*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76036 *** language: Finnish HÄVÄISTYS Kolminäytöksinen näytelmä Kirj. KAARLE HALME Helsingissä, Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, 1913. HENKILÖT: MATTI MAKKOLA, tehtailija ANNA, hänen vaimonsa INKERI, heidän tyttärensä SAKARI VALKAMA, tehtaan mestari RISTO VIIDANOJA, osuuskaupan hoitaja PARILA, talollinen Ohjeita esiintyjille: Matti Makkola on talonpoikainen mies. Luonteeltaan hän on leikillinen. Hänen kiivastumisensa on kyllä rajua, mutta helposti ohimenevää. Hän on hyvin älykäs ja selväjärkinen. Käytökseltään hän on varma, vapaa ja luottamusta herättävä. Ikä n. 50 v. Anna on pitkän yhdyselämän ajalla muodostunut hyvin miehensä kaltaiseksi. Voimakkain piirre on herttaisuus. Ikä n. 40 v. Inkeri on rivakka neitonen, mutta vaikuttaa alkupuolella vähän lapselliselta. Hän kasvaa vasta tapausten mukana saaden isänsä tarmokkaisuutta ja päättäväisyyttä. Mutta osalle on tietysti eduksi, jos esittäjä saa esitykseen silloin tällöin lapsellisen piirteen vielä tapahtumain loppuaikanakin. Ikä n. 20 v. Risto Viidanoja on puettu herramaisesti, puhuu ja liikkuu vilkkaasti. Silmissä nopea välähdys ja vähän luihu katse. Ikä n. 30 v: Sakari Valkama on reipas, mutta vakava nuorukainen. Hän on hellä ja hieno-luonteinen. Käyttää työpuseroa takin alla. Ikä n. 27 v. Parila on tavallinen, rehti talonpoika. Ikä n. 50 v. Ensimäinen näytös. Makkolan arkihuone. Perällä oikealla ovi eteiseen. Vasemalla ovi muihin huoneisiin. Oikealla seinällä akkuna, vasemalla uuni. Kalustus vanhanaikainen, enemmän talonpoikainen kuin herrasmainen. ANNA tulee kamarista. Asettaa kahvitarjoitimen pöydälle. Tule nyt tänne juomaan kahvisi! (Katsoo taakseen kamariin). Voithan täälläkin lukea kirjeitäsi. Siellä on vielä siivoamatta. MATTI paitahihasillaan — tulee. Kuules Anna! Muija hoi! (Osottaa avattua kirjettä). Arvaas mikä tämä on? ANNA kaataa kahvia. Istuu sitten tuolille pöydän ääreen. Enpähän tuota osanne. Ota nyt kahvia! MATTI tyytyväisenä. Sitä myöten se on nyt selvä. (Istuu keinutuoliin). ANNA No — mikä? MATTI No — tuo kansakoulujen tilaus — Minä jo pelkäsin — — Ai, ai, sentään! Se on aikamoinen tilaus — ANNA Minäkin jo pelkäsin kun sinä panit niin korkeat hinnat — MATTI alkaa juoda kahvia. No, sitähän minäkin — — Mutta kyllä ne tuntevat minun vanhan puutavarani — ja — (hörppii kahvia) — ja hyvän työni — ANNA leikillisesti naureskellen. Sinun työsi — MATTI Niin juuri — sen he tuntevat — ANNA Sinun hyvän mestarisi he tuntevat. Ethän sinä enään vuosikausiin ole — MATTI hauskasti. No, no — muija! ANNA Jos sanot muijaksi, niin — MATTI Mamma — mamma! Älä nyt! ANNA nauraa. Senjälkeen kun Inkeri syntyi, niin — MATTI Niin — niin — tiedän — tiedän — ANNA Etpäs tiedäkään. Senjälkeen et sinä vahingossakaan ole enään muistanut minun nimeäni. Ja siitä on jo kaksikymmentä vuotta. MATTI Älä helkkarissa! Joko se letukka on niin vanha! (Panee kupit pois ja katselee taas kirjettä). Ajatteles! Tällainen ylimääräinen tilaus! ANNA naureskellen. — jonka sinä teet. Meidän pappa tekee — MATTI nyökyttää päätään, hymyillen. Sano vaan papaksi! Kyllä se käy. ANNA Juotkos vielä? MATTI Tästä tulee — no, kaada nyt sitten — tästä tulee hyvä juttu, tästä — (Ottaa kahvin). Oli sekin onni, että saimme niin hyvän mestarin. Sakari on mies paikallaan — ANNA Älä sinä aina sano häntä Sakariksi. Työväki alkaa samalla tavalla — MATTI No, en minä tehtaalla — tässä meidän kesken — tehtaalla sanon mestariksi ja mestari Valkamaksi — ANNA Kyllä sinä vaan sielläkin päästelet sekä »Sakarit» että »muijat» ja »letukat» — ja jos mitkä — MATTI viattomasti. Kuka se »letukka» on? ANNA No, Inkeri tietysti. Häntähän sinä aina letukoit — MATTI katselee ympärilleen. Inkeri — niin! Missä hän nyt on? On ollut jo koko aamun — ANNA nousee katsomaan akkunasta. Hän meni osuuskauppaan ostoksille. Pitäisihän hänen, jo — MATTI Osuuskauppa! Hm! — (Asettaa kuppinsa pöydälle). Aina te vaan siellä osuuskaupassa asioitsette. Vaikka on toinenkin puoti — ANNA tulee akkunan luota. Siellä on kalliimpaa. Osuuskaupasta saa halvemmalla. MATTI Sitä minä en usko. ANNA Ole uskomatta! Mutta niin se on. Ja Inkeri saa aina — MATTI Niin — Inkeri! Kuules! Onko niillä jotain koklamenttiä keskenään? ANNA Kellä? MATTI Inkerillä ja osuuskaupan hoitajalla? ANNA kokoilee kahvikuppeja. En minä tiedä. Herra Viidanoja on aina kyllä hyvin kohtelias — MATTI sytyttää tupakan. Taitaa riiastella letukkaa — ANNA arkaillen ja ikäänkuin tutkiakseen Matin ajatuksia. Ei suinkaan siinä mitään pahaa olisi. Johan Inkeri on siinä iässä — ja — ja herra Viidanoja — MATTI Mikä herra? ANNA Viidanoja. MATTI No, niin! Viidanoja. Ei siinä mitään herrottelemista ole. — No, mitä hänestä? ANNA hymyillen. Hän on toimelias mies ja — MATTI mutisee. No, no! Ei ole vielä nähty mitä siitä seuraa. ANNA Mistä niin? MATTI nousee. Siitä osuuskaupasta ja siitä toimeliaisuudesta. ANNA poismenossa, leikillisesti. Sinä olet kovin vanhanaikainen, pappa-kulta! Sinä et pidä mistään, mitä ei ollut sinun nuoruudessasi. (Aikoo mennä). MATTI ottaa Annaa leuasta. Pidänhän minä sinustakin — ANNA No, olinhan minä — MATTI Olit. Mutta olit vähän toisellainen. Tuppaat tulemaan niin herrasmaiseksi — ANNA työntää pois Matin käden. Kyllä sinäkin vaan tarvitsisit vähän höyläämistä — ja voisit vähän värvätä noita vanhanaikaisia ajatuksiasikin — sekä osuuskaupasta — että — (Menee nauraen). MATTI huutaa hänen jälkeensä iloisesti. Mutta minä en varvaa oksan paikasta. Ja tämä meidän osuuskauppa on hasupuuta — ja siinä on paha oksa — se Viidanoja — (Istuu keinutuoliin ja alkaa lueskella kirjettään). Hm! Hm! SAKARI tulee reippaana ulko-ovesta. No, nyt se on kunnossa, se uusi varvikone. MATTI iloisena. Onko? SAKARI On. Ja käy kuin ihmisen ajatus. MATTI tyytyväisenä. Nyt kysy täänkin tehtaamme kuntoa ja kelpoisuutta. (Osottaa kirjettä). Arvaas, poika, mitä tässä on! SAKARI istuu. En arvaa. Ehkä uusi tilaus. MATTI Juuri niin. Olemme saaneet nuo koulutyöt. SAKARI viheltää. MATTI Jaah! Kyllä kannattaakin viheltää. SAKARI Ja alentamatta hintoja? MATTI nauraa. Tietysti. ANNA tuo kädessään kahvikupin Sakarille. Kuulin, että tulit — SAKARI Kiitos! — Siinä kaupanteossa oli sekä taitoa että onnea. MATTI Kuulepas vaan, mamma, mitä Sakari sanoo! Ei riitä, että osataan tehdä — täytyy osata myöskin myydä — ja minä — ANNA naureskellen. No, no! Älä nyt taas rupea kehumaan. (Leikillisesti Sakarille). Se