*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76374 *** language: Finnish KORPI HERÄÄ Yksinäytöksinen näytelmä Kirj. KAARLE HALME Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913. Näytelmällisesti kuvatakseni sitä valistustyötä, minkä edistysseurat meidän maassamme ovat aikaansaaneet viimeisinä vuosikymmeninä, olen suunnitellut neliosaisen näytelmäsarjan, jonka ensimäinen osa "Korpi nukkuu" käsittelee sitä aikaa, jolloin ei vielä ollut yhteisiä edistysrientoja kansallisessa herätyksessämme. Toinen osa "Korpi herää" koskettelee raittiusliikettä, kolmas "Korpi nousee" nuorisoseura-aatetta, ja neljäs "Korpi liikkuu" työväenaatetta, Jokainen näistä osista, ollen itsenäinen näytelmä, sopii erikseen esitettäväksi, ja on, helpon näyttämölle-asettamisen puolesta, mahdollinen ahtaimmissakin oloissa. Olosuhteiden mukaan voidaan myös, joko yhden tai useamman illan ohjelmana, esittää koko sarja yhtäjaksoisena, näyttämöllisenä kuvauksena edistysseurojemme sivistyspyrkimyksistä menneenä ajanjaksona. Tekijä. HENKILÖT: SUOKORVEN SIMUNA, talollinen HEIKKI, hänen poikansa ELINA, hänen tyttärensä MÄKIPÄÄN MIKKO, talollinen MARTTA, hänen sisarensa PERÄLÄN PERTTU, kirjakaupustelija Ohjeita esittäjille. Tapahtuma-aika 80:n luvun alku. Luonnepiirteitä henkilöistä on jo mainittu näytelmässä 'Korpi nukkuu'. Asianmukaiset muutokset tulevat ilmi tämän näytelmän tapahtumissa. Perttu on tässä näytelmässä siisti sekä naamaltaan että ulkoasultaan. Suokorven pirtti. Aamupäivä. ELINA tulee ulkoa, hameenhelmat vyötäisille käärittyinä. Katsoo pöydällä olevia ruokia, tekee tyytymättömän eleen, kun huomaa ettei niihin ole koskettu. Menee sitten ja kurkistaa kamariin. Vetää vihaisesti oven kiini. Ajattelee mitä tekisi. Päästää sitten päättäväisesti hameensa alas ja alkaa korjata pois ruokia pöydältä. SIMUNA tulee ulkoa, länget kainalossa. Ei tuossa tehtaanajossa hevoskalutkaan kestä. (Etsii kaapista tarvekaluja ruvetakseen korjaustyöhön). ELINA Miksi isä panee niin suuria kuormia? SIMUNA No, eihän sitä kehtaa tehdä huonompaa urakkaa kuin muutkaan. (Istuu penkille ja alkaa korjata). ELINA Sepä se! — SIMUNA Vaikka huonommathan ne ovat tulleet melkein jokaisessa tilityksessä — kahdelta hevoselta. Minä kyllä puolestani Ruskon kanssa pääsen joskus ylikin muiden, mutta — ELINA Isä yrittää liikaa. Ei olisi tarpeellista — SIMUNA On se tarpeellista. Talon puolesta häpeän — tai oikeastaan poikani puolesta. Hän saa joskus vain puolet tilitystä — yhtä hevosta kohti — kun ei laiskuudeltaan kerkiä — ELINA Eiköhän olisi viisainta jättää koko ajo — SIMUNA Älä nyt sitä aina! Tuleehan tästä rahaa — ELINA Ja talon työt jäävät tekemättä. — Tuhannen markkaa saatte tehtaalta koskivuokraa — pitäisi sen riittämän rahatuloiksi! — Ja lehmilloista ostettaisiin vaikka kuinka paljon — mutta kun ei kohta ole mitä myydään. Olette ruvennut