittamaan Karlsbadiin ja kysyin, kuinka
asia soveliaimmin on järjestettävä ja pyysin vastausta sähköteitse. --
Hän tarjoaa veljensä orkesterin johtajaksi taikka harjottajaksi
(repetitor); veli on Pilsenissä ja tulisi mielellään tänne; sitä paitse
hän soittaa viulua, niin että häntä voisi käyttää orkesterissakin.
Tähän kysymykseen en vielä vastannut mitään; meidän täytyy ensin nähdä
kuinka tenorikysymys päättyy. Hrimaly aikoo tänä kesänä mennä naimisiin
ja tuoda nuoren rouvansa mukanaan. -- Tallgrenille olen kirjoittanut
kiivaan kirjeen, vaikka kohteliain sanoin. Minä sanoin, että Lucrezia
annetaan syyskuun alussa tai keskivaiheilla. Saa nähdä mitä hän vastaa.
-- Zinkille olen myöskin kirjoittanut tänään. Kalliolle kirjoitin eilen
ja pyysin häntä hankkimaan meille rakastajan ja, jos mahdollista,
tenorinkin. -- Hyvästi, Kaarloseni, Jumala suokoon sinulle terveyttä.

(15/7) Oma Kaarlo! Lauantaina, ylihuomenna, matkustan Augustan luokse
yhdeksi viikoksi. Ossian oli niin erinomaisen rakastettava, että hän
lainasi minulle 1,000 mk, niin että voin lähettää rahaa rva
Aspegrenille ja päästä vapaaksi. -- Maanantaina 26 p. tulen jälleen
kotia, sillä 27 p. alkaa virkatoimitukseni -- minulla ei siis ole pitkä
loma. -- Saithan eilisen sähkösanoman ja vastasit siihen? Se sisälsi
vain sanat: "Eiliset tulot 425; Tudor kävi hyvin." -- Meillä on huono
onni: paitse tavattoman kaunista kesää, joka luonnollisesti houkuttelee
ihmisiä teatterista, ovat Franzén ja Granberg tehneet konkurssin, ja
pikku kaupungissa, jossa koko maailma on sukua keskenään, vaikuttavat
semmoiset seikat.

Hrimalyltä tuli sähkösanoma, että hän on saanut vekselin. -- Saa nähdä,
saammeko Trochlilin tänne. _Joku_ on kumminkin saatava, sillä
mahdotonta on meidän jäädä yksin Ericssonin kanssa. -- Mitä sanoo
Duncker? Onko hän taipumaton? -- Huomenna saanen lähettää
kenraalikuvernöörin suosituksen venäläiselle lähetyskunnalle Parisiin;
Slöörin mukaan kuuluu kirjelmä olevan hyvin ystävällisesti laadittu. --
Juuri sain kirjeen Vilholta; hän voi hyvin, mutta kauhean ikävä hänellä
on. Tukholmassa hän oli tavannut [professori] Ahlqvistin, joka oli
sanonut, että hän mielellään suomentaisi jotakin teatterille -- mutta
ei kukaan ole pyytänyt häntä! Eikö sopisi antaa hänelle Die Räuber
käännettäväksi? Slöör on niin mieltynyt ajatukseen, että hän joka päivä
tahtoo kirjoittaa Ahlqvistille. Anna vastaus tähän. Koko tulevan viikon
on osotteeni: Kausala, Iitin pappila. Tuletko käymään Augustan luona
tänä kesänä? Jos olet aikonut, niin tule silloin kun olen siellä, olisi
niin paljo neuvoteltavaa; mutta älä lähde, jos lääkäri on toista
mieltä. Jumalan avullahan tapaamme kaikki toisemme syksyllä. --
Hyvästi, Jumalan haltuun. Jos jotakin tapahtuu poissaollessani, niin
Wahlström kyllä kirjoittaa. Emilie.

(27/7) Kaarloseni! Vilho tuli lauantai-iltana, mutta ei voi matkustaa
Ouluun ennen kun ensi tiistaina klo 2 aamulla. Jos sinulla on jotain
sanottavaa hänelle, niin kirjoita kohta. Hän on varsin virkeä ja reipas
ja hyvin tyytyväinen matkaansa. Erittäin hän on ihastunut Parisiin;
Leipzigin ja vallankin Kööpenhaminan teattereihin hän on mieltynyt.
Kööpenhaminassa hän oli ollut kuninkaallisessa. Kasino- ja
Bolketeatterissa ja oli tyytyväinen kaikkiin, sitä vastoin _ei
ollenkaan_ Tukholman näyttämöön. Hänestä ruotsalainen teatteri
ylipäätään on niin äärettömän teeskennelty ja mahtipontinen, että
kauhistuttaa. Edelleen hän sanoo matkan antaneen hänelle mitä varmimman
luottamuksen teatterin tulevaisuuteen. Hänkin näyttää mielellään
tahtovan ottaa tanskalaisen näyttämön esikuvaksi; kuitenkaan hän ei
nimenomaan lausunut sitä, mutta hän kiitti sitä lämpimästi sen
luonnollisuuden takia. -- Olisihan hyvä jos ensi keväänä voisit
käväistä Kööpenhaminassa. -- Blochilta ei ole mitään tullut, ei
myöskään Hrimalylta, vaan todistus hänen äidiltään, että hän oli saanut
kirjeeni vekselin kanssa. Saa nähdä mitä hän vastaa; aika kuluu, niin
että olisi hyvä saada jotain selvyyttä. -- Nti [Emilie] Stenberg
kirjoittaa, että hän Oululaivalla matkustaa Ouluun. Vilho menee samassa
laivassa, joka sopii hyvin. Törmäseltäkin sain kirjeen. Hän lähettää
luettelon näytännöistä tuloineen. Porissa antoi Kavaluus ja rakkaus
suurimman tulon; Tampereella ensi näytäntö. Oulussa ovat tulot käyneet
alaspäin; Lundahlin resetti tuotti 391 mk, sitä edellinen näytäntö 394.
Hirveä kuumuus estää kai ihmisiä käymästä teatterissa. Mili ilmoittaa
kirjeessä rva Engdahlin vastauksen, joka on pelkkiä kysymyksiä: tuleeko
seurue Turkuun talvella? saako hän tulla vain koetteeksi pariksi
kuukaudeksi? Minä vastasin tietysti myöntäen kumpaankin kysymykseen.
Hänen appivanhempansa asuvat Turussa ja ovat kokonaan vastaan että hän
antautuisi teatteriin.[58] -- Myötäseuraava kirje [nti Naëmi]
Ingmanilta tuli juurikään. Hän oli vain yhden päivän täällä.[59] -- Rva
Aspegrenin näyttää olevan vaikea tulla toimeen Parisissa ja hän ikävöi
Kööpenhaminaan, mutta siellä ovat teatterit nyt suljetut. -- Huomenna
kirjoitan hänelle. Täällä cm hirmuisen kuuma ja ikävä. -- Juuri oli
Wahlström täällä ja sanoi Littsonin haluavan soittaa meillä iltalaskun
mukaan, hän ei voi sitoutua kokonaan, aamupäivä-harjotusten tähden. --
Kyllä puhun hänen kanssaan. Laurent on pyytänyt Wahlströmiä puhumaan
sinun kanssasi hänen ottamisestaan orkesteriin. Hän on kirjoittanut
Leanderille ja ehdottanut, että he vaihtasivat soittokonetta, mutta
Leander ei ole vastannut, vaan ainoastaan kirjoittanut että asia
jääköön siksi kun hän tulee. Pelkään että Laurent on aikaansaanut
meille jonkun selkkauksen Leanderin kanssa, jota meidän kuitenkin
täytyy koettaa pitää hyvällä tuulella. --

(30/7) Lähetän myötäseuraavan kirjeen Tuokolta. Sen ohella tuli En voi
ja Mustan Dominon ensi näytös; mitä hänen tulee saada kun se on valmis?
Paha on että ollaan yhä enemmän tyytymättömiä hänen suomennoksiinsa.
Vilho oli eilen täällä ja valitti surkeasti, hänestä ne on kauheasti
hutiloituja. Kerroin Vilholle Stålhandsken kirjeestä. Se on aivan
oikein hänen entinen oppilaansa. Hän arveli että miestä ei pitäisi
hyljätä. Hän osaa jotakuinkin suomea ja hänellä on kaunis vartalo
(jotenkin kuin Böökillä), edullinen ulkonäkö ja hyvänlaiset
taipumukset. Sentähden päätettiin että Vilho kirjoittaisi hänelle, että
hän saa tulla koetteeksi pariksi kuukaudeksi; palkka olisi 80 mk
kuukaudessa, vähempää ei voi antaa, koska hän ei ole kokonaan
vasta-alkaja. -- Sain kirjeen rva Aspegrenilta, joka menestyy hyvin nti
Ingmanin lähdettyäkin. -- -- Zink kirjoitti eilen, että hän lähtee
Kuopiosta 12 p. elok., jos sopimus pysyy muuttamatta, jos hän saa
matkarahoja ja jos hän saa kokonaan antautua oopperaan, johon hänellä
on enemmän taipumusta kuin draamalliseen. Siihen siis hävisi toivo
saada operettilaulajatar. Tokko hänellä on ääni, joka kelpaa oopperaan?
-- -- Hrimalylta ei ole tullut kirjettä, eikä Blochiltakaan. --
Kirjoitan Hrimalylle pyhänä, jollei siksi kirjettä tule. -- Antonoff ei
saanut selvää Cajanderin käsikirjoituksesta, hän sekotti lehdet y.m.,
niin että minun täytyy kirjoittaa ne kohtaukset [Narcisse Rameausta],
joissa Pompadour esiintyy. Minä kirjoitan käännöksen punaisella
alkutekstin alle ja annan sitte Antonoffin kirjoittaa puhtaaksi
Pompadourin osan [rva Raata varten]. -- Voit ymmärtää, kuinka hitaasti
minä kirjoitan niin huolellisesti ja selvästi kuin pitää; huolimaton
käsialani vaatii paljo aikaa tullakseen selväksi, mutta aina teen
parempaa työtä kuin Antonoff, jonka kirjoitus on aivan kelvotonta. --
Kuinka kävi Savonlinnan matkalla? -- Hyvästi, rakkaani, Jumalan
haltuun. Emilie.

(31/7) Hirveän ikävä asia, Kaarloseni! Trochlil ei tulekaan. Niemann
kävi juuri täällä ja näytti kirjeen Hrimalylta. Hrimaly kirjoittaa,
että Trochlil ei saa passia, pelkää pitkää matkaa ja kylmää sekä on
saanut toisia loistavia tarjomuksia, niin että häntä ei enää ole
ajateltavakaan. Toinen tenori on saatavissa, mutta hän vaatii 10,000
markkaa! Kirjoitan huomenna Hrimalylle ja kysyn, eikö hän mitenkään voi
hankkia meille tenoria, sillä Niemannille hän kertoo, että laulajia on
kyllälti eikä niille suinkaan makseta niinkuin meillä, vaan satoja mitä
täällä tuhansia. Tahdotko että kirjoitan Bergholmille, että hän koettaa
hankkia meille vielä yhden pienen ruotsalaisen(!) Sähkötä, jos tahdot
sen. Kenties on kuitenkin paras odottaa vastausta Hrimalylta; minä
pyydän häntä sähköttämään.

Olen väsynyt ja sairas; olen ollut niin kauhean ahkera. Nyt ovat
molemmat näytökset valmiit -- kaikki kirjoitettu. -- Itse paras renki,
sanoo vanha rouva Lindroos. Kuitenkin olen kovin häpeissäni, etten
tänään saanut lähetetyksi roolia y.m. rouva Raalle. Hyvää yötä. Emilie.

(Lappeenranta 2/8) Rakas sisar! Tieto Trochlilista tuli kuin ukkosen
isku. Paras on toki odottaa Hrimalyn vastausta, sillä mitä Ruotsista on
saatavana, voimme yhtä hyvin saada vähän myöhemminkin. Ehkä kuitenkaan
ei haittaisi kirjoittaa Bergholmille ja pyytää häntä _tiedustelemaan_.
Ainoastaan _tiedustelemaan!_ Sitä parempi, jos saamme jonkun Pragista.
Mutta enemmän kuin 6,000 emme mielestäni missään tapauksessa maksa. --
Kirjoita, armaani, Zinkille ja sano, ettemme koskaan ole ajatelleet
häntä oopperaan -- vaan laulajattareksi puheosastoon.

Täällä on minunkin tieheni osunut eräs "Tenörchen". Jotain erinomaista
hän ei ole, mutta musikaalinen hän on, hän voisi täyttää Pesosen sijan.
Hänen nimensä on Lindström, ja hän on seminaarin käynyt. Muutoin kiltti
poika ja hyvä fennomaani. Heikko kulttuurikielessä. Myöskin halukas
tulemaan puheosastoon. -- -- Jos tietäisit, kuinka säälin sinua
raskaassa asemassasi, kun kaikki lepää sinun niskoillasi. Mutta minä en
uskalla vielä ryhtyä työhön. Voin tosin verrattomasti paremmin kuin
keväällä, mutta täysin toipunut en ole. Sinua vaan! näytelmään olen
kirjoittanut sanat nuottein alle ja lähettänyt ne Ouluun. -- Hyvästi,
rakkaani, kahden viikon päästä olen Helsingissä. Silloin kerron
Savonlinnan matkasta, joka kernaasti olisi saanut jäädä tekemättä.[60]
Oma Kaarlosi.

(4/8) Oli kovin hauskaa saada sinulta kirje. Olin jo niin levoton, että
aioin sähköttää. -- Augusta kirjoittaa jo perjantaina tulevansa
kaupunkiin. Luonnollisesti tulee hänellä olemaan ikävänlaista minun
luonani, kun minulla ei ole edes palvelijatarta, mutta käyneehän tuo
jollakin tavoin. -- Zinkille kirjoitin eilen ehtoolla, tänään olen
kirjoittanut Bergholmille. Hrimalylle kirjoitin pyhänä kaksi kirjettä
eri osotteilla ja sanoin, että hänen välttämättömästi täytyy toimittaa
meille tenori: jollei Trochlil tule, niin joku toinen.

Alma Momanin suosittaman alttolaulajattaren laita on niin, että hänen
nimensä on Östberg eikä Vestberg. Täti kirjoittaa tänään hartaitten
tiedustelujen kautta saaneensa selville, että eräs Sofie Östberg
Vaasasta käy Tammisaaren seminaarissa, että hänellä on kaunis ääni ja
että hän on hyvin musikaalinen; mutta valitettavasti hän on niin
kivuloinen, että tuskin on syytä puhutellakaan häntä. Olen kuitenkin
kehottanut tätiä pyytämään häntä tulemaan tänne ennen kun matkustaa
Tammisaareen. -- Blochilta ei ole tullut mitään; sentähden kirjoitin
hänelle tänään muistutuksen. Näet siis että kirjeenvaihtoa ei puutu --
käsivarteni on aivan kangistunut. -- Tiistaiaamuna Vilho lähti aika
reippaana (mutta kuitenkin hän käveli melkein yhtä hitaasti
kuin ennen); hän on erinomaisen viehättynyt Hamletista ja sanoi
aikoneensa käydä Englannissa ainoastaan nähdäkseen heidän eteviä
Hamlet-näyttelijöitään. Luullakseni hän panee pahaksi, jollei hän saa
roolia, mutta ei hän mielestäni ole siihen sovelias.

(8/8) Kaarloseni! Hetki sitten tuli sähkösanoma Hrimalylta: "Würden Sie
nehmen recht braven Tenoristen für Zeit 1 Oktober bis 31 März gegen
dreitausendfünfhundert Mark Gage und ein Benefice? Würde trachten ihn
bekommen. Antwort gleich telegrafisch".[61] Minulla oli jo sähkösanoma
sinulle puoleksi kirjoitettuna, mutta kun klo oli 1/2 10 Hrimalyn
sanoman tullessa ja Lappeenranta tietysti ei ole yöasema, niin olisi se
saapunut käsiisi vasta huomenna ja niin olisi koko vuorokausi mennyt
hukkaan, ennen kun Hrimaly olisi saanut vastauksen, joka tietysti on
kiireellinen, koska hän pyytää sitä "kohta sähköteitse". Augusta ja
minä tuumailimme hetken yhdessä ja päätimme ettei ollut muuta neuvoa
kuin kohta vastata: _otamme_. Kumminkin vähän rajoitin asiaa, sillä
minä sähkötin: "Wenn er ein guter Sänger ist und einige Partien kann,
nehmen wir ihn auf diese Bedingungen".[62] Siis on asia melkein
ratkaistu etkä sinä sentähden saa olla pahoillasi; mihinkä me
joutuisimmekaan yksistään Ericssonilla? Huhtikuun 1 p:ksi voi jo uutta
ilmaantua ja kenties voimme silloin tulla toimeen Ericssonin kanssa ja
saatammehan näyttelyn ajaksi hankkia jonkun "Gast'in" [vierailijan].
Kirjoita kuitenkin, oletko pahoillasi? -- Sitte kirjoitin kohta
Hrimalylle ja pyysin häneltä yksityistietoja laulajastamme, mitä
oopperoita hän ennen on laulanut, kelpaako hän Faustiksi y.m. Edelleen
pyysin Hrimalya sähköttämään, jos hän osaa Faustin, niin että täydellä
vauhdilla voimme ryhtyä harjotuksiin. Mutta nyt -- hyvää yötä. On
myöhäinen, minulla on uni ja olen väsynyt. Emilie.

Fredlander [uusi vahtimestari, Vaasasta] tuli tänä iltana ja
huomenaamuna vien hänet Arkadiaan. Aion vastaiseksi antaa hänen asua
tulevassa kansliahuoneessa ja Adlerbergin rappusissa. -- Wirman
[entinen vahtimestari] kuuluu olevan kovin murheellinen.

Siihen säilynyt kirjeenvaihto päättyy. Melkein pyörryttää, kun
ajattelee mitä kaikkea sisaruksilla tällä viiden viikon ajalla oli
mietittävänä ja ratkaistavana. Joka päivä tuli milloin miltäkin
suunnalta kirjeitä ja sähkösanomia, joihin oli vastaaminen. Milloin
lähetettiin neuvoja ja ohjeita, milloin rahaa, milloin tilattiin
nuotteja, taikka kirjoja taikka suomennoksia, milloin oli pukuja
hankittava, milloin tiedusteltava sitä taikka tätä -- joka päivä toi
uusia huolia! Ja tämmöistä puuhaa oli heidän elämänsä läpi koko vuoden,
sillä itse näytäntökautena oli asiain paljous vain kahta vertaa
suurempi. Totta kyllä silloin enimmät seikat suoritettiin suullisesti,
mutta ei sentään kirjeenvaihtokaan tauonnut. Entäs kun sitten ikäviä
selkkauksia sattui, kun sairauskohtaukset pakottivat muuttamaan
ohjelmia ja suunnitelmia! Entäs kun raha-asiat kävivät ahdistaviksi,
niin että koko teatteriyritys näytti rientävän vararikkoa ja perikatoa
kohti!

Muutoin on tämä kirjeenvaihto yhdessä kohden oikein draamallisesti
jännittävä. Tarkoitamme tuota läpikäyvää tenorikysymystä. Jo ensi
kirjeessä se tulee näkyviin. "Hrimalylle 500 markkaa" -- niin se alkaa.
Ennen oli niinkuin Morgonbladetin arvostelijan sanoista näkyy tieto
tullut, että saksalainen tenori oli tulossa. Tieto tarkoitti
Trochlillia, jonka kanssa välikirja oli tehtävä. Mutta kirjeistä
nähdään, kuinka ensin huhujen ja sitte yhä selvempien sanomien kautta
Bergbom-sisarukset saavat tietää, että Trochlil ei tulekaan. Se oli
"ukkosen isku". Mutta väsymättömästi Emilie pommittaa Hrimalya yhä
uusilla kirjeillä vaatien, että hän sittekin hankkisi tenorin ja
samalla aikaa hän kehottaa Bergholmia ja -- miltei epätoivoisesti --
Kalliotakin (!) tiedustelemaan tuota ikävöityä laulajaa. Sillä Emilie
ei uskalla mitenkään alottaa uutta näytäntökautta Ericssonin kanssa --
edellisen tuottama kokemus oli näet ollut liiaksi tuskallinen. Kaikki
näyttää jo menetetyltä, kun eräänä iltana Hrimalyn sähkösanoma tulee:
"ottaisitteko" j.n.e., johon on paikalla vastattava -- ja Emilie ja rva
Heurlin yhdessä päättävät: otamme! Ja päätös oli kaikin puolin
onnellinen, sillä laulaja, joka näin, niin sanoaksemme, viime
näytöksessä nimettömänä astui näyttämölle, oli se tenori, joka
Suomalaisen oopperan jäsenenä ennen pitkää oli saava yleisömme täyden
suosion ja joka oli tänne jäävä lähes neljäksi vuodeksi -- tsekkiläinen
Josef Navrátil. -- Vähäpätöisemmistä aiheista kuin Emilie ja Kaarlo
Bergbomin kirjeenvaihdosta kesällä 1875 on huvinäytelmiä sepitetty!

Vielä on katsaus luotava laulutaiteilijoittemme kesään. -- Jo toukokuun
lopulla kerrottiin sanomissa eräitten oopperaseurueen jäsenten
päättäneen tehdä kiertomatkan sisämaahan esittääkseen kohtauksia eri
oopperoista, ja näytäntöjen päätyttyä Helsingissä Strömer-sisarukset
sekä Achté ja Bergholm lähtivätkin liikkeelle. Heidän aikomuksensa oli
käydä Kuopiossa ja Joensuussakin, johon kauppiaat H. ja P. Parviainen
olivat tarjonneet heille vapaan matkan höyrylaivallaan ja jossa nti
Svärd oli luvannut teatterisalinsa maksutta käytettäväksi. Kesäkuun
alkupuolella kuopiolaiset saivatkin ihastuksekseen nauttia
näytännöistä, joissa esitettiin kohtauksia Normasta, Fra Diavolosta ja
Luciasta, jota paitse Emmy Strömer toimeenpani laulajaiset Kuopion
avarassa teatterissa. Sanomattakin ymmärtää, että etevien taiteilijain
esityksiä palkittiin mitä innokkaimmilla suosionosotuksilla, vaikkei
yleisöä joka ilta riittänytkään huoneen täydeltä. Jopa kutsuivat
kaupunkilaiset harvinaiset vieraat pitoihinkin seurahuoneelle ja läänin
kuvernööri esitti heidän maljansa tunnustaen todeksi, että "Väinämöisen
kanteleita vielä tehdään uusia". Samassa tilaisuudessa kauppias
Rissanen puhui Bergbomin kunniaksi, jota aina muistettiin
teatterijuhlissa, huolimatta siitä oliko hän saapuvilla vai ei. --
Kuopiosta seurue matkusti Savonlinnan kautta Joensuuhun esiintyäkseen
siellä kolmena iltana.

Tältä matkalta palasi pikku seurue Helsinkiin, jossa sillä välin
Emmy Strömerin ja Achtén kuuluutus avioliittoon oli tapahtunut.
Yksinkertaiset "aamupäivähäät", jotka morsiamen äiti ja Emilie Bergbom
olivat valmistaneet, vietettiin sitten 30 p. kesäk. tri Sanmarkin
huoneustossa Elisabetinkadun varrella n:o 13. Vihkimisen toimitti
sulhasen lanko rovasti Osk. Grönholm. Bergbom ja Wahlström olivat
sulhaspoikina sekä neidit Sofie Strömer ja Sigrid Chrons
morsiusneitosina. Iltapäivällä lähti nuori pari höyrylaivalla Orrbyhyn
Porvoon saaristossa, viettääkseen siellä kesänsä.

Elis Duncker, joka ei ollut yhtynyt toisten kiertomatkaan, antoi omin
päinsä 31/7, se on Savonlinnan 400-vuotisjuhlan jälkeisenä päivänä,
aamupäivä-laulajaiset siinä osassa vanhaa linnaa ("bastion Dick"),
jossa juhlatanssiaiset olivat kestäneet samaan aamuun saakka. Kuopiossa
hän lauloi 3/8 N. Kiljanderin avustamana ja syksyllä muuallakin, esim.
Porissa, niinkuin jo tiedämme Vilhon pahantuulisesta kirjeestä.

Ida Basilier palasi kotimaahan elokuun keskivaiheilla, tullen ensin
Helsinkiin. Siellä hän 22/8 sulasta ihmisrakkaudesta antoi
mielisairaitten Lapvikin sairaalassa kuulla helkkyäänensä suloutta ja
hetken tuta lempeän sopusoinnun hivelyä, jota he enimmän elämässä
kaipaavat. Sen jälkeen laulajatar lähti pitkälle konserttimatkalle,
jolla hän pianotaiteilijan nti Ina Forsténin seuraamana kiersi koko
Suomen niemen laulaen useimmissa kaupungeissa (ja maaseudullakin,
niinkuin Kalajoella).

Paitse näitä suomalaisella näyttämöllä jo esiintyneitä laulajakykyjä
antoivat tänä kesänä eri paikkakunnilla laulajaisia erinäiset
toisetkin, jotka pian olivat vuorostaan esiytyvät oopperassa. Niin nti
Naëmi Ingman, jonka nimi jo ennen on tässä luvussa mainittu, ja niin
neidit Mathilda Lagermarck ja Hortense Synnerberg.

Oopperanäytännöt alkoivat _Helsingissä_ 5/9, jolloin Bellinin Norma
annettiin täydellisenä, joka keväällä oli ollut mahdotonta. Nyt oli
Ericssonin ääni heleä kuin ennen, ja oopperan esitys oli erinomaisen
tyydyttävä. Luonnollisesti kohdistui yleisön innostus kuitenkin rva
Achtéhen, jonka rinnalla nti Sofie Strömer vielä esiintyi, vaikka
hänenkin häänsä olivat lähellä. Köörit olivat heikommat kuin keväällä,
syystä kun osa avustajia vielä oli maalla; sama oli orkesterin laita.
Seuraavissa näytännöissä 9/9 ja 12/9 oli yleisön ihastus muuttumaton ja
lämpimimmin se tavallisuuden mukaan ilmaistiin Casta diva aarian,
toisen näytöksen tersetin ja kolmannen näytöksen finaalin jälkeen.
Jossakin näistä kolmesta näytännöstä kävi eräs pietarilainen, joka St.
Petersburger Zeitungissa julkilausui vaikutelmansa:

-- -- "Norma olisi koristanut suurtakin näyttämöä. Norma 65° pohj.
leveyttä -- esittäjätär rva Strömer-Achté on kotoisin Oulusta -- ja
samalla täynnä etelämaista hehkua ja intohimoa ja kykenevä käyttämään
mitä draamallisimpia ilmaisukeinoja oli tietysti ylen kiehtova. Rva
Achtélla on ihana mezzosopranoääni, sangen voimakas ja soinnultaan
erinomaisen sympaattinen. Nähtävästi parhaimman koulun kehittämänä on
laulu nuhteettoman puhdas äännännän sekä lämmin ja eloisa esityksen
puolesta. Miellyttävän ulkonäön, ilmehikkään kasvojeneleilyn ja jalojen
liikuntojen avulla hän osasi, liiottelematta, täydellisesti ilmisaattaa
suuret mielenliikutukset. Suurilahjaisena taiteilijattarena ja
itsenäisesti luovana kykynä, täynnä eloa ja tulta, hän niin kauvan kun
hän isänmaallisen innostuksen kannattamana antautuu Suomalaiselle
oopperalle varmaan pitää sen voimassa. Adalgisana häntä avusti
ansiokkaalla tavalla nuorempi sisar, joka myöskin on kyvykäs
laulajatar. Kööri lauloi, joskin sen jäsenet näyttivät vähän
tottuneilta näyttämöllä liikkumaan, varmasti, puhtaasti ja oikein,
harvalukuinen orkesteri teki niinikään parastaan, niin että hyvä,
musikaalinen yhteisvaikutus syntyi."

Tämän jälkeen tuli kaksi Trubaduri-näytäntöä 17/9 ja 19/9. Ja yhä vaan
tämä ooppera sai myrskyistä suosiota osakseen -- "sillä, sanottakoon
mitä tahansa, rva Achtén Leonora on vastaiseksi taiteilijattaren
täydellisin luoma!" -- Sitte seurasi Lucrezia Borgia, joka sekin nyt
vasta voitiin antaa täydellisenä. Rva Achté ja Duncker lauloivat ja
näyttelivät niin, että olisivat tyydyttäneet paljo suurempien ja
mainioimpien näyttämöjen vaatimuksia. Orsinin osassa esiytyi nti Fanny
Tallgren. Ooppera annettiin kolme kertaa peräkkäin (21, 23 ja 26 p.).
Viimeisenä iltana oli huone täynnä, esitys niin eloisa ja hengeltään
taiteellinen, että kuulijat vastustamattomasti joutuivat
innostuksiinsa.

Näin näytännöt alkoivat ulkonaisesti hyvällä menestyksellä; mutta silti
kaikki ei ollut hyvin. Viimemainittuna päivänä sai Emilie Bergbom nti
Elfvingiltä lahjaksi teatteria varten kauniita tekokukkia. Vastauksesta
otamme seuraavat rivit:

-- -- "Oletko itse tehnyt erinomaisen kauniit, siniset lemmenkukat? Ne
saavat debyteerata Lydia Laguksen kanssa Rykmentin tyttäressä, kun hän
vain tulee niin terveeksi, että hän voi laulaa. Hän on näet useita
viikkoja ollut sairas, niin että meidän on täytynyt kokonaan lykätä
Rykmentin tytär ja hänen debyyttinsä tuonnemmaksi, vaikka ooppera oli
melkein valmis. Sentähden sai Ruotsalainen teatteri, joka tietysti on
katsonut tarpeelliseksi ottaa saman kappaleen, aikaa näyttää sen ennen
meitä, ja tapahtui se viime keskiviikkona -- nti Byström pääosassa --,
mutta onneksi kokonaan onnistumatta. Ylipäätään ovat ihmiset nykyään
kerrassaan haluttomia teatteriin; sitä vastoin ne harrastavat sirkusta,
ja sillä on _joka_ ilta hyvät ja täydet huoneet. Meillä on ollut
huononlaisesti väkeä, keskimäärin puoli huonetta taikka vähä enemmän,
ainoastaan kaksi kertaa täysi. Yleisö vaatii jotain uutta ja Laguksen
sairauden tähden emme voi tarjota sitä. Don Juania harjotetaan ja
samoin Stradellaa, nyt kun Rykmentin tytär jätettiin. -- Suuri teatteri
näyttelee melkein tyhjille huoneille, niin että me kuitenkin olemme
vähän onnellisemmassa asemassa. -- Minusta sinä voisit marraskuun
alussa tulla tänne pariksi viikoksi katsomaan rva Winterhjelmiä ja
puheosastoa. -- Kylpyparannuksilla olo on vaikuttanut hyvin Kaarloon,
vaikka hän ikävä kyllä nyt on vilustunut ja saanut julman katarrin,
joka luultavasti kestää koko talven." -- --

Tästä näkyy että oli perää tuossa Emilien kesällä kuulemassa
kertomuksessa, että Ruotsalainen teatteri ottaisi esittääkseen samoja
oopperoita samaan aikaan kuin Suomalainen teatteri! Edelleen näemme
että rva Winterhjelm oli suostunut tulemaan marraskuulla, jolloin
puheosasto toimisi Helsingissä ja lauluosasto Turussa. -- Tämän
yhteydessä mainittakoon toisesta, vähän myöhemmästä (30/9) kirjeestä
nti Elfvingille, että tämän teatterin ystävän alotteesta Turussa oli
ruvettu puuhaamaan arpajaisia Suomalaisen näyttämön hyväksi. Samassa
kerrotaan erään teatterin suosijan (Julius Krohnin) lahjoittaneen sille
1,000 markkaa, josta ei kuitenkaan saisi julkisesti mainita ennen kuin
vuositileissä.

Tieto että uusi tenori tänä syksynä tulisi oopperaan herätti melkoista
uteliaisuutta yleisössä. Hän saapui Helsinkiin 3/10. Samana iltana
annettiin Trubaduri, jossa oopperassa kaukainen vieras muutama päivä
myöhemmin esiintyi ensi kerran. Tämä _Josef Navrátilin_ debyytti oli
mitä mieltäkiinnittävin tapaus oopperamme elämässä, eikä siis kummaa,
että huone oli täpötäynnä. Morgonbladet lausuu siitä:

"Debyytti oli vaikutukseltaan yllättävä. Hra Navrátil valloitti yleisön
oikein ryntäämällä. Mitä voimakkaimmat kättentaputukset ja hyvä- sekä
esiinhuudot ilmaisivat kuinka ihastuneita oltiin hänen ytimekkääseen,
dramaattiseen lauluunsa. Hra Navrátililla on oivallinen, hyvässä
koulussa kehitetty tenoriääni ja hänen esityksensä on tarmokas ja
ilmehikäs. Semmoinen tenorilaulaja kuin Navrátil on erinomainen lisä
Suomalaisen oopperan jäsenistöön ja on tuottava sille uutta loistoa.
Selvästi näkyi että hra Navrátilin hehkuva esitys innostutti toisiakin
esiintyjiä." --

Navrátil oli syntynyt Böhmissä 1840 ja siis Suomeen tullessaan
parhaimmassa ijässään, 35-vuotias. Ollen niinkuin nimikin ilmaisee
tsekkiläistä kansallisuutta, hän oli ennen oopperalaulajana toiminut
ainoastaan kotimaassaan, Egerissä, Teplitzissä ja Pragissa; mutta hänen
ohjelmistonsa oli silti sangen runsas. Hän oli näet laulanut
kolmattakymmentä tenoriosaa tavallisimmissa italialaisissa,
ranskalaisissa ja saksalaisissa oopperoissa (muun muassa Lohengrin ja
Tannhäuser) ja oli siis niin täysin tottunut, että hän saattoi
vaikuttaa tottumattomampaan ympäristöön. Vartaloltaan hän oli
lyhytläntä ja tanakka eikä hän kasvoiltaankaan ollut kaunis, mutta
hänessä oli runsain määrin etelämaista tulisuutta ja osaten suurella
taidolla käyttää miellyttävää ja heleää, joskaan ei ylen voimakasta
ääntään, hän helposti sai unohtamaan mitä ulko-olennolta puuttui
viehättävää. -- Kun Ericssonkin vielä oli oopperan palveluksessa,
voitiin olla jotenkin varmat siitä että ainakin tenoripuoli oli
turvattu.

Trubaduri esitettiin vielä 10/10 ja 12/10 ja Navrátilista sanottiin jo
niiden iltojen jälkeen, että hänestä tulee yleisön suosikki, vaikka
samalla tunnustettiin, että Emmy Achté toki nyt niinkuin ennen antoi
kokonaisuudelle vastustamattoman tenhovoiman. Toinen rooli, jossa
Navrátil esiintyi, oli Edgardo Luciassa 15/10 Ja 17/10. Siinäkin hän
lauloi vaikuttavasti, erittäinkin viimeisessä kuvaelmassa, joka vasta
nyt näyttäytyi oikeassa valossaan. Sekstetti suoritettiin loistavasti
ja oli kohta toistettava.

Tällä aikaa oli Flotowin ooppera _Alessandro Stradella_, valmiiksi
harjotettu ja näyteltiin ensi kerran 21/10 ihan täydelle huoneelle.
Tässä oopperassa esiintyi pääasiassa aivan uusia voimia: nimiroolissa
Navrátil, Leonorana nti _Mathilda Wecksell_ [runoilija J. J. Wecksellin
sisar], jonka nimeä ei ennen ole mainittu tässä kertomuksessa, Bossin
osassa Bergholm sekä rosvoina maisteri _W. O. Gottlund_ ja Aspegren.
"Syvällä, lempeällä intomielellä Navrátil lauloi Stradellan osan.
Varsinkin oli hänen laulunsa kolmannen näytöksen rukousaariassa,
jolloin Stradella tietämättään lumoaa rosvot, miellyttävä, lämmin ja
taiteellisen ihana. Tämän aarian esitti laulaja suomeksi; muutoin hän
lauloi saksaksi (samoin kuin Edgardona; Manricon osassa hän oli
käyttänyt tsekinkieltä)." Tietysti Navrátil palkittiin lämpimillä
suosionosotuksilla. Myöskin nti Wecksell sai yleisöltä myötätuntoisen
kohtelun, vaikkei hänen tottumattomuutensa ollut omansa hankkimaan
hänelle suurempaa menestystä. Laulajatar, joka oli harjottanut opintoja
Pietarissa, osotti kumminkin käyneensä hyvää koulua; hänen korkea
sopranoäänensä oli aika hienosti kehitetty ja esitys laadultaan
huoliteltua. Bergholm oli tapansa mukaan tyydyttävä, ja rosvot
suorittivat koomilliset osansa sangen hupaisesti. -- Ooppera annettiin
vielä kolme kertaa (24, 26 ja 28 p.). Lähinnä viimeinen oli Navrátilin
ja viimeinen nti Sofie Strömerin resetti-ilta. Tarkoitus oli ollut,
että laulajatar esiintyisi viimeisen kerran 27/10 niissä Norman,
Noita-ampujan ja Fra Diavolon kohtauksissa, joissa hän enimmän oli
miellyttänyt yleisöä, mutta rva Achtén äkillisen sairastumisen tähden
näytäntö peruutettiin ja sijaan pantiin seuraavana iltana ohjelma,
missä lyhyeen Stradellaan oli liitetty Fra Diavolon ensi näytös. Tässä
jälkimäisessä oopperassa nti Strömerillä englantilaisena ladynä oli
yksi onnellisimpia roolejaan, jossa hän sekä laulunsa että kujeellisen
näyttelemisensä kautta oli suuresti tyydyttänyt katsojia. Nyt yleisö
varsin lämpimästi ilmaisi myötätuntoisuuttansa ja kiitollisuuttansa
eroavalle laulajattarelle, jolla ei suinkaan ollut arvoton osa
Suomalaisen oopperan voitoissa. -- Näytännön jälkeen oli Arkadian
lämpiössä läksijäispidot, jossa Julius Krohn julkilausui juuri mainitut
tunteet ja nti Strömerille muistolahjana annettiin pieni kokoelma
suomalaista kirjallisuutta. Tilaisuudessa oli saapuvilla nti Strömerin
sulhanenkin, norjalainen insinööri Bonnevie. Häät vietettiin lauantaina
30 p. lokak.

Oopperan näytäntösarja Helsingissä päätettiin Lucrezia Borgian
kahdenkertaisella esittämisellä 31/10 ja 2/11. -- Sen jälkeen oli
lauluosasto matkustava Turkuun, ollakseen siellä tammikuun
keskivaiheilla. Pari viikkoa rva Achtén oli määrä vielä olla mukana,
mutta sitte laulajatar (joka oli yleisistä varoista saanut 1,500 mk:n
matkarahan) oli lähtevä ulkomaille. Niin aikoi Dunckerkin tehdä, joten
oopperan jonkun aikaa oli tultava toimeen ilman heitä. Rva Achtén
sijaan oli kuitenkin Ida Basilier astuva uuden vuoden alusta.

Kun oopperaseurue muutti Turkuun, oli puheosasto jo tullut
pääkaupunkiin, jossa se nyt oli antava näytäntöjä rva Winterhjelmin
kanssa. Tämä taiteilijatar oli lokakuun viime viikolla saapunut Turkuun
ja toimeenpantuaan siellä draamallisen iltaman (Tanssikengät,
mestauskohtaus Daniel Hjortista y.m.) hän 1 p. marrask. tuli
Helsinkiin.

Ensimäinen puhenäytäntö oli 5/11, jolloin rva Winterhjelmiä lämpimästi
tervehdittiin taiteellisesti ja historiallisesti yhtä merkillisessä
Lea-roolissaan. Sitä paitse näyteltiin Mustalainen, jonka pääosan
Lundahl esitti eloisasti ja hyvällä värityksellä sekä Toinen tai toinen
naimaan, jossa Vilho Jakob Grimminä etupäässä huvitti katsojia. Kun
sama näytäntö oli uudistettu 7/11 annettiin 9/11 Brachvogelin Narcisse
Rameau, rva Winterhjelm madame Pompadourina. Tuskin tarvitsee sanoa,
että suuri näyttelijätär mestarillisesta luonteenkuvauksestaan ansaitsi
ja sai innostunutta tunnustusta; mutta ei paljo vähempää tyydytystä
herättänyt se, että Lundahl nimiroolissa ja rva Aspegren m:lle
Quinaultina osottivat sangen merkillistä edistystä. Varsinkin edellinen
näytteli useissa kohdin sillä välittömällä intomielellä, joka
vastustamattomasti vaikuttaa katsojaan, ja jälkimäinenkin ilmaisi
kehittynyttä kykyä. Molemmille sopi jo antaa taiteilijan nimi, koska
olivat päässeet sille asteelle että voivat harkita tehtävänsä
kokonaisuutena, jonka ilmisaattamiseksi yksityispiirteet olivat
yhteenliitettävät. Itse roolin laatu teki, että Lundahlin esitys tässä
kohden oli suuriarvoisempi. Paitse pienempiä yksityiskohtia
huomautettiin, että puhelukohtaukset olivat heikommat. Näytäntö
uudistettiin 11/11 ja 14/11.

Lähinnä sen jälkeen tuli Maria Tudor, 18/11 ja 21/11, hyville
huoneille. Rva Winterhjelmin erinomainen esitys tässä näytelmässä oli
sama kuin ennen; sitä vastoin kotimaiset avustajat eivät saaneet
mainittavaa kiitosta. -- Se päivä, jolloin Maria Tudor esitettiin ensi
kerran, oli rva Winterhjelmin 37 syntymäpäivä. Sen johdosta Suomalaisen
teatterin johtokunta kävi hänen luonaan kunniatervehdyksellä ja pyysi
saada maalauttaa hänen muotokuvansa Lean roolissa; kuva olisi
säilytettävä Arkadiateatterin lämpiössä, muistona hänen vaikutuksestaan
näyttämömme hyväksi. Sitä paitse seurueen jäsenet lahjoittivat rva
Winterhjelmille albumin, jossa oli heidän kaikkien muotokuvat.
Myöhemmin kävi joukko ylioppilaita, joihin muutakin yleisöä oli
liittynyt, tervehtimässä taiteilijatarta laululla. -- Muotokuvan
maalasi rva Winterhjelmin täällä ollessa nuori Albert Edelfelt, ja on
se nykyään sijoitettu Kansallisteatterin lämpiöön, jonka
muotokuvakokoelmasta se on ensimäinen eli vanhin.[63]

Näinä päivinä Suomalainen teatteri sai vastaanottaa 2,194:04 markkaa,
tulot teatterin matkarahaston hyväksi toimeenpannuista arpajaisista
Turussa. Yritys oli, niinkuin edellisestä tiedetään, syntynyt nti
Elfvingin alotteesta. Emilie Bergbomin kirjeestä 22/11 näkee, että
toimeenpanijoilla oli ollut paljo vastuksia voitettavana, mutta "loppu
hyvä, kaikki hyvä". Edelleen saamme siitä tietää, että turkulaiset
ystävät olivat päättäneet kehottaa samanmielisiä henkilöitä muuallakin
ryhtymään samanlaisiin puuhiin. Olihan ilahduttavaa ja rohkaisevaa
Bergbom-sisaruksille kokea tämäntapaista ystävällistä myötävaikutusta.
Samassa kirjeessä Emilie lausuu:

-- "Hyvin hauskaa on jälleen nähdä puheosastoa ja me olemme varsin
tyytyväisiä sen edistykseen. -- Rva Raa on sama uskollinen, yritystä
harrastava ystävä kuin aina; me saamme pitää hänet noin 10 tai 12 p:ään
jouluk. Hänen miehensä täytyy olla kotona jouluksi [hra Winterhjelm oli
tullut Helsinkiin marraskuun keskivaiheilla viipyäkseen niin kauvan
kuin rouvansakin]. Yleisö ei ole samassa määrässä tyydyttävä; se on
kyllä ystävällinen ja mieltynyt, mutta ei läheskään niin lukuisa kuin
tarpeellista olisi. Draamallista taidetta harrastetaan nykyään kovin
vähän. Minun mielestäni ooppera edustaa alhaisempaa kantaa, mutta
valitettavasti minä en ole yleisö. -- Luultavasti Lundahl saa ensiksi
nauttia matkastipendiä." --

Edelleen näyteltiin 23/11 ja 25/11 Deborah, jota seurue ei ennen ollut
esittänyt Helsingissä. Rva Winterhjelm esiintyi pitkässä nimiroolissa,
jonka hän oli oppinut suomeksi. Loistavin oli hän 4:ssä näytöksessä,
missä petetty juutalaistyttö kiroaa rakastajaansa. Muista mainitaan nti
Tötterman, joka näyttäytyi entistä tottuneemmaksi näyttämöön ja
näytteli teeskentelemättömän sydämellisesti, ja Vilho, joka hyvin
suoritti kyläkouluttajan osan. Vanhan juutalaiseukon pienessä roolissa
nti Emilie Stenberg ensi kerran astui näyttämölle Helsingissä.
Kielenkäyttö ilmaisi ettei suomi ole ollut hänen jokapäiväinen
kielensä, mutta näyttelemisessä oli alkuperäistä voimaa, joka todisti
luontaista taipumusta näyttämötaiteeseen. -- Ohjelma 28/11 alkoi
Ofeliakohtauksilla Hamletin neljännestä näytöksestä ja päättyi
Yhdistysjuhlaan. Jälkimäisen kappaleen esitystä sanotaan onnistuneeksi
ja erittäin kiitetään Vilhoa kauppaneuvoksena, Kalliota vahtimestarina
ja nti Aalbergia miellyttävänä Ludmillana. Kaksi päivää myöhemmin 30/11
oli ohjelman ytimenä samat kohtaukset Hamletista ja unissakävijäkohtaus
Macbethista; edellä kävi Anna Skrifvars ja jälkeen tuli Kihlaus.
Shakespeare-kohtauksissa esiintyi tietysti rva Winterhjelm. -- Sitte
seurasi 3/12 ja 5/12 Sven Dyringin koti, jossa rva Winterhjelm suoritti
Ragnhildin osan. Ragnhild oli varma ja eheä luonne- ja kohtalokuvaus,
niinkuin taiteilijattarelta saattoi odottaa; mutta verraten hyvin
onnistuivat myöskin rva Aspegren Guldborgina ja nti Tötterman
Regissana. Sitä vastoin vaivasi sekä Böökiä Stig Hvidenä että Leinoa
uskollisena palvelijana liiallinen tunteellisuus, vaikkei se estänyt
esitystä sujumasta tasaisesti ja kokonaisuutta tekemästä vaikutusta.

Tämän jälkeen rva Winterhjelm esiintyi ainoastaan kolme kertaa:
nimittäin 7/12 Ofelian mielipuolisuuskohtauksessa Hamletissa, jonka
ohella annettiin Mustalainen, loppukuvaelma Luciasta sekä Remusen
kotiripitykset; 9/12 taiteilijattaren itsensä toimeenpanemassa
iltamassa, jonka ohjelma oli sekakielinen, siinä kun rva Winterhjelm
yhdessä rva Kruskopfin (o.s. Grabow), entisen ruotsalaisen
näyttelijättären, kanssa näytteli huvinäytelmän Balskorna
(Tanssikengät), saman rouvan ja hrojen Agardhin, Renholmin ja Böökin
kanssa kohtauksia Regina von Emmeritz'istä, ja Lean suomalaisten
näyttelijäin avustamana, jonka ohella Bergholm, Navrátil ja Ericsson
lauloivat; ja vihdoin 12/12 Maria Tudorissa. Tämä viimeinen näytäntö
muodostui kauniiksi hyvästijättö-juhlaksi. Kun murhenäytelmä oli
päättynyt ja rva Winterhjelm jo useat kerrat innostuneesti
huudettu esiin, tapahtui mitä loistavin kunnianosotus siten että
orkesterinjohtaja ojensi näyttämölle esiintyvälle rva Aspegrenille
_kultaisen laakeriseppeleen_, jonka tämä soittokunnan toitottaessa ja
yleisön huutaessa: "eläköön!" laski taiteilijattaren päähän. Oli
juhlallinen ja liikuttava hetki, kun mahdollisen suurin ylistyksen ja
kiitollisuuden osotus suomalaisen teatteriyleisön puolesta annettiin
Lean unohtumattomalle esittäjälle.

Semmoinen oli yleisön kiitos taiteilijattarelle; Kaarlo Bergbom taasen,
jonka välityksellä rva Winterhjelm oli tullut tehneeksi mitä hän tehnyt
oli suomalaisen näyttämön hyväksi ja joka samalla paremmin kuin muut
oli oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, kirjoitti 14 p. jouluk. hänen
albumiinsa seuraavat sanat:

    Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle,
    Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.

    Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet;
    Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.

Kahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että
lauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme
näytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuun
_Turussa_. -- Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin
kolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat
taiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti
ulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa.
Näissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys
olisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä
ajassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja
pääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä
arvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen
epäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen
luonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa
herttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi
saman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä.
Varsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä.
-- Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil
ensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille.
Uusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys
Luciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin.
Jälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi,
kohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. -- Kolmas ja
viimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka
esitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys
täydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti
ihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä.
Turun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma,
sillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.

Palattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella
esittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli,
niinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman
toteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin
jälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi,
jäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar
joulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa
harjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.

Lauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua
annettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista
huvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinen _Onhan
pappa sen sallinut_, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja
Stenberg huvittivat "naturalistisella esityksellään", Ei ollenkaan
mustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään "vivahdutetusta ja
eloisasta näyttelemisestä" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti
toiset "oivallisella irvikuvamaalauksella". Vuoden viimeiset näytännöt
olivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg,
joka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai
kättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin
Marianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino
Mariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa
nuorelle näyttelijälle.

Uuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen,
näyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö
vastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia
huolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman
liialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin
Leino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen
johdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän
kuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.

Muutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin
oli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs "amatööri" lautamies.
Sitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia.
-- Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen
näytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli
lähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka
ylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen,
pitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit
toivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.

Ohimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut
Kööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut
kyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä
häntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin
näytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja
draamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa
hän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono,
mutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen "kuin taivaan ilossa".
"Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!"
Pietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.

Oopperanäytännöt alkoivat Verdin _Ernanin_ ensi illalla 4/1 ja
annettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet
olivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin
esitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan
menestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien
puolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin
hänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti
loi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista.
Elviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti
huomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi
vaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut
riittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa
kuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia
äänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu
lukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin
kuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja
mahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti
useimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi
aihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa
kiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien
edustajat saivat kiitosta: nti _Alma Wikström_[64] -- Giovanna,
Ericsson -- Riccardo, Aspegren -- Jago. Orkesterin johto oli Richard
Faltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä
kertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen
rouvansa oli marraskuulla lähtenyt.

Tammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka,
kiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan.
Kolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele,
jonka nauhoissa nähtiin "Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit,
valkea ja sininen".

Näin vuosi oli alkanut verraten hiljaisesti, mutta nyt _Ida Basilier_
oli tulossa. Loistavan kotimaisen konserttimatkansa jälkeen laulajatar
syksyllä oli matkustanut Kristianiaan herättääkseen siellä saman
riemastuksen kuin muualla (jäähyväislaulajaisista puolet yleisöä palasi
tilan puutteesta) ja sitte Göteborgin kautta Lyybekkiin, jossa hän
esiintyi Rosinana, ollen sielläkin suosionosotusten esineenä, jommoisia
vanhan hansakaupungin teatterissa tuskin ennen oli nähty. Tällä ajalla
sovittiin kirjeenvaihdossa Emilie Bergbomin ja laulajattaren välillä
vierailusta Helsingissä. Nti Basilier lupasi tulla helmikuun alussa ja
hän toivoi saavansa ensiksi esiintyä "vanhassa Jeannetten häissä",
ensimäinen uusi ooppera olisi Faust, maksu määrättäisiin sen mukaan
kuin hän tekee hyötyä -- "kaikissa tapauksissa en laula Suomessa
tulojen tähden, vaan sen tähden että mieleni tekee laulaa". Lyybekistä
hän matkustaisi Viipuriin, jossa aikoi vähän viipyä Forsténin
perheessä, jonne Margaretan osa oli lähetettävä, niin että hän voisi
siellä opetella sitä. -- Tämän mukaan Ida Basilier tulikin Viipuriin
tammikuun keskivaiheilla. Kun Fichtelbergerin oopperaseurue paraikaa
antoi siellä näytäntöjä, taiteilijatar yleisön suureksi ihastukseksi
esiintyi näyttämöllä Rosinana ja antoi sitä paitse konsertin.
Helsinkiin hän saapui 29/1 ja tervehdittiin häntä asemalla raikkailla
eläköönhuudoilla.

Ensimäinen näytäntö, jossa Ida Basilier esiintyi, oli 1/2, ja käsitti
ohjelma: _Jeannetten häät_ sekä 2:sen ja 3:nnen näytöksen Stradellasta.
Mainehikkaaksi tullut laulajatar vastaanotettiin myrskyisillä
suosionosotuksilla, jotka yhä kiihtyivät kun nähtiin ja kuultiin,
kuinka loistavan taiteellisesti ja suloisesti hän nyt esitti
kujeellisen Jeannetten, jona hän puoli kuudetta vuotta varhemmin oli
ensi kerran astunut näyttämölle. Pesonen oli sangen miellyttävä
Jean. -- Sen jälkeen seurasi 3/2 ja 6/2 sekaohjelma, joka alkoi
konserttiosastolla ja päättyi Jeannetten häihin. Sillä välin oli
Gounodin ooppera _Faust_ harjotettu valmiiksi ja oli sen loistava ensi
ilta, johon jo hyvissä ajoin piletit myytiin korotettuihin hintoihin,
10/2. -- Eilen, sanotaan Morgonbladetissa seuraavana aamuna, näytti
Suomalainen ooppera runsaassa ja hämmästyttävässä määrässä mitä se voi
aikaansaada. Näytäntö oli suuri merkitykseltään ja vaikutukseltaan.
Tämä ooppera ei ole helposti näyteltyjä ja sen eilinen, odottamattoman
hyvä onnistuminen todistaa silmin nähtävästi mikä elämänvoima piilee
suomalaisessa lyyrillisessä näyttämössä. Uskallamme sanoa, että yleisö
harvoin on mennyt teatterista semmoisen tunnelman vallassa kuin eilen.
Ei ainoastaan Navrátil ollut hehkuva, etevä Faust ja Ida Basilier
innostuttava Margareta, vaan muutkin suorittivat osansa niin, että
kokonaisuus oli ilmehikkään draamallisen ja musikaalisen eloisuuden
leimaama. Bergholm Mefistona, Ericsson Valentinina, rva Aura Thuring
Siebelinä pitivät kaikki hyvin puoliaan, köörit olivat oivalliset,
yhteisnäytteleminen varsin tyydyttävä, näyttämöllepano kiitettävä.
Ihastus oli yleinen ja paitse esiintyviä huudettiin orkesterin johtaja,
Faltin, ja kaiken luoja, Kaarlo Bergbom, näyttämölle vastaanottamaan
sydämestä lähtenyttä kiitosta.

Kun ooppera sen jälkeen oli esitetty kaksi kertaa 11/2 ja 13/2,
tuli Navrátilin vilustumisen tähden puolentoista viikon pysähdys,
jolloin annettiin Jeannetten häät konserttiosaston kanssa. Neljäs
Faust-näytäntö oli 23/2 ja seurasi niitä sitte vielä kahdeksan yhdessä
jaksossa (viimeinen 12/3) ja myöhemmin lisäksi neljä, 23/3 ja 26/3 sekä
9/4 ja 19/4, joten tämä ooppera yhtenä ainoana kevätkautena näyteltiin
kaikkiaan 16 kertaa -- todella suuremmoinen ennätys silloisessa
Helsingissä.

Ja menestys oli hyvin ansaittu, sillä Faustin esitys oli ei ainoastaan
etevintä mitä Suomalainen ooppera siihen saakka oli aikaansaanut, vaan
ylipäätäänkin erittäin tyydyttävä. Sanomattakin on selvää, että
näyttämöllejärjestely oli vaatimaton verrattuna siihen mitä nähdään
suurissa teattereissa; mutta toiselta puolen Bergbom oli osannut
toimittaa kaikki niin, ettei draamallisen toiminnan kehyksessä huomattu
mitään häiritsevää puutetta. Edelleen oli Faltin innostuksella
harrastanut orkesterin kohottamista tehtävän tasalle -- ja siinä
onnistunutkin, ja köörit olivat erinomaisesti harjotetut, vapaaehtoiset
avustajat kun eivät olleet säästäneet aikaa eikä työtä.[65] Mitä
solisteihin tulee on kyllä totta että Margaretan osa oli vähemmän Ida
Basilierin luonteenlaadun mukainen kuin Rosinan, mutta silti hän kykeni
pitämään esitystään taiteellisella kannalla. Hän pani pääpainon
Gretchenin, tuon kokemattoman porvaritytön viattomuuteen,
puhtauteen ja herttaiseen vaatimattomuuteen, mutta saatti myöskin
sydäntäkouristavasti ilmi hänen tuskansa ja epätoivonsa huomatessaan
itsensä rikolliseksi ja ylenannetuksi. Toisluontoinen taiteilijatar
olisi tehnyt luonteen hehkuvammaksi ja intohimoisemmaksi, vaikka tuskin
sentään todellisemmaksi. Navrátil, joka lauloi kauniimmat osat ja
suurimmankin osan rooliaan suomenkielellä (muun osan saksaksi) oli
niinikään tehtävänsä tasalla. Sitä vastoin Mefistofeles oli liian
vaikea Bergholmille, eikä sitä sovi ihmetellä, sillä onhan se
oopperakirjallisuuden vaativimpia. Kumminkin hän teki asiansa niin,
että esitys kävi päinsä ja muutamin kohdin ansiokkaastikin. Ericssonin
Valentin näytti huomattavaa edistystä ja rva Aura Thuring antoi niin
miellyttävän ja johdonmukaisesti väritetyn kuvan Siebelistä, että se
olisi luettu kunniaksi näyttämöön tottuneellekin. Nti Wikström vihdoin
esitti Marthan ja Bergbomin löytämä "pikku tenori" Lindström Wagnerin
osan niinkuin vasta-alkajilta saattoi odottaa. -- Että ensi illan
riemastus ei ollut turhanpäiväinen ja aiheeton, todistaa parhaiten
näytäntöjen tavaton luku. Seitsemännen näytännön jälkeen lakkautettiin
pilettien hinnankorotus. Esimerkkinä että yleisön innostus oli kestävää
laatua, mainittakoon mitä sanotaan kymmenennestä näytännöstä 8/3:
yleisö oli lukuisa ja "suurimmassa määrässä sähkötetty", salonki kaikui
suosionmyrskyistä, kolmannen näytöksen lopussa nti Basilier sai mitä
komeimman jättiläiskukkakimpun ja näytännön lopussa huudettiin
laulajatar, Navrátil ja Bergbom useita kertoja esiin ja näyttämölle
heitettiin joukko kukkakimppuja!

Luonnollista on että Ida Basilierin pitkä vierailu sai yleisön
vertaamaan häntä Emmy Achtéhen ja väittelemään kummankin ansioista.
Kaikuna näistä väittelyistä saattaa pitää erään nimettömän[66]
kirjoituksen Morgonbladetissa (9/3), jossa molemmat laulajattaret
saavat täyden tunnustuksen. Siitä lainaamme seuraavat rivit:

"Suomalaisella oopperalla on ollut se erinomainen onni, että sen ensi
askeleita on tukenut kaksi kykyä, joiden vertaista tuskin voi toivoa
Suomessa nähtävän ja kuultavan vuosikymmenien kuluessa. Tämä onni on
niin suuri, että miten paljo luotettaneekaan johtajan suureen taitoon
ja tarmoon, Suomalainen ooppera tuskin sitä ilman olisi ollut
mahdollinen. -- -- Vanhemmat henkilöt maassamme, jotka ovat kuulleet ja
nähneet Jenny Lindin näyttämöllä, sanovat rva Achtén esiintymisen
muistuttavan heitä tästä perin draamallisesta laulajattaresta. Hänkään
ei ollut paikallaan konsertissa; vasta näyttämöltä hänen äänensä
yhdessä ylen etevän näyttelemisen kanssa oikein ihastutti.
Mielipuolisuuskohtaus Luciassa oli hänenkin etevimpiä loistokohtiaan.
Olemme kuitenkin kuulleet samojen henkilöiden vakuuttavan, että
Strömer-Achté näyttelemiseen nähden voidaan asettaa suuren
laulajattaren rinnalle. Pacius kuuluu ensi kerran palattuaan
Lucia-näytännöstä Suomalaisessa teatterissa innostuneena huudahtaneen:
'So was hab' ich noch nie gesehen und gehört!'[67] Ja joskin luultavaa
on, että hän tyynemmällä hetkellä olisi mukaillut lausettaan, niin on
selvää että kyky, joka viettelee semmoisen asiantuntijan semmoiseen
huudahdukseen, ei ole jokapäiväinen laatuaan. -- -- Jo kasvojeneleet
asettavat hänet suurten näyttämötaiteilijain tasalle. Komea, mutta
samalla notkea vartalo, kaunis, ilmehikäs ulkonäkö ja luonnonraitis
rohkeus, joka ikäänkuin leikkii mitä kiihtyneimpien sieluntunnelmien
esittämisellä, ovat lahjoja, jotka ovat määränneet hänen taiteellisen
kutsumuksensa. Lisää siihen laulutaito, joka halusta noudattaa
innostuksen käskyä, ja varma käsitys siitä mitä olosuhteet myöntää sen
käskeä, niin selittää tämä ansiopuolten sarja sen mahtavan vaikutuksen,
jonka hän erehtymättömästi on aikaansaanut."

"Yhtä varmaan kuin opera seria on rva Achtén, yhtä varmaan on opera
comique nti Basilierin ala."

"Nti Basilierin näytteleminen ja laulu ovat laatuaan sentapaista, joka
ainoastaan etevimmillä lyyrillisillä näyttämöillä on tarjona. -- Vaikea
on sanoa kummalleko suomalaisen laulunäyttämön suurelle laulajattarelle
luonto on lahjoittanut rikkaamman äänen. Nti Basilieria ei ole koeteltu
laulussa, jonka tulee ilmaista korkeinta intohimoa. Että rva Achtén
ääni semmoisissa kohdissa joskus tuntuu väkinäiseltä ei ole lainkaan
ihmeellistä. Sillä eivät mitkään muut, ei mies- eikä naisäänet, kuin
italialaiset täysin riitä semmoisiin voimankokeihin. Korkeassa
äänistössä on nti Basilier ehdottomasti voitolla. Hänen sillä
äänikerralla liukas huiluäänensä vaikuttaa kahdenkertaisella voimalla
hänen erinomaisen laulutaitonsa kautta. Yhdessä vilkkaan, keveän,
ranskalaisesti iloisen ja kuitenkin hienotunteisen näyttelemisen kanssa
saa tämä laulu dramaattisen ilmeen, joka tekee nti Basilierin
esiintymisen verrattomaksi, nimittäin meillä ja suomalaiselta
laulajattarelta. Sillä kuinka harvinainen rva Achtén tapainen
draamallinen kyky ja laulutaito lieneekin, voi Suomalainen ooppera
kuitenkin toivoa, että se tulevaisuudessa olisi joskus korvattavissa.
Mutta semmoinen ranskalainen eloisuus ja suloisuus kuin nti Basilierin
on suora poikkeus kaikesta suomalaisesta. -- -- [Puhutaan sitte
jännityksestä, millä odotettiin laulajattaren esiintymistä Faustissa].
Pietarissa on Pattin 'juveliaaria' kaiken ihastuttavan laulun non plus
ultra. Ja mikä ihme! Arkadiateatterimme oli juuri tätä aariaa varten
saava helmilaulajattaren, jonka vertaista helmien luojaa ja sirottajaa
harvat ovat kuulleet, jotka eivät ole kuulleet jumalallista Pattia.
Mutta nti Basilier täyttää Margueriten osan ei ainoastaan viehkeällä
laululla, vaan näyttämöllisellä taiteella, joka on herättänyt iloista
hämmästystä ja, jos mahdollista, enemmän ihailua kuin Rosina. -- --
Oikein oivaltaen mitä Goethen Gretchen on ja on oleva, hän ei ole
näyttelemisessä eikä laulussa tavotellut suurta traagillisuutta. Hänen
hiljainen sydämellinen, kohtaloonsa alistuvainen Margueritensa ei ole
tärisyttänyt katsojaa, vaan valloittanut kaikkien sydämet. Se on
enemmän kuin Gounodin Marguerite oikeastaan voi vaatia, mutta johon
Goethen Gretchenillä on täysi oikeus."

"Mutta todellisuudessa tämä on enemmän kuin on pyydettävä
draamalliselta laulajalta hänen oman alansa ulkopuolella. Olisi halu
sanoa: semmoinen monipuolisuus on liikaa. Rva Achté sai pienen
naisellisen päähänpiston esiintyä Fra Diavolossa ja teki siinä aivan
oikein korkeampien vaatimusten kannalta katsoen -- rakastettavan
fiascon. Siihen oli hänellä täysi oikeus. Sillä korkeatraagillinen kyky
niinkuin hänen ei voi antaa parempaa kielteistä todistusta siitä mikä
hänen oikea kutsumuksensa on. Nti Basilierin kyky on selvästi
monipuolisempi. Hän liikkuu myös vapaasti konserttisalissa, joka
tositeossa on lähempänä koomillista kuin traagillista näyttämöä." --

"Pääkaupungin yleisö ei väsy kuulemaan ja ihailemaan nti Basilieria;
mutta rva Strömer-Achtéta ei sentähden vähemmän kaivata. Kun hän
jälleen esiytyy, on Suomalaisen oopperan ystävillä oleva uusi
juhlapäivä." --[68]

Vaikka Faustin kahdestoistakin näytös annettiin hyvälle huoneelle, oli
aika tullut tarjota vaihtelua. Donizettin _Rykmentin tytär_, jonka
nimiroolissa Ida Basilier oli niittänyt laakereita Tukholmassa, olikin
valmis ja esitettiin ensi kerran 14/3. Tässä koomillisessa oopperassa
laulajatar jälleen oli omalla alallaan, niin ettei kellään ollut
vähintäkään aihetta muistutuksiin. Itse asiassa hän Mariena,
krenatöörirykmentin holhottina, kerrassaan hurmasi yleisön. Hänen
laulunsa ja näyttelemisensä viehätti yhtä hyvin taiteellisuutensa kuin
luontaisen raittiin huumorinsa kautta. Myrskyisimmät olivat
suosionosotukset jäähyväiskavatinan jälkeen toisessa näytöksessä, jonka
esitys oli lämmin ja ihastuttava. Onnellisen rakastajan, Tonion, osa
oli Ericssonilla; Bergholm esiintyi kersantti Sulpicenä ja nti Wikström
markisinnana. Sotilasköörit laulettiin reippaasti ja soinnukkaasti, ja
orkesteri oli viritetty iloiseen tunnelmaan. -- Samalla menestyksellä
näytäntö uudistettiin yhdessä jaksossa kolme kertaa (15, 17 ja 19 p.).
Viimeisenäkin kertana, jolloin Ericssonin pahoinvoinnin tähden W. O.
Gottlund esiintyi Toniona, oli huone täpötäynnä, mutta kuitenkin
oopperan yhtämittainen esitys keskeytettiin, jotta saataisiin tilaa
erään saksalaisen baritonin vierailulle.

Achtén ja Dunckerin poissaollessa ooppera kaipasi varsinaista
baritonilaulajaa. Kun kumminkin mielellään tahdottiin antaa Sevillan
Parranajaja, otettiin lyhyeksi ajaksi avustamaan semmoinen laulaja
Fichtelbergerin oopperaseurueesta. Hänen nimensä oli _Otto_ ja esiytyi
hän ensi kerran -- kahden Faust näytännön välillä -- 25/3 (Marian
päivänä) Carlo I:nä erinäisissä Ernanin kohtauksissa, jotka esitettiin
yhdessä Rykmentin tyttären kanssa. Hra Ottolla oli hyvin kehitetty,
voimakas ja syvä baritoniääni, jota paitse hän komeine vartaloineen
näyttäytyi kokeneeksi näyttämölliseksi taiteilijaksi. Yleisö osotti
vieraalle suurta suosiota, vaikka hänen ykstoikkoisia saksalaisia
oopperaliikuntojaan moitittiin. -- Sevillan Parranajaja tuli sitte 28/3
ja se oli iloisimpia, nautintorikkaimpia ja loistavimpia näytäntöjä
koko kevätkaudella. Otto oli kokenut ja taitava Figaro, Navrátil
Almavivana taiteellinen sekä laulun että näyttelemisen puolesta, ja Ida
Basilier aivan säteilevä Rosina. Vaikea on sanoa hurmasiko hän enemmän
laulullaan vai kujeellisella, suloisella näyttelemisellään, sillä
molemmat sulivat taiteelliseksi eheydeksi, jonka vaikutus oli
vastustamaton. Paitse Venzano-valssia hän viime näytöksessä lauloi
mestarillisesti kauniin loppuaarian Bellinin Unissakävijästä. --
Näytäntö uudistettiin peräkkäin viisi kertaa täysille ja yhtä
innostuneille huoneille. Kuudentena iltana, 6/4, jolloin Otto esiintyi
viimeisen kerran, oli yleisön riemu- ja suosionosotukset harvinaisen
vilkkaat. Pienempien kukkavihkojen ohella nti Basilier sai yhden
tavattoman suuren ja komean kukkakimpun, jonka sinivalkoisissa
nauhoissa oli kirjoitus: "Suomalaisilta ylioppilailta Wilhelmin
päivänä." Tietysti olivat antajat samana päivänä olleet mukana laululla
tervehtimässä J. V. Snellmania, ja tahtoivat he kirjoituksellaan
ilmaista, että heidän ihailunsa laulajatarta kohtaan oli sukua sen
isänmaallisen innostuksen kanssa, jolla he kunnioittivat kansallista
suurmiestä.

Sevillan Parranajaja näyteltiin, niinkuin juuri mainittiin, ensi kerran
28/3 ja kaksi päivää myöhemmin annettiin Ruotsalaisessa teatterissa
ensi kerran Bellinin Unissakävijä. Seuraavina ja joskus samoinakin
päivinä näitä oopperoita sitten esitettiin rinnakkain. Väkeä ei
puuttunut kummallakaan taholla yhtä vähän kuin suosionmyrskyjä ja
kukkia. Saattaa syystä kysyä, oltiinko nyt tyytyväisiä kun kilpailu oli
täydessä vauhdissa? Niin oudolta kuin kuuluneekin, ei tyytyväisyys
ollut suurempi niiden puolella, jotka olivat tätä kilpajuoksua
vaatineet kuin niiden, jotka olivat sitä vastustaneet. Tositeossa
näennäinenkin yritys jälkimäiseltä puolelta todella kilpailla sai
edelliset kuohuksiin. Ida Basilierin päähänpisto Parranajajassa laulaa
Unissakävijän loppuaaria vaikutti näet tällä tavoin, ja siitä johtui
että niinä päivinä, jolloin Parranajaja ja Unissakävijä kilpailivat
Helsingin yleisön suosiosta, oli tässä yleisössä paljo vähemmän sointua
-- kuin epäsointua.