ukko on sitten koko päivän — (keskeyttää, ja katsoo ulos akkunasta). Siellä tulee joku veräjästä — SAKARI Se on kai se Parila. Kävi tehtaalla ja lupasi käydä täällä — (Panee kupit pöydälle). ANNA Parila se onkin — mutta siellähän tulee Inkerikin — ja — ja eikös se ole osuuskaupan hoitaja? SAKARI hypähtää ylös katsomaan. Niinkö? (Nopeasti Matille). Siksi aikaa kun Viidanoja on täällä — pistäyn ulkona — ANNA ottaa Sakarin kupit ja menee. Ja minulla kun on vielä siivoomatta — SAKARI Minä tulen sitä tietä — (Matille). Juttelen niin kauvan Parilan kanssa -— ulkona — MATTI nauraa. Aivanhan sinä pelästyit — SAKARI Enkä, mutta meillä on kyllä keskusteltavaa Parilalla ja minulla — (Menee kamarin ovesta). MATTI nousee, pukee takin päälleen ja alkaa ottaa kaapista esille sikaareja ja paperosseja. INKERI ja RISTO tulevat kantaen erilaisia kääröjä. INKERI Mennään tänne tupaan — (Ottaa kääröt Ristolta). Minä otan nyt kaikki haltuuni. — Kiitos kantamisesta — RISTO vapauduttuaan kääröistä. Hyvää päivää taloon! MATTI Päivää, päivää! Onpas teillä —- aivan kuin majan muuttajaisissa — RISTO nauraa ja tervehtii. Niin tosiaankin — majanmuuttajaisissa — INKERI Istu nyt, Risto! Minä vien nämä — (Menee kamariin). MATTI Istumaan, istumaan! — Tässä olisi tupakoita — RISTO Kiitos, kiitos! (Istuu). Minulla ei paljon ole aikaa — puotiin jäi vain poika — tulin saattamaan Inkeriä — MATTI istuu keinutuoliin. No, hyvinkö luistaa kaupat? RISTO ottaa tupakan. Kyllä menee -— aikalailla. Ostajapiiri laajenee yhä — MATTI Ja voittoja tulee? RISTO No, mitenkä lie näin alussa. Viime vuoden tilintarkastus on parhaillaan käynnissä. Siellähän on yhtenä tämä teidän mestari — MATTI Niin aina, niin aina! Sakari on tilintarkastajana — RISTO katsoo kelloaan. Kesken kiirein — minulla oli oikeastaan vähän asiaa tehtailijalle — MATTI Vai niin, vai niin! RISTO Eihän se nyt oikeastaan sopisi tällaisessa hopussa — MATTI hymyillen. Niin — ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi — RISTO Ei ole — ei! Mutta kun on tottunut liikemiehen nokkelaan toimintaan, niin — tuota — ja Inkerikin arveli, että — MATTI Inkeri? Mitäs hänestä? RISTO Inkeri ja minä olemme — ANNA aikoo hilla sisään.. MATTI Pysykääpäs nyt huppukuurussa siunaaman hetki! Meillä on täällä asioita. ANNA vetäytyy takaisin.. MATTI No? RISTO Inkeri ja ininä olemme keskenämme suostuneet — että — että — me pidämme toisistamme ja — ja olemme ajatelleet mennä kihloihin ja — MATTI Soo?! RISTO Niin — oikeastaan me jo olemme kihloissa — MATTI vielä hämmästyneempänä. Soo?! RISTO Niin, me äsken päätimme — MATTI nousee. Muija! (Menee ja aukasee kamarin oven). Muija! Tulehan nyt ihmisten ilmoille! Tule! Täällä kuulet ihmeitä — ANNA tulee. Kyllä minä jo — MATTI Tuossa on sinulla vävypoika. Sanoo olevansa kihloissa Inkerin kanssa — ANNA Minä tiedän — Inkeri kertoi — (Ristolle). Onnea vaan! RISTO nousee. Kiitän! Minä kiitän! MATTI Mitä peijakasta tämä on! Ei kysytä, ei puhuta — sanotaan vain: nyt se on tehty — INKERI tulee, menee isänsä luo. Isä! MATTI Vai niin, letukka! Naimisiin vaan, ilman että kotona mitään tiedetään — ja muija on mukana jutussa! Olettepas te uudenaikaisia. Tämä on kai sitä uudenaikaista osuustoimintaa. Otetaan vaan mistä saadaan — INKERI pyytäen. Isä! ANNA hymyillen. No, mutta, Matti! Älä nyt loukkaa nuoria ihmisiä, jotka pitävät toisistaan! MATTI katselee vähän nolona ja hämmästyneenä vuoroin kutakin, istuu. Hm! No, niin! Voi olla! — Hm! Annetaan nyt asian olla tähän asti tällänsä! Täytyyhän nyt kotiväenkin keskustella ja miettiä — ja tulla johonkin yhteiseen — yksimieliseen — johonkin yksimielisyyteen tarkotan. — Ja kaupanhoitajalla on kiirekin, niin että — RISTO Niin — minulla on kyllä kiire — mutta saanen pian tilaisuuden uudelleen — ANNA Illalla, kun puoti suljetaan — RISTO Minä siis vain pyydän, että Inkeri ja minä saisimme mennä naimisiin — ja — ja jätän asian — INKERI menee ja ottaa Ristoa kädestä. RISTO — meidän asiamme Inkerin vanhempain harkittavaksi ja päätettäväksi. ANNA Harkittakoon miten päin vaan, mutta ei tässä enään mitään päätetä. Te olette jo tehneet päätöksen, eikä siinä ole muilla sanan sijaa. Kahden kauppa ja kolmannelle korvapuusti. MATTI mutisee itsekseen. Hm! Hm! RISTO No, hyvästi vaan — näkemiin! (menee). INKERI hiljaa. Minä vähän saatan — (Menee arasti perässä). MATTI Sinähän vasta epeli olet, sinä! ANNA istuu pöydän ääreen, hymyillen. Olenko? MATTI katsoo äkäisesti Annaa. Sinustahan on tullut niin uudenaikainen ihminen, etten edes minä sinua enään tunne. ANNA Etkö? MATTI Ennen maailmassa toki puhuttiin asiasta vanhemmillekin ja — kysyttiin kauniisti ja — ANNA Kuka niin teki? MATTI kiivaasti. Kuka? Kaikki! ANNA rauhallisesti. Kaikki — paitsi sinä. MATTI hämmästyy. Minä! ANNA Juuri sinä et kysynyt ollenkaan. Tulitkin vasta hääpäivän aamuna ja heti vihkituolilta veit minut — MATTI hämmentyen. Niinkö? (Tulee huvitetuksi asian hauskasta käänteestä, myhäilee tyytyväisenä). Olinpas minä vaan aika poika silloin. Kas, kas, vaan — sellaista veitikkaa! (Ottaa Annaa korvalehdestä). Ja muija oli rakastunut tuohon lurjukseen — korvanipukoita myöten. Mitä? ANNA Oli kai — koska seurasi — MATTI poikamaisen ylimielisesti. Koskako seurasi? Aivan kuin minä olisin siihen aikaan sellaista kysellyt. Minä tietysti otin sen minkä omakseni tiesin. Otin ottavan oikeudella. ANNA Niin kai muutkin tekevät. MATTI Muut? (Joutuu hämilleen). Ettäkö tuo osuusmieskin — ANNA Hän ei ole käyttäytynyt niinkään omavaltaisesti kuin sinä. MATTI kimmastuen. Hän? No, se nyt vielä puuttuisi! ANNA hymyillen. Miksi ei muut kuten sinä? MATTI Ei! Siinä on suuri ero. Minä tiesin mitä minä tein. Minä tunsin oman kykyni ja kuntoni — ja tiesin, että muut tunsivat sen myöskin. ANNA Ehkä tämäkin — MATTI Tämä! Mies maitten ja merien takaa. Kuka hänestä tietää onko hän kala tai lintu — Huomenna on kauppa kellellään — ja hoitaja maantiellä. Entäs sitten? ANNA nousee, taputtaa Mattia olalle. Minä luulen, ettei sinulla ole mitään miestä vastaan, vaan — MATTI Vaan mitä? ANNA Sinä et siedä osuuskauppaa — MATTI nousee. Siinä sinä erehdyt. Minähän siinä olin ensimäisiä puuhamiehiä, mutta erosin heti kun sitä alettiin ajaa lapsellisesti — päin mäntyä. ANNA nauraa. Kun ei seurattu sinun neuvojasi — MATTI tuimasti. Niin juuri! Kun ei seurattu minun neuvojani. Ei otettu tunnettua oman paikkaista miestä hoitajaksi, vaan valittiin vieras, tuntematon. ANNA Voihan hän olla