vallan tehtaan kärräriksi — SIMUNA Ne on niitä Pertun juttuja — ELINA Ja Perttu on oikeassa. SIMUNA Hm! Luulee niin papiksi parantuneensa sen jälkeen kun lopetti viinanpolttonsa — kun pannut rikottiin — ettei muuta tee kuin saarnaa — ELINA huokaa. Kyllä tässä onkin saarnaamista. Äänettömyys. SIMUNA matalasti, aivan kuin väärää asiaa puolustaen. Olenhan sanonut, että ne uudet tukkiraiteet kun valmistuvat, niin hevoskärräys loppuu — ja silloin minäkin lopetan. On niin mukavaa saada vähän rahoja. Ne minä heti upotan talon asumiseen. ELINA Katsokaa sitten myös, että ajetaan kunnolla kun kerran ajetaan — molemmilla hevosilla! SIMUNA katsoo Elinaan. Mikä sinuun on mennyt? Aina niin hiljainen ja sävyisä — ja nyt torailet myötäänsä? ELINA Kyllä tässä vaan oppii. Ei ainutta ilon päivää ole näkynyt vuosikausiin. Kyllä tässä vaan paraskin paatuu. (Pyyhkii kyyneleen liinankulmallaan). SIMUNA katsoo Elinaan neuvottomana, panee työnsä pois ja rupee sytyttämään piippuaan. Kyllähän se niin on. On se. — Enkähän minä sinun velimiestäsi puolusta — ELINA Se vielä puuttuisi, että joku Heikkiä puolustaisi — SIMUNA Enkä minä puolusta Mäkipään Mikkoakaan. Ensin laittoivat itsensä väärästä valasta linnaan vuosikausiksi — eivätkä siitä ole yhtään ottaneet opikseen — ELINA Eivätkä ota — yhä vaan juovat ja elämöivät — kuin viimeistä päivää — SIMUNA raskaasti. Minä olen sentään odotellut jotakin muutosta — ja olen koettanut vaieta — ja pitää toivoa yllä — etupäässä sinun tähtesi — (ottaa lakin päästään ja pyyhkii otsaansa) — ja itsenikin tähden — meidän kaikkien tähden — ettei kaikki raukeisi yhteen läjään. (Ryhtyy taas työhönsä). Enhän minäkään puusta ole. Näenhän minä sinunkin kohtasi — jos omanikin. (Arkaillen ja venyttäen.) Ja jos sinä vaan suostuisit johonkin toiseen — ja jättäisit sen Mikon mielestäsi — ottaisit jonkun kunnon miehen — ELINA hiljaa ja surunvoittoisesti. Minä olen jo odottanut Mikkoa niin kauvan — että — olen siihen tottunut — SIMUNA Molemmat olette samallaiset sekä sinä että Mikon sisar. Marttakin odottaa Heikkiä. Eikä kummallakaan ole aikaa akoittumaan. — Höh, höh! Kyllä sen olen huomannut. — Enkä usko niistä kaupoista koskaan mitään tulevan — siksi ehdotankin — ELINA aivan kuin välttääkseen isänsä ajatuksen pääsemistä ilmoille, puolustautuu. No, vastahan ne hiljattain linnastakin pääsivät. Äänettömyys. SIMUNA Eikö Heikki ole vielä noussut? ELINA Ei ole. SIMUNA Ja kohta⁻ on puolipäivä. ELINA alkaa pestä astioita. Mitäpä humalaisella — parasta jos nukkuu huomiseen. * * * * * MARTTA tulee. Hyvää päivää! SIMUNA Jumal' antakoon! ELINA Päivää, Martta! (Iloisesti.) No, kerran ahkerakin hellittää. MARTTA Kun keskipäivällä kyläilee — niin kyllä. SIMUNA ystävällisesti. No, istumaan, naapurin emäntä! Tänne peräpenkille! MARTTA istuu uunin viereen. Kiitoksia vaan! Minä taas kohta — ELINA No, älä nyt