Otamme kaksi senaikuista lausuntoa, jotka luovat valoa oloihin.
Nimimerkki A--i--a, se on nti Adelaide Ehrnrooth, käsitteli
asiaa Morgonbladetissa 14/4. Tämä henkevä nainen kuului kyllä
ruotsinmielisiin, mutta siitä huolimatta hän elämänsä loppuun oli niitä
harvoja, jotka uskaltavat ajatella itsenäisesti, ja sentähden voidaan
häntä pitää todistuskelpoisena. Puhuttuaan ensin Suomalaisesta
oopperasta, jonka perustajaa hän vertaa taidepuutarhuriin, joka
lyhyessä ajassa on erämaahan loihtinut troopillisia kukkia ja upean
vihanuuden, sekä sitte Sevillan parranajajan innostuttavasta
esityksestä, hän jatkaa:

-- "Millä kummastuksella lukikaan osa yleisöä ainakin kahden
sanomalehtemme imeliä moitesanoja siitä, että nti Basilier kohotti
näytännön huippuunsa laulamalla Unissakävijän loppuaarian. Muutamat rva
Engdahlin herkkätunteiset ihailijat antoivat nti Basilierin tietää,
kuinka heihin 'koski kipeästi', että se täydellinen taiteellisuus,
jolla hän esitti aarian, oli omansa 'tekemään mitättömäksi' rva
Engdahlin laulun -- ja että kehittyneempi laulajatar sen kautta oli
osottanut hienotunteisuuden puutetta ja sydämettömyyttä. Siinä
ihan uusi käsitys taiteellisesta etevämmyydestä! Ymmärtääksemme
johdonmukaisuus vaatii, että tästä lähtien suurempien taiteilijain
täytyy panna kynttilänsä vakan alle, niin ettei se epämiellyttävästi ja
masentavasti pistäisi dilettantteja silmiin! Jos yleisön aisti on sillä
tavoin kehitettävä, niin on sivellin siepattava Berndt Lindholmin ja
Hjalmar Munsterhjelmin kädestä, sillä kieltämättä heidän taulunsa
tekevät mitättömäksi melkoisen joukon kuutamo- ja saaristo- y.m.
maisemia ja Topeliuksen Kanervakukat ja Sylvialaulut ovat armotta
poltettavat, sillä ne loukkaavat alituisesti 'runollisten kokeitten',
'valittujen laulujen', 'kukkain' y.m. julkaisijoita, joissa kenties
minä taikka sinä, rakas ystäväni, olemme ilmituoneet innostuksemme
ja joilla olemme herättäneet ihailua -- kahvipöydässä ja
nimipäiväjuhlissa." -- --

"Jos se rakastettava ja lahjakas vasta-alkaja, joka nyt ihastuttaa
Uuden teatterin yleisöä suloisella, sulavalla äänellään, jatkaa
opintojaan ja kohoaa sille kannalle, jolla nti Basilier ja rva
Strömer-Achté jo seisovat -- varmaankin tuloksena suuresta työstä ja
vakavista ponnistuksista -- silloin tulevat _kaikki_ äänet puoluehengen
pakottamatta yhtymään hyvähuutoihin, ja suotakoon se ilo kaikille
taiteen ystäville, että saamme nähdä tämän tähden loistavan kauniin
Uuden teatterimme taivaanrannalla yhdessä nyt jo niin suuressa arvossa
pidettyjen tähtien Ida Basilierin ja Emmy Achtén kanssa. Niin komeat
muurit ansaitsevat kaikua äänistä, jotka ovat niiden arvoisia." --

Mutta olisihan Ida Basilierin menettelyssä kuitenkin _voinut_ olla
jotain tahallista. Että niin _ei_ ollut laita, todistaa ote Emilie
Bergbomin kirjeestä Betty Elfvingille:

"Sanomista näet, kuinka julkeita voidaan olla sentähden että toinen
taiteilijatar laulaa jonkun aarian hyvin ja toinen huonosti. Sula
sattumus teki että Parranajaja ja Unissakävijä esitettiin samaan
aikaan. Jos Otto, niinkuin tarkoitus oli, olisi tullut tänne ennen kuin
hän matkusti Turkuun, niin olisi Parranajaja luultavasti mennyt
helmikuun alussa ja jo silloin oli määrätty, että Ida päättäisi
oopperan Unissakävijän aarialla; se annettiin kohta sovitettavaksi
orkesterille. Hän on laulanut sen Kristianiassa ja Lyybekissä, mutta
sittenkään hänen ei olisi pitänyt laulaa sitä -- sentähden että hän
lauloi sen loistavasti ja rva Engdahl tavaili sitä kuin pikku
koulutyttö! Useat, jotka ovat kuulleet sen kummassakin teatterissa,
eivät ole voineet käsittää että se on sama aaria, vaan ovat luulleet
että se on poisjätetty Ruotsalaisessa teatterissa! Juuri sentähden on
niin hölmöläntapaisesti meluttu. Jos Ida olisi laulanut huonosti, niin
tietysti ei kukaan olisi sitä pannut pahakseen -- -- [mutta] jollakin
tavalla häntä oli rangaistava siitä, että hän niin uskollisesti on
esiintynyt ainoastaan meillä. -- Ei häntä sillä ole saatu lähemmäksi
Ruotsalaista teatteria, päinvastoin! Et voi uskoa, kuinka erinomaisen
kiltti ja rakastettava hän on ollut koko ajan, emmekä voi kyllin
kiittää häntä." --

Pääsiäisten jälkeen 19/4 annettiin Faust Ida Basilierin hyväksi.
Morgonbladetissa tätä laulajattaren kenties loistavinta iltaa
vaatimattomassa Arkadiassa kuvataan seuraavin sanoin:

"Musikaalisessa suhteessa valioyleisö täytti teatterin ahdinkoon asti,
ja suosionosotukset ilmaisivat koko illan kuluessa semmoista
innostusta, jota tuskin olisi voinut odottaa suomalaiselta
hitaisuudeltamme ja joka tuotti sitä suurempaa kunniaa etevälle
taiteilijattarelle, joka sen oli herättänyt. Nti Basilierille
ojennettiin kaksi laakeriseppelettä, toinen oopperan jäseniltä, toinen
musiikinharrastajilta kumpaakin sukupuolta. Jälkimäisen sinivalkoisissa
nauhoissa oli kirjoitus: _'Isänmaallisen säveltaiteen edistäjälle Ida
Basilierille. -- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.'_ Joka
näytöksen jälkeen, missä ylistetty taiteilijatar esiintyi, sai hän
vastaanottaa mitä kauniimpia kukkakimppuja. Näytännön lopussa syntyi
huumaava suosionmyrsky ja orkesterin toitottaessa osaksi ojennettiin,
osaksi heitettiin näyttämölle kukkakimppuja, joiden joukossa yksi
jättiläissuuri, niin runsaasti että lattia kokonaan peittyi ja useilla
henkilöillä oli täysi työ niiden kokoamisessa.[69] Esiinhuudoista ei
tahtonut loppua tulla. Kun nti Basilier lähti teatterista, tervehti
häntä ylioppilaslaulu ja lukuisan kansalaisjoukon eläköönhuudot, jonka
jälkeen ylioppilaat laulaen saattoivat hänet kotiinsa."

Kun nti Basilier välillä oli esiintynyt Stradellassa ja lämpimän
sulavasti tulkinnut Leonoran riutuvia lemmentunteita, seurasi vielä
suomalaiselle ohjelmistolle uusi, joskin yleisölle tuttu ooppera,
Flotowin _Martha_. Tämä sävelteos on niitä, jotka hyvin esitettyinä
aina miellyttävät, ja niin nytkin. Ida Basilier oli kaikinpuolin mitä
ihastuttavin Martha, ja Navrátil puolestaan erinomainen Lyonel. Nancyn
osassa esiytyi nti Tallgren iloisesti ja reippaasti ja Bergholm oli
sangen hyvä Plumkett. Kööritkin suoritettiin tarpeellisen ripeästi ja
eloisasti. Ooppera esitettiin neljä kertaa samalla menestyksellä,
viimeinen Vapunpäivänä, jonka jälkeen ei enää toimeenpantu muuta kuin
yksi ainoa näytäntö. Rykmentin tytär annettiin näet 5/5 Bergholmin
hyväksi ja oli se samalla Ida Basilierin jäähyväisilta. Paitse
resetinsaajaan kohdistuivat lämpimät suosionosotukset ihailtuun
laulajattareen sekä Richard Faltiniin ja Kaarlo Bergbomiin.

Syy näytäntöjen varhaiseen lakkauttamiseen oli kesällä toimeenpantava
Suomen ensimäinen yleinen näyttely ja aikomus sen aikana antaa
ooppera-näytäntöjä. Taiteilijoille myönnettiin kahden kuukauden loma,
jotta he sen jälkeen voisivat virkein voimin uudestaan ryhtyä toimeen.
Ida Basilier, joka helmikuun alusta oli esiintynyt 40 kertaa 6:ssa eri
oopperassa, oli suunnitellut matkan Karlsbadiin ja pyytänyt Emilie
Bergbomia tulemaan mukaansa luvaten kustantaa hänenkin matkansa.
Tietenkin tämä mielihyvällä suostui tarjoukseen, ja kun nti Basilier
varhemmin lähti Helsingistä käydäkseen sisarensa ja lankonsa luona
Haminassa, he päättivät yhtyä Viipurissa, missä puheosasto parastaikaa
näytteli, sieltä alottaakseen yhteisen matkan. Jo vähää ennen matkusti
kotimaahansa Navrátil, annettuansa 2/5 nti Alie Lindbergin, Niemannin
y.m. avulla soitannollisen iltaman ylioppilastalolla. Sekä Ida Basilier
että Navrátil olivat luvanneet palata heinäkuun 1 p:ksi.

Kun puheosasto tammikuulla lähti Helsingistä, suuntasi se ensin
matkansa _Haminaan_. Täällä kohdeltiin teatteria nytkin erittäin
suosiollisesti, niinkuin näkyy siitä että viidestä näytännöstä
(22/1-29/1) saatiin keskimäärin 541 markkaa kustakin -- joka oli
enemmän kuin paljo suuremmatkaan kaupungit olivat antaneet. Paitse
Sirkkaa ja Mariannea ja kolmea pikku kappaletta esitettiin Preciosa
kaksi kertaa.

Haminasta matkustettiin _Pietariin_, jota tällä kertaa pidettiin retken
varsinaisena päämääränä. Kumminkin oli seurue täällä kokeva ankaraa
vastatuulta. Tuskin oli kauppapalvelijain klubin huoneustossa
(Wladimirskajakadun varrella) 3/2 ensimäinen näytäntö (Yhdistysjuhla ja
Toinen tai toinen naimaan) annettu, kun poliisiupseeri toi tiedon, että
klubilla ei ollut oikeutta toimeenpanna suomalaisia näytäntöjä,
ja oli siis illaksi ilmoitettu näytäntö peruutettava, jollei
kaupunginpäällikkö Trepow antaisi suostumustaan. Vilho riensi kohta
tämän mahtiherran luokse pyytämään lupaa. Hän tapasikin kenraalin
kotona, mutta sen sijaan että olisi suostunut pyyntöön hän Vilhon
"ihmeeksi" puhui seuraavaan tapaan: Kun puolalaiset joku aika sitten
pyysivät saada näytellä Pietarissa omalla kielellään, niin se heiltä
syystä kiellettiin. Siitä johtui että kenraali ei voinut antaa
semmoista lupaa suomalaisillekaan; ties mitä rettelöitä siitä syntyisi,
semminkin kun ei näytelmiä oltu sensuroitu -- niin, ennen kun
sensuroiminen oli suoritettu ei voitu mitään edes yrittääkään! Onni
onnettomuudessa oli että Trepowilla ei ollut aavistustakaan jo
annetusta näytännöstä. -- Rovasti Öhqvist neuvoi kääntymään
hoviministeri Adlerbergin puoleen, mutta ei sekään tepsinyt.

"Asiamme täällä", Vilho kirjoittaa 11/2, "on nyt paisunut niin
suureksi ja tärkeäksi, että se esitetään itse korkean Majesteetin
ratkaistavaksi. Tänään piti Adlerbergin kirjoittaa suostumuksensa ja
nimensä anomukseemme, mutta ei uskaltanutkaan, 'koska asia on uusi',
semmoinen josta ennen ei ole ollut puhetta. Öhqvist lähti paikalla
Stjernwall-Walleenin puheille, joka vakuutti että lupa kyllä saadaan.
Ainakin viisikymmentä henkeä, ylhäisiä ja alhaisia, on ollut liikkeellä
meidän takia. Nuo Trepowin sanat: puolalaisille ei annettu lupaa,
miksi teille? -- käyvät mörköinä kummitellen. Asiaa katsotaan
valtiolliselta kannalta. -- Olkoon kuinka tahansa, asia on niin tärkeä
tulevaisuuteenkin nähden, että meidän täytyy odottaa lopullista
ratkaisua. Että meillä on periculum in mora, tietävät asianomaiset
vallan hyvin. Mutta rahaa tämä maksaa, etenkin kun ei tule mitään
sisään." --

(16/2) "Tämä on jo neljäs kirje, jonka kirjoitan sinulle
kieltokatastroofin jälkeen, mutta en vieläkään voi antaa varmoja
tietoja. -- Usko pois, kamalampaa aikaa en eläissäni ole kokenut. Kyllä
Öhqvist lohduttaa ja sanoo luvan tulevan, mutta epätoivo minua kovasti
kiduttaa, kun asia on ventovierasten hoviherrojen kabineteissa
ratkaistavana. Niin paljo varmasti tiedän, että anomuksemme
Stjernwall-Walleenin virallisen suosituksen kanssa on jätetty
hoviministeri Adlerbergille. Tämän viikon kuluessa toivomme päätöstä.
Eilen ja tänään olen ollut rahanlainaamis-puuhissa. Parviaisen
konttorista sain 250 ruplaa, jolla olen maksanut puolikuunpalkat."

(Pari viikkoa myöhemmin). "Tänään menin Öhqvistin luokse ja kerroin
kuinka olemme kurjassa tilassa. Hän otti paikalla 'talarin' päällensä
ja ristin rintaansa lähteäkseen hoviministeristöön. Jo eilen hän oli
ollut siellä ja saanut vastauksen, että asiasta annettaisiin päätös
noin parin viikon päästä (!), mutta hän sanoi siihen että se on tärkeä
ja vaatii pikaista vastausta: jaa taikka ei. Silloin luvattiin vastata
tänään. Siinä hetkessä juolahti hänen mieleensä, että Trepow ja
ministeristön kanslianpäällikkö Küstler olivat keskenään vihamiehiä
(jostakin syystä, jonka hän minulle kertoikin) ja päätti käyttää tätä
hyväkseen -- ja onnistui. Hän meni näet Küstlerin luokse ja sanoi, että
Trepow, jolla on tapana pistää nenänsä joka paikkaan, nyt esteli
suomalaisia näyttelemästä y.m. y.m. -- Vai niin, Küstler vastaa, onko
Trepow kieltänyt? ja hän poistuu erääseen kansliahuoneeseen, josta
kymmenen minuutin päästä palaa ja lausuu: suomalaisilla on julkinen
lupa antaa näytäntöjä."

"Meillä on siis lupa. Et usko, kuinka ikävät nämä ajat ovat olleet,
joskaan ei niille, jotka tekevät työtä ainoastaan palkan tähden eivätkä
välitä siitä mistä palkat maksetaan." --

Näin päättyivät vihdoinkin nämä rettelöt, joiden Vilho luuli
aiheutuneen jonkun pahansuovan vehkeistä. Lopulta saatiin kaksi (!) eri
lupakirjaa, mutta seurue menetti viivytyksen kautta toista kuukautta
kallista aikaa. Palkkoihin Vilho ensin lainasi rahaa, mutta kun luotto
ei ollut rajaton, täytyi hänen pyytää Helsingistä 475 ruplaa tullakseen
tovereineen toimeen. Ajoittain oli seurueen jäsenillä oikein hätä
käsissä. -- Näytännöt alkoivat uudestaan 10/3, jolloin Marianne meni
loistavasti. "Yleisö oli äärettömästi innostunut. Huone melkein täynnä;
kaikki halvemmat paikat myydyt, mutta kaksi ruplaa maksavat tyhjinä. --
Olipa meillä vieläkin rettelöimistä Trepowin kanssa, joka ei tahtonut
ymmärtää meillä olevan lupaa _julkisesti_ myydä pilettejä; täytyi siis
lisäksi hankkia 'selitys' selvään lupakirjaan!" -- Tämän jälkeen
annettiin vielä seitsemän näytäntöä -- viimeinen 4/4 --, joissa muun
muassa esitettiin Sirkka, Nummisuutarit ja Narcisse Rameau. Yleisö oli
koko ajan innostunutta, mutta sali oli liian suuri (550 sijaa)
täyttyäkseen. Varsinkin kalliimmat paikat olivat usein tyhjinä. "Ani
harvoin saamme nähdä suomalaisia, hyväpalkkaisia virkamiehiä
teatterissamme. Ne ovat samanlaisia kuin kotona -- sitä paatunutta
sukua, johon ei mikään henkinen voima pysty." Tulot näytännöistä olivat
semmoisinaan tyydyttäviä, mutta mahdotonta oli saada takaisin mitä
pakollisen työttömyyden aikana oli menetetty. Pietarin matka tuotti
2,944 mk. 71 p. tappiota.[70] --

Koska kerrottujen rettelöiden tähden Pietarissa viivyttiin kauvemmin
kuin ajateltu oli ja teatteri _Viipurissa_ jo oli vuokrattu seuruetta
varten, tehtiin pietarilaisten näytäntöjen väliaikoina kaksi matkaa
sinne ja annettiin kummallakin kerralla kaksi näytäntöä. "Seuran
kunniaksi saan mainita", Vilho kertoo, "että mennen tullen ajettiin
kolmannessa luokassa; ainoastaan hra Himbergille täytyi ostaa toisen
luokan piletti." -- Pietarista seurue erosi 5/4 ja samana päivänä
alotettiin näytännöt Viipurissa ja jatkettiin niitä toukokuun loppuun.

Tämä Viipurissa olo muodostui suotuisaksi, muunmuassa sen kautta että
kymmeneen tilattavaksi tarjottuun näytäntöön otettiin pilettejä 220
markasta kutakin kohti. Bruttotulo 25 näytännöstä oli 16,166 mk. 60 p.,
se on noin 650 illalta. Vanhempien kappalten ohella annettiin seuraavat
uudet: L'Arrongen 4-näytöksinen huvinäytelmä _Oma Toivoni_[71] (Mein
Leopold, 16/4) sekä K. Hämäläisen suomentamat Bellyn 1-näytöksinen
ilveily _Herkules_ (18/4), Lafontin 2-näytöksinen näytelmä _Ohdakkeet
ja laakeri_ (2/5) ja Hahnin 1-näytöksinen huvinäytelmä _Hänen
ylhäisyytensä etuhuoneessa_ (21/5). Ensin mainituista Vilho sanoo, että
se "teki melkein furoren, en milloinkaan ole nähnyt Viipurin yleisöä
niin innostuneena". Kavaluus ja rakkaus annettiin "madame" Aspegrenin
ja Jeppe Niilonpoika Vilhon hyväksi. Laululintusessa debyteerasi 23/4
nti Landegren, joka tahtoi "täällä koettaa siipiänsä saadakseen
uskallusta tulla oopperaan". Menestys lienee ollut huononlainen, koska
nimeä ei useammin mainita. Nummisuutarit näyteltiin kaksi kertaa, mutta
siitä oli huhuiltu, että se on raaka ja sentähden "porvarissäätyiset
daamit" pitivät sopimattomana käydä komediaa katsomassa. Kappale
esitettiin siis melkein yksistään miespuolisille katsojille!
Muutoinkaan ei Viipurin "fiinimpi herrasväki" suosinut suomalaista
teatteria, n.s. "rankilooshit" olivat useimmin tyhjät. -- Samassa
kirjeessä, jossa Vilho tekee tämän huomautuksen, on seuraava
näyttämöelämää kuvaava piirre: "Kiitoksia paljo teatteriruoasta, jonka
lähetit meille. Sen kautta säästyy meille monta, monta markkaa, sillä
tätä ennen syötiin ruoat todellisesti -- mitä ei näyttämöllä se
kulissien takana(!)" -- Viipurin ajan lopulla teatteri sai loistavan
avustajan Ida Basilierissa, joka lauloi kaksi kertaa Jeannetten häissä
(12/5 ja 14/5) täpötäysille huoneille. Kirjeistä näkyy, että Bergbom
kerran kävi Viipurissa puheosaston luona. Myöhemmin Emilie Bergbom tuli
sinne yhtyäkseen Ida Basilieriin Karlsbadin matkaa varten. Silloin
päätettiin että Viipurista lähdettäisiin Mikkeliin, johon seuruetta oli
pyydetty tulemaan. Samallainen pyyntö oli tullut Joensuustakin, mutta
kun mikkeliläiset tarjosivat vapaan matkan sinne ja takaisin
Lauritsalaan ja myöskin maksuttoman teatterisalin, noudatettiin heidän
kutsuansa. Ettei kesälupaa saataisi, oli Vilholle "oikein mieleen,
sillä raha-asiamme ei myönnä levon hetkeäkään". -- Viimeinen näytäntö
Viipurissa (Sirkka) oli 28/5 ja sen jälkeen matkustettiin Mikkeliin,
jossa ajan tullen tapaamme väsymättömän seurueemme.

       *       *       *       *       *

Olemme saapuneet puheosaston neljännen ja lauluosaston kolmannen vuoden
loppuun ja syytä on luoda katsaus oloihin ja ehtoihin, joista
suomalaisen näyttämön kehitys oli riippuvainen. Mitä yrityksen
taiteelliseen puoleen tulee, on se jo edellisestä selvillä. Siihen
nähden että oli miltei tyhjästä alotettu, oli aivan hämmästyttäviä
tuloksia aikaansaatu eikä kellään ollut aihetta epäillä taiteellisen
edistyksen jatkumista. Vähemmän ilahuttava ja toivorikas oli
taloudellinen puoli.

Edellisistä vuosista tiedämme, että jokainen oli tuottanut tappiota ja
että vaillinki kolmannen vuoden lopussa teki 25,383:50 markkaa. Nyt
päättyneeltä ja seuraavalta (1872 perustetun kannatusyhdistyksen
neljänneltä ja viidenneltä) vuodelta emme ole saaneet käsiimme
seikkaperäistä tilinpäätöstä eikä sanomissakaan mainita semmoista
julkiluetun. Näyttää siltä kuin olisi katsottu parhaaksi pitää
yrityksen arveluttavaa kantaa läheisimpien salaisuutena. Emilie
Bergbomin päiväkirjan mukaan olivat näytäntökautena 1875-76 tulot
97,092:21, menot 131,680:59 ja vaillinki siis 34,588:38 markkaa; mutta
tähän sisältyy vain se mikä on tullut ja mennyt hänen käsiensä kautta
eikä muuta kuin osa maaseututointa koskevaa. Mutta jos niinkin, emme
voi ajatella että vaillinki, kaikki lukuunotettuna, olisi ollut
vähempi, vaan voimme pitää varmana että kannatusyhdistyksen velka
neljännen vuoden lopulla oli vähintäin 60,000 markkaa.

Syystä kun oli huomattu että oopperan tuottama tappio aina oli
verrannollisesti suurempi, päätettiin keväällä panna toimeen erityinen
kannatuskirjoitus sitä varten. Suomalaisen oopperan kolme ensimäistä
vuotta, lausutaan kehotuksessa kirjoittamaan osakkeita, on näyttänyt,
että kotimainen laulunäyttämö ei ole mikään harhakuva, jos se vaan saa
kehittyä esteettömästi, tarvitsematta taistella lamauttavaa taistelua
elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi vaatii sen taloudellinen pohja
turvallisempaa perustusta.

"Tyydyttääkseen kohtuullisia vaatimuksia", sanotaan sitten, "täytyy
oopperalla olla käytettävänään noin 2 ensi laulajatarta. 2 à 3 toista
laulajatarta, 2 ensi tenoria, 2 toista tenoria, 2 ensi baritonia, 1
toinen baritoni, 1 ensi basso, 2 toista bassoa, varma, vaikka
pienikin, orkesteri ja ainakin köörin perusjoukko. Kiitettävällä
isänmaallisuudella ovat muutamat niistä taiteilijoista, jotka ovat
työskennelleet Suomalaisessa oopperassa, luvanneet vastedes palvella
sitä palkkiosta, joka on enemmän kuin puolta vähempi ulkomailla tarjona
olevaa; niinikään on joukko innokkaita naisia ja herroja luvannut
maksutta avustaa kööreissä, mutta oopperan monenlaiset tarpeet vaativat
näiden uhrausten ohella rahallistakin apua yleisön puolelta. Eritoten
on se orkesterin parannus, jota yleisön puolelta on vaadittu,
aiheuttava menoja, joihin tarvittavat varat ainoastaan osaksi ovat
saatavissa niistä enentyneistä tuloista, joita järjestetympi toimi
tuottaa." --

Koska vuosittain tarvittaisiin noin 15 à 20,000 markkaa, kehotetaan
kansalaisia merkitsemään 100 markan vuosilisiä, jotka suoritetaan
neljänneksittäin kolmen vuoden aikana. Tämä kannatuskirjoitus tuotti
14,600 markkaa -- tositeossa kunnioitettava tulos, mutta sittekin liian
vähäinen oopperatoimen varmentamiseksi. Päin vastoin ahdinko
kasvamistaan kasvoi, varsinkin kun menestymisen ehdot muutenkin
vähenivät.

Taloudellisten vaikeuksien ohella oli Suomalaisella teatterilla
kestettävänä toisiakin vastuksia, jotka yhä uhkaavammin astuivat esiin.
Tarkoitamme lähinnä kateellista kilpailua "suuren teatterin" puolelta.
Tiedämme jo ennestään että ruotsinmielisellä taholla karsain silmin
katseltiin suomalaisen näyttämön voittoja ja että siellä sentähden oli
vaadittu oopperaosaston perustamista vastapainoksi suomalaiselle. Tänä
vuonna ja etenkin tänä keväänä oli siitä johtuva epäsovun suhde
kärjistymistään kärjistynyt. Muistutuksia että ruotsalaisen teatterin,
joka takavuosina puhenäyttämönä oli saavuttanut niin kauniita
taiteellisia ennätyksiä, edelleenkin tulisi harrastaa ainoastaan tätä
lajia näyttämöllistä taidetta, ei otettu kuuleviin korviin. Eikä sekään
tosiasia että kotimaiset laulukyvyt melkein poikkeuksetta olivat
omistaneet voimansa suomalaiselle oopperalle vaikuttanut asiaan.
Ruotsinkielinen ooppera oli väkisinkin aikaansaatava -- yhdentekevä
tuliko taiteilijat vaikka kaikki ulkomailta hankkia. Olihan tällä
puolella rahaa enemmän kuin toisella ja sen lisäksi suurin osa
Helsingin yleisöä, tuota yleisöä, jolle suomenkieli ihanimpienkin
sävelmien kannattamana oli jotakin vastenmielistä.

Syksyllä 1875 Ruotsalainen teatteri vihdoin oli saanut kotimaisen
laulajattaren, rva Emma Engdahlin Turusta, jolla oli ei ainoastaan
nuoruuden viehättävä ansiopuoli (23 v.), vaan myöskin kaunis sulava
ääni. Opintoihin nähden hän kyllä oli keskeneräinen, mutta ei se
estänyt yleisöä 19/11 kun laulajatar ensi kerran esiintyi Adinana
Donizettin Lemmenjuomassa, riemulla tervehtimästä häntä ja
tunnustamasta häntä teatterinsa primadonnaksi. Ja niin oli siis
ruotsalainenkin ooppera olemassa ainakin näennäisesti korkeammassa
merkityksessä kuin edellisinä vuosina, jolloin jo laulunäyttämöä oli
harrastettu. Sanomme "näennäisesti", sillä kovin korkealle ei sittekään
taiteen lippua nostettu. Arveltiin näet välttämättömäksi antaa
musikaalisesti vakavampien oopperojen vaihdella keveitten ja
kevytmielisten operettien kanssa ja niin seurasi esim. Lemmenjuomaa
Lecocqin kuuluisa M:me Angotin tytär. Tämän suurta ihastusta
herättäneen operetin jälkeen tuli Bellinin Unissakävijä, joka aiheutti
ylempänä kerrotun hyökkäyksen Ida Basilieria vastaan, kun tämä uskalsi
paremmin laulaa erään aarian samasta oopperasta! Ja että se oli vain
vähäpätöinen alkuottelu, sen huomasi Helsingin sanomalehdistöstä tänä
keväänä, jolloin muutoin valmistauduttiin vastaanottamaan sekä
kotimaisia että ulkomaalaisia vieraita Suomen ensimäiseen ja
vastaiseksi ainoaan "yleiseen näyttelyyn". Kansalaisten mielissä ei
suinkaan vallinnut mikään rauhallinen juhlatunnelma, vaan epäsointu,
johon paitse tässä puheena olevia seikkoja melkoisesti oli vaikuttanut
pitkällinen väittely "kiitollisuuden velasta", jonka A. Ahlqvistin puhe
Olavinlinnan juhlassa edellisenä kesänä oli aiheuttanut ja joka koko
kevätpuolen oli riehunut sanomalehdissämme.[72]

Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuun
keskivaiheilla konsuli N. Kiseleff luopui johdosta ja sijaan valittiin
viisimiehinen johtokunta, jonka huomattavimmat jäsenet olivat
lääketieteen tohtorit C. F. Wahlberg ja W. Grefberg. Edellinen hieman
tunnettu kirjailijana, jälkimäinen kuuluisa häikäilemättömästä
ruotsinkiihkoisuudestaan. Uuden johtokunnan aikeista ilmaantui pian
tietoja sanomiin. Oopperaa oli jatkettava ja entistä tarmokkaammin;
eikä varoja puuttunut. Eräs yksityinen pohatta oli muka lahjoittanut
40,000 markkaa ja samalla oli päätetty kerrassaan nujertaa eli "tappaa"
suomalainen ooppera. Toiset puhuivat kauniimmin "vapaasta kilpailusta",
mutta se oli naurettavaa -- niin erilaiset olivat kilpaehdot.

Ruotsalaiselle teatterille suotu avustus yleisistä varoista käsitti
nimittäin seuraavat määrät:

    Valtioapu teatteriseurueelle..... Smk 12,000;--
        "     jonka käytäntö riippui   "   8,000:--
              kenraalikuvernöörin
              määräyksestä
        "     orkesteria varten        "  12,000:--
    Koronvapaus 100,000 mk:n lainasta  "   5,000:--
        "       120,000  "      "      "   6,000:--
        "        50,000  "      "      "   2,500:--
                                     S:ma 45,500:--

Tätä laskelmaa vastaan väitettiin kyllä ruotsalaiselta taholta,
että oli väärin ottaa lukuun maksamattomat korot, ne kun tulivat
teatteritalon hyväksi; mutta tositeossa ne sittenkin muodostivat suuren
avustuksen kannatusyhdistykselle, koska vapautus korkojen maksamisesta
teki talonyhtiölle mahdolliseksi tyytyä saman verran vähempään
vuokraan. Sitä paitse sama yhtiö oli myöntänyt kannatusyhdistykselle
3,000 mk. maksuna keisarillisesta aitiosta. Ainoa määrä, joka ei ollut
täysin varma, oli kenraalikuvernöörin määräyksestä riippuva, se kun
_saattoi_ jäädä käyttämättä -- vaikkei semmoista koskaan kuultu.

Suomalaisella teatterilla taasen oli:

    Valtioapua teatteriseurueelle Smk. 8,000:--
        "      orkesterille        "   8,000:--
    Koronvapaus Arkadiayhtiölle
    annetusta 60,000 mk:n lainasta "   3,000:--
                                 S:ma 19,000:--

Kun tähän yleisistä varoista myönnetyn avustuksen erilaisuuteen tulee,
että ruotsalainen yleisö varakkaampana helposti voi suoda ja todella
soikin teatterilleen kaksi kertaa suuremman kannatuksen (ruotsalaisella
olikin jo, sanottiin, 40,000 mk. kannatusta; suomalainen _toivoi_
saavansa 20,000), että toinen toimi kaikin puolin mukavassa, toinen
ränstyneessä, akustisesti epäedullisessa teatterissa ja lopuksi että
onnellisemmalla kilpailijalla oli pääkaupungin lukuisa hienosto
puolellaan, niin -- oliko järkevää puhua vapaasta kilpailusta! Mihin
kilpailu välttämättömästi oli johtava ja mitä se oikeastaan merkitsi,
lausutaan eräässä Morgonbladetin johtavassa (31/5):

"Varmuudella voidaan ennustaa, että kilpailu kahden oopperan välillä
Helsingissä on vievä toisen tai toisen, kenties molemmat perikatoon.
Ruotsalaisen oopperan perustaminen tietää sentähden avonaista
hyökkäystä jo olemassa olevaa Suomalaista oopperaa vastaan, sitä
enemmän hyljättävä, kun tarkoitus on hävittää kotimaisten taiteilijain
kannattama taidelaitos.[73] Olemme vakuutetut siitä, että
kaikki kotimaisen taiteen ystävät tuskissaan näkevät semmoisen
lopputuloksen mahdollisuuden. Ainoastaan häikäilemättömyys ja ahdas
puoluekäsitys, joka ei voi tunnustaa jokaista jaloa uhrautuvaa työtä
taideharrastustemme hyväksi, saattaa hyväksyä sentapaisia suunnitelmia
-- jos niitä todella on olemassa."

Muutoin kirjoittaja, jonka mielestä ainoastaan yksi ooppera Helsingissä
oli mahdollinen, huomauttaa siitä nurinkurisuudesta, että valtio
kannattaa kahta yritystä, joiden kilpailu on haitaksi itse sille
päämäärälle, jota avustus tarkoittaa, ja ehdottaa että asetettaisiin
jonkunlainen ylijohto, jonka asiana olisi katsoa ettei valtioapua
ilmeisesti käytetä päätarkoitusta, taiteen edistämistä vastaan. Tämä
itsessään järkevä ajatus että valtiolla olisi jotakin sanottavaa
asiassa ei haihtunut aivan tyhjiin, vaikkei se toki hedelmääkään
tuottanut. Siitä enemmän vastedes.

Vielä lisättäköön sekin "epäsoinnun" ilmiö, että tänä keväänä ensiksi
syntyi julkinen hajaannus ylioppilaslaulajien kesken. Suomenmieliset
laulajat tyytymättöminä laulunjohtajan vastahakoisuuteen ottaa
ohjelmistoon suomalaisia lauluja perustivat oman laulukunnan. Tämä
tapahtuma, joka nykyään tuntuu niin luonnolliselta, herätti sekin
aikoinaan "pahaa verta" ja eräästä kirjeestä näkyy, että niin kaukana
kuin Pietarissa eräs virkamies, kun häntä kehotettiin avustamaan
suomalaista oopperaa, vastasi: "ennen olisin mielelläni sen tehnyt,
mutta kun fennomania on aikaansaanut hajaannuksen ylioppilaslaulajien
kesken, niin en minä" -- --(!) Tässä ilmenee kaikessa naivisuudessaan
kiihtyvän puoluekiistan vaikutus ihmisiin. "Ennen mielelläni, mutta kun
se tai se seikka (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen teatterin
kanssa) on tapahtunut, niin en minä anna avustusta -- enkä edes mene
sitä katsomaan!"

Puhenäytännöissä (122) näyteltiin 53 kappaletta:[74]

  12 kertaa Mustalainen;
   9   "    Narcisse Rameau;
   8   "    _Nummisuutarit, Kihlaus_, Preciosa, Yhdistysjuhla,
            Hääilta;
   7   "    Toinen tai toinen naimaan;
   6   "    Sven Dyringin koti, Puolan juutalainen, Marianne,
            Maria Tudor, Remusen kotiripitykset, Lemmenjuoma;
   5   "    Laululintunen, Viuluniekka, Sirkka, Jeppe Niilonpoika,
            Ei ollenkaan mustasukkainen;
   4   "    Orposisarukset, Yökausi Lahdella;
   3   "    _Lea, Anna Skrifvars_, Rouget de Lisle, Gringoire,
            Työväen elämästä, Suorin tie paras, Suuria vieraita,
            Kavaluus ja rakkaus, Deborah, Hamlet (Ofeliakoht.);
   2   "    _Margareta_, Riita-asia, Eroamattomat, Kassan avain,
            Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Marin rukkaset,
            Oma Toivoni;
   1   "    _Saaristossa, Lemun rannalla, Yö ja päivä, Erehdykset,
            Lapsuuden ystävät, Bartholdus Simonis_, Michel Perrin,
            Monsieur Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen
            ylhäisyytensä etuhuoneessa, Pekka Patelin, Macbeth (koht.).

Näistä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 11: Nummisuutarit,
Sirkka, Yö ja päivä, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen
sallinut, Mr Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä
etuhuoneessa, Puolan Juutalainen, Oma Toivoni.




V.

Viides näytäntökausi, 1876-77.


Ennen olemme säännöllisesti alottaneet uuden luvun seuraamalla
puheosastoa kesäiselle kiertomatkalle; nyt on syytä poiketa tästä
tavastamme ja ensiksi katsella, miten ooppera menestyi näyttelyn
aikana, jolloin se, ollen itsekin jonkunlainen näyttelyesine, toisin
kuin muina kesinä, oli täydessä toimessa. Mutta sitä ennen luokaamme
katsaus uusiin taiteilijavoimiin, joita oli kiinnitetty taikka koetettu
kiinnittää oopperaan alkavaksi näytäntökaudeksi.

Elis Duncker, joka -- vietettyään talvensa Berlinissä enemmän
kuullakseen kuin harjottaakseen laulua ja erittäin myöskin
perehtyäkseen oopperain näyttämölle järjestämiseen -- maaliskuulla oli
muuttanut Parisiin jatkaakseen samoja tutkimuksia, oli luvannut tulla
kotia kesäkuun lopulla ja jälleen ryhtyä oopperan palvelukseen. Kuinka
lyhyt aika hänellä oli siihen käytettävänä, sitä ei kukaan aavistanut!
-- Bruno Holm, jonka opintoaika Lampertin luona Milanossa oli umpeen
kulunut, oli niinikään antanut lupauksen tulla heinäkuun aluksi. Tosin
oli Ruotsalainenkin teatteri tehnyt hänelle tarjouksen, mutta koska hän
"oli kauan ihaillut Suomalaisen oopperan hämmästyttävää edistystä" ja
sen ohella huomannut, että "kaikki suomalaiset kyvyt kokoontuivat
sinne", ei hänkään epäillyt panna voimaansa alttiiksi samaa yritystä
varten.[75] Mieluimmin hän sanoi laulavansa baritoniosat Ernanissa,
Faustissa ja Traviatassa, mutta Trubaduria oli Lamperti käskenyt hänen
välttää: "Minä kiellän sinua ehdottomasti liiaksi huutamasta(!)"
Valitettavasti Holmin myöhemmin täytyi ilmoittaa, että hän lääkärin
määräyksestä oli pakotettu olemaan alkukesän Karlsbadissa parannuksilla
eikä siis voinut tulla ennen kun elokuulla. -- Kevättalvella Emilie
Bergbom tiedusteli Alma Fohströmiltä, eikö hän tahtoisi ensi kerran
astua näyttämölle Suomalaisessa oopperassa. Laulajatar vastasi
kuitenkin epäävästi, sillä rva Nissen-Saloman oli kieltänyt häntä
esiintymästä ennen kun opinnot olivat täysin loppuun saatetut; mutta
niin pian kun hän hallitsi itseänsä, oli hän "suurimmalla ilolla
noudattava tarjousta ja kiitollisin sydämin tekevä mitä kykeni
vähäisillä voimillaan edistääkseen Suomalaisen oopperan korkeita
harrastuksia". Keväämmällä (22/4 ja 6/5) nti Fohström antoi ensimäiset
konserttinsa Helsingissä. Yliopiston juhlasali oli kumpanakin iltana
täpötäynnä yleisöä, joka lämpimästi ihaillen tervehti uutta, mitä
suurimpia lupaavaa laululintusta. -- Edelleen Naëmi Ingman, joka
tämänkin talven oli jatkanut opintojaan Parisissa, oli lupautunut koko
näytäntökaudeksi oopperan jäseneksi, ja samoin Niilo Kiljanderkin, joka
Tukholmassa oli opiskellut professori Güntherin johdolla.

Tätä paitse oli sopimus tehty kahden ruotsalaisen oopperataiteilijan
kanssa heidän vierailustaan näyttämöllämme. Jo talvella oli Fritz
Arlberg kirjoittanut ja tarjoutunut vierailemaan kesällä, ja
toukokuulla Signe Hebbe teki samanlaisen tarjouksen. Lähemmän
sopimuksen teki Bergbom itse Tukholmassa. Kun näet Emilie oli
noudattanut Ida Basilierin ystävällistä kehotusta tulla hänen kanssaan
Karlsbadiin, oli Kaarlokin päättänyt tehdä pienen virkistysmatkan ja
18 p. toukok. lähtenyt Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Berliniin.
Kummaltakin on säilynyt yksi matkakirje, ja teemme niistä joitakuita
otteita. Kaarlo kirjoittaa Berlinistä Emilielle Karlsbadiin:

"Rakas, oma sisareni! Olen sydämestäni iloinen, että sinulla on ollut
hyötyä matkastasi. On minullakin ollut, mutta luullakseni olisi ollut
viisaampaa, jos minäkin olisin tullut Karlsbadiin, sillä en ole ollut
oikein terve. -- -- Hebbe ei vaikuttanut minuun erittäin edullisesti.
Deklamoitsi taiteen olevan hänelle kaikki kaikessa ja vähän välittävän
rahoista, mutta päätti häveliäästi pyytämällä 500 mk (300 riksiä)
illalta. Sanoin että valitettavasti en voinut antaa enemmän kuin 300.
Luulin jutun siihen päättyneen, mutta seuraavana päivänä kaunoinen
Signe kirjoitti, että hän asiaa mietittyään tyytyi 300 markkaan. Hän on
siis sidottu 1 p:stä syysk. 10 p:ään lokak., kymmeneksi illaksi, ja
laulaa italiankielellä Faust, Fidelio ja Traviata. Epäröin kauvan ennen
kun kirjoitin alle, mutta jäädä yksin Naëmi Ingmanin kanssa (jos Emmyn
terveys pettäisi) silloin kun hän ei vielä oikeastaan osaa mitään, sitä
en uskaltanut. -- Arlberg on sitoutunut 1 p:stä 20 p:ään heinäk. Hän
laulaa 3 kertaa Ernanissa ja samoin Trubadurissa. Hän saa myös 300 mk.
illalta. Pistää vihakseni että hän luultavasti olisi tullut
vähemmästäkin, mutta kun hän kysyi mitä Hebbe saa, en voinut tarjota
vähemmän." --

"Stjernströmin kanssa olen sopinut [Suomalaisen oopperan esiintymisestä
Tukholmassa] tulevana vuonna noin 10 p:stä toukokuuta kolme tai neljä
viikkoa eteenpäin. Teatteri tuottaa noin 2,000 riksiä bruttoa;
päiväkustannuksia hän ei vielä voinut tarkoin määrätä. Se olisi
rahallisesti sievä yritys, jos donnamme olisivat voimissaan ja
ohjelmisto taiteellisestikin hyvin järjestetty. Muutoin luulivat ne,
joiden kanssa puhuin asiasta, että sentapainen "Gastspiel" pitäisi
tuottaa rahaa.[76] -- -- Kiljander[77] tulee heinä- ja elokuuksi. Hän
saa laulaa Valentinin y.m. pikku osia. Syksyllä täytyy hänen palata
Tukholmaan, mutta hän tulee takaisin viimeisellä laivalla ja jää sitten
meille. -- -- Passinen[78] oli, paha kyllä, lähtenyt päivää ennen kun
tulin. Hänellä kuuluu olevan loistava tenori, vaikka hän on tottumaton
seuraelämään. Güntherillä oli kuitenkin suuria toiveita hänestä.
Oltuansa vuoden Tukholmassa hän edelleen osaa ainoastaan suomea." -- --

"Tukholmasta mainitsen seuraavat näkemäni: Wilhelm Tell, oivallisesti
esitetty (tanskalainen baritoni Tellinä); Mignon, jotenkin ikävästi
näytelty (Moe suloinen, muut keskinkertaisia); Rykmentin tytär (Moe ei
ollut Basilierin varjokaan, ei hituistakaan sitä isänmaallista
pontevuutta, joka estää roolin vajoomasta ravintolaneidin kannalle);
Noita-ampuja (kunnioitettava, pensioninarvoinen esitys); Lemmenjuoma
(aika hupaisesti näytelty: Janson, Westberg ja ensikertalainen nti
Niehoff). Edelleen Helgolannin sankarit teki syvän, sydäntäkouristavan
vaikutuksen (Dorsch, melkoisen mieltäkiinnittävä, järjestely hyvä);
Rolandin tytär, tunnollisesti järjestetty, mutta käsityöntapaisen
proosan rasittama j.n.e. -- Kööpenhaminassa en nähnyt mitään; kaikki
teatterit suljetut. Sitä paitse satoi aamusta iltaan. Istuin
Thorwaldsenin museossa, se oli Kööpenhaminani. Ne, joita hain (Hoedt,
Thomsén) olivat matkoilla. -- Hampurissa näin satunäytelmän Matka
kuuhun, äärettömän loistokas ja äärettömän ikävä. -- -- Sydämellisiä
terveisiä Idalle. Kaarlosi."

Emilie kirjoittaa Karlsbadista nti Elfvingille (11/6):

"Rakas ystävä! -- -- Nyt olemme juoneet terveysvettä noin 3 viikkoa ja
olemme siis pian valmiit lähtemään. Lauantaina 24 p., siis itse
Juhannuspäivänä lähdemme Lyybekistä suoraan Helsinkiin ja toivomme
olevamme siellä 27 p. aamulla. -- Noin 21 p. on Kaarlo oleva kotona
alottaakseen puuhansa. Luulen tämän kesän tulevan raskaaksi ja
sentähden tarvitaan hyvät voimat. -- -- Minulle on Karlsbadissa olo
tehnyt hyvää; Ida on myöskin tyytyväinen, vaikka parannusjärjestelmä on
vähän väsyttänyt häntä. -- Enemmän kuin mistään muusta olen nauttinut
sanomattoman ihanasta Dresdenin galleriasta. Onhan siitä lukenut ja
kuullut paljo, mutta eivät mitkään kertomukset eikä valokuvat vastaa
todellisuutta. Kahdessa päivässä tietysti emme ennättäneet tutustua
kaikkeen, vaan tyydyimme suurimpiin mestareihin. Rafaelin madonna on
niin käsittämättömän kaunis, että se, miten hyviä jäljennöksiä onkin
nähnyt, todellisuudessa hämmästyttää katsojaa. -- -- Täältä
Karlsbadista olen pikimmältään käynyt Pragissa, ja se oli hauska matka.
Minun piti käydä siellä tehdäkseni välikirjat neljän soittoniekan
kanssa orkesteriamme varten. -- Minulla oli onni nähdä Palackyn[79]
hautajaiset ja jotakin niin suuremmoista en ole voinut kuvitella.
Kaikki oli surussa, surulippuja liehui useimmilla rakennuksilla,
kirkoilla, silloilla y.m. Balkongit olivat mustalla verhotut ja
ajuritkin olivat kiinnittäneet mustia lippuja ja suruharsorosetteja
hevosiinsa. Kirkonkellot pauhasivat, kanuunat jyrähtelivät, kaikki oli
valaistu ja kymmeniä tuhansia ihmisiä käveli saatossa kirstun edellä ja
jäljessä. Lähetystöjä koko maasta, kaupunkien, kylien, kuntien
lähettämiä; kaikkien liput (yli 320) olivat suruharsoitetut.
Lukemattomia soittokuntia ja lauluyhdistyksiä, jotka väliin lauloivat,
astui saatossa. Sadottain seppeleitä, laakeri-, palmu- ja
kukkaseppeleitä kannettiin mukana. Kullakin yhdistyksellä oli oma
pukunsa, joka enensi juhlallista vaikutusta. Oli naisyhdistyksiäkin,
kunnianeitsyeitä, valkoisiin puettuina mustine vyöhikköineen
olkapäillä. Katselin saattoa eräästä akkunasta ja sitä kesti puoli
kolmatta tuntia." --

       *       *       *       *       *

Lauantaina 1 p. heinäk. avattiin virallisesti Suomen ensimäinen yleinen
näyttely, joka paitse teollisuutta käsitti myöskin taide- ja viime
hetkessä suurella tarmolla aikaansaadun kansatieteellisen osaston.
Miten merkillinen ilmiö kulttuurielämässämme tämä näyttely olikaan, ei
sillä voi olla laajempaa tilaa teatterimme historiassa. Sanottakoon
vain että se laatuaan ensimäisenä oli omansa hämmästyttämään sekä
kotoisia että vieraita; mutta jotta sitä olisi voitu oikein arvostella,
olisi, niinkuin eräässä sanomalehdessä avauspäivänä lausuttiin,
näyttelyrakennuksen fasaadilla Kaivopuistossa pitänyt olla seuraava
tiedonanto: "Kaikki mitä nähdään näitten seinien sisällä on vain pieni
osa Suomen kansaa tuottanut. Historiallisten olojen tähden on tämän
kansan suuri enemmistö kielensä kautta ollut suljettuna pois
sivistyksen lähteiltä. Tuskin nimeltäkään se tuntee teollisuutta ja
vielä vähemmän se tietää mitä se merkitsee kansan itsenäiseen
toimeentuloon nähden. Kirjallisuuskin, josta muut kansat ammentavat
oppia, on siltä suljettu, samoin kuin puutteellinen sivistys on estänyt
sitä oppimasta ulkomaan esimerkistä." -- Avausjuhlallisuuden ohjelmakin
puheineen lauluineen oli puhtaasti ruotsalainen.[80]

Suomalaisen oopperan ensi näytäntö oli 4/7, jolloin Faust näyteltiin.
Esiintyjät, Ida Basilierista ja Navrátilista alkaen, olivat samat kuin
ennen paitse _Kiljanderia_. Valentinina hän kohta pääsi yleisön
suosioon, sekä äänellään, joka oli sulava ja sointuva, joskaan ei
vahva, että käytöksellään näyttämöllä, jolle hänen vartalonsa oli
sopiva. Vasta-alkaja palkittiin esiinhuudoilla. -- Toisessa näytännössä
7/7 esitettiin Ernani ja oli se, lausutaan Morgonbladetissa,
taiteellisesti tasaisempi ja pyörennetympi kuin yksikään edellinen.
Elviran osassa yleisö pitkän ajan päästä jälleen sai tervehtiä
"lemmittyänsä" Emmy Achtéta, joka mahdikkaasti ja sydäntäkouristavalla
intohimoisuudella tulkitsi vaikean roolin. Carlo I:nä taasen esiintyi
hra _Fritz Arlberg_ ensi kerran. Kättentaputukset, jotka seurasivat
hänen tositaiteellista esitystään, nousivat myrskyksi, kun hän yllätti
kuulijoita laulamalla kolmannen näytöksen finaalin suomenkielellä.
Kolmas, joka taiteellisuuteen nähden tyydytti yhtä korkeita
vaatimuksia, oli Navrátil nimiroolissa. Kun vielä mainitsemme ettei
Bergholminkaan (Silva) tarvinnut hävetä seurassa, että köörit
tavallisuuden mukaan lauloivat hyvin sekä että orkesteria johti
taitava _Bohuslav Hrimaly_, joka alkaneeksi näytäntökaudeksi oli
kapellimestarina otettu oopperan palvelukseen, niin voimme ymmärtää
suuremmoisen menestyksen.[81] Ihastunut yleisö jakeli kukkia rva
Achtélle ja kättentaputuksia ja esiinhuutoja kaikille, niin ettei
tahtonut loppua tulla. -- Sama ooppera 9/7.

Faust annettiin uudestaan 11/7 ja sitte Trubaduri 13/7 niin tavattomat
esiintyjät eri rooleissa, että yksistään sentähden joka salongin
sopukka täyttyi ja myöhästyneiden täytyi joukottain palata kotia --
sanoisimmeko -- tyhjin korvin. Missä tahansa olisikin kelvannut ja
ihastusta herättänyt näytäntö, jossa kuultiin Ida Basilier Leonorana,
Emmy Achté Azucenana, Navrátil Manricona ja Arlberg Lunana. Ensi kerran
Suomen etevimmät laulajattaret esiintyivät samassa oopperassa ja
vaikutus oli mahtava. Ida Basilier lauloi tietysti paljo täydellisemmin
kuin 1870, jolloin hän juuri Leonorana oli alkanut kotiuduttaa oopperaa
suomalaisella näyttämöllä, ja Emmy Achté suoritti -- kiitos hänen
mezzosopranonsa -- Azucenan osan yhtä erinomaisesti kuin ennen
Leonoran. Täydennyksen tuottivat Navrátil ja Arlberg. -- Lauantaina
15/7 sama ooppera.

Yleisö, joka oli saapuvilla viimemainituissa loistonäytännöissä, oli
muutoinkin juhlatuulella. Oli näet Aleksanteri II:sen suvinen aika,
jolloin luottamuksellinen suhde Suomen kansan ja hallitsijan välillä
sai tulevaisuutemme kauniina kangastamaan, ja juuri silloin,
perjantaiehtoolla (14 p.) olivat H.H.M.M:nsa keisari ja keisarinna sekä
perintöruhtinas puolisoineen, Edinburghin herttuattaren ja suuren
seurueen kanssa tulleet vierailemaan Helsinkiin. Vastaanotto oli
sydämellinen ja korkeat vieraat osottivat puolestaan sanoillaan ja
käytöksellään hyvin viihtyvänsä suomalaisten kesken. Käynnin lähin
ulkonainen aihe oli tietysti näyttely.

Kaupungin valtuuston asettama toimikunta, jonka asiana oli järjestää
juhlallisuudet ylhäisiä vieraita varten, oli m.m. aikonut toimeenpanna
Uudessa teatterissa juhlanäytännön, jonka ohjelma olisi jaettu
ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön taiteilijain välillä. Jälkimäiset
olisivat esittäneet kohtauksia Parranajajasta (Ida Basilier ja Elis
Duncker) sekä Trubadurista (rva Achté), mutta hanke meni myttyyn, kun
keisarin sanottiin lausuneen arvattavasti kyllä käyvänsä teatterissa;
mutta -- tavallisessa näytännössä. -- Tositeossa lauloivat suomalaiset
laulajattaret neidit Ida Basilier (Venzano-valssin) ja Alma Fohström
(aarian Ernanista) sekä rva Engdahl (venäläisen kansanlaulun)
lauantaina juhlapäivällisillä keisarillisessa linnassa. Sen jälkeen
tapahtui ylioppilasten laulutervehdys, jossa tilaisuudessa keisari
kuultuaan laulettavan venäläisen kansanlaulun suomalaisin sanoin ja
tanskalaisen Kong Kristian laulun lausui toivomuksen kuulla
Maamme-laulunkin, ja samana iltana kävivät keisarilliset Ruotsalaisessa
teatterissa. Kaksi seuraavaa iltaa käytettiin tanssiaisiin
kenraalikuvernöörillä ja kansanjuhlaan Eläintarhassa, ja jälkimäisenä
keisari ja keisarinna jo lähtivät paluumatkalle. Sitä vastoin
perintöruhtinas ja hänen puolisonsa, jotka matkoillaan Suomen
saaristossa olivat tulleet erityisesti kansan suosimiksi, vielä jäivät
tänne, ja tiistaina he kävivät m.m. yliopistossa, ylioppilastalolla ja
illalla Arkadiateatterissa. Täällä, jossa pyhänä ei oltu ollenkaan
näytelty ja maanantaina oli esitetty kohtauksia Ernanista (3:s näytös),
Parranajajasta (2:sta näytöksestä) ja Luciasta (3:s ja 4:s kuvaelma),
oli nyt ohjelmana nämä kahden jälkimäisen oopperan kohtaukset.
Ensimäisen rivin perimmäiset aitiot ja lämpiö olivat eristetyt ja
koristetut ylhäisiä kävijöitä varten, joita lukuisan[82] juhlapukuisen
yleisön seisoessa tervehdittiin venäläisellä ja suomalaisella
kansallislaululla. Parranajajan laulukohtauksessa Ida Basilier lauloi
satakieliaarian Jeannetten häistä ja Minun kultani. Tämän samoin kuin
muittenkin loistokohtien jälkeen suvaitsi perintöruhtinas alottaa
suosionosotukset. Eläköön- ja hurraahuudoilla yleisö lausui
jäähyväisensä, kun vieraat näytännön päätyttyä poistuivat. --
Elokuun lopulla kertoivat sanomalehdet, että perintöruhtinas v.t.
kenraalikuvernöörin, vapaaherra Indreniuksen kautta oli kummallekin
Suomalaisen oopperan primadonnalle, rva Achtélle ja nti Basilierille,
lähettänyt jalokivillä ja helmillä koristetun rannerenkaan sekä samalla
lausunut, että heidän erinomaiset esityksensä näytännössä 18 p. heinäk.
olivat kerrassaan yllättäneet hänet.[83]

Kun keisarillinen juhla-aika oli ohi, jatkettiin näytäntöjä hyville ja
täpötäysille huoneille, sillä näyttely houkutteli Helsinkiin yhä uusia
matkustajia, jotka samalla halusivat omin korvin kuulla oopperaamme.
Kaksi viikkoa peräkkäin vaihtelivat Faust, Lucia ja Trubaduri, jossa
viimeisessä Ida Basilier ja Emmy Achté yhä esiintyivät rinnakkain.
Elokuun 6 p:stä alkoi Sevillan Parranajaja, Ida Basilier ja Elis
Duncker pääosissa (Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Aspegren
Bazilio ja nti Wikström Martha) vaihdella toisten oopperain kanssa;
mutta ainoastaan 6/8 ja 11/8 lauloi Duncker mukana. Laulaja sairastui
näet lavantautiin, josta hän ei enää toipunut. Poikkeuksen
soitannollisten näytäntöjen sarjasta teki rva Winterhjelmin 15/8
toimeenpanema draamallis-soitannollinen iltama. Tämä taiteilijatar oli
heinäkuun lopulla tullut Helsinkiin yksityiselle käynnille ja esiytyi
julkisesti yhden ainoan kerran. Ohjelma oli pääasiallisesti
ruotsinkielinen (Octave Feullet'in proverbi Harmaa hiuskarva ja
mestauslavakohtaus Daniel Hjortista, jotka näyttelijätär esitti
ruotsalaisen näyttelijän hra Hillbergin kanssa); suomenkieltä edusti
Jeannetten häät.[84]

Uusi ooppera, Verdin _Violetta_ (Traviata), ilmestyi ohjelmistoon 21/8.
Nimiosassa esiintyi Ida Basilier, Navrátil oli Alfred Germont, Achté
George Germont, nti Wikström Flora, Lindström parooni Douphol. Huone
oli tietysti täynnä, ja joskin ensi näytännössä huomattiin
epätasaisuuksia, oli Ida Basilier "niin sielukas, lämmin ja liikuttava
Violetta, että harva lienee hänet voittanut, ja Navrátil suoritti
roolinsa tavallisella taidolla, musikaalisen varmasti ja draamallisen
eloisasti". -- Sama ooppera esitettiin myöskin 23/8 ja 27/8; välissä
(25/8) oli Trubaduri ja jäljessä (29/8) Lucia-näytäntö. Elokuun 31 p.
tuli taas Parranajaja, jossa Figarona ensi kerran esiintyi Kiljander ja
Baziliona "amatööri, jolla oli syvä, oivallinen bassoääni sekä hyvät,
koomilliseen suuntaan käyvät näyttelijälahjat". Uusi Figaro "näytteli
vilkkaasti ja lauloi musikaalisesti" ja teki siis hyvän vaikutuksen
yleisöön; amatööri Bazilion osassa oli ylioppilas _Johannes Hahl_.[85]

Syyskuun ensi päivinä Ida Basilier oli vielä mukana viidessä
näytännössä, nimittäin kahdessa 1/9 ja 3/9, jonka ohjelma käsitti
Norman (1:sen ja 5:nnen kuvaelman) sekä Jeannetten häät, kerran
Trubadurissa (2/9) ja kaksi kertaa (5/9 ja 7/9) Sevillan
Parranajajassa. Illalla ennen viimeistä näytäntöä kävivät oopperaköörin
varsinaiset ja vapaaehtoiset laulajat kunniatervehdyksellä
taiteilijattaren luona ja lauloivat hänen asuntonsa edustalla.
Jäähyväisnäytännössä oli huone ahdinkoon asti täynnä ystäviä ja
ihailijoita. "Koko illan kuluessa sai laulajatar yleisön puolelta
vastaanottaa innokkaita ja hartaita suosionosotuksia. Lukuisia
kukkavihkoja annettiin ja heitettiin hänelle ja niiden oli tarkoitus
sanoa: tervetullut pian takaisin!"

Seuraavana päivänä -- syyskuun 8 -- tapahtui vielä haikeampi
hyvästijättö. Silloin näet _Elis Duncker_, sairastettuaan lavantautia
noin kolme viikkoa, vaipui kuoleman uneen. Morgonbladetin
muistosanoista lainaamme seuraavat rivit:

-- "Todellinen kutsumus ja jalo henki veivät Dunckerin taiteen alalle,
kun hän jo oli suorittanut lakitieteellisen tutkinnon yliopistossa.
-- -- Dunckerilla oli korkea käsitys taiteesta, jolle oli antautunut;
hän piti sitä kunniassa, oivalsi sen laadun ja päämäärän ja sivistyneenä
miehenä hän ymmärsi että ollakseen sen arvokas tulkitsija täytyi hänen
työllä ja opinnoilla valloittaa sen ulkonaiset keinot ja tunkeutua sen
olentoon; vasta sen jälkeen hän kykenisi tositaiteellista tuottamaan.
Näin hienotunteisena hän ei tahtonut esiintyä ennen kun tiesi
kykenevänsä suorittamaan tehtävänsä loukkaamatta taidetta. Hän ei ollut
niitä, jotka milloin tahansa ovat valmiit ottamaan minkä roolin tahansa
ja väkisin pyrkivät tehtäviin käsiksi, ymmärtämättä mitä ne vaativat ja
tuntematta voimiaan -- mikä aina osottaa dilettanttimaisuutta ja
enimmäkseen todistaa taiteellisen tulevaisuuden mahdottomuuttakin; hän
päinvastoin pelkäsi tulla pakotetuksi esiintymään liiaksi ja liian
varhain. Sentähden hänen esityksensä ei ollutkaan hätätyötä, vaan
harmooninen taiteentuote, joka vaikutti miellyttävästi, kauniisti ja
ylentävästi kuulijaan. Näin pitäen taidettaan korkealla ja
vaatien paljo itseltään, Duncker, jolla oli pehmeä ja suloinen
baritoniääni, ihan varmaan olisi tullut eteväksi laulajaksi ja
tuottanut kunniaa maallemme. Hänen liian varhainen poismenonsa on
suuri tappio erittäinkin Suomalaiselle oopperalle, joka oli häneen
kohdistanut suuria toiveita, ja herättää vilpitöntä surua kaikissa
taiteenystävissä."

Dunckerin hautajaiset tapahtuivat Helsingin hautausmaalla sunnuntaina
10/9 taajan ystäväjoukon ja Suomalaisen oopperan jäsenten läsnä
ollessa. Sinä päivänä ei ollut näytäntöä.[86]

       *       *       *       *       *

Nyt on siirryttävä puheosastoon, joka kesäkuun ensi päivinä oli
saapunut _Mikkeliin_ ja 5/6 oli alkanut näytellä siellä. Tällä ennen
käymättömällä paikkakunnalla annettiin 10 näytäntöä, viimeinen 25/6.
Ohjelmisto käsitti enimmäkseen suuria näytelmiä, nimittäin Jeppe
Niilonpojan, Viuluniekan, Sirkan, Narcisse Rameaun, Mariannen ja
_Roistoväen_. Viimemainittu Karin (Christersonin) tekemä suomennos
Overskoun 5-näytöksisestä huvinäytelmästä Pak, oli uusi ja esitettiin
24/6. Keskimäärin tuotti ilta noin 250 mk.[87] -- Mikkelin ajan
historiaan kuuluu kaksi kihlausta. Benjamin Leino ja Mimmy Hellstén
tekivät näet siellä ikiliiton ja nti Tötterman otti vastaan kihlat
kauppias Lindströmiltä Mikkelistä. Edellinen pari jäi yhä edelleen
teatteriin, mutta jälkimäisen liiton kautta seurue menetti yhden
jäsenen, joka oltuaan mukana alusta alkaen viime aikoina oli
menestyksellä esiintynyt huomattavammissakin rooleissa. -- Näytäntöjen
päätyttyä enin osa seuruetta palasi Lappeenrantaan, siellä
hajaantuakseen yhden kuukauden lomalle.

Heinäkuun lopulla kokoonnuttiin jälleen _Savonlinnaan_, jossa annettiin
5 näytäntöä, 27/7-6/8. Muun muassa näyteltiin Roistoväki, "jota nimeä
fiinimpi yleisö näkyy pelkäävän". -- Vilhon kirjeet tänä kesänä eivät
olleet iloisia. Tulot Savonlinnassa olivat kyllä keskimäärin 268 mk
illalta, mutta mihin se riitti, kun Pietarista saakka oli vaillinki
kassassa ja kuukausi oli pidetty lomaa. Täytyi siis yhä pyytää rahoja
Helsingistä. Ja sitten muut vastukset. Oli luvattu että Savonlinnassa
saataisiin sali ilman vuokraa, mutta siitä huolimatta oli Vilho
pakotettu rakennuttamaan näyttämön, joka maksoi noin 200 mk. Ei siis
kumma, että hän huokailee: "Ette voi uskoa kuinka kurjamaiselta
tuntuu muutella teatterista teatteriin, joissa ei ole kaikkein
välttämättömimpiäkään koristuksia eikä edes ainoata huonetta, ainoata
metsää!" Edelleen vaivasivat häntä yksityisten seurueenjäsenten
juonittelut ja oikut, joista Vilhon täytyi kertoa pahimmat jo
itsensäkin tähden, sillä asianomaiset eivät säästäneet "tohtoria"
kuulemasta heidän mielipiteitään niin toisesta kuin toisesta. Kumminkin
näkyy kaikesta, että uskollisempaa Suomalaisen teatterin palvelijaa
ei ollut kuin Vilho. Paha vaan että hänen terveytensä yhä oli
heikonlainen. Savonlinnassakin hän jälleen oli muutamia päiviä
vuoteenomana.

Savonlinnasta mentiin _Kuopioon_, jossa ensi näytäntö oli 9/8. Täällä
olo venyi pitkäksi, aina syyskuun loppuun, jolloin viimeinen näytäntö
oli 27/9. Alkuaika olikin sangen edullinen: kuusi ensimäistä iltaa
antoi keskimäärin 415 mk; mutta sitten tulot alentuivat ja olivat
viimeisellä kahdella viikolla niin huonot, että keskimäärin saatiin
vain 260 mk. Tähän tuli lisäksi että teatterista vaadittiin entistä
korkeampi vuokra, 60 mk illalta. Seuraus oli että Vilhon, ennen kun
seurue pääsi lähtemään, täytyi pyytää noin 1,000 mk apua. --
Ohjelmistoon ilmaantui huomattava uutuus, kun J. Enlundin suomentama
Oehlenschlägerin _Aksel ja Walborg_ näyteltiin ensi kerran 1/9.

Kuopiossa melkein kaikki teatterin jäsenet kävivät tanssikoulua,
"eräs ruotsalainen tohtorinna Lindh opettajattarena". Tästä Vilho ei
pitänyt, syystä kun "tohtorinna" ei pystynyt opettamaan muuta kuin
tavallisia seuratansseja; mutta toiset väittivät Bergbomin antaneen
suostumuksensa. -- Muutoin Vilho tapansa mukaan kertoo pikku piirteitä
teatterin elämästä. Nummisuutareita katsomaan (8/9) hän oli toivonut
täyttä huonetta, mutta todellisuudessa tuli ylen huono (282 mk). Suurin
syy oli se, että samana päivänä oli syksyn ensimäinen tanssi-iltama,
johon vietiin klanetinpuhaltajakin, niin että "kraatari Antreksen"
täytyi puhaltaa huilua klanetin asemasta(!) Sitä paitse Vilho sanoo
olevan "mahdotonta arvata vahinkoa, jonka Ahlqvistin ja hänen
heimolaistensa parjauskritiikki[88] on meille sekä täällä että
muuallakin tehnyt". -- Markkinain aikana (14/9) oli yksi erittäin hyvä
huone: 575 mk. Kaikki huokeammat paikat oli myyty, mutta useita
kalliimpia nähtiin tyhjinä. "Kaupunkilaiset olivat poissa, ja syystä,
sillä kovin tukalaa on näytellä niin tottumattomalle yleisölle kuin
markkinaväki. Mitään oikeata rauhaa ei hartainkaan kuulija semmoisena
iltana voi saada." -- Teatterin jäsenistä pääsi Lundahl syyskuun 1
p:stä vapaaksi lähteäkseen Kööpenhaminaan opintomatkalle. Se tuotti
paljo vaikeuksia ohjelmistoon nähden, kun hän oli ollut mukana niin
monessa kappaleessa ja aina jossakin pääroolissa. -- Toiselta puolen
Kuopion aikana liittyi seurueeseen nti _Kaarola Avellan_ ja on se
luettava merkkitapauksiin näyttämömme historiassa. Jos luetaan
pois hänen sisarensa nti Aura Avellan, joka lyhyen ajan toimi
teatterissa (kts. siv. 93), ja nti Emilie Stenberg, jonka ala
saavuttamansa iän tähden oli rajoitettu, oli nti Kaarola Avellan
ensimäinen yläluokka-perheestä lähtenyt nuori nainen, joka antautui
näyttelijättäreksi. Sitä paitse oli hän hartaalla työllä valmistautunut
tätä uraa varten. Talvella 1874-75 hän ensin Tukholmassa oli
harjotellut kaunolukua rva Betty Almlöfin johdolla, kesällä sen jälkeen
Kangasalla koettanut täydellisentää suomenkielen taitoansa ja jälleen
seuraavana talvena nauttinut mainitun etevän opettajattaren ohjausta
näyttämötaiteessa. Tieto nti Avellanin tulosta Suomalaiseen teatteriin
oli ilosanoma sen ystäville, sillä sanomattakin ymmärtää että
ainoastaan vanha perinnäinen ennakkoluulo oli estänyt korkeamman
sivistyksen omistaneita liittymästä siihen, ja tämän ennakkoluulon oli
nti Avellan rohkeasti voittanut. -- Toinenkin uusi jäsen tuli täällä
seurueeseen, nimittäin _Rietrikki Kauhanen_, Kuopion lyseon oppilas.
Hän oli muonakauppiaan poika ja 24-vuotias. Pieniä sivurooleja ylemmäs
hän ei päässyt, mutta käytännöllisenä miehenä hän eri tavoin osottautui
hyödylliseksi teatterille.