hyväkin. Ehkä parempikin kuin se toinen. MATTI rauhallisemmin, melkein mietiskellen. Miksipä ei. Kaikki on mahdollista. (Istuu rauhallisesti). Mutta tässä jätettiin asia sattuman varaan, kun valittiin tuntematon mies vieraalta paikkakunnalta. Näetkös! Useata ihmistä ei vieras ympäristö velvoita mihinkään. Kun sen sijaan taas tuttava ympäristö velvoittaa melkein kaikkia. Siinä on salaisuus. — Ja sentähden en tahtoisi Inkeriä sattuman varaan — sentähden en pidä tästä kihlauksesta — ANNA Jätetään nyt tämä — sieltä tulee joku — (Menee kamariin). SAKARI ja PARILA tulevat ulkoa. PARILA Hyvää päivää! (Tervehtii). Terveisiä sieltä meiltä päin. MATTI Kiitos vaan! Istumaan! — No, mitäs sille Parilalle kuuluu? PARILA istuu. No, ei entistä enempää — tuossahan tuo. Minä tässä vaan pistäysin sivumennen kysymään onko tehtailija huomenna kotosalla. Minä tulisin maksamaan sen lainani — MATTI Soo? No, mitä varten? Saako Parila muualta halvemmalla korolla? PARILA Enkä — mutta myin vähän metsää ja — MATTI Vain niin! PARILA Tulin ajatelleeksi, että paras on maksaa heti. Ja tarvitsee kai tehtailijakin nyt kun se koulutilauskin — Kuulin Sakarilta — MATTI Niin, se tuli meille — (Katsoo Sakaria). No, Sakari! Mitä siinä seisot mykkänä? Miksi et istu? PARILA naurahtaa. Mitä lie nuorten tautia. Tuollaiseksi se tuli äsken yht'äkkiä kun tyttärenne ja Viidanoja menivät tuosta lehtimajan ohi — istahdimme siinä sen aikaa — SAKARI lähtee äkkiä kamariin. MATTI No, mitäs tämä on? Mikäs poikaa vaivasi? Hän, joka aina on ollut niin iloinen ja reipas. PARILA Nuorilla on aina omat ilonsa ja surunsa. MATTI katsoo Parilaan ja sitten miettii. Hm! (Irtautuen ajatuksistaan). Tässä olisi tupakoita! Minä en edes älyä tarjota. (Ajatellen muita asioita). Vai niin! Vai on Parila metsää myynyt? PARILA ottaa tupakan. Sattui siihen hyvänmoinen ostaja — ja — kun oli se velkakin tänne — niin — MATTI No, ei tällä olisi ollut kiirettä — PARILA Ajattelin, että tulee paljon menoja nyt kun se suuri tilauskin — MATTI Tulee kyllä. Tuleehan niitä. Mutta se Inkerin perintökin — sen tätivainaan jälkeen — kolme ja puolituhatta maksettiin viime viikolla — ja rahat ovat vielä kotona. PARILA Kyllä minä sentään mielelläni huomenna — sopisi niin hyvin, kun on tänne kaupallekin tultava — MATTI Niin, noh! Miksi ei! Täytyyhän sen sopia. Parila tulee vaan. — Jaahah! Parila on kai siinä osuuskaupan hallinnossa puheenjohtajana — PARILA raapii korvallistaan. Sellaisenahan minä — MATTI No, miten menee? PARILA Hm! — Tiedä — — Tarkastustahan nyt tehdään — MATTI Niin aina — minä kuulin — (Äänettömyys). MATTI vilkaisee levottomana Sakarin jälkeen. PARILA No, se saa nyt rikkaan vaimon se meidän kaupanhoitaja — MATTI Sitäkö juttua te Sakarin kanssa kuulitte äsken tuolla ulkona? PARILA Sitähän ne puhuivat mennessään — MATTI Ja sekö se noin vaikutti Sakariin? PARILA Siihenhän se lopetti heti koko keskustelun. Liekö poika ehkä pikiintynyt. Jos on, niin eipä kummaa jos äimistyi, kun tyttö noin tepsutteli nokan ohi toisen kanssa — ja kun vielä kuuli — MATTI Kuka se Parilan ehdokas taas olikaan tähän kaupanhoitajan toimeen? PARILA rykäsee, ei tiedä miten sanoisi. Minä ja tehtailija kannatimme sitä omanpaikkaista — sitä — MATTI Niin, niin — kyllä muistan — PARILA Mutta nähtävästi me molemmat olimme väärässä. MATTI naputtelee sormillaan pöytään ja murisee. Hm! SAKARI tulee. Jos ei teillä ole mitään tärkeätä niin — MATTI Ei ole, ei ole! SAKARI on kalpea ja puhuu vaikeasti. Minulla vaan olisi vähän sanottavaa — — MATTI No, istu alas ja — SAKARI Minä vain ilmoitan Parilalle, etten minä enään jatka tilintarkastusta osuuskaupassa. PARILA hämmästyy. No, mikä nyt? MATTI hämmästyneenä. No, mikä nyt on tullut — (Katsoo Sakaria). Mutta miksi sinä et istu? Tämähän on vakava asia — eihän sitä noin — SAKARI vetää tuolin keskipöydän luota vähän taaemmaksi ja istuu. PARILA Ja nyt juuri, kun olette jo loppupuolella. Eikö sen jo huomiseksi pitänyt loppua? SAKARI Kyllähän se huomiseksi — PARILA Ja vara-tarkastajan pitäisi alkaa kaikki alusta — SAKARI Niin kai — PARILA No, mikä siihen on syynä, että — MATTI Niin — sanopas syy! SAKARI Minun ei sovi — PARILA Sanoako? SAKARI Ei — tai ehkä niinkin — minun ei sovi tarkastaa — PARILA Eihän se ole mikään syy! Kun kerran tähän asti on sopinut. Ja sopihan se vielä eilen illalla — vai mitä? Ja äsken vielä siitä puhuimme tehtaalla — kuinka nyt yht'äkkiä — SAKARI Älkää kysykö! Minä en enään tarkasta. MATTI Mutta minun täytyy sanoa, että se on sopimatonta ja lapsellista tällaisissa asiallisissa asioissa. SAKARI nousee. Hm! MATTI Asia ei kyllä kuulu minuun, mutta onhan oikeus edes saada tietää järjellinen syy ennenkuin — SAKARI tuskassa. Minun ei sovi — eikö se riitä — PARILA Ymmärräthän sinä järkimiehenä, ettei se riitä. Ellei vielä olisi alettukaan, niin olisi toista — SAKARI Muuta syytä minä en sano. PARILA heittää neuvottomana pöydälle tupakkansa, katsoo vuoroin kumpaakin. MATTI levollisesti mutta paheksuvasti. Tämä on minullekin ikävää. Kaikki tehtaamme työmiehet ovat jäseninä osuuskaupassa — ja se voi synnyttää tehtaalla häiriötä ja selkkauksia, kun mestari heidän luottamusmiehenään — käyttäytyy näin yliolkaisesti. SAKARI Koska tehtailija niin arvelee niin — niin — MATTI Tämä ei ole ainoastaan arvelua — se on totta. SAKARI Sitten olen pakoitettu — tekemään syyn. PARILA Tekemään syyn? MATTI Mitä tekemään? SAKARI vaikeasti. Minä matkustan pois. MATTI hypähtää ylös. Matkustat? SAKARI Niin. Minä sanon nyt itseni irti — ja olen valmis lähtemään huomenna — jos sallitte — MATTI Lähtemään? Nyt juuri kun meillä on työtä yli äyräitten. Mitä tämä on? Mitä ihmettä tämä on? SAKARI Jos ei kerran muuten käy, niin — PARILA nousee. Koska asia on tällä kaimalla, niin minun täytyy mennä heti kokoamaan hallinto — Onko se nyt sinun viimeinen sanasi? SAKARI On. MATTI ihan ymmällä. Mitä ihmettä tämä on? Tällaista ei vielä ikinä ole tapahtunut! Se kun tämän ymmärtäisi — INKERI tulee ulkoa. SAKARI kääntyy katsomaan. INKERI katsoo ihmetellen kaikkia vuoron perään, kun ollaan niin hiljaisia ja hämmentyneitä. Minä menen heti — (Katsoo vielä pitkään Sakaria, menee). SAKARI on tuijottanut Inkeriin aivan kuin olisi tahtonut kysyä häneltä jotakin, vaipuu sitten tuolille pää käsiin. MATTI ottaa päästään aivan kuin hän saisi uuden ajatuksen. Hm! PARILA Niin, noh! Hyvästi nyt sitten — MATTI Odottakaas! Tässä on jotakin — Tästä pitäisi vielä vaieta (Ajattelee). Hm! Hm! — Odottakaa minua hetkinen tuolla ulkona! Tulen aivan heti — tai — SAKARI nousee ja aikoo lähteä. MATTI Kuulehan Sakari! Minä puhuisin mielelläni sinun kanssasi kahdenkesken. Istu täällä hetkinen! Minä saatan Parilan tuohon veräjälle — (Katsoo Sakaria). Tulin ajatelleeksi — jos minä ehkä ottaisin tarkastaakseni — SAKARI Tekö? MATTI No, ehkä en — ajattelin vain — odotahan minua — mennään nyt, Parila! (Menevät). SAKARI vaipuu taas tuolille pää käsiin. INKERI tulee kamarista. Kuulin, että menivät jo — (Pysähtyy). Mitä täällä on tapahtunut? Sakari! Mikä sinua vaivaa? SAKARI nousee. Ei mikään. INKERI Älä nyt kiellä! Jotakin teillä on. Ja sinä olet niin kummallinen — Sakari! (Menee lähemmäs). Mitä sinä tuijotat? SAKARI kääntyy vähän syrjään. Tuijotanko minä? INKERI Ja äänesi vapisee — ja isä oli niin hämmästyneen näköinen — sano mitä on tekeillä — SAKARI Ei mitään! Minä vaan matkustan huomenna — INKERI Poisko meiltä? Miksi? SAKARI On asioita — asiat vaativat niin — (Kääntyy). Toivotan sinulle onnea — kihlauksesi johdosta — (tarjoa kätensä). — sydämeni pohjasta — INKERI antaa hitaasti kätensä, katsoen yhä Sakaria silmiin. SAKARI Tule onnelliseksi — en mitään — en mitään niin sydämeni pohjasta toivo — ja — ja voi hyvin — INKERI pitkän katseen jälkeen painaa vähitellen päänsä alas, riuhtaisee itsensä irti ja juoksee kamariin. SAKARI tuijottaa hetken hänen jälkeensä, vaipuu sitten tuolille istumaan. Pää painuu taaksepäin ja hän peittää toisella kädellään silmänsä. MATTI tulee. Jahah! No, nyt me olemme kahden kesken — SAKARI asettuu istumaan kyynärpää pöydälle. MATTI menee keinutuoliin. Katsohan, Sakari! Minä tahdon sanoa sinulle yhden asian tämän sinun lähtösi johdosta. — Minä olen pitänyt sinusta aivan kuin omasta pojastani; siksi otin sinut tänne luoksemme asumaankin. Emmehän me voi erota aivan kuin ventovieraat ihmiset — tietämättä edes miksi me eroamme — SAKARI Minä en voi sanoa syytä — MATTI Minulle sinun täytyy voida sanoa — isällesi — ja minä pidän sen yhtä salassa kuin jos olisin oikea isäsi — SAKARI Ei — ei! Minä en voi! MATTI Hm! No, jos minä autan — jos keskustelemme asiasta — ehkä sitten — SAKARI pää painuu. Älkää — älkää! MATTI Kyllä, poikani! Selvä ilma on kaikkein terveellisintä. — Sinä rakastat Inkeriä — eikö niin — SAKARI hieroo tuskasta otsaansa. MATTI Eikö niin? — Tai etkö ehkä — SAKARI hiljaa. Kyllä — MATTI No, yhden kynnyksen yli pääsimme. Sitten sinä et voi sietää kaupanhoitajaa, kun kuulit, että hän ja Inkeri ovat kihloissa. Sentähden et voi jatkaa siellä kaupassa tilintarkastusta — SAKARI nousee. Ei — ei! MATTI hämmästyy. Eikö sentähden? SAKARI Ei. MATTI nousee. Kuules nyt, poika! Sinun pitää tietää, että tämä on vakava juttu, ja tässä pitää olla selvä peli. Mikä on sitten syy? Häh! SAKARI Älkää kysykö! Minä en sitä voi sanoa. MATTI lyö nyrkkinsä pöytään. Valehtelija! SAKARI pelästyen. Mitä? MATTI Sinä valehtelet — kun sanot rakastavasi Inkeriä — sinä valehtelet! Tässä piilee jotakin, jota en tiedä, enkä siis voi Inkeriä puolustaa — (Kävelee edestakaisin). Olen tekemisissä epärehellisten valehtelijoiden kanssa — SAKARI Älkää! MATTI Tunnusta heti valheesi, tai — SAKARI En, en! En tunnusta valheeksi — se on totta — MATTI Mikä? SAKARI hetken kuluttua hyvin vaikeasti. Minä rakastan Inkeriä ja sentähden en voi jatkaa tarkastusta, sillä — MATTI No? SAKARI raskaasti — Tapahtukoon nyt sitten mitä tahansa — sillä — MATTI Sillä? SAKARI — sillä siellä — on — on ilmennyt — vajaus — MATTI hiljaa. Tavallinenko vajaus? SAKARI raskaasti hengittäen. Ei, vaan — petos — kavallus — MATTI kauhistuneena. Kavallus!? SAKARI Niin. (Tuskin kuuluvasti vaipuu tuolille). Esirippu. Toinen näytös. INKERI tulee kamarista, kurkistaa jälkeensä ja vetää varovaisesti oven kiinni, — sitten ottaa hän esiliinansa alta pääliinan, heittää -päähänsä ja aikoo hiipiä ulos. ANNA tulee kamarista. Inkeri! INKERI pysähtyy paikalleen. ANNA Mihin sinä aiot mennä? INKERI kääntyy äitiinsä päin, itku kurkussa. Minä en tätä enään kestä — (Heittää liinan pöydälle ja istuu sohvalle). Koko eilisen päivän täällä supateltiin ja kuiskuteltiin — kaikki minun selkäni takana. — Ainoa mitä sain tietää oli se että Sakari lähtee pois ja että — että asia jotenkin koskee Ristoa — sen kuulin sattumalta — mutta mitä se on — sitä ei kukaan sano — ja minua ei päästetä osuuskaupalle ottamaan selvää — enkä koko yönä ole yhtään nukkunut — (Purskahtaa itkemään). ANNA istuu tuolille hänen viereensä. Inkeri-kulta! Koeta nyt rauhoittua! Kyllähän minä puolestani laskisin sinut menemään, mutta kun isä on niin ankarasti kieltänyt — INKERI Miksi minulle ei sitten sanota mitä täällä on tekeillä — ANNA Sanoihan isä, että vielä tänään saat sen tietää — INKERI Vielä tänään? Jotakin siis on, joka estää heti sanomasta. Mitä tässä odotetaan? Jotakin odotetaan tapahtuvaksi — ANNA tuskassa. Älä nyt hyvä lapsi kysele minulta — kun kerran isä on niin ankarasti kieltänyt sanomasta. (Äänettömyys). INKERI Kuule äiti! Mitä sinä tekisit — jos kiellosta huolimatta menisin — ANNA hätäisenä. Älä herran tähden tee sitä — INKERI Mutta mitä sinä tekisit, sano? ANNA Mitä minä voisin tehdä! En suinkaan sinua väkivallalla voisi pidättää, mutta ajattele sitten isän vihastumista. INKERI Isän oma oma syy — ja teidän syynne, kun ette sano — (Nousee). Minä menen. ANNA Älä, Inkeri-kulta! Älä! (Nousee). INKERI ottaa huivinsa. Minun täytyy kysyä Ristolta — ANNA Ei, ei! Ennemmin sitten — (ei jatka). INKERI Mitä? ANNA Ethän mene — kun minä pyydän — INKERI Sano isälle, että menin — sinun kiellostasi huolimatta — (Aikoo lähteä). ANNA toivottomuudella. Silloin voi tapahtua häväistys — INKERI pysähtyy hämmästyneenä. Häväistys! ANNA istuu vaikeroiden sohvaan. Juuri silloin se voi tapahtua — juuri silloin kun sinä menet — ja kaikki saavat tietää, että sinä olet kihloissa hänen kanssaan. Ota edes tuo sormus pois sormestasi! Piilolta se, ettei kukaan sitä näe! INKERI käsittämättä mitään. Häväistys — minulle — kihlojen tähden? (Istuu päättäväisesti tuolille). Kuule, äiti! Nyt minä vaadin, että kerrot kaikki! Tai muuten minä teen hetipaikalla tuon häväistyksen, jota näyt pelkäävän. Nyt sinä kerrot — tai minä menen — — ja silloin se on sinun syysi. ANNA Kun minä edes tietäisin mitä minä kerron — ja kuinka kerron — (Eteisestä kuuluu kolinaa). Jumalan kiitos! Isä tulee. (Nousee). MATTI tulee. Eikö Sakari ole vielä tullut? ANNA Ei ole. MATTI huomaa Inkerin. Mistä Inkeri