heti lennä, kun kerran tulit. Minäkin jo pian saan nämä astiat — SIMUNA Mitäs kuulumisia naapuriin? MARTTA katkerasti. Mitäs meidän kuulumisista! — Onko Heikki Kotona? SIMUNA vitkaan. Onhan se — ELINA Tuolla nukkuu kamarissa. MARTTA Mikkoa ei ole näkynyt sitten kun eilen lähti. ELINA pysähtyy työssään. Sinnekö Hyyppölän tansseihin — Heikin kanssa? MARTTA Niin — sinne. ELINA Mutta minnekähän Mikko sitten jäi Heikistä? MARTTA Oli kai niin — ettei kyennyt. Onni että Heikki edes — SIMUNA lopettaa työnsä ja ottaa länget. Sama kai on missä tiedoton nukkuu — kotona tai kylässä. (Menee ulos). ELINA Näetkös nyt! Olisi ollut parempi, jos mekin olisimme menneet. Olisivat ehkä tulleet meidän kanssamme kotia. MARTTA melkein itsekseen. Mitähän tästä tulee? Mitä oikein lopuksi tulee? (Martta hymyilee raukeasti.) Niinkuin viimeinkin. Näithän sen itse. Puskistoon painuivat juopposeuraan — ja meidät jättivät yksin — sekä olemaan että lähtemään — ELINA Näitkö isän kasvoja kun lähti? Nyt minä vasta huomaan kuinka paljon hän kärsii — vaikka ei tahdo sitä näyttää. MARTTA Kärsiihän tässä karrelle — yksi ja toinen. ELINA saa työnsä tehtyä. Kai sinä istahdat kahvinkeittoajan — minä heti — ehkä Heikkikin jo herää — saamme sitten kuulla — MARTTA Voisihan tuota herätellä — ELINA hommassa. Minä panen ensin tulelle — odota nyt — (Menee ulos). * * * * * HEIKKI tulee kamarista paitahihasillaan. Kas! Marttako täällä! Päivää! (Menee kättelemään). MARTTA vähän leikillisesti. Joko on aika nousta? HEIKKI hauskasti. No, eihän sitä näin kesällä tiedä ajasta, kun se aurinko aina toljottaa S— MARTTA terävästi. Ja kun yön askareet niin rasittavat — HEIKKI istuu penkille. Eihän ne — mitäs ne — MARTTA — ja aurinko hävettää vähän. HEIKKI Älä nyt! Sattui sellainen pieni nikama tähän MARTTA Kohta niitä ei enään satu. HEIKKI vilkastuen. Ei. Mistä sen tiedät? MARTTA Alkaa mennä samaa kyytiä yötä päivää — ilman nikamia. HEIKKI Ole nyt! — Mitä sinä siellä ovensuussa istut! (Nousee ja ottaa Marttaa kädestä). Tule peremmälle! Tänne! (vetää Marttaa penkille istumaan). Kas noin! Eihän tulevan emännän sovi ovipielissä piileskellä. MARTTA nyrpyllään. Missä lie tuleva emäntäsi! Tokko on vielä syntynytkään! HEIKKI istuu Martan viereen. Tässä se on jos tietää tahdot — ja tämän se on näköinen. (Panee kätensä Martan vyötäisille). MARTTA Paljon puhuja — vähän tekijä! HEIKKI Valmiiksi puhuttu on puoliksi tehty! Ja nyt se tehdään loppuun. Minä sen niin eilen päätin. MARTTA Eilen? Humalassa? HEIKKI Jo ennen humalaa eilen. Ja tänään sen jälkeen. MARTTA nousee. Pyh! Se kyllä taas unohtuu. (Menee oikealle uunin viereen). HEIKKI pää vaipuu käden nojaan. Sinä et usko, että minä olen jo kyllästynyt tähän kaikkeen. MARTTA istuu uunipenkille. Eipä se siltä ole näyttänyt! — Mihin Mikko jäi? HEIKKI nostaa päänsä. Eikö hän ole kotona? MARTTA Ei. HEIKKI raapii