Sanoma Dunckerin kuolemasta saavutti seurueen Kuopiossa ja Vilho
kirjoitti sen johdosta:

"Te olette eläneet kovin surullisia päiviä Dunckerin kuoleman tähden.
Me voimme tuskin pitää asiaa totena, ja sentähden kaipauksemme on
muuttunut enemmän kummastukseksi kuin todelliseksi suruksi. Minä, joka
melkein joka hetki olen ollut pakotettu ajattelemaan kuolemaani, olisin
sanonut sitä mielettömäksi, joka olisi luullut Dunckerin elämän
loppuvan ennen kun minun. Terveyteni on jonkun aikaa taas ollut
jotenkin hyvä, ja kummallista kyllä Dunckerin kuolemansanoma on ollut
minulle hyvin suureksi lohdutukseksi, sillä nyt tunnen itseni kymmenen
kertaa terveemmäksi kuin ennen."

Alkuaan oli kiertomatka ollut niin suunniteltuna, että seurue Kuopiosta
lähtisi Ouluun, mutta jo Savonlinnasta Vilho esitti epäilyksiä tätä
vastaan. Toiselta puolen tulisi matka kovin kalliiksi ja toiselta
puolen oli ohjelmistoon karttunut liian vähän uutta, jota oululaiset
eivät ennen tunteneet. Sitte päätettiinkin että teatterin oli pysyminen
etelämpänä, lähinnä noudattaen kutsumusta tulla _Jyväskylään_, jossa ei
koskaan ennen oltu teatteria nähty. Sinne siis matkustettiin Kuopiosta
ja ensimäinen näytäntö (Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Kihlaus)
seurahuoneen pienessä salongissa oli 1/10. Yleisö oli erinomaisen
tyytyväinen ja innostunut; olihan kaikki sille uutta! Mitä tämä
merkitsi, näkee siitä, että kun Kuopiossa 23 näytäntöä 7 viikon aikana
antoi keskimäärin 369 mk illalta, tuotti pienemmässä Jyväskylässä 16
näytäntöä 4 viikossa 411 mk illalta. Paitse pienempiä kappaleita
näyteltiin Sirkka, Oma Toivoni ja Kavaluus ja rakkaus, kukin kaksi
kertaa, sekä Jeppe Niilonpoika ja Sven Dyringin koti, kumpikin yhden
kerran.

Eräs silloinen alkeisopistolainen[89] kertoo siitä innostuksesta, jonka
teatteri herätti hänessä ja monessa muussa, jotka sinä syksynä
Jyväskylässä ensi kerran näkivät varsinaisia näyttämöllisiä esityksiä:
"Minusta tuntuu vieläkin, että ne olivat juhlanäytäntöjä, joka ainoa.
Muistan kuinka vähistä varoista huolimatta 'täytyi' päästä niihin,
ainakin joka 'premiääriin'. Ja eiköpähän ne näytännöt, niin pienessä
kaupungissa ja siihen aikaan, olleet premiäärejä joka ainoa. Muistan
myöskin, kuinka sitä ponnisteli läksyjen lukemisessa, että vain saisi
aikaa päästä teatteriin." Sama kertoja luettelee muististaan kappaleet,
jotka silloin näyteltiin ja näyttelijät, jotka hän silloin näki ensi
kerran esiintyvän. Muiden muassa näyttää Ida Aalberg jo silloin
suuresti ihastuttaneen nuoria katsojia näytelmässä Onhan pappa sen
sallinut. "Mikä sulous! Minäkö yksin silloin huokailin hänen ikkunansa
takana! Minäkö yksin ostin hänen pienen valokuvansa!" -- Paitse
kertojaa sai Jyväskylässä silloin pysyviä vaikutuksia näyttämötaiteesta
seminaarin oppilas, nykyinen etevä laulaja Abraham Ojanperä, joka oli
mukana avustamassa kun Sven Dyringin koti esitettiin, niinikään rva
Minna Canth, joka tähän aikaan vain kirjoitteli pikku kertoelmia, mutta
jonkun vuoden päästä oli ilmaiseva oikean neronsa näytelmänsepittäjänä,
ja vihdoin postivirkamies Robert Kiljander, joka vastedes oli antava
pirteitä huvinäytelmiä Suomalaiselle teatterille.

Viimeinen näytäntö Jyväskylässä oli 1/11, ja seuraavana iltana pitivät
kaupunkilaiset seurueelle pienet läksijäispidot, jossa sitä kiitettiin
käynnistä ja pyydettiin tulemaan vastakin. Sen jälkeen tapahtui lähtö.
Aikomus oli ollut matkustaa suoraan Hämeenlinnaan; mutta kun
ratsutilallinen Severus Konkola oli pyytänyt seuruetta tulemaan
_Jämsään_ ja luvannut vapaan matkan, päätettiin noudattaa kutsua.
Tietysti oli joukossa semmoisia, joista ei tämä ollut oikein comme il
faut, mutta Vilhosta oli, niinkuin todella olikin, varsin hauska koe
kerran pysähtyä varakkaaseen maalaiskuntaan, oikein kansan keskeen.
Jämsässä annettiin uudessa, vielä puutteellisesti varustetussa
kansakoulun juhlasalissa neljä näytäntöä (5/11-12/11), joiden ohjelmat
oli kokoonpantu pikku kappaleista (suurin oli Yhdistysjuhla,
kotimaisia: Kihlaus ja Sotavanhuksen joulu, erikoisnumeroita:
Sailor-boy ja Poika comique tanssit, joista edellinen oli annettu
Jyväskylässäkin). Tulot tekivät yhteensä 1,043 mk. 75 p., siis noin 260
mk illalta. -- Konkolan kustannuksella oli suurin osa puvustoa
lähetetty Lahteen ja hän olisi höyrylaivallaan vapaasti vienyt sinne
koko seurueenkin, mutta kun suora tie Hämeenlinnaan oli huokeampi kuin
Lahden kautta ja rekikeli oli hyvä, matkustettiin kyydillä uuteen
olopaikkaan.

       *       *       *       *       *

Saatettuamme puheosastoa näin kauvas on katsottava, kuinka lauluosaston
kävi _Helsingissä_. Emilien kirjeistä nti Elfvingille näkyy, ettei
luottamus tulevaisuuteen ollut kehuttava.

"Jotenkin raskasta on näin kesän helteessä" -- kirje on päivätty 6/8 --
"lakkaamatta puuhata, mutta raskain on kumminkin se ajatus, että
kenties koko tämä työ on turha ja että kaikki on romahtava maahan kuin
lastulinna". Kovin häntä vaivasi tuo alituinen kilpajuoksu, johon
Ruotsalaisen teatterin oopperahanke pakottamalla pakotti. "Surkeaa on
että meidän pienillä apulähteillä täytyy ylläpitää kahta oopperaa, kun
yleisö on niin pieni kuin se on." Muun muassa kerrottiin erään
ruotsalaisen teatterin johtokunnan jäsenen lähteneen hakemaan toista
primadonnaa rva Engdahlin lisäksi. Nti Elfving oli suositellut kahta
nuorta neitiä (Malmström ja Conradi) Suomalaiseen oopperaan.[90] Emilie
lupaa ottaa heidät turviinsa. "Erittäin hauskaa on että heidän
vanhempansa tahtovat uskoa tyttärensä Suomalaiselle teatterille. Kyllä
koetan pitää huolta heistä; ikävä vain että aikani on niin vähissä,
etten ennätä niin paljo kuin soisin. Me teemme kyllä mitä mahdollista
on, että henki ja elämänsävy teatterissa pysyisi hyvänä, ja minusta sen
jäsenet ovatkin -- ainakin kaikkein useimmat -- perin siivoja." -- --
"Se täytyy sinun kumminkin sanoa nuorille daameille, että heidän tulee
alistua noudattamaan sääntöjä, jotka koskevat kaikkia köörilaulajia;
muutoin syntyy pelkkiä poikkeuksia. Ruotsalainen teatteri houkuttelee
tavan takaa meikäläisiä sinne, heidän köörinsä ei ole riittävän suuri
ja on erittäin mukava ottaa meiltä semmoisia, joita jo olemme
opettaneet ja harjottaneet. Emme sentähden mielellämme näkisi, että ne,
jotka meille tulevat, pitäisivät Suomalaista teatteria jonkunlaisena
valmistavana kouluna Ruotsalaiselle." -- Kirjeissä puhutaan
Ericssonistakin, joka vietti kesänsä parannuksilla Naantalin
kylpylaitoksessa. Hänet otettaisiin edelleen oopperan palvelukseen, jos
hänen äänensä on tullut entiselleen, sillä Navrátilia väsytti laulaa
kolme kertaa viikossa ja aikomus oli syyskuun alussa näytellä
useamminkin. "Meidän täytyy jännittää voimiamme tänä vuonna, jos
tahdomme että oopperalla on tulevaisuutta." -- Tositeossa ei Ericsson
enää palannut.

Alakuloisuutta, jolla syyskausi alkoi, enensi tietysti suuressa
määrässä Dunckerin kuolema. Niinkuin jo tiedämme näyteltiin syyskuun
ensi viikolla, Ida Basilierin täällä ollessa, tavallista useammin --
Helsingissä oli silloin näyttelyn ja sen ohella toimeenpantujen
kokousten tähden paljo matkustavaisia; mutta sen jälkeen "sesonki" ei
enää tahtonut muodostua loistokkaaksi. Niin etevä laulajatar kuin
_Signe Hebbe_ olikin, ei hän tuottanut onnea näyttämöllemme.

Nti Hebben vierailu alkoi 11/9, jolloin hän esiintyi Margaretana
Faustissa. Kuuluisaa taiteilijatarta tervehdittiin vilkkaasti ja
havaittiin hänen esityksensä varsinkin traagillisissa kohtauksissa
mestarilliseksi. Sama näytäntö uudistettiin 13/9 ja, kun Lucia oli
annettu välissä, kolmaskin kerta 17/9. Mutta tämä näytäntö kääntyi
onnettomaksi. Kiljander, joka ennen oli laulanut Valentinin osan, oli
lähtenyt Tukholmaan, ja Bergbom uskalsi antaa roolin Lindströmille.
Tämä näyttäytyi kuitenkin liian kokemattomaksi siihen ja koska,
tavallisuuden mukaan, onnettomuus ei tule yksinään, niin sattui nytkin
toinen ikävä erehdys toisensa perästä -- osallisten mielipahaksi,
pahansuopien iloksi ja johtajan tuskaksi. Ainoastaan Signe Hebbe ja
Navrátil pitivät puoliaan; mutta pääasia oli että Faust, jota kahdeksan
kuukauden aikana oli loistavasti näytelty 22 kertaa, nyt 23:tena
kertana teki melkein haaksirikon. --

Näiden näytäntöjen jälkeen tunnustettiin laajemmassa arvostelussa (Mbl.
19/9) nti Hebbe suuriarvoiseksi taiteilijaksi. Sekä äänen käytäntöön
että näyttelemiseen nähden oli hänen tekniikkansa erinomainen; kaikki
vaikeudet oli voitettu, niin että esitys vaikutti teeskentelemättömän
luonnolliselta. Alkupuolella hän ei (niinkuin Ida Basilier oli tehnyt)
pannut painoa Margaretan naiviseen viattomuuteen ja kainoon
neitseellisyyteen, vaan kuvasi hänet intohimoiseksi, jopa
keimailevaksikin. Oikeampi ja sattuvampi oli hänen esityksensä
myöhemmin, niin esim. katedraalikohtaus oli aivan sydäntäkouristava.
Kaikissa tapauksissa laulajattaren vierailu oli luettava Suomalaiselle
näyttämölle kunniaksi ja sen jäsenille oli kieltämättä hyödyllistä
tutustua niin kehittyneeseen taiteeseen kuin hänen.

Signe Hebben toinen rooli oli Violetta, jona hänet nähtiin ensi kerran
22/9. Hänen esityksensä tässä osassa oli edellistä mestarillisempi ja
eheämpi, ja sankaritar tuli syvästi liikuttavaksi, mieltä järkyttäväksi
naishaamuksi. -- Ooppera annettiin vielä peräkkäin kolme kertaa.
Suosionosotuksia Hebbe sai kylläkseen, mutta huone oli vain "sangen
hyvä", jotka sanat arvostelijan kielessä merkitsevät: korkeintaan
puolillaan, ja siitä näkee että taiteilijatar ei kyennyt nostamaan
semmoista innostusta kuin rva Achté ja Ida Basilier. -- Kuinka asiat
olivat, näemme seuraavasta otteesta Emilie Bergbomin kirjeestä Ida
Basilierille 27/9:

-- "Sitte kun sinä lähdit, on meillä ollut ainoastaan vastoinkäymisiä
ja ikävyyksiä. Sinun kanssasi katosi elähyttävä aines sekä näyttämöltä
että salongista. Pelkomme Signe Hebbeen nähden on valitettavasti
osottautunut täydelleen oikeaksi. Kaksi ensimäistä Faust-näytäntöä
annettiin täysille huoneille, mutta jo kolmantena salonki oli tyhjä, ja
kaikki Traviata-illat ovat olleet hyvin huonoja, vaikka jokaisen täytyy
tunnustaa, että Hebbe esittää osansa oivallisesti. Voit ymmärtää kuinka
on ollut tuskallista: hän on kuitenkin etevä taiteilija ja meidän
täytyy hävetä hänen edessään, että yleisö on niin välinpitämätön.
Sunnuntaina menee Traviata viimeisen kerran; 10/10 Fidelio alkaa, mutta
mitä on annettava väliajalla on vielä tietämätöntä. Holm on täällä,
mutta ei voi vielä laulaa; hän on kumminkin parantumaisillaan. Lydia
Lagus on myös täällä, mutta hänen laitansa on huolestuttava. Pari
viikkoa ennen kun hän lähti kotoa muuttui ilma pahanlaiseksi ja samassa
hänen tilansa huonontui, ja nyt hän ei voi laulaa säveltäkään. Hän on
hyvin murheellinen ja masentunut, ja meillekin se on suuri suru. -- Älä
kerro kellekään, ettei täällä osata antaa arvoa Signe Hebbelle. Kenties
käy paremmin Fideliossa. Hän on erittäin ystävällinen ja rakastettava
ja on koko ajan ollut niin kohtelias ja suopeamielinen, ettemme soisi
hänen tietävän kuinka laita oikein on. Kaikki, jotka ovat nähneet
hänet, ovatkin hyvin ihastuneita -- vahinko vaan että yleisö on ollut
niin harvalukuinen. Hän on varsin hupainen ja iloinen [seurassa] ja
minä voin nyt hyvin käsittää, että sinä ja Mili niin pidätte hänestä.
Tunnustaa täytyy että hän on tavallista etevämpi nainen." -- --

Bergbom oli, noudattaen perusjohdettaan aina koettaa taiteellisessa
suhteessa nousta korkeammalle, päättänyt ottaa esitettäväksi
_Fidelion_, Beethovenin musikaalisesti suuriarvoisen ainoan oopperan.
Harjotusten aikana annettiin Lucia ja Faust, kumpikin yhden kerran, ja
sitte tuli 13/10 Fidelion ensi ilta. Yleisö oli lukuisa, joskaan ei
ahdinkoon asti, ja varsinkin sen tosimusikaalinen osa havaitsi ilolla
ja kiitollisuudella, että esitys oli huolellinen ja tehtävän arvoinen.
Orkesteriin, jolla tässä sävelteoksessa on erittäin tärkeä osa, oli
hankittu lisävoimia ja soitti se Hrimalyn johdolla täyteläisesti ja
tasaisesti. Nti Hebbe Fideliona ja Navrátil Florestanina suorittivat
osansa erittäin ansiokkaasti. Edellinen huudettiin esiin ensi näytöksen
aarian jälkeen, jonka hän lauloi ihmeen taiteellisesti ja toisen
näytöksen ensi kuvaelman loppuduetin perästä hänen Navrátilin kanssa
täytyi useat kerrat tulla esiin vastaanottamaan kuulijakunnan
innostuneita suosionosotuksia; jälkimäisen esitys oli kauttaaltaan
sydämellinen ja vaikuttava. Marcellinan osa oli "samalla lahjakkaalla
laulajattarella, joka ennen oli suuresti miellyttänyt Siebelinä" (rva
Aura Thuring), Achté lauloi voimakkaasti kuvernöörin ja Bergholm
taitavasti vanginvartijan osan; Lindström -- Jacquino oli tottumaton,
mutta hänen äänensä oli soinnukas. -- Toinenkin näytäntö 13/10
annettiin kukkuroilleen täydelle huoneelle ja paitse pääesiintyjiä
innostunut yleisö huusi esiin Bergbominkin, joka siis tänä iltana sai
hyvityksen onnettomasta Faust-illasta. Sen jälkeen nti Hebbe vielä
esiintyi kaksi kertaa Fideliona (17/10 Ja 19/10) ja jälkimäisellä
kerralla ojennettiin hänelle ansaittuna kunnianosotuksena
laakeriseppele. Taiteilijattaren jäähyväisilta oli kumminkin 22/10,
jolloin hän vielä kerran lauloi Violettan osan. Esiinhuudoilla ja
kukkakimpuilla yleisö runsain määrin ilmaisi kiitollisuuttaan hänen
vierailustaan.

Seikkaperäisestä arvostelusta (Mbl. 27/10), jossa julkilausutaan
vilpitön tunnustus siitä tavasta, jolla Beethovenin ooppera oli
esitetty ja erittäin kiitetään toisen näytöksen kolminlaulua (Hebbe,
Navrátil ja Bergholm) todellisena loistokohtana oopperamme toimessa
ylipäätään, otamme seuraavat sanat nti Hebben täällä olosta:

"Hänen esiintymisensä on kauttaaltaan todistanut, kuinka innostunut hän
on ollut tehtäväänsä. Suomalaisen teatterin ystävät ovat myöskin
saaneet riittävästi kuulla hänen personallisista mielipiteistään
ollakseen vakuutetut siitä, että hän on suonut odottamatonta
mielenkiintoa sen harrastuksille ja on sentähden kaksinkertainen syy
kiitollisesti painaa muistiin hänen käyntinsä täällä. Vaikea on sanoa,
missä osassa hän on ollut etevin. Kenties on Traviata enimmin
sopusoinnussa hänen lahjojensa kanssa, koska hänen draamallinen kykynsä
voi siinä parhaiten esiintyä. Mutta tämä ooppera ei tyydytä yleisöämme,
joka on vähän tottunut suuren maailman menoon. Emme käsitä ihmissydämen
jaloutta juuri tähän tapaan, Leonoran (s.o. Fidelion) osa liikuttaa
meitä syvemmin. -- -- Suomalaisen teatterin yleisö on lämpimästi
kohdellut etevää vierasta, vaikkei toki semmoisella rajattomalla
innostuksella kuin joskus kotimaisia laulajattariamme. Joku syy tähän
voi olla siinä, että meidän enemmän luonnonraitis kuin taidetta
ymmärtävä yleisömme ei ankaran taiteellisessa esityksessä ole tavannut
sitä välittömyyttä, joka helpommin vaikuttaa siihen. Mutta toinen
pätevä syy on se, että ei edes Patti eikä Nilsson saavuttaisi täällä
suurempaa suosiota kuin 'meidän Emmyn' ja 'meidän Idan' herättämä
ihastus."

Ennen lähtöään nti Hebbe antoi 24/10 konsertin yliopiston juhlasalissa,
ja 26/10 joukko taiteen ja Suomalaisen oopperan ystäviä oli kutsunut
hänet päivällisille Arkadian lämpiöön, jossa tilaisuudessa dosentti
Perander piti puheen kunniavieraalle. Tästä kauniista puheesta otamme
kaksi pääkohtaa, jotka läheltä koskevat ainettamme, jopa selittävät
koko sen yrityksen synnyn, josta tämä kirja kertoo:

Mainittuaan suureksi onneksi, että nti Signe Hebbe oli kunnioittanut
näyttämöämme vierailullaan, puhuja kiittää vieraan kykyä "muodostamaan
aavistuksemme sisäisen, hämärän maailman taiteen jaloiksi,
ihastuttaviksi, kirkkaiksi haamuiksi" ja jatkaa sitten: "Kaunotaide on,
niinkuin jokainen meistä tietää, ennen kaikkea muodostamiskykyä. Joka
laji taidetta on tavallaan jaloa kuvanveistoa. Meilläkin, jotka emme
ole taiteilijoita, on sydämemme syvyydessä monta suurta aavistusta,
monta jaloa tunnetta, mutta ei kykyä nostaa hämärää aarretta päivän
valoon. Meidän täytyy usein Goethen Mignonin kanssa tunnustaa: Ich
möchte dir mein ganzes Innre zeigen, allein das Schicksal will es
nicht![91] Tämä kohtalo ei paina kunnioitettua vierastamme. Ken on
nähnyt ja kuullut nti Signe Hebben näyttelevän ja laulavan
ajattelematta suurta ja jaloa veistokuvaa, ken ei ole ihaillut tätä
kykyä luoda muotoon mikä muutoin vain on hämärä aavistus, salainen
sisäinen liikutus ja väreily esineissä? _Gretchen, Violetta, Leonora_
eivät enää ole meillä olemassa ainoastaan sävelten maailmassa: nämät
olennot seisovat silmiemme edessä marmoriin veistettyinä tai valettuina
pronssiin ja kauvan ne tässä muodossa luovat katseensa meihin, tehden
meissä nti Hebben muiston yhtä häviämättömäksi kuin he itse ovat.
Meidän näyttämömmekin on hyötyvä näiden olentojen katselemisesta."

Sen jälkeen puhuja kääntyy vieraan osottamaan myötätuntoisuuteen nuoren
näyttämömme harrastuksia kohtaan ja lisää: "Mutta nti Hebbe ymmärtääkin
muita paremmin, kuinka vaikea meidän päivinämme ideaalisen taiteen on
saada tarpeensa tyydytetyksi. Aikamme näyttää ojentavan kaikki kätensä
teollisuudelle. Se on tullut levottomaksi aarteenkaivajaksi. Ei missään
näy meidän olevan mahdollista säilyttää sitä lepoa, sitä rauhaa, sitä
hiljaisuutta, jossa taiteen ideaaliset olennot viihtyvät. Ja kun
laskelmien tuskista uupunut mies illalla laahaa itsensä taiteen
temppeliin, pyytää hän ennen kaikkea virkistystä väsyneelle mielelleen.
Taide siis näyttää olevan vajoamaisillaan sille kannalle, jolla se on
olemassa ainoastaan 'lystin vuoksi'. Mieleeni johtuu eräs Ibsenin luoma
hämärä haamu. Hän on alkuaan suuriluontoinen mies, mutta ei ole saanut
mitään suurta ja jaloa tehtävää elämässä, joka olisi kehittänyt hänet
luonteeksi. Hän antautuu milloin mihinkin huvituksiin, nautinnoihin.
Väsyneenä tähän rauhattomuuteen hän vihdoin autiolla arolla tapaa
kohtalon daimonin napinvalajan haamussa. Napinvalaja tahtoo ottaa hänet
taiteensa niinkuin muunkin hylkytavaran: kuin kuluneet lantit on hänet
heitettävä valinkauhaan uudestaan valettavaksi -- sillä hän ei ole
luonne, hän on napinvalajan väitteen mukaan kuluttanut pois
tarkoituksensa merkin otsastaan. Olen ymmärtänyt tämän hämärän haamun,
kun olen käsittänyt sen erinäisiä suuntia ajassamme edustavaksi
tyypiksi. Jos kansat tahtovat säilyttää tarkoituksensa merkin
kasvoissaan, on välttämätöntä ylläpitää ihanteellisia harrastuksia.
Ideaalinen taide leimaa näkyvimmin kansat niillä tunnusmerkeillä, jotka
pelastavat meidät synkän napinvalajan vaatimuksista tuolla arolla. Se
vaatimaton yritys, jota sanomme lyyrilliseksi näyttämöksemme, on
syntynyt tarpeesta koota voimamme, jotta, jos mahdollista, pienessä
maassamme ideaalinen taideaisti heräisi ja eläisi." --

Nti Hebbe lähti 4/11 Turkuun, antaakseen siellä Navrátilin ja
Bergholmin avulla kolme lyyrillis-draamallista iltamaa.

Lokakuun lopulla meni Fidelio vielä kolme kertaa peräkkäin, rva Achté
Leonorana. Taiteilijatar lauloi tämänkin osan suurella menestyksellä,
mutta kun ooppera oli laadultaan liiaksi ylevän musikaalinen voidakseen
tulla suuren yleisön suosimaksi, kaivattiin jälleen uutta. Ja uutta
valmistettiinkin, nimittäin Auberin _Musta Domino_, jonka esitys alkoi
1/11, ja Meyerbeerin _Hugenotit_, joka oli oleva syyskauden päävaltti.

Mustan Dominon ensi illasta sanotaan, että lukuisa yleisö vastaanotti
oopperan vilkkaalla suosiolla. Eikä kumma että sävelteoksen ilosta
sätkähtävä eloisuus vaikutti kuulijoihin, kun useimmat osat
musikaalisessa suhteessa edustettiin menestyksellisesti ja loistavat
köörit soivat raittiisti ja tasaisesti. Varsinkin herätti huomiota nti
_Naëmi Ingman_, nuori ensikertalainen, pääosassa. Heleä ääni, sangen
kehitetty koloratuuri ja hyvää, taiteellista kasvatusta todistava
esitys tekivät hänen laulunsa miellyttäväksi, samalla kun luonteva
näytteleminen puhui hänen edukseen. Laulajatarta palkittiin lämpimillä
kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla. -- Nti Wikström esiintyi kaikella
kunnialla taloudenhoitajattarena, Klaudiana, ja rva Aura Thuring
Brigittana, joka osa kyllä ei ollut hänen luontonsa mukainen, mutta
jossa hänen helkkyvä äänensä ja sivistynyt näyttelemisensä kuitenkin
tekivät hyvän vaikutuksen. "Amatööri" (Hannes Hahl) hoiti oivallisella
bassoäänellään hyvin portivartijan Gil Perezin osaa. Himberg --
Horaziosta ja Pesonen -- Don Julianosta sanotaan vihdoin, että he
tyydyttivät enemmän laulunsa kuin näyttelemisensä kautta. -- Ooppera
annettiin vielä yhtä mittaa neljä kertaa (3/11-14/11). Valitettavasti
sairauskohtaus pakotti kaksi kertaa peruuttamaan ilmoituksen
neljännestä näytännöstä -- vastoinkäyminen, joka aina vaikuttaa
häiritsevästi yleisön osanottoon.

Alkuaan oli suunniteltu, että Hugenotit jo marraskuulla esitettäisiin
ensi kerran, mutta tositeossa se myöhästyi -- emme tiedä mistä syystä
-- niin että viikko joulukuuta oli kulunut, ennen kun sen ensi ilta
koitti. Tästä johtui että marraskuukin muodostui tukalaksi oopperalle.
Mustan Dominon jälkeen olivat näytännöt kolmen viikon aikana harvat ja
tulotkin tietysti huonot. Esitettiin näet Norma 17/11 ja 3/12, nti
Ingman Adalgisana ja Achté Polliona, Fidelio 19/11 ja kuvaelmia
Trubadurista sekä Laululintunen 23/11 ja 26/11. Pikku laulukappale
otettiin esitettäväksi Lydia Laguksen tähden, joka toista vuotta
kestäneen sairauden takia oli ollut estetty laulamasta. Vihdoin hän nyt
oli toipunut ja lauloi varovaisuudesta ensiksi vanhan loistoroolinsa
teatterin ensi vuosilta. Yleisö toivotti hänet ilolla tervetulleeksi
takaisin näyttämölle, tyystin havaiten kuinka laulu nyt soi kehittyneen
taiteellisesti.

Miltä tämä aika monine vastuksineen tuntui Bergbom-sisaruksista, näemme
eräästä kirjeestä nti Elfvingille samalta päivältä, jolloin nti Hebbe
matkusti Turkuun.

-- "Koko syksy on ollut niin raskas ja vaikea, että tuskin olen
mihinkään pystynyt; sitä paitse olen ollut sairas ja olen vieläkin.
Hyvin vaikeata on meidän nyt ollut noin kaksi kuukautta ja samallainen
tulee tämäkin olemaan. Joulukuun alussa Hugenotit valmistuu ja silloin
toivon lehden kääntyvän. Puhun sinulle kaikesta, joka painaa sydäntäni,
mutta muista että tämä on ainoastaan sinulle. Surkeutemme ei tarvitse
eikä saakaan tulla maailman tietoon -- ennen kun kaikki murtuu, ja
jollei ihmeitä tapahdu, se aika tulee ensi keväänä; siksi täytyy meidän
kestää, vaikka taistelu joskus on kovin vaikeaa. Täytyyhän meidän toki
näyttää valtiopäiville, että olemme eläneet. Raskasta ja katkeraa on
toki näin taistella ja puuhata -- saippuakuplan tähden, sillä eihän
ooppera muuta ole, jollei se elä kauemmin kuin kevääseen. Älä
kuitenkaan puhu kellekään, olkoon se kuka tahansa, vaikeasta
asemastamme."

"Tänään Signe Hebbe matkusti Turkuun ja saat nyt itse nähdä hänet.
Olemme paljo pitäneet hänestä sekä näyttämöllä että ulkopuolella. Hän
on ollut koko ajan kiltti ja rakastettava. Saat nähdä pari hänen
loistokohtaansa: kuolemankohtauksen Traviatassa ja kirkkokohtauksen
Faustissa. Hän on mielestäni verraton Traviatassa ja kuolee niin että
oikein peljästyy." --

Syy siihen epätoivonsävyyn, joka leimaa tämän Emilien kirjeen, oli
tietysti taloudellisen aseman jatkuva huonontuminen. Siitä saamme
alempana tietoja; nyt on kerrottava tapahtumasta, joka, vaikkei
Suomalaisella teatterilla ollut mitään sen kanssa tekemistä, kumminkin
oli omansa vaikeuttamaan oloja. Tarkoitamme kuuluisaa, vieläkin
muistossa elävää "Yölepakon" häväistysjuttua Ruotsalaisessa
teatterissa. Jutun vaikutukset estävät näet meitä sivuuttamasta sitä
tässä kertomuksessa.

Ruotsalainen teatteri, joka varhemmin syksyllä oli antanut Rossinin
Wilhelm Tell oopperan, oli -- niinkuin johtokunta sanomissa nimenomaan
selitti -- huomattuaan että suuret oopperat eivät kannattaneet "'inhan
voiton' tähden, koska 'uhrautuva rakkaus' ei maksanut näyttelijäin
palkkoja" ja koska "puhtaille on kaikki puhdasta ja epäpuhtaille kaikki
epäpuhdasta(!)", ottanut näyteltäväkseen taiteellisesti arvottoman ja
siveellisesti loukkaavan Joh. Straussin operetin Yölepakko. Se
esitettiin 17, 18 ja 19 p. marrask. ja silloin joukko ylioppilaita
Uudessa teatterissa toimeenpani ilta illalta yhä kiivaampia
mielenosotuksia, siksi kunnes viranomaiset yliopiston sijaiskanslerin
alotteesta kielsivät "sisällykseltään tunnetusti epäsiveellisen"
kappaleen näyttelemisen. Tästä syntyi tietysti kauhea jupakka yleisössä
ja sanomalehdistössä. Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle osotetuista,
sanomissa julaistuista vastalauseista ja muista kirjoituksista näkyy,
että mielipaha ja suuttumus ei suinkaan rajoittunut yksistään
suomenmielisten piireihin; mutta kun neljä mielenosottajaa, jotka
poliisin toimesta joutuivat yliopiston kurinpito-toimikunnan eteen,
olivat suomenmielisiä eikä katsottu tarpeelliseksi tutkiakaan kutka
muut olivat viheltäneet, niin työnnettiin vaan koko syy fennomaanien
niskaan. Itsessään tämä ei ollut hämmästyttävää, sillä puoluetaistelun
raivotessa nämä jo olivat tottuneet tasamielellä vastaanottamaan paljo
pahempiakin syytöksiä; mutta mikä teki asian ikäväksi oli se, että
teatterien kilpailu sekotettiin samaan sykkyrään. Eräässä lähetetyssä
kirjoituksessa (Mbl. 25/11) kohtaamme seuraavat valaisevat sanat:

"Mutta mikä on sitte syynä kiukkuun? Ainoastaan maalainen syrjäisessä
sopukassa kaivannee selitystä siihen. Ken ei tunne sitä omituista
asemaa, jossa teatterimme jo kauvan ovat olleet toisiinsa? Puolueiden
väli yleisössä ja sanomalehdistössä on mitä kirein; ja mitä toiselta
puolen vaaditaan on välttämättömästi toiselta puolen vastustettava --
asia olkoon muutoin kuinka oikea tahansa. Ruotsalainen teatteri on jo
ennenkin osottanut mieltymystä Offenbachin laatuun, joka kaikkialla
suuressa maailmassa on näyttäytynyt tuottavaksi; ja kun sen vastustajat
ovat moittineet sitä suuntaa, on ystävien tietysti täytynyt puolustaa
sitä".[92]

Kuinka yritettiin sekottaa suomalaista näyttämöä kysymykseen, huomaa jo
ylempänä mainitusta ruotsalaisen johtokunnan selityksestä, jossa se
lausuu sitä vähemmän osanneensa aavistaa että Yölepakko loukkaisi
ketään, kun Suomalaisessa teatterissa "sanomalehtien riemuitessa" oli
annettu -- Traviata, olevinaan kokonaan huomaamatta, että Euroopan
etevimmille näyttämöille kotiutunut traagillinen draamatuote, jossa
epäsiveellisyys ja rikollisuus vievät perikatoon, toki on jotakin
toista kuin suurkaupunkien kolmannen ja neljännen luokan teattereista
tavattu kappale, missä epäsiveellisimpiä suhteita kuvataan mitä
luonnollisimpina, ilman moitteen hiiskaustakaan.

Ei ole säilynyt ainoatakaan kirjettä, jossa Kaarlo tai Emilie olisivat
lausuneet sanan tämän tapauksen johdosta, mutta sitä ilmankin voimme
ymmärtää, että se painoi heidän mieltänsä. Mitä enemmän puoluekiihko
yltyi, sitä toivottomammaksi kävi yritys, jonka menestys riippui
mahdollisen laajasta myötätuntoisuudesta yleisön puolelta.

Vihdoin oli pitkällisten ja huolellisten harjotusten jälkeen
Meyerbeerin suuri, 5-näytöksinen, Perttulin yön verilöylyyn päättyvä
ooppera _Hugenotit_ valmis. Ensi ilta 8/12 oli Suomalaisen oopperan
loistavimpia. Sävelteos esitettiin täydelle huoneelle mitä suurimmalla
menestyksellä. "Kaikki, soolo- ja yhteislaulunumerot, köörit ja
orkesteri, yhtyi mahtavaan vaikutukseen ja herätti toisen
suosionmyrskyn toisensa perästä; erittäin olivat suosionosotukset
innostuneita suuremmoisen ja varsin onnellisesti suoritetun toisen
näytöksen ja Valentinen (rva Achté) ja Raoulin (Navrátil)
mestarillisesti laulaman, sydäntäkouristavan kaksinlaulun jälkeen
neljännessä näytöksessä." Näytännön lopussa huudettiin taiteilijoitten
rinnalla esiin myöskin kapellimestari Hrimaly ja Bergbom. -- Paitse
mainituita kiitettiin hyvästä tuloksesta nti Ingmania (kuningatar
Margareta), rva Aura Thuringia (paashi Urbain), Hannes Hahlia
(Marcell), Achtéta (Nevers) ja Bergholmia (kreivi de St. Bris).
Lukuisat kööritkin, joissa laulajien luku nousi yli 50, onnistuivat
oivallisesti. Vihdoin pidettiin oopperan näyttämöllejärjestelyä
koristuksineen ja kauneine pukuineen erittäin onnistuneena. Niinkuin
tavallista on kun tämä pitkä ooppera näytellään, oli useita lyhennyksiä
tehty -- varsinkin 5:nnessä näytöksessä -- mutta kuitenkin kesti ensi
näytäntö klo 1/2 12:een. Seuraavat näytännöt alotettiin klo 1/2 7 --
Näytännön jälkeen köörilaulajat kävivät Bergbomin asunnon edustalla
laulamassa.

Hugenotit meni vielä neljä kertaa ennen joulua (10/12-17/12). Ennen
viimeistä näytäntöä julkaistiin Morgonbladetissa arvostelu, josta
otamme seuraavat kohdat:

-- -- "Niin harvinaisen lahjakkaalle draamalliselle laulajattarelle
kuin rva Achté on Valentinen mahtava osa kiitollinen tehtävä. Erittäin
onnellista on että se niin hyvin sopii hänen mezzosopranolleen. Emme
voikaan muuta kuin ehdottomasti ihailla sitä ilmehikästä tapaa, millä
hän esittää kärsivän, rakastavan naisen, joka sortuu elämän koviin
ristiriitoihin. Rva Achtéssa sulaa suuressa määrässä laulu ja
näytteleminen yhteen sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, ja se
innostuksen hehku ja tuli, joka puhkeaa näkyviin intohimoisemmissa
olosuhteissa, on yhtä tärkeä osa kuin musikaalinen varmuus siinä
eheässä taideluomassa, joka hänen Valentinensa on. Eritoten on
mainittava neljännen näytöksen suuri kohtaus Valentinen ja Raoulin
välillä, yksi rva Achtén ja oopperan loistokohtia. -- Hra Navrátililla
oli niinikään tässä intohimoisessa kohtauksessa tilaisuutta näyttää
kykynsä voimakkain puoli. Hänen esityksensä oli muutoin tavallisuuden
mukaan huolellinen ja ansiokas. Suurimpia laatuaan hänen luonnolliset
äänivaransa eivät ole, mutta sitä enemmän on arvoa annettava
taiteilijalle, joka, käsittäen tehtävänsä, varmasti kehitetyllä
laulumetoodilla ja huolellisella äänensä käyttämisellä osaa voittaa
vaikeuksia, jotka vähemmän tottuneelle olisivat kerrassaan mahdottomia.
Paha vaan että hra Navrátil tämän oopperan aikana ei ole ollut oikein
voimissaan. -- Margaretan osan lauloi kiitettävästi nti Ingman, joka
varsinkin koloratuurilaulussa osottaa edistymistä. Kuitenkin
toivoisimme enemmän täsmällisyyttä näyttelemisessä ja lämpöä
esityksessä. -- Reippaasti ja miellyttävästi esiintyi tunnettu ja
arvossa pidetty musiikinharrastaja [rva Aura Thuring] eloisan ja
keimailevan paashin roolissa. Huomautamme äännännän puhtaudesta, jossa
hän, huolimatta kauniista äänestään, ei aina ole tyydyttänyt korkeampia
vaatimuksia. -- Hra Hahl puolestaan kerrassaan yllätti yleisön hyvällä
käsityksellään ja esityksellään Marcelin kauniissa ja tärkeässä osassa.
Päättäen tästä debyytistä -- ennen koulutusta -- on hra Hahlilla
syvine, menevine äänineen lupaava tulevaisuus näyttämöllisenä
laulajana. Jo nyt ilmenee esityksessä mitä parasta ennustavaa
tasaisuutta ja sydämellisyyttä. -- Hra Bergholmkin ansaitsee kiitosta;
neljännen näytöksen salaliittokohtauksessa on hänen äänensä vaikuttava,
vaikkei hänellä ole tarpeellisessa määrässä yltiöpäistä hehkua. Ja
vihdoin on hra Achtélle tunnustus suotava hänen ansiostaan
kokonaisuuden onnistumisessa. -- Hrimalylla on suuri kunnia
tilapäisesti lisätyn laulukunnan harjottamisesta. Voimaan ja
täsmällisyyteen nähden ovat köörit täysin tyydyttävät; suuremmoinen
salaliittokööri ja vaikea kiistakööri suoritetaan todella
mallikelpoisesti." -- --

Ennen vuoden loppua annettiin enää vain kaksi näytäntöä: Laululintunen
ja Norma 26/12 ja Musta Domino 28/12. --

       *       *       *       *       *

Joskaan vuodenvaihde ei vaikuttanut muutosta lauluosaston toiminnassa,
lienee kuitenkin sopivata taasen palata puheosastoon, jonka jätimme
silloin kun se Jämsästä matkusti _Hämeenlinnaan_. Täällä rva Th.
Hahnsson, Vilhon kirjeen mukaan, oli tilannut sille Nordinin salin
(vuokra: 5 prosenttia bruttotuloista) ja ensi näytäntö (Yhdistysjuhla,
Toinen tai toinen naimaan) oli 17/11. Kaikkiaan annettiin 9 näytäntöä
-- viimeinen 5/12. Merkillisin ilta oli 28/11, jolloin _Lea_ meni ensi
kerran toinen näyttelijätär kuin rva Raa nimiroolissa. Siinä
debyteerasi näet nti Kaarola Avellan ja sanotaan sen tapahtuneen varsin
suurella menestyksellä. Viimeksi esitettiin Aksel ja Walborg, "joka
näkyi suuresti tyydyttävän hämeenlinnalaisia". Vilholla oli ollut paljo
puuhaa Trondhjemin tuomiokirkon rakentamisesta Nordinin salonkiin! --
Keskitulo näytännöistä oli 260 markkaa.

Hämeenlinnasta muutettiin _Tampereelle_, jossa 12/12 alotettiin samalla
ohjelmalla kuin edellisessä kaupungissa. Näytäntöjä annettiin aina
helmikuun keskivaiheille saakka; viimeinen oli 13/2. Tammikuun lopulla
oli kuitenkin viikon väliaika, jolloin ei näytelty; silloin kävi,
niinkuin alempana saamme nähdä, osa seuruetta vierailulla Helsingissä.
Ohjelmisto oli pääasiassa entinen. Lea meni kaksi kertaa, Aksel ja
Walborg kolme, joista kaksi täydelle ja yksi hyvälle huoneelle.
Uutuuksia olivat: ensimäinen Molièren komedia näyttämöllämme, Vilhon
suomentama _Lääkäri vastoin tahtoansa_-- Vilho pääroolissa, 2/2, ja
Törmäsen kääntämä, Th. Barrièren 3-näytöksinen huvinäytelmä _Enon
rahat_, 7/2. Yleisö oli yleensä tyytyväinen, ja tekivät tulot
keskimäärin 315 mk illalta.

Vielä mainittakoon että vuoden vaihteessa taikka oikeastaan vähän
varhemminkin oli seurueeseen liittynyt uusi jäsen, _Rudolf Kivekäs_
(Löfving), 21 v., nimismiehen poika Lapvedeltä, käynyt viisi vuotta
Haminan kadettikoulua ja ollut muutamia vuosia lääninkonttoristina
Viipurin lääninhallituksessa. Tämä nuori mies ei ollut lahjaton, mutta
jo puolentoista vuoden päästä hän meni Ruotsalaiseen teatteriin.
Edelleen tarjoutui Tampereella kaksi nuorta neitiä teatteriin. Toinen,
_Hilma Rosendahl_, jäikin useiksi vuosiksi seurueeseen. Hän oli
ravintoloitsijan tytär, "sivistynyt ja koulunkäynyt", Vilho kirjoittaa,
"sekä varreltaan sopiva ja ulkomuodoltaan kauniinpuoleinen".

       *       *       *       *       *

Edessämme on 1877 vuoden kevätkausi, jolloin Suomalainen teatteri
tavallista enemmän oli yleisen huomion esineenä. Tämä aiheutui
ensiksikin siitä, että se viisivuotiskausi, joksi kannatusyhdistys oli
perustettu, nyt oli umpeen kulumassa ja että siis uusi pohja oli
laskettava yritykselle, toiseksi siitä, että hallituksen puolelta
viritettiin n.s. yhteenliittymis- eli fusioonikysymys, joka tarkoitti
yhteistoiminnan aikaansaamista teatterien välillä ja joka, vaikka se
lopulta raukesi tyhjiin, kumminkin synnytti loppumattomia neuvotteluja
ja sovinnonhieromisia, ja vihdoin kokoontuivat jälleen säädytkin ja
niilläkin oli sanansa sanottava taidelaitoksesta, joka oli alkuunpantu
edellisten valtiopäivien päättyessä. Kaikesta tästä on järjestänsä
selkoa tehtävä, mutta parhainta lienee ensin kertoa itse teatterin
toiminnasta ja vasta sitten ottaa muut asiat puheeksi.

Uudenvuoden päivänä Suomalaisen teatterin ystävät kävivät
kunniatervehdyksellä Emilie Bergbomin luona ja antoivat hänelle
muistolahjaksi hopeiset kirjoitusneuvot, samalla kun dosentti Perander
sydämellisin sanoin kiitti häntä siitä verrattomasta uutteruudesta,
jolla hän oli hoitanut kannatusyhdistyksen taloutta ja muutenkin
toiminut teatterin hyväksi. -- Ehtoolla esitettiin Fidelio, rva Achté
ja Navrátil pääosissa, ihastuneelle huoneelle. Lähinnä sen jälkeen 4/1
saatiin pitkän ajan päästä kuulla Fra Diavolo. Rva Achté sekä Achté ja
Bergholm hoitivat entisiä tehtäviään, mutta lady Pamelan osan lauloi
rva Aura Thuring ja Lorenzon _Jaakko Passinen_, kumpikin ensi kerran;
niinikään oli toisella rosvolla uusi edustaja, Hannes Hahl, toista
näytteli niinkuin ennen Pesonen. Kaikki nämä uudet voimat esiintyivät
yleisön mielihyväksi, mutta suurempaa huomiota kuin muut herätti
Passinen, joka jo näytäntökauden alussa oli otettu oopperan jäseneksi,
mutta vasta nyt esiintyi ensi kerran näyttämöllä. Debyytti oli sangen
lupaava. Heleä tenoriääni oikein yllätti kuulijoita ja kolmannen
näytöksen kavatiinan hän lauloi niin sulavan soinnukkaasti, että se oli
kohta uudistettava. Sitä vastoin hän oli aivan tottumaton liikkumaan
näyttämöllä. -- Musta Domino annettiin 6/1 ja Fra Diavolo
toistamiseen 7/1.

Teatterin ystäväpiireissä oli näinä aikoina kerrottu
mieltäkiinnittävästä uutuudesta, joka oli tulossa, nimittäin Mozartin
_Taikahuilusta_. Tämä toinen ooppera klassillista saksalaista
ohjelmistoa näyttämöllämme meni ensi kerran 12/1. Ihana, ihastuttava
sävelteos onnistui oivallisesti, ja yleisö oli niinkuin ymmärtää
saattaa erinomaisen mielissään, eikä ainoastaan sitä, vaan se tunsi
kansallisen itsetuntonsa vahvistuvan uudesta taiteellisesta voitosta.
Kun ooppera oli edelleen esitetty kolme kertaa (14, 16, 19 p.),
arvosteltiin sitä Morgonbladetissa tähän tapaan:

-- "Beethovenin Fidelio, Meyerbeerin Hugenotit ja Mozartin Taikahuilu,
tämä kultainen apilalehti, on tulos kolmen vuoden uhrautuvasta työstä
ihanteellisten arvojen palveluksessa. Kuka muu kuin se voimakas henki,
joka on meille tämän kaiken hankkinut, olisi voinut edes uneksia
semmoista? Ja näiden sävelteosten esittäminen, joka jo itsessään on
niin merkillistä syrjäisessä maassamme, on meille suomalaisille sitä
merkillisempi, kun näemme sen tapahtuvan ylpeän tietoisina siitä, että
kaikki esiintyjät, yhtä välttämätöntä poikkeusta lukuunottamatta, ovat
maanmiehiämme. Olemme nyt vähitellen, perinnäisellä itsemme
halveksimisella vuosikausia tuhlattuamme rahoja ja rakennettuamme yhä
pettävän toivomme taiteemme kehityksestä joukkojen palkkaamiseen
läntisestä naapurimaastamme, tulleet ymmärtämään ja tietämään, että
Suomessakin on kykyä ja älyä, jota näyttämötaide vaatii. Ja kumminkin
on täten vain ensi askel astuttu korkeampaa kehitystä kohti. Olemme
oppineet tuntemaan ja esittämään mitä ulkomaalaiset maailmannerot ovat
näyttämöä varten sommitelleet. Jälellä on antaa kotimaisillekin
sävelille tilaa näyttämöllä. Suomalaisen kansan runsaasta
soitannollisesta varastosta on luotava teoksia, jotka tunnemme
omaksemme. Jotakin aivan uutta on aikaansaatava. Suomalainen kantele on
pukeutuva muotoon ja saava sisällyksen, joka saavuttaa muun maailman
kummastuksen. Vasta silloin on meillä suomalainen ooppera korkeimmassa
merkityksessä. Ja kun on kysymys kansallisesta kehityksestämme, emme
enää pidä mitään mahdottomana. Suomalainen ooppera nykyisessä
muodossaan oli takavuosina mahdottomuus; nyt se on olemassa.
Miksei läheinen tulevaisuus antaisi suomalaisen draamallisen
säveltämistaidonkin nousta taimelle?"

"Kaikki suuri maailmassa on alkuaan ollut pientä; vähäpätöisestä,
pilkatusta asemasta Suomalainen teatteri äärettömien vaikeuksien läpi
on kohonnut maamme laatuaan etevimmäksi sivistyslaitokseksi. Se on
välttänyt alhaista ja likaista, joka täyttää kukkaron ja syövyttää
ihanteellisuuden ja siveyden." -- (Huomautetaan sitten että ooppera ei
missään tule toimeen omilla tuloillaan ja että yksityisten suoma
avustus ennen tai myöhemmin on osottautuva riittämättömäksi). "Kuka on
turvaava kansallista lyyrillistä näyttämöämme? Se joka vuosien kuluessa
vaivaloisesti on rakennettu, ei saa hävitä. Miten meillä asiaa
käsitettäneekään, muissa Euroopan maissa kansallisomaisuutta suojellaan
häviöstä ja laiminlyönti siinä kohden katsotaan pyhäinryöstöksi.
Jätämme asian valistuneen hallituksen harkittavaksi." -- --

"Rva Achtén esityksessä ihailemme sitä haaveellista hohdetta, joka on
hänen Paminalleen omituinen. Luonnon lapsena Pamina välittömästi
noudattaa sydämensä kuiskauksia, tunnustaa naivisessa viattomuudessaan
lempensä ja palavan halunsa yhtyä lemmittyynsä ja epätoivonsa kun
heidän täytyy erota. Kummallista elämää ympärillään hän katselee
milloin lapsellisella pelvolla, milloin iloisella hämmästyksellä. Mutta
unelmien maailma on muodottomuuden valtakunta. Ääriviivojen täytyy olla
epämääräisiä, intohimojen toisenlaisia kuin tosielämässä, kaikki on
oleva hunnutettua, pehmoista. Rva Achté osasi mestarillisesti pukea
laulunsa ja näyttelemisensä unelman epämääräiseen ihanteellisuuteen.
Leikkivällä ylemmyydellä hän esitti hienoa, runollista naisolentoa,
suloisen ja liikuttavan luonnollisessa yksinkertaisuudessaan. Varma on
että rva Achtén Pamina on säilyvä kuulijain pysyvänä muistona."

Nti Ingmanista arvostelija sanoo, että hänen roolinsa Mustassa
Dominossa ei oikein soveltunut hänen luonnolliselle äänelleen, ja
epäedullinen oli hänelle myöskin Yön kuningattaren osa, se kun on
kaikkein vaikeimpia korkealle sopranolle. Häntä oli siis kiitettävä
siitä, että hän vastaanottamalla osan oli tehnyt oopperan esittämisen
mahdolliseksi. Hänen kehittynyt koloratuurinsa näyttäytyi oivalliseksi,
ja varsinkin toisessa näytöksessä hän hyvin suoritti aariansa.
Laulajattaren ääni ei ollut kotiatulon jälkeen pysynyt heleänä. "Kylmä,
vaihteleva ilmanalamme on osottautunut vaaralliseksi lauluäänille,
jotka ovat saaneet kehityksensä etelän suopeamman taivaan alla." --
Edelleen kiitetään Navrátilia Taminona; varsinkin ensi näytöksessä hän
lauloi aariansa con amore. -- Tämän Mozartin oopperan koristuksia ovat
Yön neitojen ja haltiattarien kolminlaulut. Edellisiä edustivat neidit
Lagus, Braxén ja Wikström, jälkimäisiä neidit Lagus, Carlsson[93] ja
Conradi. Kaikki nämä naistriot suoritettiin merkillisen hyvällä
yhteislaululla ja raikkain, sulosointuisin äänin -- niin eritoten
haltiattarien sulavan kauniit laulut. Ensi kerran saatiin kuulla nti
Lagus oopperaosassa ja hänen esiintymisensä herätti mitä parhaimpia
toiveita. Ääni oli kirkas ja myötätuntoa synnyttävä, ja hänen
liikuntatapansa näyttämöllä todisti plastillisia opintoja. Sarastroa
edusti Bergholm tavallisella tarkkuudellaan ja varmuudellaan. Ylevä
aaria toisessa näytöksessä on joka kerta palkittu kättentaputuksilla.
Erityisesti mainitaan Hannes Hahlin ansiokas tapa esittää resitatiivi
Taminon kanssa ensi näytöksessä, yksi oopperan kauniimpia kohtia.
Papagenon hullunkurisessa roolissa on Pesonen saanut runsaasti
suosionosotuksia. Hänellä on "hyvät luonnolliset lahjat ja ääni, josta
ahkeralla harjotuksella voi jotakin tulla." -- Hrimalyn johtamaa
orkesteria kiitetään reippaasta, hyvästä yhteissoitosta. Näyttämölle
järjestelyä sanotaan huolelliseksi ja pukuja luonteenomaisiksi.
Lukuisat kuvaelmavaihdokset vaativat kaikki mihin Arkadiateatterin
koneisto kykeni.

Samassa numerossa, jossa luemme tämän niin innostuneella johdannolla
alkavan arvostelun, eräs yhtä innostunut pakinoitsija puhuu
Suomalaisesta oopperasta. Se on tasaisesti edistynyt edistymistään mitä
tulee esitysten arvoon, niin hänkin tunnustaa; mutta samoin ovat
kustannukset ja vastukset kasvaneet. "Usein hän on kuullut
ennustettavan, että yritys on lakkautettava", hän sitten lisää, ja
valitettavasti ei se ollut tyhjää pakinaa. Samalla aikaa kun ooppera
saavutti huippukohtansa -- tuskastutti sen ystäviä tulevaisuuden
synkkyys.

Taikahuilu meni vielä kolme kertaa 21/1 ja 23/1 sekä 1/2.
Välinäytäntönä annettiin Fidelio 25/1, nti Ingman Marcellinana ja
Hannes Hahl ministerinä, sekä 27/1 valtiopäivien avajaisten johdosta
erityinen sekaohjelma, jossa Suomalaisen teatterin molemmat osastot
olivat edustettuina. Esitettiin näet Lea ja Hugenotit (2, 3 ja 4
näytös). Huone oli lähes loppuun myyty ja katsojissa, joiden joukossa
nähtiin paljo valtiopäivämiehiä kaikista säädyistä, oli juhlatunnelma
vallalla. Teatterin tarkoitus oli antaa näyte pyrinnöistään ja
kyvystään. Sentähden oli puhenäytelmäkin otettu mukaan, "sillä se
elvytys, jonka etevä isänmaallinen draamallinen näyttämö on omansa
tuottamaan kansalliselle sivistykselle, ei ollut saavutettavissa
oivallisimmillakaan lyyrillisillä esityksillä". Näytäntö menestyi
kaikin puolin hyvin. Rva Achtélle ja nti Ingmanille ojennettiin komeita
kukkakimppuja ja paitse taiteilijoita huudettiin Bergbomkin esiin.

Merkki * (Mbl) huomauttaa ensin tämän näytännön johdosta, että
puheosaston jäsenillä paria poikkeusta lukuunottamatta ei ole ollut
koulua ja esikuvia, niinkuin lauluosaston taiteilijoilla, eivätkä he
myöskään ole enemmän valtion kuin pääkaupungin yleisön puolelta saaneet
sitä kehotusta, joka on suotu Ruotsalaisen teatterin ulkomaalaisille
näyttelijöille ja joka olisi tullut heidän osakseen, jos Suomella olisi
-- suomalainen pääkaupunki. "Mutta huolimatta epäsuotuisista
olosuhteista tämä näyttämö kuitenkin on edistynyt tavallisen
maaseututeatterin kantaa korkeammalle. Että niin on laita, todisti se
tapa millä vastaanotettiin Kiven kuolemattoman Lean esitys. -- Hyvällä
aistilla johtokunta oli asettanut Lean ja Hugenotit rinnakkain. --
Ylevän ihanteellinen Lea piti puoliaan suuremmoisen sävelteoksen
rinnalla, sillä varmaan ei kukaan lähtenyt teatterista ilman
tietoisuutta siitä, että oli elänyt juhlahetken. Se oli todella arvokas
juhlanäytäntö."

"Esitys onnistui odottamattoman hyvin. Sanomme odottamattoman, syystä
kun Lean nimirooli, josta rva Raa-Winterhjelm on jättänyt
unohtumattoman muiston, oli nuoren debytantin käsissä ja samoin
Joaksenkin tärkeä osa, jota Lundahl ennen on ansiokkaasti näytellyt.
Nti Kaarola Avellan, rva Betty Almlöfin oppilas, osotti todeksi mitä
maaseutulehdet ennen ovat sanoneet hänen Leastaan. Hänen lausuntansa
oli tosi-ilmehikästä ja huolellista, hänen liikuntonsa tasasuhtaisia ja
pyöristettyjä ja luontevia, sanalla sanoen hän näyttäytyi kuuluisan
opettajan lahjakkaaksi oppilaaksi. Semmoiset opinnot oikeuttavat
tavallista parempaan taiteilijatulevaisuuteen. Nti Avellan on alottanut
koululla ja tarkasti pitämällä itseään silmällä. Innostus ja
taiteellinen vapaus ovat vielä riippuvaisia muodon pakosta, mutta aikaa
voittaen rikkaat lahjat varmaan irroittuvat sidonnaisuudesta."
Kivekkäällä (Joas) on runsaasti lämpöä ja hehkua, mutta useissa kohdin
näkyi että opinnot ovat riittämättömiä; Böök (Aram) oli tuntuvasti
edistynyt, mutta lemmenkohtauksia vaivasi liiallinen tunteellisuus.
Zakeuksena esiintyi entiseen tapaan arvossa pidetty Vilho. --
Hugenoteissa oli ainoastaan se muutos, että nti Lagus lauloi paashin
osan ja hyvin miellyttävästi.[94]

Tämän jälkeen alkoi uusi sarja näytäntöjä, joissa Hugenotit esitettiin
seitsemän kertaa (kun luetaan mukaan näytännöt joulukuulta ja 3
myöhempää huhtikuulta, nousee koko luku 15:een). Ensimäinen näitä
näytäntöjä oli 30/1 ja viimeinen 19/2. Ooppera kokosi hyviä huoneita,
sanotaan 6/2, ja esitys näyttäytyi yhä tasaisemmaksi ja oli totta
puhuen meidän oloihimme nähden mallikelpoinen. Yleisö puolestaan ei
väsynyt palkitsemaan esiintyjiä vilkkailla suosionosotuksilla ja
kukkakimpuilla. -- Tavattomampi kunnioituksenosotus rva Achtéta kohtaan
tapahtui 9/2, kun lähetystö Suomalaisen oopperan ystävien puolesta
professori Th. Reinin johtamana kävi taiteilijattaren luona pyytämässä
saada muistoksi hänen unohtumattomista ansioistaan isänmaallisen
taidelaitoksen hyväksi maalauttaa hänen muotokuvansa säilytettäväksi
Arkadian lämpiössä. Tehtävä uskottiin F. Ahlstedtille, jonka kädestä
silloin syntyi se taiteilijattaren kuva, joka esittää hänet Valentinena
Hugenoteissa ja nykyään nähdään Kansallisteatterissa.

Kahtena viimeisenä iltana huone oli kukkuroillaan; taiteilijapari Achté
oli näet aikeessa lähteä laulajais-kiertomatkalle ja näytännöillä oli
hyvästijätön merkitys. Varsinkin 19/2 nousi suosionmyrsky suuren
suureksi. Paitse kukkia sai Valentinen innostuttava esittäjä
vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, ja kun ooppera oli päättynyt,
eivät suosionhuudot olleet loppuakaan. Tuskin tarvitsee sanoa, että
sitte kun rva Achté ja muut taiteilijat oli useita kertoja vaadittu
esille, tuli Bergbomin ja Hrimalynkin vuoro.

Mutta merkillisempänä kuin yleisön ylistyshuudot, joihin laulajatar jo
oli tottunut, on pidettävä se kunnianosotus, joka tämän näytännön
jälkeen tuli Emmy Achtén osaksi J. V. Snellmanin puolelta. Snellman,
joka 1871 oli lähettänyt tervehdyksen Bergbomille ja kehottanut häntä
luopumaan esteettisistä harrastuksistaan, oli tietysti suurella
mielenkiinnolla seurannut tämän tarmokasta yritystä perustaa
kansallinen näyttämö, ja huolimatta siitä että hänen neuvonsa oli
hyljätty hän vilpittömästi iloitsi teatterin voitoista. Eikä 70 vuoden
paino estänyt häntä itseäänkään silloin tällöin käymästä Arkadiassa,
hän kun vanhastaan oli suuri laulun ja soitannon ystävä. Mitä hän
silloin mietiskeli Suomalaisesta teatterista ja erittäin rva Achtésta,
sen hän nyt otti julkilausuakseen kirjoituksessa, joka nimettömänäkin
kohta herätti huomiota tavallisista arvosteluista eroavan vakavan
sävynsä kautta. Koska katsomme tätä Snellmanin lausuntoa arvokkaimmaksi
ja kauneimmaksi kunnianosotukseksi, mikä rva Achtén ja oopperan osaksi
on tullut, otamme sen tähän kokonaisuudessaan:

_Rouva Emmy Achté_.

Tämän suomalaisen taiteen historiassa unohtumattoman nimen sijasta
saattaisi otsakkeena kirjoittaa: Suomalainen ooppera. Sillä toisen
mainitseminen sisältää mielikuvan toisestakin.

Emme unohda että monet voimat ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen
näyttämön syntyyn ja maamme näyttämöllisissä aikakirjoissa loistavaan
uraan. Ensiksikin, hyvän näyttämön ensimäinen ehto, harras ja taitava
johtaja, jota kaikissa maissa on melkein vaikeampi tavata kuin eteviä
taiteilijoita. Toiseksi innokkaita ja alttiita suosijoita --
välttämättömyys etenkin semmoiselle laulunäyttämölle, jota valtio ei
kannata. Ja kolmanneksi ne monet hyvät taiteelliset kyvyt, jotka rva
Achtén ohella ovat mahdolliseksi tehneet esittää sarjan oopperoita,
parhaita mitä aikamme tarjoaa. Varsinkaan emme unohda Suomalaisen
oopperan erinomaista onnea, että se on voinut asettaa nti Basilierin
rva Achtén rinnalle. Syystä on pidettävä sangen epävarmana, milloin
näyttämömme voi taikka onko se enää koskaan voiva näyttää semmoista
taiteilijaparia.

Mutta korkeampi vakava ooppera on meidän oloissamme laulunäyttämön
pohja ja perustus. Ja jokaisella semmoisella näyttämöllä täytyy olla
primadonna, joka kykenee herättämään yleisön täyden mielenkiinnon.
Sillä harvat ovat ne oopperat, joissa ensi soprano ei ole sävelteoksen
keskipisteenä. Ja jollei rva Achtéta olisi ollut, olisi joka koe
esittää näitä oopperoita jäänyt ainoastaan kokeeksi, jota vastoin nyt
ihastuneet kuulijat yhä uudestaan ovat palanneet vielä kerran
kuullakseen monta kertaa ennen kuultuja säveleitä. Tämä ei ole niin
ymmärrettävä, ettei musiikilla eikä muilla lauluosilla olisi ollut
suuri osansa tässä vetovoimassa. Mutta itsekseen ne eivät voi ylläpitää
mielenkiintoa, jollei naisellinen pääosa ole tyydyttävästi edustettu.
Sentähden näkee niin usein, että draamallinen laulajatar yksin on
perustuksena muuten keskinkertaisenkin näyttämön onneen.

Rva Achtésta sanotaan, että hänellä on yhtä suuret lahjat
maalaustaiteeseen kuin soitantoon ja että hänellä varhaisimmassa
nuoruudessaan oli valittavana toinen tai toinen näistä kutsumuksista.
Mutta olosuhteet asettivat niiden väliin laulun näyttämöllisenä
taiteena ja tämä ratkaisi vaalin soitannon eduksi, joskin muodossa,
jota rikaslahjainen nainen tuskin koskaan oli edes aavistanut elämänsä
tehtäväksi. Ja oikein hän valitsi, mikäli sitä voidaan menestyksestä
arvostella. Sillä naisellisella maalauksella on, niinkuin pitkä kokemus
on näyttänyt, ainoastaan ahdas piiri avoinna, ja siinä jää korkeinkin
alemmas korkeinta tässä taiteessa. Ja etevällä pianonsoittajalla on
kyllä kunniansa, mutta ei siinäkään naisellinen kyky saavuta korkeinta.
Tavallisesti häneltä puuttuu ei ainoastaan fyysillistä voimaa, vaan
myöskin se puhtaasti objektiivinen innostus sävelteoksen kauneuteen,
joka tuottaa suoritukselle oikean värityksen ja tenhon. Konserttilaulu
on sitä vastoin naiselle monta vertaa kiitollisempi ala, sillä hänellä
on silloin esitettävänä mitä varta vasten on luotu hänen ääntänsä ja
tunnettaan varten. Mutta naiselle soveliain taide on kuitenkin
näyttämöllinen. Siinä hän esiintyy täydellisesti omassa roolissaan,
naisen roolissa elämässä -- jopa primadonnana siinä osassa tätä roolia,
joka on naisellisen olemuksen _a ja o_, vaihdellen hänen elämänsä
iankaikkista teemaa, rakkautta, sen suruja ja iloja. Saattaisi vain
ihmetellä että suuria näyttelijättäriä on niin harvassa. Tähän
vaikuttanee epäilemättä se, että nainen kuitenkin mieluummin täyttää
vaatimattomammankin paikan todellisessa elämässä kuin hetkisenkään
näyttelee roolia olla sitä korkeampana, mieluummin elää lemmen elämää
kuin maalailee sen kuvaa. Kun puhutaan rva Achtésta, ei ole tarpeen
etsiä esimerkkiä siitä että onneksi molemmat voivat yhtyä. Mutta
näyttämö tyydyttää toisenkin puolen naisen luonnollista kaipuuta.
Näyttämöllä hän ihastuttaa ei ainoastaan taiteellisuudellaan, vaan
myöskin persoonallaan, kauneudellaan, sulollaan, jotka siellä saavat
mahdollisen korkeimman ylistyksen. Tämänkin täytyy vaikuttaa siihen,
että näyttämö on naisen varsinainen taiteilijaura.

Tietoperäisesti selitettäköön, että näyttelijättären taide on korkeampi
kuin laulajattaren. Sillä edellinen elvyttää jaloimpia luomia mitä
runoilija on miettinyt ja runoillut. Mutta soitannolla on tenhovoima,
joka vastustamattomasti ihastuttaa suurtakin yleisöä, ja sentähden
draamallinen laulajatar kuitenkin on se, joka saa osakseen suurimmat
kunnianosotukset -- sekä kultasateen, joka ei koskaan putoa
näyttelijättären tielle. Mutta surullista kyllä tulee kai kultasateesta
puhuminen oopperan yhteydessä Suomessa aina tuntumaan ivalta. Sitä
suurempi oikeus on etevällä näyttämöllisellä taiteilijalla meillä olla
puhtaan innostuneen kiitollisuuden esine. Ja jos joku on ansainnut tätä
kiitollisuutta, on se rva Emmy Achté.

Luonto antoi hänelle suuria lahjoja. Jalopiirteiset kasvot, kauniin
katseen, komean, notkean vartalon. Mutta nämä ulkonaiset lahjat tulevat
oikein huomattaviksi vasta kun ne nähdään hänen korkealahjaisen
henkensä elähyttäminä. Silloin hänen olentonsa erinäisinä hetkinä on
hurmaavan ihana. Se on mahdikkaan älyn, innostuksen ihanuus, joka
silloin loistaa muodon läpi, joka myöntyvästi antautuu sen
heijastimeksi. Se joka esim. on nähnyt hänet siinä Hugenottien
kohtauksessa, missä hän polvillaan vastaanottaa Marcelin siunauksen, ei
koskaan unohda tätä ihanteellisen kaunista kuvaa. Tavan takaa saattaa
hänen esiintymisestään eri rooleissa kuulla sanottavan: "Niin kaunis
hän ei koskaan ennen ole ollut." Se todistaa vain että hänessä
ulkonaisen olennon kauneus tulee hänen sisästään, joka taas puolestaan
todistaa hänen suurta henkistä lahjakkaisuuttaan. Jouduttuamme tähän
kohtaan, osottakaamme ihailumme -- suoruudellamme. Laulajattaren
kasvojeneleet ovat erinomaisen vaihtelevia. Joskus tapahtuu, että hän
käyttää tätä näyttelijättären arvokasta lahjaa liiallisesti.
Liikunnoissaankin hän silloin tällöin menee sulouden rajan yli.
Täkäläisissä teatteriarvosteluissa on tapana joka toisella rivillä
käyttää oppisanaa "plastiikka". Se kuuluu joltakin. Kenties on tällä
sopimattomasti esitetyllä plastillisen esiintymisen vaatimuksella
onnistuttu kuolettaa toinen tai toinen koittava innostus, joka on
pyytänyt vapaata tilaa ensiksi esiintyäkseen ilmaisussa, joka on
taiteellisen rajoituksen arvoinen. Me vältämme tätä ikävää sanaa ja
uskallamme vain muistuttaa peilistä. Se on varmaan antava parhaimman
opetuksen. Sillä hän on niitä taiteilijaluonteita, jotka luovat
sääntöjä ja joilta kritiikki oppii kaiken sen mitä se tietää taiteesta.

Rva Achtén laulusta ei meidän tarvitse, hänen koulustaan emme voi
mitään sanoa. Keskinkertaiselle koulu on kaikki. Nerollekin on puute
siinä kohden pilkku -- mutta pilkku auringossa. Kuinka voimakas hänen
äänensä on, sitä hän ei vielä ole ollut tilaisuudessa koettamaan. Että
se helposti hallitsee täkäläisen orkesterin ja köörit, ei vielä
merkitse paljoa. Minkälaatuinen hänen laulunsa on ja kuinka ääni on
ilmehikkään suloinen todistaa se innostus, jonka tämä laulu niin
lakkaamatta on herättänyt. Mutta tässäkin kohden on korkein koe
kestämättä yleisön edessä, joka on enemmän kuin helsinkiläinen pilattu
suuren laulun kuulemisella. Yksi ominaisuus on tällä laululla
kuitenkin, jonka kaikkialla pitäisi tuottaa sille menestystä, se
harvinainen ominaisuus että se on tosidraamallinen, se on: että se voi
sydäntäkouristavalla tavalla ilmaista sielun vaihtelevia tunnelmia.
Onko tunnelma joka roolissa ja joka hetkessä oikea, siitä voidaan
taasen kiistellä loppumattomiin. Mutta missä sen ilmaisu
näyttelemisessä ja laulussa on niin vaikuttava, erehdys ei voi olla
suuri; ja mestaroivalla kritiikillä tavallisesti ei ole parempaa
perustusta kuin se, että toinen käsitystapa toisessa taiteilijassa on
ennen viehättänyt arvostelijaa. Mutta semmoinen kritiikki merkitsee
vähän, kun on kysymys draamallisesta kyvystä, joka itsenäisesti luo
roolejaan. Uskallamme tässäkin kohden lausua ajatuksemme suoraan. Rva
Achté kenties ei aina tarpeeksi säästä ilmaisun voimaa, josta seuraa,
että vaikutus siinä paikassa, missä sen tulisi olla mahtavin, vähenee.
Ja silloin näytteleminenkin käy rinnan tämän voiman tuhlaamisen kanssa
laulussa. Rohkenemme esimerkkinä mainita suuren kaksinlaulun
Hugenottien neljännessä näytöksessä, jossa lopulla Valentinen epätoivon
ilmaisu ei enää jaksa kiihtyä. Meistä rva Achtén draamalliset lahjat
ovat hänen suurin kunniansa, niin että miltei olisi halu valittaa, että
suomalainen puhenäyttämö on menettänyt tämän harvinaisen suuren kyvyn
-- jollei sen ihanaa esiintymistä hänen laulussaan silloin olisi
kadotettu.