tulee? Tai oletko lähdössä? ANNA Eihän Inkeri mene. Aikoi lähteä ulos, mutta minä kielsin. MATTI Ei sovi mennäkään — (Menee istumaan keinutuoliin). INKERI kylmän levollisesti. Minä olin juuri lähdössä osuuskaupalle — MATTI jyrkästi. Et mene! INKERI Minä menen sinne heti — ellette kerro mitä on tapahtunut. MATTI hämmästyneenä. Menetkö vaikka minä kiellän? INKERI varmasti. Menen. MATTI katkerasti. Mitäs tähän sanot, äiti-muori? ANNA istuu. Onhan Inkerillä oikein. Niin sinäkin olisit mennyt — MATTI Niin — minä — ANNA Niin — ja minä myöskin. (Äänettömyys). MATTI ottaa nyt vasta lakin päästään ja pyyhkii tukkaansa. No, istukan nyt — Inkeri! (Ottaa tupakan). Mitä sinä sitten tahtoisit tietää? INKERI Kaikki. MATTI hermostuneesti. Kaikki — merkitsee sitä, että häväistys on astumaisillaan — (osottaa ovelle) — tuon kynnyksen yli — ja minun velvollisuuteni on se estää — INKERI Eikö myöskin minun — meidän kaikkien? ANNA ihastuen. Ajatteles, pappa! Inkeri on oikeassa. Meidän kaikkien — Inkerin myös — mutta jos hän ei tiedä mitään, niin — MATTI Milloin nuoriso tietää mitään! Mitä tiesi Inkeri — ottaessaan tuon sormuksen — ANNA tyytymättömänä. Älä nyt riitele menneen talven lumesta! Äläkä säti Inkeriä — ellet hänelle sano totuutta — MATTI tuskastuneena. Kun ei tässä vielä tiedetä totuutta — lopullisesti. INKERI naurahtaa katkerasti. No — sitten — (Aikoo ulko-ovelle). MATTI kiivaasti. Sinne sinä et saa mennä! INKERI pysähtyy; katsoo pitkään ja moittivasti isäänsä. MATTI lauhtuen. No, tule nyt istumaan. Istu nyt — tuohon tuolille. — Katsos — kun valittiin tuo kaupanhoitaja — ANNA Älä nyt ala historioita kertoa! Näethän, että Inkeri ihan vapisee — (Nousee ja vie Inkerin tuolille). Istu tuohon lapseni — ja kysy mitä tahdot tietää — isä kyllä vastaa — INKERI istuu väsyneesti. Miksi Sakari sanoi lähtevänsä meiltä? MATTI tupsahtaen. Jaah! Siinäpä se! Se alkaa sellaisesta pykälästä, etten minä sellaista — (Nousee). Äitisi saa vastata. (Kävelee). ANNA istuu ja ottaa Inkeriä kädestä. Sakari on — Sakari pitää sinusta — on rakastunut sinuun — ja ollessaan osuuskaupan tilien tarkastuksessa on hän huomannut siellä virheitä — MATTI Väärennyksiä. INKERI sävähtää. Mitä? ANNA No, kaikki ei ole kai aivan oikein tullut kirjoitetuksi. Ja Sakari sanoi, ettei hän tahdo jatkaa. On aivan kuin hän tuottaisi sinulle onnettomuutta — kun olet kihloissa Riston kanssa — MATTI istuu. Ja sitten kun minä häntä pakotin — tahtoi hän kernaammin lähteä — INKERI Mutta jos Sakari valehteli? MATTI Niin minäkin sanoin hänelle. Ja se sai hänet jatkamaan tarkastustaan. ANNA Isä sanoi, että hänen on todistettava sanansa — INKERI Ja nyt? MATTI Tarkastajat ovat parastaikaa lopettamassa työtään — INKERI henki kurkussa. Mutta jos on erehdyksiä — väärinymmärryksiä — joku virhe, joka — MATTI Ei, ei! — On kysymyksessä suoranainen kavallus — INKERI Ja jos niin olisi — niin — mitä siitä seuraa? MATTI Siitä seuraa vankila — häväistys — INKERI nousee. Ei, ei! MATTI Mitä ei? INKERI Se ei voi olla totta. ANNA Ehkä ei — eihän sitä nyt tiedä — INKERI Minä menen sinne — (Aikoo ulos). MATTI hypähtää ylös. Mutta sitähän juuri olen koettanut estää. Ajatteles — _jos_ se on totta — ja sinä menet sinne ehkä juuri silloin kun hän vangitaan —. ajatteles sellaista häväistystä itsellesi ja meille, vanhemmillesi — kun siellä ehkä paljastuu kihlauksesi — ANNA on myös noussut. Kukaan ei vielä tiedä siitä — MATTI Ei muut kuin Sakari ja Parila. Eivätkä he kerro — INKERI irroittaa sormuksen sormestaan ja pistää taskuunsa. Ei tämäkään sitä ilmaise. Mutta ymmärrättehän, että minun täytyy mennä — täytyyhän minun tavata Risto — SAKARI tulee. MATTI No, siinä on Sakari! Miten on? SAKARI hämmästyy, kun Inkeri on häntä vastassa ovella. INKERI No? SAKARI Ei sitä — en minä — MATTI Joko loppui? SAKARI katselee ympärilleen hämillään. Ei se — eihän se — ei varsin — INKERI menee nopeasti ovesta. MATTI No, miten kävi? Miksi et sano? ANNA vaipuu istumaan, melkein itsekseen. Inkeri meni — MATTI äkäisenä. Inkeri meni — ja Sakari ei sano mitään — SAKARI matalasti. Enhän minä Inkerille — MATTI aikoo ulos. Huudetaan Inkeri takaisin! SAKARI estää. Antaa mennä! Ei siellä mitään vaaraa ole. Keskustelevat kaikessa rauhassa. Pari hallinnon jäsentä puuttui. Parila lähti niitä hakemaan. MATTI No, entä sinä? Miksi sinä lähdit? SAKARI istuu väsyneesti. Kun olin kirjoittanut nimeni lausunnon alle ja hallinnon jäseniä alkoi kokoontua, niin mitäs minä siellä enään — MATTI Ja lausunto? SAKARI Sen annoimme sihteerille. MATTI Niin, niin! Mutta minkälainen se oli? ANNA Oliko vajausta? SAKARI Oli — kolmatta tuhatta. MATTI istuu raskaasti. Vai niin! Kavallus? SAKARI Niin. ANNA Herra armahtakoon! (Äänettömyys). MATTI melkein veltosti. Ja se oli selvästi havaittavissa? SAKARI Selvä — ja kömpelösti tehty — ANNA alkaa itkeä, hiljaa ja menee kamariin. MATTI No, entä Viidanoja? SAKARI Emme me ole hänelle mitään sanoneet — MATTI Hän tietysti luulee, ettei ole huomattu mitään? SAKARI Niin kai. MATTI yskii, ei tiedä mitä sanoisi. Tämä asia on nyt sitten tätä myöten selvä. — Et suinkaan sinä nyt enään aio lähteä pois? (Odottaa hetken vastausta). Vai mitä? SAKARI En tiedä — MATTI Mitä syytä sinulla nyt enään olisi! Syynähän oli tuo tilintarkastus. Ja eiköhän se ollutkin liikaa hentomielisyyttä, kun et tahtonut olla paljastuksen aiheuttajana. Eihän sinun poistumisesi olisi kavallusta pimittänyt. Joku olisi astunut sinun tilallesi — SAKARI tuskallisesti. Mutta minä — minä! — Nyt Inkeri voi vihata minua koko ikäni. Ja ainoastaan teidän hirveä syytöksenne sai minut taipumaan. — Sanokaa nyt, olinko valehtelija! MATTI Mitä sinä hassutuksia! Minä en hetkeäkään sinua epäillyt. Uskoin varmasti, että asia oli kuten sanoit — SAKARI Miksi siis —? MATTI Onhan juttu ihan selvä. Heti kun kieltäydyit tarkastuksesta, aavistin minä pahaa. Sinut oli saatava jatkamaan millä hinnalla tahansa. Muuten olisi asia jäänyt roikkumaan jumala ties miten pitkälle. Ja kai sinä sen ymmärrät, että Inkeri oli saatava irti häväistyksestä niin pian kuin suinkin. Nyt on kaikki selvä. Sinä olet tehnyt kuten kunnian miehen tulee ja — SAKARI — ja hankkinut itselleni Inkerin vihan — MATTI Päinvastoin! Inkerin kiitollisuuden kun vapautit hänet onnettomasta avioliitosta. SAKARI Vapautin? MATTI tiukasti. No, ymmärrät kai sen, että tämä naimisjuttu päättyi tähän. SAKARI ihmeissään Ettekö te sitten aio —? MATTI Mitä niin —? SAKARI hämillään. Minä