korvallistaan. Sitten hän taisi jäädä Hyyppölään — kun lähdin — (Simuna ja Perttu tulevat). SIMUNA Perttu käy sisään levähtämään! Kai se tuollainen reppu taakaksi tulee pitkillä taipaleilla. PERTTU Päivää taloon! (Nauraa.) Ei rakas taakka taakaksi ole. (Panee reppunsa ovipieleen ja menee tervehtimään.) Terveeks'! Terveeks'! SIMUNA Kirjojako se Perttu yhä —? Käy istumaan! MARTTA Ennen kuljetti viinalekkereitä. PERTTU istuu. Niin tein ennen. (Hymyilee.) Tein ymmärrykseni mukaan. SIMUNA Myrkkyä keittelit täällä korvessa. PERTTU innostuen. Niin tein. Myrkkyä keitin ja — möin kuolemaa ympärilleni. Mutta ajat muuttuu — ja korpikin herää — HEIKKI katkeran ivallisesti. Kai sinulla sentään on repussasi joku pieni nassakka kirjojen alla? PERTTU hypähtää ylös ja menee vilkkaasti repustaan ottamaan kirjoja. Viinaa ja kirjoja! Mitä sinä puhut, mies! Myinkö minä kirjoja silloin kun keitin viinaa? Häh! Ja juottaisinko nyt ihmiset humalaan kun niille saarnaan raittiutta. Ja minä voin saarnata raittiutta paremmin kuin muut, sillä minä olen levittänyt kurjuutta ja nähnyt kauhistusta enemmän kuin muut. ELINA tuo kahvivehkeet sisälle ja asettaa pöydälle. Kas, Perttu! (Tervehtii.) Päivää! (Katsahtaa veljeensä.) Perttuhan tuli sopivaan aikaan. PERTTU nyökkää ja hymyilee kaivaessaan repussaan. Minä osaan aina sopivaan aikaan, minä. En minä ensi kertaa kierrä tätä korpea. Hyyppölän tanssien jälkeen. SIMUNA hymyilee. Onko se jokin erityinen aika? PERTTU Ooh! Minä olen monta miestä saanut seuraani tanssin jälkeisenä päivänä. Silloin helpommin katuu ja on taipuvaisempi raittiuteen. — Kas! tässä se onkin! (Ottaa repustaan yhden kirjan ja menee istumaan Heikin viereen.) Näetkös Heikki! Tämä on sinulle. (Näyttää kirjaa.) Näetkös! »Juopon elämä.» Tässä kirjassa sinä näet itsesi aivan kuin peilissä. (Toiset nauravat). HEIKKI nolona. Minä en tarvitse! Minä kyllä hoidan asiani — PERTTU toimessaan. Niin luulisi — ja niin sinun pitäisi tehdä mutta et vaan tee. Olet heikko kun kiusaus tulee — HEIKKI ärtyisesti. Ja kiusaus on tullut useimmiten Pertun hahmossa. PERTTU masentumatta. Silloin oli välikappaleena viina — HEIKKI katkerasti. — joka johti meidät vankilaan. PERTTU No, juuri niin se teki. Mutta nyt on välikappaleena kirja — raittiusseura — ja — HEIKKI Minä en tarvitse teidän kirjojanne — enkä teidän — välikappaleitanne. ELINA Kyllä sinä vaan tarvitsisit jotakin, josta apu lähtisi — MARTTA Minä otan yhden tuollaisen Mikolle. ELINA äkkiä. Niin. Kuule, Heikki! Mihin sinä Mikon jätit? HEIKKI murahtaen. En tiedä. PERTTU hämmästyen. Eikö Mikko ole vielä tullut Hyyppölän matkaltaan? MARTTA Ei ole. PERTTU kääntelee kirjaa käsissään mietiskellen. Heittää sen sitten pöydälle ja menee äkkiä ottamaan reppuansa. SIMUNA Poisko jo? PERTTU kiirehtien. On vielä monta polkua poljettavana — ELINA ihmetellen. Mitä varten Perttu lähtee heti