Niitä seikkoja, jotka niinkuin ylempänä mainittiin vaikuttivat
määräävästi rva Achtén uraan, oli suomalaisen oopperan synty. Lukija
muistanee, että Viipurin kaupunki näki kummankin ensimäiset askeleet.
Sieltä kuultiin ensin mainittavan Emmy Strömerin nimi. Molemmat ovat
käsi kädessä kasvaneet siihen korkeuteen, jonka pääkaupunki nyt viime
aikoina on saanut nähdä. Kumminkaan emme luule, että rva Achté
Taikahuilussa ja Hugenoteissa on saanut unohtumaan nti Strömerin
Trubadurissa ja ennen kaikkea Luciassa. Sillä neron tuli ei kasva; ja
se se on joka sytyttää. Emme tarvitse tässä uudistaa mitä on sanottu
siitä, kuinka tärkeää teatterille on omistaa primadonna ja varsinkin
laulunäyttämölle omistaa soprano, joka kykenee innostuttamaan.
Suomalainen ooppera katsokoon siis onnekseen, että sillä uransa alussa
on ollut tämä etu. Mutta rva Achtétakin onniteltakoon, että oopperalla
on ollut johtaja, joka ei ole säästänyt huolta enentääkseen ja
kohottaakseen tämän näyttämön voimia. Sillä tämä yhä voimallisempi tuki
on tehnyt hänelle mahdolliseksi rinnan sen kanssa kehittää suurta,
ihanaa kykyään. Kenties hän olisi vieraalla näyttämöllä jo päässyt
etemmäskin, joka tapauksessa voittanut suurempia ulkonaisia etuja. Että
hän kumminkin niin uskollisesti on antanut halvan suomenkielen soida
huuliltaan, saattaisi tuntua uhrilta. Mutta se on kuitenkin varma, että
hän on tullut siksi mitä hän on suomalaisten vastarakkauden
ympäröimänä, jopa voimme sanoa kasvattamana. Eikä tämä ole
vähäarvoista. Vieraassa maassa hän olisi kenties loistanut enemmän,
mutta, niinkuin niin moni muu, loistaakseen ja -- unohtuakseen. Täällä
hänen nimensä on elävä unohtumattomana suomalaisen taiteen historiassa.
Täällä, ainoastaan täällä hänet jälleen otetaan vastaan avoimin sylin,
lämpimällä innostuksella. Tätä jälleennäkemystäpä kohti katse
käännettynä yleisö tungeskelee ollakseen läsnä hänen 'viimeisen
edellistä' ja 'viimeistä kertaa' esiytyessään.[95]

Seuraavan kolmen viikon kuluessa taiteilijapari Achté antoi konsertteja
Helsingissä, Hämeenlinnassa y.m. Ennen kun he pitemmäksi ajaksi
lähtivät pääkaupungista, pidettiin heille 14/2 jäähyväispidot, joissa
professori Rein taiteen ja soitannon ystävien puolesta lausui kiitokset
heidän työstään kotimaisen taiteen hyväksi. Kun sitte matka oli alkava,
oli asemalle kokoontunut paljo saattajia, jotka ilmaisivat tunteensa
kukkalahjoilla ja eläköönhuudoilla.

       *       *       *       *       *

Samaan aikaan kun Hugenotit esitettiin viimeisiä kertoja, oli
puheosasto Tampereelta saapunut Helsinkiin, jossa sen nyt vaihdellen
oopperan kanssa tuli näytellä pari kuukautta eteenpäin. Rva Achtén
tyhjän paikan oli Ida Basilier täyttävä, mutta hän tuli vasta
maaliskuun alkupuolella. Kun näet ei oltu tarkoin määrätty minä päivänä
hänen piti alkaa vierailunsa Helsingissä, hän oli suostunut erinäisiin
esiintymisiin Kööpenhaminassa y.m., jotka olivat suoritettavat
ennen kun hän palasi Suomeen. Aluksi oli siis puheosasto yksin
kilpatantereella ja alotti se toimensa 23/2 antamalla kappaleen Oma
Toivoni. "Suomalaisen teatterin hartaimmat ystävät", lausuu U. S.,
"olivat kokoontuneet toivottamaan puheosastoa tervetulleeksi. Rakas on
pääkaupungin suomalaisille oopperamme, joka meidän silmiemme edessä on
kasvanut ja voittojuhliansa viettänyt, mutta vielä rakkaampi on
sittenkin se Suomalaisen teatterin varsinainen ydin, jota puheosasto
edustaa." Jälleen huomattiin edistystä ja erittäin, "että esitys
kokonaisuudessaan sangen hyvin sointui yhteen". Muitten edellä
kiitettiin Vilhoa suutari Tuiskuna. Kun sama näytäntö oli uudistettu,
tuli 27/2 Kavaluus ja rakkaus. Siinä nti Avellan antoi oikean ja eheän
kuvan lady Milfordista ja Vilho oli etevä Wurm; mutta rva Aspegrenin
Lovisa ei ollut eheä eikä Böök Walterina, vaikka hän paikottain oli
hyvä, osannut välttää liiallista tunteellisuutta j.n.e. Ylipäätään ei
tällä kertaa oltu yhtä tyytyväisiä murhenäytelmän esitykseen kuin ensi
kerralla. Luultavasti olivat vaatimukset kohonneet. -- Kolmas ohjelma,
Puolan juutalainen ja Laululintunen kokosi 2/3 ja 4/3 hyvät huoneet ja
pidettiin Vilhoa yhtä oivallisena edellisessä kuin Lydia Lagusta
jälkimäisessä kappaleessa. Vilho "suorastaan saattaa uskomaan että
kaikki on täyttä totta; niin eläväksi hän kuvansa luo". -- Neljännen
ohjelman jälkeen 6/3, Lääkäri vastoin tahtoansa, Kihlaus ja Ei
ollenkaan mustasukkainen, sanotaan: "Puheosaston näytännöissä lisääntyy
yleisö lisääntymistään. Kumpiko voitti [Molière vai Kivi yleisön
naurattamisessa] on vaikea sanoa. Kaikki kolme näytelmää toimitettiin
hyvin; Vilhon jokainen jo tunnustaa oikeaksi taideniekaksi"
(U. S.). --

Puheosastojen väliin pistettiin 7/3 Faust-näytäntö, jossa nähtiin uusia
esittäjiä kolmessa eri roolissa. Nti Ingman oli Margareta. "Hänen
käsityksensä oli yleensä todenperäinen ja esityksensä runollinen.
Kolmannessa näytöksessä hän yllätti lämmöllä ja voimalla, jota hänen
edellisistä esiintymisistään päättäen ei olisi voinut odottaa."
Seuraavissa korkean traagillisissa kohtauksissa voimat kuitenkaan eivät
riittäneet. Muuten ääni ei nytkään ollut täysin terve. Siebelinä astui
esiin nuori vasta-alkaja, nti Conradi, varsin tyydyttävästi, ja
Valentinina Kiljander, laulaen musikaalisesti ja tarkasti.

Viides puheosaston ohjelma, Pilven veikko, Lääkäri vastoin tahtoansa ja
Toinen tai toinen naimaan, tuli 8/3 ja kuudes, Nummisuutarit, 11/3.
Komedia, joka näyteltiin neljä kertaa, oli ensi illaksi houkutellut
Arkadiaan niin paljo katsojia, että viimeksi tulleet saivat seisoa
käytävällä. Leinon Eskoa kiitettiin oivalliseksi ja perin
koomilliseksi. Erittäin onnistuneita olivat myöskin Vilhon Topias ja
Kallion Sepeteus. Mainitut olivat parhaimmat, mutta muutkin hyviä.

Lauantaina 10/3 _Ida Basilier_ saapui ja tervehdittiin häntä asemalla
ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Edellisenä syksynä laulajatar
erottuansa oopperasta oli lähtenyt Ruotsiin ja Norjaan. Tukholmassa hän
oli antanut kaksi konserttia, yhdet aamupäivälaulajaiset rva Trebellin
ja Konrad Behrensin kanssa sekä kuninkaallisessa oopperassa laulanut
kaksi kertaa Rosinana; Kristianiassa hän taasen antoi viisi konserttia
ja esiintyi kahdeksan kertaa Rosinana. Jälkimäisessä kaupungissa piti
hänen myös esiintyä Faustissa, ja ooppera oli jo ilmoitettu, kun
teatteri paloi. Paitse muualla oli laulajatar kotimatkallaan Lyybekissä
laulanut kaksi kertaa Rosinan ja yhden kerran Margaretan osan.
Kaikkialla ihailtuna ja laakereita niitettyään nti Basilier jälleen
tuli ihastuttamaan sitä yleisöä, jolle hän kumminkin oli rakkahin;
mutta tällä kertaa tunnelma ei ollut suruton. Kristianiassa nti
Basilier näet oli mennyt kihloihin Aftenpostenin toimittajan Johan
Magelsenin kanssa, ja uutinen herätti kysymyksen, onko tämä käynti ehkä
viimeinen?

Taiteilijatar alotti vierailunsa Margaretana Faustissa, joka meni kolme
kertaa peräkkäin (13/3-18/3). Lämpimästi, kättentaputuksilla, kukilla
ja esiinhuudoilla, yleisö toivotti suosikkinsa tervetulleeksi. Hänen
äänensä soi heleästi ja raikkaasti kuin ennen ja samoin oli esityskin
entisellään. Toisessa näytännössä Lydia Lagus ensi kerran lauloi
Siebelin osan "raittiisti ja suloisesti". Erittäin hän "tositunteella
ja hienolla, taiteellisella vivahduttamisella" esitti romansin
neljännestä näytöksestä. Kolmannen näytännön jälkeen lisätään, että
"nti Lagus luo runollisen, sulokkaan kuvan Siebelistä; tällä roolilla
nuori laulajatar on astunut taiteilijain riviin. Hänen laulunsa, täynnä
musikaalista innostusta, osottaa sen ohella hillitsemiskykyä ja
yksityiskohtien vivahduttamista, joka hämmästyttää. Näytteleminen on
vapaata ja aina harkittua. Hänen esitystään leimaa luonnonraittiin
runouden tuoksu, kotiseutujen kanervakukkain lahjottama. Uskallamme
toivoa paljon 'laululintuseltamme'."

Muistuttaaksemme että elettiin valtiopäivien aikaa, mainitsemme tässä
näytäntöjen välissä eräät pidot, jotka muutamat talonpoikaissäädyn
jäsenet toimeenpanivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksen
jälkeen 16/3. Ylioppilastalolla vietettyjen pitojen tarkoitus oli
ensikädessä kunnioittaa Seuran toimimiehiä, mutta samalla muitakin,
jotka olivat työtä tehneet suomenkielen ja kirjallisuuden hyväksi.
A. Meurman piti ensimäisen puheen Runebergin, Fredr. Cygnaeuksen,
Lönnrotin ja Snellmanin kunniaksi. Edusmies Brusila puhui kamarineuvos
Rabbelle, Heikkilä nuoremmille suomenkielisille kirjailijoille,
Lukander tri Bergbomille ja Suomalaisen teatterin läsnäoleville
jäsenille, Riihimäki isänmaalle ja H. Jaatinen naisille. Erittäin
huomautetaan, että useimmat puhujat alkoivat joillakin Runebergin
sanoilla -- merkillinen kunnioitus runoilijaa kohtaan, jonka
_viimeinen_ kevät oli käsissä, vaikkei kukaan voinut tietää niin olevan
laidan. Edelleen pidettiin puheita Yrjö Koskiselle, Uuden Suomettaren
toimittajille y.m. Vastauspuheessaan Yrjö Koskinen huomautti siitä
erikoisesta merkityksestä korkeamman henkisen viljelyksen edistämiseen
nähden, joka talonpoikaissäädyllä maassamme oli, kun se näet oli
ymmärtäväisesti ja auliisti ottanut kannattaakseen kansallista
kirjallisuutta, kansallista taidetta ja kansallisia oppilaitoksia.
Jotain siihen verrattavaa oli tuskin muissa maissa tavattavissa.

Tämä puhe, joka Morgonbladetin kautta tuli ruotsalaisenkin yleisön
tietoon, herätti melkoista huomiota. "Finsk Tidskriftissä" luettiin sen
johdosta katkeran ivallinen jutelma ja muutkin ruotsalaiset lehdet
koskettelivat sitä pahaa sisua ilmaisevalla tavalla; mutta tositeossa
on kieltämätöntä että 1870-luvun kansalliset harrastukset koulun,
kirjallisuuden ja taiteenkin alalla olisivat olleet turhat, jollei
yhteinen kansa olisi suonut sille apua, josta puhuja sitä kiitti. --
Juhlassa vallitsi lämmin, luottavainen henki ja se päättyi vasta aamun
koittaessa ollen laatuaan semmoinen, että "sen vertaista meidän
maassamme ei ennen ole vietetty" (U. S.).

Ida Basilierin toinen vierailurooli oli Rosina Sevillan Parranajajassa,
joka myöskin annettiin kolme kertaa peräkkäin (20/3-25/3). Kiljander
oli Figaro, Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Hannes Hahl Basilio
ja nti Wikström Marcellina. Ihastuttavasta Rosinasta ei ole mitään
lisättävää entiseen, ja Navrátil suoriutui musikaalisen taitavasti
osasta, joka ei kuitenkaan ollut hänelle sopivimpia. Kiljander näytti
kuinka kauniita tuloksia huolelliset opinnot voivat tuottaa, vaikkei
hänen äänensä luonnostaan ollut rikkaimpia. Hänen lausuntansa oli
taitava ja laulunsa kiitettävä aistin ja draamallisen ilmeen puolesta.
Kumminkin olisi voimakkaampi ääni ollut tarpeen. Bergholmille annettiin
tunnustus sekä laulusta että humoristisesta näyttelemisestä; ja
tyydyttävä oli nti Wikströmkin, ja Hahlin mahtava bassoääni
vaikutukseltaan oivallinen. --

Kolmannen näytännön edelläkäyvänä iltana lauluosaston taiteilijat
antoivat "erinomaisen onnistuneen" konsertin yliopiston juhlasalissa,
joka ahdinkoon asti oli täynnä väkeä. Tietysti Ida Basilier loisti
toisia kirkkaammin, mutta mainittava on, että Lydia Lagus silloin ensi
kerran lauloi konserttisalissa ja "ihastutti yleisöä erittäinkin
romansilla 'Robert Paholaisesta'; äänensä soi raittiin heleänä ja
vaikeammatkin kohdat hän esitti sulavalla ja kelpo koulua osottavalla
tavalla". Konsertti oli huokeuden puolesta (piletti maksoi 1:50) n.s.
kansantajuinen; menestys herätti ajatuksen vastedeskin toimeenpanna
samanlaisia ja niitä annettiinkin sitte 2/4 ja 10/5.[96] -- Toinen
konsertti, joka myöskin sai alkunsa Suomalaisen oopperan piiristä, oli
Bruno Holmin antama, 27/3. Tämä laulaja, joka jo lähes vuosi sitten oli
lupautunut oopperan palvelukseen, oli samoin kuin nti Lagus sairauden
tähden ollut estettynä esiintymästä; nyt hän ensi kerran astui yleisön
eteen ja saavutti täyden menestyksen.

"Hra Holm osotti omistavansa pehmeän, täyteläisen, väriltään
miellyttävän ja kehitykseltään etevän äänen. Esitys on huolellinen
pienimpiin yksityiskohtiin saakka, melkein sanoisimme sitä siroksi.
Teeskentelemätön yksinkertaisuus ja lämpö sekä varma, musikaalinen
käsitys tekevät hra Holmin laulun suuressa määrässä sydämelle
puhuvaksi. Varsinkin hänen pianonsa on mitä tasaisin ja luontevin,
todella ihmeen kaunis. Illan esityksistä päättäen laulaja pitää enimmän
romansintapaisista, tunteellisista sävellyksistä. Schubertin laulut ja
romansi Tannhäuserista onnistuivat kenties parhaiten ja näyttivät myös
enimmän miellyttävän yleisöä." -- --

Tämän yhteydessä mainittakoon, että sanomat tähän aikaan tiesivät
kertoa nti Alma Fohströmin päättäneen opintonsa Pietarissa. Hän oli jo
siellä julkisesti esiintynyt laulajaisissa ja saavuttanut mitä
ehdottomimman tunnustuksen laulunsa hurmaavaisuudesta. Hänessä
yhtyi muka Pattin hieno koloratuuri ja Nilssonin sympaattinen
vivahduttamiskyky, hän oli kirkas, säteilevä tähti, jolla vain oli
valittavana taivas millä halusi loistaa. Uskollisena ennen antamaansa
lupaukseen hän ilmoitti Emilie Bergbomille olevansa valmis syksyllä
ensi kerran esiintymään näyttämöllä Suomalaisessa oopperassa.

Kilpailu oopperan kanssa oli ymmärrettävästi epäedullinen
puheosastolle, sillä korvia hivelevä laulu houkutteli aina useampia
teatteriin kuin vakava puhedraama. Sentähden sen Helsingissä oloa ei
ulotettukaan kauvemmas kuin 18 p:ään huhtik. Loppuajan ohjelmat olivat
Narcisse Rameau, joka annettiin 23/3 sekä 4/4 ja 5/4. Marianne 2/4,
Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Mustalainen ja Riita-asia 8/4, Pekka
Patelin ja Jeannetten häät 114 -- Ida Basilier Jeannettena -- ja
viimeksi _Daniel Hjort_ 16/4 ja 18/4. Helsingistä seurue matkusti
Pietariin.

Kirjeessä nti Elfvingille Emilie Bergbom lausuu: "Hupaista oli
puheosaston täällä ollessa; se on edistynyt suuresti ja toisella
kerralla Daniel Hjort meni oikein hyvin. Ensi kerralla oli yhteisnäyttö
vähän niin ja näin ja henkilöt hieman kotiutumattomia, mutta toisena
iltana oli aivan toisin. Voithan luulla arvosteluani puolueelliseksi,
mutta näytelmän hyvää menestystä todistaa se, että Dagblad ei repinyt
alas sitä, vaikka se kuuluu aikoneen niin tehdä." --

Pari viikkoa puheosaston lähdettyä Morgonbladet (n:ris 99 ja 107)
julkaisi yleiskatsauksen sen esityksiin, josta saadaan tietää millä
kannalla se nykyään oli:

Arvostelija tunnustaa edistyksen todistavan, kuinka ahkerasti oli tehty
työtä; että silti puutteita huomattiin on ymmärrettävää -- onhan
näyttämötaide korkeimpia ja vaikeimpia. Ylipäätään oli ohjelmisto hyvä,
ei mitään ala-arvoista. Schiller, Molière, Kivi, Wecksell edustivat
parhainta, mutta Erckman-Chatrianinkin nerokas sielunkuvaus Puolan
juutalainen oli luettava loistonumeroihin. Parhaiten onnistui seurue
edelleenkin porvarillisissa ja kansankuvauksissa: semmoiset kappaleet
kuin Nummisuutarit, Kihlaus, Puolan juutalainen ja Mariannekin tekivät
ehyen, miellyttävän vaikutuksen. Näytelmiä valitessa olisi ehkä enemmän
silmällä pidettävä hyvän yhteisnäyttelemisen mahdollisuutta kuin
loistoroolin hankkimista jollekin seurueen paremmista kyvyistä --
niinkuin nähtävästi joskus on tapahtunut. Pahinta oli että alkuperäisiä
kappaleita ei ollut ilmaantunut. Mitä se merkitsee että esitettävänä
oli kotimainen alkuteos, näki Nummisuutarien menestyksestä. Se voitiin
antaa useimmin ja se herätti suurinta mielenkiintoa -- todistus
suomalaisen teatteriyleisön turmeltumattomasta aistista. -- Että
teatterikoulu olisi tarpeen, sen huomaa siitä että monen näyttelijän
lausunta on epätyydyttävä ja että itse puhe-elimet usealla näyttävät
kaipaavan harjottelua.

Tehtyään nämä yleiset muistutukset laitoksesta, joka oli kohonnut sille
kannalle, että ankarampi kritiikki oli oikeutettu, arvostelija kääntyy
yksityisiin näyttelijöihin. Naisista oli rva Aspegren yhä etevin.
Hänellä oli soinnukas, sympaattinen ääni vallassaan, hän liikkui
vapaasti ja näytteli miltei aina harkitusti ja huolellisesti.
Ainoastaan kasvojeneleitä häiritsi tavasta omituinen tyytymätön piirre
suun ympärillä. Mariannessa esitys oli voimakas ja tosielämän
läpitunkema. Katrina hän tosin muistutti rva Raa-Winterhjelmiä, mutta
kuitenkaan hän ei orjallisesti jäljitellyt esikuvaa, vaan loi Katrin
joissakin määrin toisenlaiseksi kuin se ennen on nähty. Jos rva
Aspegren jäikin esikuvan jälkeen hurjassa tarmokkaisuudessa, sai hän
sitä vastoin tuon kovia kokeneen kansannaisen lempeämmän puolen
selvemmäksi ja hänen esityksensä oli senvuoksi kenties enemmän omansa
herättämään myötätuntoisuutta. Rva Aspegren oli vähemmän noita kuin
nainen. --

Rva Lundahlkin oli hyvin käyttökuntoinen; mutta vaikka hänellä oli
edullinen ulkonäkö ja huolellinen näyttelemistapa, puuttui häneltä
lämpöä ja tunnetta, jota paitse hänen lausunnassaan joskus huomattiin
häiritsevä ääntäminen. Paras hän oli markiisitar Pompadourina Narcisse
Rameaussa, jona hän kokonaan nojasi rva Winterhjelmiin. Ebba
Stenbockina hän varsinkin viime näytöksessä oli liian kylmä. -- Nti
Avellania kirjoittaja oli nähnyt ainoastaan Sigrid Stålarmina Daniel
Hjortissa ja hän rajoittaa sentähden arvostelunsa tunnustukseen, että
näyttelijättären esitys osotti sekä taipumuksia että opintoja, joskaan
hän ei vielä ollut täysin kotiutunut näyttämöllä eikä tyydyttävästi
perehtynyt suomenkieleen. Yksityiskohdissa (esim. vankilakohtauksessa)
nti Avellan onnistui hyvin. Neidit Tötterman ja Aalberg sekä rva Leino
näyttäytyivät hekin entistä tottuneemmiksi.

Seurueen miespuolisista jäsenistä oli Vilho ensimäinen. Se
kunnioitettava into, millä hän oli antautunut taiteeseensa oli täysin
menestynyt. Parempaa käin hänen esityksensä Puolan juutalaisessa
arvostelija ei koskaan ollut nähnyt suomalaisella näyttämöllä ja
harvoin suurissakaan teattereissa. Varsinkin melodraamassa se on niin
voimakasta ja todenperäistä, että se vastustamattomasti tempasi
jokaisen katsojan mukaansa, mutta osotti samalla malttia ja
taiteellista itsensä hillitsemistä, joille on sitä suurempi arvo
annettava kun rooli helposti voisi vietellä liiotteluun. Ylipäätään
näyttävät tarmokkaat roolit, jotka vaativat teräväpiirteistä
luonnekuvausta (niinkuin esim. Rémy Mariannessa) olevan sopivimmat
Vilholle; kumminkin menestyy hän oivallisesti koomillisissakin (esim.
Topiaksena Nummisuutareissa ja Pekka Patelinina). Hän on kaikissa
suhteissa yksi seurueen pylväitä. Lundahl on erittäin lahjakas ja
älykäs. Hänen puhe-elimensä eivät kuitenkaan näy olevan taivutettavissa
selvään lausumiseen, jota paitse liikunnoissakin huomaa pitkällisen
kivuloisuuden aiheuttamaa hervottomuutta. Sentähden olisi väärin
ankarasti arvostella hänen Daniel Hjortiaan ulkonaisten puutteitten
takia, joiden parantaminen ei ole näyttelijän vallassa. Epäedullista
oli hänelle myöskin että Fritiof Raan esitys vielä on tuoreessa
muistossa. Mielihyvällä Lundahl nähtiin uudestaan Narcisse Rameauna,
jota hän näyttelee ansiokkaasti. Erityinen tunnustus on näyttelijälle
suotava eloisasta tavasta, millä hän esittää mustalaista samannimisessä
unkarilaisessa komediassa. Böökillä on sangen edullinen ulkonäkö ja
komea vartalo ja hänestä voi tulla hyvä näyttelijä. Enemmän miehuutta,
vähemmän herkkätunteisuutta olisi kuitenkin tarpeen. Rooleissa, joissa
tunteellisuus on paikallaan, Böök on oivallinen. Juhana Flemingiä on
tuskin kukaan kuvannut niin hyvin kuin hän. -- Leinokin on varsin
lupaava kyky, niinkuin näkyy ei ainoastaan hänen loistoroolistaan,
Eskosta, vaan muistakin. Arvid Stålarmia hän esitti jotenkin
ansiokkaasti, vaikka liikunnot olivat liian nuorekkaita ollakseen
tarpeellisen arvokkaita. Leinonkin vartalo on komeanlainen; äänen
karkeus olisi ajoissa poistettava. -- Kallion käyttökelpoisuus
koomillisella alalla on tunnettu, mutta Choiseulin herttuana (Narcisse
Rameau) ja Kaarlo herttuana (Daniel Hjort) hän oli vähemmän onnistunut.
-- Vasta-alkajia ovat Tervo, Törmänen ja Kivekäs, eivätkä he vielä
pysty suurempiin tehtäviin, joskin kuta kuinkin pitävät paikkansa
pienemmissä. Kivekäs oli siten aika uljas Olavi Klaunpoika. -- Aspegren
ja Himberg ovat viime aikoina paraasta päästä hoitaneet oopperain
sivurooleja. Edellinen näytteli kuitenkin melko hyvin Bertrandia
Mariannessa. Hänet luetaankin seurueen parempien kykyjen joukkoon. --
Arvostelijan loppupäätös on se, että puheosaston esitykset osottavat
niin ahkeraa harrastusta ja tasaista edistymistä, että se ennen pitkää
on kykenevä suorittamaan korkeampiakin tehtäviä.

Ensimäinen oopperanäytäntö pääsiäisen jälkeen oli tiistaina 3/4,
jolloin Hugenotit annettiin Navrátilin hyväksi. Ida Basilier oli
hyväntahtoisesti ottanut laulaakseen Valentinen korkeatraagillisen
osan, vaikka se ei kuulunut hänen alaansa. Ymmärtäähän sen että hän ei
semmoisessa tehtävässä voinut kilpailla edeltäjänsä kanssa, mutta silti
hän erinäisissä kohtauksissa oli loistavakin. Niin esim. laulajatar
kohtauksen jälkeen Raoulin kanssa kolmannessa näytöksessä huudettiin
esiin esiripun ylhäällä ollessa. Kiljander oli lauluun ja
näyttelemiseen nähden ansiokas Nevers. Illan sankarille Navrátilille
osotti yleisö suurta suosiota. Lähes kaksi vuotta tämä ulkomaalainen
oli yhä uusissa rooleissa esiintynyt näyttämöllämme, ilman että hän
olisi menettänyt arvoansa taikka häneen olisi väsytty. Tämän selittää
yksistään se tosiasia, että hän antautui joka tehtäväänsä samalla
puhtaalla taiteellisella innolla ja rakkaudella. -- Sama ohjelma
uudistettiin 9/4 ja 13/4 ja olisi se esitetty 6/4:kin, jollei
sairauskohtaus olisi pakottanut vaihtamaan sitä Faustiin.

Tämän jälkeen Ida Basilier lähti lyhyelle Pietarinmatkalle. Hänen
poissa ollessaan annettiin huhtikuun loppupuolella Ernani, osaksi
uusilla laulukyvyillä: Naëmi Ingman Elvirana ja _Bruno Holm_ Carlo
I:nä. Ensi ilta oli 20/4 ja Holm astui silloin ensi kerran näyttämölle
yleisön eteen. Menestys oli täydellinen, sillä hänen laulussaan
havaittiin sama taiteellinen hienous ja tunne, joka jo konsertissa oli
herättänyt huomiota ja mieltymystä, ja tuli siihen vaikutusta
enentämään yhtä hieno ja ilmehikäs näytteleminen. Näytäntö uudistettiin
22/4 ja 25/4; kolmantena kertana nti Ingmanin hyväksi. -- Näistä
näytännöistä taikka oikeammin vain kahdesta uudesta esiintyjästä
kirjoittaa nimimerkki T(aavi Hahl) Morgonbladetiin (n:o 98):

"Naëmi Ingmanin resettinäytäntö oli niitä, jotka ovat omansa kotimaisen
laulutaiteen ystävissä elähyttämään ja lisäämään toiveita tämän ihanan
taiteen tulevaisuudesta maassamme. Laulajatar suorittaa Ernanissa
viidennen roolinsa -- eikä ole vähässä määrässä kiinnittänyt yleisön
huomiota. -- Elviran osa on se, jossa hän tähän saakka luullaksemme on
onnistunut parhaiten. Kauniin koloratuuriaarian ensi näytöksessä hän
lauloi luontevasti ja miellyttävästi ja äänen entistä raittiimpi heleys
saa toivomaan pitkällisen epäterveyden vihdoinkin menevän ohi. Erittäin
miellyttävä yllätys oli kuulla, kuinka hänen äänensä vaikuttavasti piti
puoliaan yhteislaulukohdissa, niin ettei se edes kolmannen näytöksen
finaalissa jättänyt toivomisen sijaa. Vaikka nti Ingman liikkuu
luontevasti ja pehmeästi näyttämöllä, ei hän vielä kykene
tyydyttävästi panemaan painoa situatsioonin erikoisluonteeseen
taikka yksilöllistyttämään kuvattavaa luonnetta. -- -- Bruno Holmin
debyyttirooli oli hänelle erinomaisen sopiva, se kun ei ainoastaan
sallinut hänen italialaisen koulunsa esiintyä kauniissa valossa, vaan
tarjosi laulajalle runsaasti tilaisuutta näyttää hienoa musikaalista
aistiaan. Ilta illalta hän on ollut vapaampi vasta-alkajan
ramppikuumeesta, joka alussa haittasi varsinkin fortekohtia; sitä
vastoin hänen pianonsa jo ensi kerralla oli kaunis ja miellyttävä.
Äännäntä on puhdas ja oikea, ja taiteellisesti pyöristetty esitys
ilmaisee tyylin alkua. [Tehtyään erinäisiä yksityiskohtaisia
muistutuksia, arvostelija jatkaa:] Se tosiasia että Holm jo ensi kerran
esiintyessään on kyennyt eloisasti ilmaisemaan ne tunteet, jotka hän
tahtoi esittää, herättää meissä mitä parhaimpia toiveita, ja kun hän
suuremman tottumuksen kautta on saanut kuninkaallisemman ryhdin,
vakavamman, ylpeämmän kävelytavan sekä oppinut hienommin vivahdetusti
kuvaamaan espanjalais-ritarillista galanteriaa, niin on hänen Carlonsa
oleva oikea kotimaisen lyyrillisen näyttämön koristus."

Ernani ilmoitettiin vielä kerran annettavaksi, mutta jostakin syystä
näytäntö peruutettiin. Puolen toista viikon aikana ei annettu mitään
oopperaa ja saivat tällä välin laulun ystävät esteettömästi ihailla
Alma Fohströmiä kolmessa konsertissa (kaksi yliopiston juhlasalissa ja
yksi Nikolainkirkossa). Sen ohella hän lauloi Ruotsalaisessa
teatterissa näytösten välillä; mutta kun hän 4/5 aamulla lähti
opintomatkalle Italiaan, oli hän varmasti lupautunut lokakuulla
esiintymään suomalaisella näyttämöllä. --

Viime mainittuna päivänä oli Arkadiassa jälleen merkillinen premiääri.
Silloin esitettiin näet Meyerbeerin suuri ooppera _Robert Paholainen_.
Navrátil nimiroolissa, Ida Basilier Isabellana, Lydia Lagus Alisana,
Bergholm Bertramina ja _Rainer Vuorio_[97] Raimbaultina. Huone oli
täpötäynnä, menestys täydellinen ja lopussa huudettiin paitse
taiteilijoita Bergbomkin esiin. Sunnuntaina 6 p. toukok. ooppera oli
annettava toistamiseen ja näytäntö oli jo alkanut, kun tieto saapui,
että _Runeberg klo 2 1/2 i.p. oli vaipunut kuoleman uneen_. Näytäntö
lakkautettiin kohta. -- Robert Paholainen näyteltiin sitte vielä viisi
kertaa (8, 11, 13, 15 ja 18 p.) ja oli tulot lähinnä viimeisestä
näytännöstä määrätty Lydia Laguksen hyväksi.

Taavi Hahlin arvostelusta otamme pääkohdat:

-- -- "Hyvällä aistilla oopperamme jätti pois 2:n ja 3:n näytöksen
balettikohtaukset. Mutta joskin Robertin esitys tässä kohden oli
puutteellinen, tarjosi soitannollinen osa, joka toki oopperassa on
katsottava pääasiaksi, sitä suuremman nautinnon musiikinystäville.
Suomalainen ooppera on onnekseen saanut uskoa Isabellan osan Ida
Basilierille. Ne, jotka tuntevat laulajattaren kyvyn, tietysti eivät
ole epäilleet hänen voivan kiitettävästi suorittaa tämänkin loistavan
tehtävän, mutta hänen ehdottomimpia ihailijoitaankin lienee kumminkin
yllättänyt se korkea taiteellisuus, johon hän tässä roolissa oli
kohonnut. Mikä näyttämö tahansa voisi ylpeillä siitä tavasta, millä
laulajatar esittää sisilialaisen, kunnioitukseen ja kuuliaisuuteen
tottuneen ruhtinaantyttären muuttumista rakastavaksi, nuoreksi
naiseksi, joka vuorottain kauhun ja lemmen valtaamana taistelee hurjaa,
taikavoimalla varustettua rakastajaansa vastaan, ja vihdoin
rukouksillaan rauhottaen hänen rajua intohimoaan saa hänet purkamaan
lumouksen ja polvistuen henkensä uhalla alistumaan hänen tuomioonsa.
Hyvin harkittu näytteleminen ja sen kanssa yhteensulanut lauluesitys
vivahdutetaan hienosti toiminnan mukaan ja saavuttaa huippunsa 4:n
näytöksen ihanassa kavatiinassa (armo-aariassa). Erittäin on meidän
julkilausuttava ihastuksemme siitä aitotaiteellisesta älystä, jolla nti
Basilier tässä kohtauksessa ymmärtää säästää äänivarojaan, niin että
hän jatkuvalla kohoamisella situatsioonin korkeimpana hetkenä aikaansaa
mitä sydäntäkouristavimman vaikutuksen. Niinkuin nti Basilier laulaa
Isabellan osan Robertissa hän luultavasti ennen ei ole mitään laulanut,
ja arvostelija on epätietoinen, onko Helsingissä mitään laulettu, joka
niin korkeassa määrässä olisi ollut kypsyneen taiteellisuuden leimaamaa
kuin tämä."

"Alisan osa on Lydia Laguksen käsissä, joka siinä ensi kerran on
esiintynyt suuressa roolissa. Ja ilolla tunnustamme hänen onnistuneen
erinomaisesti. Nti Laguksella on laaja ja voimakas, heleä mezzosoprano,
ilmehikkäät kasvot ja näyttämölle erittäin sovelias vartalo. Äänen
taiteellisessa kehityksessä hän kyllä ei vielä ole saavuttanut
päämääräänsä, mutta kuitenkin hän jo voi sitä käyttää varsin
tyydyttävästi. Äännäntä on varma, esitys innokas ja usein hyvin
vivahdutettu, nojaten miellyttävään, luontevaan ryhtiin ja
ilmehikkäisiin kasvojeneleisiin. Eräissä kohtauksissa laulajatar
näyttää semmoista kykyä panna painoa olotilan luonteenomaisiin
piirteihin, että ollaan oikeutettuja mitä parhaimpiin toiveisiin.
Erittäin ansiokas on sekä laulu että näytteleminen 3:n näytöksen
kohtauksessa Bertramin kanssa, kun tämä noustuaan Manalasta vaatii
Alisalta vaitiolon lupausta. Tässä nti Lagus ylen viehättävästi kuvaa
tyttöä, joka toiselta puolen pelkää Bertramin kauheita uhkauksia,
toiselta puolen palaa innosta pelastaa Robert. Muistettava on niinikään
loistava tapa, millä kolminlaulu (ilman säestystä) samassa näytöksessä
ja suuri samallainen yhteislaulu 5:ssä näytöksessä suoritetaan; kunnia
siitä tulee nti Lagukselle sekä hroille Navrátilille ja Bergholmille
yhteisesti. Molemmat nämä kolminlaulut todistavat selvästi, että nti
Lagus jo on niin pitkälle edistynyt laulutaiteessa, että hän kykenee
esittämään tärkeitä oopperaosia." -- --

"Hra Navrátililla Robert on uusi näyte hänen mainiosta kyvystään
draamallisena laulajana. Hurja, turmelevien vaikutusten valtaan
joutunut normannilainen ritari, jonka jalo luonto kuitenkin joskus
pilkistää esiin, voittaa taiteilijan kauniin, ihannoitsevan esityksen
kautta katsojain myötätunnon ja mielenkiinnon. Vilkkaalla osanotolla me
1:ssä näytöksessä näemme yhtä hyvin sankarin surun (kohtaus Alisan
kanssa) kuin hänen peli-irstailunsa ja nautimme kumpaakin oivasti
kuvaavasta musiikista. Tunnetun kauniin sisiliaanan Navrátil
laulaa hienon musikaalisesti niinkuin hänen tapansa on, ja vallan
kiitettävästi avustaa häntä tässä näytöksessä kööri, joka etenkin
viimeisinä iltoina on eloisasti ja voimalla suorittanut vaikean osansa.
Hra Navrátilin taipumuksesta ylipäätään ihannoimaan kuvattavansa johtuu
luonnollisesti, että hänen Robertinsa 4:ssä näytöksessä, kun tämä
taikavavalla nukutettuansa koko hovin tahtoo ryöstää Isabellan, ei
näytäkään sitä uhmailevaa hurjuutta, jota olisi voinut odottaa
voitonvarmalta rosvoritarilta. Mutta ei sitä pane pahaksi, kun kuulee
lämpimästi ja tositaiteellisesti esitetyn herttaisen kavatiinan, joka
käy prinsessan heräämisen ja sitä seuraavan kaksinlaulun edellä.
Erittäin ansiokkaasti laulaja myöskin myötävaikuttaa molemmissa
kolminlauluissa." -- --

-- -- Arvostelija katsoo miellyttäväksi velvollisuudekseen tunnustaa
melkoisen edistyksen, joka on huomattavana hra Bergholmin Mefiston ja
Bertramin välillä. "Totta on että laulajan luonteenlaatu ei oikein
sovellu draamallisen todenperäisesti esittämään näitä pahan
perusjohteen ruumistuksia, jotka runoilijat ovat katsoneet hyväksi
ajatella puoleksi filosoofisesti, puoleksi satumaisesti; mutta laulaja
voi lohduttaa itseään sillä että harvalla näyttämöllä maailmassa on
taiteilijoita, jotka täysin kykenevät esittämään näitä pirunrooleja.
Kaikissa tapauksissa kuulee jälkimäisessä osassa harvoin sitä laulun
jouduttamista, joka Faustissa ja joissakuissa muissakin oopperoissa
häiritsee hra Bergholmin esitystä, ja muutamissa kohdin (esim.
buffaduetin ja kohtauksen Alisan kanssa 3:ssa näytöksessä) hän laulaa
ansiokkaasti. Onnellisin hetki on laulajalla kuitenkin (saman näytöksen
2:ssa kuvaelmassa) herättämiskohtauksessa luostarin ristikäytävässä.
Hra Bergholmin miehekäs ääni pääsee siinä oikein esiintymään
ja ilmaisee koko heleän raikkautensa -- joka muuten tapahtuu
yhteislaulu-kohdissakin."

"Raimbaultin osassa eräs nuori tenorilaulaja, hra Vuorio, astui ensi
kerran näyttämölle. Ääni on vastaiseksi vähän harjotettu, mutta sillä
on viehättävä heleys ja voima. Ballaadi 1:ssä näytöksessä näytti käyvän
hänen voimiensa yli, mutta siinä kättentaputuspuuskassa, jolla yleisö
palkitsi 3:n näytöksen buffaduetin, oli hra Vuoriolla runsas osa.
Laulajan miellyttävä ääni ja näyttämölle soveltuva ulkonäkö näyttävät
kehottavan jatkamaan opintoja."

"Erityisen kiitoksen ansaitsee aseairueitten kauniisti laulettu
kvartetti 2:n näytöksen finaalissa sekä 'helvetinvalssi' ja suuri
kirkkokööri viime näytöksen lopussa. Pääansio tästä tulee
luonnollisesti hra Hrimalylle, oopperan kapellimestarille, ja se
todistaa uudestaan kuinka kelvollinen hän on edesvastuulliseen
virkaansa ja kuinka hartaasti hän tekee työtä tyydyttääkseen mitä
häneltä toivotaan." -- --

Viimeisissä näytännöissä esitettiin neljä eri oopperaa tunnetusta
ohjelmistosta. Rykmentin tytär annettiin 21/5 ja 23/5, Ida Basilier
nimiroolissa ja Passinen Toniona; Taikahuilu 25/5 (Bergholmin hyväksi),
27/5 ja 30/5 Ida Basilier Yön kuningattarena ja Lydia Lagus Paminana;
Ernani 29/5 ja Sevillan Parranajaja 1/6. Tämä viimeinen näytäntö oli
samalla Ida Basilierin hyvästijättö-ilta, ja ihastuttava Rosina oli
senkin tähden muitten edellä innostuneitten suosionosotusten,
esiinhuutojen ja kukkatervehdysten esineenä. Lopuksi täytyi
Bergbominkin tulla näkyviin. Kumminkaan laulajatar ei ainiaaksi eronnut
oopperastamme -- hän oli luvannut vieläkin palata.

       *       *       *       *       *

Täydentääksemme kertomustamme teatterin toimesta tänä kevätkautena on
lopuksi huomio käännettävä puheosastoon, joka huhtikuun loppupuolella
ja toukokuulla näytteli Pietarissa. Ensiksi Vilho samoinkuin edellisenä
vuonna vuokrasi kauppapalvelijain klubin tilavan huoneuston, ja
näytännöt alkoivat 22/4 Sirkan esittämisellä. Alku oli lupaava, m.m.
siihenkin nähden että suuri, vapaamielinen venäläinen sanomalehti Golos
oli sopinut suomalaisiin oloihin hyvin perehtyneen kirjailijan W.
G(olovinin) kanssa, että tämä lehdessä arvostelisi suomalaisia
näytäntöjä. Ensi illasta Golovin kirjoittikin seuraavaan suopeaan
tapaan:

-- -- "Suomalaisten taiteilijain esitys oli yhteisnäyttelemisen
puolesta erinomainen ja herätti paikottain äänekkäitä suosionosotuksia.
Varsinkin miellyttivät rva Aspegren (Sirkka) ja nti Savolainen (eukko
Fadet) sekä näyttelijöistä hra Törmänen yksinkertaisena, mutta
hyväntahtoisena ja iloisena Didierinä. Hra Törmänen ei ole ainoastaan
lahjakas näyttelijä, vaan myöskin oiva erinäisten näytelmien
suomentaja. -- Hra Leinokin oli sangen onnistunut Fadetten rakastajana
(Landrin). Seurueen primo amorosona on hän vallan paikallaan -- kaunis
ulkonäöltään ja täsmällinen näyttelemisessään. -- Semmoisen vaikutuksen
meihin teki ensimäinen pintapuolinen tutustuminen Suomalaiseen
teatteriin. Aikomus on antaa 8 näytäntöä, joihin saadaan tilata
pilettejä. Huone oli kukkuroillaan: yli 300 katsojaa -- kunnioitettava
luku ensi illaksi. Väliaikoina kuultiin miltei yksinomaan suomea
puhuttavan. Koristukset ja puvut sangen tyydyttävät pienelle
teatterille".[98]

Samassa lehdessä kerrottiin, että Suomalainen oopperakin oli
tulossa Pietariin. Huhu oli luultavasti saanut alkunsa siitä että Ida
Basilier näinä päivinä saapui sinne. Laulajattaremme antoi 24/4
hovilaulajain-kappelin salongissa konsertin, josta sanomien arvostelut
olivat hyvin kiittäviä. Aikakauskirjassa Russkoje Obosrenie esim.
sanottiin, että "suomalaisen oopperan primadonna olisi koristus mille
eurooppalaiselle oopperalle tahansa" ja että "hänen tuskin kuuluva
pianissimonsa muistutti Kristina Nilssonia". Toiset laulajaiset olivat
suomalaisessa P. Marian kirkossa -- seurakunnan turvattomien lasten
hyväksi -- ja niissä esiintyi avustajana nti Anna Forstén Viipurista.
Paitse näissä konserteissa lauloi taiteilijatar myöskin Suomalaisen
teatterin näytännössä 29/4 Jeannetten häissä. Eräässä kirjeessä
Morgonbladetiin sanotaan, että yleisössä nähtiin "ylhäisempienkin
piirien" edustajia sekä venäläisiä, että laulajatar harvinaisen
heleällä ja loistavalla äänellään ja huolellisella näyttelemisellään
herätti kuulijoissa erinomaista huomiota ja kiitollista ihailua ja että
hänelle innokkaitten suosionosotusten keskellä Pietarin suomalaisen
naisyhdistyksen puolesta ojennettiin jättiläiskukkakimppu, joka
kultaisen nauhakirjoituksen mukaan oli omistettu "Suomen ilolinnulle".
Paitse laulukappaletta kuului ohjelmaan Lea ja Toinen tai toinen
naimaan. Edellisessä teki nti Avellan mitä kauniimman debyytin
täkäläisellä suomalaisella näyttämöllä, ja me kuulimme erään kolme
vuosikymmentä keisarillisessa teatterissa toimineen etevän näyttelijän,
joka, vaikkei hän osaa suomenkieltä, oli näytännössä läsnä, antavan sen
mairittelevan lausunnon nti Avellanista, "että hän etevällä
plastiikallaan ja viehättävällä lausumisellaan on edistyvä pitkälle".
Mutta myöskin muut tämän illan esiintyjät, Pesonen Jeannetten häissä,
Vilho, Lundahl, Leino y.m. toisissa näytelmissä saivat ansaittua
tunnustusta. -- Vilho kirjoittikin (30/4) samasta illasta: "Näytäntö
oli sangen onnistunut. Yleisö aivan mieltynyt, eikä ainoastaan
Jeannetten häihin." --

Samana päivänä kun Ida Basilier antoi kirkkokonsertin, oli Aksel ja
Walborg näytelty. Siitä kirjoittaa W. Golovin Russkoje Obosreniessä:

-- "Suomalaiselle seurueelle on annettava oikeudenmukainen tunnustus.
Murhenäytelmä esitettiin ylipäätään varsin hyvin. Erittäin ihastuttivat
meitä hrat Böök ja Lundahl Akselina ja Wilhelmina sekä rva Aspegren
vaaleaverisen Walborgin roolissa. Vehkeilevänä munkkina menestyi Vilho
sangen hyvin. Sankari, sankaritar ja munkki kuolevat aika tehoisasti
näyttämöllä. Hra Leino oli täysin tyydyttävä arkkipiispana, ja hra
Törmänen huvitti yleisöä yövahdin vähäpätöisessä osassa." --[99]

Toukokuun 2 p. annettiin Oma Toivoni sekä 5 p. Lääkäri vastoin
tahtoansa ja Mustalainen. -- "Tulot kahdesta ensimäisestä näytännöstä
olivat 600 ruplaa yhteensä, Jeannette-illasta vähän yli 500 r., mutta
kahdesta viimeisestä vain vähän päälle 300 yhteensä." Näin kirjoitti
Vilho (9/5), lisäten että päiväkustannukset nousivat 150 à 160 ja
päivärahat (lisämaksu näyttelijöille Pietarin aikana) viikolta 133
ruplaan. Seuraus oli että tulot eivät riittäneet palkkoihin, varsinkin
kun kurssi oli perin alhainen, ja hän pyysi 450 r. puolikuunpalkkoja
varten. Tästä näkyy että alkukin kääntyi huonoksi, ja yhä surkeammiksi
Vilho paran kirjeet muuttuivat toukokuun jatkuessa. -- Seuraavat kolme
näytäntöä kauppapalvelijain klubin huoneustossa -- Enon rahat (9/5);
Viuluniekka (12/5); Orposisarukset ja Riita-asia (17/5) -- eivät
tuottaneet paljo muuta kuin päiväkustannukset. -- "Tähän saakka 381
ruplan tappio", Vilho ilmoitti, ollen niin alakuloinen että jätti
kokonaan kertomatta, että hän oli saanut laakeriseppeleen ja sen
lisäksi "arvokkaan lahjan"; sitä vastoin hän mainitsi että näyttämö oli
liian ahdas Maria Tudorille sekä että Björnsonin Konkurssi kyllä oli
valmis, mutta nimi oli hänestä kovin "kamala". Hän oli toivonut
saavansa vuokrata Mikaelinteatterin huokeasta hinnasta ja siten ansaita
enemmän, mutta toivo petti, kun teatteria oli alettu korjata. -- Sitte
Vilho vuokrasi Buffateatterin, mutta kun oli etukäteen maksettava 200
rupl. eikä sitä voitu tehdä ennen kun rahoja tuli Helsingistä, ei 17/5
ja 28/5 välillä näytelty kertaakaan. "Théâtre Bouffessa", joka kaikkine
päiväkustannuksineen maksoi 300 rupl. illalta ("siis se on kuitenkin
halvempi kuin ennen muinoin kiviteatteri Helsingissä!" Vilho
huomauttaa), annettiin kolme näytäntöä: 28/5 Lea, Natalia ja Nadeschda
ja Mustalainen; 29/5 Remusen kotiripitykset, Lääkäri vastoin tahtoansa
ja Suuria vieraita; sekä 3/6 Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Yökausi
Lahdella, Kihlaus ja Laululintunen. -- Viimeistä näytäntöä varten Lydia
Lagus oli tullut Pietariin ja aikomus oli ollut antaa Lemmenjuomakin,
mutta kun erehdyksestä nuotit oli lähetetty Helsinkiin, oli tyytyminen
yhteen ainoaan laulunäytelmään. Nti Lagusta tervehdittiin kyllä
myrskyisesti; mutta silti eivät viimeiset näytännöt suurestikaan
parantaneet asemaa. Vilho ilmoitti 2/6 vaillingin nousevan 2,088
ruplaan, johon tuli "niinkuin voita leivälle" kesäkuun palkat! Tosin
oli suomalaisten kesken Pietarissa pantu toimeen jonkunlainen
"subskriptsiooni" eli avunkeräys, mutta mitä se tuottaisikaan, oli
varma että suurin osa tuota summaa oli lähetettävä Helsingistä. Vilho,
joka nimellisesti vastasi kaikista veloista ja sitoumuksista, kärsi
tietysti sanomattomasti. "Mitä tulee tehdä?" hän kirjoittaa. "Luotanko
subskriptsiooniin? Odotanko apua köyhästä Suomesta? -- Surkeus,
surkeus. En kehtaa, enkä voi voivotella niinkuin pitäisi, mutta meidän
naisemme sen sijaan itkevät joka kerta kun ovat puheillani. -- Sinun
huomattavaksesi tahdon mainita, että _kaikki_ minun toverini tässä
kurjuuden tilassa ylipäänsä ovat käyttäytyneet hyvin kärsivällisesti,
miltei jalosti." -- Kun Helsingistä oli saatu 1,600 rupl. seurue 5/6
lähti kotimaahan, jossa työ jälleen oli alkava heinäkuun alussa
Kuopiossa. Vilhon täytyi vielä jäädä muutamaksi päiväksi, siksi kun
velat oli suoritettu.

Ennen kun eroamme siitä surkeasta episoodista, jonka tämä Pietarinmatka
muodostaa teatterin historiassa, on mainittava yksi Vilhon kirje
(22/5), joka vähemmän koskee hetken murheita kuin kirjoittajan
käsitystä teatterioloista yleensä ja joka päättyy siihen, että hän
ilmoittaa ehdottomasti -- luopuvansa. Niistä syistä, jotka hän
luettelee, on oikeastaan tärkein se, josta hän ennenkin oli valittanut,
että useat seurueen jäsenet olivat unohtaneet tehtävänsä kansallisen
merkityksen ja tahtoivat vain olla "artisteja"; toisista on yleiseltä
kannalta huomattavimpana pidettävä ilmeinen kateus tai katkeruus
oopperaa kohtaan. Vilhosta on ooppera verrattava madame Pompadouriin,
puheosasto Narcisse Rameauhon(!), ja sama käsitys tulee kerran ilmi
eräässä Kallion kirjeessä, jossa sanotaan oopperan syövän mitä
draamallinen osasto ansaitsee. Tositeossa ei ole lainkaan oudoksuttava
että seurueessa, joka vuosi vuodelta kierteli ympäri maata kaupungista
kaupunkiin, heräsi jonkunlainen kateus pääkaupungissa loistelevaa
oopperaa kohtaan, semminkin kun yleisön suosio jakaantui epätasaisesti,
eivätkä laulutaiteilijatkaan tainneet olla näyttämättä, että he pitivät
itseään yliluokkalaisina verrattuina näyttelijöihin. Tämä asianlaita
oli varmaan omansa kypsyttämään Bergbom-sisaruksien ajatusta, jonka yhä
useammin alamme kohdata varsinkin Emilien kirjeissä, että näet oopperan
ylläpitäminen ajan pitkään oli mahdoton. -- Mitä tulee Vilhon
luopumisaikeeseen, niin ei siitä kirjeissä sen enempää puhuta.
Luultavasti Kaarlo ystävällisellä kirjeellä rauhotti hänet.

Kertomalla Suomalaisen teatterin näyttämöllisen toimen vaiheet
kevätkaudella 1877 emme läheskään ole tyhjentäneet ainettamme. On näet
nyt luotava katsaus niihin seikkoihin, joihin jo ylempänä
vuodenvaihteella lyhyesti viittasimme.

Johdannoksi otamme pari kohtaa Emilie Bergbomin kirjeestä nti
Elfvingille (13/2). Paheksittuaan että ystävä on niin kauvan saanut
odottaa kuulumisia häneltä, kirjoittaja jatkaa:

-- -- "Mutta miksi vaivaisinkaan sinua, osaaottavainen Bettyseni,
kuulumattomilla huolillamme ja kärsimyksillämme. Olomme ovat
sietämättömän vaikeat; ei voi enää selvästi ajatellakaan ja ymmärräthän
kuinka tuhoisasti se vaikuttaa työvoimaan ja -kykyyn. Aina näyttelystä
saakka (se on siitä kun matkustajaliike lakkasi) on meillä ollut kurjan
kurjaa. Dagbladin y.m. alituinen toitotus Emmy Achtén liiottelusta on
vähitellen tunkeunut yleisöön ja seuraus on että olemme näytelleet
tyhjille huoneille.[100] Et voi käsittää kuinka lohdutonta tavasta on
ollut; tulot eivät ole aina riittäneet päiväkustannuksiinkaan. Tämän
sanon sinulle -- älä anna muitten mitään tietää huolistamme. --
Hugenotit ovat nyt jälleen elähyttäneet laimenevaa mielenkiintoa, mutta
Navrátil (joka koko talven on ollut heikonlainen) ei jaksa laulaa
rasittavaa osaansa useammin kuin joka 6 tai 8 päivä emmekä sentähden
voi esittää oopperaa niin usein kuin pitäisi ja saada sitä loppuun
näytellyksi ennen Achtéiden lähtöä. Ensi tiistaina he esiintyvät viime
kerran; minä päivänä taasen Ida tulee, en taida tarkalleen sanoa,
toivon kuitenkin tässä kuussa. -- Koska luullakseni pieni yleiskatsaus
asemaamme huvittaa sinua, tahdon mahdollisuuden mukaan selittää
asiamme. Syksyn ja etenkin jouluajan tyhjät huoneet saivat meidät
päättämään, että ooppera oli lakkautettava 1 p. kesäk., mutta koska
emme luulleet tekevämme oikein, jos toimeenpanisimme päätöksemme
ilmoittamatta sitä puolueelle, kutsuimme erinäisiä henkilöitä
neuvotteluun ja esitimme heille surkean asemamme. Useimmat eivät
tahtoneet kuulla puhuttavankaan oopperan kuolemasta, vaan vaativat että
ryhdyttäisiin suurempiin ponnistuksiin. Sen johdosta ja myöskin
korkeammalta paikalta annettujen pienten viittausten vuoksi päätettiin,
että teatterin tulisi anoa korotettua valtioapua ja sen ohella
anomuksessa huomauttaa kuinka paljo huokeammaksi ja paremmaksi kaikki
tulisi, jos molemmat teatterit näyttelisivät suuressa teatterissa, niin
että siellä ylläpidettäisiin suomalainen ooppera ja ruotsalainen
puhenäyttämö. Nyt tästä paraikaa neuvotellaan; hallitus ei ole meille
vastahakoinen, mutta Ruotsalaisen teatterin johtokunta näyttää keksivän
kaikellaisia verukkeita asian estämiseksi, toisen toista viekkaamman.
Arvatakseni juttu päättyy niinkuin viime kesänä, kun oli kysymys
yhteisestä juhlanäytännöstä -- me saamme kärsiä lukemattomia ikävyyksiä
ja loukkauksia, ja lopuksi tulos on kuitenkin -- ei mitään. Vaikea on
tietysti se hetki oleva kun ooppera kuolee, mutta kumminkin odotan sitä
jollakin tyytyväisyydellä, sillä nykyinen asema on ollut kauhea.
Muista, oma Bettyseni, että minä puhun tähän tapaan ainoastaan sinulle
-- eihän minun sovi muita kohtaan olla näin avonainen. -- -- Kiitos,
rakas ystäväni, kukkalähetyksistäsi;[101] ne ovat aina tervetulleita.
Mitä viuhkoihin tulee, pelkään niiden olevan liian yksinkertaisia. Et
voi uskoa kuinka hyvältä tavasta tuntuu, että ainakin sinä ystävyydessä
olet mukana puuhissamme -- kaikki ovat ystäviä kun asiat menee hyvin,
harvat auttavat kun käy huonosti." -- --

Helmikuun alussa tiesivät sanomat Suomalaisen teatterin johtokunnan
kääntyneen hallituksen puoleen, anoen että tälle laitokselle (joka
tähän asti oli saanut 16,000 mk vuotuista valtioapua -- puolet
orkesteria, puolet puheosastoa varten -- samalla kun ruotsalainen
teatteri oli saanut kaikkiaan 32,000 mk vuodessa) yleisistä varoista
myönnettäisiin vuotuisena lisäapuna 16,000 mk, että tämä lisäys
luettaisiin näytäntökausilta 1875-76, 1876-77 ja 1877-78 sekä että siis
edelliseltä ja juoksevalta vuodelta saataisiin ennen saadun lisäksi
yhteensä 32,000 mk, joka summa toivottiin saada kohta. Tämä anomus
johti siihen, että n.s. _fusiooni- eli molempien teatterien
yhieenliittymiskysymys_ tuli päiväjärjestykseen. Aivan uusi ei kysymys
ollut, sillä tiedämmehän jo edellisestä että niissä piireissä, jotka
ymmärsivät teatterien välillä alkaneen kilpailun turmiollisuuden ja
käsittivät kuinka luonnotonta oli että valtio avustuksellaan ylläpiti
tätä kilpailua, oli yksityisesti harkittu yhteistoimen mahdollisuutta
näyttämöjen välillä; mutta vasta nyt se hallituksen alotteesta tuli
vakavien neuvottelujen esineeksi. Senaatissa sanotaan etupäässä
senaattorien Molanderin ja V. Haartmanin kannattaneen aatetta, ja
lauantaina 17 p. helmik. kokoontui edellisen kutsumuksesta erinäisiä
kummankin teatterin kannatusyhdistyksen jäseniä asiaa pohtimaan. Se
muoto, jossa yhteenliittyminen tässä ensin ehdotettiin ja jossa ei
ainoastaan suomenmieliset vaan myöskin hallituksen jäsenet ja
tasapuoliset ylipäätään ajattelivat sitä mahdolliseksi, oli seuraava:
suomalainen ooppera ja ruotsalainen puhenäyttämö liittyisivät yhteen
niin että kummallakin olisi oma johtajansa (regissöörinsä), joiden yli
olisi asetettuna hallituksen määräämä intendentti. Koko talouden hoito,
jota valtio kannattaisi melkoisella avulla, olisi yhteinen. Näytännöt
annettaisiin Uudessa teatterissa, harjotukset olisivat Arkadiassa,
jossa myöskin suomalainen puheosasto -- joka olisi fusioonista kokonaan
erillään -- Helsingissä ollessaan saisi näytellä. -- Kaikki
Ruotsalaisen teatterin edustajat olivat kuitenkin ehdottomasti
fusioonia vastaan, vetäen esiin kaikellaisia käytöllisiä vastuksia,
jotka muka estivät sen toteuttamista; mutta jos fusiooni väkisin oli
toimeenpantava, niin he katsoivat suotavammaksi, että molemmat
puheosastot ryhtyisivät yhteistoimeen -- suomalaisesta oopperasta he
eivät tahtoneet mitään tietää. Turhaan osotettiin toiselta taholta,
että vastukset olivat voitettavissa ja että suomalaisen puheosaston
asettaminen ruotsalaisen rinnalle ei mitenkään vastaisi fusioonin
tarkoitusta, sillä saattoihan edellinen, suomalaisen yleisön
harvalukuisuuden tähden ainoastaan lyhyet ajat kerrallaan näytellä
Helsingissä. Kolmannen fusioonimuodon professori L. Mechelin
esitti kokoukseen lähettämässään kirjeessä, jossa hän puolsi
yhteenliittymistä, joka käsittäisi molemmat puheosastot ja yhteisen,
kumpaakin kieltä käyttävän oopperan. -- Kun tuloksettoman keskustelun
lopussa hallituksen puolelta toivottiin, että seikkaperäisen
suunnitelman laadinta uskottaisiin yhteisesti asetettavalle
toimikunnalle, huomautettiin ruotsalaiselta taholta, että ruotsalainen
kannatusyhdistys ei kaivannut fusioonia eikä siis myöskään tahtonut
olla osallinen sitä suunniteltaessa. Silloin hallituksen edustajat
sanoivat asettavansa toimikunnan, ja maaliskuun 1 p. saatiinkin tietää,
että fusiooni-komitean jäseniksi oli kutsuttu Suomalaisen teatterin
kannattajista professori O. Donner, tohtori K. F. Ignatius ja
ylitarkastaja A. F. Laurell sekä Ruotsalaisen teatterin kannattajista
professori L. Mechelin, hovineuvos W. Brummer ja kauppaneuvos
N. Kiseleff.

Tämä toimikunta tarvitsi seitsemän(!) viikkoa tehtäväänsä. Sillä aikaa
ja ylipäätään koko kevätpuolen vuotta vilisi sanomalehdissä
kirjoituksia teatterikysymyksestä, milloin kunkin toimituksen laatimia
milloin yksityisten lähettämiä. Jos pidetään edellisiä silmällä,
ainoastaan Åbo Underrättelser asettui suoraan fusioonia vastustavalle
kannalle; U. Suometar ja Morgonbladet sekä myöskin Östra Finland (Gabr.
Lagus) ja Hufvudstadsbladet puolsivat ehdottomasti yhteenliittymistä
muodossa: ruotsalainen puheosasto ja suomalainen ooppera, eikä vihdoin
Helsingfors Dagbladkaan ollut yhdistymistä vastaan, vaan kannatti,
tosin varovaisin sanoin, Mechelinin ensi kokoukselle ehdottamaa muotoa.
Mitä toisiin kirjoituksiin tulee, suomen- ja tasamielisten tekemät
puhuivat fusioonin puolesta, ruotsinmielisten kirjoittamat taasen
vastaan. Mahdotonta ja tarpeetonta on lähemmin selostella tätä
"artikkelien" tulvaa; ainoastaan jotkut valaisevimmat ansainnevat
huomiotamme.

Perusteellisimpia on kaksi kirjoitusta Morgonbladetissa: "1866 ja 1876.
Teatterimme"; (3/2)[102] ja "Kansallinen vai yleismaailmallinen taide?"
(23/2). Edellisestä, joka on seitsemän palstaa pitkä, teemme tarkemmin
selkoa, vaikka se ei suorastaan koskekaan fusioonikysymystä, vaan
Suomalaisen teatterin syntyä ja kehitystä ylipäätään.

-- Se alkaa katsauksella niihin oloihin, jotka johtivat taikka
oikeammin pakottivat erityisen suomenkielisen näyttämön perustamiseen.
Kun näet ei yhteistointa ruotsalaisen teatterin kanssa saatu aikaan,
täytyi suomalaisuuden ystävien -- hyvin tietäen ettei asia "kävisi
itsestään" -- ryhtyä yritykseen, miten arveluttava se olikin
kaupungissa, jossa oli vain 36,000 asukasta eri kansallisuuksiin
kuuluvaa. Ja nyt ei täyden viiden vuoden päästä oli puheosasto
näytellyt 24 kotimaista ja 61 ulkomaalaista kappaletta ja sitä nuorempi
lauluosasta esittänyt 16 senlaatuista oopperaa, joita ensi luokan
taidelaitokset ottavat ohjelmistoonsa. Entäs esityksen laatu? "Onko
ketään, joka kuultuaan Fidelion, Hugenotit ja Taikahuilun saattaa
kieltää, ettei Suomalainen ooppera niin pienelle maalle kuin meidän ole
todella erinomainen taidelaitos? Tietääksemme ovatkin kaikki puolueet,
pienet vivahdukset huomioon ottamatta, vastanneet yksimielisesti. Tässä
on siis luja lähtökohta: sanomalehdet pitävät pääasiassa yhtä, katsokaa
Suometarta, Morgonbladetia, Dagbladia, Finsk Tidskriftiä. Mutta onko
aina ollut näin?" -- Tietysti ei. Suomenmieliset olivat ensi hetkestä
ihastuneita, toiset ovat vain vitkalleen taipuneet. "Kaikissa
tapauksissa, kun neljän vuoden uutisviljelys on tuottanut niin
kauniita hedelmiä, eivät fennomaanit toki kovin pahasti erehtyneet
ennakkoihastuksessaan, vaan olivat pääasiassa oikeassa." -- Sitten
kirjoittaja näyttää kuinka Ruotsissa Kustaa III:n perustama
ruotsinkielinen näyttämö oli ihan samanlaatuisten ristiriitaisten
arvostelujen alaisena kuin suomenkielinen meillä. Eräs ranskalaisen
maun ihailija kirjoitti nähtyään ensi kerran ruotsinkielisen teatterin
harjottelevan: _"En voi lausua kuinka se vaivasi minua."_ Näyttelijäin
esitys oli niin mautonta, ettei sitä saattanut surkeasti hämmästymättä
katsella. Kappaleet, sanat, lausunta, näytteleminen, puvut, kaikki oli
yhtä mautonta. Itse näytäntö oli kokonaan harjotuksen kaltainen; _mutta
en ole koskaan nähnyt niin lukuisaa kansankokousta, käsiä taputettiin
joka sanalle_, näkyi että oltiin sydämestään iloisia nähdessään
_ruotsalaista_ näytäntöä, oli kuin olisi yleisö siten rukoillut hänen
majesteettiansa suomaan sille suojelustaan. Mutta kuinka olisi
mahdollista perustaa oikea teatteri maassa, jossa ei ole kymmentä
kelvollista näytelmää, jossa ainoat kotimaiset näyttelijät ovat
kurjempia kuin huonoimmat maankiertäjät, jossa kansa on niin
jörömäistä? Vastaus oli että perustettiin _suuri ooppera_, ja laulun
siivittämänä kotimaista kieltä ja taidetta tervehdittiin äärettömällä
ihastuksella. -- Niin Ruotsissa, ja se kaikki oli uudistunut
Helsingissä teatterin ensi vuosina -- jopa niin, että arvostelu oli
yhtä säälimätön oopperaa kuin puhenäyttämöä kohtaan. Ruotsin kielen ja
maun ihailijat ovat näet kohdelleet sitä milloin ivalla, milloin
jääkylmällä välinpitämättömyydellä ja vaitiololla. Vastenmielisyys oli
niin juurtunut, että eräs kuulija muutaman Ida Basilierin laulaman
aarian jälkeen huudahti: 'Kyllä se suomenkieli kumminkin on raakaa!'
vaikka taiteilijatar sattumalta olikin laulanut italiankielellä! H. D.
taasen lausui, että 'Trubaduuri muutoin meni hyvin, paitse että kaksi
esiintyjää häiritsi yhteisnäyttelemistä -- sen kautta että muistuttivat
kulttuurikansan teatteria'. Sanat tarkoittivat Ida Basilieria,
laulajatarta, joka vähän sen jälkeen Rosinana tuli Tukholman yleisön
lemmikiksi -- hän täällä ainoastaan _muistutti_ kulttuuriteatteria. Ja
yleisesti lehti lisäsi, 'ettei voinut olla muuta kuin naurettavaa
verrata [suomalaisia] näytäntöjä ruotsalaisen näyttämön esityksiin'.
Sittemmin täytyi tämän kritiikin mukautua mukautumistaan, mutta lujassa
oli suora tunnustus. Sanottiin: 'Emmy Strömer on suomalainen ooppera'
-- se on, jos hän lähtee, sitä ei olekaan. Kun kumminkin yhä uusia
taiteilijoita ilmaantui ja itse 'ensemblekin', jota kauan pidettiin
Ruotsalaisen teatterin erikoisoikeutena, huomattiin kotiutuneeksi
Arkadiaan, silloin ylistettiin ainakin Uuden teatterin 'loistavaa
näyttämöllepanoa', jonka kanssa köyhä Arkadia ei voinut kilpailla.
Vihdoin keksittiin nimitys 'polyglotti-ooppera' -- kun Arkadiassa
esiintyi vierailevia ulkomaalaisia taiteilijoita ja lopuksi
tultiin päätelmään: 'kieli ei merkitse mitään, sillä taide on
_kosmopoliittinen_, yleismaailmallinen ilmiö!' -- Perussyynä
poulueelliseen arvosteluun pitää tekijä rakkautta Ruotsalaiseen
teatteriin, jota kumminkaan ei kenkään moittisi, kun se vaan ei veisi
vääryyteen. Kateus taasen on saanut väkisin perustamaan ruotsalaisenkin
oopperan kilpailemaan suomalaisen kanssa. Kilpailu on tähän saakka
vienyt siihen, että jälkimäinen ei ainoastaan ole esittänyt useita
säveltaiteen vaikeimpia tehtäviä, vaan on se myöskin tullut kotimaisten
taiteilijain kouluksi -- ja pääasiassa omasta voimastaan, jota vastoin
edellinen huolimatta suuremmista varoistaan ja muista eduistaan on
johtokuntansa kautta selittänyt olevansa vararikon partaalla ilman
Madame Angotin tytärtä y.m. samallaisia arvottomia operetteja. --
Kirjoitus päättyy huomautukseen: "Tuskin ainoakaan luku suomalaisuuden
historiassa kertoo kauniimmista tuloksista kuin Suomalainen teatteri
vuosina 1873-76. Mutta olisi anteeksi antamatonta olla erityisesti
mainitsematta, että useimmat tämän luvun kauniimmat lehdet ovat
_suomalaisen naisen kirjoittamia_, ja enemmän kuin mikään muu se
näyttää, kuinka syvälle suomalainen harrastus on juurtunut kansaamme.
Joka kerta kun Kaarlo Bergbom mainitaan kotimaisen näyttämön luojana
Suomessa, ovat Emmy Achté ja Ida Basilier mainittavat ja muistetaan,
että nämä kaksi seisoivat etumaisina, joskaan ei yksin."