vain ajattelin — minä luulin — MATTI naurahtaa katkerasti. Että minä maksaisin vävypoikani vaillingin! SAKARI Niin. MATTI nousee. Ei, ystäväiseni! SAKARI vaikeasti. Mutta jos Inkeri häntä rakastaa — MATTI kävelee. Ensiksikään — minä en ole siinä huomannut minkäänlaista rakkautta — ehkä jonkun verran lapsellista mielistelyn tarvetta — — Ja toiseksi — (pysähtyy vakavana Sakarin eteen) — luuletko sinä, että minä antaisin tuollaisen rikollisen aineksen — tuollaisen rikollisen miehen jatkaa sukuaan minun tyttäreni kanssa. En ikinä! (Kävelee kiihtyneenä). Minä kyllä en ole mikään aatelismies, enkä mikään sukuylimys — olen vain talonpoikainen mies — mutta minulla on järkähtämätön — (Kuuluu askeleita eteisestä). SAKARI Hiljaa! Inkeri ehkä tulee — PARILA tulee. Päivää taas taloon! MATTI vilkkaammin. No, terve, terve! Istumaan! (Istuu). Noo — ja mitä uutta asiassa? PARILA Ei mitään enempää — Sakari kai jo on kertonut — MATTI Entä hallinto? PARILA Sitä en saa täysilukuiseksi ennen kuin puolen tunnin kuluttua. Tulen juuri kylältä — ja poikkesin ohimennen — ajattelin — yksi tie ja kaksi asiaa — (istuu). MATTI Ja kaupanhoitaja — mitä hän tuumii? PARILA Eipä tuo mitään näytä tuumivan. Hyvällä tuulella — juttelee ja polttelee — ja kertoilee — (pyyhkii otsaansa) — sitä nyt ei tarvitsisi sanoa — mutta luulisitte muuten ehkä, että minä olen kertonut — SAKARI Minä arvaan. MATTI Mitä sitten? Mitä hän sanoo? PARILA Hän sanoo juuri menneensä kihloihin teidän Inkerin kanssa. MATTI lyö nyrkillä polveensa. Eikös —! SAKARI Sen minä arvasin. Minäkin kuulin, että hän vähän viittaili sinnepäin. MATTI Eikös tuo pannahinen! Häpäisee minun tyttäreni — minun perheeni. Ja kun se Inkerikin vielä meni sinne — (nousee). Olisi heti haettava takaisin — (menee kamarin ovelle). Anna! Anna! SAKARI nousee. Älkää sentään haettako —! PARILA Ei minunkaan mielestäni — se vaan herättäisi enemmän huomiota — MATTI tuskassa. Onhan se niinkin — elikä on niinkin — (tulee takaisin istumaan). Mutta kun sattuikin menemään aivan kuin kihlaustaan vahvistamaan — PARILA Hm! Ehkä meni myöskin sitä purkamaan — SAKARI iloisesti pulpahtaen. Luuleeko Parila niin? PARILA Mitäs minä luulisin — mutta onhan Inkeri järkevä tyttö — MATTI lohdutettuna. Niin, onhan Inkeri järkevä tyttö — (ajattelee). Nythän minä muistan — hän otti kihlasormuksen sormestaan ja pisti taskuunsa lähtiessään — SAKARI Niinkö? MATTI Niin teki — sormestaan otti ja sanoi, että tämän johdosta ei mitään häväistystä synny — PARILA Selvähän se sitten — MATTI Kunpa olisikin! Olisihan se vähän niinkuin valkenemaan päin — höh! höh! — Tässä onkin tullut pilviä sekä idästä että lännestä — PARILA Oli tämä aika tulema meillekin — ja koko osuuskauppa-aatteelle — tällä paikkakunnalla — kyllä tämä löi lamaan koko yrityksen. MATTI ottaa tupakan -ja tarjoa Parilalle. No, ehk'ei sentään niin. Mutta opiksi tämä oli. Eihän parhainkaan aate ole minkään arvoinen jos se hutiloidaan ja taitamattomasti ajetaan ojaan. PARILA Taitamattomia kyllä on oltu. Eihän sitä pidä ruveta yrittämään yhteisiä asioita, ellei ole kykyä ja kypsyyttä. MATTI saa yhä enemmän takaisin iloisen luonteensa sävyn. Eipä vielä tiedä — kun tästä pääsemme entisille poluillemme takaisin — vaikka alkaisimme kaikki yhteen hiileen puhaltaa. Minullakin ehkä olisi aikaa yhteen ja toiseen — (katsoo Sakaria) — jos vaan tuo Sakari jää paikoilleen — eikä pidä kiini eilisestä päätöksestään. PARILA Ettäkö eroaisi paikastaan tämän vuoksi ja lähtisi mailmanrannalle mokomien maankiertäjien tähden — MATTI Kuuletkos nyt, mitä muutkin sanovat! SAKARI yhä synkkänä. Kun nyt nähdään miten asiat päättyvät. (Menee kamariin). MATTI puoliääneen Parilalle. Koko solmu on siinä, että Sakari on pikiintynyt Inkeriin — ja — PARILA Minä olen kyllä ollut huomaavinani jotakin sellaista. Siinä se olisikin toisempi mies! MATTI Kyllä — varmasti! Jos hän nyt itsepäisyydessään ei lähtisi pois. PARILA kuuntelee. Jokohan minua nyt tullaan hakemaan. Ja minun kun piti maksaa se velkani — ANNA tulee ulkoa kiireesti ja hengästyneenä. MATTI hauskasti. No, no! Mistä sinä porhallat tuota kyytiä? ANNA Minä tulen suoraa päätä osuuskaupasta. MATTI Sinäkin? Kuinka sinä sinne? Inkeriäkö hakemaan? ANNA En minä Inkeriä nähnytkään. Minä kävin vain puodissa j a pyysin sinne puheilleni yhtä hallinnon jäsentä — MATTI Ketä? ANNA Meidän seppää tietysti — tuttavaa miestä — ja — ja — (painavasti) — tiedättekö mitä on tapahtunut! MATTI Onko taas jotakin tapahtunut? Älähän nyt! (Huutaa). Sakari! Tulepas tänne! Tulehan kuulemaan — SAKARI tulee. ANNA Hyvä, että Sakarikin kuulee — tarkastajia se juuri koskeekin — (Istuu pöydän ääreen). MATTI No, annahan nyt tulla! ANNA Minä sanon niinkuin seppä sen kertoi — MATTI jännitettynä. Niin — niin — ANNA Seppä sanoi, että Risto tuli istumaan saliin — (Parilalle) — sinne missä hallinto oli — PARILA kiihkeästi. Niin — niin — ANNA — ja sanoi ihmettelevänsä tarkastajain taitamattomuutta, kun eivät olleet huomanneet kirjanpidossa mitään virheitä — MATTI Soo! ANNA Sanoi ajatelleensa eroamistaan liikkeen hoidosta ja sitä ennen tahtovansa nähdä millä tavalla tätä liikettä valvotaan. PARILA Oh! Pentele! MATTI Sepäs! ANNA voitonriemulla. Sitten hän sanoi itsensä irti — ja sanoi, ettei hän tahdo palvella isännistöä, joka ei sen huolellisemmin hoida asioitaan, eikä tarkasta liikettään. Mutta — että tämä ehkä olisi opiksi vastaisen hoitajan toimikaudelle — PARILA Mitenkäs sitä niin vaan erotaan — MATTI Tämähän vasta —! SAKARI Silloinhan asia on yksinkertainen, kun hän itse on tunnustanut — MATTI Entäs sitten? PARILA nousee. Sinne pitää — MATTI Siihenkö sitten loppui —? ANNA tyytyväisesti. Ei. Sitten kaupanhoitaja laski vajauksen summan — ja maksoi sen — KAIKKI Maksoi? ANNA Niin — maksoi. Kolmatta tuhatta markkaa. KAIKKI katsovat toisiinsa ja ovat hämmästyksestä ihan ymmällä. INKERI tulee, pysähtyy ovensuuhun katsomaan. ANNA nousee, menee Inkerin luo. Joko sinä tiedät, Inkeri — INKERI Jo. ANNA — että Risto maksoi koko vaillingin? Tiedätkö? INKERI Tiedän. ANNA Eikä se mikään vaillinki ollutkaan — MATTI sivelee otsaansa. Olehan nyt vaiti, muija! Meihin nähden se yhtähyvin — PARILA Asiassa ei sitten enään ole paljon tekemistä. Minun täytyy kiirehtiä sinne. Mutta kyllä minä nyt maksaisin — MATTI omissa mietteissään. Jahah, jahah! Inkeri! Tuo se kassalaatikko tänne! INKERI menee kamariin ja Anna seuraa häntä. PARILA istuu sohvalle. Merkillinen