kun tuli puhe Mikosta? PERTTU Enhän minä — asioitteni tähden minä — MARTTA Tiedättekö missä Mikko on? PERTTU Enhän minä tiedä — luulin olevan kotona, kun olitte niin levollisia — ELINA Levollisia? MARTTA hypähtää ylös. Pitäisikö olla levottomia —? PERTTU hätäisenä. Ei suinkaan! Enhän minä — minun täytyy tuonne tehtaallekin — SIMUNA Kuulehan Perttu! Älähän nyt mene! ELINA Perttu tietää jotakin Mikosta — PERTTU Enhän minä ole sanonut — SIMUNA Mutta sinä voit sanoa jos tiedät jotakin. MARTTA Onko jokin onnettomuus —? PERTTU Enhän minä ole puhunut mistään onnettomuuksista. HEIKKI on tarkannut keskustelua. Perttu kieräilee. Se mies ei ole selvää vettä soutanut milloinkaan. PERTTU Enkä souda nytkään — jos kulkupuheita lörpötän — SIMUNA Tässä on sitten kuitenkin jotakin, koska on kulkupuheita. ELINA ottaa Pertulta repun. Miksi ei Perttu voi sanoa mitä on kuullut, kun kerran kaikki sitä pyydämme. PERTTU menee masentuneena istumaan. Pitääkö minun olla ainainen pahan ilman lintu! Kun tulin taloon, niin kaikki näytti niin rauhalliselta, että olin varma hyyppöläisten erehdyksestä — ja minäkin ilostuin — HEIKKI Mistä erehdyksestä? PERTTU Ja kyllä se silti voi jäädä erehdykseksi, vaikkei Mikko olekaan kotona — SIMUNA Onko Hyyppölässä sitten tapahtunut jotakin ikävää? MARTTA Mitä kummaa nyt sitten —? PERTTU Eihän siellä mitään kummaa. Vanha juttu Hyyppölän tanssiaisissa. Tappelivat. MARTTA Tappelivat! ELINA pelästyen. Mikkokin? HEIKKI En minä siitä tiedä yhtään mitään. PERTTU Sinä olit jo aikaisemmin lähtenyt sieltä — kertoivat — MARTTA Entä Mikko? PERTTU Puhuivat että Mikkokin olisi ollut mukana. Mutta kun tulin tänne — ja kaikki olitte niin iloisia, niin olin heti varma, että erehtyivät — ELINA Ja nyt sitten? PERTTU Mutta kun kuulin, että Mikko ei ollut kotona, niin — HEIKKI Niin? PERTTU En tietänyt mitä olisin ajatellut — ja päätin heti mennä tieheni — sillä — ei tällaista ole lysti kertoa — jos hyvinkin Mikko ei ollutkaan siinä mukana. SIMUNA Parhaiten teit kun kerroit, että mekin asian tiedämme. Entä — päättyikö se onnettomasti? PERTTU pitkään. No, eihän sitä varsin — vielä tiedä. ELINA sydän kurkussa. Vielä? MARTTA samoin. Mikkoako on lyöty? PERTTU Ei — sitä Pohjan Jaskaa — SIMUNA No, miksi ei tiedä vielä? PERTTU Sitä lähdettiin heti viemään lääkäriin. MARTTA vaipuu istumaan. Herra jumala! SIMUNA Ja Mikkoako ne epäilevät lyöjäksi? PERTTU alakuloisesti. Niinhän ne — ELINA vaipuu penkille, hiljaa. Jesus! (Äänettömyys). HEIKKI Onhan se voinut olla joku toinenkin — vai kuinka? PERTTU Ehkä on ollutkin — MARTTA menee Elinan luo, istuu hänen vieneensä. Elina! Ulkoa kuuluu askeleita. (Kaikki odottavat jännityksellä). MIKKO tulee hitaasti ja synkän näköisenä. ELINA hypähtää ylös. Mikko! MIKKO hiljaa. Hyvää päivää! SIMUNA yksin vastaa. Jumala — antakoon! — Käy istumaan! MIKKO vaipuu ovensuutuolille. ELINA