Jälkimäisessä ylempänä mainituista kirjoituksista todistetaan, että
taide aina, milloin se on kukoistukseen noussut, on ollut kansallinen
ja tullaan päätökseen, että meidänkin on kehittäminen kansamme _omia
henkisiä voimia_. Suomalaisen näyttämön ansio on siinä että se kokoaa
ja käyttää kotimaisia voimia, joskaan ei ohjelmisto ole ollut
puhtaasti kansallinen, ja kun on tullut kyseeksi lauluosastojen
yhteenliittyminen, on selvää että suomalainen ooppera on se, joka on
julkisen avustuksen arvoinen. Puheosastot jatkakoot kumpikin
toimintaansa. Ei kukaan tahdo häiritä ruotsalaisen puhenäyttämön
olemassaoloa; suomalaiselle on luonnollisista syistä parempi vielä
toimia vaihdellen eri paikkakunnilla.

Toisin katsottiin asiaa ruotsalaisella taholla. Niin esim. eräs
nimimerkki L. H. D:ssa väittää, että Suomalaisen teatterin perustamisen
tarkoitus alusta alkaen oli "tunkea tieltä ruotsalainen eikä asian
valmistukseksi säästetty hyökkäyksiä ja artikkeleita puolueen lehdessä
Uuden teatterin silloista johtokuntaa vastaan -- -- ei edes tavallista
teatterihäväistystä unohdettu, vaikka silloin ei voitu puolustaa
itseään millään siveellisyysverukkeella, vaan tyydyttiin pelkkään
häväistykseen".[103] Hyökkäykset olivat niin voimakkaita, että jollei
maalla onneksi olisi ollut raha-asiain päällikköä, joka uskalsi asettua
vastarintaan, ruotsalaista teatteria Helsingissä ei enää olisi
olemassakaan(!). "Nyt on kysymys oopperoista." Ruotsalaisella
teatterilla on hyvin lupaava ooppera, jolla on tulevaisuus, jota
vastoin suomalaisella oopperalla on "kovin arveluttavia, jopa _melkein
korjaamattomia _puutteita, siinä kun vähiä poikkeuksia lukuun ottamatta
toimii dilettantteja, joilla on välttävä suomenkielentaito, rajoitetut
äänivarat ja varsin epäiltävät taipumukset näyttämöä varten(!)" Tämä
ooppera tarjotaan nyt ruotsalaisen sijaan ainoastaan sentähden, "että
saataisiin oopperateksti suomennetuksi". Onko mitään järkevää
välttämättömyyttä semmoisessa vaatimuksessa? -- Kirjoittaja sanoo
olevansa helsinkiläinen, joka hyvistä ja luonnollisista syistä
mieluummin kuulee ruotsinkieltä näyttämöltä, eikä hän tiedä mistä
syystä hallituksen tulisi ajaa suomenkielen asiaa(!) Fusiooni
"valmistaisi ruotsalaisen näyttämön perikadon, sillä fusioonipuolue
tulisi ehdottomasti semmoiseksi, että ne ainekset, jotka tietävät mitä
tahtovat, helposti veisivät voiton niiltä, jotka eivät sitä tiedä, ja
ennen kun vuosi olisi kulunut umpeen kiltit sovinnonystävät huomaisivat
hämmästyksekseen, että yrityksen johto on solunut heidän käsistään".

Edellisiä kirjoituksia tärkeämpi on eräs pirteä sepitelmä
Hufvudstadsbladetissa (12/4), joka suoremmin kuin yksikään toinen
koskee kysymyksen ytimeen. Tekijä käyttää salanimeä "Åskådare"
(Katsoja), mutta sekä esitys että sisällys todistavat, että se on
Z. Topeliuksen kädestä lähtenyt. Otamme sen tähän täydellisenä, se kun
kirkkaasti valaisee asiaa ja oloja.

_Sotako vai rauha teatterikysymyksessä?_

Tuleeko sota vai rauha?

Onko Gessler hirttävä Wilhelm Tellin vai Mefistofeles vievä Faustin?
Onko Pamina seppelöittävä viisauden temppelissä vai Mykkä puhuvana
nouseva Vesuviuksen laavasta?

Tätä nykyä sota on oopperasota, jota kaksi kapellimestaria käy
armeijoineen. Toinen pyytää päästä toisen edelle pelottavissa
varustuksissa. On oikea huutokauppa. Tuskin puhaltaa toinen
taikahuiluun ennen kun toinen viheltää esiin tulta syöksevän vuoren.
Tosin seisoo näkyvien päällikköjen ja armeijojen takana näkymättömiä,
joskin varsin kuuluvia sotaakäyviä valtoja. Nyt on koeteltu välittää
rauhaa jonkunlaisella eurooppalaisella konferenssilla. Sanotaan että
pöytäkirjakin on allekirjoitettu. Mutta sangen epätietoiselta näyttää,
tahtooko Korkea Portti tehdä rauhaa Montenegron kanssa. Jollei, niin
tapellaan vielä muutamia vuosia, niin kauvan kuin rahat riittää, eikä
kukaan välitä Euroopan rauhasta. Niin kauvan kun rahat riittää.
Niinkuin tietty tarvitaan sotaan ensiksi rahaa, toiseksi rahaa ja
kolmanneksi rahaa. Teatterisodat eivät tee poikkeusta. Se jolla ensin
on matti taskussa, se on voitettu. Ja vastustajansa kukistettuaan
kaatuu tavallisesti voittajakin liiallisesta rasituksesta.

Ei ole hätää, vastaa joku: me kokoamme kannatusta, -- 40,000, --
50,000, -- 60,000. Aivan niinkuin sodassa. Kansalliskeräykset ovat
tyhjentymättömät, niin kauvan kun innostus kestää. Mutta aika tulee,
jolloin väsytään ja apulähteet kuivuvat. Silloin on rauha tehtävä
tahtoi tai ei, ja puhe tunnetusta viimeisestä veripisarasta supistuu
helpotuksen huokaukseen että saadaan olla rauhassa. Ja ratkaistava on
sitten, onko kaikilla menetetyillä voimilla ja varoilla saavutettu
muuta kuin kunniaa, jonka laatua Daniel Hjort niin sattuvasti kuvaa.

Voiko teatterisota kestää yhtä mittaa? Ei, se on tuiki mahdotonta, ja
jollei mikään laimenna sotaakäyvien intoa, niin sen tekee rahakysymys.
Mitä on voitettu?

Voiko hallitus lakkaamatta kannattaa kahta kilpailevaa teatteria? Yhtä
mahdotonta. Ei mikään hallitus maailmassa voi avustaa kahta toisiaan
vastaan sotivaa valtaa. Ja jos se sen tekee, on yleinen mielipide,
huolimatta puolueväristä, nouseva sitä vastaan ja huutava: alas
teatterit! Me tarvitsemme rahamme johonkin parempaan.

Siihenkö pyritään?

Hallitus on oikeutettu ja velvollinen määräämään rauhan. Se, joka ei
tahdo tyytyä oikeamieliseen rauhanliittoon, käyköön sotaa omin päinsä
-- ja omilla rahoillaan.

Ja luullaanko että kannatusyhdistykset sittenkin voivat jatkaa sotaa!
Paikallistuttakaamme tunnettu tarina. Susi ja ilves kiistelivät
saaliista ja valitsivat karhun sovintotuomariksi. Karhu ratkaisi riidan
tunnetulla valtiotaidollaan niin, että hän itse otti koko saaliin.

Aivan niin, sovintotuomari lähestyy hiljaa ja huomaamatta, hän on jo
täällä. Hän rakentaa linnaansa tuolla Boulevardin varrella;[104] muurit
nousevat päivä päivältä korkeammiksi, ja kiistelevät ystävät --
lyhytnäköiset! -- koettavat yhä edelleen kaikin voimin hävittää
toisiaan. Kauniina syyspäivänä -- taikka talvipäivänä -- asuu
sovintotuomari tuolla turvallisessa linnassaan ja nojaa toisiin
mahtavampiin voimiin kuin molemmat köyhemmät riitaveljekset. Kun aika
tulee, hän ottaa saaliin.

Vielä kerran: siihenkö pyritään?

Lienee viisasta olla lykkäämättä rauha kauvemmas.

Ja mikä on kohtuullisen rauhan perustus? Se että kumpikin sotaakäyvä
valta tunnustaa toisen oikeuden elää ja kehittyä yhdenlaatuisilla
elämänehdoilla. Joskin suomalainen näyttämö on talon nuorempi tytär, ei
hän sentään ole oleva Tuhkimus. Jos ruotsalainen näyttämö onkin
vanhempi tytär, ei hän sentään ole naimarajan takana. Kummankin täytyy
saada elää -- huolimatta vastapuolueen sanomista.

Sanomalehdistö on yksipuolisuudellaan kiihottanut sotaa. Ruotsalaiset
lehdet ovat sitkeästi pyytäneet vaitiolollaan tappaa suomalaisen
näyttämön. Suomalaiset lehdet kieltävät näyttämön merkitystä meillä ja
käyttävät semmoista kieltä, että moni toisella puolen luulee sopimuksen
oikean tarkoituksen olevan työntää ruotsalainen näyttämö tieltä, kun
huomataan ettei se enää ole "tarpeellinen". Ja naapuri Boulevardin
varrella pitää tätä kaikkea oivallisena.[105]

Nyt ehdotetaan yhteiselämää Uudessa teatterissa. Vastuksia ilmaantuu;
mutta ei kuitenkaan vaikeampia kuin että ovat voitettavissa, jos
molemmin puolin on hyvää tahtoa. Siinä on gordilainen solmu.

Sanotaan, että rauhankongressi ehdottaa ruotsalaista puhenäyttämöä,
joka vaihtelee suomalaisen puhenäyttämön kanssa, ja lisäksi yhteistä
oopperaa, joka vaihdellen laulaa kummallakin kielellä. Ehdotus on niin
epäkäytännöllinen, että se alusta alkaen on menetetty asia. Joko se on
harhaluuloa taikka tahallista, tekee se alusta alkaen fusioonin
tyhjäksi.

Luullaan että suomalainen puhenäyttämö on kehittyvä ruotsalaisen
ollessa esikuvana. Olkoon, että niin tapahtuu taiteellisessa suhteessa,
vaikka suomalaisella puheosastolla on täsmälleen juuri sama luku
todellisia näyttelijättäriä kuin ruotsalaisellakin, nimittäin yksi.
Muutoin seisoo kyllä ruotsalainen näyttämö traditsioniensa ja
koulutuksensa kautta suomalaista paljo korkeammalla. Mutta juuri
sentähden, että suomalainen näyttämö esiintyisi kuin kömpelö koulutyttö
ruotsalaisen rinnalla, tulisi se masennetuksi vertailun kautta,
herättäisi irvistelyä kulissien takana, kadottaisi luottamuksensa ja
lähtisi tiehensä. Ja mitä se ei opi ruotsalaiselta näyttämöltä, se on
juuri se suomalainen omituisuus, joka antaa sille oikeuden elää.

Sitä paitse näyttelisi suomalainen puhenäyttämö 2 kuukautta Helsingissä
ja ruotsalainen 8. Tämä ei ole tasajakoa.

Yhteinen ooppera on luonnoton. Jos tahdotaan tehdä näyttämö
mahdottomaksi, on asetettava kaksi päällikköä ja kaksi kieltä samaa
asiaa varten. Se on sama kuin julistaa kiista pysyväiseksi.
Orkesterinjohtaja raukka on oleva Figaro tänne ja Figaro sinne. Ja
tämä, jotta saataisiin laulaa kahdella kielellä, vaikka useimmat osat
esitetään niin, että kuulija tuskin voi erottaa italiankielen suomesta.
Hyvä venäläinen ooppera saa myöskin lukuisan yleisön Helsingissä samoin
kuin venäläinen yleisö mielellään käy suomalaisessa taikka
ruotsalaisessa oopperassa.

Lapsellista on ruotsalaisen näyttämön puolelta pitää eilen perustettua
oopperaansa tuiki tärkeänä. Silloin kun tämä näyttämö todella oli
korkealla kannalla, tiesi se tosin pienemmistä laulukappaleista, mutta
ei suuresta oopperasta. Ooppera on sille köyhyydentodistus, liverrys,
jonka asiana on peittää puhenäyttämön puutteita. Ja mitä enemmän
oopperaa harrastetaan, sitä huonommaksi tulee puhenäyttämö. Ei mikään
näyttämö maailmassa -- ainakaan ei mikään, jolla ei ole suunnattomia
apurahoja -- voi ylläpitää samalla kielellä hyvää puheosastoa ja hyvää
oopperaa. Toisen tai toisen täytyy tulla sivuasiaksi, niinkuin
nyt ruotsalainen puheosasto, huolimatta suurista, hätäisesti
kokoonhaalituista kappaleista.

Toinen on suomalaisen oopperan laita. Se on ottanut päämääräkseen
laulaa yleisöön tottumattoman kielen ja hienontaa tätä kieltä
musikaalisella sulosoinnulla. Tämä päämäärä ei ole tilapäistä, niinkuin
ruotsalainen ooppera Suomessa, vaan pysyvää laatua ja kestävän
myötätunnon kannattama; sen johtaja on ottanut sen elämäntehtäväkseen.
Eikä luulisi kenenkään voivan pyytää viattomampaa harrastusta
suomenkielen eduksi.

Ainoa käytännöllinen, ainoa mahdollinen ja ainoa kohtuullinen
rauhansopimus on siis yhteistyö Uudessa teatterissa ruotsalaisen
puheosaston ja suomalaisen oopperan välillä. Ruotsalaista näyttämöä ei
ole kielletty esittämästä pienempiä soitantonäytelmiä eikä suomalaista
näyttämöä antamasta oopperoita, joissa on puheosia. Ruotsalaisen
näyttämön johtaja on kokonaisuuden järjestäjä ja suomalaisen näyttämön
johtaja on kokonaisuuden soitannonpäällikkö, mutta kummallakin on
määrätty alueensa ja ylitsensä joko yhteinen intendentti taikka
yhteinen johtokunta.

Parempi osa tässä jaossa tulee ruotsalaiselle näyttämölle, joka palaa
entiselle kannalleen loistavimpana aikanaan ja pelastaa puheosastonsa
auttamattomasta rappiotilasta. Suomalainen näyttämö saa ainoastaan
esityön -- nuoruuden unelman, voitaisiin ehkä sanoa -- osakseen,
nimittäin oopperan. Sillä sydämelle pantavin muistutus, joka voidaan
tehdä ehdotusta vastaan, on se että suomalainen puheosasto jätetään
oman onnensa nojaan, kokemaan esikuvia kaipaavan kasvatuksen
arveluttavuutta maalaisyleisön edessä. Tästä voidaan vain sanoa, että
asia on paha, vaikka ei pahempi kuin ennen. Parempi on että suomalainen
puhenäyttämö ensin saa juurtua kansansa omituisuuteen, huolimatta siitä
että tämä juuri alussa tulee taiteellisessa suhteessa heikoksi, kuin
että siitä tulee epäonnistunut tukholmalaisen mallin jäljennös. Sen
lyhyttä Helsingissä oloa varten on käytettävänä Arkadiateatteri, jossa
muuten suomalainen ooppera pitäisi harjotuksensa.

Fusioonista puhuessa ei saa unohtaa yleisöäkään. Ei mikään Pohjan lumi
voi estää tätä yleisöä syttymästä tuleen teatterikysymyksissä. Asettaa
ruotsalainen ja suomalainen puhenäyttämö rinnatusten, se olisi asioiden
nykyisellä kannalla ollen sama kuin alituisesti antaa kättentaputusten
vaatia vihellyspilliä kilpailuun, mutta ruotsalainen puhenäyttämö ja
suomalainen ooppera ovat kuin kaksi eri maailmaa näyttämöllä ja ne
voivat sopia keskenään.

Muutoin yleisö ja taide voittaisivat enimmän tästä yhteenliittymisestä.
Sillä ponnistukset ohjelmiston ylläpitämiseksi, se kun aina on
muutettava, tappaa taiteen ja itse esiintyjätkin. Kysykää näiltä,
kysykää katsojilta, jotka pystyvät arvostelemaan kappaleen esitystä, ja
he vastaavat: kaikkea mieluummin kuin nykyistä ajometsästystä,
hutiloimista, olkoon-menneeksi-järjestelmää! Jollei olisi muuta syytä
rauhantekoon, olisi tämä ainoa kyllin riittävä. Mikään ei kuitenkaan
estä, että tämä ja muutkin syyt esitetään kuuroille korville. Jatkukoon
sitte huutokauppa, siksi kun kolmas mies tulee ja tekee korkeimman
tarjouksen. Onhan teatteri vain pieni kekäle suuressa kieliriidan
tulessa. Ja kun olemme heittäneet siihen parhaimmat polttoaineemme,
voimamme, omaisuutemme, rakkautemme, niin tulee sovintotuomari --
palovartija. Kyllä hän sammuttaa tulet.[106]

Mutta fusioonin vastustajat eivät tyytyneet pelkkiin sanoihin.
Tehdäkseen tuuman tyhjäksi ja voidakseen ylläpitää ruotsalaista
näyttämöä semmoisena kuin se oli siinäkin tapauksessa, että hallitus
panisi fusiooniin suostumisen valtioavun ehdoksi, he perustivat uuden
kannatusyhdistyksen, joka sitoutui kolmen vuoden aikana 48,000 markalla
vuosittain avustamaan Ruotsalaista teatteria. Tieto julkaistiin
H. D:ssa 19 p. maalisk., ja eräs "helsinkiläinen" lausuu sen johdosta
Morgonbladetissa: "Tarkoitus ei ole ollut suojella ruotsalaisen
näyttämön etuja, vaan vahingoittaa suomalaista, ja _sentähden on nyt_
saatu rahoja. Jos tässä harrastuksessa onnistutaan ja Suomalainen
ooppera hävitetään, niin onhan silloin kannatuskirjoituksesta
saavutettu suuri kielteinen tulos". -- Tähän Topelius viittaa
kirjoituksensa alussa.

Topeliuksen lausunto herätti melkoista huomiota, ja seuraus siitä oli,
että hänetkin kutsuttiin hallituksen asettaman komitean jäseneksi.
Siinä hän sai aikaan semmoisen päätöksen, että komitea tarjoaisi
yleisölle tilaisuutta ilmaista mielipiteensä, kummanko kahdesta
fusiooniehdotuksesta se katsoi otollisemmaksi. Ehdotukset, jotka 23/4
julkaistiin sanomissa, olivat seuraavat:

    Olemassa olevien voimien yhdistämisen kautta edistääkseen
    kotimaisen näyttämötaiteen kehittymistä, asiaaharrastavat ovat
    tehneet ehdotuksen (Litt. A.) teatterinkannatusyhdistyksen
    perustamiseksi seuraavan suunnitelman mukaan:

        Litt. A.

    1. Yhdistys perustetaan kolmeksi vuodeksi, lukien 1 p:stä heinäk.
       1878, ja kannatuskirjoitus velvoittaa suorittamaan 100 mk
       vuosittain kultakin osakkeelta.

    2. Sekä Uusi että Arkadiateatteri vuokrataan ja näytäntöjä
       annetaan kummassakin, Arkadiateatterissa kuitenkin vain
       poikkeustilassa etupäässä sunnuntaisin ja pyhäpäivisin.
       Jälkimäistä teatteria käytetään parhaasta päästä harjotuksiin.

    3. Yhdistys ylläpitää:

       a) ruotsinkielisen puheosaston, johon otetaan näyttelijöitä
          Ruotsista avuksi,
       b) suomenkielisen puheosaston | etupäässä kotimaisilla
       c) yhteisen oopperan          | näyttelijöillä.

    4. Puhenäytäntöjä annetaan ruotsiksi noin kahta vertaa enemmän
       kuin suomeksi. Suomalainen puheosasto tullee kumminkin jonkun
       osan vuotta näyttelemään maaseuduilla. Oopperoita annetaan
       mahdollisuuden mukaan yhtä monta kummallakin kielellä.

    5. Näyttämöllisen toimen lähempi johto uskotaan yhdelle
       yli-intendentille sekä kahdelle intendentille eli johtajalle
       yhdessä.

    6. Yhdistyksen johtokunnan muodostavat:

       a) hallituksen asettama esimies,
       b) yli-intendentti ja molemmat intendentit,
       c) kaksi jäsentä, jotka samoin kuin b-kohdassa mainitut
          kannatusyhdistys valitsee.

    Koska toisaalta on väitetty, että yhdistys mieluummin oli
    perustettava toisenlaiselle pohjalle, esitetään tässä toinenkin
    sen mukaan laadittu ehdotus:

        Litt. B.

    Kannatusyhdistys ylläpitää:

       a) ruotsalaisen puhenäyttämön, ja
       b) suomalaisen oopperan; kuitenkin niin että erityisissä
          tapauksissa voidaan antaa laulunäytelmiä ruotsiksi ja
          puhenäytäntöjä suomeksi.

    Suomalainen puhenäyttämö pysyy erillään, mutta saa lyhemmän
    ajan vuotta tilaa Arkadiateatterissa, ilman että kuitenkaan
    tämän puhenäyttämön ja kannatusyhdistyksen raha-asioita
    mitenkään sekotetaan toisiinsa.

    Muissa kohdissa yhtä kuin edellinen ehdotus.

Yleisöä kehotettiin ennen toukokuun 1 p. Frenckellin [G. W. Edlundin]
kirjakauppaan esiinpannulle listalle kirjoittautumaan osalliseksi
kannatusyhdistykseen toista tai toista ehdotusta varten. -- Kumpikin
ehdotus edellytti avunsaantia yleisistä varoista.

Litt. A.-ehdotuksen puolelle merkittiin 28 osaketta (À 100 mk.);
Litt. B.-ehdotuksen puolelle 214 ja huomattiin jälkimäisten
kirjoittajain joukossa nimet: Emmy Achté, Ida Basilier, Alma Fohström,
Naëmi Ingman, Lydia Lagus ja Emilie Mechelin (joka viimeinen kuitenkin
oli pannut nimensä toiseenkin sarekkeeseen). Kirjoittajat kutsuttiin
sitte kokoukseen 3 p. toukok. yliopiston fyysillis-matemaattiseen
luentosaliin, ja valittiin Topelius kokouksen puheenjohtajaksi. Kokous
päätti perustaa kannatusyhdistyksen yhdistettyä ruotsalaista puhe- ja
suomalaista lauluosastoa varten ja asetti väliaikaisen johtokunnan,
jonka jäseniksi tulivat: vapaah. G. v. Troil, vuori-intendentti W.
Brehmer, professori O. Donner, yliopettaja A. F. Laurell ja kauppias
F. v. Schantz sekä varajäseniksi tohtori K. F. Ignatius, lakit, kand.
W. Eneberg ja protokollasihteeri B. Ahnger. Tälle johtokunnalle
annettiin ensi asiaksi tehdä vuokratarjous ruotsalaisen teatteritalon
osakeyhtiön johtokunnalle.

Noudattaakseen tätä päätöstä johtokunta laatikin ruotsalaisen
teatteritalon osakeyhtiön johtokunnalle osotetun hakemuksen saada
1 p:stä heinäk. 1878 vuokrata Uusi teatteri, ja oli vuokratarjous
paljoa edullisempi kuin ruotsalaisen kannatusyhdistyksen puolelta
tehty, puhumattakaan siitä että pätevä takaus vuokran suorittamisesta
oli hakemukseen liitetty (takaajat olivat: A. Ahlström, V. Löfgren,
K. Elengren ja Augusta af Heurlin). Täydellisyyden vuoksi mainittakoon,
että samantapainen vuokratarjous noin 10 À 13,000 mk. korkeampi kuin
Ruotsalaisen teatterin tekemä jo varhemmin oli lähetetty samalle
johtokunnalle, ja olivat sen allekirjoittaneet Suomalaisen teatterin
kannatusyhdistyksen puolesta: K. Bergbom, K. F. Wahlström ja A.
Almberg. Tämän tarjouksen ohella, missä sitouduttiin antamaan
Ruotsalaisen teatterin näytellä 100 kertaa vuodessa, oli takauskirja,
jonka olivat allekirjoittaneet samat takaajat kuin jälkimäisenkin.
Koska nämä tarjoukset pääasiassa tarkoittivat samaa asiaa, on
luonnollista että ennen tehdystä luovuttiin vastaperustetun
kannatusyhdistyksen hyväksi.

Samaan aikaan kun hallituksen asettama toimikunta tarjosi yleisölle
tilaisuutta esiintuoda mielipiteensä fusioonikysymyksessä, tuli
teatteriasia valtiopäivilläkin keskustelun alaiseksi. Helmikuulla oli
näet Iisalmen tuomiokunnan edustaja Pekka Kumpulainen esiintuonut
anomuksen, joka pääosaltaan kuului näin:

"Hartain toivoni olisi, että hallitus, katsomatta muuhun kuin taiteen
vaatimuksiin, ottaisi kotimaista taidetta suojellakseen, ja että ne
varat, jotka nyt käytetään aseiden hankkimiseksi kahdelle
kilpailijalle, käytettäisiin yhden ainoan tarkoitusperän
saavuttamiseksi. Ylen harvoin ilmaantuu suuremmissakaan kansoissa mies,
jonka taito ja nero olisi verrattava nykyisen Suomalaisen teatterin
johtajaan. Tätä onnen sattumaa meillä pitäisi käyttää, ja nöyrin
pyyntöni arvoisalle säädylle olisi, että sääty suostuisi pyyntöön, että
hallitus ottaisi sopivilla varoilla tukeaksensa yhtä ainoata
kansallisteatteria, jonka toimet taiteellisuuden ja siveellisyyden
puolesta olisivat uskotut edesvastauksenalaiselle miehelle.
Ja jos tällainen yksi yhteinen kansallisteatteri hallituksen
myötävaikutuksella toimeenpannuksi tulisi, sen vaikutus ja käytäntö
toistaiseksi sovitettaisiin niin ja sillä tapaa: että puheosastossa
käytettäisiin ruotsin- ja sitä vastoin oopperassa (lauluosastossa)
suomenkieltä, joten molempain eri-ajattelevain kansanluokkain välillä
kaikki riitaisuus poistetuksi tulisi ja niin kumpikin, ruotsin- kuin
suomenkin, kieli toisensa suhteen edustetuksi ja tasa-arvoon
saatetuksi. Paitse eräissä sattuvissa tapauksissa voi kummankin osaston
tehtävät yhdellä kielellä ruotsiksi tai suomeksi kunkin eri tilaisuuden
mukaan käyttää."

Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnöstä otamme vain sen tiedon, että
Suomalaisen teatterin puhe- ja lauluosastot yhteensä "viiden vuoden
kuluessa olivat tulleet 80,000:en markan suuruiseen nimelliseen
velkaan; mutta kun tästä summasta luettiin pois noin 25,600 mk, johonka
määrään tarkkalukuisen ilmoituksen mukaan on olemassa vakuutta
velkakirjoissa ja muissa vastikkeissa; kun sen lisäksi valiokunnalle
annettujen tietojen mukaan vähintäänkin 28,000 mk näiden vuosien
kuluessa Suomalaisen teatterin varoista oli käytetty matkarahoiksi
kolmelle lyyrilliselle ja neljälle draamalliselle taiteilijalle sekä
opetustuntien y.m. kustantamiseksi ja teatterivaattehiston y.m.
ensimäinen hankkiminen oli vaatinut vähintäänkin 10,000 mk, niin ei
voinut katsoa peräti suureksi todellista vaillinkia -- -- varsinkin jos
otettiin lukuun sekin seikka, että Suomalainen teatteri oli saanut
vähemmän yhteistä raha-apua". Mietintö päättyi ehdotukseen, että säädyt
anoisivat:

"että ne rahamääräykset, joita valtio voi antaa näyttämötaiteen
hyväksi meidän maassamme, armossa suotaisiin vastedes ehkä
perustettavalle takausyhtiölle, joka ottaisi kannattaaksensa
ruotsalaisesta puheosastosta ja suomalaisesta oopperasta yhdistettyä
kansallisteatteria Helsingissä, jossa teatterissa kuitenkin erinäisissä
tapauksissa myöskin lyyrillisiä kappaleita voitaisiin näytellä
ruotsiksi ja puhenäytelmiä suomeksi." -- Mietintöä seurasi kaksi
vastalausetta, joista toinen Pippingsköldin allekirjoittama hylkäsi
koko anomuksen ja toinen A. H. Chydeniuksen, A. A. Lindbergin, N. O.
Nordenskiöldin, Frans Törnrothin ja V. Öhbergin tekemä samalla kun se
niinikään hylkäsi anomuksen ehdotti, että säädyt lausuisivat
"arvelevansa hallituksen menettelevän viisaimmin, jos se pysyisi mitään
osaa ottamatta teatteri-yrityksiin". --

Mietintö aiheutti kaikissa säädyissä pitkiä keskusteluja, joissa
puollettiin samoja vastakkaisia mielipiteitä kuin ennen
sanomalehdistössä ja joihin nähden yleisesti soveltuu hra Ahlströmin
lausunto Porvarissäädyssä, että "vaikka isä Jumala itse olisi
esiytynyt puhujana, ei se olisi vaikuttanut asiaan". Huhtikuun 24 p.
mietintö hyväksyttiin pappissäädyssä 17:llä äänellä 12 vastaan ja
talonpoikaissäädyssä 37 äänellä 13 vastaan, mutta hyljättiin
ritaristossa 53:lla 11 vastaan ja porvarissäädyssä 30:llä 9 vastaan.

Kaikki riippui siis ruotsalaisen teatteritalon osakeyhtiön
vuosikokouksesta, joka oli pidettävä 9 p. toukok. Jotkut kokemattomat
ehkä toivoivat jotakin, kun muistelivat että yhtiön ensi §:ssä
sanotaan sen tarkoituksena olevan etupäässä edistää _kotimaista_
näyttämötaidetta, että suuri osa niitä, jotka nykyään kannattivat
suomalaista näyttämöä, oli ennen ollut ruotsalaisen kannatusyhdistyksen
jäseniä ja että varsinkin valtiopäivillä usein oli lausuttu
luonnollisena asiana että se kannatusyhdistys, joka tarjoaa korkeamman
vuokran saa teatterin käytettäväkseen; mutta maailman menoon
perehtyneemmät eivät antautuneet turhaan luuloon, että asia
ratkaistaisiin puolueettomasti. Olihan tiettynä että ruotsikiihkoiset
edellisinä kuukausina olivat ostaneet ja keränneet yhtiön itsessään
arvottomia osakkeita puoluelaistensa käsiin ja todistihan ylempänä
mainitun uuden ruotsalaisen kannatusyhdistyksen synty, että rahoja ei
säästetty. Tositeossa kävikin niin, että vuokrakysymys ratkaistiin
konsuli L. Borgströmin kirjallisen esityksen mukaan, jossa hän
mainitsemattakaan fusioonipuuhista ehdotti, että yhtiökokous vuosiksi
1878-81 vuokraisi teatterin ruotsalaiselle kannatusyhdistykselle ja
jättäisi johtokunnan asiaksi määrätä vuokran katsoen siihen kuinka
yhtiön voimassa pysyminen vaatii. Ilman pitempiä väittelyjä ehdotus
hyväksyttiin (615 osaketta 48 vastaan), ja niin oli fusiooniyritys
rauennut!

Pari päivää myöhemmin O. D(onner) lausui Morgonbladetissa:

"Ruotsalainen kannatusyhdistys, joka tarjosi noin 13,000 mk alhaisemman
vuokran, sai Uuden teatterin, ilman että aikaa oli edes lukea toisaalta
tehtyjä tarjouksia. Jos tähän verrataan Suomalaisen teatterin tarjous,
että se, jos se saisi vuokrata teatterin, antaisi ruotsalaisen
kannatusyhdistyksen käyttää teatteria 100 näytäntöä varten, taikka
fusiooniehdotus, niin esiintyy paljas totuus, että ne, jotka ovat
määränneet Uuden teatterin kohtalosta, ehdottomasti eivät tahdo tietää
mistään välittelystä, ehdottomasti vastustavat yhteistyötä
suomalaisuuden edustajain kanssa. _Kotimaisen_ näyttämötaiteen -- sen
jota varten alkuansa valtioavut rakennuslainojen muodossa annettiin ja
jota yleisökin avusti -- työnsi syrjään kaiken muun hylkäävä mieltymys
ei-kotimaiseen. Toisin sanoen selvä määräys teatteriyhtiön säännöissä
yksinkertaisesti kumottiin."

"Me kysymme: onko sillä teatteriyleisöllä, joka mistä hinnasta hyvänsä
taistelee puhtaasti ruotsalaisen teatterin puolesta Helsingissä,
vähintäkään oikeutta tässä kohden pitää harrastustaan isänmaallisena?
Meidän mielestämme se ei voi vaatia itselleen tätä nimeä."

Ja kumminkin oli tuota fusioonikysymystä jauhettu koko kolme kuukautta.
Kuinka tuskallinen aika oli Bergbom-sisaruksille, näkee Emilien
kirjeistä nti Elfvingille, joista teemme otteita:

(17/3) "Kaikki yhtä epätietoista tulevaksi vuodeksi; emme tiedä,
tuleeko mitään paljo mainitusta fusioonista, emmekä myöskään, saammeko
suurempaa raha-apua. Jos vain sanomme, että on mahdoton ylläpitää
oopperaa tulevana vuonna, huudetaan että oopperan täytyy elää; mutta
valitettavasti ei se elä pelkistä hyvistä toivomuksista. Meillä on nyt
Ida Basilier täällä ja hänen kanssaan jälleen raitis tuulahdus." --

(1/4) "Tulevaisuutemme on edelleen hämärä. Että ruotsikot tekevät
kaikkensa estääkseen fusioonia, olet jo nähnyt sanomista. Tehdäkseen
kerrassaan lopun keskusteluista, he ovat päättäneet vuokrata teatterin
kolmeksi vuodeksi eteenpäin 1 p:stä heinäk. 1878; nykyinen välikirja
loppuu vasta silloin eikä sitä ennen siis fusioonia voitaisikaan
toimeenpanna. Kumminkin teemme mekin vuokratarjouksen kolmeksi vuodeksi
ja tarjoamme korkeamman vuokran, mutta tuntien johtokunnan mielipiteet
katson aivan luultavaksi, että heidän omatuntonsa sallii heidän
vuokrata huone ruotsalaisille huokeammasta vuokrasta; jos me tulisimme
vuokralaisiksi, niin fusiooni luonnollisesti pantaisiin toimeen. Jos
Turku nyt tahtoisi tulla kotimaisen näyttämön painopisteeksi, niin se
voisi tapahtua. Kaarlo näet ei ollenkaan vastustaisi teatterin
päätoimen asettamista Turkuun, mutta sitä varten tulisi teidän tehdä
joitakuita uhrauksia -- eikä useampi kuin yksi ainoa ole sitä tehnyt --
nimittäin sinä! Jos Turussa olisi 5 tai 6 rikasta henkilöä, jotka eivät
pelkäisi kukin osaltaan uhrata muutamia tuhansia markkoja, niin olisi
asia helposti käsissänne. -- Tulevaksi vuodeksi emme vielä voi mitään
määrätä; jos ooppera elää, olemme kyllä ajatelleet olla muutamia
kuukausia Turussa, mutta tietysti on jonkuntapainen piletintilaus
tarpeen. Niin vaihtelevaa ohjelmaa kuin rva Elfforsin taikka
Fichtelbergerin emme luonnollisesti voi ajatella; heillä on vanhoja
perin tottuneita näyttelijöitä ja suuri repertoari -- meikäläiset eivät
osaa muuta kuin mitä ovat meillä oppineet." --

(23/4) "Yhä elämme vain samassa tietämättömyydessä. Hallitus on kyllä
ehdottomasti fusioonin puolella, mutta toisella taholla ponnistetaan
kaikki voimat sen kumoon saamiseksi. Minä harrastan sitä ainoastaan sen
vuoksi, että me siten pääsisimme kaikesta oopperapuuhasta. Et usko
kuinka olemme väsyneet oopperaan paljoine puuhineen, loistoineen,
prameiluineen ja suurine vaatimuksineen ilman vastaavaa sisällistä
pohjaa. [Joku päivä myöhemmin:] Et voi käsittää kuinka vaikea meidän on
ja millä pelvolla ajattelemme oopperan jatkamista. En kumminkaan luule
että se käy mahdolliseksi; puolue vaatii tosin, että ooppera on
ylläpidettävä, mutta en luule että saamme kokoon niin paljo rahaa kuin
tarvitaan. Tämä kotimaisen taidelaitoksen alku tulee siis hajoamaan, ja
ne, jotka ovat vehkeilleet saadakseen sen tapetuksi, ja ne laimeat,
jotka eivät ole mitään tehneet sen pelastamiseksi, kantakoot syyn -- me
puolestamme olemme taistelleet yli voimiemme emmekä enää jaksa. --
Kuinka fusioonin käy, sitä ei kukaan tiedä. Pelkään että merkitseminen
listoille tulee olemaan kovin mitätön; ei kumpikaan puolue ole niin
varma asiasta ja niin innostunut siitä, että se uskaltaisi kiinnittää
siihen suurempaa summaa; fennomaanit kirjoittavat listalle
'ruotsalainen puhenäyttämö ja suomalainen ooppera', svekomaanit
tietysti päin vastoin. -- -- Sanomista olet nähnyt kuinka taistellaan;
oi, kuinka inhimillinen itsekkäisyys on suuri! Kaikki itselle eikä
mitään toisille! Sivistyksestä ja valosta pitäisi kuitenkin jo 19
vuosisadan lopulla jokaisen saada osaa." --

(11/5) "Fusioonituuma raukesi luonnollisesti tyhjiin! Kuinka asiat nyt
järjestetään, sitä en tiedä. Vahinko että Turku ei ymmärrä, että sen
kutsumus Suomen vanhana pääkaupunkina vaatii, että kansallisilla
harrastuksilla pitäisi siellä olla ahjonsa! Kovin, kovin pimeältä
tulevaisuus näyttää, enkä tiedä, mitä meidän on tekeminen. Puolue
lausuu yksimielisesti ja ehdottomasti, että ooppera ei saa kuolla!
Mutta kuinka se on elävä? Fusioonipuuhat ovat vaikuttaneet ylen
vahingollisesti osakekirjoitukseen yksistään suomalaista näyttämöä
varten; tämä osakekirjoitus keskeytettiin kun fusioonilistat pantiin
esille, mutta nyt täytyy jälleen palata siihen. Ikävä oli että Turun
lista lähetettiin takaisin aivan tyhjänä. -- -- Kiitos kaikesta mitä
olet tehnyt meille. En tarvitse sanoa, että rahat ovat kovin
tervetulleita -- mitä pikemmin sitä parempi. Hahl lähtee syksyllä
ulkomaille ja luultavasti hän saa ne matka-avuksi. Jos voisimme saada
viipurilaisia (hän on näet sieltä kotoisin) huolehtimaan hänestä, niin
joku toinen saisi teidän stipendinne. -- -- Ja nyt on Runeberg poissa:
hänen ihana, rikas elämänsä on sammunut; rauha ja kiitos kaikesta,
jonka hän on lahjoittanut meille. Luultavasti lähdemme huomenna
maahanpanijaisiin."

(13/5) "Sydämelliset kiitokset rahoista; tuskin sanonkaan. kuinka
äärettömän tervetulleet ne olivat. -- Sain kirjeesi eilen aamulla juuri
kun olin lähtemäisilläni rautatielle matkustaakseni Runebergin
maahanpanijaisiin. Paljo, paljo väkeä siellä oli ja kaikki tunsivat
syvällä kiitollisuudella mitä hän meille on ollut ja tehnyt.
Luonnollisesti oli mahdoton nähdä taikka kuulla jotakin suuressa
ihmisjoukossa, joka levottomasti tunkeili edestakaisin ja siinä
niinkuin aina näytti, että 'jokainen on lähinnä itseänsä'. -- --
[Paitse Hahlia on toinenkin matkarahojen tarpeessa, nimittäin] Vuorio
(Forsberg), ylioppilas, joka on hyvin lupaava ja luultavasti rupeaa
taiteilijaksi. -- Ah, jos meillä olisi 10 semmoista ystävää kuin sinä,
silloin ei olisi vaikea tulla toimeen! Olet kai jo nähnyt sanomista,
että aiomme vielä koettaa pysyä hengissä kolme vuotta. Saa nähdä kuinka
käy. Kyllä on oleva vaikeaa ja monet huolen hetket meitä kohtaavat.
Sitä paitse pelkään kovasti, että olemme tehneet vääriä laskelmia
kannatukseen nähden ja arvanneet teatteriharrastuksen suuremmaksi kuin
se todella on. Ystävämme ovat niin köyhiä ja sentähden luulen olevan
vaikeaa saada kokoon 50,000 markkaa. Mitä voidaan odottaa
pikkukaupungeista, kun rikas, suuri Turku ei katso voivansa antaa
mitään! -- Luultavasti tulemme kaikissa tapauksissa syksyllä
Turkuun." --

Se, joka teki fusioonikysymyksen venymisen niin tuskalliseksi, oli ei
ainoastaan oopperan vaan puheosastonkin tulevaisuuden epätietoisuus.
Niinkuin ennen on huomautettu oli tänä keväänä uusi perustus
laskettava koko teatteriyritykselle ja oli sen laatu luonnollisesti
fusioonipuuhasta riippuvainen. Kun tämä kuitenkin venyi venymistään,
ei voitu istua kädet ristissä, vaan pidettiin jo 21 p. maalisk.
Arkadian lämpiössä kokous, jossa teatterin tulevaisuus otettiin
keskusteltavaksi. Saapuville tulleet -- noin satakunta kansallisen
taidelaitoksen ystävää (niiden joukossa monta valtiopäivämiestäkin) --
olivat yksimielisiä siitä, että puheosastoa oli ylläpidettävä, mutta
oopperasta vaihdettiin mielipiteitä pari tuntia ennen kun tultiin
samaan päätökseen. Asian taloudellisen puolen selvittämiseksi Bergbom
esitti kaksi suunnitelmaa, joista toinen tarkoitti lauluosastoa
laajemmassa toinen supistetummassa muodossa ja nousi edellisen
menosumma 150,000, jälkimäisen 100,000 markkaan. Kannatusta laskettiin
laajemman suunnitelman toimeenpanemiseen vaadittavan 50,000,
supistuneemman 30,000 markkaa. Näistä vaihtopuolisista ehdotuksista
kokous hyväksyi edellisen, jonka mukaan siis 50,000 markkaa oli
koottava. Tämän nojalla päätettiin perustaa uusi kannatusyhdistys
kolmeksi vuodeksi, luettuna kesäkuun 1 p:stä 1877 ja oli sitä varten
merkittäväksi tarjottava 100 osaketta à 500 markkaa. Näitä osakkeita
kirjoitettiin jo samana iltana 21. Kuinka rohkeita tässä kokouksessa
oltiin, käy näkyviin, kun mainitsemme että paitse tuloja 100
näytännöstä (80,000) ja valtioapua (8,000) tulopuolelle oli erikseen
merkitty myöskin entinen 1876 kolmeksi vuodeksi merkitty kannatus
12,000 (oikeastaan 14,600) markkaa, joten siis yleisön puolelta
toivottiin avustusta yhteensä 62,000 markkaa vuodessa! Syy miksei
päätöksen tekemistä voitu lykätä tuonnemmaksi oli se, että jo huhtikuun
alussa sopimus oli tehtävä taiteilijain kanssa. Kokouksen päätöksen
johdosta otettiinkin jo erinäisiä henkilöitä oopperan palvelukseen.

Emilie Bergbomin kirjeistä olemme nähneet, että fusioonikysymys
tuntuvasti hidastutti maaliskuun kokouksen päätöksen toimeenpanoa. Kun
se vihdoinkin oli tyhjiin rauennut, kokoontuivat Suomalaisen teatterin
ystävät Kleinehn ravintolaan 11 p. toukok. Tällä kertaa oli vain 36
henkeä saapuvilla,[108] mutta kokous päätti kumminkin pääasiassa pysyä
entisen kokouksen kannalla, jonka mukaan molemmat osastot olivat
ylläpidettävät. Muutoin sovittiin, että "Suomalaisen teatterin
osakeyhtiö" oli perustettava entisen kannatusyhdistyksen sijaan ja
valittiin sitä varten väliaikainen johtokunta, jonka jäseniksi tulivat
K. Bergbom, K. F. Ignatius, Jaakko Forsman, Yrjö Koskinen ja K. F.
Wahlström. Tämä johtokunta, joka sai tehtäväkseen muun muassa
hallitukselle vahvistettavaksi jätettävän yhtiösääntöehdotuksen sekä
näyttelijäseurueen ja orkesterin ohjesäännön valmistamisen, oli
toimessaan pysyvä lokakuulla pidettävään yhtiökokoukseen. Sen ohella
asetettiin (johtokunnalle avuksi sen toimissa sekä myös varajäseniksi)
toimikunta, johon valittiin Emilie Bergbom, B. F. Godenhjelm
(kirjailijana), B. O. Schauman, V. Löfgren, A. Almberg ja Alex. Streng
(rahastonhoitajana).

Kuinka asiat sitten järjestyivät, saamme nähdä seuraavassa luvussa.
Että nämä päätökset semmoisenaan eivät merkinneet sitä, että asema oli
muuttunut valoisammaksi, on itsestään ymmärrettävä. Tämä näytäntökausi
oli näet sekin tuottanut tappiota, jopa entistä suuremman. Kuinka suuri
se oikeastaan oli, emme tarkoin tiedä, mutta varmaa on että teatterin
velat tilivuoden lopussa yhteensä tekivät toista sataa tuhatta markkaa!

Kun ajattelee tätä menneen ajan tuottamaa velkakuormaa ja tulevan ajan
tarpeita, joiden tyydyttäminen edellytti alituisia ja yhä suurempia
uhrauksia, sekä ottaa huomioon, kuinka kateellinen vihamielisyys oli
yltynyt yritystä kohtaan, jolla muutoinkin oli epälukuisia vastuksia
voitettavana, ei ole lainkaan ihmeellistä, että moni alkoi epäillä
koko teatteripuuhan oikeutusta. Olihan kansallisen näyttämön
sivistyksellinen merkitys suuri ja olihan se näinä vuosina ollut kaunis
ja valoisa ilmiö omansa virkistämään mieliä, joita loppumattomat
taistelut suomalaisen kansamme luonnollisimpien oikeuksien
saavuttamiseksi painostivat ja katkeroittivat; mutta eikö sen
ylläpitäminen kuitenkin vaatinut liiaksi varoja ja voimia, eikö yritys
ollut liian varhain ja liian rohkeasti alkuun pantu ja eikö ehkä olisi
oikeinta jättää se siksensä odottamaan parempia aikoja? Tänä keväänä,
jolloin Suomalainen teatteri oli joutunut synkimmälle taipaleelleen,
tiedämme monen läheisenkin väliin miettineen tähän epätoivoiseen
tapaan. Todistukseksi lainaamme seuraavat rivit eräästä kirjeestä, joka
on päivätty 17 p. toukok., siis viikko Kleinehn kokouksen jälkeen:[109]

-- -- "Surullisinta kaikesta ovat teatteriolot. Niin, juuri ne ovat
ruumistunut paha. Ne ovat vieneet katkeruuden ja suvaitsemattomuuden
huippuunsa. Pahimmin vaikuttavat ne kuitenkin sen kautta, että ne aivan
kohtuuttomasti vetävät huomiota puoleensa tärkeämpien asioiden
kustannuksella. Puhe ja toimi kohdistuu ainoastaan teatteriin, niinkuin
ei mitään muuta olisi olemassakaan maailmassa. Mutta onhan niin, että
ihmiset enimmän rakastavat huvituksiaan. Teatteri on sitä paitse
semmoista, johon jokainen pystyy aivan niinkuin lihakulhoon.
Onnettomana hetkenä syntyi Kumpulaisen teatterianomus; se antoi
aatelille ja porvareille tilaisuutta laajoihin ja leveihin puheisiin,
joista ruotsinmielinen hallitus ja ruotsinmielinen yleisö saivat mitä
parhainta tukea. Mitä merkitsevät talonpojat ja papit heidän rinnallaan
semmoisessa asiassa! Ja mitä on nyt tekeminen? Tuskin 20,000 on
merkitty niistä 50,000, jotka tarvitaan, ja kerrassaan uskomatonta on
että koskaan päästäisiin jälkimäiseen summaan. Ja jos päästäisiinkin,
-- mihin tullaan, kun kaikesta päättäen näytteleminen on tapahtuva
tyhjille huoneille? Kaarlo on mitä synkimmällä mielellä. Me
keskustelimme juuri tänään ja olimme molemmat sitä mieltä, että
tulevaisuus ei koskaan ole ollut niin pimeä kuin nyt. Vanhemmat
vetäytyvät nähtävästi syrjään (Koskinen tuli johtokuntaan minun hartaan
vaatimukseni johdosta, mutta ei näytä tahtovan ryhtyä asioihin), ja
nuoremmat edustavat enemmän chauvinismia kuin he kykenevät toimimaan.
Onneton on tuo nuoremmassa fennomaanisessa polvessa huomattava taipumus
liian suureksi arvaamaan ei ainoastaan voimiamme vaan myöskin mitä
meillä on. -- Sitoumuksia taiteilijain kanssa on tehtävä ja on osaksi
tehtykin, mutta ei tiedetä, ollaanko hengissä ensi syksynä. Vastaiseksi
on toki yksistään koristeja otettu. Navrátil ei ole antanut kiinnittää
itseään, hän on ensiksi koetteeksi laulava Dresdenissä, josta on saanut
tarjouksen. Holm ei myöskään varmasti lupaudu: jos hän tulee täysin
terveeksi, hän menee ulkomaille. Rva Achté on Kiikkalassa eikä tiedetä
mitä hän miettii. Ida Basilier tulee kenties helmikuulla joksikin
kuukaudeksi. Nti Ingman matkustaa ulkomaille. -- Kyllä koko suomalainen
ooppera on fennomaaninen onnettomuus, siitä alkavat kaikki olla
yksimielisiä. Jollei se olisi ollut, olisi paljo toisin. Mutta
puoluekunnia taikka oikeammin puolue-kunniantunto!" --

Näin alakuloisia oltiin, kun ei muuta nähty kuin hetken todellisuutta,
mutta kohta elpyi taas tietoisuus siitä, että päämäärä oli oikea ja
suuri, että työ ja vaiva tarkoitti kansan tulevaisuutta eikä omaa etua,
ja se antoi uutta luottamusta -- lopulta ei ainoastaan pysytty
hengissä, vaan riennettiin eteenpäin uusia voittoja kohti. Totta on
että jonkun ajan päästä ooppera kuoli, mutta se kuoli kunnialla
ja niin sopivalla hetkellä, että oli kuin se olisi varta vasten
väistynyt puheosaston tieltä, joka silloin näyttäytyi varttuneeksi
odottamattomiin taiteellisiin tekoihin.

Kumminkin oli uudella lähdöllä näöltään voittamaton este. Kuinka
vapautua entisen kannatusyhdistyksen veloista, jotka, niinkuin
juurikään mainittiin, tekivät toista sataa tuhatta markkaa --
kauhistava summa siihen aikaan ja niissä piireissä, joista on puhe.
Vastaus sisältyy kuivaan muistiinpanoon: "Kun osakeyhtiö otti teatterin
haltuunsa, erotettiin edellisten vuosien asiat kokonaan tästä uudesta
yrityksestä, ja _velat jätettiin Kaarlo ja Emilie Bergbomin
niskoille_." Niin kovalta, jopa julmalta kuin tämä toimenpide
näyttääkin, oli se silloin kun se tapahtui välttämätön, sillä
ainoastaan sen kautta kävi uuden yhtiön perustaminen mahdolliseksi.
Toiselta puolen on merkille pantava, että suomalainen puolue, se on se
vähälukuinen, mutta sitkeä suomenmielisten ryhmä, joka Helsingissä oli
Bergbom-sisarusten mukana harrastanut suomalaista näyttämöä samoin kuin
muita kansallisia yrityksiä, katsoi kunnianasiakseen ajan tullen
korvata näille sisaruksille sen aineellisen tappion, joka nyt tuli
heidän kannettavakseen. Eikä itse asiassa kovin monta vuotta
kulunutkaan, ennen kun he olivat saaneet kaikki takaisin; mutta siksi
kun se tapahtui oli heillä noitten velkojen tähden kärsittävänä tuskaa
ja huolta, joka monesti karkoitti rauhan ja levollisuuden heidän
mielestään. Niin sitä enemmän, kun "osakeyhtiö" ei suinkaan kyennyt
vapauttamaan heitä juoksevan vuoden tuottamista uusista huolista.

Puhenäytännöissä (119) näyteltiin 48 kappaletta:

  11 kertaa Sirkka, Oma Toivoni;
   8   "    Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa;
   7   "    Aksel ja Walborg, Mustalainen, Remusen kotiripitykset,
            Yhdistysjuhla;
   6   "    _Nummisuutarit, Sotavanhuksen joulu_, Suorin tie paras,
            Orposisarukset, Kavaluus ja rakkaus, Marin rukkaset;
   5   "    _Lea_, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan,
            Suuria vieraita, Riita-asia, Lääkäri vastoin tahtoansa,
            Narcisse Rameau;
   4   "    _Kihlaus_, Laululintunen, Onhan pappa sen sallinut,
            Viuluniekka, Roistoväki, Puolan juutalainen;
   3   "    _Bartholdus Simonis_, Natalia ja Nadeschda, Enon rahat,
            Jeppe Niilonpoika, Marianne, Pekka Patelin;
   2   "    _Daniel Hjort_, Tohvelivalta, Sven Dyringin koti;
   1   "    _Anna Skrifvars, Margareta, Lapsuuden ystävät, Kosijat,
            Pilven veikko_, Monsieur Herkules, Tanssikengät, Ei
            ollenkaan mustasukkainen, Yökausi Lahdella.

Näistä on kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia oli 8: Daniel Hjort,
Lea, Lääkäri vastoin tahtoansa, Enon rahat, Roistoväki, Aksel ja
Walborg, Tanssikengät, Tohvelivalta.




VI.

Kuudes näytäntökausi, 1877-78.


Vasta perustettu Suomalaisen teatterin osakeyhtiö otti laitoksen
hoitoonsa 1 p:stä kesäk., ja väliaikaisen johtokunnan tuli järjestää ja
johtaa asioita yhtiökokoukseen asti 20 p. lokak. Siinä esitettiin
kertomus johtokunnan toimista, joka sisältää täydellisen luettelon
puhe- ja lauluosaston jäsenistä palkkoineen y.m. tietoja, jommoisia --
yhtä täydellisiä ja tarkkoja -- olemme turhaan etsineet edellisiltä
vuosilta.

Alkavaksi näytäntökaudeksi otettiin K. Bergbom toimitusjohtajaksi ja
"näytelmän ohjaajaksi" (regissööriksi), lehtori Alex. Streng
rahastonhoitajaksi[110] sekä vaatteiston intendentiksi Emilie Bergbom
ja määrättiin ensinmainitulle palkkaa 4,000 mk ja matkarahoja 1,000 mk
sekä toisille kummallekin 1,000 mk. Kirjailijaksi, jonka tuli korjata
kieltä näyteltävissä kappaleissa, otettiin lehtori B. F. Godenhjelm,
mutta jätettiin palkkio riippuvaksi hänen työstään. Kun puheosasto
antoi näytäntöjä muualla kuin Helsingissä, oli sitä koskeva
rahastonhoito samoin kuin ohjaajantoimi uskottuna O. Vilholle, jollei
näet pääjohtaja itse ollut seurueen luona.

Teatterin palvelukseen otettiin seuraavat henkilöt nimen ohessa
mainitulla vuosipalkalla:

        A. Puheosasto.

    Hra Osk. Vilho       4,000. Rva Aurora Aspegren   3,000.
     "  Arthur Lundahl   2,500.  "  Selma Lundahl     2,200.
     "  I. E. Kallio     2,500. Nti Kaarola Avellan   2,400.
     "  B. Leino         2,000.  "  Ida Aalberg       1,440.
     "  R. Kivekäs       1,600. Rva Mimmy Leino       1,440.
     "  J. A. Tervo      1,660. Nti Emilie Stenberg   1,320.
     "  C. Edv. Törmänen 1,800.  "  Amanda Strengberg 1,200.
     "  Bruno Böök       2,000.  "  Hilma Rosendahl     900.
     "  J. Glantz        1,320.


        B. Lauluosasto.

    Nti Naëmi Ingman (kk)     500. Hra J. Navrátil      10,000.
     "  Lydia Lagus         2,400.  "  John E. Bergholm  3,500.
     "  Alma Wikström       1,600.  "  N. Kiljander      3,000.
     "  Hilda Braxén        1,200.  "  E. Himberg        1,800.
     "  Helene Conradi      1,200.  "  Taavi Pesonen     1,800.
     "  Eufrosyne Kaarlonen 1,000.  "  K. O. Lindström   1,600.
     "  Amanda Carlsson       920.  "  Elias Kahra       1,200.
     "  Augustina Hyvärinen   800.  "  J. Snellman       1,000.
     "  Kaisa Telkiä          900.  "  R. Kauhanen         900.
     "  C. Wickman            420.
    Rva A. Teffs            1,000.

        C. Soittokunta.

    Hra B. Hrimaly     5,000. Hra L. Wanscheid      2,400.
     "  J. Hrimaly     2,500.  "  Aug. Laurent      2,400.
     "  J. Sandström   2,000.  "  J. A. Hammar      1,680.
     "  K. E. Pahlman  2,400.  "  Mauritz Forsström 1,500.
     "  I. P. Swoboda  2,400.  "  A. Lagerman       1,320.
     "  E. Werner      2,400.  "  A. R. Paulsson      600.
     *  G. Wanscheid   2,400.  "  J. L. Wikholm       600.
     "  A. Mannerström 1,275.  "  A. Feiler         1,080.
     "  G. Pelander    1,260.

Tästä näkyy että puheosastossa oli 17, lauluosastossa 20 ja
soittokunnassa 17, siis koko teatterissa yhteensä 54 jäsentä, ja
nousivat vuosipalkat 101,875 markkaan. Kun siihen luetaan muut ylempänä
mainitut palkat sekä vieraileville taiteilijoille tulevat palkkiot,
niin huomaamme palkkakonton lähenevän 120,000 markkaa (itse asiassa se
nousi lähelle 140,000).

Mitä kertomus tietää yhtiön taloudellisesta asemasta, jätämme alempana
esitettäväksi; tässä mainittakoon vain pari Bergbom-sisaruksia koskevaa
päätöstä. Koska näet nämä olivat ottaneet vastatakseen teatterin
veloista, kuului laitoksen omaisuus oikeuden mukaan heille. Näin ollen
yhtiö päätti lunastaa heiltä vaatteiston 30,000 markasta, ja oli tämä
summa maksettava kolmen vuoden kuluessa, suorittamalla 10,000 mk.
vuosittain. Myöskin katsottiin kohtuulliseksi suoda heille se 8,000
mk:n korotus valtioavussa, jonka hallitus lopulta, vastauksena vuoden
alussa tehtyyn anomukseen, oli myöntänyt. (Suomalaisen teatterin
valtioapu teki siis tästä lähtien 24,000 mk. eli 8,000 mk vähemmän kuin
Ruotsalaisen.) Nämä päätökset olivat ensimäiset toimet edellisen ajan
velkojen lyhentämiseksi.

Tässä yhteydessä on mainittava, että senaattori H. Molander kesäkuun
keskivaiheilla hänen käytettäväkseen määrätyistä yleisistä varoista
teatterin matka-apurahastoon lahjotti 1,500 markkaa. Tämä epäilemättä
tervetullut lahja oli todistus siitä suosiollisuudesta, jota Molander
ylipäätään aina osotti Suomalaista teatteria kohtaan.

Levähdettyään yhden kuukauden oli teatterin puheosasto jälleen alkava
toimensa heinäkuun alussa _Kuopiossa_. Sinne oli Bergbomkin lähtenyt ja
hänen ja Emilien kirjevaihdosta saamme jälleen tietoja oloista.

(5/7) "Rakas sisar! Matka meni hyvin. -- Lappeenrannassa kävin kohta
[Lydia] Laguksen luona, joka sanoi olevansa hyvissä voimissa. Täysin
toipuakseen hän ei vielä ollut laulanut säveltäkään, josta minä kiitin
häntä. Kiljanderin tapasin pikimmältään. Hän on naimisissa ja
onnellinen. Holmilla olin päivällisillä ja tulin tutuksi hänen
erinomaisen rakastettavan äitinsä kanssa. Holm ei ole vielä oikein
terve. -- -- Hän lupasi tulla syksyllä ja laulaa tsaari Pietarin ja Don
Juanin syys- ja lokakuulla -- n.b. jos hän on terveempi kuin nyt.
Olemme siis pelastetut vähän eteenpäin. [Naëmi] Ingmanistakin on
toiveita. Lagus arveli hänen matkansa olevan epävarman. -- Jos Ingman
tulee, saa hän laulaa Elviran Don Juanissa ja Eudoran Juutalaistytössä.
Silloin on syksy jotenkin selvä. Mutta kevät!!! -- -- Vilho oli
Saimaalla, kun tulin. Kun hän tunsi itsensä jotenkin terveeksi, hän ei
välittänytkään siitä parin viikon vapaudesta, jonka olin luvannut
hänelle. Se on tietysti ääretön helpotus ohjelmiston määräämiselle, ja
minä olen kiitollinen Vilholle hänen ystävällisyydestään." --

(Helsingistä 10/7) "Oma Kaarloseni, levottomasti odotan tietoja sinusta
ja teatterista; olen levoton terveytesi tähden -- olit niin väsynyt
päivinä ennen kun lähdit. Minä voin aika hyvin, mutta oikein terveeksi
en tule, ennen kun ilmat lämpenee. Varsinkin eilen oli ruma ilma. Jos
pohjoisessa on yhtä koleaa, niin saamme kai huonon vuodentulon. Jos
huomenna on lämmin ja tyyni, niin saan mennä ulos. [Tri] Morin näyttää
vaativan minulta suurta varovaisuutta, mutta enhän minä saa voimia,
jollen saa raitista ilmaa, liikuntoa ja ruokahalua".[111] -- Muistutus
pian maksettavasta vekselistä [2,500 mk, sisarusten hoidettavia
teatterivelkoja!].

(Kuopiosta 10/7) "Näytäntökausi on alkanut täällä -- ei oikein hyvästi
eikä oikein huonostikaan. Ensi näytäntö [8/7] antoi vähän yli 400 mk;
mutta olikin oikea Herran ilma. Näyteltiin Puolan juutalainen ja
Mustalainen. Huomasimme näet, että Viuluniekka on niin loppuun annettu,
ettei enää maksa vaivaa. Huomenna Enon rahat, perjantaina [13/7] Sirkka
[rva Aspegrenin hyväksi] ja pyhänä Nummisuutarit. Jos vain Kaarola
Avellan pian tulisi. Vilho on ottanut asioiden hoidon siksi kun
rahastonhoitaja saadaan. Muutoin hän pysyy johtajana. -- Törmänen on
tullut ja oli sangen nolo. Hän tahtoo erota, ei harrastuksen
puutteesta, vaan sentähden että hänen isänsä mielestä teatterin
tulevaisuus on epävarma. Kumminkin on hän kahdella päällä. En ole
kuitenkaan kehottanut häntä jäämään, vaan päin vastoin sanonut että on
paras lähteä, jollei hän voi olla rettelöimättä joka kerta kun ei hänen
tahtoaan noudateta. -- -- Olen muuten elänyt 'ylpeästi' ruoassa ja
juomassa ollen usein kutsuilla. En ole vielä ennättänyt käydä
kuvernöörillä eikä tuomiorovastilla. Teatteri vie päiväni varhaisesta
aamusta iltaan. -- Therese Hahl ja hänen miehensä olivat täällä eräällä
matkalla. Herttaisia ja ystävällisiä kuin aina." --

(Helsingistä 14/7) Emilie puolestaan kirjoitti kirjeen täynnä asioita.
Juurikään tulleen kirjeen johdosta, jossa eräs oopperan jäsen esittää
entistä suurempia palkkavaatimuksia, hän ankarasti arvostelee
semmoisten vaativaisuutta, jotka eivät suinkaan seiso ensi rivissä.
Esittämänsä laskutavan mukaan olisi nuori laulajatar voinut saada 8 à
900 mk [kuukaudessa]. Vastakohdaksi sille asettaa kirjoittaja samaan
aikaan tulleen tarjouksen nti Signe Hebbeltä, joka lupasi tulla yhdessä
Fritz Arlbergin kanssa, jos saisivat kumpikin 150 mk illalta
(_yhteensä_ 300). -- Edelleen hän kertoi hauskan uutisen, että Navrátil
oli "tullut kotia" se on Helsinkiin ja pyytänyt Unissakävijän
suomalaista tekstiä. Hän oli käynyt kotimaassaan ja laulanut Pragissa
erittäin suurella menestyksellä, jonka tähden Hrimaly oli luullut ettei
hän enää palaisikaan. -- Elokuun 1 p. harjotukset alkavat. "Tuletko
niin hyvissä ajoissa, että tsaarin laiva saadaan valmiiksi, vai onko
meidän ryhdyttävä sitä laittamaan?" -- Alma Fohströmin sanotaan olevan
sairaana Italiassa. Emilie oli kirjoittanut hänelle, mutta ei
lähettänyt Faustin partituuria, ennen kun vastaus tulee. -- Paljo
huolta antoivat raha-asiat, Kaarlon on lähetettävä nimellään varustettu
vekseli; mutta raitis ilma, jota oli nauttinut Kaisaniemessä ja
Hertonäsissä oli kuitenkin virkistänyt. -- "Kuinka, rakas Kaarlo, on
meidän käyvä tulevana vuonna? ja kuinka olen minä tänä kesänä selviävä
epätoivoisista raha-asioistani? Hyvästi, armaani; hoida itseäs? ja
kirjoita niin usein kuin voit. -- Tiedäthän kuinka olen levoton."

(Kuopiosta 17/7) "Rakas sisar! Pahaksi onneksi olin pienellä
huvimatkalla, kun kirjeesi tuli, jossa puhut vekselistä. Sentähden
lähetän vasta tänään mitä pyysit. -- -- Alku täällä ei ole ollut oikein
myötäinen. Ensimäisen ja neljännen näytännön tulos hyvä, mutta toisen
ja kolmannen huono. Täällä sattunut tulipalo[112] on vaikuttanut
tuntuvasti, niinikään jotkut kuolemantapaukset maahanpanijaisineen,
muutamat häät ja kaunis ilma, joka vihdoinkin on tullut. Kaarola
Avellania kaivataan, sillä vanhat kappaleet eivät kelpaa ja hänellä on
osansa kaikissa uusissa. Muutoin on henki oivallinen ja järjestyskin,
jollei kiitettävä, kumminkin välttävä. Ahkeruuskin on tyydyttävä.
Katarina Howard on puoleksi valmis, Don Ranudo kokonaan uudestaan
luettu (Stenberg -- Olympia) ja useat [nti] Töttermanin rooleista
korjattuja. Lundahl on paljo terveempi kuin Helsingissä ja näyttelee
toisenlaisella lennolla. -- -- Fennomania seurueessa on tällä hetkellä
oivallinen. En ole kuullut ruotsin sanaa sitte kun tulin."

"Minulle uusia kappaleita on annettu: Enon rahat ja Sirkka. Molemmat
menivät harjotuksissa ylen huolimattomasti ja epätasaisesti. Enon rahat
harjotutin kuitenkin niin monesti (jopa jotkut kohtaukset 7 kertaa
peräkkäin), että yhteisnäytteleminen menee mainiosti. Se on nyt siihen
katsoen ohjelmiston parhaiten näyteltyjä kappaleita. Apropos yksi
esimerkki mitä pukuja voidaan käyttää, kun ei ole annettu tarkkoja
määräyksiä. Kolmannessa näytöksessä matkustavat rva Aspegren ja [nti]
Tötterman (kaksi nuorta porvarillista rouvaa) rautatiellä 17
peninkuormaa kesällä. Uskotko minkälaisessa puvussa? _Mustassa
sametissa_, rva Aspegrenilla punaiset atlaskäänteet!!! -- -- Sirkan
tähden en huolinut nähdä vaivaa, vaan annoin sen mennä menojaan. Rva
Aspegren sai paljo apploodeja, mutta oli sangen heikko. Pani painoa
ainoastaan yksityisiin situatsionivaikutuksiin kykenemättä luomaan
kokonaiskuvaa. Sitä paitse hän hutiloi lausumisessa. Samoin Leinokin.
Sivuroolit menivät sitä vastoin aika hyvin (myöskin Kallion ja
Savolaisen). -- -- Jos tarvitset rahaa, niin ota heinäkuun palkkani
Wahlströmiltä. Tulen kyllä toimeen täällä, sillä elän erittäin
hiljaisesti enkä siis tarvitse rahoja. Ystäväsi ja veljesi Kaarlo."