historia! MATTI Oli se — kerrakseen! (kääntyy Sakariin). Mitäs tuumaat, Sakari? — Et sano mitään. SAKARI hiljaisesti. Mitäpäs siihen! Asian voi haudata. PARILA tiukasti. Haudattakoon vaan minun puolestani. Mutta uusi hoitaja — tai minä eroan heti. (Nojaa pään käteensä). INKERI tuo kassalaatikon ja panee pöydälle. MATTI ottaa avaimen taskustaan ja avaa laatikon, etsii ja löytää velkakirjan. Jahah! — Pääoma on kaksituhatta. Istupas, Sakari, tuohon pöydän ääreen ja laske korot! SAKARI ottaa velkakirjan ja alkaa laskea. PARILA nostaa päänsä. Eroan minä sellaisesta pelistä — (huomaa asiansa). Jahah! Niin! Korkoja pitäisi olla yhdeltä kuukaudelta ja kolmelta päivältä — MATTI Niin kai. SAKARI Se tekee yksitoista markkaa. PARILA Juuri niin minäkin — (pistää kätensä povitaskuun). No? (Pistää toiseen povitaskuun). No!? Mitä nyt? (Hypähtää ylös ja koettaa sivutaskujaan). Tämähän — (Koettaa vielä varmuuden vuoksi housun laskujaan). Herra jesta! INKERI on koko ajan äärimmäisellä ‘jännityksellä seurannut Parilan hommaa. No? MATTI Mikä on? PARILA kauhistuen. Lompakkoni on poissa! SAKARI Pudonnutko? MATTI hämmästyen. Kadonnutko? PARILA ottaa päästään kiinni. Tämähän on aivan ihmeellistä! (Kirkastuen). Olisinkohan minä erehdyksessä pistänyt sen palttooni taskuun! MATTI Missä palttoo sitten on? (Katselee ympärilleen). PARILA Minä jätin sen osuuskaupalle — hoitajan kamariin — kun lähdin kokoamaan niitä johtokunnan jäseniä — MATTI Nyt pitää sitten heti — INKERI henkeään pidättäen ja silmät kauhusta tuijottaen. Minkälainen lompakko se oli? PARILA Tummanruskea nikkelihakasella — minun täytyy heti — (syöksyy ulos). INKERI alkaa vapista kovin — ottaa nopeasti päästään kiinni — kiljahtaa hiljaa ja putoaa hervottomasti lattialle. MATTI hypähtää ylös. Mitä? SAKARI syöksyy esille. Inkeri! MATTI ja SAKARI tuijottavat hetken Inkeriin, katsovat sitten toisiinsa kauhistuksen ilme kasvoillaan. Esirippu. Kolmas näytös. INKERI istuu keinutuolissa. ANNA seisoo hänen vieressään, käsi Inkerin otsalla. Onko pääsi vielä kovin kipeä? INKERI Onhan se? ANNA Jos panisimme siihen kylmän kääreen? INKERI Ei, ei! Antaa olla! Kyllä se menee ohi. Ota kätesi pois vaan — ja mene askareillesi! Minä istun tässä vähän aikaa. ANNA ottaa kätensä otsalta. Ehkä meneekin ohi. — Onhan kaikki nyt taas hyvin. Eihän kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun kerran Risto kaikki maksoi. INKERI raskaasti. Niin. ANNA Etkö ole vielä ottanut sormusta taskustasi? Voit vielä hukata. Otetaan pois — (aikoo ruveta etsimään). INKERI Ei, ei! ANNA Mitä — ei? INKERI Ei se ole siellä. ANNA Missä se on sitten? INKERI Minä annoin sen hänelle takaisin. ANNA hämmästyneenä. Annoit Ristolle? Niinkö? INKERI Niin — annoin. ANNA Hyvä isä! — Sinä olet siis purkanut kihlauksen! Minkätähden? INKERI Älä nyt kysele minulta! ANNA päivitellen. No, mikä kiire sillä nyt — INKERI Kuule, äiti hyvä! Mene nyt askareillesi — ja anna minun olla hetkinen rauhassa! ANNA Annanhan minä. Minulla onkin hommia — INKERI huomaa kääntyessään kassalaatikon pöydällä, tuijottaa siihen ja ottaa päästään kiinni. ANNA Mutta etkö menisi oikein lepäämään — INKERI kiihkeästi. Ei, ei! ANNA No, ole siinä sitten! (Menee kamarin ovelle). INKERI nopeasti. Kuule äiti! Missä sinulla on hommia? ANNA Menen pesutupaan — siellä on — INKERI Vai niin! — Missä isä on? ANNA Hän meni tehtaalle Sakarin kanssa. INKERI Vai niin! Hyvä on. — Mene nyt vaan! ANNA Huuda sitten, jos tarvitset minua! (Menee kamariin). INKERI Kyllä, kyllä! * * * INKERI jäätyään yksin, katselee ympärilleen aivan kuin tullakseen varmaksi, että äiti jo meni ja ettei huoneessa ole muita. Alkaa sitten tuijottaa kassalaatikkoa. Nousee hiljaa, menee kamarin ovelle, kuuntelee, menee sitten akkunaan ja siitä ulko-ovelle. Hetken kuunneltuaan panee oven salpaan. Rientää sitten nopeasti kassalaatikolle, aukasee sen, katsoo vielä ympärilleen, ottaa sieltä kaksituhatta markkaa. Pistää rahat taskuunsa, lukitsee laatikon, avaa ulko-oven salvan, tulee etu-alalle, hengittää raskaasti ja ottaa molemmilla käsillään päästään kiinni. Seisottuaan hetken, kääntyy hitaasti akkunaanpäin, sävähtää, katsoo tarkemmin akkunasta, rientää sitten nopeasti keinutuoliin istumaan. RISTO tulee. Avattuaan oven, pysähtyy hetkeksi, katsoakseen ketä huoneessa on. Astuu sitten vasta sisään. Inkeri! INKERI istuu liikkumattomana. RISTO tulee pöydän ääreen. Inkeri! Nukutko sinä? INKERI nousee hitaasti seisomaan kääntymättä Ristoon. RISTO Minun täytyi tulla puhuttelemaan sinua — ja selittämään asia tarkemmin. Olit niin kiihkeä äsken siellä käydessäsi — ja minullakin oli kiirettä — (Ojentaa kätensä). Inkeri! INKERI Mistä nyt vielä on kysymys? RISTO Mistäkö kysymys? Sinusta ja minusta on kysymys. — Sinähän tuon mokoman, typerän jutun tähden annoit kihlasormuksesikin takaisin. (Ottaa sormuksen taskustaan). INKERI Niin minä annoin. RISTO Tässä se on — (Aikoo kiertää pöydän ja viedä sormuksen Inkerille). INKERI astuu askeleen syrjään, kuitenkaan kääntymättä Ristoon -päin. Ei! Minä en ota. RISTO on pysähtynyt. Et ota? INKERI En. RISTO kiertelee viiksiään hetken. Hm! Mutta tämähän on peräti hassua. Minä rakastan sinua. Sen olen sinulle sanonut — ja sinä olet kai myöskin rakastanut, koska otit minulta sormuksen — — Ja nyt? Kaikki loppuisi tähän tuon tarkastusjutun tähden! Kuulithan, että olin tahallani niin järjestänyt — tein sen erityisellä tarkotuksella — tahdoin huolehtia — tahdoin kiihoittaa johtokuntaa pitämään silmänsä auki — (Keskeyttää ja tarjoo taas kättään). No, mutta, Inkeri! Mitä tekemistä meillä enään on sen asian kanssa. Minä olen poissa kaupasta — kauppa on sulettu vastaiseksi — se asia on siis loppunut siihen — nyt on kysymys vain meistä — (Tarjoo taas kättään). Inkeri! Mikä sinua vaivaa? (Äänettömyys). RISTO sivelee viiksiään. Työntää sitten hermostuneesti kädet taskuihin. Etkö sinä ollenkaan käsitä koko juttua! Etkö sinä tiedä, että minä maksoin heille tuon — oletetun vaillingin? INKERI kääntyy, katsoo tiukasti Ristoa, mutta ei sano mitään. RISTO Etkö tiedä sitä? Minähän maksoin heille jok'ainoan pennin. INKERI vitkaan, koleasti. Maksoit — RISTO Niin, kaikki — tilien mukaan — INKERI Millä sinä maksoit? RISTO hermostuneesti. Äsh! Mitä sinä sellaisia tyhmyyksiä kyselet! Millä ylipäänsä maksetaan — rahalla! INKERI Mistä sinä rahaa sait? RISTO kääntyy poispäin, kiihtyneesti. Varkaalta niin kysytään. INKERI Niin juuri! Varkaalta minä kysynkin. RISTO