on katsonut tutkien Mikkoa, -purskahtaa sitten itkemään ja vaipuu penkille, pää Martan syliin. SIMUNA hetken kuluttua, hiljaisesti. Me kuulimme juuri tuon Hyyppölän tapahtuman — olitko sinäkin siinä mukana? MIKKO Olin minä — MARTTA arasti. Kuka löi — Jaskaa? MIKKO vaikeasti. Saanko jotakin — juotavaa — ELINA nousee, kuivaa kyyneleensä, ottaa kaljatuopin pöydältä ja vie Mikolle. MIKKO juo ahnaasti, antaa tuopin Elinalle, katsoo häntä silmiin ja ottaa häntä kädestä. Hetken kuluttua vaipuu pää käden nojaan ja toinen käsi irtautuu Elinan kädestä, rupeaa itkemään. ELINA vie tuopin pöydälle, menee Mikon luo, panee kätensä hiljaa Mikon olalle. Tule peremmälle — pois tästä kynnysalta — (vie Mikon aivan kuin tahdottoman lapsen istumaan uunipenkille, ja istuu itse viereen). MIKKO hiljaisena. Tietääkö Perttu, että minä löin? PERTTU En minä tiedä — enkä olisi tahtonut sitäkään sanoa mitä kerrottiin — (tuskallisesti) — onnettomuudekseni jouduin siitä puhumaan — ELINA Etkö itse muista? MIKKO Muistelen vähän. — luulen sen tehneeni — ja kyllä kai sen teinkin — HEIKKI Toivotaan nyt sentään, ettei — (on aivan kuin pala kurkussa, tuskin voi puhua) — ettei aivan suurinta onnettomuutta ole tapahtunut. MIKKO kolkosti.. Jaska on — kuollut. (Äänettömyys. Naiset siunaavat hiljaa.) MIKKO Kruununmiehet etsivät minua — tulivat Hyyppölään — näin sen metsän laidasta — ELINA vaikeroiden. Herra siunatkoon! MARTTA Jumala armahtakoon! HEIKKI katsoo akkunasta. Sitten he jo kohta ovat täällä. MIKKO hypähtää raivokkaasti ylös. Minä en heidän käsiinsä antaudu! (Katselee hurjana ympärilleen). ELINA hypähtää ylös. Mitä aiot tehdä? MIKKO koettaa tyhjää tuppeaan. Minä tapan itseni! (Kaikki nousevat pelästyneinä). MARTTA Mikko rakas! MIKKO hypähtää keskilattialle yhä hurjasti katsellen ympärilleen. Antakaa minulle jokin ase! Eikö ole minkäänlaisia aseita? (Aikoo hyökätä ovensuunakaan, jossa on kirveitä ja puukkoja seinällä.) Minua eivät ota elävänä! (Naiset syöksyvät estämään). ELINA Mikko! Mikko! MARTTA Älä veljeni! SIMUNA on hyökännyt eteen. Malta mielesi! HEIKKI on hypännyt yli pöydän. Sitä emme salli! (Ottaa Mikosta kiini). PERTTU on samaan aikaan nopeasti ottanut kaikki teräkalut häkistä ja vie ne ulos. MIKKO ei temmellä vastaan, mutta huutaa aivan villiintyneenä. Päästäkää minut! Antakaa minun olla! ELINA kietoo molemmat kätensä hänen kaulaansa. Ei! Me emme päästä. Minä en sinua laske. Kuuletko, rakas Mikko! Tule järkiisi! (Painaa päänsä Mikon rintaan, valittaa.) Voi, voi! Rakas Mikko! MIKKO huomaa Elinan, herpautuu jännityksestä, väsyneesti. Linnaanko taas! Vankilaan takaisin! ELINA Tule nyt rauhallisena istumaan — tule tänne istumaan — (Ohjaavat Mikon uuninpenkille). MIKKO istuu velttona. Saman tien taas takaisin — vankilaan — (Peittää kasvot käsiinsä). ELINA silittää Mikon tukkaa. Istumme tässä — rauhassa — ja