Vielä on tätä samaa kirjevaihtoa kolme Emilien laatimaa, jotka
enimmästään koskevat oopperaa. Paitse omia kirjeitään hän lähettää
Kaarlolle milloin sieltä milloin täältä saamiansa kirjeitä, jotka
koskevat heille yhteisiä asioita. Semmoinen on Ida Basilierin
Lysekilistä (10/7), josta teemme otteen:

-- -- "Olet kenties kuullut että tulen seuraamaan Behrensiä ja
Trebelliä 10 p:stä marrask. 10 p:ään jouluk. Englannissa, saaden
palkkaa 2,000 frangia ja kaikki vapaata -- jopa seuranaisenkin. Hän
tahtoo minut Pohjoissaksaankin syys- ja lokakuulla, mutta kun olen
aikonut tehdä hyvästijättö-kierroksen kotimaassa, ei se käy päinsä.
Ilolla esiinnyn Teillä niin usein kuin mahdollista tänä syksynä, mutta
häitteni täytyy kai olla 30 p. lokak., jotta ennätän Lontooseen. --
Mutta kuinka tulette elämään? Olen usein levottomuudella ajatellut
suunnitelmianne, ja jos suinkin voin, tahdon mielelläni olla jonkun
ajan Teidän luonanne tulevana keväänä. -- Paljo voi käydä toisin kuin
tuumii, mutta kaikissa tapauksissa tulen elokuun lopulla tai syyskuun
alussa -- _milloin vain tahdotte_. Minun täytyy vain tietää minä
päivinä minun on esiintyminen Teillä, niin että voin asettaa konsertit
väliin. -- -- Ole nyt varovainen rakas Emilie; muista että terveytesi
on kallis niin monelle. Sinulla oli niin paljo vaivaa minunkin tähteni
viimeisenä aikana." -- --

(Helsingistä 21/7) "Kaarloseni! Tässä on Idan kirje; kyllä hän on
erinomaisen kiltti ja rakastettava, kun tulee ja auttaa meitä keväällä
-- nythän voit hyvin ajatella Juutalaistyttöä. -- Taikka ajattelemmeko
Mignonia?" -- -- Emil Genetz oli tullut kotia, sairaana ja
murheellisena ja epäili voisiko hän tulla laulajaksi. Jos hänen täytyi
luopua laulusta, niin hän tulisi puheosastoon. "Sanoin että hänet
siellä vastaanotetaan avoimin sylin ja sydämin. Hän näyttää harrastavan
luonnenäyttelijän-alaa. joka ilahdutti minua." -- -- "Hupaista oli
kuulla, että olet tyytyväinen seurueen henkeen ja käytöstapaan. Jos nyt
käy niin onnellisesti, että ooppera kuolee keväällä, niin teatteri kai
tulee oikein hyväksi." -- -- "Faltin pyytää sinua ajattelemaan
Tannhäuseria, hän luulee että se voisi mennä varsin hyvin."

Kahdessa viimeisessä kirjeessä Emilie moittii useita oopperan ja
puheosaston jäseniä huolimattomuudesta, kun eivät määräaikana tule
saapuville. -- Sen ohella muuta: "Kuinka kauhean ikävä on Vilhon
tila!", kirjoittaja huudahtaa saatuaan jonkun tiedon näyttelijästä.
"Vilho parka, kyllä on vaikeaa, kun on niin heikko ruumis; kyllä
hänellä on ollut liiaksi työtä heikkoihin voimiinsa nähden." --
"Erinomaisen rakastettavan kirjeen Fohströmiltä sain eilen [3/8]. Hän
lupaa varmaan tulla tammikuulla, mutta, jos me vaadimme, katsoo hän
itsensä velvolliseksi tulemaan syksylläkin, vaikkei ennen marraskuuta,
sillä hän tahtoo välttämättömästi suorittaa näyttämöllisen oppikurssin
ja laulaa vähän Lampertin edessä -- tammikuulla hän tulee mielellään."
-- Samassa kirjeessä (4/8) Emilie sanoo: "Luulin että voisimme tulla
toimeen jonkun viikon ilman sinua, mutta ei se käy -- sinun täytyy
kohta tulla tänne. Mistä saamme miesköörin? Eihän meillä ole muuta
bassoa kuin Kahra, joka tuli heinäkuun viimeisenä ja on erinomaisen
kiltti ja huomaavainen." --

Tässä yhteydessä annamme lopuksi ottaen eräästä Alma Fohströmin
kirjeestä, se kun samoin kuin Ida Basilierin kirje, on soma näyte
tekijän rakastettavaisuudesta:

(Cernobbiosta 26/8) -- -- "Te pyydätte minua, rakas neiti, sanomaan,
toivonko mitään etukäteen palkkiostani? -- Noin kaksi vuotta sitte, kun
pidimme jonkunlaisen perheneuvottelun kotona, päätettiin, taikka
oikeammin oli minun toivomukseni, että kun minä esiinnyn kotimaisella
näyttämöllä, niin ei palkkiosta saisi olla puhettakaan, sillä minäkin
tahtoisin vähäisellä kyvylläni edistää Suomalaisen oopperan ihania
harrastuksia, liittyen niiden joukkoon, jotka ovat kantaneet kortensa
kekoon. Kas siinä, hyvä neiti, lempiaatteeni silloin -- ja nyt?"

"_Nyt_ pidän siitä kiinni enemmän kuin ennen, sillä eihän ole lainkaan
tietty, tulenko menestymään näyttämöllä, miellytänkö yleisöä ja olenko
itse oleva tyytyväinen toimeeni palvellessani Teitä. Tästä syystä,
rakas neiti, on vakaa toivoni, että jätätte palkkiotuumat sikseen. Jos
sittekin tahtoisitte toisin, niin pyydän Teitä kääntymään rakkaan isäni
puoleen, jolla on oikeus päättää asiasta ja jonka ratkaisuun mielelläni
taivun. Muutoin pyydän, älkää niin varmasti luottako kykyyni, joka
vielä on kokematon. Suokoon toki Jumala, että vähänkin vastaisin niitä
toiveita, joita armaassa isänmaassani kohdistetaan minuun. Ei kukaan
olisi siitä onnellisempi ja nöyrempi kuin minä."

"Ennen tammikuuta lienee minun mahdoton päästä kotia, sillä lääkäri on
kovasti kieltänyt minua olemasta ahkera ja täytyy minun sentähden olla
varovainen opinnoissani. Mutta jos niin onnettomasti kävisi, että isäni
ei voisi toimittaa rahoja ja minun senvuoksi olisi palaaminen kotiin,
niin kyllä annan Teille tiedon siitä. Nyt, rakas neiti, on vain jälellä
kysymys: Mitä oopperoita aiotte esittää taikka missä toivotte minun
laulavan paitse Faustissa ja Somnambulassa? Linda ja paashi oopperassa
Ballo in maschera ovat täällä hyvin miellyttäneet. -- -- Tuhat
sydämellistä tervehdystä, syleilyä ja suudelmaa Teidän ijäti
kiitolliselta ja nöyrältä pikku ystävältänne."

Palaamme nyt Kuopioon, jossa teatteri jatkoi tointaan säännöllisesti,
mutta yleensä vain keskinkertaisella menestyksellä. Ylempänä
mainittujen näytäntöjen jälkeen tuli ensin pari iloisempaa ohjelmaa --
18/7 Lääkäri vastoin tahtoansa ja Remusen kotiripitykset; 20/7 Don
Ranudo di Colibrados ja Herkules --, sitte kaksi murhenäytelmää: 22/7
Kavaluus ja rakkaus ja 25/7 Maria Tudor. Heinäkuun viimeinen näytäntö
(29 p.), jolloin esitettiin Kosijat, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä,
ansaitsee mainitsemista sentähden että sinä iltana nti _Anni Hacklin_
ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Tämä 19-vuotias neiti, nimismiehen
tytär, Kuopiosta (synt. Karttulassa) oli täällä liittynyt
seurueeseen ja oli heleällä sopranollaan ja reippaalla, luontevalla
näyttelemisellään ennen pitkää saava huomatun sijan teatterin nuorten
naisjäsenten joukossa. Hänen ensi esiintymisestään Annana
laulukappaleessa Kalatyttö, vakuuttaa paikkakunnan lehti, ei voinut
"muuta kuin hyvää sanoa".

Elokuu alkoi kahdella uutuudella: 3/8 ja 5/8 Tuokon suomentama, A.
Dumas vanh. 4-näytöksinen historiallinen näytelmä _Katarina Howard_ ja
8/8 ja 12/8 Törmäsen suomentama B. Björnsonin _Konkurssi_, joka
jälkimäinen kappale oli ensimäinen näyte kukoistukseen nousevaa uutta
norjalaista draamaa Suomalaisen teatterin ohjelmistossa. Näitä seurasi
Daniel Hjort, joka meni kolme kertaa 10/8, 15/8 ja 3/9. Vilho, joka
jälleen oli yksin johtajana, kirjoitti 14/8: Konkurssi onnistui
jotenkin hyvin, mutta ei se miellyttänyt Kuopion kauppiaita: tulot ensi
iltana 279, toisena 233 mk. Sitä vastoin Katarina Howard tuotti ensi
kerralla 255 ja toisella 432 mk. Daniel Hjort antoi ensi kerralla 408
mk. -- Parista myöhemmästä kirjeestä saamme seuraavat tiedot Kuopiossa
olon viime ajasta. Ilmat olivat kylmät ja sateiset, niin että ihmiset
mieluimmin pysyivät kotona. "Eilen [29/8] satoi aamusta iltaan, josta
seuraus oli 131 mkan tulo." Lea näyteltiin kaksi kertaa 22/8 ja 26/8
pienempien huvinäytelmien kera ja tuotti se ensi iltana 251, toisena
403 mk; Aksel ja Walborg antoi 226 mk. -- "sen teki kylmä ilma".
Viimeinen ohjelma oli Preciosa, joka meni kaksi kertaa 31/8 ja 2/9;
jäähyväisnäytäntönä annettiin Daniel Hjort 3/9.

Vasta Jyväskylästä, johon seurue lähti Kuopiosta, Vilho luo
yleiskatsauksen kaksikuukautiseen toimeen tässä kaupungissa ja ääni on
sangen alakuloinen:

"Rakas ystäväni! Raskaalla mielellä tartun kynään, kun vain kysymys on
teatterin asioista, ja siinä pääsyy, miksi kirjoitan niin harvoin. En
tahtoisi vaikeroida. Kun vieras tavan mukaan kysyy: miten käy? kuinka
kannattaa? vastaan säännöllisesti: hyvin: varsinkin kun tiedän kysyjän
olevan viimeisiä meitä auttamaan. -- Tulot Kuopiossa tänä vuonna olivat
noin 30 mk vähemmän iltaa päälle kuin viime vuonna eli yhteensä 8,564
mk. Menot palkkioineen, päivä- ja matkakustannuksineen noin 10,000 mk.
Menoista oli hirveimmät: vuokra 811 mk, kirjoituksia ja suomennoksia
475, vaivaismaksuja 176, poliisille 125, valaistus 414, kirjapainoon
410, matkakustannukset 670, musiikista 315 j.n.e."

_Jyväskylässä_ seurue viipyi noin puolitoista kuukautta. Ensi näytäntö
(Viuluniekka) oli 9/9 ja viimeinen (Sirkka) 22/10. Ohjelmisto oli
pääasiassa sama kuin Kuopiossa. Kumminkin olivat Viuluniekka ja
Marianne Jyväskylässä uusia ja mahdolliset näyteltäväksi, jota vastoin
näyttämön ahtauden vuoksi Nummisuutarit ja suuret murhenäytelmät
jätettiin sikseen. Ainoa aivan uusi kappale oli Kiven _Karkurit_, joka
esitettiin ensi kerran 17/10. Sen olisi pitänyt valmistua jo Kuopiossa,
mutta parin näyttelijän huolimattomuuden tähden ja siksi että "muutamat
hirveästi halveksivat tätä näytelmää", harjotukset olivat käyneet
hitaasti. Tulot olivat ylipäätään nytkin niinkuin edellisenä kertana
paremmat kuin Kuopiossa, varsinkin kun menot olivat pienemmät -- mutta
eivät sittenkään tyydyttävät. Parhaimpia iltoja oli: Viuluniekka 428,
Työväen elämästä, Kalatyttö ja Silmänkääntäjä (markkinapäivänä) 463,
Marianne ensi kerralla 279, toisella 459 mk. Keskitulo oli vähän yli
300; edellisenä vuonna yli 400 mk. Loppu oli siis semmoinen, että
Vilhon täytyi pyytää matkarahoja päästäkseen seurueineen Helsinkiin,
johon oli määrä tulla. -- Muita jobinsanomia oli että Törmänen taas oli
sanonut lähtevänsä ja että Tervo oli niin sairas, että hänet oli
toimitettava sairaalaan.

       *       *       *       *       *

Kun nyt käännymme lauluosaston puoleen, saamme pian nähdä että sen
asiat tuskin olivat ilahuttavammalla kannalla. -- Oopperan laulukyvyt
esiintyivät tänä syksynä ensi kerran julkisesti 2/9, kun he
ylioppilastalolla antoivat huokeahintaisen konsertin. Laulunumeroita
esittivät neidit Lagus, Wikström ja Braxén sekä hrat Navrátil, Bergholm
ja Pesonen, jota paitse viulunsoittajana esiintyi J. Sandström, joka
neljä vuotta harjotettuaan opintoja Leipzigissä oli otettu teatterin
palvelukseen soittamaan ensi viulua orkesterissa. Laulajaisissa oli
noin 300 hengen kiitollinen yleisö.

Näytännöt alkoivat 7/9 Flotovin Marthalla, jota ei oltu annettu
huhtikuun jälkeen 1876. Nimirooli oli uskottu Lydia Lagukselle, joka ei
suinkaan pettänyt yleisön toivomuksia, vaan sai oivallisesta laulustaan
ja näyttelemisestään lämpimiä suosionosotuksia. Nancyn osan suoritti
tyydyttävästi nti _Hilda Braxén_,[113] joka ensi kerran esiintyi
suuremmassa tehtävässä, ja Kiljander näytteli hupaisesti loordi
Micklefordia. Muut esiintyjät olivat vanhoja rooleissaan. "Sopuväli" --
U. S. sanoo -- oli yleensä varsin hyvä. -- Sama ooppera meni vielä
kolme kertaa (9/9-16/9); viimeisenä iltana oli Arkadiassa paljo väkeä,
joka jakoi hartaan suosionsa Lydia Laguksen ja Navrátilin välillä.
Viides näytäntö peruutettiin viimeksi mainitun taiteilijan
sairastumisen tähden.

Ensimäinen täksi näytäntökaudeksi valmistettu uusi ooppera, G. A.
Lortzingin _Tsaari työmiehenä_ esitettiin ensi kerran 23/9 ja tuotti
täydelle huoneelle "erinomaisen hauskan illan". Soma, koomillinen
sävelteos oli huolellisesti harjotettu ja esitys sujui eloisasti ja
sopusuhtaisesta. Hullunkurisen pormestarin osan suoritti Hannes Hahl
erityisellä menestyksellä. Vahva, mehevä ja hyvin kehittynyt
bassoäänensä ja raitis koomillisuutensa herättivät samassa määrässä
mieltymystä. Kiljander puolestaan harrasti hienompaa, historiallista
sävyä, kuvatessaan Tsaaria, Pietari suurta. Edelleen kiitettiin Lydia
Lagusta viehättäväksi Mariaksi. Että Navrátil, Bergholm ja Pesonen
tapansa mukaan hyvin täyttivät roolinsa, tarvitsee tuskin sanoa. Eikä
yleisö säästänyt mieltymyksenilmaisujaan; toisen näytöksen
miessekstetin jälkeen olivat ne niin innokkaita, että numero oli
uudistettava. -- Ooppera annettiin sitte vielä neljä kertaa peräkkäin
(25/9-2/10); lähinnä viimeisenä kertana esiintyi nti Braxén Mariana
(nti Laguksen pahoinvoinnin tähden). -- Tämän jälkeen tuli ainoastaan
yksi ooppera-ilta 4/10, sillä seurue oli lähtevä Turkuun. Jäähyväisiksi
esitettiin Martha. Sali oli täynnä ja yleisö innoissaan. Lydia Lagus
sai kukkia ja lopussa hän ja Navrátil sekä muut esiintyjät ja
orkesterin johtaja Hrimaly huudettiin esiin.

Sanomista, joista nämä tiedot on poimittu, ei näe miten asiat
oikeastaan olivat. Ensi kerralla Tsaari työmiehenä tuotti 1,517 ja
Martha viimeisellä 1,002 mk; mutta keskimäärin antoivat edellisen
oopperan näytännöt noin 800 ja jälkimäisen 640 mk. Semmoisilla tuloilla
lauluosasto ei tullut toimeen, ja kun puheosastokin yhä tarvitsi apua,
oli alku kaikkea muuta kuin lupaava. Eikä Turun-matkaankaan suuria
toiveita kiinnitetty. Siitä kirjoitti Emilie Bergbom jo 25/9 nti
Elfvingille, joka ystävällisesti oli hankkinut Lydia Lagukselle asunnon
omassa kodissaan:

"Kauhean levoton olen Turussa olon johdosta; on kai viimeinen kerta,
kun Turun yleisön tarvitsee käydä suomalaisessa oopperassa, mutta paha
olisi, jos tappio tulisi kovin suureksi. Matkakustannukset ovat korkeat
ja päiväkustannukset kovin suuret. Siihen tulee että Turussa on
merkitty niin vähän osakkeita, että korvaus on mitätön. -- Voi, rakas
Bettyseni, jos tietäisit kuinka julmasti menneitten vuosien tappiot
painavat hartioitani; tavasta olen epätoivon partaalla. -- Syvästi
toivon että Trebelli ei tulisi tänne [kuuluisaa laulajatarta odotettiin
Suomeen lokakuulla antamaan konsertteja]. Hän vie niin paljon rahaa,
että ihmisillä sitten ei ole varaa muuhun. Sitä paitse tiedämme
kokemuksesta, että Fichtelbergerin ja ruotsalaisilta joukoilta ei
vaadita mitä vaaditaan Suomalaiselta teatterilta, vaan pitää tämän
yhdistää niin toisen kuin toisenkin ansiopuolet, ilman niiden virheitä.
Nyt tulevat kai ihmiset siihen päätelmään, että kun suomalaisen
näyttämön taiteilijat eivät mitenkään ole verrattavat Trebelliin ja
Behrensiin, niin ei maksa vaivaa käydä niitä kuulemassa!" --

Valitettavasti kirjoittaja oli hyvinkin oikeassa. -- Kaarlo lähti
_Turkuun_ jo vähän ennen seuruetta ja kun tämä oli tullut, annettiin
ensiksi, 7/10, oopperakonsertti. Se tuotti läsnäoleville "ihanan
illan", mutta tulo oli vain 353 mk, joka oli kovin vähän kun täysi
huone olisi antanut 1,215 mk. Turkulaiset eivät olleet uteliaita
kuulemaan kotimaisia laulutaiteilijoita, vaikka useimmat olivat heille
tuntemattomia. -- Pari päivää sen jälkeen Emilie, joka juurikään oli
saanut Vilhon rahanpyynnön puheseurueen Helsingin matkaa varten,
kirjoittaa:

"Voi, rakas Kaarloni, kuinka on tämä päättyvä! -- Meillä on vastatuuli
ja meidän täytyy vielä olla valmiina kokemaan paljo. Ajattelen vain,
mihin lähdemmekään ja mitä on tekeminen, kun kaikki hajoaa. Betty
Elfvingiltä sain muutamia rivejä; hän sanoo että konsertissa [jolla
lauluosasto oli alkanut toimensa Turussa] oli puoli huonetta, mutta
että mieltymys oli suuri. Mitä kuuluu Idasta? Jollet ennätä etkä itse
jaksa, niin pyydä Betty Elfvingiä kirjoittamaan. Hän sanoo sinun
näyttäneen niin väsyneeltä ja alakuloiselta, että hän ei tahtonut
vaivata sinua kysymyksillä. Betty raukka, kyllä hän on oleva kovin
tuskissaan, jos meidän täytyy tehdä vararikko." --

Emilien käsitys asemasta oli perin synkkä, mutta olihan siihen syytä.
Puhumatta tuskallisesta velkataakasta, joka oli laskettu hänen ja
Kaarlon hartioille, näyttäytyi uudenkin yhtiön alkutoimi sangen
arveluttavalta. Ennen mainitun kertomuksen mukaan nousi keväällä
merkitty uusi kannatus 21,100 markkaan, joten (kun 1876 merkitty määrä
14,600 mk. otettiin lukuun) koko kannatus teki 35,700 markkaa. Tästä
oli lokakuun alkupuolella saatu 9,700 mk. Edelleen oli valtioapua
nostettu yksi neljännes, 6,000 mk, näytännöistä tullut 7,506:20 ja
lahjana saatu 183:25 mk. Tulojen summa oli siis 23,389:45 mk.
Puheosastolta ei oltu tilejä saatu, mutta sille oli lähetetty 5,039:12
mk. Kaikkiaan tekivät menot samalta ajalta 44,995:28 mk., ja oli siis
vaillinki 21,605:83 markkaa. Että tappio näyttäytyi näin suureksi,
johtui tietysti pääasiassa siitä että uusi kannatus ei ollut puoltakaan
siitä summasta (50,000), joka oli katsottu tarpeelliseksi, sekä että
palkat oli maksettu kesäkuun 1 p:stä, vaikka toimi alkoi vasta
myöhemmin. Mutta vaikka niinkin, oli selvää, että koko vuoden tappio
nousisi suureksi, jollei tuuli kääntyisi erityisen myötäiseksi.

Älkäämme sentähden ihmetelkö, että Bergbom-sisarukset olivat
alakuloisia. Että ymmärtäväiset kansalaiset käsittivät, kuinka
vaikeissa oloissa elettiin, huomaa Z. Topeliuksen sanoista Emilie
Bergbomille (kirjeessä 5/11): "Tarvitaan rohkeutta näinä aikoina
kantaakseen suomalaista näyttämöä hartioillaan -- ja kärsivällisyyttä!
Minä ihailen neiti Emilietä, sillä ei yksikään mies kestäisi sitä!" --

Ja Turussa, siellä oli yleisö erinomaisen hidas käymään teatterissa!
Ensiksi Trebelli tuli kuin tulikin ja aikaansai siellä niinkuin
Helsingissä "trebellikuumeen", joka tietenkin vahingoitti teatteria;
mutta toiseksi on ilmeistä, että Turussa oli vallalla sama
nurjamielisyys kansallista näyttämöä kohtaan, joka sai suuren osan
Helsingin yleisöä laiminlyömään näytäntöjä Arkadiassa. Yksityisistä
kirjeistä näiltä vuosilta saadaan riittävästi todistuksia.
"Fichtelbergerin kehno esitys kaikista maailman oopperoista on
täyttänyt salongin permannosta kattoon kahden kuukauden aikana, vaikka
useimpien täytyi tunnustaa, että monesti korvien kidutus oli suurempi
kuin nautinto." Sen ohella mainitaan että oli niitä ("Julinin puolue"
y.m.), jotka mieluummin vetivät Ruotsista "mitä roskaa tahansa" kuin
kuulivat suomenkieltä näyttämöltä. Varmaa on että johtokunnan
Helsingissä täytyi hyvissä ajoin tiedustella teatteria ja kokemus käski
olla luottamatta suullisiin lupauksiin. Edelleen oli sanomalehdistön
avunanto niin ja näin. Åbo Postenissa Nervander oli uskonut
oopperanäytäntöjen arvostelemisen eräälle soitannontuntijalle
(I.[114]), joka kyllä yleensä tunnusti esityksiä ansiokkaiksi, mutta
oli siksi ankara (varsinkin Navrátilia kohtaan), että Alikin (K. R.
Malmström) Å. U:rissä moitti häntä. Tämän jälkimäisen lehden
"kannatuksesta" mainitaan enemmän alempana.

Ensimäinen näytäntö, Tsaari työmiehenä, herätti "vilkasta tunnustusta",
mutta huone oli puolillaan. Silloin _Ida Basilier_, joka edellisellä
viikolla oli antanut hyvästijättö-konsertteja pohjoisemmissa
kaupungeissa, tuli Turkuun ja lupautui esiintymään neljä kertaa
Rosinana. Ensi ilta 12/10 oli "soitannollinen juhlahetki", ja
laulajatarta tervehdittiin riemuisella suosiolla. Kuulijain joukossa
nähtiin Fredrik Pacius ja madame Trebelli. Sittemmin annettiin Sevillan
Parranajaja vielä kaksi kertaa, mutta neljäs jäi sikseen erään toisen
esiintyjän pahoinvoinnin tähden ja sen sijasta esitettiin 19/10
sekaohjelma: Violetta (1:nen näytös), Trubaduri (misererekohtaus) ja
Jeannetten häät. Näistä näytännöistä tuotti kaksi ensimäistä kumpikin
lähes 1,100, mutta kolmas vain 432 ja neljäs 587 mk. -- Lähtiessään
laulajatar lupasi palata uutena vuonna vieraillakseen Helsingissä ja
oli hän silloin vielä esiintyvä nti Basilierina, sillä häät
lykkääntyivät kesäkuuhun 1878. -- Samaan aikaan kun Ida Basilier lauloi
Turussa, tiesivät sanomalehdet kertoa, että B. Reinhold oli saanut
valmiiksi hänen muotokuvansa. Tämä maalaus, jossa taiteilijatar on
esitetty Rosinana, oli syntynyt Suomalaisen teatterin ystävien
tilauksesta ja säilytetään sitä nyt Kansallisteatterin lämpiössä.
Tsaari työmiehenä meni vielä kerran 21/10, mutta kun tämä ooppera
ei herättänyt suurempaa mieltymystä, sai Hahl, joka oli niin
oivallisesti esittänyt pormestarin osan, lähteä Dresdeniin jatkamaan
lauluopintojaan, ja ohjelmaan otettiin Faust, nti Ingman Margaretana.
Tällä oopperalla olikin parempi menestys: ensi ilta antoi 744
ja toinen 1,229 mk, se on suurimman tulon koko aikana. Nti Ingmanin
sanotaan esittäneen roolinsa "hyvin kauniisti" ja niinikään
Kiljanderin kauniisti ja voimakkaasti laulaneen ja vaikuttavasti
näytelleen Valentinina, jota paitse nti _Helene Conradi_ Siebelinä
suuresti miellytti yleisöä sympaattisella laulullaan ja sirolla
näyttelemisellään. Margaretan osaa nti Ingman näytteli ensi kerran ja
nti Conradin Siebel oli hänen varsinainen debyyttinsä, josta
sanomalehdet -- kuvaavasti kyllä -- eivät katsoneet olevan syytä
edeltäkäsin mainita sanaakaan, vaikka jälkimäinen laulajatar oli
Turusta kotoisin.[115] Köörejä sanotaan heikoiksi, ja antaa Å. P:n
arvostelija ansaitun letkauksen turkulaisille avustajille, jotka
lupauksistaan huolimatta eivät viitsineet käydä harjotuksissa.

Näinä päivinä Bergbom oli palannut Helsinkiin puheosaston luokse, ja
hän oli tuskin poissa, kun kävi ilmi, mikä henki Turussa vallitsi
oopperaa kohtaan. Kun Åbo Underrättelserissä (26/10) muuan lähettäjä
lausui toivomuksen -- jota Å. P. puolestaan noudatti -- että lehdissä
julaistaisiin lyhyt selonteko oopperatekstin sisällyksestä, toimitus
arveli, että siitä oli sangen vähän hyötyä "sille yleisölle, jolle
oopperaesitykset lähinnä ovat tarkoitetut". Toisin sanoen toimituksen
mielestä näytännöt olivat ainoastaan suomenkielisiä varten, jotka
tietysti eivät ruotsinkielisiä sanomalehtiä lukeneet. Mutta kumminkin
sama lehti seuraavana päivänä ehdotti, että poistettaisiin se 50 pennin
korotus kutakin pilettiä kohti, joka tavan mukaan oli ollut määrättynä
oopperanäytännöistä. Ennen se ehkä oli ollut oikeutettu, kun
oopperayritys oli uusi ja varsinkin kun Emmy Strömer oli houkutellut
yleisöä teatteriin, mutta nyt kun uteliaisuuden aika on ohi, yleisö ei
mielellään maksanut tuota korotusta.[116] Tämän johdosta Bohuslav
Hrimaly hyvin puutteellisella ruotsinkielellä kirjoitti Bergbomille
kirjeen, joka ilmaisee oikein etelämaalaista kiihtymystä. Hänestä
ooppera oli joutunut "petoeläinten luolaan", ja koska siellä ainoastaan
Ida Basilier ja Emmy Achté kelpaavat, olisi parasta olla kokonaan
näyttelemättä Turussa taikka lyhentää oloaikaa niin paljo kuin
mahdollista. "Se on meidän yhteinen ajatuksemme." Kirjoittajan mielestä
on koko oopperayritystä loukattu, ja syynä on se, että lauletaan
suomeksi -- sentähden sitä häväistään! -- Ymmärrettävästi teatterin oli
mahdotonta alentaa vanhoja hintoja; kun päiväkustannukset nousivat 330
à 350 markkaan, ei tottakaan paljo saatu puhdasta rahaa tavallisista
iltatuloista.

Marraskuu alkoi kolmella Martha-näytännöllä (2/11-6/11). Esitys oli
"mainio, eloisa ja reipas". Neidit Lagus ja Braxén ja Navrátil olivat
oivallisia (ensi iltana huudettiin ensin mainittu neljä kertaa esiin);
mutta tulojen keskimäärä ei noussut 788 mk korkeammalle. Sitten oli
Faust annettava, mutta neitien Ingmanin ja Laguksen pahoinvoinnin
tähden oli ilmoitus kaksi kertaa peruutettava ja ooppera meni vasta
14/11. Tuli niin kaksi Stradella-näytäntöä 16/11 ja 18/11, nti Wikström
Leonorana; mutta huolimatta Navrátilin miellyttävästä laulusta olivat
huoneet tavallista huonommat (297 ja 613 mk). Parempi onni oli
Taikahuilulla -- Lydia Lagus Paminana ja Naëmi Ingman Yön
kuningattarena --, jonka kolmesta ensimäisestä näytännöstä tulot
nousivat melkein yhtä korkealle kuin Martha-illoista. Kun vertaa
Mozartin ihanaa oopperaa Flotowin Marthaan ja ottaa huomioon että
kummankin esitystä arvosteltiin yhtä kiitettävästi, niin on huoneiden
yhtäläisyys hämmästyttävä. Å. P. sanookin sen johdosta, että "yleisön
välinpitämättömyys on semmoinen, että tuskin paraskaan musiikki vetää
sitä teatteriin". Kun Martha oli esitetty vielä kerran, otettiin Musta
Domino esiin, mutta kaksi iltaa 30/11 ja 2/12 riitti näyttämään ettei
sekään "vetänyt".

Oli siis päästy joulukuun alkuun. Silloin taiteilijapari Achté tuli
vierailemaan muutamiksi illoiksi. Ensin rva Achté esiintyi Paminana
(Taikahuilu) 5/12, sitte kaksi kertaa Normana 7/12 ja 9/12 ja vihdoin
Luciana 11/12. Ensimäinen näistä illoista, Å. P. sanoo, voitti kaikki
edelliset niin taiteellisen jalo oli laulajattaren esitys. Toisina
iltoina hän lauloi osia, joissa häntä oli ennen kuultu Turussa; mutta
taiteellisuus oli nyt kypsyneempää ja ylevämpää. Suurin näyttää
innostus olleen ensimäisenä Norma-iltana, jolloin loppukuvaelman esitys
oli aivan erinomainen, ja taiteilijatar huudettiin esiin 15 kertaa.
Mutta kuulijakunta, joka oli näin innostunut, ei täyttänyt puoltakaan
huonetta! "Olemmehan jo _nähneet_ (sitt!) oopperan, on täällä tapana
lausua", kertoo Å. P. Muina iltoina oli huone kumminkin lähes täysi.

Vihdoin 14/12 ja 16/12 annettiin ohjelmistolle kokonaan uusi ooppera,
nimittäin Halévyn _Juutalaistyttö_, ja se menestyi sangen hyvin. Siinä
esiintyi pääosassa (Rachel) Lydia Lagus, suorittaen tehtävänsä samalla
kertaa draamallisen voimakkaasti ja taiteellisen hillitysti. Laulajatar
voitti itsensä ja hänen osakseen tuli mitä vilkkain suosio, mutta
oikeutettua tunnustusta saivat myöskin Navrátil Eleazarina sekä
Bergholm ja nti Ingman osissaan eikä vähimmin kapellimestari Hrimaly,
joka oli johtanut harjotuksia. Väkeä oli näissä melkein yhtä paljo kuin
lähinnä edellisissä. -- Viimeiset kaksi näytäntöä 18/12 ja 19/12,
joissa esitettiin Ernani, Bruno Holm Carlo I:nä, olivat taasen vähemmän
käytyjä.

Pitkä, kolmatta kuukautta kestänyt Turussa olo oli loppunut. Viimeisenä
iltana teatterin ystävät kutsuivat seurueen jäsenet tavanmukaisiin
pitoihin, joissa tri A. W. Jahnsson, lääninsihteeri N. Schlüter,
pastori K. R. Malmström y.m. esittivät maljoja Suomalaiselle
oopperalle, neideille Ingman ja Lagus, K. Bergbomille, rva Achtélle ja
nti Basilierille y.m. Mutta kumminkin kävi juhlassa huhu, että
Suomalainen ooppera ei enää koskaan tulisi käymään Turussa, ja huhu oli
tosi. Seurueen siellä olon laskettiin tuottaneen 6,500 à 7,000 markkaa
tappiota! "Oopperan jäsenet", Jalava sanoo muistiinpanoissaan,
"viihtyivät huonosti Turussa ja tulivat sieltä ilomielin pois." --
Vanha Turku siis ei ollut tehnyt mitään sen perikadon välttämiseksi,
joka uhkasi kotimaista laulunäyttämöä, vaan päinvastoin enentänyt sen
välttämättömyyttä. -- Nyt palatkaamme puheosaston luokse, joka samaan
aikaan oli näytellyt pääkaupungissa.

Puheosaston ensi näytäntö _Helsingissä_ oli 28/10. Huone oli jotenkin
hyvä ja ohjelman kahdesta näytelmästä, Puolan juutalainen ja Herkules,
varsinkin edellinen vastaanotettiin suosiolla. Vilho, jonka esitys
pääroolissa oli "tositaiteellinen ja tarkkaan punnittu", huudettiin
esiin useita kertoja. Seuraava näytäntö -- Kiven Karkurit -- 31/10
sattui pahalla säällä ja sitä syytettiin huonosta huoneesta. Tämän
helsinkiläisille uuden näytelmän esitys näyttäytyi vielä epäkypsäksi.
"Parhaiten täytti tehtävänsä nti Avellan, joka antoi eheän kuvan
Elmasta. Elman sisällisen taistelun, kun tämä pelastaakseen isänsä
kovasta kohtalosta, lupaa mennä vaimoksi Niilolle, esittää hän niin
pontevan draamallisesti, että vanhempikin näyttelijä voisi sitä
kadehtia." Nti Aalberg Hannana oli suloinen ja sievä. Enemmän huvitti
yleisöä Enon rahat 2/11 ja 4/11. Näytteleminen oli kauttaaltaan
tasaista ja ansiokasta. Kiitoksia jaettiin Vilholle Plumet enona,
Lundahlille Galazou asianajajana, nti Aalbergille pirteänä Paulinena ja
Kalliolle vanhana everstinä. Tuli sitte 7/11 ohjelma, jossa ensimäinen
kappale, Scriben 1-näytöksinen _Ulos ikkunasta_, oli ihan uusi, toinen,
Kukka kultain kuusistossa, ohjelmiston vanhimpia, mutta uuden
viehätysvoiman saanut uuden kukkasen, nti Aalbergin, kautta ja kolmas,
Herkules, parhaiten miellytti yläilmojen yleisöä.

Näissä näytännöissä oli ollut vähän taikka kohtalaisesti väkeä, mutta
molemmista Daniel Hjort-illoista 9/11 ja 11/11 alkaen sanotaan yleisön
käyneen lukuisammaksi. Tämän murhenäytelmän esitys oli, U. S:n mukaan,
nyt kypsyneempi kuin keväällä. Lundahl nimiroolissa saa mairittelevan
arvostelun, että, jos luonnonvikoja voisi korjata ja puhetapansa olisi
selvempi, hänen luomansa "kunnialla lähestyisi sitä kuvaa, jonka Raa
vainaja antoi" samasta draamasankarista. Rva Aspegren näytteli Katria
"niin haltiokkaalla voimalla, ettei saata olla sitä ihmettelemättä.
Hänen kostonhimonsa on kaikessa kauheudessaan sentään inhimillinen; hän
raivoaa, mutta se on vaimon raivoa, jota kyyneleet joskus sammuttavat."
Nti Avellaniakin kiitetään, mutta arvellaan hänen tehneen Sigridin
liian itsetietoiseksi, koska tämä kypsyy naiseksi vasta silloin kun
Daniel Hjort on ilmaissut petoksensa, ja "sentähden miellyttää nti
Avellan meitä enimmän ruutiholvikohtauksessa, jossa hän näyttelee
tarkalla, traagillisella aistilla". Rva Lundahl oli melkein liian nuori
Klaus Flemingin leskeksi samoin kuin Leino Stålarmiksi. Böök oli
miehekäs ja kaunis Juhana Fleming. -- Sen jälkeen 14/11 esitettiin
kaksi Helsingissä uutta näytelmää: Ohdakkeet ja laakeri ja Natalia ja
Nadeschda. Edellisessä näytteli Lundahl ansiokkaasti kuvanveistäjä
Rollan osaa ja Ida Aalberg onnistui hyvin poikaroolissa, reippaana
Stefanona; jälkimäisessä Vilho oli verraton vanha kauppias ja nti
Avellan näytteli hienosti vallattomuudessaan suloista tyttöhupakkoa
Nadeschdaa, osottaen kykyä koomillisellakin alalla -- Nataliana oli nti
Rosendalilla ensimäinen itsenäinen tehtävä, josta suoriutui aika hyvin.
Seuraavana kahtena iltana 16/11 ja 18/11 annettiin Sirkka. Päärooli oli
rva Aspegrenilla, mutta U. S:n mukaan ei se ollut hänen parhaimpiansa;
häneltä puuttui luontevaa raittiutta ja lopussa hän oli liian
herkkäluontoinen. Leino (Landrin) näytteli melko hyvin harrastaen
oikeaa luonnekuvausta. Myöskin Törmäsen Didier oli paikottain
onnistunut, rva Lundahl oivallinen ylpeänä Madelonina ja nti Savolainen
parempi muori Fadet kuin oli osattu odottaa, varsinkin kohtauksessa
ukko Barbeaun kanssa. -- Kun 21/11 menestyksellä oli annettu hupaiset
Yhdistysjuhla ja Ulos akkunasta, seurasi 23/11 Nummisuutarit (Vilhon
hyväksi) ja tavallisuuden mukaan se houkutteli lukuisan yleisön
teatteriin. Leino näytteli Eskoa, "niin erinomaisen raittiilla
huumorilla ja niin hyvällä taiteellisella aistilla, että tuohon
'tarhapöllöön' oikein rakastuu", Vilho nummisuutarina oli "niin elävä
ja luonteva kuva kansamme keskuudesta, että jokainen meistä hänessä
näkee vanhan hyvän tuttavan", ja Kallio oli "entistä oivallisempi
Sepeteuksena". -- Katarina Howard 29/11 ei näy herättäneen enempää
huomiota kuin näytännöt 30/11 ja 2/12, joissa paitse muuta näyteltiin
Kosijat (uutuus Helsingissä) ja Kihlaus. Mutta sen jälkeen tuli koko
tämän näytäntösarjan merkillisimmät. Antti Jalava (Almberg), joka,
edellisenä vuonna oleskeltuaan Unkarissa, 1876 julkaisemalla etevän
teoksensa "Unkarin maa ja kansa" oli laskenut tukevan pohjan
sille heimokansojen toisiinsa tutustuttamista tarkoittavalle
välittäjätoimelle, jota hän koko elämänsä on harrastanut, oli teatteria
varten suomentanut nuorena kuolleen unkarilaisen runoilijan E. Tóthin
kansannäytelmän _Kylänheittiö_, ja tämä kappale, jota pidetään kenties
parhaimpana unkarilaisena kansankuvauksena, esitettiin 5/12 ensi kerran
suomalaisella näyttämöllä. Näytelmä menestyi niin hyvin, että se
annettiin kaikkiaan neljä kertaa peräkkäin hyville huoneille. Ensi
illasta lausutaan U. S:ssa.

"Kylänheittiö saattoi meidät keskelle Unkarin kansanelämää, jonka sekä
hyviä että huonoja puolia siinä elävästi kuvataan. Se oli uutta, outoa,
ennen näkemätöntä ja sentähden erittäin miellyttävää. Ylimalkaan sopii
sanoa, että näyttelijämme hyvin menestyivät tässä uudessa maailmassa,
-- sen kenties heimolaisuus vaikutti. Nuo kauniit kansallispuvut,
omituiset kansallislaulut, kaikki teki, että yleisö suurella
mielihyvällä seurasi tätä näytelmää, joka epäilemättä monta kertaa on
täyttävä suomalaisen teatterin katsojarivit."

Kun näytelmä oli annettu viimeisen kerran 11/12, arvosteltiin esitystä
seikkaperäisemmin. Lundahlia sanotaan pulskaksi Göndöriksi,
"kylänheittiöksi", joka näytteli pontevuudella ja taidolla, ollen
onnistunein toisessa näytöksessä; Vilho kuvasi hyvin lurjusmaisen
Gonoszin, hän oli tyydyttävän koomillinen, mutta olisi saanut olla
vilkkaampi. Kallion Feledin olisi pitänyt olla ylpeämpi, mutta Böök oli
uljas Lajos ja Leino kelpo Jóska. Rva Aspegren perehtyi vähitellen
Finum Rózsin hieman epäselvään rooliin ja esitti sen sitte sillä
omituisella kevytmielisyydellä, joka luonteeseen kuuluu. Niinikään
mainitaan rva Lundahlin aika hyvin kuvanneen nuorta hilpeätä
unkarilaisvaimoa, ja nti Stenberg oli mestarillinen verraten pienessä
tehtävässään. Kaikista etevin oli kuitenkin nti Ida Aalberg, joka,
U. S. sanoo, "kaikista kappaleessa ilmestyvistä henkilöistä veti
suurimman mieltymyksen puoleensa, ja täydestä syystä, sillä hänen
esityksensä oli puhdas, hieno ja tunteellinen ja hän oli todella
viehättävä Boriska".

Tositeossa Kylänheittiön Boriska oli tulevan suuren näyttelijättären
ensimäinen varsinainen näyttämöllinen menestys, se, jota sittemmin on
ollut tapa mainita hänen taiteellisen voittokulkunsa lähtökohdaksi.
Itsekin hän on, taiteensa huipulle saavuttuaan, lausunut, että hänen
edellisistä rooleistaan ei kannata puhua. Ohimennen merkittäköön, että
H. D., joka ei suinkaan ollut suonut suurta huomiota saatikka suosiota
Suomalaiselle teatterille, tällä kertaa puhkesi tunnustukseen: "Ida
Aalbergilla on yhdellä kertaa sekä harvinaisen kaunis vartalo ja
miellyttävä ulkonäkö että syvä tunteellisuus, jonka ohella ääni ja
lausuminen hämmästyttää puhtaudellaan ja sulollaan."

Sen jälkeen annettiin vain kaksi näytäntöä, nimittäin 13/12 W. Soinin
kirjoittama alkuteos _Kevään oikkuja_, Onhan pappa sen sallinut ja
Kihlaus sekä 16/12 K. S. Suomalaisen alkuteos _Setä_, Kevään oikkuja ja
Herkules. Molemmat uudet 1-näytöksiset huvinäytelmät eivät olleet
miellyttämättä yleisöä, ne kun olivat sujuvalla kynällä laadittuja
kuvauksia, edellinen suoremmin elämästä otettu, jälkimäinen
hullunkurisempi. Setä kappaleessa kunnostivat itseään rva Aspegren,
Vilho ja Kallio, Kevään oikuissa neidit Avellan ja Hacklin.

Tälläkin kertaa oli puheosasto herättänyt tyytymystä niissä, jotka
myötätunnolla seurasivat sen kehitystä. Emilie Bergbom kirjoitti siitä
28/11 nti Elfvingille:

"Me valmistamme täällä nyt mieltäkiinnittävää unkarilaista
kansannäytelmää, Kylänheittiötä, ja saat uskoa että on vaikea ylen
pienillä varoilla toimittaa näyttämölle kahta suurta kappaletta
[Juutalaistyttö toinen]. Ainoa lohdutukseni on, että en kauvan enää
tarvitse kärsiä oopperan takia. Aika hupaista on ollut pitää puheosasto
täällä tänä aikana ja oikein raskaalta tuntuu että sen täytyy matkustaa
kahden viikon päästä."

Väkeä oli teatterissa kuitenkin käynyt huononpuoleisesti, vaikka kyllä
"enemmän kuin ennen". Korkein tulo oli 650, alin 180; keskimääräinen
300 mk -- siis vähempi kuin parhaimmissa maaseutukaupungeissa. -- Kun
teatterin ystävät olivat viettäneet rattoisan illan seurueen kanssa,
lähti se Tampereelle.

       *       *       *       *       *

Jouluksi ooppera palasi _Helsinkiin_ ja alkoi toimensa toisena
joulupäivänä Marthalla. Sitten esitettiin Taikahuilu kolme kertaa
peräkkäin, 28/12 ja 30/12 sekä uudenvuodenpäivänä, ja Ernani yhden
kerran, 4/1. Näistä näytännöistä _ei_ ole erikoista sanottavaa.
Kuulijakunta oli verraten harvalukuinen -- teatterin uskollinen
ystäväpiiri, joka ilolla toivotti rakkaan oopperansa tervetulleeksi
takaisin.[117] Papagenona esiintyi rva Aura Thuring, jota pitkän ajan
päästä jälleen mielihyvällä nähtiin ja kuultiin näyttämöllä. Viime
mainitun näytännön jälkeen tuli "oopperakonsertti" yliopiston
juhlasalissa, joka sekin on luettava niihin alkajaisiin, joiden aikana
talvi- ja kevätkauden päätapahtumaa, _Alma Fohströmin_ ensi kerran
esiintymistä näyttämöllä, valmistettiin.

Tämä laulajatar oli 11/12 palannut Italian matkaltaan ja nähtävästi
täysin toipuneena, koska hän jo 15/12 antoi laulajaiset yliopiston
juhlasalissa. Huone oli ihan täysi ja yleisö aivan ihastunut. Samoin
menestyi hengellinen konsertti Nikolainkirkossa 27/12. Nyt ryhdyttiin
harjotuksiin näyttämöllä esiintymistä varten, ja oli nuori "diva", joka
tähän saakka oli laulanut ainoastaan konserteissa, ensi kerran astuva
yleisön eteen Margaretana. Se tapahtui keskiviikkona 9/1 ja ilta tuli
yhdeksi loistavimpia mitä vanhassa Arkadiassa ennen tai myöhemmin on
nähty. Jo edellisenä päivänä loppuivat piletit, mutta tavalla tai
toisella moni vielä jälestäpäinkin hankki itselleen pääsyn teatteriin,
niin että poliisimestari vaivoin saatiin olemaan harventamatta
katsojain rivejä. Itse näytännöstä sanoo Morgonbladet:

"Oli riemupäivä debytantille ja yleisölle; edellinen voi olla täysin
tyytyväinen menestykseensä ja jälkimäisellä oli ilo jälleen tervehtiä
etevää kykyä suomalaiselle näyttämölle. Jo ensi kerran astuessaan
sisään nti Fohström vastaanotettiin lämpimillä kättentaputuksilla,
juveliaaria herätti suosionosotus-myrskyn ja kolmannen näytöksen
lopussa nuori laulajatar huudettiin esiin useita kertoja ja hänelle
ojennettiin komea kukkakimppu; näytännön lopussa seurasi vielä
esiinhuutoja ja kymmenkunta kukkavihkoa. Kunnianosotus oli siis
täydellinen laatuaan, mutta kyllä nti Fohström lauloikin verrattomasti:
aistillinen sulosointu, hieno musikaalinen vivahduttaminen,
sydämellisyys ja lämpö, kaikki yhteensä teki hänen laulustaan
erinomaisen taideluoman. Nti Fohström, joka lauloi osansa
italiankielellä, oli käsittänyt tehtävänsä vakavasti, sen näki ja kuuli
kaikesta; hän oli mitä seikkaperäisimmin tutkinut roolinsa, niinkuin se
tekee joka tietää päämääränsä ja mitä taide vaatii. Kun nti Fohström
tulee yhtä vapaaksi näyttelemisessään kuin hän jo on laulussaan, kun
liikunnot ja kasvojeneleet, joita laulajatar kaikella huolella oli
opetellut, aikaa voittaen enemmän syntyvät innostuksesta ja itse
olosuhteista, silloin -- eikä siihen pitkää aikaa tarvittane -- on nti
Fohström täydellinen näyttämöllinen taiteilija." -- --

Paitse nti Fohströmiä palkittiin hänen rinnallaan loistavasta
näytännöstä vilkkailla suosionosotuksilla Navrátil -- Faust, Lydia
Lagus -- Siebel ja Holm -- Valentin. Erittäin huomattiin viimemainittu,
joka ensi kerran ja varsin kauniisti lauloi osansa. -- Niinkuin
tavallista teatterin merkki-iltoina, kävivät ylioppilaat myöhemmin
serenaadilla tervehtimässä päivän sankaritarta.

Alma Fohströmin debyytti toi vihdoin myötätuulen oopperalle. Ensi illan
tulo nousi 1,984 markkaan -- enemmän kuin koskaan lukuunottamatta
keisarinäytäntöä v. 1876, ja useimmat seuraavat tuottivat koko joukon
toista tuhatta markkaa. -- Toisena Faust-iltana 11/1 oli laulajattaren
esitys jo varmempi ja täysi huone yhtä innostunut kuin ensi kerralla.
Ja kolmantena -- mutta kolmas ei tullutkaan kohta. Onhan elämässä usein
niin, että kun asiat kääntyvät hyvään päin saadaan enemmänkin kun on
uskallettu odottaa. Niin nytkin. Rva Achtékin tuli lisäämään
myötätuulen voimaa. Hän esiintyi Paminana Taikahuilussa 13/1 ja, kun
Faust oli annettu kolmannen kerran 16/1, Normassa 18/1. Emme tarvitse
sanoa, että nerokas taiteilija innostutti kuulijakuntaa, jonka
mielestä hän esitti molemmat roolit entistä kypsyneemmin ja sillä
aitodraamallisella hengellä, jonka lempeä luonto oli hänelle suonut --
eikä samassa määrässä kellekään toiselle suomalaiselle laulajattarelle.
Sitte seurasi 20/1 ja 23/1 neljäs ja viides Faust-näytäntö, joissa
yleisön ihastus ei ollut laimeampi kuin edellisissä.

Tässä näytäntöjen välissä on mainittava pari teatteria koskevaa
tapahtumaa. Lokakuun 21 p. pidetyssä yhtiökokouksessa oli väliaikainen
johtokunta suostunut pysymään toimessaan siksi kun yhtiön säännöt
olivat tulleet vahvistetuiksi, ja tämän tapahduttua oli 19/1 uusi
kokous, jossa valittiin varsinaisen johtokunnan jäseniksi: K. Bergbom,
Alex. Streng, A. Almberg, K. F. Wahlström ja V. Löfgren. Mainitun
suostumuksen ehtona oli, että eräät yhtiön osakkaat sitoutuisivat
yhdessä väliaikaisen (ja myöskin varsinaisen) johtokunnan jäsenten
kanssa vastaamaan näytäntövuotena mahdollisesti syntyvästä tappiosta.
Ne, jotka allekirjoittivat semmoisen sitoumuksen, olivat: A. Almberg,
Jaakko Forsman, V. Löfgren, K. F. Wahlström, Alex. Streng, E. G.
Palmén, Wald. Churberg, Yrjö Koskinen, K. F. Ignatius, Robert Rissanen,
S. Aejmelaeus, J. Ekroos, B. F. Godenhjelm, A. W. Mélart, A. Ahlström,
Afr. Kihlman, O. Donner, W. V. Forsman, Th. Rein, Z. J. Cleve,
J. Krohn.

Tiistaina 22/1 oli ylioppilastalolla teatterin matka-apurahaston
hyväksi suuret arpajaiset -- edelläkävijä useille samanlaisille
yrityksille, joilla varoja koottiin taidelaitostamme varten. Voittoja
vastaanottivat rvat D. Wallenius, K. Ekelund, I. Ekroos, E. Löfgren ja
A. Thuring sekä neidit J. Molander ja H. Palmén. Onni oli myötäinen --
se nähdään ei ainoastaan sanomista vaan myöskin Emilie Bergbomin
kirjeestä nti Elfvingille (1/2):

"Yhdessä tunnissa myytiin noin 7,000 arpaa à 1 mk. ja 2,000 olisi
varmaan mennyt lisää, mutta emme uskaltaneet panna niin paljo. Noin 420
markasta johtokunta oli ostanut voittoja; useimmat maalaajamme [A. von
Becker, Hj. Munsterhjelm, S. Falkman, Fanny Churberg, B. A. Godenhjelm,
S. Keinänen] lahjoittivat jonkun taulun ja muutoin tuli kauniita
voittoja tahoilta, joilta sitä olisi voinut vähimmän odottaa; oletan
puhtaan voiton nousevan 6,800 mk. -- Oopperan tulevaisuus on vielä
epätietoinen; fennomaaniset yritykset ovat kumminkin yleensä
varsin sitkeitä. Joulukuun alussa päätettiin että Morgonbladet
välttämättömästi oli lakkautettava, mutta neljä päivää myöhemmin
ilmoitettiin, että sitä jatketaan 'laajennetussa muodossa'. Toivokaamme
ettei oopperan käy samoin. Minulla yksityisesti ei ole mitään sen
kuolemaa vastaan -- päin vastoin. Meillä on aivan liiaksi ja liian
rasittavaa työtä -- minulla ilman penninkään korvausta ja Kaarlolla ei
suinkaan liian runsaasta palkkiosta, kun sitä vastoin hyvin
keskinkertaiset jäsenet eivät tiedä kuinka suuria palkkoja heidän on
vaatiminen. -- Hupaista on että Alma Fohström on meillä; minä
puolestani luen hänelle suureksi ansioksi, että hän niin erinomaisella
lujuudella esiintyy meillä, huolimatta loistavista tarjouksista, joita
hänelle on tehty toiselta taholta. Maaliskuun alussa hän lähtee, ja
silloin Ida Basilier tulee sijaan. -- Nyt olemme, Kaarlo ja minä, taas
terveinä; olen ollut huononlainen kolme ja Kaarlo pari viikkoa." --

Viidennessä Faust-näytännössä oli vähemmän väkeä (848 mk.) -- jota ei
sovi ihmetellä kun ajattelee että ooppera jo oli annettu yli 30 kertaa
--, sentähden oli uutta tarjottava. Juutalaistyttö, jota Helsingissä ei
koskaan oltu kuultu, meni 25/1. Turussa oli esityksessä vielä huomattu
epätasaisuuksia; nyt se suoritettiin niin ansiokkaasti, että uusi
laakeri liitettiin lauluosaston entisiin. Nti Lagus tulkitsi Rachelin
traagillista osaa sekä lauluun että näyttelemiseen nähden yhtä
viehättävästi kuin sydäntäkouristavasti, "osottaen että hänestä saattoi
tulla ensimäisen suuruuden tahti", ja yleisö ilmaisi myrskyisesti
ihastuksensa. Mutta sen ohella saivat runsasta tunnustusta nti Ingman
-- Eudora ja erittäinkin Navrátil -- Eleazar, jolla jälkimäisellä tässä
oli kenties paras roolinsa. Navrátilille, jonka hyväksi näytäntö
annettiin, ojennettiin laakeriseppele. Kardinaalina esiintyi
ansiokkaasti Bergholm ja Leopold prinssinä Himberg miellyttäen
laulullaan, mutta tapansa mukaan näytellen elottomasi! Kun muutkin
esiintyjät ja köörit hyvin pitivät puoliaan, oli kokonaisuuden vaikutus
tyydyttävintä laatua. Lopuksi Hrimalykin huudettiin esiin. Sama ooppera
esitettiin 27/1 ja 30/1, mutta silloin oli rva Achté Rachelina.
Traagillisena roolina tehtävä oli kuin luotu tälle laulajattarelle, ja
hänen esityksensä muodostuikin niin taiteelliseksi ja vaikuttavaksi,
että sentapaista harvoin nähdään. Jälkimäinen mainituista näytännöistä
oli viimeinen missä rva Achté tällä kertaa esiintyi kokonaisessa
roolissa, ja hyvin lukuisa yleisö ilmaisi esiinhuudoilla ja
kukkalaitteilla täysin määrin ihastuksensa. -- Helmikuun 1 p oli
Bergholmin hyväksi erikoinen näytäntö, jossa esitettiin osia Faust-,
Taikahuilu- ja Trubadurioopperoista ja siinä kuultiin samana iltana
kaikki etevimmät laulajattaret: rva Achté sekä neidit Fohström, Lagus
ja Ingman. Ensimainittu esiintyi viimeiseksi Leonorana.

Samaan aikaan kun Faust annettiin kuudennen kerran, 3/1, luettiin
Morgonbladetissa B:n kirjoittama arvostelu nti Fohströmistä
Margaretana, josta otamme pääkohdan. Huomautetaan että laulajatar,
toisin kuin Ida Basilier, edustaa etelämaalaista, Gounodin musiikin
mukaista käsitystä Gretchenistä, arvostelija lausuu:

"Jättäen sikseen perusjohteellisen eroavaisuuden roolin käsittämisessä
on tunnustettava, että nti Fohström on luonut jotakin lähes
mallikelpoista. -- Se lämpö ja sydämellisyys, joka ensi iltana antoi
hänen laululleen niin vastustamattoman sulouden, on joka kerralta yhä
enemmän määrännyt hänen näyttelemistäänkin, tehden roolin tulkitsemisen
niin eheämuotoiseksi, että se on myönnettävä oikeaksi taiteelliseksi
voitoksi. Varsinkin juveliaarialla nti Fohström on voittanut yleisön
vilkkaimman tunnustuksen, emmekä kiellä, että hieno vivahduttaminen ja
äänen kristalliheleys, eritoten siinä kohden, on kaiken kiitoksen
yläpuolella, mutta samalla uskallamme huomauttaa, että vielä perjantain
ja sunnuntain näytännöissä eräs oikean käden liikunto Gretchenin
katsoessa peiliin sekä suuri liikunto aarian lopussa muistuttivat
plastiikkaopinnoista. -- Sitä vastoin voimme hänen käsitykselleen
viimeisissä näytöksissä antaa mitä ehdottomimmat kiitoslauseet. Tässä
hänen näyttelemisensä oli sydäntäkouristavaa ja tarmokasta, astumatta
esteettisen sopusuhtaisuuden yli; tositeossa siinä nähtiin lapsekas,
innostunut tyttö, joka onnettomuudessaan esiintyi ihastuttavampana kuin
itse korkeimman onnensa päivinä." -- --

Tällä aikaa oli valmiiksi harjotettu uusi ooppera, Bellinin
_Unissakävijä_, jossa nti Fohströmillä oli toinen debyyttiroolinsa. Se
esitettiin ensi kerran 8/2, ja päämielenkiinto kohdistui luonnollisesti
Aminan osaan, jossa suosittu laulajatar esiintyi. Morgonbladetin mukaan
"rohkeimmat toivomukset täyttyivätkin alkuperäisen ja soman sekä
tarpeen tullen todella sydäntäkouristavankin kuvauksen kautta, jolla
hän osasi suorittaa tehtävänsä, ja erittäinkin erinomaisen laulun
kautta, jota ei voinut kyllin kiittää ja jossa taiteilijattaren
koloratuuri näyttäytyi mitä oivallisimmassa valossaan. Toisetkin, nti
Ingman -- Elisa sekä Navrátil -- Alvino ja Kiljander -- Rudolf, saivat
ansaittua tunnustusta, mutta enimmät suosionosotukset tuli tietysti nti
Fohströmin osalle." -- Toisen näytännön jälkeen 10/2 lisätään:

"Nti Fohström ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen Aminastaan, josta hän
laulullaan ja esityksellään yleensä osaa luoda ylen liikuttavan ja
sydämeen tunkevan kuvan. Hänen laulunsa on niin kaunis, niin
innostuttava, että laulajattarelta, vaikka hän onkin vasta-alkava
näyttämöllä, tuskin voi pyytää jotakin parempaa. Se joka epäilee että
koloratuurilaululla voidaan ilmaista surua ja tuskaa, kuulkoon nti
Fohströmin andantea loppuaariassa. Mestarillinen tapa, millä hän
varsinkin tämän andanten vahvasti väritetyissä loppusävelissä tuo esiin
Aminan valituksen, ei voi olla herättämättä ihmettelyä. Loistavan
ihastuttavasti nti Fohström laulaa myöskin allegro-osan, joka tulkitsee
Aminan vilpittömän ilon. Näytännön lopussa huudettiin laulajatar
riemulla esiin neljä viisi kertaa. Nti Ingmanin laulussa Elisana on
hienoutta ja suloa ja koloratuuritaitoa, Navrátil on lämmin ja
viehättävä, vaikkei osa ole edullisimpia hänelle, ja Kiljander laulaa
taitavasti, kuitenkaan täysin täyttämättä osaansa." --

Kaksi päivää myöhemmin oli lauluyhdistyksen konsertti, jossa Schumannin
sävelteos Paratiisi ja Peri esitettiin neitien Fohströmin ja Laguksen
sekä Navrátilin avulla; mutta silti oopperanäytännöt jatkuivat
tasaisesti. Juutalaistyttö annettiin 13 ja 17 p. ja Unissakävijä 15,
16, 19, 21, ja 24 p., ja esiintyjät olivat koko ajan samat paitse että
Vuorio 17/2 menestyksellisesti lauloi Leopold prinssin osan (Himbergin
sijasta). Vähitellen kävi yleisö harvalukuisemmaksi, vaikka ihastus ei
sentään vähentynyt, sillä kumpikin primadonna, Lagus Rachelina ja
Fohström Aminana, kotiutui kotiutumistaan rooliinsa ja kunakin iltana
kuulijakunta luuli kuulleensa entistä täydellisempää. -- Viimeinen
näytäntö helmikuulla (27 p.) annettiin nti Fohströmin hyväksi ja
esitettiin silloin kohtauksia oopperoista: Unissakävijä, Stradella,
Musta domino ja Dinorah, josta viimeisestä resetinsaaja mestarillisesti
lauloi "varjoaarian". Huone oli täynnä ja laulajatar suurten
suosionosotusten esineenä. Venäläinen osa yleisöä lahjotti
taiteilijattarelle kultaisen rannerenkaan.

Maaliskuuta kului melkein kokonainen viikko ilman näytäntöä; ainoastaan
3/3 oli yliopiston juhlasalissa oopperakonsertti. Harjotettiin näet
Luciaa, jonka nimiroolissa nti Fohström oli esiintyvä. Se tapahtui 6/3
ja laulajattaren menestys oli täydellinen, vaikka esitys hänen
luontonsa mukaan oli "paljon hiljaisempi" kuin rva Achtén.
Mielipuolisuuskohtaukselle nti Fohström antoi hiljaisen, lempeän
tylsämielisyyden leiman, jonka hymyilystä epätoivo kuitenkin ilmeni
yhtä voimakkaasti kuin rajuista tunteenpurkauksista. Lord Ashtonin osa
oli uskottu Kiljanderille, jonka laulajan sairastumisen tähden näytäntö
uudistettiin vasta 13/3. Välillä annettiin 8/3 Faust ja 10/3 osia
Luciasta, Ernanista ja Dinorahsta. Ja koska nti Fohströmin vierailu oli
loppumaisillaan, pidettiin hänelle Arkadiateatterin lämpiössä
jäähyväiskemut, joihin hänen ihailijansa olivat lukuisasti
kokoontuneet. Th. Rein piti kunniavieraalle puheen, mainiten kuinka
Suomalainen ooppera oli äkkiä syntynyt niinkuin Pohjolan kevät puhkeaa
kukoistukseen ja kiittäen laulajatarta siitä että hän oli käyttänyt
taivaan lahjottaman kykynsä suomalaisen taiteen palvelukseen. --
Hyvästijättö-näytäntö 15/3, jonka ohjelman muodostivat: kolmas näytös
Unissakävijästä, neljäs Faustista sekä Dinorah-kohtaukset, tuli samoin
kuin laulajattaren ensi ilta loistavaksi kunnianosotus-tilaisuudeksi.
Joka lippu oli myyty ja tunnelma semmoinen kuin ainoastaan
kukkuroillaan täydessä huoneessa saattaa kehittyä. Kun laulajatar illan
kuluessa tavan takaa oli huudettu esiin, annettiin ja heitettiin
hänelle lopussa kymmenkunta kukkakimppua ja laakeriseppele ja erinäisiä
kallisarvoisia lahjoja. Niistä oli huomattavin komea kaulavyö ja
mitaljonki muinaispohjalaista tyyliä (Mellinin tekemä 700 markasta),
johon oli kaiverrettu sanat: _"Suomalaisen oopperan ystäviltä
15/3 1878. Amina. Margareta. Lucia."_[118] Sitä paitse venäläinen
yleisö nytkin antoi useita kultakoristuksia. Viihdyttääkseen yleisöä
taiteilijatar Hrimalyn säestäessä lauloi: "En voi sua unhoittaa poijes"
ja "Ah voi kuinka kauhiasti", ajattelematta että hän siten vain heitti
öljyä tuleen. Kun salonki vihdoin tyhjeni, töytäsi joukko ihailijoita
näyttämölle ja siellä he "eläköön huutojen kaikuessa" tuolilla
kantoivat laulajatarta. Sen jälkeen hän pääsi muuttamaan pukua; mutta
kun hänen piti lähteä kotiinsa, olivat Nuijan laulajat eteisessä häntä
vastaanottamassa ja seurasivat häntä laulaen kotia.

Morgonbladetin arvostelija lausui nti Fohströmin Dinorahsta, kuultuaan
sen toisen kerran hyvästijättö-iltana: "Laulajattaren esiintyminen
tässä osassa lienee ilman epäilyksiä huippukohtana kaikesta siitä mitä
hän täällä on aikaansaanut taidelaulussa ja sulokkaassa esiintymisessä.
Se lapsekas joskin Meyerbeerintapaisesti hienostettu naivisuus, joka
näyttää kuuluvan Dinorahn luonteeseen hänen milloin laulaen milloin
tanssien leikkiessään varjonsa kanssa, se sai nti Fohströmissä todella
hurmaavan ilmaisun, jossa tyylikäs täsmällisyys sekä taiteellinen mutta
samalla luonteva sulous yhtyivät, ja me luulemme julkilausuvamme
yleisön yksimielisen ajatuksen, kun me kiitämme siitä että tämä
korkeasti kehittyneen lyyrillisen taiteen helmi oli sijotettu
ohjelmaan."

Aamulla 17/3 oli nti Fohströmin matkustaminen Pietarin kautta
Berliniin. Silloinkin laulajat kokoontuivat ja lauloivat odotussalissa
ja asemasillalla. Ja niin nuori tenhotar lähti, mutta ulkomaillekin
häntä seurasivat kotimaisten ystävien tunteenilmaisut. G. W. Edlundin
toimesta lähetettiin Lyybekin kautta Berliniin sähkösanoma, että nti
Fohströmille hänen ensi kerran esiintyessään Berlinissä oli annettava
kukkakimppu valkoisilla nauhoilla, joihin oli painettu sanat:
"Sydämelliset tervehdykset ystäviltä Suomessa". Tämän laulajatar saikin
9/4, sinä onnellisena iltana, jona hän ensi kerran esiintyi huoneen
täyttävän, valitun yleisön edessä Krollin Teatterissa. Todistukseksi
ettei ylempänä esitetyt kotimaiset arvostelut olleet liioteltuja ja
puolueellisia otamme tähän H. Truhnin arvostelun Berliner
Tageblattista, joka oli kaikkein maltillisimpia:

"Johtaja R. Bialin italialaisella oopperalla on merkittävänä uusi,
merkillinen menestys. Lauvantaina esiintyi ensi kerran Signora Alma
Fohström, nuori suomalainen neiti ja mainion maestra di bel canto
Henriette Nissenin oppilas, Aminana Bellinin Somnambulassa. Nti
Fohström on, niinkuin näyttää, vielä hyvin nuori, skandinavilaisesti
vaaleaverinen nainen ja hänellä on helkkyvä soprano, joka kohoaa
kolmiviivaiseen es'iin asti. Signora Alma on taitoon nähden täysin
kypsynyt. Vaikeimmatkin juoksutukset hän leikkien esittää ja -- mikä on
pääasia -- puhtaalla ääntämisellä; toivoisimme vain, että äänen
väritys, erittäinkin e-ääntiöllä olisi un poco piu oscuro [hieman
tummempi]; mutta skandinavilaisissa kielissä on merkillisen kirkas e
yleinen. Jenny Lind osasi kuitenkin vapautua siitä, ja varmaan nti
Fohström vähällä harjotuksella on tekevä samoin. Lukuisa yleisö
vastaanotti ensikertalaisen erinomaisella mielihyvällä eikä signora
Alma jäänyt vaille tavallisia suosionosotuksia, kukkienheitot siihen
luettuna." --

Siinä signora Alman ensi voitto ulkomailla. Toisia seurasi; mutta
meidän täytyy palata kotimaahan.

       *       *       *       *       *

Vaihtelun vuoksi ja muutoinkin on kertomuksen nyt käännyttävä
puheosastoon, joka, niinkuin lukijamme muistanee, vähää ennen joulua
muutti Helsingistä _Tampereelle_. Täällä annettiin noin neljän viikon
aikana 14 näytäntöä, ensimäinen 20/12 ja viimeinen 21/1. Ohjelmistosta
sanottakoon vain, että Daniel Hjort, Nummisuutarit, Hellät sukulaiset
ja Kevään oikkuja menivät kukin kaksi kertaa; Viuluniekka, Karkurit
y.m. yhden kerran. Uusi oli ainoastaan Benedixin 3-näytöksinen _Hellät
sukulaiset_, jonka Törmänen oli suomentanut. Ylipäätään tamperelaiset
eivät olleet teatterituulella. "Tulot menevät yhä alaspäin", Vilho
valittaa 12/1, "Ohdakkeet ja laakeri ja Kevään oikkuja, joka
jälkimäinen suuresti miellytti yleisöä, tuottivat ainoastaan 211 mk.
Eikä Nummisuutaritkaan antanut enempää kuin 286 mk. Toivon kuitenkin
huomenna saavamme täyden huoneen, sillä Nummisuutarit näkyy luovan
itselleen ystäviä väkisinkin." -- "Hellät sukulaiset", Vilho kirjoittaa
20/1, "annettiin täällä perjantaina arvaamattoman suurella
menestyksellä. En koskaan ennen ole nähnyt Tampereen yleisöä niin
innostuneena kuin nyt, mutta paha kyllä olivat tulot huonot, ainoastaan
206 mk." -- Kaksi viimeistä huonetta oli täynnä, mutta kumminkin
Tampereellakin olo päättyi tappiolla -- menoja oli 685 mk enemmän kuin
tuloja.

Tampereelta seurue muutti _Hämeenlinnaan_, jossa ohjelmisto
ensimäisestä illasta 25/1 alkaen Vilhon äkkinäisen sairastumisen tähden
tuli aivan toisellaiseksi kuin suunniteltu oli. Hän kirjoittaa näet
keskiviikkona 30/1, että hän edellisestä torstaista oli ollut vuoteen
omana. Hellät sukulaiset oli ilmoitettu, mutta kuitenkin täytyi alottaa
Karkureilla. Paitse pikku kappaleita esitettiin sitte Daniel Hjort,
Hellät sukulaiset ja Kylänheittiö kukin kaksi kertaa sekä Narcisse
Rameau ja ja Enon rahat kumpikin kerran. Mustalainenkin annettiin kaksi
kertaa, mutta siitä oli hirmunen vastus; "Glantz, Törmänen ja hyvä nti
Tötterman ovat niinkuin mustalaiset juosseet talosta taloon" kysymässä
pianoa lainaksi. -- Runebergin syntymäpäivänä 5/2 oli ohjelma laadittu
tilaisuuden mukaan. Siinä vaihteli kuvaelmia tanssi- ja laulunumerojen
kanssa. -- Näytäntöjen luku oli täälläkin 14; viimeinen 20/2. Tulot
olivat yleensä huonot, joten Hämeenlinnankin "sesjuuri" päättyi noin
1,000 mk:n tappioon.