kääntyy nopeasti Inkeriin, huudahtaa. Inkeri! INKERI astuu askeleen Ristoa kohti. Sano, mistä sait rahat! RISTO yrittää naurahtaa. Eiväthän ne tietysti olleet minun rahojani — INKERI Kenen sitten? RISTO Osuuskaupan rahoja, ymmärrettävästi — kirjojen mukaan — INKERI Eipäs! RISTO yrittää olla levollinen. Kysy heiltä itseltään — ellet usko! He kyllä sanovat sinulle — INKERI En kysy heiltä. Sinun on se sanottava — RISTO kiivaasti. Sanoinhan jo — INKERI Mutta sinä valehtelit! RISTO hätkähtää kuin neulan pistosta, kädet pusertuvat nyrkkiin, jää tuijottamaan Inkeriä. INKERI kylmän levollisesti. Niin — sinä valehtelit. — Sano minulle totuus! RISTO saa tuskin puhutuksi. Mitä sinä tarkotat? INKERI Kenen lompakon sinä poltit? RISTO horjahtaa, ottaa pöydästä kiinni. Mi — minkä — INKERI Kun minä tulin sinun kamariisi, oli sinulla tuli takassa — RISTO yrittää sanoa jotakin, mutta ei voi. INKERI Kesäkuumalla — tuli takassa — RISTO vaipuu istumaan. Huonon ilman tähden — INKERI Sinä seisoit takan edessä — otit rahoja lompakosta — ja heitit lompakon tuleen. Sitten aloit kohennella tulta, ja heitit ahjoon nikkelisen kiinnitysvieterin. Mikä lompakko se oli — jonka poltit? RISTO pyyhkien otsaansa. Tämähän on aivan hullua! (Pakottaa itsensä naureskelemaan). Oli tietysti vanha — INKERI Ehkä olikin vanha — mutta kenen se oli? RISTO hypähtää ylös raivossa. Sinä olet aivan hävytön — solvaat kysymyksilläsi — ja häpäiset — INKERI ankarasti. Tämä onkin kauhea häväistys — ainakin minulle. — Tuo ruskea lompakko, jonka sinä poltit, oli Parilan oma. Sinä otit sen Parilan palttoon taskusta ja — RISTO kähisten. Kuka sinulle — mistä sinä —? INKERI Parila oli unohtanut lompakkonsa palttoonsa taskuun — RISTO Vaiti sinä — älä huuda! INKERI Minä huudan sen julki — ja todistan oikeudessa, ellet sinä — RISTO läkähtymäisillään. Ethän — ethän — SAKARI ja PARILA tulevat. INKERI — ellet sinä vielä tänä päivänä poistu paikkakunnalta. PARILA Minä en miestä laske. Hänen on tehtävä ensin selvä mihin katosi minun lompakkoni puotikamarista. Palttoo on nyt tässä ylläni, mutta sen taskut ovat tyhjät. Enkä minä asiaa jätä tähän. Minä olen nyt täällä velkaani maksamassa — mutta miehellä ei olekaan pennin pyöryläistä. RISTO katselee ympärilleen aivan kuin apua etsien. PARILA kiivaasti. Pakoa ei ole ajatteleminenkaan! Kyllä me Sakarin kanssa — INKERI nopeasti. Kuulkaa Parila! Antakaa minä puhun teille pari sanaa — PARILA Vaikka parikymmentä, mutta minun ei kannata tällaisia asioita katsella sormien lomitse — INKERI En tahdokaan — (Toimekkaasti). Herra Viidanoja! Olkaa hyvä ja menkää hetkeksi tuonne kamariin — PARILA Ja kamarista pellolle! Ei — INKERI Sakari-hyvä! Mene sinäkin! PARILA No, jos Sakarikin — niin kyllä sitten säilyy — INKERI Teetkö, Sakari, niin hyvin? Minä pyydän — SAKARI hiljaisesti. Kyllä. (Menee kamariin). INKERI Ristolle. Olkaa hyvä! Vähäksi aikaa — RISTO aivan masentuneena menee kamariin. INKERI vaipuu väsyneenä keinutuoliin. PARILA No? INKERI Sanokaa nyt vielä — minkälainen se teidän lompakkonne oli! PARILA Vanhahkohan se oli. Väriltään ruskea — ja sitten siinä oli sellainen nikkelivieteri, joka pantiin sitä kiinnipitämään. INKERI Juuri niin! Minä näin kun kaupanhoitaja otti rahat teidän lompakostanne ja poltti lompakon. PARILA No, eikös! No, herra jesta! INKERI Nyt hän joutuisi tästä kiinni — PARILA No, se on selvä. INKERI Mutta sellaista häväistystä en minä tahdo. PARILA Mitä? INKERI Jos te saatte rahanne takaisin, niin, ettekö tekin sitten anna asian jäädä? PARILA Mistä minä ne saisin? INKERI Mutta annatteko sitten jäädä? PARILA miettien. No, voisi kai tuon sitten jättääkin, jos saisi edes — INKERI Paljonko sitä oli? PARILA Oli kai sitä vähän yli kahdentuhannen — mutta jos saisi edes kaksikaan — INKERI ottaa rahat taskustaan. Tästä saatte sen summan — PARILA hämmästyy. Mitä? INKERI Mutta luvatkaa varmasti, että pidätte sananne! PARILA Lupaanhan minä — mutta mistä Inkeri on saanut noin paljon — INKERI Älkää välittäkö! Isä kyllä sitten selittää teille — PARILA Niinkö? No, sitten — INKERI antaa rahat. Tuossa! — (Ajattelee, sitten äkkiä). Sanokaa sitten kaikille ihmisille, että taskun vuori oli rikki — ja rahat olivat pudonneet liepeeseen! Sanotteko? PARILA ihastuen. Niin tosiaan! Niinhän sopii — INKERI Sanotteko myös niin? PARILA Tietysti sanon, kun kerran lupaan. INKERI Hyvä on! (Menee avaamaan kamarin oven). Tulkaa nyt! SAKARI ja RISTO tulevat kamarista. MATTI ja ANNA tulevat ulkoa. MATTI Kas, kas! Täällähän on väkeä enemmänkin! Ja kaupanhoitajakin! Teitä minä en luullut täällä tapaavani. INKERI sydän kurkussa. Tässä on — on — SAKARI reippaasti. Niin — minä kuulin tuonne kamariin, että Parilan rahat eivät olekaan hukkuneet. MATTI Vai niin! Ne olivat palttoon taskussa? PARILA Olivat rikkinäisestä taskun reijästä pudonneet tuonne liepeeseen — (Näyttää palttoon helmaa). INKERI melkein itku kurkussa. Mutta nämä rahat löytyivät sillä ehdolla, että kaupanhoitaja vielä tänään poistuu paikkakunnalta. (Äänettömyys). MATTI ei ymmärrä tarkatusta. Katselee vuoroin kutakin — jää sitten tuijottamaan Inkeriin. Inkeri! (Menee Inkerin luo). Mitä sinä —? INKERI katsoo isäänsä rukoilevasti, viittaa sitten kassalaatikkoon. MATTI katsoo ensin laatikkoon, sitten Inkeriin, kysyy melkein hellästi. Sinäkö —? INKERI ei voi puhua, nyökkää. ANNA on myös tämän ymmärtänyt, menee Inkerin luo. Inkeri! Rakas lapseni! MATTI ankarasti Ristolle. Ja ellei kaupanhoitaja poistu tänään, niin sitten — vankilaan. Onko selvä? RISTO yrittää puhua, mutta ei voi. MATTI kiivaasti. Onko? RISTO pakotetusti. On. MATTI menee ja työntää ulko-oven auki. Selvä tie — RISTO menee sanaa sanomatta ulos. INKERI menee isänsä luo, rukoilevasti. Isä! Rakas Isä! Muuten olisi tullut häväistys — (Vaipuu isänsä rinnoille). MATTI Niin, lapseni — pahoin kyllä teit — mutta ei hätä lakia lue — ANNA Ja Inkerin omia rahojahan ne olivat — PARILA on katsellut akkunasta. Siellä se mennä hoipertelee — sääli miestä! MATTI ja ANNA menevät akkunaan. INKERI melkein kuiskaten. Sakari! SAKARI menee Inkerin luo. Niin —? INKERI Ethän lähde meiltä? Jos lähdet, niin on se minun syyni — minun tähteni — (Ojentaa kätensä Sakarille). Minä olen syypää tähän onnettomuuteen — tähän kaikkeen---Ethän lähde? Sano! SAKARI tarttuu tulisesti Inkerin käteen. En, Inkeri — en lähde. INKERI painaa päänsä alas, melkein kuiskaa. Kiitos! Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76036 ***