puhelemme — SIMUNA viittaa toisia menemään. Teillä kahdella onkin kai — yhtä ja toista sanottavaa — parasta, että me muut — (puhuu vaikeasti) — saatte kahdenkesken omista asioistanne — (menee toisten perässä ovelle) — tulemme taas sitten — (Menee toisten jälkeen ja sulkee oven, katsottuaan ensin, että kaikki teräkalut ovat poissa). ELINA lohdutellen. Onnettomuus tämä oli — olisi voinut sattua kelle tallansa — MIKKO Ei kenelle tahansa — ainoastaan humalaiselle — tiedottomalle elukalle — metsän pedolle — järjettömälle luontokappaleelle — ELINA Onni onnettomuudessa, että silmäsi ovat auenneet — että näet sen — MIKKO ottaa kädet kasvoiltaan ja hieroo niitä tuskallisena. Minä näen sen nyt aivan selvästi — näen koko elämäni — silloin sen näen, kun sen olen ijäksi kadottanut — ELINA Ei ijäksi, Mikko! Eihän mailma tähän lopu — jos jumala ikää suo — MIKKO huokaa. Loppuu minun mailmani. Sen olen myynyt viinaan — ja vaihtanut vankilaan. Olen elämäni pirstonut —- itse oman elämäni — (Katkaisee äkkiä, katsoo pelästyneenä Elinaa). ELINA itkee hiljaa. MIKKO kauhistuen. Ja sinun elämäsi — sinunkin elämäsi! (Aivan kuin armoa anoen.) Jumalan tähden, Elina! Sinutkin olen kohtalooni kietonut — enkä sitten edes sinua sure — itseäni vain — tyhjiä lupauksia olen sinulle antanut — ja vuosikausia olet uskollisesti odottanut — ELINA hiljaisella vakavuudella. Ja odotan vieläkin — MIKKO tuskassa. Ei, ei! Sinä et saa elämääsi pilloa — sinä olet vapaa. Minä rukoilen sinua — ajattele minua kuin kuollutta — (Nousee raskaasti.) Minä en tahdo enään tuottaa turmiota ympärilleni — enkä ainakaan rakkaimmilleni — kärsin mitä olen rikkonut, ja — ELINA nousee. Koeta muuttua — koeta päästä pahasta — sitä vain rukoilen. Eihän tämäkään koettelemus ole ikuinen. Jos eletään — niin — niin — (Ei voi enään jatkaa). MIKKO pusertaa Elinan pään povelleen. Rakas, rakas Elina! Ehkä tavataan — (Kaikki muut tulevat). SIMUNA Sieltä ne tulevat — tehtaalta päin MIKKO Kruununmiehetkö? SIMUNA Niin — ne. MIKKO Minä en tahdo piillä, enkä teidän taloanne häväistä. Minkä mies tekee — sen se kantakoon. (Pusertaa vielä kerran Elinan pään rintaansa vasten, Heikille.) Heikki! Hoida Elinaa ja sisartani — ja kaikkia — ja mene Pertun seuraan — PERTTU koettaa peittää surullista mielialaa. Ole levollinen! Heikki on jo vannoutunut. SIMUNA lohduttavalla äänellä. Ja me kaikki — yhtenä miehenä. PERTTU Usko pois, Mikko! Jo tämä korpi herää. MIKKO Se on hyvä! Ettei näin enään — kävisi kenellekään — se on — onnettomuuteen joutuneen toivotus. (Katsoo vielä kerran Elinaa silmiin, irtautuu sitten hiljaa, ja laskee itkevän Elinan penkille, silittää hänen päätään sanaa sanomatta, kättelee toisia vaieten, menee ovelle ja kääntyy siinä katsomaan taakseen.) Jumalan haltuun! (Menee). TOISET Jumalan nimeen! Esirippu. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76374 ***