Täältä seurue suuntasi matkansa _Turkuun_ ja siellä sitä kohtasi
menestys, joka oli omansa virkistämään näyttelijäin mieliä. Ensi iltana
24/2 annettiin Enon rahat eikä ainoastaan huone ollut hyvä, vaan
arvostelijatkin olivat tyytyväisiä esitykseen. Jälkimäiset tunnustivat,
että seurue niinä kolmena vuotena, joina se oli pysyttäytynyt kaukana
Turusta, oli kunnioittavasti edistynyt. "Kokonaisuuden yli", Nervander
lausui, "lepäsi tasaisuus, joka kiitettävällä tavalla koetti korvata
illusioonia, huvinäytelmän henkilöt olivat kaikki selväpiirteisesti
käsitetyt ja muutamat esitettiinkin varsin hyvin." -- Kylänheittiö meni
27/2 ja 3/3. "Esiintyjät saivat osakseen vilkkaita suosionosotuksia",
sama arvostelija kirjoittaa, "ja enimmän nuori, lupaava näyttelijätär
nti Aalberg, joka huudettiin esiin sekä kolmannen että neljännen
näytöksen jälkeen." -- Kiven näytelmistä esitettiin Lea 1/3 ja 17/3 ja
sai nti Avellan täyden tunnustuksen nimiroolin suorituksesta, Kihlaus
kerran ja Nummisuutarit kolme kertaa (6/3, 10/3, 14/3). Viimemainitusta
Nervander laati seikkaperäisen selostelun ruotsinkieliselle yleisölleen
ja sen jälkeen laajan arvostelun esityksestä, josta otamme pääkohdat:

-- "Nummisuutarit on annettu kaksi kertaa hyvin lukuisalle yleisölle.
Esitys ansaitsee oikeutettua kiitosta; miltei kaikki roolit
suoritettiin todenperäisesti ja luontehikkaasti. Hra Leino, joka
näytteli Eskon kaikkea muuta kuin helppoa osaa, osotti yhtä viehättävää
käsitystä itsepäisen kunnon miehen luonteesta kuin kiitettävää,
taiteellista malttia esityksessä ilman että hän sentähden olisi
arastellut hullunkurisissa olosuhteissa. Hra Kallion Sepeteus on hänen
parhaimpia roolejaan ja hän on siitä luonut pysyvän tyypin. Hra Vilho
on niinikään oivallinen Topias, joskin hän enemmän kuin tarpeellista on
muistuttaa luomaansa mestarillista kraatarin tyyppiä Kihlauksessa. Hra
Böök teki Mikko Vilkastuksesta mitä eloisimman, reippaimman ja
iloisimman velikullan. -- Yhteisnäytteleminen, millä mainitut neljä
näyttelijää suorittivat useat kohtaukset, ei jättänyt ankarimmallekaan
kritiikille mitään toivomista ja häiriintymättömällä nautinnolla on
kauvan muistissa säilytettävä heidän pienimpiin piirteisiin saakka
uskollinen, perin koomillinen esityksensä esim. mainiosta
puumerkkikohtauksesta ensimäisessä näytöksessä. Nti Savolainen teki
sangen hyvin kun oli niin maltillinen ankaran ja toimeliaan Martan
roolissa. Nti Aalberg oli yhtä kaunis kuin lystikäs jotenkin
proosamaisen nuoren morsiamen esittäjä eikä Lundahlin Karrikaan
kaivannut luonnontodellisuutta. Sivuosatkin näyteltiin enimmäkseen
hyvin, joten näytäntö tuotti katsojalle paljo hupia. -- -- [Nähtävästi
oli yleisössä kuitenkin semmoisia, joista näytelmä oli 'raaka', sillä
niitä varten kai huomautetaan:] Jos suuri yleisömme olisi nähnyt
Holbergin komedioja, esim. Lapsivuode-huoneen, esitettävän
Kööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa taikka Molièren Lääkäri
vastoin tahtoansa Parisissa melkein sanoisimme Europan teatteriyleisön
valiojoukolle, silloin varmaan ja ilman epäilyksiä hullunkurisen ja
'raa'an' läpi Kiven komediassa havaittaisiin se humoristinen,
tosi-inhimillinen ja hyvä, joka siinä virtaa jopa runsaamminkin kuin
suurten mestarien Holbergin ja Molièren luomissa burleskimaisissa
kuvauksissa tanskalaisista ja ranskalaisista kansankohtauksista!" --

Paljo vähemmän tunnustusta annettiin, niinkuin ymmärrettävissä on,
Daniel Hjortin esityksestä, kun se näyteltiin 13/3 ja 20/3, ensi
kerralla täpötäydelle (939:60 mk, suurin tulo koko aikana), toisella
hyvälle huoneelle. Yleisvaikutus oli tosin niin hyvä, ettei lainkaan
moitittu että tämä murhenäytelmä oli liitetty ohjelmistoon, mutta silti
havaittiin runsaasti puutteellisuuksia. Muitten edelle asetettiin rva
Aspegren ja nti Avellan. Katrista Nervander sanoo ei koskaan nähneensä
yksilöllisempää kuvaa kuin rva Aspegrenin luoma, jossa oli voimaa ja
syvyyttä ja myötänsä tempaavaa totuutta ja joka ylipäätään oli etevintä
mitä nuori seurue oli kyennyt tuottamaan. Nti Avellan osotti, että hän
ei tyydy ennen kun on saanut itselleen selväksi esitettävänsä henkilön
ja hän olikin hyvällä tiellä antamassa historiallisen kuvan Sigrid
Stålarmista, joskin syventyminen ei ollut riittävä ja tunnetta oli
kuuleminen enemmän kuin mietiskelyä.

Daniel Hjort-näytäntöjen välillä oli 15/3 oikea uutukais-ilta.
Silloin näyteltiin Bartholdus Simoniksen ja Lallin tekijän kolmas
historiallinen näytelmä _Raatimiehen tytär_, jonka romanttinen toiminta
tapahtuu Turussa 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupungin ja
tuomiokirkon. Päärooleissa esiintyivät: Kivekäs -- Otto Rud (ainoa
historiallinen henkilö), Böök -- Rolf Jute, nuori tanskalainen ritari,
nti Avellan -- Barbro, raatimiehen tytär, Lundahl -- Antero Suurpää,
raatimies Turussa. Vilho kirjoittaa siitä 18/3: "Jahnssonin
draamallinen kuvaus, Raatimiehen tytär, teki, kuten jo ennalta
pelättävä oli, melkein fiaskon. Ihmiset istuivat jäykkinä kuin kannot.
Ainoastaan viimeiselle näytökselle taputettiin käsiä, ja tekijä
huudettiin esiin, luullakseni uteliaisuudesta taikka ilkeydestä. Itse
näytteleminen kävi keskinkertaisesti. Nunnain laulut, ukkoset, salamat
ja tulipalot menivät hyvin; mutta Jahnsson on taas suuttunut teatteriin
ja heittää koko fiaskon näyttelijäin niskoille. Ihmeellistä kyllä hän
vaatii meitä kuitenkin antamaan näytelmänsä uudestaan. Sitä paitse hän
ahdistaa minua tekijäpalkkiosta, jonka arvelee noin 200 markaksi. Illan
tulo nousi noin 500 markkaan. Kihlaus [jälkinäytelmänä] miellytti
suuresti." -- "Sunnuntaina [17/3] oli tulo 600 mk. Näytäntö kaikin
puolin onnistunut: Lea meni jalosti, Kalatyttö kiitettävästi,
Mustalainen mainiosti. Yleisö erinomaisen tyytyväinen." --

Nähtävästi oli aikomus ollut viipyä ainoastaan kuukauden Turussa ja
sitte matkustaa Poriin, mutta tätä Vilho kirjeessään vastustaa:

"Tuo Porin matka minua melkein hirvittää. Keli on tätä nykyä semmoinen,
ettei kelpaa reki eikä rattaat. Terve ruumis semmoisen retken kestänee,
mutta minä poloinen pelkään jääväni tielle. Mutta huolimatta minusta
tai muista yksityisistä, eiköhän olisi paras pysyä täällä niin kauvan
kun yleisö käy teatterissa. -- Matka tällä ajalla ja kelillä tulee
teatterille kovin kalliiksi, arvaamattoman kalliiksi, jos matkan vaivat
sairastuttaisi näyttelijöitä. Toiselta puolen katsoen, mikä hyöty että
saadaan kauvemmin näytellä oikealla ja avaralla näyttämöllä ankaran
kritiikin alla! Emmekä me Porissa millään keinoin saa niin hyviä tuloja
kuin meillä on ollut täällä."

Tositeossa seurue jäi Turkuun huhtikuun keskivaiheille; viimeinen
näytäntö oli 14/4. Loppuajan näytännöistä tarjosi vain 24/3 annettu
ohjelmistolle uutta, nimittäin V. Hugon murhenäytelmän _Angelo_, Tuokon
suomentamana. Naiselliset pääroolit Katarina Bragadini ja Tisbe olivat
nti Avellanin ja rva Aspegrenin käsissä ja esitettiin sangen
ansiokkaasti. Edellisestä sanotaan Å. P:ssa, että hän lupaa kehittyä
suomalaisen näyttämön koristukseksi. Miehiset roolit, Böök -- Rodolfo
poisluettuna, jäivät sitä vastoin kokonaan varjoon. -- Huhtikuulla
mainittakoon vain Preciosa, joka meni kolme kertaa tavallisella
menestyksellä. Yhdessä näistä näytännöistä tapahtui ikävä "skandaali",
johon Turun lehdissä nähdään viittauksia. Eräs nuori näyttelijä astui
näet näyttämölle semmoisessa tilassa, että katsojat kohta huomasivat
hänen nauttineen liiaksi väkeviä. Asianomainen rankaisi itseänsä
eroamalla seurueesta. Vilho, jota johtajana syytettiin asiasta,
puolusti itseään sillä että hän, kun hänellä itsellään oli rooli
kappaleessa, ei tiennyt asiasta ennen kun se oli tapahtunut. --
Tavalliset läksiäiskekkerit pidettiin seurueelle teatterin lämpiössä
17/4 ja esiintyivät siinä puhujina tri A. W. Jahnsson, pastori K. R.
Malmström sekä maisteri A. Malmgren. Vielä on tältä Turussa käynniltä
merkittävä, että silloin seurueeseen tuli _Axel Ahlberg_, josta aikaa
voittaen oli kehittyvä yksi teatterin etevimpiä näyttelijöitä. Ahlberg
oli Turussa syntynyt, merikapteenin poika ja ylioppilas v:lta 1872.

Viipyminen Turussa teki että seurue 23/4 saattoi meritse Ilma-laivalla
suorittaa matkan _Poriin_. Erinäiset seikat -- luultavasti täytyi
laivan lähtemistä odottaa -- vaikuttivat kumminkin, että viimeisen
turkulaisen ja ensimäisen porilaisen näytännön välillä kului 12 päivää;
jälkimäinen oli näet 26/4, jolloin melkein täydelle huoneelle
esitettiin Ohdakkeet ja laakeri sekä Onhan pappa sen sallinut.
Ennestään tiedämme että Porissa rakastettiin isoja kappaleita ja
enimmäkseen niitä annettiinkin. Nummisuutarit meni kaksi kertaa ja
samoin Kylänheittiö, Angelo, Aksel ja Walborg ja Daniel Hjort; yhden
kerran sitä vastoin meni kukin seuraavista koko illan näytelmistä;
Hellät sukulaiset (Ida Aalbergin hyväksi), Sirkka, Konkurssi, Katarina
Howard ja Oma Toivoni sekä ainoa ohjelmistolle uusi Törmäsen suomentama
Hostrupin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Maantien varrella_ (Eventyr paa
fodreisen). Kaikkiaan oli näytäntöjen luku 19, ja viimeinen tapahtui
14/6.

Kirjeistä poimimme pikkutietoja. Hellät sukulaiset sujui kolmen
lisäharjotuksen jälkeen mainiosti ja miellytti suuresti; vilkasta
suosiota osotettiin Vilholle, rva Lundahlille ja tietysti
resetinsaajalle, nti Aalbergille, joka sai kaksi kukkakimppua. Toinen
näistä oli varustettu punaisilla nauhoilla ja ruotsinkielisellä(!)
omistuskirjoituksella, ja oli siihen kiinnitetty 700 markkaa sisältävä
kirjekuori. Illan tulo oli 312 mk. Muutoin tuotti Nummisuutarit ensi
iltana 342, toisena 317, ja Kylänheittiö toisella kerralla 321 mk.
Angelossa nti Avellan erittäin miellytti yleisöä, niin että sai
kukkakimpun. -- Axel Ahlbergista Vilho sanoo toivovansa paljon hyvää.
"Hän käsittää tehtävänsä varsin järkevästi. Kun hän vain saisi hyvän
ohjauksen kielessä ja lausumisessa." Schillerin Rosvoja -- Törmänen oli
suomentanut näytelmän -- harjotettiin ahkerasti, mutta Vilhon mielestä
oli paras lykätä sen näytteleminen, jotta esitys tulisi kypsemmäksi.
Porissa oli nyt seurueen hartaana apumiehenä ja tukena rahastonhoidossa
y.m. maisteri Oskar Hynén, joka erinäisistä kirjeistä päättäen näyttää
suurella huolella ja vaivojaan säästämättä valvoneen teatterin parasta.
Lopputulos oli kuitenkin huono, niin että apua tarvittiin Helsingistä
asioiden selvittämiseksi.

Näytäntöjen päätyttyä seurue hajosi kesälomalle, jälleen alottaakseen
toimensa Kuopiossa heinäkuun keskivaiheilla.[119]

       *       *       *       *       *

Jätimme lauluosaston silloin kun Alma Fohströmin vierailu 15/3 oli
päättynyt; nyt on katsottava millaiseksi loppupuoli kevätkautta sille
muodostui. -- _Ida Basilier_ oli, syksyllä ja talvella laulettuansa
Englannissa ja Norjassa, Hankoniemen kautta 9/3 saapunut Helsinkiin.
Syystä kun Mozartin _Don Juania_ harjotettiin, lykkääntyi kuitenkin
laulajattaren ensi esiintyminen 21 p:ään, jolloin annettiin Sevillan
Parranajaja Kiljander -- Figaron hyväksi. Rosinaa tervehdittiin,
niinkuin aina, esiinhuudoilla ja kukilla. Näytäntö uudistettiin vielä
24/3, jonka jälkeen 25/3 esitettiin kohtauksia Taikahuilusta ja
Stradellasta. Sitte vasta, 27/3, tuli Don Juanin kauvan valmistettu ja
odotettu ensi ilta. -- Huone oli täpösen täynnä, ja ilolla yleisö
jälleen oli todistajana läsnä, kun Suomalainen teatteri leikkasi
kauniin voittolaakerin. Sillä pelkillä kotimaisilla voimilla
suoritettiin tämä säveltaiteen mestariteos tavalla, jota kannatti
verrata monen paljo suuremman näyttämön esitykseen. Se oli kunniakas
ilta suomalaiselle oopperalle ja hyvin ansaittuja olivat
suosionosotukset, joita tuhlaamalla jaettiin päähenkilöille Bruno
Holmille -- Don Juan ja neideille Ida Basilier -- Zerlina, Naëmi Ingman
-- donna Elvira ja Lydia Lagus -- donna Anna sekä Hrimalylle.
Sivuosissa esiintyivät Bergholm -- Leporello, Vuorio -- don Ottavio,
J. E. Cajanus[120] -- kuvernööri.

Kun ooppera oli annettu neljä kertaa korotetuilla ja kerran (2/4)
tavallisilla hinnoilla, kohtaamme Morgonbladetissa B:n kirjoittaman
seikkaperäisen arvostelun, josta otamme seuraavat piirteet:

Holm, joka kuukauden ajan Pietarissa etevimpäin italialaisten
laulajain[121] johdolla oli tutkinut rooliansa, oli ensimäisinä iltoina
sekä laulussa että näyttelemisessä hieman epävarma, mutta ilta illalta
hän suoritti ylen vaikean tehtävänsä tasaisemmin, hienommin ja
johdonmukaisemmin. Laadultaan erinomaisen hieno ja luontehikas
kvartetti ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa ja vielä enemmän toisen
näytöksen yhteislaulu todistivat tämän parhaiten; kummassakin kohdassa
havaitsi, kuinka hyvin Holm kykeni esittämään Mozartin nerokasta
luonnekuvausta rohkeasta aatelismiehestä, hän kun joka hetki hallitsi
yhtä hyvin muut äänet kuin myöskin kiitettävällä tavalla draamallisesti
koko situatsionin. Tämmöiset ansiot yhdistyneinä luonnon antamaan
ihanaan ääneen, vartaloon ja olentoon oikeuttavat asettamaan hänen Don
Juaninsa hyvin korkealle. -- Nti Basilierin ranskalainen koulu tuli
siellä täällä kuuluviin, mutta siitä huolimatta oli hänen laulunsa
hienosti vivahdutettua ja tunnelmallisesti sopusointuista. Oikea helmi
oli esim. aaria, jolla Zerlina koetti viihdyttää Masetton vihaa. -- Nti
Lagus oli varsin etevä donna Annana. Ihanat sävelet, jotka tulkitsevat
kainon, jalon tytön tuskaa, alakuloisuutta ja vihastusta, saivat tosin
laulajattaren ponnistamaan kaunista ääntään, mutta siinä ei ilmaantunut
mitään häiritsevää, eikä ole kuulunut kuin yksimielinen tunnustus siitä
tavasta, jolla hän esitti loistavan resitatiivin ja aarian ensi
näytöksen toisessa kuvaelmassa sekä donna Annan viimeisen aarian. --
Nti Ingman oli oikein käsittänyt tehtävänsä, joka on oopperan
vaikeimpia. Todellisella tyydytyksellä kuultiin Elviran ensimäinen
aaria ja hänen äänensä oli vaikuttavasti osallisena ihanassa
sekstetissä kolmannen näytöksen lopussa. Vihdoin vakava tunnelma hänen
kehotuksessaan Don Juanille viime näytöksessä oli olosuhteiden mukainen
ja tuotti osalle jalon, sovinnollisen ilmeen. Leporellon osa ei sopinut
Bergholmille, eikä Vuorio, kokematon kun oli näyttämöllä, voinut
tyydyttää Ottaviona, mutta edellisen laulun nuhteettomuus ja
jälkimäisen kaunis, sulava ääni teki kuitenkin miellyttävän
vaikutuksen. -- Hrimalylle tuli erityinen kiitos hänen työstään, joka
oli hyvä näyte taiteellisesta kyvystä ja väsymättömästä tarmosta.

Eräs sairaustapaus häiritsi näytäntöjen tasaista menoa. Yksi näytäntö
jäi kokonaan antamatta, 7/4 esitettiin kohtauksia Don Juanista ja
Taikahuilusta sekä Jeannetten häät ja vasta 10/4 ja 14/4 meni taas Don
Juan, välissä 12/4, Hrimalyn hyväksi, Juutalaistyttö. Tämän näytännön
lopussa ansiokas orkesterinjohtaja tuli huomattavan kunnianosotuksen
esineeksi. Hänelle annettiin kukkakimppuja (yksi johtokunnalta), kaksi
laakeriseppelettä (toinen orkesterin jäseniltä) ja kultasormus
(oopperan taiteilijoilta). -- Nämä näytännöt olivat viimeiset
pääsiäisen edellä.

Tähän pistämme otteen eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä nti
Elfvingille (24/4):

-- "Hupaista oli että puheosasto erosi Turusta niinkuin tapahtui;
taloudellinen tulos tosin ei ollut loistava, mutta parempaa ei voisi
missään odottaa näinä vaikeina aikoina. Kumminkin voidaan tästä lähtien
Turku aina ottaa lukuun. -- Olemme puolestamme tyytyväiset, ja sinun
ansiosi on että teatteri tuli Turkuun. -- Toukokuun keskivaiheilla
Kaarlon täytyy matkustaa Poriin sopimaan palkkaehdoista; luultavaa on
että moni tulee sanomaan: 'minä eroan', sillä mahdotonta on antaa
palkkavaatimusten nousta kuinka korkealle tahansa. Velat kasvavat ja
meidän täytyy entistä enemmän sovittaa suu säkkiä myöten. Totta kyllä
voidaan sanoa, että ooppera nielee enemmän kuin puheosasto,
mutta muistettava on jälkimäisen suuri kannatus; mutta ovathan
puhenäyttämönkin menot suuremmat kuin sen tulot. -- Hyvin ikävä oli
Törmäsen eroaminen, hän on melkein korvaamaton -- niin näppärä ja hyvä
hän on suomentajana. Näyttämöllä hänen sijansa on helposti täytetty,
mutta kuinka vaikea on saada hyviä käännöksiä, sitä et arvaakaan. --
Sanomista olet nähnyt, että Hrimaly on mennyt ruotsalaisten puolelle!
Samalla aikaa kun hän neuvotteli heidän kanssaan, hän vakuutti että
hän ei mitenkään voisi menetellä niin! 'Ainoastaan jos hän olisi
saksalainen taikka juutalainen', se voisi tulla kysymykseen. -- Annan
hänen suurelle kyvylleen täyden tunnustukseni, mutta kumminkaan en tule
kaipaamaan häntä, sillä koko kevätkauden hän on ollut ikävänlainen.
Vahinko että Vilho on niin kivuloinen ja saamaton; mitä luonteeseen
tulee on hän kumminkin jalompi ja parempi kuin useimmat muut. Vaikka
hän on niin monta vuotta ollut johtajana ja usein ollut pakotettu yksin
päättämään asioista, ei hän sittenkään ole tullut sille tyrannimaiselle
ja itsevaltiaalle kannalle, jolle niin helposti asettuu täällä
teatterissa. Vilhon hyvät puolet pistävät silmään kun vertaa häntä
toisiin ja erikoisesti on ollut niin laita verratessa häntä Hrimalyyn.
-- Ikävä että kaikki taas on lykätty viime hetkeen; 29/4 on kokous,
jossa päätetään tulevaisuudesta. Kaarlo tahtoo kovin matkustaa
ulkomaille ensi vuonna ja siinä tapauksessa ei kaikki voi olla niin
järjestettyä kuin nyt." --

Pääsiäisen jälkeen alettiin 22/4 Juutalaistytöllä, jossa Lydia Lagus ja
Navrátil herättivät yhä lämpimämpää myötätuntoisuutta. Sairaustapauksen
takia esitettiin 26/4 Martha; mutta 28/4 ja 30/4 sekä 2/5 jälleen Don
Juan. Keskimäinen näistä näytännöistä annettiin Bruno Holmin hyväksi;
huone oli hyvä, ja tyytyväinen yleisö ilmaisi runsain määrin suosiotaan
laulajalle. Jopa ojennettiin hänelle ensimäinen laakeriseppelekin.
Juutalaistyttö seurasi 5/5, ja 10/5 annettiin Lydia Laguksen hyväksi
näytöksiä (2, 3, 4) samasta oopperasta sekä yksi näytös (2)
Noita-ampujasta. Yleisö oli lukuisa, ja "nti Lagus, joka Rachelina sekä
Agathana oli oikein haltioissaan ja sai kuulijat innostumaan,
huudettiin esiin lukemattomia kertoja sekä sai vastaanottaa
laakeriseppeleen ja kukkavihkoja. Yhdessä näistä oli rahalahja -- vähän
lisää matkakassaan sitä ulkomaanretkeä varten, jolle laulajatar
piakkoin aikoo lähteä" (U. S.). --

Ida Basilier, joka näinä viikkoina oopperanäytäntöjen lomissa oli
antanut jäähyväiskonsertteja eri kaupungeissa, oli jälleen saapunut
Helsinkiin. Täällä hän 12/5 ensi kerran kuulutettiin avioliittoon
kunink. valtuusmiehen, toimittaja Johan Magelsenin kanssa Kristianiasta
ja samana päivänä hän vielä kerran esiintyi Margaretana Faustissa, joka
silloin esitettiin 43:nnen kerran (28:nnen kerran nti Basilierin
kanssa) -- mikä näytäntöluku on korkeampi kuin mitä ainoakaan ooppera
taikka puhedraama meillä oli kolmessa vuodessa saavuttanut. Huomattava
näytäntö oli myöskin 14/5, jolloin annettiin kohtauksia Faustista,
Noita-ampujasta ja Juutalaistytöstä, ja Navrátil (niin silloin
luultiin!) lauloi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Yleisön
hyvästijättö etevälle taiteilijalle, jonka esityksessä aina oli
havaittu "totuutta ja eloa" ja joka täysin määrin oli ansainnut
oopperamme ystävien kiitollisuutta, oli varsin sydämellinen. Näytännön
lopussa hän kymmenkunta kertaa huudettiin esiin ja orkesterin
toitottaessa hänelle ojennettiin laakeriseppele, jonka sinivalkoisissa
nauhoissa oli kirjoitus: _Josef Navrátilille kunnioituksella ja
kaipauksella Suomalaisen oopperan ystäviltä 14/5 1878_ sekä luettelo
niistä 15:stä osasta, jotka hän täällä oli esittänyt: _Manrico,
Edgardo, Stradella, Ernani, Faust, Florestan, Raoul, Lyonel, Robert,
Almaviva, Tamino, Max, Arthur, Elvino, Eleazar_. Samalla hänelle
annettiin muistoksi kaunis albumi, jossa oli Suomalaisen teatterin
jäsenten ja lähimpien ystävien muotokuvia sekä valokuvia Helsingin
kaupungista. Näytännön jälkeen kokoontuivat teatterin lähimmät
näyttämölle, missä A. Almberg lämpimin sanoin esitti vieraan maljan,
vieraan, jota ei enää vieraana pidetty, sillä hän oli oppinut
ymmärtämään meidän harrastuksiamme ja oli niiden hyväksi uhrannut
parhaat voimansa -- ei palkan edestä, vaan hengenheimolaisena ja
ystävänä. --

Vaikka kevätkausi läheni loppuansa, oli uusi ooppera valmistuksen
alaisena, nimittäin Donizettin _Don Pasquale_. Kun Don Juan (niinkuin
luultiin!) oli annettu viimeisen kerran 19/5, oli tämän sävelteoksen
ensi ilta 22/5 ja esiintyivät siinä: Ida Basilier -- Norina, Pesonen --
Don Pasquale, Holm -- Malatesta ja Himberg -- Ernesto. Näytäntö sujui
oivallisesti, tunnelman ollessa eloisa ja riemuisa. "Ida Basilier oli
mitä parhain Norina, hienon kujeikas ja vilkas näyttelemisessään ja
säteilevän helmeilevä laulussaan. Holm esitti tohtorin osan con amore
ja loisteli italialaisessa laulutaituruudessa. Pesosen tyven
naurettavaisuus ansaitsi tunnustusta ja Himbergin kaunis ääni vaikutti
miellyttävästi." -- Don Pasquale meni sitte kolme kertaa peräkkäin, 24,
26 ja 28 p., mutta 30/5 tuli lukuisista pyynnöistä kaikkein viimeinen
Don Juan-näytäntö.

Don Pasquale oli Morgonbladetin arvostelijan (Alpha) mukaan -- kiitos
olkoon Ida Basilierin mestarillisen esityksen -- asetettava
täydellisimmän rinnalle mitä lauluosasto oli aikaansaanut. Nti
Basilierin Norina oli samanlaatuinen ja yhtä viehättävä kuin hänen
Rosinansa Sevillan Parranajajassa ja Mariensa Rykmentin tyttäressä.
Kaikki nämä roolit olivat hänen luontonsa mukaisia ja taiteellisesti
harvinaisen täydellisiä niin näyttelemiseen kuin lauluun katsoen. --
Samana päivänä 31/5 kun oopperaa tähän tapaan arvosteltiin, esitettiin
se viimeisen kerran, ja Ida Basilier lausui tai oikeammin lauloi
silloin jäähyväisensä yleisölle. Vaikka syystä toivottiin ettei tämä
ilta ylipäätään olisi viimeinen, jona häntä kuultaisiin, laulajatarta,
joka laulunsa mahdilla oli niin syvästi tunkenut kansalaistensa
sydämiin, oli se sittenkin viimeinen, jona Ida Basilier esiintyi
ulkonaisestikin suomalaisena taiteilijana, sillä ei täyttä kahta
viikkoa myöhemmin (12/6) hän vietti häänsä norjalaisen sulhasensa
kanssa. Ei siis ihme että oopperan ystävät avasivat sydämensä muuttoon
valmistautuvalle "laululinnulle", joka heleällä äänellään oli saanut
suomalaisen lyyrillisen näyttämön syntymään ja sitten lähes kymmenkunta
vuotta uskollisesti sitä tukenut. Kun itse ooppera lämpimien
suosionosotusten säestämänä oli sujunut loppuunsa, alkoi varsinainen
kunnioituksenmyrsky. Kun näyttämö oli peitetty kukkakimpuilla, Kaarlo
Bergbom soittokunnan toitottaessa astui esiin ja antoi laulajattarelle
laakeriseppeleen sinivalkoisine nauhoineen, joihin oli painettu sanat:
_Ida Basilier 1870-78. Jeannette, Agatha, Leonora, Rosina, Martha,
Marie, Margareta, Leonora, Violetta, Valentine, Isabella, Yön
kuningatar, Zerlina, Norina_ --

    _Anna luoja, suo Jumala,
    Anna onni ollaksesi,
    Hyvin ain' eleäksesi_.

Sen jälkeen Richard Faltin ojensi laulajattarelle suuren kukkavihkon
säveltaiteilijain puolesta sekä T. Hahl, A. Hagman ja E. G. Palmén
suuren, kauniin, Hjalmar Munsterhjelmin maalaaman suomalaisen
maisemataulun, joka kunnialahja oli ostettu oopperan ystävien kesken
kerätyillä rahoilla uuden kodin koristukseksi. -- Kun yleisö oli
poistunut, oopperan jäsenet ja läheiset vielä kokoontuivat näyttämölle
maljojen ääreen. Siinä Palmén esitti "meidän Idan" ja Hagman Norjan,
hänen uuden kotimaansa, maljan.

       *       *       *       *       *

Näyttämöllinen vuosi oli siis jälleen kulunut umpeen -- eikä
oopperasesonki suinkaan ollut vähimmän loistavia, vaikka se ja koko
suomalainen teatteriyritys vuotta ennen, tulevaisuutena ollen, oli
näyttänyt niin toivottomalta. Ettei vuosi mitenkään olisi voinut tulla
taloudellisestikin loistavaksi, riippui ajan laadusta ylipäätään. Ajat
olivat näet huonot, jopa "kovat", Venäjän ja Englannin välisen sodan
uhka ja pelko oli yleinen ja niin suuri, että se tuntuvasti vaikutti
yleisön elämäntapoihin, varsinkin kun taloudellinen ahdinkokin
kaikkialla oli huomattavissa.

Vuoden tilinpäätöksestä annettakoon seuraavat tiedot:

Tulojen puolella on merkittynä: valtioapu 24,000, oopperanäytännöistä
79,413:71, konserteista 889:46 ja puhenäytännöistä 50,305:53, se on
yhteensä 154,608:70 markkaa; menojen puolella taasen oopperaosaston
palkat ja palkkiot 103,459:39, puheosaston 35,651:98, oopperan
kustannukset 56,275:98, puheosaston kustannukset 32,177:35, se on
yhteensä 227,564:70 markkaa. Erotus menojen ja tulojen välillä teki
siis 72,956, ja kun siitä lasketaan kannatus (35,700), josta tuskin
kaikki saatiin sisään, voimme laskea tappion olleen läheltä 40,000
markkaa.

Aikoja ennen kun tilinpäätös tuli tunnetuksi, oli luonnollisesti
sisäänjätetty anomus valtioavusta, sillä 14 p. heinäk. 1874 ja 13 p.
kesäk. 1877 myönnettyjen apurahojen aika oli umpeen kuluva 1878 vuoden
mukana. Tällä kertaa pyydettiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 35,000
markkaa vuodelta, se on yhtä paljo kuin Ruotsalainen teatteri oli viime
vuosina saanut [12,000 orkesteria ja 12,000 näyttämöä varten sekä
3,000 keisarillisesta aitiosta ja 8,000 mk kenraalikuvernöörin
määräyksen mukaan käytettäväksi]. Vastaus anomukseen on päivätty 10 p.
heinäk. 1878 ja sisältää, että valtioapua myönnettiin kummallekin
teatterille 24,000 markkaa vuodessa, jonka lisäksi tuli 8,000 markkaa
kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi _tasan_ molempien
näyttämöjen hyväksi. Tämä osottaa hallituksen vihdoinkin tulleen sille
kannalle, että se tahtoi jakaa samalla mitalla kummankin kieliselle
teatterille ja lienee se pidettävä rauenneen fusioonipuuhan tuloksena.

Emilie Bergbomin kirjeestä tiedämme, että oopperaosaston kannattajat
29/4 pitivät kokouksen neuvotellakseen oopperan tulevaisuudesta. Siinä
päätettiin supistaa lyyrillistä näyttämöä niin, ettei enää koko
näytäntökautena annettaisi oopperanäytäntöjä vaan ainoastaan,
asianhaarain mukaan, lyhyempiä tai pitempiä jaksoja. Tähän vaikutti jo
mainittu sodan pelko ja toiseksi se että useat seurueen jäsenet olivat
ilmoittaneet aikomuksensa jonkun osan vuotta jatkaa opintojaan
ulkomailla -- niin Bruno Holm ja Passinen sekä neidit Ingman ja Lagus.
Sitä paitse Kaarlokin, niinkuin Emilie kirjeessään mainitsi, kaipasi
vapautta tehdäkseen ulkomaamatkan. -- Kun kokouksen päätös tuli
tunnetuksi, herätti se oopperan vastustajissa toivon, että siitä
kiusankappaleesta kokonaan päästäisiin, ja ruotsinmielisissä lehdissä
kerrottiin huonosti salatulla tyytyväisyydellä, että Helsingin
yleisön vastedes täytyisi tulla toimeen yhdellä oopperalla (se on
ruotsalaisella), koska toinen (suomalainen) lakkautetaan! Saamme nähdä
että tieto oli vähän ennenaikainen.

Muutoin ei tänä vuonna ollut mitään melua, jota kävisi vertaaminen
edellisen vuoden fusioonipuuhaan, mutta tietysti sovinto sittekin oli
kaukana. Useat hallituksen jäsenet olivat sangen suosiollisia
Suomalaiselle oopperalle ja puhuivat vieläkin yksityisesti fusioonista,
mutta toiset, niinkuin esim. Nordenstam (jota kyllä usein nähtiin
Arkadiassa) pitivät asiaa mahdottomana: "se olisi kuin sekottaa öljyä
ja etikkaa yhteen!" Sitä vastoin, niinkuin juuri kerrottiin, valtioavun
jaossa korjaus tapahtui. Jopa olivat jotkut taipuvaisia kääntämään
suhteet päinvastoin kuin ennen. Niin Thilén arveli, että ruotsalaisille
ei pitäisi antaa mitään, ja Haartmankin sanoi, että Suomalainen
teatteri voisi saada molemmat valtioavut, jos se ottaisi ylläpitääkseen
ruotsalaistakin puheosastoa.[122] Tästä huolimatta Ruotsalainen
teatteri ja yleisö pysyi kuin pysyikin entisellään. Uudessa teatterissa
jatkettiin oopperain antamista, ja oli sitä varten otettu etevä
laulajatar Roeske-Lund primadonnaksi (sillä rva Engdahl oli
opintomatkalla), mutta myöskin Offenbachia pidettiin kunniassa. Kun
suomalaisella näyttämöllä annettiin Don Juan, esitettiin ruotsalaisella
Offenbachin Salametsästäjät. H. D:llä ei ollut moitteen sanaa, vaan
puhui operetin "yhtä hullunkurisesta kuin hupaisesta luonteesta" ja
sanoi, että musiikki ei kaipaa iloisia, keveitä offenbachilaisia
sävelmiä; "sitä vastoin vaivasi esitystä tuntuva käheys", mutta
suosionosotukset olivat vilkkaita ja näyttelijät huudettiin esiin.
F.A.T. taasen arvosteli, että kappale oli "jotakin erinomaisen
jokapäiväistä ja halpaa ja ikävää" -- kolmessa iankaikkisessa
näytöksessä tarjotaan mielipuolisuuden rajalla olevaa järjettömyyttä,
jossa teksti kilpailee musiikin kanssa mitättömyydessä ja törkeässä
pilassa -- teatteri turmelee kaiken jalomman taideaistin, on lehden
loppupäätelmä. Morgonbladetissa asetettiin nämät arvostelut rinnakkain.

Puhenäytännöissä (131) esitettiin 47 kappaletta:

  13 kertaa _Daniel Hjort_;
  12   "    Kylänheittiö;
  10   "    _Nummisuutarit, Lemun rannalla_, Herkules;
   9   "    Mustalainen, Kukka kultain kuusistossa;
   7   "   _Lea, Kosijat, Kevään oikkuja_, Preciosa;
   6   "   _Kihlaus_, Enon rahat;
   5   "   _Karkurit, Silmänkääntäjä_, Ohdakkeet ja laakeri, Natalia
           ja Nadeschda, Hellät sukulaiset, Sirkka;
   4   "   _Setä_, Don Ranudo de Colibrados, Onhan pappa sen sallinut,
           Puolan juutalainen;
   3   "   _Kalatyttö_, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ulos ikkunasta,
           Katarina Howard, Konkurssi, Aksel ja Walborg, Roistoväki,
           Angelo;
   2   "   Viuluniekka, Marianne, Yhdistysjuhla, Työväen elämästä,
           Haapaniemen hanhenpoika, Remusen kotiripitykset, Kassan
           avain, Yökausi Lahdella, Marin rukkaset;
   1   "   _Raatimiehen tytär_, Kavaluus ja rakkaus, Maria Tudor,
           Maantien varrella, Narcisse Rameau, Suuria vieraita,
           Riita-asia.

Näistä on kotimaisia 12, joista 3 (Kevään oikkuja, Setä, Raatimiehen
tytär) uusia alkuteoksia. Paitse näitä oli ohjelmistolle uusia:
Karkurit, Katarina Howard, Angelo, Konkurssi, Maantien varrella,
Kylänheittiö ja Ulos ikkunasta, joten uusien luku oli kaikkiaan 10.




VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.


Päätös että alkavana näytäntökautena oopperanäytäntöjä
toimeenpantaisiin ainoastaan olosuhteitten mukaan vaikutti itsestään
hajottavasti lauluosastoon. Epävarmuuden tähden siitä erosi melkoinen
joukko enemmän tai vähemmän tärkeitä voimia. Niin tekivät paitse
Navrátilia Bergholm, Kiljander ja Lindström, luettelematta muita
ennenkin mainitsematta jääneitä, ja niin tekivät orkesterinkin jäsenet,
veljekset Hrimaly, veljekset Wanscheit, Swoboda y.m. Kun tämän ohella
tiedämme, että neidit Lagus ja Ingman ja Bruno Holm olivat aikeissa
lähteä ulkomaille sekä että kaikki ensimäiset primadonnat olivat omilla
teillään ilman että he olivat mitenkään sidottuina suomalaiseen
näyttämöön -- Ida Basilier oli hää- ja oman kodin perustamispuuhissa,
Emmy Achté oli kevätpuolella antanut laulajaisia Ruotsissa ja Norjassa,
suurella menestyksellä Göteborgissa esiintynyt Leonorana Trubadurissa
ja, sanomien mukaan, lupautunut vuoden lopulla vierailemaan Unkarissa,
ja Alma Fohström vihdoin oli, päätettyään loistavan vierailunsa
Berlinissä, liittynyt impressario Herrmanin tähtisikermään ottaakseen
osaa konsertteihin Tanskassa ja Ruotsissa -- kun tiedämme tämän,
luulisi todella oopperan viimeisen hetken lyöneen. Mutta niin ei
kummankaan ollut laita. Vielä kerran ja pikemmin kuin luultiinkaan oli
Bergbom kokoava hajaantuneet joukot ja vielä kerran johtava ne
voittoon.

Kesäkuun keskivaiheilla Bergbom matkusti ulkomaille ensi kerran
käydäkseen Parisissa. Seuratessamme häntä tällä matkalla saamme nähdä,
kuinka hän kaukana kotimaastakin oli teatterihuolien piirittämä. --
Ensimäinen kirje on Lyybekistä 19/6. Siinä hän kertoo päivääkään
Tukholmassa viipymättä matkustaneensa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan.
Siellä oli ainoa tehtävänsä tavata nti Fohströmiä, joka juuri,
terveydellisistä syistä, oli eronnut Herrmanin kiertomatkasta.
Kysymykseen milloin hän tulisi vierailemaan näyttämöllämme, laulajatar
ei ollut antanut varmaa vastausta. Hän oli niin väsynyt kevätkauden
ponnistuksista, että ennen kaikkea tarvitsi lepoa. "Sairaana en tule
Helsinkiin", hän oli sanonut, "mutta jos saan voimani takaisin, tulen
mielelläni." Nti Augusta Fohström, joka aina seurasi sisartaan
tämän matkoilla, oli arvellut, että syksyn alkupuolta ei ollut
ajattelemistakaan, mutta mahdollisesti marras- ja joulukuuta taikka
tammi- ja helmikuuta. Alma nti oli todella näyttänyt niin
rasittuneelta, että Bergbom ei ollut raskinut vaatia varmempaa
vastausta, ja asia jäi siis lopullisesti ratkaisematta. Kahdeksalla
sivulla kirjoittaja sitte esittää vaihtopuolisia ehdotuksia
oopperasesongin suunnitelmaksi, riippuen siitä tulisiko nti Fohström
ennen vai myöhemmin ja olettamalla että avustusta saataisiin rva
Achtélta tai nti Lagukselta. Uutena oopperana hän ajattelee Romeota ja
Juliaa, jos Navrátil saadaan. Koska tämä kuitenkin oli epätietoista,
aikoi hän tiedustella uutta tenoria Saksasta. Puheosastolle hän määräsi
suomennettavaksi Bayardin Le gamin de Paris ja Molièren L'avare.

Bergbom tuli Parisiin maailmannäyttelyn aikana ja oli hänen sentähden
vaikea saada asuntoa kohtuullisesta hinnasta. Hotellissa häntä
nyljettiin kauheasti eikä käynyt paljoa paremmin siinä yksityisessä
asunnossa, jonka hän, teatterien tähden, ensiksi otti lähellä
bulevardeja; sitten hän muutti kolmanteen etäisempään paikkaan,
lohduttaen itseään sillä että oli hyvä jalkamies. Suurkaupungin
vaikutuksesta hän kirjoittaa:[123]

"En tiedä olenko veltostunut, mutta täkäläinen liike, elämä, loisto,
jotka tavallisesti häikäisevät vierasta, eivät ole suuresti
vaikuttaneet minuun. Enemmän kuin loistokkaat bulevardit palatseineen
kiinnittävät minua toiset paikat, jotka historia on tehnyt
merkillisiksi. Tuntuu omituiselta että joka askele palauttaa muistiin
semmoisia suuruuden taikka rikoksen tekoja, jotka täyttävät
aikakirjoja. Historia tulee täällä eläväksi. Toivoakseni on ikipäiviksi
mennyt se aika, jolloin Börnen sanat olivat tosia: Parisi on Europan
kello, muualla _kuulee_ kellon soivan, täällä _näkee_ kuinka aika
rientää eteenpäin. Mutta jollei nämä sanat sovikaan nykyaikaan, ovat ne
kuitenkin olleet sattuvia entiseen nähden."

"Ensi sijassa ovat tietysti teatterit vetäneet huomiotani puoleensa.
Valitettavasti se maksaa paljo, sillä huokeita paikkoja minun on
mahdoton käyttää nykyisessä troopillisessa kuumuudessa. Olen melkein
joka ilta ollut teatterissa ja onnekseni nähnyt hyviä kappaleita hyvin
näyteltyinä. Niin mitä draamaan tulee; ooppera on heikko, paljoa
heikompi kuin Berlinissä, Wienissä taikka Pietarissa. Enimmän nautintoa
tuottaa minulle luonnollisesti Théâtre Français, joka täysin ansaitsee
maailmanmaineensa. Mutta aikomukseni on Morgonbladetiin lähettää
muotokuvia nykyisestä draamallisesta Parisista ja tahdon sentähden
vähän odottaa siksi kunnes uudistetuilla käynneillä olen vakaannuttanut
mielipiteeni".[124]

-- "Kirjoitat että Holm oli epävarma. Sitä parempi ettei meidän
tarvitse kiirehtiä, vaan voimme levollisesti alottaa näytäntövuotemme
ja syksyllä järjestää asiat. Oletan näet varmaan, että Fohström ei tule
ennen kun jouluksi taikka tammikuun alussa. Olkoon miten tahansa, me
voimme antaa Lindan kuinka keskinkertaisella henkilökunnalla hyvänsä.
Hannes Hahl ei ole ollut täällä, sillä varmaan olisi hän käynyt
luonani. Olen näet jättänyt osotteeni Café de la Régence'en ja siellä
hän kyllä käy niinkuin kaikki rakkaat meikäläisemme iloitakseen
Helsingfors Dagbladista. Minä en ole voinut ottaa arvoisaa lehteä
käteenikään. Sanot Holmin tulevan kotia heinäkuun lopussa. Voithan siis
palatessasi Kuopiosta käydä hänen luonaan Lappeenrannassa ja
tehdä asian selväksi. Onko sinulla tietoja Navrátilista? Hänen
tarpeellisuutensa riippuu Holmista. Mutta kaiketikin hän on vierasta
parempi, joskin kalliimpi. Fohström ylisti häntä suuresti verratessaan
häntä Elvinoonsa ja Edgardoonsa Berlinissä, ja tällä oli kuitenkin
ollut hyvä palkka. Edullisempi on hyvä ooppera lyhyeksi ajaksi kuin
huono pitemmäksi. -- -- Tultuasi Kuopioon on paras kohta ryhtyä Hans
Langeen ja harjottaa sitä Rosvojen rinnalla. Rosvot taasen harjotetaan
niin että kaikki Karl Moorin kohtaukset otetaan ensin, niin kauvan kun
Vilho on poissa. Niiden tulee olla täysin valmiina, kun hän tulee.
Silloin ei tarvita muuta kuin viikko kaiken valmistamiseksi, sillä
Vilho osaa kyllä Frans Moorin. Hans Lange riippuu kokonaan Kalliosta.
Kun hänellä on yksi näytös valmiina, pitää sen olla muillakin. -- Ei
pidä rasittaa Kalliota, vaan pyydä häntä levollisesti työskentelemään
roolinsa oppimisessa. Jos hän valmistuu kahdessa kuukaudessa, voimme
kiittää onneamme. Ylipäätään olisi hyvä, jos kohta tultuasi Kuopioon
katsoisit läpi draamalliset kappaleet Kallion ja Glantzin sekä
lyyrilliset Kahran, Kauhasen ja Vikströmin kanssa, niin että
harjotukset sujuvat häiriöttä, ilman että joku rooli on unohtunut
taikka joku laulunpätkä puuttuu. Uudessa Kallaveden rannalla on
tanssinumero. Koeta saada joku Kuopiosta, niin että se tulee
mahdollisen luonnonmukaiseksi. Hyvästi, rakas sisar. Oma Kaarlosi."

Emilien kirjeet tältä ajalta näyttävät kadonneen. Sentähden meiltä
puuttuu sekin kirje, jonka Emilie epäilemättä kirjoitti veljelleen
saatuansa tehtailija _A. Ahlströmin_ 4 p heinäk. päiväämän kirjeen,
jossa tämä "ottaen huomioon ne suuret uhraukset", jotka nti Bergbom ja
hänen veljensä olivat kärsineet Suomalaisen teatterin tähden, ilmoitti
luopuvansa suuresta velkavaatimuksestaan. Syksyllä 1876 oli näet
teatteri Ahlströmiltä velkakirjaa vastaan saanut lainaksi 10,000
markkaa, ja nyt hän lähetti velkakirjan tyhjäksitehtynä takaisin. Tämä
lahja tuli, niinkuin edellisestä tiedämme, lähinnä Bergbom-sisarusten
hyväksi, se kun melkoisesti vähensi sitä velkasummaa, josta he olivat
edesvastuussa. Tietysti oli kirje, jossa Emilie kertoi asiasta, täynnä
tyytyväisyyttä;[125] mutta kohta sen jälkeen näyttää hänellä olleen
paljo ikävää kerrottavana. Sen todistaa Kaarlon vastauskirje
(arvattavasti heinäkuun lopulta):

-- -- "Soimaan itseäni katkerasti itsekkäisyydestäni, että olen
saattanut jättää sinut yksin niin vaikeaan asemaan, jossa kärsit
rahanpuutetta ja muita vastoinkäymisiä. -- Palaan kotia niinpian kun
tunnet tarvitsevasi minua. Kun palaat Kuopiosta, saat kai (kauppias)
Fohströmiltä varmaan kuulla, milloin Alma tulee. Ilmoita siitä
sähkösanomalla, että voin asettaa matkani sen mukaan. Se mitä kirjoitat
Holmista, Navrátilista, Himbergistä y.m. tekee että jälleen olen
alkanut epäillä oopperaa tulevana vuonna. Voi jos kerrankin pääsisimme
siitä, pääsisimme _täydellisesti_, työ puheosaston hyväksi kävisi
silloin aivan toisin! -- -- Puhu kauniisti Kallion kanssa Hans
Langesta. Sano että minä odotan hänen tekevän siitä jotakin, joka
näyttää hänellä olevan kykyä traagilliseenkin. Kun hän vain ymmärtäisi
yhdistää yksinkertaisen, lämpimän ja humoristisen, sillä nämä kolme
ainesta ovat välttämättömiä. Ulkomuoto hänellä kyllä on roolia varten.
Ennen kaikkea ei mitään saarnaamista."

"Elämäni käy tasaista menoaan. Aamupäivät museoissa, illat
teattereissa. Louvre ja Théâtre Français ovat ne kaksi napaa, joiden
ympäri olemukseni kierii. Olen nähnyt paljon hyvää Théâtre
français'issa ja enimmän osan oivallisesti esitettynä. Vahinko vain
että, Les deux orphelines Ambiguteatterissa ja kenties Les
Fourchambault Français'issa poisluettuina, en ole nähnyt mitään meille
sopivaa. Se ilma, jota hengittää nykyaikaisissa ranskalaisissa
draamoissa, jopa hyvissäkin, on niin vieras meille, etten tiedä onko
edes oikein totuttaa yleisöämme ja näyttelijöitämme siihen. Ei niin
että tahtoisin tuomita epäsiveelliseksi kaikki, joka koskee
arveluttavia suhteita, päinvastoin, saattaahan tavallaan sanoa, että
jokainen traagillinen ristiriita johtuu siitä, että yksilö asettaa oman
itsensä yleistä vastaan, siis siveellisen loukkaamisesta, mutta se
saivarteleva väittelytaito, millä uudenaikaisessa ranskalaisessa
draamakirjallisuudessa siveelliset käsitteet tehdään tarkastelun
esineeksi, se syövyttävän erittelyn riemu, joka niissä ilmestyy,
hämmentää siveellisen arvostelun ja lannistaa välittömän esteettisen
nautinnon. Ja omituista on että samalla kun modernit ranskalaiset
draamankirjoittajat ovat vapaita edellytyksistä, ovat he mitä
jokapäiväisimpien muotojen orjia. Enimmän yleisinhimillinen on Emile
Augier, enimmän yksityisesti parisilainen Alexandre Dumas. Voin sanoa
vasta täällä käsittäneeni hänet dramaatikkona, erittäinkin erään viime
viikolla näkemäni loistavan Le demimonde näytännön jälkeen Théâtre
français'issa. Valitettavasti en ole nähnyt ainoatakaan Victorien
Sardoun teosta."

"Suomalaisista olen tavannut: [kauppias] Rissasen, jonka luultavasti
näet Kuopiossa ja joka täällä täysin kourin antoi rahojen juosta -- hän
pyysi minut mukaansa oopperaan (22 francs piletistä kolmannella
rivillä), ensimäinen ja viimeinen kerta kun olen siellä ollut;
-- -- -- [Otto] Walleniuksen, jonka kanssa olen usein ollut
yhdessä; Fanny Churbergin, jonka osotteen sain juuri kun hän oli
lähtemäisillään -- hän asui yhdessä Ida Silfverbergin kanssa, joka
näyttää tulleen kokonaan parisilaiseksi. -- -- Suomalaisella osastolla
maailmannäyttelyssä on kerrassaan ruotsalainen leima. Uskotkos esim.
että sen vahtimestariksi on otettu ruotsalainen, se on ruotsalainen
Ruotsista, joka tietenkin aivan oikein nolasi Rissasen, kun tämä kysyi
jotakin suomeksi." --

Seuraava kirje on 1 p:ltä elok., vastaus Emilien ensi kirjeeseen
Kuopiosta, (jossa harjotukset olivat alkaneet 18/7, ja jossa hänen piti
olla siksi kunnes Vilho elokuun alussa palaisi kesälomaltaan). Kaarlo
oli hyvin tyytyväinen sen johdosta, "sillä sävy oli aivan toinen kuin
edellisissä alakuloisissa kirjeissä". Siinä oli muun muassa hyviä
uutisia Ida Aalbergista, joka kesäkuun alussa oli lähtenyt ensimäiselle
opintomatkalleen mainion näyttelijättären Marie Niemann-Seebachin
luokse Dresdeniin. Sisarensa kautta Bergbom sai rva Seebachin hänelle
kirjoittaman kirjeen, jossa tämä sanoo nti Aalbergilla olevan
"harvinaisen nopean käsityskyvyn, välittömän taiteilijalahjan, pyhän
vakavuuden ja ihanan, lämpimän innostuksen taiteeseen".[126] Sitä
paitse nti Aalberg itse -- luultavasti ensimäisessä saksankielisessä
kirjeessään -- oli Emilie Bergbomille kertonut olostaan Dresdenissä.
Heinäkuun 1 p:stä säännöllinen opetus oli alkanut (2 tuntia viikossa à
10 RM); Jolantha Kuningas Renén tyttäressä oli jo läpikäyty ja oli sen
jälkeen tutkittava Kätchen von Heilbronn, Jane Eyre, Sirkka, Louise
Kavaluudessa ja rakkaudessa, Amalia Rosvoissa y.m. Rva Seebach, jonka
ensimäinen pohjoismainen oppilas Ida Aalberg oli, oli hänelle osottanut
ääretöntä hyväntahtoisuutta. Muutoinkin nuori näyttelijätär oli kokenut
ystävällisyyttä sekä vieraitten että omamaalaisten (esim. Dresdenissä
asuvain neitien A. ja E. Ingmanin) puolelta.

"Tiedot Aalborgista", Bergbom tämän johdosta kirjoittaa, "tuottivat
minulle iloa. Olen aina odottanut paljon siitä tytöstä. Paha kyllä
pelkään ja olen kauvan pelännyt, että turhaan olemme toivoneet hänen
kääntyvän naiviselle taholle. Hän alkoi jo käsittää traagillisesti
Kukkaa kultain kuusistossa ja uneksia Louisesta Kavaluudessa ja
rakkaudessa. Valitettavasti ei sovi antaa neuvoja Seebachille, mutta
aion kaikessa tapauksessa pyytää häntä lukemaan Aalbergin kanssa
joitakuita iloisiakin rooleja esim. Parisin veitikan. Kaarola Avellan
olkoon tyytyväinen tai tyytymätön asiaan. Hän saa lohduttaa itseään
Björnsonin Maria Stuartilla. Muuten saavat tänä vuonna kaikki roolinsa:
Kallio Hans Langen, Lundahl Paillassen (loistava tehtävä), Vilho
saiturin, Aalberg Kuningas Renén tyttären, rva Aspegren La servante
(Nus ja Belotin draama), Böök jonkun iloisen komedian, Kaarola Maria
Stuartin, Leino Pierren näytelmässä Les deux orphelines j.n.e. Kunpa
vaan löytäisin muutamia iloisia komedioja, mutta ranskalaiset
ovat meille niin sopimattomia, saksalaiset ovat niin ikäviä ja
tanskalaisista näyttelijämme eivät saa mitään aikaan. Olen teatteria
varten ostanut monta tusinaa huvinäytelmiä, mutta ikävä kyllä en ole
tavannut oikein soveliasta. Mitä ajattelet, jos kumminkin koetteeksi
ottaisimme Les Fourchambault. Se on kaiketikin kelpo teos, joskin,
samoin kuin sinä, uskon että se paikottain on yleisöstämme tuntuva
pitkäveteiseltä, sillä koko se tapoja ruoskiva puoli, joka täällä
kiinnittää mieltä, jää meillä ilman vastakaikua. Koska ostamani kappale
on niin suurta kokoa, ettei sitä käy lähettäminen postissa, pyydän että
Takanen, joka on täällä ja matkustaa nousevalla viikolla, ottaa sen
mukaansa Helsinkiin. Toinen asia on, kelle se on annettava
suomennettavaksi, sillä Törmänen ei osaa riittävästi ranskaa ja Tyyko
Hagmanilla on, pelkään minä, liian -- kuinka sanoisinkaan --
plebejimäinen kynä voidakseen säilyttää sitä tyylin etevyyttä, joka on
Emile Augierille omituinen."

"Ymmärrän että teatterin nykyisessä ahdingossa on vaikea lähettää
minulle rahaa nuotteja ja kirjoja varten. Mutta hyvä olisi, jos niin
voisi tapahtua, sillä meidän täytyy hankkia itsellemme kokonainen
kirjallisuus -- operettikirjallisuus. Pahinta on että tämä kirjallisuus
on niin lyhytaikaista laatua, että täytyy ostaa paljo enemmän kuin
tositeossa käyttää, sillä löytääkseen jonkun hyvän palasen on
tavallisesti pari, kolme, neljä kelvotonta läpikäytävä. Folies
Dramatiques teatterissa näytellään nykyään operettia Les cloches de
Corneville, joka lakkaamatta ilta illan perästä on annettu 450 kertaa.
Teksti on aivan viaton, joskin hätäisesti kyhätty, mutta jotenkin
sievä. Musiikista, joka useissa paikoissa on miellyttävä, toisissa taas
ylen jokapäiväinen, voidaan noin kolmas osa käyttää. Muut kaksi
kolmannesta sopii ottaa muista ranskalaisista oopperoista. Tämä
musiikki on tyyliltään niin saman lestin mukainen, että vallan hyvin
voi täydentää toista säveltäjää toisella ilman että eheys kärsii.
Muutoin se oli ehdottomasti surkein oopperaesitys, jonka koskaan olen
tavannut. Primadonna oli korkeintaan Vikström ja herrojen rinnalla
olisi Kallion laulu katsottava mallikelpoiseksi. Köörit, orkesteri,
koristukset kaiken kritiikin alla ja kuitenkin 450 näytäntöä!"

"Se mitä kirjoitat Lundahlin sairaudesta, herättää minussa ajatuksen,
että Böök voisi näytellä Karl Mooria. Mutta Lundahl on kai jo lukenut
roolin, niin että asia ei liene muutettavissa. Kehota Kaarolaa
ahkerasti opettelemaan ranskaa; sitä on hyvästi osattava, jos tahtoo
hyötyä näytännöistä. Erittäin Théâtre français'issa puhutaan
mahdottoman nopeasti." -- --

Näistä kirjeistä näkee kuinka Bergbom Parisissakin kokonaan eli
teatteria varten. Hän käy teatterissa, hän tutkii draama- ja
musiikkikirjallisuutta silmällä pitäen suomalaista näyttämöä ja
alituisesti hän suunnittelee sen toimintaa. Tutustumisella
operettikirjallisuuteen hän ei suinkaan tarkoittanut kilpailua
ruotsalaisen teatterin kanssa offenbachilaisen ohjelmiston alalla, vaan
sentapaisten pikku laulunäytelmäin etsimistä, jommoisilla puheosaston
repertoaria ennenkin oli höystetty ja joita nyt voitaisiin
runsaamminkin esittää, kun ooppera ei enää säännöllisesti vaatinut
kaikkia laitoksen laulukykyjä. Edelleen näemme, että hän kiihtyy
kiihtymistään mitä etemmäs aika kuluu. Elokuun 5 p. hän määrää, että
Hannes Hahlille oli teatterin puolesta lähetettävä 500 mk. Wiesbadeniin
ja sanoo myöntäen vastanneensa tämän laulajan pyyntöön saada esiintyä
Mefistona. Sama kirje päättyy uuteen kehotukseen Emilielle
sähköttämään, tahtooko nti Fohström alkaa syyskuulla taikka lokakuun
alussa (luultavasti oli siihen viittaava uutinen saapunut). "Olen nyt
jo niin levoton, että tuskin puolet ihmistäni on täällä Parisissa."

Joku päivä myöhemmin Emilie todella ilmoittaa sähkösanomalla, että nti
Fohström tulee kuin tuleekin syyskuun alussa, ja samaan aikaan Bergbom
saa muitakin uutisia. Kesällä oli näet kotiinsa Helsinkiin palannut
laulajatar nti Hortense Synnerberg, joka samoin kuin Bruno Holm ollen
Lampertin oppilas kesällä 1877 oli suurella menestyksellä esiintynyt
Covent-Garden teatterissa Lontoossa ja sitte seuraavana talvena ollut
kiinnitettynä kunink. oopperaan Maltassa. Oivaltaen mikä viehätys
suomalaisen oopperan ystäville olisi kuulla tätäkin nuorta (22 v.)
etevää laulajatarta näyttämöltä, Almberg ja Wahlström (sitte kun Holm
ensin oli käynyt asiaa valmistamassa) omin päinsä tekivät sopimuksen
hänen kanssaan muutaman viikon vierailusta. Eikä siinä kyllin, he
tekivät myös välipuheen Navrátilin kanssa, joka ei vielä ollut Suomesta
lähtenyt, että hän esiintyisi 150 markasta illalta ja niinikään useain
orkesterin jäsenten kanssa; Hahl, Holm sekä neidit Lagus ja Ingman
olivat jo ennen luvanneet olla mukana, jos oopperanäytäntöjä pantaisiin
toimeen.

Tähän kaikkeen Bergbom oli sangen tyytyväinen, niinkuin näkyy kirjeestä
Wahlströmille 12/8:

"Rakas ystävä! Kiitos ja iankaikkinen kunnia siitä mainiosta tavasta,
jolla tänä kesänä olet hoitanut teatterin asioita. Kun näen mitä
kaikkea olet aikaansaanut, kiitän ja surkuttelen sinua samalla kertaa,
sillä varmaankaan sinulla ei ole ollut paljo kesälepoa. -- Nyt kun
ooppera alkaa syyskuulla, lasken joka hetken, joka minun vielä täytyy
olla täällä -- niin levoton olen ja niin soimaan itseäni poissaoloni
mahdollisista seurauksista. Samana päivänä kun saan rahaa, lähden
täältä. Koska sähkötin eilen, oletan että saat tämän kirjeen samaan
aikaan kun minä saan rahat kotoa." -- --

"Synnerbergin ottaminen oli mestariteko -- voitto, jota tuskin uskalsin
toivoa. Nyt on kysymys, missä hän on esiintyvä. Altto-osat, joista
meillä voi olla puhe, ovat: Siebel, Maffio Orsini, Nancy (Martha),
Pierotto ja Azucena. Syyskuun 20 p:stä lokakuun 8:een hän tuskin
ennättää laulaa useammassa kuin kahdessa tai korkeintaan kolmessa
näistä rooleista, kahdessa, jos Linda otetaan, kolmessa, jos ainoastaan
vanhoja oopperoita esitetään. Jos Fohström alkaa jo 20 p., niin ovat
kai Faust ja Linda edullisimmat. Mutta jollei hän tule niin pian, niin
on paras ottaa Faust (Ingmanin kanssa), Lucrezia Borgia (taikka
Trubaduri) ja Martha. Niin, luonnollisesti olettaen että Synnerbergillä
on Nancy ja Azucena ohjelmistossaan. Kaikissa tapauksissa olisi paras
lähettää Lucrezia Lagukselle ja pyytää, että hän laulaa ainakin toisen
ja kolmannen näytöksen, niin että voisimme antaa koko Maffio Orsinin
osan. Herttuasta emme tarvitse huolehtia, sillä hän ei esiinny näissä
näytöksissä. Vahinko että Emmy Achté ei nyt ole saatavissa, olisimme
saaneet loistavan Lucrezia-esityksen, sillä Hahl voi kyllä täyttää
herttuan osan, jos aaria transponoidaan."

"Synnerbergin roolien valinnasta riippuu jossakin määrin (nti)
Lagermarckin ottaminen. Jos näet Synnerberg laulaa Lindassa, on meidän
melkein täytymys ottaa Lagermarck, sillä Lindaa emme voi antaa loppuun
8 p:ksi lokak. ja sen jälkeen on vaikea panna (nti) Braxén Synnerbergin
sijaan, mutta varsin hyvin siihen kelpaa koulutettu laulajatar,
Lagermarck. Muutoin riippuu Lagermarckin ottaminen siitä mitä hän
tahtoo -- -- ja jos ystävät arvelevat hänen kotimaisuutensa sitä
vaativan." -- --

Tästä huomaa kuinka paljo miettimistä oopperanäytäntöjen järjestäminen
vaati, ja samassa kirjeessä on vielä 8-9 sivua samantapaista
selvittelyä ja suunnittelua. Eikä siinä kyllin: näinä päivinä hän
kirjoitti sisarelleen näistä ja muista teatteriasioista kolme pitkää
kirjettä. Ne ovat täynnä määräyksiä ja neuvoja ei ainoastaan
päärooleista, vaan pienimmistä sivuosistakin, köörilaulajista,
soittokunnan jäsenistä y.m. Orkesterinjohtajiksi oli pyydettävä Richard
Faltin ja Martin Wegelius; kun puheosasto erosi Kuopiosta, oli "pikku
ooppera", se on osaston laulajat, paitse nti Hacklinia, lähetettävä
Helsinkiin; tulot ja menot arvioidaan koko alkavaksi ooppera-ajaksi, ja
toivoo kirjoittaja että päästään tappiotta, jollei mitään erityistä
onnettomuutta tapahdu; esitetään hetken näkökohdat, jotka ovat lukuun
otettavat puheosaston matkoja määrätessä j.n.e. -- --

Odottaessaan rahalähetystä Bergbom on kauhean levoton. "Siitä saakka
kun sain tietää että työ alkaa syyskuulla, minulla ei ole ollut
hetkeäkään rauhaa. Pelkoni että jotakin tärkeää laiminlyödään
poissaoloni tähden kiihtyy tavasta todelliseksi tuskaksi." Vihdoin 20
p. elok. hän saa sähkösanoman että rahat on lähetetty ja kohta hän
kirjoittaa ("k:lo 2 päivällä!"):

"Oh! on kuin kivi olisi pudonnut sydämeltäni. -- Olin lähellä
epätoivoa. Käsitin että minua tarvitaan Helsingissä enkä nähnyt mitään
keinoa päästä sinne. Kiitos, sydämellinen kiitos, rakkaani. Kunpa vaan
tämä viivytys ei vaikuttaisi vahingollisesti teatterin toimeen. Olen
pitänyt kunnianani aina olla paikallani, olisin onneton, jos
luultaisiin että tällä kertaa olen laiminlyönyt velvollisuuteni
huvituksieni tähden! Ne ovat muutoin näinä viime aikoina olleet varsin
surullisia, sillä kun Wahlström kirjeessään lupasi lähettää minulle
rahaa jo viime viikolla, olin kyllä kevytmielisesti jättänyt itseni
puille paljaille. En kumminkaan ole nähnyt hätää. Sitä paitse on
levottomuuteni ollut niin suuri, että kolme kertaa olen lähtenyt
teatterista ennen näytännön loppua, olin liian kiintynyt teatteriin
kotona voidakseni seurata esitystä. Ja kuitenkin Got ja Coquelin
näyttelivät."

Tähän päättyy kertomus Bergbomin ensimäisestä Parisinmatkasta, joka
niin erinomaisesti todistaa, kuinka hän oli kokonaan ja ehdottomasti
antautunut elämäntehtäväänsä. "Olen pitänyt kunnianani aina olla
paikallani" pysyi alusta loppuun saakka hänen tunnuslauseenaan. --
Palatkaamme nyt kotimaahan.

       *       *       *       *       *

Puheosasto alkoi toimensa _Kuopiossa_ 21/7 esittämällä Daniel Hjortin
-- viimeinen näytäntö, 27:s luvultaan, oli 24/9. Ensi viikkoina Vilho
oli lomalla vahvistaakseen terveyttään, ja Kallio oli "johtajana".
Tositeossa Emilie Bergbom alkuaikana johti ja järjesti seurueen
toimintaa. Eräässä nti Kaarola Avellanin kirjeessä nti Bergbomille
(21/8) sanotaan siitä:

"Emilien olo täällä meidän keskellämme oli miellyttävin aika, jonka
olen Suomalaisessa teatterissa kokenut, kun Emilie niin kokonaan oli
meidän -- ja yksityisesti pyydän saada täydestä sydämestäni kiittää
Emilietä siitä ajasta, jonka Emilie uhrasi teatterille. -- -- Sitte kun
Emilie oli matkustanut pois, kuultiin kaikkien lausuvan että oli oikein
vaikea mennä teatteriin, kun tiesi ettei enää saisi nähdä Emilietä
istuvan rampin edessä seuraamassa harjotuksen menoa ja sähköttäen meitä
kaikkia. Nyt onkin aivan toisin: kaikki olivat silloin iloisia ja
ystävällisiä sentähden että Emilie oli semmoinen, nyt käy työ
konemaisesti ja hitaasti." -- Valitettavasti Helsinkiin tulikin
uutisia, jotka kertoivat eripuraisuudesta ja rettelöistä näyttelijäin
kesken. Luultavasti olisi moni ikävä selkkaus joko jäänyt tapahtumatta
taikka ollut verraten helposti tukahutettavissa, jos voimakas johtaja
olisi ollut paikalla. Mutta Vilhon voimat eivät olleet entisellään,
vaan sai toinen tai toinen vastoinkäyminen liian helposti hänen
mielensä masennuksiin. Tämä ja usea muukin seikka antoi aihetta
toivomaan muutosta teatterin elämässä, eikä se enää ollutkaan kaukana.

Daniel Hjort, joka ensi iltana tuotti 350 mk, annettiin toisen kerran
11/9 juhlanäytäntönä Helsingin suomalaisen yhteiskoulun vihkimisen
johdosta. Ilojuhla muuttui kuitenkin teatterille surunhetkeksi, sillä
näytellessään nimiroolia kohtasi Lundahlia näyttämöllä halvaus, joka
teki lopun hänen näyttelijätoimestaan. Kolmannen kerran meni sama
näytelmä 15/9, jolloin Vilho näytteli pääosaa -- Tapion mukaan
"mestarillisesti". Kolme kertaa esitettiin myöskin Schillerin _Rosvot_,
mutta huonolla menestyksellä, vaikka se oli uusi -- 100:es kappale --
ohjelmistolle. Ensi ilta tuotti ainoastaan 121 mk, ja kaikki yhteensä
ei täyttä 450 mk. Karl Mooria näytteli Böök, jolle Lundahl
kivuloisuuden takia oli luovuttanut roolin.

Kaksi kertaa annettiin seuraavat koko illan näytelmät: Angelo,
Kylänheittiö, Hellät sukulaiset, Maantien varrella ja Don Pasquale.
Viimemainitun, Donizettin oopperan, joka toukokuulla oli esitetty
Helsingissä Ida Basilier Normana, suoritti nyt "pikku ooppera".
Nimiroolissa esiintyi niinkuin ennen Pesonen ja Ernestona Himberg,
mutta uusia olivat Anni Hacklin -- Norina ja _Kahra_[127] -- Malatesta.
Ensi ilta 30/8 tuotti 512 mk -- suurin tulo koko aikana; toinen 294.
Hellissä sukulaisissa näytteli toisella kerralla, Vilhon pahoinvoinnin
tähden, nuori näyttelijänalku Anton Kivinen[128] Schumrichin osaa ja
onnistui hän huolimatta riittämättömistä opinnoistaan jotenkin hyvin.

Yhden kerran esitettiin vain kaksi koko illan kappaletta, nimittäin
Kultaristi ja Sirkka, joka jälkimäinen veti enemmän väkeä kuin Rosvot
vähän ennen. -- Vielä on ohjelmistoon nähden merkittävä, että
Raatimiehen tytär täällä meni toisen kerran, Turussa kun sitä ei oltu
katsottu voitavan toistamiseen esittää. -- Paitse Don Pasqualea esitti
"pikku ooppera" Noita-ampujan toisen näytöksen ensi kuvaelman ja
Jeannetten häät, puhumatta Laululintusesta ja 2-osaisesta alkuteoksesta
_Kallaveden rannalla_ (ensi ilta 31/7), johon oli sovitettu sarja
kansanlauluja. Vaatimaton kappale oli syntynyt niin että Törmänen
Bergbomin neuvojen mukaan oli laulunäytelmäksi muodostanut erään
Aukusti Korhosen laatiman pikkunäytelmä-luonnoksen.

Tulot Kuopiossa tekivät yhteensä 7,670:94 mk, joten siis keskimäärin
saatiin 285 mk. illalta.

Täältä muutettiin _Jyväskylään_, jossa annettiin 16 näytäntöä,
ensimäinen -- Sirkka -- 30/9 ja viimeinen -- Maria Tudor -- 5/11.
Ohjelmiston järjestäminen uudessa olopaikassa oli vaikea useista
syistä. Laulukyvyt olivat jo syyskuun alussa Kuopiosta matkustaneet
Helsinkiin ollakseen mukana oopperanäytännöissä, Ida Aalberg oli
Dresdenissä, Lundahl toivottomasti sairas (lääkärin neuvosta hänet
toimitettiin Helsinkiin sairaalaan) ja Vilhonkin kivuloisuus rajoitti
rajoittamistaan hänen työkykyään. Lisäksi tuli näyttämön ahtaus, jota
Vilho syytti rintatautinsa pahentumisestakin: usein olivat kynttilät
sammumaisillaan ilman turmeltumisesta. Kumminkin täällä esitettiin
paitse jo mainituita seuraavat suuret näytelmät: Daniel Hjort kolme
kertaa (yhteensä 923:25 mk. -- Kuopiossa 843), Angelo, Rosvot (tuotti
kahtena iltana yhteensä 588 mk. -- Kuopiossa kolmena alle 450), Hellät
sukulaiset ja Maantien varrella kukin kaksi kertaa ja Nummisuutarit
yhden kerran. --

Kirjeistä päättäen Vilho jatkoi tointaan niin kauvan kun seurue viipyi
Jyväskylässä ja hän näyttelikin vielä 25/10, kun Nummisuutarit
annettiin; mutta sen jälkeen hän tunsi voimansa olevan lopussa.
Toverien lähtiessä uuteen olopaikkaan, Haminaan, Vilhon täytyi erota
heistä ja hän matkusti Turkuun. Häntä oli näet neuvottu käyttämään
siellä olevaa tri Krohnin johtamaa "oivallista voimistelulaitosta".
Sieltä hän marraskuulla ilmoitti Bergbomille lääkärin sanoneen, että
"kumpikin hänen keuhkonkärkensä oli taudin koskettama".

_Haminassa_ Suomalaisella teatterilla oli vanha ystävä, Otto Florell,
jolta voitiin odottaa apua. Hänelle Bergbom kirjoitti 4/11 ja pyysi,
että hän neuvoilla ja teoilla avustaisi Kalliota ja Glantzia, jotka
Vilhon sairauden aikana täyttävät tämän tehtävät. "Ja vielä enemmänkin!
Ottaisitko itse taikka jonkun toisen kautta hoitaaksesi kassaa, se on
nostaaksesi joka illan tulot ja suorittaaksesi laskut?" Florell
tietysti suostui. Toisessa kirjeessä Bergbom suosittelee nti Hacklinia
Florellille ja hänen vaimolleen. "Näiden rivien tuoja on signora Anni
Hacklin, puhenäyttämön primadonna. Ehkä Emmy voisi antaa hänelle
joitakuita tunteja viikossa. Hänellä on hyvin kaunis ääni ja
luonnollisen musikaalinen esitystapa. Hänet otettiin tänne Helsinkiin,
jotta hän koettaisi laulaa Zerlinaa (Don Juanissa), mutta Holmin
sairaus teki aikeen tyhjäksi." Bergbomin oma matka Haminaan oli
myöhästynyt, mutta luvaten pian tulla hän uudistaa pyyntönsä: "Ole
siksi hyväntahtoisesti joukkoni kaitselmus ja tuki."

Ohjelmisto oli pääasiassa sama kuin lähinnä edellisillä paikkakunnilla.
Kumminkin esitettiin kaksi uuttakin kappaletta: A. Belotin
3-näytöksinen näytelmä _Sarah Multon_ (ensi ilta 29/11) ja Törmäsen
suomentama Bayardin ja Vanderburchin 2-näytöksinen huvinäytelmä
_Parisin veitikka_ (ensi ilta 13/11). Jälkimäisen nimiroolissa esiintyi
nti Avellan, joka myöskin näytteli kaksi kertaa Leaa. Daniel Hjortista
annettiin täällä vain toinen näytös ja Nummisuutareista ensimäinen. --
Ensimäinen näytäntö oli 10/11, viimeinen 15/12; näytäntöjen koko
luku 16.

Ylipäätään menestys oli hyvänlainen. Tulot ja menot, Florell
kirjoittaa, olisivat vastanneet toisiansa, jollei Jyväskylän vaillinkia
olisi täytetty Haminassa. Kavaluus ja rakkaus meni kaksi kertaa "varsin
kunnioitettavasti, mikäli voimat riittivät". Nti Avellan näytteli lady
Milfordia. "Hacklin yleisön suosikki laulettuaan Kallaveden rannalla.
Kiltti tyttö ansaitsisi palkankorotusta." -- Kahdessa kirjeessä
Morgonbladetiin kerrottiin teatterin käynnistä:

Kirjoittaja sanoo kuulleensa talonpoikien käräjätalon pihalla ja
eteisessä tekevän toisilleen selkoa näytellyistä kappaleista ja päättää
siitä, että teatteriin käytetyt varat meillä eivät ole turhaan
tuhlattuja, kun vain katsotaan että yleisöä ei pilata samalla kun
näyttämö luo sitä itselleen. -- Haminalainen ohjelmisto todistaa mikä
runsas työ seurueen jäsenillä on suoritettavana, varsinkin kun
ajattelee kesäloman lyhyyttä. Esiintyä kolme kertaa viikossa, melkein
joka kerta uusissa rooleissa, ei ole leikintekoa, mutta epäilemättä
hyvä koulu nuorille näyttelijöille, joista moni ansaitsee tämän nimen
samalla kun kaikki kaunistavat vaivaloista uranaukausijatointaan
kiitettävällä ahkeruudella ja ilahuttavalla edistyksellä. Ei tarvinnut
nähdä muuta kuin Leaa, nti Avellan nimiroolissa, huomatakseen mitä
teatterilta nyt voi odottaa, joskin kaipasi Vilhon klassillista
Sakeusta, miten hyvin Leino -- tuo monen erilaisen tyypin ja niiden
joukossa Nummisuutarien Eskon oivallinen esittäjä -- täyttikin vaikean
tehtävän; taikka nähtäköön rva Aspegren Katrina tavatessaan poikansa
synkässä yökohtauksessa, taikka Kallion koomilliset henkilöt j.n.e.
---- Teatterin ystävät toimeenpanivat viimeisen näytännön jälkeen
pienet läksiäispidot näyttelijöille, jotka 16/12 lähtivät Turkuun.

       *       *       *       *       *

Nyt on kertomuksemme palaava syksyn alkuun ja Helsinkiin. --
Edellisestä tiedämme, kuinka kesän kuluessa lauluosasto oli uudestaan
järjestetty ja puhuttava on siitä Suomalaisen oopperan jaksosta, joka
oli sen viimeinen, vaikkei kukaan aavistanut sitä.

Tutustuaksemme ajan tunnelmaan luemme ensin pari Emilie Bergbomin
kirjettä nti Elfvingille:

(23/8) "Oma Bettyni! Sydämelliset kiitokset kirjeistäsi. En voi oikein
sanoa kuinka kiitollinen olen, ettet aina odota vastausta, vaan
kirjoitat 'kun henki tulee'. Katsos, tulee vähän hitaaksi, kun pitää
kirjoittaa niin paljo kirjeitä kuin minun. Tullessani Kuopiosta oli
minulla ainakin 40 kirjettä vastassa, ja koska asiakirjeisiin on ensin
vastaaminen, niin jäävät ystäväkirjeet odottamaan, jopa joskus
kauvankin. -- Kuukauden lopussa Kaarlo tulee kotia, ja syyskuun 15 p:n
jälkeen alkavat oopperanäytännöt. Raskasta on taas ryhtyä vaivaloiseen
puuhaan, mutta emmehän siitä pääse. Oopperasesonkimme tulee lyhyeksi,
mutta loistavaksi. Fohström, Synnerberg, Lagus, Ingman, Holm, Hahl ja
Navrátil tulevat kaikki esiintymään. Luuletko Lagermarckin jäävän
meidän luoksemme. Äitinsä kirjoitti, että tytär ensin tekee
konserttimatkan ympäri maata ja se kestää lokakuun keskivaiheille. Se
on meille hyvin sopivaa." -- --

"Kuopiosta tulin sangen tyytyväisenä. Oli hyvin hupaista nähdä minulle
ennen tuntemattomia seutuja ja niinikään muutamiksi viikoiksi kääntää
selkäni Helsingille ja edes lyhyeksi ajaksi heittää pois muut
huolet." --

(3/9) [Tässä ja muissa syksyn kirjeissä puhutaan paljo --
keinuhevosista, joita Emilie nti Elfvingin kautta tilasi Turusta
lahjottaakseen niitä Betty sisarensa ja Atte veljensä ja entisen
Preciosan, Ottilia Silfverstolpen, pojille. Niiden tuli olla niin
tukevia kuin yksi ennen saatu, jota Augusta sisaren pojat käyttivät ja
jonka seljässä Kaarlo eno saattoi istua kaikki kolme lasta sylissään!]
-- "Kaarlo on nyt kotona ja tuntuu oikein rauhottavalta; kuulin
että hän oli tavannut sinua laivarannassa. Saa nähdä kuinka asiat
tänä vuonna luonnistuvat. Vähän levottomia olemme, kun Turun
teatterin johtokunta ei vastaa kysymykseemme [oliko teatteri vapaa
puheosastolle?]. Rva Elffors on vuokrannut teatterin 1 p:ään marrask.
eikä ole varmaa, saammeko sen sen jälkeen vai onko joku toinen
ruotsalainen seurue haalittava sinne." --

Nti Elfving vastasi 5/9 ja kertoo juuri tulleensa nti Mathilda
Lagermarckin konsertista. Laulajatar oli menestynyt erittäin hyvin. Hän
oli halukas tulemaan Suomalaiseen oopperaan, ja kirjoittaja kehottaa
ehdottomasti ottamaan hänet. Sopimuksen mukaan taiteilijat syyskuun
alkupuolella kokoontuivat Helsinkiin ryhtyäkseen harjotuksiin, joiden
aikana toinen toisensa perästä konsertissa esitti itsensä yleisölle.
Ensi näytäntö oli 26/9, jolloin täpötäydelle ja innostuneelle huoneelle
annettiin Faust, jonka vetovoima ei vieläkään ollut hävinnyt. Ensi
kädessä tänä iltana huomio kohdistui uuteen Siebeliin, _Hortense
Synnerbergiin_, joka tervehdykseksi sai kukkavihkon, jonka nauhoissa
oli kirjoitus: "Hortense Synnerbergille. Muistoksi ensimäisestä
näytäntöillasta kotimaassa Suomalaisen teatterin johtokunnalta"; mutta
oli muutakin mieltäkiinnittävää, niinkuin näkyy Morgonbladetin
arvostelusta (merk. G. L.):

Margaretana esiintyi nti Ingman, joka ansaitsi suurta kiitosta
varsinkin siitä liikuttavasta luonnollisuuden ja viattomuuden kuvasta,
jonka hän teeskentelemättä antoi etenkin 3:ssa näytöksessä. Juveliaaria
meni nuhteettomasti; mutta semmoisissa kohdissa, joissa olisi vaadittu
voimakasta tunteenilmaisua, oli paljo muistutettavaa. Navrátilin Faust
oli sama kuin ennen. -- "Kaksi tärkeintä roolia oli uskottu hroille
Hahlille ja Holmille, Mefiston ja Valentinin. Hra Hahl tutustutti
suomalaisen yleisön oikeaan Mefistotyyppiin, jommoista Goethe
luultavasti on tarkoittanut, eikä mihinkään irvikuvaan. Meillä on täysi
syy kiittää yksityiskohtaista näyttelemistä sekä varmaa ja musikaalista
esitystä, ja toivomme vain että hra Hahlin ääni saisi takaisin osaksi
kadonneen heleytensä sekä että hänen pirunsa olisi hieman enemmän 'vrai
gentilhomme', niinkuin Mefisto ensi kerran ilmaantuessaan lausuu
itsestään. -- Hra Holm lauloi Valentinin kauttaaltaan kauniisti ja
taiteellisesti. -- Kenties tulisi niin urhoollisen sotilaan ensi
näytöksessä olla vähemmän tunteellinen laulussa ja näyttelemisessä.
-- Nti Synnerbergin Siebel oli tietysti illan tapahtuma, ja yleisö
tuhlasikin hänelle suosiotaan. Ei kuumuus, eikä ahdinko, eikä
epäedullinen salonki estänyt hänen ääntänsä helkkymästä, niinkuin
ainoastaan semmoinen ääni voi helkkyä. Hänen laulunsa oli puhdas,
esitys taiteellisesti huoliteltu ja koko hänen esiintymisensä oli
omansa saamaan meidät ihailemaan nuoren diivan hehkuvaa näyttelemistä
ja kaunista plastiikkaa, vaikka kenties samassa unohdimme sen
vaatimattoman, lämminsydämisen ja runollisen Siebelin, jolle Goethe ja
Gounod yhdessä ovat suoneet niin paljo viehätysvoimaa. Toivomme
suuresti saavamme nähdä nti Synnerbergin tehtävässä, joka vaatii
enemmän hänen musikaaliselta ja draamalliselta kyvyltään. Köörit
menivät niinkuin ennenkin hyvin, ja orkesteri, jota tirehtööri Faltin
johti, suoritti myöskin asiansa ansiokkaasti." --

Faust annettiin vielä 29/9 Ja 6/10, samat esiintyjät kaikissa
rooleissa, täysille tai lähes täysille huoneille ja muuttumattomalla
menestyksellä. Kolmannella kerralla nti Synnerbergin täytyi toistaa
kukka-aaria 3:ssa näytöksessä, Hahlin Mefisto sai yhä enemmän
tunnustusta ja Holmin Valentinin sanottiin ilta illalta edistyneen --
"se oli todella erinomainen taideluoma".

Toiseksi esitettäväksi otettiin Lucrezia Borgia, joka meni ensi kerran
4/10 ja toisen kerran 8/10. Edellinen näistä näytännöistä oli varsin
loistava, ensimäinen jossa _Martin Wegelius_ johti orkesteria. Yleisö
oli kovin innoissaan. "Myrsky pakotti nti Synnerbergin laulamaan 3:nnen
näytöksen juomalaulun da capo ja Wegeliukselle annettiin kukkavihko."

G. L. mainitsee, että Lucrezia Borgia, joka ensi kerran oli otettu
ohjelmistoon rva Achtén tähden, nyt esitettiin nti Synnerbergin vuoksi.
Päärooli oli nti Laguksen käsissä, joka tietysti ainoastaan osaksi
kykeni sitä tulkitsemaan, se kun oli hänelle liiaksi intohimoinen.
Mutta mitä Lucreziassa oli inhimillistä, jaloa ja traagillista hän
esitti sielukkaasti, laulaen kauniisti ja lämpimästi. Navrátil lauloi
tapansa mukaan Gennaron aistikkaasti ja aitomusikaalisesti. Hahl antoi
selvän ja todenmukaisen kuvan herttua Alfonsosta. Hänen laulunsa
ilmaisee aina musikaalista käsitystä, mutta ääni ei tunnu täysin
kehittyneeltä. Toisen näytöksen kolminlaulun esittivät nti Lagus sekä
Navrátil ja Hahl erinomaisesti. -- "Nti Hortense Synnerbergillä oli
Maffio Orsinin rooli, joka paremmin soveltuu hänen luonnonlaadulleen
kuin Siebel. Ritarillinen venetialainen aatelismies oli tehtävä,
joka aivan toisin vastasi hänen ominaisuuksiaan kuin saksalainen
porvarillinen nuorukainen. Tässä nti Synnerbergin kauniit plastilliset
liikunnot, hänen loistava ryhtinsä, hänen kevyt ja ylimielinen tapansa
käyttäytyä olivat aivan paikallaan. Laulustakin voimme vakaumuksesta
sanoa, että se vastasi mitä tältä osalta sopii vaatia. Sanalla sanoen
nti Synnerberg oli semmoinen kuin Orsinin tulee olla. Äänen kauneus
esiintyi, niinkuin ennen, täydessä loistossaan, varsinkin henkevässä
juomalaulussa, ja italialaiset sävelmät soivat hänen huuliltaan
niinkuin ainoastaan italialaiset sävelet voivat." Maisteri
Wegeliuksenkin esiintyminen soittokunnan johtajana tuotti näyttämölle
jotakin juhlallista. Oopperan harjotuksiakin hän oli ansiokkaasti
johtanut. Vihdoin oli syytä mainita, että köörinkin jäsenten
käyttäytyminen näyttämöllä viime aikoina oli osottanut huomattavaa
edistystä.

Tämän jälkeen tuli 13/10 ja 15/10 kaksi Taikahuilu-näytäntöä, joista
ensimäinen annettiin hyvälle huoneelle, vaikka esiintyjäin joukossa ei
ollutkaan vierailijatähteä.

Nti Lagus oli Pamina ja G. L. lausuu, "hän laskee niin paljo pehmyttä
suloa ja lämmintä tunnetta tähän tosilemmen naiselliseen edustajaan,
että kuulija ei voi olla viehättymättä. Navrátil -- Tamino lauloi
oivallisesti, ja Hahl oli kelpo, arvokas Sarastro. Hän astuu esiin
erinomaisen vaikuttavasti kuin mikä vanha, kokenut näyttelijä; alhaiset
sävelet eivät soineet oikein selvinä. Nti Ingman oli ensi näytöksessä
ensimäinen Yön neitoja ja lauloi sitten Yön kuningattaren osan --
menestyen hyvin kumpaisenakin. Pesonen on kelpo ja oiva suomalainen
Papageno, jonka luulee kohdanneensa joissakin talonpoikaishäissä
kaikkien ilona ja riemuna. Nti Wikström yllätti laulamalla Papagenon
osan nuhteettomasti ja varmasti. Orkesteria johti nytkin Martin
Wegelius."

Toisia loistavampi ilta oli jälleen nti Synnerbergin hyväksi annettu
näytäntö 17 p., jossa esitettiin kohtauksia Faustista, Lucreziasta ja
Taikahuilusta. Yhtä hyvin kuin pilettien loppuunmyynti ilmaisivat
myrskyiset suosionosotukset, kuinka laulajatar oli herättänyt yleisön
myötätuntoa. Korkeimmilleen myrsky nousi nti Synnerbergin laulettua
aarian Glinkan oopperasta Henki tsaarin edestä ja Voi äiti parka ja
raukka, jotka kumpikin toistettiin. Kukkavihkoja, suuria ja pieniä,
satamalla satoi näyttämölle ja niitä seurasi täkäläisen venäläisen
yleisön antama kukkakori ja sen ohella hohtokivillä koristettu
kultainen rannerengas.[129] -- Kun sitte välillä 20/10 Taikahuilu oli
esitetty, tuli nti Synnerbergin jäähyväisnäytäntö: Lucrezia Borgia.
Nytkin huone oli aivan täysi ja innoissaan, ja laulajatar yhä
uudistettujen kunnianosotusten esineenä. Tälläkin kertaa hän sai
kalliita lahjoja, nimittäin kaksi hohtokivisormusta, toisen
venäläisiltä ihailijoilta ja toisen rva Karamsinilta. Kaarlo ja Emilie
Bergbom antoivat ihanan ruusukimpun, jonka nauhoihin oli painettu:
"Muista meitä rakkaudella."

Paitse nti Synnerbergille oli nti Laguksellekin lähtöaika tullut. Hän
oli näet päättänyt matkustaa Milanoon jatkaakseen opintojaan ja
esiintyi nyt enää vain kaksi kertaa, 27/10 ja 29/10, jolloin illan
ohjelmaksi oli yhdistetty kohtauksia oopperoista Noita-ampuja ja Tsaari
työmiehenä sekä Laululintunen, tuo vanha pikku laulukappale. Kumpanakin
iltana yleisö sydämellisesti ilmaisi tunteitaan rakastettavaa
laulajatarta kohtaan, joka niin uskollisesti oli palvellut oopperaa ja
ilahuttavan taiteellisesti suorittanut mitä vaikeimpia tehtäviä. Paitse
kukkavihkoilla teatterissa tervehdittiin häntä myöhemmin serenaadilla.
-- Laulajatar antoi vielä lähtökonsertin 2/11.

Niinkuin edellisestä näkyy, oli _Alma Fohström_, jonka tähden ooppera
jo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä
siihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti
sekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun
hän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10
antanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10
Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa
(Dinorahsta ja Rigolettosta). -- Lukuisa ja innostunut oli yleisö
jälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja
esiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti
Fohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka
hän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla
näyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström
lauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään -- juuri siten
nousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys
yleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaa _Jaromir
Hrimalya_, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen
astui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen
tapaansa osasi miellyttää kuulijoita. -- Näytäntö uudistettiin 3/11, ja
oli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust
esitettiin _viidennenkymmenennen_ kerran. Navrátil, joka oli
myötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa
oli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja
jälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja
Bergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista
kunnianosotuksista.

Faustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme
kertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli
merkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun
nyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa
johdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. "Nuori
laulajatar", sanotaan toisen näytännön jälkeen, "näytti olevan aivan
suunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua
tullakaan." Achté lauloi loordi Ashtonin osan.

-- "Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma
Fohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima
yleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar.
Hänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta
lyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen
varmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja
täyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis
liikunto, kasvojenele taikka sävel -- ei edes sattumalta -- häiritse
kokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on
meillä aina paljo väkeä -- miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt
täälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä
oikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen
ihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee
vielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on
taipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana;
sen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla
annetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa
herättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström
on Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit
kyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman
häntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin
epäsuotuisa parantuville. -- Puheosasto alkaa tänään Haminassa,
näyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti
Turkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on
puheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti
päättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt
on meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin
huono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen.
Lundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen
Dresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon
ohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää
tervettä tulevan. -- -- Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin
sanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki
harmien ja kielittelyjen ahdistamana. -- Kaarlo ja minä olemme
täyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja
huoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä." -- --

Emme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m.
muun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan
viime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta.
Kaikki "valtit" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se
kiihottikin vastustajia. -- Mitä sanoakaan esim. seuraavasta
tapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen
julkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä
Ruotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa
ilmoitettiin, että "kauhea komplotti (salajuoni)" oli viritetty häntä
vastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa
teatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä
uhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla
katsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka
tarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös
suomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä
näyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten
lieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena
Suomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta
tehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita
viikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa
perästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes
hän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130]
Samallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän
joulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin
ennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus
oli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos "fusiooni", se
on jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin
tarjouksiin myöntämällä vastattu.

Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla
pitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa -- vaitiololla.
Hufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti
seurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten
muuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim.
että kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun
oopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä
lehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että
Hufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään
oopperanäytännöistä. --

Pitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin
tervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11.
Entiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja
ylen vaikuttavasti -- joskin ylipäätään maltillisemmin -- esitti
Lucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. -- Sama
näytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti
orkesterin päällikkönä, "enentyväliä varmuudella", Martin Wegelius.

Donizettin ooppera _Linda di Chamounix_, jota kauvan oli odotettu, oli
nyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström -- Linda,
Pesonen -- Boisfleuryn markiisi, Navrátil -- kreivi Carlo de Sirval,
Hahl -- pastori, Himberg -- Antonio, nti Braxén -- Pierotto ja nti
Wikström -- Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö
valloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin
Navrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää
tunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti
kunnialla tehtäväänsä. -- Sama ooppera annettiin kuusi kertaa
peräkkäin -- kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen
merkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme
seuraavan otteen:

-- "Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä
nti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön
iloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän
kehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva
markiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan.
Mainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa
1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa
tietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen
mielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä --
kaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä
totuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain
erittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät
olevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu
vähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu."

Lindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta
viehätystä nti _Mathilda Lagermarck_, joka silloin Pierottona ensi
kerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti
suosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa
että näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon:
"Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin
johtokunnalta." Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin
lämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja
sulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä
parhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että
nti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan
ulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.

Kun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle
Meyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena.
Hahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta
antaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n
ja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva
Achtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet
huudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana.
-- Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan
seteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn -- kiitollisuuden
osotteena -- näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan
orkesteriin ja siellä se -- katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka
arveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia,
koska osote oli epäselvä. -- Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa,
15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja
J. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä
ehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä
musikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin
ennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin
hillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja
sydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck
teki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi,
niinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus
täytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi
tuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.

Sen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi
nyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen
Lindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin
taiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia.
-- Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet
Arkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului
joulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen
oli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen,
tuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä
herttaisia muistoja. -- Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat
yliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta
oopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi:
Lucia 29/12.

       *       *       *       *       *

Puheosasto vietti joulunsa _Turussa_ ja antoi siellä ensimäisen
näytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan
Leinon Landryna osottaneen "tunnetta ja henkeä". Toinen näytäntö,
Laululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai
nti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni
helkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö
näytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn.
"Parisilaisen pojan rooli", Nervander lausui arvostellessaan
jälkimäisen kappaleen esitystä, "oli oikeastaan vieras nti Avellanille,
mutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen
reippaasti" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti
Stenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli
lämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys
kenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja
teeskentelemätön.

Uudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta
epäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon
taiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin
Daniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä
onnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli
näin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei
tarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä
yhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin
toimitavan muutoksen tarpeellisuuteen -- josta jo ennen on puhuttu.
Sitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se
oli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot
näyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi
Nervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino
paikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti
tutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja
sydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan
osotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän
näytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on
paikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä "hellä ja
lempeä ei ole oikein hänen esitettävissään".

Tammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo
joulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin
häntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden
alussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön
kykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti
ei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä
oppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi;
mutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä
luvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan.
Toinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta
noudattaa. Hän oli näet -- enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa
vuoksi -- joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin
ulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen
isänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti
Bergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. --
Kun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen
edellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti
Avellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg
tunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1
Marianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi
kerran Louisena --- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin
arvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen -- se tuotti kunniaa
seurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä
kättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että "rikaslahjaisella
taiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet
luomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin", ja
sydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja
innostuksellaan jokaiseen katsojaan.

Tämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja
Nummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni ja
_Hans Lange_ kukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti
viimeisen näytännön 16/2. -- Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen
taloudellisesti huononlainen. "Ajat ovat täällä niin huonot", Vilho
kirjoitti (24/1), "että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta)
viikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai
vanhaa." -- Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:

"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella
mielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut
taiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan,
mutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään
voi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalata
_sanoilla_ ei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas
ja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin
vivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä
sanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja
tästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin
selvästi Laurastaan Maantien varrella."

       *       *       *       *       *

Uutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi
päivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin
hyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa.
Etevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen
ilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi
kaupan päälliseksi kauniin laulun "Marie de Rohanista". Nti Fohström
oli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava
laulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin
sydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren
syntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla.
-- Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi
nti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck -- ensi
kerran ja menestyksellä -- Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti
Fohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. --
Sitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi
tämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan
enemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin
Don Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin
näyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa
peräkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil
Don Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman
donna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin
menivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua
salongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti
Hacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä
näytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon
kenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran
annettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä
Parisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus
yleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin
niiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran
toisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen
ala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.

Holm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime
näytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli
paras roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti
kunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin
luonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: "Ylen suuri oli nautinto
kuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan
miltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada
suorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin
roolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen.
Kohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja
'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa
laulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan
musikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen
mukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti
oikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten
vähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta
tehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin
sangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta
säteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään
haamun kanssa illalliskutsuissa." Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin
oli tyydyttävä Zerlina -- vasta-alkajana arvosteltuna --, että Pesonen
oli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat
hyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu,
että Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme
mahdollista on.

Loistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1.
Ohjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta
Gounodin oopperasta _Romeo ja Julia_ (nti Fohström -- Julia,
Navrátil -- Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta.
Laulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla
käsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan
kahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan
Dinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön
riemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan
harvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi
ojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja
V. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn
rahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk
kultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia
mitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin
2,056 markkaa. -- Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma -- Faust,
Don Juan, Dinorah -- sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti
Naëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan
näytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä
lämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta,
jolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin
oopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja
viimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. --
Kohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä
kokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti
Ingmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja
jälkimäinen Pietariin.

Romeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja
vastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen,
niinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja
Navrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä
soittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä
käsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. -- Samaa oopperaa
annettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun
loppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän.
Ensimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen
viimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta
keskimääräinen 1,170 mk.

Kolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa
seuraavaan tapaan:

"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä
oopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia
sieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen
läpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä
ansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi
oopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi
ehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo
kuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme
Juliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon
hänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa
Tybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi;
hän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle.
Valssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti
Fohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia
rooleja."

"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän
tulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja
lopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun
toiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain
varsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas
bassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan
käyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä
verrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan
paikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen,
tulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin
pater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on
huomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti
yhteislaulussa -- varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano
paashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen
huolellisesti." [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi
näytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].

Ylipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä
suomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia
suureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt.
Orkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti
laulua. -- Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain
pyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja
Julian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2
puheosaston ensi näytäntö: Preciosa. -- Lindasta sanottiin uudestaan,
että sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon
edistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu
toimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia,
joka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä
näyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja
saavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo
ja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin
sunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran
ulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on
kuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen
edistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella
puolisoineen -- nti Stenberg ja Taavi Pesonen --, jotka samoin kuin
Tervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina
viehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti
Martin Wegelius. -- Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla
viimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen
mukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla
näyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän
oli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se
tyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset
olivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen
ohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi
suomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin
lahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli
Navrátilinkin osaksi -- laulajan, joka niin kauvan oli palvellut
suomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän
aina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa
päämääräksi -- hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja
ystävyyden merkkejä.

Kolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen
ohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia
(viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä
kohtauksissa esiintyivät Navrátil -- Faust, Hahl -- Mefisto, Holm --
Valentin, nti Lagermarck -- Azucena, Navrátil -- Manrico.

Mainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja
vaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu
näytännöstä:

"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen
taiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat
tulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän
kauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat
aiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen.
Useat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä
ulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta
alusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin
on ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin
on siitä ainoastaan oltava kiitollisia."

"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon.
Näytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin
johtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin
että ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi
kunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen
laakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin
kukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan
kukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä
oopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle
kiitoshuutojen kaikuessa."

Lauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja
ylioppilasköörin "M.M:n" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston
juhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita.
Sen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille
Suomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil,
Holm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina
olivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat
sisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden
ja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen
hyväksi.

Kaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista
vietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän
tapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin
jäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin,
mutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja
taiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien
ystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien
kaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista
merkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen
sepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:

          HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERA
                       antaa
          Tiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879
                suuren juhlanäytännön.

                HARDANGERIN HARJULLA

          _Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen)_.

                       JÄSENET:

    Nordal    | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm.
    Skovgaard |                           Signor Giovanni Hahl.
    Fischer, matkaileva saksalainen.      Signor Davido Pesonini.
    Koulumestari.                         Signor Brambini-Morulli.
    Asmund |                              Signor Niccolini.
    Halvor | nuoria talonpoikia.          Signor Ludde Ericsson.
    Pehr   |                              Signor Giuseppe Navrátil.
    Sigrid.                               Signora Adelina Patti.
    Ragnhild.                             Signora Alma Fohström.

 (Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff.
  Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin
                   kuuluisassa etablissementissa.)

  (_Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari -- signor
  Giuseppe Sandström -- johtaa orkesteria_.)

       *       *       *       *       *

        DON JUANIN VIIMEINEN ILTA
                 tai
        WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET
                 tai
        Laululintujen loppuliritys
                 tai
        SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK

    _Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä_.

                    Jäsenet:

  Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin
  etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in
  "Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux";
  Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques";
  "Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide"
  (Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor
  Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja
  Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén
  ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset
  toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka
  kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois
  (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas
  furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux
  sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les
  Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran
  jäsenet.

Kun _Hardangerin harjulla_ oli loppuharjotuksen muodossa ja
"kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten
katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset
kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu
esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa
oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:

Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että
kappaleessa oli _ainoastaan_ kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei
siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän
ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti
painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis
laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua
vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson
oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta
tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on
fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti
olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti
Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot
otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan
harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti
sen sentähden nti Vikströmille.

Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat
toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina.
Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena
positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät
torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli
vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin.
Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu,
ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon
näytäntöön!"

       *       *       *       *       *

Puheosaston varsinainen toimi _Helsingissä_ alkoi 2/3, jolloin
näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui
tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä
vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli
odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi
läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti
voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava.
Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi
saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin
liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti
Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan
katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli
tositaiteilijatar kehittymässä. -- Muista esiintyjistä mainitaan Leino,
joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja
puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani
paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina.
Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. -- Seuraavanakin iltana
5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli -- tällä kertaa J. Enlundin
suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin _Kuningas Renén
tyttäressä_, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä
luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset
repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista
sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua,
Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja
Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi
reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä
laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui
sanottavansa liian yksitoikkoisesti. -- Parempia huoneita kuin
edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää,
ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia
nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa
ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta
samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti
Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran
_Knut Wechnan_, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa
voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä
näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin
urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen
1878. -- Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3
ja 22/4, yhä hyville huoneille.

Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi
kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2).
Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos
tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin
luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle
otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se
ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt
ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä
johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä
tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä
voimaa. Muutkin -- Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg
hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä -- olivat vain osittain
ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti
Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen
vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä
(14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules
jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana
sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella
yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää
näyttelijätärtä". --

Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin
huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana
näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi,
mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti.
Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden
todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu
niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg
-- Adelgunda, rva Aspegren -- Ulrika, rva Lundahl -- Irmgard, nti
Aalberg -- Thusnelda, nti Hacklin -- Ottilia ja nti Rosendahl -- Iduna.
Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti
useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin
säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä _Leskirouva Grapin_ uutuus, joka
teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström
reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään
paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin
korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku
näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena:
Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman -- Jooseppi), neljäntenä: Onhan
pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.

Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho
nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat
enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen
edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja
Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä;
mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän
aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri
II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia
myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta.
Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset
kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko
teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja
Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"

Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä
samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta
kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui
annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta,
jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä
Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen
teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin
kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne
julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon
pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä
sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka
olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame
Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä!
Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely
suurta mielikarvautta.

Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren _Saituri_,
Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella
näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:

"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän
tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa
ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta,
kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti
luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet.
Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa
-- vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin
intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti --,
edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä
kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää
narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan
luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta
ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin
Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. -- Rva Lundahl
Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä
usein kättentaputuksilla. -- Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä
edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen
tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja
vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa.
Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. -- Nti Aalberg
esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän
tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. --
Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin
kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin
mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin
tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa
vivahduttamista näyttelemisessä. -- Nti Rosendahl täyttää
nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. -- Hra Tervo --
Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa
hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on
tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin
pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla
suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."

Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä
merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti
suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa
teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään
klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli
erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli
hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa
ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja
kauniimpia luomia.

Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran
näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä
_Korttiinkatsoja_ (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti
tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli
ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi
tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei
puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se
kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.

Uudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen
2-näytöksistä laulukappeletta _Kultaristi_, joka kuitenkin jo teatterin
ensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom
oli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut
siihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja
yhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli "jonkinlaiseksi
koomilliseksi oopperaksi" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi
puheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä
Pesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat
osallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa
hän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut
kokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin
näyttelijä. --

Noin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle,
jolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa.
Siitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa
seurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa
opintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla
ajalla.

Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä
_Kaupunkimme rouvat_ esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä
mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten
ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti
todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.

Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin _Jane Eyre_,
laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin
"La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että
kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille
näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin
ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme
pääkohdat:

Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin
ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri
puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi
näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi
koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja
epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön
silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin
näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme
voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me
ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta,
sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. -- Hra
Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester -- --
on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen
esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta
Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen
tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin
Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään
liikkuu. -- -- Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää
varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa
niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi
Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän
ylhäinen. -- -- Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja
näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. -- --

Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten
hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5
näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä
kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja
Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä;
jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.

       *       *       *       *       *

Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä
edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta.
Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot
kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka
sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta
maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi
likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera
100,000 markkaa --; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen
73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55
oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09
mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi
johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000,
kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47,
vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta
1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk.
Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että
vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea
näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. -- Niinkuin muistamme teki
edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä
oli korvaamatta -- vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota -- niin
on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla
kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä
yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.

Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:

  13 kertaa Hellät sukulaiset;
   9   "    Maantien varrella;
   8   "    _Daniel Hjort_;
   7   "    _Nummisuutarit_, Laululintunen;
   6   "    _Kevään oikkuja, Setä, Kosijat_, Angelo;
   5   "    Kultaristi, Rosvot;
   4   "    _Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus_, Kavaluus ja rakkaus,
            Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin
            harjulla;
   3   "    Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan
            mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen
            naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;

   2   "    _Sotavanhuksen joulu_, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta,
            Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor,
            Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka,
            Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja
            operetti Jeannetten häät;
   1   "    _Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö_, Suorin
            tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika,
            Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja
            Preciosa.

Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs  osa, kotimaisia.

Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen:
Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre,
Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon,
Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.

       *       *       *       *       *

Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on
jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä
kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin
elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista
taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja
mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.

Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan
ohjelmistosta:[132]

        1873.

    _Lucia_ 4, _Trubaduri_ 2 (1), _Noita-ampuja_ (2).

        1874.

    Trubaduri 19 (1), Lucia 11, _Fra Diavolo_ 3, _Sevillan
    Parranajaja_ 11, _Norma_ 4.

        1875.

    Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1),
    _Lucrezia Borgia_ 11 (1), _Alessandro Stradella_ 9,
    Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).

        1876.

    _Ernani_ 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), _Jeannetten häät_ 5,
    _Faust_ 24 (1), _Rykmentin tytär_ 7, Sevillan Parranajaja 11 (2),
    _Martha_ 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), _Violetta_ (Traviata) 8,
    _Fidelio_ 8, _Musta Domino_ 6, Norma 3, _Hugenotit_ 5.

        1877.

    Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), _Taikahuilu_ 16,
    Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6,
    _Robert Paholainen_ 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, _Tsaari
    työmiehenä_ 7, Norma 2, Lucia 1, _Juutalaistyttö_ 2,
    Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.

        1878.

    Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1,
    Juutalaistyttö 5 (2), _Unissakävijä_ 6, Lucia 6 (1),
    Sevillan Parranajaja 2, _Don Juan_ 11 (1), Martha 1 (1),
    _Don Pasquale_ 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1),
    _Linda di Chamounix_ 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1),
    Musta Domino (1), _Dinorah_ (3), Alessandro Stradella (1),
    Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1),
    Lucia (1).[133]

        1879.

    Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2),
    _Romeo ja Julia_ 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1),
    Lucia (l).

Eri oopperat esitettiin siis:

                            kertaa                         kertaa

     1. Faust                 55.    15. Romeo ja Julia     11.
     2. Lucia                 46.    16. Fidelio            10.
     3. Trubaduri             44.    17. Musta Domino       10.
     4. Sevillan Parranajaja  33.    18. Rykmentin tytär     9.
     5. Taikahuilu            25.    19. Violetta (Traviata) 9.
     6. Norma                 24.    20. Juutalaistyttö      9.
     7. Hugenotit             19.    21. Tsaari työmiehenä   8.
     8. Lucrezia Borgia       18.    22. Robert Paholainen   7.
     9. Don Juan              18.    23. Unissakävijä        6.
    10. Alessandro Stradella  17.    24. Don Pasquale        5.
    11. Ernani                17.    25. Jeannetten häät     7.
    12. Fra Diavolo           15.    26. Noita-ampuja      (6).
    13. Martha                14.    27. Dinorah           (5).
    14. Linda di Chamounix    12.

Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista,
jotka etupäässä _köörilaulajina_ tekivät oopperain esittämisen
mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut
alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana
olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa
se kuitenkin pitänee paikkansa.

Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä
apuansa suoneet rva _Therese Hahl_ ja _Taavi Hahl_, joka jälkimäinen
kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo
aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän
suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty
että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien
liittolaistensa joukossa.

Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka
välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat
jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia
olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson,
Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen
(Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny
Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk.
Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström,
Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli
vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että
uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat
seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti
Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith
Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta
Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline
Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren,
Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie
Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat
Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb.
Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B.
Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm
Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias
Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr.
Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto
Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.

Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että
seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450
näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa,
kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn
laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi
helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi
vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen
saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että
esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä
taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että
esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä,
samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme
kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin
pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä
"saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen
uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se
hedelmöittävästi sivistyselämäämme?

Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide,
se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan
kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa
mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä
vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on
melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan
jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen
yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme
että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin
rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain
yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema,
joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa
voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään
suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis
oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin,
että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi
erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin
tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä
kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että
tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä
ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.

Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen
toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista
köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida
Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat
kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta
laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker,
Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl
y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin
näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä
vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia,
se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen
mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen
varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen
oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta
myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme,
mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien
esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat
antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun
kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä
henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi
lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu
yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman
esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa
olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä
puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä
laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus
sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin
asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista,
kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin
raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin
musiikkiopisto.

Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus
kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen
ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän
saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja
innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se
jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä
esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme
että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi
tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että
kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä
keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä
tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen,
sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen
lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti
intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen
todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se
mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa
ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda
kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista
oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä
semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla
olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida
Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille
kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret
aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin
oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien
mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut
haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli
täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa
lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön
kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja
että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa,
että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa
ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan
vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa
eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut
myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää
mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.

Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli
perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy
Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen
luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla;
mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen
oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli
runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja,
muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja
heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z.
Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla;
1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi
verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen
edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain
vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman
soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin
taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja
kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen -- ensi kerran
taide-elämässämme! --, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina
vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa
sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana,
kaunista huomenta lupaava päivänlasku.




Viiteselitykset:


[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa,
suomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee
sanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin
joukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka
"kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään".

[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen
päätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin
jalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.

[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä
tekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin
suhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan
kaupungissa.

[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.

[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin
historiasta. H. S. 1906, n:o 255.

[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.

[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin
ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. -- Kun Bergbom
teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen,
ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä
melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta
onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui
estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).

[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen
hänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja
isänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten
kanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista
mainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.

[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla
ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä
oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin
tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.

[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A.
af Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista
asioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen
Kaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: "Ajatteles,
teatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet
kuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi
on päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä
veli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla,
että Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi
veljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän
y.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti
Kaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli
Kivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei
Stenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman
määräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten.
Eikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä
rahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen
eläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen
ja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! --
En muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten
oli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon
50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän
kirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen
matkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä
katsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100
markkaa vuodessa."

[11] "Krogius kertoi", kirjottaa Emilie, "että Kiseleff oli ollut asiaa
vastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät
kaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!"

[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset
pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä
komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus
täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka
täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg,
E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm,
K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm,
A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn,
V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja
E. E. Åström.

[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei
mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.

[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan
tekijä.

[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin
puolella ajatuksen "ryöstää", se on houkutella hänet suomalaisilta!
Vaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään
epäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa
ulkomaille.

[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet
kihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p.
huhtik.

[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: "vähitellen
väsyy niin, ettei enää jaksa taistella!" Ja kohta sen jälkeen hän
jatkaa ikäänkuin selitykseksi: "Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta
saada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin
on suunnaton."

[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni "libretton"
tekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion
korotuksena taikka "jonkinlaisena etumaksuna" vastedes suoritettavasta
työstä.

[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari
Forsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi,
mutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on
tietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen
ruotsinnos vahvistettiin.

[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella
331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.

[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä
luettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli
luvannut sepittää jotain teatterille.

[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa
vuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli
innokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä
etupäässä -- miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista
ystävällisyyttä.

[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä
sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6
"Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä
Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti
puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta
"ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta
läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan,
että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät
ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! --
Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta
kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista
eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa
kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja
paikallaan. -- Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli
esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.

[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni
luonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin
koristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna
nuorempi.

[25] Saml. Arbeten V. s. 345.

[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.

[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.

[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko
vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden
mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä,
vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien
esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta;
Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.

[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle
omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut
etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli
painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E.
Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).

[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin
K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo
1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F.
Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin
seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.

[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu
laulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että hän _ei_ ollut
ulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi;
luonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.

[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt
naimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.

[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri
arvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja
Hagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta
ilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.

[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.

[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.

[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000
orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin
Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! --
"Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti
hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme.
Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston
jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut,
että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään,
joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut."
(U. S. 27/1 1875).

[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi
pyysi päästä teatteriin -- "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" --
lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka
ansaitsee tässä sijan:

    "Herra C. E. Törmäselle.

    Näytelmäteoksenne _Onneton Rakkaus_ on kielen puolesta selvää ja
    sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se
    minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee
    painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden
    antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen
    kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle),
    josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja
    tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne
    tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti
    Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen
    ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.

    Sammatissa 12 tammik. 1872.

                                           Elias Lönnrot."

Tästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin
taipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä
julkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä
suomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien
ohjelmakappaleista.

[38] Tämän teatterin oli ravintolanisäntä Kleineh 1860-luvun alulla
rakennut Kaivopuistoon (siitä nimi "Parktheatern") kohta oikealle
kädelle kun kaupungista päin tullaan puistoon. Se oli alkuaan maksanut
yli 20,000 mk, mutta n. 1870 Kleineh möi rakennuksen kaikkineen
päivineen Kaivopuiston johtokunnalle 700 mk:sta! Kauvan ei
taidetemppeli kuitenkaan pysynyt uudenkaan omistajan käsissä, sillä
ennen pitkää se revittiin ja rakennusaineet käytettiin uuteen --
pesuhuoneeseen. Koristukset tulivat sitä vastoin Suomalaisen teatterin
käytettäviksi Kuopioon.

[39] Preciosan kööreissä lauloivat: neidit Tilma Dahlström, Aurora
Engström, (?) Hedman, Augusta Johnsson, Sofie Moldakoff, Lilli Pauloff,
Betty Bongain, Gerda Ruuth ja Lilli Wiik sekä hrat (?) Braxén, G.
Händell, F. Inberg, H. Hyvärinen, (?) Kukkonen, (?) Lagerstam. (?)
Ruuth, A. Ticcander ja J. Snellman. Säestäjänä myötävaikutti rva Ida
Herckman ja laulunopettajana kauppias Strunck. -- Bartholdus Simonis
näytelmässä avustivat lukiolaiset: Frans Alcenius, Theodor Guseff, K.
Hyttinen, Gust. Höök, Edv. Krook, A. Markkonen, Sam. Miettinen, Kaimund
Neiglick, Alb. Pfaler, K. A. Behnfors, Joh. Sarlin, Joel Weisell,
Jonathan Weisell ja Karl Virtanen.

[40] Vilhon puhe, joka mainitaan ylempänä s. 61, kuuluu aiheutuneen
sentapaisista kokemuksista joista tekstissä kerrotaan.

[41] Helmikuussa oli Lydia Lagus kirkossa laulanut "O salutaris" ja
huhtikuulla iltamassa, josta Neue Freie Presse puhuu kiittävästi. Nti
Lagus oli esittänyt pari suomalaista kansanlaulua ja sanotaan hänestä
"vakavalla työllä epäilemättä tulevan kelpo laulajattaren". Muuten
mainitaan rva Prucknerin oppilaiden saksankielessä olevan huomattavissa
"miellyttävä sointu puolan- ja suomenkielen välillä!"

[42] Ylioppilas, synt. 1852, kruununvoudin poika.

[43] Ruotsalaisen teatterin kapellimestari.

[44] Toisista kirjeistä saamme tietää, että H. D:n ryhmä oli äärettömän
suutuksissaan Ida Basilieriin, sentähden että tämä esiintyi ainoastaan
suomalaisella näyttämöllä. Elokuulla oli H. D:ssa kerrottu varmana
asiana, että hän tulisi laulamaan ruotsalaisessa teatterissa. Mutta se
oli erehdys; laulajatar ei ollut sitä luvannut eikä ajatellutkaan
peruuttaa sopimustaan suomalaisen kanssa. Seuraus oli että tuo ryhmä
pysyttäytyi kerrassaan poissa Parranajaja-näytännöistä. -- Eräs
ruotsinmielisten piireissä liikkuva nainen tiesikin kertoa, ettei
vihamielisyys sillä taholla koskaan ole ollut niin katkera kuin tänä
syksynä ja oli siihen syynä toiseksi Ida Basilierin menettely, toiseksi
heidän tappionsa kansanvalistusseuran perustamiskokouksessa.

[45] Myöhemmin saatiin 199 istumapaikkaa, joista 50 tuolia à 2 mk.

[46] Kööreissä avustivat: (sopranot) rvat Jenny Kolis ja Augusta
Lindbohm; (altot) rva Guseff, neidit Hilja Landgren, Nina Antonoff.
(?) Rönnholm; (tenori) ylioppilas Nohrström; (basso) insinööri
Karstens.

[47] Jo 1872 oli Z. Topelius luvannut jotakin Suomalaiselle teatterille
ja arvattavasti täyttääkseen sen lupauksen hän lähetti tekstissä
mainitun kappaleen. Teos ei ollut uusi, vaan oli se 1867 alkukielellä
esitetty Uudessa teatterissa. Lähetyksen ohella oli seuraava kirje:

22 jouluk. 1873.

"Neiti Emilie Bergbom.

Tässä lähetän Suomalaisen teatterin käytettäväksi "Brita Skrifvarsin",
puoleksi itsekkäällä toivomuksella, että kappale on paremmin menestyvä
siellä kuin ruotsalaisella näyttämöllä.

Nimitys ja nimet voidaan suomentaa samoin kuin muukin; kumminkin soisin
näkeväni uuden muodon ennen kuin se on lopullisesti ratkaistu.

Kappaleen huono menestys johtui sekä näytelmästä että esityksestä. Olen
muutamilla pienillä korjauksilla koettanut antaa tarkemmat rajapiirteet
Richardsonin utuhaamulle.

Juuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan
pohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt,
että semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina
selväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin
tyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti
keskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin
Brita Skrifvarsia.

Rooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.

Erik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas Fritiof
Raainme.

Richardsonin rooli meni aivan hukkaan -- ja siihen nojaa kuitenkin
antiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas
sotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta,
ja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää
alakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.

Black luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa
olen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.

Mieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.

Kun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli
mieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.

Hyvää joulua toivottaa

                       kunnioittaen ystävyydessä

                                            Z. T."

[48] Useista tiedoista olemme kiitollisuuden velassa maanviljelijä
Kustaa Kiipulalle.

[49] Isä Antti Ahlberg, hänkin syntyään Janakkalasta, oli
Helsingin--Hämeenlinnan rautatien rakennustöissä jonkinlaisena
neljännysmiehenä siihen määrään herättänyt insinöörien huomiota, että
hänelle uskottiin Leppäkosken rautatiesillan rakentaminen, jonka
perustamistyöt olivat tämän rautatien vaikeimpia ja sittemmin hän
rakennusmestarista tuli ratamestariksi Leppäkosken asemalla,
jossa toimessa pysyi noin 30 vuotta; äiti Charlotta Lindroos
postiljoonintytär Hämeenlinnasta ja ennen naimistaan emännöitsijä
Lepaan kartanossa. Lapsia heillä oli kuusi: kaksi tytärtä (toinen
lapsi-ijässä kuollut) ja neljä poikaa.

[50] Näytäntö tapahtui 11/1 1874 Sipilän tilalla. Muut esiintyjät
olivat: ensimäisessä näytelmässä ylioppilaat Lehrbäck ja A. Borg,
toisessa ylioppilas Puustinen ja nti A. Kerkkonen (myöh. rva Foudila)
sekä kolmannessa eläinlääkäri Aulén, ylioppilaat Itkonen ja A. Borg,
nti Kerkkonen y.m. -- Saman vuoden huhtikuun ja lokakuun
seuranäytelmissä näytteli Ida Aalberg Leonoraa Holbergin
huvinäytelmässä Ei ole aikaa ja Liisaa Kiven idyllissä Yö ja päivä.
Merkille pantava on että rakennusmestari Ahlbergkin esiintyi tyttärensä
kanssa näissä kappaleissa ja sittemmin toisissakin seuranäytännöissä.
Tästä saattanee päättää, että tytär oli isältään perinyt näyttämölliset
taipumuksensa.

[51] Anna Charlotta Rinman, tukkukauppiaan tytär Oulusta, oli
18-vuotiaana alussa vuotta 1874 tullut oopperaan, josta kuitenkin pian
erosi mennäkseen naimisiin. Nti Rinman oli Emmy Strömerin oppilas.

[52] Nti Sofie Strömer oli jo kesällä 1873, ollessaan sisarensa kanssa
Norjassa, tullut tutuksi ja mennyt kihloihin insinöörin Donald Campbell
Mackey Bonnevien kanssa.

[53] H. D:ssa (7/3) luettiin ikäänkuin tervehdykseksi kirje Turusta,
jossa eräs nimetön tekijä, tunnustettuaan ettei hän ollut asiantuntija,
kuitenkin lateli puolitoista palstaa moitteita ja ilkeyksiä oopperaa
vastaan, päättäen sillä, että "nti Strömer yksin oli suomalainen
ooppera".

[54] Kaunis ja henkevä tyttö.

[55] _Jaromir Hrimaly_ (urkurinpoika Pilsenistä, synt. 1845),
joka usein mainitaan näissä kirjeissä, oli syksystä 1874 v:een
1878 suomalaisen ooppera-orkesterin jäsen. Hän oli etevä
sellonsoittaja ja oli "solosellistinä" toiminut Amsterdamissa,
Bilsekonsertti-soittokunnassa Berlinissä ja Pragissa ennen kun hän 1872
tuli Helsinkiin (Uuteen teatteriin). -- Nuorempi veli _Bohuslav Hrimaly_
(synt. 1848) oli oikeastaan viulunsoittaja, mutta oli 1872 alkanut
toimia kapellimestarina, ensin Pragissa ja Pilsenissä ja otettiin
veljensä välityksellä 1876 Suomalaisen oopperan palvelukseen, jossa
pysyi v:een 1878, jolloin meni Uuteen teatteriin.

[56] Laivamatkalla Päijänteellä nti Alma Floman (nyk. rva Jalava) oli
laulavien Tammisaaren seminaristien joukosta "löytänyt" ihanan
alttoäänen, jonka omistaja oli nti Sofie Vestberg Vaasasta, ja hän
kehottaa Emilie tätiä vaasalaisten tuttaviensa kautta kuulustelemaan,
eikö nti haluaisi tulla oopperaan.

[57] Maria Sofia Eschner Turussa, k. 1877.

[58] Rva Engdahl meni syksyllä Ruotsalaiseen teatteriin.

[59] Keväällä (3/4) oli nti Ingman kirjoittanut Parisista Emilie
Bergbomille: "Parin vuoden päästä [kun olen päättänyt opintoni] olen
kiitollisuudella ja ilolla noudattava tarjomusta saada laulaa
kotimaisella näyttämöllä, joka kauvan on ollut toivojeni päämäärä."
Vuoden päästä hän esiintyi ensi kerran.

[60] Matka Savonlinnaan tapahtui tietysti siellä 30 p. heinäk.
vietettävää Olavinlinnan 400-vuotisjuhlaa varten.

[61] Ottaisitteko kelpo tenorilaulajan lokak. 1 p:stä maalisk. 31 p:ään,
palkka 3,500 markkaa ja yhden näytännön tulot. Koettaisin saada hänet.
Vastaus kohta sähköteitse.

[62] Jos hän on hyvä laulaja ja osaa muutamia rooleja, otamme hänet
näillä ehdoilla.

[63] Muotokuvasta on Edelfelt 29 p. helmik. kuitannut 500 mk.

[64] Nti Alma Wikström oli syksyllä tullut oopperaan. Hän oli syntynyt
Turussa, vahtimestarin tytär, 21 v. vanha, käynyt kotikaupungissaan
tyttökoulua ja sitten kolme vuotta Jyväskylän seminaarissa, josta
kutsuttiin Suomalaiseen teatteriin.

[65] Kirjeessä tekijälle mainitsee Wahlström, että köörit olivat
erittäin voimakkaita; kaikkiaan myötävaikutti oopperassa yli
80 henkeä! --

[66] Ei liene enää mahdollista saada todistetuksi kuka kirjoittaja
oli, mutta huomautamme kuitenkin että esitystapa muistuttaa J. V.
Snellmania. Lukija verratkoon tätä kirjoitusta siihen J. V. Snellmanin
arvosteluun rva Achtésta, joka on kokonaisena otettu seuraavaan lukuun:
yhtäläisyys on meistä täydellinen.

[67] Semmoista en ole koskaan nähnyt enkä kuullut.

[68] Rva Achtésta on tässä mainittava, että hänen ensimäinen tyttärensä
_Aino_ syntyi 23 p. huhtik. 1876. Se selittää miksi laulajatar tänä
keväänä oli esiintymättä.

[69] Yksityisen kirjeen mukaan oli kukkavihkojen luku 176!

[70] Pietarissa teatteriin tutustui 26-vuotias värjärinpoika,
kauppapalvelija Julius Nikolai Glantz, joka 1 p:stä toukok. rupesi
seurueen jäseneksi. Hän oli suomalaista sukuperää ja otti näyttelijänä
nimen Kiiltonen. Mainittavia taiteellisia lahjoja hänellä ei ollut ja
niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka hän oli teatterissa,
hän näytteli ainoastaan vähäpätöisiä osia, mutta hän avusti
järjestystoimissa ja kuiskaajana.

[71] Ylempänä (s. 199) mainitsee Emilie Bergbom antaneensa kappaleen
Christersonille suomennettavaksi, mutta laskuista nähdään että
ylioppilas U. von Schrove sai siitä maksun (75 mk). Käännös on tästä
päättäen jälkimäisen tekemä.

[72] Eräästä kirjeestä otamme seuraavat rivit: "Poliitillinen maailma
on ollut hyvin kiihoittunut T. K:n ja A:n polemiikin johdosta. Mielissä
vallitsee terveellinen raittius ja rohkeus, jota kauvan on kaivattu
fennomaaneissa. Sveesit ovat ehdottomasti alakuloisia. He eivät ole
voineet puolustaa itseään tässä asiassa. Jos olet lukenut Dagbladia,
niin huomaat itse että ääni on tavallista nöyrempi(!) [Toisessa
kirjeessä sanotaan ruotsinmielisiä vimmastuneiksi; eräänä yönä
heitettiin kivi sisään Yrjö Koskisen salin akkunasta]. Haluat varmaan
tietää kutka ovat asiasta kirjoittaneet Morgonbladetiin. 'Otacksam'
(kiittämätön) oli K. W. Forsman, lehden oma lausunto on Th. Reinin
kirjoittama. Sekä Forsmanin että Reinin kirjoituksia on pidetty
erinomaisina, vaikka ne minusta eivät ole keskinkertaisuuden rajaa
korkeammalla. Toinen taistelukysymys on koskenut Hankoniemen
obligatsioneja. Kysymys oli ylen tärkeä hallitukselle. Ratkaistava oli,
olivatko obligatsionit velkakirjoja vai osakkeita. Edellisessä
tapauksessa täytyi valtion lunastaa ne, jälkimäisessä saivat omistajat
ainoastaan osingon puhtaasta voitosta. Pintapuolinen Dagblad katsoi
niitä pitemmittä mutkitta velkakirjoiksi ja esitteli laajasti valtion
velvollisuuden olevan tyydyttää velkojiaan -- luonnollisesti ollakseen
vapaamielinen. Mutta Morgonbladet esiintyy J. V. S:n kirjoittamalla
oivallisella kirjoituksella ja ratkaisee asian. Jopa luullaan että tämä
lehti määräsi hallituksen menettelyn." -- Edelleen jännitti mieliä
kysymys matemaattisen professorin viran täyttämisestä, jossa taas
tavallinen yliopistollinen puoluejako tuli näkyviin, ja Mittag-Leffler
vei voiton kotimaisilta hakijoilta. -- Todistuksena suomalaisen
puolueen virkeydestä mainittakoon, että "Suomalainen Klubi"
perustettiin tänä keväänä; suomenmieliset ylioppilaat taasen
harrastivat ruotsalaisten nimiensä muuttamista suomalaisiksi, vaikkei
vielä suurempia tuloksia saavutettu.

[73] Kotimaiset taiteilijat olivat todella uskollisia Suomalaiselle
oopperalle. Uusi ruotsalainen johtokunta koitti -- niin kerrottiin --
kaikin tavoin houkutella heitä puolelleen, vaikka turhaan, "Helst för
en enda gång!" oli nti Fohströmiä pyydetty; mutta isä on vakuuttanut
'selvällä suomen kielellä', että siitä ei tule mitään. Rva Achtélle oli
tarjottu 10,000 markkaa 'tahi enemmän', jos hän tahtoo, mutta vastaus
oli kieltävä. -- Tämän yhteydessä mainittakoon, että muutaman tenorin
Ruotsista sanottiin vastanneen, kun hänelle tarjottiin paikkaa
Ruotsalaisessa teatterissa: "jos tulen Suomeen, niin menen tietysti
Suomalaiseen oopperaan, jossa kaikki etevämmät taiteilijat
esiintyvät".(!) (Kaikki yksityisestä kirjeestä).

[74] Virheetön luettelo ei ole, sillä muun muassa ovat
Kristiinankaupungissa annettujen kolmen näytännön ohjelmat
tuntemattomia.

[75] Talvella 1875 Holm oli Wienissä, jossa hän käytti eri opettajia
("kolmas" oli Loewy). Nti Lagus kirjoitti, että he aina väittelivät
keskenään, sillä heillä oli kaikissa asioissa erilaiset mietteet;
kumminkin Holm oli luvannut hänelle, että hän (jos hänestä laulaja
tulee) on esiintyvä Suomalaisessa oopperassa.

[76] Tämä tuuma raukesi tyhjiin, luultavasti sentähden että oopperan
vastoinkäymiset tukehuttivat halun antautua epävarmaan yritykseen. --
Keväällä 1875 oli Suomalaista oopperaa kehotettu tulemaan Pietariin,
jossa se olisi saanut esiintyä Maria-teatterissa, ja myöskin
Norrköpingiin Ruotsiin.

[77] Niilo Kiljander oli värjärimestarin poika Lappeenrannasta,
synt. 1851, ylioppilas 1871. Harjotettuaan soitannollisia opintoja
Helsingissä matkusti hän syksyllä 1873 Tukholmaan ja rupesi
musikaalisen akatemian oppilaaksi. Joulukuulla 1876 hän siellä suoritti
urkurin sekä laulun- ja soitannonopettajan tutkinnon.

[78] Jaakko Passinen, maanviljelijän poika Kauhavalta, synt. 1852,
harjotti lauluopintoja Tukholmassa vuosina 1875-76 ja 1877-78.

[79] Palacky, "böhmiläisen historiankirjoituksen isä", tsekkiläisen
kansallisliikkeen perustaja, se on tsekkiläisten Snellman.

[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä
tilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista
maamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava
ote: "Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen,
oltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen
näyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja
kohottaisi oman luottamuksen itseemme."

"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet.
Kohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin
jo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin
vieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei
sanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut
katkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa.
Kaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi,
että hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten
toimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että
suomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä
kuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen
kautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut
ilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt
tämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt
huolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos
näyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista
vastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko
kansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin
toimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut
saada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä
tietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai
kuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt
melkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka
kansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla
on sysätty syrjään."

"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään
ulkomaalaisten ja itsemme edessä." -- --

Samaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat,
vaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita
matkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan
junankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi
asemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! --
Olemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan
tekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat
suomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä
maailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksia _taiteen_ alalla, kun ei
sillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.

[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että
Hrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin
lienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä
Achté -- syystäkin -- loukkaantui ja se taasen aiheutti, että
taiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi.
Käytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä
jo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir
Hrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.

[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!

[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on
seikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme
sen tähän:

"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen,
me samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä
juhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan
puolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen
itsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä
kysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin
puolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin.
Nti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme
ylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota
H. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää
suomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha
rouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut
meitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut
tulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun
Odessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten
hyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. --
Olimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu
kasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän
tulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat
frakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin
hänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He
lähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa
Dagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa
vastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä
osalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon,
orkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki
seisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat
kuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat
hyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! --
Oltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen
perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja -- Luonnollista on ettei
koomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut
jonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo
perintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!"

[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta
ehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia
puhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa
vieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet
Fredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään
kilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat
Bergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli
liian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.

[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat
olivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika
Tavaststjerna.

[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena
maalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.

[87] U. S:ssa (24/7) luettiin "Mikkeliläisen" allekirjoittama pätkä,
jossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi
viihdyttiin teatterissa, vaikka oli "niin vari, että muutamat
heikkoluontoiset pyörtyivät". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja
vanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12
näytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. -- Kun seurue lähti Mikkelistä,
jäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä
olisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.

[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea
ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla
A. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.

[89] Kirjailija Martti Vuori.

[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R.
Malmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J.
Conradin tytär.

[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo
ei sitä salli!

[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti
paheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei
kukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) -- Sitä ennen oli saman
osakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut
irvikuvan Ekmanin taulusta "Väinämöisen laulu", varustaen maalauksessa
kuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten
kasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä
runosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa --
kumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.

[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.

[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan
häirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas
näyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden
täytyi hetkeksi laskea esirippu. -- Joku leikinlaskija sanoi tämän
johdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa
aineellista kannatusta.

[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla
merkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden
tekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk.
esittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa,
vaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen
teatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita,
ihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen
lahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan
painettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX
s. 151).

[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida
Basilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun "Klara
stjärnor", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert
Paholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta,
Jaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen
Misererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.

[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä,
synt. 1856, ylioppilas.

[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan
viimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet
Golos kahden kuukauden vaitioloon!

[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu
aikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen
rangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt;
hän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin
aikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.

[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö
lakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts.
ylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin
ruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen "melkein tykkänään
lakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin
kappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä
vastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa
enemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö
vietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa."

[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin
koristustarpeisiin.

[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan
suomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä
ei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden
päätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli
E. G. Palmén.

[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme
kertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtui _ennen_ suomalaisen
näyttämön perustamista.

[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten
omistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria
Boulevardin varrella.

[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän
kohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää
vastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä
vastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan
sanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla
(kotterier) yleisössä.

[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von
Qvanten arvostelee ankarasti "Yölepakkoa", joka keväällä oli esitetty
Tukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee
teatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän
ruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen
offenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa
kohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa
kaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! -- Myöskin Aftonbladetissa
julaistiin tähän aikaan kirjoitus "Kultuuritaistelusta Suomessa", jossa
kerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää
valtiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten
menettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan
syvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta
niihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet
Ruotsin ja Suomen välillä.

[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: "Ruukinpatruuna A. Ahlström,
kauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen,
varatuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J.
Krohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos,
eversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan,
professori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman,
kamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori
K. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W.
Forsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A.
Almberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius,
professori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius,
lehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja
kirjanhoitaja J. Enlund." -- Puheenjohtajana toimi Almberg ja
pöytäkirjan teki E. Boehm.

[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella
suomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen
mottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt
in pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä.
Kieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee
mainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli
sangen synkkämielinen.

[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli
rahastonhoitajana.

[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun
ajan maannut sairaana.

[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan
kolme taloa ja vahingoitti kahta.

[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut
19-vuotiaana syyskuulla 1876.

[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi,
Nervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana
poliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.

[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut
seurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.

[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua
muistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin
tiedon: "Tänään esitetään" se ja se ooppera.

[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat
samanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan
oopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä
arvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaan _yhden_ näytöksen,
kertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut
hätäistä harjotusta -- vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut
erinomaisen hyvin.

[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman
olisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen
olisi kaiverrettu "suomalaisen _taiteen_ ystäviltä", mutta kun
kirjoitettiin _"oopperan"_, niin hän ei voinut olla mukana!

[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä
saatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun
keskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.

[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V.
Cajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.

[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni
avustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.

[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei
ole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo
siitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu _"hyvin
mietityllä tempulla"_ (med ett välberäknadt schackdrag).

[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.

[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin
Parisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.

[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja
mainittuaan "kunnon Ahlströmin" ystävällisen kirjeen hän lisää: "Olin
niin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä."

[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui
saaneensa Suomesta oppilaan, jonka "sielussa hän oli tavannut muutamia
omia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa,
että hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut".

[127] _Elias Kahra_, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun
käynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875
syksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa,
Tuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario
Don Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.

[128] _Anton Kivinen_ (Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista,
käynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni
keväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä
pari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.

[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana --
siitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään
rouvan ja neiden (Helsingin parasta "kermaa" -- nimet jääkööt
muistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin
menemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka
oli hänelle antanut. "Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se
sieltä löytyy." Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi
ei mitään lahjottaneensa!

[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk.
Silloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan.
Laulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden
kanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä
näytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen.
Laulajatar sitoutui olemaan "tänä ja tulevana näytäntövuonna"
laulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.

[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja
kustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi
saannista 800 frangia.

[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi
kerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa
ooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä
tarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta
suoritettiin.

[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien
oopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra
Diavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio,
Hugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A.
Rahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä
paitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 51146 ***